toimintakertomus 20 14 NUR MIJÄRV EN V ESI

toimintakertomus 2014 NUR MIJÄRV EN V ESI

Kehityshanke käyntiin Vuonna 2014 Nurmijärven Vesi kehitti tiedotustaan. Keväällä jaettiin koteihin Veden ääni -asiakaslehti, joka ilmestyy tästä lähin joka vuosi keväisin. Asiakaslehdessä esitellään ajankohtaisten aiheiden lisäksi aina vuoden urakkakohteet, jotta te asiakkaat osaatte varautua hankkeisiin jo etukäteen. Lisäksi järjestimme suurista saneerauskohteista asukasillat, joissa esittelimme tehtävän työn ja hankkeen vastuuhenkilöt. Tällä haluamme varmistaa, että mahdollisten työn aikaisten häiriöiden aikana te asiakkaat tiedätte aina, kehen ottaa yhteyttä. Järjestämme asukasiltoja tästä lähtien kaikista suurista saneerauskohteista. Aloimme myös kerätä saneerauksista palautetta, jotta voimme parantaa toimintaamme tulevissa hankkeissa. Yksi tiedottamisen muoto on myös tämä vuosikertomus, jonka avulla haluamme esitellä teille toimintaamme entistä paremmin. Toimiva vesijohtoverkosto on elinehto koko yhteiskunnalle. Sen te asiakkaat valitettavasti huomaatte aina putkirikon yhteydessä, kun hanasta ei tule vettä. Otimme tänä vuonna ensimmäiset askeleet pitkäaikaisessa kehityshankkeessamme, jonka tarkoitus on parantaa verkoston hallintaa ja kohdentaa verkostosaneeraukset mahdollisimman tehokkaasti. Mallinsimme puhdasvesiverkostomme toiminnan ja tutkimme erityisesti Klaukkalan taajaman verkoston kriittiset linjat. Olemme myös kasvattaneet verkostosaneerauksiin käytettäviä investointimäärärahoja, jotta aiempaa suurempi osa vanhasta verkostosta saadaan saneerattua tulevina vuosina. Ystävällisin terveisin, Johanna Sahlstedt vesilaitoksen johtaja Toimiva vesijohtoverkosto on elinehto koko yhteiskunnalle.

Sisältö Organisaatio ja henkilöstö 8 Myynti ja asiakkaat 12 Vedenhankinta 18 Verkostot 24 Jäteveden puhdistus 30 Liikevaihto ja tulos 36 Talousarviossa esitettyjen tavoitteiden toteutuminen ?38 TILINPÄÄTÖS Tuloslaskelma 40 Rahoituslaskelma 42 Tase 44 Talouden tunnusluvut 45 Tilinpäätöksen liitetiedot 46 Allekirjoitukset 48 Liite: Toimintatilastot 50

organisaatio

Organisaatio ja henkilöstö Henkilöstö Vesilaitoksen palveluksessa oli vuoden 2014 lopussa 22 henkilöä, joista 20 vakinaista ja 2 määräaikaista. Lisäksi laitoksella oli yksi kesätyöntekijä Klaukkalan jätevedenpuhdistamolla. Vesilaitokselle perustettiin uusi hankeinsinöörin toimi, jota alkoi elokuusta 2014 alkaen hoitaa DI Päivi Kopra. Hankeinsinöörin tehtäviin kuuluu mm. verkostojen uudis- ja saneerausinvestointien suunnitteluttaminen, verkosto-omaisuuden hallinta, saneerauskohteiden priorisointi ja pitkän tähtäimen saneeraussuunnittelu. Ostopalvelut Vesilaitos osti kunnan ympäristötoimialalta asiakaspalvelu-, toimisto- ja talouspalveluita, kunnallisteknistä suunnittelua ja rakentamista sekä mittauspalveluita. Lisäksi vesilaitos hyödynsi kunnan talouskeskuksen palveluita. Tapahtumat Henkilökunta osallistui vuoden aikana VVY:n ja SYKLI:n koulutuksiin sekä alan muihin tapahtumiin. Vuonna 2014 painotettiin työturvallisuusasioita. Sekä johtoryhmälle että koko henkilöstölle järjestettiin työturvakoulutusta. Vesilaitoksen kohteista tehtiin riskipistekartoitus ja Klaukkalan jätevedenpuhdistamolle laadittiin insinöörityönä työturvallisuusohjeistus. Lisäksi henkilöstölle järjestetään neljä kertaa vuodessa työpaikkakokous, jossa käsitellään vesilaitoksen ajankohtaisia asioita. Virkistäytymispäivä pidettiin kesäkuussa, jolloin tutustuttiin Vihdin Vedellä olleeseen kalvosuodatuslaitospilottiin sekä kalastettiin Siuntiossa. Laitospäällikkö Samuli Niemi palkittiin joulukuussa 30 vuoden kunnallisesta palveluksesta. Varallaolo Varallaolosta 24/7 vastasi vesilaitoksen henkilöstöstä 6 työnjohtajana ja 5 asentajana. Vuoden aikana oli yhteensä 277 toimenpiteisiin johtanutta hälytystä. 8 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

Organisaatio ja henkilöstö Nurmijärven Vesi -liikelaitoksen johtokunta Vesilaitoksen johtaja Johanna Sahlstedt Käyttöpäällikkö Kimmo Rintamäki Asiakaspalvelu KVV-tarkastukset ja liittymisasiat LVI-teknikko Arto Kiviluoma Asiakaspalvelu Verkosto Vedentuotanto jäteveden puhdistus Samuli Niemi Pekka Pylkkänen Putkimestari Hankeinsinööri Työnjohtaja Putkiasentajat (6) Verkostoinsinööri Laitospäällikkö Päivi Kopra Suvi Börman Eero Salonen (virkavapaalla) Vesilaitoksenhoitajat (2) Päivi Laakso Puhdistamonhoitajat (3) Susanne Juslin-Aitoniemi Laitosasentaja (1) Sijainen Mari Saartoala (kunnan ostopalvelu) Tehtävä Varsinainen jäsen Varajäsen Puheenjohtaja Kimmo Kakko, PerusS Ari Perkaus, PerusS Varapuheenjohtaja Hilkka Ruusuvirta, KOK Aija Jokilammi, KOK Jäsen Risto Airikkala, KESK Jari Soinisalo, KESK Jäsen Helinä Mellanen, VIHR Tytti Usmi, VIHR (18.9.2013 saakka) (18.9.2013 saakka) Jäsen Satu Rauhala, VIHR Satu Viik, VIHR (18.9.2013 alkaen) (18.9.2013 alkaen) Jäsen Ina Kuula, KD Mirja Kainulainen, KD Kh:n edustaja Kirsti Handolin Sirpa Granholm Vesilaitoksen johtokunnan kokoonpano vuodesta 2013 alkaen Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 9

myynti ja asiakkaat

Myynti ja asiakkaat Veden myynti Veden myynti oli vuonna 2014 1,63 milj. m3 ja myynti nousi 2,6 % vuoteen 2013 verrattuna. Vesiosuuskunnille myytiin 28 600 m3 vettä, jossa oli kasvua 21 % vuoteen 2013 verrattuna. Jätevettä laskutettiin 1,93 milj. m3 ja kasvua vuoteen 2013 verrattuna oli 0,4 %. Altian tehdasalueen jätevesiä laskutettiin 355 000 m3 ja vähennystä vuoteen 2013 oli 6 %. Asiakkaat Vuoden aikana vesilaitoksen asiakkaaksi liittyi yhteensä 89 kiinteistöä, joista 87 kpl liittyi sekä vesijohtoon että viemäriin ja 2 kpl pelkkään vesijohtoon. Uusien liittymien määrä kasvoi edellisestä vuodesta 22 %, mutta oli vielä 31 % alhaisempi kuin vuonna 2012. Vuoden lopussa vesilaitoksen asiakkaina oli vesi- ja viemäriliittyjiä yhteensä 6 436 kpl, vesiliittyjiä yhteensä 521 kpl ja viemäriliittyjiä yhteensä127 kpl. Sopimukset ja liittymät Kiinteistöjen vesijohto- ja viemärisuunnitelmia tarkastettiin toimintavuonna 113 kpl ja työmailla tarkastuskäyntejä tehtiin 256 kpl. Uusia liittymissopimuksia tehtiin 89 kpl ja sopimuksia uusittiin omistajan vaihdoksissa 224 kpl eli kaikkiaan käsiteltiin 313 sopimusta. Nurmijärven Vesi ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY solmivat sopimuksen vedentoimituksesta Syväojan tulevan verkoston alueelle. Uusia tonttijohtoliittymiä rakennettiin yhteensä 116 kpl, joista 79 kpl uudisverkostoon ja loput olemassa olevaan verkostoon. Tonttijohtoliittymiä peruskorjattiin yhteensä 58 kpl. Vuoden 2014 aikana vesilaitoksella otettiin käyttöön Vesilaitosyhdistys ry:n Sprinklerilaitteistojen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkostoon -oppaan mukainen sprinkleriliittyjien sopimusmalli, sopimusehdot ja sprinkleriliittyjien toimitusehdot. Vesilaitoksen toiminta määritetään vesihuoltolaissa ja kyseinen laki ei sisällä sammutusvesiä koskevia määräyksiä. Sammutusvettä käsitellään pelastuslaissa, mutta tämäkään laki ei ota kantaa vesilaitoksen sprinklerilaitteistoille toimittamaan sammutusveteen. Erillisten sprinklerisopimusehtojen ja -toimitusehtojen käyttöönotto selkiyttää käytäntöjä ja varmistaa osaltaan sen, että toimitettavan veden määrä, painetaso ja toimitusvarmuus sekä jokaisen osapuolen vastuut ja velvollisuudet määritetään aiempaa tarkemmin. Vuoden aikana solmittiin yhteensä 10 sprinklerisopimusta. 12 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

2,1 2 1,9 1,8 1,7 1,6 1,5 1,4 1,3 1,2 1,1 1 180 170 160 150 140 130 120 110 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Veden myynnin ja laskutetun jäteveden kehitys Laskutettu vesi, milj m3/vuosi 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Laskutettu jätevesi, milj m3/vuosi Uudet liittyjät Liittyneet kiinteistöt kpl/vuosi: Omakotitalo Rivitalo Kerrostalo Muut Yhteensä 2010 2011 2012 2013 2014 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 13

Asiakasvalitukset Vesijohtoveden laatuun liittyviä asiakasvalituksia kirjattiin vuoden aikana yhteensä 13 kpl. Mittarinvaihdot Kirkonkylän alueella kokeiltiin syksyn aikana mittarinvaihdon ulkoistamista ja Kalibro Oy vaihtoi alueella 290 vesimittaria. Yhteensä vuoden aikana asennettiin 81 uutta mittaria ja vanhoja mittareita vaihdettiin 426 kpl. Asiakastyytyväisyys Asiakastyytyväisyyttä tutkittiin nyt toiseen kertaan kesäkuussa Taloustutkimus Oy:n tekemän Water Customer Satisfaction Index tutkimuksen avulla. Tutkimuksessa tehtiin 200 puhelinhaastattelua vesilaitoksen toiminta-alueelta. Nurmijärven Vesi paransi arvosanaansa useissa tekijöissä vuoden 2013 tuloksiin verrattuna. Eniten parannusta tuli vesilaitoksen palveluun sekä veden jakelun ja viemäröinnin toimintavarmuuteen liittyvissä tekijöissä. Eniten heikennystä tuli veden paineen ja veden hinnan arvosanoihin. Mukana olleiden vesilaitosten keskinäisessä vertailussa Nurmijärven Veden arvosanat olivat lähellä keskiarvoa. Muita huonommat arvosanat saatiin veden toimitusvarmuudessa, veden jakelun katkottomuudessa sekä vesikatkosten lukumäärässä ja pituudessa. Nurmijärven Veden asiakkaat kaipaavat lisätietoa erityisesti vesikatkoksista, verkostosaneerauksista, veden laadusta ja veden hinnoitteluperusteista. Asiakaspalautteen perusteella veden hinnoitteluperusteista kerrottiin tarkemmin syksyn asiakastiedotteessa. Asiakkaille esitettiin myös lisäkysymyksiä vesikatkoista ja niistä aiheutuneesta haitasta. Haastatelluilla asiakkailla on ollut keskimäärin 0,98 vesikatkosta viimeisen vuoden aikana. Niistä asiakkaista, joilla on ollut vesikatkoksia, 76 % mainitsee, että vesikatkoksista ei ole ollut kovin suurta haittaa tai ei haittaa ollenkaan. 23 % mainitsee, että haitta on ollut melko tai erittäin suuri. Tiedotus Vesilaitokselle tehtiin alkuvuodesta tiedotussuunnitelma. Näkyvin suunnitelmasta johtunut toimenpide oli Veden ääni -asiakaslehden ilmestyminen kesäkuussa 2014. Lehti jaettiin jokaiseen nurmijärveläiseen talouteen ja julkaistiin lisäksi vesilaitoksen www-sivuilla. Lehden on tarkoitus ilmestyä tästä lähtien kerran vuodessa. Lisäksi ennen jokaista suurta saneerauskohdetta alettiin järjestää asukasiltoja ja saneerauskohteista kerättiin asiakaspalaute. Häiriötiedotusta jatkettiin www-sivujen kautta, mutta häiriötiedotteiden tekeminen ulkoistettiin vikailmoituspalvelua hoitavan Vakka-Suomen Puhelin Oy:n tehtäväksi. Klaukkalan jätevedenpuhdistamo sai lisäksi näkyvyyttä Vesilaitosyhdistys ry:n julkaisemassa esitteessä Puhtaan veden tekijät. 14 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 15

vedenhankinta

Vedenhankinta Juomavesi Nurmijärven Veden toimittama talousvesi on kunnan alueella sijaitsevista vedenottamoista pumpattua pohjavettä. Vesilaitoksella on yhteensä 10 vedenottamoa, joista tuotantokäytössä on kahdeksan vedenottamoa (Kaninlähde, Kiljava, Lepsämä, Nummenpää, Nukari, Savikko, Teilinummi ja Valkoja). Pellonperän ja Röykän vedenottamot ovat varavesilaitoksia. Vedenottamoilta pumpattiin yhteensä 2,1 milj m3 vettä. Keskimääräinen vuorokausipumppaus kaikilta ottamoilta yhteensä oli 5 800 m3 / päivä. Talousveden laatu Talousvesi täytti kaikilla kulutusalueilla sosiaali- ja terveysministeriön asettamat laatuvaatimukset. Talousveden laadunvalvonta perustuu ympäristölautakunnan hyväksymään valvontatutkimusohjelmaan. Vesientutkimuslaboratoriona toimi Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry. Investoinnit Nummenpään vedenottamon vedenkäsittelytekniikka perustuu VYR-menetelmään, jossa maaperästä pumpattu vesi ilmastetaan ja syötetään takaisin maahan erillisten hapetuskaivojen avulla. Tällöin pohjavedessä oleva rauta ja mangaani saostuvat maahan. Nummenpään vedenottamon prosessin toimivuutta parannettiin rakentamalla yksi uusi vedenottokaivo ja neljä hapetuskaivoa. Projekti alkoi vuonna 2013 ja jatkui vuoden 2014 alkupuolelle. Lisäksi Valkojan vedenottamon ottokaivojen ylärakenteet uusittiin. Kirkonkylän, Klaukkalan ja Rajamäen vesitornit varustettiin varavoimayhteillä ja laitokselle hankittiin lisää siirrettäviä aggregaatteja. Lisäksi kaikkien vesitornien vesisäiliöiden sisäpuolinen puhtaus varmistettiin robottikamerakuvauksin. Teilinummen tekopohjavesihanke Teilinummen tekopohjavesihankkeen koeimeytyksen valmistelu käynnistettiin maaliskuussa. Vuoden 2014 aikana alueella tehtiin kaivo- ja havaintoputkikartoitukset, asennettiin uusia havaintoputkia sekä tehtiin maatutkaluotauksia, vedenjohtavuustutkimuksia, virtausmittauksia ja luontokartoitus. Lisäksi alueella aloitettiin koeimeytystä edeltävä vesinäytteiden otto. Koeimeytyslupahakemus jätettiin Etelä-Suomen aluehallintovirastoon joulukuussa 2014. Hankkeelle perustettiin oma www-sivu, jossa kerrottiin hankkeen etenemisestä. Alueen asukkaille järjestettiin Nukarin Pirtillä kaksi tupailtaa maaliskuussa ja marraskuussa sekä asukasexcursio Tuusulan Seudun Vesi Oy:n Jäniksenlinnan tekopohjavesilaitokselle kesäkuussa. Lisäksi hankkeesta tiedotettiin asiakaslehdessä. 18 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

Verkosto Kokonaiskovuus Luokitus Kalsium Magnesium Fluoridi mg/l mg/l mg/l ph dH mmol/l Klaukkala 7,8 6,7 1,2 Keskikovaa 30,2 8,95 0,60 Kirkonkylä 7,7 7,4 1,3 Keskikovaa 37,7 9,67 0,51 Rajamäki 8,3 2,5 0,5 Erittäin?pehmeää / pehmeää 13,8 2,19 0,83 Röykkä (kylä) 8,3 2,4 0,4 Erittäin?pehmeää / pehmeää 13,2 2,10 0,83 Nukari (kylä) 7,8 4,6 0,8 Pehmeää 21,0 7,03 Luokitus Kalsium Magnesium Fluoridi mg/l mg/l mg/l Vedenottamo Kokonaiskovuus ph dH mmol/l Nukari / Teilinummi 7,2 4,6 0,80 Pehmeää 20,0 7,5 Lepsämä 7,4 7,6 1,4 Keskikovaa 29,1 13,83 Nummenpää 7,5 4,5 0,9 Pehmeää 22,0 6,08 Kiljava 7,5 2,0 0,4 Erittäin?pehmeää / pehmeää 10,5 2,2 Valkoja 7,6 12,6 2,3 Kovahkoa / kovaa 67,6 15,25 Savikko 7,7 10,0 1,8 Keskikovaa 52,6 11,86 Kaninlähde 7,8 9,9 1,8 Keskikovaa 48,1 12,86 Pellonperä 6,6 4,9 0,9 Pehmeää 22,5 7,1 Röykkä 6,4 0,7 0,1 Erittäin?pehmeää 3,7 0,72 Keskiarvot 7,5 5,8 1,05 Pehmeää 28,4 7,8 Raja-arvo 6,5 – 9,5 Talousveden laatu verkostoissa Talousveden laatu vedenottamoilla / keskikovaa 0,71 / keskikovaa Ei raja-arvoa Ei raja-arvoa 1,5 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 19

Kehittämistoiminta Vedentuotannon riskejä käsiteltiin useissa eri hankkeissa. Vesilaitoksen henkilökunta on osallistunut talousveden riskienhallintatyökalun (WSP, Water Safety Plan) käyttöönottoon osana hankkeen ohjausryhmää. Nurmijärven Vesi kutsuttiin mukaan Tuusulan Seudun Vesi Oy:n ja osakaskuntien valmiuskokouksiin. Lisäksi vesilaitoksen koko henkilökunnalle järjestettiin maaliskuussa varautumiskoulutus, jossa käytiin läpi veden tuotantotoiminnan riskejä. Vantaanjoen ja Helsingin Seudun vesiensuojeluyhdistys ry laati Nurmijärven pohjavedenottamoista raportin, jossa tutkittiin 10 viime vuoden analyysitulokset ja alueiden merkittävimmät riskitekijät sekä annettiin toimenpidesuositukset riskienhallintaan ja pohjaveden yleiseen laadun tarkkailuun liittyen. Ympäristöministeriö lähetti ELY-keskuksille keväällä kirjeen koskien vaarallisia jännebetonirakenteita. Myös Nurmijärven vesitornit kuuluvat listattuihin kohteisiin, joissa on käytetty KA-jännemenetelmää ja saksalaista Sigma Oval jänneterästä. Nurmijärven vesitornit on saneerattu viimeksi vuonna 2011- 2012. Vesilaitos teetti Vahanen Oy:llä vesitornien rakenneteknisen riskiarvion. Arviossa on kartoitettu lisätutkimustarpeet sekä tarvittavat korjaustoimenpiteet. 20 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

n n n n Teilinummi ja Nukari 26 % n n n n Teilinummi ja Nukari 32 % Kiljava 28 % Savikko 10 % n Lepsämä 10 % n Kaninlähde 11 % n Valkoja 4 % Vedenottamoilta pumpattu vesimäärä n Lepsämä 11 % n Kaninlähde 8 % n Valkoja 3 % Vedenottamoiden sähkönkulutus Nummenpää 10 % Kiljava 24 % Savikko 7 % Nummenpää 14 % Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 21

verkostot

Verkostot Puhdasvesiverkosto Puhdasvesiverkoston pituus oli vuoden 2014 lopussa 322 km. Vuoden aikana rakennettiin uutta verkostoa 2,6 km, nykyistä verkostoa saneerattiin 1,5 km ja vanhaa verkostoa poistettiin käytöstä 150 m. Puhdasvesiverkostoa saneerattiin 0,5 % verkoston kokonaispituudesta. Paineenkorotusasemia on yhteensä 7 kpl. Puhdasvesiverkoston vuotoprosentti oli 22,3 %. Putkirikkoja tapahtui vuonna 2014 yhteensä 15 kpl, joista Kirkonkylässä 3 kpl, Klaukkalassa 10 kpl, Rajamäellä 1 kpl, Röykässä 1 kpl ja Nukarilla ei yhtään. Putkirikkoja tapahtui keskimäärin 4,7 kpl / 100 km puhdasvesiverkostoa. Putkirikoista 12 kpl oli sellaisia, jotka haittasivat vähintään 10 talouden vedenjakelua. Putkirikot aiheuttivat viisi pienempää omaisuusvahinkoa. Viemäriverkosto Viemäriverkoston pituus oli vuoden 2014 lopussa 289,5 km. Vuoden aikana rakennettiin uutta viemäriä 3,1 km, nykyisiä viemäreitä saneerattiin 3,2 km ja vanhaa verkostoa poistettiin käytöstä 150 m. Viemäriverkostoa saneerattiin 1,1 % verkoston kokonaispituudesta. Jäteveden pumppaamoita on yhteensä 44 kpl. Viemäriverkoston vuotoprosentti oli 29 %. Viemäritukoksia tapahtui vuonna 2014 yhteensä 26 kpl ja niistä aiheutui kaksi suurempaa omaisuusvahinkoa. Nukarin jätevesiosuuskunnan jätevedet johdetaan siirtoviemäriä pitkin vesilaitoksen verkostoon ja liitospiste on Karhunkorven koulun läheisyydessä. Lähiseudun asukkaat ovat valittaneet siirtolinjan hajusta. Vesilaitos on testannut hajunpoistokemikaalien toimintaa siirtolinjassa syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana. Siirtolinjan hajunpoisto on ollut toiminnassa keväästä 2014 saakka. Hulevesiverkosto Hulevesiverkoston pituus oli vuoden 2014 lopussa 137 km. Vuoden aikana rakennettiin uutta hulevesiviemäriä 3,3 km. Investoinnit Uusille asuinalueille rakennettiin verkostoja Klaukkalan Pikimetsässä, Lepsämän Lintumetsässä ja Nummitiellä sekä Röykän Porttipellon alueella. Ilvesvuoren eteläisen alueen verkostojen rakentamista jatkettiin. Lisäksi tehtiin pienempiä rakennuskohteita ja johtosiirtoja. Olemassa olevaa puhdasvesiverkostoa saneerattiin Klaukkalan Haikalassa. Rajamäen Talmontiellä rakennettiin uusi runkovesijohtoyhteys. Kirkonkylän Järvitiellä ja Rajamäen Kumpurantien-Onnelantien alueella saneerattiin sekä vesijohtoa että viemäriä ja Rajamäen urakka jatkuu keväällä 2015. Klaukkalan paineenkorotusasema varustettiin varavoimakoneella. Runkoventtiilien saneerausta jatkettiin pääventtiiliprojektissa. Olemassa olevaa viemäriverkostoa saneerattiin sujuttamalla Rajamäellä Käpyläntiellä, Metistöntiellä, Pajutiellä ja Rajamäentie-Kiljavantie -osuudella sekä Lepsämässä Metsälinnuntiellä ja Polvikalliolla. Lisäksi Lintumetsän pääviemäri sujutettiin ja kaivot saneerattiin. Numminiituntien ja 24 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

35 Vesijohtojen putkirikot 30 25 20 Putkirikot / kpl. vuosi 15 10 5 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 HAIKALA 40% 70% 35% 60% 30% 50% 25% 40% 20% 30% 15% 20% 10% 10% 5% 1 2 3 2013 2014 Saneerauskokemukset JÄRVITIE 80% 0% 2012 4 5 0% Putkirikot / 100 km putkea Asteikko 1–5 1=en ollenkaan tyytyväinen 5=erittäin tyytyväinen 1 2 3 4 5 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 25

Lahnuksentien jätevesipumppaamot saneerattiin ja varustettiin Vantaanjoen jätevesipäästöjen hallinta -hankkeen linjausten mukaisesti ylivuotosäiliöillä. Haikalan ja Kumpurantie–Onnelantien saneerausurakoissa järjestettiin asukasillat ennen urakoiden käynnistymistä. Haikalan ja Järvitien urakoiden valmistumisen jälkeen asukkaille lähetettiin asiakastyytyväisyyskysely. Asiakastyytyväisyyskyselyssä kysyttiin mm. urakan tiedotuksesta, urakoitsijan toiminnasta ja työmaan siisteydestä, saneerauskustannuksista sekä vesikatkoista. Lisäksi oli mahdollisuus antaa muuta palautetta. Asiakaskyselyn perusteella Järvitiellä oltiin pääosin tyytyväisiä ja Haikalassa negatiivista palautetta tuli saneerausurakan kiinteistöille kohdistuvasta kustannuksesta. Kehittämistoiminta Vuoden 2014 aikana päivitettiin ja kalibroitiin nykyinen puhdasvesiverkoston verkostomalli. Mallin avulla jäljitettiin Klaukkalan verkoston suljettuja venttiilejä. Päivitettyä mallia käytettiin Klaukkalan ja Lepsämän alueen vedenjakelun yleissuunnitteluun, jossa painotuksena on häiriötilanteisiin varautuminen ja verkoston hallittavuuden parantaminen. Nurmijärven Vesi osallistui Vantaanjoen jätevesipäästöjen hallintahankkeeseen yhdessä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän, Hyvinkään Veden, Järvenpään Veden, Keravan kaupunkitekniikka -liikelaitoksen, Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymän, Riihimäen Veden ja Tuusulan kunnan vesihuoltolaitoksen kanssa. Hanke sai rahoitusta Uudenmaan liiton maakunnan kehittämisrahoista vuosille 2012 – 2013. Vantaanjoen jätevesipäästöjen hallintahankkeen tavoitteena oli vähentää puhdistamattoman jäteveden päästöjä vesistöön. Hankkeessa määriteltiin jätevesipäästöjen torjuntastrategia sekä pumppaamoiden tavoitteellinen varustetaso ja huolto- ja käyttötoimintamalli. Jätevesiverkoston kuntoa tutkittiin kohdekäynnein ja kapasiteettia tutkittiin verkostomallinnuksen avulla. Lisäksi hankkeen aikana aloitettiin tapaamiset kalataloustoimijoiden ja vesihuoltolaitosten välillä, järjestettiin vesihuoltolaitoksille koulutustilaisuuksia ja tehtiin kuluttajille suunnattu hulevesiesite. 26 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 27

jäteveden puhdistus

Jäteveden puhdistus Toiminta-alue Nurmijärven Veden toiminta-alueella on kaksi jätevedenpuhdistamoa: Klaukkalan kalliopuhdistamo ja Kirkonkylän puhdistamo. Puhdistamoiden velvoitetarkkailusta vastaa Vantaanjoen ja Helsingin seudun Vesiensuojeluyhdistys ry. Puhdistettujen jätevesien osuus Vantaanjoen ravinnekuormasta vuonna 2014 oli fosforin osalta 1,9 % ja typen osalta 4,0 %. Klaukkalan jätevedenpuhdistamo Klaukkalan puhdistamo käsittelee Klaukkalan, Röykän ja Rajamäen asukasjätevedet sekä Altia Oyj:n tehdasalueen jätevedet. Kuukausittaisten analyysitulosten perusteella Klaukkalan puhdistamon kuormitusparametrit muuttuivat seuraavasti, kun verrataan vuotta 2014 vuoteen 2013. Virtaama pieneni 10 %, kiintoainekuorma pieneni 29 %, COD ja kokonaisfosfori pienenivät 4 % ja kokonaistyppi 3 %. BOD-kuorma kasvoi 6 %. Ohitusten määrä oli yhteensä 0,005 % vuosivirtaamasta. Klaukkalan puhdistamo on täyttänyt puhdistusvaatimukset vuoden 2014 kaikkina vuosineljänneksinä. Klaukkalan puhdistamolle tuotiin sako- ja umpikaivolietteitä yhteensä 23 635 m3. Klaukkalan puhdistamolla syntyi lietettä 2 170 märkä-tn ja liete toimitettiin Kekkilä Oy:n MetsäTuomelan tunnelikompostointilaitokseen jatkokäsittelyä varten. Puhdistamoliete täytti raskasmetallien ja muiden haitallisten aineiden pitoisuusvaatimukset. Mädättämössä syntyi biokaasua 60 000 n-m3, joka myytiin lämmöntuotantoon Nurmijärven Sähkö Oy:n kaukolämpökeskukseen. Klaukkalan puhdistamon sähköenergiankulutus oli 1 730 MWh vuodessa, joka vastasi 0,85 kWh kulutusta puhdistettua jätevesikuutiota kohden. Kirkonkylän jätevedenpuhdistamo Kirkonkylän puhdistamo käsittelee Kirkonkylän, Karhunkorven ja Nukarin alueen jätevedet. Kuukausittaisten analyysitulosten perusteella Kirkonkylän puhdistamon kuormitusparametrit muuttuivat seuraavasti, kun verrataan vuotta 2014 vuoteen 2013. Virtaama pieneni 8%. BODja COD-kuorma kasvoi 10 %, kokonaisfosfori 13 % ja kiintoainekuorma 16 %. Kokonaistyppi pysyi samalla tasolla. Ohitusten määrä oli yhteensä 0,014 % vuosivirtaamasta. Ohitettu jätevesi käsiteltiin mekaanisesti ja kemiallisesti. Kirkonkylän puhdistamo on täyttänyt lupaehtonsa muuten, mutta kiintoaineen reduktio-% ei ole ollut lupaehtojen mukainen toisella vuosineljänneksellä. Kirkonkylän puhdistamolle tuotiin sako- ja umpikaivolietteitä yhteensä 25 373 m3. Kirkonkylän puhdistamolla syntyi lietettä 1 180 märkä-tn ja liete toimitettiin Kekkilä Oy:n Metsä-Tuomelan tunnelikompostointilaitokseen jatkokäsittelyä varten. Puhdistamoliete täytti raskasmetallien ja muiden haitallisten aineiden pitoisuusvaatimukset. Kirkonkylän puhdistamon sähköenergiankulutus oli 610 MWh vuodessa, joka vastasi 0,85 kWh kulutusta puhdistettua jätevesikuutiota kohden. 30 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

J1 1.1.– 31.3. J2 1.4.– 30.6. J3 1.7.– 30.9. J4 1.10.-31.12. Vuosi 2014 Lupaehtoraja Virtaama m³/d 6 310 5 240 5 080 5 510 5 540 BOD7atu mg/l 7,6 6,5 4,4 5,6 6,1 10 % 97 98 99 98 98 95 mg/l 35 34 39 30 34 125 % 95 96 95 96 96 75 mg/l 0,32 0,35 0,27 0,14 0,27 0,4 CODCr kok.P kok.N NH4-N SS Nitrif. aste Klaukkalan puhdistamon kuormitusparametrit (19.4.alk.) % 96 96 97 98 97 95 mg/l 8,6 5,8 5,3 9,5 6,7 15 (19.4. alk.) % 84 90 91 88 88 70 mg/l 0,36 0,084 0,14 0,24 0,22 4 % 99 100 200 99 100 mg/l 14 15 12 4,9 12 35 % 97 97 98 99 98 90 % 99 100 100 100 100 90 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 31

Investoinnit Kirkonkylän jätevedenpuhdistamolla aloitettiin lipeäalkalointi. Klaukkalan puhdistamoluolaan asennettiin GSM-lähettimet, jotta GSM-puhelimien kuuluvuusalue ulottuu koko luolaan. Lisäksi Klaukkalan puhdistamolla parannettiin polymeerin valmistusta sekä tehostettiin lietteen esilämmityksen toimintaa. Kehittämistoiminta Klaukkalan jätevedenpuhdistamo osallistui laajaan suomalaiseen tutkimushankkeeseen, jossa selvitettiin haitallisten aineiden esiintymistä suomalaisissa jätevesissä. Hankkeen tavoitteena oli tuottaa kattavasti tietoa haitallisten aineiden kuormituksesta puhdistamoille, niiden poistumisesta puhdistusprosessissa sekä käsitellyn veden pitoisuuksista. Kirkonkylän ympäristöluvan tarkistus jätettiin käsiteltäväksi Etelä-Suomen aluehallintovirastoon kevään aikana. Lupahakemus on alun perin tehty vuonna 2010, jolloin se valittiin sähköisen lupahakemuspalvelun pilottihankkeeksi. Sähköisen palvelun käyttöönotto ja näin ollen myös lupakäsittely ovat viivästyneet muutamalla vuodella. 32 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

J1 1.1.- 31.3. J2 1.4.- 30.6. J3 1.7.- 30.9. J4 1.10.- 31.12. Vuosi 2014 Lupaehtoraja Virtaama m³/d 2 220 1 820 1 680 2 070 1 950 BOD7atu mg/l 4,9 4,9 2,4 3,1 3,9 10 % 97 98 99 98 98 95 mg/l 29 28 26 24 27 60 % 94 96 95 95 95 90 mg/l 0,33 0,45 0,22 0,25 0,31 0,5 % 95 95 98 97 96 95 mg/l 0,45 2,5 0,72 1,1 1,2 4 % 99 95 98 97 97 mg/l 14 18 8,2 6,6 12 % 95 95 98 98 97 % 99 96 99 98 98 CODCr kok.P NH4-N SS Nitrif. aste Kirkonkylän puhdistamon kuormitusparametrit 15 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 33

talous

Liikevaihto ja tulos Tuotot Vuonna 2014 Nurmijärven Veden liiketoiminnan tuotot olivat 6,86 milj €, joka oli 3,8 % talousarviota suurempi. Erityisesti asennustoiminnan ja biokaasun myynnin tuotot olivat ennustettua suuremmat. Veden käyttömaksujen tulot olivat 2,0 milj € ja jäteveden käyttömaksujen tulot 3,6 milj. €. Perusmaksutulot olivat 0,69 milj. €. Vuoden 2014 veden ja jäteveden käyttö- ja perusmaksut määritettiin talousmallinnuksen avulla. Talousmallin laadinnassa havaittiin, että tällä hetkellä suurempi osa liittymis- ja käyttömaksutuloista kertyy viemärilaitoksen puolelta, vaikka lähitulevaisuuden investoinnit painottuvat vesilaitoksen puolelle. Tästä syystä vuoden 2014 käyttöja perusmaksukorotukset kohdistettiin ainoastaan puhtaaseen veteen. Puhtaan veden käyttö- ja perusmaksua korotettiin 20 %. Toimintakulut Toimintakulut olivat 3,90 milj €. Kuluja syntyi 1,3 % enemmän kuin talousarviossa oli varattu ja 460 000 € enemmän kuin vuonna 2013. Kulujen kasvu oli suunniteltua ja johtui etenkin rakennusten ja koneiden kunnossapitokustannusten, kemikaalikustannusten, ATK- ja asiantuntijapalveluiden sekä uuden henkilöstön palkkauksesta johtuvien kustannusten kasvusta. Vesilaitos tuloutti kunnalle 6 % peruspääomasta eli 162 000 €. Investoinnit Investointien määrä oli yhteensä 3,9 milj €. Uusien verkostojen rakentamisen osuus oli 40,4 %, verkoston saneerauksen osuus 39,2 %, tuotantolaitoksien osuus 20,4 % ja käyttöomaisuuden osuus 1 %. Nurmijärvi on kasvukunta, jossa rakennetaan uusia asuinalueita vuosittain. Uusien verkostojen osuus kokonaisinvestoinneista on suhteellisen suuri ja viimeisen viiden vuoden aikana 47 % vesilaitoksen investointirahoista on käytetty uusien verkostojen rakentamiseen. Liittymämaksut Liittymismaksut tuottivat 1 114 000 €, joka oli 114 000 € eli 11 % enemmän kuin budjetoitu. Budjetin ylittyminen johtui etenkin arvioitua useamman kerrostalokohteen aloituksesta. Tilikauden tulos Liikeylijäämä oli 576 065 € ja tilikauden tulos 367 397 €, kun vastaavat budjetoidut luvut olivat 298 000 € ja -174 000 €. Lainakanta pieneni 2,65 milj €. Taseen loppusumma pieneni 37,9 milj. eurosta 36,7 milj euroon. Omavaraisuusaste kasvoi vuoden aikana 2,3 %-yksikköä ja oli vuoden lopussa 44,2 %. 36 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

n Puhtaan veden n Aineet, tarvikkeet n Jäteveden n Palvelut 42 % n Palkat ja ja tavarat 25 % tuotot 29 % tuotot 52 % palkkiot 22 % n Perus- maksut 10 % n Henkilö- sivukulut 7 % n Asennus- toiminta 4 % n Liiketoiminnan muut kulut 3 % n Muut tuotot 5 % 2 Vuosiinvestoinnit milj. € 1,8 1,6 1,4 n Uudet verkostot n Tuotantolaitokset n Verkosto- 1,2 1 0,8 saneeraukset 0,6 0,4 0,2 0 2010 2011 2012 2013 2011 2012 2013 2014 Toimintatuotot, milj € 5,95 6,18 6,13 6,86 Käyttökulut, milj € 3,38 3,67 3,44 3,90 Käyttökate, % 43,2 40,7 44,5 42,8 Tulos, milj € 0,11 -0,07 -0,24 0,37 Investoinnit, milj € 3,42 3,48 3,83 3,90 2014 € /?m3 veroton € /?m3 sis. alv Vesi 1,24 1,53 Jätevesi 2,16 2,68 Yhteensä 3,4 4,21 Vesi Mittarin koko Tunnusluvut ja käyttömaksut vuonna 2014 Perusmaksut vuonna 2014 Jätevesi €/m3 veroton €/m3 sis. alv €/m3 veroton €/m3 sis. alv Ns 15–20 3,70 4,58 4,23 5,25 Ns 25–30 5,08 6,30 5,85 7,25 Ns 40 9,9 12,28 11,38 14,11 Ns 50–75 19,11 23,69 21,98 27,26 Ns 100 36,12 44,78 41,56 51,53 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 37

Talousarviossa esitettyjen tavoitteiden toteutuminen Strategiset valinnat ja kriittiset menestystekijät talousarvion 2014 mukaan Näkökulma Kriittiset Arviointikriteerit Sitova tavoite Tavoitteen Uudistuminen ja Osaavan Nurmijärven veden Toimitilakartoitus Ympäristötoimiala henkilöstön johtoryhmän tehty käynnisti syksyllä 2014 saatavuus (3.3) päivittäinen selvityksen Nurmijärven operatiivinen Sähkö Oy:n tilojen toiminta muutostarpeista. henkilöstö menestystekijät v. 2014 (mittari) toteutuminen Samalla selvitetään mahdollisus vuokrata Nurmijärven Vedelle toimitiloja Nurmijärven Sähkö Oy:n tiloista. Palvelut ja vaikuttavuus Yhteisvastuullinen ja Vuoden 2014 aikana avoin toiminta (1.5) on tarkastettu toimintatavat yhteistyötahojen kanssa Teknisen keskuksen Toimintaohje on tehty. ja vesilaitoksen Sen toteutumista toimintaohje, jonka keskuksen ja vesi- välille luodaan toteutumista valvotaan hanke- valvotaan. Teknisen laitoksen välisiä toimintatapoja on kohtaisesti. Tiedotus- kehitetty sovitun suunnitelma on tehty. mukaisesti. Teknisen keskuksen käyttämät yhdistetyn katu- ja vesihuoltourakan urakka-asiakirjat on tarkistettu. Tiedotus- suunnitelma on tehty. Talouden hallinta ja Tasapainoinen rahoitus Talousmallin Talousmallinnuksen Talousmallinnusta kuntakonsernin hyödyntäminen itsenäinen käyttö on käytetty vuoden talous terveellä talouden pitkän vuoden 2015 talous- 2015 vedenkäyttö- pohjalla (3.2) tähtäimen suunnittelussa suunnittelussa 38 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 ja perusmaksutason määrityksessä.

tilinpäätös 2014 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 39

TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2014 1.1.–31.12.2013 6 598 204,25 5 892 168,18 265 592,18 241 110,60 -991 729,05 -937 015,44 -1 647 534,85 -1 286 759,57 -2 639 263,90 -2 223 775,01 -870 845,65 -816 265,85 -214 746,14 -195 140,35 -48 920,83 -46 885,98 -1 134 512,62 -1 058 292,18 -2 390 544,41 -2 678 292,78 -123 410,20 -157 040,75 576 065,30 15 878,06 24 849,79 11 961,22 4 251,16 5 750,89 Kunnalle maksetut korkokulut -15 261,14 -27 817,17 Muille maksetut korkokulut -60 489,44 -81 015,57 Korvaus peruspääomasta -162 000,00 -162 000,00 -18,57 -516,13 Rahoitustuotot- ja kulut yhteensä -208 668,20 -253 636,76 TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 367 397,10 -237 758,70 LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Palvelujen ostot Materiaalit ja palvelut yhteensä Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä Poistot ja arvonalennukset Suunnitelman mukaiset poistot Liiketoiminnan muut kulut LIIKEYLIJÄÄMÄ (-ALIJÄÄMÄ) Rahoitustuotot- ja kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Muut rahoituskulut 40 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

Tuloslaskelman toteutuminen Talousarvio Toteutuma Erotus Tot-% 6 411 200 6 598 204 -187 004 103 198 290 265 592 -67 302 134 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -1 000 250 -991 729 -8 521 99 Palvelujen ostot -1 492 736 -1 647 535 154 799 110 - 2 492 986 -2 639 264 146 278 106 -967 718 -870 846 -96 872 90 -210 849 -214 746 3 897 102 -54 721 -48 921 -5 800 89 -1 233 288 -1 134 513 -98 775 99 - 2 461 200 -2 390 544 -70 656 97 -124 016 -123 410 -606 100 298 000 576 065 -278 065 193 24 850 -24 850 4 251 -4 251 -15 261 15 261 -249 511 LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot Materiaalit ja palvelut Materiaalit ja palvelut yhteensä Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä Poistot ja arvonalennukset Suunnitelman mukaiset poistot Liiketoiminnan muut kulut LIIKEYLIJÄÄMÄ (-ALIJÄÄMÄ) Rahoitustuotot- ja kulut Korkotuotot Muut rahoitustuotot Kunnalle maksetut korkokulut Muille maksetut korkokulut -310 000 -60 489 Korvaus peruspääomasta -162 000 -162 000 Muut rahoituskulut -19 19 Rahoitustuotot- ja kulut yhteensä -472 000 -208 668 -263 332 TILIKAUDEN YLI_/ALIJÄÄMÄ -174 000 367 397 -541 397 20 44 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 41

RAHOITUSLASKELMA 2014 2013 TOIMINNAN RAHAVIRTA Liikeylijäämä Poistot ja arvonalennukset Rahoitustuotot ja -kulut 576 065 15 878 2 390 544 2 678 293 -208 668 2 757 942 -253 637 2 440 534 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investointimenot 3 900 191 3 828 908 Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 3 900 191 3 828 908 Toiminnan ja investointien rahavirta -1 142 249 -1 388 374 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys 0 3 000 000 Pitkäaikaisten lainojen vähennys -796 296 -1 296 296 Lyhytaikaisten lainojen muutos -1 856 533 -2 652 829 -769 417 934 287 Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutokset muilta Korottomien velkojen muutos 82 612 1 119 868 -24 478 1 202 480 893 459 868 981 Rahoituksen rahavirta -1 450 349 1 803 268 Rahavarojen muutos -2 592 599 414 894 Rahavarojen muutos Rahavarat 31.12. Rahavarat 1.1. 42 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 560 222 3 152 821 3 152 821 -2 592 599 2 737 927 414 894

Rahoituslaskelman toteutuminen TA+Muutos Toteutuma Poikkeama Tot-% 298 000 576 065 -278 065 193 2 461 200 2 390 544 70 656 97 -472 000 -208 668 -263 332 44 2 287 200 2 757 942 -470 742 121 5 090 000 3 900 191 1 189 809 77 -2 802 800 -1 142 249 -1 660 551 41 4 100 000 0 4 100 000 0 -2 000 000 -796 296 -1 203 704 40 -1 856 533 1 856 533 -2 652 829 4 752 829 82 612 -82 612 1 000 000 1 119 868 -119 868 112 Muut maksuvalmiuden muutokset 1 000 000 1 202 480 -202 480 120 Rahoituksen rahavirta 3 100 000 -1 450 349 4 550 349 -47 297 200 -2 592 599 2 889 799 TOIMINNAN RAHAVIRTA Liikeylijäämä Poistot ja arvonalennukset Rahoitustuotot ja -kulut Toiminnan rahavirta INVESTOINTIEN RAHAVIRTA Investointimenot Rahoitusosuudet investointimenoihin Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot Toiminnan ja investointien rahavirta RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Lainakannan muutokset Pitkäaikaisten lainojen lisäys Pitkäaikaisten lainojen vähennys Lyhytaikaisten lainojen muutos Lainakannan muutokset 2 100 000 -126 Muut maksuvalmiuden muutokset Saamisten muutokset muilta Korottomien velkojen muutos Rahavarojen muutos Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 43

TASE 31.12.2014 31.12.2013 35 168 905,12 33 659 258,78 Aineettomat hyödykkeet 0,00 0,00 Aineettomat oikeudet 0,00 0,00 35 168 905,12 33 659 258,78 35 095 848,15 33 604 273,61 73 056,97 54 985,17 1 533 622,56 4 208 832,78 Lyhytaikaiset saamiset 973 400,13 1 056 011,82 Myyntisaamiset 971 350,48 975 560,76 Muut saamiset 0,00 80 097,17 Siirtosaamiset 2 049,65 353,89 Rahat ja pankkisaamiset 560 222,43 3 152 820,96 VASTAAVAA YHTEENSÄ 36 702 527,68 37 868 091,56 16 216 578,06 15 849 180,96 2 691 006,82 2 691 006,82 13 158 174,14 13 395 932,84 367 397,10 -237 758,70 20 485 949,62 22 018 910,60 18 925 430,66 18 107 752,49 7 185 188,00 7 481 484,00 0,00 0,00 11 740 242,66 10 626 268,49 1 560 518,96 3 911 158,11 Lainat rahoitus-ja vakuutuslaitoksilta 296 296,00 2 995 928,25 Lainat julkisyhteisöiltä 373 674,58 30 575,52 1 754,87 6 472,75 Ostovelat 507 585,13 492 068,56 Muut velat 174 221,66 183 027,36 Siirtovelat 206 986,72 203 085,67 36 702 527,68 37 868 091,56 VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Peruspääoma Edellisten tilikausien ylijäämä Tilikauden yli-/alijäämä VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen vieras pääoma Lainat rahoitus-ja vakuutuslaitoksilta Lainat julkisyhteisöiltä Liittymismaksut ja muut velat Lyhytaikainen vieras pääoma Saadut ennakot VASTATTAVAA YHTEENSÄ 44 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

TALOUDEN TUNNUSLUVUT 31.12.2014 31.12.2013 12,0 -0,8 Liikeylijäämä, % 8,7 0,3 Sijoitetun pääoman tuotto, % 1,6 0,0 44,2 41,9 0,18 0,16 19 595 401 21 134 256 471,18 513,40 7 855 159 10 507 988 Lainat €/asukas 188,88 255,27 Asukasmäärä 31.12. 41 588 41 165 LIIKEVAIHDON MUUTOS, % 100 x (Ylijäämä ennen varauksia + Korvaus peruspääomasta + Rahoituskulut) / (Taseen loppusumma Korottomat velat) Omavaraisuusaste, % 100 x (Oma pääoma + Varukset) / Taseen loppusumma Pääoman kiertonopeus Liikevaihto/Taseen loppusumma Lainakanta 31.12. Lainat €/asukas Lainakanta 31.12. ilman liittymismaksuja Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 45

TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Suunnitelman mukaisten poistojen perusteet Arvioidut poistoajat ja niitä vastaavat vuotuiset poistoprosentit sekä poistomenetelmät Käyttöomaisuuden poistojen määrittelyssä on käytetty ennalta laadittua poistosuunnitelmaa. Poistosuunnitelma on muutettu 1.1.2013 alkaen (kv 6.3.2013 §54) Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu käyttöomaisuuden hankintamenoista arvioidun taloudellisen pitoajan mukaan. Poistoaika / poistoprosentti Poistotapa Tietokoneohjelmistot -31.12.2012 3 vuotta tasapoisto Tietokoneohjelmistot 1.1.2013- 2 vuotta tasapoisto Hallinto- ja laitosrakennukset -31.12.2012 40 vuotta tasapoisto Hallinto- ja laitosrakennukset 1.1.2013- 20 vuotta tasapoisto Johtoverkostot ja laitteet -31.12.2012 7% menojäännöspoisto Johtoverkostot ja laitteet 1.1.2013- 30 vuotta tasapoisto Muut kiinteät rakenteet ja laitteet -31.12.2012 18 % menojäännöspoisto Muut kiinteät rakenteet ja laitteet 1.1.2013- 10 vuotta tasapoisto Laitoskoneet ja laitteet -31.12.2012 18 vuotta tasapoisto Laitoskoneet ja laitteet 1.1.2013- 10 vuotta tasapoisto Viemäriverkko (siirtoviemäri) -31.12.2012 30 vuotta tasapoisto Viemäriverkko (siirtoviemäri) 1.1.2013- 30 vuotta tasapoisto Automatiikka -31.12.2012 10 vuotta tasapoisto Automatiikka 1.1.2013- 10 vuotta tasapoisto Kuljetusvälineet -31.12.2012 25 % menojäännöspoisto Kuljetusvälineet 1.1.2013- 4 vuotta tasapoisto Muut koneet ja kalusto -31.12.2012 30 % menojäännöspoisto Muut koneet ja kalusto 1.1.2013- 3 vuotta tasapoisto Muut pitkävaikutteiset menot Rakennukset Kiinteät rakenteet Koneet ja kalusto 46 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

Aineettomat Kiinteät rakenteet Koneet ja Yhteensä Poistamaton hankintameno 1.1. 0 33 604 274 54 985 33 659 259 Lisäykset tilikaudella 0 3 858 625 41 566 3 900 190,8 hyödykkeet ja laitteet kalusto Rahoitusosuudet tilikaudella 0 Vähennykset tilikauden aikana 0 Hankintameno 31.12. 0 Tilikauden poistot Jäännösarvo 31.12. 0 37 462 898 96 551 37 559 450 2 367 050 23 494 2 390 544 35 095 848 73 057 35 168 905 PITKÄAIKAISTEN LAINOJEN LYHENNYKSET, JOTKA ERÄÄNTYVÄT SEURAAVALLA TILIKAUDELLA: VELAT, JOTKA ERÄÄNTYVÄT MYÖHEMMIN KUIN VIIDEN VUODEN KULUTTUA: Laina Lainan antaja Lyhennys Rahoitus- ja vakuutuslaitokset 11360/04 Kuntarahoitus 296 296,00 Yhteensä 296 296,00 6 000 000,00 KPA 2:7. § 5-KOHDAN MUKAISTA MAHDOLLISTA ARVONLISÄVERON PALAUTUSVASTUUTA EI OLE Pysyvät vastaavat 31.12.2014 Pitkäaikaisten lainojen lyhennykset, velat ja arvonlisäveron palautusvastuu KESKIMÄÄRÄISET POISTOT JA INVESTOINNIT VUOSINA 2013 – 2017 Keskimäärin Suunnitelman mukaiset poistot 2 535 967 Poistonalaisten investointien omahankintameno 4 692 420 Poikkeama € Poikkeama % -2 156 452 -46 Selvitys suunnitelman mukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 47

Nurmijärven vesi-liikelaitoksen johtokunta Nurmijärvellä 25.2.2014 Kimmo Kakko Hilkka Ruusuvirta Risto Airikkala Ina Kuula Satu Viik Johanna Sahlstedt 48 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

LIITE: TOIMINTATILASTOT Yhteiset tiedot 2010 2011 2012 2013 2014 HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ SOPIMUSASIOITA Uusia sopimuksia 17 18 19 20 21 167 135 138 80 89 Vanhojen uudistamisia 0 0 0 0 0 Omistajan vaihdoksia LIITTYNEITÄ KIINTEISTÖJÄ 217 225 227 190 224 Vesijohtoon 167 124 130 73 89 Viemäriin 164 121 122 72 87 Jakaantuma • omakotitaloja 152 102 113 59 65 • rivitaloja 3 5 9 4 5 • kerrostaloja • muita (teollisuus, palvelu yms) KVV-TARKASTUSTOIMINTA 2 4 4 4 6 10 10 12 6 13 Suunnitelmia käsitelty 198 161 132 115 113 Tarkastuskäyntejä 401 360 322 299 256 Kvv-työnjohtajan hyväksymisiä 256 259 267 226 243 Liittymisilmoituksia (uusia) annettu 178 204 135 129 126 Liittymisilmoituksia Sopimusta uusittaessa VESIMITTARIT Asennettu uusia 123 143 127 103 81 Vaihdettu ja huollettu 105 137 162 67 421 Vaihdettu jäätyneitä mittareita 18 18 24 14 5 Pysähtyneitä mittareita 4 2 7 Tarkistusmittauksia tehty 2 1 1 2 1 Romutettu 60 20 4 50 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

2010 2011 2012 2013 2014 HÄLYTYKSIÄ (VARALLAOLIJALLE) 455 308 320 296 277 Kaukovalvonnasta 355 225 213 186 170 Aluevalvontakeskus 34 37 23 2 4 Pelastuslaitos / VSP Protone 55 34 74 96 92 Muut 11 12 10 12 11 RAKENNETTU TONTTIJOHTOJA Rakennettu uusia uuden verkoston rakentamisen yhteydessä • vj 47 74 52 98 79 • jv 44 74 53 99 79 • sv 60 74 51 133 79 vanhaan verkostoon • vain vj 12 8 1 7 • vain jv 1 0 3 2 • vj+jv 16 35 21 13 • vj+jv+sv 9 12 3 15 • sv 2 5 0 0 Peruskorjattu tonttijohtoja 39 Peruskorjauksen (saneerauksen) yhteydessä • vj 27 15 17 63 • jv 0 0 0 7 Peruskorjauksen (uudelleen rak.) yhteydessä • vj 12 0 34 24 • jv 0 0 34 25 Yksittäisiä peruskorjauksia • jv 2 0 0 • vj 1 0 0 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 51

Puhtaan veden tuotanto 2010 2011 2012 2013 2014 VETEEN LIITTYNEET ASUKKAAT 31 575 31 969 32 590 33 239 33 588 LIITTYMISASTE (%) 79,15 80,05 80,77 80,75 80,95 OMINAISKULUTUS (l/as/vrk) 136 134 138 131 133 VESIMÄÄRÄT Pumpattu vesimäärä (m3/v) 1 877 121 1 986 693 2 137 518 2 143 332 2 104 566 Laskutettu vesimäärä (m3/v) 1 568 214 1 570 967 1 635 774 1 592 902 1 634 498 Erotus (m3/v) 308 907 415 726 501 744 550 430 470 068 Erotus (%) 16,4 20,6 23,5 25,7 22,3 Pumpattu vesimäärä (m3/vrk) 5 142 5 443 5 856 5 872 5 813 Valkoja 14 058 56 398 117 717 66 110 87 927 Savikko 175 115 181 669 222 961 231 320 218 075 95 130 213 580 231 184 195 965 234 448 Pumppaus vedenottamoittain (m3/v) Pellonperä 0 192 2 034 17 45 Kaninlähde Kiljava 605 469 612 216 633 988 599 526 591 450 243 564 194 985 188 870 213 171 207 890 Nummenpää 220 683 209 628 175 943 226 592 210 166 Teilinummi (+Nukari) 523 102 518 025 564 821 610 631 554 565 Lepsämä Röykkä 0 0 0 0 0 Vesimäärien jakautuminen (m3/v) Kirkonkylä • pumpattu 423 311 598 689 858 775 643 698 571 852 • laskutettu 362 764 364 884 386 941 368 241 384 159 Klaukkala • pumpattu 883 502 856 231 548 767 911 070 941 264 • laskutettu 637 766 639 305 654 471 642 679 665 986 Rajamäki • pumpattu 441 674 531 773 531 882 599 526 496 601 • laskutettu 354 301 358 028 356 958 362 804 353 590 Röykkä • pumpattu 79 224 89 439 70 777 0 70 938 • laskutettu 63 242 62 880 63 392 65 369 62 969 Nukari • pumpattu 49 409 50 846 127 317 24 212 25 988 • laskutettu 19 949 21 203 21 121 1 2 295 21 990 Kunnan palvelut, • laskutettu (m3/v) 107 315 102 763 130 473 108 949 116 946 19 854 19 153 19 652 23 521 28 555 Vesiosuuskunnat • laskutettu (m3/v) 52 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

2010 2011 2012 2013 2014 LAITOKSET Vedenottamot (kpl) 10 10 10 10 10 Paineenkorotusasemat (kpl) 7 7 7 7 7 VERKOSTO Vesijohtoverkoston pituus (km) 310,18 313,73 316,32 319,39 321,844 Vesijohtoa rakennettu (m) 2 428 3 546 2 587 4 115 2 604 829 1 377 2 612 2 255 1 585 Vesijohtoa peruskorjattu uudelleen rakentamalla (m) Poistettua verkostoa (m) 1 045 255 KUNNOSSAPITO Vesijohdon putkirikkoja yhteensä (kpl/v) 31 21 15 23 15 Kirkonkylä 7 7 4 4 3 Klaukkala 17 7 6 11 10 Rajamäki 7 1 2 4 1 Röykkä 1 4 2 4 1 Nukari 0 2 1 0 0 REKLAMAATIOT Veden laadun reklamaatioita (kpl) 13 9 18 6 13 Energiankulutus yhteensä / v. 1 000 906 1 041 067 1 109 810 1 177 522 1 022 858 Energiankulutus kuutiota kohti 0,53 0,52 0,51 0,55 0,49 342 006 337 767 477 081 554 474 446 940 ENERGIANKULUTUS KWH (laitokset) Energian kulutus / v. Kirkonkylä Klaukkala 328 412 339 918 267 638 301 137 258 057 Rajamäki 263 098 391 820 298 779 270 454 248 006 6 196 6 542 3 749 5 655 6 500 Nukari 61 194 65 020 62 563 45 802 63 355 Röykkä ENERGIANKULUTUS KWH (verkostot / paineenkorotusasemat) Energiankulutus yhteensä / v. 103 969 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 53

Viemärilaitos 2010 2011 2012 2013 2014 ASUKASLUKU (liittyneet asukkaat) 31 092 31 476 32 151 32 654 33 212 LIITTYMISASTE (%) 77,9 78,8 79,7 79,3 80,05 OMINAISJÄTEVESIMÄÄRÄ (l/as/vrk) 169 VESIMÄÄRÄT Käsitelty jätevesimäärä (m3/v) 2 839 216 168 167 161 159 3 027 976 3 559 762 3 008 338 2 730 071 Laskutettu jätevesivesimäärä, sisältää Altian (m3/v) 1 925 700 1 941 075 1 963 045 1 919 397 1 927 204 Altia Oyj:n jätevesimäärä 408 641 399 693 416 520 378 860 355 140 Vuotovesi (m3/v) 913 516 1 089 901 1 596 717 1 088 941 802 867 Vuotovesi (%) 32 36 45 36 % 29 % Käsitelty jätevesimäärä (m3/vrk) 7 779 8 269 9 753 8 242 7 480 Jätevesimäärän käsittely laitoksittain (m3/v) Kirkonkylä • käsitelty 647 219 707 501 847 635 765 593 710 784 • laskutettu 343 991 345 388 357 592 355 333 367 502 Klaukkala 2 191 997 2 320 475 2 712 127 2 242 745 2 019 287 • laskutettu (sis. Altian jätevedet) 1 044 645 1 066 867 1 069 530 1 019 683 1 015 922 Rajamäki • käsitelty (sis. Altian jätevedet) • käsitelty*) • laskutettu 364 841 366 763 364 129 373 536 358 683 72 300 70 061 71 102 71 770 65 844 • laskutettu (m3/vuosi) 75 945 67 629 71 667 67 345 71 540 19 918 19 387 24 261 31 730 40 273 Jätevesiviemäriä (uutta) rakennettu (m) 1 220 3 098 1533 3 450 3 088 Jätevesiviemäriverkoston pituus (km) 278,9 281,9 283,1 286,6 289,5 Sadevesiviemäriä rakennettu (m) 2 283 3 391 2250 4 214 3 470 Röykkä • käsitelty*) • laskutettu Kunnan palvelut Vesiosuuskunnat • laskutettu (m3/vuosi) VIEMÄRIPITUUDET Sadevesiviemäriverkoston pituus (km) 123,9 127 129,3 133,5 136,8 Jätevesiviemäriä peruskorjattu sujuttamalla (m) 889 1 713 760 2 331 2 957 uudelleen rakentamalla (m) 0 0 0 335 485 poistettu jätevesiviemäriä (m) 575 385 *) Röykän ja Rajamäen jätevedenpuhdistamoiden toiminta on loppunut. 54 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014

2010 2011 2012 2013 2014 LAITOKSET Puhdistamot 31.12. (kpl) 2 2 2 2 2 Pumppaamoita 31.12. (kpl) 40 40 41 44 44 Rakennettu uusia (kpl) 1 0 3 0 KUNNOSSAPITO Viemäritukoksia (kpl) 22 28 35 36 26 YLIJÄÄMÄLIETE Puhdistamoiden ylijäämälietettä (tn/vuosi) 3 432 Kirkonkylä • maanviljelykseen • kompostoitu Metsä-Tuomela 1 228 1 177 1 156 1 180 • kompostoitu Kalteva 0 0 0 0 • oma komposti 0 0 1 156 0 • yhteensä 1 228 0 1 180 Klaukkala 0 • maanviljelykseen 0 0 1 177 0 0 3 027 0 3 215 3 170 3 371 0 1 201 1 201 0 • kompostoitu Metsä-Tuomela 2 204 1 993 2 059 1 847 0 • yhteensä 2 204 1 993 2 059 1 847 2 170 ENERGIANKULUTUS KWH (laitokset) Energiankulutus yhteensä / v. 2 442 733 Energiankulutus käsiteltyä kuutiota kohti 0,86 2 463 640 2 409 226 2 362 620 2 333 815 0,81 0,57 0,79 0,85 Energian kulutus laitoksittain / v. Kirkonkylä 585 053 574 240 608 486 639 920 607 260 Klaukkala 1 857 680 1 889 400 1 800 740 1 722 700 1 726 555 ENERGIANKULUTUS KWH (verkostot) Energiankulutus yhteensä / v. 944 060 Energiankulutus taajamittain / v. Kirkonkylä 26 795 Klaukkala 169 227 Rajamäki 69 195 Röykkä 1 876 Rajamäen siirtolinja 66 123 Nukarin siirtolinja 13 285 LIETTEIDEN TUONTI PUHDISTAMOILLE Sako- ja umpikaivolietteen määrä (m3/vuosi) Kirkonkylä 26 690 26 482 26 015 25 373 20 222 Klaukkala 25 619 yhteensä 52 309 27 916 27 590 25 843 23 635 54 398 53 603 51 216 43 857 Nurmijärven Vesi Toimintakertomus 2014 55

NUR MIJÄRV EN V ESI Käyntiosoite Kunnanvirasto? Keskustie 2b 01900 Nurmijärvi Postiosoite Nurmijärven Vesi? PL37 01901 Nurmijärvi Puhelin (09) 250 021 (keskus)