HOCKEY Näillä mennään. Hermeksen valmentajat Antti Karhula (oik.) ja Märt Eerme piirtävät ensi kauden kuvioita. Keskipohjanmaalehden kiekkoliite 2016-2017 Kaikki jääkiekkoon Evijärvi

2 HOCKEY 2016–2017 Pelaajien peli. Päävalmentaja Antti Karhula on tyytyväinen täksi kaudeksi koottuun ryhmään. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Vuoden kokeneempana Mestikseen Antti Karhula uskoo viime kauden kokemuksista olevan Hermekselle hyötyä Juha Savela KOKKOLA (KP) Hyvillä mielin ja innokkaana kuten koutsit ja pelaajat tapaavat aina uuden kauden alla olla. Sellainen on fi ilis Kokkolan Hermeksen valmentaja Antti Karhulallakin, kun takana on taas yksi kauteen valmistava aamujää: Mestis-kauden avauspeliin on vielä aikaa parisen viikkoa. Viime kaudella Karhula luotsasi Hermestä nousijajoukkueena. Vuoden kokemuksista on hyvä ammentaa oppia toiselle kaudelle. – Uskon, että viime kaudella opimme sarjan tavoille. Saimme aika ajoin kovaakin oppia. Koskaan ei tietenkään ole täysin valmis: aina tulee uusia asioitakin. Mutta tunne on, että vähän valmiimpia nyt olemme niin seurana, joukkueena kuin valmentajinakin Mestikseen, Karhula sanoo. Karhulan ohella valmennustiimiin kuuluvat Märt Eerme ja Jens Friis. Karhulalla on menossa kolmas kausi Hermeksessä. Siinä ajas- kauden pakiston. Viime kauden sa on jo ehtinyt päästä työhön si- joukkueesta mukana on edelleen nuksi. yhdeksän pelaajaa. Se on Mestik– On ollut aikaa oppia, saada aja- sen tasolla hyvä määrä, Karhula tuksiaan läpi ja myös tietyllä ta- arvioi. paa muokata koko juttua. Hyvä, Karhula on tyytyväinen täksi että seurajohto on ollut kärsiväl- kaudeksi koottuun ryhmään. linen, koska ei tä– Valmentajahan mä aina ole ollut haluaa aina vaikpelkkää ruusuilla ka ja mitä, mutta näillä pelimerkeiltanssimista. Enää lä on onnistuttu rutiinien opiskeOn ollut aikaa hyvin. Haastavaa luun ei mene aroppia, saada se on, kun budjetjessa aikaa. Lisäktikin on sama kuin si viime kaudesta ajatuksiaan läpi ja viime kaudella ja tutut pelaajat tunmyös tietyllä tapaa osa pakeista haluttevat meidän tatiin pitää. Veskaripamme ja me tunmuokata koko osaston tiedettiin nemme pelaajat. juttua. menevän uusikVaikka Mestiksi: siinä oltiin hesen arkeen kuuluu, että joukkueet hajoavat ti liikkeellä ja hankittiin Mikael enemmän tai vähemmän kauden Edelmann Jokipojista. Hyökkäys päätteeksi, jatkuvuuden eteenkin on ollut haastavampi, kun tiedeton tehty töitä. tiin, että muutoksia tulee enem– Jatkuvuuden vuoksi halusim- män. Vielä haetaan paria hyökme esimerkiksi säilyttää viime kääjää, mutta hätä ei sen suhteen ” ole. Liikkeelle päästään tälläkin. Katsellaan sitten kärsivällisesti mitä mahdollisesti tulee. Viime kaudella Hermeksen ringissä kävi 45 pelaajaa. Karhula toivoo, että lukumäärä olisi tällä kaudella pienempi. Hermes jatkaa tälläkin kaudella farmiyhteistyötä Vaasan Sportin kanssa. JHT Kalajoen kanssa yhteistyötä ei tällä kaudella ole. – Yhteistyössä pelaajavaihto on näkyvin osa, mutta isoon kuvaan kuuluu muutakin, joka koskettaa koko organisaatiota. Yhteistyötä tehdään laajalla rintamalla ja toivottavasti se tänä vuonna koskee enemmän myös A-junioreita. Ikuisuuskysymyksenä Kokkolassa(kin) pysyy ns. oman kylän poikien osuus edustusjoukkueessa. Pieneksi se on viime kausina jäänyt, eikä suunta hetkessä muutu. – Seuran A-nuorten joukkueesta Kinnusen Matias treenaa nyt edustuksen mukana ja opettelee juttu- KOKKOLAN HERMES: ■ Maalivahdit: Juraj Holly (JHT), Mikael Edelmann (Jokipojat). (uusilla pelaajilla suluissa viime kauden seura): ■ Puolustajat: Jere Rantala, Nico Lehto, Miika Franssila, Ossi Ikonen, Miika Huhtanen, Samuel Sikstus (Peliitat), Jesse Koskelo (Pelicans), Joel Ojala (Jokerit), Jesse Väkelä. ■ Hyökkääjät: Severi Kuntsi, Jussi Nättinen, Niklas Appelgren, Antti Paavilainen, Ondrej Mikula (HK SKP Poprad), Niklas Lehtimäki (Chicago Steel), Kristian Kangas (SaPKo), Saku Kivinen (Jokerit), Mikko Virtanen (JYP), Jesse Huhtala (Karhu HT), Jesperi Viikilä (Pelicans), Samu Markkula (SaPKo). ■ Valmennus: Antti Karhula, Märt Eerme, Jens Friis. ■ Huolto: Markku Matilainen, Nils Fagerholm.

3 HOCKEY 2016–2017 ja. Fakta vain on, että A:n Mestiksestä on pitkä matka tänne. Toivotaan, että aina joku sieltäkin löytyisi, mutta se vaatii pirusti töitä pelaajilta. Mikään ei tapahdu hetkessä, vaan kyse on vuosien työstä. Tänä vuonna ollaan oltu entistä enemmän junnupuolen kanssa yhteyksissä A-, B- ja C-junnuihin. Ollaan luottavaisia, että putkesta jonain päivänä tulee pelaajia edustukseenkin. Hienoa olisi nähdä myös maailmalla enemmän kokkolalaislähtöisiä pelaajia, Karhula sanoo. Ennen viime kauden alkua Karhula toivoi Hermeksen pelaavan ”aktiivisen aggressiivisesti”. Kokemuksista viisastuneena Karhula puhuu nyt tasapainosta nopean ja hitaan pelitavan välillä. – Jos viime vuotta muistelee, monessakin asiassa jouduttiin ottamaan pari askelta taaksepäin, että päästiin yksi eteenpäin. Pelin isojen rakenteiden muuttaminen ottaa aina aikaa. Jos vertaa viime kauden alkuun, nyt pyrimme vähän enemmän pelaamaan kiekolla. Viime vuonna alkuun yritettiin turhankin nopeaa ja peli meni häsläämiseksi. Paineistaa haluamme kotona edelleen, mutta siinäkään ei kannata olla tyhmä. Haemme tasapainoa peliin enemmän sen suhteen milloin lähdetään nopeasti ja milloin rauhallisemmin, jotta pystymme kimpassa tekemään asioita. Mestiksestä ei voi tällä kaudella nousta Liigaan. Karhulan ja Hermeksen arkeen asia ei vaikuta. – Mestiksen sulkeminen ei vaikuta tekemiseemme, kun täällä ei kuitenkaan noususta puhuttaisi. Tottakai olisi huikeita tapahtumia, jos sarjan voitettuasi pääsisit karsimaan, mutta tilanne on nyt tämä. Koitetaan saada ensin toiminta hyväksi, kannattavaksi ja uskottavaksi Mestiksessä. Se on pääasia. KARHULAN VALINNAT: ■ Hyökkäys vai puolustus? – Kyllä se edelleen on hyökkäys. Tulee jo sieltä kun itse pelasin. Toki puolustuskin tähän kuuluu, mutta jos valita pitää niin hyökkäys. Se on vaikeampaa. ■ Joukkue vai yksilö? – Pitää tietysti sanoa joukkue, mutta nekin menee käsi kädessä. Tässä haetaan yksilöiden kehittymistä, jonka jälkeen joukkuekin pärjää. Joukkueurheilussa teet kaikkesi joukkueen eteen: se on se tärkein juttu. Ilman joukkuetta ei ole yhtään yksilöäkään. ■ Tulos vai tyyli? – Tämä on aika hyvä kysymys. Tekisi mieli sanoa, että tyyli: se miten tuolla esiinnytään, millaista peli on ja kuinka laitamme itsemme likoon on meille tärkein juttu, jonka perusteella arjessa on tehty jotain oikein. Mutta toisaalta tämä on tulosurheilua, että tulostakin pitää tulla... ■ Poliitikon vastaus. – Joo... just aloin miettimään, että pääsisköhän tuolla vastauksella johonkin muuhunkin virkaan. ”Parempaan kuin viime kaudella” Juha Savela KOKKOLA (KP) Hermeksen kapteenina viime kauden tapaan jatkava Jussi Nättinen sanoo joukkueen pyrkivän parantamaan edelliskaudesta, joka päättyi seitsemännessä puolivälierässä tappioon Jokipojille. – Joukkueen tavoitteena on päästä ensin pleijareihin ja siellä ainakin yksi kierros enemmän kuin viime kaudella. Mestikseen tuli taas pari uutta jengiä, jotka tuovat uutta mielenkiintoa sarjaan. Miten vertaisit joukkuetta viime kauden vastaavaan? – Totta kai se on parempi kuin viime kaudella. Turha tässä vaiheessa on menneitä muistella. Tosin kopissa on vielä aika hiljaista verrattuna viime kauteen, kun äänekkäitä kavereita on lähtenyt pois. Joukkue tekee hyvin hommia isolla sydämellä. Henki vaikuttaa hyvältä. Mitä terveisiä kippari lähettää kotiyleisölle? – Jatketaan siitä mihin kevään plejareissa jäätiin, jolloin hallissa oli hyvä meininki hallissa. Ääntä halliin. Kippari jatkaa. Jussi Nättinen haluaa joukkueen parantavan viime kaudesta. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Hermeksen ottelut kaudella 2016–17: 2016: 14.9. 16.9. 21.9. 23.9. 30.9. 1.10. 5.10. 7.10. 8.10. 14.10. 15.10. 21.10. 22.10. 28.10. 29.10. 11.11. 12.11. 18.11. 19.11. 23.11. 25.11. 26.11. 30.11. 2.12. 3.12. 7.12. 9.12. 14.12. 17.12. 28.12. 30.12. RoKi–Hermes Hermes–KeuPa HT Hokki–Hermes Hermes–JYP-Akatemia Jokipojat–Hermes SaPKo–Hermes Hermes–Hokki KeuPa HT–Hermes Hermes–RoKi Peliitat–Hermes K-Vantaa–Hermes Hermes–SaPKo JYP-Akatemia–Hermes Hermes–TUTO Hockey IPK–Hermes TUTO Hockey–Hermes LeKi–Hermes RoKi–Hermes Hermes–RoKi Hermes–Hokki Hermes–Peliitat K-Vantaa–Hermes Espoo United–Hermes Hermes–Jokipojat IPK–Hermes Hermes–LeKi Hermes–K-Vantaa LeKi–Hermes Hermes–Espoo United RoKi–Hermes Hermes–KeuPa HT 2017: 4.1. 7.1. 14.1. 20.1. 21.1. 25.1. 28.1. 1.2. 3.2. 4.2. 15.2. 18.2. 22.2. 24.2. 25.2. 1.3. 3.3. 8.3. 10.3. Hermes–Jokipojat KeuPa HT–Hermes Hermes–SaPKo Hermes–JYP-Akatemia Espoo United–Hermes Hokki–Hermes Hermes–IPK Hermes–TUTO Hockey SaPKo–Hermes Jokipojat–Hermes Hermes–K-Vantaa Hermes–LeKi Hermes–RoKi Hermes–Espoo United Peliitat–Hermes Hermes–Peliitat JYP-Akatemia–Hermes TUTO Hockey–Hermes Hermes–IPK

4 HOCKEY 2016–2017 Juuso Hahl on tyytyväinen, kun sai paikan kasvattajaseuransa liigajoukkueessa. KP/ELLA KIVINIEMI ”Tätä steppiä oli odotettu” Hermeksen ex-junioripäällikkö Liigaan kasvattajaseuransa kanssa Seppo Luokkala (KP) Mestiksen mestaruuksia kahmalokaupalla ja siinä sivussa työntekoa päämääränä pääsy seurajääkiekon korkeimmalle kotimaiselle tasolle. Vuosi sitten syksyllä Mikkelin Jukurit Liigaan kelpuutettiin. Historian ensimmäinen liigaottelu Kalevankankaan uusitussa hallissa pelataan syyskuun 16. päivänä 2016. Yhtenä tekijänä uudessa liigamiehistössä häärii edellisen vuoden Kokkolan Hermeksen junioripäällikkönä vaikuttanut Juuso Hahl. B-ikäisenä loukkaantumisen myötä oman uransa päättänyt ja valmennuspuolelle sittemmin kouluttautunut Hahl kutsuttiin Jukureiden valmennustiimiin kolmanneksi koutsiksi. Työkavereina askaroivat Risto Dufva ja Ville Nieminen. – Aloittelin juniorivalmennusta Mikkelissä aikana, jolloin Dufva valmensi siellä edustusta. Myöhemmin olin Tapparassa useita vuosia junioripuolella ja tulin siellä tuntemaan Niemisen Villen. Tunnemme toisemme hyvin ja tähän tiimiin oli helppo minun lähteä, sanoo Hahl. Juuso Hahl ehti olla Juniori-Hermeksessä vain vuoden. – Olisin viihtynyt Kokkolassa pidempäänkin. Tarkoitus oli kehittää pitkäjänteisesti seuran junioritoimintaa. Jukurit oli varmasti ainoa paikka, mihin olisin saattanut Hermeksestä lähteä. Onhan se ihan uniikki juttu. Kasvattajaseura ensimmäistä vuotta Liigassa ja tarjoutui mahdollisuus olla näiden miesten kanssa valmennuspuolella. Liigakauden alla ollaan Mikkelissä jokseenkin innoissaan. – Kaikki mahdollinen oli Mestiksessä nähty ja tätä steppiä oli odotettu pitkään. Koko kaupunki on hyvin innoissaan. Jukureissa otetaan mallia Sportista ja kehitetään toimintaa askel askeleelta. Toimiston ja talouspuolen on kehityttävä urheilupuolen mukana. Liigatason toimintakulttuurin luominen ja uskottavuuden lunastaminen ovat ensimmäisiä tavoitteita seurassa, Hahl tietää. Jukureiden valmennuksessa kan- taa kokenut Dufva päävastuun ja koordinoi tekemistä. Kauden alla ja sen aikanakin on fysiikkapuoli erityisesti Ville Niemisen ja Juuso Hahlin vastuulla. – Otteluvalmentaminen on pieni osa kokonaisuutta. Työ tehdään aivan muualla kuin penkin takana. Yksilövalmentaminen ja kentän ulkopuolinen valmentaminen ovat iso osa arkea. Minun töihini kuu- oreita. Aikuisten opastaminen ei miehen mukaan poikkea mainittavasti nuorten ohjaamisesta. – Perusarjessa on paljon samaa. Ero tulee siinä, että liigajoukkueessa kaikki ovat töissä. Asiat tehdään mahdollisimman hyvin, eikä pelaajia tarvitse potkia eteenpäin. ” Juuso Hahl tuli Kokkolaan laittamaan Hermeksen junioritoimintaan potkua. Työ jäi kesken ja haasteita riittää seuraajille. Hahlin mukaan Kokkola ja Mikkeli ovat varsinkin juniorikiekkoilun osalta pitkälle toistensa kopioita. – Harrastajamääriä pitäisi pystyä kasvattamaan molemmissa kaupungeissa. Tärkeintä on terävöittää alkupäätä, koska ilman sitä ei ole loppupäätä. Pelaajamassan tulisi olla sellainen, että pelaajia riittää vielä junioreiden siirtyessä kilpailullisiin ikäluokkiin. – Hermekseltä on puuttunut kokonaisia ikäluokkia. Kyllä se on tekemätön paikka edustuksen valmennukselle, kun pitäisi nostaa Perusarjessa on paljon samaa. Ero tulee siinä, että liigajoukkueessa kaikki ovat töissä. luu mm. informaation ja erinäisen materiaalin kerääminen. Hahl oli valmentanut ennen kotikaupunkiinsa paluuta vain juni- Yhteneväisyyttä Hermeksen kanssa omia nuoria joukkueeseen. Paha oli Karhulan ”Upin” viime talvenakaan tyhjästä nyhjästä. Juniorikiekkoilu ei nouse parissa vuodessa, vaan tarvitaan pitkäjänteisyyttä. Jukureissa vanhimmat juniorit pelaavat edustuksen liigastatuksen myötä A-nuorten SM-liigaa. – Jukureiden tilanne on aika samanlainen kuin Hermeksen. Mikkeliä pidetään edelleen jalkapallokaupunkina, eikä joukkueessa ole kuin kaksi omaa kasvattia. Toinen heistä on syntynyt 1979 ja toinen 2001. Eli ei kaupungista ihan joka vuosi liigatason pelaajia nouse, Hahl naurahtaa. Ensimmäisen liigakauden kynnyksellä Jukureiden apuvalmentaja voi vain arvailla, mitkä ottelut kiinnostavat eniten mikkeliläisfaneja. – Jaa..a. Ehkä KalPa on lähinnä meidän paikallisvastustaja, mutta kyllä ottelut vanhoja tuttuja Mestis-kumppaneita (KooKoo, Sport) vastaan saattavat silti herättää eniten tunteita Kalevankankaalla.

5 HOCKEY 2016–2017 Yhdessä parempaa menestystä 0HGLUH[ 2\ .RNNROD Pitää näkyä ja kuulua  SYKSYN TEHOSTARTTI! Hermes ja Keski-Pohjanmaa KOKKOLAN HERMEKSEN uusi nousu antaa mallia myös maakunnan kehitykselle. Vuosien aikana on tullut menestystä ja tappioita, mutta aina on uskottu tulevaisuuteen. Menestyksen aikoina on panostettu yhdessä tekemiseen ja haastettu myös meitä suuremmat. Heikommat ajat ovat koittaneet silloin, kun on jääty liiaksi yksin puuhastelemaan. Antiikin historiassa Hermes on ”jumalten sanansaattaja”. Kultaisin kengin Hermes kuljetti viestejä jumalten ja ihmisten välillä. Matkustavaisten, keksintöjen ja tulevaisuuden jumalana Hermestä voidaan nykypäivänä kutsua liikenteen, teollisuuden ja tiedon osaajaksi. Sitähän me keskipohjalaiset olemme tänään. Alueemme menestymisessä tarvitsemme huippu-urheilun onnistumisia. Tiikerit on ollut viime vuosien menestystarina. Hiihdon, yleisurheilun, jalkapallon ja monien muiden lajien menestys on luettavissa Keski-Pohjanmaan liikunnan julkaisemassa 100-vuotishistoriikissa. Kokkolan Hermeksen uuteen kauteen ja tulevien vuosien menestykseen tarvitaan yhteistä ponnistelua. Pelipuitteet ovat kunnossa ja tuleva menestystarina on alueemme ihmisten yhteinen asia. Jukka Ylikarjula maakuntajohtaja Rakennamme maakunnan tulevaisuutta 45€ (norm. 65€) Kuukausikor 32€ (norm. 48€) 10x kuntosalikor Fysioterapeun tekemä kuntosaliohjelma ja kuukausikor - meiltä saat ajan jopa viikon sisällä! 76€ (norm.110€) NYT VOIT TESTATA KUNTOSALIAMME  HAE TOIMIPISTEESTÄMME 3X KUNTOSALIKORTTI VELOITUKSETTA!

6 HOCKEY 2016–2017 Jokipojat eteni viime keväänä mitalipeleihi, kun se pudotti puolivälierissä Hermeksen. Jere Niemelä taklasi Kokkolassa Ville Rajalan vaakalentoon maalin takana. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Hermeksen vastustajat Seuraavassa Hermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkasen arviot tulevan kauden vastustajista. Kulmakivi on joukkueen tärkein pelaaja. Tähti on ennustettu paras pistemies. ESPOO UNITED Espoon Bluesin talousvaikeudet Liigassa meinasivat tuhota koko espoolaisen edustusjääkiekkoilun huipputasolla. Liikemies Jussi Salonoja taustaryhmineen perusti uuden seuran, joka sai paikan Mestikseen. Kun joukkue tulee pääkaupunkiseudulta, juniorituotanto on kunnossa ja kapteenina toissa kaudella Liigassa 58 pistettä takonut ja sarjan parhaaksi pelaajaksi valittu Kim Hirschovits, asetelma ensimmäiseen mestiskauteen on mielenkiintoinen. Uuden alku on aina arvoitus, mutta pelaajalistaa katsomalla puhutaan jopa ennakkosuosikista. Kulmakivi & Tähti: Kim Hirschovits (h). HOKKI IPK Sarjanousijan viime kevät oli unohtumaton kokemus pohjoissavolaisille. Suomisarjan pudotuspelien päätteeksi pelatussa finaalissa oli vastassa Imatralla ennakkosuosikki Ketterä. Ottelu päättyi jatkoajan jälkeen IPK:lle ja ääriään myöten täynnä ollut Imatran jäähalli sai todistaa IPK:n nousua. Edessä on ensimmäinen iisalmelaisten kausi Mestiksessä kautta seurahistorian. Joukkuetta on vahvistettu kesän aikana ja Suomi-sarjan terävin pelaajarunko on säilynyt kasassa. Ei sarjan kärkeä, muttei myöskään pisteautomaatti. Nousijajoukkueen maalivahti on aina kovassa paikassa ja tähän tehtävään IPK on palkannut SaPKosta Antti Leskisen. Tekee yhteistyötä KalPan kanssa: on mahdollista, että IPK:n maalin suulla nähdään myös keskipohjalaisille tuttu slovakki Denis Godla. Kulmakivi: Saku Kinnunen (p) Tähti: Aatu Hämäläinen (h) JOKIPOJAT Viime kauden hopeamitalisti on ehdottomasti viime kauden joukkueista ennakkosuosikki numero yksi. Päävalmentaja Jari Laukkasen komennossa jatkaa monta viime kauden runkomiestä ja poislähtijöiden tilalle on hankittu laatupelaajia. Yhteistyö Oulun Kärppien kanssa tuo Kainuuseen vuosittain hyviä pelaajia hakemaan vastuuta. Haluaa varmasti parantaa viime kaudesta. Jääminen loppuottelun ulkopuolelle olisi varmasti pettymys Kajaanissa. Viime kaudella puolivälierässä kaatoi Hermeksen seitsemännessä ottelussa Joensuussa. Ei raivannut tietään finaaliin asti, sillä Hokki oli parempi. Viime vuonna välieriin suoraan nousijajoukkueena ja se on kova suoritus Jokipojilta. Päävalmentaja Ari Aaltonen johtaa joukkueen taas sarjaan vailla ennakkosuosikin viittaa. Se tuntuu sopivan Pohjois-Karjalaan. Pelaajalista on erittäin kilpailukykyinen. Taas ”yllättäen” mitaleille? Kulmakivi: Mikael Seppälä (p) Tähti: Niklas Näppi (h) Kulmakivi: Joel Olkkonen (p) Tähti: Jesse Paukku (h) JYP- AKATEMIA Joutui kamppailemaan viime kaudella loppuun saakka sarjapaikkansa puolesta. Voitti paras seitsemästä -sarjassa Suomi-sarjan JHT:n suoraan 4–0. Joukkueessa jatkaa monta viime kauden pelaajaa, jotka ovat nyt vuoden valmiimpia. Yhteistyötä on kehitetty edelleen liiga-JYPin kanssa. Mikäli liigajoukkueen terveystilanne on hyvä, on apuja Mestiksen puolelle luvassa viime kautta enemmän. Kamppailee paikasta pudotuspeleihin. Kulmakivi: Markus Ruusu (mv) Tähti: Riku Pitkänen (h) KEUPA HT Kaksi vuotta Mestistä pelannut keuruulaisjoukkue palkkasi viime kaudeksi päävalmentajakseen Ville Niemisen ja aloitti samalla yhteistyön Rauman Lukon kanssa. Viime kausi oli jättimenestys, sillä joukkue eteni välieriin saakka ja hävisi pronssiottelun niukasti Joensuussa. Nyt vastuun joukkueesta otti viime kauden apuvalmentaja Mikko Heiskanen. Lähtökohtaisesti paperilla heikentynyt eniten. Pudotuspelit ovat varmasti kovan työn takana. Kulmakivi: Emppu Pulliainen (h) Tähti: Samuel Salonen (h) KIEKKO-VANTAA Päävalmentaja Simo Mälkiä aloittaa toisen kautensa vantaalaisryhmän peräsimessä. Eteni viime kaudella pudotuspeleihin ja meinasi järjestää kevään suurimman yllätyksen, sillä runkosarjan voittaja ja lopullinen mes- tari Mikkelin Jukurit eteni välieriin vasta seitsemännessä ottelussa jatkoaikamaalilla. Joukkue pysynyt yllättävän hyvin kasassa. Yhteistyö KHL:n Jokereiden kanssa tuo laatupelaajia joukkueeseen. Kulmakivi: Aaro Peltonen (mv) Tähti: Joel Lehtinen (h) LEKI Tampereen liigaseurojen farmi. Pelaajaliikenne vuodesta toiseen tuo laatupelaajia. Kolikon toinen puoli on, että valmentaja Miikka Kuuselan aamujäillä suunnittelema avausviisikko voi vaihtua vielä illan peliin. Vältti viime kaudella karsinnat kolmen pisteen erolla. Nyt Lempäälässä halutaan varmasti parantaa tuota sijoitusta. Aikaisempina vuosina pelaajarallista huolimatta Lempäälässä ollaan totuttu parempaan. Kulmakivi: Tommi Välimaa (h) Tähti: Santeri Vuoti (h) PELIITAT Heinolan ylpeys on rakentanut kesän aikana päävalmentaja Marko Tuomaisen ja urheilutoimenjohtaja Pekka Saittakarin johdolla varsin kilpailukykyisen rungon. Yhteistyö Pelicansin kanssa toimii erittäin hyvin ja Lahdessa pelaakin monta pelaajapolun läpi käynyttä pelaajaa ensi vuonnakin liigan puolella. Teki yhteistyösopimuksen myös Suomi-sarjan Titaanien kanssa, joten pelaajapolku vain vahvistui seurojen välillä. Kulmakivi: Christian Silfver (p) Tähti: Henri Fomin (h).

7 HOCKEY 2016–2017 MESTIS: ■ Joukkueet: Espoo United, Hermes (Kokkola), Hokki (Kajaani), IPK (Iisalmi), Jokipojat (Joensuu), JYPAkatemia (Jyväskylä), KeuPa HT (Keuruu), K-Vantaa, LeKi (Lempäälä), Peliitat (Heinola), RoKi (Rovaniemi), SaPKo (Savonlinna), TUTO Hockey (Turku). ■ Sarjajärjestelmä: Runkosarjassa pelataan 13 joukkueen nelinkertainen sarja (48 ottelua). Lisäksi pelataan viidessä otteluparissa revanssiviikonloppu sekä yksi kolmen joukkueen yksinkertainen välisarja. Kokonaisottelumääräksi tulee 50 ottelua. ■ Revanssiviikonloppu järjestetään 18.–19.11. seuraavin otteluparein: Hokki–IPK, Jokipojat–SaPKo, JYPAkatemia–KeuPa HT, LeKi–Peliitat, RoKi–Hermes. ■ Välisarjalohko 16.–19.11.: TUTO Hockey–Espoo United–K-Vantaa. ■ Mestiksen puolivälieriin pääsee kahdeksan joukkuetta. Puolivälierät pelataan otteluparein 1.–8., 2.– 7., 3.–6. ja 4.–5.. Ottelut pelataan paras seitsemästä -järjestelmällä. Voittajat välieriin. ■ Välierät aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoit- ROKI tuneen kotikentällä. Jatkoon päässeistä runkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa runkosarjassa heikoimmin sijoittuneen ja toiseksi paras kohtaa toiseksi heikoimman. Neljä voittoa (paras seitsemästä -järjestelmä) välierissä saavuttaneet loppuotteluihin. ■ Välierien hävinneet joukkueet pelaavat runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä pronssottelun. ■ Loppuottelut aloitetaan runkosarjassa paremmin sijoittuneen kotikentällä. Mestiksen mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa. ■ 9.–10. sijoittuneiden kausi päättyy runkosarjaan. ■ 11.–13. sijoittuneet kohtaavat karsinnoissa Suomisarjan kaksi parasta viiden joukkueen kaksinkertaisena pelattavassa karsintasarjassa. Karsintasarjan kaksi parasta Mestikseen kaudelle 2017–18. Täten Mestiksen joukkuemäärä putoaa takaisin 12:een kaudeksi 2017–18. ■ Sarjapaikka vaatii Mestiksen lisenssiehtojen täyttämisen kaikkien seurojen osalta. SAPKO Lapin joukkue pelasi viime kaudella pirteästi ja ennakkoluulottomasti ennakkoon vahvempia vastustajia vastaan. Yksi kauden suurimmista yllätyksistä, vaikka tie veikin karsintoihin saakka. Varmisti paikkansa helposti. Nyt joukkue on vuoden valmiimpi. Menetti parhaan pelaajansa kauden jälkeen Peliittoihin, kun oma kasvatti Henri Fomin siirtyi etelään. Koki toisen takaiskun juuri sarjan kynnyksellä, kun ykköshyökkääjä venäläinen Vadim Pereskokov siirtyi KHL:aan. TUTO HOCKEY Yksi viime kauden ennakkosuosikeista tippui kauden yllättäjä-KeuPalle puolivälierässä. Viime kaudesta jäi varmasti hampaankoloon niin organisaatiolle kuin valmennusryhmälle ja joukkueelle. Mestiksen kokenein valmennuskaksikko Pasi Räsänen–Jarmo Myllys johdattaa taas kaukaloon varsin kilpailukykyisen joukkueen. Kysymysmerkit löytyvät maalivahtikaksikosta, sillä Juhana Aho ja Joonas Toivonen eivät ole vielä Mestiksessä kantaneet ykkösveskarin vastuuta. Huomioitavaa on myös neljän parhaan pistemiehen lähtö joukkueesta. Kulmakivi: Paavo Hölsä (mv) Tähti: Harri Pälve (h) Jokavuotinen kestosuosikki lähtee myös tulevaan kauteen yhtenä suosikeista. Viime kaudella Ismo Lehkosen korvannut Miika Elomo jatkaa päävalmentajana myös tulevalla kaudella apunaan maailmanmestari Marko Kiprusoff. TPS- yhteistyö on toiminut vuosien varrella ja ensi kaudellakin joukkueessa nähdään pelaajia myös joen toiselta puolelta. Viime kaudella vain 20 peliä pelannut Tuukka Pulliainen ei ole esiintynyt vielä harjoituspeleissä joukkueen mukana. Kulmakivi: Anssi Virkki (p) Tähti: Tomi Wilenius (h) Kulmakivi: Jarno Paven (p) Tähti: Jonatan Tanus (h) 1599€ RMÅN -ETUS I TRAKTORFYRHJULING G Körs lagligt även på vägen 7990€ + lev.avgift / toimituskulut (rp./sh. 8990€) • EFFEKT: 44 HK (jfr konkurrenter) • MARKNADENS BÄSTA FYRHJULSDRIFT • MARKNADENS LÄGSTA FÖRBRUKNING: 2,33 L/H H (Koneviesti 2/2015) • TEHO: 44 HV (vrt. kilpailijat) • MARKKINOIDEN PARAS NELIVETO • MARKKINOIDEN ALHAISIN KULUTUS: 2,33 L/H (Koneviesti 2/2015) AN PÄÄLLE! PÅ KÖPET - KAUP . T-körkort/15 15 år år TRAKTORIMÖNKIJÄT Aja laillisesti myös tiellä. T-ajokortti/1155 v. FOREST-SLÄPVAGN/PERÄKÄRRY • RP. 599€ • MYCKET MÅNGSIDIG OCH HÅLLBAR (max. lastning 500kg) • TIPPBART FLAK • ÖPPNINGSBARA GAVLAR må-fre 9-17 ma-pe, lö 10-14 la Bennäsvägen 141, Jakobstad Butik/Myymälä: 06-7811902 Pännäistentie 141, Pietarsaari Service/Huolto: 06-7811901 Fordonsförsäljning / Ajoneuvojen myynti: Rasmus Sundström • 050-343 2950 • rasmus@remotors.fi Puhdistamontie 39, 68300 Kälviä Puh: 010 322 7810 30% Tarjous autopesusta Hermeksen kotiotteluissa! Kuponkikoodilla edullinen autonpesu verkkokaupasta, kuponkikoodin löydät otteluohjelmasta! Osta pesu pelipäivänä, käy pesulla kun sinulle sopii! WWW.CITYCARWASH.FI Paineaaltohoito tuo nopean avun moniin vaivoihin ja voi korvata jopa leikkaushoidon. Tällä hoidolla voidaan parantaa mm. SPORTSMAN 570 EFI 4X4 EUT DIN FÖ • Teräsrakenteiden hiekka-/teräs raepuhallukset ja maalaukset • Teräsrakenteiden palosuojamaalaukset • Teräsrakenteiden jauhemaalaukset • SH. 599€ • ERITTÄIN MONIKÄYTTÖINEN JA KESTÄVÄ (max. lastaus 500kg) • KIPPITOIMINTO • ETU- JA TAKAPÄÄDYT AVATTAVISSA SARANOILLA FÖRSÄLJNING & SERVICE MYYNTI & HUOLTO • kivulias olkapää/ kalkkiolkapää • tennis- ja golfkyynärpää • plantaarifaskiitti eli kantaluupiikki • akillesjänteen kiputilat • penikkatauti • hitaasti tai huonosti luutuneet murtumat • jännekiinnityskiputilat Hoito suunnitellaan jokaiselle asiakkaalle yksilöllisesti. Myös fysikaaliset hoidot ym. Mariankatu 21 A, 67200 Kokkola • puh. 06 8318 200 info@fysio-keskus.com • www. fysio-keskus.com Tarvitsetko apua kotiin itsellesi tai läheisellesi? Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy:n Kotihoidon hoitajat ovat kaikki terveydenhuollon koulutuksen saaneita ammattilaisia - sairaanhoitajia ja lähihoitajia. SERVICE HUOLTO KESKI-POHJANMAAN LAAJIN VALIKOIMA ERGONOMISIA TYÖTUOLEJA JA TOIMISTOKALUSTEITA AMMATTIKÄYTTÖÖN SÄHKÖISTETYT TYÖPÖYTÄRATKAISUT ESITTELYSSÄ MYYMÄLÄSSÄMME MARALU KALUSTEET www.toimistokalusteet.com Kosilankatu 3, Kokkola. Puh. (06) 831 5040. Avoinna: ma-pe 9-16.30 "Meille tärkeää on, että voimme auttaa asiakkaitamme - lapsista vanhuksiin - yksilöllisesti ja aikaa antaen, ammattitaidolla ja sydämellä." Lisätietoja Kotihoidon palveluistamme saatte numeroista: 044 7311 347, 0400 867 085 Ihmisen hoitamista ammattitaidolla ja sydämellä www.kphoi.fi

8 HOCKEY 2016–2017 NAISTEN MESTIS ■ Naisten Mestiksen karsintasarja, lohko 1:n joukkueet: Cowboys NiceHockey (Nivala), Hermes (Kokkola), Kiilat Hockey (Haapajärvi), Kärpät Akatemia (Oulu), RoKi (Rovaniemi), Sport (Vaasa), Virkiä (Lapua). ■ Sarjajärjestelmä: Kaikki naisten muut joukkueet kuin SM-sarjan joukkueet aloittavat kauden lohkoissa pelattavassa Mestiksen karsintasarjasta. Alkulohkoja on neljä. Kunkin lohkon kaksi parasta Mestikseen, loput jatkavat Suomi-sarjalohkoissa. ■ Naisten Mestiksessä pelataan kahdeksan joukkueen kaksinkertainen sarja, jonka kaksi parasta SM-karsintaan. Loput kuusi joukkuetta pelaavat Naisten Suomi-sarjan neljän parhaan kanssa kymmenen joukkueen Mestiksen loppusarjan kahdessa viiden joukkueen lohkossa yksinkertaisina sarjoina. Sarjan voitto ratkaistaan lopputurnauksessa. ■ Naisten Suomi-sarjassa pelaavat ne joukkueet, jotka eivät pääse Naisten Mestikseen. Sarjan neljä parasta Naisten Mestiksen loppusarjaan. Loput jatkavat kauttaan Naisten Suomi-sarjan loppusarjassa. Sarjan voitto ratkaistaan lopputurnauksessa. Viime kaudella Hermeksen Ida Kuoppala (vas.) ja Cowboysin Iina Tohila kamppailivat Mestiksen paikallispisteistä. Tällä kaudella Tohila pelaa Kuortaneella SM-sarjaa. KP/JUKKA LEHOJÄRVI Hermes-naisten tavoite Mestikseen Cowboys NiceHockey haastaa tiukasti muut joukkueet ja Kiilat Hockey ensimmäistä kertaa naisten Mestiksen karsintasarjassa Risto Lintilä (KP) Tänä syksynä naisten Mestiksen karsintasarjassa on ensimmäistä kertaa Keski-Pohjanmaalta mukana kolme joukkuetta. Kokkolan Hermeksen naiset päättivät viime pelikautensa vasta huhtikuun alussa Lapinlahdella pelattuun Mestiksen Final Four-turnaukseen. Niukan välierätappion jälkeen Hermes voitti pronssiottelussa Lapinlahden Luistin-89:n maalein 3–1. Nivala Cowboys NiceHockeyn nuori joukkue selvisi myös naisten Mestiksen loppusarjaan. Nivalalaiset sijoittuivat loppusarjan lohkossa neljänneksi ja jäivät näin ulos Mestiksen finaaliturnauksessa, jonne selvisivät kahden lohkon kaksi parasta. Uutena joukkueena Mestiksen karsintasarjaan lähtee Kiilat Hockeyn naiset. – Pelasimme pari vuotta aluesarjaa ja sitä ennen valtakunnallista C-juniorien sarjaa. Pääosin 1998-syntyneet pelaajat lähtevät nyt kuudenteen kauteensa. Toki joukkueeseen on tullut muutamia vahvistuksia ja nuorempiakin pelaajia, koko ajan joukkuetta valmentanut Jari Kaattari selvittää. Uusia pelaajia Kiiloihin on tullut Kiuruvedeltä, Haapavedeltä, Merijärveltä ja Emilia Pikkarainen palasi Cowboysista. – Varsinaista sijoitustavoitetta meillä ei ole sarjaan. Tavoite on parantaa peliä kauden aikana ja haastaa kaikki muut joukkueet, Kaattari kertoo. Ennen lauantain sarja-avausta Kiilat pelasi vain yhden harjoituspelin, kun se viime viikolla hävisi paikallisvastustajalle Cowboysille maalein 5–2. – Harjoituspelissä tuli hyvää oppia ja kovuutta saatiin lisää. Lohkon kovimpia ovat varmasti Hermes, Sport ja Kärpät Akatemia. Virkiä ja avausvastustajaksi Haapajärvelle saapuva RoKi ovat outoja arvoituksia. Kova sarja on tiedossa. Hermeksen tavoite kahden joukkoon Neljästä Mestiksen karsintalohkosta selviää kustakin kaksi parasta Mestikseen, loput jatkavat Suomi-sarjalohkoissa. – Kahden joukkoon on ilman muuta tavoite. Helpolla paikka Mestikseen ei kuitenkaan tule. Lohkossa on monta kovaa joukkuetta Sportin ja Kärpät Akatemian johdolla, Hermeksen valmentaja Janne Karhula arvioi. Koviin paljon Hermeksen naisen nuoressa joukkueessa ei ole vaihtuvuutta viime kauteen. – Muutama pelaaja lopetti, mutta uusia hyviä pelaajia on saatu tilalle. Näin joukkue ei ole viime kaudesta ainakaan heikentynyt. Hermeksen joukkueessa pelaajat ovat lähinnä Kokkola, Pietarsaari ja Kalajoki-akselilta. Joukkue on ollut jo kuukauden jäällä. Viikonloppuna Hermes kävi Vaasas- sa viiden joukkueen turnauksessa. Liigajoukkue Lukko oli parempi 5–2, mutta muut pelit olivat erittäin tasaisia eli Hermes-APV 0–1, Hermes-Sport 1–2 ja Hermes-Virkiä 2–2. Avauspeliin Hermes saa sunnuntaina vieraaksi Kärpät Akatemian. – Tiukka ja kova peli on varmasti tiedossa, Karhula arvioi. Cowboysin tavoite voittaa pelit Cowboys NiceHockeyllä ei myöskään ole sarjaan mitään virallista tavoitetta. – Joka peliä lähdetään voittamaan. Katsotaan sitten mihin asti taidot erittäin kovassa sarjassa tällä kertaa riittävät, valmentajana jatkava Jarkko Turunen selvittää. Cowboys menetti maalivahti Julia Saarasen Hermekseen ja pyhäjärvinen Emilia Pekkarinen palasi Haapajärvelle. Kalajoen nuoret maajoukkuepelaajat Kiia Nousiainen ja Iina Tohila pelaavat nyt Kuortaneella SM-sarjaa. Tilalle Cowboys on saanut muutaman uuden pelaajan ja maalivahti Sari Pipinen teki paluun välivuoden jälkeen. – Uutta mielenkiintoa sarjaan tuli Haapajärven paikallispelien muodossa. Mielenkiintoisia ja uusia joukkueita on lohkossa muitakin. Cowboysin avausvastustaja on sunnuntaina RoKi, joka kohtaa jo lauantaina Kiilat. NAISTEN MESTIKSEN KARSINTASARJA 2016 ■ HERMES Maalivahdit: Laura Karhula, Julia Saaranen. Puolustajat: Julia Hagnäs, Laura Viitala, Milla Järvinen, Vanessa Grundvall, Elisa Kaas, Josefiina Korpela, Kia Lönnbäck. Hyökkääjät: Erica Karlström, Kirsi-Marja Hannula, Ida Savolainen, Ida Kuoppala, Susanna Viitala, Ellinor Miller, Susanna Kupari, Annika Karhula, Jonna Boström, Jasmine Ylitalo, Johanna Kivelä, Sara Storbjörk. Valmennus: Janne Karhula, Kristinan Tyynelä, Kalle Kivimäki, Kari Emmes, Bo Ahlqvist. Marja Finell fysiikkavalmentja ja Marjo Lönnbäck joukkueenjohtaja. ■ COWBOYS NICEHOCKEY Maalivahdit: Sari Pipinen, Virve Anttila. Puolustajat/Hyökkääjät: Ritva Junno, Marjaana Kinnunen, Mari Pääkkö, Heidi Vierimaa. Elina Haikola, Annika Harjula, Jenni Juola, Susanna Järvenpää, Iida Loukkola, Krista Palola, Emilia Pääkkö, Sonja Hosionaho, Kaisu Vähäsöyrinki, Olivia Vääräniemi, Jenna Kaila, Meri Mikkonen,Marianne Päivärinta, Vilja Turunen, Oona Vääräniemi. Valmennus:Jarkko Turunen. Joukkueenjohtaja Elina Haikola. ■ KIILAT HOCKEY Maalivahdit: Aristea Tsaparikos, Aino Nenola. Puolustajat: Katariina Pieksämäki, Emilia Kinnunen, Netta Korkiakoski, Hanna Kalapudas, Milka Mattila, Fanny Vuoti, Anu Koivuaho. Hyökkääjät: Roosa Marjoniemi, Roosa Honkala, Sanni Kaattari, Roosa Salmi, Jasmin Hyvärinen, Minja Haukipuro, Emilia Pekkarinen, Kiia Tuovinen, Jonna Marttila. Valmennus: Jari Kaattari, Riitta Mattila fysiikkavalmentaja. Jari Vuoti joukkueenjohtaja.

9 HOCKEY 2016–2017 UUSI KAUSI JYRÄHTÄÄ KÄYNTIIN! LÄHDE POHJOISEN PUHURIN MUKAAN! HANKI LIPUT HELPOSTI NETISTÄ: WWW.TICKETMASTER.FI LIPPUJEN MYYNTIPISTEET: Stockmann neuvonta, Neste Oulun Baari Maikkula, Neste Hiironen, Limingantullin Prisma, Linnanmaan Prisma, Zeppelinin Prisma, Raksilan Prisma, R-Kioski Ratakatu, Musiikki-Kullas, Makuuni Torikatu, Sokos Herkku Kioski ja Valkealinna. Ennakkomyyntipisteet veloittavat omien hinnastojensa mukaiset toimituskulut. AITIOT: Aitiot, VIP-paketit ja ryhmävaraukset Kärppätoimistolta: 08-8155700 (arkisin ma-pe 10-17) tai myynti@oulunkarpat.fi ja markkinointi@oulunkarpat.fi. Ovilla turvatarkastus. Aitiot, VIP-paketit ja ryhmävaraukset Kärppätoimistolta: (08) 815 5700 (arkisin ma-pe 10-17) tai myynti@oulunkarpat.fi ja markkinointi@oulunkarpat.fi FANITUOTTEET : WWW.KARPPAKAUPPA.FI Kotiottelut kaudella 2016–2017 Ti 20.9.2016 La 24.9.2016 To 29.9.2016 To 6.10.2016 La 8.10.2016 To 13.10.2016 To 20.10.2016 La 22.10.2016 La 29.10.2016 Ti 15.11.2016 La 19.11.2016 18:30 17:00 18:30 18:30 17:00 18:30 18:30 17:00 17:00 18:30 17:00 Kärpät - HIFK Kärpät - Ässät Kärpät - HPK Kärpät - KalPa Kärpät - HIFK Kärpät - Jukurit Kärpät - Tappara Kärpät - Lukko Kärpät - JYP Kärpät - Pelicans Kärpät - KooKoo La 26.11.2016 La 3.12.2016 Pe 9.12.2016 Pe 16.12.2016 Ti 20.12.2016 Ke 28.12.2016 La 7.1.2017 To 12.1.2017 La 14.1.2017 La 21.1.2017 Ti 24.1.2017 17:00 17:00 18:30 18:30 18:30 18:30 17:00 18:30 17:00 17:00 18:30 Kärpät - Sport Kärpät - Ilves Kärpät - SaiPa Kärpät - Jukurit Kärpät - Ilves Kärpät - KooKoo Kärpät - SaiPa Kärpät - HPK Kärpät - TPS Kärpät - KalPa Kärpät - Sport Ti 31.1.2017 La 4.2.2017 Pe 10.2.2017 La 18.2.2017 Pe 24.2.2017 Ti 28.2.2017 La 4.3.2017 To 9.3.2017 18:30 17:00 18:30 17:00 18:30 18:30 17:00 18:30 Kärpät - HPK Kärpät - Ässät Kärpät - Tappara Kärpät - Pelicans Kärpät - Lukko Kärpät - JYP Kärpät - HIFK Kärpät - TPS nyt on viime hetket hankkia KAUSIKORTtI hae omasi kärppätoimistolta! URHEILUSEURAN KOKONAISVALTAINEN TYÖKALU O O Kun pelkät ! ä t i i r i e t u v i s i t ko Asiakkaitamme alueella: Alueellista uutisointia www.KP24.fi/aitio WWW.JOPOX.FI

10 HOCKEY 2016–2017 JHT:n valmentaja Joni Petrellillä on 27 pelaajan ryhmä kauden alkaessa. KP/HANNA RAUTIO Lähdössä tekemään historiaa JHT:n valmentaja Joni Petrell hykertelee tyytyväisenä Seppo Luokkala KALAJOKI (KP) Suomen, Ruotsin, Norjan ja Italian jääkiekkokulttuuriin urallaan jälkeään jättänyt valmentaja Joni Petrell tulee iltapäivällä intoa täynnä Kalajoen jäähallille. Suomi-sarjassa pelaavan JHT Kalajoen edustusjoukkue aloitti yhteisharjoitukset elokuun alussa ja polte sarjapeleihin on jo kova. – Viimeiselle viikolle olisin mielelläni ottanut vielä yhden harjoituspelin, mutta ei siihen oikein sopivaa vastustajaa tästä läheltä löytynyt. Viikko harjoiteltiin kovaa ja nyt pidetään vapaa viikonloppu. Alkuviikkoon vielä muutamat treenit ja aika nopeasti se ensimmäinen peli sieltä tulee, laskee Petrell vähän malttamattomana. Pelatut harjoituspelit antoivat valmentajalle selkeitä eväitä kautta varten. – Varsinkin ottelu Hermestä vastaan oli hyvä. Meillä oli väärä pelitapa omassa päädyssä ja se muutettiin heti seuraavana päivänä. Enää emme juokse kiekon perässä. Suomi-sarja on tuttu ympäristö helsinkiläisen Karhu-Kissojen kasvatille. Mies valmensi edellisinä vuosina Porvoon Huntersia ja KJT:tä. Meno Kalajoella on ollut aivan toista kuin edellisissä seuroissa. – Täällä ollaan valovuoden edellä Porvoota ja Hyrylää. Ei siellä ollut mahdollisuutta treenata tähän malliin. Kaikki tukee Kalajoella jääkiekkojoukkueen hyvää tekemistä jäävuorojen saatavuudesta alkaen. Olen todella tyytyväinen tilanteeseen. Noin puolet JHT:n miehistöstä on voinut osallistua kaksiin harjoituksiin päivässä. Laaja materiaali Valtakunnallinen Suomi-sarja, ja siinä pärjääminen, edellyttää melko ammattimaista suhtautumista jääkiekkoiluun. Syyskuun puolivälistä alkaen mennään pitkälle kevääseen parin ottelun viikkotahdilla. Kuudella pakilla ja yhdeksällä hyökkääjällä ei sarjassa pitkälle pötkitä. JHT Kalajoen pelaajatilanne on kauden alkaessa jopa poikkeuksellisen hyvä. Rosterissa on 18 hyökkääjää, joista tosin Peteris Pujats ja Tapio Rantanen aloittavat kauden loukkaantuneiden listalla. Pakkeja on Petrellillä käytössä seitsemän. Ketjupuolelta pystyvät Ville Tirri ja Joonas Heikkilä pelaamaan mainiosti myös puolustajina. Maalille JHT KALAJOKI: ■ Maalivahdit: Wille Mattila, Petrus Lintonen. ■ Puolustajat: Silver Kerna, Viljami Hannula, Ville-Veikko Väkeväinen, Samuli Rahikainen, Iiro Ojala, Teemu Penttinen, Henri Allen. ■ Hyökkääjät: Niklas Westerlund, Peteris Pujats, Teemu Siironen, Henri Mustonen, Jere Espo, Kevin Parras, Ville Lehtonen, Tommi Rintasalo, Tomi Gronoff, Ville Tirri, Tapio Rantanen, Jarno Palola, Juho Joki-Erkkilä, Kallemarkus Manninen, Niko Kivinen, Joonas Heikkilä, Jim Pesiö, Jesper Ahlgren. ■ Valmennus: Joni Petrell, Teemu Konu. ■ Huolto: Toni Prittinen, Teemu Väre, Esko Tuura. on olemassa kaksi vaihtoehtoa. – Tarkoitus on pelata suoraviivaista ja aggressiivista jääkiekkoa. Meillä on siihen hyvä hyökkäyskalusto. Minulla on laittaa peliin oikeasti hyvät neljä ketjua ja mahdollisuus antaa niille tasaisesti vastuuta. Se on tärkeää, koska kausi on pitkä ja sisältää paljon matkakilometrejä, isommista ympyröistä tutun Lennart Petrellin serkku Joni arvioi. Kalajoella halutaan luonnollisesti hyötyä hieman tavanomaista pienemmästä kaukalosta. – Kukaan ei halua tulla tänne pelaamaan ja toivottavasti ajattelevat samoin otteluiden jälkeenkin, Petrell naureskelee. JHT uudistui viime kauteen nähden noin puoleksi. Pelaajista liki puolet on paikallisia, mitä Petrell pitää erityisen tärkeänä. Joukkue asettaa virallisen tavoitteen kaudelle vasta näinä päivinä. Valmentajan suulla tavoitteen saattoi kertoa jo aiemmin. – Kristallin kirkkaana on mielessä, että nyt lähdetään tekemään historiaa. JHT ei ole koskaan sijoittunut Suomi-sarjan runkosarjassa neljän joukkoon. Ensin neljän sakkiin ja playoffin alkaessa katsotaan uudet tavoitteet. Petrell veikkaa Suomi-sarjan kärkeen siellä ennenkin viihtyneitä seuroja. – Ketterällä on puolet isompi budjetti kuin seuraavalla. Sen lisäksi ainakin Pyry ja Hunters ovat kovia. Siinä on kahdeksisen joukkuetta taistelemassa kotiedusta. Niiden kesken voi käydä ihan miten vain. JHT Kalajoen ottelut 2016–17: 2016: 17.9. 25.9. 1.10. 8.10. 9.10. 12.10. 16.10. 22.10. 29.10. 30.10. 5.11. 6.11. 9.11. 13.11. 19.11. 20.11. 26.11. 27.11. 3.12. 4.12. 7.12. 11.12. 17.12. 18.12. JHT–S-Kiekko JHT–KJT JHT–Pyry Titaanit–JHT Hunters–JHT JHT–AIK JHT–Titaanit JHT–KOOVEE Ketterä–JHT Kiekkokopla–JHT Riemu–JHT JHT–HCIK AIK–JHT JHT–Hunters JHT–KHT JHT–Ketterä D-Kiekko–JHT JHT–Riemu JHT–D-Kiekko S-Kiekko–JHT JHT–AIK JHT–VG-62 KJT–JHT FPS–JHT 2017: 7.1. 8.1. 14.1. 15.1. 21.1. 28.1. 29.1. 4.2. 8.2. 11.2. 18.2. 19.2. D-Kiekko–JHT JHT–FPS VG-62–JHT HCIK–JHT JHT–D-Kiekko Pyry–JHT Riemu–JHT JHT–Riemu AIK–JHT JHT–Kiekkokopla KHT–JHT KOOVEE–JHT

11 HOCKEY 2016–2017 SUOMI-SARJA: ■ Joukkueet: AIK (Oulu), D-Kiekko (Jyväskylä), HCIK (Kaarina), Hunters (Porvoo), JHT (Kalajoki), Karhu HT (Pori), KJT (Kerava), Ketterä (Imatra), Kiekkokopla (Joensuu), KOOVEE (Tampere), PYRY (Nokia), Riemu (Jyväskylä), S-Kiekko (Seinäjoki), Titaanit (Kotka), VG-62 (Naantali). ■ Sarjajärjestelmä: 16 joukkueen kaksinkertainen sarja (30 ottelua) ja lisäksi neljässä neljän joukkueen lohkossa kaksinkertaiset välisarjat (6 ottelua), yhteensä 36 ottelua. ■ Välisarjalohkot: ■ AIK, D-Kiekko, JHT, Riemu, ■ Karhu HT, KOOVEE, PYRY, S-Kiekko, ■ Hunters, Ketterä, Kiekkokopla, Titaanit, ■ FPS, HCIK, KJT, VG-62. ■ Runkosarjan kahdeksan parasta puolivälieriin (otteluparit 1.-8., 2.-7., 3.-6., 4.-5.). Puolivälierät pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Otteluparien voittajat välieriin, jotka pelataan myös paras viidestä -järjestelmällä. ■ Välierissä runkosarjassa parhaiten sijoittunut kohtaa huonoiten sijoittuneen ja toiseksi parhaiten sijoittunut kohtaa toiseksi huonoiten sijoittuneen. Otteluparien voittajat Mestiksen karsintasarjaan, jossa kohtaavat Mestiksen kolme viimeistä yhteensä viiden joukkueen kaksinkertaisena pelattavassa karsintasarjassa. Karsintasarjan kaksi parasta pelaa Mestiksessä kaudella 2017–18. ■ Suomi-sarjan mestaruus ratkaistaan Suomi-sarjan joukkueiden kesken karsinnan viimeisellä kierroksella pelattavassa keskinäisessä ottelussa. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneella. ■ 9.–12. sijoittuneet joukkueet lopettavat kautensa runkosarjaan. ■ 13.–16. sijoittuneet pelaavat putoamiskarsintaottelut paras viidestä -menetelmällä (kolme voittoa). Otteluparien häviäjät jatkavat Suomi-sarjan karsintaan yhdessä IIdivisioonista tulevien lohkovoittajien kanssa. Karsinnan pelaamistapa päätetään, kun on tiedossa II-divisioonista halukkaat lohkovoittajat karsintaan. Karsinnasta yksi joukkue pääsee Suomi-sarjaan kaudeksi 2017–18. ■ Mikäli II-divisioonista ei tule yhtään halukasta karsijaa, pelaavat Suomi-sarjan putoamiskarsintaotteluiden häviäjät sarjapaikasta paras viidestä -menetelmällä. ■ Sarjapaikka vaatii Suomi-sarjan lisenssiehtojen täyttämisen kaikkien seurojen osalta. Puheenjohtaja Hannu Myllymäki odottaa Kokkolan jäähallin katsomon täyttyvän viime kauden malliin myös alkavalla kaudella. KP/EMILIA KANGASLUOMA Pudotuspelipaikka ja taloudellisesti kestävä tulos Juha Savela KOKKOLA (KP) Urheilullisesti pudotuspelipaikka ja taloudessa kestävä tulos ovat Kokkolan Hermeksen seurajohdon tavoitteet alkavalle Mestis-kaudelle. – Sarjassa odotamme joukkueen yltävän viime kauden tapaan pudotuspeleihin. Ne ovat kevään kliimaksi, joissa joukkue toivottavasti pääsee mahdollisimman pitkälle. Tärkeintä kuitenkin on päästä pudotuspeleihin, puheen- johtaja Hannu Myllymäki sanoo. Edustusjoukkueen alkavan kauden 650 000 euron budjetti on samaa luokka kuin viime kaudella. Pelaajapalkkioiden osuus tuosta on Myllymäen mukaan noin neljännes (noin 160 000 €). – Viime kauden tilinpäätös valmistuu syys-lokakuussa. Alustava arvio on, että nollatulokseen pääsemme. Se on tässä tilanteessa kohtuullinen suoritus, Myllymäki arvioi. Viime kaudella katsojakeskiarvo asettui noin 850:n tienoille. Tälle kaudelle katsojatavoite pysyy samana. Myllymäki sanoo Hermeksen tavoitteena olevan vakiinnuttaa seura Mestis-tasolle. Siihen liittyy toiminnan kehittäminen niin taustojen kuin urheilullisuuden suhteen. – Valmennukseen on satsattu samoin kuin A-nuorten joukkueeseen. Tulevalla kaudella panostamme myös kaukalon ulkopuolisen toiminnan kehittämiseen.     

  

 

͙͟Ǥ͡Ǥ͚͙͘͞ PRISMA KOKKOLA JÄRJESTÄÄ BAUER PÄIVÄN MYYMÄLÄSSÄ LAUANTAINA 17.9.2016! PÄIVÄN AIKANA VOIT TESTATA UUSIA BAUER VARUSTEITA SYNTEETTISELLÄ JÄÄLLÄ. PAIKALLA ON MYÖS BAUER EDUSTAJA AUTTAMASSA VARUSTEIDEN VALINNASSA KLO 11-17. 92,70<g67(67$7$6<17((77,67b-bb7b 20,//$/8,67,0,//$. AVOINNA: MA–LA 8-22 SU 10-21 KOKKOLA Prismantie 1

12 HOCKEY 2016–2017 Kronan sarjaan ennakkosuosikkina Kimmo Rudnäs KRUUNUPYY (KP) IK Kronan pestasi kesäkuun puolessa välissä valmentajakseen Hermes-taustaisen Petri Kaskilahden. Mies on luotsannut Hermeksen juniorijoukkueita ja kaksi kautta myös edustusjoukkuetta Suomi-sarjassa. Kutsu Kronaniin pisti Kaskilahden suunnitelmat uusiksi. – Monen Hermes-vuoden jälkeen ajatuksena oli pitää välivuosi jääkiekosta, mutta tässä taas ollaan. Kronan on joukkueena pysynyt muihin seudun joukkueisiin verrattuna hyvin koossa ja lähtijöitä on vain viisi. Sama määrä uusia pelimiehiä on tullut. – Saamme kokoon sellaisen nipun, jolla varmasti pärjää II-divisioonassa, Kaskilahti lupaa. Juniorivalmentajana Kaskilahti on huolissaan alueen pelaajatilanteesta. Seurojen oma juniorituotanto ei pysty vastaamaan edustusjoukkueiden pelaajakysyntään, mikä pitkässä juoksussa luo epäterveen tilanteen. Pelaajista kilpailevat alueella II-divisioonassa pelaavat Jeppis Hockey, Kronan ja MuIK sekä III-divisioonassa IFK Lepplax. – Kakkosen pelaajat yksin- kertaisesti loppuvat ja siitä seuraa kiusaus hankkia pelaajia rahalla kauempaakin. Siinähän ei tällä tasolla ole mitään järkeä. Meidän pelaajamme ovat kuitenkin lähiseudulta, lähinnä Kokkolasta, muutama maakunnasta ja omia kasvatteja on kourallinen, Kaskilahti sanoo. Kronan ylsi viime kaudella välieriin, mutta siellä MuIK pisti jatkolle stopin. Pronssiottelussa kaatui silti Virkiä. Tulevalla kaudella sijoitus lienee parempi. Kronan aloittaa urakkansa 16.9. Kurikan Ryhdin vieraana. KRONAN: ■ Maalivahdit: Jonas Holmberg, Jami Kaukua, ■ Kenttäpelaajat: Iiro Pakka, Joni Laukkonen, Matti Toskala, Kari Ranta, Joonas Kaas, Kristian Åsvik, William Kangasniemi, Jani Salmi, Jacob Hellström, Niko Visuri, Robin Bjon, Robin Snåre, Lars Östman, Niklas Palm, Tomi SIppola, Jukka Olli, Jarkko Anttila, Max Högnäs, Robert Djupsjöbacka, Lucas Gripenberg, Christoffer Holmbäck, Robin Lillskrubb. ■ Valmentaja: Petri Kaskilahti. Hermes-taustainen Petri Kaskilahti luotsaa IK Kronania tällä kaudella. Jeppis Hockey haastajan roolissa Tomi Joellakin on aiempaa haastavampi kausi, koska joukkueessa on kymmenkunta B-junioria. KIMMO RUDNÄS Kimmo Rudnäs PIETARSAARI (KP) Joshua Kossilan, Samu Vähämaan, Teemu Huhtalan, Ville Partasen ja Jens Östmanin lähtö vei mukanaan yli 300 tehopistettä, joten ei ihmekään, että päävalmentaja Tomi Joki on varovainen puhuessaan tavoitteista. – Jalkeilla on kovin nuori ryhmä, mutta kyllä joukkueesta vielä kokemustakin löytyy ja joskus tällainen yhtälö voi toimiakin. Yhden ketjullisen kokeneita pelaajia ehdin vielä saada mukaan, mutta suurin kysymysmerkki ovat B-juniorit, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta miesten II-divisioonasta. Toivoisin, että he löytäisivät paikkansa joukkueessa nopeasti ja uskaltaisivat ottaa vastuuta. Yh- tä kaikki, edessä on haastava kausi, Joki pohtii. Joen oli tarkoitus vetäytyä viime kauden jälkeen takavasemmalle ja Janne Saarenpään piti tarttua puikkoihin. – Minulla oli aivan toisenlaisia suunnitelmia, mutta Janne lähtikin sitten Ouluun ja olimme aivan uudessa tilanteessa. Katsotaan nyt miten pystymme haasteisiin vastaamaan. Jeppis on ollut jäällä nelisen viikkoa ja ennen sarjan alkua oli edessä kaksi harjoitusottelua. Ensimmäinen niistä koitti viime perjantaina Kruunupyyssä, jolloin vastassa oli sarjan ennakkosuosikki IK Kronan. Lauantaina joukkueet kohtasivat Pietarsaaressa. Kruunupyyssä Kronan oli parempi maalein 2-1, Pietarsaaressa pelattiin tasan 1-1. – Harjoituksien perusteella on vaikea nähdä missä mennään, mutta ottelut sen osoittavat. Voisin kuvitella, että ainakin alkukausi on nuorille hankalaa sisäänajovaihetta. Toisaalta he ovat ”oman kylän poikia”, jotka toivottavasti tuovat yleisöä halliin, Joki jatkaa. Joukkueen kapteenia ei ole vielä valittu, mutta C-kirjaimen paitaansa saa luultavimmin viime kauden tapaan Jonas Riska. Kapteenin rooli on joukkueelle äärimmäisen tärkeä. – Koko kapteenistosta on valmentajalle suuri hyöty myös valmennuksessa ja he kuuluvatkin valmennusryhmään. He vetävät oheisharjoitukset ja minä puutun asiaan vasta viime kädessä. JEPPIS HOCKEY: ■ Maalivahdit: Jerry Dahl, Anton Käck, Eero Rintaniemi. ■ Puolustajat: Nico Joki, Alexander Baryshev, Jonas Riska, Marcus Ittonen, Emil Storbacka, Teemu Salonen. ■ Hyökkääjät: Riku Brander, Jani Nylund, Joonas Pääjärvi, Jesse-Samuli Östring, Ville Lapinkorpi, Björn Lindgren, Benjamin Gäddnäs, Johannes Lindgren, Linus Sundqvist, Pyry Joutsen, Linus Willman, Valtteri Olli, Viktor Björklund, Sebastian Rajala, Sasu Engman. ■ Valmentaja: Tomi Joki. MuIK luottaa nopeaan peliin Kimmo Rudnäs UUSIKAARLEPYY (KP) MuIK:n valmentaja André Smulter on tyytyväinen harjoituskauteen. Jäällä on ehditty olla jo puolisentoista kuukautta ja kesäharjoittelun pelaajat ovat hoitaneet moitteettomasti. Jeppis Hockeyn tapaan MuIK on nuorentunut pakostakin, kun joukkueesta on lähtenyt kokemusta. – Toni Mäkinen, Mika Tasala, Marcus Ittonen ja Nässlinin veljekset vaihtoivat maisemaa, mutta joukkueeseen jäi silti tarpeeksi kokemusta. Meillä on remmissä yhdeksän A-junioriikäistä pelaajaa, joten varmasti nuoren joukkueen peli vaihtelee etenkin alkukaudesta. Hakusassa on vielä yksi hyökkääjä ja johtava puolustaja. MuIK luottaa perinteiseen vahvuuteensa, eli nopeaan peliin. – Se on vahvuutemme. Kiekkoa pidetään omalla puolustusalueella niin vähän aikaan kuin mahdollista ja kiekko pyritään saamaan kahdella syötöllä hyökkäysalueelle ja pitämään se siellä tovin, Smulter listaa. Tällä kaudella MuIK on kiinnittänyt erityistä huomiota myös puolustuspeliin. Miestä on löydyttävä vastustajan laukauksien eteen eri tavalla kuin viime kaudella. – Siinä Jeppis Hockey oli erittäin hyvä viime kaudella, eli puolustamalla koko kentällisen voimin, Smulter jatkaa. Viimeiset neljä kautta ovat Jeppis Hockey, MuIK ja IK Kronan hallinneet suveree- MUIK: ■ Maalivahdit: Viktor Wik, Axel Nyfors, Elias Lindvall ■ Puolustajat: Mika Siekkinen, Tomas Smedman, Simon Laituri, Felix Nyfors, Filip Stråka, Patrik Kontulahti, Filip Lindvall ■ Hyökkääjät: Filip Lindgren, Joakim Sundsten, Andrè Smulter, Erik Backlund, Jesper Portin, Joel Portin, Artem Gornostaev, Jimmy Sigfrids, Sebastian Lindgren, Joel Nykvist ■ Valmennus: Andrè Smulter & Dante Holm Valmentaja André Smulter haluaa nähdä pelaajiensa luistimien liikkuvan liukkaasti. nisti II-divisioonan Keskimaan lohkoa. Smulter arvioi, että tällä kaudella lohko tulee olemaan selvästi tasaisempi. – Tiedän, että Virkiä tulee olemaan vahva, kuten myös hyviä vahvistuksia saanut KoMu. MuIK kohtaa kauden avausottelussa APV:n Alavudella.

13 HOCKEY 2016–2017 II-DIVISIOONA: ■ Pohjoisen alueen (lohko 5) joukkueet: KeKi (Kemijärvi), K-Haukat (Oulainen), K-Laser (Oulunsalo), Lämärit (Kemi), PaKa (Kuusamo), RKiekko (Raahe), RoKi Rebels (Rovaniemi), TIHC (Tornio), YJK (Ylivieska). ■ Sarjajärjestelmä: Kymmenen joukkueen kaksinkertainen sarja ja kaksinkertaiset välisarjat kahdessa viiden joukkueen lohkossa. Yhteensä 26 ottelua. Paras kolmesta järjestelmällä pelattavniin pudotuspeleihihin kahdeksan parasta. Pudotuspelien voittajalla oikeus osallistua Suomi-sarjan karsintasarjaan ■ Keskimaan alueen (lohko 3) joukkueet: APV (Alavus), HeKi (Kauhava), Jeppis (Pietarsaari), KieHa (Ähtäri), KoMu HT (Mustasaari), Kronan (Kruunupyy), KuRy (Kurikka), Muik (Uusikaarlepyy), SKV (Seinäjoki), Virkiä (Lapua). ■ Sarjajärjestelmä: Pelataan kahdessa lohkossa kaksinkertaiset sarjat sekä lohkojen välillä yksinkertainen sarja, yhteensä 13 ottelua. Lohko A: HeKi, Jeppis, Muik, SKV, Virkiä. Lohko B: APV, KieHa, KoMu HT, Kronan, KuRy. ■ Sarjan seitsemän parasta pelaa kaksinkertaisen sarjan. Paras kolmesta -järjestelmällä pelattaviin pudotuspeleihin neljä parasta joukkuetta. Voittajalle oikeus osallistua Suomi-sarjan karsintaan. Kia Niro ensiesittely 9.–11.9. Pelireissut Bussilla Hybridi. Crossover. Automaatti. CO2 alk. vain 88 g/km Mallisto alk. 28.590 € HONKIMAA 0400 808849 (sis. tk 600 €) Uusi Kia Niro -mallisto alk. autoveroton hinta 24.479,69 € + arvioitu autovero 3.510,31 € = kokonaishinta 27.990,00 €. Kokonaishintaan lisätään toimituskulut 600 €. Vapaa autoetu alk. 610 €/kk, käyttöetu alk. 445 €/kk. EU-yhd. kulutus 3,8–4,4 l/100 km, CO2-päästöt 88–101 g/km. Kia-huolenpitosopimus alk. 30 €/kk (sopimusaika 36 kk, 10 tkm/vuosi). Kia-takuu 7 vuotta tai 150 000 km, kolme ensimmäistä vuotta ilman kilometrirajaa. Kia 24h tiepalvelu vuodeksi veloituksetta. Kuvan auto erikoisvarustein. TÄHÄN LIIKKEEN OMAT TEKSTIT, KUVAT JA SISÄLTÖ TähänNiro. tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, jne. Crossover. Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoKia Ainutlaatuinen yhdistelmä.tarjottavat Hybridi. ukset, tarjottavat jne. tilaan tulee jälleenmyyjien avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tulee jälleenmyyVastuullisuus eiTähän ole koskaan näyttänytomat näin upealta. Uusi Kia Niro ontilaan mullistava hybrijien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. di, joka yhdistää uuden 1.6 GDI bensiinimoottorin, sähkömoottorin sekä automaattiTähän tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjovaihteiston. tilava, tyylikäs ja polttoainetaloudellinen crossover antaa kesukset, tarjottavatTämä jne.Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tilaan tuleesinun jälleenmyyjien omatvain avajaistarjoukset, tarjottavat jne.Tähän tilaan tulee käyttää jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän kittyä ajamisesta nauttimiseen. Niro rinnakkais-hybridijärjestelmää, joka tilaan tuleepolttoainejälleenmyyjien omat tarjottavat tilaan tulee samanaikaisesti jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, vaihtaa ja avajaistarjoukset, sähkövoiman välillä jne. taiTähän hyödyntää molempia. tarjottavat jne. Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien Sen akku latautuu aina kuin vain on mahdollista. omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Järjestelmä saumattomasti ja sen tehokkuus ontilaan luokkansa huippua. Tähän tilaan tuleereagoi jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tulee jälleenmyyjien omat avajaistarjoukset, tarjottavatovat jne.Tähän tilaan tulee jälleenmyyjien avajaistarjoukset, tarjottavat jne. Tähän tilaan tulee jälleenmyy CO-päästöt innostavan alhaiset, omat 88g/km. Dealer nimi Dealer logo Dealer osoite Puh. 000 000 0000 www.xxxxxxx.fi MB-Mobile MB-Mobile Heinolankaari 1, KOKKOLA Kia myynti puh 020 757 1250 Huolto ja varaosat puh 020 757 1256 www.mb-mobile.fi R U N KOSA RJA N 2 0 1 6 -2 0 1 7 PE 16.9. KLO 18:30 KEUPA HT PE 20.1. KLO 18:30 JYP-AKATEMIA PE 23.9. KLO 18:30 JYP-AKATEMIA LA 28.1. KLO 17:00 IPK KE 5.10. KLO 18:30 HOKKI PE 2.12. KLO 18:30 JOKIPOJAT KE 1.2. KLO 18:30 TUTO HOCKEY LA 8.10. KLO 17:00 ROKI KE 7.12. KLO 18:30 LEKI KE 15.2. KLO 18:30 K-VANTAA PE 21.10. KLO 18:30 SAPKO PE 9.12. KLO 18:30 K-VANTAA LA 18.2. KLO 17:00 LEKI PE 28.10. KLO 18:30 TUTO HOCKEY LA 17.12. KLO 17:00 ESPOO UNITED KE 22.2. KLO 18:30 ROKI LA 19.11. KLO 17:00 ROKI PE 30.12. KLO 18:30 KEUPA HT PE 24.2. KLO 18:30 ESPOO UNITED KE 23.11. KLO 18:30 HOKKI KE 4.1. KLO 18:30 JOKIPOJAT KE 1.3. KLO 18:30 PELIITAT PE 25.11. KLO 18:30 PELIITAT LA 14.1. KLO 17:00 SAPKO PE 10.3. KLO 18:30 IPK ISTUMAPAIKAT » 15€ ennakko, 18€ ovi (katsomot B3 ja B4) • 13€ ennakko, 16€ ovi (katsomot B2 ja B5) • 11€ ennakko, 14€ ovi (katsomot B1 ja B6) SEISOMAPAIKAT » AIKUISET: 10€ ennakko, 13€ ovi • OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET: 9€ ennakko, 11€ ovi • LAPSET 7-12 V: 5€ ennakko, 5€ ovi LIPUT ENNAKKOON: TICKETMASTER.FI lippupalvelu

14 HOCKEY 2016–2017 Valmentaja Ari Ohtamaa (oikealla) pääsi jääkarhulaumansa kanssa jääharjoittelun pariin elokuun alussa. KP/JARNO HERRANEN YLIVIESKAN JÄÄKARHUT ■ Maalivahdit: Tuomas Ring ja Topi Palo ■ Kenttäpelaajat: Arttu Paakki, Atso Ohtamaa, Sami Meriläinen, Iikka Törnvall, Taneli Mattila, Marko Mehtälä, Aleksanteri Limma, Wille Krekilä, Joona Alahäivälä, Joonas Raudaskoski, Joonas Hatula, Saku-Petteri Hyvärinen, Riku Kyrölä, Paavo Laitala, Janne Vuolaspuro, Kari Mattila, Markus Vinkki, Ville Peltomaa, Sami Markkanen, Juha Mäki-asiala ja Teemu Kivioja. ■ Valmentaja: Ari Ohtamaa. ■ Joukkueenjohtaja: Pekka Palo. ■ Manageri: Kyösti Mattila. Jääkarhut vannoo viisikkojen nimiin Ismo Kunelius YLIVIESKA (KP) Ylivieskan Jääkarhut lähtee II-divisioonaan riittävästi treenanneena. Ennen kauden alkua alla on kuusi harjoituspeliä sekä voitettu viiden joukkueen miniturnaus Oulun Linnanmaalla. Jääkarhujen valmennusvastuussa jatkava Ari Ohtamaa summaa, että harjoituspeleissä joukkue on saanut hioa niitä osa-alueita, joita hän on suunnitellutkin. Ohtamaa kuvailee, että joukkueella on kauden kynnyksellä ”hyvä tatsi ja tekemisen meininki”. – Tarkoitus on pelata energistä ja yleisöön uppoavaa jääkiekkoa. Erityisenä teemana on viisikkona pelaaminen. Haemme tuloksellisesti tiivistä viisikkopelaamista sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan, valmentaja linjaa. Viime keväänä Jääkarhujen kausi päättyi puolivälieriin. Ari Ohtamaa sanoo, että kauden päätös jäi pikkuisen kaivelemaan, koska ratkaisupeleistä puuttui useistakin syistä liuta tärkeitä pelaajia. – Olemme ottaneet opiksemme, ja jo tässä vaiheessa pitää olla tavoitteena pudotuspeleihin pääseminen. Uskoisin, että lohkon voi- masuhteet ovat aikalailla samanlaiset kuin viime kaudellakin. Kärki on tasainen ja ristiin pelaamista tulee varmasti. Pudotuspeleihin pääsyn lisäksi Ohtamaa ei puhu vielä kiekkokauden muista tavoitteista. – Pelaamme pelin kerrallaan ja analysoimme sen jälkeen. Tottakai lähdemme voittamaan kaikkia pelejä ja olemme tosissamme, mutta samalla pitää koko ajan seurata joukkueen tilaa. Tällä sarjatasolla pelaajat käyvät töissä ja opiskelemassa, joten pelaajia on turha lähteä ylikuormittamaan. Jääkarhut avaa II-divisioonakautensa ensi viikon lauantaina paikalliskamppailulla. Pelipaikkana on Oulainen ja vastassa Kiekko Haukat. Juha Savela KOKKOLA (KP) Kokkolan Hermeksen A-nuoret ehtivät jo viime viikonloppuna aloittaa pitkän kautensa Nuorten Mestiksessä. Viime kaudella Hermes jäi 16 joukkueen sarjassa viimeiseksi. Alkuun tuli pelkkiä tappioita, kunnes pisteitäkin alkoi vähin erin ker- tyä. Nyt kausi käynnistyi kahdella voitolla. Mestis-seurana Hermeksellä on ns. kiintiöpaikka Nuorten Mestiksessä, joten jatkuvuuden kannalta sarjasijoituksella ei ole ratkaisevaa merkitystä. – Tarkoitus on sijoitustakin parantaa, mutta pääpaino on pelaa- jien kehittämisessä, sanoo joukkueen valmentaja Petri Vehmanen. Hermeksen A-nuorten rinkiin kuuluu 31 pelaajaa, joista reilut puolet tulee Kokkolasta ja loput pääasiassa lähialueen seuroista Kalajoelta, Ylivieskasta ja Pietarsaaresta. Muutama pelaaja tulee kauempaakin aina Espoota myöten. HOCKEY Yksilön kehittäminen keskiössä Hermeksen A-nuorilla KESKIPOHJANMAAN LIITELEHTI Julkaisija: Keski-PohjanmaanKirjapaino Oyj Rantakatu 10, 67100 Kokkola P. 020 750 4400 (vaihde) Päätoimittaja: Kauko Palola Putket pintaan, kysy syystarjouksemme. Vesi- ja lämpöjohtojen uusimiset. Täyden palvelun LVI-talo 24 h puh: 044 992 2945 www.petenputki.fi Vehmanen näkee tärkeänä, että seurassa vahvistuu entisestään nuoren pelaajan polku junioreista edustukseen asti. Myös Hermeksen B- ja C-nuoret karsivat syksyllä Mestikseen. – Tähän kauteen valmistautuessa olemme tehneet edustuksen valmentajien kanssa hyvää yhteistyö- Tuottajat: Juha Savela, Seppo Luokkala Taitto: Elina Korpiaho Kannen kuva: Jukka Lehojärvi Markkinointi: Julkaisuliiketoiminta, johtaja: Alpo Ohtamaa Myyntijohtaja, yritysasiakkaat: Tapani Mustonen tä ja pari-kolme pelaajaa on päässyt kauden alla edustusjoukkueen rinkiin harjoittelemaan ja mukaan treenipeleihinkin. Tavoitteena on, että seuran omia kasvattejakin saadaan nostettua edustukseen. Tänä päivänä se vaatii kovaa ja pitkäjänteistä työtä, jota olemme valmiit tekemään, Vehmanen sanoo. Markkinointipäällikkö, kuluttaja-asiakkaat: Lea Mattila Ilmestyminen: 10.9.2016 Keskipohjanmaan välissä. Lehteä on lisäksi jaossa Kokkolan jäähallilla koko syyskauden. Paino: Botnia Print, Kokkola

15 FRISTYLE HOCKEY 2016–2017 Kuviot Kohdillaan! Menestyksen eteen tarvitaan kovaa työtä, rohkeita päätöksiä ja vahvat taustajoukot. Kun kaikki on kunnossa ja kohdillaan, syntyy menestystarinoita. Kokkolan kaupunki, Kokkolan Matkailu Oy ja KOSEK toivottavat Kokkolan Hermekselle menestystä kaudelle 2016 – 2017!

16 HOCKEY 2016–2017 Jääkiekkoilijan erikoistavaratalo Sivun tuotteet saatavilla myös karkkainen.com -34 % Bauer Supreme 180 junior EE jääkiekkoluistimet -Aktiivipelaajan luistimessa on lämpömuovattava komposiitti kenkäosa ja kosteutta hylkivä sisävuori.-Mullistava Lightspeed Edge-teräkotelo mahdollistaa terän vaihtamisen sekunneissa!-Teräkotelo on myös 3 mm korkeampi, jotta pelaaja pystyy tekemään tiukempia käännöksiä.-Nilkan pehmuste vähentää hiertymistä ja kovikkeella vahvistettu iltti auttaa nauhapurentaa vastaan.-Gripillinen Form Fit+ pohjallinen.-TUUK LS2 terämetalli. Ylivieska ja Karkkainen.com 129,- 445,- 229,- 295,Bauer Supreme S180 SR jääkiekkoluistimet Uudessa aktiivipelaajan luistimessa on komposiitti kenkäosa ja Lightspeed Edge-teräkotelo, joka mahdollistaa terän vaihtamisen sekunneissa! Joustava takaläppä antaa maksimaalisen liikkuvuuden nilkalle. Lämpömuovattassa luistimessa on kosteutta hylkivä Hydramax sisävuori, nauhapurentaa ehkäisevä paksu Form Fit-huopailtti ja gripillinen Form Fit+ pohjallinen. Ylivieska ja Karkkainen.com Norm. 195,00 Bauer S170 SR maalivahdin luistimet Täysin uudessa ja alaa mullistavassa aktiiviharrastajan luistimessa ei ole erillistä cowling-koteloa vaan luistimen kärkikuppia on vahvistettu merkittävästi. Vertexx-teräkotelon 10% paremman kallistuskulman ansiosta terä saadaan nopeammin jäähän, jonka ansiosta maalivahti pääsee nopeammin sivuttaisliikkeeseen. Teräkotelo on myös 5 mm korkeampi ja pelaajanluistimista tuttu Edge-liipaisin nopeuttaa ja helpottaa terän vaihtamista. 3 mm LS1G terämetalli. Myymälät ja Karkkainen.com CCM Tacks 6092 JR D jääkiekkoluistimet Uusi komposiittirakenteinen aktiiviharrastajan luistin. Komposiittikenkä lisää tukevuutta ja on lämpömuotoiltavissa. Ylivieska ja Karkkainen.com Norm. 195,00 -34 69 00 CCM Youth Tacks 29 jääkiekkomaila Uutuusmaila 5-8 vuotiaille pikkujunioreille. Junioreille erityisesti suunniteltu varsi kevyellä lavalla antavat erinomasen kokonaisuuden. Ylivieska ja Karkkainen.com -26% % 99 Warrior Dynasty HD3 flex SR jääkiekkomaila Warrior Dynasty HD3 -maila on laadukas maila paljon pelaaville.-HyperDrive teknologia lisää voimaa laukauksiin ja Strong-Arm Taper -nilkka varmistaa optimaalisen voimansiirron ja lisää tarkkuutta.-ProTex Grip takaa jämäkän otteen mailasta. Ylivieska ja Karkkainen.com Norm. 149,00 135,- 149,- X800 komposiittimailan uudistettu QRT - nilkkarakenne helpottaa laukauksen virittämistä ja se on ideaalinen nopeisiin ranne- ja lyöntilaukauksiin. Laadukas ja kevyt 3k hiilikuituvarsi ja -lapa. Mailan Pure Shot -lapaprofiili säilyttää kiertojäykkyyden laukaistaessa. Pyöristetty varsimuoto sopii mukavasti käteen sekä helpottaa kiekonkäsittelyä ja kiekkokontrollia. Ylivieska ja Karkkainen.com X800 komposiittimailan uudistettu QRT - nilkkarakenne helpottaa laukauksen virittämistä ja se on ideaalinen nopeisiin ranne- ja lyöntilaukauksiin. Laadukas ja kevyt 3k hiilikuituvarsi ja -lapa. Mailan Pure Shot -lapaprofiili säilyttää kiertojäykkyyden laukaistaessa. Pyöristetty varsimuoto sopii mukavasti käteen sekä helpottaa kiekonkäsittelyä ja kiekkokontrollia. Ylivieska ja Karkkainen.com Bauer S16 Vapor X800 Grip INT jääkiekkomaila 29 00 99 00 Bauer Re-akt 75 T-1 jääkiekkokypärä+ristikko -Hyvin istuvan kypärän Poron XRD-foam sekä Seven+ foam antavat hyvän suojaavuuden-Koon pikasäätö ilman työkaluja-Kypärän antibakteerinen Microban-käsittely vähentää hajuja-Profile III ristikon ovaali muotoilu antaa laajemman näkökentän-CE-hyväksytty Ylivieska ja Karkkainen.com Norm. 109,00 34 00 00 TORONTO JÄÄKIEKKOKASSI PYÖRILLÄ Laadukas, iso rullakassi . Koko 40". Musta. Luistintaskuilla. Sisäänmenevä vetokahva. (Sh. 59,-) Ylivieska ja Karkkainen.com BAUER 2100 COMBO JÄÄKIEKKO KYPÄRÄ Norm. 39,00 Bauer 2100 Combo. Uutuuskypärä harrastajalle. Kevyt ja suojaava kypärä. Uusi, nopea F.A.S.T –koonsäätömekanismi. Dual-density foam vaimentaa tehokkaasti iskuja. Hyvä ilmanvaihto. CE- hyväksytty kypärä sekä ristikko. -värit musta ja valkoinen Myymälät ja Karkkainen.com 22 00 Fischer F55 Std jääkiekkokypärän visiiri CE EN ISO 102 56 -hyväksytty visiiri. Sopii lähes kaikkiin kypärämalleihin. Materiaali Polykarbonaattia. Ylivieska ja Karkkainen.com 5 Bauer S16 Vapor X800 Grip SR jääkiekkomaila 90 Fischer visiirin puhdistussetti 59 00 Bauer Nexus N7000 SR jääkiekkohousut -Laadukkaissa, väljästi istuvissa housuissa on suojat selkärangan, kylkien ja reisien kohdalla.-Housuissa on kulutusta kestävä ulkopinta ja kosteutta hylkivä sisävuori.-Luistinnauha- ja vyökiinnitys. Ylivieska ja Karkkainen.com 49 Visiirinpuhdistusaine suihkepullossa sekä microkuituliina. Ylivieska ja Karkkainen.com 00 Bauer Nexus N7000 JR jääkiekkohousut -Laadukkaissa, väljästi istuvissa housuissa on suojat selkärangan, kylkien ja reisien kohdalla.-Housuissa on kulutusta kestävä ulkopinta ja kosteutta hylkivä sisävuori.-Luistinnauha- ja vyökiinnitys. Ylivieska ja Karkkainen.com 00 1 GUFEX JÄÄKIEKKO -virallinen jääkiekko Ylivieska ja Karkkainen.com Ylivieskan aukioloajat: ma—pe 8.00—21.00 la 8.00—21.00 su 10.00—18.00 Ylivieska, Ollilanojankatu 2,  010 430 3000 | www.karkkainen.com