H i e r r o m i n e 1 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 u J S KAUSIJULKAISU 2016–2017 Junnukiekko – elämyksiä ja mukavaa yhdessäoloa! EMIL KLAAVU: Arki ratkaisee sivu 3 NAISTen Fysiikkavalmennus sivu 4 kiekkokoulu Rulettaa sivu 6

2 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Puheenjohtajan terveiset • Ordförandens hälsning Tervehdys kaikille Juniori Hermeksen kuluneelle kaudella yksi merkittävä askel on ollut uuden strategian ja arvojen työstäminen ja valmiiksi saattaminen. Varsinainen valmistelu aiheen ympärillä on aloitettu jo kahden edellisen kauden aikana. Viime keväänä hallituksen ryhmä koosti aineistosta tiivistetyn osuuden, joka sitten kuluvan kauden alussa syksyllä vietiin hallituksessa päätökseen. Seuran uusi Strateia ja arvot julkaistiin koko seuraväelle suunnatussa tilaisuudessa Kokkolassa Mediasalissa 24.11.2016. Työn sisältö on tehty ohjaamaan seuran toimintaa ja suuntaa vuosille 2016 – 2020. Se että seuralle on nyt uudistettu Strategia, ei tarkoita sitä, että kaikki olisi nyt valmista. Nyt alkaa arkinen työ painotettujen asioiden viemiseksi siihen suuntaan, että suunnitellut toimet saadaan alulle ja tavoitellut päämäärät saavute- taan. Siihen tarvitaan meitä seuraväkeä ihan kaikkia. Tarkemmin strategian ja arvojen sisältöä voi käydä katsomassa seuran nettisivustolla. Myös viimekeväänä tapahtunut yllättävä valmennuspäällikön vaihtuminen toi seuraan uuden valmennuspäällikön Juhani Sarilon. Juhanin ensimmäinen vuosi seurassa on nyt takana ja Juhani on myös omalta osaltaan tuonut uutta näkemystä seuran urheilupuoleen. Juhanin alaisuudesa toimivan taitovalmentajan Jarmo Sainion sopimukseen tehtiin myös viimekeväänä kahden vuoden jatkosopimus. Energistä pöhinää on ollutkin havaittavissa herrojen toimesta seuran harjoituksissa, ekstrajäillä ja toimistolla. Tarkemmat kuulumiset heidän omissa osuuksissaan. Kiekkokoulu yhtenä seuran tärkeimmistä jatku- vuuden takeista keräsi tällekin kaudelle yli 120 pientä pelaajanalkua joka lauantai jäähallille. Toiminta on ollut iloista tekemistä ja mukana olleille hauskaa toimintaa , juuri niin kuin on tarkoituskin. Uutta on opittu ja luistelun salaisuudet auenneet. Toiminnasta saadut hyvät palautteet antavat myös varmasti tekijöilleen kannustusta myös jatkoa ajatellen. Joukkueiden toiminnassa mennään koko ajan yhtenäisempään suuntaan ja keskustelu joukkueiden välillä lisääntyy koko ajan. Tämä on erittäin tärkeä asia mm. hyvien toimintojen monistamisessa ja pahimpien karikoiden välttämisessä. Lisäksi kun jaetaan tietoa ja tehdään yhdessä, on se tae sille, että toimintamme on seuran sisällä yhteisöllistä ja kaikki kokevat olevansa tärkeä osa tekemistämme. Näillä teemoilla kauden aikana toteutettiinkin myös seuran ensimmäinen joukkueiden toimihenkilöille suunnattu toimihenkilötapaaminen. Tälläkertaa se toteutettiin joulun alla kun sarjat jäivät tauolle mutta jatkossa olisi tarkoitus, että saisimme tapahtumasta aina syksylle uuden kauden käynnistävän tapahtuman. Jatketaan näissä samaan malliin nyt kun on päästy hyvään alkuun. Lisäksi olen tyytyväisenä seurannut joukkueiden valmennukseen kiinnostavan vanhoja Hermespelaajia. Nuoremmassa päässä valmennustiimeihin liittyminen on tullut luonnostaan omien lasten mukaantulon myötä mutta sen lisäksi kiinnostuneita yhteydenottoja on tullut myös vanhempiin ikäluokkiin. Rohkeasti mukaan tuomaan osaamisenne uusien Hermes pelaajien kehittämiseen. Näin kauden päätteeksi haluankin ilmaista suuret kiitokset kaikille vanhemmille kuljettamisesta, kannustuksesta ja kustantamisesta ja siitä, että olette valinneet lapsellenne hyvän harrastuksen. Lisäksi kiitokset kaikille seuran toiminnassa mukana olleille lukuisille vapaaehtoisille. Teemme tätä kaikki oman toimemme ohella ja ajanhallinta on monesti haasteellista. Hienoa työtä! Kii- tokset myös hallihenkilökunnalle hyvin sujuneesta kaudesta. Olosuhteet ovat olleet tänäkin vuonna hyvässä kunnossa. Hyvää kevättä kaikille. Terveisin, Petri Torkinlampi Puheenjohtaja Juniori Hermes Ry Edustus Hermes ja A-juniorit Pelaamisen iloa! Pelaajapolku on jo olemassa A-junioreiden valmentaja Petri Vehmanen: - Nykyään meidän seurassa ei enää ole kiire. Täällä saa junnut kehittyä rauhassa, ja polku on avoin, kutakuinkin vaikka minne, mestis ja liiga ja pidemmälle. Vehmasen mielestä Juniori Hermeksen kehitys on ollut hyvä. Nyt kannattaa nauttia ja tehdä hommia. - Seura ei kalpene urheilullisuudessa liigaseuravertailussakaan, Vehmanen toteaa. Nuorille pelaajille Vehmasella on muutama ohje: • rakasta lajia • pidä hauskaa • ole ahkera Onko A-junnuilla jäällä hauskaa? - On ja ei ole. Kyllä näilläkin pelaajilla on hyviä ja huonoja päiviä. Tunnistaako valmentaja pelaajien huonot päivät? - Minä ainakin tunnistan. Toisinaan pelaajat heittelevät kiviä muiden jatkona – silloin tietää tyhmempikin valmentaja, ettei homma nyt suju. Mutta siitä voi vain päästä eteenpäin: - Seuraavaksi purraan hammasta - joskus itketään, mutta pilke silmässä ja rakkaus jääkiekkoon säilytetään. Vehmasen mielestä rakkaus lajiin kasvaa kokemuksen myötä. -Aina tullaan hyvällä fiiliksellä, harkkoihin ja peleihin. Jääkiekko on nykyään niin kova leikki, se vie kaikkien ajan. Sinne on tultava hyvällä asenteella, ei sitä muuten jaksa. Edustushermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkanen on mies, jonka junnut tunnistavat jäähallin käytävällä. Tuukkanen on idoli, vaikkei itse pelaa. - Haluaisin että meidän junnupelaajat tulisivat rohkeasti juttelemaan ja kysymään, mitä tehdään. Tuukkanen kertoo, että edustukselle jokainen peli on juhla. ”Jokaiseen peliin valmistautumien on juhlaa. Lähdemme kaikkeen hyvällä fiiliksellä.” Junnupelaajan tavoitteista Tuukkanen nostaa ykköseksi yhden: ”Pelaamisen iloa!” Tuukkanen jatkaa: ” Vaikka en itse enää pelaa, tiedän tunnelman. Se on se tunnelma, kun joukkue on yhdessä ja tehdään yhdessä.” Samalla Tuukkanen muistuttaa: ”Jääkiekkoa ei voi pelata vakavalla naamalla. ” Onko niin, että jääkiekon perusajatus on hauskuus? ”Kyllä.” Tuukkanen myös muistuttaa hyvästä seurojenvälisestä yhteistyöstä: - Yhteistyö läpi kuntarajojen on hieno saavutus. Tähän mennessä on käyty yhdellä pytyllä – nyt on kaikki pytyt käynnissä. Tuukkanen on tyytyväinen Juniori Hermeksen kehitykseen – korkealle johtava pelaajapolku on tämän päivän todellisuutta. - Vaikka yhteistyö on tärkeää niin kaiken onnen avain on kuitenkin oman toiminnan kehittäminen ja harrastajamäärien kasvu.

3 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Kilpakiekko ja höntsähockey Teemu Juniori Hermeksen valmennuspäällikkö Juhani Sarilolla on selkeä näkemys alueen juniorijääkiekkoilusta: - Tällä alueella kaivataan ammattimaisempaa kiekkojunioreiden valmennusta ja selkeä polku kilpakiekkoa haluaville pelaajille. Alueen suurimpana seurana, Juniori Hermes on mielestäni itsestään selvä vaihtoehto tarjoamaan myös kilpakiekko vaihtoehdon. Juniorikilpakiekon mielekkyyttä epäilevät tahot pelkäävät, ettei alueella pelaajatarjonta riitä kilpakiekkoiluun - mutta Sarilo on eri mieltä. - Alueelta on tullut potentiaalisia kiekkoilijoita aikaisemminkin. Uusin esimerkki on Emil Klaavu, joka valittiin tämän vuoden Pohjola-leirille. Sarilo muistuttaa, että selkeä pelaajapolku on A ja O junnukiekkoilijoiden kehityksessä: alueen lupaaville kiekkoilijoille on tarjottava mahdollisuus kehittyä maksimaalisesti ja lapsille, jotka haluavat harrastaa on tarjottava mahdollisuus harrastaa vähemmän tosissaan. - Muiden seurojen nuoremmat juniorit pelaavat omissa seuroissaan. Joskus pelaaja voi käydä harjoittelemassa ja pelaamassa Juniori Hermeksen kanssa, mutta pääsääntöisesti nuoremmat pelaajat ovat omissa seuroissaan. Pelaajien kehityksen kannalta on kuitenkin tärkeää, että potentiaaliset ja innokkaimmat pelaajat saavat riittävän korkeatasoista valmennusta ja riittävän haastavan harjoitteluympäristön – ja juuri siihen Juniori Hermes panostaa nyt täysillä. - Viimeistään C-ikäisenä (15-16-vuotiaana) junioripelaajat on jaettava kilpaja harrastepelaajiin, Sarilo sanoo. Jako ei kuitenkaan ole ehdoton: - Jos harrastepelaajien joukossa joku kehittyy, tietenkin sellainen pelaaja nostetaan kilpajoukkueeseen, Sarilo jatkaa. Kilpajoukkueessa menestyminen merkitsee sitoutumista ja innostusta. - Harjoituksiin ja peleihin täytyy suhtautua tosissaan ja täysillä, se tarkoittaa vähintäänkin 20 tunnin harjoituksia viikossa, Sarilo huomauttaa. Juniori Hermes kouluttaa valmentajiaan koko ajan, jotta valmennuksen taso pystyisi vastamaan kasvaviin juniorikiekon vaatimuksiin. Aallon rahasto Juniori Hermes ry haluaa, ettei yksikään sen pelaaja jättäisi jääkiekkoa taloudellisten seikkojen vuoksi. Auta meitä pitämään kaikki jääkiekkoa harrastavat mukana Juniori Hermes ry:n tärkeässä toiminnassa! Jääkiekko opettaa lapsille muutakin kuin kiekkoilua. Jääkiekossa oppii ottamaan vastuuta omista teoistaan ja kunnioittamaan vastustajaa. Jääkiekossa oppii, mitä tarkoittaa yhteenkuuluvuus ja toisten auttaminen. Jos on kerran kokenut jääkiekon pukukoppitunnelman, sitä ei unohda koskaan! Tule mukaan valmentajatiimiimme! Pääset nauttimaan jääkiekon upeasta pukukoppitunnelmasta – ja kukaties, ehkä sinä olet juuri se valmentaja, joka valmentaa tulevia NHL- ja liigatähtiä! Ota yhteyttä valmennuspäällikkö Juhani Sariloon: 040-7386588 tai juhani.sarilo@juniorihermes.fi - Emil Klaavu: Arki merkitsee Jokaikinen junnuhermesläinen tiesi sen heti kun se tapahtui: Juniori Hermeksen Emil Klaavu sai kutsun arvostetulle Pohjola-leirille. Asia ei ollut vähäpätöinen tapahtuma, perinteikkäälle Pohjola-leirille kutsuttiin nimittäin vain vuonna 2002 syntyneiden kiekkojunnujen parhaimmisto – piti siis olla todella hyvä jääkiekkoilija saadakseen kutsun leirille. Ja Emil Klaavuhan on todella, todella hyvä jääkiekkoilija. Juniori Hermeksen valmennuspäällikön, Juhan Sarilon mukaan hyökkääjänä pelaava kokkolalainen Emil Klaavu on vahva luistelija ja hyvä maalintekijä, jonka taidot on huomattu muissakin alueen joukkueissa. - Klaavu on esimerkiksi käynyt pelaamassa Vaasan Sportin C2 -junioreissa, Sarilo sanoo. Emil Klaavu piti leiriä erittäin hyödyllisenä. Siellä oppi, että arki merkitsee. Klaavu selittää: - Jokainen asia, minkä tekee, vaikuttaa peliin ja kehitykseen. Urheilijan pitää kiinnittää huomiota lepoon, ruokaan, harjoituksiin – kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pohjola-leirillä ylläpidetty vauhti oli Klaavulle tervetullut yllätys. - Siellä mentiin tosi kovaa, koko ajan. Kaikki harjoitteet piti tehdä kovassa vauhdissa, eikä hidastella saanut, Klaavu naurahtaa. - Aluksi vauhti pääsi yllättämään, mutta pääsin rytmiin aika nopeasti. Klaavun vauhti ei ole hiipunut leirin jälkeenkään. - Leiri oli tavallaan herätys. Jos haluaa menestyä jääkiekossa, on pakko antaa kaikkensa ihan joka hetki. Harjoituksissa ei voi alkaa löysäilemään, vaan vauhtia pitää olla koko ajan. Minkä neuvon Klaavu antaisi Juniori Hermeksen nuoremmille junnupelaajille? - Palaan taas siihen arkeen. Jos haluaa menestyä jääkiekossa, siitä on itse otettava vastuu. Pelaajan pitää itse kasvaa urheilijaksi – ja se tarkoittaa, että hallitsee omaa arkeaan. Syö, lepää ja harjoittelee parhaalla mahdollisella tavalla. Sieltä se menestys tulee: pelaajan arjesta. Rahaston toiminta-ajatus Taloudellinen tilanne ja sen mahdolliset muutokset, työttömyys tai muut seuran jäsenen lähipiiriä kohdanneet vaikeudet eivät saisi olla esteenä täysipainoiselle harrastustoiminnalle yhdellekään lapselle tai nuorelle. Tämän vuoksi Juniori Hermes ry:n alaisuuteen on perustettu tukirahasto, jonka tarkoituksena on auttaa ja mahdollistaa harrastustoiminnan jatkuminen tilanteissa, joissa pelaajalla ei ole mahdollisuuksia selvitä erilaisista toimintamaksuista omin voimin. Tukirahastoon voivat tehdä lahjoituksia sekä yritykset että yksityishenkilöt. Rahastoon lahjoitetut rahat käytetään vain ja ainoastaan edellä mainittuun tukirahastotoimintaan vähävaraisten pelaajien harrastamisen taloudelliseen tukemiseen. Rahaston johtoryhmä käsittelee hakemukset ja jakaa erikokoisia stipendejä rahaston varojen puitteissa. Juniori Hermes ry:n hallitus on valinnut rahaston johtoryhmään seuraavat henkilöt (4): Minna Haapaniemi, Veli-Matti Haarala, Jani Jansson ja Petri Torkinlampi. Tuen haku Joukkueenjohtaja tai pelaaja voi tehdä vapaamuotoisen hakemuksen rahaston johtoryhmälle. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Tukea jaetaan harkinnanvaraisesti rahaston varojen puitteissa. Hakemuksen voi jättää kirjallisena Juniori Hermes ry:n toimistoon tai sähköisenä osoitteeseen: minna.haapaniemi@juniorihermes.fi. Tukirahastoon voi tehdä lahjoituksia yritykset ja yksityishenkilöt Jos haluat varmistaa, että juniorikiekkoilupolku on auki mahdollisimman monelle juniorille, se onnistuu lahjoittamalla Teemu Aallon rahastolle. Voit myös lahjoittaa suoraan tilille, ja näin se menee: Saaja: Juniori Hermes ry / Teemu Aalto tukirahasto Tilinumero: FI04 5162 0020 2581 36 Viesti: Tukijan nimi ja mahdollinen julkaisemiskielto Tukijoiden nimet julkaistaan Juniori Hermes ry:n nettisivuilla, jos lahjoituksenantaja ei sitä erikseen kiellä.

4 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Maria Finell: Kunniakas tehtävä Melko tasan vuosi sitten sain yhteydenoton Hermes naisten vastuuvalmentajalta Janne Karhulalta. Naisten joukkue oli noussut vuodessa lähes juniorijoukkueesta mestiksen kärkikahinoihin ja tulevalta kaudelta olisi lupa odottaa ehkä vieläkin enemmän, kunhan kortit pelattaisiin oikein. Tämän edesauttamiseksi valmennuksen tasoa haluttiin nostaa erityisesti fysiikkavalmennuksen osalta. Joukkueen valmennuskaartissa ei sillä hetkellä ollut ketään, joka olisi kokenut hallitsevansa jääkiekkoilijan oheisharjoittelun erityisesti naisten osalta tarpeeksi hyvin. Tähän haluttiin ammattilaisen apua ja vähän uutta näkökulmaa. Olin hyvin otettu tästä yhteydenotosta ja kunniasta, vaikkakin pyysin viikonpari miettimisaikaa. Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että halusin punnita omat re-surssini siten, että voisin olla varma niiden riittävyydestä sillä hetkellä, kun vastaisin myöntävästi. Ja näin tapahtui. Sovimme, että vastaisin naisten kesäkauden treenistä toukokuusta elokuuhun. Tein kevättalven aikana lajianalyysin, jonka perusteella laadin fysiikkavalmennukselle aikataulun painotuksineen ja tavoitteineen. Koska joukkue oli keski-iältään nuori, ikäjakauma melko suuri ja aiemmat kokemukset voimaharjoittelusta vähäisiä, oli fysiikkavalmennuksen pääasialliseksi tavoitteeksi tällä kaudella asetettava lajissa tarvittavia fyysisiä ominaisuuksia parantavan harjoittelun ymmärtäminen ja sisäänajo. Fysiikkavalmennusta edelsi infotilaisuus joukkueelle sekä taustajoukoille ja lisäksi leiripäivä joukkueel- le, johon kuului fysiikkatestit, luentoja sekä kauden tavoitteiden ja fysiikkaohjelmien läpikäynti. Hermes naisten fysiikkakauden suunnitelma: Fysiikkajakso 1; 9.5.-26.6.: Painotuksena liikkuvuus ja perusvoima joita tavoiteltaisiin kehonpainolla tapahtuvan sekä toiminnallisen harjoittelun keinoin. Fysiikkajakso 2; 27.6.24.7.: Painotuksena maksimivoima, räjähtävyys ja anaerobinen kestävyys joita tavoiteltaisiin vapail-la painoilla tapahtuvalla voimatreenillä sekä crossfit-tyyppisellä treenillä, yksilöiden taito- ja voimataso huomioiden. Liikkuvuusharjoittelu pysyi myös fokuksessa koko ajan. Fysiikkajakso 3; 25.7.28.8.: Painotuksena anaerobinen kestävyys ja työkapasiteetti. Tähän tähdättiin mm. rinnejuoksulla, intervallitreenillä sekä crossfittreenillä Jakson loppupuolella alettiin valmistautua jääkauteen ja kestävyysharjoittelun painotus muuttui aerobiseen kestävyyteen; juoksua tai soututreeniä - ohjatusti tai omatoimisesti. Voiman ylläpitäminen tapahtui naisille laaditulla omatoimisella ohjelmalla. Liikkuvuusharjoitteluun kannustettiin edelleen myös omalla ajalla. Jääkauden ensimmäisinä kuukausina laadin ja kävin kerran viikossa ohjaamassa naisille jäätreeniä sekä pelejä edeltävät lämmittelyrutiinit, joiden tarkoituksena oli herättää sekä keho että mieli kaikkeen siihen, mitä jäällä pitää tapahtua. Naisten fysiikkavalmennus eroaa miesten vastaavasta eniten voimaharjoittelun kohdalla; hormonaa- Valmentajan tärkein tehtävä on innostaa Jääkiekkovalmentaja tapaa urallaan monenlaisia pelaajia, yksi on ujo, toinen itsepäinen, kolmas taas on villi ja neljäs harkitsevainen. Vaikkei junnupelaajat olekaan samanlaisia, on olemassa yksi asia joka yhdistää: innostava valmentaja sytyttää jokaisen kiekkojunnun. - Pienten kiekkoilijoiden kanssa ei tarvitse olla valmennustaitoja, vaan tunneälyä. Pitää osata toimia lasten kanssa. Luistelutekniikat ja syöttämiset eivät ole se ensimmäinen juttu, vaan lasten innostaminen on isoin arvo – hauskuus ja innostaminen, sanoo Keskimaan aluevalmentaja Jukka Wallius. Aloittelevalla kiekkovalmentajalla ei tarvitse olla lainkaan lajiteknistä osaamista, riittää kun osaa luistella. Wallius korostaa, että Jääkiekkoliitto tarjoaa koulutusta kaikille valmentajilleen ihan Leijonakiekkokoulusta alkaen. - Haluan tähdentää, että lajin osaamattomuus ei ole mikään este. Liiton valmentajakoulutus tarjoaa työkaluja valmentajille heti ensi metreiltä alkaen. Wallius muistuttaa, että lasten jääkiekossa ylivoimaisesti tärkeintä on hauskuus ja innostut sydän. Aluevalmentaja itse sanoo arvostavansa valmennuksessa nimenomaan aitoja tilanteita. - Lasten kiekkoilusta puuttuu vielä vakavuus, sen sijaan mukana on peli-iloa ja lapsenomaista aitoutta. Juuri niiden ylläpitämisessä valmentajalla on merkittävä rooli. Naisten ja nuorten puuttuminen jääkiekkovalmennuksesta surettaa Walliusta. - Olisi loistavaa, jos saisimme junnuvalmennukseen mukaan enemmän äitejä, isosiskoja ja isoveljiä. Rohkeasti vaan mukaan – junnukiekko kaipaa myös naisia ja nuoria! lista pohjaa ei ole nopealle tai suurelle voiman kasvulle. Mutta mahdollista se on, mikä nähtiin myös hienolla tavalla niiden urheilijoiden kohdalla, jotka säntillisesti ohjelmia noudattivat; sekä voima että hapenottokyky ottivat ison harppauksen eteenpäin kesän aikana. Nämä ovat ominaisuuksia joiden päälle on helppo rakentaa jäällä tarvittavaa kestävyyttä, jonka oli suunnitelman mukaan määrä rakentua ensimmäisten jäätreenikuukausien aikana pääasiassa luistelutreenien kautta. Jääkestävyys määrittyy nimittäin omasta maksimivoimasta ja työkapasiteetista käsin. Naisten etuna kestävyysominaisuuksia ajatellen on pienempi kehon massa, jolloin kehonpainoon suhteutettu voima on yleensä etenkin alaraajoissa miehiä parempi ja hyvillä voimaominaisuuksilla nai- THE CRAMO IDENTITY CRAMOLOGOTYYPIN MUSTAVALKOINEN JA YKSIVÄRINEN KEHYSTETTY VERSIO set jaksavat näin ollen liikuttaa omaa kehoaan luistimien päällä tehokkaasti pidempään Kiitos mielenkiintoisesta toimeksiannosta ja yhteistyöstä! Onnea hienoista edesottamuksista kauden aikana ihan jokaiselle! Maria Finell Päävalmentaja CrossFit Kokkola Cramo-logotyyppiä käytetään yleensä perusväreissä, jotka ovat punainen ja valkoinen, joko ilman kehystä tai kehystettynä. Kun värillisen logotyypin käyttö ei ole mahdollista, käytetään mustavalkoista versiota. Logotyypistä on olemassa myös yksivärinen kehystetty versio, jota käytetään pääasiassa työasuissa. POWER KOKKOLA - Heinolankaari 1

5 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Fysioterapia – OMT – Toimintaterapia – Hieronta – Kuntosali Ryhmäliikunta - Testaukset – Työhyvinvointipalvelut www.medirex.fi Tervetuloa meille – Liike on lääke! Pysyvät Minihinnat ovat vankka perusta EDULLISELLE OSTOSKORILLE päivästä toiseen! Katso • Teräsrakenteiden • Teräsrakenteiden hiekka-/ teräs hiekka-/ teräs Minihinta-tuotteet raepuhallukset raepuhallukset ja maalaukset ja maalaukset ja tarjouksemme www.minimani.fi • Teräsrakenteiden • Teräsrakenteiden palosuojamaalaukset palosuojamaalaukset • Teräsrakenteiden • Teräsrakenteiden jauhemaalaukset jauhemaalaukset 3 uode v 0 n kokemukosden kokemuks ell vu ella a! ! 30 SFS - EN - ISO9001 : 2008 SFS - EN - ISO9001 : 2008 Pintakäsittely Pintakäsittely Puhdistamontie 68300 Kälviä 39, 68300 Kälviä Rimpioja Oy Rimpioja Oy 39,Puhdistamontie Puh: 010 322 7810 Puh: 010 322 7810 Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • Puh. 044 4013 737 • www.minimani.fi A S S I L L O H S JOKA HUU MIVA KEITTIÖ. I O T A L L O Ä PITÄ MA, KE, TO ja PE klo 10.00 - 17.00 • TI klo 10.00 - 19.00 • LA klo 10.00 - 14.00 Puh. 010 439 7000 • info@huushollikeittiot.com • www.huushollikeittiot.com SHINE pandora.net KULTASEPÄNLIIKE GULDSMEDSAFFÄR MEDIAKULMA | RANTAKATU 10, KOKKOLA | PUH. 050 522 6026 www.kultasepanliikehannaniemi.fi Tutustu uuteen kevätmallistoon Rannekorut alk. € 59, helat alk. € 35 INSERT YOUR LOGO HERE After inserting logo, please remove the box.

6 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Kiekkokoulu rulettaa! Juniori Hermeksen jokavuotinen kiekkokoulu on erittäin suosittu niin pelaajien kuin vanhempien keskuudessa. Lähes sata innokasta junnupelaajaa harjoittelee jäällä lauantaiaamuisin kymmenestä kahteentoista. Orastavia junioripelaajia ohjaavat ja opastavat Juniori Hermek- sen koulutetut valmentajat. Tammikuussa 2017 Juniori Hermes teki lyhyen kyselyn kiekkokoululaisten vanhempien keskuudessa. Kyselyssä esitettiin kaksi kysymystä: Minkä arvosanan antaisit kiekkokoululle asteikolla 1-5? Millä tavalla parantaisit kiekkokoulun toimintaa? Vastaukset annettiin nimettöminä ja vastaajia oli yhteensä 47. Ensimmäinen kysymys: Minkä arvosanan antaisit kiekkokoululle asteikolla 1-5? Arvosanat jakautuivat seuraavasti: 1 = 0 kpl, 2 = 0 kpl, 3 = 1 kpl, 3,5 = 3 kpl, 4 = 12 kpl, 4,5= 8 kpl, 5= 23 kpl Toiseen kysymykseen, Millä tavalla parantaisit kiekkokoulun toimintaa, saatiin muutama parannusehdotus. Eniten toivottiin kiekkokoululle lisää näkyvyyttä julkisuudessa ja kaupungilla. Moni totesi, ettei olisi tiennyt koko kiekkokoulusta, ellei tuttava olisi vihjannut. Kysely kertoi, että kiekkokouluun ollaan kiitettävän tyytyväisiä. Luottamus valmentajiin nousi ylitse muiden: vanhemmat toivoivat Leijonakiekkokoulun valmentajilta enemmän ohjeita kotiharjoitteluun. Koettiin, että jos vanhempi käskee harjoittelemaan, pelaaja ei kuuntele - mutta valmentajan ohjeita noudatetaan. Joten jo näin nuorena, kiekkokouluvaiheessa, valmentaja on pelaajalle kaikki kaikessa - asia, johon kiekkokouluvalmentajat suhtautuvat suurella kiitollisuudella. Kiekkokoulusta sanottua: ”Mahtava, hyvä.” ”Upeat valmentajat.” ”Meillä tätä odotetaan koko viikon.” ”Tänne tulee aina niin mielellään.” ”Ei meillä voi tätä jättää väliin.” ”Meillä ei osattu luistella ollenkaan nyt osataan.” ”Tämä on mahtavaa, vaikka täällä on paljon pelaajia, homma toimii.” ”Itsekin tulen tänne mielellään, kun olen nähnyt, miten poika oppi luistelemaan.” ”Ei tässä ole mitään moitittavaa.” ”En muttais mitään.” ”Valmentajille voi antaa oman lapsensa, vaikkei lapsi osaisi luistella.” Jotta voi opettaa, täytyy ensin itse tietää. Tatu ja Patu - koutsit koulutuksessa Juniori Hermeksen valmentajat Tatu Jokinen (D2) ja Patrick Friis (C1) kävivät Pohjola-leirillä kuulemassa valmennuksen uusimmat uutuudet. - Käytiin muun muassa läpi sitä, minkälaisia pelaajia U16 maajoukkueeseen tällä hetkellä halutaan, Jokinen kertoo. Friisin mukaan luistelutaito nousi U16 maa- joukkuetaitovaatimuksissa ylitse muiden. - Toki kokonaisfysiikankin pitää olla kunnossa, Friis lisää. Juniori Hermeksessä harkkamäärät ovat riittävät, mutta jos junnupelaaja mielii hyväksi kiekkopelaajaksi, arjen vaatimustasoa on nostettava. - Se tarkoittaa sitä, että kun tullaan harkkoihin, niin tehdään täysillä. Harjoituksen ei tarvitse olla kovin erikoinen - mutta se pitää tehdä sata lasissa, Jokinen toteaa. - Käytännössä se merkitsee, että kaikki mitä me harkoissa nytkin teemme pitää tehdä täydessä luisteluvauhdissa, joka kerta, kerta toisensa jälkeen, jatkuvasti ja aina. Sekä Friis että Jokinen ovat samaa mieltä: valmentajan tehtävä on innostaa ja kannustaa – pelaajan tehtävä on osallistua harjoituksiin täysillä. - Jokainen pelaaja voi vaikuttaa oman suoritustason parantamiseen, siltä se löytyy: pelaajan halusta ja päättäväisyydestä. Juniori Hermes panostaa myös tulevaisuudessa valmentajien kou- lutukseen. Tule mukaan valmentajajoukkoomme! Pääset osalliseksi jääkiekon upeasta pukukoppitunnelmasta – ja kukaties, ehkä sinä olet juuri se valmentaja, joka valmentaa tulevia NHL- ja liigatähtiä! Ota yhteyttä valmennuspäällikkö Juhani Sariloon: 040-7386588 tai sähköpostilla: juhani.sarilo@ juniorihermes.fi Kuljetusliike Lindgren Oy Yrittäjäntie 9 | 68500 Kruunupyy | Puh. 010 421 3500 jan.lindgren@kuljetusliikelindgren.fi

7 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Hermes G09 Syöttäminen on tärkeää! Kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija, Wayne Gretzky, teki uransa aikana yhteensä 2857 pistettä: 894 maalia ja 1963 maalisyöttöä! Joukkueessamme pelaa 2009 ja 2010 syntyneitä poikia ja tyttöjä. Tällä kaudella olemme osallistuneet lähialueen joukkueiden kanssa Rannikkoliigaan. Pelit on pelattu turnausmuotoisesti ja turnauksia kertyi yhteensä seitsemän ja pelejä 1-3 peliä per turnaus. Osallistuimme Rannikkoliigaan kolmen joukkueen voimin. -Jokaiseen turnaukseen tehtiin aina uusi joukkuejako, näin kaikki pääsivät pelaamaan eri joukkukavereiden kanssa ja pelejä tuli kaikille saman verran, kertoo joukkueen valmennustiimi. Pelit olivat epävirallisiä eikä tuloksesta aina ollut varmuutta. Pelaajilta kyseltäessä tulos vaihteli pelaajan mukaan: joku kertoi että voitettiin 7-4 ja joku huusi perään että 10-3! Voittoja juhlittiin kuin isoissakin finaaleissa ja tappion sattuessa murehdittiin hetki ja pukukopissa jo naurettiin. Se kuvaa myös tämän joukkueen henkeä: kaikki kannustivat myös sitä toista omaa joukkuetta joka oli mahdollisesti kokenut tappion, näin olimme aina lopulta kaikki voittajia! -Kauden aikana jokainen on myös saanut halutessaan kokeilla maalivahtina olemista lainavarusteilla, kiitos seuran maalivahtijaoston, ja muutamaa pelaajaa on maalivahti kärpänen jo puraissut, kertoo valmennus. Kausi on ollut todella hieno ja antoisa sekä pelaa- jille että vanhemmille. Mikä tärkeintä; hauskanpitoa, voittoja ja tappioita, kaikki on koettu yhdessä. Jos jääkiekon pelaaminen kiinnostaa niin rohkeasti mukaan, joukkueessa on tilaa uusille pelaajille. Lisätietoja joukkueen toiminnasta saa vastuuvalmentaja Vesa Lahtoselta / 045 636 3098. Annala Eeli Elo Aatu Harald Anton Hautala Neea Herlevi Ronnie Holm Urho Isoaho Mico Kangasvieri Jesse Kivelä Aatu Lahtonen Julius Lamberg Aaron Lamberg Luukas Leppiniemi Santeri Leskela Luca Lindberg Jimi Marttila Benjamin Mehtälä Kasper Niemelä Nikolai Niemi Aatu Näreaho Eetu Näreaho Iivari Oja Ossi Pannula Iisak Peltoniemi Onni Peltoniemi Peetu Pesola Sasu Pippola Iiro Rantanen Kalle Reinikka Vanessa Runnakko Peetu Saarikoski Sanni Salminen Mico Silvanne Ensio Taipalharju Aaro Tuoretmaa Max Uusitalo Robin Vapola Roni Witick Saku G9 TOP 3 Suosikkipelaajat Patrik Laine (yli 50%) Connor McDavid Niklas Appelgren O O NOPEASTI  VIESTI KOKO!  JOUKKUEELLE U! TU TU ST ➡ www.tltrans.fi  Uusi ilmainen mobiilisovellus Suomen monipuolisimmalta urheiluseurojen palvelulta www.jopox.fi

8 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Anttila Veeti Aro Luukas Boren Joonas Elo Samu Forsell Topi Friis Eddie Haak Tito Harald Aaron Hautala Ella Hietala Jonne Hinkkanen Santtu Hinkkanen Erkka Hollanti Miska Indola Miko Joki Jonathan Karhula Niklas Ketola Lassi Kiuru Toivo Korkiala Henry Lahtivirta Eeli Lindqvist Noah Meriläinen Topias Nyman Mikko Peltoniemi Joonas Rautaoja Meeri Räisälä Eemi Saariaho Levi Tuukkanen Niklas Viitasaari Edit Viitasaari Veikka Åkerblom Alex F2 08 koostuu vuonna 2008 syntyneistä lapsista, tytöistä ja pojista. Joukkueeseen kuuluu 30 pelaajaa. Joukkue on kuluvana kautena pelannut jääkiekkoliiton ylläpitämää Leijonaliigaa, jossa pelataan lähialueen seuroja vastaan. Leijonaliiga turnauksia on ollut seitsemän, joista kolme kotona, eli järjestävänä seurana. Hermes F2 Lisäksi haasteita on haettu harjoituspeleistä Haapajärveltä ja Ylivieskasta ja myös Vaasasta. Joukkueen tavoitteena on ollut, että jokaisella on mahdollisuus kokeilla ja pelata jääkiekkoa ilman suuria kustannuksia, ja saada urheilusta osa terveellisiä elämäntapoja. Tässä tavoitteessa on onnistuttu hyvin, joukkue on saanut paljon tukijoita ja vanhemmat ovat olleet aktiivisia mm. talkoissa. Lisäksi tätä on edesauttanut se, että seuralla on ollut lainata välineet lajin kokeilemiseen, niin kentälle kuin maaliinkin. Kausimaksu on ollut maltillinen vain 200 e/ pelaaja. Harjoituksia on ollut kaksi- kolme kertaa viikossa Wild Kidz! Lokakaivojen ja jäteastioiden tyhjennykset Viemäriputkistojen aukaisut / -sulatukset / -painepesut Putkistojen kuvaukset / -paikallistaminen / -savukoe - Vessojen vuokraus 2,5- 4,5 tuntia viikossa. Peleissä ei ole tärkeintä voittaminen, vaan itsensä ylittäminen ja oman huippunsa tavoittelu, ennen kaikkea se, että se on hauskaa! Joukkue kiittää kaikkia tukijoita sekä toiminnassa mukana olleita ja tietysti lapsia joita on ollut mukana vilinäksi asti! Huikea kausi! Silloin kun mennään, men- Leirejä,seikkailuja nuorten asialla Kysy lisää 06 8313 400 www.villaelba.fi nään tosissaan, mutta ei vakavissaan! Mikäli kipinä jääkiekon kokeilemiseen iski ota rohkeasti yhteyttä joukkueen toimihenkiöihin! T.: Johtoryhmä Englanninkielistä ”puck” (kiekko) sanaa käytettiin ensimmäisen kerran Montreal Gazette -lehdessä helmikuun 7. päivänä 1876. Ihmisen hoitamista ammattitaidolla ja sydämellä - vaikeasti sairaiden ja vammaisten lasten kotihoito - ikäihmisten koti- ja laitoshoito - ateriapalvelut hoidon yhteydessä Puh. 06 822 0345 Kotihoito * Hoito-osasto Kotipolku * Karelia-koti www.kphoi.fi

9 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Hermes F1 JOUKKUE F1 Viimeinen kausi pienellä kentällä F1 on sekajoukkue, jossa pelaa viisi tyttöä ja 23 poikaa. Joukkue on ollut kasassa kaksi vuotta. Mestispelaaja Marko Kotajärvi on F1 -joukkueen vastuuvalmentaja. Oma kokemus kentällä vaikuttaa myös junnujen valmentamiseen. - Kyllä se voi olla niin, että valmentajan sitä vaatii enemmän, kun itsellä on seitsemän vuoden kokemus mestistasokiekosta. Pelaajien täytyy tehdä töitä, joka harjoituksessa. Kotajärvi myöntää, että korkea vaatimustaso saattaa toisinaan aiheuttaa vaikeuksia. - Emme aina pysty viemään loppuun harjoituksia sellaisina, kuin olin ajatellut. Kotajärvi kiittelee joukkuettaan työstä ja yrityksestä, mitään ei jätetä kesken. - Olen painottanut valmennuksessa luistelutaitoa, ja sen jälkeen mailankäsittelyä ja syöttötaitoa. F1 joukkueen luistelutaito onkin kauden aikana kehittynyt huimasti. Mutta miten taitojen kehittyminen on näkynyt kentällä? - Noh, sanotaanko näin, että kovin montaa peliä emme ole hävinneet. Ja olemme tähän mennessä pelanneet kolmekymmentäviisi peliä, toteaa myhäilevä vastuuvalmentaja. Harjoituksissa joukkueen pelaajat ovat käyneet kiitettävästi. - Harvoin meillä on ollut alle viisitoista pelaaja harkoissa. Moni tulee meille suoraan edellisen lajin har- koista, ja moni lähtee toisen lajin harkkoihin. Mitä niilSuomessa on lä nyt on kaikenlaisia lajeja, 74 233 sählyä, jalkapalloa ja jos jonlisenssipelaajaa kinmoista tikanheittoa. ja 260 jäärataa. Ensi kaudella joukkue siirtyy pelaamaan isolla kentällä. Kotajärven mielestä muutos ei tule aiheuttamaan ongelmia. - Joulun jälkeen olemme jo harjoitelleet isolla kentällä. Se ei ole tälle poKanadassa on rukalle mikään on721 504 rekisteröityä gelma jääkiekkoilijaa ja 2631 jäähallia. Ruotsissa on 56 836 rekisteröityä jääkiekkoilijaa ja 355 jäähallia. KALAJOEN KODINKONE www.expert.fi Aunio Vili Elo Aapo Haara Roni Hakamäki Leevi Heikkilä Tuukka Heikkinen Iiris Heiskanen Arttu Hietanen Nea Kangas Elmeri Kivinen Miro Korpela Rosa Kotajärvi Jesper Lensu Oskar Lensu Oliver Moilanen Elias Niemi Niki Näreaho Lenni Purontaka Peetu Runnakko Taavi Saastamoinen Annika Salmi Oliver Sulkakoski Veeti Tissarinen Sarah Vainio Valtteri Valkeinen Vili Virkkala Lauri Vuorinen Onni Wacklin Jimi Kalajoentie 37 puh 08 460 700 URAKOINTI TÄKYMITTAUKSET POHJAVEDEN ALENNUS TORBO-PUHALLUKSET AUTONOSTURIT ERIKOISKULJETUKSET KONEPAJATYÖT PELLITYSTYÖT Sähkö-, tele- ja instrumentointiasennukset ASBESTI– JA TIMANTTIPURKU KONEVUOKRAUS TELINEET JA SÄÄSUOJAT BETONIELEMENTIT RÄJÄHTEETÖN LOUHINTA RAUDOITTEET Herman Renlundinkatu 13, 67100 KOKKOLA +35868220121 rak.liike@asalonen.fi www.asalonen.fi Terminaalikatu 7, 67700 KOKKOLA p. 06 823 5100, f. 06 823 5111 www.mesiel.fi

10 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Hermes E2 JOUKKUE Aho Niko Haasala Eetu Hannula Ville Heiskanen Anton Hinkkanen Rasmus Hohenthal Joona Häggblom Lukas Isomaa Alvar Jaakkola Juuso Joki-Huuki Jere Jokinen Niklas Kaarlenkaski Miska Kangasvieri Saku Kangasvieri Jere Karell Aatu Keskitalo Aku Kivinen Lenni Lehto Antti Manner Teemu Manninen Lenni Petäjä Viljami Pippola Aaro Pöppönen Romeo Rantala Juuso Rokala Jesse Santalo Onni Taipale Juuso Uusisalo Nanna Vähätiitto Juho E2/2006 joukkueelle kausi 2016-2017 toi mukanaan merkittävän muutoksen, kun pelaaminen muuttui pikkukentiltä isolle kentälle. Valmennusryhmän kesken harjoittelun kausisuunnitelma oli kasassa hyvissä ajoin heinäkuun puolella. Kausisuunnitelman pohjana ovat toimineet seuran ja jääkiekkoliiton ohjeistukset E2 ikäisille pelaajille. Varsinainen harjoitusohjelma alkoi elokuun alusta oheisharjoittelun ja satunnaisten jääharjoitusten merkeissä. Valmennuksen osalta kauden erityisenä painopisteenä ovat olleet oheisharjoittelun vakiinnuttaminen osaksi harjoitusohjelmaa, sekä riittävä peliajan varmistaminen jokaiselle pelaajalle. Kauteen lähdettäessä joukkueeseen kuului 26 pelaajaa ja kauden aikana joukkueeseen liittyi hienosti vielä kolme uutta pe- laajaa. Joukkueesta viisi pelaajaa asuu Kälviällä ja kaksi Lohtajalla, kyseessä ei siis ole pelkästään kantakaupungin joukkue. Uudet aloittavat pelaajat ovat aina tervetulleita joukkueeseen! Joukkueen taustaryhmässä ei tapahtunut juurikaan muutoksia edelliseen kauteen nähden, joten rutiinit ovat hoituneet ilman suurempia kommelluksia. Syyskaudella sarjoihin osallistuttiin kahdella joukkueella, toinen joukkue keskimaan alueella ja toinen pohjoisen alueella. Sarjapelien lisäksi järjestettiin useita harjoituspelejä. Joukkueita ei ole nimetty, vaan kokoonpanot tehdään ottelukohtaisesti. Tarkoituksena on saada jokaisen pelaajan taitotasoa vastaavat ja kehittävät pelit. Peliryhmien koko on pääsääntöisesti ollut 7-11 pelaajaa, jotta peliaikaa ja kuormitusta kertyy riittävästi kehitty- misen mahdollistamiseksi. Kevätkaudelle joukkuemäärä nostettiin kolmeen, ilmoittamalla toinen joukkue keskimaan alueen lohkoon. Kauden aikana joukkueeseen liittyneiden uusien pelaajien myötä kolme joukkuetta on osoittautunut hyväksi määräksi. Harjoittelussa on keskitytty suurelta osin luistelutaidon sekä pelitaitojen kehittämiseen yksilötasolla. Suunnitelmallisen oheisharjoittelun merkitys on korostunut nopeuden, liikkuvuuden ja koordinaation parantumisena, mitkä näkyvät suoraan luistelutaidon edistymisenä. Kauden aikana pelaajille tehdään kolme seuran määrittelemää testiä, joissa mitataan nopeutta, liikkuvuutta sekä kimmoisuutta. Järjestelmällisen testaamisen kautta saadaan hyvää tietoa harjoittelun vaikuttavuudesta ja onnistumisesta. Joukkueen kehittymisen näkökulmasta on ollut nähtävissä pelaajien välisten taitotasojen tasaantuminen ja kaikkien pelaajien nopea kehitys. E2 sarjoissa sarjataulukoita ei julkaista, mutta taitotason leveneminen on selvästi näkynyt positiivisesti pelien lopputuloksissa. Kauteen on mahtunut yhteensä n. 120 harjoitusta ja yli 80 peliä, joten tekemistä on riittänyt. Vanhemmat ovat tänäkin vuonna olleet kiitettävän aktiivisesti mukana kannustajina, yhteisissä talkoissa, pelien toimitsijoina, kuljettajina sekä muissa tärkeissä tehtävissä. Ilman aktiivisia vanhempia tämäkään toiminta ei olisi mahdollista, joten suuri kiitos Teille, kuin myös muille joukkueen toimintaa tukeneille. Kauden huipentumana oli huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna pelattu perinteikäs Turku-turnaus. Joukkue osallistui turnaukseen kahdella tasavahvalla peliryhmällä AA-tason sarjaan. Turnauksessa päästiin pelaamaan useita uusia vastustajia vastaan, jotka olivat tulleet turnaukseen eri puolilta suomea, jopa ulkomailtakin. Peleistä ja valmentajien välisistä keskusteluista saatiin samalla myös arvokasta vertailua oman toiminnan tasosta ja kehittymisestä. Todettiin, että etenemme hyvässä tahdissa. Peleissä vaikuttivat ns. pienet marginaalit ja lopulta Hermes Punainen ryhmä raivasi tiensä sarjassa hienosti hopealla! Ennen hyvin ansaitun kesäloman alkua on kaudesta jäljellä vielä pari pienempää harjoitusturnausta, joihin lähdemme tekemään parhaamme ja nauttimaan peleistä. KOULUTAMME LISÄÄ SANKAREITA SUOMEEN Kotimainen tuoresalaatti HELPPO OTTAA MUKAAN! hetkessa.fi www. dahlbus.fi • info@dahlbus.fi • (06) 822 9202 www. dahlbus.fi • info@dahlbus.fi • (06) 822 9202 Tänä vuonna tarjoamme maksu ttomia hätäensiapukoulu tuksia yhteistyössä Punaisen Ristin kanssa. Lue lisää ja ilmoittaudu sankarikoulu tus.fi

11 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Hautala Emma Hautala Eetu Jansson Niko Jylhä Fanni Kastren Lenni Kastren Linus Kiili Emil Kilpeläinen Jaakko Känsälä Eeka Lehesvirta Nuutti Markkanen Max Moilanen Johannes Mustonen Lenni Myllymäki Roni Ojala Roni Pietilä Vertti Saastamoinen Jesse Storbacka Benjamin Toivanen Iiro Tuukkanen Aleksi Viiperi Ville Virtanen Frans Weckström Casimir Hermes E1 E1 – junnujääkiekko on hyvä sijoitus Kausi 2016-2017 alkoi E105 ikäluokan osalta uuden valmennusryhmän johdolla. Edellisenä kesänä aloitettu kesäharjoittelu oli nyt entistä aktiivisempaa ja sisälsi myös kuntotestin kesän alussa ja lopussa. Toiminta jatkui aktiivisena ja ennen sarjapelien alkua olimme jo ehtineet osallistua niin Kokkola Cupiin, Katusähly 2016-tapahtumaan, Venetsialaisturnaukseen kuin Häjy-turnaukseen Kauhavalla. Myös sarjapelien osalta tilanne oli uusi, sillä saimme sarjapaikan myös Pohjoisen alueen lohkossa. Näin ollen pelasimme koko kauden kahdella joukkueella, Hermes sininen Pohjoisen alueen sarjaa ja Hermes punainen Keskimaan alueen sarjaa. Joukkuejako ei ollut kiinteä. Jokaiseen peliin valittiin joukkue viikonlopun pelien mukaan pyrkien noudattamaan periaatetta ”kaikki pelaa yhtä paljon”. Kauden aikana pelaajille on myös opetettu kokonaisvaltaista urheilijaelämää. Jääharjoittelu on vain osa toimintaa. Esimerkkejä urheilijan elämäntavan opettamisessa on oheisharjoittelu läpi kauden kerran viikossa Koivuhaan koululla, marraskuusta lähtien pidetyt trx-oheiset jäähallin tatamilla joka keskiviikko, aktiivivenyttely ottaminen osaksi urheilusuoritusta sekä ruokailun, levon ja koulun sujumisen tärkeyden esille tuominen. Kauden kohokohta oli ilman muuta pelaajien en- •• TuotantoTuotanto- ja ja varastotilojen varastotilojen siivoukset siivoukset • Tuotantoja varastotilojen siivoukset •• Erikoissiivoukset ja painepesut Erikoissiivoukset ja painepesut • •Tuotantoja varastotilojen siivoukset • Erikoissiivoukset ja painepesut ja sopimussiivokset • AlihankintaAlihankintaja sopimussiivokset • Erikoissiivoukset jaPohjolan painepesut • Alihankintaja sopimussiivokset Konepesu Oy Pohjolan Konepesu Oy Pohjolan Konepesu Oy • Alihankinta- ja sopimussiivokset 040 040 7752 7752 847 847 040 7752 847 Pohjolan Konepesu Oy 040 7752 847 simmäiset kansainväliset pelit. Nämä pelattiin joukkueen päätösturnauksessa Luulajassa 17.-19.3. Osallistuimme Lulebo Cup-nimiseen turnaukseen kahdella tasavahvalla joukkueella. Alun vahvojen esitysten jälkeen oli edessämme tilanne jossa, kummankaan joukkueen häviämättä siihen mennessä otteluakaan, joukkueemme joutuivat pelaamaan vastakkain paikasta finaaliin. Ja lopussa molemmat joukkueet hävisivät ottelunsa ja joukkueidemme sijoitukset olivat toinen ja neljäs. Mutta myös näitä vastoinkäymisiä tulee oppia käsittelemään. Se onkin tämän harrastuksen toinen suuri anti, se opettaa elämässä tarvittavia taitoja jotka seuraavassa tarinassa on saatu hienosti tiivistettyä. En tunne tarinan alkuperää mutta se kiertää hieman eri versioissa netissä. Tarina menee näin: Eräs ystäväni kysyi minulta: “Miksi suostut maksamaan niin paljon siitä, että lapsesi saa pelata jääkiekkoa?” Minun on tunnustettava eräs seikka – minä en maksa siitä, että lapseni pelaa jääkiekkoa. Vaan minä maksan niistä hetkistä, jolloin lapseni on liian väsynyt, että haluaisi lopettaa – mutta ei lopeta. Maksan niistä päivistä, jolloin lapseni on ”liian väsynyt” lähteäkseen hallille – mutta lähtee kuitenkin. Minä maksan siitä, että lapseni oppivat kurinalaisuutta. Maksan siitä, että lapseni oppivat pitämään huolta kehostaan. Maksan siitä, että lapseni oppii olemaan hyvä joukkuetoveri ja työskentelemään toisten kanssa yhdessä. Maksan siitä, että lapseni oppii kestämään pettymyksiä – ja vaikka hän ei teekään niitä maaleja, mitä hän haluaisi – silti hän pelaa joka pelin täysillä. Maksan siitä, että lapseni oppii asettamaan ja saavuttamaan tavoitteensa. Maksan siitä, että lapseni oppii, että menestys vaatii tuntikausia ja taas tuntikausia ja kovaa työtä – menestys ei tule yhdessä yössä. Maksan siitä, että lapsellani on mahdollisuus - ja edellytys - saada elinikäisiä ystäviä. Voisin jatkaa listaa, vaikka kuinka pitkään, mutta lyhyesti sanottuna: en maksa jääkiekosta, vaan niistä mahdollisuuksista, joita jääkiekko lapselleni suo. Jääkiekko antaa lapselleni tilaisuuden kehittää itseään, ja löytämään itsestään ominaisuuksia, jotka tukevat ja auttavat häntä koko hänen elämänsä ajan – ja joiden ansiosta lapseni voi myös auttaa ja tukea muita. Ja vielä on todettava: juniorijääkiekkoilu on tähän asti ollut erittäin hyvä sijoitus. E1-05 joukkueen puolesta jojo Jan • KOKKOLA p. 866 2300 • KAUSTINEN p. 861 2300 • KANNUS p. 870 987 www.konekeskus.net

12 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Haapaniemi Ville Haara Niki Haarala Jaakko Jokinen Niko Järvelä Miska Korpela Aleksi Korpi Leevi Koskela Joona Kuusela Joonatan Lehtinen Miko Liedes Petteri Mutka Samu Ojala Taavi Plusisaari Jesse Runnakko Samu Seppälä Jose Sulkakoski Jere Vapola Miro Vehmanen Miro Viitala Joonas Vilmi Iiro Weckström Casimir -Jääkiekko on Suomen suosituin urheilulaji: 190 000 aktiivista harrastajaa! Hermes D2 Kaudella 2016-2017 D2joukkueessa on pelannut 24 poikaa. Jääkiekkoliiton järjestämiin sarjoihin osallistuttiin kahdella joukkueella, syyskauden Hermes Blue pelasi keskimaan D2AA-sarjaa ja Hermes Red keskimaan D2-AAA-sarjaa ja kevätkaudella Hermes Blue pelasi keskimaan D2AA-sarjaa ja Hermes Red pohjoisen D1-AA-sarjaa. Kevätkauden päättyessä molemmat joukkueet olivat lohkonsa kolmansia ja Hermes Blue pääsi playoffpeleihin. Joulutauolla järjestimme Rinta-Joupin Autoliike –turnauksen, johon osallistuttiin kahdella joukkueella. Turnauksissa käytiin myös Alavudella, Kuorta- neella ja Kalajoella. Kauden aikana on järjestetty yhteistyöjäitä Kronanin, Jeppiksen ja Lepplaxin kanssa ja kahdella yhteistyöjoukkueella lähdetään kauden päätösturnaukseen Turkuun 8.-9.4.2017. Hermes Red ja Hermes Blue on pelannut kauden aikana yhteensä 104 ottelua ja harjoitellut maaliskuun loppuun mennessä yhteensä 169 kertaa ja harjoitukset jatkuu vielä ainakin huhtikuun loppuun saakka. Tilausajot minibussista 60 paikkaiseen linjuriin Kalustossa uutuutena 58 ja 29 paikkaiset uudet turistibussit. Torikatu 31, Kokkola. Puh. 010 321 7654 KOKKOLAN VARAOSAKESKUS UUDISTUI! TULE JA TUTUSTU! KOKKOLAN VARAOSAKESKUS Ouluntie 43, 67101 KOKKOLA. Puh. (06) 8241 100

13 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Granholm Erik Heikkinen Elias Honkonen Jonne Klaavu Axel Knuuttila ”Late” Lauri Lindgren Daniel Manninen Atte Marttila ”Rasse” Rasmus Myllymäki Jori Niemi Jere Nykänen Juuso Pesola Jonne Savolainen Albin Storrank Alexander Timmerbacka Viktor Vesala Juuso Vähäkainu Veeti Wikar Elias Hermes D1 Kuluneena kautena ikäryhmämme toiminnan avainsana on ollut yhteistyö. Yhteistyö Juniori Hermeksen ja TUS:n D103-ikäryhmien välillä lähti käyntiin heti kauden alussa jo aiemmin tehtyjen suunnitelmien mukaan. Harjoituksia on kauden aikana pidetty niin Kokkolassa kuin Teerijärvellä. Myös joukkueen kotipelit ovat jakautuneet kummallekin paikkakunnalle. Joukkueessamme on pelannut kauden aikana 16 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Valmennus, joukkuejohto ja huoltotehtävät ovat jakautuneet sujuvasti seurojen välillä. Kahden eri pelaajaryhmän muuntuminen yhdeksi yhtenäiseksi ryhmäksi on ollut luontevaa ja vaivatonta. Kielikylpyä on saatu niin ruotsiksi kuin suomeksi ja uusia ystävyyssuhteita on luotu. Legend 26” Grand Ennen sarjapelien alkamista kävimme pelaamassa kolme päivää Kalajoella, turnauksen Nivalassa ja olimme mukana Ylivieskassa järjestetyssä Pohjoisen alueen pelaajien kartoitustapahtumassa. Olemme pelanneet sekä syys- että kevätkaudella Keskimaan alueella AA-tason sarjaa. Otteluita tällä tasolla joukkueelle kertyi kauden aikana kaikkiaan 22. Kevätkausi huipentuu 26.3.2017 Närpiössä pelattaviin Final Four-otteluihin. Teimme yhteistyötä kauden aikana myös muiden lähialueen seurojen kanssa pelaamalla syyskaudella AAA-tasolla 16 sarjapeliä Hermes Österbottenjoukkueella. Hermes Österbotten-joukkueen harjoitusryhmä koostui Jeppis Hockey Junior, IFK Lepplax, TUS ja Hermes pelaajista. Harjoituksia järjestet- tiin lähialueen paikkakunnilla 1-2 kertaa kuukaudessa. Seurayhteistyö AAA-tasolla jatkuu jälleen kaudella 2017-2018 C203-ikäryhmässä. KHL-pelaaja Alexander Ryazantsev on ampunut maailman kovimman lämärin: kiekon nopeudeksi mitattiin 183,47 km/h. Se on 21,47 km/h nopeammin kuin Škoda Citigon huippunopeus, joka on 162 km/h. Suurempi 26” Legend sopii myös suuremmalle kuljettajalle! Jalkajarrullinen, Velosteel-takanapa. Runkokorkeus 45cm, teräsrunko. Kenda 26” renkaat, tuplaseinämävanteet. Tavarateline, lokasuojat, soittokello, lakisääteiset heijastimet, seisontatuki ja ketjusuoja. 614692068 Perinteistä kombi-tyyliä edustava huippusuosittu LEGEND on legenda jo nimensä mukaan. 189,Legend 26” Grand Delux 614692075 Se sopii mainiosti sekä kaupungin vilskeeseen että maaseudun idylliin. Legend on todellinen monikäyttömalli. Se sopii tytöille ja pojille, aikuisille, junnuille, mummoille ja vaareille – ihan kaikille! Legend on tehty helppoutta, mutta käyttövarmuutta arvostavalle. Jalkajarrullinen, yksivaihteinen Legend on varustettu eurooppalaisella, erittäin käyttövarmalla jalkajarrullisella Velosteel-takanavalla. Pyörä soveltuu lähes kaikenkokoisille kuljettajille ja sen ajoasentoa voi muuttaa helposti. Pyörän ohjaustangossa ja istuimessa on laajat säätöalueet. Legend-pyörän kyytiin voi myös vaivatta asentaa lastenistuimen tai lisävarusteeksi etukorin. Saatavilla 3 väriä; minttu, pinkki, ja musta. Legend 24” 614692013 - minttu 614692020 - musta 614692037 - pinkki Iso ja helppo. Suuremmat 26” Kenda-renkaat ja Shimano Nexus 3 -napavaihteisto. Runkokorkeus 45cm, teräsrunko. Tuplaseinämävanteet. Tavarateline, lokasuojat, soittokello, lakisääteiset heijastimet, seisontatuki ja ketjusuoja. 1 vaihde växel 189,- 3 vaihde växel 249,Legend 24” Delux Entistäkin mukavampi Legend, jossa lisänä laadukas, Shimano Nexus 3 -napavaihteisto. Runkokorkeus 45cm, teräsrunko. Kenda 24” renkaat,tuplaseinämävanteet. Tavarateline, lokasuojat, soittokello, lakisääteiset heijastimet, seisontatuki ja ketjusuoja. 3 614692051 vaihde växel Legend jr 20” 614658037 - vaal.pink 614658044 - vaal.sin 1 vaihde växel 249,- 169,Huippusuositun LEGENDin 20” pikkuveli -tai sisko – ihan miten vaan. Täysin aikuistenpyörän tekniikka pienemmässä 20”-kombi kokoluokassa. Turvallinen jalkajarru ja todella reilut säädöt sekä ohjaimessa että istuimessa. Hyvä perusvarustus sisältää lokasuojat, soittokellon, tukevan tavaratelineen sekä ketjusuojan. Rungon materiaali HiTen-teräs ja mitoitus sopiva monen kokoisille pyöräilijöille. halpahalli.fi @HalpaHalli

14 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Byström Oscar Hannonen Nico Jylhä Veeti Kangasniemi Victor Korpisalo Aleksi Laitala Niklas Liimatta Lenni Luotsinen Robert Markkanen Michael Pajukangas Veeti Pietilä Erkka Roukala Valtteri Seppälä Kasper Vilmi Pyry Valmennus: Jani Jumppanen ja Jyrki Roukala Huolto: Marko Jylhä ja Mikko Vilmi Joukkueen johtaja: Eero Laitala Rahastonhoitaja: Pia Lehtonen Kahviovastaava: Anne Seppälä Hermes C2 Kausi 2016-2017 lähenee loppuaan. Hermes Torpedo C2 -joukkueelle kausi on ollut haasteellinen. Pelaajamäärältään pieni joukkue on pelannut Keskimaan C2 AA-sarjaa. Joukkueessa pelaa 14 pelaajaa. Harjoituskertoja on kauden aikana ollut 134 kpl ja pelejä on kertynyt 33 kpl. On ollut hyviä pelejä ja väliin on mahtunut joku vähän huonompikin. Kauden puolessa välissä joukkue kiikkui sarjan häntäpäässä, mutta joulun jälkeen alkoi tapahtua. Joukkue löysi voitontahdon ja kausijulkaisun kirjoitushetkellä joukkue on selvittänyt tiensä lopputurnaukseen, Keskimaan C2 AA- sarjan neljän parhaimman joukkueen joukkoon. Joukkue sai uuden vastuuvalmentajan kauden alussa. Vastuuvalmentaja Jani Jumppanen on yhdessä Jyrki Roukalan kanssa vienyt joukkuetta määrätietoisesti eteenpäin kauden aikana. Urheilullisuus ja yksilökeskeinen valmennus ovat olleet valmennuksen Älä jää paitsioon, tilaa Keskipohjanmaa ja pysyt pelissä mukana! 4 viikkoa 25 Tilaa lehdet vaivattomasti: Lähetä tekstiviesti: KPTILAUS (väli) yhteystietosi numeroon 16323 keskeiset tavoitteet. Harjoittelun painotukset ovat joukkueessa olleet jääkiekkoliiton ohjeistuksen mukaisia: PELI, LUONNE ja LUISTELU. Joukkueen kehittyminen kaudella on tapahtunut suunnitelmallisesti harjoitellen sekä hyvää joukkuehenkeä luoden. ”Yhden harjoituksen pituus on ollut n. kaksi ja puolituntia, oheinen + jää + oheinen, mikä osaltaan selittää pelaajien kehittymisen. Pelaajat ovat harjoitelleet todellakin hyvin ja tunnollisesti. Tämä on pieni ja sitkeä ryhmä ja olen joka jätkästä ylpeä”, kiteyttää vastuuvalmentaja Jani Jumppanen ”Joukkueemme on erittäin motivoitunut ja halu pysyä hyvän harrastuksen parissa on suuri mutta tämän kauden pelaajamäärä ei riitä tulevien kausien koitoksiin. Tämän vuoksi toivomme, että hedelmällinen yhteistyö sekä oman seuran sisällä, että lähialueen seurojen välillä jatkuu, jotta saamme kasattua kilpai- lukykyisen joukkueen ensi kauden C-nuorten Mestiksen karsintasarjaan”, toi- voo joukkueenjohtaja Eero Laitala Paitsio on englanniksi ”offside”. Sana ”offside” on lyhenne englanninkielisestä sotatermistä ”off the strength of his side”, joka tarkoittaa, että sotilas oli jäänyt ansaan vihollisten puolelle. Ennen paitsiosäännön käyttöönottoa eteenpäin suunnatut syötöt olivat jääkiekossa kiellettyjä. SUPERB COATINGS WITH LASER Laser Coatings Laser Hardenings Tekstiviestin hinta 0,25 € E-mail: tilaus@kpk.fi soita puh. 020 750 4469 (ma-pe 8-16.30) Kokkola LCC Oy, Ahjokuja 8, FI-67800 Kokkola, +358 44 262 6860, www.lcc.fi

15 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Hermes C1 Joukkueen harjoituskausi alkoi jo toukokuussa. Läpi kesän joukkue harjoitteli 5 krt/vko yhdessä ja yksi omatoiminen harjoitus. Harjoittelussa keskityttiin paljon poikien liikkuvuuden parantamiseen. Unohtamatta tietenkään kestävyyttä, nopeutta ja kehonhallintaa. Joukkue testattiin kolme kertaa kauden aikana Kuortaneen urheiluopistolla. Ensimmäinen testi oli harjoituskauden alussa, toinen lajikauden alettua syyskuussa ja kolmas helmikuussa. Näistä saatiin hyvää faktaa siitä, että harjoittelu on ollut oikeanlaista, kaikkien poikien kehitys on ollut silmiinpistävää, mitä myös testitulokset vahvistivat. Elokuussa siirryttiin jääharjoituksiin ja treenattiin edelleen kovaa, tarkoituksena kehittää poikia fyy- JOUKKUE sisesti ja henkisesti tulevaisuuden peleihin, ei vain tähän kauteen. Joukkue pelasi syksyn mestis karsintaa pohjoislohkossa. Sijoitus sarjassa oli neljäs ja varsinainen mestispaikka jäi harmittavan lähelle. Pelattiin kärkijoukkueiden kanssa todella tiukkoja pelejä, oli maalin tappioita, oli jatkoaikavoittoja, oli jatkoaika tappioita. Kevät pelattiin sitten suomisarjaa, jos- ta tuloksena puhdassarja eli kaikkien pelien voitto ja paikka lopputurnaukseen puhtaalla pelillä. Joukkue aloittaa uuden kauden harjoittelun jo huhtikuun alusta alkaen yhdessä B1 joukkueen kanssa. Harjoitukset ovat jäällä niin kauan kuin jäätä on ja sitten siirrytään kesäharjoitteluun Björkskog Alexander Heikkilä Arttu Hulkko Justus Jutila Nikander Kalliokoski Oliver Kivinen Lassi Korkiakangas Atte Lindqvist Jonatan Lindqvist Valter Nurmi Ricky Piispanen Valtteri Plusisaari Jami Seppälä Wille Sjelvgren Joel Snåre Simon Vastuuvalmentaja: Patrik Friis Valmentaja: Severi Kuntsi Joukkueenjohtaja: Jari Piispanen Huoltajat: Jouni Hulkko ja Patrik Sjelvgren Rahastonhoitaja: Marika Plusisaari Parasta palvelua Kokkolasta KOKKOLA Rautatienkatu,puh. 044 733 2400 ma-la 7-21, su 12-18. KOKKOLA Heinolankaari 9, puh. 0105 379 100 MA–LA 8–21,SU 11-20

JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Avoinna: ma-pe 7-18 Kokkola Topparinmäentie 2 ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE Kiuaskivet myydään erikseen • 2,2 kW/230 V, maks. puristusvoima 6000 kg, PI90, IQ00 PoLTToPuun hALkAiSiJA + JALuSTA Norm. 199,00 € kpl norm. 259,00€ (arvo 19 JALUSTA ÄÄLLE! KAUPAN P,90 €) m 90 m2 SEinäLAATTA kpl 49 Hermes B 11 23900 17900 2 SähkökiuAS CiLindro PC70 Ahlskog Tobias Bränn Hugo Ehrström Erik Haikonen Miro Jylkkä Aleksi Karjalainen Akseli Kaunisvesi Aleksi Kuoppala Anttoni Kuoppala Artturi Mellin Miika Meriläinen Filip Mäenpää Arsi Nordström Kim Nygård Tony Ojala Vili-Valtteri Peltoniemi Kalle Priuska Petri Pylväs Robin Rautaoja Joonas Seppä Riku Styrman Aku Torkinlampi Eero Viklöv Glenn Vähäkainu Valtteri Hinnat voimassa Kokkolan STARKilla 3.2. asti. Ei jälleenmyyjille. JOUKKUE • 6,8 kW • 6-10 m2 saunaan • kiinteä ohjauskeskus, ÖD37 16 • 20x40 cm, valkoinen • pakkauksessa 1,20 m2 • kiiltävä (TF41), matta (VV57) Myydään täysin paketein Norm. 3,65 € Lopputurnaus edessä • 15x85 mm STS, harjattu, lämpökäsitelty • harjaus tuo kauniisti puun syyt esille, 12RG Vastuuvalmentaja: Marko Ruotsalainen Valmentaja: • 15x85 mm STS, harjattu, lämpökäsitelty Marko Möttönen 12RG • harjaus tuo kauniisti puun syyt joukesille,harppauksin Edellisen vuoden eteenpäin ja kue ilmoitetaan B-nuorten Maalivahtivalmentaja: kue säilyi lähes kokonaan juuri pelaajan henkilökoh- Mestiskarsintaan. Joukkue Kennet Törnroos rungoksi tälle kaudelle ja taiset tarpeet huomiovaksi. saikin paikan sarjaan edelHuolto: muutamat uudet pelaa- Testaukset osoittautuivatkin lisen kauden C1 nuorten Jani Kaunisvesi jat mahdollistivat sen, että onnistuneeksi ratkaisuksiSjaTAMestiksen hyvien onnistuEsa Haikonen JALUosa- misten! johdosta. joukkueesta saatiin hyvän niitä tullaan jatkamaan LE Rahastonhoitaja: PAN PjaÄÄL )Pelillisesti tämän kauden kokoinen ryhmä tulevaan na pelaajanKA U kehittämistä € Johanna Mellin o 19,90Mestiskarsinta kauteen. Pelaajia tällä kau- harjoittelun oikean oli lohkossa (arvsuunnan Joukkueenjohtaja: della joukkueessa onkpl ollut varmistamista. erittäin tiukka ja varsinaiPetri Torkinlampi 24 pelaajaa ja 2 maalivahtia. Peliin liittyvät harjoit- nen Mestispaikka jäi loppuKuluva kausi alkoi viikon teet aloitettiin heinäkuus- jen lopuksi maalierolla ratnorm. 259,00€ mittaisen tauon jälkeen edel- sa, jolloin uusi kausi alkoi kaistavaksi ja varsinainen lisen kauden päätyttyä huh- jääharjoittelun osalta. Jäällä Mestis loppusarjakpl tällä kertikuussa 2016. Pelaajien ke- joukkue on ollut joukkue- taa niukasti savuttamatta. hittäminen aloitettiin koval- harjoituksissa 3-4 kertaa / Joukkue jouluNorm. jatkoi 199,00 € la ja määrätietoisella harjoittauon jälkeen pelaamista B vko ja akatemiatoiminta on Vuonna 1975 telulla. Uutena asiana osaksi mahdollistanut aamujäät nuorten Suomisarjassa, jos• 6,8 kW perustettua Kuor- kolmena aamuna viikossa. sa peliesitykset riittivät losaunaan • harjoittelua 6-10 m2sovimme SM-liigaa edelsi taneen urheiluopiston kansAiemmin keväällä pää- pulta lopputurnaukseen as• sa kiinteä ohjausSM-sarja. koko kauden kestäväs- tettiin jo, että tarpeek- ti. Lopputurnaus pelataan • 2,2jakW/230 maks.Kuortaneella puristus-kuuÖD37 ja näin si haastavan keskus, tä testausohjelmasta pelaajan ke-V, 1-2.4 Kiuaskivet myydään erikseen PI90, IQ00 ratkaistavoima 6000 kg, saimme myös fysiikkahar- hitystä tukevan pelillisen den joukkueen suunnattua isoinSTARKilla vaksi ja tätä kirjoitettaessa haasteen 3.2. saamiseksi Hinnatjoittelun voimassa Kokkolan asti. Eijoukjälleenmyyjille. SiSäPAnEELi TErVALEPPä Norm. 3,65 € SiSäPAnEELi TErVALEPPä Meiltä kaikki 00 rakentaMiseen! 239 249 Myydään täysin paketein • 20x40 cm, valkoinen • pakkauksessa 1,20 m2 • kiiltävä (TF41), matta (VV57) m SEinäLAATTA YriTYsPAlvelumYYnTi: 1190 m2 Alf Wisen Taloteollisuus 040 556 7768 179 00 SähkökiuAS esko Peltonen 044 475 7214 CiLindro PC70 Jari Ågren 040 868 6402 PoLTToPuun hALkAiSiJA Jouko Karekivi Yksikönpäällikkö 044 475 7213 + JALuSTA Jyrki Känsälä Myynninpäällikkö 040 701 4882 A L E A L E ALE A L E A L E ALE A L E A L E ALE A L E A L E ALE Avoinna: ma-pe 7-18 Kokkola p. 093 541 Kokkola Topparinmäentie 2 loppusijoitus jää vielä avoimeksi. Sijoittumalla lopputurnauksessa neljän joukkoon varmistuisi lopullisesti myös ensikauden Mestiksen aloituspaikka. Pelejä kauden aikana on kertynyt harjoitusottelut mukaan lukien n. 40 kpl Vaikka B Nuorten sarjoja on tällä kaudella pelattu, on huomioitavaa, että joukkueen pelaajista ainoastaan kaksi ovat varsinaisesti B ikäisiä. (tällä kaudella B nuoret 1999 synt.) Joukkueen pelaajat ovat siis muutamaa -99 ja -01 poikaa lukuun ottamatta vuonna 2000 syntyneitä ja siten ensikausi on suunnitelmissa aloittaa varsinaista B Mestiskarsintaa pelaamalla ja haastaa varsinaisesta Mestispaikasta uudelleen. Lopputurnauksen jälkeisellä viikolla alkaakin sitten taas harjoittelu uudestaan tähtäimenä seuraava kausi. Joukkueen valmennus jatkaa samassa koostumuksessa myös kauden 2017-2018. Joukkue kiittää kaikkia kauden toiminnassa mukana olleita tukijoita, yhteistyökumppaneita, vanhempia ja kaikkia niitä, jotka toiminnallaan ovat mahdollistaneet kauden läpi viemisen. Kiitokset myös joukkueen otteluraportit tehneelle Jouni Kuopalalle ja Kuvauksista vastanneelle Jari Ehrströmille. 7210 www.k-maatalous.fi/kokkola

17 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Ahlskog Julia (IFK Lepplax) Ahlskog Linn (IFK Lepplax) Fagerudd Fanny (Pucken) Granbacka Linn (IK Kronan) Hautala ruut Kupari Susanna Miller Ellinor Mäkitalo Sara Suominen Tiia Ylitalo Jasmine Åsvik Maria (IK Kronan) Hermes C tytöt Hermes C-tyttöjen kausi 2016-2017 alkaa keväällä 2016 vanhempainkokouksella Kokkolassa, jossa luodaan toimintasuunnitelma ja valitaan joukkueelle toimihenkilöt. Joukkue on alueellinen yhteistyö joukkue, jossa on pelaajia Kalajoelta Uusikaarelepyyhyn asti. Hieno tyttöjoukkue kokoontuu syksyllä aloittamaan kauden kestävän harjoittelun Kruunupyyssä syyskuussa tähtäimessään C-tyttö ikäluokan SM-lopputurnauskarsinta sarjan. Koko kauden kestänyt tyttöjen kova harjoittelu kulminoituu kahdessa turnauksessa Hämeenlinnas- Jyväskyläläissyntyinen tähtikiekkoilija Riikka Välilä (syntynyt 12.6.1973, ent. Nieminen) on pelannut mestaruustasolla jääkiekkoa, jääpalloa, kaukalopalloa ja pesäpalloa. Välilällä on kiekkomitaleita kunnioitettava määrä: olympiapronssi, viis MMpronssia ja kolme EM-kultaa. Yhteensä Välilä on voittanut 20 SM-mitalia eri palloilulajeissa. Välilä valittiin vuoden naisjääkiekkoilijaksi 1994 ja 1998. sa, joissa tiukan taistelun jälkeen maalierolla pudotaan pois kuuden parhaan joukosta ja siten pois lopputurnauksesta. Tyttöjen iloinen olemus ja taisteluhalu ei kuitenkaan riitä luonnon voimia vastaan, vaan toisessa turnauksessa sairastelu pudottaa joukosta pois kentällisen pelaajia jo ennen turnaukseen lähtöä ja vielä turnauksessa sairastuu maalivahti, jolloin tärkeimpiin otteluihin joudutaan laittamaan kenttäpelaaja maaliin ja siitä seuraavaa maalieroa ei saada kuitatuksi. Tappioista huolimatta pitää nostaa hattua tyttöjen suurelle sydämelle jääkiekkoa ja sen harjoittamiseen vaadittavaa työtä kohtaan, sillä joukkueesta on säännöllisen väliajoin ponnistettu juniori maajoukkueisiin asti ja lisäksi monet pelaajat on valittu alue/valtakunnan leirijoukkueisiin, sama meno on jatkunut myös tänä vuonna. Joukkuehenki on ollut joukkueessa aivan 1 kategorian tasoa, kaikki on huomioitu, meno on ollut välillä villiä, mutta koko ajan rakentavaa ja pilke silmä kulmassa toimintaa. Joukkueen perusajatus on ollut ihminen-urheilijajääkiekkoilija asenne, tässä järjestyksessä, mikä on tuottanut todella mukavan joukkueen ja sen toiminnot ovat olleet todella onnistuneita. Vaikka joukkueen suuri tavoite SM- lopputurnauspaikka hupeni, niin koko kausi on ollut menestys hienojen yksittäisten onnistumisien ja kokonaisuuksien eteenpäinmenon kautta, unohtamatta yksilöiden hienoa kehitystä useammalla eri tasolla. PL 286, 67101 Kokkola • Kobolttiaukio 1, 67900 Kokkola • Puh: +358 (0)6 828 0111 • www.freeportcobalt.com KESKI-POHJANMAAN LAAJIN VALIKOIMA ERGONOMISIA TYÖTUOLEJA JA TOIMISTOKALUSTEITA AMMATTIKÄYTTÖÖN. Kosilankatu 3, Kokkola. Puh. (06) 831 5040 Avoinna: ma-pe 9.00-17.00 8 (0)6 824 100 0 + 35 ww w.hotelkokk fi ola. Tepako oy teollisuuspalvelu kokkola Rantakatu 14, 67100 Kokkola

18 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 JOUKKUE Hermes Naisten kokoonpano kauden lopussa 1 Laura Karhula 30 Anna Ahlqvist 38 Malviina Kortessalo 5 Julia Hagnäs 7 Erica Karlström 8 Alisa Kylmäaho 9 Laura Viitala 10 Milla Järvinen 11 Ida savolainen 12 Vanessa Grundvall 13 Anniina Kylmäaho 14 Susanna Viitala 17 Ellinor Miller 18 Susanna Kupari 21 Elisa Sippola 22 Annika Karhula 24 Lotta Sarkaranta 25 Henna Pietilä 26 Kia Lönnbäck 27 Jasmine Ylitalo 29 Vaula Mikkonen 32 Sara Storbjörk 36 Krista Palola 38 Lotta Myllyaho Lisäksi joukkueessa tällä kaudella pelanneita mv. Julia Saaranen p. Josefiina Korpela p. Fanny Fagerudd h. Ida Kuoppala h. Johanna Kivelä h. Jonna Boström h. Heidi Jylhä h. Ida Karjalainen h. Essi Määttä h. Pinja Tirkkonen Kauteen lähdettiin tavoitteilla, jotka pohjautuivat edellisen kauden menestykseen, jolloin Hermes Naiset sijoittuivat Mestiksen final four turnauksessa pronssille. Uuden joukkueen runko pohjautui pitkälle edelliskauden pelaajistoon lisättynä muutama uusi vahvistus. Joukkueen kesäharjoittelu tapahtui pääosin Fysiikkavalmentajaksi pestatun Maria Finellin johdolla. Lisäksi kesäharjoittelu sisälsi omatoimiharjoittelua, jonka sisällön Finell oli laatinut. Jäälle siirryttiin elokuun alussa ja jääharjoituksia vietiin läpi sarjan alkuun 11.9 Hermes Naiset asti 2 kertaa viikossa sekä lisäksi yksi ohjattu fysiikkatreeni kerran viikossa. Mestiskarsinta alkoi 11.9.2016 ja sarja pelattiin kaksinkertaisena kohdaten jokainen joukkue sekä kotona, että vieraissa kertaalleen. Karsintasarja oli joukkueelle aika kova koettelemus, kun sairasteluja sekä muita poissaoloja sattui luvattoman paljon näiden pelien aikaan. Mestiskarsintaa pelattiin neljässä lohkossa, joista jokaisesta kaksi parasta selviytyi varsinaiseen mestikseen. Tämä meidän lohko oli ehdottomasti kovin lohko karsinnassa. Hermes Naisten osana oli jäädä lohkossa juuri karsintaviivan alle kolmanneksi ja tätä seurasi tietysti valtava pettymys koska joukkueen tavoite oli kuitenkin edetä mestikseen. Tästä meneekin kuitti jääkiekkoliiton suuntaan, kun suunnittelevat tulevia karsintajärjestelmiä, jonkinlaista ristiin karsintaa olisi ehdottomasti pelattava lohkojen välillä, jotta todella ne parhaat joukkueet selviy- tyisivät jatkoon ja näin ollen varsinaisesta mestis sarjasta tulisi tasokkaampi eikä mukana olisi joukkueita joilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia taistella voitoista. Tänä vuonna varsinainen mestis jakautuikin edellä mainituista syistä täysin kahtiajakoon joukkueiden tasoerojen ollessa suuri. Aika reilut pari viikkoa karsintasarjan jälkeen ja ennen Suomi-sarjan alkua oli joukkueelle vaikeaa. Pettymys koko joukkueessa oli käsin kosketeltavaa ja tuntui, että tässä ei ole enää mitään järkeä koko touhussa. Jostakin voimia kuitenkin saatiin kerättyä ja uusi innostus alkoi näkyä joukkueen tekemisessä. Suomi-sarja aloitettiin kotivoitolla Lapuan Virkiää vastaan ja sarja oli Hermes Naisille muutenkin kohtalaisen ”helppo”, vain muutamassa ottelussa oli vaikeuksia kun sairastelujen vuoksi ei saatu riittävää rosteria kasaan. Suomi-sarja pelattiin kahdessa 10 joukkueen lohkossa, joista kummastakin kaksi joukkuetta nousi mes- tiksen jatkosarjaan. Hermes Naiset voittivat oman lohkonsa ja joukkue eteni näin ollen myös mestiksen jatkosarjaan. Lisää iloa joukkueelle toi vielä, kun joukkueen tähtipelaaja Susanna Viitala voitti oman lohkonsa Suomi-sarjan pistepörssin. Mestiksen jatkosarja pelattiin myös kahdessa lohkossa ja lohkot jaettiin maantieteellisesti, Hermes Naisten kanssa samassa lohkossa oli karsinnan jälkeen mestistä pelanneet Sport, RoKi ja APV sekä Suomisarjasta myös noussut Lapuan Virkiä. Tämä mestiksen jatkosarja on vähän niin kuin playoffs sarja, joka pelataan vain yksinkertaisena kohdaten jokainen joukkue kertaalleen. Eli, jotta final four turnaukseen selviytyy, jokaisella ottelulla on suuri merkitys. Joukkue sijoittui jatkosarjassa kolmanneksi voittaen APV:n sekä Sportin ja häviten RoKille sekä Virkiälle. Näin ollen Hermes Naisten pelit ja kausi päättyi jatkosarjaan. Pelaajiston osalta Hermes Naisissa on tällä kaudella esiintynyt aika suu- ri joukko pelaajia, osa pelaajista on pelannut myös poikajoukkueissa sekä osa syyskaudella esiintyneistä pelaajista on sittemmin vaihtanut maisemaa tai lopettanut pelaamisen kokonaan. Näitä tapauksia on sitten saatu paikattua erinäisin toimenpitein matkan varrella. Joukkue on myös tehnyt yhteistyötä HPK:n SM sarja joukkueen kanssa, josta on muutama pelaaja käynyt lainalla sekä vastaavasti joukkueemme kirkkain tähti Susanna Viitala on saanut mahdollisuuden kokeilla rajojaan Naisten ylimmällä sarjatasolla kolmen ottelun verran. Lokakuun alussa joukkue sai tulevaisuuttakin ajatellen todellisen kultakimpaleen, kun kokenut pelaaja Krista Palola Nivala Cowboysista vaihtoi Hermeksen punapaidan päälleen. Tämän jälkeen tammikuun loppupuolella alkoi useamman pelaajan tulva Hermekseen päin, kun ensiksi Vaula Mikkonen Kuortaneelta ja Henna Pietilä Teräs-Kiekosta liittyivät joukkueeseen ja tämän jälkeen maalivahti Malviina Kortessalo RJK:sta halusi myös kokemuksia naisten peleistä pelaten siihen asti tällä kaudella tytölle jo harvinaisen kovalla tasolla B-poikien joukkueessa Raahessa. Kolmannessa aallossa ihan siirtorajan kynnyksellä ennen mestis jatkosarjan alkua Hermes Naisiin liittyi vielä Alisa ja Anniina Kylmäaho Kärpistä sekä Lotta Myllyaho RJK:sta. Kauden aikana moni nuori pelaaja on mennyt todella paljon eteenpäin ja ottanut jo ison roolin Hermes Naisten joukkueessa. Jatkoa ajatellen Hermes Naisilla on hyvät mahdollisuudet pärjätä, kun joukkue on nuori ja kehittyvä ja kunhan vain joukkue saadaan pidettyä kasassa sekä nuoria C-tyttöjoukkueessa pelanneita pelaajia lisää mukaan. A-tytöt syntyi Hermes Junioreihin Hermes naisten joukkueesta Tosin vain 22-23.42017 Malmilla pidettävään 13 joukkueen A-tyttöjen SMturnauksen ajaksi. Joskus loppusyksystä / loppuvuoden aikaan tuli sähköpostitse kutsua em. turnaukseen osallistumisesta, asiaan sen enempää paneutumatta. Meni aikaa ja erään kerran Haapajärven pelimatkalta palatessa 3.12-16 tä- mä asia jotenkin tuli esille bussissa ja käsi ylös äänestyksellä tytöt päättivät osallistua – eli ensin hoidettiin Naisten Mestiksen loppusarja loppuun, jonka jälkeen huiliviikko ja sitten aloitettiin A-turnaukseen valmistelut. Ikäraja on < v-96 syntyneet, niinpä joukkueen ns yli-ikäiset Elisa Kaas ja Krista Palola julistettiin yk- simielisesti valmentajiksi (tosin he eivät olleet edessä paikalla tällöin) sekä Bo Ahlqvist mv-valmentajaksi. Epäröintiä tytöillä ilmassa ollut näin turnauksen alla: pärjäämmekö, voitammeko, häviämmekö kaikki jne. Olemme nimittäin joutuneet kovaan lohkoon yhdessä Team Kuortane, KJT, Jää-Tiikerit. Lohkot määräytyneet naisjouk- kueiden sekä viime kauden A-tyttöjen SM-turnauksen menestyksen perusteella. Turnauksen muut joukkueet ovat: HPK, Kärpät, RW, K-Karhut, SaiPa,Espoo United, Lukko, TPS, Kiilat. Tämä jos kukaan,” isolla J:llä “ Joukkue on hyvä heittäytymään mukaan, se on nähty jo useiden vuosien ajan ja nähtiin jälleen kerran, epäilyksistä huolimatta. Valmentajien sanoma ensimmäisissä A-tyttöjen treeneissä turnausta ajatellen olivat: - Se, että joukkueena menemme laittamaan kampoihin toden teolla ja tekemään parhaamme on pääasia. Malmille matkaavat Ladyt: Anna, Alisa, Anniina, Annika, Henna, Ida, Jasmine, Kia, Laura, Lotta, Mal- viina, Milla, Sara, Susanna, Susanna, Vanessa, Vaula sekä taustalla Bo, Elisa, Krista, Marjo, Tomi. Unohtamatta mukaan lähteviä kannustajia.

19 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 Opiskele ammattiin tai täydennä osaamista si! Kpedu kouluttaa nuoret ja aikuiset! t ustutkinno r e p t e s li il t en » Amma koulutukse n e e s li il t a LMA » Amm oulutus VA k a ot v a t n e valm attitutkinn m m a is o ik i- ja er » Ammatt pistolinjat » Kansano us imuskoulut oulutukset k s y » Oppisop n n e d y ä lisä- ja t » Kurssit, www.kpedu.fi Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä, www.kpedu.fi

20 JUNIORI HERMES • KAUSIJULKAISU 2016–2017 PRISMA KOKKOLA ark. 8-22, su 10-22 KODIN TERRA KOKKOLA Heinolankaari 4, puh. 020 780 8700 Kiiltopesu Ark. 7–21 | la 8-18 | su 10–18 14€ S-Etukortilla huhtikuun ajan (norm. 19-24€) 24h ABC Carwash Prisma Kokkola