HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kesä 2018 1

2 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kesä on lupa ottaa rennommin K esän lämpimimmät päivät saattavat olla takana, kun tätä luet. Noin äitienpäivästä alkaneesta, poikkeuksellisesta hellejaksosta lienee muistona vain punakka iho. SÄÄ PUHUTTAA. Pääkaupungin otsikkonikkarit ovat suolta- neet virtuaalitodellisuuteen aivan uusia termejä seksihelteestä infernaalisiin myrskyihin. Sääuutisten kasvanut tarjonta kannustaa yhä luovempiin ratkaisuihin. Säällä on merkitystä. Aurinkoinen keli vaikuttaa suoraan ja merkittävästi ostopäätöksiin. Lonkeron ja jäätelön lisääntyvän menekin ymmärtää helposti, mutta verkkokaupatkin tunnistavat sään merkityksen kysyntään. TUNNEN MUUTAMIA vanhemman polven ihmisiä, jotka ovat omaan kalenteriinsa vuosikymmeniä kirjanneet tarkkoja säätietoja, tunnollisesti ja päivittäin. Tavan on pakko periytyä ajoilta, jolloin ihmisten elämä oli riippuvainen maanviljelystä. Omista muistiinpanoista ei ollut apua sateiden tai poutajaksojen ennustamiseen, mutta sadon kannalta merkittäviin poikkeuksiin niistä pystyi ammentamaan tilastollisia todennäköisyyksiä. Säälle ei ihminen mitään voi, paitsi kiinalaiset tai venäläiset. Muistatteko näistä maista sateisia tai harmaita olympialaisten avajaisia? Sillä silmällä kannattaa seurata myös tulevia jalkapalloilun MM-kisojen avajaisia itänaapurissa. VOISIKO KESÄ olla lupa ottaa vähän rennommin? Olen aina miettinyt, miksi ihmiset Lapin keväisillä hangilla pääsääntöisesti ovat hyvällä tuulella, hymyilevät ja intoutuvat jopa juttelemaan kevyitä tuntemattomien kanssa. Ainakaan ladulla se ei voi alkoholista johtua. Mitähän siitä seuraisi, jos torikahvilla istuisi tuntemattoman pöytään ja kysyisi kesän sujumisesta? Moni pitäisi varmasti kylähulluna, mutta useampi saattaisi ilahtua ja jutustelu lähtisi liikkeelle. Lupaan yrittää. Sadepäivinä kannattaa muistaa, että tieteellisten tutkimusten mukaan suomalaiselle kaikin puolin terveellisintä on noin 14 asteen ulkolämpötila. Rentoa kesämeininkiä! PETRI HAKALA päätoimittaja HÄMEEN SANOMAT KESÄLEHTI 22.5.2018 Päätoimittaja: Petri Hakala // Tuottaja: Anna-Mari Henriksson-Helmikkala // Taitto: Riina Vendelin // Kannen kuva: Ville-Veikko Kaakinen // Tämän ja viereisen sivun kuvat: Pekka Rautiainen // Painopaikka: Alma Manu, Tampere // Painosmäärä: 59 000 kpl // Kustantaja: Hämeen Sanomat Oy // Kesämökkijaon osoitelähde: Väestötietojärjestelmä, Väestörekisterikeskus, PL 123, 00531 Helsinki // Tietojen tekninen toimitus: Posti Oy, PL 7, 00011 Posti.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ Sisällys Pääkirjoitus....................................................................2 Armijärvi on Nihattulan helmi........................4–5 Kuuden hehtaarin keidas..................................8–9 Lempeän löylyn salat....................................... 10–11 Taitajan jälki näkyy nurmikossa....................... 14 Muisto mukaan museosta....................................16 Kesätapahtumia Kanta-Hämeessä........ 20–29 Kahvia ja konsertteja..............................................30 Uudet perunat kuuluvat kesään....................... 32 Ravia ja laukkaa................................................34–35 Reppu selkään ja metsään... ...................... 36–37 Puutarhan lumoa.............................................38–39 Juhannus on Lieson juhla.................................... 40 Luonto vie Lopelle.......................................... 46–47 Maalaiskärpäsen puraisemat............................48 Teltta tuo tilaa juhliin.....................................  50–51 Uniikki rata kiinnostaa........................................ .52 Aika ennen viivakoodeja......................................54 Paimen herää lehmänkellon kilinään....56–57 Kirkkoveneellä järven päästä päähän...60–61 3

4 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kymmenen hehtaaria Heikki Torkkolan suku on asunut Nihattulassa 1600- luvulta lähtien.

puhdasta kultaa HÄMEEN SANOMAT KESÄ ●●Ei Armijärvi ole voinut saada nimeään universumin kauneimmalta Armi Kuuselalta. Kuusela valittiin Miss Universumiksi 1950-luvulla ja Armijärvi tunnettiin jo 1500-luvulla. ●●Ehkä missi sai nimensä Armijärveltä, sillä hänen isänsä haki tyttärensä kastevedenkin järvestä? Toden tuntuisempi selitys on kuitenkin se, että järven nimi tulee sanasta army. SAILA KARPIOLA TEKSTI // CHRISTOFFER ENCKELMAN KUVAT J os Seppo Kopralta ja Heikki Torkkolalta menee kysymään, voisivatko he ajatella asuvansa jossakin muualla, vilkaisevat he toisiaan hämmästyneinä. Ettäkö ei asuttaisi enää Nihattulassa Armijärvellä? Vilkaisu kuvankauniiseen kylään ja sen auringossa kimaltelevaan järveen saavat kuulijan uskomaan ystävyksiä, kun nämä pyörittävät päätään. – Viikossa menettäisin järkeni, jos joutuisin asumaan kerrostalossa kaupungissa, Torkkola naurahtaa. Miehet tietävät, mistä puhuvat. Torkkolan suku on asunut Armijärvellä 1600-luvulta lähtien ja vaikka Kopra on hänen rinnallaan täysi noviisi, on hänelläkin takanaan nihattulalaisuutta tasan 40 vuotta. Tuolloin nuori opettaja aloitti uransa Nihattulan koulussa, joka on edelleen kylän keskipiste. – Koululta on kylän hienoin näköala, sillä ei 1900-luvun alussa sellaiselle kuin näköalalle mitään arvoa annettu, aivan entisen työpaikkansa vieressä asuva Kopra naurahtaa. ARMIJÄRVELLE viime vuosikym- menet ovat olleet yhtä voittokulkua. Vielä 1980-luvulla likavedet laskettiin veteen surutta ja järvi tuntui olevan kyläläisille välttämätön paha. Kalojen joukkokuolema ja leväkukinnot ravistelivat kuitenkin kyläläiset hereille. Veden kemiallinen käsittely ja viemäriverkostojen rakentaminen rannoille ovat purreet. Alumiini- ja ferrosulfaattijauhetta on laitettu järveen vuosien varrella kolme kertaa ja nestemäistä alumiinikloridiakin kaksi kertaa. Mattojakaan ei pestä enää järvessä, vaan kuivalla maalla. – Vesi on nyt puhdasta. Sen tuo järven puolesta taisteleminen on saanut aikaiseksi, että kyläläiset oppivat tekemään yhteistyötä, Seppo Kopra korostaa. Seppo Kopra ja Heikki Torkkola ovat syystäkin ylpeitä Armijärvestä. Suurin osa järven rantojen rakennuksista on talviasuttavia, eikä uusille taloille ole enää tilaa. Ainoastaan vähän kauempana olevaan Männistöön mahtuu vielä taloja. Nihattulassa on taloja 120 ja JÄ RV E T Kanta-Hämeessä on 785 järveä ••  Koko maakunnassa on 785 järveä. Järvistä 339 on Hämeenlinnassa ja 43 Hattulassa. Maakunnan suurin järvi on Vanajavesi, jonka pintaala on yli 16 630 hehtaaria. Seuraavaksi suurin on Kukkia ja kolmanneksi kiilaa Kuohijärvi. Monet Hämeenlinnan mökit ovat järven rannalla. Hämeenlinnassa on Suomen 6. eniten mökkejä eli lähes 8000. Uusia mökkejä rakennetaan joka vuosi 60. Suomessa on kaksi Armijärveä, toinen Hattulassa, toinen Ruokolahdella. Hattulan Armijärvi on Nihattulan kylässä keskellä historiallista Parolannummen aluetta. Armijärven pinta-ala on ••  ••  ••  ••  ••  9,08 hehtaaria. Järven syvin paikka on pohjoispään 9,1 metriä ja sen keskisyvyys on 4,6 kilometriä. Rantaviiva: on 1,67 kilometriä. Jyrkkärantainen pohjavesijärvi. Pohjassa on lähteitä. Järvi sijaitsee aivan entisen kolmostien eli tien 130 varrella. Armijärveen istutettiin 1980-luvulla ••  ••  ••  ••  ••  100 karppia. Vuonna 2005 saatiin vielä 9,5 kiloinen karppi. niissä asukkaita hieman alle 400. – Ei täällä ole oikeastaan kuin kaksi kesämökkiä. Suurin osa asukkaista on juurilleen palanneita nihattulalaisia, Kopra miettii. 900 METRIÄ pitkä ja 150 metriä leveä järvi on keskellä Nihattu- lan kylää. Aikoinaan kylän talot rakennettiin ryhmäksi järven eteläkulmaan. 1800-luvun loppupuolella talot siirtyivät nykyisille paikoilleen järven länsilaitaan. Armeija on ollut Armijärven turvana jo ainakin 1500-luvulta alkaen. Tuolloin Nihattulassa ollut Ruotsi-Suomen armeija nimesi ilmeisesti järven Armijärveksi. Nyt vieressä on Panssari­ prikaati ja postiosoitteenakin on Parolannummi. – Oikeastaan Armijärvi on lampi, sillä siinä ei ole minkäänlaista laskujokea niin kuin järvessä yleensä on. Järvestä on kuitenkin rakennettu joskus putkiyhteys kahdeksan metriä alempana olevaan Lehijärveen ja siitä Vanajaan, Seppo Kopra sanoo. Armijärven ongelma on se, ettei järven vesi liiku, eikä siihen tule riittävästi happea. –  Kalakuolemat johtuivat aikoinaan happikadosta. Nykyisin järven pintavettä kierrätetään kymmenen pumpun avulla ja hapekkaat sadevedet saadaan siirtymään alempiin vähähappisiin kerroksiin, Torkkola ja Kopra sanovat. Armijärvellä on rantaviivaa 1,7 kilometriä. Rannoilla on kyläläisten saunoja, ei kesämökkejä. NIhattulassa on enää viisi maanviljeljää, joista Torkkola on yksi. HEIKKI TORKKOLA ja Seppo Kop- ra uskovat Armijärven valoisaan tulevaisuuteen ainakin siinä tapauksessa, etteivät ihmiset unohda järveään. Aina on mahdollista korjata se, mikä on omalla tietämättömyydellä pilattu. Vuonna 1981 järvelle perustettiin suojeluyhdistys, joka palkittiin Hämeenlinnan ympäristöpalkinnolla vuonna 2011. Samalla palkittiin myös aina aktiivinen Seppo Kopra. – Järveä on hoitokalastettu kaksikymmentä vuotta. Vuosien varrella järvestä on nostettu yli 8000 kiloa pääasiassa särkeä, mutta mukana on myös haukia ja ahvenia. Enää järveä ei pidä pitää koko ajan silmällä, mutta vanhasta tottumuksesta voin heittää vielä katiskan järveen, Seppo Kopra sanoo. Eivät vanhat tavat unohdu. Omassa rannassa olevassa katiskassa Seppo Kopralla on pieniä särkiä, jotka päätyvät perunamaan lannoitteeksi. Vaaksan mittainen hauki pääsee sen sijaan Armijärveen uiskentelemaan. HÄSA Armijärveä ei enää aktiivisesti hoitokalasteta, mutta Seppo Kopra heittää katiskan tottumuksesta järveen tämän tästä. Nyt tuli saaliiksi pieniä särkiä ja vaaksan mittainen hauki, joka pääsi takaisin järveen kasvamaan. 5

6 HÄMEEN SANOMAT KESÄ POIKKEA PUTIIKKIIN Luonnollisen sisustamisen ja kalustamisen erikoisliike Laaja valikoima ekologisia sisustusratkaisuja kodin eri tiloihin! palveltavaksi! PIENI Waate-Kammari Sibeliuksenk. 9 HML. p. 03-6125 780 Palv. ma-pe 10-17.30, la 10-14 MYYMÄLÄ 2015-2016 Hitsaajantie 3, 13720 Parola Avoinna arkisin klo 9 -17 p. 03 637 2199 myynti@parolanrottinki.fi MYYMÄLÄ AVOINNA SATUNNAISESTI LAUANTAISIN, seuraa aukioloaikoja FB:stä tai verkkokaupasta! VERKKOKAUPPA www.parolanrottinki.fi INKIVÄÄRIPALAT L ä m p i m ä s t i te r ve tu l o a ! Aikuiselle naiselle arkeen ja juhlaan! Tervetuloa palveltavaksi torin laidalle! HALLITUSKATU 18, HML P. 6122382 ARK. 10.00–17.30, LA 10.00–14.00 www.muotisisko.fi 1,50 € /100 g Anniskeluoikeudet Juhlat tulossa? Juhlapaikaksi tarjolla myös legendaarinen Upseerikerho Päivitetyt ruokalistat Facebook-sivuillamme tai kotisivuillamme Herkullista lounasta kahdesta paikasta Parolantie 104 (Aina Groupin kiinteistö) ja Vanajantie 7 (Hämeen Sanomien toimitalo), Hämeenlinna Lounasruokaa seisovasta pöydästä ja kattava, tuore salaattipöytä joka arkipäivä klo 11–14 VARAUKSET p. 010 219 6270, tasolounas@tasolounas.fi Upseerikerho, Vuorikatu 26, 13100 HML (Suomen Kasarmit). JUHLIIN Luomu-kuohujuomat  Konvehdit Tryffelit LAHJAKSI LUOMU PARAPÄHKINÄT 3,50 € Maidottomat suklaaherkut Kanelimamman toffeet Pienpaahtimoiden /100 g luomukahvit Kauniit teepannut LAKUMESTAN GLUTEENITON LAKU 3,00 € /100 g MOKILLE Luonnonmukaiset pesuaineet Vegenakit ja pakastetut luomulihat Luomuyrttiruukut istutettaviksi ✿❀✿ ARK 10–18, LA 10–16 RAATIHUONEENKATU 9 WWW.INKIVAARIKAUPPA.FI Avoinna yleisölle 1.6.-15.8. klo 11-17 (ma ja juhannusaatto suljettu) Majan Herrat Oy 040 548 0525 • 040 527 8087 Marskintie 216, 12700 Loppi www.marskinmaja.fi Tilausravintola Museo Sauna Kelohuvila Ryhmäretket Kokoukset Perhejuhlat Pitopalvelu Kesäsunnuntaisin 3.6.-12.8. lounas klo 12-15 PALVELLAANKO SINUA NYKYISESSÄ PANKISSASI? • Meillä paikallisella POP Pankilla on tutkitusti Suomen tyytyväisimmät asiakkaat. Liisa • Meiltä saat palvelua ajanvarauksella arkisin klo. 8.00-18.30, lisäksi kassapalvelut ovat avoinna joka arkipäivä. Mari • Tavoitat oman pankkitoimihenkilösi suorasta numerosta. Terhi Tule ja tutustu - pankeissakin on eroja! Johanna Nina Lammi 010 548 6010 Aliisa www.poppankki.fi/lammi Hämeenlinna 010 548 6050

HÄMEEN SANOMAT KESÄ ALHAISTEN RANTAMÖKIT VILLA ANNA JA VILLA KAISA Jo vuodesta 1954 Laadukkaat, paikalliset Laaja valikoima tilalla valmistettuja mehuja ja hilloja. Mansikoita myös itsepoimien. KESÄKUKAT Päivämäärä tiedossa? Ilmoita meille, tulemme teille! Rengon Pitopalvelu & Juhlatila Tulinummi toimittaa Tiedustelut: rengonpitopalvelu@rengonpitopalvelu.fi p. 03 652 7420 www.rengonpitopalvelu.fi Kesäkahvila avoinna 1.6.–5.8. joka päivä 11–18 (ei juhannuspäivinä) Ryhmille leipomoesittelyitä, varaa oma aikasi Leipäpuoti aina avoinna Uutuusvuokaleivät nyt kaupoissa Kiipula Gardensin suoramyynnistä löydät kesän kauneimmat kukat ja vihannesten taimet. Poikkea myös Miinantorilla: tarjolla kahvia, jäätelöä, luomutuotteita, vihanneksia ja kaikkea kivaa lahjatavaraa. Miinantori palvelee arkisin klo 9 - 15 läpi kesän. Suoramyynti avoinna 30.6. saakka ma - pe 9 - 19, la - su 10 - 15 Tervetuloa! Kiipulantie 507, Turenki, puh. 040 4563 185, miinantori@kiipula.fi, www.kiipula.fi Huolsimme tämänkin seinäkellon. Kello on valmistettu v. 1881 Juhlat tulossa? Hoidamme tilaisuutesi sydämellä ja ammattitaidolla Kesällä kohti Kiipulaa! HUOLTO – mansikoita – vadelmia – vihanneksia – –varhaisperunaa – lähiseudun tuotteita – Tervetuloa! Aulangontie 614 13900 Pekola Myymälä 040 4554581 Tukkumyynti 050 3083559 SEINÄKELLO- ✁ @mokkialhainen www.mokkialhainen.com p. 050 3017287 Kahvila ja kesämyymälä on avoinna päivittäin satokauden ajan. PITOPALVELU Leikkaa talteen kutsuvat teidät rentoutumaan Hyvän Tuulen Tuulokseen vuodenajasta riippumatta. RENGON Kesäkahvila Hattulan Kelloseppä Ky Arvi Kariston katu 7 HML ma-pe 10.00-17.00 Puh. 0400-971 654 LOPEN PYÖRÄLIIKE NYLUND Uudet koneet puutarhaan, remontit, huollot ja varaosat, tervetuloa! JUHLATILA TULINUMMI KANANUORIKOITA Ruskeita ja valkoisia. 0400 550 554 kyheroisenkanala.fi Meillä koet vanhan ajan palvelevan kaupan tunnelman. Sajatie 387, 12630 Sajaniemi puh. 040 867 4066 katri.nylund@lopenpyoraliike.fi www.lopenpyoraliike.fi Avoinna ark. 9-17, la 9-13 ALVETTULAN KYLÄKAUPPA Alvettulantie 168, Alvettula Puh. (03) 654 5135, 045-675 0089 Kahvila- ravintolassa A-oikeudet ös Meiltä my ot ll u kaasup Palvelemme: Ma kiinni Ti–To 10–20 Pe–La 10–22 Su 12–18 7 Lounas ti-pe klo 11-14 Pizzapäivä ke-la klo 11-20 Omat munkit, sämpylät ja limput tuoreena joka päivä! La 26.5. KESÄKAUDEN AVAJAISET La 9.6. ALVETTULA-FUTISTURNAUS La 30.6. MUSIIKKITAPAHTUMA KYLÄKAUPALLA www.alvettulankylakauppa.fi Tammelassa, perinteisen maatilan pihapiirissä sijaitsevasta tilapuodistamme saat kesän maukkaimmat grillattavat ja hyvää, vanhanajan lihakaupasta tuttua palvelua. Meille kannattaa poiketa kauempaakin! Tilapuoti palvelee osoitteessa: Kärsäkuja 6, 31300 TAMMELA Aukioloajat: ma suljettu, ti–to klo 9–17, pe klo 9–18 ja la klo 9–14 Makulihan makkarat ja leikkeleet löydät myös palvelutiskeistä ja kuluttajapakkauksista. www.makuliha.fi

8 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Luonnossa kymppitien ●●Honkalanrannan luonnonsuojelualueen avajaisia vietettiin viime vuonna. ●●Pitkokset vievät niin lintutorniin kuin lampaidenkin luo. TUOVI MÄKIPERE TEKSTI // VILLE-VEIKKO KAAKINEN KUVAT V altatie 10:n ja Tawast Golfin välissä sijaitsee kuuden hehtaarin keidas. Kun jättää auton parkkiin Kahilistontien päähän, on jo Honkalanrannan luonnonsuojelualueen opastustaulun vieressä. Polun vieressä kasvaa ensin puutarhasta tuttuja omenapuita ja terijoensalavia, mutta yhtäkkiä kävelijä huomaakin olevansa kosteikon päällä. Lehtikuusesta rakennetut pitkospuut pitävät jalat onneksi kuivina. Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutila kulkee pitkoksilla ja osoittaa kasveja: järvikorte, osmankäämi, isosorsimo, raate, luhtatähtimö, luhtalitukka, rantaalpi, mesiangervo... TAUSTALTA KUULUVA valtatie 10:n liikenteen kohina vaimenee nopeasti. Järven puolelta alkaa kuulua sirkutusta. – Punavarpunenhan se siellä. Sen laulu kuulostaa siltä, kuin se sanoisi ”please, I need you”, Jutila kertoo. Aidan takana työskentelevät luonnonsuojelualueen kesätyöläiset. – Mää, mää, ne sanovat kuorossa. Luonnonsuojelualueella laiduntaa kesälampaita maisemointitöissä. Ne pitävät kurissa esimerkiksi maasta pukkaavat haavanversot. JUTILALLE Honkalanranta on tuttua seutua. Hän kartoitti aluetta kymmenisen vuotta sitten Katumajärven itäpuolen osayleiskaavaa varten. Kaavassa Honkalanranta merkittiin luonnonsuojelualueeksi. Alue on yksityisessä omistuksessa. Hämeen ely-keskus teki maanomistajien aloitteesta rauhoituspäätöksen Honkalanrantaan vuonna 2015. Luonnonsuojelualueen avajaisia vietettiin viime vuoden toukokuussa. Kävijöitä on riittänyt sen jälkeen tasaisena virtana. Euroopan unionin maaseuturahaston tuella alueelle on rakennettu esimerkiksi pitkospuut, laavu ja lintutorni. Rakennusprojektia veti Kanta-Hämeen lintutieteellinen yhdistys. 70 talkoolaista teki töitä 1 500 tuntia. Lopputulosta voi ihastella lintutornista, josta aukeaa näkymä niin suojelualueelle kuin järvellekin. ALUE ON kompaktin kokoi- nen. Jos kulkee nopeasti, pitkokset on kävelty äkkiä. Siksi kannattaa muistaa katsoa ympärilleen. Kosteikossa pilkottaa muuta aluetta tummempina alueina lampareita. Vihreyden keskeltä pilkottaa valkoisia kukkia. Suovehka on sukunsa ainoa edusta- ja, joka on levittäytynyt napapiirille asti. Rantakukka ei ole vielä kukassa, mutta Jutila kertoo, että sen punaisilla kukilla on aikanaan ollut erikoista käyttöä. – Signatuuriopin mukaan uskottiin, että rantakukan purppuranpunaiset kukat auttavat punatautiin. Luontopolun varteen on ripoteltu infotauluja alueen kasveista ja eläimistä. Jutila on laatinut tekstit ja piirrokset kasveista, sammakoista, sudenkorennoista sekä Katumajärvestä kertoviin tauluihin. Linnuista kertovat tietoiskut ovat Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen Ari Lehtisen käsialaa ja maatalouteen liittyvät ovat peräisin luonnonsuojelualueen aktiivin Pekka Honkalan kynästä. Lisäksi lintutieteellisen yhdistyksen Juhani Kairamo ja Suvi Mäkelä olivat mukana koostamassa luontopolkua. KOSTEIKOSSA VIIHTYVÄT myös vieraslajit. Polun alkupäässä on

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 9 kainalossa V I R K I S TÄY DY Luonnonsuojelualueita lähellä ••  Hämeenlinnassa on 6 valtion maiden luonnon­ suojelualuetta ja noin 140 yksityismaiden luonnon­ suojelualuetta. Kanta-Hämeenlinnassa sijaitsevat esimerkiksi Hattelmalanharjun luonnon­ suojelualue, Kukkolansuo Käikäälässä, Hattelmalan­ järven läheisyydessä oleva metsikkö, Norjanmäki Miemalassa ja Ahveniston luonnonsuojelualue. ••  Pula-aikana suovehkan juurakoita on käytetty eläinten rehuna. pieni kasvusto jättipalsamia, joka kasvaa jopa monen metrin mittaiseksi ja kukkii yleensä vaaleanpunaisena. Toinen kiusankappale on kelluvilta vihreiltä heinälautoilta Lähde: hameenlinna.fi näyttävä isosorsimo. Kasvi on vallannut laajoja alueita suojelualueella. Vieraslajeja on tarkoitus kitkeä alueelta, jotta kotoperäiset lajit saavat elintilaa. ALUEEN LAJISTO on tarkoitus kartoittaa, sillä hoito- ja käyttösuunnitelmaa laadittaessa tiedot olivat puutteelliset. Jutila tekee luontotyyppikartoituksen, ja lintutieteellinen yhdistys hoitaa linnuston kartoituksen. Lisäksi kartoitetaan viitasammakot, lepakot, sudenkorennot ja perhoset. Puhetta on ollut myös rantaruovikon niittämisestä, jotta alueelle saadaan houkuteltua kahlaajia. Joitain lajeja, kuten täplälampikorentoja, koskevat kuitenkin EU:n direktiivit. Jos rantaruovikosta löytyy direktiivilajeja, sillä on vaikutusta siihen, missä ja miten aluetta voi hoitaa esimerkiksi niittämällä. Honkalanrannasta ole ainakaan vielä löytynyt erityisen harvinaisia kasvi- tai eläinlajeja. Jutila pohtii, pitääkö luontokokemukseen aina sisältyä jotain erikoista. – Honkalanranta on arvokas lähiluontosaareke, ja se sopii erinomaisesti virkistyskäyttöön. HÄSA Hämeenlinnan kaupungin ympäristöasiantuntija Heli Jutila tekee Honkalanrantaan kasvillisuuskartoituksen. Taustalla näkyvä lintutorni valmistui talkootyönä. Honkalanrannassa on ollut lampaita maisemointitöissä vuodesta 2015. Määkijät laiduntavat alueella säistä riippuen jopa lokakuulle. Lehtikuusesta valmistetut pitkospuut estävät jalkoja kastumasta Honkalanrannan kosteikossa.

10 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Savu ei kuulu savusaunaan ●●Inkalan kartanon savusauna oli valmistuessaan harvinaisuus. Nykyään se lämmitetään noin 200 kertaa vuodessa. ●●Savusaunassa hyviin löylyihin tarvitaan puoli kuutiota halkoa, kahdeksan tuntia aikaa ja kunnon kitkulöylyt. MILKA VALTANEN TEKSTI // PEKKA RAUTIAINEN KUVAT S avusaunassa istutaan pitkään, mieluiten aamuyön tunneille asti. Siellä ei sovi hötkyillä, sillä sen lämmittäminen on iso työ. Kesällä se kestää kahdeksan tuntia ja vie puolisen mottia metristä koivuhalkoa. Talvella sekä aikaa että halkoja kuluu vielä enemmän. Aluksi tulipesä työnnetään täyteen halkoja. Sitä täytetään, kunnes noin viiden tunnin kuluttua lämpömittari näyttää 120–130 astetta. Silloin pesästä poistetaan hiilet. Sitten alkaa kitkulöylyjen heitto. Kitkulöylyssä kiukaalle heitetään runsaasti vettä tasaisin väliajoin, jotta vesihöyry häätäisi savun katossa olevan aukon ja saunan oven kautta. Oikein heitetyt kitkulöylyt tekevät savusaunasta raikkaan. Taitava saunamestari osaa häätää savun niin, että siitä jäljelle jää vain tuoksu. Huolimaton lämmitys taas pilaa koko löylyn. VALMISTUESSAAN vuonna 1971 Inka- lan kartanon savusauna oli paikallinen harvinaisuus. Suomessa elettiin savusaunojen suvantovaihetta, kerrostalosaunat olivat muodissa. Inkalan savusauna herätti paljon huomiota. Se rakennettiin 1800-luvulla palvelleen aitan hirsirunkoon, josta liikeni tilaa sekä tavalliselle, että savusaunalle. Savusaunaan tehtiin hämäläisen mallin mukaan pieni ovi ja suuri kiuas. Lauteet kiinnitettiin korkealle, ettei saunojan varpaita palelisi. Saunat rakennettiin yksityiskäyttöön, mutta pian matkailuyritykset alkoivat pyytää löylyvuoroja pienille yritys- ja matkailijaryhmille. 1980-luvulta asti kartanon vieraita on kestinnyt talon emäntä, Leila Ylitalo. Kartanon emäntä ehtii savusaunaan vain harvoin. – Se on niin iso työ lämmittää vain itselle, Leila Ylitalo sanoo. ISO TYÖ savusaunassa on kylmänä- kin. Musta nokivuoraus kuuluu savusaunan seiniin, mutta muutaman kerran vuodessa ylimääräinen musta pöly pestään pois. Parituhatkiloisesta kiukaasta vaihdetaan kivet joka vuosi. Uudet oliviinikivet tuodaan kivilouhoksesta Mäntyharjun läheltä. Kivet on kasattava oikeassa järjestyksessä: Isot alle, niiden päälle pienemmät. Siten tuli pysyy hengissä ja pääse kivien läpi. Savusaunan paloturvallisuusriski on korkeampi kuin tavallisen puulämmitteisen saunan. Turvallisuussyistä pihkapuun polttaminen on kielletty kokonaan. Kerran on Inkalan kartanon savusaunallakin ollut lähtö lähellä, kun joku saunan alkuvuosina yritti lämmittää sitä rakennusjätteellä, Leila Ylitalo kertoo. Nykyään löylyistä huolehtii ammattimainen saunanlämmittäjä. Inkalan kartanon savusauna lämmitetään vuodessa noin 200 kertaa. Kesällä saunat ovat kuumana melkein joka ilta. JOSKUS, kun saunan varannut ryh- mä lähtee aikaisin, eikä pitkän työpäivän jälkeen väsytä liikaa, Ylitalo istahtaa lauteelle. Kerran lämmitetty savusauna pysyy kuumana pitkään. Löyly odotuttaa itseään, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Vielä kukaan ei ole heittänyt Inkalan kartanon kiuasta kylmäksi. Sähkösaunassa naksuu ja puusaunassa paukkuu, mutta savusaunassa on aivan hiljaista. – Se on äärimmäisen rauhoittava, pyhä kokemus. Tunnelma on ylimaallinen. HÄSA Inkalan kartanon savusauna lämmitetään vuodessa noin 200 kertaa. Kesällä sauna on kuumana melkein joka ilta. Savusaunan lämmittäminen on iso työ.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 11 Kitkulöylyt tekevät savusaunasta raikkaan. Taitava saunamestari osaa häätää savun niin, että siitä jäljelle jää vain tuoksu. Musta nokivuoraus kuuluu savusaunan seiniin, mutta muutaman kerran vuodessa ylimääräinen musta pöly pestään pois. Savusaunan lämmittäminen vie Mihai Wierzbinschiltä kesällä noin kahdeksan tuntia.

12 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Oman tehtaan / maahantuonnin -LAUKUT Myös edullisia poisto /näytelaukkuja JOPA -50% TERVETULOA TEKEMÄÄN LAUKKULÖYTÖJÄ! Suojaa maksukorttisi! Kesän suosikkituote! RFID- LOMPAKOT alk. Valoisa, hyvän mielen ostospaikka KAUPPAKESKUS 20€ KORTTISUOJAT KÄNNYKKÄLAUKKU - paljon eri kuoseja 6€ / 2 kpl 19,90€ LAUKUT JA LOMPAKOT meiltä! Bon Air MATKALAUKKU Kesävärit! 84,95€ (125€) koko M 99,95€ (155€) koko L 109,95€ (179€) koko S Kaikki MATKALAUKUT Vendula London -20% Kauppakeskus Goodman LAUKUT JA LOMPAKOT 1. kerros iltä! Suomessa vain me www.ntbox.fi Kansanedustaja GOODMAN Timo Heinonen tavattavissa Hämeenlinnan Elomessuilla Lauantaina 11.8. klo 11-12 Helppo sijainti Riihimäen Asematapahtumassa Moottoritien katteella Yli 70 liikettä sinua varten Kaupungin suurin lounaspaikka Herkkuja tarjolla aamusta iltaan! KOKOOMUKSEN Eduskuntaryhmä Pysä oven e kki dessä Kaikil la bussei kaupukilla p Goodm ääsee aniin. Maksu t pysäk on öinti Iso ja valo parkki isa 3h vap halli aata a kiekol ikaa la. Viihtyisä koko kaupungin olohuone Kym meniä tapahtuma elämyksiä joka vuosi! GOODMAN – helppo tulla, hyvä olla Kauppakeskus on avoinna ark. 8-21, la 8-19, su 11-18. Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: Liikkeet palvelevat vähintään ark. 9-20, la 9-18, su 12-18. www.facebook.com/goodmankauppakeskus Instagram @kauppakeskusgoodman Kauppakeskus Goodman Kaivokatu 7, 13100 Hämeenlinna www.kauppakeskusgoodman.fi Sunnuntaina 9.9. klo 11-12

HÄMEEN SANOMAT KESÄ KESÄMIEHEN PUKEE VALIOMIES! PIIPAHDA PIRKSUN PUTIIKKIIN! Meiltä löydät ideat niin kotiin kuin lahjaksikin! Hyllyssä myös Wanhoja aarteita! Tule tekemään löytöjä! Ompelimossa valmistuu laadukkaat sisustustekstiilit ammattitaidolla Tervetuloa! Tule omistaja-asiakkaaksi ja autetaan yhdessä avun tarpeessa olevia Lahjoitamme vuonna 2018 jokaista uutta omistaja-asiakasta kohden 10 euroa hLahjoitamme yväntekeväisyyteen. vuonna Voit ehdotta2018 a lahjoitusjokaista kohdetta omuutta istaja-asomistajaiakasyhteisössä tai kohden 10 euroa hyväntekeväisyyteen. kasiakasta onttorilla. Palokunnankatu 20 B, HML P. 044 971 8923 www.pirksun.fi pirkko@pirksun.fi Avoinna ti–pe 10–18, la 10–14 matot ● peitteet ● vaatteet ● verhot yms. Paroistentie 6, Hml. Tiiriön ABC:lta 500m, HS-Vesi vastapäätä. Paikkakunnan Paras! Voit ehdottaa lahjoituskohdetta omistaja-asiakas- Varaa aika ja kerromme lisää rahanarvoisista omistajaKasiakaseduistamme. ampanja-aika 1.2.2018 - 31.1Käy 0.201osoitteessa 8. tai soita Ywww.uusi.op.fi/op-janakkala hdessä hyvä tulee numeroon 010 2568111. Kampanja-aika 1.2.2018 - 31.10.2018. Yhdessä hyvä tulee. eri värejä pehmeä AITOA NAHKAA AMMATTILAISEN VALINTA useita malleja AITOA NAHKAA VAIN TIIRIÖN LIFESTA 1990 60 kaps. (25,90) -20% YHDESTÄ NORM. HINTAISESTA TUOTTEESTA INSTA-KUVAT KEHYKSIIN Kuvan koko 12x12 cm. Valmis taulu 19x19 cm. Hinta 30 €, sis. rahti. Lähetä kuva ig:ssa @raamidaami tai info@raamidaamit.fi Kehystämö RaamiDaamit Oy Viipurintie 4, Hämeenlinna www.raamidaamit.fi SANDAALEJA koot 37-46 eri malleja Lukiokatu 30, Hämeenlinna Hämeenkatu 32, Riihimäki eräta i Voimassa 15.8. saakka 119,3190-10636 3190-10637 3190-10634 Ov il ma ukem ail at mo tom ihi iin n me Vahva karpalo ja maitohappobakteerit Hallituskatu 24 • (03) 682 3735 ark. 10–17.30, la 10–14 • www.valiomies.fi Huippulaatua SANDAALEJA koot 36-48 TÄLLÄ KUPONGILLA 59€ -50% -30% -20% huk p ok k a as re KarpaLact Strong Miesten oma vaatekauppa. Tervetuloa palveltavaksi! KAIKKI PUHTAAKSI KESÄLLÄ! Varaa aika ja kerromme lisää rahanarvoisista omistaja-asiakaseduistamme. Käy yhteisössä tai konttorilla. osoitteessa www.uusi.op.fi/op-janakkala tai soita numeroon 010 2568 111. S-BONUSTA VAIN MEILTÄ Puvut, paidat, housut, shortsit... KIPOJAT Y YK Hämeenlinna P - Täyden palvelun pesula Avoinna ark. klo 10-18 ● P. 050 325 8188 Jyrki 0400 418 116 ● Mika 045 110 3870 Alku-lahjasetti tarjous voimassa 28.5.–15.7. Life Hämeenlinna Tiiriön Prismakeskus sis. Alku-hopeakaulakorun 42/45 cm zirkonialla ja Vitriinilasirasian Wartiamäentie 2, HML puh. 044 2415047 Palvelemme arkisin 9-20, la 9-16 Aloita kesä kauneushoitolan kautta! Aurinko paljastaa kaiken kasvoillasikin. Juuri sinun ihollesi suunniteltu kasvohoito tekee ihostasi terveen, puhtaan ja heleän. Kesän juhlia varten meiltä löytyy omat pikatehohoidot. Tutustu hoitoihin ja tuotteisiin verkkokaupassamme www.kauneushoitolainkeri.fi Tutustu blogiimme Purkkiarmeijan komentaja purkkiarmeija.blogspot.fi meiltä kaikki lukunälkään, askarteluvimmaan, leffafiilikseen, pelihimoon, urheiluhulluuteen... Kauneushoitola Inkeri Valtonen HÄMEENLINNA Kauppakeskus Goodman Classic Petite Melrose 28 mm, 0160-11385 0160-11383 129,- Classic Petite Melrose 32 mm, 0160-16112 0160-16109 159,- Classic Black Sheffield silver 40 mm, 0260-15817 189,- Timanttiset Goodman, p. 044-740 3615. Ark. 9-20 la 9-18 su 12-18 Raatihuoneenkatu 33 A 4, 13100 HÄMEENLINNA (03) 675 9780, info@kauneushoitolainkeri.fi. www.kauneushoitolainkeri.fi Suomalainen.com KESÄKUKKAMYYMÄLÄSTÄ PARHAAT KOTIMAISET kukat ja kasvit sekä puut ja pensaat EDULLISESTI 90 13 TÄYDEN PALVELUN ERIKOISAMMATTILAINEN KUKKATALO HAUTAUSTOIMISTO Petri Kouhia Ky Turenki, Koljalantie 1, Puh. 677 1011 www.kukkianetista.fi Palvelemme vuoden jokaisena päivänä ma-pe 9-19, la 8-18 ja su 9-18

14 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Viheriön valtias JANI SUHONEN TEKSTI // PEKKA RAUTIAINEN KUVA K un renkolainen Petri Korhonen osallistui viime kesänä ensimmäistä kertaa ruohonleikkauksen SM-kisaan Lepaalla, ei sattumalla ollut sijaa. Mestaruus oli varma jo lähtöviivalla. – Ei voi sanoa, että se olisi ollut pelkkää säkää, Korhonen sanoo itsevarmana. Korhoselle ruohonleikkuu ei ole pienimuotoista puuhastelua. Kun omaa nurmea on kaksi hehtaaria, on aina kiireisen rakennusyrittäjän ja hevostallin omistajan ollut pakko oppia vikkeläksi. – Siksi mä olen Suomen mestari, kun mulla ei ole aikaa hoitaa asioita hitaasti. Nurmikkokin pitää ajaa alkukesästä kahdesti viikossa, loppukesästä riittää kerta viikossa. Ruohonleikkuu ei ole Korhoselle kuitenkaan pakkopullaa vaan tärkeä asia. – Ainahan se harmittaa, jos ei ole aikaa ajaa, kun sitten on vaan enemmän tehtävää myöhemmin. KONEELLA ON VÄLIÄ. Muut leikkurit riittävät pikkupihoissa, mutta sauvaohjattava ammattikone on isolla nurmella ainoa oikea valinta. – Jos ei ole sauvaohjattavaa leikkuria ajanut, ei tiedä ruohonleikkuun helppoudesta mitään! – Mulla on tällainen halpismalli, jolla ajaa hehtaarin tunnissa. SM-kisakoneella menisi kaksikin hehtaaria, Korhonen tuumii 22-hevosvoimaisen leikkurinsa päällä. Silläkin pärjää, kun osaa rytmittää työnsä oikein. Rantasaunaa lämmittäessäkin syntyy valmista, kun jokainen reissu talolta saunalle puita lisäämään tuottaa melkein kolme metriä leveän leikatun kaistaleen. Korhonen myöntää, että hänellä on kilpailuvietti veressä. Jos jossain on jokin kilpailu, siihen pitää osallistua, oli kyse sitten ratsastamisesta tai vaikka moottorikelkkaendurosta, – Palloilulajeissa en pärjää, paitsi pöytätenniksessä. Mutta jos 2-tahtibensa haisee, niin sitten kiinnostaa! Siksi Petri Korhonen aikoo osallistua tänäkin vuonna kisaan. Pitäähän mestaruutta puolustaa. HÄSA 66 Lepaa 2018 -puutarhanäyttely 16.–18. elokuuta Lepaalla Hinnat: Panosta jalkojen hyvinvointiin, käy jalkahoidossa! Tervetuloa! Raatihuoneenk. 16-18 HML Hinnat: 0,5h–34€ 1h–55€ 1,5h–78€ www.kantolankunnonsali.com Ajanvaraus ma–pe 9–10 p. 0400 430 128 tai paikan päällä tai www.paljaatjalat.fi AUTTAA AN PAREMMIN US U UT on on hyötylahja ENERGIAA – NOTKEUTTA – RENTOUTTA – LÄSNÄOLOA JOOGA & PILATES Kesän ja syksyn viikkotunnit ja lyhytkurssit www.taitavamieli.fi Tervetuloa! Rauhankatu 3 c 19 Hämeenlinna U Haluatko sentteja pois vyötäröltä, vatsanseudulta, reisistä tai lantiolta? Varaa kuuri nyt ja aloita elokuussa! Saat 3 lisäkertaa kuurin päälle. Lue lisää: www.kehobalanssi.fi tai www.hypoxi.fi Luonnollinen ja tehokas kehonmuokkausmenetelmä HYP0XI® perustuu kevyen liikunnan ja alipaineen yhdistelmään. HYP0XI® kohdentaa rasvanpolton ongelmakohtiin seka poistaa selluliittia. Saat näkyviä tuloksia nopeasti. HYPOXI® muokkaa tehokkaasti myös miesten keskivartaloa HYPOXI, Hämeenlinna 040 5207 774 hameenlinna@hypoxi.fi Cryo21 -kylmäterapia Kehobalanssissa 040 5208 141 Tule ja testaa Cryo21 terapian teho

HÄMEEN SANOMAT KESÄ Synttärikahvit KANTA-HÄMEEN ELÄINKLINIKKA Eläinlääkärin vastaanotto Acuvet täyttää 5 vuotta! www.lumoavatjalat.fi Taina 050 4422 043 Puh. 03 612 1226 ma-pe klo 9-19 Jalkahoitopalvelut kotikäyntinä 40 km säteellä Hämeenlinnasta, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Myös diabeetikon jalkahoidot. Esim. perusjalkahoito Hauhontie 11, Hauho 9.6. klo 10-13 55€ Tervetuloa! Täydennä kesäapteekkisi meillä! Sebamed koko perheen pesuneste kasvoille ja vartalolle täyttöpussi 1100 ml 14,90€ (norm. 20,90€) Tarjous voimassa 31.7.2018 asti. Apteekkiasiat kätevästi kauppa-asioinnin yhteydessä - runsaasti maksutonta pysäköintitilaa! Wartiamäentie 2 (Prismakeskus) P. 03 61 500 500 AURINKOTUOTTEET www.kantahameen­elainklinikka.fi Hei onko lomapaikkasi ja matka-autosi EA-laukut ajan tasalla? POIKKEA SPR-KAUPASSA TÄYDENNYKSELLÄ suojavoide PALVELEVA PIENELÄINVASTAANOTTO TERVETULOA! Palokunnankatu 20 A, Hml spr.hml@pp.inet.fi https://rednet.punainenristi.fi/hameenlinna -20% * Nyt myös hammaskivenpoistot Ajanvaraus puh. 040 451 3661 ma-pe 9-21, la 9-18, su 12-18 tällä kupongilla 30.6.2018 saakka. 20€ SunPro Herkän ihon aurinko- NY T Hämeenlinnan osasto ✃ Kaikki ma–pe 9–20 la 9–17 Saaristenkatu 14 Hämeenlinna (norm. 25,07€) Kauppakeskus Goodman | Kaivokatu 7, Hämeenlinna puh. 03 6824400 | www.kaurialanapteekki.fi 40-v. FYSIOTERAPIA Hajusteeton ja väriaineeton aurinkosuojavoide erityisesti herkälle iholle. Kevyen ja hyvin levittyvän voiteen koostumuksessa on ihoa hoitavaa ja uudistavaa kreatiinia, joka auttaa korjaamaan auringon iholle aiheuttamia vaurioita. Korkea UVB/ UVA-suoja 30. Kehitetty yhteistyössä Allergia-, ihoja astmaliiton kanssa. evid e KOKEMUKSELLA nsia hoidan tehokk. mm. seuraavat vaivat: - kalkkiolkapääkivut - hyvälaatuinen asentohuimaus - migreeni-/päänsärkykohtaukset - äkilliset lapojenväli-/alas.kivut - kipupäivystys 050 5823778 tai 03 616 5315 Raatihuoneenkatu 19 ark. 9-18, la 10-14 .fi RISTO KUITUNEN ft Kunto-Fysio Turuntie 4 A, 13130 Hml nassa Hämeenlin Kasarmikatu 7B, puh. 010 219 4015 www.kasarmikadunhammasklinikka.fi Turvallista kesää eläinkaverisi kanssa! Olemme täällä kun tarvitset meitä Parolassa Jaakonkuja 5, puh. 010 219 4020 w w w. p a r o l a n k u l m a h a m m a s . f i Päivystys Hattulassa 24/7 ELÄINLÄÄKÄRIASEMA EVIDENSIA HÄMEENLINNA Sähkömestarintie 2 13130 Hämeenlinna p. 0201 750 080 ELÄINSAIRAALA EVIDENSIA HATTULA Päivärinne 1, 13880 Hattula p. 0201 800 820 Päivystyspuhelin 24h 0600 550139 (1,97/min + pvm) Soitto 020-alkuiseen numeroon maksaa kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt/puhelu + 7,02 snt/min ja matkapuhelinliittymästä 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min. 15

16 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Tykin muotoinen teroitin, taidekirja ja Suomi-lippis ●●Museokauppa kasvaa vuosi vuodelta. Myymälät tuovat museoille tuloja ja kohentavat imagoa. PIRJO-LIISA NIINIMÄKI TEKSTI M useokauppojen merkitys museoiden imagon ja talouden kohentajina kasvaa vuosi vuodelta. Tästä kertoo sekin, että esimerkiksi Hämeen linnan ja Suomen lasimuseon museokauppoja ollaan laajentamassa tänä vuonna. – Museokaupoilla on taloudellisen merkityksen lisäksi vaikutusta myös kävijäkokemukseen ja museoiden brändiin. Siksi katsomme vuosittain aika tarkasti, mitä kohteissa myydään, kertoo intendentti Jouni Marjamäki Hämeen linnasta. – Isojen museoiden kaupoilla on jo omia tuotesarjoja. Myymälöihin panostetaan ja niiden avulla halutaan erikoistua, perustelee Lasimuseon johtaja Hanna Mamia-Walther. – Museokaupasta voi saada tuotteita, joita ei muualla myydä, huomauttaa Hämeenlinnan taidemuseon johtaja Taina Lammassaari. Seuraavassa kurkistetaan muutamien Hämeen museokauppojen valikoimiin ja suunnitelmiin. 1. HÄMEEN LINNA Uusi museokauppa avataan Vartiotuvassa syyskuussa. Siellä oli lipunmyynti jo 1980-luvulla, mutta Marjamäen mukaan siihen aikaan ei pääsylippujen lisäksi myyty oikeastaan kuin paria kirjaa. Hämeen linnan museokauppa aiotaan siirtää väljempiin tiloihin. Myllykylän koulun oppilaat Tammelasta kävivät ostoksilla luokkaretkellään. KUVA: Pekka Rautiainen Nykyinen museokauppa-lipunmyynti ruuhkautuu etenkin tapahtumien aikana. Vartiotuvassa on väljemmät tilat. Esillä on kirjoja, historiateemaisia astioita ja tekstiileitä sekä koristeesineitä. Lasten suosiossa ovat puiset miekat ja kilvet, katapulttiaiheiset teroittimet ja kanuunaavaimenperät. Myös suo- malaisten tuottajien perinnemakeisia myydään paljon. – Yritämme tuottaa jokaiseen kohteeseen myös jotain sellaista, mitä ei muualta saa. Kävijähän ostaa tavallaan mukaansa muiston käynnistään, Marjamäki sanoo. 2. SUOMEN LASIMUSEO Nykyisin myymälässä Rii- himäellä on lasitavaraa ja lasiaiheista kirjallisuutta. Tuore johtaja Hanna Mamia-Walther haluaisi laajentaa valikoimaa lifestyle-tyyppiseksi. – Ihmiset, jotka ovat kiinnostuneita lasista, ovat yleensä kiinnostuneita myös sisustamisesta, keräilystä, designista ja ruokakulttuuriin liittyvistä asioista, hän sanoo. Museokaupan taloudellinen merkitys on jo nykyään huomattava. 3. HÄMEENLINNAN KAUPUNGINMUSEO Hämeenlinnan kaupunginmuseon Museo Skogsterissa voi istahtaa ”olohuoneeseen” museokäynnin yhteydessä. KUVA: Tomi Vesaharju Museo Skogsterin museokauppa on kaikille avoimen, olohuonemaisen kirjaston yhteydessä lipunmyyntiaulassa. Esillä on kirjallisuutta, paikallisen käsityöläisten koruja ja makeisia ja Hämeenlinna-aiheisia tuotteita. Sibeliuksen syntymäkodissa myydään mm. levyjä. – Muutaman euron tavarat käyvät parhaiten kau- Tykin muotoiset teroittimet ja muu historiateemainen pikkutavara käy kaupaksi Hämeen linnan museokaupassa. KUVA: Tomi Vesaharju paksi. Museokaupan tunnelma ja muu kuin rahallinen merkitys on tärkeää, sanoo amanuenssi Antti Krapu. 4. HÄMEENLINNAN TAIDEMUSEO Museokaupan ilme muuttuu kulloisenkin näyttelyn mukaan. Museonjohtaja Taina Lammassaaren mukaan museokauppa on jo osa näyttelytoimintaa. Se myös tuottaa kohtalaisesti, kunhan tuotteet ei- vät ole liian kalliita. – Näyttelyn teemaan liittyvät julkaisut, postikortit ja esimerkiksi maalaustarvikkeet ovat yleisiä. Myös lapsille suunnatut taidekirjat ovat olleet suosittuja. 5. MUSEO MILITARIA HÄMEENLINNA Myynnissä on muun muassa iltatorjuntatykin hylsyjä, Suomi-lippiksiä, kirjallisuutta ja Sibeliustuotteita. HÄSA

HÄMEEN SANOMAT KESÄ AULANGON TORNIKAHVILA Kahvila kansallismaisemassa Aulangon näkötornin juurella. Avoinna loma-aikana päivittäin klo 11–19 Tervetuloa! WWW.AULANGONTORNIKAHVILA.FI https://www.facebook.com/aulangontornikahvila AULANGONKUJA 2 HUGO AVOINNA KAIKILLE! Kahvila -ravintola Aurinkoinen terassi, josta mahtavat maisemat golfkentille. Kahvia, juomia, jäätelöä ja pientä syötävää! Palvelemme kesällä päivittäin. https://www.facebook.com/Klubiravintola-Hugo Nauti kesästä laivarannassa! Juomaa le janoisil a Purtava le il nälkäis Elävää ia musiikk Avoinna: ma-to 12-24, pe-la 12-02, su 12-24 P. 0400 360660 Arvi Karistonkatu 8, 13100 Hml rantakasino.fi TORIKAHVILA LINNA AVOINNA Maittavaa kotiruokaa lounaspöydästä arkisin klo 11–14 Kesäinen brunssi 9.6., 7.7. ja 11.8. PÄIVITTÄIN! ma-pe 06-19.30, la 07-19.30, su (ja muut pyhät) 08-19.30 (sulkemisajoissa säävaraus) Torilla myös jäätelökioskimme! Tauon paikka DJ Jyskyn Toiveterassit Piparkakkutalo palvelee keskiviikkoisin 27.6.-1.8. klo 19-23 perjantaisin 1.6.-10.8. klo 20-00 Skogsterissa! ti-to klo 11-22 pe klo 11-23 la klo 12-23 (pl. juhannusaatto) (säävarauksella) Emilia Klubi avoinna kesällä pe ja la 23-04 (pl. juhannusviikonloppu) Raatihuoneenkatu 23 www.hotelliemilia.fi www.facebook.com/Emiliaklubi Kesäbileet Kirkkorinne 2, 13100 HML, p. 03-648 040 www.ravintolapiparkakkutalo.fi Olemme avoinna ke-to klo 14-23 pe-la klo 14-04 Raatihuoneenkatu 8, 13100 Hämeenlinna www.barskogster.fi Tervetuloa kesäkursseille! Harrastekurssit: Fiilistellään improillen (nuoret) Irrotellaan improillen (aikuiset) Koko perheen tenavaimpro Tenavaimpro - improvisoinnin iloa lapsille Kasvatus- ja opetusalan kurssit: www. ham Looginen päättely ja ajattelun taidot kesay eenkesayl Opetushallinnon kurssi liopist i o@ha opisto.fi, Tuhat tapaa tehdä lukualueella 0-100 me.fi Kirjoittajakurssit: Elämäkertakirjoittamisen kesäkoulu (kurssi on täynnä) Luovan kirjoittamisen paja Väinö Linnan maisemissa Luovasti luonnossa Proosan kesäkoulu Tekstistä kirjaksi – työpaja julkaisemiseen tähtääville kirjoittajille Terveys- ja hyvinvointiala: Hoitava hengitys -koulutus Kasvatustieteiden perusopinnot 25 op alk. 31.5. - Kysy vapaita paikkoja! Oikeustieteen (HTK/HTM) opintojen info 28.5. klo 18, Hämeenlinna Tulevat matkakurssit: Joogaa Kreetan lämmössä 23.-30.9.2018 Tilannetaju johtamisessa ja itsensä johtamisessa 6.-13.10.2018 Vamosin luovuusviikko 10.-17.10.2018 nyt myös Facebookissa www.anubis.fi Kesä alkaa Iittalasta! Kesäisiä elämyksiä Iittalan Lasimäellä - Näe lasinpuhallusta tehtaalla arkisin klo 10-18 (Lasitehdas suljettu 29.6.-20.8.) - Naivistit Iittalassa 30-vuotisjuhlanäyttely 19.5.-19.8. - Lasimuseolla pop-up -näyttely Timo Sarpanevan lasistoista 19.5.-31.12.2018 - Kesänavaus Iittalan Lasimäellä 9.-10.6. - Iittalan Taideaseman avajaiset Iittalan rautatieasemalla 9.6. - Lastenjuhla Iittalan Lasimäellä 16.6. - Lasimäen juhannus Iittala Lasimäki Könnölänmäentie 2, 14500 Iittala. Puh. 0204 39 6230. www.iittalalasimaki.fi 17

18 HÄMEEN SANOMAT KESÄ HÄMEENLINNAN TORILLA TAPAHTUU • la 26.5. Kesän avaus, Vanaja Big Band ja Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri KESÄKUU • ti 5.6. Kuukausimarkkinat • to 7.6. Moottoripyörävarusteiden rompetori • la 9.6. Hämeenlinnan Eläkkeen saajien kesän avaus • ke 13.6. Jari Vilja Rock and Roll Band torikeikka • la 16.6. Syödään yhdessä • ke 20.6. Karri Salon torikeikka • ke 27.6. Yhteislauluilta - Kari Karhu • to 28.6. Lauluista kaunein - hengellinen yhteislaulutilaisuus • la 30.6. Hämeen Reserviläissoittokunta torilavalla HEINÄKUU • ti 3.7. Kuukausimarkkinat • ke 4.7. Yhteislauluilta Varusmiessoittokunta • to 5.7. Moottoripyörävarusteiden rompetori • la 7.7. Vintage OD torikeikka • ke 11.7. Yhteislauluilta - Erkki Liikanen • pe 13.7. Linna Jazz torikonsertti, Tawastia Truck Weekend torilla • la 14.7. Marino & Sunrise Orchestra - Muistojen bulevardi • ti 17.7. Hotsin syönnin MM-kisat karsinta • ke 18.7. Yhteislauluilta - Karri Salo • to 19.7. Hotsin syönnin MM-kisat finaali • la 21.7. Minitaidefestarit • ke 25.7 Yhteislauluilta Pekka Lunnikivi • la 28.7. Marketplace Jamz ELOKUU • ke 1.8. Yhteislauluilta - KuKa-kuoro • to 2.8. Moottoripyörävarusteiden rompetori • la 4.8. RCCG Evangelical Outreach • ti 7.8. Kuukausimarkkinat, Senior EM-golf avajaiset • ke 15.8-18.8. Street Food fiesta • la 18.8. Hämeen Sanomien Maakunnan Tähtitapahtuma • pe 24.8. Taiteiden yö • to 30.8. SPL-IPO-mestaruuskilpailut, MM-karsinta - avajaiset torilla Tarkemmat tiedot www.kaupunkikeskusta.fi Vuokrataan tai myydään 5.800 m2 monikäyttöinen toimitilakiinteistö Hämeenlinnan Kantolassa. Katso lisää: huutokaupat.com/873716 0500 209 010 MYYMME JA VUOKRAAMME AMMATTITASON PIKATELTTOJA! Vuokraa meiltä pikatel?a juhliisi! Vuokrahinnat alk. 30e/vrk Vuokraamme myös kalusteita mm. pöytä+penkki se:ejä, kylmäaltaita juomille jne. Meiltä myös dj- ja karaokepalvelut! Soita ja kysy tarjous! Puh. 0407064707 / Kalle Markoff www.tel?apiste.fi myynL@tel?apiste.fi p. 0207 432363 H Ä ME E N K E SÄ SSÄ SOI… Punaisia lankoja RIIHIMÄEN KESÄKONSERTIT 5.– 10.6.2018 Vanhan musiikin juhlaa! 29.6.–1.7.2018 C. P. E. Bach J. S. Bach ja pohjoissaksalainen urkukoulu Lasten Barokki Kansanmusiikkia ja iltapalaa “Secretz regretz” – keskiajan ja renessanssin naiskohtaloita www.riihimaenkesakonsertit.fi www.janakkalanbarokki.fi

Lopen APPARA Musiikkia, herkuteltavaa, ohjelmaa, ostettavaa ja paljon muuta! – parasta kesässä! ahvenisto.fi TTI R O K 0 1 ALLE R A P P A Tutustu Lopen tarjontaan www.loppi.fi € 0 3 * t, keläise ; ä l e , t e *Laps ttömät ö y t , t a j li € opiske TTI 20 0 1 KOR AHVENISTO AVAUTUU 16.5. Kortit myynnissä uimahallin kassalla. Ensimmäisellä kerralla hintaan lisätään ladattava kortti 5 €. Kortti on uudelleen käytettävissä. Hämeenlinnan Uimaseuran KESÄKURSSIT • Uimakouluja kaiken ikäisille - uimataito kesäksi! • Vesiliikuntakurssit Ahveniston rannalla / maauimalassa hameenlinnanuimaseura.net/kesakurssit2018 SYKSYN RYHMÄT ALKAVAT ELOKUUSSA Hämeenlinnassa, Lammilla, Tervakoskella. Ilmoittautumiset aukeavat 15.6. • Vesipeuhulat 3-4 v. ja uimakoulut 5-13 v. • Vesirallit, harrasteryhmät uimataitoisille • Aikuisten tekniikkaryhmät, ohjattu vesijuoksu • Vauva- ja perheuintiryhmät • Erityisryhmät hameenlinnanuimaseura.net/ilmoittautumiset Kysy lisää ryhmistä! toimisto@hameenlinnanuimaseura.net, 050-4015000 KESÄTORSTAISIN 14.6. - 16.8. KLO 17-20 19 Keskellä kasvu-suomea HÄMEEN SANOMAT KESÄ

20 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kesätapahtumia Kanta-Hämeessä HÄMEENLINNAN SEUTU TOUKOKUU Sauvakävely Tervakoskella. Tiistaisin klo 9, alk. 22.5. Lähtö Tervakosken uimahallilta. Tervajoentie 4. Janakkala. Järj. Tervakosken Eläkkeensaajat ry. Motoristikahvila. Tiistaisin 22.5. – 28.8. klo 18-20. Leppäkosken Voiman talo. Leppäkoskentie 368. Janakkala. Järj. Leppäkosken Voima Uusimman Hauho-dekkarin esittely. Ke 23.5. klo 18. Hauhon kirjasto, Punnanmäentie 18. Hauho. Kirjailija Hanne Dahl kertoo uudesta kirjastaan. Pyöräily Tervakoskella. Keskiviikkoisin klo 9, alkaen 23.5. Kokoontuminen Tervakosken Paperintekijäpatsaalla, Janakkala. Järj. Tervakosken Eläkkeensaajat ry. Frisbeegolf. To 24.5. alkaen kesätorstaisin klo 11. Tervakosken pesäpallokenttä. Lähdekorventie, Tervakoski. Janakkala. Tervakosken Eläkkeensaajat ry. Savannin Minikirppis. MLL Renko Savanni. 31.5. saakka ma klo 11-15.30, ke klo 14-17.30. Rengonraitti 20. Renko. Mama’s cafe. Kumppanuustalo, huone 109, 1 krs. 25.5. saakka pe klo 9.30-12.30. Kirjastokatu 1. Hämeenlinna. Lasinpuhallusta Iittalan lasitehtaalla. Iittalan Lasimäki. Mape klo 10-18. Könnölänmäentie 2, Iittala. Kalvola. Mölkky. Rengon keskusurheilukenttä. 30.9. saakka to klo 16. Rengon eläkeliiton mölkkyharjoitukset. Urheilutie 2. Renko. Iittalan Maalaiskirppis ja kahvitupa. 30.9. saakka, la ja su klo 10-16. Haapsamontie 137. Kalvola. Lavatanssijumppa. Katuman lava. Pe 25.5. klo 18-19. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Kalvolan kotiseutumuseon kevätsiivoustalkoot. Kalvolan kotiseutumuseo. La 26.5., klo 10. Iittalantie 284. Kalvola. Vohvelikahvila. Vanajan kirkko. Su 27.5. klo 11. Klo 10 messun jälkeen kahvia ja vohveleita kirkon länsipäädyn Porttihuoneessa. Hautausmaantie. Hämeenlinna. Asemantaustan Korttelilauantai. Pihakirppistapahtuma. Hämeenlinnan Asemantaustan alueella. La 26.5.klo 9-15. mittausta. Suomen Punainen Risti. Ma 28.5. klo 10-12. Palokunnankatu 20 A. Hämeenlinna. hallusta arkisin. Tehdas on suljettu 29.6.–20.8. Könnölänmäentie 2, Iittala. Kalvola. Sauvakävely. Ma 28.5. klo 12. EL Rengon yhdistys. Rengonraitti 9. Renko. Hämeenlinna. Seniorijoogan perusryhmä. Joogakoulu Kajo. Rauhankatu 3. Hämeenlinna. Pe 1.6. klo 11-12.30, pe 8.6. klo 11-12.30, pe 15.6. klo 11-12.30. Poukapirtin saunailta. Poukapirtti. Ruhantie 205. Janakkala. Keskiviikkoisin klo 16-20. Kaikille avoin ja maksuton saunailta. Hartaushetki klo 18. Lavatanssijumppa. Katuman lava. Pe 1.6. klo 18-19. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Perheiden leiripäivä. Loimalahden leirikeskus. Majalahdentie 1. Hämeenlinna. Ke 6.6. klo 9.3011.30. Ulkoilua, laulelua, pientä ohjelmaa, makkaranpaistoa. Motoristien iltakahvit. Ma 28.5. klo 18-19.30 Aulanko Golf. Aulangon Heikkiläntie 91, Hämeenlinna. Pelit Kimppakammarilla. Kimppakammari. Ma 28.5. klo 13.30, ma 11.6. klo 13.30, ma 25.6. klo 13.30, ma 9.7. klo 13.30, ma 6.8. klo 13.30, ma 20.8. klo 13.30. Rengonraitti 19. Renko. Lavatanssijumppa. Pekolan tanssilava. Ma 28.5. klo 17.3018.30. Aulangontie 681. Hattula. Naisten saunailta. Janakkalan seurakunnan leirikeskus Rantalahti. Ti 29.5. klo 17. Rantalahdentie 70. Janakkala. Perhekahvila Hiekkakakku. ARX-talo. Ti 29.5. klo 9.30-12, to 31.5. klo 9.30-12. Yhteisöllinen kahvila pikkulapsiperheille. Keinusaarentie 1. Hämeenlinna. Perheiden kevätjuhlakirkko. Hämeenlinna. Ti 29.5. klo 18. Päiväkerholaisten esityksiä. Hämeenlinnan kirkko. Kirkkorinne. Hämeenlinna. Perheiden kevätjuhlakirkko. Rengon kirkko. Hämeenlinna. Ti 29.5. klo 18. Päiväkerholaisten esityksiä. Rengonraitti 15. Renko. Avoin kesäpäivä. Loimalahden leirikeskus. Ti 29.5. klo 12-21, ti 31.7. klo 12-21, ma 20.8. klo 12-21. Pihapelejä, tunnin saunavuorot. Majalahdentie 1. Hämeenlinna. Duo-olohuone. Kumppanuustalo, huone 109, 1 krs. Kirjastokatu 1. Hämeenlinna. Ti 29.5. klo 16-18. Kuukausittainen kohtaamispaikka kahden kulttuurin perheille. Avoin tiistaikahvila. Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset ry. Kirkkorinne 4. Hämeenlinna. Ti 29.5. klo 10-13. Ahveniston luontopolku. Ahveniston kahvila. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. Ti 29.5. klo 18, ti 14.8. klo 18. Kävelykierros Ahveniston luonnonsuojelualueella. MAS Janakkalan Jana - Päiväkummun Pesis. Turengin Kansanpuisto. Lukiotie 1. Janakkala. To 31.5. klo 18-20. Terveyspiste. Verenpaineen- Schools Out -allasbileet. Ahveniston maauimala. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. La 2.6. klo 20-23. Koululaisille suunnattu kesän aloitusjuhla. Ohjelmassa musiikkia, iltauintia ja SuperWibit. Finntriathlon Vanajanlinna. Vanajanlinna. Vanajanlinnantie 485. Hämeenlinna. Su 3.6. klo 10-16.45. Kahvakuula. Virala Camping. Su 3.6. klo 18.30-19.30. Saarelantie 86. Janakkala. Ahveniston polkujuoksu. Ahveniston olympiapuisto. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. Su 3.6. klo 12. Reitti 6,8km kulkee osittain 1952 olympialaisten maastojuoksureittiä sisältäen kuntorataa, metsäpolkua ja pitkospuita. Sarjat: M, M45, M55, N, N40, N50 sekä kuntosarja. Dance Fit Cocktail. Pekolan tanssilava. Aulangontie 681. Hattula. Ma 4.6. klo 17.30-20.30, ma 11.6. klo 17.30-20.30, ma 18.6. klo 17.30-20.30, ma 25.6. klo 17.30-20.30. Klo 17.30-18.30 Tanssiksi, klo 18.30-19.30 Lavis, klo 19.30-20.30 Dance80Fit. Nummenkylän vanhan koulun kesäkahvila. Avoinna 4.6.-5.8. klo 13-18. Juhannuspäivänä 23.6. suljettu, 26.7. avoinna klo 10-18. Hämeen Härkätie 4151. Renko. Motoristien iltakahvitapaaminen. Ma 4.6. klo 18-19.30. Aulangon näkötorni. Aulangontie, Hämeenlinna. Kesäkahvit. Kirjailija Maija Paavilainen. Keskusseurakuntatalo. Rauhankatu 14. Hämeenlinna. Ke 6.6. klo 14. Hattulaan liittyvien tarinoiden ja valokuvien keräys. To 7.6. klo 16-18. Juteinitalon kahvila. Kauppatie 3, Parola. Tarinoiden ja kuvien keruu Hattulan 150-juhlavuoden kunniaksi. Liikunnallinen hengityskahvila. Liikuntaa ikäihmisten tahtiin to 7.6. klo 10-11. Mierolan silta cafén laituri, Ventolantie 2. Hattula. Raskausajan jooga. Joogakoulu Kajo. Rauhankatu 3. Hämeenlinna. To 7.6. klo 15.30-17, to 14.6. klo 15.30-17, to 21.6. klo 15.30-17, to 28.6. klo 15.30-17. Mallinkaisten Motoristikahvila. Mallinkaisten kyläkoulu. Kouluraitti 1. Janakkala. To 7.6. klo 17.30-20. Ylistyslaulu- ja rukousilta. Poltinahon seurakuntatalo. Turuntie 34. Hämeenlinna. La 9.6. klo 18. Hattulan Toripäivä. La 9.6. klo 9-15. Katusählyturnaus, perheiden pallopelipäivä, esiintyjänä Jannika B. Toripäivänä Hämeen Sanomien tähtitapahtuma, jossa Varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista ja nuorallatanssija Saana Peura. Juteinitalon ympäristössä, Parola. Iittalan taideaseman avajaiset. Iittalan taideasema. Asemakuja. Iittala. Kalvola. La 9.6. klo 13.30. Taidetta ja ohjelmaa asema-alueella ja koko Iittalassa. Iittalan Lasimäen kesänavaus. Iittalan Lasimäki. Könnölänmäentie 2. Hämeenlinna. La 9.6. klo 10-18 ja su 10.6. klo 10-18. Avoimet Kylät -päivä. La 9.6. Järj. Hämeen Kylät ry ja Suomen Kylätoiminta ry. Lisätiedot, paikat, osoitteet ja ajat : www.hameenkylat.net/avoimet-kylat. Avoimet Kylät Renko: Nummenkylässä Nummenkylän kylätalo, Kuittilassa Härkätien Kynttilä ja Kaloisissa Kaloisten Tukikohta. Avoimet Kylät Loppi: Topenolla Suvitien Kotieläintila, Vojakkalassa Vojakkalan lava, Räyskälässä Kyläkahvila Perunakuoppa, Salonkylässä Salonkylän kylätalo, Läyliäisissä Salen piha ja Bar Paronin piha, Sajaniemessä Sajaniemen Taidemäki ja Joentakana Vanhankosken mylly- ja sähkölaitosmuseo. Avoimet Kylät Hattula: Kouvalassa Kouvalan maamiesseurantalo, Koskisen piha, Cafe Wanha Navetta ja Alajoen kasvitarha, Sattulassa Sepän pirtti, Parolassa Parolan asema ja Suotaala-Lahdentakana Tyrvännön kylätalo. Avoimet Kylät Kalvola: Iittalassa Iittalan asema, Iittalan Palotalo, Kyhkysenniemessä Onkisormen ranta, Keikkalassa Kalvolan kotiseutumuseo, Sittalassa Maalaiskirppis ja kahvitupa. Avoimet Kylät Hauho: Alvettulassa Alvettulan kyläkauppa ja Koistisen kiinalainen puutarha, Vihavuodessa Koskikahvila ja myllymuseo ja Sappeessa metsästysmaja. Avoimet Kylät Janakkala: Viralassa kyläyhdistyksen laavu, Janakkalan kirkonkylässä Laurinmäen museoalue, Vähikkälässä Vähikkälän Suvipuoti, Vähikkälän VPK:n talli, Mallinkaisilla Mallinkaisten kyläkoulu. Avoimet Kylät Hausjärvi: Ryttylässä Ykslammin ulkoilualue, Kakslammin luonnonsuojelualue, Hikiällä Ahjolan kesäkahvila ja Oitissa Oitin yläkoulu. Avoimet Kylät Tuulos: Pannujärventiellä Tuuloksen WPK:n talo ja Pohjoisissa Tuuloksen työväentalo ja tuuloslaiset pihat. Miesten kesäaamu. Aulangon tekosaaret. Katajistontie 2. Hämeenlinna. La 9.6. klo 8-10. Ilkka IIvarin ja Yrjö Niemen seurassa. Tarmon nuorisokansalliset. Kaurialan urheilukenttä. Brahenkatu 4. Hämeenlinna. La 9.6. klo 10.30. Yleisurheilukilpailut P/T 9-15 vuotta. Ahveniston SUP-osakilpailu. Ahveniston uimaranta. Olympiakatu. Hämeenlinna. Su 10.6. klo 12-18. SUP -liiton ranking osakilpailu Ahvenistonjärvellä. Koko perheen tapahtuma. Iittalan yhtenäiskoulu & Lasimäki. Hollaajantie 2. Iittala. Su 10.6. klo 11-14. Kirpputori, perhekahvila, keppihevosrasti, soitinpolku. Kahvakuula. Virala Camping. Su 10.6. klo 18.30-19.30. Saarelantie 86. Janakkala. Motoristien iltakahvitapaaminen. Ma 11.6. klo 18-19.30. Auangon näkötorni. Aulangontie, Hämeenlinna. Dance Fit Cocktail. Pekolan tanssilava. Aulangontie 681. Hattula. Ma 11.6. klo 17.30-20.30. Harrasteajoneuvojen tapaaminen. Virvelinranta. Ansarinkuja 1. Hämeenlinna. Ti 12.6. klo 19. Auto- ja moottoripyöräharrastajat kokoontuvat Virvelissä. Avoin tiistaikahvila. Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset ry. Kirkkorinne 4. Hämeenlinna. Ti 12.6. klo 10-13. Kesäkahvit. Keskusseurakuntatalo. Rauhankatu 14. Hämeenlinna. Ke 13.6. klo 14. Israelin lähetit Hanna ja Juha-Pekka Rissanen. Varikonniemen kävelykierros. Hotelli Vaakuna. Possentie 7. Hämeenlinna. Ke 13.6. klo 18. Kierros rautatieaseman ja Varikonniemen alueella. Lavis-Lavatanssijumppa. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Ke 13.6. klo 18-19. Kahvakuula. Virala Camping. Saarelantie 86. Janakkala. Ke 13.6. klo 19.30-20.30. Kesälauluseurat. Aulangon puistometsä. Hämeenlinna. To 14.6. klo 14. Yhteislauluja Suvilinnun lauluvihkosta Joutsenlammen rannalla. Surutonta nuoruusaikaa -kävelykierros. Palokunnantalo. Palokunnankatu 18. Hämeenlinna. To 14.6. klo 18. Kierros Irwinin ja Vexi Salmen nuoruusseikkailuihin. Nuorten aikuisten ilta. 18-30-vuotiaille. Poltinahon seurakuntatalo. Turuntie 34. Hämeenlinna. Ke 30.5. klo 18-21. Kahvakuula. Virala Camping. Su 27.5. klo 18.30-19.30. Saarelantie 86. Janakkala. Perheiden kevätjuhlakirkko. Hämeenlinnan Kirkko. Ma 28.5. klo 18. Kirkkorinne. Hämeenlinna. Kimppakammarilla näyttely ”Menneiltä ajoilta”. Kimppakammari. Rengonraitti 19. Renko. Pe 1.6. klo 9. Iittalan XXI Taidekirjapäivä. Kalvolan vanha kirjasto. Hollaajantie 3. Hämeenlinna. La 9.6. klo 12. Vuoden 2017 paras taidekirja palkitaan Eliel Aspelin -palkinnolla. Musabingo. Pub Vanha Nalle. Turuntie 10. Hämeenlinna. Ke 30.5. klo 19. Hiljan kuntokammari. Avoin vuoro, ei ryhmiä. Palvelukoti Raitaharju. Rengonraitti 21. Renko. Kesätorstaisin 31.5.– 30.8. klo 8-15. Lavis-Lavatanssijumppa. Sport Talli. Su 27.5. klo 17-18. Miehistönkatu 4. Hämeenlinna. Avoin tiistaikahvila. Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset ry. Kirkkorinne 4. Hämeenlinna. Ti 5.6. klo 10-13. Lavatanssijumppa. Kivitupa. Hauhontaustantie 645. Hauho. Ti 5.6. klo 18-19, ti 12.6. klo 1819, ti 19.6. klo 18-19, ti 26.6. klo 18-19. O NSS Janakkalan Jana - Porin Pesäkarhut. Turengin Kansanpuisto. Su 27.5. klo 15-17. Lukiotie 1. Janakkala. Lavis-Lavatanssijumppa. Piukat Paikat. Su 27.5. klo 15.3016.30. Viipurintie 36. Hämeenlinna. Kuukausimarkkinat. Hämeenlinnan Tori. Raatihuoneenkatu 10. Hämeenlinna. Ti 5.6. klo 8. Linnanniemi vuonna 1918. Museo Militaria. Vanhankaupunginkatu 19. Hämeenlinna. To 31.5. klo 18. Kävelykierros Linnanniemen alueella, kesto noin tunti. KESÄKUU Lasinpuhallusta Iittalan lasitehtaalla. Iittalan Lasimäki. 21.6. saakka ma-pe klo 10-18. Lasitehtaan katseluparvelle pääsee vapaasti seuraamaan lasinpu- Hämeenlinnassa kurkistetaan menneille vuosisadoille, kun Skogsterin talojuhlaa ja museomarkkinoita vietetään lauantaina 16. kesäkuuta. Hovimusikantti viritti luuttunsa laulelmia varten viime kesänä. KUVA: Esko Tuovinen

HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kesä-rivitanssit. Idänpään torppa. Torpantie 16. Hämeenlinna. To 14.6. klo 18-19.30, to 21.6. klo 18-19.30, to 28.6. klo 18-19.30. Nuku yö puistossa + kuutamouinti. Ahveniston Toimintapuisto. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. Pe 15.6. klo 20-23. Flowpark ja maauimala avoinna klo 23. Puistossa voi telttailla yön yli. Lammin Pellavamarkkinat. La 16.6. klo 8-16. Vuoden 2018 Häme-päivä. Markkina-alue Lamminraitin ja Evontien välissä. Ohjelmassa mm. klo 10.15 Häme-päivän esittely, klo 13.00 Lammin Sahtimestaruuskilpailu. Pellava- ja Sahtimuseo Evontiellä avoinna klo 10-14 ja Lammin kirkko avoinna klo 11-17. Markkinoiden yhteydessä Hämeen Sanomien tähtitapahtuma, jossa Varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista ja nuorallatanssija Saana Peura. Musketööripäivä. Hämeen linna. Kustaa III:n katu 6. Hämeenlinna. 16.6. klo 10–17. Syödään yhdessä hämäläisittäin. Tori-piknik. La 16.6. klo 11-15. Hämeenlinnan Tori. Raatihuoneenkatu 10. Hämeenlinna. Sairion Karnevaalit. Sairionpuisto. Hämeenlinna. La 16.6. klo 12-19. Rento kaupunginosatapahtuma livemusiikilla höystettynä. Skogsterin talojuhla ja museomarkkinat. Museo Skogster. Raatihuoneenkatu 8. Hämeenlinna. La 16.6. klo 11-15. Ohjelmaa koko perheelle Raatihuoneenkadulla ja Skogsterin talossa. Match Show. Kauppakeskus Tuulosen nurmialue. Tuuloksentie 1. Tuulos. Huonolla ilmalla Tuulosen parkkihallissa. Su 17.6. klo 12. Metsämörrin pyhäpäivä. Loimalahden leirikeskus. Majalahdentie 1. Hämeenlinna. Su 17.6. klo 11-14. Ulkoilua ja luonnon ihmettelyä koko perheen voimin. Dance Fit Cocktail. Pekolan tanssilava. Aulangontie 681. Hattula. Ma 18.6. klo 17.30-20.30. Ekakahvila. Hauhon Koivukoto. Kurrenkuja 1. Hämeenlinna. Ke 20.6. klo 10-11.30. Ekakahvila on kaikille avoin maksuton kahvila vauvasta vaariin ja muoriin. Kahvakuula. Virala Camping. Saarelantie 86. Janakkala. Ke 20.6. klo 19.30-20.30. Lavis-Lavatanssijumppa. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Ke 20.6. klo 18-19. Niskavuoriviikon avajaiset. pe 22.6. klo 12. Skytten aukio Hauhon kirkon luona, Hauho. Juhannusaattojuhla. Ahveniston olympiapuisto. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. Pe 22.6. klo 18-22. Yhteislaulua klo 20, lentonäytös klo 20.45, kokko syttyy klo 21, Juhannuksen voimaa -musiikkishow klo 21.30. Rantalahden juhannusjuhla. Janakkalan seurakunnan leirikeskus Rantalahti. Rantalahdentie 70. Janakkala. Pe 22.6. klo 18. Hartaus ja yhteislaulua sekä musiikkia. Kokko säävarauksella noin klo 19. Dance Fit Cocktail. Pekolan tanssilava. Aulangontie 681. Hattula. Ma 25.6. klo 17.30-20.30. Niskavuoriviikon lasten perinnepäivä. Ti 26.6. klo 11-14. Kotkon museoalue, Kotkontie 35. Hauho. Aulangon puistometsä -kävelykierros. Hotelli Scandic Aulanko. Aulangontie 93. Hämeenlinna. Ti 26.6. klo 18. Kierros Au- langon luonnonsuojelualueella. Yhteislauluilta. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Ke 27.6. klo 18. Laulattajana Kari Karhu. Kahvakuula. Virala Camping. Saarelantie 86. Janakkala. Ke 27.6. klo 19.30-20.30. Lavis-Lavatanssijumppa. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Ke 27.6. klo 18-19. XXV Niskavuoriviikon seminaari. Ke 27.6. Niskavuoren jäljillä, bussikierros niskavuorelaisissa kohteissa. Ennakko-ilmoittautuminen. Järj. Hauho-Seura. Avoimet puutarhat Hauhon Vanhalla raitilla. Pe 29.6., alkaen klo 10, kesto 6 tuntia. Vanharaitti, Hauho. Ulkoilmaluento Hauhon Wanhalla raitilla. ”Entisaikain oppeja puutarnhoidosta lapsille ja nuorille sadan vuoden takaa”. Pe 29.6., klo 11. Vanharaitti 9, Hauho. Niskavuoriviikon heinäpäivä. Pe 29.6., klo 12:00. Cavénin pelto, Hauhontie 10, Hauho. Sandran rinki. Yöpyöräily, lähtö Hauhotalon pihasta, reitti noin 30 km. Pe 29.6., alkaen klo 21. Hauho. Niskavuoren Markkinat. Hauhon Kesätori. Puukoulun piha, Vihniöntie 3., Hauho. Hämeenlinna. La 30.6. klo 8-14. Markkinat ja sahtimestaruuskisa. Tavataan Kapeella -soutelutapahtuma. Renkajärven Kapee, Vuohiniemi. Hattula. La 30.6. klo 13-15. Renkajärven suojeluyhdistyksen järjestämä soutelutapahtuma. Kokoontuminen veneillä Renkajärven Kapeelle klo 13. SuperWibit iltarieha. Ahveniston maauimala. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. La 30.6. klo 20-23. Vanhan perinteen päivä. La 30.6. klo 9-17. Vanhan perinteen päivä Evolla Haaralan torpalla. Vanhoja työvälineitä ja työtapoja. Ruuhijärventie 571, Lammi. HEINÄKUU Akustin ajot -mopediajelu. XXV Niskavuoriviikon tapahtuma. Su 1.7., klo 11. Lähtö Hauhon ent. kunnantalon pihasta, Vihniöntie 4, Hauho. Järj HauhoSeura. Hälläpyörämarkkinat. Ahveniston moottorirata. Poltinahontie 47. Hämeenlinna. Su 1.7. klo 8-15. Hämeen Mobilistien ja Ahveniston moottoriradan järjestämä rompe- ja kirpputoritapahtuma. Lavatanssijumppa. Pekolan tanssilava. Aulangontie 681. Hattula. Ma 2.7. klo 18.30-20, ma 9.7. klo 18.30-20, ma 16.7. klo 18.30-20, ma 23.7. klo 18.30-20, ma 30.7. klo 18.30-20. Aulangon puistometsä -kävelykierros. Hotelli Scandic Aulanko. Aulangontie 93. Hämeenlinna. Ti 3.7. klo 18. Kierros Aulangon luonnonsuojelualueella. Kuukausimarkkinat. Hämeenlinnan Tori. Raatihuoneenkatu 10. Hämeenlinna. Ti 3.7. klo 8. Poukapirtin saunailta. Poukapirtti. Ruhantie 205. Janakkala. Keskiviikkoisin klo 16-20. Kaikille avoin ja maksuton saunailta. Yhteislauluilta. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Ke 4.7. klo 18. Laulattajana Varusmiessoittokunta. Kahvakuula. Virala Camping. Saarelantie 86. Janakkala. Ke 4.7. klo 19.30-20.30. Lavis-Lavatanssijumppa. Ka- tuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Ke 4.7. klo 18-19. Wanaja Festival. Linnanpuistossa 6.-7.7.2018. Kustaa III katu. Hämeenlinna. Kotimaisia eturivin artisteja. Pe 6.7. klo 12. Kansanlaulukirkko. Rengon kirkko. Rengonraitti 15. Hämeenlinna. Su 15.7. klo 10. Kansallispukujen tuuletus: tule kansallispuvussa tai kansanomaisessa asussa. Hauhon Kesätori. ja Hämeen Sanomien tähtitapahtuma, jossa Varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista ja nuorallatanssija Saana Peura. Vihniöntie 3. Hauho. La 7.7. klo 8-14. Hautausmaakierros. Kalvolan hautausmaa. Iittalantie 305. Hämeenlinna. Su 15.7. klo 11.15. Lähtö Kalvolan kotiseutumuseolta kirkon vierestä klo 11.15. Vetäjänä Ulla Eerola. Järjestää Kalvola-seura. Wanaja Festival. Linnanpuisto. Kustaa III katu. Hämeenlinna. Kotimaisia eturivin artisteja. La 7.7. klo 12 ja su 8.7. klo 12. Kartanoromantiikan tuntematon kulta-aika. Retki Hauholla ti 17.7. Ohjelma ja ilmoittautuminen tarkentuvat myöhemmin. Heinärippi. Vanajan kirkko. Hautausmaantie. Hämeenlinna. Su 8.7. klo 10. Sään salliessa jumalanpalvelus pidetään kirkon pihalla. Aulangon puistometsä -kävelykierros. Hotelli Scandic Aulanko. Aulangontie 93. Hämeenlinna. Ti 17.7. klo 18. Kesäseurat. Syöksynsuun leirikeskus. Syöksynsuu 27. Hämeenlinna. Su 8.7. klo 18. Seurat pidetään rannan leirikirkossa. Aulangon puistometsä -kävelykierros. Hotelli Scandic Aulanko. Aulangontie 93. Hämeenlinna. Ti 10.7. klo 18. Harrasteajoneuvojen tapaaminen. Virvelinranta. Ansarinkuja 1. Hämeenlinna. Ti 10.7. klo 19. Yhteislauluilta. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Ke 11.7. klo 18. Laulattajana Erkki Liikanen. Kahvakuula. Virala Camping. Saarelantie 86. Janakkala. Ke 11.7. klo 19.30-20.30. Lavis-Lavatanssijumppa. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Ke 11.7. klo 18-19. Keskikesän kuutamouinti. Ahveniston maauimala. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. Pe 13.7. klo 20-23. Linnahölkkä. Säästöpankkiareena. Härkätie 17. Hämeenlinna. Pe 13.7. klo 19. Reitti 10 km kulkee Vanajan rantateitä. Sarjat: M, M35, M45, M55, M65, N, N40, N50, N60 sekä kuntosarja. Herkkujen yö Hauholla. Pe 13.7. alkaen klo 18.00. Herkkujen yössä Hauholla on tarjolla herkkuja useissa eri paikoissa. Iltatori Vihavuodessa. Pe 13.7. klo 18-19.30. Herkkujen yö Vihavuodessa klo 18 – 24. Vihavuodentie 355, Sappee, Hauho. Tawastia Truck Weekend. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Pe 13.7. klo 18.30. Koko perheen rekkatapahtuma. Autot saapuvat torille letkana moottoriradalta. Maatilat avaavat ovensa. La 14.7. klo 11-15. Avointen maatilojen päivänä voi tutustua hämäläiseen ruuantuotantoon. Avoimet maatilat Kanta-Hämeessä: Hauholla Rinteelän tila, Pekkolan tila, Mattilan tila ja Peltosirkun tila, Hämeenlinnassa Luolajan maatalousmuseo ja Tiirinkoski, Hattulassa Koveron tila, Janakkalassa Hakolan Marjatila ja Iso-Hiiden kartano, Lammilla Kuusamon mansikkatila, Tammelassa Kauniston tila, Mustialan opetus- ja tutkimusmaatila ja Vekkilän museotila, Forssassa Maatalousyhtymä Länninki ja Mänkin tila, Hausjärvellä PeltoMattilan tila, Lopella Pelto-Seppälän tila ja Riihimäellä MTY Kaipainen. Lisätietoa päivästä ja tiloista: kasvuahameessa.fi. Tawastia Truck Weekend. Ahveniston moottorirata. Poltinahontie 47. Hämeenlinna. La 14.7. klo 10 alkaen. Koko perheen rekkatapahtuma. Hauhon Kesätori. Vihniöntie 3. Hämeenlinna. La 14.7. klo 8-14. Hauhon Yrittäjien kesätori. Hotsin syönnin MM. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Karsinnat ti 17.7. ja finaali to 19.7. Yhteislauluilta. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Ke 18.7. klo 18. Laulattajana Karri Salo Tuhotut talot, kadonneet kodit. Museo Skogster. Raatihuoneenkatu 8. Hämeenlinna. 18.7. ke klo 17. Kaupunkikierros Hämeenlinnan keskustan purettujen talojen historiaan. Varikonniemen kävelykierros. Hotelli Vaakuna. Possentie 7. Hämeenlinna. Ke 18.7. klo 18. Kierros rautatieaseman ja Varikonniemen alueella. Renkoviikko. 19.7.-27.7. Jaakon vaellus. To 19.7. Renkoviikko. Vaellus Vuohiniemen rukoushuoneelta Hattulasta Rengon kirkkoon. Klo 10 hartaus Vuohiniemen rukoushuoneella, Puolivälintie 513, Vuohiniemi. Vaeltajan messu klo 18 Rengon kirkossa, Rengonraitti 15, puhe Anne Pohtamo. Airsoft-tapahtuma Taisteluosasto 2018. To 19.7. - su 22.7. Neljä päivää kestävä airsoft-tapahtuma, joka yhdistää sotilassimulaatiota ja eläytymispainotteista airsoftia. TSTOS 18 järjestetään Hattulassa Puolustusvoimien Ilveskallion alueella. IHANA KESÄ AULANGOLLE! Kävelykierrokset puistometsässä tiistaisin 26.6.31.7.2018. Lähtö Scandic Aulangon pääaulasta klo 18. Kesto n. 2 tuntia. Aikuinen Lapset (7-17v.) Perhelippu (2 aik. + 2-3 lasta) 5€ 2€ 12 € WWW.KANTAHAMEENOPPAAT.FI Lasten kesäteatterissa Aulangon Graniittilinnassa 1.7.-5.8. koko perheen rosvoseikkailu Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti. Lapset alle 15 v Aikuiset Eläkeläiset, opiskelijat 10 € 17 € 15 € WWW.MINITEATTERI.FI VINKKI! Välineet omatoimiseen liikkumiseen ja hauskanpitoon vuokraa Aulanko Outdoors. ESIMERKIKSI: KAUPUNKIPYÖRÄT (Poni) | KICK BIKET 4 tuntia päivä sis. kypärä 15 € 25 € WWW.AULANKOOUTDOORS.FI LINNANNIEMELLE! Kaloisten tukikohdan iltatori klo 15-22- Asemintie 349, Renko. Tukikohdassa myös trofeenäyttely, Markun nahkatöitä, käsityönäyttely. Jaakon markkinat. Rengon keskustassa Rengonraitilla la 21.7. klo 9-15. Renkoviikon avaus klo 10. vuoden 2018 Rengon Jaakon julkistaminen klo 12.15. Musiikkihetket Rengon kirkossa, Rengonraitti 15, klo 11, 12 ja 13. Markkinoiden yhteydessä Hämeen Sanomien tähtitapahtuma, jossa Varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista ja nuorallatanssija Saana Peura. Ratsastuskilpailut Suontaan kartanossa. Suontaantie 156. Hattula. La 21.7.- su 22.7. la klo 8-17, su klo 10-17. Ponien SMkilpailun ja Back on Track taitomestaruuden 2018 lisäksi kilpaillaan 80 cm avoimessa luokassa ja nuorten 5-7 vuotiaiden hevosten Avant trophy osakilpailuissa. Hauhon Kesätori. Vihniöntie 3. Hämeenlinna. La 21.7. klo 8-14. Hauhon Yrittäjien kesätori lasten ehdoilla. Kierrä kaikki kolme kohdetta edullisella aluelipulla: Hämeen linna, Vankilamuseo ja Museo Militaria Aikuinen lapset (7-17 v.) 17€ 7€ VINKKI! Hämeen linnan lastenkierrokset ti, to, la 18.6.-31.7.2018. Lähdöt klo 11, 12, 14 ja 15. Kesto n. 45 min. WWW.VISITHAMEENLINNA.FI VANAJAVEDELLE! Hopealinjan iltaristeilyt 6.6.-22.8. keskiviikkoisin ja 30.6.-4.8. lauantaisin Hämeenlinna-Lepaa klo 19-20.30 ja Lepaa-Hämeenlinna klo 20.30-22 Aikuinen lapset (3-12 v.) 25€ 15€ VINKKI! Muista myös juhannusristeily ja muut risteilymahdollisuudet WWW.HOPEALINJA.FI Minitaidefestarit. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. La 21.7. klo 16-22. Kirkkopolun vaellus. Kalvolan kirkko. Iittalantie 300. La 21.7. klo 10. Lähde vaeltamaan Kalvolan kirkkopolku yhdessä Kalvola-seuran ja Kalvolan seurakunnan kanssa. Katso lisää matkailuvinkkejä WWW.VISITHAMEENLINNA.FI /VisitHameenlinna.fi @visithameenlinna 21

22 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Renkoviikon juhlamessu. Su 22.7. klo 10 Rengon Pyhän Jaakon kirkossa, Rengonraitti 15, Renko. Jaakonjuhla. Renkoviikko. Su 22.7. klo 17 Ahoisten maamiesseuratalolla, Topenontie 1010, Renko. Kaloisten tukikohdan kahvio ja näyttely. Avoinna Renkoviikolla su 22.7. klo 9-16. Asemintie 349, Renko. Kesäseurat. Syöksynsuun leirikeskus. Syöksynsuu 27. Hämeenlinna. Su 22.7. klo 18. Pikku-Pena laulattaa. Kimppakammari. Rengonraitti 19. Renko. Ma 23.7. klo 13.30. Kahvitarjoilu. ja iltatori. Pe 27.7. klo 17-21. Asemintie 349, Renko. Hauhon Kesätorin Nostalgia. Hauhon Kesätori. Vihniöntie 3. Hämeenlinna. La 28.7. klo 8-14. Renkajärven kesäjuhla. Rimmilän kylätalo. Renkajärventie. Hämeenlinna. La 28.7. klo 17-19. Renkajärven suojeluyhdistyksen järjestämä kesäjuhla. Vanaja Tournament. Hämeen linna. Kustaa III:n katu 6. Hämeenlinna. 28.7. klo 10-17. Keskiaikaisen buhurt-kamppailulajin suurin Suomessa järjestettävä turnaus. Kesäseurat. Syöksynsuun leirikeskus. Syöksynsuu 27. Hämeenlinna. Su 29.7. klo 18. Kirstin päivän laulajaiset Vihavuodessa. Ti 24.7. alkaen klo 19. Vihavuodentie 355, Sappee, Hauho. Tubitohtorin tehtäväpolku. Museo Skogster. Raatihuoneenkatu 8. Hämeenlinna. 31.7.-5.8. ti, to-su klo 11-17, ke klo 11-19. Valajärven ympäripyöräilytapahtuma ti 24.7. klo 9-18, Renko. Kahvila Tervapirtti Kaloisissa, trofeenäyttely. Keittoateria klo 11-15. Aulangon puistometsä -kävelykierros. Hotelli Scandic Aulanko. Aulangontie 93. Hämeenlinna. Ti 31.7. klo 18. Luontokukkasidontaa. Renkoviikko. Ke 25.7. klo 9-15 Rengon srk-talossa, Hinkaloistentie 1, Renko. Ennakkoilmoittautuminen. ELOKUU Lavismaraton Sotkanlinnassa. Renkoviikko. Ti 24.7. klo 18-21. Hämeen Härkätie 4036, Renko. Tuhotut talot, kadonneet kodit. Museo Skogster. Raatihuoneenkatu 8. Hämeenlinna. 1.8. ke klo 17. Kaupunkikierros Hämeenlinnan keskustan purettujen talojen historiaan. Lähtö museon aulasta. Yhteislauluilta. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Ke 25.7. klo 18. Laulattajana Pekka Lunnikivi. Yhteislauluilta. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Ke 1.8. klo 18. Laulattajana KuKa-kuoro. HämSY:n 17-vuotiaiden pmkilpailut. Kaurialan urheilukenttä. Brahenkatu 4. Hämeenlinna. Ke 25.7.-26.7. Yleisurheilun piirinmestaruuskilpailut M/N17. Poukapirtin saunailta. Poukapirtti. Ruhantie 205. Janakkala. Keskiviikkoisin klo 16-20. Kaikille avoin ja maksuton saunailta. MLL Rengon yhdistyksen 90-vuotisjuhlavuoden lastentapahtuma. Sotkalinnan tanssilava. Hämeen Härkätie 4036. Renko. To 26.7. Klo 16. Alkaen Pääesiintyjänä Miiru Millisentti ja komppikoirat. Perhos-hyönteisnäyttely Nummenkylän koululla. To 26.7. klo 10-17. Kahvila avoinna klo 10-18. Hämeen Härkätie 4151, Renko. Kaloisten tukikohdan kahvio XVI Hauhon Jokamiestriathlon. Hauhotalo. Kirkkotie 5. Hämeenlinna. Ke 1.8. klo 18.3021. Lliikuntatapahtuma kaiken ikäisille ja kaiken kuntoisille liikkujille. Lasten taidefestivaali Hippalot. Verkatehdas. Paasikiventie 2. Hämeenlinna. 2.8.-5.8. to-su klo 10-17. Monitaiteinen festivaali 0-10 -vuotiaille lapsille perheineen. Tehdas Tanssii -festivaali: Mestarikurssi. Opistotalon Kolmipäiväinen Linna Cruising -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Kantolan tapahtumapuistossa 10-12.8. Lauantaina illansuussa autoletka kiertää kaupunkia. KUVA: Terho Aalto maraton. Kaurialan urheilukenttä. Brahenkatu 4. Hämeenlinna. La 4.8. klo 13.40. Kymppi, puolimaraton ja maraton. Kympin ja puolimaratonin voi myös kävellä. Hämeenlinnan Tarmo. tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. To 2.8. – ti 7.8. Tehdas Tanssii -festivaali: Musikaalitanssi. Opistotalon tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. To 2.8. klo 16-17.30, pe 3.8. klo 16-17.30. Tehdas Tanssii -festivaali: Baletti. Opistotalon tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. Pe 3.8. klo 17.45-19.15, la 4.8. klo 9.30-11, su 5.8. klo 9.30-11. Klassisen baletin kurssi. Leipäkivenheiton SM-kisat. Rimmilän kylätalo. Renkajärventie 1336, Rimmilä, Kalvola. La 4.8. klo 14. Rimmilän kyläyhdistys järjestää toista kertaa SMkisat neljässä sarjassa: naiset, miehet, pojat ja tytöt. Tehdas Tanssii -festivaali: Opettajien viikonloppu. Opistotalon tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. La 4.8. klo 9.30-18, su 5.8. klo 9.30-18. Tehdas Tanssii -festivaali: Luigi-tekniikka. Opistotalon tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. La 4.8. klo 12.3015, su 5.8. klo 12.30-15. Kataloisten Iltamat. Kataloisten seurantalo. La 4.8. Klo 18. Kataloistentie 553, Lammi, Hämeenlinna. Näytelmä ”Rovaniemen markkinoilla”, kenttäpelit, tanssiorkesteri ”Osa-aikaiset”. Järj. Kataloisten kyläyhdistys ry. Tehdas Tanssii -festivaali: Nykytanssi. Opistotalon tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. Su 5.8. klo 17-18.30, ma 6.8. klo 17-18.30, ti 7.8. klo 1718.30. Kolmipäiväinen nykytanssin workshop. 33. Hämeenlinnan kaupunki- joka ja Tehdas Tanssii -festivaali: Avoimet ovet. Opistotalon tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. La 4.8. klo 10.3012, ti 7.8. klo 10.30-12, ti 7.8. klo 15.30-16. Le Blason PETÄYKSEN KESÄ 2018: HERKKUJA & HUVEJA 22.6.-4.8. Rantaravintola Kaisa palvelee päivittäin – tule herkuttelemaan grillatulla kesäcartella! 22.6.-4.8. Kaisan jamit, pe & la, klo 20.00 alkaen (DJ-karaoke/artisti-ilta) 22.-24.6 25.8. Petäyksen Juhannus Koko kansan Rapujuhlat – päivä täynnä ohjelmaa Uutuus! Risteilyt to ja pe Iittalaan tai Visavuoreen! Käytössä yli 20 kivaa kesäaktiviteettia! Ohjelma ja aikataulut: www.petays.fi 120€ perhe/vrk Harrasteajoneuvojen tapaaminen. Virvelinranta. Ansarinkuja 1. Hämeenlinna. Ti 7.8. klo 19. Tehdas Tanssii -festivaali. Trash Heroes. Hämeenlinnan Tori. Raatihuoneenkatu 10. Hämeenlinna. Ti 7.8. klo 10 ja klo 13. Tehdas Tanssii -festivaali. Katja Lundén company: Flamencosauna. Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämö. Verkatehtaankuja 5. Ti 7.8. klo 19. Senior EM-golfin avajaiset. Hämeenlinnan tori. Raatihuoneenkatu 11. Hämeenlinna. Ti 7.8. klo 20. Varikonniemen kävelykierros. Hotelli Vaakuna. Possentie 7. Hämeenlinna. Ke 8.8. klo 18. Perheiden leiripäivä. Loimalahden leirikeskus. Majalahdentie 1. Hämeenlinna. Ke 8.8. klo 9.30-11.30. Ulkoilua, laulelua, pientä ohjelmaa, makkaranpaistoa. Linna Cruising. Kantolan Tapahtumapuisto. Puusepänkatu 9. Hämeenlinna. 10.8.-12.8. pe-su klo 10-13. Kolmipäiväinen harrasteajoneuvotapahtuma. Kustaan Kymppi. Hölkkätapahtuma. La 11.8. klo 13. Löyttymäen vpk-talo. Jokimaantie 541. Janakkala. Hauhon keskustassa RAVINTOLA kesä-heinäkuussa myös la - syö niin paLjon kuin jaksat - KARAOKE HIILIGRILLISTÄMME Karamellisoitua possunkylkeä Härän flank provencale ylikypsää rypsiporsaan filettoa Merquez makkaraa Kananrintaa omena-barbeque Grilliperunoita www.neljaoravaa.fi Tervetuloa! Hauhontie 17, HAUHO Puh. (03) 675 1149 Kesämatineat LISÄKSI Blasonin leipää Vihreää salaattia Sauce vertea Chimichurri fraiche Sellericoleslawta Korianteri ananasta Kurkku-jogurttisalaattia Srirachamajoneesia Vuohenjuustokreemiä 29€ Kuukausimarkkinat. Hämeenlinnan Tori. Raatihuoneenkatu 10. Hämeenlinna. Ti 7.8. klo 8. MAUKAS KOTIRUOKALOUNAS ARK. 11–15 grill Buffet vain Tehdas Tanssii -festivaali: Torijamit. Hämeenlinnan Tori. Raatihuoneenkatu 10. Hämeenlinna. Ma 6.8. klo 12.30, ti 7.8. klo 12.30. Tehdas Tanssii -festivaali: Avoimet ovet. Opistotalon tanssisalit. Verkatehtaankuja 9. Hämeenlinna. Ti 7.8. klo 10.30-12 ja klo 15.30-16. H A-oikeudet H Screen H Musiikki H Biljardi pe LA All You Can Eat klo 18 alkaen.–12.8. 30.6 Tehdas Tanssii -festivaali. Kajaus, Koskinen, Mäenpää & Raatikainen. Hämeenlinnan teatterin Verstas-näyttämö. Verkatehtaankuja 5. Hämeenlinna. Ma 6.8. klo 19. Kahden nykytanssiteoksen ilta. Sibeliuksen syntymäkodissa 3.6.–26.8. sunnuntaisin klo 14 Jannen kirjeitä musiikista -näyttely 24.5.–2.9. /hlö varauk sales.ha set: meenm @sok.fi aa tai 020 12 34 654 Puuhaniemen perhepaketti (2 AIKUISTA JA 1-2 LASTA) sis. majoituksen aamiaisella, rantasaunan ja kesäaktiviteetit Petäys Resort HOTELLI@PETAYS.FI | +358 3 673 301 facebook.com/petaysresort instagram.com/petaysresort Konserttiliput: 12 / 8 / 5 € Hallituskatu 11, 13100 Hämeenlinna • ohjelma: hmlmuseo.fi

HÄMEEN SANOMAT KESÄ Koulut kutsuu -kuutamouinti. Ahveniston maauimala. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. La 11.8. klo 20-23. Maauimalassa voi uida klo 23 saakka. Elomessut. Yleismessut. Verkatehtaan alue. Paasikiventie 2. Hämeenlinna. La 11.8. klo 10-18, su 12.8. klo 10-17. Janakkala-juhla. Tarinmaan VPK:n talo. Hakoistentie 279. Janakkala. Su 12.8. klo 12. Järj. Janakkala-Seura ry. Seurakunnan kesäpäivä. Janakkalan seurakunnan leirikeskus Rantalahti. Rantalahdentie 70. Janakkala. Ti 14.8. klo 13-19.30. Hämeen keskiaikafestivaali. Linnanpuisto ja Linnaniemi. Kustaa III:n katu. Hämeenlinna. 15.8. klo 11 -19.8. klo 16. Lepaa 2018 -näyttely. Avoinna 16.–18.8. to-pe klo 10–17 ja la klo 10–16. Lepaalla kohtaavat puutarha- ja viheralan sektorit kiinteistönhoidon ja maanrakennuksen ammattilaiset. Hämeen ammattikorkeakoulu, Lepaan yksikkö. Lepaantie 129, Hattula. Kuutamokävely Murhalammelle. Kalvolan kotiseutumuseo. Iittalantie 284. Kalvola. Pe 17.8. klo 20.30. Lähtö kotiseutumuseon edestä klo 20.30. Hämeen Sanomien tähtitapahtuma. Varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista ja nuorallatanssija Saana Peura. Hämeenlinnan tori. La 18.8. sen syntymäkodissa, Hallituskatu 11. Pe 24.8. joiden omat voimat eivät riitä pyöräilyyn. Täplärapu - uhka vai mahdollisuus -seminaari. Petäys Resort. Petäyksentie 35. Hattula. Pe 24.8. klo 10-15. Avoimessa seminaarissa asiaa käytännön raputaloudesta ja tutkimuksesta. Leppoisan tahdin kävelylenkki Kuntokulmalta. Kuntokulma. Maantie 16-18. Riihimäki. Ke 30.5. klo 9-9.45. RapuFest. Riikalantie 27. Hämeenlinna. 24.8.-25.8. pe klo 1623, la klo 12-23. Lammin Riikosten kylässä järjestettävä suomalaisen musiikin festivaali. Tuuloksen syysmessut ja markkinat. Kauppakeskus Tuulonen. Tuuloksentie 1. Tuulos. Samassa yhteydessä Hämeen Sanomien tähtitapahtuma, jossa Varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista ja nuorallatanssija Saana Peura. La 25.8. Messut jatkuvat su 26.8. klo 12 Aki Palsanmäen vetämällä huutokaupalla. Venetsialainen kuutamouinti. Ahveniston maauimala. Olympiakatu 18-20. Hämeenlinna. La 25.8. klo 20-23. Opastettu kenttäkierros Räyskälässä. Maksuton kenttäkierros Räyskälän ilmailukeskuksessa. La 2.6. klo 10, lähtö ravintolan edestä. Räyskäläntie 311, Räyskälä. Loppi. Lepakkotapahtuma Vihavuodessa. La 25.8. klo 16 -23. Perinnepelejä, ankkakoskenlaskut, luontoilta klo 19.00 – Karri Jutila asiantuntijaraateineen. Pikkuuoma valaistaan yöksi. Vihavuodentie 355, Sappee, Hauho. Motoristien iltakahvitapaaminen. Ma 27.8. klo 18-19.30. Aulangon näkötorni, Aulangontie, Hämeenlinna. RIIHIMÄEN SEUTU Varikonniemen kävelykierros. Hotelli Vaakuna. Possentie 7. Hämeenlinna. Ke 22.8. klo 18. Erkylänjärven ympärijuoksu. Hausjärvi. La 26.5. Hämeenlinnan Taiteiden yö. Monitaiteellinen kaupunkifestivaali. Hämeenlinnan keskusta. Ohjelmaa Museo Skogsterissa, Raatihuoneenkatu 8 ja Sibeliuk- Tasapainotorstai. Ikääntyneiden liikkumiskyvyn testausta. Kuntokulma. Maantie 16-18. Riihimäki. To 31.5. klo 13.15-14. Tasapainotorstai. Tasapainoharjoittelua. Kuntokulma. Maantie 16-18. Riihimäki. To 31.5. klo 14.15-15. Tasapainoharjoittelua ikääntyneille. Tarinatuokio Kimppakammarilla. Kimppakammari. Rengonraitti 19. Renko. Ma 20.8. klo 13.30. Hämeenlinnan Taiteiden yö. Kumppanuustalo. Kirjastokatu 1. Hämeenlinna. Pe 24.8. klo 16 - la 25.8. klo 00. Maksutonta ohjelmaa ympäri kaupunkia kaikenikäisille. Miesten vuoro. Puistonkulma. Valtakatu 7-9. Riihimäki. Ke 30.5. klo 15-17. Kahvia ja keskustelua. TOUKOKUU Leppoisan tahdin kävelylenkki Puistonkulmalta. Puistonkulma. Valtakatu 7-9. Riihimäki. Ma 28.5. klo 9-9.45, to 31.5. klo 9-9.45. Kävelylenkki ikääntyneille. Puistonkulman riksakyydit. Puistonkulma. Valtakatu 7-9. Riihimäki. Ma 28.5. klo 13-15, ti 29.5. klo 13-15, ke 30.5. klo 13-15, to 31.5. klo 13-15. Ilmaisia virkistysajeluja pyöräriksalla henkilöille, Puistonkulman terveystorstai. Puistonkulma. Valtakatu 7-9. Riihimäki. To 31.5. klo 13-15. KESÄKUU Vihavuodentie 355, 14930 SAPPEE AVOINNA KESÄ – ELOKUU 10 – 20 GSM. 040 8476649/Mona Lopen Mieslaulajat teatterin lumoissa. Sajaniemen kesäteatteri. Maitokalliontien. Sajaniemi. Loppi. 10.6. klo 14–17. Tuttuja laulunäytelmäsäveliä. Kylärinkipyöräily Hasujärvellä. 35 km lenkin lähtö Kurun Maisalasta ja 20 kilometrin reitin lähtö Kirkonkylän Ahjolasta. Ennakkoilmoittautuminen 3.6. mennessä. Samana päivänä myös Pic-nic-pyöräily Valkjärvelle, jossa klo 12-16 saunomista, uimista ja pihapelejä. Hausjärvi. Su 10.6. klo 9.30 Lopen iltatorit. Iltatorit torstaisin la 14.6.-16.8. klo 17-20. Kauppatie 6. Loppi. IskelmäKesä Riihimäki 2018. Riihimäen tori. Torikuja. Riihimäki. Pe 15.6. klo 17, la 16.6. klo 17. Erämessut Riihimäen Urheilupuisto. Pohjolankatu 6-8. Riihimäki. To-pe 7.6.-8.6. klo 11-19, lasu 9.6.-10.6. klo 10-18 Silja Vuorikuru kertoo Syrjässä kirjastaan. ”Aino Kallas - Maailman sydämessä”. Kallaksentie 77, Järventausta. Loppi. La 16.6. klo 16. Kesäkahvila Perunakuoppa. Kahvila Perunakuoppa. Räyskäläntie 562. Loppi. 9.6.-25.8. la klo 10-15. Lasi- ja keräilytapahtuma. Suomen Lasimuseo. Tehtaankatu 23. Riihimäki. La 9.6. klo 10-15. Lasten lauantai. Lopen kirjastossa. La 9.6. klo 10-14. Ohjelmassa klo 10-11 kepparirata, lasten taidepaja klo 11-13, musiikkiesitys klo 14. Kirjojen poistomyyntiä. Kauppatie 3. Loppi. Purjelennon SM-kisat. Räyskälän ilmailukeskus. La 9.6.- la 16.6. Räyskäläntie 311, Räyskälä. Loppi. Yks-Kakslammen ulkoilupäivä. Luonnonkukkapäivän kasviretki. Luontoretki Syrjässä su 17.6. klo 17. Kallaksentie 77, Järventausta. Loppi. Kokkojuhla. Vojakkalan uimaranta. Vojakkalantie 166. Loppi. Pe 22.6. klo 22. Kokko klo 22.00. Loppijärven Valkeat yöt -soututapahtuma. Pe 29.6. klo 1824. Tapahtumapaikkoina Lopen kirkonkylän, Sajaniemen ja Syrjän uimarannat. Loppi. Koko perheen kesätapahtuma. La 30.6.-su 1.7. klo 10-16. Vanhoja koneita, autoja, traktoreita, vintagemuotia, museo avoinna. Mustajoentie 314. Loppi. Salonkylän kesäjuhlat. Kesäjuhlat Salonkylän Talolla. Kenttäpelejä, perinnevisa, näyttely alkaen klo 16. Rautakoskentie 865. Loppi. HEINÄKUU Vojakkalan kesäjuhlat. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. Pe 6.7. klo 6 - la 7.7. klo 12. Runon, suven ja Eino Leinon päivät Syrjässä. Pe 6.7.-la 7.7. klo 18. Aino Kallaksen Sudenmorsian, hiidenmaalainen tarina I osa 6.7. ja II osa 7.7. Draamakerronta Erja Noroviita. Kallaksentie 77, Järventausta. Loppi. Perunankukkapäivän toritapahtuma. Lopen tori la 7.7. klo 9-14. Kauppatie 6. Loppi. Krouvin kirppis. Joentaan koulun pihalla la 7.7. klo 12-16. Punaportintie 8, Jokiniemi. Loppi. Nuorten avoin onkitapahtuma ja lastenkonsertti. La 7.7. Saarijärven Saviniemessä alkaen klo 13. Loppi. Opastettu kenttäkierros Räyskälässä. Maksuton kenttäkierros Räyskälän ilmailukeskuksessa. La 7.7. klo 10, lähtö ravintolan edestä. Räyskäläntie 311, Räyskälä. Loppi. Viehekalastusniksejä. Kalastusopas Ari Paataja Syrjässä ke 11.7. klo 18. Kallaksentie 77, Järventausta. Loppi. Elettiin ennenkin. Tapahtuma Topenon kalamyllyllä la 147. klo 11-16. Tarvontie 1. Loppi. Mommilanjärven soutelu ja Haminankylän maalaismarkkinat. La 21.7. klo 9.30 alkaen. Pollinmaantie 1. Hausjärvi. Opastus 54-tieltä. Kirppis-toripäivä Salonkylän Talolla. La 28.7. klo 10-15. Rautakoskentie 865. Loppi. Miinan markkinat. La 28.7. klo 10-15. Miinan montun kesäteatteri ja Turkhaudan seurojentalo. Hausjärventie 1614, Turkhauta. Hausjärvi. Muistoja vanhasta Hunsalasta. Kuvia ja tekstejä Hunsalan työväentalolla su 29.7. klo 11-16. Yhteislaulua klo 13-14. Talonraitti 35, Pilpala. Loppi. Suviehtoon hautausmaakävely. Ti 31.7. klo 18. Kokoontuminen siunauskappelilla. Pilpalantie 3. Loppi. ELOKUU Avoimet ovet Lukkarin puustellissa. Ti 2.8. klo 18-20. Iltahartaus Lopen vanhassa kirkossa klo 20. Pilpalantie 97. Loppi. Lopen kunnanmestaruus beach volley -turnaus. La 4.8. Läyliäisten koulun beach volley -kenttä. Läyliäistenraitti 125, Läyliäinen. Loppi. Opastettu kenttäkierros Räyskälässä. Maksuton kierros ilmailukeskuksessa. La 4.8. klo 10, lähtö ravintolan edestä. Räyskäläntie 311, Räyskälä. Loppi. Oitin markkinat. La 4.8. klo 10-15. Musiikkia, leikkimielisiä kilpailuita, torikauppiaita ja kirppispöytiä. Keskustie, Oitti. Hausjärvi. Käsityö- ja taidelauantai Kalamyllyllä. Topenon kalamyllly la 4.8. klo 11-16. Tarvontie 1, Topeno. Loppi. Mikkolan tilan maalaismarkkinat. La 21.7. Läyliäistenraitti 984. Loppi. Lopen päivä. Su 5.8. Messu Lopen kirkossa, Pilpalantie 1. EevaLiisa Myllymäen esitelmä Sakari Pälsistä ja pianisti Hannu Alan konsertti Lopen kirjaston Fallesmannissa, Kauppatie 3. Loppi. Läyliäisten Maa- ja kotitalousseuran suvipäivälliset. Su 22.7. klo 12. Läyliäisten Seuralassa. Läyliäistenraitti 106. Loppi. Seurakunnallinen yhteislaulutilaisuus. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. Su 19.8. klo 14. Marttatori. Kirkonkylän Marttojen Marttatori la 28.7. klo 9-14. Kunnantalon S-Marketin puoleisessa päädyssä. Yhdystie 5, Loppi. Rauta & Petrooli. Riihimäen Messupuisto, Tehtaakatu. Riihimäki. La-su 1.-2.9. klo 10-17. Elävää historiaa: vanhanajan koneita ja työtapoja. Tervetuloa Rauhankatu 11, Hämeenlinna 050 447 3318 Lounas 11–14 MAJA AVOINNA ma–ti ke–pe la su Kyläkävely Hunsalan vankileirin alueella. Pe 15.6. klo 17.30. Hunsala, Loppi. Lammin perinteisille AVOINNA JOKA PÄIVÄ klo 10–18 VIHAVUODEN KOSKIKAHVILA Lopen yrittäjien markkinatori. Lopen tori. Kauppatie 6. Loppi. Torilla myös Hämeen Sanomien tähtitapahtuma, jossa Varusmiestoimikunnan bändi Panssariprikaatista ja nuorallatanssija Saana Peura. Su 10.6. klo 9-14. Puistojumppaa Hausjärvellä. Kesä-heinäkuussa. Ryttylän urheilukentällä, Uimalantie, tiistaisin 5.6. klo 18 alkaen. Yläkoulun nurmikolla Oitissa, Vartiomäentie 2, keskiviikkoisin 6.6. klo 17.30 alkaen. ä T V : sTt U TUT Opastettua savenmuotoilua kaikenikäisille. Kivaa tekemistä polttareihin, syntymäpäiville ja tyhypäivään. Puh: 040 5672 976 Hangasmäentie 6 • 13210 Hml Ykslammi. Riihiviidantie 616, Ryttylä. Hausjärvi. La 9.6. klo 12-16. Ryttylän Kiri ry järjestää ulkoilupäivätapahtuman kaikenikäisille. Opastettuja luontokierroksia, frisbeegolfia. 23 11–14.30 11–22.00 12–22.00 suljettu Pellavamarkkinoille Strutseja, kuusipeuroja, lampaita, maatilan eläimiä, kahvila-myymälä ja tilateurastamo. Tervetuloa! Olemme avoinna koko kesän Hakkalan koulun ja liikuntakeskuksen ympäristöön La 16.6.2018 klo 8–16 Ark 10 -18 La 10 -16 Su 11- 18 Pääteemana ”YRITTÄJYYS” Pääsyliput markkina-alueelle 3€, lapset alle 14 v. 1€, alle 7 v. ja veteraanit ilmaiseksi www.strutsitila.com Kirvuntie 76 36600 Pälkäne Pääjärj. Lions Club Lammi RENKOVIIKKO 32 vuotta 19.-27.7.2018 PS. Runsaasti tapahtumia ja näyttelyitä koko Renkoviikon! Rengon Yrittäjät ry 040 849 4817 040 063 6421

24 HÄMEEN SANOMAT KESÄ FORSSAN SEUTU TOUKOKUU… Forssa-päivän melontaretki. La 26.5. klo 14-17 Forssan kansallisessa kaupunkipuistossa Loimijoella. Forssa. KESÄKUU… Minkiön mobiilipäivä. Su 3.6. 9.45-16.25. Jokioisten museorautatien liikennekauden avaus ja vanhojen automobiilien harrastajien kokoontuminen. Kiipuntie 49. Minkiö. Finnderby. Pe 8.6.- su 10.6. Ypäjän Hevosopisto, Opistontie 9. Ypäjä. Korteniemen perinnetilan perinnepäivä. La 9.6. klo 11:00 - 17. Kädentaitajia paikalla esittelemässä ja opettamassa taitojaan. Korteniementie 270, Liesjärvi. Tammela. Uuden luontotornin avajaiset Koijärvellä. La 9.6. klo 12 -15.30. Klo 13 opastettu lähtö Koijärvitalolta luontotornille omilla autoilla. Koijärventie 377, Koijärvi. Forssa. Melontaretki Loimijoella. Forssan kansallisen kansallispuiston 3-vuotissynttäreiden kunniaksi. Pe 15.6. klo 19– klo 21. Makkaramarkkinat. Tammelan keskustassa la 16.6. Markkinaalueena kunnantalon piha-alueet. Tammelan yrittäjät ry ja Tammelan kunta. Tammela. Heinämessut. Yleismessut, Forssan Kutomon alueella. Puuvillakatu 4, Forssa. La 30.6. klo 10-17. Su 1.7. klo 10-16. Tyykiblues. Forssan Kutomon sisäpiha. Puuvillakatu 4. Forssa. La 30.6. klo 19-24. HEINÄKUU Heinämessut. La 30.6.- su 1.7. Yleismessut. Kutomon alue. Puuvillakatu 4, Forssa. Korteniemen heinätalkoot. La 7.7. klo 11-17. Heinien niittoa ja seivästystä Korteniemen perinnetilalla. Korteniementie 270, Liesjärvi. Tammela. Lasten perinnepäivä Korteniemen perinnetilalla. Ke 18.7. klo 11–17. Perinnepuuhaa lapsille: pyykinpesua, köydenpunontaa, nikkarointia, pajupillien tekoa ja askartelua. Korteniementie 270, Liesjärvi. Tammela. XXVIII Bella Italia. La 21.7. klo 11. Italialaiset ajoneuvot kokoontuvat Mustialassa. Hämeen Ammattikorkeakoulu, Mustialan yksikkö. Mustialantie 105, Tammela. Minkiön Höyryfestivaali. La 28.- su 29.7.2018. Tapahtumapaikka Minkiön museovarikkoalue on avoinna molempina päivinä kello 10.30-17. Kiipuntie 49, Jokioinen. Festivaalin ajan liikenteessä on kolme museohöyryjunaa sekä festivaalialueella liikennöivä puistojuna. ELOKUU Holjat. Forssan kauppatori. Forssa. to 2. 8. - la 4.8. Hyvän mielen kaupunkifestari. Kotimaisia huippuartisteja mm. Isac Elliot, Kaija Koo, Ile Kallio Big Rock Band, ulkomaisena tähtenä Uriah Heep. Hakkapeliittatapahtuma. La 4.- su 5.8.2018 Tammelassa 40. kerran. Kahden päivän aikana järjestettävä tapahtuma. Hämeen Ammattikorkeakoulu, Mustialan yksikkö. Mustialantie 105, Tammela. Pick-Nick. Harrasteautotapahtuma ja rompetori. Su 5.8. klo 6–17. Pilvenmäen ravirata. Pilvenmäentie 7, Forssa. Suomen luonnon päivä Korteniemen perinnetilalla. La 25.8. klo 11-17. Suomen luontoa juhlitaan rukiin puinnin merkeissä. Korteniementie 270, Liesjärvi. Tammela. Mansikki. Maaseututapahtuma lapsille ja koko perheelle. Luonnonvarakeskuksen Elonkiertopuisto. Ojaistentie 44, Jokioinen. La 8.9 klo 10-17. Eläimiä, työkoneita, lähiruokaa, elämyksiä. Museorautatien syysajo. La 8.9. Höyryjuna liikenteessä klo 9.30–22.30. Jokioisten museorautatien liikennekauden päättää ilotulitus Minkiön asemalla. Kiipuntie 49, Minkiö. Musiikki ja tanssi HÄMEENLINNAN SEUTU TOUKOKUU Yhteislaulua. Tytti Leivo ja Leena Aarnipuu säestys. Palvelutalo Keinukamari, monitoimitila. Pikkujärventie 6. Hämeenlinna. Pe 25.5. klo 13-14. Live: Maisteri T & Lihantie. Albertin Kellari. Kirkkorinne 2. Hämeenlinna. Pe 25.5. klo 21.30. Jonen Karaoke. Pub Vanha Nalle. Turuntie 10. Hämeenlinna. Pe 25.5. klo 21, la 26.5. klo 21, su 27.5. klo 18, pe 1.6. klo 21, la 2.6. klo 21, su 3.6. klo 18, pe 8.6. klo 21, la 9.6. klo 21, su 10.6. klo 18, pe 15.6. klo 21, la 16.6. klo 21, su 17.6. klo 18. Klubi auki & DJ Vesku. Emilia Klubi. Raatihuoneenkatu 23. Hämeenlinna. Pe 25.5. klo 23-4. Hyvästi talvi, tervetuloa kesä! Teemabileet la 26.5. Albertin Kellarissa. Kirkkorinne 2. Hämeenlinna. Kahden kerroksen bileet. Cafe Bar Skogster. Raatihuoneenkatu 8. Hämeenlinna. La 26.5. klo 22. Aikuisten karaokeilta. Virvelin Rantaravintola. Virvelinkuja 2. Hämeenlinna. La 26.5. klo 20. Tenavien karaoke. Virvelin Rantaravintola. Virvelinkuja 2. Hämeenlinna. Su 27.5. klo 12-15. Yhteislaulua. Voutilakeskus. Pollentie 35. Hämeenlinna. 28.5. saakka ma klo 18-20. Isänmaallisia lauluja. Trio Tahdikas. Voutilakeskus ruokasali. Pollentie 35. Hämeenlinna. Ma 28.5. klo 13.30-14.15. Yhteislauluilta. To 31.5. klo Leppäkosken Voiman talo. Leppäkoskentie 368, Janakkala. Järjestää Leppäkosken Voima KESÄKUU Kesämatineat. Sibeliuksen syntymäkoti. Hallituskatu 11. Hämeenlinna. 3.6.-26.8. su klo teokset. Iittalan yhtenäiskoulun aula. Hollaajantie 2. Iittala. Ti 12.6. klo 19. Tuomas Nikkanen. 14, poikkeus 15.7. klo 13, suljettu 24.6. Konserttisarjassa kuullaan Sibeliuksen musiikkia. Scandinavian Hunks. La 9.6., klo 21. Ravintola Parolan Wanha apteekki. Parolantie 37. Hattula. On paljon laulettavaa! Viihdekuoro Cantitores Lammin Turvan talolla. Ti 5.6. klo 19. Mommilantie 7, Lammi. Iittalan musiikkijuhlat. Su 10.6.-pe 15.6. Hattula-päivien avauskonsertti. Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan konserttisoittokunta. Ke 6.6., klo 18. Ulkoilmakonsertti Jaakonpuistossa. Kauppatie 3, Parola tai sateen sattuessa Juteinikeskuksella. Urkumusiikkia ja aarioita. Hämeenlinnan Kirkko. Kirkkorinne. Hämeenlinna. To 7.6. klo 20. Kanttorit Minna Koskikunnas, Sonja Saarikko, Anna-Maria Lehtoaho, Heikki Seppänen. Musavisa Hattulan kirjastolla. Vetäjänä Hannu Kaskela. To 7.6., klo 18-19. Kauppatie 3. Parola. Kokonainen festivaali - Ainolle. Janakkalan Pyhän Laurin kirkko. Hakoistentie 345. Janakkala. Pe 8.6. klo 19-21. Aino Sibeliuksen elämästä inspiroitunut konsertti. Telttatanssit. Tanssit Rosollin teltalla, esiintyjänä Muska Babitzin. Pe 8.6., klo 18. Kauppatie 2. Parola. Hattula. Telttatanssit. Pe 8.6., klo 19. Mierolan silta Cafe. Ventolantie 2. Hattula. Kylänmiehet. Pe 8.6., klo 22. Ravintola Parolan Wanha apteekki. Parolantie 37, Parola. Hattula. Kokonainen festivaali - #metoo. Wetterhoffin talo, vanha kutomo, 2. krs. Palokunnankatu 9. Hämeenlinna. La 9.6. klo 15-17. Kokonainen festivaali - Yleisölle. Suisto-klubi. La 9.6. klo 21-23. Verkatehtaankuja 7. Hämeenlinna. Karaoke-tanssit. La 9.6., klo 19. Mierolan silta Cafe. Ventolantie 2. Hattula. Rock-bileet Hattulassa. La 9.6., klo 19. Rosollin teltta. Kauppatie 2. Parola. Koko perheen konsertti. Iittalan yhtenäiskoulun aula. Hollaajantie 2. Iittala. Su 10.6. klo14. Marjuska Santala laulu ja kertoja & Tommi Varjola kitara. Muuttuvat laulut. Kalvolan kirkko. Iittalantie 300. Su 10.6. klo 16. Iittalan musiikkijuhlat. Jaakko Ryhänen & Seppo Hovi: O. Merikanto, T. Kärki, negrospirituaaleja. Päivätanssit. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Su 10.6. klo 15-18. Seponpäivän laulajaiset. Soittilan Riihi. Satulantie 2. Hauho. Su 10.6. klo 17. Seppo Soittila ja Seppo Lankinen esiintyvät. Tuttu ja tuntematon Oskar Merikanto. Luentokonsertti. Iittalan yhtenäiskoulun auditorio. Hollaajantie 2. Iittala. Ma 11.6. klo 15. Heikki Poroila, A.P.Sarjanto, Kirsi-Marja Alanen viulu, Tuomas Nikkanen piano. Taiteiljatapaaminen: Trio La Rue. Iittalan yhtenäiskoulun auditorio. Hollaajantie 2. Iittala. Ma 11.6. klo 17. Sibeliuksen pianotrioja. Iittalan yhtenäiskoulun aula. Hollaajantie 2. Iittala. Ma 11.6. klo 19. Trio La Rue (Susanna Arminen viulu, Markus Pelli sello, Virva Garam piano). Suomen lied-akatemia. Iittalan yhtenäiskoulun aula. Hollaajantie 2. Iittala. Ti 12.6. klo 14. Tuiki Latvala ja Tuomas Salokangas & Mariia Bertus & Antti Haho Strauss, Britten, Kuula, Kohlenberg, Schönberg, Oskar Merikanto. Taiteilijatapaaminen: Tuomas Nikkanen. Iittalan yhtenäiskoulun auditorio. Hollaajantie 2. Iittala. Ti 12.6. klo 17. Toivo Kuula: Kootut piano­ Toivo Kuulan elämä. Iittalan yhtenäiskoulun aula. Hollaajantie 2. Iittala. Ke 13.6. klo 12.30 ja 17. Juhani Koiviston luento. Kamariooppera Toivo Kuulan elämästä. Iittalan yhtenäiskoulu. Hollaajantie 2. Iittala. Ke 13.6. klo 14 (ensiesitys) ja klo.19. ”Yllätä Ikuinen Virta!”. Sävellys: Sampsa Ertamo, ohjaus ja libretto: Arto Myllärinen, Toivo Kuulan roolissa Kalle Virtanen. Odysseus-kvartetti. Kesäisiä lauluja ja virsiä. Turengin seurakuntakeskus. Juttilantie 2. Janakkala. To 14.6. klo 18, to 9.8. klo 18. Taitelijatapaaminen: Maria Kallionpää & Nottinghamin yliopiston Mixed Reality lab ja Aalborgin yliopisto. Iittalan yhtenäiskoulun auditorio. Hollaajantie 2. Iittala. To 14.6. klo 17. Climb! Pelillinen pianokonsertti. Iittalan yhtenäiskoulun aula. Hollaajantie 2. Iittala. To 14.6. klo 19. Maria Kallionpää (sävellys & piano) Suomen ensiesitys. Sävellys Disklavier-pianolle ja interaktiiviselle systeemille. Musiikillinen Makumatka Suuren Rakkauteen. Toivo & Alma. Iittalan yhtenäiskoulun aula. Hollaajantie 2. Iittala. Pe 15.6. klo 19. Arto Myllärinen, Reetta Hulmi, Kirsi-Marja Alanen, Sirkka Lamminen, Tuomas Nikkanen. Matti Johannes Koivu. Keltainen talo. Hakoistentie 373. Janakkala. La 16.6. klo 19. Hauli Bros Duo. Papukaija Pub. Aulangontie 35-37. Hämeenlinna. La 16.6. klo 20-22. Juhannustanssit Kuurikan lavalla. Juhannusaattona pe 22.6. klo 19-02. Tanssiorkesteri Nocturn. Kostilantie 236, Lammi. Järj. Kostilan Kunnonkohottajat ry. Juhannustanssit Vihavuodessa. Pe 22.6. Juhannusaatto. Tanssit klo 20 – 2, kokko klo 22. Ari Tarri & Amulett. Vihavuodentie 355, Sappee, Hauho. Lieson Juhannus. Lieson Lava. Pitkäläntie 1. Lammi. La 23.6. klo LIESON LAVA 70v PIRTTIKOSKEN KESÄTEATTERISSA Juhannuspäivänä LA 23.6. klo 20-02 SANI & AIKAKONE Iittalan 2018 musiikkijuhlilla Toivo Kuulan elämästä kertovan oopperan kantaesitys, Upea interaktiivinen Climb! Disklavier- teos ja muita elektroakustisia teoksia, Jaakko Ryhäsen ja Seppo Hovin muuttuvat laulut, Merikantoa, Sibeliusta, Liedejä, taiteilijatapaamisia, ilmaisia luentoja ja paljon muuta. http://facebook.com/iittalanmusiikinkesa TANSSIORKESTERI VEIJARIT solistina Benjamin Enroth SAHTITELTTA Lammi, Hml p. 0400 483 648 liesonjuhannus.com LEPPOISAA SOMERAIVOA Käsikirjoitus ja ohjaus Seppo Holttinen Esitykset: to 19.7. klo 19 to 26.7. klo 19 to 2.8. klo 19 su 15.7. klo 19 ti 17.7. klo 19 su 22.7. klo 14 ja 19 ti 24.7. klo 19 su 29.7. klo 14 ja 19 ti 31.7. klo 19 su 5.8. klo 14 ja 19 e p m a R , a Ejail palvattu onni la 9.6. klo 17 kE 13.6. klo 19 PE 15.6. klo 19 SU 17.6. klo 15 *** TaUko *** kE 25.7. PE 27.7. la 28.7. SU 29.9. kE 1.8. klo 19 klo 19 klo 15 klo 15 klo 19 SU 5.8. kE 8.8. PE 10.8. SU 12.8. kE 15.8. nettilippu.fi klo 15 klo 19 klo 21 klo 15 klo 19 #HUPIVALLANKUMOUS KE 30.5.–SU 3.6. HÄMEENLINNA Prisman P-alue (Wartiamäentie 2) TIVOLIO T RSTAINA AVOINNA: ke–pe 15–20, ta 2 ranneket yht. 50 € liPUT 18 / 15 / 13 € • www.miinanmonTTU.nET P. 050 913 5640 • TUrkhaUdanTiE 2, haUSjärvi Liput aik. 20€ eläk.16€ lapset 6€ lisät. 0451209437 TERVETULOA! la 11–19, su 12–17 la S-Etukortil ranneke 25 € /kpl ALUEELLE VAPAA PÄÄSY! tivoliseitera.fi (norm. 31 €)

HÄMEEN SANOMAT KESÄ La 7.7., klo 17 ja klo 20. SaksoJukka Perko, Johanna Iivanainen, Eero Seppä, Ville Pynssi. Hahkialantie 30. Hauho. 20-02. Lieson lavan 70-vuotisjuhlavuosi. Pääesiintyjänä Sani & Aikakone, tanssilavalla Benjamin Enroth & Tanssiorkesteri Veijarit. Kesäisiä lauluja ja virsiä. Tervakosken kirkko. Kirkkotie 1. Janakkala. Su 8.7. klo 18, su 22.7. klo 18, su 5.8. klo 18. Juhannustanssit Saloisilla. Saloisten Nuorisoseurantalo. Saloistentie 585. Janakkala. La 23.6. klo 20. Tansseissa soittaa Tapio Rannanmaan orkesteri. Linna Jazz. To 12.- su 15.7. Hämeenlinnassa. Lisätietoja ja koko ohjelma: www.linnajazz.fi. Janakkalan Barokki. C.P.E. Bach. Kajsa Dahlbäck, sopraano, Aapo Häkkinen, fortepiano. 29.6. Pyhän Laurin kirkko klo 18. Rehakan kesätanssit. Löyttyniemen navetanvintti. Unikontie 96. Janakkala. Pe 13.7. klo 20. Misterio. Järj. Rehakan ja Irjalan kyläyhdistys. Lasten Barokki. Janakkalan Barokki. Työpajoja, konsertteja & taidepolku. La 30.6. klo 11-15 Laurinmäki. Hakoistentie 371. Janakkala. Vanajan laulu. Linna Jazzin konsertti la 14.7. klo 23 Hämeenlinnan kirkossa. Kirkkorinne 2, Hämeenlinna. J.S. Bach ja Pohjois-Saksalainen urkukoulu. Janakkalan Barokki. La 30.6. klo 18 Pyhän Laurin kirkko. Hakoistentie 345. Janakkala. Karaoke. Bar Taso. Hallituskatu 20. Hämeenlinna. 30.6. saakka, ma-to klo 22-4, pe-su klo 21-4. Karaoke. Pub Pikku-Eero. Ojoistenkatu 2. Hämeenlinna. 30.6. saakka, pe, la klo 20.301.30, su klo 18-23.30. HEINÄKUU… Messu. Janakkalan Barokki -festivaalin juhlamessu. Su 1.7. klo 10 Pyhän Laurin kirkko. Pyhän Laurin kirkko. Hakoistentie 345. Janakkala. ”Secretz regretz”. Janakkalan Barokki -festivaalin päätöskonsertti. Machaut, Josquin des Prez, La Rue. Tuuli Lindeberg, sopraano. Helsingin Barokkiorkesterin yhtye. Su 1.7. klo 18. Pyhän Laurin kirkko. Hakoistentie 345. Janakkala. Päivätanssit. Lavatanssit Harri Lehtosen tahdittamana. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Su 1.7. klo 15-18. Hauhon musiikkijuhlat. Mirka Viitala, piano, Eriikka Maalismaa, viulu, Riitta-Liisa Ristiluo- Janakkalan Barokki tuo musiikin juhlaa Janakkalaan 29.6.-1.7. Aapo Häkkinen on mukana useassa konsertissa. KUVA: Kati Laukkanen ma, alttoviulu, Mikko Ivars, sello. Ke 4.7., klo 14. Hahkialan Kartano. Hahkialantie 20. Hauho. Virtuosi di Kuhmo Rengon kirkossa. Hauhon musiikkijuhlat. Ke 4.7., klo 19. Rengon kirkko. Rengonraitti 15. Renko. Kamarimusiikkikonsertti Vanajan kirkossa. To 5.7. klo 20. J. S. Bachin musiikkia. Viola Räisänen, barokkiviulu, Anna Pulakka, barokkisello, Anna-Maria Lehtoaho, cembalo ja urut. Vanajan kirkko. Hautausmaantie. Hämeenlinna. Keltaisessa talossa perinnemuusikko Minna Hokka. Pe 6.7. klo 18. Paimensoittimia ja laulelmia. Keltainen talo. Hakoistentie 373. Janakkala. Hauhon musiikkijuhlat. Kristian Sallinen, alttoviulu, Hauhon musiikkijuhlien Nuori Taiteilija 2018. Matilda Kärkkäinen, piano. Pe 6.7., klo 14. Hahkialan kartano. Hahkialantie 30. Hauho. Hauhon musiikkijuhlat. Jukka Harju, käyrätorvi, Reeta Maalismaa, viulu, Mirka Viitala, piano. To 5.7., klo 14. Hahkialan kartano. Hahkialantie 30. Hauho. Hauhon musiikkijuhlat. Pe 6.7., klo 19. Virtuosi di Kuhmo, Jukka Harju Käyrätorvi. Hauhon kirkko. Danielson-Kalmarintie 1. Hauho. Hauhon musiikkijuhlat. Niamh McKenna, huilu, Emma Vähälä, viulu Olli Kilpiöm alttoviulu, Tuomas Lehto, sello, Mirka Viitala, piano. To 5.7., klo 19. Hahkialan kartano. Hahkialantie 30. Hauho. Hauhon musiikkijuhlat. La 7.7., klo 14. Seele-kvartetti, Virtuosi di Kuhmo. Lammin Turvan talo. Mommilantie 7. Lammi. KESÄNTANSSIT Katuman lavalla klo 15–18 10.6. JUHANI RAUTIAINEN 1.7. HARRI LEHTONEN & Silver 22.7. JUSSI ROPONEN 19.8. KULKURIPOJAT Järj. Tykyset ry Wanaja Festival. Pe 6.7. klo 12la 7.7. klo 12, la 7.7. klo 12 - su 8.7. klo 12. Linnanpuisto. Kustaa III katu. Hämeenlinna. Hahkialan kartanon makasiiniklubi. Hauhon musiikkijuhlat. Antipasto Barocco. Vanajan kirkko. Hautausmaantie. Hämeenlinna. Pe 20.7. klo 19. Galantina-yhtye. Jaakon markkinoiden markkinatanssit. La 21.7. klo 20-01 Sotkalinnan tanssilavalla, Hämeen Härkätie 4036, Renko. Kaija Lustila ja Rubiini. Jaakon markkinoiden iltabileet. La 21.7. Cafe Bar Rengia, Rengonraitti 11, Renko. Heinätanssit. Kouvalan maamiesseurantalo. Hyrväläntie 771. Hattula. La 21.7. klo 18-21. Tanssit tahdittaa orkesteri Herman´s. Järjestää: EteläHattulan maa- ja kotitalousseura ry. Kirstin päivän laulajaiset. Hauhon Vihavuodessa ti 24.7., klo 19. Vihavuoden koskikahvila, Vihavuodentie 355, 14930 Sappee, Hauho. ven suojeluyhdistyksen ja kaupunginorkesterin järjestämä neljäs kesäkonsertti. Renkoviikon kirkkokonsertti. ”Sellaista elämä on” - lauluja ja tarinoita suvi-illassa luontokukin koristellussa Pyhän Jaakon kirkossa ke 25.7. klo 21. Rengonraitti 15, Renko. Taiteilija Seppo Hovi ja baritoni Hannu Lehtonen. Hinkaloistentie 1, Renko. RIIHIMÄEN SEUTU Nostalgiatanssit. Koljalan vpk. Heinäjoentie 199. Janakkala. La 28.7. klo 19. Tanssiorkesteri Marions ja Erkki Liikanen. Papanosh. Keltainen talo. Hakoistentie 373. Janakkala. Su 29.7. klo 17. Ranskalainen jazz konsertti ja tanssiaiset. ELOKUU Pianisti Martin Malmgren. Hämeenlinnan Kirkko. Kirkkorinne. Hämeenlinna. To 2.8. klo 20. Pianokonsertti: Bach - Scarlatti - Beethoven. Flamenco. Espanjalaisia kitaratunnelmia, Toni Jokiniitty ja Jari Lehtonen. La 4.8. klo 19. Keltainen talo. Laurinmäki. Hakoistentie 373. Janakkala. Elofest. La 11.8. klo 18 alk. Yö, Maija Vilkkumaa ja Arttu Wiskari. Ritariareena. Poltinahontie 11. Hämeenlinna. Elotanssit. Soittilan riihi. Satulantie 2. Hämeenlinna. La 18.8. klo 20. Seppo Soittila yhtyeineen. Päivätanssit. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Su 19.8. klo 15-18. Kulkuripojat. Päivätanssit. Katuman lava. Haukipolku 4. Hämeenlinna. Su 22.7. klo 15-18. Jussi Roponen Tykysten päivätansseissa. RapuFest. 24.8.-25.8. pe klo 16-23, la klo 12-23. Suomalaisen musiikin festivaali Lammin Riikosten kylässä. Riikalantie 27. Karri Luhtala konsertissa. Keltainen talo. Hakoistentie 373. Janakkala. Su 22.7. klo 19. Vanajavesi Sävelin -konsertti. Petäys Resort. Petäyksentie 35. Hattula. La 25.8. klo 15.30-22. Laulaja-popkanteletar Ida Elina. Rapukuninkaallisen kruunaaminen ja rapuillallinen. Musiikkihetki senioreille. Ma 23.7. klo 13.30 Kimppakammarilla, Pena Nyholm musisoi. Rengonraitti 19, Renko. Yhteislauluilta. Härkätien kynttilässä ti 24.7. klo 19. Hämeen Härkätie 1985, Renko. Hämeenlinnan kaupunginorkesterin kesäkonsertti. Vuohiniemen rukoushuone - Renkajärvi. Puolivälintie 513. Hattula. Su 26.8. klo 16-17.30. Renkajär- TOUKOKUU Lavis-lavatanssijumppa. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. 18.5.-14.9. pe klo 18.3019.40, suljettu 22.6., 6.7. Ohjaajana Janette Koskinen. Oppilaskonsertti. Riihimäen musiikkiopiston Lopen opetuspisteen oppilaskonsertti Lopen kirjaston Fallesmannissa. Ti 22.5., klo 18. Kauppatie 3. Loppi. Salsan alkeet. Tanssikoulu Lasikenkä. Lasitehtaantie 39. Riihimäki. Ma 28.5. klo 18-21. KESÄKUU Oopperakonsertti Etelä-Suomi Ensemble. Mukana Lopen puhallinorkesteri ja pianisti Ari Vakkilainen. Su 3.6. klo 18. Miinan Monttu, Hausjärventie 1614. Turkhauta. Hausjärvi. Tangon alkeet. Tanssikoulu Lasikenkä. Lasitehtaantie 39. Riihimäki. Ma 4.6. klo 18-21. Tango de Norte levynjulkaisukonsertti. Ti 5.6. klo 18. Haminankylän nuorisoseuran Kotipirtti. Pollinmaantie 13, Mommila. Hausjärvi. Riihimäen Kesäkonsertit: Ensimmäiset silmukat. Suomen Lasimuseo. Tehtaankatu 23. Riihimäki. Ti 5.6. klo 19. Festivaaliviikon avajaiskonsertissa Karen Gomyo, Marko Ylönen, Ismo Eskelinen ja Olli Mustonen. Riihimäen Kesäkonsertit: Jousikudelmia. Riihimäen taidemuseo. Temppelikatu 8. Riihimäki. Ke 6.6. klo 17. Riihimäen Kesäkonsertit: Maasta taivaisiin. Riihimäen keskuskirkko. Hämeenkatu 5. Riihimäki. Ke 6.6. klo 19. Anu Komsi ja Marzi Nyman. Riihimäen Kesäkonsertit: Molli-kissa ja Duuri-hiiri. Matinsali, eteläinen koulu. Lopentie11. Riihimäki. To 7.6. klo 9, to 7.6. klo 10.15, to 7.6. klo 12. JOELTA LÖYTYY LE V C YT KA D:t KI SET R IT LE JAT HD FIL ET M T IT KOIETO PE NE LIT - Kansanmusiikki-ilta. Janakkalan Barokki. Aira Maria Lehtipuu, viulu, Aapo Häkkinen, cembalo. La 30.6. klo 20, Keltainen talo. Hakoistentie 373. Janakkala. Linna Jazzin pääkonsertti. Su 15.7. alkaen klo 14. The Blassics, Laura Sippola & Tuki, The Breed palys Pekka Pohjola. Linnanpuisto, Kustaa III:n katu. TERVETULOA! Liput 10€ ta ut aal Lip eht t ka r Ve Kokonaan katettu katsomo Kaivokatu 2, Hml (03) 6125 465 Esitykset 30.6.-11.8.2018 | Liput www.ticketmaster.fi www.hukteatteri.fi kesäteatteri info@hukteatteri.fi Hämeenlinnan kaupunginpuisto | Tampereentie 100 | 13600 Hämeenlinna | 0400 409914 25 LounaPlussa 20v Elonkierto

26 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Riihimäen Kesäkonsertit: Noiduttu rakkaus. Suomen Lasimuseo. Tehtaankatu 23. Riihimäki. To 7.6. klo 19. Klassiset kitaristit ja sopraano Anu Komsi. Riihimäen Kesäkonsertit: Klassikoilla vuorattu. Suomen Lasimuseo. Tehtaankatu 23. Riihimäki. Pe 8.6. klo 18. Kamus. Riihimäen Kesäkonsertit: Tanssia sähkölangoilla. Riihimäen Teatteri. Hämeenaukio 1. Riihimäki. Pe 8.6. klo 21. Konsertti Lopen kirkossa. Esiintyjinä kontrabassomestarikurssin oppilaita opettajiensa kanssa. La 9.6., klo 16. Lopen kirkko, Pilpalantie 1. Loppi. Riihimäen Kesäkonsertit: Italialainen iltapäivä. Suomen Lasimuseo. Tehtaankatu 23. Riihimäki. La 9.6. klo 16. Riihimäen Kesäkonsertit: Punaista samettia. Kino Sampo. Suokatu 9. Riihimäki. La 9.6. klo 19. Riihimäen Kesäkonsertit: Shivan Dragn. Kino Sampo. Suokatu 9. Riihimäki. La 9.6. klo 22. Avajaistanssit Vojakkalan lavalla. In the Mood & Suvi Karjula. Vojakkalantie 113. Loppi. La 9.6. klo 20. Lopen Mieslaulajien konsertti. Teatterin lumoissa -konsertti Sajaniemen kesäteatterissa. Su 10.6., klo 14. Lauluja Lopen Teatterin laulunäytelmistä. Maitokalliontie. Loppi. Riihimäen Kesäkonsertit: Sunnuntaisäikeitä. Riihimäen Kappelikirkko. Kolehmaisenkatu 26. Riihimäki. Su 10.6. klo 12. Riihimäen Kesäkonsertit: Uuden alku. Suomen Lasimuseo. Tehtaankatu 23. Riihimäki. Su 10.6. klo 18. Päätöskonsertti kokoaa yhteen Kesäkonserttiviikon taiteilijat. Hitaan Valssin alkeet. Tanssikoulu Lasikenkä. Lasitehtaantie 39. Riihimäki. Ma 11.6. klo 18-21. Virsilauluilta. Lauluilta Tamminiemen tammen alla. Arja ja Jorma Niemi. Ke 13.6., klo 18. Kankurinkuja 81, Hunsala. Loppi. Riihimäen rautatieläisten Soittokunnan puistokonsertti. Konsertti ja tanssit. To 14.6. Klo 18.30. Riihimäen kaupunginmuseo. Öllerinkatu 3. Riihimäki. IskelmäKesä Riihimäki 2018. Riihimäen tori. Torikuja. Riihimäki. Pe 15.6. klo 17, la 16.6. klo 17. Öllerinlavan tanssit. KaisaMari Ruokolainen & Foxpop. Su 17.6., klo 14. Riihimäen kaupunginmuseo. Öllerinkatu 3. Riihimäki. Kuviohumpan alkeet. Tanssikoulu Lasikenkä. Lasitehtaantie 39. Riihimäki. Ma 18.6. klo 18-21. Juhannusaaton tanssit. Focus & Sakke Kotilainen. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. Pe 22.6. klo 20. Juhannuspäivän tanssit. Sirkka ja Velikullat. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. La 23.6. klo 20. Tanssit. Harri Nuutinen & Tanssin Taika. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. La 30.6. klo 20. HEINÄKUU Hauhon musiikkijuhlien Lopen konsertti. Ti 3.7., klo 19. Konsertissa Lopen kirkossa esiintyy Seele-jousikvartetti ja Teemu Kupiainen. Lopen kirkko, Pilpalantie 1. Loppi. Vojakkalan kesäjuhlat. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. Pe 6.7. klo 18-24. Koko perheen kesäjuhlat. Tanssimusiikista vastaa Kalla. Loppi. La 21.7. klo 20. Tanssit. Lopen Harmonikat solisteineen. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. La 28.7. klo 20. ELOKUU Viihteen vuosisata Suomifilmin sävelin -konsertti. Arja Koriseva, Hannu Lehtonen, Minna Lintukangas ja Jarno Kuusisto. Ti 2.8., klo 19. Läyliäisten Seurala. Läyliäistenraitti 106, Läyliäinen. Loppi. Tanssit. Wiihdeorkesteri Wiva. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. La 4.8. klo 20. Beatles-musiikin konsertti. La 4.8., klo 20. Jiri Nikkinen ja The Beatles Tribute Band. Järventaustan pirtti. Järventaustantie 643. Loppi. Hausjärvi Love. La 4.8. klo 15. Kevään aikana kerättyjen rakkauslaulutoiveiden ja erilaisten tarinoiden pohjalta rakennettu konsertti. House bändi The Indigo ja solistit Ida Paul ja Kalle Lindroth. Miinan Monttu, Hausjärventie 1614, Turkhauta. Hausjärvi. Korsu-orkesterin konsertti. To 9.8., klo 20. Lopen kirkko, Pilpalantie 1. Loppi. Kesäkauden päätöstanssit. Onnenkulkurit & J. Eskelinen. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. La 11.8. klo 20. Tanssit. Seireenit. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. La 7.7. klo 20. Urkukonsertti Lopen kirkossa. Urkurina Eerika Saarikoski, Lopen urut 30 vuotta. Su 12.8., klo 16. Lopen kirkko, Pilpalantie 1. Loppi. Öllerinlavan tanssit. Ihan Jees Band. Su 8.7., klo 14. Riihimäen kaupunginmuseo. Öllerinkatu 3. Riihimäki. Öllerinlavan tanssit. Raimo Turtiainen ja Pojat. Su 12.8., klo 14. Riihimäen kaupunginmuseo. Öllerinkatu 3. Riihimäki. Tanssit. Mervi Kari & Tuuliviiri. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. La 14.7. klo 20. Seurakunnallinen yhteislaulutilaisuus. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Loppi. Su 19.8. klo 14. Yhteislaulutilaisuus Ilkka Juotteen johdolla. Eino Leino -runolaulukonsertti. Jukka ja Julia Lamminen sekä Julius Rantala. Pe 20.7., klo 19. Marskin maja. Marskintie 216. Loppi. Tanssit. Raimo Turtiainen ja Pojat sekä Erkki Liikanen. Vojakkalan lava. Vojakkalantie 113. Hauhotalon MAALAISTORI La 16.6., 4.8., 11.8. ja 18.8. klo 9-14 KÄSITYÖ- JA HARRASTAJANÄYTTELY ajalla 14.-21.7. Tiedustelut ja paikkojen varaus 040 4516777, hauhotalo.oy@gmail.com Varusmiessoittokunta Lopen kirkossa. La 25.8., klo 14. Lopen kirkko, Pilpalantie 1. Loppi. Virsilaulutilaisuus Sajaniemen Taidemäellä. Su 26.8., klo 17. Sajatie 413, Sajaniemi. Loppi. Kesäteatterit HÄMEENLINNA Kaksi puuta. Romanttinen musiikkikomedia Juha Tapion hiteillä. Kaupunginpuisto. Tampereentie 100. Hämeenlinna. Esityksiä ajalla 30.6.–11.8. Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti. Aulangon Graniittilinna. Aulanko. Hämeenlinna. Esityksiä ajalla 1.7. – 5.8. Sinikka Nopolan, Tiina Nopolan ja Katja Krohnin kirjoittama Heinähattu, Vilttitossu ja Pamela-täti on hauska koko perheen rosvoseikkailu. Eräitä suhteita. Eräs Teatteri. Aulangontie 1. Hämeenlinna. esitykset pe 24.8. klo 19, su 26.8. klo 17. Runoja ja musiikkia kaikenlaisista suhteista. Kutupuuhia Kalajärvellä. Tuuloksen WPK:n Ruuttanäyttämö. Pannujärventie 66. Tuulos. Esityksiä ajalla 28.6.–29.7. Näytelmä on Matti Wanteen kirjoittama ja Petri Liskin ohjaama. Badding-musikaali Tähdet, Tähdet. Hauhon Kesäteatteri. Lautsiankuja 20. Hämeenlinna. Esityksiä ajalla 28.6.–15.7. Rauli ”Badding” Somerjoen elämään pohjautuva, fiktiivinen tarina. Musiikin siivittämänä kuljetaan Baddingin elämänpolkua. Leppoisaa someraivoa. Pirttikosken kesäteatterissa Kalvolassa esityksiä ajalla 15.7 - 5.8. Rimmiläntie 2148, Iittala. Ansa ja Ilmari Kihti ovat päättäneet pistää elämänsa täysin uusiin puihin. Ruuhkainen pääkaupunkiseutu on pysyvästi taakse jäänyttä ja pariskunta on saapunut syrjäiseen Taka-Hämeessä sijaitsevaan Kalpolan kuntaan. JANAKKALA Maailman Ympäri 80 Päivässä. Janakkalan Teatteriseurue esittää Turengin Pyhämäellä koko perheen kesäteatteriesityksen. Pyhämäentie 25. Janakkala. Su Esityksiä ajalla 10.6 –26.6. Iltamat. Saloisten Nuorisoseurantalo. Saloistentie 585. Janak- kala. La 14.7. klo 19. Saloisten nuorisoseuran iltamissa näytelmä ”Umpimähkään” sekä Tanssiorkesteri Osa-aikainen. RIIHIMÄKI Kaksi Heimoa. Riihimäen Nuorisoteatteri. Koko perheen fantasiaseikkailu Leijonasotureista ja Bemboista. Ja loputtomasta kuivuudesta. Ja Sateenkaarilaaksosta ja uudesta toivosta. Kino-Sampo, Suokatu 9. Riihimäki. Esitykset pe 25.5. klo 18-19.30, la 26.5. klo 15-16.30. Risto Räppääjä ja pakastajaElvi. Allinnan Montussa raikaa sipattisamba, kun Risto Räppääjä valtaa Riihimäen kesäteatterin lavan. Käsikirjoitus Sinikka ja Tiina Nopola, ohjaus Maria Oiva. Ensi-ilta la 30.6. Esityksiä ajalla 4.7.–18.8. Allinnan Monttu, Penttilänkatu 3, Riihimäki. HAUSJÄRVI Eila, Rampe ja palvattu onni. Miinan Monttu. Turkhaudantie 2, Turkhauta. Hausjärvi. Miinan montun kesäteatterissa esitetään Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja palvattu onni. Ohjaus Sanna Saarela. Esityksiä ajalla 9.6.–5.8. LOPPI Harmaat pantterit. 30.6.-29.7. Heikki Lundin komedia Harmaat pantterit. Lopen teatterin esitykset Sajaniemen kesäteatterissa, Maitokalliontie, Loppi. Esitykset; ensi-ilta la 30.6. Esityksiä ajalla 4.7. –29.7. TAMMELA Vihervaaran Anna. Rauhaniemen kesäteatterin valloittaa kesällä Vihervaaran Anna. Rauhaniemen Kesäteatteri/Nuorisoseura Aura. Forssantie 290 Tammela. Esityksiä ajalla: 24.6.-8.7. sekä 4-5.8. Ensi-ilta su 24.6. JOKIOINEN Korkeuskammoa Kuusniemellä. Teatteri Tuntematon esittää ennennäkemättömän jatkoosan maalaiskomedioista tutun Kuusniemen tarinaan. Käsikirjoitus Heikki Luoma ja Sari Ojala. Esityksiä ajalla 30.5.–30.6. Teatteri Tuntematon, Myllytie 3, Jokioinen. Ei kyllä meijän äiti. Esityksiä ajalla 5.–20.6. Kyläsepän teatteri, Luodesuontie 97, Jokioinen. Karannut morsian. Esityksiä ajalla 14.–29.7. Antero Kyläsepän kirjoittama näytelmä kertoo miten voi käydä, kun sulhanen ja appiukko sopivat häistä ja unohtavat puhua siitä morsiamelle. Kyläsepän teatteri, Luodesuontie 97, Jokioinen. Miehen kylkiluu. 30.6. klo 16. Virolaisteatteri Poolvillased vierailee Kyläsepän teatterissa ja esittää Maria Jotunin näytelmän. Esitys viroksi. Kyläsepän teatteri, Luodesuontie 97, Jokioinen. PADASJOKI Kuin tuhka tuuleen. Padasjoen kesäteatteri / Padasjoen Harrastajateatteri ry. Padasjoen kesäteatterissa nähdään Rauli Jokelinin & Panu Raipian kirjoittama farssiin taipuva jännityskomedia, ohjaajana Riitta Keinänen-Korpela. Näytelmän tapahtumat keskittyvät hautaustoimisto Hallamaa & Hallamaa & kumppani ympärille. Kavarmäentie 156, Nyystölä. Padasjoki. Esityksiä ajalla 1.7.–22.7. PÄLKÄNE On Kesäyö -musikaali. Sappeen kesäteatteri. Sappeenvuorentie 200. Pälkäne. Musikaali Topi Sorsakosken elämästä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Paavilainen. Esityksiä ajalla 3.7.–19.8. Ennakkoesitys 2.7. VALKEAKOSKI Rakkaudella merkitty -musikaali. Suomen Kesäteatteri esittää Apianniemen kesäteatterissa musikaalin Jari Sillanpään elämästä. Esityksiä ajalla 14.6. –11.8. Pässinmäenkatu 30, Valkeakoski.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ Näyttelyt ja museot HÄMEENLINNAN SEUTU Athos-Säätiön Luostarikeskus. Panagian puistotie 39 A. Lammi. Toukokuun loppuun saakka ti-la klo 10-17, su klo 13-17. Julio Tubalin tekstiilitaidetta sekä taiteilija Kyllikki Suden lasityönäyttely. 4.6. saakka Pirkko Porkan ja Marja Seppälän yhteisnäyttely, voimaannuttavia valokuvia luonnosta ja ihmisistä ihmisille. Päärakennuksessa Karieksessa avoinna 30.9 saakka ikonimaalari Anja Loikalan ikoneita. Designmuseo Iittala. Iittalan Lasimäki. Könnölänmäentie 2. Kalvola. Toukokuun loppuun saakka avoinna la ja su klo 11-17. Kesäaikaan avoinna kesäkuu-elokuu: tisu klo 11-17, ma suljettu. Galleria Kone. Paasikiventie 2. Hämeenlinna. Juha Menna 26.5.19.6. Raija Marttinen, Matkamuistoja 7.7.-31.7. Sampo Malin 4.8.28.8. Ti-pe klo 11-18, la klo 11-16. Galleria Paperihuone. Jano -näyttely. Arvi Kariston katu 9. Hämeenlinna. 29.5. saakka ti-pe klo 12-18, la klo 12-16. Jano -näyttely rakentuu Paperihuone ry:n jäsenten grafiikanteoksista, maalauksista sekä installaatiosta. Hauhon esinemuseo. Kapina 1918 -näyttely. Kotkontie 1, Hauho. Avoinna 15.6.-29.7. ke-la klo 10-16, su klo 11-16. Hyvikkälän kauppamuseo. Nostalgiabensis, kahvila ja tehtaanmyymälä. Hyvikkälän kauppamuseo ja kahvila. Jokirannanpolku 9. Janakkala. Avoinna joka sunnuntai 3.6.-30.9. klo 12-17. Vapaa pääsy. Hämeen linna. Opastukset linnassa kesäaikana 1.6.-14.8. suomeksi klo 10,11, 13, 14, 15 ja 16. Englanniksi 10, 11, 14, 15 ja 16. Lisäksi 1.7.-14.8 päivittäin myös ruotsiksi klo 11 sekä saksaksi klo 14. Kustaa III:n katu 6. Hämeenlinna. Avoinna 1-6.-14.8. joka päivä 10-17, suljettu juhannusaattona. 15.8. alkaen avoinna ti-pe 1016, la-su 11-16. Hämeen linna. Kustaa III:n katu 6. Perusnäyttely ja vaihtuvia näyttelyitä. Hämeenlinna. Avoinna 1-6.-14.8. joka päivä 10-17, suljettu juhannusaattona. Avoinna 15.8. alkaen ti-pe 10-16, la-su 1116. Muun muassa Hämeen linnan uudet esineet. Vaihtuvana näyttelynä Hohto- Suomalainen hopea 1600-1830. sen akvarelleja. Sibeliuksenkatu 7. Hämeenlinna. 30.6. saakka ma, ti, to, pe klo 8.30-18, ke klo 8.3020, la klo 8.30-17, su klo 11-17. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Kaupunginkirjasto. Lukiokatu 2. Hämeenlinna. 30.6. saakka Mari Isotalo. Hämeenlinnan Taiteilijaseuran kuukauden taiteilija. 4.6.-30.6. No-one's Precious. Elina Siira. Muotokuvia löytökissoista. Ma, ti klo 9-20, kepe klo 9-19, la klo 10-15, su klo 1216, poikkeus 21.6. klo 9-17, suljettu 22.6.-24.6. Kimmon Gallerian 10-vuotisnäyttely. 8.-18.6. Avajaiset pe 8.6. klo 12. Avoinna joka päivä klo 12-18. Rapoon navetta, Toivaalantie 115, Tuulos. Näytteilleasettajat: Anu Juuri, Sirkka Liisa Juuri, Eeva-Liisa Kaloinen, Kimmo Kaloinen, Vuokko Koho, Outi Lehtovaara, Leo Mäntylä, Marketta Mäntynen, Raimo Naumanen, Tuula Parviainen, Eero Pöyhtäri, Lasse Tuominen, Sirkka-Kaarina Tervaniemi. Hämeenlinnan Kaupunginpuisto. Ympäristötaidenäyttely Toinen Viiva. 24.5.–31.8. Tampereentie 65, Hämeenlinna. Ympäristötaidenäyttely on osa 70 vuotta täyttäneen Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry:n juhlavuoden tapahtumia. Hämeenlinnan Mehiläinen. Heikki O. Jokisen akvarelleja ja tussipiirroksia. Talaskuja 3. Hämeenlinna. 30.6. saakka ma-to klo 8-20, pe klo 8-17, la klo 10-13. Hämeenlinnan taidemuseo. Kokeilevaa & kantaaottavaa. Viipurintie 2. Hämeenlinna. Avoinna kesällä ti-to klo 11-18, pe-su klo 11-17, poikkeus 21.6. klo 11-16, suljettu 22.6., 23.6., 24.6. 1960-1970-lukujen modernismia. Iittalan pappilan avoin puutarha ja taidenäyttely. 31.8. saakka avoinna ke - su klo 12-18. Christian Jütte, Ahti ja Olli Isomäki, Mervi Pyylampi. Puutarhassa ruusuja, luonnonkasveja, perinneperennoja ja jalopuita. Vehkosuontie 13, Iittala. Kalvola. Juteinitalo. Hattula 150. Hattulan Taiteilijaseuran kesänäyttelyn avajaiset Juteinitalon aulassa. Ke 6.6. klo 17. Kauppatie 3, Parola. Hattula. Näyttely on avoinna kesäkuun loppuun saakka. Kahvila Laurell. Heikki O. Joki- Kalvolan kotiseutumuseo. Kalvolan kotiseutumuseon avajaiset. Iittalantie 284. Kalvola. Su 3.6. klo 11-14. Erkki Vesannon elämäntyöstä kertova erikoisnäyttely. Marskin Maja. Marskintie 216, Loppi. Avoinna 1.6.-15.8. ti-su (ei juhannusaatto) klo 11-17. Tilauksesta avoinna ympäri vuoden. Museo Militaria. Vanhankaupunginkatu 19. Hämeenlinna. Avoinna kesällä. ti-su klo 11-17, poikkeus 1.5.-12.8. klo 10-17. Näyttelynä Salattua! Puolustusvoimien salauslaitteet. Näyttelyn helmi on museon omiin kokoelmiin kuuluva saksalainen Enigma. Museo Skogster. Raatihuoneenkatu 8. Hämeenlinna. Perusnäyttely Ooh, Hämeenlinna!. Kaupunginmuseon perusnäyttelyssä hauskojen skuuppien takaa paljastuu tarujakin ihmeellisempiä totuuksia Hämeenlinnasta. Vaihtuva näyttely Tubi – unohdettu keuhkotauti. Avoinna kesällä ti, to-su klo 11-17, ke klo 1119, suljettu 22.6.-24.6. Museo Skogsterilta lähtö. Tuhotut talot, kadonneet kodit. Raatihuoneenkatu 8. Hämeenlinna. 18.7.-1.8. ke klo 17. Kaupunkikierros Hämeenlinnan keskustan purettujen talojen historiaan. Naivistit Iittalassa. Hollaajantie 2. Iittala. 19.5.–19.8. joka päivä klo 10-19. Naivistien 30-vuotisjuhlanäyttely. HATTULA-PÄIVÄT 6.-10.6.2018 Ke 6.6. Klo 17.00 – 18.00 Hattulan Taiteilijaseuran kesänäyttelyn avajaiset, Juteinitalon aula Klo 18.00 – 19.00 Hattula-päivien avauskonsertti Jaakonpuistossa (sateella Juteini keskuksella), Varusmiessoittokunnan konserttisoittokunta To 7.6. Klo 10.00 – 11.00 Liikunnallinen hengityskahvila – liikuntaa ikäihmisten tahtiin. Liikuntahetken jälkeen pullakahvit eurolla Mierolan silta cafesta Klo 16.00 – 18.00 Hattulaan liittyvien tarinoiden ja valokuvien keräilyä, Juteinitalon kahvila Klo 18.00 – 19.00 Musavisa Hattulan kirjastolla, vetäjänä Hannu ”Hasse” Kaskela, kahvitarjoilu Pe 8.6. Klo 17.30 Klo 18.00 Klo 19.00 Klo 21.00 Perhepiknik, kirjaston edessä Jaakonpuistossa (Kauppatie 3) Telttatanssit Rosollin teltalla, esiintyjänä Muska Babitzin Telttatanssit, Mierolan silta café Kylämmiehet, karaoke, Parolan Wanha Apteekki La 9.6. Hattulan toripäivä Ohjelma Juteinitalolla Klo 9.00 – 14.00 Klo 9.30 − 10.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Katusählyturnaus ja urheiluvaatekirppis, Pekolan Isku Cheerleading –esitys, GTC Stars Avaus, Hattulan yrittäjät Hattula 150 v. –suurkuoron esitys ja Jaakko Juteinin patsaan seppelöinti Klo 10.30 – 12.00 Arxin minikepparityöpaja lapsille ja perheille Juteinitalon Jaakon salissa Klo 10.45 – 11.00 Cheerleading –esitys, GTC Stars Klo 11.00 – 13.00 Hämeen Sanomien Tähtitapahtuma: mm. VMTK (PSPR), Nuorallatanssija Saana Klo 12.00 Biliskisat ja klo 14.00 alkaen Jackpot Bingo, Wanha Apteekki Klo 14.00 Hattula 150 v. Kuumailmapallolennon arvonta Klo 14.00 Jannika B:n konsertti Klo 19.00 Klo 19.00 Klo 21.00 Karaoke-tanssit, Mierolan Silta café Rock-bileet, esiintyjänä Tulehtuneet tumput, Rosollin teltta Scandinavian Hunks ja Rust n’ Rage, Parolan Wanha Apteekki Toripäivän juontajana toimii Kari Westerlund Toripäivillä lisäksi: Kirjasto avoinna, Pomppulinna, poniratsastusta, Zetorit, Hattulan VPK, Poliisikoiranäytös (hälytysvaraus) Peliyhdistys ParoLAN, SPR, Hattulan Taiteilijaseuran kesänäyttely, Hattulan uuden terveysaseman taide-ehdotukset esillä, Hattula-aiheisten kuvien ja tarinoiden keräyspiste, Vanajaveden opiston kello- ja puutyönäyttely ym. Koko perheen Palloilupäivä Juteinikeskuksella klo 10.00 – 13.00 — B-juniorien Panssariturnaus (ei ilmoittautumista) — Katukoristurnaus 3 vs. 3 –pelit (luokat 1-9, sarjat soveltaen) Lisätiedot ja ilmoittautuminen 7.6. mennessä www.punaportinblues.fi — Puistogolf –tapahtuma (golfrasteja) — Keppariratsastusta Mukana: Parolan Visa, Punaportin Blues, Golfliitto ja Hattulan liikuntatoimi Tapahtumia muualla Hattulassa la 9.6.2018 MIKÄ ON SINUN SYYSI LÄHTEÄ JÄRVELLE? Kiinnostavimmat kohteet, ensiluokkaiset tarjoilut sekä Suomen kauneimmat järvimaisemat. Hämeenlinna | Aulanko | Hattula | Lepaa | Visavuori | Tampere Varmista paikkasi ja osta liput: WWW.HOPEALINJAT.FI Klo 12.00 − 18.00 Avoimet ovet Sirkku Rahunen-Ahtilan Kotiateljeessa, Merven kylätie 49, http://www.kuvataiteilijasirkku.com/ Avoimet kylät –päivän tapahtumia la 9.6.2018 Koski-Hyrvälässä: Klo 10.00 – 14.00 Valokuvanäyttely, vanhojen esineiden näyttely sekä ilmaiset pulla kahvit 150 ensimmäiselle, Kouvalan maamiesseurantalo, Hyrväläntie 771 Klo 11.00 – 16.00 Avoin puutarha, Alajoen kasvitarha, kesäkukkia, klo 13 – 15 kehräystä ja haitaristi paikalla, Hyrväläntie 773 Klo 11.00 – 16.00 Avoin puutarha, Simolantie 242, Koskisen pihassa, puutarhassa yli 300 kasvilajia (perennoita) Klo 11.00 – 15.00 Pop up –kahvila vanhassa navetassa, Cafe Wanha Navetta, kokkaamassa ”telkkarista tuttu junnukokki”, Hyrväläntie 64 Su 11.6. Klo 10.00 – 13.00 Lasten aamu Mierolassa, mm. kisailuja, pomppulinna ym. Klo 12.00 − 18.00 Avoimet ovet Sirkku Rahunen-Ahtilan Kotiateljeessa, Merven kylätie 49, http://www.kuvataiteilijasirkku.com Klo 13.00 − 17.00 Opastettu kartanokierros kotiseutuneuvos Erkki Ulamon johdolla. Matkan hinta 30 €/ hlö (sis. bussikierros, opastus ja kahvitarjoilu) Lähtö Hattulan kirjastolta (Kauppatie 3, 13720 Parola) klo 13.00. Tutustutaan Vesunnan kartanoon, Lepaan kartanoon, jossa kahvitarjoilu sekä Alhaisten kartanoon. Takaisin Hattulan kirjastolle palataan n. klo 17.00. Kaikissa kartanokohteissa n. 45 – 60 minuutin esittely. Bussimatka koko kierroksella n. 30 minuuttia. Sitovat ilmoittautumiset Hattulan kirjastolle tai minna.linna-vuori@ eduhat.fi viimeistään 4.6.2018 mennessä. Klo 20.00 11. 12.8.2018 Hattula 150 –juhlalento kuumailmapallolla (sään salliessa), Linnan Pallo, Parolan pallokenttä (Toripäivänä 9.6. arvotaan yksi paikka juhlalennolle) 27

28 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Palanderin talo. Linnankatu 16. Hämeenlinna. Avoinna kesällä 31.8. saakka ti-su klo 12-16, suljettu 22.6.-24.6. Hämeenlinnalaisen porvariskodin tunnelmaa sadan vuoden takaa. Kierrokset kotimuseossa puolen tunnin välein. Panssarimuseo. Hattulantie 334. Hattula. Avoinna joka päivä 30.9. saakka 10-18, juhannusaattona suljettu. Renkoviikon näyttelyt. 19.-27.7. Vanhat valokuvat -näyttely ja pienoismalli Rengon kirkonkylästä 1930-luvulla Rengon kirjastossa, Rengonraitti 7. Auvo Mikkolan maatilamuseo, avoinna la 21.7. klo 11-15, puh. 0400 450638 Auvo Mikkola, Hämeen Härkätie 2010. Nikkolan kotimuseo, avoinna sopimuksen mukaan, puh. 050 574 5554 Tuula Nikkola, Topenontie 205. Perhiosnäyttely Nummen koululla to 26.7. klo 10-17, Hämeen Härkätie 4151. Kaloisten kylätalolla mm. trofeenäyttely Renkoviikon ajan, Asemintie 349, Renko. Sibeliuksen syntymäkoti. Hallituskatu 11. Hämeenlinna. Avoinna kesällä 31.8. saakka ma-su klo 10-16, suljettu 22.6.-24.6. Museossa esitellään Jean Sibeliuksen lapsuutta ja nuoruutta sekä aikakauden Hämeenlinnaa. Kesänäyttelynä Jannen kirjeitä musiikista, Sibeliuksen lapsuuden alkuperäiskirjeitä. Vankilamuseo. Kustaa III:n katu 8. Hämeenlinna. Avoinna 1.619.8. päivittäin 10-17. Viimeisten vankila-aikojen asussa olevat aidot tilat. Vihavuoden myllymuseo. Opastetut kierrokset lauantaisin klo 13 ajalla la 7.7. - la 4.8. Vihavuodentie 355, Sappee, Hauho. Järj. Vihavuosi-yhdistys. Virpi & Orbi. Ateljee Galleria. Niskavuorentie 405, Vuolijoki. Pälkäne. Kesän taiteilijat Tarja Senne, Eeva-Kaisu Juselius ja Virpi Yli-Vakkuri. Tarja Sennen näyttelyn avajaiset 4.7. klo 18-20. Galleria avoinna 5.7.-5.8. to-su klo 12-18. RIIHIMÄEN SEUTU Punainen Talo . Ulla Bomansonin taidenäyttely. Riihimäki. Pohjoinen Asemakatu 10. Riihimäki. 2.6. saakka ti-pe klo 10-18, la klo 10-15. Näyttely koostuu sirkusaiheisista akvarellimaalauksista. Riihimäen kaupunginmuseo. Rakennus 160-vuotta -näyttely. Kaupunginmuseon lasikuisti. Öllerinkatu 3, 11100 Riihimäki. 27.5.–30.9. Avoinna ke ja su klo 12–18. Riihimäen kaupunginmuseo. Riksun huoltsikoita. Öllerinkatu 3, 11100 Riihimäki. Näyttely huoltoasemakulttuurista Riihimäellä 19.12. saakka Avoinna ke ja su klo 12–18. Riihimäen vanha lasitehdas. Emme olleet yksi. Lasitehtaanaukio 2. Riihimäki. 11.7.-7.9., avoinna ke-su klo 12-18. Yhteistyössä Ars-Häme ja Riihimäen kaupunki. Nykytaidenäyttely sisällissodan heijastumista nykypäiväämme. Riihimäen taidemuseo. Ystävyydellä Seppo Tamminen. Temppelikatu 8. Riihimäki. 21.10. saakka, ti-to 11-18, pe-su 11-17. Lopella asuneen Tammisen (1944–2012) työt kertovat tarinoita arjen kauneudesta. Riihimäen taidemuseo. Muotokuvia Riihimäen taidemuseon kokoelmista. Temppelikatu 8. Riihimäki. 21.10. saakka, ti-to 11- VIIKINSAAREN KESÄTEATTERI LA 14.7.2018 KLO 14.00 Aatamin puvussa ja vähän Eevankin. Hinta 78 €/hlö sis. kuljetuksen, laivamatkan, lipun ja väliaikakahvin. TUU-TUU TUPAKKARULLA – HÄMEEN HÄRKÄTIE 15.8.2018 18, pe-su 11-17. 1900-luvun muotokuvia, henkilökuvia sekä taiteilijoiden omakuvia. Suomen Lasimuseo. Kerttu Nurminen - luontomatkalla lasin ihmemaassa. Tehtaankatu 23. Riihimäki. 19.8. saakka ti-su klo 10-18, poikkeus 21.6. klo 10-16, suljettu 22.6., 23.6., 24.6. Kerttu Nurminen työskenteli Nuutajärven lasitehtaalla lasitaiteilijana 1972–2008. Suomen Lasimuseo. Helena Tynell: Rakkaudesta lasiin - ja valoon. Tehtaankatu 23. Riihimäki. 28.10. saakka ti-su klo 10-18, poikkeus 21.6. klo 10-16, suljettu 22.6.-24.6. Helena Tynell (19182016) tunnetaan erityisesti Riihimäen Lasi Oy:n muotoilijana, joka teki monipuolisen ja kansainvälisen uran. Näyttely juhlistaa Helena Tynellin syntymän 100-vuotisjuhlavuotta. Suomen Metsästysmuseo. Fauna. Tehtaankatu 23 A. Riihimäki. 31.8. saakka ti-su klo 10-17, suljettu 22.-24.6. Hyvinkään Taiteilijaseuran 60-vuotisnäyttelyssä esiintyvät taiteilijat, joiden kuvastossa eläimillä sekä ihmisen ja eläimen suhteella on olennainen merkitys. Lopella asuneen taiteilija Seppo Tammisen (1944–2012) töitä on kesän ajan esillä Riihimäen taidemuseosa. Kuvassa Kuisti (Mörkö-kissa) vuodelta 1996. Guassi. FORSSAN SEUTU Vapaaehtoistyönkeskus Virsu. Sinistä ja... Hämeenaukio 1. Riihimäki. Avoinna Virsun aukioloaikoina 20.6. saakka. Öljy- ja akvarellimaalauksia. Forssan museo. Kirjavan kankaan kaupunki. Perusnäyttely. Wahreninkatu 12. Forssa. ti-pe 10-16, la 10-14, su 12-16, suljettu juhannuksena 22.-24.6. Jokioisten Tapulimakasiini. Näyttelyitä ajalla 5.6.–12.8. Avoinna ti-su klo 11-18. Kirkkotie 2, Jokioinen. Villa Vesper. Sajaniemen Suvinäyttely. Villa Vesperintie 11. Sajaniemi. Loppi. Luontohavainnoista Lummelammen ympärillä kertova näyttely. Mikael Vesperin maalauksia, veistoksia, muotokuvia, puuarkkitehtuuria ja rakennustaidetta. 12.6. alkaen avoinna sopimalla puh. 041-4528 555 Mikael Vesper tai mikael. vesper@villavesper.inet.fi. Jokioisten museorautatie. Kapearaidemuseo ja resiinavuokraus. 29.6. asti ma-pe 11-18, 2.7.-17.8. ma-la 11-18. Höyryjuna liikennöi kesä-heinäkuussa sunnuntaisin, elokuussa lauantaisin. Minkiön asema. Kiipuntie 49. Minkiö. Korteniemen perinnetila. Avoinna 31.5. saakka ma–pe klo 9–15. 1.6.– 30.6. ke–su klo 11–17, 1.7.–31.7. ma–su klo 11–17, 1.8.– 30.9. ke–su klo 11–17. Liesjärven kansallispuisto, Korteniementie 270, 31350 Liesjärvi. Jokioisten pappilamuseo. Avoinna 9.6.–26.8. la ja su klo 1318. Juhannuspäivänä suljettu. Portaan Nahkurinverstas. Museo avoinna kesällä 6.6.-12.8. Tarkemmat aukioloajat: www. Fauna Hyvinkään Taiteilijaseura 60 vuotta 17.5.-16.9.2018 Hinta: 70 € /hlö. Hinta sis. museoesittelyt, lounaan, iltapäiväkahvin, oppaan palvelut ja bussikuljetukset ohjelman mukaan. VUONOJEN NORJA Ruskamatka 3.-9.9.2018 Hinta 895 € /hlö. Hinta sis. Silja Linen laivamatkat, maj. 2hh, aamiaiset + päivälliset hotellissa, lauttamatkat Norjassa, sis.pääsym. ohj.muk., Suomal.matkanjoht. palv. koko matkan ajan, bussikulj. MATKA RIIKAAN 18.-21.7.2018 Hinta 318 € /hlö. Hinta sis. laivamatkat Tallink Siljan nopeilla laivoilla, majoitus 4 * keskustahotellissa 2hh 3 yötä, buffetaamiaiset hotellissa, suomenk. opas Riian kiertoajelulla ja Jurmalan retkellä, bussikulj. Lisätiedot: hauhonliikenne.fi Vaulammintie 2, Jokioinen. www.metsastysmuseo.fi facebook.com/nahkurinverstas. Kappelintie 26, Tammela. Sotaveteraanimuseo. Avoinna kesäkuussa su 10.6. klo 11.30–14 ja elokuussa su 12.8. klo 11.30–14, Heinäkuussa avoinna joka sunnuntai klo 11.30–14. Ryhmille sopimuksen mukaan. Esittelee sotiemme esineistöä. Forssantie 136, Tammela. Tannisen museo. Sulo Tannisen kokoama kylämuseo Saaren kansanpuistossa. Avoinna 15.6.31.8. päivittäin klo 10-18. Saaren kansapuisto, Portaantie 464, Tammela.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ NYT PÖYTÄÄ VARAAMAAN! Kauppakuja 1 TURENKI Aukioloajat: Punainen Risti Kahvio josta saat niin suolaista kuin makeaakin. Meidät löydät myös Facebookista ja iFindista. Uutta tavaraa päivittäin, tule tekemään löytöjä ja viihtymään! ✁ Käytössämme myös KirppisKalle-järjestelmä. Meiltä myös lahjakortit ilahduttamaan läheistä. Ilmainen noutopalvelu koko Janakkalan alueella. TALO TÄYNNÄ TAVARAA! ja/tai tuo tavarasi meille myyntiin MA–PE 10–18, LA–SU 10–15 PÖYTÄVARAUKSET Hämeenlinnassa Tule tekemään löytöjä PÖYTÄ www.hameenlinnansuurkirpputori.fi www.brahenkirppis.fi 044 2416156 Paljon parkkitilaa liikkeen edessä. Maksuvälineenä käy myös pankki- ja luottokortti Eino Leinon katu 24/Brahen katu 31 (ent. Berner pultti) Isot ja pienet remontit sekä korjaukset ammattitaidolla JS-Rakennustyöt Jarmo Suominen P. 040 504 9384 Ostamme ja myymme matkailuautoja ja matkailuvaunuja. 18 alk. € /viikko ~Enemmän kuin pelkkä kirpputori~ (4-tasossa) Avoinna ark. 10–18, la–su 10–15 0400-599 979 Tervetuloa! PARKKIKIRPPIS Katso lisätiedot ja kirppisohjeet www.hameenlinnanhiihtoseura.fi Aarteita Uusi ISO SUURKIRPPUTORI AVOINNA Hämeenlinnan Hiihtoseuran Ensimmäinen kirppissunnuntai 20.5. ja viimeinen 26.8. Myyntiaika klo 9.00 - 14.00 Meille pääsee kätevästi myös bussilla. kirppis & kahvio Keksikatu 5, Kantola Ke 10-14 To 12-17 La 10-14 Tiiriön Citymarketin parkkipaikalla jälleen kesäsunnuntaisin Meillä käy käteinen ja yleisimmät pankkikortit. Myös lähimaksu. HÄMEENLINNAN Kirpputori Painotie 11, 14200 Turenki p. 044 970 4497 turenginloytotori@gmail.com Kahvio jossa herkkuja, kylmiä juomia ja jäätelöä. Aina aurinkoinen palvelu! Ma-To 10-19 • Pe 10-17 • La ja Su 10-16 Larin Kyöstin katu 26 HÄMEENLINNA 040 681 88 99 SPR:n JANAKKALAN OSASTO Vain 15€/vko ilman muita kuluja. MA-PE klo 10-18, LA-SU klo 10-16 ✁ KIRPPARI terassilla ja isolla leikkihuoneella! PÖYTÄ 7päivää tai kaupan 25€ PÖYTÄ 9 päivää 30€ Kulma-Kirppis Takumäentie 6, HML puh. 045 315 7006 Hankkija Avoinna: Motonet Ma - Pe 10 - 18, La 10 - 15, Su suljettu kulmakirppis.fi LASIMÄEN KUPEESSA Vehkosuontie 13, 14500 Iittala pappilansundayshop.com TAIDENÄYTTELY, JÄÄTELÖTERASSI, AVOIN PUUTARHA, LASTEN LEIKKIPAIKKA KESKIVIIKOSTA SUNNUNTAIHIN KLO 12-18 P. 0400-950 704, IITTALAN MAALAISKIRPPIS & Haapsamontie 137, IITTALA HAAPSAMON KAHVITUPA Laajan valikoiman Kahviossa mm. vastaleivotut munkit kirppis Avoinna joka lauantai ja sunnuntai klo 10-16 KOR JA AMO IITTALAN PUUTARHA avoinna ma-pe 9-19. la-su 9-16 03 6725615, 044 5371710, Puutarhankulma 3, 14500 Iittala PUUT, PENSAAT, KESÄKUKAT, AMPPELIT JA VIHANNEKSET EDULLISTA & ASIANTUNTEVAA HUOLTOPALVELUA KAIKILLE AUTOMERKEILLE ILOISEN PALVELUN PUUTAVARATALO ! Katso lisää: www.puutavaratalo.com TURENGISSA Huoltotarjous kätevästi netistä Meiltä myös vanerit! www.hml-autokeskus.fi Painotie 2, Turenki Tammimäenkatu 8, Turku p. 010 235 0235 • www.miseva.fi 29 Hämeenlinnan Autokeskus Oy Painotie 2, Turenki (03) 687 2020 Avoinna ark. 8–17, la 9–13 Puusepänkatu 3, 13110 HML. Puh. (03) 653 3905

30 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kulttuurikahvila odottaa vilkasta kesää ●●Janakkalan Laurinmäen keltaisen talon kahvilaan voi poiketa vaikka pyöräretkellä, ja monena kesäiltana on luvassa entiseen tapaan myös konsertteja. PÄIVI OJALA TEKSTI // VILLE-VEIKKO KAAKINEN KUVAT T ämä on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Olemme onnellisia siitä, että vastaanotto on ollut niin kiva ja olemme saaneet paljon myönteistä palautetta, sanoo Sanna Saarela. Nuorisoteatteria Riihimäellä vetävä, mutta Janakkalan Tervakoskella asuva Saarela aloitti Kulttuurikahvila PSL:n vetäjänä helmikuussa kahden teatteriystävänsä kanssa. Heistä toiselle ilmaantui muita kiireitä, joten nykyään kahvilaa vetää kaksikko Saarela ja Outi Laitinen. Kahvila koki talvella myös muodonmuutoksen, sillä ennen avajaisia siellä tehtiin remonttia ja pieni laajennuskin. Nykyään kahvilan yhteydessä on kaunis kabinetti, joka palvelee myös esiintyjien takatilana. Iso muutos entiseen oli se, että aikaisemmin lähes pelkästään kesällä toiminut paikka alkoi olla sunnuntaisin auki myös talvikaudella. Sanna Saarela iloitsee siitä, että ihmiset ovat löytäneet Kulttuurikahvila PSL:n. Kahvilanpyörittäjät leipovat tarjolla olevat tuotteet itse. ILON AIHE on ollut, että ih- miset löysivät tämän Janakkalan kirkon lähellä sijaitsevan kahvilan talvellakin. – Kyllä täällä on yllättävän moni käynyt. Ihmiset ovat olleet kiitollisia, että tälle seudulle on tullut tällainen paikka. Mutta koska kyse on nimenomaan kulttuurikahvilasta, muutamia kulttuuritilaisuuksia on järjestetty myös talvikaudella. Sekin puoli on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Esimerkiksi Samae Koskisen maaliskuinen konsertti oli loppuunmyyty. Kesällä kahvilan toiminta tietysti vilkastuu. Jo perinteistä kesäkauden avausta vietetään lauantaina 9. kesäkuuta, jolloin ohjelmaa on luvassa kaikenikäisille. Avajaisten jälkeen kahvila ja sen vieressä sijaitseva Laurinmäen torpparimuseo ovat kesän ajan auki päivittäin kes- Kulttuurikahvilassa järjestetään kesällä useita konsertteja. Toukokuun alussa yleisöä oli saapunut kuulemaan Ukulikat-yhtyettä. Kulttuurikahvila PSL toimii Laurinmäen keltaisessa talossa Hakoistentien varrella. kiviikosta sunnuntaihin, juhannusta lukuun ottamatta. Vanhojen torpparikauden rakennusten lisäksi Laurinmäki tarjoaa koluttavaksi myös luontopolun. Alueella voi tarkastella myös 1900-luvun alussa rakennettuja juoksuhautoja. Ne ovat ajalta, jolloin jelmisto oli kunnan edellisen kulttuurisihteerin käsialaa. Vainio ei ole halunnut laittaa kaikkea uusiksi, sillä osa esiintyjistä on ennestään tuttuja. Taiteilijoita, joiden yleisönä ihmiset ovat viihtyneet ja jotka itse ovat halunneet tulla Laurinmäelle uudestaan. Venäjä ( johon Suomikin tuolloin kuului) varustautui suuren sodan varalle. KULTTUURIKAHVILAN ke- sän ohjelmiston on suunnitellut pitkälti kunnan kulttuurituottaja AnnaMilla Vainio. Hänellekin kerta on ollut ensimmäinen, sillä viime kesän oh- Yksi tällainen ilta on elokuinen konsertti, jossa kitaristit Toni Jokiniitty ja Jari Lehtonen esittävät flamencoa. Kyllä, viime kesä todisti, että espanjalainen kitaramusiikki sopii oikein hyvin hämäläiseenkin kesäiltaan. Yksi periaatteellinen muutos viime kesään ver- rattuna on tehty. Vaikka tilaisuus varattaisiin ennalta loppuun ja kysyntää riittäisi enemmältikin, konserttia ei siirretä muualle. Viime vuonnahan Kimmo Pohjosen konsertti pidettiinkin läheisellä VPK:n talolla, kun läheskään kaikki halukkaat eivät olisi mahtuneet keltaisen talon kahvilaan. Tänä kesänä järjestäjät haluavat pitää kiinni konserttikahvilan luonteesta – ja siitä, että pöytien ääressä istuva yleisö voi nauttia musiikin lisäksi vaikka viinistä. Istumapaikkoja on enintään 75 hengelle. Ja mikä onkaan ensi kesän tärppi? Sekä Sanna Saarela että Anna-Milla Vainio heittävät ensimmäiseksi Matti Johannes Koivun nimen. Hän esiintyy kulttuurikahvilassa. lauantaina 16. kesäkuuta. HÄSA

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 31 KESÄ KEIKKUEN TULEE! ROBOTTILEIKKURIT KAIKKIIN PIHOIHIN ÄLÄ OSTA LEIKKURIA, ennen kuin olet kysynyt meiltä tarjouksen. Maakunnan laajin valikoima NYT NAPPAA! - tuotteita Tule tutustumaan uusittuun kalastusosastoomme. • Jigit • Lipat • Lusikat • Vavat • Jerkit • Kelat • Kohot TV:t antenni- ja kaapelitalouksiin. Antennikorjaukset sekä asennukset. PERÄMOOTTORIT • myynti • huolto • vaihto Kodinkoneet kotiin tuotuna! • moottorisahat • raivaussahat • puhaltimet • painepesurit • turvavarusteet Laadukkaat tuotteet takaavat ympäristöystävällisen ja kestävän kehityksen. Ne löydät meiltä!! AKKU- JA SÄHKÖTYÖKALUT Leikkikuja 2, Hauho, Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-13 Liike: 03-6751190 / Matti 0400-744 283 / Janne: 040-7028861 matti.rantti@mattirantti.fi, www.mattirantti.fi Kaupan ja palveluiden monitoimikeskus NESTE 6-24, Tokmanni ma-la 8-20, su 10-20, S-Market ja Tuulonen-hotelli ma-la 8-21, su 10-21 Erikoisliikkeiden aukioloajat katso avoinna joka päivä 10-24 avoinna: ma-to 11-20 pe-la 11-21 su 12-20 www.tuulonen.fi Kesäinen kukkaparatiisi Tuulosessa Kauppakeskus Tuulonen 044 358 4934 www.sirinlounasravintola.fi Tervetuloa! \u Aukioloajat ark. 10–18 la 10–16 su 12–16 Facebook / Kukkien Kutsu | Tuulosentie 1 Sahti on osa suomalaista ruokaperinnettä, juhlapöydän kruunaaja! Juhannus­ tapahtuma SIRIN LOUNASRAVINTOLASTA lounaasta ja ála carte ruoasta eläkeläiskortilla -10% GJJ11.©: �JL..,, Vihdantuoksuisessa tapahtu­ massa mahtava Juhannusyllatys! � Heinakuun l-22.1. kesatorit Heinakuun sunnuntaisin kesakirppis klo l 0.00 piha-alueella. Myynti­ paikkojan varaus paikan paalla alk. klo 8.30 1.7., 8.7., 15.7. ja 22.7. Lammin Sahdin maistuvat juomat löydät Kotipizzan yhteydestä. Syysmessut 25.�. ja markkinat Maakunnan tahtitapahtuma klo l 0.00-15.00. Paikkavaraukset: vesakaloinen@luukku.com jari.paivarinta@laatuoutlet.fi - Huutokauppa – Valikoimissa myös erikoisoluet 2.�i:.�. Meklarina Aki Palsanmaki, mukana my6s Heli ja Markku. Alk. klo l 0.00. Huutokauppa kello 12.00. Kauppakeskus Tuulonen Tuulosentie 1 · puh. 044 272 7252 · tuulos@mustijamirri.fi Tu Lonen Kauppakeskus Tuulonen Tuulosentie 1, 14810 Tuulos www.tuulonen.fi

32 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Antti ja Anne Mikkola saavat kasvihuoneestaan myyntiin myös aikaista perunaa. Oman kasvihuoneen kurkut, tomaatit ja melonit kypsyvät heinäkuulla. Suoramyynnin tuotevalikoima vaihtelee ajankohdan mukaan. Antti Mikkolan mukaan tuotteista kerrotaan asiakkaille paljon. Monet asiakkaista ovat kesäloppilaisia. Valikoima runsastuu kesän mittaan ●●Suoramyynti houkuttelee asiakkaita kaukaakin. RIIKKA MÄNTYNEVA TEKSTI // CHRISTOFFER ENCKELMAN KUVAT U usista perunoista se kesäkausi todenteolla alkaa. Loppilaisen Mikkolan Suoramyynnin myymälä on avoinna päivittäin jo kesäkuun alusta, mutta myynti vilkastuu selvästi juhannuksen alla, jolloin uudet perunat tulevat myyntiin. Myymälän valikoimissa on muun muassa oman tilan perunoita ja vihanneksia, jauhoja ja ryynejä, oman leipomon tuotteita, hilloja ja mehuja. Valikoimaa on lisäksi täydennetty naapuritilojen juureksilla sekä paikallisella lihalla ja makkaroilla. Pakastimesta löytyy myös lappilaista poronlihaa. – Olemme pikkuhiljaa laajentaneet ja lisänneet repertuaaria. Esimerkiksi ajatuksena oli ensin, että valikoimaan sopisi jonkin pienen tuottajan jäätelö. Sitten kuitenkin kokeiltiin, jos sen tekisikin itse, Antti ja Anne Mikkola kertovat. Heidän mielestään on tärkeää, että tuotteita kehitetään ja tarjolla on monenlaista. KUN UUSIA IDEOITA syn- tyy, niitä myös toteutetaan ennakkoluulottomasti. – Esimerkiksi kesän uuden perunan seassa on pienikokoista perunaa, joka jää helposti hyödyntämättä. Keksimme tehdä niistä myyntiin perunasalaattia. Suoramyynnin rinnalla toimii myös tilauskondi- toria ja pitopalvelu, joka tekee kaikki ruuat alusta asti itse. Lisäksi vanhaan viljamakasiiniin on kunnostettu pieni tilausravintola ja myös savusaunaa ja sen viereen rakennettua kesäkeittiötä vuokrataan. Mikkolan suoramyynnillä on jo pitkät perinteet, sillä viime vuonna päästiin juhlimaan 30-vuotismerkkipäivää. Alkuun yritystä pyörittivät Antti Mikkolan vanhemmat. – Täytyy sanoa, ettei byrokratia näiden vuosien aikana ole ainakaan vähentynyt, Mikkolat toteavat. KESÄLLÄ SUORAMYYNTi työllistää Mikkoloiden lisäksi myös 6–7 seson- kityöntekijää. Väkeä tarvitaan niin leipomossa, myymälässä kuin pellollakin. – Sanommekin, että kesällä on aina maanantai, jolloin on työviikko edessä. Talvella taas voi olla lauantai viikonkin putkeen, Antti Mikkola naurahtaa. Ei hän tosin talvellakaan malta kokonaan levätä laakereillaan, vaan kertoo pyörittäneensä useampana talvena kotaravintolaa Levillä. Syksyllä Mikkolan suoramyynnin kausi jatkuu elokuun loppuun ja senkin jälkeen myymälä on avoinna lauantaisin. Tilan leipää ja jauhoja voi ostaa myös lähiruokapuoti Lopen Pehtoorista Launosista. HÄSA Mikkolan tilan jauhojen joukosta löytyy erikoisuutena tattari, joka on luontaisesti gluteeniton. Sen menekki on vuosien mittaan kasvanut. V I N K K E JÄ Tilamyyntiä •• Kanta-Hämeestä löytyy noin 70 tilaa, joilla on kausi- ja sesonki­ luonteista suoramyyntiä. Osalla myyntiä on ympäri vuoden. Monella on myynnissä useita tuotteita ja myös muiden kuin oman tilan tuotantoa. Aukioloajat ovat vaihtelevia. Osa toimii tilausperiaatteella. Ajantasaiset tiedot tuotevalikoimasta ja aukioloista kannattaa tarkistaa tilojen omilta nettitai facebook-sivuilta. ••  ••  ••  LIHATUOTTEITA: ••  ••  Jussilan luomutila, Janakkala Hämeen lihajaloste/ Katinalan lihakauppa, Hattula Lopen Pappilanpuisto, Loppi Makuliha, Tammela Suvitien kotieläintila, Topeno, Loppi Tiirinkosken kahvila, Hämeenlinna Valajärven maatila, Janakkala Yli-Tokon luomu- ja vuonohevostila, Tammela ••  ••  ••  ••  ••  ••  MARJOJA JA VIHANNEKSIA: ••  ••  Aallon Marjatila, Hausjärvi Iso-Hiiden Kartano, Janakkala Kankaisten tila, Hämeenlinna Kuusamon mansikka­ tila, Lammi, HML Kärkisen puutarha, Ypäjä Lepaan viini- ja puutarhatila, Hattula Peltosirkun tila, Hauho, HML Punnilan marjat, Hämeenlinna Tyrvännön Marja ja Vihannes, Hattula ••  ••  ••  ••  ••  ••  ••  LEIVONNAISIA: ••  ••  ••  Tuulosrievä, Tuulos, HML Jokioisten Leipä, Jokioinen Wehnäpaakarit, Tammela LISÄÄ ALUEEN SUORAMYYNTI­ PAIKKOJA sekä niiden yhteystiedot löydät osoitteesta www.aitojamakuja.fi Hedelmä- ja marjan­ viljelijäin liiton suoramyynti- ja itsepalvelutiloja myös osoitteesta suoramyynti.marjat.fi •• 

HÄMEEN SANOMAT KESÄ KAIKKI KESÄÄN PRISMASTA! House Kettle Sunwind Smart Dallas 3i Hiiligrilli Kaasugrilli Grillaus alan halkaisija 53 cm. 3 rosteripoltinta, sivukeitin, valurautaparila, teho 11,4kW. 77,95 199,– Rainbow Kertakäyttögrilli 3,95 Mc Sailor Aikuisten pelastusliivit Mustang Emendo Matalapainesäädinsarja Narukiulu ja kauha 12,95 40 kg eteenpäin. Kelluttavuus 100N, EN ISO 12402-4 hyväksyntä. Heijastimet. Helmi Kertakäyttöpefletti 30 kpl 24,90 3,50 House Terassi- ja kalusteöljy Vesiohenteinen puuöljyemulsio ulkokäyttöön, pihakalusteille, terasseille ja laitureille. Värit: ruskea tai harmaa. 10,90 2,7 l 22,90 9 l 59,90 0,9 l 27,95 Mc Sailor Lasten pelastusliivit 30-40 kg. 24,95 Kärcher K3 Premium FC Painepesuri Työpaine max. 120 bar, ottoteho 1,6 kW, vesimäärä max. 380 l/h. Full Controlpesukahva, 6m paineletku. 179,– PRISMA HÄMEENLINNA Wartiamäentie 2, p. 03 6155 0500 MA–LA 8–21, SU 10–21 33

34 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kesän hevosleiri on heppatytön taivas ●●Harvialan Hevostila järjestää tämän kesän aikana kaikkiaan seitsemän hevosleiriä heppahulluille. SUSANNA LÄHDEKORPI TEKSTI // ESKO TUOVINEN KUVAT M ökin lattialla on kasa sukkia, ratsastushousuja ja hevoslehtiä. Kurkistus kylpyhuoneeseen: lyttyyn tallottu hammastahnatuubi ja kuraiset jalanjäljet märällä lattialla. Kaikki hevosihmiset tietävät, mistä on kysymys. Merkit viittaavat leireilyyn. Parasta, mitä kesässä voi tapahtua! NÄIN ALKAA Villivarsa- lehden artikkeli hämeenlinnalaisen Harvialan Hevostilan hevosleiristä kesällä 2005. Artikkelia esittelevä Harvialan Hevostilan yrittäjä Sirpa Häkkinen kertoo, että kesän hevosleireillä on jatkunut sama meininki tilan perustamisesta vuodesta 1997 lähtien. – Leiriläiset ovat aika rasavillejä! Meillä on täällä edelleenkin sama päiväohjelma, kun se kerran on hyväksi havaittu. Iltaohjelmat sen sijaan vaihtuvat. Aika ikimuistoisia kokemuksia nämä ovat leiriläisille ja meillekin. – Samoja leiriläisiä tulee monena vuonna peräkkäin. On myös ollut kiva seurata, mitä leiriläisistä tulee isoina, koska moni heistä pitää edelleen yhteyttä. Meistä on tullut ikuisia ystäviä. Jopa osan lapset käyvät meillä nyt leireillä, Häkkinen iloitsee. Innokkaimmat ovat tänä kesänä mukana jo seitsemättä kesää peräkkäin, ja olipa joku heppatyttö viime kesäloman aikana kaikkiaan kolmella leirillä. HARVIALAN HEVOSTILA järjestää hevosleirejä tä- ”On myös ollut kiva seurata, mitä leiriläisistä tulee isona, koska moni heistä pitää edelleen yhteyttä. Meistä on tullut ikuisia ystäviä. Jopa osan lapset käyvät meillä nyt leireillä.” SIRPA HÄKKINEN Harvialan Hevostilan yrittäjä nä kesänä kaikkiaan seitsemän. – Pitkään järjestimme kymmenen leiriä kesälomien aikana, mutta on sitä pakko saada itsekin pitää lomaa, Sirpa Häkkinen toteaa. Tarjolla on kolme yleisleiriä, kaksi este-/maastoleiriä, yksi hoitoleiri ja yksi leiri erityislapsille. Maksimissaan yhdelle leirille otetaan 12 lasta ja erityislasten leirille viisi. Leirit kestävät maanantaista perjantaihin. Leireillä yövytään hevostilan pihapiirissä. Osallistujat ovat Häkkisen mukaan nimenomaan heppatyttöjä. HOITOLEIRIN osallistujat ovat yleensä 7–10-vuotiaita. Pääpaino on hevosten hoitamisessa. Päivään kuuluu tunti ratsastusta. Yleisleireillä ikähaitari on 9–14-vuotiaissa. Päivä sujuu hevostenhoitoa opetellessa teoriassa ja käytännössä sekä ratsastustunneilla aamu- ja iltapäivällä. Este- ja maastoleireillä harjoitellaan leirin nimen mukaisesti myös esteitä ja maastoratsastusta. Erityislasten leirille osallistuu kehitysvammaisia, jotka käyvät muutenkin ympäri vuoden Harvialan Hevostallilla. He osallistuvat lähinnä he- vosten hoitoon. Hevosia tilalla on kesäaikaan kaikkiaan 20. SIRPA HÄKKINEN kuvailee leirien iltaohjelmaa tärkeäksi osaksi leirien tunnelmaa. Tänä kesänä ohjelmaan kuuluvat ilta rantasaunalla Kipinäniemessä, elokuvailta karkkeineen päivineen ja ikimuistoinen ilta pizzan merkeissä. – Lapset tykkäävät, kun on paljon iltaohjelmaa. Meille tulee vikellyksenopettaja kertomaan vikellyksestä kaikille leireille. Lisäksi järjestämme aarrerasteja. Pidämme myös leikkimieliset hevosnäyttelyt, joissa tytöt saavat laittaa hevoset kuntoon. Aiempina vuosina Häkkinen on vienyt leiriläiset muun muassa katsomaan maastoestekisoja, Puuhamaahan ja Aulangon kylpylään. Ravintolassa käynti kuuluu perinteisiin. LÄHELLÄ sijaitsevan Va- najanlinnan kellarissa järjestetyt kummitusillat Sirpa Häkkinen joutui lopettamaan. – Leiriläiset kertoivat siellä kynttilänvalossa kummitusjuttuja, ja ne rupesivat olemaan niin karmivia, että kerran syntyi ryhmäpaniikki, ja me kaikki juoksimme yhtä aikaa ovesta pakoon, minä etu- nenässä, Häkkinen naurahtaa. PÄIVÄT HEPPALEIREILLÄ ovat Sirpa Häkkisen mukaan ”yhtä hulinaa ja vilinää”, mutta nautinnollista sellaista puolin ja toisin. – Emme me näitä muuten järjestäisi. Iltaisin kaikki ovat aika väsyneitä. Häkkinen osallistuu itse jokaiselle leirille. Apuna ovat aamu-, ilta- ja yövuorolaiset sekä kokki, joka valmistaa ruoat Häkkisen kotona tien toisella puolella. – Kesä täällä on ihan oma elämäntapansa. Kukaan ulkopuolinen ei sitä voi oikein ymmärtää. Kun leirit ovat ohi, tulee hiljaisuus ja surkeus, että mitäs nyt. Kesät ovat niin intensiivisiä, opettajana tallilla toimiva Susanna Malmberg kuvailee. HÄSA HEVOSTELUA Hevosleirejä tai -kursseja tarjoavat mm: 66 Alaspään Ratsastuskeskus, Hämeenlinna, Luolaja 66 Aulangon Ratsastuskoulu, Hämeenlinna, Aulanko 66 Harvialan Hevostila, Hämeenlinna, Harviala 66 Jaatalli, Hattula, Lepaa 66 Ratsastuskoulu Saajan talli, Hämeenlinna, Saaja 66 Ratsutalli Verraton, Hämeenlinna, Tuulos Marjo-poni on Harvialan Hevostilan maskotti, jota seudun pikkuväki käy silittelemässä tämän tästä. Se on myös heppaleiriläisten suosiossa, tilan yrittäjä Sirpa Häkkinen kertoo.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 35 Tintin eli Tintti on Sirpa Häkkisen lempihevonen. Se on kova karkailemaan aitauksestaan ja tulee silloin Häkkistä vastaan portille. Sirpa Häkkinen on pyörittänyt kesäleirejä tilan avaamisesta lähtien eli vuodesta 1997. Rico hurmaa heppaleiriläiset mystisillä sinisillä silmillään.

36 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Nokipannu kutsuu ●●Kesäretkeilijän ensimmäinen askel on lähteä nokipannukahville ihan tuohon nurkan taakse. ●●Seuraavaksi voi kokeilla yöpymistä laavulla. RAUNO LAHTI TEKSTI JA KUVAT // SOILE TOIVONEN GRAFIIKKA R etkeilyn ei tarvitse välttämättä maksaa juuri mitään. Vapaat tulentuijotuspaikat ja myös yöpymiseen soveltuvat laavut ovat suomalaiskansallista ylellisyyttä. Missä muualla puutkin ovat valmiiksi pilkottuina? Nuotiopaikoilla joutuu ottamaan huomioon myös muut käyttäjät. Yleissääntö on sellainen, ettei kukaan voi varata makkaranpaistopaikkaa vain itselleen. Nuotiopaikoilla on yleensä kätevä ritilä, jolle mahtuvat parinkin perheen paistettavat kerralla. Metsähallituksen lisäksi yleisiä virkistyspaikkoja on kunnilla ja niiden lisäksi ainakin Hämeen virkistysalueyhdistyksellä. Puuhuollosta voivat vastata myös paikalliset yhdistykset. Hämeenlinnan kantakaupungin alueella on useita vapaasti käytössä olevia nuotiopaikkoja, joista helpoimmin saavutettavissa olevat on lueteltu oheisessa kartassa. 1. TERVANIEMEEN Alajärven ran- nan nuotiokodalle pääsee autolla lähes perille saakka – nautiskelemaan vaikka laskevasta iltaauringosta. Sadekaan ei haittaa, koska kota antaa suojaa. 2. AHVENISTONJÄRVEN uimaran- nan välittömässä läheisyydessä oleva kota on mainio makkaranpaisto- ja eväidensyöntipaikka, vaikka kesäiltaisin Apparalla saattaa olla jonkin verran levotonta. 3. VISAMÄESSÄ Vanajaveden län- sirannalla olevan nuotiopaikan lähellä on hyvin pysäköintitilaa. Sateensuojaa ei ole. Laiturilta pääsee uimaan Vanajaveden tummaan syleilyyn. 4. VANAJAVEDEN itärannalla si- jaitsevan Kalastuspuiston nuotiopaikalle pääsee sujuvasti kävellen tai pyörällä radan molemmilta puolilta, kun paikka on rautatiesillan lähellä. Onkipaikka on ihan vieressä. 5. AULANGON tekosaarilla on se- kä vapaassa käytössä oleva nuotiokota että kaupungilta vuokrattavissa oleva varauskota. Tekosaarille pääsee kätevimmin polkupyörällä. Autoilu on Aulangon rantareitillä luonnollisesti kielletty. 6. ULKOILUMAJAN parkkipaikas- sa lähes kiinni oleva nuotiokota on todennäköisesti Hämeenlinnan eniten käytetty. Aulangonjärven uimapaikka on lähellä, kuten kuntoilupolutkin. Hämeenlinnassa ja lähiseudulla on runsaasti kaikille avoimia nuotiopaikkoja.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 7. KÄRMESKALLION juurella ole- Hattulassa nuotiopaikkoja on mm. Vanajanniemessä, josta on upea näköala Vanajanselälle. valle nuotiopaikalle joutuu jonkin verran vaeltamaan. Kaupungin parhaisiin kuuluva polku kulkee Aulangonjärven takana, ja kiertosuunta voi olla kumpi vaan. Kannattaa katsoa opasteita ja käyttää kunnon jalkineita. myös auton. Useimpien laavupaikkojen lähelle pääsee tietä tai hyvää polkua pitkin, eivätkä kävelymatkatkaan ole mahdottomia. Kaikki karttaan merkityt leiripaikat ovat hyviä, mutta paria voi erityisesti kehua: Sorsakolun laavu on polkujen risteyskohdassa helppokulkuisessa ja hauskassa paikassa järvien välisellä pienellä kannaksella. Koveron laavu on mainiosti aivan tien lähellä ja sen kautta kulkee myös retkeilyreitti, jolla on kuitenkin harvanlaisesti kulkijoita. HÄSA 66 hameenlinna.fi 66 honkalanranta.wordpress.com Laavulla voi hyvin yöpyä 8. UUSIN Hämeenlinnan kanta- kaupungin nuotiopaikoista on Kahiliston lähellä Honkalanrannassa Katumajärven pohjoispäässä. Laavu, nuotiopaikka ja uusi lintutorni eivät kuitenkaan ole kaupungin, vaan niitä ylläpitävät lintuharrastajat ja yksityiselle maalle luonnonsuojelualueen perustaneet paikalliset asukkaat. Honkalanrantaankin ovat tervetulleita kaikki luonnonystävät, mutta puita ja pysäköintitilaa on erittäin rajallisesti. Honkalanrannan nettisivujen kautta voi osallistua mm. polttopuukustannuksiin. Kanta-Hämeessä on useita muitakin hyviä nuotiopaikkoja, Hämeenlinnassa mm. entisen Kalvolan kunnan alueella. 37 Evo on päiväpatikoijan ja ulkona satunnaisesti yöpyvän retkeilijän ykköskohde Kanta-Hämeessä. Paras apuväline on Metsähallituksen julkaisema retkeilyalueen kartta, johon on merkitty kaikki oleellinen. Laavut ovat puurakenteisia, eli mukaan tarvitaan makuupussin lisäksi toimiva makuualusta, mieluiten ilmatäytteinen. Polttopuita on yleensä hyvin, mutta mm. juomavesi kannattaa kuljettaa mukana. Kalastuksesta innostuneet valitsevat Niemisjärvien puolen, kun taas luonnonkauneutta ja -rauhaa etsivä hakeutuu metsäopiston takamaastoon. Hyvä retken aloituspaikka on Evokeskus, jonne voi jättää 66 luontoon.fi/evo/palvelut Hämeen virkistysalueyhdistyksen Pääjärven retkeilyalueen laavu Hämeenlinnan ja Lopen rajalla on satunnaisen retkeilijän yhden yön majapaikka. Hattulanselkä 5 Au la kaupunginpuisto ngo SAIRIO nti e Ren gon tie Kan tola n k atu Bra he Tur ie Luo laj Uu siLa pio läh de Här e n ti Hirs Loimalahd enti e ie ant a j a n linn ie tat val n ru Tu VISAMÄKI V a n ka n 10 KATUMAJÄRVI Harvi alant ie 290 3 a un v Tur lt a ti e VANAJA 130 HATTEMALA ie gint Tervaniemi Hattelmalanjärvi ä r ink atu H els i n 1 t an 10 KANTOLA HAMK ie V ll My LOIMALAHTI io Lap nt u n kat ve Ale ksis Ki e lm tie lan rvia e Ha nti aja an e nti e ala d lah ima o L tt Ha ie lät Ky Jaak onka tu e tati val ere mp -Ta inki Hels i tont e enis v h A tie . ant kuk ä s et M u tie un keskussairaala n isto im Ta kat äen im e suti Kor HIRSIMÄKI ntie rala Ku ie unt Tur tu rika Vuo tie on ah ltin Po AHVENISTO HÄMEENLINNA Katumajärvi e nti ala rvi Ha rs 2 iok. Luk KESKUSTA ntie kive i s a Pa Vanajavesi atu rmik Kasa an rol Pa Ma Ahvenistonjärvi ie rint pu i i V rautatieasema atu nk 10 HÄTILÄ linna 3 tie sit ie 8 IDÄNPÄÄ E12 H ntie lokse u u T Va n tie rkä ä H ie kät RUUNUNMYLLY Laa n nkatu iity 8 Honkalanranta Kahtoilampi Pap i nniitynt ie ntie ree pe am . TIIRIÖ 7 Aulangonjärvi, Kärmeskalliot 4 Matkolammi Kik Paroiste nti Pälkänee ntie Pikku-Paro T e nti rea 130 5 Aulanko, tekosaaret Hirvilampi P aro lant 6 Aulanko, ulkoilumaja ston k a ari ntie rpa PUISTONMÄKI An t PIKKU3 Visamäki PAROLA 4 Rantareitti, Kalastuspuisto äm näkötorni e tie 2 Ahveniston urheilukeskus lan Alajärvi Aulangonjärvi Aulan gonto kylpylä, hotelli 1 Alajärvi, Tervaniemi ätie ärk H een 7 AULANKO Joutsenlampi tu 57 Nuotiopaikkoja 6 Linnanen KÄIKÄLÄ 500 M maps4news.com/©HERE

38 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Vanhan navettarakennuksen eteläpäädyssä on pieni kasvimaa, jossa kasvaa muun muassa marokonminttua, lehtikaalia ja mustajuurta. Navetan seinällä rönsyilee viiniköynnös, jonka rypäleistä pariskunta on kerran kokeillut tehdä viiniä.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 39 Rehevä puutarha Rengossa ●●Avoimet puutarhat -tapahtuma järjestetään 1. heinäkuuta. Kanta-Hämeessä kävijät toivottaa tervetulleeksi esimerkiksi Jukka Kallijärven ja Marko Aaltosen englantilaistyylinen puutarha Rengossa. HANNA SIPINEN TEKSTI // VILLE-VEIKKO KAAKINEN KUVAT H uomaamaton tie kääntyy vihreän peltipostilaatikon kohdalta ja kaartelee metsässä lyhyen matkaa, kunnes edessä avautuu hedelmäpuiden, pensaiden ja perennojen täyttämä puutarha. Kun helsinkiläiset Jukka Kallijärvi ja Marko Aaltonen kävivät katsomassa kevättalvella 2007 karjalaisten evakkotaloa Rengossa, pihalla oli vain nurmikko ja omenapuita. Pariskunta kuitenkin mieltyi pihapiiriin, jota rakennukset ympäröivät neljältä suunnalta. Runsaassa vuosikymmenessä Kallijärvi ja Aaltonen ovat muuttaneet vapaa-ajanasuntonsa pihapiirin reheväksi cottage gardeniksi. – Cottage garden on brittiläistyylinen mummonmökin puutarha, jossa on sekaisin kaikkea. Se on vähän kuin yksinkertaisen japanilaisen puu- tarhan täydellinen vastakohta, Kallijärvi kertoo. KIELOMETSÄKSI kutsuttu puu- tarha on tänä kesänä neljättä kertaa mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa, jossa yksityishenkilöt avaavat puutarhojaan yleisölle. Viime vuonna kävijöitä saapui satakunta. Ruusuja sai nimenomaan puutarhan rehevyys. Kallijärvi kertoo, että tapahtuma on hyvä kannustin kitkemiseen. Sitä puutarhassa riittää loputtomasti. – Cottage garden antaa onneksi anteeksi. Rönsyilevässä puutarhassa ei välttämättä huomaa, onko kasvi rikkaruoho vai istutettu, Kallijärvi sanoo. PARISKUNNAN puutarhaharras- tukseen kuuluu kasvien keräilyä. Esimerkiksi ruusupensaita kasvaa montaa lajia. Osa niistä on Kallijärven itsensä risteyt- tämiä, sillä ulkomailta ostetut ruusut ja alppiruusut ovat monesti liian arkoja suomalaiseen ilmastoon. Risteyttäminen vaatii kärsivällisyyttä, sillä vain kymmenen prosenttia risteytyksistä alkaa itää. Silloinkin voi kestää kauan, ennen kuin näkee ensimmäisen kukan. Kallijärvi kokeilee kymmenkuntaa risteytystä joka kesä. Tähän mennessä Tommy- ja Helvilajikkeet ovat onnistuneet niin hyvin, että ne on otettu myyntiin ruusuihin erikoistuneeseen Oulujoen taimistoon. – Osa puutarhamme esikoista on myös risteytynyt keskenään, Aaltonen kertoo. Puutarhapäivään osallistuvia kohteita voi etsiä osoitteesta www.avoimetpuutarhat.fi/puutarhat KUMMALLAKIN on omat lem- pikasvinsa. Aaltonen pitää erityisesti esikoista, kuunliljoista, päiväliljoista ja kurjenpolvista. – En ole hirveän kiinnostunut puista tai pensaista. Puutarhassa on myös pieni lampi, jossa sammakot viihtyvät. Kallijärven suosikkeja ovat kaikenlaiset tuoksukasvit. Havukasvit eivät häntä innosta. Kasvi-ideoita puutarhaansa pariskunta kerää kirjoista, lehdistä ja ulkomailta, etenkin puutarhakulttuurin suurvallasta Britanniasta. Matkakohteet valikoituvat usein niin, että niissä on mahdollista vierailla jossakin puutarhassa. Pari vuotta sitten miehet vierailivat esimerkiksi Hampton Court Palace Flower Showssa, eli Lontoossa järjestettävillä maailman suurimmilla puutarhamessuilla. – Messuilla olimme me ja 10 000 muuta mummoa, Kallijärvi naurahtaa. PUOLEN HEHTAARIN harjuton- Jukka Kallijärvi (vas.) ja Marko Aaltonen ostivat 1940-luvulla rakennetun siirtolaistalon Rengosta vuonna 2007. tilla sekametsä suojaa puutarhaa tuulilta, joten myös jotkin Suomea lämpimämmissä maissa tavattavat kasvit menestyvät puutarhassa. Navetan eteläpäätyä kiemurtaa ylös viiniköynnös, jonka sinisistä rypäleistä Aaltonen ja Kallijärvi ovat kerran tehneet viiniä. Lopputulos oli karvas, mutta rypäleet maistuvat sellaisenaan hyviltä. Suomessa harvinainen mustaselja kukkii varaston nurkalla. Valkoiset tuoksuvat kukat tarjoavat ainekset mehuun. Päärynäpuu ja kasvihuoneen persikkapuu ovat nekin tuottaneet yhdet sadot. Omaa satoa Kallijärvi ja Aaltonen nostavat myös pieneltä kasvimaalta, jossa kasvaa muun muassa mustajuurta, marokonminttua ja lehtikaalia. Tontin vanhoista omenapuista Kallijärvi ja Aaltonen odottavat tänä kesänä runsasta satoa. Tarkoituksena on puristaa omenoista ensin mehua ja käyttää se siideriksi. – Puutarhanhoito on hyvää vastapainoa toimistotyölle, koska tässä näkee kättensä jäljen. Tämä on eräänlaista sisustamista, mutta ulkona, Aaltonen sanoo. HÄSA

40 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Lieson ruusunen herää unestaan juhannuksena ●●Vilkkaista tanssivuosista ovat jäljellä vain muistot, mutta juhannuksena kylälava on yhä varsinainen vetonaula. ANNA-MARI HENRIKSSON-HELMIKKALA TEKSTI // PEKKA RAUTIAINEN KUVAT L ieson lavalla Lammilla häärii kaksi tarmokasta miestä. Lieson työväenyhdistyksen puheenjohtaja Mauri Ojamäki huolehtii tanssilavasta läpi vuoden. Juhannuksena ohjat ottaa käsiinsä tuottaja Juha Topinoja. Topinojan luotsaama Lieson juhannus -tapahtuma houkuttelee paikalle vuosittain runsaasti väkeä. Työväenyhdistykselle oman lavan vuokraus tietää tuloja, joilla maksetaan rakennuksen sähköt ja pidetään katto pään päällä. HÄMEENLINNALAISELLE Juha Topinojalle Lieson lava oli tuttu paikka kesämökkimatkoilta jo pikkupojasta lähtien. Pitkä matka ei pelottanut, kun hän päätti 28 vuotta sitten aloittaa minifestarin järjestämisen lammilaiskylässä. – Paikkahan on makea! Tällä lavalla on aivan oma tunnelmansa, Topinoja hehkuttaa. Lavaa talvisin suojaavat luukut kätkevät sisälleen avoimen paviljongin. – Silloin kun lava rakennettiin 1940-luvulla, näkyi sen molemmilta puolilta järvi, Mauri Ojamäki esittelee. LIESON LAVA ON edelleen kylän ylpeydenaiheita. Lava sai rakentamisluvan vuonna 1947 ja avajaistansseja pyörähdeltiin kesän 1948 alussa. Lava saa siis viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhliaan. – Olin avajaisissa 7-vuotiaana mukana. Isäni Niilo Ojamäki piti avajaispuheen, Mauri Ojamäki muistelee. Lava rakennettiin talkoilla ja tarvikkeita kerättiin lahjoituksina. Työväenyhdistys kysyi rakennuspuita myös lähistöllä sijaitsevasta Porkkalan kartanosta. Ajan tuulissa kartanossa oltiin tuolloin varovaisia. – Kartanon silloinen isäntä kysyi, onko yhdistys kommunistinen vai sosialidemokraattinen. Kun vastaus oli sosialidemokraattinen, lupasi isäntä heti puut, Ojamäki kertoo. ALKUAIKOINA LAVALLA järjestettiin tanssit lähes joka viikko, mutta vuosien vieriessä tahti hiljeni samalla tavalla kuin muillakin pienillä lavoilla. Liesossa lava pysyi kuitenkin kunnossa työväenyhdistyksen talkooväen voimin. Lavalla järjestettiin myös kylän omia tapahtumia. Juha Topinoja on kehittänyt tapahtumaa vuosittain, ja muutama vuosi sitten hän lisäsi paikalle ulkolavan. Juhannustapahtuma on Topinojan mukaan kasvanut yleisönsä mukana, sillä ensimmäisten vuosien kävijät tuovat lavalle nyt omia lapsiaan tai lapsenlapsiaan. Lieson juhannus ei myöskään säikähdä säätä. – Juhannus on juhannus, satoi vettä tai ei, hän kiteyttää. KESKIKESÄN NIMEKKÄISTÄ esiintyjistä yksi mieleenpainuvimmista on ollut Remu Aaltonen vuonna 2013. Remu Aaltosen managerina Juha Topinoja sai houkuteltua muusikon hä- Tähänkö tämä naputellaan? Lieson työväenyhdistyksen puheenjohtaja Mauri Ojamäki ja Lieson Juhannuksen tuottaja Juha Topinoja kiinnittivät juhannustapahtuman ilmoituksia hyvissä ajoin Lieson lavalla. mäläiselle maaseudulle. – Minulta kysyttiin, miksi et ota Remua esiintymään tänne. No sitten otettiin, eikä kyllä vanhainkodissa kaduta, Juha Topinoja nauraa. Tänä vuonna juhannuspäivänä Liesossa esiintyvät Sani ja Aikakone sekä erityisesti tanssikansaa varten Benjamin Enroth ja Veijarit. HÄSA Lieson lavalla on pyörähdelty ensimmäiset tanssit alkukesällä vuonna 1948. Lavaa talvisin suojaavat luukut kätkevät sisälleen avoimen paviljongin. Mauri Ojamäki kurkistaa ulos puffettipuolen ikkunasta. Pikkupojasta lähtien lavan toiminnassa mukana ollut Ojamäki huolehtii rakennuksesta läpi vuoden.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ Jazz soi kirkossa ja piknik-nurmikolla L ukuisia kotimaisia rytmimusiikin kärkinimiä kuullaan ympäri Hämeenlinnaa heinäkuun puolessavälissä. Linnanpuiston pääkonsertissa Laura Sippola & Tuki kunnioittaa kanadalaista 75 vuotta täyttävää maailmankuulua laulaja-lauluntekijä Joni Mitcheliä. Linnanpuistossa 15. heinäkuuta Laura Sippolan bändissä lavalle nousevat Joonatan Rautio, Peter Engberg, Tuure Koski ja Kepa Kettunen. The Breed plays Pekka Pohjola esiintyy akustisesti Sibeliuksen syntymäkodissa sunnuntaina 15. heinäkuuta. Samana iltapäi- vänä kuullaan Linna Jazzin pääkonsertissa Pekka Pohjolan säveltämä sähköisempi Heavy Jazz setti. ALOITA OPISKELUT SYKSYLLÄ KUOROMUSIIKKI RAIKAA PERUSTUTKINNOT Hämeenlinnan kirkossa, kun Vanajan Laulu sukeltaa Bridge Over Troubled Water -konsertissaan pop-musiikin maailmaan lauantai-iltana 14. heinäkuuta. Kuoro tuo jazzeille kuultavaksi konsertillisen hittejä 1960-luvulta nykypäivään kotimaisilta artisteilta ja maailman poptähdiltä. Kuoro esittää klassikoita muun muassa Beatlesilta, Stingiltä, Adelelta ja Jenni Vartiaiselta. Vanajan Laulua johtaa Johanna Laukkanen. HÄSA HYVÄ STARTTI LUKIOON Englannin ja ruotsin kertauskurssit AMMATTI- JA ERIKOISAMMATTITUTKINNOT Haku 3.8. mennessä Liiketoiminnan perustutkinto merkonomi Matkailualan perustutkinto matkailupalvelujen tuottaja Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto toimitilahuoltaja Taideteollisuusalan perustutkinto artesaani lasiala tai artesaani verhoilu Tekstiili- ja muotialan perustutkinto designtekstiilien valmistaja, mittatilausompelija, modisti, sisustustekstiilien valmistaja, suutari Ravintola- ja catering-alan perustutkinto kokki tai tarjoilija MUUT KOULUTUKSET Työpaikkaohjaakoulutukset 26.9. ja 9.10. tai 7.11. ja 21.11. Haku 3.8. mennessä Baaritarjoilijan koulutus Kahvila-ravintolatyöntekijän koulutus Lukioon siirtyvät ja lukion 1.-2.luokat Haku 24.7. mennessä Opettaa Anneli Oinonen / Festis Oy Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus, VALMA 16.-27.7. ma-pe, 30 ot/kieli Ilmoittaudu 1.7. mennessä Hämeen kesäyliopisto, puh 050 550 2170 HAKEMINEN Jatkuva haku Baarimestarin erikoisammattitutkinto Hotellivirkailijan ammattitutkinto Koneistajan ammattitutkinto Kuljetusalan ammattitutkinto Lasinpuhaltajakisällin ammattitutkinto Lasinpuhaltajamestarin erikoisammattitutkinto Leipomoalan ammattitutkinto Levy- ja hitsausalan ammattitutkinto Lähiesimiestyön ammattitutkinto Maalarin ammattitutkinto Maalarimestarin erikoisammattitutkinto Maanmittausalan ammattitutkinto Maarakennusalan ammattitutkinto Majoitus- ja ravitsemisalan esimiehen erikoisammattitutkinto Matkailun ohjelmapalvelujen ammattitutkinto Pintakäsittelymestarin erikoisammattitutkinto Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammatti- ja erikoisammattitutkinto Sisustusalan ammattitutkinto Sähköasentajan ammattitutkinto Talonrakennusalan ammatti- ja erikoisammattitutkinto Tarjoilijan ammattitutkinto Teollisen pintakäsittelijän ammattitutkinto Tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto Vaatetusalan ammatti- ja erikoisammattitutkinto www.kktavastia.fi/ammattiopisto-tavastia/ LISÄTIEDOT Maakunnan 2018 Tähtitapahtumat La La Su La La La La 19.5. 9.6. 10.6. 16.6. 7.7. 21.7. 18.8. Kevätkarkelot Turengissa Hattulan Toripäivä Lopen Markkinat Lammin Pellavamarkkinat Hauhon Kesätori Rengon Jaakonmarkkinat Street Food Fiesta Hämeenlinnan torilla La 25.8. Tuulosen Syysmessut & Markkinat La 24.11. Iittalan Lasimäen joulunavaus Tavastian ohjauspiste, puh. 03 6581 500 ohjauspiste@kktavastia.fi taas Olemme la uil Elomess .8. 2 1 .11 B2! a ll o t osas www.kktavastia.fi TÄYDENNYSKOULUTUKSET 3D pikavalmistusmenetelmien hyödyntäminen suunnittelijoille 7.9.-16.11. (38 tuntia) 3D tulostuksen hyödyntäminen 4.9.-2.10. (15 tuntia) Anniskelupaikan vastaavan hoitajan pätevyyskoulutus ja koe 23.8. tai 27.9. tai 25.10. tai 22.11. tai 13.12. Anniskelupaikan vastaavan hoitajan pätevyyskoe 23.8. tai 27.9. tai 25.10. tai 22.11. tai 13.12. Arduino -perusteet 31.10.-28.11. (9 tuntia) Aurinkosähköasentajien sertifiointikoulutus 22.8. ja 29.8 ja 5.9. tai 24.10. ja 31.10 ja 7.11. Aurinkosähköjärjestelmien käyttöönottotarkastukset 10.9. Ensiapu 1 -koulutus 27.8.-28.9. tai 27.-28.11. Hygieniaosaamiskoulutus ja testi 27.8. tai 24.9. tai 22.10. tai 19.11. tai 10.12. Hygieniaosaamistesti 27.8. tai 24.9. tai 22.10. tai 19.11. tai 10.12. Rentoutusvalmentajan / mentaalivalmentajan koulutus 25.9. - 4.12. Varusmiestoimikunnan bändi Katso tark koulut emmat www.k ustiedot amma ktavastia.fi ttiop Myös o isto tavastia koulut ppisopimusus mah dollist a! Sähköturvallisuustutkinto 1,2,3 15.11. Sähköturvallisuustutkintoon valmentava koulutus 4.9.-15.11. Sähkötyöturvallisuus SFS 6002 4.10. tai 29.11. Tulityökorttikoulutus 15.8. tai 5.9. tai 9.10. tai 7.11. tai 27.11. tai 12.12. TunteVa-hoitajakoulutus 1.11.2018 alkaen Työturvallisuuskorttikoulutus 16.8. tai 6.9. tai 10.10. tai 8.11. tai 28.11. tai 13.12 ILMOITTAUTUMINEN www. opistopalvelut.fi/vanajakoulutus LISÄTIEDOT Koulutussihteeri, Päivi Aaltonen, puh. 050 4400 846 vanajakoulutus@kktavastia.fi Saana Peura www.kktavastia.fi 41

42 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kätevästi Kätevästi vuokralaitteilla! vuokralaitteilla! Vuokrakoneet ja -laitteet Vuokrak oneet työtäsi Vuokrakhelpottamaan. oneet ja ja --laitteet laitteet työtäsi helpottamaan. Saat ne helpottamaan. kätevästi työtäsi Saat HRK-vuokraamosta. Saat ne ne kätevästi kätevästi HRK-vuokraamosta. HRK-vuokraamosta. V i ilaa jankat u 1, L aht i Kotitalousvähennyskelpoinen Ilmalämpöpumput antenni-, aurinko-, sähköurakoinnit Asennus ja myynti ILMALÄMPÖPUMPUT Mitsubishi alk. 1699 € Panasonic alk. 1699 € Fujitsu alk. 1499 € Bosch alk. 1799 € takuu 3 vuotta takuu 4 vuotta takuu 5 vuotta takuu 6 vuotta Aurinkovoimalat sähkön tuottoon 3kW alk. 5999€ HÄMEEN HÄMEEN HÄMEEN RAKENNUSKONE HÄMEEN OY RAKENNUSKONE RAKENNUSKONE OY OY www.hrk.fi www.hrk.fi www.hrk.fi Antenniverkko HD kuntoon alkaen 250€ LUPA ASENTAA www.tukes.fi Sähkö- ja kylmäasennusoikeudet HUOM 50 % KOTITALOUSVÄHENNYS! SOITA JA PYYDÄ TARJOUS! Puh. 0400 851 085 pauli.gaddala@gadsat.fi HUSQVARNA AUTOMOWER ROBOTTILEIKKURIT - asennuspalvelu - huolto - tekninen neuvonta - varaosat w w w.e l e k t r o l i n n a .f i - Mittaus- ja RANTAHUVILA ja/tai MÖKKI TÄYDEN PALVELUN rantaoikeudella n. 150 km sät. testauslaitteet PUUTARHAKONETALOwww.elektrolinna.fi H:gista. Miel. tie ja sähköt. - Tietoverkkotuotteet Sopivasta kauppa heti. Mittaus- ja testauslaitteet - Tietoverkkotuotteet - Elektroniikkalaitteet Luottamukselliset tarj. - Elektroniikkalaitteet Digi-antennit Crystal Air Keksikatu 4, 13110 Room-sarjan ilmanpuhdistimet 010 820 8800 4 H:ki. - Elektroniikkalaitteet Mittaus- ja testauslaitteet -Vihdintie Tietoverkkotuotteet varastossamme! 3G/4G-antennit p. 09 2418498 Mittausja testauslaitteet - apua Tietoverkkotuotteet Elektroniikkalaitteet Tehokasta www.tuomontupa.fi Crystal -Air Digi-antennit 0€ 69,0 allergiaan. Room-sarjan Crystal Air Digi-antennit Digi ilmanpuhdistimet Room-sarjan Elektrolinna Oy Sibeliuksenkatu 15, Hämeenlinna P. (03) 647070 Ma-Pe Klo 9-16 € -antennit 38 ,90 varastossamme! ilmanpuhdistimet 3G/4G-antennit Tehokasta apua varastossamme! 3G/4G3G/4G-antennit www.elektrolinna.fi www.elektrolinna.fi 0€ 34,9 -antennit www.elektrolinna.fi € 69,0 0 Mittaus- ja testauslaitteet - Tietoverkkotuotteet - Elektroniikkalaitteet Digi-antennit 0€ 34,9 3G/4G-antennit 0€ 69,0 Crystal Air Oy Sibeliuksenkatu 15, Hämeenlinna P. (03) 647070 Ma-Pe Klo 9-16 Elektrolinna Crystal Air Room-sarjan ilmanpuhdistimet varastossamme! Tehokasta apua allergiaan. ilmanElektrolinna Oy Sibeliuksenkatu 15, Hämeenlinna P. (03) 647070 Room-sarjan Ma-Pe Klo 9-16 KONEET LUOVUTAMME AINA KASATTUNA JA KOEKÄYTETTYNÄ HUOLTO JA VARAOSAT K NE Eino Leinon katu 28 Puh. 03-6824 929 www.maatalousjakone.fi Ark. 8.30-17.30, La 10-14 allergiaan.apua Tehokasta allergiaan. Elektrolinna Oy Sibeliuksenkatu 15, Hämeenlinna P. (03) 647070 Ma-Pe Klo 9-16 puhdistimet varastossamme! Tehokasta apua allergiaan. Elektrolinna Oy Sibeliuksenkatu 15, Hämeenlinna P. (03) 647 070 Ma-Pe klo 9-16 Hämeenlinna

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 43 LETKUT ja HYDRAULIIKKA LIITTIMET • moottorit • pumput Heti toimitukseen • venttiilit • suodattimet Panu talomaali Erittäin hyvä säänkesto – pitkä huolto-maalausväli 9290 Peitto peittävä suoja hirsi- ja puupinnoille 7290 /9 l +sävytys /9 l +sävytys Pilke säänkestävä kuullote hirsi- ja puupinnoille 6990 /9 l +sävytys Virtasen uusi terassiöljy Vinha peittävä suoja puulle 9590 /11,7 l +sävytys Kehitetty erityisesti vaakapinnoille. Sopii uusille ja aiemmin puunsuojilla käsitellyille terasseille. Sideaineena terassikäyttöön parhaiten soveltuvien uusiutuvien öljyjen seos. Hiiliharjaton AKKUPORAKONE M18 BLDD-502C + AKKURASVAPRÄSSI M18 GG-0 515€ sis. alv. 24% sis. 2x5,0 Ah akut + kantokassi kaupan päälle Monitra Super 10W-40 • maatilakoneiden moottori-, vaihteisto-, vetopyörästö- ja hydrauliikkaöljy TARJOUS! Rhodius XT70 KATKAISULAIKKA TARJOUS! 62€ 11,50€ 525€ 20 L 125x1,0x22.2 Minarc 150 - puikkohitsauslaite Sopii kaikille puikkotyypeille ja suorituskyky säilyy myös erikoispitkillä virtakaapeleilla. Erinomainen hitsausjälki. Minarc 150 on kevyt laite, joten voit ottaa kerralla mukaasi kaiken mitä hitsauksessa normaalisti tarvitset. 10 kpl/ltk sis. alv. TYNNYRI Virtasen 4-öljynmaali Legendaarinen 4-öljynmaali on kaksinkertainen TM-rakennusmaailman perinnemaalivertailun testivoittaja. Menestyksen selittävät ainutlaatuinen luonnonöljypohjainen resepti sekä aktiivinen kehitystyö. 4-öljynmaali on UV-suojattu. Ei sisällä vettä eikä muovia. 209 L TARJOUS! 519€ soveltuu teräs, rst sis. alv. sis. alv. Värisilmä Hämeenlinna Vanajantie 9, Hml • puh. (03) 6810 400 ma-pe 7–18 la 10–14 • värisilmä.fi Luukkaankatu 5 Avoinna ma–pe 7.00–16.30 Karoliinankatu 2 Ma–pe 8.00–17.00 • la 9.00–13.00 Charmia kotiin ja kesämökille Kotimainen Charmia sopii kotiin ja kesämökille! Palvelemme ja toimitamme keittiöitä koko kesän ajan – sinulle sopivaan hintaan. Tervetuloa tutustumaan keittiönäyttelyymme! Kotimaiset Charmia-keittiöt Komerot • Liukuovet • Kylpyhuoneet VARAA ILMAINEN SUUNNITTELUAIKA: Kalustetukku.fi Kalustetukku Hämeenlinna Uuraantie 7 | (03) 6161 644 | Ma-pe 9-18, la sopimuksen mukaan

44 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Sattuiko vesivahinko vai rakennatko uutta www.paljukylpy.com Vuokrataan siirrettäviä ? KYLPYTYNNYREITÄ Täyden palvelun kuivausliike Jw RMetalliromut KUIVAUSPALVELU Metalliromut ja ja Palju on ehdoton tunnelmanluoja kaikkiin tilaisuuksiin vuodenajasta riippumatta! lyijyakut rahaksi! rahaksi! lyijyakut Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja TILAA NYT TALOT ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie edullisesti ja nopealla RAKENTAA 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 toimituksella: Metalliromut jaja Metalliromut ja PIHAPUUT – Lämmitysöljyt lyijyakut rahaksi! rahaksi! lyijyakut – Moottoripolttoöljyt KAATAA Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja – Voiteluaineet 0 4 0 8 4 3 2 4 3 2 W W W. J R KO S T E U S . C O M Leikkaa talteen laadukkaasti tarpeidenne mukaan tehtynä!  kotimuutot  yritysmuutot  varastointipalvelut  Leikkaa talteen  LUOTETTAVAA JA MONIPUOLISTA MUUTTOPALVELUA – ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie Myös maksuajalla. 2:ssa kunnan varikolla Marko klo 14–15.30 ja p. 0400-243284  muuttosiivoukset muuttotarvikkeet sekä  pienet pintaremontit klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. 045-7732 4949 040-5882899, www.paljukylpy.com MYYMÄSSÄ TAI OSTAMASSA KOTIA? Soita Riitalle 050 409 5335 Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Nyt kannattaa, jos on tarve MYYTÄVÄNÄ Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Ota yhteyttä – annamme mielellämme tarjouksemme! TONTTI HALVALLA SIISTI SAUNAREMONTTI -rakennuslupa ok -maaperätutkimus ok Tarvittaessa vain pelkät lauteet. www.MKM-Palvelu.fi 30 vuoden kokemuksella tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille KESTO VAINkouranouto! 3 PÄIVÄÄ klosoittamalla 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Yhteistyössä Romuliike Mäki Kykouranouto! tai 050 505 2030. Isommille erille Sis. seinäja kattopaneelien sekä Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto -kunnallistekniikalla lauteiden uusiminen ja purkutyöt. Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto 2000 m² 050-368 6893 (Marko Peltoniemi) myynti@laatumuutot.fi • www.laatumuutot.fi Facebook®/Hämeen Laatumuutot Oy HÄMEEN Riitta Koskinen, 050-409 5335 Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KED Hallituskatu 17A, 13100 Hämeenlinna tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! P. Mäki 040 8480094 Lisätiedot: Yhteistyössä Romuliike Ky kouranouto! tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille Homman hoitaa Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky eläketimpuri LAATUMUUTOT ✄ Tietokoneongelmia? Apu on lähellä, meillä Palvellaan. Tietokoneiden huollot sekä käytön opastukset. Uudet tietokoneet, tulostimet ja ohjelmistot valmiiksi käyttöön asennettuina. Teemme halutessanne myös kotikäyntejä, hyödyntäkää kotitalousvähennys. METALLIROMUT JA Metalliromut ja Metalliromut ja Metalliromut ja LYIJYAKUT RAHAKSI lyijyakut rahaksi! lyijyakut rahaksi! lyijyakut rahaksi! PUNNITSEMME JA MAKSAMME Metalliromut jaHETI! lyijyakut rahaksi! Parillisten viikkojen torstaisin ostamme metalliromuja ja akkuja vaa’an kanssa Juupajoella Puhdistamontie 2:ssa kunnan varikolla klo 14–15.30 ja Hämeenlinnassa Vanajantie 4:ssä Saferec Oy:n pihassa klo 8.30–10.00 parillisten viikkojen sunnuntaisin 8.4., 22.4., jne. Tervetuloa! klo 16–18 Neuletie 5:ssa Oriveden kaupungin varikolla. Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnat! Katsotalven lisää pysähdyspaikkojamme ostohinnasto Palvelemme Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa jaja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto Palvelemme Lempäälässä Teollisuuskyläntie 4:ssä pressuhallissa jaja Romuliike Mäki Ky Tampereella. Katsotalven lisää pysähdyspaikkojamme ostohinnasto Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! tai soittamalla 050 505 2030 tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky kouranouto! tai soittamalla soittamalla 050 505 505 2030. Isommille erille tai 050 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Yhteistyössä Romuliike Mäki Mäki Ky Ky lupiste. Katso ostohinnat” tuon logomme päälle? en ta tuks a l ! i it t toteu elle essä d Eh sen uod enn v m k itu tälle uun o p n ä lan viel n lop uu ok k tou TUHKALANNOITUS Lisäkasvu 40-80 m3/ha 15-25 vuodessa Jäsenetuhinta – 10 % Terve metsä tuottaa laadukasta puuta - Kannattavaan ja kestävään metsän kasvatukseen Lisäkasvu 15-25 m3/ha 6-8 vuodessa Jäsenetuhinta – 10 % Metalliromut ja ja Metalliromut Lannoitettavien kohteiden, levitysmenetelmän lyijyakut rahaksi! sekä lannoitteen valinta lyijyakut rahaksi! Tarvittaessa neulasten ravinneanalyysi sekä Kemera-tuen haku Lannoitteiden tilaus ja toimitukset varastopaikoille Turvallisin valinta Yli 97 % suosittelee kattoremonttiamme! Asiakastyytyväisyystutkimus 12/2017 Lannoitteiden levitys ja toteutuksen valvonta ja laadun varmistus Laaturaportit ja levityskartat Katso lisää pysähdyspaikkojamme ja ostohinnasto PUULLA ON HYVÄ KYSYNTÄ – TUE METSÄSI KASVUA OTA YHTEYTTÄ: p. 040 451 6968 PAIKALLISET POJAT! LANNOITU S tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! tai soittamalla 050 505 2030. Isommille erille kouranouto! Yhteistyössä Romuliike Mäki Ky Metsänomistajat KANTA-HÄME • Turvallinen telineasennus • Oma tehdas, ei välikäsiä • Nyt entistä kattavampi palvelu: Vesivek ja Hämeen Laaturemontti yhdistyivät! Soita heti 03 3390 0401 vesivek.fi Meidän katon alla on hyvä olla.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 45 PIENIIN SUURIIN MUUTOKSIIN Tervetuloa tutustumaan uudistettuun Kodin Terraan! 22 67 Terassi- Ja Kalusteöljy Aqua 2,7 l harmaa Talomaali 9 l A 90 House 12 50 5 säkkiä Rainbow 90 House Vesiohenteinen harmaa puuöljyemulsio ulkokäyttöön, pihakalusteille, terasseille ja laitureille. Riittoisuus 5-7m2/l vanhalla ja kuluneelle puupinnalle, 7-15m2/l uudelle ja hyväkuntoiselle puupinnalle. Tuotteelle on myönnetty Avainlippu tunnus. Vesiohenteinen puolihimmeä maali puupinnoille. Soveltuu uusille ja aikaisemmin puupintojen ulkomaaleilla, peittosuojalla tai kuullotteille käsitelyille sahatuille ja höylätyille puupinnoille. Tuotteelle on myönnetty Avainlippu merkki tunnus.(7,54 €/l) 0 79 00 99 jm Vihreä 25x95 VS kestopuu Kärcher K2 Painepesuri + terassipesuri Soveltuu esimerkiksi terassin pintalaudaksi. Toiselta puolen viistetty. Myydään täysin pituuksin. Saatavilla myös ruskeana 1,05€/m. Hyvä pesuri mattojen, puutarhatyökalujen, pienten terassien yms. pesemiseen. Puutarhamulta 40 L Yleismulta kaikille puutarhan kasveille. (0,06/l). Yksittäin 2,95 (0,07/l). 359 199 Puukiuas 20 Pro Ruohonleikkaaja C-B-46 00 Harvia 00 CMI Saunan koko 8-20 m3. Kivimäärä max 40kg. Kestävä B&S 450E sarjan moottori, 125 cm3, 1,8 KW, tekstiilinen keruusäiliö 55 l, 7 portainen leikkauskorkeuden säätö. 239 339 Ruohonleikkuri LM 2150 SM Ruohonleikkuri LM 2146 CMD 00 Jonsered 00 Jonsered Helppokäyttöinen työnnettävä ruohonleikkuri, jossa on kaksi leikkuumenetelmää: sivullepuhallus ja bioleikkuu. Jälkimmäistä käytettäessä silppuuntunut leikkuujäte jää nurmikon luontaiseksi ravinteeksi. Leikkuukotelo on kestävää terästä. B&S 450e -moottori. Tehokas vetävä leikkuri jossa 3 leikkuutapaa: keruu, bioleikkuu tai taaksepuhallus. Vankka teräksinen leikkuukotelo, pehmustettu työntöaisa ja vesiletkuliitäntä helppoa leikkuulaitteen puhdistamista varten. B&S 450e -moottori. Leikkuusäiliö 55L. 24 23 90 alk. Porvoon paalupiste Ruuvipaaluja Laaja valikoima ruuvipaaluja ja tarvikkeita, tule tutustumaan. 90 Ässä trapetsi Valokate 1x3m PVC:tä, kirkas. Kodin Terra Hämeenlinna Katsastusmiehentie 9, 13130 Hämeenlinna, p. 03 84 880 AVOINNA MA-PE: 7:00–21:00 LA: 8:00–18:00 SU: 10:00–18:00 www.kodinterra.fi

46 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Lopen Lappi kutsuu vii ●●Räyskälään lähdetään vaeltamaan Poron- polun reittiä, mutta nyt luonnon keskelle houkuttelee myös Räyskälän Suuri huvila. ANU KANKAANSYDÄN TEKSTI // ESKO TUOVINEN KUVAT K un lakkautettu koulu sattuu seisomaan järven rannalla, sille on helppo löytää uutta käyttöä. Janakkalalainen yrittäjä Kaj Järvinen nappasi Räyskälässä Kaartjärven rannalla pitkään myynnissä olleen koulurakennuksen matkailukäyttöön. Kaj Järvinen kertoo, että vanha koulu ja leirikes- kus on ehostettu Räyskälän Suureksi huvilaksi. Vapaa-aikakeskukseksi, josta yritykset ammentavat uutta voimaa työntekijöilleen tai kestitsevät asiakkaitaan. Isossa ja komeassa rakennuksessa kokoustetaan, juhlitaan koko suvun voimin, kiusataan nuorikkoja polttareissa, retkeillään tai kootaan ystävät retriitin hiljaisuuteen. Isossa tupakeittiössä ja ruokasalissa vanha lankkulattia tuo muistoja kouluajoilta. RÄYSKÄLÄN Suuressa huvilassa ei satunnainen matkailija pääse yöpymään. Vuodepaikkoja on 45, mutta tarkoitettu vain ryhmien käyttöön, kuten kaikki tilat. Kun Suuri huvila varataan viikonlopuksi vaikkapa syntymäpäiväjuhlia varten, käyttöön saadaan täysin varustellut tupakeittiötilat, mutta myös pitopalvelukeittiö, jos halutaan välttää omatoiminen ruuanlaitto. Koulun tai lasten leirikeskuksen tunnelma viipyilee ennalleen jätetyissä lautalattioissa, ikkunoissa, vanhoissa ovissa ja jopa komeroiden salvoissa. Kalusteet, värit, saunaosasto spa-porealtaineen ja järvelle antava terassi tuovat uutta ylellisyyttä keskelle harjuista metsämaisemaa ja rantamaisemaa. KAJ JÄRVISEN kädenjälki ja taito tarjota houkuttelevia elämyksiä tunnetaan Lopella. Evon luonnon yrittäjä osti jo vuosi sitten kunnalta Prammin eli Poronpolun retkeilyreitin varrelle rakennetun kodan, josta jalostettiin kaikilla mukavuuksilla oleva Lopen erähuvila. – Lopen erähuvila on kymmenestä Hämeessä olevista kohteistani ehdottomasti kovimmassa käytössä. Kysyntää on enemmän kuin viikonloppuja, joten osa valitsee tilalle Evon tai Aulangon kohteen, Järvinen kertoo. KOKENEESTA yrittäjästä Mahdollisimman suuri osa vanhoista pinnoista on säilytetty ja entisöity, vaikka rakennuksen ilmettä on kohennettu ja mukavuutta lisätty. toivotaan Lopella vetoapua matkailun vauhdittamiseen. Vapaa-ajan elämysten tarjontaa ja mökkimajoittajia kunnassa riittää, mutta markkinointi on ollut vaikeaa. Evon luontoyrittäjäksi heittäytyneellä Kaj Järvisellä riittää ammattitaitoa ja kokemusta. Hän on ollut mukana perustamassa Caribian kylpylää ja työskennellyt Finnair-SASin myyntiorganisaatiossa. Kaj Järvinen sanoo, että digitalisaatio mahdollistaa keskellä luontoa sijaitsevan kokouspaikan Koulun tai lasten leirikeskuksen tunnelma viipyilee ennalleen jätetyissä lautalattioissa, ikkunoissa, vanhoissa ovissa ja jopa komeroiden salvoissa. – Digitalisaatio helpottaa matkailumarkkinointia! Toistaiseksi odotellaan kuitenkin vielä jakelualustaa retkeily-yöpymiseen ja ohjelmapalveluille. Majoituksen ja liikkumisen markkinointiin löytyy hyvät ja helposti löydettävät alustat. HÄMÄLÄISEEN linja-auto- kierrokseen osataan Lopelta liittää Marskin Maja ruokailupaikaksi samoin Punaisen Talon muotiputiikki, Mikael Wespe- rin taiteilija-ateljee ja jopa Pyhän Pirjon keskiaikainen kirkko. Yhä useampi tulee sukeltamaan kirkkaaseen veteen, pyöräretkellä maastoon, endurosafarille tai päästämään adrenaliinin irti Saukkolan ek-rallimaastossa. Osa vuokraa viikonloppumökin tai nauttii Jalo-saunalautalla uudenlaisesta elämyksestä. Poronpolun syksyiseen vaellustapahtumaan osallistuneet osaavat arvostaa Räyskälän maisemia ja pa- laavat reppuretkeilemään laavuille omin neuvoin. Tammelan ylängön harjua kirjavoivat syvät mannerjään kaivamat supat eli kuppimaiset laaksot ja paahteiset harjunrinteet. Polut puikkelehtivat milloin varjoisien suppalampien rannoilla, milloin vaaramaisten harjujen laella. Harva kulkija tietää jakavansa metsät ja marjat ilvesten, susien ja jopa karhujen kanssa valkohäntäpeuroista puhumattakaan. Juuri ainutlaatuinen luonto on Lopen erähuvilan ja Räyskälän Suuren huvilan vahva markkinavaltti, uskoo Kaj Järvinen. Luonnossa riittää hiljaisuutta, omaa rauhaa ja yksityisyyttä. Niille on nyt kysyntää ja maksukykyisiä asiakkaita. HÄSA

HÄMEEN SANOMAT KESÄ htymään 47 LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! Asunto Oy Janakkalan Torinkulma KOTI TURENGISTA! LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI Asunto Oy Janakkalan Torinkulma Asunto Oy Janakkalan Torinkulma LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI Asunto Oy Janakkalan Torinkulma LÖYDÄ UUSI LÖYDÄ UUSI KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! Oy Janakkalan Torinkulma Asunto OyAsunto Janakkalan Torinkulma KOTI TURENGISTA! KOTI TURENGISTA! Oy Janakkalan Torinkulma Oy Janakkalan Torinkulma Asunto OyAsunto Janakkalan Torinkulma Asunto OyAsunto Janakkalan Torinkulma Oy Janakkalan Torinkulma Asunto OyAsunto Janakkalan Torinkulma ennakkomarkkinoinnissa NytNyt ennakkomarkkinoinnissa As Oy Janakkalan Heimolanhovi. As Oy Janakkalan Heimolanhovi. Oma tontti, lasitetut parvekkeet, hissitalo, mahdollisuus saunaan ja ostaa autolle Oma tontti, lasitetut parvekkeet, • omaan lasitetut parvekkeet paikka. Neliöhinta alkaen noin 2 800 euroa. Nyt ennakkomarkkinoinnissa ennakkomarkkinoinnissa •hissitalo, parvekkeet •Nyt lasitetut parvekkeet •lasitetut palvelujen keskellä mahdollisuus • Oy lasitetut parvekkeet As Oy Heimolanhovi. Janakkalan As Janakkalan • •palvelujen keskellä Heimolanhovi. palvelujen keskellä hyvien kulkuyhteyksien varrella Ti•hyvien 30.1.2018 15–18 omaan saunaan ja Oma tontti, lasitetut parvekkeet, hissitalo, Oma tontti, parvekkeet, hissitalo, • palvelujen keskellä •lasitetut kulkuyhteyksien varrella€/m² hyvien kulkuyhteyksien varrella velaton hintaklo alk. 2.702,70 omaan saunaan ja ostaa1 autolle mahdollisuus saunaan ja varrella ostaa autolle • Janakkalan hyvien kulkuyhteyksien OP Tervakosken konttorilla, Heimolantie •omaan velaton hinta alk. 2.702,70 €/m² velaton hinta alk. 2.702,70 €/m² •autolle lasitetut parvekkeet • mahdollisuus lasitetut parvekkeet ostaa paikka. paikka. alkaen noin 2 800 euroa. paikka. alkaen noin 2 800 euroa. •Neliöhinta lasitetut parvekkeet ••Neliöhinta velaton hinta 2.702,70 €/m² • lasitetut parvekkeet parvekkeet • lasitetut parvekkeet •alk. palvelujen keskellä •lasitetut palvelujen keskellä Velaton neliöhinta Tule, niinkulkuyhteyksien kerromme lisää kohteesta. •keskellä lasitetut parvekkeet • lasitetut parvekkeet •keskellä keskellä palvelujen keskellä • •palvelujen palvelujen •palvelujen hyvien kulkuyhteyksien varrella hyvien varrella 30.1.2018 klo 15–18 30.1.2018 klo •keskellä palvelujen keskellä • Varaa palvelujen oma, uusi asuntosi Tervakosken keskustasta. •Ti kulkuyhteyksien varrella€/m² hyvien kulkuyhteyksien varrella •Tipian hyvien kulkuyhteyksien varrella hyvien kulkuyhteyksien varrella •hyvien velaton hinta alk. 2.702,70 •Myynti: velaton hinta alk. 2.702,70 €/m² alkaen noin 315–18 000 euroa. • Janakkalan hyvien kulkuyhteyksien varrella • Janakkalan hyvien kulkuyhteyksien varrella OP Tervakosken konttorilla, OP Tervakosken konttorilla, Heimolantie 1 Heimolantie • 2.702,70 velaton hinta alk. 2.702,70 €/m² 1 velaton hinta alk. 2.702,70 €/m² •Myynti: velaton hinta alk. 2.702,70 €/m² janakkalan.opkk@op.fi velaton hinta alk. €/m² Myynti: • velaton 2.702,70 €/m² • velaton hinta alk. 2.702,70 €/m² janakkalan.opkk@op.fi puh. 010 2568 115hinta alk. Myynti: janakkalan.opkk@op.fi Tule, niin kerromme niin kerromme lisää kohteesta.lisää kohteesta. Myynti: Janakkalan OP-Kiinteistökeskus puh. 010 2568 115 Rakentaja: puh. 010Tule, 2568 115 Rakentaja: Keski-Hämeen Rakennus Oy Rakentaja: Varaa oma, uusi asuntosi Tervakosken keskustasta. Varaa pian oma, uusi pian asuntosi Tervakosken keskustasta. Myynti: Myynti: janakkalan.opkk@op.fi Keski-Hämeen Rakennus Oy Rakennus Oy Myynti: janakkalan.opkk@op.fi Myynti: Myynti: janakkalan.opkk@op.fi Myynti:Keski-Hämeen puh. 2568 janakkalan.opkk@op.fi puh.115 010 2568 115 Myynti: janakkalan.opkk@op.fi janakkalan.opkk@op.fi puh. 010 010 2568 115 Myynti: janakkalan.opkk@op.fi puh. 010 2568 115 Rakentaja: puh. 2568 115 010 2568010 115 Rakentaja: puh. 010puh. 2568 115 Rakentaja: Keski-Hämeen Rakennus Oy Rakentaja: Keski-Hämeen Rakennus Oy Rakentaja: Rakentaja: Keski-Hämeen Rakennus Oy Rakentaja: Keski-Hämeen Rakennus Oy Keski-Hämeen Rakennus Oy Keski-Hämeen Rakennus Oy Keski-Hämeen Rakennus Oy AURINGONSUOJAUKSEN JA MARKIISIEN AMMATTILAINEN Terassimarkiisit Ikkunamarkiisit Liikemarkiisit Pergolamarkiisit Screenmarkiisit Markiisikankaat Markiisimoottorit Automatiikka ym. alan tuotteet SUUNNITTELU JA MITTAUSPALVELU TERVETULOA TUTUSTUMAAN Sibeliuksenkatu 4, Hml • (03) 616 5877 Av. ark. 10–17, la 10–14, kesäla sulj. (alk. 23.6.) www.laatukaihdin.com tehokkaan markkinoinnin. Öljysäiliöhuoltoa jo ylijo30ylivuoden Öljysäiliöhuoltoa yli 30kokemuksella vuoden kokemuksella Öljysäiliöhuoltoa 30jovuoden kokemuksella Öljysäiliöhuoltoa jo yli 30 vuoden kokemuksella • Puhdistukset • Tarkastukset Öljysäiliöhuoltoa jo yli 30 vuoden kokemuksella • Lasikuitupinnoitteet • Säiliöiden vaihdot • Poistopuhdistukset • Säiliöiden poistot • Myös IBC-pakkaukset Vanhan metallisäiliön sisäpuolelle lasikuitu pinnoituksella 10v. takuu! Ensin saunaan, sitten portaita alas järveen ja lopuksi vilvoittelemaan terassille! Tätä herkkua eivät Räyskälän entiset koululaiset saaneet nautiskella.

48 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Karitsalle maistuu maito Mervi Riihenperän sylissä. Litra katoaa tuttipullosta hetkessä. Perinnelaiduntajien tukikohta on Topenolla ●●Suvitien kotieläintilan eläimet laiduntavat ympäri maakuntaa. JUHO PELTONIEMI TEKSTI JA KUVAT Toma-alpakkaa saa rapsuttaa, jos se itse niin haluaa. H annu ja Mervi Riihenperä toteuttivat noin 12 vuotta sitten pitkäaikaisen unelmansa, ja ostivat maatilan Lopen Topenolta. Koska maatilalle kuuluvat eläimet, pariskunta hankki muutamia vuohia ja lampaita. Sittemmin maalaiskärpänen puraisi entistä pahemmin, ja eläimiä on tullut yhä enemmän. – Meille on päätynyt eläimiä hieman sattumankin kautta. Ensimmäiset kyytöt tulivat eläinlääkärin pyynnöstä tilalta, jonka iäkkäällä isännällä alkoi olla vaikeuksia eläinten ylläpidossa. Pupuja otettiin, kun kysyttiin, miksei Hannu ja Mervi Riihenperä ostivat muutama vuosi sitten myös kotitalonsa naapurikiinteistön. Nyt lähinaapureina ovat omat alpakat ja kissahoitolan asukkaat. meillä sellaisia ole, Hannu Riihenperä kertoo. Nykyään Suvitien tilalta löytyy myös alpakoita, ja tilamyymälän kanssa saman rakennuksen jakaa kissahoitola asukkeineen. Riihenperien lampaat ja kyytöt perinnelaiduntavat kesäisin noin kymmenessä eri paikassa Kanta-Hämeessä ja Forssan seudulla, kuten Janakkalan Lau- rinmäellä ja Metsänkylän kartanossa Pekolassa. – Laiduntavia lehmiä ja kyyttöjä taitaa olla jo noin 80, ja ne laiduntavat yhteensä 40 hehtaarin aluetta, Hannu Riihenperä laskee. SUVITIEN TILA on kesäsun- nuntaisin avoinna vieraille kello 14–17. Toma-alpakkaa sekä muita eläimiä saa silittääkin, jos eläimet siihen suostuvat. – Esimerkiksi alpakat ovat hyvin tarkkoja siitä, kenen ne antavat itseään rapsuttaa, Mervi Riihenperä kertoo. Tilalla on myymälä, jossa myydään lampaan- ja alpakanvillasta valmistettuja tuotteita. Muutaman kerran vuodessa myyntiin tulee tilan omaa suomen- lampaan ja kyytön lihaa. Tila tiedottaa myyntipäivistä verkkosivuillaan ja Facebookissa. Hannu Riihenperä sanoo, että lammas myös kesäkokin grilliin. – Lampaanviulusta on toisinaan myynnissä grillattaviksi leikattuja, meheviä paistikiekkoja, hän kertoo. Hannu Riihenperä huomauttaa tilan nettisivuilla, että alkuperäisrotujen säilymistä voi tukea parhaiten syömällä niiden lihasta valmistettuja tuotteita. Rotujen geeniperimän monipuolisuuden säilymiseksi riittävää määrää eläimiä ei kukaan pidä vain lemmikkeinä. Alkuperäisrotujen eläinmäärä lisääntyy vain, jos siitä on kasvattajille riittävää taloudellistakin hyötyä lihan- tai maidontuotannon kautta. TILANPITO ON Riihenperil- le sivutoimi ja aikaa vievä harrastus. He vitsailevat, ettei parisuhteelle tarvitse raivata erikseen aikaa, kun työtä tehdään päätoimessa jakeluyhtiössä ja tilalla yhdessä joka päivä. – Välillä väsyttää, mutta sitten keksimme yleensä vielä jotain uutta tekemistä. Kun tätä tekee itselleen, niin on vapaus toteuttaa kaikki päättömimmätkin ideat, Mervi Riihenperä nauraa. HÄSA

HÄMEEN SANOMAT KESÄ ä s e k n o k r i K Vaellukset ja kävelyt KESÄPÄIVÄN KIRKKOPOLKAISU to 28.6. Kierretään pyörillä Hattulan, Rengon ja Hämeenlinnan kirkkoja. Kirkoissa levähtämistä ja hetkihartauksia. Reitit ja yhteislähdöt: Hämeenlinnanseurakunnat.fi. Ei ennakkoilmoittautumista, maksuton. Lisätiedot Jouni Salko, 044 747 4050, jouni.salko@evl.fi. JAAKON VAELLUS Vuohiniemen kappelilta Renkoon to 19.7. klo 10–19. Paikalle bussikuljetus, aikataulu: Hämeenlinnanseurakunnat.fi. Hinta 15 € sis. kuljetukset ja ruokailun. Vaeltajan messu klo 18 Rengon kirkko, puhe Anne Pohtamo. Ilm. viim. 13.7. sauli.keskinen@evl.fi tai timo.heikka@evl.fi. KIRKKOVAELLUS Kutilasta Kalvolan kirkkoon la 21.7. Vaelluksen pituus n. 8 km. Bussikuljetus kirkolta lähtöpaikalle klo 10. Vaelluksen päätteeksi hartaushetki kirkossa ja Kalvola-seuran tarjoama keittolounas. OPASTETTU HAUTAUSMAAKÄVELY su 26.8. klo 11.30 Lammin hautausmaa. Konsertit ja soitot KUSTAANPÄIVÄN SUVISOITTO BACH 333 KESÄN KONSERTIT • Urkumusiikkia ja aarioita 7.6. klo 20 Hämeenlinnan kirkko. Minna Koskikunnas, Sonja Saarikko, Anna-Maria Lehtoaho, Heikki Seppänen. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. • Kamarimusiikkia 5.7. klo 20 Vanajan kirkko. Viola Räisänen - viulu, Anna Pulakka - sello, Anna-Maria Lehtoaho cembalo ja urut. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. • Pianomusiikkia 2.8. klo 20 Hämeenlinnan kirkko. Martin Malmgren - piano. Bach Scarlatti - Beethoven. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Kesäiset kirkkotilaisuudet URKUMESSU su 27.5. klo 10 Hauhon kirkko. Meilahden Kamarikuoro ja soitinyhtye. AVOIMET KESÄPÄIVÄT 29.5., 31.7. ja 20.8. 12–21 Loimalahti. Avoinna kaikenikäisille kesäpäivän viettäjille. Lipunnosto klo 12, hartaus klo 14 ja yhteislaulua klo 17. Rantasauna lämpimänä klo 12–20. Naisten ja miesten saunavuorot vaihtelevat tasatunnein, naiset aloittavat klo 12–13. Toukokuun päivässä erityisesti ohjelmaa lapsiperheille. Päivä on maksuton. Evääksi tarjotaan kahvia, mehua, makkaraa ja lettuja. KENTTÄMESSU su 10.6. klo 17 ke 6.6. klo 19 Hauhon kirkko. Hämeenlinnan kaupunginorkesteri, joht. Kara Koskinen. Järj. Hauhon Rouwasväen yhdistys. Linnankasarmi. VMTK-soittajat Panssariprikaatista. Sotilaskotisisarten järjestämät kirkkokahvit. ILTASOITTO su 10.6. klo 18 Lammin HAUTAUSMAAJUMALANPALVELUS kirkko. Merikannon teoksia. Lammin soittokunta, joht. Jukka Hanhisalo. Solistina Susanna Mattila. SUVI-ILLAN RUNO JA SÄVEL ma 2.7. klo 20 Vanajan kirkko. Hyväntekeväisyyskonsertti diakoniatyön hyväksi. Ohjelma ovelta 20 €. Hauhon musiikkijuhlat: VIRTUOSI DI KUHMO ke 4.7. klo 19 Rengon kirkko. Liput Ticketmaster, 22,50/11 €. Hauhon musiikkijuhlat: VIRTUOSI DI KUHMO, JUKKA HARJU - KÄYRÄTORVI pe 6.7. klo 19 Hauhon kirkko. Liput Ticketmaster, 22,50/11 €. NIIN KUIN PUUT LAULAVAT su 8.7. klo 18 Lammin kirkko. Raisa Vaarna - mezzosopraano, säestys Anna-Mari Yrjänä. Ohjelma 10 €. KESÄKONSERTTI su 8.7. klo 13 Tuuloksen seurakuntakeskus. Linna Jazz: BRIDGE OVER TROUBLED WATER la 14.7. klo 23 Hämeenlinnan kirkko. Vanajan Laulu, joht. Johanna Laukkanen. Liput Lippu.fi ja ovelta, 15 €. ANTIPASTO BAROCCO – BAROKIN MAKUPALOJA pe 20.7. klo 19 Vanajan kirkko. Galantina-yhtye, Martti Peippi - nokkahuilu, Marianne Mieskolainen - viulu, Johanna Honkanen - viulu/viola, Arlo Wikla - arkkiluuttu, Anniina Saarikko - sello. Vapaa pääsy, ohjelma 15 €. UPONNUT KATEDRAALI JA SATAKIELI to 2.8. klo 18 Lammin kirkko. su 17.6. klo 10 Lammin hautausmaa. Kirkkokahvit Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. JUHANNUSAATTOJUHLAT pe 22.6. klo 18–22 Ahveniston Olympiapuisto. Klo 20 yhteislaulutilaisuus, Minna Koskikunnas ja Heikki Toivio, klo 20.45 lentonäytös ”Mörkö-Pitts”, klo 21 kokko syttyy, klo 21.15 kirkkoherra Timo Kalajan puhe, klo 21.30 Juhannuksen voimaa -show: Viron Filharmonisen kuoron miehet, Utopia-kuoron miehet, joht. Heikki Seppänen, Anna-Maria Lehtoaho ja Sonja Saarikko - urut. Linja-autokuljetukset eri puolilta kaupunkia 5 € meno-paluu. Nonstop-kuljetus jäähallin parkkipaikalta 2 €. KOKO KANSAN YHTEINEN JUHANNUSJUHLA pe 22.6. klo 13–16 Linnanpuisto. Juhlapuhe, runonlausuntaa, tanhuesityksiä, musiikkia, kokko, puffetti. Larin-Kyöstin Seura, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, Hämeenlinnan kaupunki. HEINÄRIPPI-JUMALANPALVELUS METSÄKIRKKO su 8.7. klo 13 Evo, Eeva Hokajärven pihapiiri, Ruuhijärventie 390. KANSANLAULUKIRKKO JA KANSALLISPUKUJEN TUULETUS su 15.7. klo 10 Rengon kirkko. RENKOVIIKON JUHLAMESSU Kimmo Puunenä, piano. Ohjelma 10 €. su 22.7. klo 10 Rengon kirkko. MAUNO KUUSISTON LAULUJA KESÄKIRKKO su 22.7. klo 14 Porraskoski, Luukun laavu. Opastus Luukunkoskentieltä. pe 24.8. klo 18 Lammin kirkko. Tenorissimo Reijo Ikonen, Lasse Riutamaa, Ulla-Stina Ikonen - harppu ja kannel. Ohjelma 10 €. TAPULISOITTO su 26.8. klo 12.30 Lammin kirkon kellotapuli. Lammin Soittokunta, johtaa Jukka Hanhisalo. HÄMEENLINNAN SEURAKUNNAT¤ www.hämeenlinnanseurakunnat.fi KESÄASUKKAIDEN KIRKKOPYHÄT KESÄKAHVIT • Hauhon kirkko su 1.7. klo 10. • Lammin kirkko su 15.7. klo 10. Kirkkokahvit Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. • Tuuloksen kirkko su 29.7. klo 10. klo 14 keskusseurakuntatalo. Ke 6.6. kirjailija Maija Paavilainen: Katharina von Bora – nainen Lutherin keittiössä. Ke 13.6. nimikkolähetit Israelissa Hanna ja Juha-Pekka Rissanen: Suurkaupungin valot ja varjot. Lapsiperheille MIESTEN SAUNAILLAT ma 4.6. klo 18 Syöksynsuun leirikeskus ja ma 2.7. klo 18 Kakarin metsästysmaja, Eräpolku 55, Renko. PERHEIDEN LEIRIPÄIVÄ MIESTEN KESÄAAMU la 9.6. klo 8–10 ke 6.6 ja ke 8.8. klo 9.30–11.30 Loimalahden leirikeskus. Ulkoilua, laulelua, pientä ohjelmaa. Makkaranpaistoa nuotiolla, omat makkarat ja eväät mukaan. Seurakunta tarjoaa kahvit ja pullaa. Aulangon tekosaaret. METSÄMÖRRIN PYHÄPÄIVÄ KESÄSEURAT su 8.7., 22.7., 29.7. klo 18 Syöksynsuun leirikeskuksen leirikirkko. su 17.6. klo 11–14 Loimalahden leirikeskuksen piha-alue. Ulkoilua koko perheen voimin. Olisikohan Metsämörrikin paikalla? Omat eväät mukaan. LASTEN URKUKONSERTTI la 6.7. klo 10 Hämeenlinnan kirkko. Vapaa pääsy. Seuroja, lauluja ja kohtaamisia PIHASEURAT ke 11.7. klo 18 Rakuunakatu 3:n kesäkeittiö. Kalvola TOUKOSIUNAUS to 23.5. klo 13 Veikko Rantasella, Pyölintie 6. PERINTEISET PIHASEURAT ke 18.7. klo 18 Malmivaara, Rauhalahdentie 58. SUVEN LAULUILTA ke 15.8. kello 18 Rimmin rukoushuone, Renkajärventie 1391. Hauho VEDEN VILJAN SIUNAAMINEN la 26.5. klo 16 Vihavuodessa, Vihavuodentie 355. Lammi SUVEN LAULUT LAUTTAHARTAUS to 7.6. klo 19 Hauhon Iloranta. KOTAHARTAUS ma 18.6. klo 14 Sappeen juhlakota, Lepolantie 183. HAUTAUSMAAJUHLA su 24.6. klo 12 Hauhon siunauskappeli. NAVETANPARVISEURAT su 26.8. klo 15 Vuolijoki. Mukana Weisuubändi. Syrjäsentie 84, Hauho. KIRKKOKAHVIT sunnuntaisin 3.6.–26.8. Punaisessa tuvassa klo 10 Hauhon kirkon messun jälkeen. Hämeenlinna KESÄLAULUSEURAT to 14.6. klo 14 Aulangon puistometsän Joutsenlampi. Ota mukaan oma tuoli tai viltti. VOHVELIKAHVILA su 27.5. Vanajan kirkon porttihuoneessa klo 10 messun jälkeen. Kahvi ja vohveli 3 €. Vohvelikahvila käynnistää kesän Porttikahvit sunnuntaisin Vanajan kirkon messun jälkeen. • ke 4.7. klo 18 Poikmetsän Pakkaselanjärvi, kylän yhteinen ranta. • ke 11.7. klo 18.30 Lieso, Mökkälän vanha tupa, Liesontie 401. • to 12.7. klo 19 Eteläinen Lammi, Harasjärvi, kylän yhteinen ranta. • ke 18.7. klo 18 Montola, Korsion Erän kota. Opastus Montolantieltä. • ke 25.7. klo 19 Ylänne, Kylätupa, Ylänteentie 590. • ke 8.8. klo 18 Kristittyjen yhteinen lauluilta Kalevala-puisto, Kalevalanpuistotie 8 (sateen sattuessa laulamme Vapaakirkossa, Palkkisillantie 1). TIEKIRKOT • Hauhon kirkko 15.6.–15.8. ma–su klo 11–17. • Hämeenlinnan kirkko 1.6.–31.8. ma–su klo 10–18 ja 1.–30.9. ma–su klo 10–15. Kirkossa opas arkipäivisin kesä- ja heinäkuussa. • Rengon kirkko 1.6.–31.8. ma–su klo 10–18. METSÄKIRKKO su 1.7. klo 18 Jouni Paavilaisen tila, Katiskoskentie 178. su 8.7. klo 10 Vanajan kirkko. Sään salliessa kirkon pihalla ja saarna kirkon länsipäädyn ulkosaarnastuolista. Kirkkokahvit porttihuoneessa. KANSALLISPUKUJEN TUULETUS su 12.8. Skytten aukio klo 10 Hauhon kirkon jumalanpalveluksen jälkeen. 49 a n nus h u J Ahveniston Olympiapuisto 22.6.2018 klo 18–22 a a t t o ju h l a

50 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Tuuli on telttamiehen pah ●●Kesäjuhliin hankitaan lisätilaa teltoista. Pystytys on useimmiten mukavaa, sillä asiakkaat ovat juhlamielellä. SARI OKSALA TEKSTI VILLE-VEIKKO KAAKINEN KUVAT J uhlat tulossa. Suomen kesä. Tämä on yhdistelmä, joka työllistää Tuuloksessa asuvaa Vesa Kaloista. Kaloisen yritys vuokraa juhlatelttoja ja kalusteita yli 20 vuoden kokemuksella, ja kysyntää on riittänyt. – Tosin kesät ovat keskenään varsin erilaisia. Esimerkiksi viime vuonna keväällä oli tavattoman hiljaista, mutta nyt tuntuu, että ihmiset haluavat taas panostaa juhliin, Kaloinen kertoo. TELTAT TULIVAT kuvioi- hin 1990-luvun puolivälissä, kun Vesa Kaloinen järjesti viidet Elomessut Hämeenlinnassa. – Silloin huomasin, että vuokrattaville teltoille oli kysyntää. Hankin pari telttaa, ja niistä tuli mukava kesätyö kahdelle pojalleni. Aikuiset pojat ovat nykyään aivan muissa töissä, mutta isä jäi pyörittämän vuokrausbisnestä, ja tarvittaessa apuna on myös vaimo Päivi Kaloinen. Nykyisin Kaloisen Tuuloksen Kauppahuone -toiminimellä on 12 eri kokoista telttaa. Telttoja ja juhlakalusteita vuokraavia yrityksiä on Hämeenlinnan seudullakin useita. Vesa Kaloinen sanoo silti, että pahimpia kilpailijoita ovat kevyet juhla- ja oleskelukatokset, joita myydään esimerkiksi marketeissa ja rautakaupoissa. – Itse kutsun niitä koivukatoksiksi, sillä ne lentävät hyvin äkkiä koivuun. Niihin ei saa painoja kiinni samalla tavalla kuin telttoihin. TUULI ON Kaloisen mu- kaan nykyään myös telttamiehen pahin riesa. Varsinkin keväällä ja alku­ kesällä puuskainen tuuli voi aiheuttaa yllätyksiä. – Kerran Jyväskylän suurajojen aikaan meidän isoin telttamme oli pystyssä Jämsässä keskellä kaurapeltoa. Sieltä tuli il- Telttoja vuokraavilla yrityksillä on usein tarjolla myös muuta juhlarekvisiittaa pöytäliinoista ja somisteista alkaen. lalla myöhään puhelu, että trombi oli kieputtanut teltan kumoon. Lähdimme Päivin kanssa saman tien liikenteeseen ja saimme teltan uudestaan pystyyn yön aikana. Apuvoimiakin löytyi läheisistä maataloista, Kaloinen muistelee. Telttojen lisäksi Kaloisen yritys vuokraa niihin lämmittimet ja lamput sekä kalusteet eli joko pöytiä ja erillisiä tuoleja tai pitkiä penkkejä. Myös tasainen tanssilattia järjestyy tarvittaessa. – Isoimmat teltat ovat kooltaan 5,2x12 metriä ja niitä meillä on kolme. Pienimmät taas ovat 4x4 metriä, ja telttoja voi yhdistä toisiinsa. Meidän kalustollamme voidaan järjestää juhlat, joissa on 250 istumapaikkaa. VESA KALOINEN kertoo, että suurin osa asiakkaista tilaa myös kuljetuksen ja pystytyksen. Eniten yritystä työllistävät perhejuhlat, ja kesän sesonki alkaa yo- ja valmistujaisjuhlista. Myös yritykset vuokraavat telttoja omiin tilaisuuksiinsa. – Sen olen vuosien varrella huomannut, että nykyään ihmiset jättävät tilaamisen aika lailla viime tinkaan. Kun ennen telttaa kysyttiin aikaisin keväällä, nyt kytätään viimeiseen asti säätiedotuksia. Kaloinen kertoo, että juhlakalusteiden vuokraaminen on pääsääntöisesti Päivi ja Vesa Kaloinen ovat touhunneet vuokrattavien telttojen ja juhlatarvikkeiden parissa yli 20 vuotta. Teltan seiniä mukavaa työtä. Asiakkailla on tulossa juhlat ja he ovat iloisella mielellä. – Tällä alalla menestymiseen tarvitaan kaksi asiaa. Pitää olla paikalla silloin, kun on sovittu ja telttojen ja kalusteiden pitää olla siistejä. Muu olisi asiakkaan aliarvioimista. Hinnoista Kaloinen kertoo, että esimerkiksi 30 vierasta vetävä teltta kalusteineen paikalle tuotuna ja asennettuna maksaa 10-15 euroa henkeä kohden. Tarkka summa riippuu muun muassa teltan koosta ja kuljetusmatkasta. HÄSA Tuuloksen Kauppahuoneen pienin teltta on 16 neliömetrin suuruinen.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ in vihollinen 51 Laadukkaat merkkivaatteet NAISILLE, MIEHILLE, LAPSILLE LASTEN JA AIKUISTEN MERKKIVAATE- JA KENKÄMYYMÄLÄ ma-to 10-19 pe 10-18.30, Kauppapaikka Tavastila, Hml la 10-16 V&M EcoFurn tuoli on valmistettu vain puusta ja narusta. Se on yhtä luonnollinen kuin luonto itse. Hinnat alkaen 99 € www.lehmusto.fi KUIVAT, KIRVELEVÄT, VETISTÄVÄT SILMÄT? Varaa oma aikasi kuivasilmä-tutkimukseen Tutkimukseen sisältyy: näöntutkimus, kyynelnesteen analysointi sekä mikroskopiatutkimus. Tarvittaessa saat hoito-ohjeet mukaan. pystyy avaamaan ja sulkemaan helposti sen mukaan, tuleeko hiki vai vilu. Aurinkolasit kaupan päälle M I S TÄ S A A? Telttoja ja tykötarpeita •• Hämeenlinnan seudulla muista tarvikkeista sekä telttojen ja kalusteiden on useita juhlatelttoja ja kuljetuksesta. vuokrausta: kalusteita vuokraavia Osa yrityksistä vuokraa ••  •• Tuuloksen Kauppa­ yrityksiä. myös tekstiilejä ja astioita huone, Tuulos •• Myös moni pitopalvelu sekä esimerkiksi kahvin­ •• Hämeen Vuokraviihde, ja tapahtumanjärjestäjä Lammi keittimiä, wok-pannuja ja vuokraa telttoja ja grillejä. •• Tunnelmakartanot, kalusteita tai välittää Hauho niitä. •• Tasolounas, Hämeen­ JUHLAT PYSTYYN linna •• Hintoja kannattaa Hämeenlinnan seudulla kysyä ja vertailla, sillä •• Kuljetus L. Mälkki, muun muassa nämä Hämeenlinna kustannukset riippuvat yritykset markkinoivat esimerkiksi teltan koosta, •• Tapahtumaratkaisut, kalusteiden määrästä ja verkko­sivuillaan juhla­ Hämeenlinna Tarjous normaalihintaisten silmälasien ostajalle. Ei yhdistettävissä muihin tarjouksiin. Aurinkolasit erikoismallistosta. Näkemisen arvoinen palvelu. Anja Kivinen Mari Kivinen Ismo Kivinen Ilkka Kivinen Anne Salminen Riitta Rahko nen Piia Vuorenpää Silmälääkärin vastaanotto: Hämeenlinna Miikael Heiskanen, Turenki Erja Oksman, Lammi Nina Laitamäki. Palokunnankatu 16 (Keskustalo), Hml P. 075 7580 900 Kauppakuja 2 Turenki P. 075 7580 990 Lamminraitti 18 Lammi P. 075 7580 901 www.optikkokivinen.fi

52 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kumi käryää läpi kesän ●●Ahveniston moottorirata kuuluu Pohjois-­ Euroopan rataeliittiin. ●●Kisojen ja muiden yleisö­ tapahtumien ulkopuolella se on suosittu testirata. VIKI SALONEN TEKSTI // PEKKA RAUTIAINEN KUVA A hveniston moottorirata on ja pysyy Suomen parhaana moottoriratana, vakuuttaa ratayrittäjä Pertti Kurki-Suonio. – Uniikki rata korkeuseroineen kiinnostaa ihmisiä ihan eri tavalla kuin se, että mennään jonnekin pannukakkumaalle ajelemaan ympyrää. Tämä on mieluisin paikka niin kilpailijoille, tiimeille, toimitsijoille kuin yleisöllekin. Kurki-Suonio kehuu Ahvenistoa yhdeksi Pohjois-Euroopan hienoimmista radoista. – Olemme myös Suomen ainoa rata, jolla on kansainvälinen FIA Grade 4 -luokitus. Sen eteen tehtiin paljon töitä. Pohjoismaissa on vain neljä tämän luokituksen rataa. Tapahtumapaikkana Ahvenisto on vahvoilla myös siksi, että se sijaitsee kaupungissa ja samalla hotellien lähellä. Muut radat, esimerkiksi Alastaro, ovat kaukana isoista asutuskeskuksista. AHVENISTOLLA OLISI rah- keita nykyistä isompiinkin kisoihin. – Periaatteessa täällä voisi hyvin ajaa vaikka DTM:ää, Kurki-Suonio sanoo. Ongelmana on kuitenkin Suomen syrjäinen sijainti. – Tämä on pieni ja huono markkina-alue, se on se rajoittava tekijä. Keski-Euroopassa puolen tunnin säteellä radoista asuu vähintään viisi mil- Ahveniston moottoriradan yrittäjän Pertti Kurki-Suonion mukaan Ahvenistolla voisi hyvin ajaa jopa DTM-kisoja. Kuva Porsche Club Finlandin tapahtumasta. joonaa ihmistä. – Tarvittaisiin joku kunnianhimoinen promoottori kuten Keke (Rosberg), joka toi tänne aikoinaan Tähtien kisat. TÄHTIEN KISAT vuon- na 1985 veti Ahvenistolle useita aikakautensa johtavia F1-kuskeja – ja 40 000 katsojaa. Rosberg itse kellotti näytösajossa Williams-F1-autollaan Ahveniston yhä voimassa olevan epävirallisen rataennätyksen 1.11,00. – Jos joku toisi tänne tämän päivän F1-auton, ennätyksestä voisi lähteä muutamia sekunte- ja, Kurki-Suonio arvelee. Jo 1960-luvun lopulla Ahvenistolla kisasivat muun muassa Graham Hill, Jack Brabham ja Niki Lauda. Rataa on kiertänyt myös ensimmäinen suomalainen F1kuski Leo Kinnunen. IKÄNSÄ moottoriurhei- lun parissa viettänyt Kurki-Suonio, 55, on pyörittänyt Ahveniston rataa vuodesta 2005. Sitä ennen hän operoi Helsingissä Suomen vilkkainta kartingrataa. Hän on itsekin entinen kilpakuski. Parhaina vuosinaan Kurki-Suonio taisteli Formula For- ”Uniikki rata korkeuseroineen kiinnostaa ihmisiä ihan eri tavalla kuin se, että mennään jonnekin pannukakkumaalle ajelemaan ympyrää.” PERTTI KURKI-SUONIO Ahveniston moottoriradan yrittäjä dissa muun muassa Mika Häkkistä, Mika Saloa ja Jyrki Järvilehtoa vastaan. – Ne, joille hävisin, päätyivät kaikki Formula ykkösiin, hän kiteyttää. Jälkikasvukin on menestynyt rata-autoilun maailmassa: Jesse Krohn on BMW:n tehdaskuski, Oskari Kurki-Suonio lajin kymmenkertainen SM-mitalisti ja Jenni Kurki-Suonio exkisakuski ja nykyinen Jaguarin sähköautosuunnittelija. KILPAILUJA Ahvenistolla on vain 9–12 päivää vuodessa. Niiden ja muiden tapahtumien ulkopuolella rata on kovassa testikäytössä. Sillä ajavat rengastehtaat, moottorilehdet ja auto-ohjelmien tekijät. – Se kaikki elättää meitä. Kilpailut ovat vain kirsikka kakun päällä, Kurki-Suonio sanoo. Käyttäjien maksamien vuokrien lisäksi KurkiSuonion firma kerää tuloja tapahtumien oheis- palveluilla, esimerkiksi ruoka- ja juomamyynnillä. Onnettomuuksilta tai muilta ikäviltä vastoinkäymisiltä on toistaiseksi vältytty. – Sellaisetkin ovat tietysti aina mahdollisia tämäntyyppisessä bisneksessä, mutta kun noudattaa tarkasti kaikkia sääntöjä ja määräyksiä, yllätysten riski pienenee, yrittäjä sanoo. KARTINGKISOJA ei Ahve- nistolla enää järjestetä. – Se oli vähän liian haastavaa kaiken muun toiminnan ohessa, ja alle tunnin säteellä täältä löytyy monta kartingrataa, Kurki-Suonio kertoo. Talvella Ahveniston rata-alue toimii hiihtokeskuksena. – Kaupunki tykittää tänne ladut heti, kun kelit sen sallivat, ensin radan päälle ja sitten ympäristöön. Tämä on Etelä-Suomen ensimmäisiä ja viimeisiä paikkoja, joissa pääsee hiihtämään. HÄSA FA K TA Ahveniston moottorirata •• Avattiin v. 1967. •• Pituus 2 840 m. •• Rataennätykset: Keke Rosberg 1.11,00 (epävirallinen), Marko Nevalainen 1.13,226 (virallinen) TÄRKEIMMÄT TAPAHTUMAT 2018: •• 19.5. Radalle.com •• 9.6. Porsche Racing Club •• 16.–17.6. Rata-SMosakilpailu •• 1.7. Hälläpyörä­ markkinat •• 14.7. Tawastia Truck Weekend •• 4.8. Porsche Racing Club •• 5.8. Porsche Club Finland •• 17.–19.8. Historic Gran Race -kilpailu •• 1.–2.9. Rata-SMosakilpailu

HÄMEEN SANOMAT KESÄ SÄHKÖTYÖ Kulomäki +MUIDENKIN MERKKIEN HUOLLOT. IITTALA - Asennukset - Tarvikkeet - Suunnittelu Hämeen LämpöAalto 044-0906956 LAATUA JA AMMATTITAITOA HAUHOLTA www.sahkotyokulomaki.fi www.hameenilmalampo.fi Mitsubishi Electric Ilmalämpöpumput FH, LN, EF ja SF sarjat vaihtoehdot eri kohteisiin Kysy tarjous asennettuna! Kotitalousvähennys asennuksesta. valtuuttama yritys. HÄMEEN Maahantuojan PUH. 0400 591525 ILMALÄMPÖ OY info@hameenilmalampo.fi Kattavat lämpöpumppu- ja LVI-palvelut K A N TA - H Ä M E • PÄ I J ÄT- H Ä M E • P I R K A N M A A M YLL ÄT TIKÖ L Ä Meiltä jäähdyttävät ilmalämpöpumput asennettuna alkaen PÖA ALTO? 1300€ sis. alv 24 %. Kaikenkokoisia koteja katseltavaksi www.terhiklkv.fi Katsele kun kesältä kerkeät ja kilauta kun tahdot tarkemmin kurkkaamaan... 050 521 5458 www.hameenlampoaalto.fi markus@hameenlampoaalto.fi Palkittu jälleenmyyjä: MAALÄMPÖ • ILMALÄMPÖ • ILMA-VESILÄMPÖ Hämeen Kodin- ja Kylmäkonehuolto Oy Raatihuoneenkatu 4, 13100 Hämeenlinna puh. 03 682 4885, 0400 316 220, 050 370 0570 LVI • MYYNTI • ASENNUS • HUOLTO SINÄ LOMA. ME TYÖ. Mikko Tamminen Kiinteistönvälittäjä LKV 050 4367 467 Nelli Kausti Kiinteistönvälittäjä LKV 53 Albert Kauhanen Myyntineuvottelija 040 455 4840 050 3434 234 Kiinteistömaailma | Asuntopalvelu Hämeenlinna Oy LKV Kasarmikatu 13, 13100 Hämeenlinna p. 050 411 1149, hameenlinna@kiinteistomaailma.fi Raija Nieminen Kiinteistönvälittäjä LKV, KaT 0400 843 842 Arja Sarusto Yrittäjä Kaupanvahvistaja LKV 050 4333 555 Marja Mikkola Yrittäjä LKV, KiAT 050 310 0037 Hannu Rihkanen Myyntineuvottelija 040 869 7788 Joni Mansikka Myyntijohtaja Kaupanvahvistaja LKV, KiAT 0400 774 082 Jutta Virkki Kiinteistönvälittäjä LKV, KiAT 050 369 0484

54 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Jukka-Pekka Helenius avaa Hyvikkälän kauppamuseon ja Nostalgiabensiksen ovet kesäsunnuntaisin. Bensantuoksua vuosikymmenten takaa ●●Nostalgiabensiksellä ja kauppamuseossa eletään aikaa ennen viivakoodeja. TONI RASINKANGAS TEKSTI JA KUVAT J ukka-Pekka ja Kristiina Heleniuksen pihaan karauttaessa Janakkalan Hyvikkälässä ensimmäisenä kulkijaa tervehtii 1960-luku: Esson bensamittari ja vaaleansininen Volvo Duet. – Olemme keränneet vanhaa tavaraa 25 vuotta. Koska keräily ei ole meille niin haudanvakava juttu, päätimme panna tavarat näytille kaikille. Syntyi Hyvikkälän kauppamuseo ja Nostalgia­ bensis. Korjaamoa imitoivalla Nostalgiabensiksellä esineitä on noin parisataa öljypurkeista ja työkaluista polkuautoihin. MEILLÄ VOIT MAKSAA MYÖS OSAMAKSULLA • Määräaikaishuollot / korjaukset • Katsastustarkastukset, katsastuspalvelu • OBD-mittaukset, vikakoodien luku • Moottoreiden päästömittaukset • Automaattivaihteistojen öljynvaihdot SEPPO SOININEN OY Laaniitynkatu 1, 13210 Hml, (03) 6537638 Avoinna ark. 8–18 www.sepposoininen.fi Yksi Heleniuksen silmäteristä on Shellin öljykannu vuodelta 1927. Ruotsalainen Volvohenkilöauto puolestaan on vuosimallia 1966. Jukka-Pekka Helenius arvelee, että tavallinen rahvas ei sillä ole körötellyt. – Uskon, että se on ollut bisneskäytössä. Tavalliset kuolevaiset ajelivat Suomessa halvemmilla idän autoilla. Huoltoasemilla oli vielä 1960-luvulla palkatut tankkaajat. Tankkaaminen muuttui itsepalveluksi vasta 1970-luvulla. – Öljy-yhtiöt painostivat kuluja pois, tankkauspalvelu katosi asemilta. Autoilijoille oli aluksi todella vierasta tankata auto itse. Kun nykyään asemat ovat lähinnä nopeita etappeja matkan varrella, olivat ne ennen kokoontumispaikkoja. – Huoltsikoita oli joka paikassa, saattoi olla vastakkain molemmin puolin tietä. Meikäläisen nuoruudessa saimme ostettu kahvin tai limun vaivaisilla taskurahoilla, JukkaPekka Helenius muistelee. Heleniuksen mukaan huoltoaseman baari olisi makea lisä kauppamuseoon, mutta tila alkaa loppua kesken. KAUPPAMUSEO on Heleni- uksen pariskunnan aarreaitta, joka kätkee kattonsa alle yli 4 000 esinettä pääasiassa 1920-luvulta 1970-luvun puoleen väliin saakka. – Keräilyn raja vedetään viivakoodiin. Hyllyt notkuvat muun muassa vanhoja keräilykuvia, kahvipaketteja, kahvivastikkeita, sokerinkorviketta ja leluja. TÄYDEN PALVELUN TÄYSIHOITOTALLI! TÄYDEN PALVELUN RAKENNUSLIIKE! • • • • • • hevostalousrakennukset maanrakennus perustukset teollisuus- ja myyntitilat toimisto- ja liikerakennukset kaikki rakentamispalvelut Rakennuspalvelu P.Korhonen Oy pete.korhonen@peterakentaa.fi WWW.PETERAKENTAA.FI Vanhasta kauppiaan huoneesta löytyy museon vanhin esine: puinen mokkonuija vuosimallia 1806. Kaupassa komeilee myös niin jatkosodassa valmistunut polkuauto kuin 1930-luvulla rautatieasemalla käytössä ollut Brunnbergin makeisautomaatti. HÄSA NOSTALGIABENSIS 66 Avoinna koko kesän syyskuun loppuun kello 12– 17 osoitteessa Jokirannanpolku 9, Janakkala. Muina aikoina avoinna sovitusti. KUORIKATETTA, murskattu männynkuori, viherrakentamiseen 45€/m 3 Hieton Energiapuu Oy 0400 640 552 Hauho, Alvettula MP Riding Center on tarkoitettu kaiken tasoisille ja –ikäisille ratsastajille ja hevosille. V. 2005 aloittanut, nykyaikainen 37 karsinan valmennuskeskus. MP Riding Center Ky WWW.MPRIDINGCENTER.FI p. 050 411 7000 Seunakorventie 98, 14300 Hämeenlinna Pitopalvelua 15 v. kokemuksella ja ammattitaidolla koko Hämeenlinnan alueelle. TUOMISEN RAIJAN PITOPALVELU Hauho. Puh. 050 3546 627

HÄMEEN SANOMAT KESÄ Hämepelti Oy Peltiliike PARHAAT LÄMPÖ- ja VIILENNYSPUMPUT Pieni ja joustava Peltilistat asiakkaan mitoilla • Kanttauspalvelu mm. • reunapellit • vesipellit • kynnykset • piipunpellit ja sadehatut • kattoturvatuotteet ar haa tl a m p o p um 1250€ .fi SERTIFIOITU VA DA O IK noutomyynti - H IT ACHI N -I N HITACHI • DAIKIN • INNOVA ym. KYSY TARJOUS! TILAA MAKSUTON ESITTELYKÄYNTI. Ota yhteyttä Luukkaankatu 2 A, 13110 Hämeenlinna puh. 045 323 5450 hamepeltioy@pp.inet.fi www.hamepelti.fi www.parhaatlampopumput.fi y.komulainen@luukku.com ILMASTA LÄMPÖÄ JR/KY SSVR Oy Hämeenlinna Puh. 0400 864 863 Parpe Oy Hämeenlinna Lasiterassit, Parvekelasit Lasikatot ja -kaiteet Aurinkosuojaverhot parvekelaseihin 0400 492 803 040 500 1109 yrjo.komulainen@ilmastalampoa.fi www.ilmastalampoa.fi Sähkörepo Oy AMMATTILAISELLE ja HARRASTAJALLE AURINKOSÄHKÖJÄRJESTELMÄT • Kiinnitys- • Terassiruuvit tarvikkeet • RST-kiinnikkeet • Käsityökalut • Bosch -sähkötyökalut • Naulaimet • Hitachi • Kemikaalit -sähkötyökalut • Työvaatteet ja suojaimet • Würth-tuotteet ... ja paljon muuta! Hämeen Door Maanrakennustyöt, kaivuut ja maansiirrot Soraa, hiekkaa, murskeita ja multaa Ylijäämämaan uusiokäyttö! MYÖS PELKÄT ASENNUKSET KAUTTAMME! ASIANTUNTIJALIIKE IN leikkaa talteen ALK. p ww .p ut w ASENNETTUNA 55 KYSY TARJOUS! 040-508 5319/Heikki 040-747 2687/Lasse PAIKALLINEN JA LUOTETTAVA OVIALAN AMMATTILAINEN HÄMEENLINNAN Vanhusten Asuntosäätiö Nosto-ovet, ulko- ja sisäovet, metalliovet Hämeenlinnan vanhusten asuntosäätiö käynnistää ruuvimarket@ruuvimarket.fi www.ruuvimarket.fi VARAA ILMAINEN MITTAUSKÄYNTI! Master Oy on ovialan ammattilainen. Door Master Oy on ovialan ammattilainen. asukashaun 60-vuotta täyttäneille hämeenlinnalaisille RUUVIMARKET Oy Vanajantie 9, Door Masterin mallistosta löytyy ovet sekä koti ettäMäkeläntie Door Masterin mallistosta löytyy ovet sekä koti että 5, 13130 Hämeenlinna Hämeenlinna teollisuuskohteisiin, vakiomittaisista aina766 asiakkaanwww.doormaster.fi teollisuuskohteisiin, vakiomittaisista | 010 292 0850 | 050 aina 3220asiakkaan 790 p. 03 6166 Palvelemme ma-to 7-17, pe 7-18 mittoihin räätälöitynä. Meiltä saat markkinoiden mittoihin räätälöitynä. Meiltä saat markkinoiden parhaat nosto- ja metalliovet, liukuovet sekä ulko- ja parhaat nosto- ja metalliovet, liukuovet sekä ulko- ja sisäovet. Tyylikkäiden ja toimivien ovien lisäksi Door sisäovet. Tyylikkäiden ja toimivien ovien lisäksi Door POLTTOPUUT Muhevaa, Master tarjoaa täyden asennus- ja huoltopalvelun. Master tarjoaa täyden asennus- ja huoltopalvelun. Hämeen Puukuitueristys Oy seulottua MULTAA Door Master Oy - ovimestarit palveluksessanne! EDULLISESTI! Tuuloksen Raikontien uudiskohteeseen. Lokakuussa valmistuvissa rivitaloissa on 14 asuinhuoneistoa ja näiden lisäksi sauna-, pesula- ja kerhohuonetilat. Asunnot: 1 h + tupakeittiö 34 m2 (12 kpl) vuokra 467,16 €/kk 2 h + keittiö 43 m2 (2 kpl) vuokra 577,08 €/kk (vuokra sisältää vesimaksut ja pesutuvan vapaan käytön) Asuntojen pohjakuvat löytyvät www.hvas.fi Door Master Oy - ovimestarit palveluksessanne! Kaikki asunnot ovat läpitalon huoneistoja, niissä on keittiö ja pesuhuonetilojen lisäksi terassi ja irtainvarasto. DoorPYYDÄ Master Oy TARJOUS! Door Master Oy myösPuusepänkatu konepalvelua Huoneistot, rakennukset ja piha-alueet on suunniteltu esteetPuusepänkatu 5 5 13110 Hämeenlinna 13110 Hämeenlinna info@doormaster.fi info@doormaster.fi tömiksi ja turvallisiksi asua ja elää (automaattinen sammutus0400 711 085 Puh. 041 543 7466 Puh. 041 543 7466 www.doormaster.fi www.doormaster.fi järjestelmä, paloilmoitinjärjestelmä, turvaliedet yms.). 0400 208 048 Asukkaat voivat halutessaan käydä läheisessä Hoivatuulessa TAPIO@HAMEENPUUKUITUERISTYS.COM posti@maki-uuro.fi Heikki Seppälä ruokailemassa ja myös kaupungin kotihoidon palvelut on 050-595 3095 www.maki-uuro.fi asuntoihin sujuvasti järjestettävissä. Asuntohakemuksia Raikontien asuntoihin ryhdytään ottamaan vastaan maanantaina 14.5.2018. Hakemuslomakkeita saa kaupungin palvelupisteistä, Realia Isännöinnin toimistolta tai www.hvas.fi. • jätteenkuljetukset Lisätietoja itse kohteesta antaa Heikki Meriläinen www.toimistopohjola.fi UUTTA! puh. 010 228 7005 tai heikki.merilainen@realia.fi. • hyötyjätteet • Meiltä nyt myös Hakemukset pyydetään toimittamaan Hauhontie 19, Parolantie 56 A, • jäteastiat sonja.lohenoja@realia.fi tai ao. osoitteeseen: vuokravessat 14700 HAUHO 13720 PAROLA • vaihtolavakuljetukset Realia Isännöinti Oy / Sonja Lohenoja Harvialantie 7 A, Heimolantie 1, Sibeliuksenkatu 5, 4.krs Puh. 050-572 8906 Esa Kauppi 14200 TURENKI 12400 TERVAKOSKI 13100 HÄMEENLINNA www.lamminjatehuolto.fi Isännöitsijätoimisto Pohjola Oy LAMMIN JÄTEHUOLTO AY Oy 050 5207 584 Paikallista osaamista! • Nuohoukset (Hattula, Hauho, Iittala) • Ilmanvaihdon puhdistukset • Hormisaneeraukset MYÖS ILMA-VESILÄMPÖPUMPUT VAIVATTOMASTI MEILTÄ! Ota yhteyttä: Lämpöpumput Hannu Paranko 040 500 8911 hannu.paranko@gmail.com

56 HÄMEEN SANOMAT KESÄ ® Olemme myyneet ihania koteja yli 20 vuotta! ASIAKKAANI ETSII hyväkuntoista noin 150 m2 tai isompaa omakotitaloa Hämeenlinnan lähiympäristöstä rauhalliselta paikalta. Naapureita ei ihan vieressä. Pienempikin käy, jos järven rannalla. Hinta maksimi 350.000€. Kaikki huomioidaan. OSTAJA MAKSAA VÄLITYSPALKKION! Tarjoa! Stina Thomé-Latvala, p. 040 148 3951 Katso kohteemme: WWW.OPENMARKET.FI Seuraa meitä facebookissa Edustajamme Kanta-Hämeessä: Stina Thomé-Latvala Kiinteistönvälittäjä, LKV 040 148 3951 Kiinnostaako ura Open Marketilla? Ota yhteyttä! Välityspalkkio 4.9 % velattomasta myyntihinnasta, minimipalkkio 3800 € (sis. Alv 24 %). RT, Lammi, Kuusimäentie 6, 3h+k+wc+psh/khh+s 76,5 m2. Rak. 2006. Hieno päätyhuoneisto. Varaava takka. Katettu terassi. As.koht. veden mittaus. Autokatos. E=C. Hp 122.000 €. RT, Lammi, Haapainojantie 37, 2h+k+wc+psh+s 58 m2. Aivan keskustassa. Rak. 2013. Kaukolämpö. As.koht. veden ja lämmön mittaus. Lasitettu terassi. Hyvät varastot. Autokatos. Heti vapaa. Ei lain ed. e-tod. Hp 126.500 €. KT, Hämeenlinna, Jukola, Kuokkalankuja 4, 4h+k+wc+vh+kph+s 92,5 m2. Rak. 1988. Saunallinen läpitalon huoneisto lasitetulla parvekkeella. E=E. Mh. 72.405 Vh. 74.000 €. KT, Lammi, Haapainojantie 9-11, 1h+kk+psh+s 33 m2. Heti muuttovalmis saunallinen, remontoitu maantasakerroksen asunto. Kaukolämpö. Vap. nopeasti. Ei lain ed. e-tod. Hp 37.000 €. KT, Lammi, Ruosuontie 10, 1h+kk+vh+kph 33 m2. Hissitalon 2. kerr. Kaukolämpö. Putkirem. tehty. Heti vapaa. E=E. Mh 29.500 €. OKT, Lammi, Kataloistentie 461, 3h+k+wc+et+pukuh.+s+veranta n. 90/170 m2. Alakerr. lisäksi työh.+ var.+kellari ym. Yläkerr. 1h+aula. Rak. 1952. Tontti 4605 m2. Ei lain ed. e.tod. Hp 68.000€. OKT, Lammi, Keksijäntie 6 Uusi keskeneräinen talo 3mh+oh+k+ vh+wc+psh/wc+s n. 120,5/144,5 m². Varasto/tekn.tila n. 12,5 m². Autokatos. Ikkunat, ovet ja vesikiertoinen lattialäm. putkisto asennettu, väliseinät puuttuvat. Tontti 1205 m². Rak. oik. 180 m². Hp 89.000 €. MÖKKI Tuulos, Kaidankorventie 116 tupakeittiö+s+et+kuisti n. 29/37 m². Rak. 1981. Lisäksi mm. kaksi aittaa, grillikatos ja varastorak. Kaivo. Hoidettu tontti 2510 m². Hp 49.000 €. Katso muutkin kohteet – www.lamminkiinteistokeskus.fi Erkki J. Vilen 0400 482 225 LAMMIN KIINTEISTÖKESKUS [A] Henri Vilen 040 530 7584 Minna Salminen pitää paimenviikkoa hiljaisessa Evon metsässä hyvänä vaihteluna työelämän kiireisyydelle. Lehmipaimenen ●●Hattulalainen Minna Salminen lähti perheineen Evolle Metsähallituksen lehmi­paimeniksi. Pesti kestää viikon, ja Metsähallitus perii siitä maksun. TUOVI MÄKIPERE TEKSTI // PEKKA RAUTIAINEN KUVAT M Y Y M Ä L Ä S S Ä PA L J O N U N T U VAT U O T T E I TA KESÄHINNOIN! JOUTSEN M Y Y M Ä L ÄT RIIHIMÄKI Tehtaanmyymälä, Petsamonkatu 83, 10–18, la 10–15 TAMPERE Hämeenkatu 31, 10–18, la 10–16, heinäkuun la sulj. ESPOO Iso Omena, 10-21, la 10-19, su 11-18 HELSINKI Mikonkatu 2, 11-19, la 10-17, Museokatu 8, 10-18, la 10-15, heinäkuun la sulj. joutsen.fi S eitsemän lapinlehmää työllistää hattulalaisperhettä viikon ajan. Lehmät ovat maisemointitöissä Mustajärven tuvalla Lammilla Evon retkeilyalueella. Evo on yksi Metsähallituksen paimenviikkojen kohteista. Kun Minna Salminen löysi Facebookista tiedon Metsähallituksen paimenviikoista, hän ei edes kysynyt perheenjä- seniltään. Hän ilmoittautui halukkaaksi kesäpaimeneksi. Arpaonni suosi hattulalaisia, ja he pääsivät paimeniksi. Salmisen ja Riitta Lindrothin perheessä on kolme biologista lasta ja kaksi sijaislasta. Lehmien paimentelu Evon metsässä on ollut mieluisaa. – Olemme vähän elämäntapaintiaaneja, vaikka taajamassa asummekin, Salminen kertoo. HATTULASSA perheellä on lampaita. Perheen pienin lapsi kutsuu myös lehmiä lampaiksi. Salminen on keksinyt oivan keinon saada kuopus syömään aamupuuronsa ripeästi. – Sanon, että pääsemme laskemaan eläimiä vasta, kun puuro on syöty. Yksi paimenten tehtävistä on vahtia, etteivät lehmät karkaa laitumelta. – Lehmät eivät ihmistä sinänsä tarvitse, vaan meidän on tarkoitus lähinnä pitää niitä silmällä. Paimenen täytyy osata tunnistaa, jos eläimellä on jokin hullusti. Paimenen pitää olla yhteydessä lehmien omistajaan, jos jotain epätavallista ilmenee. Lehmät viihtyvät koleassa kesäsäässä. Kuumuus tuo niiden kiusaksi paarmoja, mutta viileällä ne saavat olla itikoilta rauhassa. KAIKKI SEITSEMÄN mahtu- vat mukavasti Mustajärven tuvalle. Salminen huomauttaa, että Evolla on helpot oltavat verrattuna moniin muihin Metsähallituksen paimenkohteisiin. Muualla esimerkiksi veden saattaa joutua hakemaan monen kilometrin päästä.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ LO M A N V I E T TO TA PA Tuhannet haluavat paimeneksi ••  Metsähallituksen paimenviikoille haetaan lammas- ja lehmipaimenia vuosittain. Kohteesta riippuen paimenviikko maksaa noin ••  400 € ••  Maksulla katetaan tilan ja eläinten ylläpitokuluja sekä luonnonhoidon kustannuksia. Viime vuonna Metsähallitus sai lähes ••  4 800 hakemusta, joista arvottiin 142 paimenviikkoa. Lähde: luontoon.fi ”Tai no, 10-vuotias kysyi, eikö täällä oikeasti ole telkkaria.” 57 Edulliset käyttöautot Lopelta JUTENA OY Esa Arminen 045-6739792 osto/myynti www.nettiauto.com/jutena www.mersupurkaamo.fi www.mb-varaosatjahuolto.fi MERSUkoRjAAMo • MB Star diagnosistesteri • MB Star diagnosistesteri • Ilmastointihuolto 85,• Jarrunesteiden vaihdot • Huollot, MB-varaosat ja remontit • Huollot ja remontit • Myös sähköinen huoltokirja MB-Varaosat ja huolto Venetmäki Oy MB-Varaosat ja10, huolto Nahkatehtaantie Viiala Venetmäki Oy Ark. 9.00–17.00. Puh. 040 14010, 6000 Nahkatehtaantie Viiala Ark. 9.00-17.00. Puh. 040 140 6000 TERVETULOA PALVELTAVAKSI Autojen ilmastointien HUOLLOT, KORJAUKSET ja VARAOSAT • AUTOHUOLLOT • KATSASTUSHUOLLOT • AUTOKORJAUKSET • VIKADIAGNOSTIIKKA Jäähdytinpalvelu M. Vuorinen Oy Hakapellontie 39, 13430 Hämeenlinna P. (03) 6162 091 Sähköposti: info@jaahdytinpalvelu.fi www.jaahdytinpalvelu.fi MINNA SALMINEN ura kestää  viikon Mustajärven tuvalla sähköt ja pesuvesi ovat saatavilla. Vain juomavedet ja ruoat pitää tuoda itse. Seitsenhenkinen perhe varautui sen verran isolla ruokamäärällä, ettei torpalta välttämättä tarvitse poistua viikon aikana. PERHE ON keskittynyt yh- dessäoloon. Pihasaunaa on lämmitetty ahkerasti. Salminen kertoo, että jopa perheen vanhimmat lapset ovat viihtyneet. – Tai no, kolmanneksi vanhin kysyi, eikö täällä oikeasti ole telkkaria. Salminen paljastaa, että oikein pahoja ”eikö täällä ole mitään tekemistä” -tilanteita varten heillä on iPad mukana. Toistaiseksi hiljaisuu- AKKUPALVELU24.FI + SOITA 0600 556666 Auton akkujen toimitus ja asennus vuorokauden ympäri Kaikki seitsemän lapinlehmää ovat pysyneet kiltisti laitumellaan. desta nauttiminen on vienyt voiton. Liikenteenkään ääniä ei tuvalle kuulu. Salminen on nauttinut myös erikoisesta herätyskellosta. – Lehmänkellon kilinä herättää aamulla lempeästi. HÄSA • VANHA AKKU TESTATAAN • TARKISTETAAN LATAUS • VAIHDETAAN UUSI • HOIDETAAN VANHA TARVITTAESSA AKKU KIERRÄTYKSEEN HINAUSPALVELU S. MIETTINEN 03-6549060 24 H

58 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Autosalpa Sopimus ja muut kesän liikuttavimmat autoiluratkaisut saat Autosalvasta. Tervetuloa koeajolle kesä–heinäkuussa, voit voittaa vuoden EasyFit-jäsenyyden! WWW.AUTOSALPA.FI Yksityinen paikallinen katsastusasema palveluksessanne MA–PE 8–17 Henkilö- ja pakettiautot ilman ajanvarausta Rekisteröinti- ja vakuutuspalvelut TERVETULOA! Katsastuskuvio Oy puh. 03 - 68 78 111 Tiiriö, Takumäentie 5, Hml www.katsastuskuvio.fi KIINTEÄ KUUKAUSIERÄ TAATTU TAKAISINOSTOHINTA RAJATTU SOPIMUSAIKA JA KILOMETRIT ”Autosalpa Sopimuksella kaikki uuden auton hyvät puolet ilman huolta käsirahasta tai jälleenmyyntiarvosta!” LAURA MONONEN, hiihtäjä, Autosalvan yhteistyökumppani PELTOLAN KONE OY OSTAMME VÄRIMETALLIA Kuparit, messingit, kaapelit, sähkömoottorit, lyijyt, akut, alumiinit, rosterit Toimitamme myös vaihtolavat romun keräykseen! Nouto, punnitus ja maksu heti paikan päällä! RUUNUNMYLLYNTIE 12, HÄMEENLINNA WWW.AUTOSALPA.FI Automyynti ark. 9–17.30, la 10–14 Huolto ark. 7.30–17 puh. 020 7799 905 puh. 020 7799 910 P. 040 720 6776 Puh. hinnat: 8,35 snt/puh + 16,69 snt/min myös iltaisin ja viikonloppuisin LAADUKASTA PIENKONEHUOLTOA TURENGISSA • scootterit, mopot • ruohonleikkurit, puutarhakoneet • Wallas-lämmittimet, mökkikaminat • mönkijät, moottorikelkat, RZR, Ranger • iskarihuollot ja säädöt • myös kuljetuspalvelut EP-SERVICE 0400 487389 Uusi Black Edition OPEL ASTRA ASTRA-MALLISTO alk. Astra 5-ov. Enjoy 1.0 Turbo ECOTEC M5 S/S normaalihinta alk. 21 463 € kampanjahinnalla esim. tai 189 €/kk* HUIPPUEDUT KAMPANJAPAKETEISSA Esim. Enjoy More -paketti alk. 664,49 € Automaatti-ilmastointi Pysäköintiavustin eteen ja taakse Ajovaloautomatiikka, sadetunnistin, automaattisesti himmentyvä taustapeili Etusumuvalot Keskikyynärnoja edessä Sisätilan valaistuspaketti Sivuikkunalinjan kromilista Etusi jopa 1 570 € RAHOITUSTARJOUS koko Opel-mallistoon 0% +kulut* Koko Astra-mallistoon nyt 2 000 € alennus!** Suositun Astran uusi Black Edition -mallisto tarjoaa tyylikkyyttä mustilla yksityiskohdilla sekä huippuluokan ajonautintoa Innovation-tason varustelulla. Toukokuussa saat koko Astramallistoon nyt uskomattoman 2 000 € alennuksen sekä rahoituksen 0 % korolla (+kulut)! Tällä tarjouksella voit myös huoletta huippuvarustella Astran edullisilla, kampanjahinnoitelluilla varustepaketeilla! Lue lisää: lansiauto.fi Astra yhd. polttoaineen kulutus 3,4–6,2 l/100 km, CO2-päästöt 90–130 g/km. Astra 5-ovinen Enjoy 1.0 Turbo ECOTEC Start/Stop M5 kokonaishinta alk. 21 462,84 € (sis. toimituskulut). *RAHOITUSESIMERKKI 0 %: Astra 5-ovinen Enjoy 1.0 Turbo ECOTEC Start/Stop M5 kokonaishinta 19 462,84 € (sis. toimituskulut ja 2 000 € alennuksen), korko 0 %, perustamiskulu 249 €, käsittelymaksu 12 €/kk, luottoaika 72 kk, käsiraha 3 500 €, luoton määrä 16 211,84 €, kk-erä 188,93 €, suurempi viim. erä 3 650 €, luotto+luottokustannukset yhteensä 17 324,84 €, KSL:n mukainen todellinen vuosikorko 1,89 %. Edellyttää luottopäätöksen ja kaskovakuutuksen. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus, Aleksis Kivenkatu 9, 00500 Helsinki. Rahoitustarjous on voimassa koko Opel-mallistoon 31.5.2018 asti. **Astra-malliston 2 000 € alennus on voimassa uusiin Astra-kauppoihin 31.5.2018 asti, ei koske Astran biokaasumallistoa eikä ole yhdistettävissä muihin alennuksiin tai muihin, kun tässä mainittuihin etuihin. Auto tulee rekisteröidä viimeistään 31.8.2018. Astra Black Edition 5-ovinen Innovation 1.0 Turbo ECOTEC Start/Stop M5 kokonaishinta alk. 23 559,34 € (sis. toimituskulut). Kuvan auto on Astran Black Edition -mallistosta. HÄMEENLINNA Uhrikivenkatu 18 Puh. 010 525 2310 ESPOO Luomankuja 4 Puh. 010 525 2100 HELSINKI Laivalahdenkatu 8 B Puh. 010 525 2821 HYVINKÄÄ Helletorpankatu 1 Puh. 010 525 2373 LAHTI Patometsänkatu 1 Puh. 010 525 2210 TURKU Raisiontie 93 Puh. 010 525 2410 VANTAA Pakkalantie 15 Puh. 010 525 2110

HÄMEEN SANOMAT KESÄ KESTÄVINKIN KAIPAA HUOLTOA Vahvarakenteiset RESPO-perävaunut ja venetrailerit. Laaja valikoima ja asiantunteva palvelu. aja Kats o n tarj kohta rate ouksetiset ! m an. fi • Oikaisutyöt mittatarkasti • Autorobot oikaisupenkeillä • nelipyöräsuuntaukset • Nykyaikainen MIXIT tietokone-sävytysjärjestelmä Tarjoamme käyttöösi korkeatasoiset huolto-, korjaamo- ja varaosapalvelut, esim: - Kaikki korjauspalvelut - Määräaikaishuollot - Tuulilasin kiveniskemäkorjaukset - Ilmastointilaitteen huolto - Aidot Toyota-varaosat - Katsastuspalvelu Rengasmyynti - Kaikki rengastyöt - Sijaisautopalvelu Kolarikorjaamo Sorsa Oy www.rateman.fi, info@rateman.fi Mäkeläntie 5, 13130 Hml, puh. 041 543 7466 Tehtaankatu 6, Riihimäki. Puh. (019) 716 620 www.kolarikorjaamosorsa.fi Pingviinikin sen tietää! NYT on hyvä aika huollattaa ajoneuvon ilmastointi talven jäljiltä. ILMASTOINTIHUOLTO TARJOUS Ei kaivuutöitä, sähköt pistokeliitännällä, jäätymätön, sisältää Gundfos porakaivopumpun ja vesipostin. 59€ (Sisältää öljyn ja väriaineen lisäyksen. R134a kylmäaine veloitetaan erikseen) Hattelmalantie 16 ja 33, 13100 HML Puh. 03-622 622 FiksuDiili on tutkitusti fiksu tapa hankkia uusi auto. • • • • • • 59 Ilman vakuuksia, ei käsirahaa Kiinteä kuukausimaksu Sopimusaika 48 kk, 36 kk tai 24 kk Laaja FiksuDiili-mallisto Sopimus sisältää talvirenkaat Voit vapaasti varustella autosi lisähintaan Alkaen 199€/kk Laakkonen tarjoaa uuden fiksun tavan hankkia auto 2-4 vuodeksi ilman vakuuksia. Sopimuksen päätyttyä voit joko lunastaa auton itsellesi tai palauttaa sen meille. Halutessasi voit ottaa uuden auton taas helposti ja edullisesti FiksuDiili-sopimuksella. FiksuDiili -rahoitus: Esim. uusi Volkswagen Polo Trendline 1,0 55 kW (75 hv) talvirenkaineen, toimituskuluineen 16 181,81, sopimusaika 48 kk/40 000 km, korko 2,95 %, kuukausierä 199,67 € sisältäen luotonperustamismaksun 220 € ja käsittelymaksua 12 €/kk. Poikkeava viimeinen erä 9 092,24 €. Luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 18 488,96 €. Todellinen vuosikorko 4,63 %. Polon hinta CO₂-päästöllä 110 g/km. Malliston yhdistetty EU-kulutus kulutus 3,7 - 4,8 l /100km. Edellyttää hyväksyttyä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Hinnat voimassa toistaiseksi ja ainoastaan Laakkosen liikkeissä. Ei voi yhdistää muihin kampanjoihin/etuihin. Oikeudet muutoksiin pidätetään. Laakkonen HÄMEENLINNA Autotalo Laakkonen Oy Tampereentie 169, Hämeenlinna Vaihtoautot 010 309 2768 Avoinna ma-pe 9-18, la 10-15 Audi-myynti 010 309 2730 Volkswagen-myynti 010 309 2720 Puheluhinnat 010 –yritysnumeroon: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. alv. 24 %) SEAT-myynti 010 309 2750

60 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Veto! Veto! Veto! ●●Mommilanjärven soutelussa voi kiivetä kirkko- veneen airoihin rennolla asenteella tai vain ihailla viikinkilaivoja muistuttavia paatteja rannalta. ●●Niin entisen pääministeri Matti Vanhasen kuin kilpaurheilija Samppa Lajusen airoissa nähnyt tapahtuma sai alkunsa sukukokouksesta. LAURA MYLLYKOSKI TEKSTI // TOMI VESAHARJU KUVAT K erran kesässä kirkkoveneet kokoontuvat Hausjärvellä sijaitsevalle Mommilanjärvelle soutaakseen järven päästä päähän. Tänä kesänä 29. kertaa järjestettävä tapahtuma on vuosien varrella laajentunut sukujuhlasta Haminankylän ja Mommilan yhteiseksi kyläjuhlaksi, joka vetää entisiä ja nykyisiä kyläläisiä sekä turisteja seuraamaan soutuja ja nauttimaan tunnelmasta. Soutajia järvelle saapuu kesäisin viitisensataa. MOMMILANJÄRVEN sou- telu ry.:n puheenjohtaja Jukka Juhola kertoo, että tapahtuma sai alkunsa Juholan suvun sukukokoontumisesta. Ensimmäiset soudut järjestettiin suvun omassa rannassa 1980-luvun lopulla. Nykyään suurin osa soutajista tulee Hausjärven ulkopuolelta, mutta Juholat näkyvät soutujen lähtölistassa edelleen. Suvusta kootaan joka vuosi oma soutujoukkue Juholan serkukset. – Soutelun perustaja Markku Juhola totesi ai- koinaan, että näin meillä on jokin muukin tapa tavata sukua kuin hautajaisissa, Jukka Juhola kertoo. Myös Jukka Juhola itse on ollut useana vuotena soutamassa Juholan serkuksissa. Hän kertoo, että avain kirkkovenesoutuun ei niinkään ole voimassa kuin tahdissa. – Se on hieno tunne, kun soutajien tahti osuu kohdilleen, ja vene kulkee niin kuin sen pitää. SOUTELUA ei järjestetä pelkän soutamisen vuoksi, vaan sen puitteissa on Kirkkoveneessä on yleensä paikat 14 soutajalle. Lisäksi veneen perässä istuu perämies. alusta asti haluttu tuoda esiin myös vesiensuojelua. Mommilanjärvi kärsii monien muiden suomalaisjärvien tapaan rehevöitymisestä. Soutelun järjestävän yhdistykseen yhteyteen onkin perustet- tu oma suojelujaostonsa, joka keskittyy mahdollisiin suojeluhankkeisiin ja niiden rahoitukseen. Soutelun tuotto jakautuu karkeasti kolmeen osaan. Kaksi kolmasosaa menee seuraavan vuoden järjestelyihin ja talkoisiin osallistuville seuroille. Yksi kolmasosa käytetään suojelutyöhön. – Haluamme omalta osaltamme saada ihmiset kiinnittämään huomiota siihen, että järvien suojelu Kirkkovene muistuttaa hieman muinaisten viikinkien veneitä. Yleensä veneeseen mahtuu perämiehen lisäksi 14 soutajaa.

HÄMEEN SANOMAT KESÄ vaatii asukkaiden ja yhdistysten aktiivisuutta. Vesistöistä pitää huolehtia. MOMMILANJÄRVEN soute- luun osallistuu niin oikeita kirkkovenesoutujoukkueita, joita voi nähdä myös Sulkavan souduissa, kuin harrastelijaporukoita. Juhola kertoo, että esimerkiksi monet hiihtäjät harrastavat kesäisin soutua. Lähtölistoilta on joka vuosi voinut bongata muun muassa Finlandiahiihdosta tuttuja hiihtäjiä. Esimerkiksi yhdistetyssä kansainvälisellä tasolla kilpaillut Samppa Lajunen on käynyt Mommilanjärvellä soutamassa. Lenkille voi lähteä myös rennommalla asenteella. Osa soutajista ei ole soutanut kirkkovenettä ennen tapahtumapäivää kertaakaan. – Otamme kyllä aikaa, mutta emme jaa palkintoja. Haluamme säilyttää tapahtuman rennon hengen, Juhola kertoo. Jos soutaminen ei innosta, järjestetään tapahtuman yhteydessä myös Mettänkulman lenkki -juoksu, jossa juoksijat kiertävät reilun kymme- nen kilometrin pituisen reitin. Hurjimmat voivat testata kumpi heiltä sujuu nopeammin: soutu vai juoksu. SOUTULENKKI kulkee jär- ven päästä päähän. Heti lähdön jälkeen veneiden pitää kulkea matalasta kapeikosta, josta ei mahdu kuin yksi venekunta kerrallaan. – Siinä perämies joutuu lukemaan järveä, jotta venekunta löytää sen syvimmän kohdan, jossa vene kulkee parhaiten. Kapeikossa ei ole myöskään tavatonta, että venekuntien välillä sattuu kolareita, jos perämies ei luovuta taistelua kapeikkopaikasta tarpeeksi ajoissa. Juhola kertoo, että myös lähdössä saattavat airot kolista. Järvi syvenee kohti järvenselkää, mutta siellä soutajia kiusaa usein navakka tuuli. Vaikka tunnelma on rento, ei kyse ole mistään sunnuntaisoudusta. Juholan mukaan nopeimmat venekunnat selvittävät 11 kilometrin pituisen lenkin noin 40 minuutissa ja loputkin pääsevät maaliin tunnissa. Oman lähtönsä jälkeen hikiset soutajat pääsevät suoraan saunomaan. SUURIN osa Mommilanjär- velle saapuvista venekunnista on Hämeestä, mutta osallistujia saapuu pienissä määrin ympäri Suomen. Mukaan voi lähteä mikä tahansa taho, joka saa vain 14 soutajaa ja perämiehen käsittävän joukkueen kasaan. Kirkkovenettä ei ole pakko omistaa, koska sen voi vuokrata järjestäjiltä. Kuntien, kylien, yritysten ja perhekuntien lisäksi Mommilänjärvelle saapuu joka kesä karjalaisten perinneseurojen muodostamia joukkueita. Perinneseurat ovat karjalaisperäisiä urheilujoukkueita, jotka pitävät yllä seurojen perinnettä siitä huolimatta, että paikkakunnat ovat jääneet rajan taa. Ne lähtevät matkaan aina samassa vene-erässä, jota nimitetäänkin evakkolähdöksi. Myös Mommilänjärvellä 11 kertaa soutanut Matti Vanhanen edustaa perinneseura Vuoksenrannan Sädettä. –  Hän kävi täällä pääministeriaikoinaankin. Silloin olikin vähän enemmän hässäkkää, Jukka Juhola nauraa. HÄSA HEMMOTTELUA, AKTIVITEETTEJA JA ELÄMYKSIÄ SCANDIC AULANGOLLA Kylpylän hinnat: Aikuinen . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .16 € Lapsi 4-14v . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 11 € Eläkeläinen / opiskelija / varusmies . . . . . . . . . . 9 € Perhelippu (2 aik. + 2-3 lasta) . . . . . . . . . . . . . 47 € Viihdekeilahallin hinnat: Hohtokeilaus . . . . . . . . . . . . . . 32 € / rata / 55 min Koko halli (6 rataa) . . . . . . . . . . . . . 170 € / 55 min Hintoihin sisältyy keilakengät Varaukset: www.varaavuoro.fi / puh 03-658 8188 Kylpylä, keilahalli ja kahvila avoinna: Maanantaisin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Tiistaista perjantaihin . . . . . . . . . . . . . . . . . . Lauantaisin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . Sunnuntaisin . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 10-20 10-21 10-22 10-20 AKTIVITEETTEJA AULANGOLLA Aulangon luonnonkauniissa kulttuurimaisemissa Vanajaveden äärellä löytyy tekemistä koko perheelle: • Minigolf • Frisbeegolf • Hohtokeilaus • Golfkenttä • Seikkailupuisto Hugo Ja paljon muuta! Allasosasto ja kahvila sulkeutuu 1/2h aiemmin Scandic Aulanko Aulangontie 93, Hämeenlinna scandichotels.fi Mommilanjärven souteluun viime kesänä osallistuneet venekunnat olivat pukeutuneet yhteneväisesti. Osalla venekunnista oli omat veneet. Osan veneet oli vuokrattu paikan päältä. Tänä vuonna soudetaan 21. heinäkuuta. kaisankukka.fi Pääministeri Matti Vanhanen on ollut mukana Vuoksenrannan Säteen venekunnassa. KUVA: Viivi Virtanen AULANKO 61

62 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Tilaa makeaa luettavaa Saat valita oman maun mukaan 5 litran ämpärillisen irtokarkkeja kaupan päälle. Karkkien ja ämpärin arvo n. 30 € Printti + Digi 4 kuukautta 89€ Laskutus yhdessä erässä Digi 4 ensimmäistä kuukautta yht. 39€ Digitilaus jatkuu tämän jälkeen 3 erässä á 42,40€ vuoden ajan. Hinta yhteensä 166,20€. Tarjousjakson jälkeen tilaus jatkuu normaalihintaisena kestotilauksena. Valitse sinulle paras tilaustapa. a Tee tilaus netissä www.hameensanomat.fi/tilaus Tilaa sähköpostilla Kun olet maksanut tilauksen, saat viikon kuluessa tekstiviestillä ohjeen ja pääset valitsemaan mieleisesi karkit Hämeenlinnan K-Citymarket Hämeensaaren tai Tiiriön jättimäisestä irtokarkkivalikoimasta. Karkit lunastettava 31.8.2018 mennessä. tilaukset@hameensanomat.fi Soita palvelunumeroomme (03) 615 1300 Tilaajapalvelumme ottaa tilauksesi vastaan ma-pe 8-16. Tai tule käymään Voit tehdä tilauksen myös konttorillamme Vanajantie 7. Gsm-numero on vaadittava tieto. Lähetämme tilauksen alkaessa tekstiviestillä ohjeen digitilin aktivointiin sekä maksusuorituksen jälkeen ohjeen karkkien lunastamiseen. Paperilehden hinnat sisältävät ALV 10%, sähköiset tuotteet ALV 24%. Laskutus tilauksen alettua. Tarjous koskee vain Ei-tilaajatalouksia ja on voimassa Suomeen toimitettaviin tilauksiin 31.7.2018 asti. Tutustu tilausehtoihin ja tietosuojaselosteeseen www.hameensanomat.fi/tietosuoja

HÄMEEN SANOMAT KESÄ 63

64 HÄMEEN SANOMAT KESÄ Kaikkea kaunista kesään Kultakeskus Outletista! 0,44 H/VS 1995€ 033-263V-44 Toivottu uutuus! Valerie 0,18 H/VS Mietitkö pankin vaihtoa? 795€ 033-264V-18 CUSHION 0,30 H/VS 1695€ 033-263V-30 Me tarjoamme sinulle: Kultakeskus 100v -juhlalaatikossa Chippendale LEIVOSLAPIO 69€ 391-605 TAPIO TAPIO HAARUKAT JA VEITSET 12 OSAA Myymälässä paljon lahjaideoita ja merkkituotteita tarjoushinnoin! arkisin 9-20 la 9-18 su 12-18 puh: 040 455 5545 paikkakuntasi parasta pankkipalvelua lähellä ja läsnä • joustavat aukioloajat konttoreissa • kassapalvelut joka arkipäivä • chat- ja videoneuvottelut digitaalisissa asiointikanavissa • OmaMobiilin älypuhelimeesi teräsaterimet 99€ Kauppakeskus Goodman • Tervetuloa tyytyväisten asiakkaiden pankkiin! Oma Säästöpankki, Hämeenlinna, Hauho p. 020 764 0600 omasp.fi Osallistu myös Kultakeskus 100 vuotta -juhlakilpailuun osoitteessa 100v.kultakeskus.fi VALMISTUMINEN 28.6.2018! Elämä hymyilee Tulevaisuuden näkymä: Aurinkoista elämää hurmaavassa Henriettassa As Oy Hämeenlinnan Henrietta Aurinkokatu 4, 13100 Hämeenlinna Hanki uusi, huoleton kerrostalokoti aivan Hämeen sydämestä! Henriettasta on vain muutama minuutti upeille ulkoilureiteille, Verkatehtaan kulttuurielämyksiin tai sitten vaikka torille. Vielä vapaana erikokoisia, moderneja huoneistoja. Energialuokka C. Lisätiedot: peabkoti.fi HUONEISTOESIMERKKEJÄ TYYPPI KRS M² MH € VH € * 1h+kt 2 26,5 44.041,50 112.650,00 7.006,04 2h+kt 5 36,0 – 42,5 45.396,00 138.600,00 9.517,64 2h+k+s 2 52,5–55,5 46.327,50 182.250,00 13.879,90 3h+kt+s 2 61,0 70.171,00 228.100,00 16.127,12 3h+kt+s 3 74,5 99.569,50 292.450,00 19.696,23 * Vuokratontin lunastusosuus, ei sisälly asunnon velattomaan hintaan. Lunastushinta ei sisällä indeksitarkistusta. Tiedustelut: Peab Asuntomyynti Riitta Kraneis, puh. 040 1591 700 Liisa Puranen, puh. 0400 628 560 Miinu Oinonen, puh. 040 1591 802 asuntomyynti.tampere@peab.fi