VAHVA Nivala ELINKE ELÄMÄNINOYRITTÄJ JA ERIKOISYYDEN LEHTI Yhteistyössä: Nivala-lehti, Nivalan kaupunki, Nivalan Teollisuuskylä

2 VAHVA Nivala Aito, elinvoimainen, turvallinen – Nivala Haaveiletko kodista maalaismaisemassa lähellä kouluja, palveluita ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia? Onko turvallinen kasvuympäristö ja edullisempi eläminen perheellesi tärkeää? Olisiko työpäivän jälkeen mukavampaa jäädä kotikaupunkiin työmatka-autoilun sijaan? Näin kysytään Nivalan kaupungin julkaisussa, jossa nivalalainen perheen äiti toteaa, että ”elämämme Nivalassa on rikasta ja täynnä toimintaa”. Nivala tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kuntalaisten ja yrittäjien sujuvaan arkeen. Nivalassa on positiivista virettä, juurevaa vahvaa yrittäjyyttä sekä toimintaa. Yrittäjät vievät paikkakuntaa eteenpäin tarjoten alueemme väestölle erinomaisia työpaikkoja. Yrittäjien rooli on keskeisintä paikkakunnan kehittymisessä. Nivalan vahvuus on myös nuori väestö. Paikkakunnallamme on myös vahvaa 2. asteen koulutusta, tki-toimintaa sekä hyvät harrastusmahdollisuudet perheille ja työntekijölle. Viimeaikoina esille on kuitenkin tullut se, että kasvuhakuiset yritykset törmäävät työvoiman heikkoon saatavuuteen. Tämä on valtakunnallinen ongelma, mutta myös alueemme ongelma. Tässä mielessä on alueemme ja paikkakuntamme kannalta ensiarvoisen tärkeää on se, että alueen oppilaitokset käyvät aktiivista vuoropuhelua yrittäjien kanssa ja vastaavat yritysten tarpeisiin; esimerkinomaisesti meillä Nivalassa mm. metallin ja rakennusalan tarpeisiin. Yritysten kansainvälistymisen osalta opiskelijoiden ja työntekijöiden kansainvälistymisvalmiudet ovat myös tärkeässä roolissa. On kuunneltava herkällä korvalla yrittäjien tarpeita ja osaltamme koulutuksen järjestäjänä ja kuntana löydettävä uusiakin ajatuksia siihen, että meillä alueellamme on myös jatkossa osaavaa työvoimaa. Nivala on yrittäjäystävällinen kaupunki. Suuri osa yrityksistä tekee aktiivista yhteistyötä keskenään. Tämä on suuri voimavara. Yrittäjän on helppo ottaa yhteyttä elinkeinoneuvontaan taikka Nivalan kaupungin muihin edustajiin. Kaupunkina haluamme luoda edellytyksiä elinkeinoelämän menestymiselle nopealla päätöksenteolla ja joustavilla toimintatavoilla. Nivalassa yrittäjien tarpeisiin reagoidaan nopeasti! Päivi Karikumpu kaupunginjohtaja Kynttilä pois vakan alta Nivala on ollut jo pitkään tunnettu yrityksistään. Silti moni ulkopuolinen saattaisi yhä yllättyä siitä, mitä kaikkea teollisuuskylän tienmutkien takaa löytyy. Vahva Nivala -erikoislehdessä yrittäjät pääsevät kertomaan, millaista osaamista hallien seinät pitävät sisällään ja millaiselta pohjalta yritykset ponnistavat. Esille pääsevät myös mikroyritykset, itsensä työllistäjät ja palvelualojen yritykset, niin kuin pitääkin. Vaikka teollisuuskaupungista usein puhutaan, lähes puolet Nivalan väestä saa elantonsa palveluista. Tarinoiden taustalta löytyy määrätietoista työtä, uskoa omaan tekemiseen ja oikeita valintoja. Epäilemättä erehdyksiäkin, vaikka niistä harvemmin puhutaan. Yrittäjät kertovat myös kaupungin ja koko alueen merkityksestä. Monille tämä on hyvä paikka toimia. On tilat, palvelut, toimivat verkostot. On oppilaitokset huolehtimassa tulevaisuuden osaajista ja yliopistotasoinen tutkimus tukemassa uuden kehittämistä. Tärkeintä ovat kuitenkin ihmiset. Ilman sitoutuneita ja osaavia työntekijöitä osa yrityksistä olisi jo pakannut kamppeensa. Nytkin monissa yrityksissä eletään aikoja, jolloin lisää tekijöitä tarvitaan. Hanna Perkkiö tuottaja Nivalan kaupunki • • • • • • • Perustamisvuosi 1867 – kaupungiksi 1992 Pinta-ala 539,4km2, vesistöjä 9,01km2 Naapurikunnat Haapajärvi, Haapavesi, Sievi ja Ylivieska Asukasluku 10 818 Sukupuolijakauma: miehet 5514, naiset 5304 Väestötiheys 20,57 asukasta/km2 Yritykset: 428 (kotikunta Nivala) Tilastokeskus 31.12.2017 Työllistävimmät toimialat • Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus, koulutus, terveys- ja sosiaalipalvelut: 1017henkilöä • Teollisuus: 709 henkilöä • Tukku ja vähittäiskauppa, kuljetus ja varastointi, majoitusja ravitsemistoiminta: 637 henkilöä • Maatalous, metsätalous ja kalatalous: 508 henkilöä • Rakentaminen: 330 henkilöä Tilastokeskus 31.12.2017 Perusopetus • Perusopetusta annetaan 12 koululla. • Perusopetuksessa 1558 oppilasta lukuvuonna 2017–2018 Väestötiedot 8/2017 ELINKEINOELÄMÄN JA YRITTÄJYYDEN ERIKOISLEHTI Vahva Nivala! VAHVA NIVALA Nivalan elinkeinoelämän ja yrittäjyyden erikoislehti Julkaisija: Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Painosmäärä: 7400 kappaletta Päätoimittaja: Risto Puolimatka Tuottaja: Hanna Perkkiö Taitto: Taikahattu / Kaija Mäkikangas Mediamyynti: Antti Leinonen, Alpo Ohtamaa Yhteystiedot: etunimi.sukunimi@kpk.fi skylä Teollisuu Nivalan kaupunki, , Nivalan ala-lehti össä: Niv Yhteisty

VAHVA Nivala 3 MAINOS Yhteistyötä alueen parhaaksi Kuva Ari-Pekka Hihnala Nivala ja sen naapurikunnat ovat vahvan ja monipuolisen yrittäjyyden aluetta. Nihakin tehtävänä on koota parhaat voimat vauhdittamaan yritysten ja koko alueen menestystä.     



 

 

  

    

  





 



  

            

  

 

 

  





       !"     

    #$ $%  

    

  

 $ $%!" % %

0            

  



 

 



   



 

  

  & % & "-)*& +,+(   &  ! 

 $ $% $ $& % ' (

 

   

+

 .  & % % 

+//# 

 

      - Nivalassa on osaavia ja kansainvälisiä yrityksiä paljon enemmän kuin moni uskoisikaan. Tämä alue tarjoaa paljon mahdollisuuksia työllistyä tai lähteä rakentamaan omaa yritystoimintaa. Tätä viestiä haluamme olla viemässä eteenpäin, sanoo Nihakin toimitusjohtaja Toni Krankkala. Nihakin yrityspalvelujen tehtävänä on auttaa paikallisia yrityksiä kasvamaan ja kehittämään liiketoiminnasta menestystarinoita. Seudullisena kehittämisyhtiönä se toimii viiden kunnan alueella. Näin Nihak pystyy palveluntarjoajana tuomaan yritysten käyttöön joka tilanteessa parhaat resurssit. Yrityspalvelujen tarjoamisen ohella Nihakin tehtävänä on kehittää alueen elinvoimaa laajemminkin erilaisten projektien kautta. Krankkalan mukaan nämä kaksi tehtävää täydentävät hyvin toisiaan. - Projekteissa saavutettujen tulosten jatkuvuus voidaan varmistaa, kun ne viedään osaksi Nihakin palvelutarjontaa. Näin hanketyö tukee yritysten arkea ja vastaa niiden tarpeisiin. Kuntien ja seutukuntien välinen yhteistyö tuo projekteihin tarpeeksi leveät hartiat. Vuonna 2017 Nihak oli mukana toteuttajana tai rahoittajana kaikkiaan 31 kehittämishankkeessa, joiden yhteenlaskettu budjetti oli noin 7 miljoonaa euroa. Aihepiirit vaihtelevat kansainvälistymisestä koulutukseen, myynnistä mikroyrittäjyyteen. - Tärkeää on, että projektit lähtevät yritysten tarpeista. Ne täydentävät hyvin perustyönä tehtävää yrityspalvelua ja tuovat siihen lisää pöhinää, Krankkala sanoo. Nihak tekee tiivistä yhteistyötä kou- lutus- ja tutkimusorganisaatioiden, kehittämisympäristöjen, paikallisten kehittämisyhtiöiden ja rahoittajaorganisaatioiden kanssa. - Yhteistyö on myös tämän alueen yritysten voimavara ja vahvuus. Isojen keskusten ulkopuolella se on ollut myös välttämättömyys, jotta rajalliset resurssit saadaan poikimaan parhaalla tavalla, Krankkala toteaa. LÄPPÄRI AUKI JA TÖIHIN! Nihakin uusin palvelu yrittäjille on avoin työtila Vauhaus. Valoisa ja viihtyisä tila sijaitsee Nitekin toisessa kerroksessa. Sermeillä erotettujen, rauhallisten työpisteiden lisäksi käytössä on yhteistä tilaa pöytäryhmineen ja säkkituoleineen. Vauhaus palvelee esimerkiksi tietotyöläisiä, freelancereita, kotona työskenteleviä ja etätyön tekijöitä. Työtilassa voi työskennellä mihin aikaan päivästä vain, sillä kuukausimaksun maksaneet saavat oman kulkukortin. Palveluun sisältyy myös kokoustilojen käyttö, tulostus, wifi-yhteys, lukittava säilytystila ja kahvit. Yrittäjien saatavilla ovat myös Nihakin palvelut saman käytävän varrella. Työtilan taustalla on Keskipiste-Leaderin rahoittama Pro Studio -hanke. Tavoitteena on jatkossa perustaa vastaava tila muihinkin seudun kuntiin. Nivala-Haapajärven seutu NIHAK r.y. • Pajatie 5, 85500 Nivala • P. 044 4457 002 • seutukunta@nihak.fi • www.nihak.fi

VAHVA Nivala 4 MAINOS Oletko haaveillut kodista maalaismaisemassa, lähellä kouluja, palveluita ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia? Onko turvallinen kasvuympäristö ja edullisempi eläminen perheellesi tärkeää? Siinteleekö mielessä paluu juurille, lähemmäs synnyinseutua ja sukulaisia? Vai olisiko työpäivän päätteeksi mukavampaa jäädä kotikaupunkiin työmatka-autoilun sijaan? Tutustu Nivalaan ja lue Johannan perheen tarina: ZZZQLYDODĆ @nivalankaupunki "Elämämme Nivalassa on rikasta ja täynnä toimintaa.” – JOHANNA KUTUNIVA

VAHVA Nivala 5 MAINOS Hyvinvointia, virkeyttä ja liikunnan iloa Hyvät liikuntapalvelut tarkoittavat Nivalassa monipuolista tarjontaa ja kunnollisia olosuhteita, jotka ovat kaikkien asukkaiden saavutettavissa. Samalla ne tuovat mukanaan paljon enemmänkin: hyvinvointia ja terveyttä, viihtyvyyttä ja yhteenkuuluvuutta, sisältöä arkeen ja vapaa-aikaan kaikissa elämänvaiheissa. Lapsille ja nuorille Nivala tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet harrastamiseen ja liikunnan ilon löytämiseen. Nivala on myös opiskelijakaupunki, jossa opintojen ja liikunnan yhteensovittaminen onnistuu akatemiamallin avulla. Työikäisille liikunta tarjoaa virkistystä ja vastapainoa arkeen. Nivala ja sen lähiseutu muodostavat laajan työssäkäyntialueen, jossa työmatkat eivät ole pitkiä. Asuinpaikan valinnassa painavat sitäkin enemmän mukava arki ja hyvät vapaa-ajanviettomahdollisuudet. Nivalassa nämä yhdistyvät keskeiseen sijaintiin. Kun työura on jäämässä taakse, liikunta ja omasta terveydestä huolehtiminen nousevat entistäkin tärkeämmiksi. Samalla voi tulla eteen eläkevuosien asuinpaikan valinta. Hyvät ja helposti saavutettavat liikuntapalvelut antavat monille syyn jäädä Nivalaan Nivalan Liikuntakeskus Oy tuottaa Nivalan kaupungin liikuntapalveluja sekä omistaa ja ylläpitää liikuntapaikkoja. Yhtiö tuottaa kaupunkilaisille monipuoliset ja laadukkaat liikuntapalvelut. Samalla sen toiminta on tehokasta, kun voimavaroja voidaan suunnata hallinnon sijasta palvelujen kehittämiseen. Nivalassa liikunta ja hyvinvointi on kaikkien yhteinen asia. Kaupungin lisäksi joukko aktiivisia yrityksiä, järjestöjä, urheiluseuroja ja kyläyhteisöjä tekevät työtä nivalalaisten liikuttamiseksi. Liikuntapaikkojen rakentamisessa hyödynnetään ahkerasti hankkeita ja talkootyötä. Näin liikunnan ympärillä vahvistuvat myös yhteisöllisyys ja mehenki. Liikkuva kaupunki on kaikille hyvä paikka asua. Nivalassa asukkaiden hyvinvointi on ykkösasia. Hyvät liikuntapalvelut ja harrastusmahdollisuudet houkuttelevat myös asettumaan kodiksi. Uikon taikaa on keskikesän kohokohta Uikon taikaa -kaupunkifestivaali on jo usean vuoden ajan värittänyt keskikesää. Nivalan Liikuntapalvelut Oy järjestää tapahtuman samaan aikaan Kapinaviikon kanssa heinäkuun toisella ja kolmannella viikolla. Viikko alkaa paikallisilla tapahtumilla, jotka toteutetaan yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden kanssa. Keskiviikkona lavalle nousee festivaalin pääesiintyjä Popeda ja torstaina Tuure Kilpeläinen Kaihon karavaaneineen. Perjantaina puolestaan on nuorten vuoro, kun Uikon taikaa -festareiden vieraaksi saapuvat tubetähdet Arttu Lindeman ja Jaakko Parkkali. Lauantaina vietetään Lasten päivää, ja Pikku Kakkosesta tuttu Siina Hirvonen laulattaa ja leikittää lapsia yhdessä Taikaradio-orkesterinsa kanssa. Lauantain päätteeksi lavalle nousevat Esa Ruuttunen, Janne Valkeajoki ja Roman Schatz esityksellään Vau! Wagner! Ilta Richard Wagnerin seurassa. Viikkoon mahtuu myös asiaohjelmaa, sillä torstaina Nivala Areenalla keskustellaan päivänpolttavista aiheista. Uikon taikaa jatkuu sunnuntaista tiistaihin vielä kesä- teatterilla. Lavan valtaa Nivalan kesäteatteri, joka esittää tänä vuonna Eero ja Ulla Schroderuksen kirjoittaman ja Marja Hannulan ohjaaman näytelmän Kupla. www.uikko.fi • Kalliontie 57-59, Nivala • Puhelin 044 445 7420

VAHVA Nivala 6 Laboratorioteknikko Pekka Takanen ja kehittämispäällikkö Jari Tirkkonen koneistuskeskuksen äärellä. Metallin uusi aika ELME Studiossa metalli ajatellaan kokonaan uusiksi T eollisuuskylässä sijaitsevaa ELME Studiota on helppo kuvailla Mittauslaboratoriossa on myös oma järjestelmämikroskooppi, jolla metallimiehen päiväuneksi. Sillä on suorat yhteydet alan muihin pystyy tekemään jopa 5000-kertaisen suurennoksen ja tekemään siitä toimijoihin ja laitteistot mitä ihmeellisimpien tutkimusten toteutdigitaalisen kuvan. tamiseen. – Mikroskoopilla tutkitaan esimerkiksi vetokoneessa testattujen ve– ELME Studio on lyhyesti sanottuna tutkimus- ja kehittämisympätosauvojen murtumakohtia. ristö, missä etsitään muun muassa uusia materiaaleja ja työmenetelmiä ELME Studiolla on myös oma päästömittauslaite, jolla voidaan testata metallialan käyttöön, Nivalan Teollisuuskylä Oy/ELME Studion kehittämuun muassa saunan kiukaiden ominaisuuksia. – Olemme rakentaneet savuhormillisen, muokattavan mittaustilan siirmispäällikkö Jari Tirkkonen kertoo. rettävään konttiin, jossa mitataan muun muassa häkä- ja hiilidioksiStudiossa tutkimuskumppanina on Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin Tulevaisuuden Teknologiat -tutkimusryhmä, dipitoisuuksia, lämpötiloja ja paine-eroja. minkä lisäksi ELME Studio tekee tiivistä yhteistyötä KoulutusTyöstölaboratoriossa on 3 + 2 -akselinen työstökeskus, keskus JEDUn ja Nivala-Haapajärvenseutu NIHAKin kanssa. jossa on optiona suurnopeuskara. – Alan yrityksistä puhumattakaan. Sijaintimme keskellä – Suurnopeuskaralla voidaan tutkia ja testata karanopeuden vaikutusta työstettävään materiaaliin ja työmeneNivalan Teollisuuskylää, JEDUn naapurissa on toimintamtelmiin. me kannalta ihanteellinen. Induktiolaboratoriossa, joka on viime aikoina ollut etenELME Studion Laser-laboratoriossa tutkitaan laserhitkin Tulevaisuuden Tuotantoteknologiat -tutkimusryhmän sausta, -pinnoitusta ja -3D-leikkausta. käytössä, on nimensä mukaisesti induktiokarkaisulinja. Siellä – Teemme erilaisia protoja ja kokeiluja suoraan yrityksille. Lasertekniikka sopii loistavasti muun muassa erilaisten metutkitaan pääsääntöisesti sitä, millä karkaisumenetelmässä tallikoteloiden valmistukseen, sillä laserilla voidaan työstää Metallin 3D-tulostimella teräksestä saataisiin yhä lujempaa ja kestävämpää. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta, ELME Studion ehesimerkiksi yhden millimetrin vahvuista teräslevyä. Se tarvoidaan tehdä metallijaukoittaa käytännössä hyvin kestävien, mutta kevyiden kote- heesta todella monimutkaisia doton kruununjalokivi on tällä hetkellä vain reilun vuoden ikäinen metallin 3D-tulostuslaite. lorakenteiden valmistusta, Tirkkonen summaa. rakenteita. Mittauslaboratoriossa ELME Studiolla on 3D-koordinaat– Se sulattaa metallijauhetta laserhitsausmenetelmällä timittauslaite, jota käytetään erilaisten laadunvarmistukseen liittyvien ja valmistaa varsin monimutkaisiakin rakenteita. Laitteen ja menetelmän mittausten tekemiseen. ylösajovaihe valmistuu näillä näkymin vuoden vaihteessa. – Laitteemme voi mitata varsin isojakin tuotteita, aina 2000 x 2000 x 1200 millimetrin kokoluokkaan saakka. Mittauslaboratorio nousee arTule osaksi kehitysyhteisöä Nivalaan! voon arvaamattomaan etenkin tuotekehitysvaiheessa. NIVALAN TEOLLISUUSKYLÄ OY Pajatie 5, 85500 Nivala ZZZQLWHNĆ

VAHVA Nivala 7 MAINOS Nosto-ovia Nivalasta maailmalle Määrätietoinen työ, korkea osaaminen ja erikoistuminen – siinä tärkeimmät syyt siihen, että Nivalassa valmistettuja nosto-ovia viedään tällä hetkellä kaikille mantereille, noin 40 maahan. Champion Door Oy erikoistui vuosituhannen vaihteessa suuriin ja teknisesti vaativiin ovijärjestelmiin, mikä avasi tien maailmalle. Yrityksen päätuotteita ovat kangasnosto-ovet varastoihin, nosturiaukkoihin, satamiin ja telakoille sekä teollisuus- ja lentokonehalleihin. Kotimaan markkinoilla sen tuotevalikoimaan kuuluu myös kevyempiä tuotteita, kuten maatalouden erikoisovet, rullapalo-ovet sekä liikuntatilojen jakoseinät. Champion Door Oy tunnetaan nykyään maailman suurimpien nostoovien valmistajana. Niiden on usein myös toimittava äärimmäisen vaativissa olosuhteissa. Suunnittelu ja kehitystyö ovat ratkaisevassa osassa, jotta tiukimmatkin vaatimukset voidaan täyttää. - Tärkeimpiä kilpailutekijöitämme ovat hyvä palvelu ja korkea laatu. Tekniset ominaisuudet ovat pitkälle vietyjä, ja meidän tuotteissamme esimerkiksi lämmöneristys on huippuluokkaa, toimitusjohtaja Pekka Hosio kertoo. Nykyään Champion Door Oy:n liikevaihdosta yli puolet tulee viennistä. Tärkeimpiä kohteita ovat Keski-Eurooppa, Lähi-itä ja venäjänkieliset maat. Champion Door on säilyttänyt tuotekehityksen ja tuotannon sekä muut ydintoiminnot suunnittelusta myyntiin ja markkinointiin saman katon alla Nivalassa. Uudet, yli 4000 neliömetrin tilat valmistuivat vuonna 2014. Lisäksi yrityksellä on Venäjällä toimiva tytäryhtiö sekä toimipisteet Helsingissä, Ranskassa, Dubaissa ja Teksasissa. Nivalassa yhtiö työllistää noin 50 työntekijää. OVIRATKAISUT VENEIDEN TESTAUSHALLIIN Sarins Båtar Oy Ab:lle valmistui vuonna 2017 Kokkolan Marin Parkiin ainutlaatuinen, 900-neliöinen testaushalli. Hallin toisessa osassa sijaitsee koeajoallas, ja toisessa osassa on tilat loppukokoonpanolle. Testaushallista on myös suora yhteys merelle. Champion Door toimitti testaushalliin siltanosturioven (22,3mx10,3m), joka erottaa koeajoaltaan muusta tilasta. Sen lisäksi toimitukseen kuuluivat koeajoallasta suojaava laskostuva lattialuukku sekä kaksi lämpöeristettyä kangasnosto-ovea. Toinen kangasnosto-ovista erottaa koeajoaltaan mereen johtavasta kanavasta, eli ovi laskeutuu vedenpinnan alapuolelle. Tämän takia sen täytyy kestää myös meriveden ja aallokon aiheuttamat vaikutukset. MAINOS Palvelevaa rautakauppaa vuosikymmenten kokemuksella Perinteinen rautakauppa on yhä voimissaan Nivalassa. Siitä pitää huolen paikkakunnan vanhimpiin yrityksiin kuuluva Rautavarasto T. Ojalehto Ky. Yrityksen valikoimista löytyy lähes kaikkea, mikä liittyy metallirakentamiseen. Sen asiakaspiiriin kuuluu niin koneistamoja ja konepajoja, metallirakenteiden valmistajia, kiinteistöhuollon, teollisuuden kunnossapidon, rakentamisen, maansiirron, louhinnan ja murskauksen yrityksiä kuin maatiloja ja puutarhojakin. Rautakauppa palvelee myös itse tekemisen perinnettä, joka yhä elää vahvana. Rautavaraston vakioasiakkaita ovat esimerkiksi vanhojen koneiden ja autojen entisöijät ja moottoriharrastajat. Paikan päällä asiakkaita käy päivittäin noin 150 kilometrin säteeltä. Raskaat tai muualle Suomeen toimitettavat lähetykset toimitetaan suoraan asiakkaan pihaan omilla rah- tisopimuksilla. Tänä päivänä asiakkaan aika on arvossaan, ja iso osa lähetyksistä toimitetaankin valmiiksi määrämittaan sahattuna. Sahauksen yhteydessä on mahdollisuus tehdä raepuhallus ja suojamaalaus, mikä myös säästää asiakkaan aikaa pintakäsittelyvaiheessa. Rautavarasto T. Ojalehdon juuret juontavat aina 1970-luvun alussa perustettuun konehajottamoon ja romuliikkeeseen. Siitä muistuttavat yhä höyryveturin pyörät, jotka koristavat yrityksen portinpieliä. Vuonna 1983 yritys ryh- tyi myymään rautaa maatalouden tarpeisiin. Ajan saatossa se on muokkautunut vastaamaan asiakkaiden ja muuttuvan yritysmaailman tarpeita. Vuosien varrella tavarantoimittajiksi ovat tulleet lähes kaikki metallien maahantuojat ja valmistajat kotimaassa. Monet pitkät kauppasuhteet ovat siirtyneet jo uusille sukupolville. Vuosikymmenten perintöä on myös yrityksen tärkein tavaramerkki, hyvä palvelu. Rautavaraston tuotteita: • Teräkset • Alumiinit • Ruostumattomat ja haponkestävät •  Kuparit, messingit, laakeripronssit • Kulutusteräkset • Verkot • Kiinnitystarvikkeet • Rappuaskelmat ja tasoritilät • Hitsaustarvikkeet • Teollisuusmuovit • Kuljetinpyörät • Liukuovilaitteet ”Jokainen asiakas on tervetullut, oli asia pieni tai suuri.” Vähäahontie 2, 85500 Nivala | P. 08 440 525, 040 175 7724 | myynti@rautavarasto-ojalehto.fi | www.rautavarasto-ojalehto.fi

VAHVA Nivala 8 MAINOS Kirkkaasti ykkösenä alallaan Best Glass Oy:n uuden tehtaan avajaisia vietettiin 4.5.2018 avoimien ovien merkeissä, jolloin yleisö sai tutustua lasitehtaaseen ja lasituotantoon. Kaikkiaan 10000 neliömetrin tuotantotiloissa tuotanto on pitkälle automatisoitua. Illan kutsuvierastilaisuudessa paikalla oli myös pääministeri Juha Sipilä. Menestystarinaa on hyvä lähteä rakentamaan, kun uskoo omaan asiaansa ja tietää omat vahvuutensa. Tältä pohjalta on saanut alkunsa myös Best Glass Oy, jonka perustaja ja toimitusjohtaja Teemu Ohtamaa ryhtyi yrittäjäksi laman keskellä vuonna 2011. Ohtamaa oli työskennellyt jo pitkään eristyslasien valmistuksessa. Hän näki mahdollisuuksia uuden, pitkälle automatisoidun valmistustekniikan hyödyntämiselle ja halusi viedä ideat oman yrityksen kautta käytäntöön. - Jo alusta asti tavoitteena oli kasvattaa yritystä, ja joka vuosi tavoitteet ovat ylittyneet, Ohtamaa kertoo. Best Glass Oy:n tehdas on alusta asti nojannut vahvasti uusimpaan teknologiaan. Sen vauhdittamana yritys on kasvanut ensin Suomen ja lopulta koko Pohjois-Euroopan suurimmaksi ja nykyaikaisimmaksi eristyslasien valmistajaksi, joka työllistää yli 70 henkilöä. - Hyvä palvelu, teknisesti huippulaadukkaat tuotteet ja pitkälle viety automaatio tuotannossa, listaa Ohtamaa kasvun kulmakiviä. Nopea kasvu ei olisi ollut mahdollista myöskään ilman mittavia laajennuksia. Yksi iso askel otettiin vuonna 2014, kun Best Glass osti Pilkington Finland Oy:n Nivalan-tehtaan ja sen liiketoiminnan. Myöhemmin tuotantotilat laajenivat yrityskaupan myötä Lastaustielle, jossa viimeisin laajennus kasvatti tilat 10000 neliöön. Best Glass Oy:n asiakkaita ovat ovi-, ikkuna- ja talotehtaat. Yritys tekee jo lähes puolet Suomessa käytettävästä eristyslasista, ja on laajentumassa myös Ruotsiin ja Norjaan. Eristyslasin lisäksi sen tuotteisiin kuuluvat karkaistut ja laminoidut turvalasit. Yhtiö on pysynyt juurillaan Nivalassa, josta sillä on hyvät yhteydet joka suuntaan. Hyvän pohjan toiminnalle tuo Ohtamaan mukaan myös alueen yritysten yhteistyö, hyvät asiakkaat ja mahtava henkilökunta. Toimitukset hoituvat ripeästi, ja yritykset katsovat samaan suuntaan. - Täällä on positiivinen henki ja helppoa yrittää. Best Glass Oy | Lastaustie 1, 85500 Nivala | P. (08) 4459 300 | etunimi.sukunimi@bestglass.fi | www.bestglass.fi

VAHVA Nivala 9 MAINOS DEN toteuttaa koti- ja tilaunelmat Nivalan talotehtaalla kasvua siivittävät monet muutokset laajennuksesta nimenvaihdokseen. Vuoden 2018 keväästä lähtien Designtalojen valmistaja tunnetaan nimellä DEN Finland Oy. Se on osa DEN-konsernia, jonka koko nimi on DEN Group Oy. Edelleenkin Designtalo jatkaa omana tuotemerkkinään. DEN on Suomen johtava muuttovalmiiden omakotitalojen valmistaja Designtalo- ja Ainoakoti-tuotemerkeillään. Tehtaanjohtaja Ville Vähäsöyringin mukaan käytännössä lähes kaikki uudet omakotitalot toimitetaan nykyään muuttovalmiina, avaimet käteen -periaatteella. Pitkäaikainen ja vakaalla pohjalla toimiva yritys pitää tässä kilpailussa vahvaa jalansijaa. - Meidät tunnetaan laadukkaista materiaaleista ja hyvästä työn jäljestä. Meillä on myös ammattitaitoiset, joustavat ja sitoutuneet työntekijät, Vähäsöyrinki toteaa. Vuoden 2017 lopulla talotehdas kaksinkertaisti tuotan- totilansa. Naapuritontilta vapautuneeseen tehdashalliin rakennettiin kolme uutta tuotelinjaa, lastausalue ja tuotteiden varastointitiloja. Tähän saakka yli 500 uutta omakotitaloa on matkannut Nivalasta vuosittain eri puolille Suomea. Laajentumisen myötä kapasiteetti nousee jopa tuhanteen taloon vuodessa. Laajentumisen myötä myös tehtaan työntekijämäärä kasvoi 70 työntekijään. Vähäsöyringin mukaan töitä riittää tuotannon laajuuden ansiosta tasaisesti ympäri vuoden. Designtalo perustettiin vuonna 1989 vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. Se on kasvanut vuosien aikana avaimet käteen -rakentamisen ja energiatehokkuuden edelläkävijäksi. Nivalaan perustettiin ensimmäinen Designtalojen tehdas vuonna 2006. - Täällä pystyttiin aikoinaan reagoimaan hyvin yrityksen tilatarpeisiin. Nivalan etuja ovat myös hyvät logistiset yhteydet ja osaavat työntekijät, Vähäsöyrinki toteaa. t e k n i i k k a DEN Groupiin kuuluvat Designtalo, yrityksen yhdessä Keskon kanssa omistama Ainoakoti-brändi, hirsivalmistaja Finnlamelli, työ- ja vapaa-ajantilaratkaisuja tarjoava Talliosake, maarakennusyhtiö PohjanTeko, maa-, pohja- ja talonrakentamisen suunnitteluyhtiö PohjanGeo sekä taloteknisiä palveluita tarjoava Designtalo Tekniikka. DEN Finland Oy Talotehdas, Pajatie 43, 85500 Nivala www.den.fi MAINOS Metallialalta näköalapaikka uuteen teknologiaan Pro Estore Oy • Perustettu vuonna 2000 Nivalassa • Valmistaa hienomekaanisia komponentteja • Tarjoaa koneistus-, hienomekaniikka- ja kokoonpanopalveluita. Palveluihin kuuluvat myös pintakäsittelyt ja 3D-mittaukset • Asiakkaat ovat yrityksiä, jotka toimivat teollisuuden eri aloilla kuten metalli- ja konepajateollisuudessa, elektroniikka- ja autoteollisuudessa, puolustusteollisuudessa ja hyvinvointiteknologiassa Nivalalainen Matti Lepistö, 17, on tuleva koneistaja, jolle työssäoppimisjakso Pro Estore Oy:llä tarjosi rautaisannoksen käytännön kokemusta. - Täällä on hyvä työilmapiiri, ja olen oppinut paljon uutta, Lepistö sanoo. Jedun Nivalan-toimipisteessä opiskeleva Lepistö valitsi metallialan oman isänsä jalanjäljissä. Alan ammattitaidosta on iloa myös työn ulkopuolella. - Harrastan moottorikelkkoja ja moottoripyöriä, ja osaan nyt tehdä niihinkin osia itse. Koneistus-, hienomekaniikka- ja kokoonpanopalveluita tarjoava Pro Estore Oy on tällä hetkellä noin 40 henkilön työpaikka. Nuorekkaan joukon keski-ikä on alle 30 vuotta. Toimitusjohtaja Tommi Löytynoja kertoo, että moni työntekijä on tullut taloon heti opinnoista valmistuttuaan. - Metallialan osaajista on kova kysyntä, ja ammattitaitoiselle koneistajalle löytyy töitä. Ykkösvaatimuksiin kuuluu into oppia uut- ta, sillä ala kehittyy kaiken aikaa. Pitää hallita tietotekniikkaa ja erilaisia ohjelmistoja, Löytynoja korostaa. Jos uusi teknologia kiinnostaa, metalliala tarjoaa aitiopaikan kehityksen seuraamiseen. Esimerkiksi 3D-tulostus avaa paljon uusia mahdollisuuksia. Automaation ansiosta työpaikkoja voidaan säilyttää siellä missä on osaajia ja markkinoita. - Suurin osa meidän työntekijöistämme on saanut pohjan ammattiopiston metallialan opinnoista. Varsinainen työ opitaan kuitenkin vasta työmaalla ja tehdassalissa, Löytynoja toteaa. Pro Estore Oy:lle nuoret ovat tervetulleita jo yläkoulun tet-jaksoilla tutustumaan alaan. Osa löytää sitä kautta myös suunnan opinnoilleen. - Metallialalla on mahdollista edetä niin pitkälle kuin haluaa. Hyvä ammattitaito antaa pohjan myös jatko-opinnoille, Löytynoja muistuttaa. Pro Estore Oy | Hopeatie 3, 85500 Nivala | P. (08) 442 745 | proestore@proestore.com | www.proestore.com

VAHVA Nivala 10 Lukiolla yrittäjyyd Yrityskummi auttaa luottamuksella Risto Puolimatka Mikä on yrityskummi? Se on käytännössä alalla ansioitunut yrittäjä, joka tarjoaa tietonsa ja taitonsa hyvää hyvyyttään toisen yrittäjän avuksi. Minkälaisiin ongelmiin esimerkiksi Nivalasta kysytään kummin apua? – Hyvin erilaisiin yritysten tilanteisiin, alkaen taloustilanteesta ja päätyen omistajanvaihdostilanteisiin ja kaikkea siitä väliltä. Sinänsä nivalalaisyritysten aiheet eivät poikkea yleisesti kaikkialla esiintyvistä aiheista, sanoo Pohjois-Pohjanmaan aluekummi Kaarlo Nurmiranta. – Ehkä tietty poikkeama on Nivalan vahvasti teollinen yrityskirjo, Nurmiranta sanoo. Valtakunnallisesti yrityskummeilla on keskimäärin enemmän palvelualan yrityksiä asiakkaina. Nurmiranta asuu nykyisin Oulussa mutta hänellä on sukujuurensa Nivalassa. Niillä ja yritysosaamisellaan hän katsoo myös Nivalan katukuvaa. Hänen silmissään Nivala on enemmänkin teollinen keskittymä ja naapurikaupunki Ylivieska taas kaupan ja palvelun keskittymä. – Näin kun välimatka kuitenkin on kohtuullinen niin tämä saattaa olla ihan tervekin työnjako, Nurmiranta pohdiskelee. Suomen Yrityskummit r.y.:n toiminta on maakunnallisesti organisoitu. Kun yrittäjä tai yrityksen vastuuhenkilö päättää hakea yrityskummia, hän täyttää lomakkeen kummien sivuilla yrityskummit.fi. Yrityskummit on suojattu tuotemerkki. Yhdistyksen toimintaa saa myös julkista tukea. Yrityskummien ideana on antaa neuvoja täysin luottamuksella. Jos yrittäjä ei halua itse kertoa kummilta saamastaan avusta, ei sitä kerro kummikaan. Sen verran Nurmiranta paljastaa, että kummit ovat tarjonneet apuaan myös Nivalaan. Kummejakin on Nivalassa ja lisää haetaan. – Haemme sekä uusia kummeja että aiempien yrityskummien uutta aktiivisuutta. Painottaisimme teollista osaamista mutta tärkeämpää on silti yleinen liiketoimintaosaaminen, tietyt liiketoiminnan lainalaisuudet ja perusasiat toistuvat riippumatta toimialasta, Nurmiranta sanoo. Kauanko kummi yleensä on kuvassa mukana? – Kummi on yrittäjän kanssa yhteistyössä vaihtelevan pitkiä aikoja riippuen paljolti alkuperäisestä syystä jonka takia kummisuhde perustettiin. Joskus kummisuhde päättyy nopeasti kun tietty tilanne on ohi. Jos suhde on perustettu yleiseksi yrittäjän tukikumppanuudeksi ilman jotain tiettyä tilannetta, se saattaa jatkua vuosikausia. Pääsääntöisesti yrityskummi on hyvin harvoin samalta toimialalta ja yleensäkään kummia ei nimetä toimialan vaan osaamistensa perusteella. Yrityskummitoiminnan keskeisiä eettisiä periaatteita on se, ettei läheisen, kilpailevan tai kummia kaipaavan yrityksen kilpailijan kanssa jo toimivaa ei koskaan nimetä yritykseen kummiksi. Nivalan yrityselämä, teknologiaosaaminen esimerkiksi metallintyöstössä ja kansainvälistymisen ilmapiiri ovat tehneet Nivalaista sukujuurta oleva Kaarlo Nurmiranta on Pohjois-Pohjanmaan aluekummi. Nurmirantaan suuren, myönteisen vaikutuksen. – Alueella on todella edistynyt yrityskulttuuri, paljon osaamista, kasvavia ja kannattavia yrityksiä. Nurmirannalla on sama näkemys kuin esimerkiksi Nivalan kaupungilla, että työvoiman saatavuus on täälläkin noussut kasvua jarruttavaksi tekijäksi. Nurmiranta pitää Nivalaa hyvin yrittäjämyönteisenä paikkakuntana, jonka pohja ja perimä saattaa hyvinkin olla maataloudessa. – Verkottuminen ja alihankintasuhteet oman alueen sisällä ovat erinomainen vahvuus ja kasvualusta. Teollisuuskylä tarjoaa peruspalvelut, NIHAK kehittämis- ja kasvuapua ja yliopistoyksikkö yrittäjien vertaisverkoston yhteisen osaamispankin. Eetu Kupulisoja Yrittäjyyskasvatus Nivalan lukiossa on alkanut menestyksekkäästi. Syksyllä 2016 alkunsa saanut projekti on pyörinyt kuluvasta lukuvuodesta alkaen täysin palkein, ja siitä ovat innostuneet niin opiskelijat kuin opettajatkin. Erilaisia yrittäjyyskursseja on tarjolla sekä ensimmäisen että toisen vuosikurssin opiskelijoille, kolmas vuosi on rauhoitettu ylioppilaskirjoituksille. Yrittäjyysopettaja Tuomo Hurtig kertoo, että ykkösille on tarjolla lähinnä perehdyttäviä kursseja, ja kakkosella yrittäjyyteen sukelletaan syvemmälle. – Ykkösille kohokohta on 24h-leiri, johon kakkoset järjestävät erilaista yrittäjyyteen liittyvää ohjelmaa. Siellä suunnitellaan fiktiivinen yritys, joka lopuksi esitellään muille. Tänä vuonna leiriin osallistui yli 40 ykköstä, Hurtig sanoo. – Kakkosella on leirin järjestämisen lisäksi mahdollisuus osallistua yrittäjyystiimiin, joka muun muassa järjestää yrittäjien aamukahveja ja projekteja yrittäjien kanssa. Kruununjalokivi on NY - Vuosi yrittäjänä -ohjelma, jossa perustetaan oikea yritys. Se toimii koko vuoden, ja välietappeina on erilaisia kisoja. Kaikki vuoden aikana tienatut rahat saa verottomana käteen. Päättyvän lukuvuoden aikana Nivalan lukiossa on toiminut kolme NY-yritystä: MAINOS Osaamista vaalien, perinteitä kunnioittaen Nivalan Kivi Oy:n juuret ovat alueen vanhassa kivityöperinteessä. Yritys valmistaa asiakkaiden toiveiden mukaiset muistokivet nykyaikaisilla välineillä, perinteitä vaalien suomalaisesta graniitista. Yrityksen monipuolisiin palveluihin kuuluvat hautakivien kuljetukset, asennukset, kaiverrukset ja entisöinnit sekä vanhojen rautaristien kunnostukset. Valikoimaan kuuluvat myös erilaiset monumentit ja lemmikkien muistokivet. Toimitukset onnistuvat kaikkialle Suomessa. Nivalan Kivi Oy on perustettu vuonna 1953 jatkamaan alueen kivenhakkaajien työtä. Vuosikymmenten varrella yritys on valmistanut muun muassa kirkkojen porraskiviä ja rakennusten kivijalkoja. Vähitellen päätuotteiksi tulivat hautakivet ja muistolaatat. Nykyisin Nivalan Kivi Oy on yksi Pohjois-Pohjanmaan vanhimmista toiminnassa olevista kiviliikkeistä. Asiakkaitaan se palvelee vuosikymmenten tuomalla vankalla ammattitaidolla. Yrityksen kynnys on matalalla – niin pientä asiaa ei ole, etteikö sen vuoksi voisi ottaa yhteyttä. Järvikyläntie 182 / 85500 Nivala P. 010 567 3610 ja 0440 363 993 myynti@nivalankivi.com www.nivalankivi.com

VAHVA Nivala 11 11 innostuttiin destä käsintehtyjä suklaakonvehteja myynyt Beleta NY, betonista ja kierrätyslasista koottuja tuikkulyhtyjä valmistanut Delight Cement NY sekä palveluyritys Jelppi NY, joka pääsi huhtikuussa Helsingissä järjestettyyn Uskalla yrittää -finaaliin. – Kaikilla on mennyt tosi hienosti. Alustavan kyselyn mukaan ensi vuonna yrityksiä tullaan perustamaan vähintään saman verran, Tuomo Hurtig iloitsee. Nivalan yritysmaailma on ollut myötämielinen lukion väkeä kohtaan, ja yhteistyötä on tehty erilaisten projektien ja tapahtumien muodossa. – Se on ollut positiivinen yllätys, miten he ovat ottaneet meidät vastaan. Yritykset haluavat olla tässä mukana, vaikka eivät saa siitä taloudellista hyötyä. Hurtig vakuuttaa, että lukion yrittäjyyskasvatus saa jatkoa myös tulevina vuosina. – Ehdottomasti jatketaan! Opiskelijat ovat tarttuneet toimeen kaksin käsin hyvällä asenteella. Myös meillä opettajilla on kova motivaatio kehittää toimintaa eteenpäin. Tässä voittavat kaikki. Nivalan lukion NY-yritykset osallistuivat syksyllä Uskalla yrittää -semifinaaliin Oulussa. Hanna Salon (vas.), Milla Töllin, Topias Päivärinnan ja Pinja Peltolan Jelppi NY voitti paras lukion yritys -sarjan ja oli huhtikuussa edustamassa Nivalaa Helsingin finaalissa. ANU SUOTULA MAINOS Ruoka on tärkeä osa hyvinvointia - sen tietää otsikkona oleva vanha nivalalainen sanansutkauskin. Kun ympärillä ovat satojen ihmisten työpaikat ja yksi Suomen suurimmista teollisuuskylistä, hyvä lounaspaikka on se joka pitää pyörät pyörimässä. Nivalan Sapuska Oy:n ravintolassa vatsansa täyttää päivittäin 100–200 ruokailijaa. Asiakaskunta tulee ympäröivän teollisuuskylän lisäksi kauempaakin. Lounaalle tai kahville saattavat poiketa myös ohikulkijat. Yrittäjät Kirsi Marjakangas ja Mari Lohela tietävät, mitä Sapuskan kävijät ruokatarjottimellaan arvostavat. - Täällä asiakkaille tärkeää on ruoan alkuperä. Etenkin sillä on väliä, mistä liha ja maito tulevat. Kaikki käyttämämme raaka-aineet ovat kotimaisia, Marjakangas sanoo. Sapuskan keittiössä luotetaan hyvin valmistettuun kotiruokaan. Lähes kaikki tehdään alusta alkaen itse, ja myös leivät tulevat omasta uunista. Joka perjantai leivonnaisia on tarjolla kotiin ostettavaksi. Vaikka ruokalista perustuu tuttuihin, maistuviin ruokalajeihin, Sapuskan yrittäjät tuovat välillä kokeiltavaksi uusia trendejäkin. Osa niistä tulee jäädäkseen, kuten tortillat. Perinteisten suosikkien pizzan ja lasagnen rinnalla hittilistalta löytyy myös hienoinen yllättäjä: talon omalla reseptillä tehdyt jauhemaksapihvit tekevät aina kauppansa. - Tänä päivänä on tärkeää ottaa huomioon myös erilaiset ruokavaliot. Esimerkiksi kasvisruokaa meillä on alusta asti ollut saatavilla, Lohela kertoo. Marjakangas ja Lohela tarttuivat Sapuskan ruoriin viisi vuotta sitten oltuaan sitä ennen jo pitkään ravintolaalan yrittäjinä. Viihtyisät ja valoisat tilat saivat heidät heti innostumaan paikasta. Vaikka ravintolanpito vaatii välillä pitkiä päiviä, mukavat asiakkaat ja hyvä työporukka tuovat virtaa. - Kyllä meidän yhteistyö on tässä kantava voima. Nautimme työstämme todella paljon, ja toivottavasti se ilo näkyy asiakkaillekin, yrittäjät toteavat. P. (08) 443 196 Mari Lohela 050 5950 506 Kirsi Marjakangas 050 5255 875 sapuska@sapuska.fi Palvelemme ma–pe 7–15 tai sopimuksen mukaan Pajatie 5, NIVALA www.sapuska.fi ”Syökää, ettettä hiuvvaha” Tarjoilut juhliin ja kokouksiin Sapuskan juhlapalvelu kattaa pöydän koreaksi joko omissa 170 istumapaikan tiloissa tai asiakkaan haluamassa kohteessa talon ulkopuolella. Tilauksesta yritys valmistaa juhliin täyte- ja voileipäkakut sekä muut makeat ja suolaiset tarjottavat. Sapuskan kautta vuokrattavana ovat myös Nitekin kokoustilat tarjoiluineen.

VAHVA Nivala 12 MAINOS Kokeille ja tarjoilijoille riittää töitä Ravintola- ja catering-alan opiskelijat Saija Karkulehto ja Henna Koponen ovat tulevia ammattikokkeja. Omaa osaamistaan he ovat päässeet näyttämään Best Glass Oy:n avajaistilaisuudessa, jossa kutsuvieraita oli paikalla pääministeriä myöten. - Olihan se kunniatehtävä tarjoilla niin isolle joukolle, Karkulehto sanoo. Kiinnostus ruoanlaittoa kohtaan ja halu oppia valmistamaan monenlaisia ruokia sai hänet valitsemaan alan opinnot Koulutuskeskus JEDUssa. Tulevaisuudessa haaveena on työpaikka hyvän ravintolan keittiössä. - Tänä päivänä ravintola-alan työllisyysnäkymät ovat valtakunnallisesti hyvät. Jos on valmis lähtemään ja panemaan osaamisensa likoon, töitä löytyy kyllä, kertovat lehtorit Sanna Hosio ja Heli Korkiakoski. Yrittäjyys tuo mahdollisuuksia työllistyä myös isojen keskusten ulkopuolella. Tähän valmiuksia tuovat JEDUn opintoihin kuuluvat yrittäjyyskasvatus ja yritystoiminnan kehittäminen. Jokaiselle opiskelijalle räätälöidään JEDUssa oma opintopolku. Myös erillisten tutkinnonosien opiskelu on mahdollista, samoin tutkinnon suorittaminen ja päivittäminen työn ohessa. JEDUssa kokiksi tai tarjoilijaksi voi opiskella Haapavedellä, Nivalassa ja Oulaisissa. Työssäoppiminen sekä tutkinnonosien ja näyttöjen suorittaminen onnistuu kaikkialla kotimaassa. Opintokokonaisuuksia on mahdollista suorittaa myös ulkomailla. Samalla avautuu loistava tilaisuus kehittää omaa kielitaitoa. JEDUlla on työssäoppimiskohteita muun muassa Kanarialla, manner-Espanjassa ja Kyproksella. Matka- ja asumiskuluihin löytyy rahoitusta EU:n vaihto-ohjelmista. Autoalan opiskelijat uusiin tiloihin Sieviläinen Joel Niemi-Korpi opiskelee toista vuotta ajoneuvoasentajaksi Koulutuskeskus JEDUn Nivalan toimipisteessä. Alan valinta ei tuottanut hänelle miettimistä. - Suvussa melkein kaikki ovat autoalalla, ja sedilläni on oma autokorjaamo. Niemikorpi on ehtinyt hankkia työkokemusta, ja alan vaatimukset ovat tiedossa. Ajoneuvoasentajan työkalupakissa on oltava niin tekniikan tuntemusta, kielitaitoa ja kuin myös kykyä ratkaista monenlaisia ongelmia. - Myös tarkkuutta ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Joskus tulee tilanteita, jolloin kaikki ei mene suunnitellusti. Kun haasteista pääsee yli ja saa työn valmiiksi, se on todella palkitsevaa, Niemikorpi toteaa. Ajoneuvoasentajan opintoihin voi sisältyä esimerkiksi auton tai moottoripyörän huoltamista, auton korjaamista, autokoritöitä, auton korin sähkövarustetöitä tai yritystoiminnan suunnittelua. Opintoja voi suorittaa omaa tahtia, ja näytöt tehdään oikeilla työpaikoilla. Syksystä alkaen Niemikorpi ja muut autoalan opiskelijat ovat kaikki saman katon alla uusissa tiloissa. Käytössä ovat nykyaikaiset, opiskelua palvelevat tilat, joissa pystytään tekemään kaikki työvaiheet. - Nivalassa opintoihin kuuluvat myös korityöt ja maalaus, ja sitä varten täällä on myös nykyaikainen maalauskammio, lehtori Timo Pihlajamaa kertoo. JEDUssa ajoneuvoasentajaksi voi Nivalan lisäksi opiskella Haapavedellä. Nivalassa alan opinnot aloittaa vuosittain noin 40 opiskelijaa. Heistä suurin osa työllistyy autokorjaamoihin ja huoltamoihin. - Tässä lähialueella on paljon alan työpaikkoja. Monet päätyvät myös metallialan yrityksiin, Pihlajamaa sanoo. Taitaja-kilpailu toi kokemusta ja kavereita Autonkuljettajan ammatti on aina ollut kannuslaisen Emil Kinnusen haaveena. Nyt ammattiopinnot Koulutuskeskus JEDUn Nivalan toimipisteessä ovat takana ja tie työelämään edessä. - Jo pikkupoikana olin kiinnostunut isoista autoista. Suvussa on rekkakuskeja, ja sitä kautta itsekin päädyin alaa opiskelemaan, Kinnunen kertoo. Opintojen loppuvaiheessa Kinnunen pääsi testaamaan ammattitaitoaan valtakunnallisen Taitaja 2018 -kilpailun finaaliin. Tuloksena oli hieno neljäs sija korkeatasoisessa ja tasaisessa kilpailussa. - Lähdin mukaan, koska halusin kokeilla, mihin pystyn. Uskon, että myös työnantajat arvostavat osallistumista. Itselleni kilpailu oli hyvä kokemus, ja toi myös monia uusia kavereita. Kinnusen mukaan kuljettajan työssä on parasta sen monipuolisuus. - Sosiaalisena ihmisenä pidän myös asiakaspalvelusta, jota työhön kuuluu paljon. Tämä ei ole ollenkaan niin yksinäistä kuin voisi kuvitella. Valmistumisen jälkeen Kinnusta odottaa työpaikka Kuljetusliike R. Mäkelällä Kannuksessa. Jonain päivänä tarkoitus on lähteä katsomaan, miltä maisemat näyttävät ratin takaa ulkomailla. - Tulevaisuuden haaveena on myös jossain vaiheessa hankkia oma rekka. Koulutuskeskus JEDU Maliskyläntie 2, PL 72, 85501 Nivala etunimi.sukunimi@jedu.fi www.jedu.fi KOULUTUSKESKUS

VAHVA Nivala 13 MAINOS Sairaanhoitopalvelu Focusan tuo palvelut kotiin Sairaanhoitopalvelu Focusan tarjoaa kotisairaanhoitoa, kotipalvelua, tukipalvelua ja omaishoitajan sijaisuuspalveluja Nivalan, Ylivieskan, Alavieskan ja Sievin alueella. Yrityksen perustajalla, sairaanhoitaja Paula Arvolalla on pitkä työkokemus sairaanhoitajan tehtävistä perusterveydenhoidossa, ja hän on työskennellyt myös erikoissairaanhoidossa. - Toiminta-ajatuksena on tuottaa palveluja asiakaslähtöisesti, turvallisesti ja asiakkaan itsemääräämisoikeutta kunnioittaen, Arvola kiteyttää. Asiakas voi ostaa Focusanin palveluja paitsi omarahoitteisesti myös palvelusetelillä. Yritys on Peruspalvelukuntayhtymä Kallion hyväksymä palveluntuottaja. Omarahoitteisesti ostetuista palveluista taas on mahdollista saada kotitalousvähennystä. Focusanin palveluun kuuluvat perussairaanhoidon li- säksi myös vaativammat kotisairaanhoidon tehtävät. Tällöin se toimii aina osana laajempaa hoitotiimiä. Palvelut suunnitellaan yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa myös hänen omaistensa kanssa. Keskustelujen perusteella asiakkaalle laaditaan hoito- ja palvelusuunnitelma. - Luottamuksellinen suhde ja yhteistyö asiakkaan kanssa on tässä työssä tärkeää. Asiakkaalle turvallisuutta tuo myös se, että hoitajana on tuttu ja luotettava henkilö, Arvola sanoo. Asiakaspalvelun laadun ja turvallisuuden kehittämiseen kiinnitetään yrityksessä jatkuvaa huomiota. Focusanin perustehtävänä on tuottaa palveluja, jotka lisäävät asiakkaan toimintakykyä, hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuuden tunnetta. Samalla sen palvelut tukevat kotona asumista. Yrityksen omavalvontasuunnitelma löytyy verkkosivuilta www.focusan.fi. 044 9881 011 info@focusan.fi | www.focusan.fi MAINOS Tutkimusta ja kehittämistä vahvasti ajassa eläen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti, aiemmalta nimeltään Oulun Eteläisen instituutti, on toiminut vuodesta 2000 lähtien alueen TKI-toiminnan veturina. Oulun yliopiston tutkimusrehtori, nivalalaissyntyinen Taina Pihlajaniemi toteaa sen olevan kansainvälisesti verkottuneena tutkimusinstituuttina merkittävä tekijä alueensa kuntien elinvoiman vahvistamisessa. - Yliopistot tuovat kehittämistoimintaan tieteellistä erityisosaamista. Kaikkien osapuolten kannalta on nähty tärkeänä, että Kerttu Saalasti Instituutti tuo yliopiston osaamista ja verkostoja hyödyntämään aluetta. Instituutin toimintaa lähel- tä seurannut Pihlajaniemi toteaa sen eläneen tiiviisti ajassa. Hänen mukaansa instituutin fokusta on viime vuosina pyritty terävöittämään. - Samalla instituutti on kytkeytynyt entistä paremmin Oulun yliopiston pääkampuksen toimijoihin. On pyritty etsimään win-win-tilannetta, jossa instituutin toiminta ja projektit ovat kiinnostavia ja panostuksen arvoisia myös pääkampuksen näkökulmasta. Etenkin Pyhäjärven kaivoksen entistä monipuolisempi hyödyntäminen on tällä hetkellä huomion kohteena. Konepaja- ja metalliteollisuuteen liittyvä tutkimus on pysynyt kaiken aikaa keskeisenä, ja mikroyrittäjyyden tutkimus on noussut vahvasti. - Kun ottaa huomioon kuinka tärkeitä mikroyritykset ovat kansantalouden kannalta, tämän teeman toivoisi edelleen vahvistuvan, Pihlajaniemi toteaa. Oulun yliopisto on Pihlajaniemen mukaan täysin sitoutunut instituutin toimintaan. Uuden nimensä instituutti sai vuonna 2017, jolloin tuli kuluneeksi 110 vuotta Kerttu Saalastin syntymästä. Pihlajaniemi pitää nimenmuutosta osuvana jo siksikin, että se nostaa Saalastin esiin alueen ja Nivalan tyttönä. - Samalla se tuo linkin Oulun yliopiston perustamiseen, johon Saalasti opetusministerinä aikoinaan voimakkaasti vaikutti. Toimijana hän oli vahva esikuva siitä, kuinka edistetään PohjoisSuomen akateemista kehittämistä ja koulutusta. Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti • Kansainvälisessä verkostossa toimiva tutkimusinstituutti • Toiminta-alueena Nivala-Haapajärven, Ylivieskan, Raahen ja Haapaveden-Siikalatvan seutukunnat • Tutkimustoimintaa: mikroja pk-yritysten kehittäminen, tuotantotekniikan tutkimus, tutkitun tiedon tuottaminen sekä uusien innovaatioiden ja nopeiden kokeiluiden edistäminen • Tutkimusympäristöjä: ELME-studio (Nivala), CallioLab (Pyhäjärvi) sekä mikroyritysten ydinryhmät (Pohjois- ja Itä-Suomi) • Kansainvälistä yhteistyötä TKI-projektien, asiantuntijavierailujen, tutkijavaihdon ja julkaisujen kautta • Toimintaa tukee Kerttu Saalasti säätiö • Rahoituksesta noin 90% projektirahoitusta (mm. EU:n rakennerahastot ja muut rahastot, Suomen Akatemia, Tekes, kunnat, seutukunnat, yritykset) Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti | Pajatie 5, 85500 Nivala | www.oulu.fi/ksi

VAHVA Nivala 14 MAINOS Metalliala kirii kohti 3D-aikaa Nivalan Teollisuuskylän ELME Studion laboratoriossa on viime vuodesta lähtien testattu laitetta, joka on osa metallialan uusinta teknologiaympäristöä. Kyseessä on 3D-tulostin, jolla voidaan valmistaa metallista hyvinkin monimutkaisia kappaleita. - Kun perinteisillä menetelmillä kappaleen valmistukseen voidaan tarvita useampia osia ja kokoonpanoja, tulostustekniikalla on mahdollista luoda kerralla yksi yhtenäinen kappale, kertoo kehittämispäällikkö Jari Tirkkonen Nivalan Teollisuuskylä Oy:stä. ELME Studion 3D-tulostin on omassa kokoluokassaan Suomen ensimmäinen laatuaan. Se on osa kolmivuotista hanketta, jossa tavoitteena on muodostaa 3D-tulostustekniikasta ELME Studion ympärille uusi tutkimusalue. Hankkeessa on mukana noin puolenkymmentä metallialan yritystä, joukossa niin suunnitteluyrityksiä kuin lopputuotevalmistajia. - Tähän mennessä olemme tehneet demoja ja testanneet materiaaleja. Tavoitteena nostaa menetelmä sille tasolle, että yritykset voivat hyödyntää 3D-tulostusteknologiaa omassa toiminnassaan ja investoida siihen jatkossa itsekin. ELME Studio on siinä kehityksessä tukena, Tirkkonen toteaa. Maailmalla metallien 3D-tulostus on kovassa kasvussa. Sen avulla voidaan paitsi tehostaa kappaleiden tuotantoa myös tuoda niiden suunnitteluun ja valmistukseen aivan uusia toiminnallisia ulottuvuuksia. - Suurin hyöty 3D-tulostusteknolo- giasta saadaan, kun adaan, d k n tuote voidaan daan suun-nitella alusta usta lähtien en sen ehdoilla, lla, TirkkoTirkko onen sanoo.. Hänen mukaan-sa 3D-tulostuksen käytt k kä t töönotto tukee myös perinteistä valmistusta, vahvistaa alueen yritysten kilpailukykyä ja auttaa säilyttämään työpaikkoja alueella. 3D-tulostuksen ylösajohankkeessa (Me3Lab) ovat mukana Nivalan Teollisuuskylä Oy/ELME Studion ja yritysten lisäksi Oulun yliopisto, NIHAK, JEDU ja Nivalan kaupunki. Yh- Demo-osa on tulostettu alumiinijauheesta 3D-tulostimella. teensä 1,5 miljoonan euron hankkeesta investoinnin osuus on hieman yli puolet. Hankkeesta 70 prosenttia rahoittaa Euroopan Aluekehitysrahasto EAKR. Asiantuntijapalveluita metallissa ja elektroniikan mekaniikassa Liiketoiminnan kehittäminen  .HKLWWlPLV± MMDYHUNRVWRLWXPLVSDOYHOXW S  7RLPLQWD\PSlULVW|MDWRLPLWLODW Tutkimus jja kehitys y  8XGHQWHNQRORJLDQMD J M RVDDPLVHQ K\|G\QWl \   PLQHQWXRWH MDWXRWDQWRSURVHVVHLVVD Laboratoriopalvelut p PP  'DLQHWWDOLVllYlYDOPLVWXV PXRYLPHWDOOL

 'ODVHUOHLNNDXVKLWVDXVMD  SLQQRLWXV  'NRRUGLQDDWWLPLWWDXV  DNVHOLQHQVXXUQRSHXVW\|VW| S \  9HWRSXULVWXVYlV\W\VODLWWHLVWR S \ \  ,QGXNWLRNDUNDLVXODLWWHLVWR  /LLNXWHOWDYDSLHQSROWRQNHKLWWlPLV\PSlULVW|  Lisätiedot: ZZZHOPHVWXGLRIL Nivalan Teollisuuskylä y Oy y NHKLWWlPLVSllOOLNN|Jari S Tirkkonen MMDULWLUNNRQHQ#QLYDODIL  ODERUDWRULRWHNQLNNR Pekka Takanen SHNNDWDNDQHQ#QLYDODIL Oulun yliopisto-Kerttu y p Saalasti instituutti WXWNLPXVMRKWDMD M M Kari Mäntyjärvi yj NDULPDQW\MDUYL#RXOXIL \M  SURMHNWLSllOOLNN| S M S Mikko Hietala PLNNRKLHWDOD#RXOXIL  SURMHNWLSllOOLNN|Kari S M S Kutuniva NDULNXWXQLYD#RXOXIL ELME Studion 3D-tulostinta esittelemässä projektitutkija Tero Jokelainen Oulun yliopiston Kerttu Saalasti -instituutista sekä laboratorioteknikko Pekka Takanen ja kehittämispäällikkö Jari Tirkkonen Nivalan Teollisuuskylä Oy:stä NIHAK YLHQWLDVLDQWXQWLMDAri M Alakangas g DULDODNDQJDV#QLKDNIL J  \ULW\VSDOYHOXSllOOLNN| \ \ S S Arto Junno DUWRMXQQR#QLKDNIL Nivalan Teknologiakeskus NITEK, Pajatie 5, 85500 NIVALA

VAHVA Nivala 15 MAINOS Muistilistat ennen lomille lähtöä: Onko digitaalinen liiketoiminta hallussa? FYrityksellämme on toimiva tilauskanava verkossa FMyymme kustannustehokkaasti verkkokaupassa FAsiakkaamme tekevät ajanvaraukset helposti verkossa FKaikki dokumenttimme ovat nopeasti saatavilla ja asianmukaisesti suojattuja FKokoustamme tehokkaasti digitaalisten kokoustyökalujen avulla FJärjestelmämme toimivat keskenään ja tehostavat toimintaa Teemme digitalisaatiosta konkreettista, innostavaa ja tuottoisaa. Ota yhteyttä ja kerro tarpeistasi! – Digiliiketoiminnan ohjelmistotalo – www.kosila.fi Onko mainonnan verkot vesillä? F Yrityksessämme on markkinoinnin vuosisuunnitelma ja budjetti tehtynä F Olemme luoneet sisältöstrategiat eri digikanaville F Verkkosivumme toimivat optimaalisesti kaikilla päätelaitteilla F Asiakkaat löytävät luoksemme hakukoneiden kautta F Mainontamme verkossa tavoittaa juuri oikeat yleisöt F Mittaamme mainonnan tuloksia ja hyödynnämme niitä päätöksenteossa Teemme markkinoinnista sinulle helppoa. Ota yhteyttä! – Enemmän kuin mainostoimisto – info@creamedia.fi Puh. 020 7504 690 www.creamedia.fi

VAHVA Nivala 16 MAINOS Mecanova jatkaa uudella vaihteella eteenpäin Myönteistä virettä tuonut yrityskauppa siivittää toimintaa Mecanovan Nivalan-tehtaalla. Yhtiön omistaja vaihtui vuoden 2018 keväällä, kun ruotsalainen AQ Group AB osti sen koko osakekannan. Mecanovan toimitusjohtaja Jukka Koponen toteaa, että kauppa vahvistaa tehtaan asemaa markkinoilla ja tuo toiminnalle leveämmät hartiat. Samalla se auttaa vahvistamaan nykyisiä asiakassuhteita ja houkuttelemaan entistä paremmin uusia asiakkaita. - Olemme pystyneet käynnistämään myös pitkään odotetut investointiohjelmat. Kaikki tämä tuo positiivista kierrettä ja samalla lisää työpaikkoja. Pitkän taantuman jälkeen markkinat vetävät nyt hyvin samalla kun Suomen kilpailukyky on vahvistunut. Tämä nä- kyy Koposen mukaan myös kasvavana rekrytointitarpeena tehtaalla. - Paikkoja löytyy nyt hyville työntekijöille, joilla on tekemisen intoa sekä halua kehittyä. Mecanova on vaativien ohutlevymekaniikka- ja kuparikomponenttien sopimusvalmistaja. Konsernin liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 160 työntekijää. Yhtiön asiakaskunta muodostuu eri teollisuusalojen tunnetuista laitevalmistajista, joille Mecanova on luotettava ja ammattitaitoinen alihankkija. Sen palvelut ulottuvat tuotesuunnittelusta ja prototyyppien valmistuksesta kokonaisten sarjojen ja järjestelmien toimittamiseen. Nivalan-tehtaan päätuotteita ovat sähkö-, elektroniikka- ja tietoliikenneteollisuudessa käytettävät laitteet ja niiden osakokonaisuudet. - Tavalliselle kuluttajalle tutuimmasta päästä ovat saunan kiukaat ja sähkökeskukset, Koponen kertoo. Mecanovan 14000 neliömetrin laajuinen tehdas sijaitsee keskellä teollisuuskylää, joka tarjoaa lisäkapasiteettia sekä erikoisosaamista. Koponen kiittääkin Nivalan kaupunkia, joka on onnistunut roolissaan yritysten toimintaympäristön rakentajana. Nivalassa Mecanovan tehdas on toiminut jo yli 25 vuotta. Tuona aikana sen ympärille on muodostunut tiivis yhteistyöverkosto sekä laaja joukko ohutlevymekaniikan erikoisosaajia. Koposen mukaan ei ole sattumaa, että alan yritykset edelleen toimivat ja työllistävät alueen kunnissa. - Suomen ohutlevyteollisuus syntyi aikoinaan Nivalan, Sievin ja Ylivieskan seudulle. Alan kulttuuri on vahvasti juurtunut alueelle ja sen ihmisiin. MECANOVA OY on vaativien ohutlevymekaniikkaja kuparikomponenttien sopimusvalmistaja. ■ Yhtiön asiakaskunta muodostuu eri teollisuusalojen tunnetuista laitevalmistajista. ■ Konsernin liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 160 työntekijää. ■ Mecanovalla on Viron Pärnussa sijaitseva tytäryhtiö Mecanova Oü. ■ AQ Group AB on vaativien teollisuusasiakkaiden johtava komponentti- ja järjestelmätoimittaja. ■ Konserni muodostuu tuotannollisista yrityksistä, joista kukin kehittää omaa erityisosaamistaan. AQ GROUP AB on listattu Tukholman Nasdaqpörssin päälistalle. ■ Konsernin päätoimipaikka on Ruotsin Västeråsissa. ■ Vuoden 2017 lopussa sen palveluksessa oli noin 5 100 työntekijää Ruotsissa, Bulgariassa, Kiinassa, Virossa, Unkarissa, Intiassa, Italiassa, Liettuassa, Meksikossa, Puolassa, Serbiassa ja Thaimaassa. Mecanova Oy ■ Pääkonttori, Nivalan tehdas, Pajatie 13, 85500 Nivala ■ etunimi.sukunimi@mecanova.com ■ www.mecanova.com

VAHVA Nivala 17 MAINOS Ketterä rakentamisen ammattilainen Pintakäsittelyllä lisäarvoa tuotteille Nivalan ponnekas kehitys tuo tarvetta myös tasokkaille vuokra-asunnoille. Tähän kysyntään vastaavat suositulle asuinalueelle liikuntapaikkojen tuntumaan valmistuvat 13 uutta rivitalohuoneistoa Koivutiellä. Jivaco Oy:n rakentamat saunalliset 57m2:n kaksiot valmistuvat vuoden 2018 lopulla, ja ennakkovarauksia otetaan parhaillaan vastaan. Jivaco Oy on vuonna 2002 perustettu nivalalainen rakennusliike, joka toimii koko Kalajokilaakson alueella. Ketteränä ammattilaisena se pystyy rakentamaan monen kokoisia kohteita ja toteuttamaan joustavasti asiakkaan tarpeet. Omien kohteiden lisäksi Jivaco rakentaa niin asuntoja ja julkisrakennuksia kuin toimitiloja ja teollisuuskohteitakin. - Pystymme tarjoamaan avaimet käteen -periaatteella koko paketin alusta loppuun kustannustehokkaasti. Tärkeintä meille on Lasermerkintä on kustannustehokas menetelmä merkitä aina laadukas ja asiakkaan kannalta paras kappaleita. Sen avulla voidaan myös yksilöidä tuote lopputulos, sanoo rakennusjohtaja Antti Vä- kuvalla, tekstillä, logolla tai QR- tai viivakoodilla. häsöyrinki. Jivaco Oy myös vuokraa kiinteistöjä ja huoneistoja keskeisiltä paikoilta Nivalassa. Yritys itse huolehtii kiinteistöjen ylläpidosta, mikä takaa viihtyisän, hyvin hoidetun asuinympäristön ja mutkattoman asioinnin. Savenvalajantie 11, 85500 Nivala | P. 044 085 5032 | etunimi.sukunimi@jivaco.fi | www.jivaco.fi Metallin pintakäsittelypalveluita sekä lasermerkkausta tarjoava Mecapinta Oy on osa alueensa vahvaa metalliteollisuuden yritysverkostoa. Omalla osaamisellaan se tuo lisäarvoa asiakkaiden tuotteille. Pintakäsittely on tärkeä vaihe tuotteen valmistuksessa. Se tuo viimeistellyn ulkonäön ja parantaa teknisiä ominaisuuksia kuten kulutuskestävyyttä, korroosiosuojaa ja sähkönjohtavuutta. Mecapinta Oy:n kilpailuvaltteja ovat monipuolinen pinnoitevalikoima, korkealaatuinen työn jälki ja huipputehokkaat nykyaikaiset laitteet. Asiakkainaan Mecapinta Oy:llä on kaiken kokoisia metallialan yrityksiä eri puolilta Suomea, myös ulkomailta. Sijainti keskellä Suomea Nivalassa on edullinen, sillä nopeat toimitukset onnistuvat kaikkiin ilmansuuntiin. Mecapinta Oy on toiminut vuodesta 1994 lähtien, aluksi Mecanova Oy:n tytäryhtiönä ja vuodesta 2010 itsenäisenä yrityksenä. Nykyään se työllistää 25 henkilöä ja kuuluu omalla toimialallaan Suomen johtaviin yrityksiin. Savenvalajantie 11, 85500 Nivala | P. 040 719 5458 | etunimi.sukunimi@mecapinta.fi | www.mecapinta.fi MAINOS Täyden palvelun tankkauspaikka Neste Nivala on perinteinen, palveleva huoltoasema. Saman katon alta saavat siellä huoltoa niin kulkupeli kuin kuljettajakin. - Periaatteenamme on tarjota kaikkea mitä tien päällä kulkija tarvitsee, jotta matka jatkuisi, kauppias Risto Konttila kiteyttää. Tänä päivänä huoltoasemalla ei tankata pelkästään autoja. Nälkä lähtee Kotipizzan ja Rolls-baarin antimilla, ja kahvion tiskillä tuoksuvat tuore kahvi ja itsepaistetut leivonnaiset. Neste Nivala sijaitsee valtateiden risteysalueella, mutta samalla lähes keskellä kylää. Niinpä ohikulkijoiden lisäksi myös paikalliset ovat huoltamolla tuttu näky. - Meillä on paljon vakiokävijöitä. Tuttu paikka houkuttelee matkalaisetkin pysähtymään, Konttila toteaa. Myymälän valikoimiin kuuluvat peruselintarvikkeet, makeiset ja juomat, nestekaasut sekä yleisimmät auto- ja autoilutarvikkeet renkaita ja ja vanteita myöten. Samasta paikasta onnistuu peräkärryn vuokraus. Palvelukattauksen täydentää Veikkauksen ja Toton pelipiste. Nelipyöräisistä huolta pitää Neste Nivalan oma ajanvarauksella toimiva Fixus-korjaamo. Sen palveluihin kuuluvat kattavat monimerkkihuollot sekä erilaiset huoltoja korjaustyöt. Nykyisellä paikallaan huoltoasema on ollut jo vuodesta 1964. Vuosien varrella asema on laajentunut ja sen palveluvalikoima on kasvanut. - Nesteen nimellä on hyvä toimia, sillä se on vahva kotimainen merkki. Myös muut yhteistyökumppanimme ovat kotimaisia, Konttila kertoo. Hyvän palvelun takaa ammattitaitoinen henkilökunta. Kauppias viihtyy itsekin tiskin takana. - Asiakkaiden kanssa on aina mukava rupatella. Tämä on myös ihmisten tapaamispaikka, jossa erilaiset parlamentit kokoontuvat heti aamusta lähtien. Urheilutie 2, 85500 Nivala P. (08) 449 5500 nestenivala@nestenivala.fi www.nestenivala.fi

VAHVA Nivala 18 MAINOS Menojalka vie jälleen Tuiskulaan Tuiskulan ohjelmaa kesällä 2018 9.6. Hevisaurus 13.7. OG Ulla-Maija & Erotic Night 14.7. Pandora & Waldo’s People 24.8. Masters of Metal 25.8. Raaka-aine Kesän jälkeen tulossa mm. Samuli Edelmann, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Maj Karma, Elastinen, Kotiteollisuus, Neljä Ruusua, Mokoma, Stam1na sekä monia muita! Mikä mahtaakaan olla Nivalan tunnetuin maamerkki? Jos kysyt keneltä tahansa musiikin ja viihteen parissa viime vuosikymmeninä toimineelta, niin vastaus on Tuiskula. Legendaarisen maineensa Tuiskula loi aikoina, jolloin sinne huvi-iltoina saapui väkeä bussilasteittain ympäri maakuntaa. Huippuvuosina 80-luvulla Nivalassa esiintyivät sellaiset suuruudet kuin Metallica, Uriah Heep ja Motörhead. Ajat ovat nyt toiset, mutta jälleen Nivalaan suunnataan viihteen, seuran ja hyvän musiikin vuoksi. Sen jälkeen kun Tuiskula avattiin uudestaan vuoden 2016 pääsiäisenä, lavalle on kavunnut joukko tunnettuja koti- ja ulkomaisia artisteja. Yrittäjä Ami Salmela toteaakin, että tasokkaat esiintyjät ovat tänä päivänä Tuiskulan ykkösasia. - Suurin muutos entiseen on, että keikoille tullaan hakemaan aitoa elämystä. Nykyään ihmiset haluavat nauttia musiikista täysipainoisesti, ja sille pitää tarjota hyvät puitteet Tuiskulassa on kaikkiaan 1600 anniskelupaikkaa, joilla se lunastaa tittelinsä Suomen ja Pohjoismaiden suurimpana yökerhona. Kokonsa ansiosta taloon voidaan tuoda suurtenkin areenoiden artisteja. Silti se on säilyttänyt jo takavuosilta tutun kotoisan keikkapaikan tunnelman. Tarjonnasta löytyy artisteja jokaiseen makuun rockista tanssimusiikkiin. - Etenkin heviyhtyeet ovat antaneet hyvää palautetta siitä, että tämä on hyvän kokoinen paikka. Tänne mahtuu paljon ihmisiä, mutta silti tunnelma on välittömämpi kuin areenakeikoilla. Kiitosta on tullut siitä, että yleisön kanssa syntyy aito vuorovaikutus, Salmela kertoo. Kävijöitä Tuiskula kerää niin lähikunnista kuin kauempaakin Oulua ja Kajaania myöten. Kun paikka ennen tunnettiin etenkin nuorten huveista, nykyään suurimpana kohderyhmänä ovat aikuiset, alaikäisiäkään silti unohtamatta. Tansseja ja bändi-iltoja on Tuiskulassa on tarjolla joka viikko elokuulta huhtikuulle. Talo ei hiljene kesäkuukausinakaan, vaikka jokaviikonloppuiset keikkaillat jäävät tauolle. Viihdettä Tuiskulassa on tarjolla moneen lähtöön ja viikon jokaiselle päivälle. Viikonloppuisin auki olevassa yökerhossa tarjoilusta huolehtivat alan ammattilaiset, ja discossa tanssittavat maan eturivin DJ:t. Päivittäin ovensa avaa Karaoke-pub, maanantaisin väkeä vetää bingo ja torstaisin polkaistaan pystyyn karaoketanssit. Ja aina kun nälkä pääsee yllättämään, ravintola Burger FOX tarjoaa laajan repertuaarin grilliantimia sekä salaatteja. Vuoden 2017 joulukuussa Tuiskulan tarjonta laajeni elokuvien esittämiseen. 87-paikkaisen elokuvateatterin valkokankaalla nähdään uusimmat elokuvat viikoittain. Viihtyvyyden takaavat mukavat istuimet ja tasokkaat äänen- ja kuvantoistolaitteet. Tuiskula on uusinut remontissa kasvonsa täydellisesti niin sisäkuin ulkopuoleltakin. Viimeisin uudistus on 250-paikkainen terassi. Menneestä kuitenkin muistuttaa pubin puolella seinä, jonka tapetti on painettu Tuiskulan vanhoista lehti-ilmoituksista. Entä miten Tuiskulan uusi tuleminen on otettu vastaan? Ami Salmela toteaa, että palaute on nykyään lähes täysin positiivista. - Moni on sanonut, että tämä on piristänyt Nivalaa. Kun paikkakunnalle tulee viikonlopun aikana parhaimmillaan parituhatta ihmistä, niin se ei voi olla näkymättä.

VAHVA Nivala 19 MAINOS Rakkaudesta hyvään ruokaan Ruoan tuoksu ja kotoisa tunnelma ovat vastassa Lounas-Kahvila Saimiin tulijaa. Keittiön ovi käy, kun Saija Korkiakoski ja Mira Laulumaa kantavat tiskiin salaatteja, soppakulhoja ja höyryäviä ruokavateja. Lounastajat saavat lautasilleen perinteistä kotiruokaa, jolla jaksaa taas jatkaa työpäivää. - Ruoan pitää olla hyvää, ja sillä pitää lähteä nälkä, Korkiakoski tiivistää. Pääosa Saimin asiakkaista tulee ympäröivästä teollisuuskylästä. Vakiintunut asiakaskunta on merkki siitä, että maut ovat kohdillaan. Lounas-Kahvila Saimin keittiössä kaikki tehdään alusta alkaen itse. Pöydässä on aina myös omatekoista leipää ja rieskaa. Rakkaus ruoanlaittoon sai Korkiakosken ja Laulumaan perustamaan Saimin vuonna 2013. Tarkoitus oli aloittaa pienesti, mutta toisin kävi. - Toiminta lähti yllättävän hyvin liikkeelle ja alkoi pian kasvaa ihan ryminällä, Korkiakoski muistelee. Kodikkaiksi sisustetuissa sisätiloissa on kaikkiaan 64 ja ulkoterassilla 24 asiakaspaikkaa. Ravintolan vetonaula on 24-paikkainen lasitettu terassi, jonka tunnelmallisesta miljööstä nautitaan keväästä pitkälle syksyyn. Lounas-Kahvila Saimilla on myös oma pitopalvelu. Yrityksen tiloja astioineen voi vuokrata juhliin ja kokouksiin, ja tarvittaessa tarjoilut hoituvat myös paikan ulkopuolelle. Lounas-Kahvila Saimi Oy | Pajatie 19, 85500 Nivala | P. 040 545 5214 tai 0400 194267 | mira.laulumaa@gmail.com | www.facebook.com/pg/kahvilasaimi Nivalalaista osaamista kuskin paikalla Kun kuljettaja astuu ohjaamoon puutavara-autossa, metsäkoneessa tai vaikkapa nosturissa, ympärillä oleva työtila on varta vasten käyttötarkoitukseensa suunniteltu ja valmistettu. Noin 500 työkoneen ohjaamoa varusteineen matkaa vuosittain maailmalle NTcab Oy:n tehtaalta Nivalasta. Yrityksen asiakkaina ovat muun muassa metsä- ja kaivosteollisuuden konevalmistajat Suomessa ja ulkomailla. Varatoimitusjohtaja Antti Hyyryläinen kertoo, että nykypäivänä työkoneiden valmistus vaatii erityisosaamista. - Koneiden osat valmistetaan niihin erikoistuneissa yrityksissä, ja koneenvalmistajat ovat pääsääntöisesti kokoonpanotehtaita. Tänä päivänä tämä on järkevä ja kustannustehokas tapa toimia. NTcab Oy on vastikään tehnyt merkittävän laiteinvestoinnin. Uusi hitsausrobottisolu vauhdittaa tuotantoa vastaamaan kasvavaan kysyntään. Samaan aikaan yritys on palkannut uusia työntekijöitä ja lisännyt suunnittelukapasiteettiaan. - Konepajateollisuudella menee nyt hyvin, ja siinä imussa olemme mukana. Yritys on kasvanut tasaisesti taantuman aikanakin, Hyyryläinen toteaa. Kasvun perustana yrityksellä on useita tukijalkoja. NTcabil- MAINOS la on asiakkuuksia eri toimialoilta ja maantieteellisesti eri alueilta. Noin viidesosa myynnistä suuntautuu Euroopan maihin. - Volyymin sijasta vahvuutemme on erityisosaaminen. Strategianamme on pysyä erikoiskoneissa, joiden vuotuiset valmistusmäärät voivat vaihdella yksittäisistä muutamiin satoihin, Hyyryläinen sanoo. YRITYKSELLÄ VANKKA JALUSTA NTcab Oy:n tarina juontaa vuoteen 1983, jolloin Nivalan Terästuote aloitti toimintansa. Alussa yritys valmisti metallituotteiden lisäksi pieniä määriä myös ohjaamoita puimureiden päälle asennettaviksi. Vuonna 1992 asennettiin paikoilleen Suomen ensimmäinen puutavaranosturin ohjaamo. Vuosituhannen vaihteen jälkeen yritys erikoistui työkoneiden ohjaamoiden suunnitteluun ja valmistukseen. Tänä päivänä NTcabilla on noin 60 työntekijää, ja se toimii yhä juurillaan Nivalassa. ” Täällä on sitoutunutta ja osaavaa porukkaa. Teemme yhteistyötä paikallisten oppilaitosten kanssa, ja myös alihankintaketjussa hyödynnetään paikallista osaamista, Antti Hyyryläinen toteaa. NTcab Oy | Savenvalajantie 13-15 | 85500 Nivala | P. (08) 443 9300 | info@ntcab.fi | www.ntcab.fi

VAHVA Nivala 20 MAINOS Uudistunut HalpaHalli on koko perheen ostospaikka ja ihmisen kokoinen kauppa, jonka ansiosta kaikilla on mahdollisuus elää hyvää arkea. Kuvassa Kalajoen myymälä, joka on ketjun ensimmäinen uusi myymälä, joka on toteutettu uuden brändi-ilmeen mukaisesti. Kuva: Jorma Uusitalo HalpaHalli uudistui perheiden ehdoilla HalpaHalli on toteuttanut kevään aikana koko ketjussa historiansa suurimman uudistuksen, joka näkyy sekä kivijalkamyymälöissä että verkkokaupassa. Brändiuudistus nostaa keskiöön perheet vuosikymmenien aikana vakiintuneen asiakaskunnan rinnalle. - Perheyrittäjinä tunnemme perheiden arjen. Haluamme olla koko perheen ostospaikka ja ihmisen kokoinen kauppa, jonka ansiosta kaikilla on mahdollisuus elää hyvää arkea, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen. Uudistusta on valmisteltu pitkään ja huolellisesti. Yksi syy uudistuksen ajankohtaan on viime vuonna avattu verkkokauppa, jonka myötä HalpaHallista tuli valtakunnallinen toimija. Huhtikuun alussa HalpaHalli lanseerasi uuden visuaalisen ilmeensä. - Kokkolan ja Lapuan myymälät toimivat viime vuoden brändiuudistuksen testiympäristöinä. Halusimme ottaa myös asiakkaat mukaan uudistustyöhön, ja meille tulikin heiltä runsaasti palautetta, Ylinen kiittää. UUSI LOGO KERTOO HYVÄSTÄ ARJESTA Perheen merkitystä viestii myös HalpaHallin uusi logo. Toimitusjohtajan mukaan se on hyvän arjen merkki hyvän arjen koostuessa halvoista hinnoista, laajasta valikoimasta ja tinkimättömästä laadusta. Markkinointinimeäkin on uudistettu; jatkossa HalpaHalli kirjoitetaan ilman väliviivaa. Janne Ylinen muistuttaa monen HalpaHallin sijaitsevan paikkakunnilla, joissa yhtä kattavaa valikoimaa ei ole muilta toimijoilta saatavissa saman katon alta. - Verkkokauppa antaa meille mahdollisuuden laajentaa valikoimia entisestään. Hyvänä esimerkkinä ovat erikoistuoteryhmät, kuten juuri nyt ajankohtaiset pyöräilyn ja grillauksen valikoimat. Kivijalkamyymälöitä uudistettaessa läh- tökohtana on ollut ostamisen helppous. Sen lisäksi että tuotteet ovat helposti saatavilla, myymälöiden toivotaan tarjoavan asiakkaille uusia ideoita ja oivalluksia. Brändiuudistusta ja verkkokauppaa on tehty valtakunnallisesti tunnetuksi muun muassa mainoskampanjalla, joka toteutettiin keväällä pelatun jääkiekon MM-turnauksen aikana. HalpaHallin tvmainoksissa esiintyi tunnettu jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola. Kampanjan hyväntahtoinen huumori puri suureen yleisöön, sillä kampanja sai runsaasti positiivista palautetta. HALPAHALLISTA VUODEN TYÖELÄMÄKUMPPANI HalpaHalli on saanut tunnustusta myös yhteiskuntavastuun kantamisesta, kun Keski-Pohjanmaan ammattiopisto palkitsi keväällä HalpaHallin Vuoden työelämäkumppanina. - Kokkolan Halpa-Halli Oy on ottanut jo pitkään työpaikalla järjestettävään koulutukseen suuren määrän Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opiskelijoita huolehtien samalla opiskelijoista esimerkillisen mallikelpoisesti, tunnustuksen perusteluissa todetaan. Janne Ylinen sanoo HalpaHallin tiedostavan oppilaitosyhteistyön merkityksen, koska moni nuori saa tällä tavalla ensimmäisen kosketuksensa työelämään. Siksi siihen halutaan myös panostaa. Vähittäiskauppa elää hänen mukaansa kaiken kaikkiaan suuressa muutoksessa. - Toimintaympäristö on tänä päivänä aivan jotain muuta kuin lähes 50 vuotta sitten, jolloin HalpaHalli aloitti toimintansa. Markkinoista on tullut globaalit, ostovoima vahvistunut ja arvopohjainen kuluttaminen korostuu koko ajan enemmän. Brändiuudistus osoittaa, että HalpaHalli haluaa vastata muutosten mukanaan tuomiin haasteisiin ja erottua kilpailijoista omilla vahvuuksillaan, Janne Ylinen sanoo. Shoppaile tuotteet kesään verkkokaupastamme: Jotta kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. halpahalli.fi 24/7