matka MAINOSLIITE Saimaa Travel Pala kauneinta Suomea ja Venäjää Kouvola, ihmeiden kaupunki Harriniva Vastuullisen matkailun edelläkävijä MAINOSLIITE GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 2019 1

matka MAINOSLIITE kasvattaa matkailusuosiotaan Porvoossa käy vuosittain yli 900 000 matkailijaa. Kotimaan matkailijoiden ohella valtaosa matkailijoista tulee Venäjältä, Saksasta ja Ruotsista. Visit Finland -yhteistyön kautta kansainvälinen matkailu kasvaa. Porvoon suosio matkailukohteena on tasaisesti kasvanut, koska kaupunki tarjoaa ympärivuotisen, monipuolisen ja korkeatasoisen ravintola-, kulttuuri- ja luontomatkailutarjonnan aivan Helsingin naapurissa. P orvoon kaupungin matkailu- ja markkinointipäällikön Sari Myllysen mukaan vierailijoita miellyttävät etenkin kaupungin rento mutta vireä ilmapiiri ja runsas kulttuuritarjonta. ”Tänne on helppo tulla korkealuokkaiseen konserttiin ja tasokkaalle illalliselle vaikka kaveriporukan kesken. Helsinkiin on matkaa ainoastaan runsaat puoli tuntia”, hän sanoo. Porvoon keskiaikainen kirkko ja vanhan kaupungin idylliset mukulakivikadut ja kapeat kujat sekä lukuisat pienet kaupat, kahviot ja ravintolat tekevät jo sinänsä Porvoosta tutustumisen arvoinen. ”Nyt myös joenrantaa on kunnostettu kaupunkilaisten ja vierailijoiden yhteiseksi alueeksi. Joen vastakkaisella puolella on kulttuuri- ja kongressikeskus Taidetehdas, joka on täynnä tapahtumia ympäri vuoden ja johon tullaan yhä kauempaa”, Myllynen sanoo. Valmiita ohjelmakokonaisuuksia 2 Kaupunkilomailun lisäksi Porvoo tarjoaa yhtä lailla rentouttavaa maaseutu- ja saaristomatkailua monen makuun. Porvoo on värikäs ja monimuotoinen matkailukohde, kaupungin matkailuja markkinointipäällikkö Sari Myllynen sanoo. ”Käytännön järjestelyistä vastaavat yksityiset matkailualan yritykset, jotka ovat kehittäneet todella mielenkiintoisia ohjelmakokonaisuuksia. Oli esimerkiksi suorastaan ihmeellistä nähdä, miten haltioissaan eräs japanilainen mediaryhmä oli vierailusta Pellinkiin, maisemiin, joista Tove Jansson ammensi inspiraatiota Muumeihin”, Myllynen sanoo. Porvoon suosio kokouspaikkakuntana on Taidetehtaan palveluiden myötä noussut viime vuosina. Myös ulkomaisten vierailijoiden kävijämäärä on tasaisesti noussut, mikä on esimerkki tuloksekkaasta yhteistyöstä Visit Finlandin kanssa. ”Porvoo on loistava paikka minilomalle, ja vetovoima varmasti kasvaa entisestään, kun aivan Vanhan Porvoon porteille valmistuu uusi hotelli lähivuosina”, Myllynen sanoo. n GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE Tässä lehdessä 2 Porvoo kasvattaa matkailusuosiotaan 4 Kouvola, ihmeiden kaupunki 6 Harriniva: Vastuullisen matkailun edelläkävijä 7 Anttolanhovi: Hyvää oloa ja elämän iloja ympäri vuoden Anttolanhovissa! 7 Kaskinen: Koe Kaskinen – idyllinen saarikaupunki 8 Nallikari on neljän tähden lomakylä Perämeren rannalla 10 Suomen Hopealinja: Järvireiteiltä maut ja elämykset 10 Keuruu lumoaa luonnollaan ja kulttuurillaan 11 Järvisydän: Järvisydämellistä vieraanvaraisuutta vuodesta 1658 12 Pyhäjärven kaupunki: Monta hyvää syytä matkailla Pyhäjärvellä 13 Saimaa Travel: Pala kauneinta Suomea ja Venäjää 14 Matkattaren matkassa Marokkoon 16 Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspiste & Kela: Joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? 17 TUI: 5 syytä kokea Kroatia 18 Turun linna: Muutama sananen naisista 19 Jyväskylä: Tervetuloa Alvar Aallon pääkaupunkiin! 20 Kuhmo & Suomussalmi: Urheasti taistelleiden suomalaisten jalanjäljissä 21 Kajaani: Hollantilais-suomalainen ooppera tuo jättiläisen takaisin kotiin 22 Onnibus.com: Onnistutaan bussilla 23 Lohjalla ei käy aika pitkäksi PÄÄTOIMITTAJA Olli Maila olli.maila@gsdnordic.com 040 7761 742 YRITYSYHTEISTYÖT Anssi Pähtilä anssi.pahtila@gsdnordic.com 050 3114 720 AD / LAYOUT Silja Lavonen PROJEKTIPÄÄLLIKÖT Hans Vuolab Joel Hyvönen Pirjo Heiska Suvi Huttunen Anu Kiiveri Tuomas Lehtonen Hannu Kaskinen Bo Ingves KUVAAJAT Anu Kiiveri Aleksi Friman Hannu Kaskinen Bo Ingves JULKAISIJA GSD Nordic Kasarmintie 15 90100 OULU www.gsdnordic.com TOIMITTAJAT Nina Kellokoski Päivi Remes GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 3

matka MAINOSLIITE KOUVOLA, IHMEIDEN KAUPUNKI Monella on mielikuva Kouvolasta, mutta harva tuntee Kouvolan. Betonisen harmauden sijasta tulijan vastaanottaa järvien ja metsien kaupunki, jonka kätketyt ihmeet paljastuvat vähitellen. 450 järveä 7 700 kesämökkiä 4 000 varusmiestä vuosittain 12 päivän konttijunayhteys Kiinaan Kouvolassa Asuntomessujen talot nousevat Pioneeripuiston historialliseen miljööseen. 4 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE K ouvolan sijainti on monelle epäselvä. Kaakossa ollaan. Junamatka Helsinkiin kestää reilun tunnin ja Pietariin kaksi. Kouvolasta lähtee Pietariin päivittäin neljä junaa, joista yksi jatkaa Moskovaan. Kouvola on yksi suurimmista rautatieristeyksistä Suomessa ja samalla myös pikaportti Aasiaan. Kouvolasta Kiinan Xi’aniin kulkeva säännöllinen konttijunayhteys, Railgate Finland, tekee matkaa 12 päivää. Uuden silkkitien Euroopan päähän on suunnitteilla eri kuljetusmuotoja yhdistävä intermodaaliterminaali. Jatkossa Kouvolassa pystytään käsittelemään jopa kilometrin pituisia junia. Aaltoja ja uusia asuntoja Puistoja ja maailmanperintöä Betonia on Kouvolassa luultua vähemmän. Pääosa kaupungista on maaseutua, metsää ja järviä. Kouvola on Suomen suurimpia mökkipaikkakuntia. Modernin keskustan vastapainona ovat historilliset kasarmi- ja tehdasrakennukset sekä kartanot. Niihin ja Alvar Aallon suunnittelemaan kokonaiseen asuinalueeseen voi tutustua saapuessaan Kouvolaan Asuntomessuille 12.7.–11.8.2019. Pioneeripuiston messualue rakentuu Korian vanhalle kasarmialueelle, Kymijoen rantamaiseman läheisyyteen. Alueella esitellään 27 kohdetta. Asuntomessujen oheiskohteina ovat Kuusankosken Taideruukki, UPM Verlan tehdasmuseo sekä Ankkapurhan kulttuuripuisto. Monessako kaupungissa on kansallispuisto ja huvipuisto? Kouvolassa on niiden lisäksi UNESCO:n maailmanperintökohde Verlan puuhiomo ja pahvitehdas. Repovedesta on kasvanut Etelä-Suomen suurimpia luontokohteita. Tykkimäki sekä sen yhteydessä oleva Aquapark houkuttelevat lapsiperheitä. Kouvolassa sijaitsee myös PohjoisEuroopan merkittävin puulajipuisto, Arboretum Mustila. Kouvolassa konsertoi Kymi Sinfonietta ja viihdyttää Kouvolan Teatteri. Kouvola on myös urheilukaupunki, jonka pääsarjajoukkueet Kouvot, KooKoo ja KPL tuovat katsomoon jännitettävää. Repoveden kansallispuisto Kolme patikointireittiä, joista suosituin on viiden kilometrin mittainen Ketunlenkki. Kuuluisia paikkoja ovat Mustalamminvuoren näkötorni ja kiipeilijöiden mekka Olhavanvuori. www.luontoon.fi/repovesi Tykkimäen huvipuisto Mäntykankaan laella sijaitsevassa huvipuistossa on laitteita taaperoista vauhtia kaipaaville. Parhaat näköalat antaa 72-metrinen Star Flyer. Iltakonserteissa esiintyvät Suomen eturivin tähdet. Vieressä vesipuisto Aquapark. www.tykkimaki.fi UPM Verlan tehdasmuseo UNESCOn maailmanperintökohde johdattaa pahvinvalmistuksen historiaan. Kosken ympärillä on yhä jäljellä kokonainen tehdaskylä, ja matkalaiset voivat majoittua tehtaalaisten entisissä kodeissa. www.verla.fi Arboretum Mustila Tunnettu Alppiruusulaaksostaan. Se on vain pieni osa 120 hehtaarin puulajipuistoa, jossa pääosassa ovat ikivihreät havut hemlokki-, jättituija- ja purppurapihtametsikköineen. www.mustila.fi GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 5

matka MAINOSLIITE Harrinivan huskyt lempihommassaan. VASTUULLISEN MATKAILUN 1,8 Harriniva Oy on vuonna 1973 perustettu matkailualan moniottelija, joka uuden sukupolven johdolla haluaa kehittyä vastuullisen matkailun raskassarjalaiseksi. ihmistä / km2 2,5 poroa / km2 Lähimpiin liikennevaloihin 170 km 6 000 erämaayöpymistä joka vuosi Maailman puhtain ilma. (WHO:n tutkimus) oimitusjohtaja Niina Pietikäisen johdolla Harriniva-perhe on aloittanut vastuullisen matkailun kehitysprojektin, jonka tavoitteena on tulla parhaaksi vastuullisen matkailun yritykseksi sosiaalisen, taloudellisen, monikulttuurisuuden sekä luonnon hyvinvoinnin saralla. Pienet teot Harrinivan vahvuus on perheyhteisöllisyys ja on ollut luonnollista ottaa koko henkilökunta mukaan ideoimaan vastuullisuuden uusia keinoja. ”Olemme istuneet koko henkilökunnan kanssa alas ideoimaan, kuinka voimme olla vastuullisempia. On ollut hienoa nähdä, kuinka kaikki ovat ottaneet tavoitteemme omakseen. Monta kertaa kentällä työskentelevät ovat huomioineet asioita, joita esimies ei edes ymmärrä ajatella”, toimitusjohtaja Niina Pietikäinen kertoo. Ideat näkyvät pieninä yksityiskohtina, kuten siirtymisenä kierrätysmateriaaleihin, jätteiden minimoimisena, vastuullisuuden tiedottamisena, lasten ja nuorten tukemisena sekä monena muuna. ”Oma suosikki kaikista ideoista on ollut suomalaisen veden huomioiminen. Nyt vieraamme löytävät huoneista täytettävän pullon ja ohjeistuksen, että ei kannata ostaa muovipulloa, vaan he voivat turvallisin mielin täyttää pullonsa aina 6 uudestaan puhtaalla suomalaisella hanavedellä”, Pietikäinen toteaa. Suuret muistot ”Asiakkaiden tullessa 45 eri maasta, on tärkeää ottaa opettava ote palveluihimme. Kaikki vieraamme ja henkilökuntamme oppivat vastuulliset taidot luonnossa liikkumiseen. Näin varmistamme, että aito Lapin luonto säilyy ja jakaa suuria muistoja tulevaisuudessakin.” ”Vastuullisuudessa emme voi keskittyä vain turisteihin, vaan paikalliset ihmiset ovat meille rikkaus. Näin ollen suuntaamme hyväntekeväisyyden oman alueen lapsi- ja nuorisotyön hyväksi, käytännön tekoina. Pienten kuntien budjetit ovat todella tiukoilla ja samaan aikaan olisi tarve Harriniva Oy / www.harriniva.fi kouluttaa nuorista diginatiiveja, jotka Toimiala: Matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus- ja koodaavat ja keskustelevat tekoälyn ravintolatoiminta kanssa luonnostaan. Yhdessä alueen yrittäjien kesken olemme päivittämässä Muonion kouluun 20 uutta läppäriä oppilaiden käyttöön” yrittäjät heräisivät näihin vastuullisuustalkoi”Suurin kiitos meille on tyytyväiset asiakkaat, siin ja jatketaan yhdessä suurien muistojen joista osa palaa uudestaan nauttimaan aidosta tuottamista”, Niina Pietikäinen päättää. n Lapista. Toivon, että kaikki Lapin matkailualan GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

MAINOSLIITE MAINOSLIITE Koe Kaskinen – matka Hyvää oloa ja elämän iloja ympäri vuoden Anttolanhovissa! A Anttolanhovi sijaitsee luonnonkauniissa ympäristössä Saimaan rannalla. nttolanhovissa on 54 hotellihuonetta, 7 rivitalohuoneistoa sekä 19 Art&Design huvilaa, Rantaravintola sekä Kotaravintola ja 14 nykyaikaista kokoushuonetta. Upea sijainti tarjoaa mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon, virkistykseen, kokouksien pitoon, juhlien järjestämiseen perheen ja ystävien kesken. Anttolanhovin sauna- ja allasosasto, liikuntasali, kuntosali, valaistut ulkoilureitit, frisbeegolfrata ja monipuoliset harrastusvälineet ovat käytettävissä aktiiviseen oleskeluun ympäri vuoden. Saimaan järviluonnon kutsu Talvella voimme tarjota paljon tekemistä – murtomaahiihtoa, laskettelua, lumilautailua, lumikenkäretkiä, luistelua jäällä, moottorikelkkasafaria, kelkkailua ja avantouintia. Talvella voit nauttia rantasaunan makoisista, pehmeistä löylyistä ja pulahtaa tähtitaivaan tuikkeessa paljuun, humpsahdella lumessa ja kokea virkistäytyminen ja rentoutuminen rantasaunan takkatulta katsellessa. Keväinen luonto kutsuu tutustumaan metsään. Herää lempeällä ja rentouttavalla metsäjoogalla ja tunne puhdas raikas ilma. Kesällä Saimaa kutsuu sinua uimaan, kalastamaan ja veneretkille. Risteilyllä näet Saimaan aluetta laajemmin. Risteily tarjoaa mahdollisuuden tutustua mm. Astuvansalmen kalliomaalauksiin. Metsä tarjoaa mustikoita ja sieniä metsäretkeläisille. Hemmotteluhetki Wellness Centerissä Wellness Centerin hoidot tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden vapautua arjen kiireisestä elämästä, stressistä ja rutiineista sekä samalla kerätä lisäenergiaa elämän uusia haasteita varten. Rantaravintola ja kotaravintola kutsuvat sinut nauttimaan aitoja savolaisia herkkuja, joita Anttolanhovin kokit loihtivat sinulle paikallisten yrittäjien tuotteista. Kesällä voit nauttia lounaan tai päivällisen ravintolassa sisällä tai terassilla katsellen sinistä Saimaata. Talvella ruokailuun tuo lisätunnelmaa lumisen vaipan peittämät männyt. n GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU Meren ääreen sijoittuva, vuonna 1785 perustettu Kaskisten kaupunki hurmaa kävijänsä ihastuttavalla puutaloidyllillään sekä ainutlaatuisella kalastus- ja käsityökulttuurillaan. R uutukaavaan rakennettu Kaskinen on vanhoja puutaloja, saaristolaisuutta ja luonnon rauhaa arvostavan matkailijan unelmakohde. Vehreät pihapiirit, käsityöpuodit, kahvilat ja ravintolat kutsuvat tutustumaan. Yksi matkailijoiden suosikeista on 1788 valmistunut Bladhin talo konsertteineen ja juhlineen. Talossa toimii myös kaupungin käsityöläisten yhteinen putiikki sekä pihapiirin naapurissa Savipaja Murray. ”Kaskinen – Kaskö App -mobiilisovellus tuo kaikki kaupungin nähtävyydet, yritykset ja palvelut älypuhelimeen. Appissa on myös navigointi ja qr-koodinlukija, jolla voi lukea 20 historiallisen rakennuksen seinässä olevat qr-koodit. Koodi avaa puhelimen näytölle rakennusten tarinat”, Kaskisten elinkeinoasiamies Johanna Peltoniemi kertoo. Jos kalastamisen historia kiinnostaa, kannattaa tutustua Kalarannan alueeseen, mistä löydät jäljellä olevat 30 vanhaa kala-aittaa ja kalastusmuseon. Kalarannan Vanhalla Savustamolla voit maistella kalaherkkuja ja ostaa niitä jopa mukaasi. Kalat on nostettu vahvasti esille kaikkien ravintoloiden ja kahviloiden ruokalistoilla. Kaskisten helmeksi Peltoniemi kutsuu Sälgrundin majakkasaarta. Entisissä luotsin käyttämissä rakennuksissa järjestetään perhejuhlia sekä kokous- ja koulutustilaisuuksia. Majoitustilaa löytyy 50 hengelle. Saaren kallioilta on upeat näkymät avomerelle. Paikallinen yritys Kaskinen Sea Charter kokoaa merellisen Sälgrundin ohjelman, joka koostuu venekuljetuksesta, ruokailuista, majoituksista ja vaikka saunan lämmityksestä. n Tapahtumia Kaskisissa 2019 • • • • Perinteiset kalarantapäivät 29.–30.6. Kaskisten Musiikkikesä 18.–21.7. Kansainvälinen majakkaviikonloppu 17.–18.8. Silakkamarkkinat 5.–6.10. Lue näistä ja muista tapahtumista visitkaskinen.fi Kaskisessa matkailijaa odottavat meri, vehreä saaristoluonto ja kauniit vanhat puutalot. 7

matka MAINOSLIITE on neljän tähden lomakylä Perämeren rannalla Mikäs sen mukavampaa kuin potkaista kengät jalasta korkealaatuisen huvilan eteisessä, istahtaa sohvalle ja käynnistää ideapalaveri ikkunasta avautuvan merimaiseman äärellä? S e onnistuu ympärivuotisesti Nallikarin Lomakylässä, joka tarjoaa huikeat puitteet kokouksille aivan aavan Perämeren äärellä, mutta vain kivenheiton päässä Oulun keskustasta. Majoitu ja kokousta korkealaatuisissa villoissa Nallikarin Lomakylän alueelta löytyy monta hyvää vaihtoehtoa bisneskokouksiin ja majoitukseen vuoden jokaisena päivänä. Ja mikä parasta, kaikki majoitustilat sijaitsevat kävelymatkan päässä meren rannasta. Uusinta uutta ovat kesällä 2016 valmistunut Poiju Villa -alue, joka koostuu 24:stä korkeatasoisesta villasta. ”Villojen ilme ja varustelutaso on moderni ja raikas eli ne ovat käytännössä kuin pieniä omakotitaloja”, toimitusjohtaja 8 Sirpa Walter kertoo. Kaikissa huviloissa on keittiö, ruokailutila, sauna, kaksi makuuhuonetta, tilava tupakeittiö oleskelutiloineen, takka ja terassi. Osa huviloista on paritaloja ja kaksi yhdistettävissä jopa 8 + 4 hengelle. Villoista suurin, Villa Kippari, soveltuu Walterin mukaan erinomaisesti myös kokouskäyttöön ja illanviettoihin. ”Vuokraamme Villa Kipparia kokouskäyttöön myös päivätaksalla ilman majoitusta. Kokoustilaa löytyy myös Meriholstin tilaussaunan yhteydestä. Välillä voi piipahtaa rantaravintolassa syömässä meren äärellä tai kahvilla Lomakylän ravintolassa.” Luonto on läsnä kaikkina vuodenaikoina Poiju Villat ovat moderneja, saaristolaistyylisiä rakennuksia, joiden isot ikkunat tuovat luonnon suoraan sisätiloihin. Kesällä hellii aurinko, GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE luonto ”Ympäröivä tarjoaa inspiroivan ympäristön kokousvieraille kaikkina vuodenaikoina. syksyn tullen ihastuttavat ruskan värit ja talvella ihmetellään sinisiä hetkiä ja jäätyvää merta. ”Ympäröivä luonto tarjoaa inspiroivan ympäristön kokousvieraille kaikkina vuodenaikoina.” hiihtäjät ja tuulilajien harrastajat. Syksyn tullen luontopolut, lintutornit sekä nuotiopaikat kiinnostavat.” Nallikarin sijainti on kaiken kaikkiaan uniikki. ”Nallikari on saari, josta on matkaa Oulun edustan saarien maisemareittejä pitkin Oulun Kauppatorille vain vajaa kolme kilometriä.” Lisätietoa ja varaukset www.nallikari.fi Lähdetäänkö hiihtämään tai lumikenkäilemään? Nallikarissa ulkoilumaastotkin avautuvat suoraan ulko-ovelta. ”Luonnonläheinen sijaintimme mahdollistaa monipuoliset aktiviteetit ympäri vuoden. Vastaanotosta voi vuokrata polkupyöriä, murtomaasuksia, lumikenkiä ja potkureita. Teemme myös yhteistyötä ohjelmajärjestäjien kanssa, joten voimme rakentaa räätälöityjä ohjelma- ja aktiviteettipaketteja.” Perämeri ja saaristoympäristö ovat elementtejä, jotka ihastuttavat etenkin ulkomaisia vieraita. ”Kevätauringon myötä jäällä viihtyvät GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 9

matka MAINOSLIITE Hopealinjat risteilee Pirkanmaan ja Hämeen upeissa vesistöissä jäiden lähdöstä jäiden tuloon. Järvimatkailu tarjoaa maisemien lisäksi lähiruokaa, kulttuuria ja kokemuksia niin laivassa kuin vesireittien varrella. S isävesilaivalla matkustaja ihastuu Suomen järviluontoon. Suomen Hopealinja Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Samuli Pihlaja kehaisee, että maisemien lisäksi tarjolla on myös parhaita paikallisia makuja. Kalaa pyydetään Näsi- tai Pyhäjärvestä ja laivareittien laitureilta poimitaan mukaan paikallisia tuotteita ja raaka-aineita. Tampereella ja lähikunnissa kesä on täynnä taAstu laivaan, pahtumia. Matkailija voi irtaudu arjesta hypätä parin tunnin risteija nauti kesästä. lylle, nauttia koko päivän mittaisesta reittimatkasta tai viettää kesäpäivän Viikinsaaressa perheen ja ystävien kanssa. Viikinsaari sijaitsee vain 20 minuutin laivamatkan päässä Tampereen keskustasta. Ravintola, kesäteatteri, rantasauna, uimarannat ja luontopolut sekä tapahtumat ja festarit tekevät saaresta ainutlaatuisen kesäkeitaan. Tampereelta pääsee laivalla aina Hämeenlinnaan ja Virroille asti. Reittimatkalta löytyy useita kiinnostavia kohteita. Esimerkiksi Laukon kartano Vesilahdella, Visavuori Valkeakoskella tai Lepaan kartano ja viinitila houkuttelevat matkailijoita läheltä ja kaukaa. Aktiivimatkaaja taittaa reitin toiseen suuntaan polkupyörällä. Kesä on luonnollisesti järvimatkailun sesonki, mutta kausi päättyy vasta pikkujouluristeilyjen jälkeen uudenvuoden aattona. ”Monipuolisesta tarjonnasta löytyy järvimatka jokaiselle. Yrityksille ja ryhmille räätälöimme kokonaisuudet toiveiden mukaan”, Pihlaja lupaa. n ” Suurten järvien ja vihantien metsien ympäröimän Keuruun vetovoimatekijöitä ovat luonto, historia ja monipuoliset tapahtumat. Keskellä Suomea sijaitsevaan pikkukaupunkiin on myös helppo tulla. K euruun matkailusihteeri Leena Jaatinen suosittelee piipahtamaan Vanhan Keuruun idyllisessä ja nostalgisessa ympäristössä. Vanhan pappilan kauniit puurakennukset, 1758 ja 1892 rakennetut kirkot ja vaihtuvat taidenäyttelyt tarjoavat paljon katsottavaa. ”Alueella on viihtyisiä ravintoloita, kahviloita ja käsityöpuoteja. Satamasta voi lähteä seilaamaan Keurusselälle siipirataslaiva Elias Lönnrotilla”, Jaatinen sanoo. Keuruu on tunnettu myös rikkaasta tapahtumatarjonnastaan. Vapaa-aikapäällikkö Heli Peltolan mukaan kuluvan vuoden ohjelmistoon kuuluvat esimerkiksi kansainväliset FIS-hiihdot (19.1.), vuosittain tuhansia kävijöitä keräävä Keuruu-Multia-laturetki (2.– 3.3.) sekä ensimmäistä kertaa järjestettävät Erämaapäivät (24.–25.8.). ”Erämaareittejä voi kulkea kävellen, pyörällä, meloen tai kirkkoveneellä. Liikunnan tauottua voi tutustua Pihlajaveden erämaakirkkoon, fiilistellä Erämaa -laulujen parissa ja yöpyä tähtitaivaan alla riippukeinupuistossa.” Juhannuksen jälkeen Keuruulla järjestetään valtakunnallisesti tunnetuksi tullut musiikkileiri sekä Soiton paikka -konserttisarja, jossa kuullaan muun muassa Hannele Huovin 70-vuotisjuhlakonsertti. ”Uudet urheilukeskuksemme tulevat jatkossa entisestään lisäämään tapahtumatarjontaamme. Ampumaurheilukeskus on juuri valmistunut ja kesällä aletaan rakentaa moottoriurheilukeskusta rallisprint- ja motocross-ratoineen”, Peltola kertoo. n Tutustu Keuruun matkailutarjontaan osoitteessa Visitkeuruu.fi Samuli Pihlaja aloitti kansimiehen työt 15-vuotiaana. Nykyisin myyntija markkinointijohtajana toimiva Pihlaja myös kipparoi laivoja edelleen. 10 Erämaakirkko Kuva: Jyri Karjalainen Keuruun Vanha Pappila ja siipirataslaiva Elias Lönnrot Kuva: Esko Soini GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE vieraanvaraisuutta vuodesta 1658 Saimaan rannalla, Rantasalmen kunnassa, sijaitseva Hotel & Spa Resort Järvisydän panostaa luonnonläheiseen matkailuun, hemmotteluun sekä tasokkaisiin palveluihin yritysvieraille. Avoveden aikaan voi kiivetä puuveneen kannelle ja suunnata norpanbongausreissulle ja sen jälkeen rentoutua luonnonläheisessä Järvikylpylässä. Ravintolassa nautitaan lähiseudun tuotteita avotulella valmistettuna ja illalla rentoudutaan vaikkapa Lotjabuarissa karaokea laulellen. R antasalmen Porosalmelle perustettiin kestikievari jo vuonna 1658. Krouvinpitäjäksi ryhtyi tuolloin Markus Heiskasen esiisä ja tehtävä on kiertänyt tunnollisesti suvussa: Markus ja hänen Tanja-vaimonsa toimivat majatalon pyörittäjinä jo 11. sukupolvessa. 12 sukupolvi, tulevat piävelalliset, Patrick ja Sebastian ovat myös uutterasti mukana yrityksen päivittäisessä toiminnassa. Linnansaaren kansallispuiston laitamille, Saimaan vilkkaimpien norppaseutujen kupeeseen on viime vuosien aikana noussut kehittyvä matkailukeskus, johon kuuluu Elämyshotellin ja huviloiden lisäksi muun muassa tunnelmallisia Maisemasviittejä, Houseboateja, luonnonläheinen Järvikylpylä, keskikievarihenkinen ravintola ja luontoaktiviteetteja vuoden jokaisena päivänä. Rauhallista ohjelmaa luonnon ehdoilla Järvisydämen asiakaskunta koostuu pääasiassa yritysasiakkaista, mutta viime vuosina myös perheet ja pariskunnat ovat löytäneet rauhallisen kotimaan lomakohteen. Järvisydän kiinnostaa myös kansainvälisiä matkailijoita, joita majoittujista on jopa 40 prosenttia. Eniten vieraita saapuu Keski-Euroopasta. Ihmisiä kiehtoo alueen ainutlaatuinen järviluonto ja Linnansaaren kansallispuiston eläimistö. Lisäksi paikan historia luo omanlaisen GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU Hotel & Spa Resort Järvisydämen yrittäjäpariskunta Tanja ja Markus Heiskanen. tunnelman kokonaisuuteen”, Heiskanen toteaa. Järvisydämen asiakkaat hakevat ennen kaikkea rauhoittumista ja hiljentymistä. Keväisin, kesäisin ja syksyllä lähdetään bongailemaan norppia ja risteillään tunnelmallisilla puuveneillä saariretkille, suppaillaan, melotaan ja narrataan kaloja. Talvella retkiluistellaan, hiihdetään, lumikenkäillään ja kävellään sekä jäällä, että uusilla metsäreiteillä ja joulunaikaan tunnelmoidaan nuotioretkillä. Ympäri vuoden voi rentoutua erilaisilla joogatunneilla tai nostattaa hien pintaan Fatbiken selässä. Luonnollisia hoitoja ja hemmottelua kylpylässä Myös Järvikylpylässä huomioidaan luonnonläheisyys. Kasvo- ja vartalohoidoissa käytetään kotimaista EcoPharma-tuotesarjaa, joka sisältää muun muassa ainesosia suomalaisista marjoista. Lisäksi kylpylässä pääsee kokeilemaan turvehoitoja. Kylpylän Joogaparvella voi puolestaan rentoutua erilaisen hyvinvointituntien, kuten ilmajoogan, hathajoogan, hotjoogan ja pilatestuntien parissa. Järvikylpylästä löytyy 5 erilaista saunaa, kiertovesiallas, poreallas, kaksi Saimaan järvivedellä täytettyä ulkoallasta sekä pieni lastenallas. Lisäksi voi istuskella suolaluolassa sekä testailla Astamyrskysuihkun tuulia. Ryhmille kylpylästä löytyy myös yksityisiä lounge-tiloja. n 11

matka MAINOSLIITE Monta hyvää syytä matkailla Pyhäjärvellä Pyhäjärven kaupunki on tunnettu kesätapahtumistaan: Täydenkuun Tanssit -festivaalista, Kihupäivistä, Soitellen Suveen -tapahtumasta, Suurlavan naistentansseista ja urheilutapahtumista. Maastovaeltaminen, golf ja kalastus ovat myös suosittuja. P yhäjärvelle on helppo tulla, sillä kaupunki sijaitsee Jyväskylän ja Oulun puolivälissä valtateiden 4 ja 27 risteyksessä, Pyhäsalmen kohdalla. Paikalle päästyäsi luonnon kauneus lumoaa ja paikallisten yrittäjien positiivisuus tarttuu. Pintaraapaisuna matkailutarjonnasta: Pyhäjärven laivaristeilyt Toukokuussa 2018 alueen 20 yrittäjää hankkivat Pyhäjärvelle risteilylaivan: 15-metrinen, 97 matkustajaa vetävä Ahti-laiva tarjosi viime kesänä ensi kertaa mahdollisuuden päästä ihailemaan kaupungin kauneutta maakuntajärveltä käsin. ”Tänä kesänä satsaamme lisää tarjontaan: A-oikeudet löytyy, samoin karaokea ja ohjelmallisia risteilyjä”, kertovat Raija Leppäharju ja Harri Heikkilä. 12 Ruorissa vuorottelevat neljä konkarikapteenia. ”Laivalta päästään ihailemaan Venetsialaisjuhlien ilotulitusta ja kokemaan täyden kuun risteily”, Raija maalailee. ”Laivalla pääsee kätevästi myös Marjoniemen leirintäalueelle”, Harri vinkkaa. Marjoniemi Camping ja Emolahti Camping Marjoniemi Campingin uudet yrittäjät ovat satsanneet tulevan kesään. ”Meiltä löytyy perinteinen savusauna, frisbeegolfrata, lohilammikko ja kulinaarisia elämyksiä: A la carte -ravintolassamme voi järjestää myös juhlia ja yrityistilaisuuksia. Tarjolla on mm. paikkakunnan suurta herkkua eli ylämaankarjan luomulihasta valmistettuja hampurilaisia”, kertovat Marjoniemi Camping -yrittäjäpariskunta Pauliina ja Matti Auvinen. Emolahti Camping täydentää hienosti tarjontaa. ”Meillä on maakunnan paras lapsiystävällinen hiekkaranta”, sanoo Emolahti Campingin vetäjä Hans Saarinen. ”Lapset pitävät persoonallisista Scarlettin eläimistä: alpakoista, aaseista, miniponeista ja lampaista. Lapset viihtyvät myös heille suunnitellulla ajoradalla. Aikuisillekin on vuokrattavana lokariautoja ja mönkijöitä sekä tarjolla on monipuoliset ravintolapalvelut. Meillä voi nauttia mökkeilystä, telttailusta tai caravan-lomailusta.” Täydenkuun Tanssit -festivaalilla kansainvälisiä huippuesiintyjiä Suomen suurkaupunkien ulkopuolella järjestettävä, poikkeuksellisen kansainvälinen tanssin ja musiikin Täydenkuun Tanssit – Full Moon Dance Festival – on ensi kesänä jälleen astetta hulppeampi kattaukseltaan. ”Esiintyjiä on Suomen huippujen lisäksi tulossa Unkarista, Saksasta, Espanjasta, Japanista, Etiopiasta, Hong Kongista ja USA:sta. Festivaali järjestetään 30.7.–4.8.2019. Myös oheisohjelmaa on runsaasti”, kertoo taiteellinen johtaja Alpo Aaltokoski. Talvella Honkavuoren hiihtokeskus tarjoaa kansainvälisen tason puitteet maastohiihtoon. Tarjontaa Pyhäjärveltä siis löytyy ympäri vuoden, luovasti, pintaa syvemmältä. n ”Kalastusta, kulttuuria, sisävesiristeily – ja paljon muuta – Pyhäjärvellä! GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE TOP 3 – TO DO Pietarissa TOP 3 – TO DO Viipurissa 1. Kulttuuria 1. Ruokakulttuuri Valitse mieleisesi laajasta tarjonnasta balettia, oopperaa, konsertteja, sirkusta ja taidemuseoita ja jatka seuraavalla kerralla, sillä niin hengästyttävän runsas on Pietarin taide- ja kulttuurimaailma. Tiesitkö, että Joutsenlampea esitetään joka ilta useassakin teatterissa Pietarissa? Ja että, Eremitaasi on maailman suurin museo ja on rakennettu Talvipalatsin yhteyteen. Saimaa Travelin kautta voit varata myös suomeksi opastetun kierroksen Eremitaasiin. Venälaisestä keittiöstä kansainvälisiin ravintoloihin. Jo Suomen ajan Viipurissa toiminut kuuluisa ruoka- ja tanssiravintola Espilä on rakennettu uudelleen alkuperäisten piirustusten mukaan ja on edelleen tunnettu hyvästä ruoastaan. Ja jos slaaviruoka ei nappaa, niin aina voit etsiä pienen ravintolan, joka auttaa sushihampaan kolotukseen tai taikoo kiviuunista oreganolta tuoksuvan pizzan! Voit tehdä ravintolavarauksesi Saimaa Travelin kautta. 2. Joet ja kanavat 2. Kaupunkikävelyt Pietari on jaettu monelle saarelle ja pääsaartakin halkoo monta Neva-joen kanavaa. Pohjolan Venetsiaksi kutsuttu vehreä kaupunki lumoaa puistoillaan sekä kauniilla silloillaan. Viisumivapaalla risteilyllä Viipurin kautta saavut bussilla Pietariin. Heti ensimmäisenä iltana pääset tutustumaan taianomaiseen kaupunkiin jokiristeilyllä, joka vie sinut palatsien ja kirkkojen tunnelmiin. Kävele pitkin katuja ja koe omaan tahtiisi monikerroksinen historiallinen kaupunki. Paljon Suomen aikaisia rakennuksia on vielä jäljellä ja mainittakoon Viipurin upeat graffitit sekä vanha kaupunki. Arkkitehtuurin ihailun lomassa voit tehdä ostoksia, esim. pellava, korit ja luudat sekä naisten alusvaatteet ovat Viipurin tuomisia parhaimmillaan. Tai poikkea vaikkapa kauneushoitolaan. 3. Shoppailu 3. Viipurin Linna Miljoonakaupungin ostosmahdollisuudet ovat huikeat. Kauppahalleista maailmanmerkkeihin ja väliin Pietarin ravintolamaailman kulinaristisia kokemuksia. Vaatteet ja kengät ovat shoppaajan hittituotteita. Unohtaa ei saa venäläistä vodkaa ja shamppanjaa, pakkaa viereen koreat kristallilasit ja nauti kotona. Tätä et voi ohittaa, kun saavut laivalla kaupunkiin. Linna kohoaa jyhkeänä sataman läheisyydessä ja on meille suomalaisille tietenkin tärkeä osa historiaa. Kurkkaa myös sisäpihalle! GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU Pala kauneinta SUOMEA JA VENÄJÄÄ M/S Carelialla pääset nauttimaan Saimaan kanavan historiallisesta tunnelmasta ja samalla seilaat viisumivapaasti Venäjälle. S aimaa Travelin viisumivapaat risteilyt tarjoavat vaivattoman ja kauniin reitin Venäjälle Viipuriin ja Pietariin. Venäjän matkailu edellyttää turisteilta viisumia, mutta miniristeilyt M/S Carelialla Lappeenrannasta Venäjälle ja takaisin Saimaan kanavaa pitkin ovat viisumivapaita Saimaa Travelin seuramatkalaisille. Ja mikä parasta, viisumivapaus koskee kaikkien maiden kansalaisia, joten voit ottaa ulkomaalaiset ystäväsikin mukaan. Valloittava Viipuri ja Loistokas Pietari Risteilysesonki alkaa toukokuun puolessa välissä jatkuen aina pitkälle syyskuuhun. Viipuriin voi tehdä joko edestakaisen päiväristeilyn, jolloin ehtii nauttia kaupungista muutaman tunnin tai kolmen päivän reissun, jolloin vietät kaksi yötä perillä. Pietariin matkataan kahden yön ja kolmen päivän viisumivapaalla risteilypaketilla. Matka molempiin ainutlaatuisiin kohteisiin vie huikean Saimaan kanavan läpi. Maisemia, tarinoita matkan varrelta, historiaa ja jännittävät 8 kanavan sulkua tekevät matkasta kokemuksen. Laivalla voit nauttia lounasta sekä päivällistä ja löytyypä sieltä myös pieni taxfree-myymäläkin. Kaikki tämä trubaduurin ja Saimaan tahdein! 13

matka MAINOSLIITE Matkattaren matkassa MAROKKOON 14 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE Vain oma mielikuvituksesi rajoittaa lentävän mattosi seikkailuja Matkattaren matkassa sinun Marokkoosi. Tutustu 2019 tarjontaamme tai suunnittele oma matkasi kanssamme uudistuneitten nettisivujemme kautta, www.matkatar.com K ahdeksankymmenluvulla vietin viikon Pohjois-Marokossa. Ihastuin Tangerin satamakaupunkiin, sen keskustan eli medinan hälinään, ihmisten paljouteen, mausteiden ja ruoan tuoksuun, aurinkoon ja lämpöön. Haaveilin aavikon prinssin sieppaavan minut mukaansa, ja elämästä aavikolla Berberikansan keskuudessa ikuisesti. Palasin takaisin satukirjamaailmaani vasta 2016 osallistuessani Marokon kuninkaallisten kaupunkien kiertomatkaan. Sekin oli elämys, mutta jäin janoamaan enemmän. Niinpä lähdin yksin uudelle matkalle Marokkoon, nyt Agadiriin, josta tein bussimatkoja ympäristöön. Palasin jälleen 2017 keväällä ja taas syksyllä, jolloin lennon kohteena oli Marrakech. Kolusin kaikki turistipaikat, kaupungit, vuoristot ja aavikot läpi paikallisten oppaiden ja matkanjärjestäjien kanssa. Mieleeni nousi ajatus ja halu näyttää upea Marokko sinulle sellaisena kuin minä sen näen. Syksyisen matkani tarkoitus oli suunnitella edullinen ryhmämatka, joka sopi ensi kertaa Marokossa kävijälle. Lomamatka, jolla näet ja koet mahdollisimman paljon Marokon ihmeitä, kulttuuria ja historiaa mutta leppoisalla tahdilla. Ideoin, suunnittelin ja organisoin. Syksyllä 2018 suoritimme onnistuneesti tanskalais-marokkolaisen yhteistyökumppaniemme avulla juuri tämän tyyppisen kiertomatkan, antaen matkustajille myös omaa aikaa. Jatkamme ryhmäkiertomatkoja, joilla on aina suomenkielinen matkanjohtaja. nousi ”Mieleeni ajatus ja halu näyttää upea Marokko sinulle sellaisena kuin minä sen näen. Tämän päivän turisti on yleensä jo netistä tutustunut kohdemaahan, ja tietää mitä haluaisi nähdä ja kokea matkallaan. Sen vuoksi vuonna 2019 järjestämme enemmän yksilöllisesti räätälöityjä ryhmämatkoja. Pienin ryhmä on kaksi henkilöä ja suurin…. no katsotaan kuinka monta lentokonetta ja bussia tarvitaan. Haluatko sinä kokea Marrakechin medinan, Tangerin tai Casablancan sataman kiireet, idyllisen kalastajakaupungin Essaouiran, mahtavat Atlasvuoret, joilla berberit edelleen asustavat, tai vuorten korkeimman huipun 4167 metriä Tubkalin kansallispuistossa? Ehkä olet kiinnostunut Ouzoud vesiputouksista, Ouarzazatesta, joka on aavikon ovi ja tunnettu elokuvien kuvauspaikka: Arabian Lawrence, Muumio, Gladiattori sekä osa Game of Thronesia on kuvattu siellä. Päivällinen Casablancaelokuvan Rick’s Cafessa on herkullinen ja tunnelmallinen elämys. n Matkattaren Evy Kaarina Grindstaff GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 15

matka MAINOSLIITE Joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Sairastuminen voi yllättää matkallakin. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla hoidon saa samaan hintaan kuin paikallisetkin. E urooppalainen sairaanhoitokortti on tarkoitettu EU- tai Etamaissa tai Sveitsissä matkusteleville. Kortilla saa hoitoa julkisessa terveydenhuollossa samaan hintaan kuin paikallisetkin. Maksuttoman kortin voi nyt tilata Matka 2019 -messuilta Rajat ylittävän terveydenhuollon yhteyspisteen ja Kelan osastolta 6p60. Kela myöntää eurooppalaisen sairaanhoitokortin Suomessa sairausvakuutetuille ja heille, joiden hoidon kustannuksista Suomi vastaa. Kortilla saa lääketieteellisesti välttämättömän hoidon eli sellaisen hoidon, joka ei voi lääkärin arvion mukaan odottaa kotiinpaluuta. ”Matkavakuutuksessa hoito pitää usein maksaa ensin itse ja hakea jälkeenpäin korvausta vakuutusyhtiöltä. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla hoitoon ei tarvitse käyttää matkavaroja, kun sen saa suoraan paikallisella hinnalla”, suunnittelija Pia Blomqvist sanoo. ”Myös lapsilla on oltava omat sairaanhoitokortit. Matkavakuutuksessa voi olla myös rajoituksia siinä, mitä vakuutus korvaa. Esimerkiksi raskauteen tai tiettyihin harrastuksiin liittyvä hoito voi olla suljettu vakuutuksen ulkopuolelle. Kortilla saa myös raskauden tai pitkäaikaissairauden vaatimaa hoitoa. ”Matkalle lähtiessä kannattaa ottaa mukaan sekä eurooppalainen sairaanhoitokortti että matkavakuutus. Myös lapsilla on oltava omat sairaanhoitokortit”, Blomqvist muistuttaa. Tietoa eri maiden terveyspalveluista löytyy Hoitopaikanvalinta. fi-sivustolta. Sieltä kannattaa tarkistaa, mistä apua tarvittaessa saa, ja mitä matkalle lähtiessä tai ulkomaille muuttaessa on hyvä ottaa huomioon. Yhteyspisteen asiantuntijat vastaavat näihin liittyviin kysymyksiin myös matkamessuilla. n Pia Blomqvist 16 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE 5. Ihanat hotellit kokea Kroatia Kristallinkirkkaan Adrianmeren äärellä sijaitseva Kroatia on monipuolinen lomakohde, jossa rento rantaloma ja täyteläinen luonto- ja kulttuurimatkailu on helppo yhdistää. Matkanjärjestäjä TUI listasi 5 asiaa, jotka tekevät Kroatiasta yhden Euroopan vetovoimaisimmista lomakohteista. 3. Satumaiset kansallispuistot 1. Kuvankaunis saaristo Kroatialainen keittiö on jännittävä yhdistelmä italialaisia ja balkanilaisia vaikutteita. Raakaaineet tulevat usein tuoreena suoraan merestä tai lähiseudun tiloilta ja puutarhoilta. Myös kroatialaiset viinit ovat tutustumisen arvoisia. Paikallisia ravintoloita kutsutaan nimellä konoba. Kroatian rannikolla on yli 1200 kuvankaunista saarta. Ne kutsuvat saarihyppelyyn. Esimerkiksi Hvarin saarella voi ihmetellä luksusveneitä ja jetset-elämää. Korčulan saarella järjestetään kesäaikaan useita musiikkifestivaaleja ja Bračilla taas on Kroatian tunnetuin ranta, Zlatni Rat, joka muuttaa sarvimaista muotoaan virtausten mukaan. Lähivuosina suosiotaan tulee varmasti kasvattamaan Vis, jossa uusin Mamma Mia! -elokuva on kuvattu. Monille saarille on säännöllinen lauttayhteys mantereelta. TUIn valikoimassa on erinomaisia hotelleja erilaisille matkaseurueille. Tässä kaksi ihanaa hotellivinkkiä erityisesti ilman lapsia matkustaville. Kaunis luonto on Kroatiassa läsnä kaikkialla, mutta erityisimmillään se on maan upeissa kansallispuistoissa, joista tunnetuimpia ovat järvistään ja vesiputouksistaan kuuluisat Plitvice ja Krka. 4. Maukas lähiruoka Vain aikuisille tarkoitettu TUI Sensimar Makarska sijaitsee pienessä Igranen kylässä, aivan meren rannalla. Kaikki huoneista allas-alueeseen ja ravintoloihin on kuin suoraan sisustuslehdestä. Lisäluksusta lomaan saat valitsemalla swim up -huoneen, josta on suora käynti uima-altaaseen. 2. Historialliset kaupungit Dubrovnikin ja Splitin vanhat kaupunginosat kuuluvat molemmat Unescon maailmanperintölistalle ja tarjoavat ainutlaatuisia elämyksiä kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille. Dubrovnikin linnoitukset ovat tulleet tutuiksi myös Game of Thrones -menestyssarjasta. TUI Blue Jadran on tasokas ja moderni hotelli, jonka sijainti Adrianmeren äärellä on kuin maisemakortista. Täällä voit nauttia kroatialaisen keittiön antimista, osallistua kielikursseille, joogatunneille tai ottaa suklaakylpyjä. Lähikyliin on helppo tutustua vaikkapa polkupyörällä. Kroatian kauneimmaksi kutsuttu ranta Zlatni Rat muuttaa sarvimaista muotoaan virtausten mukaan. GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 17

matka MAINOSLIITE Muutama sananen Näyttely TURUN LINNASSA naisista 8.3.2019–8.3.2020 K AUP P I AS KARIN HAKOLA PORVA RIN ROUVA MAGDALENA WERNLE ”Näin sain kaupan kannattamaan” UUSI PALSTA! KREIVITTÄRENÄ TURUN LINNASSA ”Surun vuodet” Avioliittopaholainen MYRKYTTIKÖ TURKULAISVAIMO MIEHENSÄ? MIELITKÖ MIEHELÄÄN? HÄÄLIITE Totuus aikakaudesta LAINAA 1600-LUVUN TYYLI: KAULUKSET, KALVOSIMET & PITSIT RAKKAUS PERHE KOTI MUOTI MATKAT TALOUS Muutama sananen naisista -näyttely Turun linnassa 8.3.2018–8.3.2019. Näyttely kertoo Turussa vaikuttaneiden porvarisnaisten ja Turun linnassa asuneen kreivitär Kristina Katarina Stenbockin kautta naisten elämästä 1600-luvun Turussa. Tarinoiden kautta piirtyy kuva elämästä aikana, jolloin kirkko ja yhteiskunta säätelivät käsityksiä naisten kasvatuksesta, asemasta, sopivasta käytöksestä, rakkaudesta ja avioliitosta. S uuresta kontrollista huolimatta naiset vaikuttivat tekijöinä ja toimijoina, ja luovivat vaikeinakin aikoina tarmokkaasti elämässään eteenpäin kukin parhaan kykynsä mukaan. Yhteiskunnallisina vaikuttajina toimivat laajaa ulkomaan tuonti- ja vientikauppaa menestyksekkäästi pyörittänyt Karin Hakola, joka omisti yhden Turun suurimmista kauppahuoneista sekä rautaisena ruukin patruunana toiminut Elin Såger, joka oli ruukkiensa kautta myös merkittävä työnantaja Suomen alueella. Näyttelyn äveriäimpiä rouvia puolestaan on omia sekä lastensa oikeuksia oikeudessa väsymättömästi puolustanut Ingeborg Gerdner, joka pyöritti varsin laajaa panttilainatoimintaa ja hankki huomattavan suuren omaisuuden. Synkimmän kohtalon koki onnettoman avioliiton seurauksena miehensä myrkyttämisestä kuolemaan tuomittu nuori porvarin vaimo Margareta Kitt. Porvarisnaisista perinteisemmässä vaimon ja äidin roolissa vaikuttivat sisarukset Magdalena ja Katarina Wernle. n Lue lisää turku.fi/turunlinna 18 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE Säynätsalon kunnantalo on yksi Alvar Aallon arvostetuimmista kohteista. Kuva: Visit Jyväskylä / Tero Takalo-Eskola Tervetuloa pääkaupunkiin! Jyväskylä tarjoaa mainion mahdollisuuden tutustua maamme kansainvälisesti arvostetuimman arkkitehdin elämäntyöhön. Kaupungissa on enemmän Alvar Aallon suunnittelemia rakennuskokonaisuuksia kuin missään muualla maailmassa. J yväskylään sijoittuu peräti 28 Aallon suunnittelemaa kohdetta. Mikä parasta, rakennukset edustavat kattavasti mestarin uran eri aikakausia. Ensimmäiset rakennuksista ovat valmistuneet 1920-luvulla ja viimeisimmät 80-luvulla. Tunnetuimpia Aallon rakennuksista ovat mestarin ”valkoista kautta” edustava Alvar Aalto-museo, Italiasta vaikutteita saanut, vaaleaksi rapattu Muuramen kirkko sekä punatiilinen ja linnamainen Säynätsalon kunnantalo, joka on Aallon tunnetuimpia ja ainutlaatuisimpia töitä. Säynätsaloon pääsee Jyväskylästä maanteitse vajaassa puolessa tunnissa, mutta matkan voi taittaa myös Päijänne-reittiä höyrylaiva s/s Suomella (Aalto e La Natura -risteily) tai asuntoveneellä. Jälkimmäinen on vuokrattavissa majapaikaksi vaikka koko Jyväskylän reissun ajaksi. Aalto-kohteisiin pääsee tutustumaan opastetuilla kävely- ja bussikierroksilla tai kiertämällä omatoimisesti Aalto-teemareittejä. Tarjolla on myös useamman päivän kestäviä GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU Aalto-teemaisia matkapaketteja. Arkkitehtuurin lisäksi Jyväskylässä voi kokea monia muitakin kulttuurielämyksiä. Esimerkiksi Alvar Aallon suunnittelemassa teatteritalossa pääsee nauttimaan laadukkaasta näyttämötaiteesta. Kevätkaudella Jyväskylän kaupunginteatterin ohjelmistoon kuuluu muun muassa ’Sydänmaa’, joka kiidättää katsojansa läpi Suomen itsenäisyyden vuosien aina 2010-luvun alkuun saakka. Maamme historian käänteitä seurataan yhden suvun tarinan kautta. Sydänmaan tragikoomiset ja sykähdyttävät tapahtumat tarjoavat ikkunan suomalaisuuden juuriin ja sukupolvien henkiseen perintöön. Jyväskylän kaupunginteatterissa nähdään kevätkaudella monia muitakin esityksiä. Niistä mainittakoon Hair-hippimusikaali, Miehen kylkiluu -klassikkokomedia sekä Päivänsäteet -kantaesitys. n Alvar Aalto -museo. Kuva: Visit Jyväskylä / Tero Takalo-Eskola Kevätkaudella Jyväskylän kaupunginteatterissa nähdään suomalaisuutta runollisesti ja koskettavasti kuvaava Sydänmaa. Tutustu lisää Alvar Aallon pääkaupunkiin: visitjyvaskyla.fi/alvaraalto Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen, graafinen suunnittelu Eija Haukka 19

matka MAINOSLIITE URHEASTI TAISTELLEIDEN SUOMALAISTEN JALANJÄLJISSÄ Matkailijoilla on mahdollisuus tutustua esimerkiksi Kuhmon ja Suomussalmen kunnostettuihin juoksuhautoihin. Talvisodassa (1939–1940) Suomen piskuiset sotajoukot taistelivat kavahtamatta puna-armeijan murskaavaa ylivoimaa vastaan. Joukkojen taistelutahto toi Suomelle tärkeitä voittoja erityisesti Kainuussa. Nyt matkailijat voivat tutustua talvisodan keskeisimpiin taistelupaikkoihin. T alvisodassa Suomi osoitti sisukkaalla taistelullaan, että edes suuri ja mahtava puna-armeija ei pysty sitä ongelmitta kukistamaan. Erityisen ansiokasta joukkojemme vastarinta oli Kainuussa. Suomussalmen ja Raatteentien taisteluissa Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona tuhosi Puna-armeijan 163. ja 44. jalkaväkidivisioonan ja kärsi vain pieniä tappioita. Kuhmossa se puolestaan motitti ansiokkaasti Neuvostoliiton 20 joukot ja tuhosi niiden avuksi tulleen Dolinin hiihtoprikaatin. Suomen sinnikkyyden ansiosta Neuvostoliitto luopui aikeistaan katkaista Suomi Oulun tasalta. Tänään matkailijat voivat tutustua Talvisodan tapahtumiin esimerkiksi Kuhmon Talvisotamuseossa, Saunajärven ja Lammasperän taistelupaikoilla sekä Suomussalmella Raatteen Portin Talvisotamuseossa ja Raatteen Vartiomuseossa. Kuhmossa ja Suomussalmella on nähtävänä myös kunnostettuja korsuja ja juoksuhautoja sekä kymmeniä sodan muistomerkkejä. ”Näissä kohteissa vieraillessa ajatukset palaavat Suomen historiaan ja sodan seurauksiin. Ne auttavat myös ymmärtämään sotia käyvien maiden tilannetta”, Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä pohtii. Määtän ja Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkisen mukaan sotahistoriallisiin kohteisiin voi tutustua omin päin tai asiantuntijaoppaan johdolla. Kuhmossa matkailija voi ladata puhelimeensa sovelluksen, joka opastaa kohteiden kiertämisessä. ”Sotahistoriaa tuntevan oppaan voi varata bussilla tai vaikka henkilöautolla tehtävälle tutustumiskierrokselle. Seutuoppaat osaavat kertoa useamman kunnan historiasta”, Heikkinen kertoo. Itselle sopivan lomapaketin voi varata Kuhmon tai Suomussalmen matkailuneuvonnan avustuksella tai omatoimisesti Wild Taiga -sivuston kautta. Kainuun matkalla voi sotahistorian lisäksi tutustua myös alueen upeisiin luontokohteisiin villieläimineen sekä nauttia rikkaasta kulttuurija liikuntatarjonnasta. Kuhmon Kamarimusiikki ja Musiikkijuhla Sommelo sekä Suomussalmella liikuttavat Raatteen Maraton ja Raatteen Marssi ovat hyviä esimerkkejä Kainuun ainutlaatuisesta tarjonnasta. n Lue lisää Talvisodasta Kainuussa talvisotakuhmossa.fi ja raate.fi kuhmo.fi, suomussalmi.fi, wildtaiga.fi GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE Daniel Cajanus palaa noin kolmensadan vuoden jälkeen Hollannista synnyinseudulleen Oulujärven rantamaisemiin. Cajanus-ooppera ja Kati Outisen luotsaama Kajaanin Runoviikko kruunaavat Kajaanin kesän. E uroopan hoveissa ja kansan karnevaaleissa esiintyi 1700-luvulla suomalainen kuuluisuus – Daniel Cajanus, ihmeelliseksi jättiläiseksi kutsuttu mies. Hänen kerrotaan olleen yli 2,5 metriä pitkä, mutta arviot pituudesta vaihtelevat suuresti. Daniel Cajanus syntyi Koutaniemellä, joka nykyään kuuluu Kajaaniin. Hän lähti nuorena miehenä maailmalle, missä hän ansaitsi elantonsa ulkomuodollaan. Hän työskenteli sirkuksen vetonaulana, henkivartijana ja sotilaana. Lopulta hän päätyi Amsterdamiin esiintymään yhtenä eläintarhan eksoottisista nähtyyksistä. Vielä hautajaispäivänäänkin hän keräsi yleisöä: kadut täyttyivät saattoväestä, joka hämmästeli jättiläismäisen arkun kulkua Haarlemin kaupungin läpi Sankt Bavon kirkkoon. Tuossa samassa kirkossa Cajanuksen tarina heräsi henkiin vuonna 2017, kun Zangstudio Haarlem esitti ilmiöksi nousseen modernin oopperan Cajanus – de gigantische opera. Nyt se tulee Suomeen, Kajaaniin. Cajanus – Jättiläisooppera esitetään hollantilais-suomalaisena yhteistuotantona vain muutaman kilometrin päässä Cajanuksen synnyinkodista Oulujärven rannalla Paltaniemellä. Ooppera ja Kajaanin Runoviikko kruunaavat Kajaanin huikean kulttuurikesän. Palkittu näyttelijä ja ohjaaja Kati Outinen on Runoviikon taiteellinen johtaja. n Cajanus – Jättiläisooppera saa suomalaisen ensi-iltansa Kajaanin Paltaniemellä 24. heinäkuuta. Egon Krachtin ja Hetty Heytingsin luomaa teosta on esitetty Haarlemin kaupungissa Hollannissa kirkossa, jonne Daniel Cajanus haudattiin. Kajaanin Runoviikko 3.–7.7.2019, Kajaani, www.runoviikko.fi GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU SÄÄSTÖPANKINRANTA 3, HELSINKI | Puh. +358 20 742 5320 www.meripaviljonki.fi Kuva: Diederik Rooker Cajanus – Jättiläisooppera 24.–28.7.2019, Kajaani, www.cajanus.fi 21

matka MAINOSLIITE ONNISTUTAAN BUSSILLA Onnibus.com alkoi seitsemän vuotta sitten mullistaa kaukobussiliikenteen hintoja ja reittejä. Onnibus ajoi nopeasti kaksikerrosbusseillaan pitkien bussimatkojen markkinajohtajaksi. L iikenneviraston tuorein selvitys kertoo, että Onnibus kyydittää joka toisen bussimatkustajan, joka reissaa yli sata kilometriä. Vuosittain tehdään neljä miljoonaa Onnibus-matkaa. ”Valttimme on kysyntään perustuva hinnoittelu, sillä tyhjät penkit ovat kalleimpia. Jos jonakin tiistaina moni 89 paikasta uhkaa jäädä varaamatta, pystymme nopeasti alentamaan hintaa”, OnniBus.com Oy:n toimitusjohtaja Lauri Helke sanoo. Onnibus mainitaan yhä useammin vierail- la toimialoilla. Muun muassa magneettikuvausyritystä on kutsuttu alansa onnibus-palveluksi. Helke on yleisnimestä kiitollinen. Lokakuussa 2018 Koiviston Auto -perheyritys osti kaikki OnniBus.com-osakkeet. Helke myhäilee 68 bussinsa nyt pääsevän Suomen suurimman bussikonsernin varikoille. Isojen kaupunkien lisäksi Onnibuskohteita ovat laskettelukeskukset Levi, Ruka, Ylläs, Himos ja Tahko. Helke konkretisoi, että Onnibus-matka Helsingistä Leville voi maksaa 25 euroa. Matkan kesto ei huvittelijoita arveluta, sillä bussit ovat usein täysiä. ”Ihmiset osaavat laskea, että he säästävät esimerkiksi lentomatkaan verrattuna 200 euroa. Sillä rahalla saa kohteessa vaikkapa lisävuorokauden.” Helke havainnoi, että vapaa-aikanaan matkustava katsoo hintaa, matka-aikaa ja vuorotiheyttä. Reiteillä, joilla juna on selvästi nopeampi, bussimatkan pitää maksaa selvästi vähemmän kuin junamatka. Helke lupaa, että tämä Onnibus-ajattelu pätee myös jatkossa. ”Voitimme erän, mutta toinen erä eli digitaalinen taistelu on alkamassa”, Helke asemoi. Hän viittaa kesällä tulevaan liikennepalvelulakiin. Sen pitäisi tuottaa joukkoliikenteeseen verkkokauppoja, joista voisi ostaa kotoa asti koko matkan, esimerkiksi paikallisbussi-kaukobussi-taksi-ketjun. Matkanteon helpottaminen vaatii tietotekniikalta paljon, kun matkustustapoja on monia. ”Verkkokauppamme on hyvä, mutta sitä pitää kehittää, jotta siellä käydään myös sitten, kun suomalainen ostaa liput yhdestä mobiiliapplikaatiosta”, Helke visioi. n joilla ”Reiteillä, juna on selvästi nopeampi, bussimatkan pitää maksaa selvästi vähemmän kuin junamatka. Lauri Helke ajoi ensimmäistä Onnibus-reittiä Tampereelta Poriin uudenvuodenpäivänä 2012. 22 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

matka MAINOSLIITE Lohjalla ei käy aika pitkäksi Teksti ja kuvat: Anu Kiiveri Kauniin Lohjanjärven välitön läheisyys, upeat harjumaisemat sekä monipuolinen kulttuuritarjonta tekevät Lohjasta vastustamattoman kaupungin. L ohjalla on helppoa siirtyä tunnelmasta toiseen. Rehevän luonnon ympäröimä kaupunki tarjoaa erilaisia liikuntamahdollisuuksia ympäri vuoden. Lisäksi virkeä kahvilakulttuuri ja kulttuuripalveluiden laaja kirjo hakevat vertaistaan. Lohjalla voi liikkua ja harrastaa monipuolisesti liikuntaa niin järvi, kuin harjumaisemissakin. Lohjanjärvellä viihtyvät niin veneilijät, kalastajat kuin purjehtijatkin. Aktiivisen päivän kruunaa lounas vaikkapa Aurlahden rannassa järvimaisemia ihaillen. Kesäisin Lohjalla suunnistetaan, juostaan ryhmissä ja jumpataan rannalla. Talvisin harjulla hiihdetään.” Kisakalliossa on liikunnallista toimintaa ympäri vuoden ja Päiväkummun kylpylässä on ihana rentoutua”, kertoo Minna Ermala Lohjan kaupungin matkailu-, markkinointi- ja PR-toiminnosta. Lohjalaiset rakastavat kahviloita Lohjalta löytyy asukaslukuunsa nähden runsaasti tasokkaita kahviloita, joissa esiintyy nimekkäitä artisteja. Kahvilapäivä, kahviloiden kulttuuritapahtumat sekä alueen kaksi omaa kahvipaahtimoa kertovat Lohjan vahvasta kahvilakulttuurista. ”Senioriryhmät käyvät usein ensin treenaamassa, jonka jälkeen he siirtyvät porukalla kahvilaan vaihtamaan kuulumisia”, Ermala valottaa. Kulttuuripalveluita ja retkikohteita Kulttuurinnälkäisiä Lohja hemmottelee muun muassa teatteriesityksillä, museoilla ja Lohjan kaupunginorkesterilla.” Kaupunginorkesteri on esiintynyt myös isojen tähtien säestäjinä, mutta yhtä lailla he esiintyvät kirjastoissa ja vanhainkodeissakin”, Ermala summaa. Etenkin ryhmiä Lohjan seudulla kiinnostavat ainutlaatuinen Tytyrin Elämyskaivos, Alitalon suosittu omenaviinitila ja legendaarinen Hyrsylänmutka. Kasveista innostuvat suuntaavat Karkalinniemen Arboretum Magno-liaan. ”Pieni kätketty helmi on Kaarteen sotamuseo, missä käyminen koskettaa. Samassa yhteydessä on herttainen mosaiikkigalleria”, päättää Ermala. n GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 23

matka MAINOSLIITE Lataa RED by Dufry -sovellus ja SÄÄSTÄ 5 % * taxfree-ostoksistasi RED by Dufry on kansainvälinen Duty Free -kanta-asiakasohjelma, jonka jäsenenä ansaitset taxfree-ostoksistasi pisteitä ja nautit jäsentasosi mukaisista kanta-asiakasalennuksista ja -eduista. Liity nyt jäseneksi ja saat välittömästi 5 % alennuksen taxfree-ostoksistasi Helsinki Duty Free -myymälöissä Helsinki-Vantaalla sekä muissa Dufry-konsernin Duty Free -myymälöissä ympäri maailman. Lue lisää: www.redbydufry.com 24 *Käyttöehtojen mukaisesti GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU poislukien tupakka- ja alkoholituotteet