Viheralan laajin tuote- ja osoitehakemisto Uutuus RIIMUKIVI Viherympäristö 1.B/19 | 10 € Riimukivi Muinaisten riimukivien tarinat kuljettavat meidät aikamatkalle Skandinavian rautakauteen ja varhaiskeskiaikaan. Kaiverrettujen kivipaasien eli riimukivien kuvioista ja luontoaiheista löytyy yhtymäkohtia Ruduksen betonikiviuutuuteen Riimukiveen. Uutuuskiven ladonnassa voi nähdä yhteneväisyyksiä metallikettingin silmukoiden nauhaan ja lujaan sidokseen. Riimukivien muodostama pinta elää, kasvaa ja kehittyy. Riimukivi läpäisee tehokkaasti vettä. www.rudus.fi/pihakivet VYM1901B_kannet.indd 1 Vihreä Kirja 2019 Viheralan laajin hankinta- jaVihreä osoitehakemisto Kirja 2017 Viheralan laajin hankinta- ja osoitehakemisto ELÄVÄ PINTA ORGAANINEN MUOTO TUKEE VEDEN KIERTOA MUUNTUVA LADONTA TÄÄLLÄ VARTIOIN MINÄ Miten turvataan pihojen hoitotaso? 3/1/2019 11:50:48 AM

Viherrakentajan työkalupakki VIHERALUEIDEN HOITO Piha- ja ympäristörakentamisen asialla. Pihalaatat Pihakivet Pihakivisarjat Jatkuva tuotekehitystyö, kokonaisuuksien hahmottaminen sekä tinkimätön laadun tavoittelu ovat toimintamme peruspilareja. Kysy meiltä parhaat ratkaisut piha- ja ympäristörakentamiseen. KIINTEISTÖHOITO MAANRAKENNUSTYÖT RAKENNUSTYÖT • Ylläpito • Kausityöt • Puhtaanapito • Lumityöt • Hiekoitus • Rakenteiden pohjatyöt • Kasvualustatyöt • Täytöt • Kivityöt • Puutyöt • Materiaalien kuljetus • Ruohonleikkuri • Palkkiniittokone • Niittomurskain • Lehti-imuri • Reunaleikkuri • Kantojyrsin • Rikkaruohoharja • Kadunpesulaite • Harjauslaitteet • Lumikauha • Lumiaura • Puskulevy • Lumilinko • Hiekoitin • Kaivurit • Sorakauha • Tasoituskauha • Nelitoimikauha • Seulakauha • Jyrsin • Tasoitusritilä • Kivilatoja • Reunakivinostin • Ruuvipaaluadapteri • Generaattori • Trukkihaarukka • Maapora • Käsityökalut Muurikivet • Diesel • 23 hv Kubota • 1080 kg • Diesel • 26 hv Kubota • 1460 kg • Diesel • 38 hv Kubota • 1590 kg • Diesel • 57 hv Kohler • 2100 kg • Kevyt • Edullinen peruskone • Voittamaton teho-hintasuhde • Nopeus 19 km/h • Voimaa ja ketteryyttä • Nopeus 22 km/h • Tehokkain malli • Voimaa, nopeutta, vääntöä • Nostokyky 1500 kg Myynti (03) 347 8825 myynti@avant.fi Varaosat (03) 347 8865 varaosat@avant.fi Huolto (03) 347 8875 huolto@avant.fi Vaihde (03) 347 8800 © 2017 Avant Tecno Oy, kaikki oikeudet pidätetään. Avant ja muut tuotemerkit ovat Avant Tecno Oy:n omaisuutta. www.avant.fi VYM1901B_kannet.indd 2 3/1/2019 11:50:50 AM

Toteuta Kukkasi Unelma ... .. Osta kotimainen kukka-allas VYM1901B_3-21.indd 3 valmistaa ja myy p. 020 78 11 700 www. ekinmuovi.fi 3/1/2019 12:00:27 PM

TÄYDELLISEN PIHAN LUJAT AINEKSET Suosituimmilla tuotteillamme kuten Herraskartanokivillä ja antikkipinnoillla onnistuu täydellinen piha. Herraskartanokivi sopii myös nurmikon reunakiveksi sekä portaiden, kukkapenkkien ja tukimuurien rakentamiseen. Antiikkipinnat ovat lyöneet itsensä läpi mallistossamme. Ne tuovat lisää useita ladontavaihtoehtoja pihan elävöittämiseen. Teimme pihan kaunistamisen helpoksi. Loimme Kivi-iisi tuoteperheen, jolla pihalle saadaan helposti ilmettä. Kivi-iisi tuoteperheestä löytyy Aita-Albertti, myös valojen kera sekä Piha-Birgitta–tuotepaketit. Kysy lisää myyjiltämme! www.lujabetoni.fi/yhteystiedot VYM1901B_3-21.indd 4 3/1/2019 12:00:30 PM vihreä

vihreäkirja_1_tekstit vektoroitu.indd 1 VYM1901B_3-21.indd 5 26.2.201912:00:31 23.56.57 PM 3/1/2019

VYM1901B_3-21.indd 6 3/1/2019 12:00:33 PM

Paljon erilaisia muotoja ja värejä. Päästä luovuutesi valloilleen. PIHASUUNNITTELIJAN JA -RAKENTAJAN SUOSIKKI Benders tarjoaa kaiken: Pihakivet, muurikivet, aitakivet, porraskivet, koristekivet, reunakivet, tukimuurit... Mittatarkkoina ja yhteensopivina. www.benders.fi tai soita 0207 66 99 50 Muuri valamatta kerralla valmiiksi! L- ja T -mallit. 4kN ja 20kN pintakuormille. Telattu siisti näkyvä pinta. VYM1901B_3-21.indd 7 Sivuilla urosja naaraspontit. 3/1/2019 12:00:33 PM

JT_VY2019_painoon.indd VYM1901B_3-21.indd 8 1 27.2.2019 7:53:58 PM 3/1/2019 12:00:34

53:58 Maiseman ystävä www.haveno.fi Oy Haveno Ab | haveno@haveno.fi | 09 805 6610 VYM1901B_3-21.indd 9 Marte-istutussastia 3/1/2019 12:00:35 PM

TORPANPIHA® Sadepuutarhamulta Varastoi ja viivyttää hulevesiä. Ääriolosuhde: rankkasade Ääriolosuhde: lumi, jää, routa Torpanpiha ® Sadepuutarhamulta varastoi vettä testissä siten, että virtaamaa riitti jopa 16 tuntia, kun verrokkituotteet läpäisivät saman määrän vettä 4-6 tunnin kuluessa. Maininnan arvoista on myös se, että suodanta-aika oli sama vaikka rankkasadetta mallintavia kastelukertoja lisättiin. Torpanpiha® Sadepuutarhamullan ominaisuudet vettä hidastavana elementtinä ovat erinomaiset. Aalto Yliopistolle tehdyn tutkimuksen mukaan Torpanpiha® Sadepuutarhamulta pidätti vettä pidempään ennen kuin varsinainen suodanta alkoi. Testissä tuo aika oli jopa 127 minuuttia, kun verrokkituotteilla vastaava aika oli 30 ja 37 minuuttia. Vaikka maa jäätyi ja suli, routa saapui testiajanjaksolle, Torpanpiha® Sadepuutarhamullan rakenne ei läpijäätynyt joten sen läpäisykyky (hydraulinen johtavuus) säilyi läpi koko talvikauden. Kysy lisää tuotteesta ja pyydä tarjous, kysy käyttövinkkejä tai lisää tietoa tuotteen ominaisuuksista soittamalla multa-asemillemme. Hyvinkään Tieluiska Oy Multa-asemat: Espoo 020 759 0550 ja Vantaa 020 759 0520 VYM1901B_3-21.indd 10 www.tieluiska.fi/sadepuutarhamulta kasvualustat@tieluiska.fi 3/1/2019 12:00:36 PM HeatW

ROUDANSULATUKSEEN Lämmitykseen • Betonitöihin HeatWork Roudansulatuslaitteet Puh. 020 785 1270 HeatWork laitteella: • Sulatat tehokkaasti routaa. Routa sulaa jopa 80cm/vrk • Lämmität rakennuskohteita kytkemällä laitteeseen uudet CliWi lämpöpuhaltimet • Kovetat hallitusti betonia HeatWork Finland OY Kolmas linja 11B, 00530 Helsinki, Finland Puh +358 (0) 20 785 1270 Jens Heinonen Puh 040 735 6669 jens@heatwork.com www.heatwork.com 2 HeatWork_ilm.indd 2 11 VYM1901B_3-21.indd VIHREÄ KIRJA 2019 2/12/2019 12:00:36 8:55:49 PM AM 3/1/2019

VASTUULLISTA KONEKAUPPAA Grillo ruohonleikkurit viheralan ammattilaisille ja vaativaan kuluttajakäyttöön jo vuodesta 1952 Grillon tehokkaat ja sujuvat ruohonkerääjämallit ovat käsite ja niitä löytyy bensiini- tai dieselkäyttöisinä sekä 2- ja 4-vetoisina. Matalan painopisteensä ja erityisesti pienen kääntösäteensä ansiosta Grillon sauvaohjattu malli on leikkuunopeudeltaan omaa luokkaansa. Yli puolet Saksan Bundesliigan joukkueista luottaa Grilloon. Kuvassa ammattikäyttöön soveltuva dieselkäyttöinen ja nelivetoinen FD900. Yanmar tela- ja pyöräalustaiset kaivinkoneet ovat tunnettuja kaikkialla. 1 – 12 tonnin työpainoissa Yanmareista löytyy tehokas kone työhön kuin työhön. Runko-ohjatut Yanmar pyöräkuormaajat ja tela-alustaiset Yanmar dumpperit täydentävät työmaan Yanmar-perheen. Kramer on kiinteistönhoidon ja teiden kunnossapidon moniosaaja. Nelipyöräohjauksensa ansiosta se on ketteryydeltään ja tehokkuudeltaan omaa luokkaansa. Pieni kääntösäde ja hyvä näkyvyys takaa turvallisen työskentelyn ahtaissakin pihoissa. Runsas työlaitevalikoima niin kesän kuin talvenkin tarpeisiin. Kuvassa Kramerin isoin ja uusin malli 8155. Klaukkala: Metsäkyläntie 6, 01800 Klaukkala 09 424 12000 Huolto & varaosat 09 4241200 Huolto 0400 540 140 Tampere: Tuottotie 1, 33960 Pirkkala 0400 740 120 Turku: Tuulissuontie 26, 21420 Lieto 0400 173 953 KH-KONEET VIHREÄ KIRJA.indd 1 VYM1901B_3-21.indd 12 28.2.2019 8.09 3/1/2019 12:00:37 PM

VYM1901B_3-21.indd 13 3/1/2019 12:00:38 PM

Jyväskylän Paviljonki Jyväskylän Paviljonki14.–15.2.2018 12.–13.2.2020 Dynaaminen kasvillisuus Uutuus! Aino Karilas Dynaaminen kasvillisuus Kaunista ja kestävää monimuotoisuutta rakennetuille viheralueille Tekijä: Aino Karilas Viherympäristöliitto ry 2019 55€ Rakennetun ympäristön teettäminen 37€ Tekijä: Reijo Eskola Viherympäristöliitto ry Viherympäristöliiton julkaisu nro 64 Rihman kiertämät Ihmisten kaupunki Tekijät: (toim.) Mauritz Vestberg ja Sari Timonen 2018 Omakustanne 39,5€ 15€ KESY Kestävän ympäristörakentamisen toimintamalli Toimintaperiaatteet kestävän kehityksen toteuttamiseksi ympäristörakentamisen hankkeissa Tekijä: Gehl, Jan Rakennustieto 55€ KESY-toimintamalli Kestävä ympäristörakentaminen -työryhmä, Viherympäristöliitto ry Katso koko valikoima osoitteesta: kauppa.vyl.fi VYM1901B_3-21.indd 14 3/1/2019 12:00:38 PM

Viherympäristöliiton hallitus Puheenjohtaja YTT, ympäristöneuvos Sauli Rouhinen Jäsenet Timo Koski Kaisa Koskelin Maisemasuunnittelijat ry MAS Tommi Granholm METO / Kuntien metsäammattilaiset ry Jaani Turunen Päivi Kiviniemi Pia Kuusiniemi Anu Riikonen Tomi Tahvonen, vpj Hanna Tajakka Jussi Häkkinen Sihteeri Pääsihteeri Seppo Närhi, seppo.narhi@vyl.fi, p. 0400 419 085 VYM1901B_3-21.indd 15 3/1/2019 12:00:38 PM

- alan tunnettuuden lisääminen - viheralan hanketoiminta, esimerkiksi viheralueiden kunnossapidon laadun arvioinnin kehittäminen ja viheralueiden hoitoluokituksen uusiminen Seppo Närhi, pääsihteeri: seppo.narhi@vyl.fi, 09-5841 6505, 0400 419 085 Aino Arjas (pois työpaikalta) järjestösihteeri Tiia Naskali, koordinaattori: tiia.naskali@vyl.fi, 09-5841 6518, 050 4381 860 Essi Mäkinen, essi.makinen@vyl.fi, 09-5841 6512, 040 7499 331 Jyri Uimonen, Vihervalvoja-pätevöitys: jyri.uimonen@puutarhaliitto.fi, 09-5841 6550 VYM1901B_3-21.indd 16 3/1/2019 12:00:40 PM

& kestävän kehityksen pintaratkaisut GBC (Green Building Council) Finland julkaisi 6.2.2019 Kestävä infra -määritelmän. Siinä on 9 pääkohtaa, jotka kiteyttävät sen, mitä on ”vihreä rakentaminen”. Se sisältää muun muassa ulkoilu- ja virkistysalueet. Me Fidecolilla kannamme vastuumme kestävän kehityksen tukemiseksi ja teemme voitavamme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Se onkin ensimmäinen kohta, jonka GBCF nostaa esille. Mikä on sitten meidän osuutemme tämän toteutumisen tukemisessa? Ilmastonmuutoksen hillintä tarkoittaa sitä, että tehdään kestäviä valintoja kuluttavien sijaan. Monesti nämä ovat ihan arkisia asioita; kimppakyytien hyödyntäminen yksin autoilun sijaan, ruokailutottumukset, kierrätys, pyritään korjaamaan vanhaa jne. Tärkeä kriteeri nykyrakentamisessa on kestävyys. Kestävyys tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että rakennettu pinta kestää, eikä sitä tarvitse uusia tasaisin väliajoin. Tämä on Fidecolin erityisalaa. Tuotamme asiakkaillemme pintoja, jotka ovat kulutuskestäviä, käyttäjien tarpeet huomioon ottavia, teknisesti toimivia ja elinkaarivaikutusten näkökulmasta mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavia. Tuotteillamme vaikutetaan myös liikennejärjestelmän ja yhdyskuntarakenteen kehittämiseen. Barrikade luonnonkivipinnoitteemme on loistava esimerkki tuotteista, jotka sujahtavat kestävän kehityksen mukaiseen infrarakentamiseen. Ylpeydellä esittelemme myös huippu-uutuutemme: Organic-Lock -sideaineen kivituhkalle. Organic-Lock on nimensä mukaisesti orgaaninen, täysin kasvipohjainen sideaine, jolla kivituhkaan sekoitettuna saadaan rakennettua hyvin kestäviä ja luonnollisia pintoja. Tuote on niin mullistava ja uusi Euroopassa, että sillä on varmasti hieno tulevaisuus nykyaikaisen, vihreitä arvoja kunnioittavan maisemarakentamisen rintamalla. Organic-Lockiin pohjautuvaa Fesconin valmistamaa saumaushiekkaa on myös saatavilla FescoLock-nimisissä säkeissä. Tuote on helppo asentaa, pysyy paikallaan ja siten ehkäisee kasvuston syntyä saumoihin. YHTEISTYÖKUMPPANIN TUOTTAMA JUTTU VYM1901B_3-21.indd 17 www.fidecol.fi VIHREÄ KIRJA 2019 17 3/1/2019 12:00:46 PM

Laadukkaita kasvualustoja kaikkiin kohteisiin 18 VYM1901B_3-21.indd 18 VIHREÄ KIRJA 2019 YHTEISTYÖKUMPPANIN TUOTTAMA JUTTU 3/1/2019 12:00:50 PM

” Viherrakentaja voi olla varma, että saa meiltä samanlaisen, vakioidun tuotteen ympäri Suomen.” Kekkilä Oy on palvellut viherrakentamisen ammattilaisia yli 30 vuotta. Pitkä kokemus näkyy laadukkaina, kohteen mukaan räätälöityinä tuotteina ja monipuolisina palveluina. Kekkilä onkin noussut Suomen johtavaksi viherrakentamisen kasvualustojen toimittajaksi. Viherrakentamisen laatuvaatimukset ovat kasvaneet viime vuosina. Lopputuloksen odotetaan olevan aikaa ja käyttöä kestävä, tilaajan tarpeet täyttävä ja ympäristöystävällisesti toteutettu. Näiden vaatimusten saavuttamiseen Kekkilä on oikea kumppani. ”Meillä on erittäin kattava tuotevalikoima kaikkeen viherrakentamiseen, mutta yhä useammin räätälöimme tuotteita myös asiakkaiden ja rakennuspaikkojen tarpeiden mukaan. Käytettävät raaka-aineet ja valmiit tuotteet, kuten kasvualustat, analysoidaan tarkasti. Asiakas saa juuri sitä mitä haluaa”, liiketoimintajohtaja Mikael Johansson vakuuttaa. ”Kasvualustat ovat usein tärkeä osa hulevesien hallintaa. Olemmekin kehittäneet kokonaan uusia hulevesiratkaisuja. Myös katto- ja kansirakentaminen on lisääntynyt ja siihen meillä on oma, kevyt kasvualusta. Puistoissa puolestaan halutaan lisätä luonnon monimuotoisuutta ja tähän tarkoitukseen löytyy esimerkiksi niittymulta.” Kattava tuotevalikoima Kekkilällä on valtakunnan laajin viherrakentamisen tuotevalikoima. ”Viherrakentaja voi olla varma, että saa meiltä samanlaisen, vakioidun tuotteen ympäri Suomen. Erikoistuotteiden räätälöintiin tarjoamme asiantuntija- ja analyysipalvelut”, myyntipäällikkö Hannu Saranko kertoo. ”Edistämme kiertotaloutta käyttämällä mahdollisimman paljon kierrätysmateriaaleja. Olemme lisänneet muun muassa kierrätysmoreenin käyttöä. Tällä hetkellä noin kolmannes kasvualustojen materiaaleista on kierrätystuotteita.” Kasvualustojen lisäksi istutuksille tarkoitetut Kekkilän kuori- ja koristekatteet ovat olleet viherrakentajien suosiossa. Myös lasten leikkipaikkojen ekologinen, lehtipuusta valmistettu turvakate on kysytty tuote. Kasvualustat valmistetaan pääasiassa Kekkilän 17 multa-asemalla, jotka kattavat Vaasa–Joensuu-linjan eteläpuolisen alueen. Multa-asemalta on useimmiten alle 50 kilometrin matka rakennuspaikalle, joten kuljetuskulut pysyvät kohtuullisina. Kestävää kehitystä Koska viherrakennuskohteet tuovat luonnon ihmisten lähelle, on rakentamisessakin tärkeää huomioida ympäristöystävällisyys ja kestävä kehitys. ”Toimimme aina kestävän ympäristörakentamisen periaatteiden mukaisesti. Pyrimme minimoimaan raaka-aineiden kuljetukset ja tiheän multa-asemaverkostomme ansiosta se onnistuu hyvin. Rakennuspaikalla valmistettavat kasvualustat ovat myös yksi keino vähentää kuljetukset minimiin. Paikalla valmistettaviin kasvualustoihin tarjoamme mielellämme konsultointi- ja analyysipalveluja sekä täydentäviä raaka-aineita”, Johansson sanoo. Kekkilän kasvualustoissa käytetään ravinteena pääasiassa yhteiskunnan biojätteistä valmistettua kompostia. ”Orgaanisena ravinteena kompostilla on pitkäaikainen lannoitusvaikutus. Komposti tekee kasvualustan multavaksi ja edistää maan pieneliötoimintaa. Kompostin valmistamme omilla kompostointilaitoksillamme. Kasvualustoja täydennetään tarvittaessa kalkilla ja mineraalilannoitteilla.” Kekkilän kasvualustat ovat aina Viherympäristöliiton suositusten mukaisia niin raekooltaan kuin muiltakin ominaisuuksiltaan. Kasvualusta käyttäytyy samalla tavalla kaikissa kohteissa. YHTEISTYÖKUMPPANIN TUOTTAMA JUTTU VYM1901B_3-21.indd 19 Ota yhteyttä Myyntipäällikkö Hannu Saranko puh. 045 633 3022 hannu.saranko@kekkila.fi Kekkilän asiakaspalvelu puh. 020 331 404, asiakaspalvelu@kekkila.fi kekkilaviherrakentaminen.fi VIHREÄ KIRJA 2019 19 3/1/2019 12:00:50 PM

Kiertotaloutta parhaimmillaan ProBIO Tech™ mikrobien käyttö kasvun tehostajana N ykyisin käytetyt ympäristötekniset ratkaisut hoitavat vain ympäristössä esiintyviä oireita. Olisi kuitenkin parempi hoitaa oireiden sijasta niiden aiheuttajia. Elinympäristössämme elää miljoonittain eri tavoin vaikuttavia mikrobeja. ProBIO Tech™ tuotteen käytön tarkoituksena on edistää ja parantaa tehokkaiden hyödyllisesti vaikuttavien mikrobien toimintaa, jotta ympäristömme voisi toipua. Luonnon tasapainon on mahdollista palautua, mikäli osaamme käyttää hyödyksi luonnon omia prosesseja. Monipuolisen viljelyn seurauksena maaperän eliöstökin monipuolistuu. Erilaisten orgaanisten ainesten lisääminen laajentaa maaperän mikrobikantaa. Hyödylliset ja haitalliset mikrobit kamppailevat jatkuvasti valta-asemasta. Miljoonat seuraajamikrobit ovat valmiita muuntumaan valta-aseman saavuttaneiden mikrobien kaltaisiksi toimiakseen niiden kanssa. Tehokkaiden hyödyllisesti vaikuttavien mikrobien päästyä vallalle niiden positiiviset vaikutukset kertautuvat ja taudinaiheuttajia vähentävät ominaisuudet aktivoituvat – maaperässä, ilmassa ja vedessä – kasvustoissa ja puustossa – maatalous- ja puutarhatuotteissa (turvallisempaa ruokaa) – ihmisten ja eläinten terveydessä 20 VYM1901B_3-21.indd 20 VIHREÄ KIRJA 2019 Suomen Biokiertotuote Oy on kehittänyt menetelmän, millä saadaan kauppapuutarhojen ym. kasvualustojen biojätteet kierrätettyä uudeksi ja tautivapaaksi. Hyötymikrobien jatkuvalla käytöllä ja yllä kuvatulla laitteella voidaan kasvualustojen käyttöikää pidentää moninkertaiseksi. KiTa1000 mobiilimurskaimen avulla voidaan hyödynnettävät biojätteet jalostaa siellä missä ne ovat, eli asiakkaan luona, ja ottaa ne käyttöön saman tien tai aumata myöhempää käyttöä varten. Laite on helposti liikuteltavissa, henkilöauton vetämänä. Suomen Biokiertotuote Oy Lisätietoa Mia Snellman Pääpuutarhuri ProBIO Tech tuotteet +358 44 240 9773 mia@biokiertotuote.fi Martti Kivioja Senior Advisor KiTa1000 teknologia +358 500 522 147 martti@biokiertotuote.fi YHTEISTYÖKUMPPANIN TUOTTAMA JUTTU 3/1/2019 12:00:51 PM

Älykäs kaupunki – Smart City Ä lykäs kaupunki -teema esiintyy nykyään lähes jokaisessa puheenvuorossa. Me Lehtovuorella pyrimme olemaan älykkäissä kaupunkikalusteissa edelläkävijä ja tällä tavalla kehittämään suomalaisia katu- ja puistoympäristöjä. Esittelemme tässä kolme konkreettista esimerkkiä siitä, miten älykäs kaupunki -teema tulee ilmi kaupunkikalusteissa. Älykkään kaupungin kalusteet voivat esimerkiksi tarjota käyttäjille kokonaan uutta lisäarvoa uusien ominaisuuksien avulla ja alentaa huoltokustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä. CitySolar: Kustannukset ja hiilijalanjälki kuriin auringon voimalla • Aurinkoenergialla toimiva puristava roska-astia • Täyttöasteen mittaus, tyhjennyshälytykset ja pilvipalvelu • Yli 90% säästöt jätteenhuollon kustannuksiin ja hiilidioksidipäästöihin Älykkäät penkit ja tuolit • Penkkien valaistuksella puistojen ilta-aikojen käyttöastetta korkeammaksi • USB-lataus puhelimille houkuttelee pysähtymään hetkeksi • WiFi helpottaa erityisesti turistien elämää Sähköpyörät lataukseen turvallisesti ja tyylikkäästi • Haluatko sinäkin olla pyöräilyn ja räjähtävästi kasvavan sähköpyöräilyn edelläkävijä? • Sähköpyörät vaativat pyörien säilytykseltä enemmän: turvallisen säilytystavan ja latauspistokkeen • Nyt tarjolla pyörätelineet joissa sähköpyörien latauspistokkeet tyylikkäästi ja turvallisesti integroituna rakenteeseen YHTEISTYÖKUMPPANIN TUOTTAMA JUTTU VYM1901B_3-21.indd 21 VIHREÄ KIRJA 2019 21 3/1/2019 12:00:54 PM

vihreä kirja 2019 sisällys Miten turvat aan pihojen hoitotaso? Onko rakentam isen viimeine n vaihe ylläpitova rakennuksella, kuin sen jatkeena ihe, niin olevalla pihallaki n? pelastustiet on aurattava ja kuvat: seppo liukkautta torjuttava närhi , jotta liikkua turvallise kansalaiset voivat iinteistön ylläpitoa luun, kauppaan sti. Kuljetaan kouteistökohtainen ohjaa kiinvät ensimmäi , asiakirjakosiin, ambulans töihin ja harrastuksenä asukkaall konaisuus, e, vieraalsin ja paloauton le tai kiinteistö huoltokirja tää päästä n ohikulkevalle tai laiselle. kiinteistö kansa- Puhtaana oven eteen hätätilant piUlkoalue eessa. laadittava maankäynpitokirja. Se on pitoa on puhtaanapito, iden ylläpitoa ovat ttö- ja rakennus pihasta kaikkina roskien kerääminen lain mukaisest - kä kasvillisu talvikunnossapito sevuodenaikoina. i kaikille rakennusl villisuustöitä ustyöt Kiinteistö alaisille hankkeill Kasuvan on esimerkik 2009 mukaan. RYL e. si nurmikoiden leikkaus Kiinteistöhoito ja syksyllä lehtien Nyt talvella, on jaettu hoitokoko Mitä keräys. kun naisuuksiin, tehdään lunta sataa ja - kolämpöt joista ulkoaluei ul- sille, perennoikasvukaudella istutukila sahaa den hoito eli tontilla tapahtuva lle, puille ja puolella, jokainen nollan ala- ja ylät hoitotyöt näkypensaille? Ei välttämättä ymmärtää talvikunmitään. Osa nossapidon tärkeyden taloyhtiön omaisuudesta . Huoltoreitit saatetaan jättää ja hoitoa. ilman Miksi? teksti: kaisa koskelin, K Viherympäristö-lehti/Vihreä Kirja Hinta: 10 euroa julkaisijat Viherympäristöliitto ry, puh. 09- 584 166 (Puutarhaliiton keskus) Viljatie 4 C 00700 HELSINKI Puutarhaliitto ry, puh. 09-584 166 Viljatie 4 C, 00700 HELSINKI viherymparisto@viherymparisto www.viherymparisto.fi ja www.vihreakirja.fi Toimitus Päätoimittaja Seppo Närhi puh. (09) 5841 6505, 0400 419 085 seppo.narhi@viherymparisto.fi Viherympäristö-lehden tilaukset puh. (09) 5841 6501, 5841 6503 ILMOITUKSET Media Bookers Markkinointipäällikkö: Hannu Pyykkö Puh 010 504 2900, gsm 050 2250 Ratakuja 1 LT 1, 01300 Vantaa www.mediabookers.fi hannu.pyykko@mediabookers.fi perinteisiä kasvi-istut uksia hoidon määrää pitää voidaan vähentää.tehohoitaa ensimmäis joudutaan et vuodet, Jos alkuvaihee istutuksia sen jälkeen uusimaan. n hoito jää tehdyt istutukset Myös tekemättä pärjäävät heikosti liian harvat ja , melko uusista pienikokok rikkakasve oisilla pihoista, joissa hoidon haasteet ja vastaan. nämä kuvattaimilla ovat ovat jo näkyvissä. 28 VIHREÄ KIRJA 2019 Ylläpitotyö on käsityötä vaativaa työtä ei tehdä, eikä tilata oikeaoppi Ylläpitotyötä tai -aikaisesti eli rikkaruoh . Viheromaisuutta sesti useita tuhansia ojen kitkemistä, kanttaam euroja, ta hoitaa. ei osa- tai ista, lannoitus satoja. Kun tämä jopa kymmeniä kalkitusta ja ta, viihtyisyy Kasvien tuoma esteettisyy kaikkea osa omaisuud s, ta jätetään s, värit, tuoksut työvoimaa vaativaa käsin tehtävää, eshoitamatta ja ja muodot pihapiirissä haihtuvat päätetään sia, on rahaa arvosteta Suomessa työtä ei suuresti turhina euroina tuhlattu kohtuutto uuilmaan kun niitä ti verrattuna saitoja leikataan . Pensaita, pensamassiihen, että omaisuut ruohojen annetaanei hoideta ja rikkatarpeen mukaan olisi hoidettu sovitusti. Mekaanin kilpailla koristekas ta tai vien kanssa usein ja vähällä - kustannu tilasta, työllä, kakasvien torjunta en kitkentätyö, rikstehokkaasti. Kysytään, miksi valosta ja ravinteista. ei kuitenkaa Nurmikoiden ja istutusten tämä arvossaan, se n ole jon, hoitoon on on peruskau kun istutuksia maksoi näin pal- vät ja raa kopullaa, ei selkeät ohjekokon olemassa hyniin kivaa muttatai pak- mattomien vuosienkunnostetaan hoitateistö RYL, VHT´14 aisuudet, Kiinlista. Kitkentä pakol- nä jälkeen tai mikä työtä nyppimisessä ja turhana, riittävä pidetään kalliina niin paljon maksaa. si- tiedosta ei ole pulaa.esimerkiksi joten työ on käsityötä, Se tetaan nurmikot siisteystaso saavusateessa tai paisteessa työasento Asenteissa leikkaamalla. , kuluttava. Istutusnel kasveille ja nurmihein korjattavaa Rikkausein enemmän iöitä on Ongelma ille on kuitenkin luonteenomaista on edelleen kaan. Istutukset kuin osataan ajatellaasenteessa. Viheralan (rakennu vieressä kylväytyntäyttää tyhjä tila, oli ovat jatkumoa kolle jossa saumaton nurminöinti) ammattil s- kiinteistö-, isäntutettu koristeka yt luonnon- tai isyhteys nurmikon leikkaamisen aisten suhtautum svi. sessa ylläpitoja istutusalueen Monelle puutarhat itai sen välillä hoitamiyöt ovat rakas saisi muuttua. kunnossapitotyöhön rastus, toisille har- Helpottaa on enemmän kuin suotavaa. Rakentaminen se molempia pito ovat yhtä ja yllätyötä. Harrastaj on unelmien palkkatärkeitä Rikkaruohojen töitä. an la voidaan pelastaa töitä. Ylläpidolvälillä ei välttämät tai ammattilaisen nyppiminen maanpäällisen hankalaksi suunon niteltu kasvin osan kutsumus tehdä tä ole suurta eroa, tai huonosti tä, ei kitkemistä repimisrakennettu piha. Alan koulutuks koko sa ja kädenjälje työtä kasvien parisen saaneita ihmisiä n Miten turvataan kasvia juurineen. paljon, keitä. Halu tehdä näkeminen ovat täron työllistyminen pihojen Huoltokirja hankalaa ja samaan kokonaisuuden hoito? mista kuin hetken,työtä joka ei ole valkaa kahteen osioon. voisi ja- man aikaan ammattitaitoisen se muuttuu kasvien työvoikasvaessa, sääolosuh löytymine 1. rakennus n vaikeaa. sisällä tehtävät ja sen huoltotyöt. 2. Alan koulutust sa ja nähdä kasvun teiden vaihdellestontti sen toiminnot ja ihme. Harrastaja enemmän rekrytointa tulisi arvostaa pinnoitteet, joista ammattilainen a) leik- sesta ymmärtää ylläpitotyötai kipaikat, kulkureiti ivaiheessa, ajatukluonteen. Kitketään ´kaikki osaa leikata t, pysäköint usein ja vähän n ja jätehuollon tilat muodosta ialueet vaadi koulutust nurmikkoa, ei rallaan, jos ollenkaan ker- kokonaisu a´ vat oman utensa, toisen pua. Kiinteistö ajattelusta tulisi luotiheys ovat sopivia. , kun työtapa ja osion pitäisi nhuoltoyrityksiin olla kaikki Näin saavuteta palkata viheralan haluttu hoitotaso tulisi an villisuus b) elollinen ja vihreä = kasosaajia paljon = viheroma män, jotta he valla, kustannu helposti, pienellä vaiolisivat ammattila enemja pensas, perenna isuus. Nurmikko stehokkaasti. läpitämässä viheromaisuutta. isina yltegoriaa. Istutusalu ja puu, samaa kaViheromaisuutta tiöiden tulee Taloyhvaatia ei osata hoitaa teltuna nurmikon eiden hoitoa, erotyöskentelemään näitä ammattilaisia Kädenjälkeä ajatella vapaavali hoidosta, ei pitäisi ja hoitotyöt pihoihinsa. ä ymmärUskon, että kun tävän ihmisen na, kalliina lisänä.ntaisena vaihtoehtoon suuden hoitamise asenne viheromaimiksi niin monissa vaikea ymmärtää, niteltu, rakennett Kun piha on suunen saadaan muuttupihoissa kitkentämaan ja /tai u ja istutukset huoltokir tu, on tähän kaikkeen käytetty istutet- ajatellaan uudelleen ja kokonaisuus rahaa, taso , on pihojen hoitoparemmassa turvassa ja turvattu. Miten turvataan pihojen hoitotaso............................................................ isyyttä on uutta yhteisöll Kaupunkiviljely Väliaikaisia kaupunkitiloja tarvitaan ”Tulevaisuuden ä vetovoimatekijöit eet, ovat hyvät viheralu us ja luonnonmukaisu i hinta.” asumisen halvemp a pitää termiVäliaikainen kaupunkitil käytön. nä sisällään väliaikaisen on, mitä väliaikais– Keskeistä siinä tapahtuu. Ideana ta kyseisessä tilassa alue tai vaikka on se, että rakennus,vajaakäytöllä tai on kaupunginosa kun satama siirmuutoksessa. Kuten sen käyttötarkoityy muualle, jolloin etsimässä Uusia tapoja tus muuttuu. tilatilassa voi olla Väliaikaisessa toimintaa muutamaspäistä aktiivista ta viikosta vuosiin. että väliaikai– On aika tyypillistä, pysyväksi. Voi on nen käyttö voi muuttua välivaihe, jossa myös muodostua yttöä. kokeilevaa kulttuurikä kaupunkitilan Yksi väliaikaisen Se kaupunkiviljely. käyttömuoto on muotoista, kuten vaihtelevan voi olla tai sislaatikkoviljelyä asuntopihojen jääja kaupunkikaupungeissa on liopistonlehtori Viime vuosina mukaan Tarvitaan siis uututkija Rami Ratvion a kaunyt tiloja tyhjilleen. ottaa tilat käyttöön. kaupunkisuunnitteluss tiivisia ketteriä tapoja määritelmä itsessään punkitilat ja kansalaisak en Kaupunkitilan niin yksiselittein olevia teemoja. ei kuitenkaan ole suus ovat pinnalla kevyesti järjeskuin miltä kuulostaa.niin fyysiset ra– Ihmiset toimivat kuin ennen. – Siihen kuuluvat siis sitäytyneenä enemmän lähiympäristö, mukaan yhteisöllisyys eroaa kennukset kuin toitori rami ratvion Tällainen löyhä kuin myös kaikki ja Yliopistonlehelyn kehittämistä tulee sosiaaliset suhteet sä- ja ulkotilat, tauskaupunkivilj aiemmasta, jolloin elyn suosion itukset, ihmiset pysyviin ystäkäyttötarko enemmän miettiä. – kaupunkivilj ja hajautetun minnat, perustuivat lähiruuan prosessit. eisiin. voi tulla talla vaikuttaa yhteiskunnalliset vyys- ja ryhmäsuht usein verkossa. non suosio, mistä fyysisen tilan lisäkKysymys on siis . ruuantuotan Yhteisö on nykyään asin kulttuurista iso trendi. sekä kiinnostavie si henkisestä tilasta – Toimimme itseä uriittävästi tiin ja kulutustott – Ihmiset tarvitsevatmyös vapaata oiden, harrastuksi Tulevaisuus lähellä tarpeille, ympärillä. sillä ne muksiin liittyvän, sisältyy sosiaalis- loja erilaisille matonta tilaa. Tästä on ovat tärkeitä, Kaupunkitilat ja suunnittele vaan liittyvät Yhteisöllisyyteen mikä voi muodostua ihmisten välinen ole vain paikkoja, rakentupaikoin pulaa, i oma- eivät ten suhteiden lisäksi mielikuvien Esimerkiks ja identiteetin toiminnan esteeksi. , kuten viljelemiluottamus ja toiminta. järjestöillä ja yhdissa tulee ehtoiselle toiminnallelttuurille, voi olla miseen. – Esimerkiksi tuPohjoismaissa – Kaupunkisuunnittelus lan rooselle ja kaupunkiku tyksillä on edelleen kansainvälisesti kaupunkiti tiloja. mutta tarkkaan miettiä ekijä. vaikeaa löytää eikeva jalansija, iso vetovoimat Tilapioneerit-prokevyt järjestäytyn leja, sillä ne ovat kaupungit kilpaiRatvio on vetänyt vahvana näkyvä n opiskelijoilmeillä. Tulevaisuudessa jektikurssia maantietee asukkaista. syys näkyy myös Kurssilla työskenesiin niin sanotut levat entistä enemmän le vuodesta 2013. Ratvio nostaa ottamaan huoviikon ajan jossain jotka eivät oliPystyvätkö kaupungit nellään seitsemän kaupunginosaliikkeet, erilaiset elämäntyyhalutaan kehittää sosiaalista mediaa. mioon ihmisten kiinteistössä, jolle sen urbaaneja si syntyneet ilman järjesti viralliseslit, vaikka kiinnostuk maaseutumaiuusi rooli. – Ennen toimintaa toisaalta sayhdistys, olimme Myyrmäja vuonna kaupungino paikkoja Viime – ti organisoitu kauBusiness Centerissä.- suutta kohtaan? tulleet vahvasti essä Colosseum jatkuu vahvas nyt rinnalle ovat tiloista oli vajaakäytöl mitä digitaalisuu – Kaupungistuminen kaupunkiNoin viidesosa uutisoille punginosaliikkeet, massa. ideoimme muuttaa na, ihmisiä lä, ja näihin tiloihin ohella muuton ollut mahdollista voidaan mieltää jälkeen rakennukys seuduille. Ison keskuksen ta käyttöä. Kurssin Uusi yhteisöllisy ympäristökunnat. ”-kulttuuritila uriksi, jossa toliikkeestä hyötyvät seen avattiin ”Verojäämä uudenlaiseksi talkookulttuesti oman län käyttöön. kaikkien vantaalaiste osallistutaan vapaaehtois een. hiympäristön parantamis 30 VIHREÄ KIRJA : kun alue muuttuu aina väliaikaisia kultkäyttömuoto, joka i kiinnostavammaksi, – Kun löydetään suur- kaupallisest etsimään tilaa muualta. omistajaa kuin tuuri joutuu kiinnostaa niin Kalasatamassa itus vakiinNäin kävi esimerkiksi ta yleisöä, voi käyttötarko alla Helsingissä. . a, tua, kuten Kaapelitehta huomaut- Helsingissäon tavallaan luonnollist – Tämä Rami Ratvio kuitenkin käyttämiongelmallista. tilan mutta voi olla myös taa, että väliaikaisen yhteisöllisyys myös Erilaisten neuvotteToisaalta uusi sessä on mutkia. ssa uuteen saada uusi käyttö jälkensä. Kalasatama lujen kautta voidaan joutua pa- jättää varattiin paikka saunalle, kosvoidaan tai kaavaan a sissipevakiinnutettua, n. toimi Sompasaun . laamaan lähtöruutuu toiminnan jär- ka paikalla virallista hyväksyntää riaatteella ilman – Joskus väliaikaisen olla ongelmalkaupunkien voi Rami Ratvion mielestä hyvin sosijestäjien kannalta se, kuinka t eivät ole sellista, että pelisäännö niin, että maan jatkon ratkaisee toteutuu tulevaisuujopa tasa-arvo olla aalinen vät. Saattaa suunniteltu käyttää väliaionko kaupungit t ja kiinteistön omistaja arvon nosta- dessa ja jotta edellytykse tilojen toihmisen mittaisiksi, kaista toimintaa ja yhteisöllisyydelle hinta on liian korhyvinvoinnille miseen, ja lopulta toiminnan tuottajalle. teutuvat. kea väliaikaisen o.org tilapäiset tilat ovat ottaen KivelÄ/dod Yleisesti Kuva: Kirmo Viljelyä ja vihreää at: eeva vÄnsKÄ Y 29 2019 ja keskuksista Miten käy pienille alueille? kauempana sijaitseville kaupungit pienet – En usko että mietne joutuvat kyllä kuolevat, mutta uudelleen. Eli minkä timään rooliaan voidaan tulevaisuuvaraan hyvinvointi dessa rakentaa. ekijöitä ovat Tällaisia vetovoimat viheralueet, luonmuun muassa hyvät ja asumisen halvemnonmukaisuus aikaan harvemmin pi hinta. Samaan isoja olemaan tulee asutuilla alueilla i ikärakenteessa haasteita esimerkiks riittävyydessä. ja työpaikkojen issa, nykypäivän kaupunge elää ja voi hyvin väliaikaisilla Yhteisöllisyys mikä merkitys Selvitimme myös, mutta miten? on. kaupunkitiloilla teKsti ja henKilöKuv 28 VIHREÄ KIRJA siviljelyä. eli sissivil– Guerrilla gardening, julsitä, että viljellään jely tarkoittaa esitai muiden mailla kisilla paikoilla oissa. Helsingissä merkiksi viljelylaatik toimijasta, joDodo ry on esimerkki kanssa yhteistyötä ka tekee kaupungin edistämisessä. Dodo kaupunkiviljelyn vihreyttänyt Pasilan on muun muassa kääntöpöydän. vanhan veturitallin kaupunkiviljelyyn Yksi näkökulma isuus. on monimuoto ja vihreät alu– Kaupunkiluonto tärkeitä paikallisen eet ovat todella Pienetkin viekosysteemin kannalta. t paljon. merkitsevä herretyt alueet Selkeyttä sääntöihin pioneerit huomaavat Yleensä urbaanit nä. tilan ensimmäise vajaakäyttöisen edistäikkoja, ja olla kohtaamispa on suunnitella pasilassa. nnittelun lähtökohtana Dodo ry:n viljelmä kaupunkisuu en syntyä. kuvassa mässä yhteisöllisyyd VIHREÄ KIRJA 31 2019 2019 Kaupunkiviljely on uutta yhteisöllisyyttä Väliaikaisia kaupunkitiloja tarvitaan.................................................. 30 Viherpäivien näytt elyn asuntoyhtiöpihan tuoteuutisia TAITTO Forssa Print ● Tuula Koivula Viherpäivien 40-vuotisjuh lanäyttelyssä oli ennätykselliset 113 näytteilleasettajaa. Näyttelyn innovaatiotuotteista oli juttu Viherympäris tö-lehden numerossa 1 / 2019. Tähän juttuun on kerätty erityisesti näyttelyssä esillä olleita pihaympäris uutuustuotteita. Viherpäivien tön järjestelyistä vastaa Viherympäristöliitto ry. Hitiksi on noussut hiekkalaatikon pohjalle va Dino-kuvio, jota asennettalapset kiä arkeologeja kaivaessaansaavat kaivaa hiekasta ja leikdinosauruksen luurankoa muinaisia kiviä. ja Dino voidaan Arjaman mukaan asentaa jo viin leikkipaikkoih olemassa oleinkin. B A Lappset Group Oy.n telivät Jaakko Junttila, osastolla parkour-taittojaan esitAarni Mertala ja Juho Aarni Mertala totesi, Kallio. että Lappset Groupin tuotteilla haastetaan Dash Parkourvanhemmat yhdessä lastensa kanssa luovaan toimintaan. – Kiinnostus Parkour-alueit a ja -puistoja kohtaan vanut, kun lajista on kason tullut Group on tehnyt yhteistyötäentistä suositumpaa. Lappset Parkour Akatemian tuotteiden suunnittelussa jo vuosien ajan. Lajin kanssa laisten osaamista on ammattihyödynnetty, jotta tuotteista on saatu esimerkiksi mahdollisimm an toiminnallisia ja sia, Mertala totesi. ekologiPerheparkour-alueet voidaan Mertalan mielestä kuin yhteispihoiksi mieltää , jossa eri-ikäiset viihtyvät – Ne ovat kuin nivelkohtia keskenään. lapsille, nuorisolle sille, hän sanoi. ja aikui– Jaakko Junttila Parkour taan sopivien välineiden Akatemiasta muistutti puolestärkeydestä harrastettaess kouria. a par- PAINO Forssa Print ● Forssa 2019 B Tämän lehden tilaajarekisteriä voidaan käyttää suoramarkkinointitarkoituksiin A Aikuiset voivat istuskella lounge-tyyppisellä sillä aikaa, kun lapset tuolilla leikkivät, esitteli Petri man markkinoima Arjama Piresa tuolia. taan kaivurin ohjaimiin. Sami Tuovinen istahti puolesPiresma Oy:n Petri Arjamaa kertoi LarsLain neissä olevan laajan leikkivälivalikoima taloyhtiöiden le soveltuvia, kestäviä leikkipaikoilja turvallisia tuotteita. – Taloyhtiöiden leikkipaikat ovat usein melko pieniä tila rajallinen, mutta ja niitä teillamme linnunpesäkein voidaan elävöittää monilla tuotuista hiekkalaatikoih in, hän sanoi. 32 E E C Kompan Suomi Oy tahtivat Tipi-karusellii Tuulia Luzik ja Kai kulovaara isn. Kompan Suomi Oy:n Tipi-karusellissa pystytään Mika Saarinen Lappsetilta rimään monissa eri pyöistahti Chilla- tuotesarjasasennoissa; ta kootulle istuimelle. – Se rohkaisee sosiaaliseen seisten, istuen tai maaten.  Saarisen mukaan Lappset leikkiin, kun lapset toisiaan karusellin auttavat Groupin uudet Chilla-k kyytiin ja siitä pois. teet sopivat mainiosti alusKarusellin vetäminen ja työntäminen myös taloyhtioiden treenaa myös jalkojen, uskoo, että esimerkiksi pihoille ja hän kivartalon lihaksia, käsien ja kesnuorisolle kalusteista Luzik kertoi. viihtyisän hengailupaika saa kootuksi – Tipi-karuselli sopii n. myös liikuntarajoitte Kalusteet voidaan liin kuuluvasta tuesta isille. Karuselsijoittaa saa hyvin kiinni, hän ja niistä voidaan muodostaa moniin erilaisiin paikkoihin jatkoi.   Erilaisille pihoille monenlaisia kokonaisuuks ja leikkipaikkoihin sijoittamalla eri malleja ia soveltuvina uusimpina tuotteita vierekkäin, peräkkäin, Tuulia Luzik mainitsi tai kulmittain. vastakkain myös linnunpesäistuimet. Chilla-sarjaan kuuluu kolme tuotetta; divaani-, ja katsomopenkki. sohva- C D Puuha Group Oy:n liukumäestä laskeneen tin seurassa Saija Rantanen Anu Koorja Nicklas Kaivola. Saija Rantanen totesi, soveltuvat kaikkialle, että Puuhan valmistamat tuotteet missä – Pyrimme edistämään leikitään. ten ihmisten jokapäiväistä kokonaisvaltaista kaikenikäisliikuntaa, Rantanen Suurin osa Puuhan painotti. tuotteista valmistetaan Turussa sijaitsevalla ja kootaan tehtaalla. Näin taataan kea laatu ja läpinäkyvä tuotteiden tuotekehitys- ja valmistuspros kor– Omien tuotteidemme essi. kotimaisuusaste on ja käytämme UV-suojattua 95 prosenttia, levymateriaalia. Kaikki teet ovat kierrätettäviä, tuotRantanen korosti. Puuhan tuotteiden modulaarisuutta ja suunnittelumahdollisuuksia on lisätty entisestään. Tuotteistamist hitetty myös, ja esimerkiksi a on kesittu niin, että kiinnityksiä kiinnitysmenetelmiä on uutarvitaan entistä vähemmän. D VIHREÄ KIRJA 2019 VIHREÄ KIRJA 2019 Viheralan laajin tuote- ja osoitehakemisto 33 Viherpäivien näyttelyn asuntoyhtiöpihan tuoteuutisia.......................... 34 Viherympäristö 1.B/19 | 10 € kansalaisten Kevytyhdistyslaki lisäisi mahdollisuuksia toimia Päätöksenteossa joustavuus on valttia vät kuitenkaan ole oikeushenkilöitä. ole hierarkiNeljännellä sektorilla ei siis haloita, eikä pöytäkirjoja. Miten aktivismiin, linnon pitäisi suhtautua asioita, mutjoka vain alkaa tekemään tehta jonka kanssa ei voi esimerkiksi dä sopimuksia? ovat jär– Neljäs sektori on kansalaisyhteis– Joskus luvituskysymykset muutaupunkisosiologian dosentn kautta. kunnan uusi alue, joka näyttää ei ole jestyneet ilmoitusmenettelypyydettiin ti Pasi Mäenpää on tutkinut alta tavan yhteiskuntaa. Aktivismi toiuutta Reko-ruokarenka toiminnan eikä kaupunkien käyttämisestä 500 virallista yhdistystoimintaa, järjes- ensin Viikin torin tapaa organisoitua. Puhutaan kun tuottajat mi perinteisen edustuksellisen sektorista, euroa puolesta tunnista, ruoniin sanotusta neljännestä ulkopuo- telmän kautta. kävivät pakettiautoilla jakamassa on jokin joka on kolmannen sektorin Aktivistien tavoitteena tuotteet. Ravintola- kapiiriläisten lella ja järjestäytynyt kevyesti. toimiheille tärkeä asia, kuten Mutta eihän se näin olisi – peviljelmän päivän järjestäminen tai piirin ideana on se, että liittyy yh- nut, sillä koko tuottarustaminen, johon yleensä kaikki tuotot menevät suoraan sosiaalisessa rakennusteisöllisyys ja näkyvyys jalle. Niinpä saimme tehtyä ilmoitusluontoisen mediassa. oleva il- viraston kanssa fa– Neljäs sektori on kasvussa sopimuksen, jonka allekirjoittivat miten kysymyksen, ylläpitäjät. miö, joka herättää miten hal- cebook-ryhmän sopikansalaisyhteiskunta toimii, Vielä on selvittämättä, mikä tulisi toimia. mutta keslinto toimii ja miten sen muksen juridinen status on, se, että yhkeistä on joka tapauksessa Uuden edessä tuottavan toiminnan edus- teisöllistä hyvää Koska uusi toiminta jättäytyy syn- jatkamiseen keksittiin keino. voi tuksellisuuden ulkopuolelle, virallisten Yhteistä etsimässä tyä myös yhteentörmäyksiä i metropolin voitahojen kanssa. insti- – Kaupunkiaktivism tarkastelimme – Aktivisteja eivät kiinnosta he halua- mavarana -hankkeessa organisoitutuutiot, vaan se juttu, jota paikallisen ovat yleen- kansalaisten muotoja. Halusimvat olla järjestämässä. He vähän misen ja toiminnan toiminsä mieluiten mahdollisimman me selvittää, miten paikallinen kanssa. tekemisissä virallisten tahojen kaupunkien hyvää. on Myyr- ta edesauttaa isoina Toisenlainen esimerkki Kävi ilmi, että kaupungeilla neljäs sekovat kevyPasi Mäenpään mielestä mäki, jossa kaupunkiaktivistit toimiorganisaatioina ja paikallisilla satori haastaa nyky-yhteiskuntaa on kaupunkilaisuus menneet toimimaan Myyrmäki-Seuesti järjestäytyneillä toimijoilla maan paremmin. –Uusi fyysistä paikraan, joka on virallinen yhdistys. ei- mat tavoitteet: yhteisöllisyyden ja osalon monipuolista, ja vielä miljöö miten liikkeet se, on uudet kaakin tärkeämpää Lähtökohtaisesti ksi. muuttunut yhä monipuolisemma Kaupunkilaisuus on jo tekeminen ja vaikuttaminen Samaan aikaan kansalaisten voi vastata muutokseen? muuttuvat. Miten hallinto tautuu kansalaisten aloitteisiin. innovaatiot lisuuden lisääminen, arjen – Kannattaa selvittää keskustelemalmitä teette ja kauansekä ekologinen kestävyys. toi- la, keitä te olette, Sen jälkeen voi – Kansalaisten omaehtoinen myön- ko toiminta kestäisi. tai sopimusminta voi tuottaa merkittävää pohtia, millaista luvitusta kanteistä kehitystä, jota kaupunkien käytäntöä tarvitaan. aikaan nattaa olla tukemassa. Samaan en Kevyt-yhdistyksiä? kaupunkilaisten itseorganisoitumin edustukselon se, miottaa yhteiskunnassa tilaa Vaikeus hallinnon kannalta vain liselta demokratialta ja asiantuntijoilta. hallinnoida jotain, joka on voi ten suoraa toiMiten hallinnossa työskentelevät muka- kevyesti organisoitunutta sitten voivat olla rakentavasti mintaa. lisähaasteena vireillä laä na muutoksessa? Yhtenä – Oikeusministeriöss on on vielä erilainen aikajänne. kihanke eräänlaisista kevytyhdistykUuden lain – Hallinto toimii omalla aikajänteelsistä yhdistyslain rinnalle. taas neljäs voisi halään hyvinkin hitaasti, kun ajatuksena on se, että toimija miettiä, rekisteröitysektori on hyvin nopea. Tulee löy- kea rahoitusta pelkästään miten eriparisuudesta huolimatta säi- misen kautta. samalla lakihankdetään tapa toimia, jossa Pasi Mäenpää sanoo, että ja tasa-arsiitä, että lyisi kunnioittava etäisyys keen olemassaolo todistaa on huomattu. voinen oleminen. jossa maailman muuttuminen eräässä tiMäenpää kertoo tapauksesta, – Toisaalta, kun kysyin soiton nuomiten kaupungin virkamies sai laisuudessa kansanedustajilta, olevansa larelta kansalaiselta. Hän kertoi he suhtautuvat kevytyhdistyksiin, maajärjestämässä seinänpotkimisen ih- kialoite ei saanut kannatusta. Puolueet että niiden valta vailmanmestaruuskisoja. Virkamies pitäisi tehdä. ehkä pelkäävät, metteli, mitä asian kanssa luisi edustuksellisen ja parlamentaahallinto Tutkija suosittelee sitä, että ohi pois puolueilta. järjestelmän risen suhmiten miettisi tapauskohtaisesti, että osallisuus, yhPasi Mäenpää sanoo, ovat tärkeitä teisöllisyys ja ekologisuus että kaupunsekä kansalaisaktivisteille kien hallinnolle. vÄNsKÄ teKsti ja Kuvat: eeva Vihreä Kirja 2017 Viheralan laajin hankinta- ja osoitehakemisto K TÄÄLLÄ VARTIOIN MINÄ 38 Miten turvataan pihojen hoitotaso? 22 sillä se on yhteion kaupunkiviljelyn suosiminen, tapa lisätä vihreää tulevaisuudessa vihreää Vantaalla. Yksi Kaupunkimaiseman järkevää. huoltovarmuuden kannalta söllistä, ekologista ja VIHREÄ KIRJA 2019 39 koetaan. VIHREÄ KIRJA 2019 Kevytyhdistyslaki lisäisi kansalaisten mahdollisuuksia toimia Päätöksenteossa joustavuus on valttia ...... 38 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_22-23_sisällys_pääkirjoitus.indd 22 3/1/2019 12:10:16 PM

pääkirjoitus Älyä päätöksentekoon Viime päivinä on keskusteltu paljon ikäihmisten hoiva-asioista. On selvää, että jos hoitajien määrä on alimitoitettu, kaikki toiminta ja aktivointi aivan välttämättömän ulkopuolella karsiutuu pois. Tiedämme, että aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin ikäryhmät, myös ikääntyvät ihmiset virkistyvät viihtyisässä pihaympäristössä. Jos hoitajalla ei ole aikaa auttaa talvella ikäihmistä ikkunan ääreen tai kesällä pihalle, jää päivittäinen virkistyshetki kokematta. Älyä ikäihmisiä koskevaan päätöksentekoon! Tarvitsemme riittävästi resursseja, jotta tarpeelliset työt tulevat tehdyiksi. Mutta voimme myös säästää resursseja älykkäillä ratkaisuilla. Tekoälyä sekä digitaalista tekniikkaa ja ohjausta on yhä enemmän myös pihoihin ja viheralueisiin liittyvissä ratkaisuissa. Älyroskikset kertovat, milloin on oikea tyhjennyshetki, liikkeeseen reagoiva valaistus on täysillä päällä vain tarvittaessa ja valaistusteho laskee, kun tarvetta tehovalaistukselle ei ole. Rajatuilla alueilla ruohonleikkuu onnistuu jo ilman ihmisen olemista paikalla ja laitetta voi ohjata älylaitteella. Esimerkkejä on paljon ja tarjonta lisääntyy. Älyä on myös käyttää tuotteita uudelleen tai laittaa kierrätykseen sekä käyttää olemassa paikan lähtökohtia hyödyksi peruskorjauksessa tai uudiskohteessa. Älyä pitää käyttää oikein. Siellä missä tarvitaan ammattitaitoista henkilökuntaa, siihen pitää satsata, mutta siellä missä älyn avulla voi työmäärässä säästää, kannattaa investoida laitteisiin ja koneisiin. Seppo Närhi päätoimittaja VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_22-23_sisällys_pääkirjoitus.indd 23 23 3/1/2019 12:10:17 PM

Ilmoittajat aakkosittain Ahosen Taimisto 014 465 131 54 Avant Tecno Oy 03 347 8800 III kansi Axxell Utbildning Ab 0290 017 645 52 Benders Suomi Oy 0207 669 950 7 Bongo House Oy 050 350 9060 5 Carbons Finland Oy 0500 551 954 42 CLE Invest Oy Ab 0400 215 741 46 Cyklos AB 09 4245 3129 43 EG-Trading Oy 09 298 9924 55 Ekin Muovi Oy 0207 811 700 3 Fescon Oy 0207 895 911 6 Fidecol Oy 040 764 4936 17 Finnurmi Oy 010 524 2660 53 GE-Hortus Oy 040 820 0702 53 Ham-Re Oy 05 343 5666 48 Hautala Service Oy 0400 817 855 47 Haveno Oy 09 805 6610 9 HB-Betoniteollisuus Oy 0207 881 800 II kansi HeatWork Finland Oy 0207 851 270 11 Helsingin Pihaleikkiväline Oy 050 466 4336 44 Hortex Oy 010 320 3480 54 HSY Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut 09 1561 3450 43 Hyvinkään Tieluiska Oy 0207 590 400 10 Hyvinkään Tieluiska Oy 0207 590 400 43 J-Trading Oy Ab 0207 458 600 8 Jana Oy 0102 813 410 44 Kehä-Tuote Oy 0400 795 266 44 Kekkilä Oy 0207 904 800 18 Kekkilä Oy 0207 904 800 42 Keski-Uudenmaan Keuda Ammattiopisto 09 27 381 52 Kh-Koneet Oy 09 4241 2000 12 24 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_24-25_ilm.aakk.indd 24 3/1/2019 1:25:35 PM

Ilmoittajat aakkosittain Kinnalan Taimistot Oy 03 587 4400 54 KoneVel Oy Ab / Eco Weedkiller 050 490 0085 46 Lantmännen 050 307 4191 118 Lehtovuori Oy 03-784 6777 21 Lujabetoni Oy 0207 895 500 4 Luonnonkivi Palin Oy 0400 196 801 52 Maaseudun Työnantajaliitto 09 7250 4500 42 Maisematukku Oy 020 7768 220 54 MARK Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry 040 579 8202 50 Markki Oy 06 488 0900 44 Markkinointi Tihveräinen Oy 0400 657 199 44 Minikone Oy 044 386 1208 45 Puiden Hoito TS-Ympäristöpalvelu Ky 0400 935 558 53 Puidenhoitajien Oy 09 752 0010 53 Pur-Ait Oy 09 350 9400 42 Puutarha Tahvoset Oy 0207 424 570 53 Roltrade Oy Ab 010 322 0500 13 Rotator Oy 03 287 4111 48 Rudus Oy 0204 477 11 IV kansi Safe To Play Oy 040 543 2957 52 Suomen Biokiertotuote Oy 040 590 3712 20 Suomen Kuntta-piha/SnowWay Ky 0400 287 221 52 TTS Työtehoseura 09 2904 1200 52 Turvatec/Lahden Rakenneteräs Oy 0440 484 708 44 Unisport/Saltex 06-557 0700 53 Viher-Aitta Oy 040 584 6062 45 Vihertaso Oy 0400 482 274 54 Viherympäristöliitto ry 09 584 166 14 Volvo Construction Equipment Finland Oy 0201 256 11 49 VYRA Viher- ja ympäristörakentajat ry 044 977 0521 56 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_24-25_ilm.aakk.indd 25 25 3/1/2019 1:25:36 PM

Ilmoittajat tuotealoittain Aitoja ja portteja Pur-Ait Oy........................................................................... 42 Betonikivituotteita Benders Suomi Oy................................................................7 HB-Betoniteollisuus Oy.............................................. II kansi Lujabetoni Oy........................................................................4 Rudus Oy....................................................................IV kansi Järjestöjä Maaseudun Työnantajaliitto............................................. 42 Viherympäristöliitto........................................................... 14 VYRA Viher- ja ympäristörakentajat ry............................. 56 Kasvualustamateriaaleja Carbons Finland Oy........................................................... 42 HSY Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut....................... 43 Hyvinkään Tieluiska Oy............................................10 ja 43 Kekkilä Oy.................................................................18 ja 42 Katu- ja puistokalusteita Bongo House Oy...................................................................5 Cyklos AB........................................................................... 43 Ekin Muovi Oy.......................................................................3 Haveno Oy.............................................................................9 Helsingin Pihaleikkiväline Oy........................................... 44 Jana Oy.............................................................................. 44 J-Trading Oy...........................................................................8 Kehä-Tuote Oy.................................................................... 44 Lehtovuori Oy..................................................................... 21 Markki Oy........................................................................... 44 Markkinointi Tihveräinen Oy............................................. 44 Roltrade Oy Ab................................................................... 13 Turvatec/Lahden Rakenneteräs Oy................................. 44 Viher-Aitta Oy..................................................................... 45 Kierrätys- ja uusiotuotteita Suomen Biokiertotuote Oy................................................ 20 Koneita ja laitteita Avant Tecno Oy.......................................................... III kansi CLE Invest Oy Ab................................................................ 46 Hautala Service Oy.............................................................47 HeatWork Finland Oy........................................................ 11 J-Trading Oy...........................................................................8 Kh-Koneet Oy..................................................................... 12 KoneVel Oy Ab / Eco Weedkiller....................................... 46 Lantmännen.................................................................... 118 Minikone Oy....................................................................... 45 Rotator Oy.......................................................................... 48 Volvo Construction Equipment Finland Oy...................... 49 26 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_26-27_Tuotealoittain.indd 26 3/1/2019 1:03:54 PM

Ilmoittajat tuotealoittain Koulutusta Axxell Utbildning Ab........................................................... 52 Keuda Ammattiopisto....................................................... 52 Safe To Play Oy.................................................................. 52 TTS Työtehoseura.............................................................. 52 Taimitarhatuotteita Ahosen Taimisto................................................................ 54 Kinnalan Taimistot Oy....................................................... 54 Puutarha Tahvoset Oy....................................................... 53 Maisematukku Oy............................................................. 54 Kumiteloja Ham-Re Oy......................................................................... 48 Tekonurmea Unisport/Saltex................................................................. 53 Kunttaa Suomen Kuntta-piha/SnowWay Ky.................................. 52 Tukkukauppoja ja viherrakennustuotteita Fescon Oy.............................................................................6 Fidecol Oy...........................................................................17 Hortex Oy........................................................................... 54 Luonnonkivituotteita Luonnonkivi Palin Oy......................................................... 52 Maisemasuunnittelua MARK Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry.................... 50 Puiden hoitoa GE-Hortus Oy..................................................................... 53 Puiden Hoito TS-Ympäristöpalvelu Ky.............................. 53 Puidenhoitajien Oy............................................................ 53 Ympäristörakentamisen tuotteita EG-Trading Oy.................................................................... 55 Ympäristörakentamista ja hoitoa Hyvinkään Tieluiska Oy..................................................... 10 Vihertaso Oy...................................................................... 54 Siirtonurmikkoa Finnurmi Oy....................................................................... 53 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_26-27_Tuotealoittain.indd 27 27 3/1/2019 1:03:54 PM

Miten turvataan pihojen hoitotaso? Onko rakentamisen viimeinen vaihe ylläpitovaihe, niin rakennuksella, kuin sen jatkeena olevalla pihallakin? teksti: Kaisa Koskelin, kuvat: Seppo Närhi K iinteistön ylläpitoa ohjaa kiinteistökohtainen asiakirjakokonaisuus, huoltokirja tai kiinteistönpitokirja. Se on laadittava maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti kaikille rakennusluvan alaisille hankkeille. Kiinteistöhoito on jaettu hoitokokonaisuuksiin, joista ulkoalueiden hoito eli tontilla tapahtuvat hoitotyöt näky- vät ensimmäisenä asukkaalle, vieraalle tai kiinteistön ohikulkevalle kansalaiselle. Ulkoalueiden ylläpitoa ovat puhtaanapito, talvikunnossapito sekä kasvillisuustyöt Kiinteistö RYL 2009 mukaan. Nyt talvella, kun lunta sataa ja ulkolämpötila sahaa nollan ala- ja yläpuolella, jokainen ymmärtää talvikunnossapidon tärkeyden. Huoltoreitit ja pelastustiet on aurattava ja liukkautta torjuttava, jotta kansalaiset voivat liikkua turvallisesti. Kuljetaan kouluun, kauppaan, töihin ja harrastuksiin, ambulanssin ja paloauton pitää päästä oven eteen hätätilanteessa. Puhtaanapitoa on roskien kerääminen pihasta kaikkina vuodenaikoina. Kasvillisuustöitä on esimerkiksi nurmikoiden leikkaus ja syksyllä lehtien keräys. Mitä tehdään kasvukaudella istutuksille, perennoille, puille ja pensaille? Ei välttämättä mitään. Osa taloyhtiön omaisuudesta saatetaan jättää ilman hoitoa. Miksi? Perinteisiä kasvi-istutuksia pitää tehohoitaa ensimmäiset vuodet, sen jälkeen hoidon määrää voidaan vähentää. Jos alkuvaiheen hoito jää tekemättä, joudutaan istutuksia uusimaan. Myös liian harvat ja pienikokokoisilla taimilla tehdyt istutukset pärjäävät heikosti rikkakasveja vastaan. Nämä kuvat ovat melko uusista pihoista, joissa hoidon haasteet ovat jo näkyvissä. 28 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_28-31_artikkelit.indd 28 3/1/2019 12:11:23 PM

Ylläpitotyö on käsityötä vaativaa Ylläpitotyötä eli rikkaruohojen kitkemistä, kanttaamista, lannoitusta, kalkitusta ja kaikkea käsin tehtävää, työvoimaa vaativaa työtä ei suuresti arvosteta Suomessa. Pensaita, pensasaitoja leikataan tarpeen mukaan tai sovitusti. Mekaaninen kitkentätyö, rikkakasvien torjunta ei kuitenkaan ole arvossaan, se on peruskauraa tai pakkopullaa, ei niin kivaa mutta pakollista. Kitkentä työtä pidetään kalliina ja turhana, riittävä siisteystaso saavutetaan nurmikot leikkaamalla. Rikkakasveille ja nurmiheinille on kuitenkin luonteenomaista täyttää tyhjä tila, oli vieressä kylväytynyt luonnon- tai istutettu koristekasvi. Monelle puutarhatyöt ovat rakas harrastus, toisille se on unelmien palkkatyötä. Harrastajan tai ammattilaisen välillä ei välttämättä ole suurta eroa, kutsumus tehdä työtä kasvien parissa ja kädenjäljen näkeminen ovat tärkeitä. Halu tehdä työtä joka ei ole valmista kuin hetken, se muuttuu kasvien kasvaessa, sääolosuhteiden vaihdellessa ja nähdä kasvun ihme. Harrastaja tai ammattilainen ymmärtää ylläpitotyön luonteen. Kitketään usein ja vähän kerrallaan, jos ollenkaan, kun työtapa ja tiheys ovat sopivia. Näin saavutetaan haluttu hoitotaso helposti, pienellä vaivalla, kustannustehokkaasti. Viheromaisuutta ei osata hoitaa Kädenjälkeä ja hoitotyötä ymmärtävän ihmisen on vaikea ymmärtää, miksi niin monissa pihoissa kitkentä- työtä ei tehdä, eikä tilata oikeaoppisesti tai -aikaisesti. Viheromaisuutta ei osata hoitaa. Kasvien tuoma esteettisyys, viihtyisyys, värit, tuoksut ja muodot pihapiirissä haihtuvat turhina euroina ilmaan kun niitä ei hoideta ja rikkaruohojen annetaan kilpailla koristekasvien kanssa tilasta, valosta ja ravinteista. Kysytään, miksi tämä maksoi näin paljon, kun istutuksia kunnostetaan hoitamattomien vuosien jälkeen tai mikä sinä nyppimisessä niin paljon maksaa. Se työ on käsityötä, sateessa tai paisteessa, työasento kuluttava. Istutusneliöitä on usein enemmän kuin osataan ajatellakaan. Istutukset ovat jatkumoa nurmikolle jossa saumaton yhteys nurmikon leikkaamisen ja istutusalueen hoitamisen välillä on enemmän kuin suotavaa. Helpottaa molempia töitä. Rikkaruohojen nyppiminen on maanpäällisen kasvin osan repimistä, ei kitkemistä koko kasvia juurineen. Miten turvataan pihojen hoito? Huoltokirja kokonaisuuden voisi jakaa kahteen osioon. 1. rakennus ja sen sisällä tehtävät huoltotyöt. 2. tontti sen toiminnot ja pinnoitteet, joista a) leikkipaikat, kulkureitit, pysäköintialueet ja jätehuollon tilat muodostavat oman kokonaisuutensa, toisen osion pitäisi olla kaikki b) elollinen ja vihreä = kasvillisuus = viheromaisuus. Nurmikko ja pensas, perenna ja puu, samaa kategoriaa. Istutusalueiden hoitoa, eroteltuna nurmikon hoidosta, ei pitäisi ajatella vapaavalintaisena vaihtoehtona, kalliina lisänä. Kun piha on suunniteltu, rakennettu ja istutukset istutettu, on tähän kaikkeen käytetty rahaa, useita tuhansia euroja, jopa kymmeniä tai satoja. Kun tämä osa omaisuudesta jätetään hoitamatta ja päätetään uusia, on rahaa tuhlattu kohtuuttomasti verrattuna siihen, että omaisuutta olisi hoidettu usein ja vähällä työllä, kustannustehokkaasti. Nurmikoiden ja istutusten hoitoon on olemassa hyvät ja selkeät ohjekokonaisuudet, Kiinteistö RYL, VHT´14 esimerkiksi joten tiedosta ei ole pulaa. Asenteissa korjattavaa Ongelma on edelleen asenteessa. Viheralan (rakennus- kiinteistö-, isännöinti) ammattilaisten suhtautumisessa ylläpito- tai kunnossapitotyöhön saisi muuttua. Rakentaminen ja ylläpito ovat yhtä tärkeitä töitä. Ylläpidolla voidaan pelastaa hankalaksi suunniteltu tai huonosti rakennettu piha. Alan koulutuksen saaneita ihmisiä on paljon, työllistyminen hankalaa ja samaan aikaan ammattitaitoisen työvoiman löytyminen vaikeaa. Alan koulutusta tulisi arvostaa enemmän rekrytointivaiheessa, ajatuksesta ´kaikki osaa leikata nurmikkoa, ei vaadi koulutusta´ ajattelusta tulisi luopua. Kiinteistönhuoltoyrityksiin tulisi palkata viheralan osaajia paljon enemmän, jotta he olisivat ammattilaisina ylläpitämässä viheromaisuutta. Taloyhtiöiden tulee vaatia näitä ammattilaisia työskentelemään pihoihinsa. Uskon, että kun asenne viheromaisuuden hoitamiseen saadaan muuttumaan ja /tai huoltokirja kokonaisuus ajatellaan uudelleen, on pihojen hoitotaso paremmassa turvassa ja turvattu. VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_28-31_artikkelit.indd 29 29 3/1/2019 12:11:24 PM

Kaupunkiviljely on uutta yhteisöllisyyttä Väliaikaisia kaupunkitiloja tarvitaan Yhteisöllisyys elää ja voi hyvin nykypäivän kaupungeissa, mutta miten? Selvitimme myös, mikä merkitys väliaikaisilla kaupunkitiloilla on. teksti ja henkilökuvat: EEVA VÄNSKÄ Y liopistonlehtori ja kaupunkitutkija Rami Ratvion mukaan kaupunkisuunnittelussa kaupunkitilat ja kansalaisaktiivisuus ovat pinnalla olevia teemoja. – Ihmiset toimivat kevyesti järjestäytyneenä enemmän kuin ennen. Tällainen löyhä yhteisöllisyys eroaa aiemmasta, jolloin sosiaaliset suhteet perustuivat enemmän pysyviin ystävyys- ja ryhmäsuhteisiin. Yhteisö on nykyään usein verkossa. – Toimimme itseä kiinnostavien asioiden, harrastuksiin ja kulutustottumuksiin liittyvän, ympärillä. Yhteisöllisyyteen sisältyy sosiaalisten suhteiden lisäksi ihmisten välinen luottamus ja toiminta. – Esimerkiksi järjestöillä ja yhdistyksillä on edelleen Pohjoismaissa tukeva jalansija, mutta kansainvälisesti vahvana näkyvä kevyt järjestäytyneisyys näkyy myös meillä. Ratvio nostaa esiin niin sanotut kaupunginosaliikkeet, jotka eivät olisi syntyneet ilman sosiaalista mediaa. – Ennen toimintaa järjesti virallisesti organisoitu kaupunginosayhdistys, nyt rinnalle ovat tulleet vahvasti kaupunginosaliikkeet, mitä digitaalisuus on ollut mahdollistamassa. Uusi yhteisöllisyys voidaan mieltää uudenlaiseksi talkookulttuuriksi, jossa osallistutaan vapaaehtoisesti oman lähiympäristön parantamiseen. 30 Uusia tapoja etsimässä Viime vuosina kaupungeissa on jäänyt tiloja tyhjilleen. Tarvitaan siis uusia ketteriä tapoja ottaa tilat käyttöön. Kaupunkitilan määritelmä itsessään ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen kuin miltä kuulostaa. – Siihen kuuluvat niin fyysiset rakennukset kuin lähiympäristö, siis sisä- ja ulkotilat, kuin myös kaikki toiminnat, käyttötarkoitukset, ihmiset ja yhteiskunnalliset prosessit. Kysymys on siis fyysisen tilan lisäksi henkisestä tilasta sekä kulttuurista. – Ihmiset tarvitsevat riittävästi tiloja erilaisille tarpeille, myös vapaata ja suunnittelematonta tilaa. Tästä on paikoin pulaa, mikä voi muodostua toiminnan esteeksi. Esimerkiksi omaehtoiselle toiminnalle, kuten viljelemiselle ja kaupunkikulttuurille, voi olla vaikeaa löytää tiloja. Ratvio on vetänyt Tilapioneerit-projektikurssia maantieteen opiskelijoille vuodesta 2013. Kurssilla työskennellään seitsemän viikon ajan jossain kiinteistössä, jolle halutaan kehittää uusi rooli. – Viime vuonna olimme Myyrmäessä Colosseum Business Centerissä. Noin viidesosa tiloista oli vajaakäytöllä, ja näihin tiloihin ideoimme uutta käyttöä. Kurssin jälkeen rakennukseen avattiin ”Verojäämä”-kulttuuritila kaikkien vantaalaisten käyttöön. Yliopistonlehtori Rami Ratvion mukaan kaupunkiviljelyn kehittämistä tulee miettiä. – Kaupunkiviljelyn suosion taustalla vaikuttaa lähiruuan ja hajautetun ruuantuotannon suosio, mistä voi tulla iso trendi. Tulevaisuus lähellä Kaupunkitilat ovat tärkeitä, sillä ne eivät ole vain paikkoja, vaan liittyvät identiteetin ja mielikuvien rakentumiseen. – Kaupunkisuunnittelussa tulee tarkkaan miettiä kaupunkitilan rooleja, sillä ne ovat iso vetovoimatekijä. Tulevaisuudessa kaupungit kilpailevat entistä enemmän asukkaista. Pystyvätkö kaupungit ottamaan huomioon ihmisten erilaiset elämäntyylit, vaikka kiinnostuksen urbaaneja paikkoja ja toisaalta maaseutumaisuutta kohtaan? – Kaupungistuminen jatkuu vahvana, ihmisiä muuttaa isoille kaupunkiseuduille. Ison keskuksen ohella muuttoliikkeestä hyötyvät ympäristökunnat. VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_28-31_artikkelit.indd 30 3/1/2019 12:11:25 PM

”Tulevaisuuden vetovoimatekijöitä ovat hyvät viheralueet, luonnonmukaisuus ja asumisen halvempi hinta.” Miten käy pienille ja keskuksista kauempana sijaitseville alueille? – En usko että pienet kaupungit kuolevat, mutta ne joutuvat kyllä miettimään rooliaan uudelleen. Eli minkä varaan hyvinvointi voidaan tulevaisuudessa rakentaa. Tällaisia vetovoimatekijöitä ovat muun muassa hyvät viheralueet, luonnonmukaisuus ja asumisen halvempi hinta. Samaan aikaan harvemmin asutuilla alueilla tulee olemaan isoja haasteita esimerkiksi ikärakenteessa ja työpaikkojen riittävyydessä. – Kun löydetään käyttömuoto, joka kiinnostaa niin omistajaa kuin suurta yleisöä, voi käyttötarkoitus vakiintua, kuten Kaapelitehtaalla Helsingissä. Rami Ratvio kuitenkin huomauttaa, että väliaikaisen tilan käyttämisessä on mutkia. Erilaisten neuvottelujen kautta voidaan saada uusi käyttö vakiinnutettua, tai voidaan joutua palaamaan lähtöruutuun. – Joskus väliaikaisen toiminnan järjestäjien kannalta voi olla ongelmallista, että pelisäännöt eivät ole selvät. Saattaa olla jopa niin, että maan ja kiinteistön omistaja käyttää väliaikaista toimintaa tilojen arvon nostamiseen, ja lopulta hinta on liian korkea väliaikaisen toiminnan tuottajalle. Yleisesti ottaen tilapäiset tilat ovat aina väliaikaisia: kun alue muuttuu kaupallisesti kiinnostavammaksi, kulttuuri joutuu etsimään tilaa muualta. Näin kävi esimerkiksi Kalasatamassa Helsingissä. – Tämä on tavallaan luonnollista, mutta voi olla myös ongelmallista. Toisaalta uusi yhteisöllisyys myös jättää jälkensä. Kalasatamassa uuteen kaavaan varattiin paikka saunalle, koska paikalla toimi Sompasauna sissiperiaatteella ilman virallista hyväksyntää. Rami Ratvion mielestä kaupunkien jatkon ratkaisee se, kuinka hyvin sosiaalinen tasa-arvo toteutuu tulevaisuudessa ja onko kaupungit suunniteltu ihmisen mittaisiksi, jotta edellytykset hyvinvoinnille ja yhteisöllisyydelle toteutuvat. Kuva: Kirmo Kivelä/dodo.org Viljelyä ja vihreää Väliaikainen kaupunkitila pitää terminä sisällään väliaikaisen käytön. – Keskeistä siinä on, mitä väliaikaista kyseisessä tilassa tapahtuu. Ideana on se, että rakennus, alue tai vaikka kaupunginosa on vajaakäytöllä tai muutoksessa. Kuten kun satama siirtyy muualle, jolloin sen käyttötarkoitus muuttuu. Väliaikaisessa tilassa voi olla tilapäistä aktiivista toimintaa muutamasta viikosta vuosiin. – On aika tyypillistä, että väliaikainen käyttö voi muuttua pysyväksi. Voi myös muodostua välivaihe, jossa on kokeilevaa kulttuurikäyttöä. Yksi väliaikaisen kaupunkitilan käyttömuoto on kaupunkiviljely. Se voi olla vaihtelevan muotoista, kuten asuntopihojen laatikkoviljelyä tai sissiviljelyä. – Guerrilla gardening, eli sissiviljely tarkoittaa sitä, että viljellään julkisilla paikoilla tai muiden mailla esimerkiksi viljelylaatikoissa. Helsingissä Dodo ry on esimerkki toimijasta, joka tekee kaupungin kanssa yhteistyötä kaupunkiviljelyn edistämisessä. Dodo on muun muassa vihreyttänyt Pasilan vanhan veturitallin kääntöpöydän. Yksi näkökulma kaupunkiviljelyyn on monimuotoisuus. – Kaupunkiluonto ja vihreät alueet ovat todella tärkeitä paikallisen ekosysteemin kannalta. Pienetkin viherretyt alueet merkitsevät paljon. Selkeyttä sääntöihin Yleensä urbaanit pioneerit huomaavat vajaakäyttöisen tilan ensimmäisenä. Kaupunkisuunnittelun lähtökohtana on suunnitella kohtaamispaikkoja, ja olla edistämässä yhteisöllisyyden syntyä. Kuvassa Dodo ry:n viljelmä Pasilassa. VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_28-31_artikkelit.indd 31 31 3/1/2019 12:11:26 PM

Viherpäivien näyttelyn asuntoyhtiöpihan tuoteuutisia Viherpäivien 40-vuotisjuhlanäyttelyssä oli ennätykselliset 113 näytteilleasettajaa. Näyttelyn innovaatiotuotteista oli juttu Viherympäristö-lehden numerossa 1 / 2019. Tähän juttuun on kerätty erityisesti näyttelyssä esillä olleita pihaympäristön uutuustuotteita. Viherpäivien järjestelyistä vastaa Viherympäristöliitto ry. Hitiksi on noussut hiekkalaatikon pohjalle asennettava Dino-kuvio, jota lapset saavat kaivaa hiekasta ja leikkiä arkeologeja kaivaessaan dinosauruksen luurankoa ja muinaisia kiviä. Dino voidaan Arjaman mukaan asentaa jo olemassa oleviin leikkipaikkoihinkin. B Lappset Group Oy.n osastolla parkour-taittojaan esittelivät Jaakko Junttila, Aarni Mertala ja Juho Kallio. Aarni Mertala totesi, että Lappset Groupin Dash Parkourtuotteilla haastetaan vanhemmat yhdessä lastensa kanssa luovaan toimintaan. – Kiinnostus Parkour-alueita ja -puistoja kohtaan on kasvanut, kun lajista on tullut entistä suositumpaa. Lappset Group on tehnyt yhteistyötä Parkour Akatemian kanssa tuotteiden suunnittelussa jo vuosien ajan. Lajin ammattilaisten osaamista on hyödynnetty, jotta tuotteista on saatu esimerkiksi mahdollisimman toiminnallisia ja ekologisia, Mertala totesi. Perheparkour-alueet voidaan Mertalan mielestä mieltää kuin yhteispihoiksi, jossa eri-ikäiset viihtyvät keskenään. – Ne ovat kuin nivelkohtia lapsille, nuorisolle ja aikuisille, hän sanoi. – Jaakko Junttila Parkour Akatemiasta muistutti puolestaan sopivien välineiden tärkeydestä harrastettaessa parkouria. a B A Aikuiset voivat istuskella lounge-tyyppisellä tuolilla sillä aikaa, kun lapset leikkivät, esitteli Petri Arjama Piresman markkinoimaa tuolia. Sami Tuovinen istahti puolestaan kaivurin ohjaimiin. Piresma Oy:n Petri Arjamaa kertoi LarsLain leikkivälineissä olevan laajan valikoima taloyhtiöiden leikkipaikoille soveltuvia, kestäviä ja turvallisia tuotteita. – Taloyhtiöiden leikkipaikat ovat usein melko pieniä ja tila rajallinen, mutta niitä voidaan elävöittää monilla tuotteillamme linnunpesäkeinuista hiekkalaatikoihin, hän sanoi. 32 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901b_32-37_Viherpäivien näyttely.indd 32 3/1/2019 12:14:18 PM

C C Mika Saarinen Lappsetilta istahti Chilla- tuotesarjasta kootulle istuimelle. Saarisen mukaan Lappset Groupin uudet Chilla-kalusteet sopivat mainiosti myös taloyhtioiden pihoille ja hän uskoo, että esimerkiksi nuorisolle kalusteista saa kootuksi viihtyisän hengailupaikan. Kalusteet voidaan sijoittaa moniin erilaisiin paikkoihin ja niistä voidaan muodostaa monenlaisia kokonaisuuksia sijoittamalla eri malleja vierekkäin, peräkkäin, vastakkain tai kulmittain. Chilla-sarjaan kuuluu kolme tuotetta; divaani-, sohvaja katsomopenkki. E E Kompan Suomi Oy Tuulia Luzik ja Kai kulovaara istahtivat Tipi-karuselliin. Kompan Suomi Oy:n Tipi-karusellissa pystytään pyörimään monissa eri asennoissa; seisten, istuen tai maaten.  – Se rohkaisee sosiaaliseen leikkiin, kun lapset auttavat toisiaan karusellin kyytiin ja siitä pois. Karusellin vetäminen ja työntäminen treenaa myös jalkojen, käsien ja keskivartalon lihaksia, Luzik kertoi. – Tipi-karuselli sopii myös liikuntarajoitteisille. Karuselliin kuuluvasta tuesta saa hyvin kiinni, hän jatkoi.   Erilaisille pihoille ja leikkipaikkoihin soveltuvina uusimpina tuotteita Tuulia Luzik mainitsi myös linnunpesäistuimet. D Puuha Group Oy:n liukumäestä laskeneen Anu Koortin seurassa Saija Rantanen ja Nicklas Kaivola. Saija Rantanen totesi, että Puuhan valmistamat tuotteet soveltuvat kaikkialle, missä leikitään. – Pyrimme edistämään kokonaisvaltaista kaikenikäisten ihmisten jokapäiväistä liikuntaa, Rantanen painotti. Suurin osa Puuhan tuotteista valmistetaan ja kootaan Turussa sijaitsevalla tehtaalla. Näin taataan tuotteiden korkea laatu ja läpinäkyvä tuotekehitys- ja valmistusprosessi. – Omien tuotteidemme kotimaisuusaste on 95 prosenttia, ja käytämme UV-suojattua levymateriaalia. Kaikki tuotteet ovat kierrätettäviä, Rantanen korosti. Puuhan tuotteiden modulaarisuutta ja suunnittelumahdollisuuksia on lisätty entisestään. Tuotteistamista on kehitetty myös, ja esimerkiksi kiinnitysmenetelmiä on uusittu niin, että kiinnityksiä tarvitaan entistä vähemmän. D VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901b_32-37_Viherpäivien näyttely.indd 33 33 3/1/2019 12:14:22 PM

F F Markku Paju ja Kari Kälviäinen esittelivät Finture Oy:n uutta virtuaalista leikkipuistojen suunnittelupalvelua. Finture Oy tarjoaa pihoihin ja puistoihin esimerkiksi Metka -leikkikalusteita. Turvallisiin ja laadukkaisiin tuotteisiin kuuluvat muun muassa liukumäet, kiipeilytelineet, jousikeinut ja hiekkalaatikot sekä muita metkoja ulkoleikkivälineitä. – Uusinta suunnittelussa on virtuaalinen Finture VRpalvelu, joka perustuu 3D-suunnitteluun. Kyseessä voi olla niin leikkipaikka, -kenttä kuin skettipuistokin. Animaatiokuvineen ja videoineen on mahdollisuus päästä havainnollisesti tutustumaan paikkaan ennen päätöksen tekemistä, selvittivät Markku Paju ja Kari Kälviäinen. G Petri Laitinen ja Sini Kemiläinen olivat ensimmäistä kertaa Viherteknikkaa -näytättelyssä kertomassa C2 SmartLight Oy:n palveluista. Jyväskyläläinen C2 SmartLight Oy on älykkäisiin ulkovalaistuksen ohjausratkaisuihin erikoistunut yritys. Sen tuotteet ja -palvelut on kehitetty ja suunniteltu Suomessa. – Valaistusratkaisuja on toimitettu niin kunnille, kaupungeille kuin seurakunnillekin. Aivan yhtä lailla palvelumme ovat yksityispihoille ja taloyhtiöille saatavissa, Petri Laitinen totesi. Ensimmäistä kertaa Viherteknikka-näyttelyyn osallistuneena Laitinen uskoo yrityksen saavan entisestään tunnettuutta alan keskuudessa. Yritys toimittaa niin sähkö- ja valaistussuunnitelmat kuin valaistuksen ohjaamiseen tarvittavat laitteistot ja valaisimetkin sekä niihin haluttujen valaistusprofiilien ohjelmoinnin. Laitisen mukaan laajempien saneerausurakoiden sisältö kattaa kaiken alkukartoituksesta, suunnitelmista ja laskelmista käyttöönottoon ja ylläpitoon – aina asiakkaan haluamassa laajuudessa. Useiden toimijoiden kanssa tekemämme yhteistyön tuloksena ovat syntyneet muun muassa älykkäät LED-valaisimet, joita voidaan ohjata langattomasti – joko valaisinryhminä tai yksittäisen valaisimen tarkkuudella. – Tärkeä osa ovat älykkäät ja langattomasti liikennöivät sensorit, joilla valaistus säätyy automaattisesti tarpeenmukaiselle valaistustasolle, Laitinen korosti. 34 H H Oy Haveno Ab:n osastolla Juhani Hujala ja Andrea Moritsch esitttelivät Bellitalia-kalusteita ja Bellitalia Planets -istutusastioita, joita on useita värivaihtoehtoja. – Yhdistämällä kaarevia Demetra-penkkejä toisiinsa saadaan aikaan eri muotoisia kokonaisuuksia. Penkeissä on myös kallistuksen säätö. Ne sopivat julkisiin tiloihin samoin kuin taloyhtiöidenkin pihoihin kestävinä, tyylikkäinä ja ajattomina, Hujala totesi. – Yleisesti on nyt nähtävillä pientä nousua vuoteen 2018 verrattuna. Infra- ja viherrakentamisessa näyttää positiiviselta niiden osa-alueiden suhteen, joissa olemme mukana, Hujala sanoi. G VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901b_32-37_Viherpäivien näyttely.indd 34 3/1/2019 12:14:26 PM

I I Vitreo Oy:n markkinoiman sosiaaliseelle Byddy -istuimelle asettuivat Kaisa Hoppula, Perttu Hietanen ja Anu Hyttinen. Jyväskyläläisellä Vitreo Oy:llä tulee tänä vuonna täyteen 15 toimintavuotta. Osastolla esiteltiin ensimmäistä kertaa yrityksen maahantuomaa Byddy-istunta. Perttu Hietanen luonnehti uutuutta sosiaalisten tilanteiden istuimeksi, johon ryhmittäydytään kasvotusten eikä rinnakkain. Tuoteperheeseen kuuluu kolme eri yhdistelmävaihtoehtoa: istuin, istuin selkänojalla sekä pöydällä varustettu istuin. Yli kymmenenkin henkilöä mahtuu istumaan kerralla Byddyn ääreen. Kahdeksasta eri väristä voi valita mieleisensä istuinosan. – Rima-penkki on meillä nyt täällä myös ensimmäistä kertaa näytillä, kertoi Hietanen. J Ilona Luoma ja Risto Luoma istahtivat Eero Aarnion suunnittelemalle penkille Bongo House Oy:n osastolle. Tamperelaisen Bongo House Oy:n värikkäiden tuotteiden valikoima on laajentunut entisestään, kun yritys on aloittanut yhteistyön muotoilija Eero Aarnion kanssa. – Metallimiehet penkin päädyissä on leikattu laserilla teräksestä ja taivutettu muotoonsa. Näyttää aivan siltä, aivan kuin ne kantaisivat penkkiä, Risto Luoma esitteli uutuutta. Penkki sopii monenlaisiin kohteisiin ja myös sisätiloihin. Yksityis- ja sisäkäytössä penkkiä ei tarvitse kiinnittää alustaan, vaan se pysyy pystyssä omin jaloin. – Puinen istuinosa on vahvaa massiivitammea. Istuinosat valmistaa Kuhmoisissa toimiva kalustetehdas Puulon Oy, Luoma sanoi. – Tässä kuten muissakin tuotteissamme on hauskuutta ja leikkisyyttä. Penkkiä valmistetaan muutamalla vakiovärillä, mutta myös mittatilauksena niitä voidaan tehdä, Luoma kertoi. K K Timo Sinkkovan esittelemä penkki on Elpac Oy:n uusinta Citydesign-mallistoa. Elpac Oy:n markkinoima uusin Citydesign-penkkimalli soveltuu hintansakin puolesta hyvin esimerkiksi taloyhtiöiden pihoille. Penkit ovat ergonomisia ja muotoilultaan moderneja. Citydesign- sarjan metallisia penkkejä on saatavilla myös ilman selkänojaa, ja selkänojallisen penkin saa metallisella istuinosalla ja puisella selkänojalla. Sinkkova muistutti, että myös erilaiset pyörätelineet ja ajonestolaitteet sekä sähköpyörien latauspisteet kuuluvat yrityksen valikoimiin samoin kuin Elpark-istutusastiat. ElparkPlanter on suosittu istutusastia, jota valmistetaan useita eri kokoja useista eri materiaaleista. Kaikkiin istutusasioihin on saatavilla kastelutankki, ja niitä voidaan siirrellä helposti täytettyinäkin. J VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901b_32-37_Viherpäivien näyttely.indd 35 35 3/1/2019 12:14:29 PM

L L Jonna Aho esitteli Oy Roltrade Ab:n monipuolista ulkotilatuotteiden valikoimaa, johon kuuluvat muun muassa erilaiset penkit ja istutusastiat. M M 36 – Taloyhtiöiden pihoihin valikoimissamme on useita hyviä vaihtoehtoja, niin penkkejä kuin istutusastioitakin, Jonna Aho totesi. Oy Jana Ab:n julkisten tilojen kalusteista Harry ja Erja Uitto esittelivät muun muassa Erlau-penkkejä. Moduuleista valmistetut penkit ovat monikäyttöisiä ja monenlaiseen tarkoitukseen soveltuvia. VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901b_32-37_Viherpäivien näyttely.indd 36 3/1/2019 12:14:32 PM

Vihreä Kirja ilmestyy jälleen maaliskuussa 2020 Varaa paikkasi, ota yhteyttä Hannu Pyykkö, puh 050 2250 hannu.pyykko@mediabookers.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901b_32-37_Viherpäivien näyttely.indd 37 37 3/1/2019 12:14:32 PM

Kevytyhdistyslaki lisäisi kansalaisten mahdollisuuksia toimia Päätöksenteossa joustavuus on valttia Kaupunkilaisuus on jo muuttunut yhä monipuolisemmaksi. Samaan aikaan kansalaisten tekeminen ja vaikuttaminen muuttuvat. Miten hallinto voi vastata muutokseen? teksti ja kuvat: EEVA VÄNSKÄ K aupunkisosiologian dosentti Pasi Mäenpää on tutkinut kaupunkien toiminnan uutta tapaa organisoitua. Puhutaan niin sanotusta neljännestä sektorista, joka on kolmannen sektorin ulkopuolella ja järjestäytynyt kevyesti. – Neljäs sektori on kansalaisyhteiskunnan uusi alue, joka näyttää muuttavan yhteiskuntaa. Aktivismi ei ole virallista yhdistystoimintaa, eikä toimi perinteisen edustuksellisen järjestelmän kautta. Aktivistien tavoitteena on jokin heille tärkeä asia, kuten Ravintolapäivän järjestäminen tai viljelmän perustaminen, johon yleensä liittyy yhteisöllisyys ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa. – Neljäs sektori on kasvussa oleva ilmiö, joka herättää kysymyksen, miten kansalaisyhteiskunta toimii, miten hallinto toimii ja miten sen tulisi toimia. Uuden edessä Pasi Mäenpään mielestä neljäs sektori haastaa nyky-yhteiskuntaa toimimaan paremmin. –Uusi kaupunkilaisuus on monipuolista, ja vielä fyysistä paikkaakin tärkeämpää on se, miten miljöö koetaan. 38 Koska uusi toiminta jättäytyy edustuksellisuuden ulkopuolelle, voi syntyä myös yhteentörmäyksiä virallisten tahojen kanssa. – Aktivisteja eivät kiinnosta instituutiot, vaan se juttu, jota he haluavat olla järjestämässä. He ovat yleensä mieluiten mahdollisimman vähän tekemisissä virallisten tahojen kanssa. Toisenlainen esimerkki on Myyrmäki, jossa kaupunkiaktivistit ovat menneet toimimaan Myyrmäki-Seuraan, joka on virallinen yhdistys. Lähtökohtaisesti uudet liikkeet ei- vät kuitenkaan ole oikeushenkilöitä. Neljännellä sektorilla ei ole hierarkioita, eikä pöytäkirjoja. Miten siis hallinnon pitäisi suhtautua aktivismiin, joka vain alkaa tekemään asioita, mutta jonka kanssa ei voi esimerkiksi tehdä sopimuksia? – Joskus luvituskysymykset ovat järjestyneet ilmoitusmenettelyn kautta. Reko-ruokarenkaalta pyydettiin ensin Viikin torin käyttämisestä 500 euroa puolesta tunnista, kun tuottajat kävivät pakettiautoilla jakamassa ruokapiiriläisten tuotteet. – Mutta eihän se näin olisi toiminut, sillä koko piirin ideana on se, että kaikki tuotot menevät suoraan tuottajalle. Niinpä saimme tehtyä rakennusviraston kanssa ilmoitusluontoisen sopimuksen, jonka allekirjoittivat facebook-ryhmän ylläpitäjät. Vielä on selvittämättä, mikä sopimuksen juridinen status on, mutta keskeistä on joka tapauksessa se, että yhteisöllistä hyvää tuottavan toiminnan jatkamiseen keksittiin keino. Yhteistä etsimässä – Kaupunkiaktivismi metropolin voimavarana -hankkeessa tarkastelimme kansalaisten paikallisen organisoitumisen ja toiminnan muotoja. Halusimme selvittää, miten paikallinen toiminta edesauttaa kaupunkien hyvää. Kävi ilmi, että kaupungeilla isoina organisaatioina ja paikallisilla kevyesti järjestäytyneillä toimijoilla on samat tavoitteet: yhteisöllisyyden ja osal- VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_38-40_Päätöksenteossa_P Mäenpää.indd 38 3/1/2019 12:13:29 PM

lisuuden lisääminen, arjen innovaatiot sekä ekologinen kestävyys. – Kansalaisten omaehtoinen toiminta voi tuottaa merkittävää myönteistä kehitystä, jota kaupunkien kannattaa olla tukemassa. Samaan aikaan kaupunkilaisten itseorganisoituminen ottaa yhteiskunnassa tilaa edustukselliselta demokratialta ja asiantuntijoilta. Miten hallinnossa työskentelevät sitten voivat olla rakentavasti mukana muutoksessa? Yhtenä lisähaasteena on vielä erilainen aikajänne. – Hallinto toimii omalla aikajänteellään hyvinkin hitaasti, kun taas neljäs sektori on hyvin nopea. Tulee miettiä, miten eriparisuudesta huolimatta löydetään tapa toimia, jossa samalla säilyisi kunnioittava etäisyys ja tasa-arvoinen oleminen. Mäenpää kertoo tapauksesta, jossa kaupungin virkamies sai soiton nuorelta kansalaiselta. Hän kertoi olevansa järjestämässä seinänpotkimisen maailmanmestaruuskisoja. Virkamies ihmetteli, mitä asian kanssa pitäisi tehdä. Tutkija suosittelee sitä, että hallinto miettisi tapauskohtaisesti, miten suh- tautuu kansalaisten aloitteisiin. – Kannattaa selvittää keskustelemalla, keitä te olette, mitä teette ja kauanko toiminta kestäisi. Sen jälkeen voi pohtia, millaista luvitusta tai sopimuskäytäntöä tarvitaan. Kevyt-yhdistyksiä? Vaikeus hallinnon kannalta on se, miten voi hallinnoida jotain, joka on vain kevyesti organisoitunutta suoraa toimintaa. – Oikeusministeriössä on vireillä lakihanke eräänlaisista kevytyhdistyksistä yhdistyslain rinnalle. Uuden lain ajatuksena on se, että toimija voisi hakea rahoitusta pelkästään rekisteröitymisen kautta. Pasi Mäenpää sanoo, että lakihankkeen olemassaolo todistaa siitä, että maailman muuttuminen on huomattu. – Toisaalta, kun kysyin eräässä tilaisuudessa kansanedustajilta, miten he suhtautuvat kevytyhdistyksiin, lakialoite ei saanut kannatusta. Puolueet ehkä pelkäävät, että niiden valta valuisi edustuksellisen ja parlamentaarisen järjestelmän ohi pois puolueilta. Pasi Mäenpää sanoo, että osallisuus, yhteisöllisyys ja ekologisuus ovat tärkeitä sekä kansalaisaktivisteille että kaupunkien hallinnolle. Kaupunkimaiseman vihreää Vantaalla. Yksi tapa lisätä vihreää tulevaisuudessa on kaupunkiviljelyn suosiminen, sillä se on yhteisöllistä, ekologista ja huoltovarmuuden kannalta järkevää. VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_38-40_Päätöksenteossa_P Mäenpää.indd 39 39 3/1/2019 12:13:32 PM

Puhumme siitä, miten kansalaistoiminta ylipäätään tulisi ymmärtää. Tutkija luonnehtii neljättä sektoria vaihtoehtoiseksi linjaksi toteuttaa demokratiaa. – Neljäs sektori tiedottaa toiminnastaan ja kannattaa kaikkinaista avoimuutta, ja tätä pidän myönteisenä kehityksenä. Jossain toiminnan takana vaikuttaa myös ideologinen taso, joka yleensä käsittää osallisuuden ja tasaarvon periaatteet. Entä käytännössä kaupunkien tasolla, miten siellä voidaan osallistaa uudella tavalla? Mäenpään mielestä tutkijat voivat osaltaan toimia välittäjinä, kuten he tekivät omassa kaupunkitutkimushankkeessaan. – Yleensä edustuksellisessa demokratiassa osallistutaan järjestel- män kautta. Esimerkiksi Helsingissä kokeillaan jo osallistuvaa budjetointia, Tampereella taas kaupungin rahoituksen yhdistämistä joukkorahoitukseen. Tulevaisuudessa tarvitsemme kuitenkin joustavampia päätöksentekotapoja suhteessa neljännen sektorin toimintaan. Mitä näkyy? – Edessämme on ehkä vielä pidemmälle meneviä sosiaalisia liikkeitä, joiden toiminta perustuu teknologioille. Eräänlainen Internet 2.0, jossa ihmiset toimivat kaikessa lohkoketjuteknologian avulla ilman välittäjiä. Ei siis tarvittaisi pankkeja, sillä ihmiset voivat lainata rahaa toisilleen hajautetun tilinpitojärjestelmän kautta, ei tarvittaisi vakuutuslaitoksia, sillä ihmi- set voisivat vakuuttaa toisensa. Kysymys olisi nykyisen talouden ulkopuolella toimimisesta, josta esimerkkinä ovat über-taksit. – Itse en kannata sitä, että irtautuisimme kaikesta yhteiskunnassa. Kyllä viranomaisia tarvitaan edelleen varmistamaan monia asioita. Ei ole olemassa yhtä tapaa olla kaupunkilainen, vaan moninaisia tapoja, ja moninaisuus tulee vielä korostumaan tulevaisuudessa. Kontulalaisuus on oikeaa kaupunkilaisuutta siinä missä joku muukin. – Parhaimmillaan kansalaisaktivistien ja virkamiesten yhteiskeskustelusta syntyy jotain hyvää, kuten Ravintolapäivä ja Siivouspäivä Helsingissä. Systeemi muuttuu rakentavasti yhteistyöllä, moninaisuutta kunnioittamalla. Ihminen tulee aina olemaan osa luontoa, vaikka kaupunkilaisena olemisen muoto vaihteleekin. Uudessa kansalaistoiminnassa ekologisuus on yksi keskeinen arvo. 40 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_38-40_Päätöksenteossa_P Mäenpää.indd 40 3/1/2019 12:13:34 PM

Viheralan ammattilaisten ja yritysten yhteystiedot 57 Kaupunginpuutarhurien Seura ry 59 Maisemasuunnittelijat ry 66 Suomen maisema-arkkitehtiliitto ry MARK 77 METO - Metsäalan asiantuntijat ry 83 Puutarhanrakentajat ry 84 Seurakuntapuutarhurit ry 88 Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry 92 Taimistoviljelijät – Plantskoleodlarna ry 96 Viher- ja ympäristörakentajat ry Viher- ja puutarha-alan opettajayhdistys (VIPU) 102 109 Maisemasuunnittelijat, maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijat 110 Vihervalvontapalveluja tarjoavat 112 tuote hakemisto VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 41 41 3/4/2019 7:30:32 AM

tuotehakemisto Aitoja ja portteja järjestöjä kasvualustamateriaaleja Viherrakentajille asiantuntevaa palvelua työsuhdeasioissa www.tyonantajat.fi KASVUALUSTAMATERIAALEJA VK_141x105 mm_KG_final_conv.indd 1 42 01/03/2019 17.19 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 42 3/4/2019 7:30:33 AM

tuotehakemisto KASVUALUSTAMATERIAALEJA TORPANPIHA® Kasvualustat Kaikki kasvualustat ammattilaisille jo vuosien kokemuksella - suurella sydämellä! Konsultointipalvelumme auttaa suunnittelijoita ja rakentajia valitsemaan oikean tuotteen kohteeseen, ja tarvittaessa räätälöimme tarpeisiin vastaavan erityistuotteen.Kysy lisää multa-asemiltamme! Hyvinkään Tieluiska Oy Multa-asemat: Espoo 020 759 0550 ja Vantaa 020 759 0520 www.tieluiska.fi/kasvualustat kasvualustat@tieluiska.fi Katu- ja puistokalusteita Koe kasvun ihme! Mullan myynti: 050 336 5703 050 337 9442 Metsäpirtin mullat soveltuvat kaikkeen viherrakentamiseen. Tuoteperhe sisältää myös multalaatuja, jotka on suunnattu ammattirakentajien käyttöön. Soita ja pyydä tarjous. Voit noutaa multaa myös itse peräkärryllä tai kuorma-autolla. Katso tarkemmat tiedot noutopisteiden sijainnista ja aukioloajoista: www.metsapirtinmulta.fi Mullan valmistaja ja myyjä: Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä | PL 100 | 00066 HSY | Ilmalantori 1 | 00240 Helsinki | puh. 09 156 11 (vaihde) www.cyklos.fi info@cyklos.fi +358 9 4245 3129 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 43 43 3/4/2019 7:30:34 AM

tuotehakemisto Katu- ja puistokalusteita www.leikkivaline.fi info@leikkivaline.fi Design-kalusteet Michow Spiel-Bau Leikki- ja liikuntavälineet 50+ kuntoilulaitteet Giro Vitale Asennusankkurit Ferradix Turvatarkastukset Asennukset ULKOKALUSTEET www.jana.fi tuotehakemisto KATUJA SUOjAUSTA PUISToKALUSTEITA PUIDEn PUIDEn hOITOA KonEITA JA L – puiden kuntotutkimukset • Picus Sonic Tomograph 24 sensoria • Picus Treetronic, ainoana Suomessa • Mikroporat Resi PD 400 ja Sibert 375 – puiden leikkaukset, vaativat kaadot, UUTUUS: Ritilään 15 neljäosaiseen tuennat jaNK kantojen jyrsintä – myynti – arboristin välineet ja saatavana Ledvalaisin joka kestää kuntotutkimuslaitteet Kehä-Tuote Oy 1000kg:n kuorman. - rungonsuojat useita eri malleja, toteutamme myös omat suunnitelmat puh 0400 93 55 58 | teppo@puidenhoito.fi - säädettävät istutuskehikot kantavalle w w w. p u i d e n h o i t o . f i kasvualustalle - maaritilät useita erimalleja Heimolantie PUIDEn SUOjAUSTA 2 , 44300 Konnevesi TS-YMPÄRISTÖPALVELU KY TS-MILJÖTJÄNST KB Kehä-Tuote Oy Kehä-Tuote Oy – Rungonsuojat – Maaritilät – Säädettävät istutuskehikot – Istutushäkit – SnowLess tuotteet www.kehatuote.fi info@kehatuote.fi puh. 0400-795 266 www.kehatuote.fi 0400-795266 PUIDEn SUOjAUSTA VIHREÄ KIRJA 2019 44 SUORIT The Markkinointi Tihveräinen Oy Mäkitorpantie 4 a 8, 00620 Helsinki puh. 0400 657 199 juha.tihverainen@kolumbus.fi www.tihve.com SIEMEnIäJA LAITTEITA KonEITA PUUT, JUURESTA LATVAAN! VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 44 3/4/2019 7:30:35 AM Jokai

tuotehakemisto Katu- ja puistokalusteita Merkitykselliselle, toimivalle ja kestävälle ympäristölle viheraitta.fi info@viheraitta.fi koneita ja laitteita www.minikone.com Myynti ja vuokraus VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 45 45 3/4/2019 7:30:36 AM

tuotehakemisto koneita ja laitteita Rikkaruohon torjunta Liekityksellä—Kuumalla vedellä—Harjaamalla www.cleinvest.fi Torju rikkakasvit EKOLOGISESTI KUUMALLA VEDELLÄ KOTIMAINEN EcoWeedKiller rikkakasvientorjunta laitteisto: • EWK Pro10 yhdelle tai EWK Pro20 Dual kahdelle käyttäjälle • Polttoaineena vain diesel • Desinfiointi toiminto ja painepesuri • Soveltuu kuljetettavaksi pakettiautolla • Tavaratilan kalustaminen lisävarusteilla helppoa • Lisävarusteina lisävesisäiliöt, pintaveden tankkauspumppu jne. Käsittelypäivä 5 pv myöhemmin Vain yksi pysähdys ja käsittelet 20 000 m2 alueen! Valmistus & myynti, myös VUOKRAUS Eco Weedkiller Venakontie 4, 74130 IISALMI www.ecoweedkiller.com, www.konevel.fi 46 Kyösti Kupari myynti@konevel.fi 044 974 1581 Marko Laakkonen marko@konevel.fi 0400 784 003 Kimmo Kärki kimmo@konevel.fi 050 490 0085 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 46 3/4/2019 7:30:36 AM

tuotehakemisto koneita ja laitteita 16-vuoden kokemuksella todistetusti pitkäikäisimmät Pellenc-akkutyökalut Markkinoitten tehokkain akku IP54 suojauksella! PITKÄ KÄYTTÖAIKA TEHOKAS ERGONOMINEN SAASTEETON ÄÄNETÖN www.hautalaservice.com 0400 817 024 / 0400 817 855 / 050 5055 121 / 0400 665 140 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 47 47 3/4/2019 7:30:37 AM

tuotehakemisto koneita ja laitteita Rotatorilta kompaktit koneet monipuolisiin töihin. Soita ja kysy lisää: Pirkkala puh. 03 2874 111, Vantaa puh. 09 8789 010 www.rotator.fi OSTA TAI VUOKRAA, nopeasti ja joustavasti! CAMSO -kumitelat hyllystä- Maahantuonti: 05 - 343 5666 (24 h) www.hamre.fi info@hamre.fi Vihreä Kirja myös verkossa www.vihreakirja.fi 48 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 48 3/4/2019 7:30:39 AM

tuotehakemisto koneita ja laitteita VOLVO ECR50D ja L25H –SUORITUSKYKYÄ JA KETTERYYTTÄ Volvon taloudellisella moottorilla, ainutlaatuisella ECO-toiminnolla ja kuormantuntevalla hydrauliikalla ECR50D minikaivukone tarjoaa suuren kaivuvoiman ja nopeat jaksoajat. Viiden tonnin painoinen kone käsittelee helposti ja hallitusti raskaita kuormia. Yhdessä Volvon kestävien työvälineiden kanssa ECR50D minikaivuri tarjoaa sinulle mahdollisuuden työskennellä useammilla työmailla ja suoriutua tehokkaasti erilaisista työtehtävistä. Tehokkaan Volvo L25H 4,9 tonnin pyöräkuormaajan uusi pyöreämpi muotoilu parantaa näkyvyyttä turvallisesta ohjaamosta ja 8210 mm kääntösäde mahdollistavat ohjailtavuuden ahtaissakin paikoissa. 65 hevosvoiman moottori, täysautomaattinen kahden nopeusalueen hydrostaattinen veto ja tehokkaat levyjarrut mahdollistavat yhdessä turvallisen jopa 30 km/t ajonopeuden. Vaativassa maastossa pidon parantamiseksi Volvo L25H:ssa on 38°:n/± 10°:n runkonivel sekä kuljettajan ohjaamat 100-prosenttiset tasauslukitussarjat molemmilla akseleilla. Korkealle ulottuva ja 2520 mm korkeudesta tyhjentävä Volvo L25H soveltuu erinomaisesti kuorma-autojen kuormaamiseen. Ohjaussauvalla, jossa on kolme toimintoa, käytetään hydraulisia työvälineitä, monitoimikauhoja ja lakaisulaitteita. Suomalaisen urakoitsijan vahva valinta – Volvo maansiirtokoneet! www.volvoce.fi VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 49 Volvo Construction Equipment Building Tomorrow VIHREÄ KIRJA 2019 49 3/4/2019 7:30:39 AM

tuotehakemisto MAISEMASUUNNITTELUA KONSULTTITOIMISTOJA Aino Landscaping Oy Kasöörinkatu 4 D 61, 00520 Helsinki p. 050 3445426 etunimi.sukunimi@ainolandscaping.fi www.ainolandscaping.fi Aino Aspiala Arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelu NYMAN & RISTIMÄKI Oy Ruoholahdenkatu 8, 00180 Helsinki p. 040-7751452 johanna.ristimaki@nymanristimaki.fi www.nymanristimaki.fi Johanna Ristimäki Arkkitehtitoimisto Tapani Vuorinen Oy Vuorikatu 5 B 10, 15110 Lahti p. 040 5562007 tapani.vuorinen@phnet.fi Tapani Vuorinen Destia Oy Neilikkatie 17 PL 206, 01301 Vantaa etunimi.sukunimi@destia.fi www.destia.fi p. 020 444 11 Zuzana Hrasko-Johnson +358 40 350 1715 Hatanpään valtatie 30 PL 382, 33101 Tampere Laura Soosalu +358 40 758 2105 LOCI maisema-arkkitehdit Oy Ruoholahdenkatu 8, 7 krs. 00180 Helsinki p. 09 685 2830 loci@loci.fi www.loci.fi Milla Hakari, Pia Kuusiniemi, Veera Tolvanen, Sanna Sarkama, Pauliina Korhonen, Kaisa Solin, Oula Rahkonen, Niilo Tenkanen, Eeva Ruismäki 50 Maisema-arkkitehdit Byman & Ruokonen Oy Hämeentie 133 A, 00560 Helsinki p. 09-857 1761 Sähköposti: byman.ruokonen@maisema-arkkitehdit.fi www-sivut: www.maisema-arkkitehdit.fi Eeva Byman, Ria Ruokonen, Veera Aaltonen, Sirja Heinonen, Tuuli Salovuori, Satu Siltanen Maisema-arkkitehtitoimisto AISTIMAA Karhukorventie 83, 06200 Porvoo p. 050 5333 880 mika.varpio@aistimaa.fi www.aistimaa.fi Mika Varpio Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo Oy Perustie 14, 00330 Helsinki p. 040 090 2269 etunimi.sukunimi@maanlumo.fi toimisto@maanlumo.fi www.maanlumo.fi Krista Muurinen, Teresa Rönkä, Elsi Lehto, Aapo Pihkala Maisema-arkkitehtitoimisto NÄKYMÄ Oy Mechelininkatu 34 B, 00260 Helsinki p. 09-6227 1727 etunimi.sukunimi@nakyma.com www.nakyma.com Yrjö Ala-Heikkilä, Matti Liski, Tiina Perälä, Niina Alapeteri, Katja Orrainen, Reeta Pellinen, Sofia Tigerstedt, Katri Tikkanen, Ana Torres Gómez Maisemakonttori Oy Käynti: Linnankoskenkatu 4 B 44, 00250 Helsinki Posti: Riihipellonkatu 34, 00300 Raasepori 09-436 1695 konttori@maisema.net www.maisema.net Anu Virtanen VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 50 3/4/2019 7:30:39 AM

MAISEMASUUNNITTELUA MASU PLANNING Ratakatu 1b A 4, 00120 Helsinki Struenseegade 15 1th, DK-2200 Copenhagen N office +45 42610066 / +358 40 4848 106 mob +45 61691736 / +358 40 189 6848 etunimi@masuplanning.com www.masuplanning.com Malin Blomqvist, Elina Kataja, Lauri Mikkola, Sarianna Salminen, Inka Norros Nomaji maisema-arkkitehdit Oy Lönnrotinkatu 32 A 26 00180 Helsinki p. 045 7877 4688 nomaji@nomaji.fi www.nomaji.fi Mari Ariluoma, Anni Järvitalo, Varpu Mikola, Riikka Nousiainen, Inkeri Niskanen, Ina Westerlund Ramboll Finland Oy Espoo: Itsehallintotie 3, 02601 Lahti: Niemenkatu 73, 15140 Tampere: Pakkahuoneenaukio 2, 33100 Oulu: Kiviharjunlenkki 1 A, 90220 p. 020 755 611 etunimi.sukunimi@ramboll.fi www.ramboll.fi Marko Ahola, Mari Antere, Lauri Axelsson, Anna Bergman, Iida Juurinen, Elina Kalliala, Hanna Keskinen, Sini Korpinen, Annina Kukkola, Elise Lohman, Sohvi Mäkilä, Aino-Kaisa Nuotio, Tuulikki Peltomäki, Vilma Pylkkö (Espoo), Sonja Semeri (Lahti), Kaisa Rantee (Tampere), Kalle Kemppainen (Oulu) Serum arkkitehdit Oy Pälkäneentie 19 A, 00510 Helsinki p. +358 50 466 1500 etunimi.sukunimi@serum.fi www.serum.fi Anna-Kaisa Aalto, Leena Buller tuotehakemisto Sitowise Oy Espoo: Tuulikuja 2, 02100 Tampere: Åkerlundinkatu 11 A, 33100 p. +358 20 747 6000 (vaihde) etunimi.sukunimi@sitowise.com www.sitowise.com Espoo: Elina Aarnisalo, Marika Bremer, Kaisu Hynynen, Ismo Häkkinen, Aino Karilas, Antti-Jaakko Koskenniemi, Paula Lonka, Marja Mikkola, Susanna Mikkola, Silja Nokso-Koivisto, Marja Oittinen, Elli Perämäki, Suvi Saastamoinen, Laura Turunen, Iivo Vänskä, Tampere: Hanna-Maria Piipponen Studio Terra Oy Kirstinkatu 12, 00510 Helsinki p. 010 292 6333 terra@studioterra.fi etunimi.sukunimi@studioterra.fi www.studioterra.fi Karitta Liikka, Anna Ryymin, Sarianne Silfverberg, Kajsa Sjöholm WSP Finland Oy Heikkiläntie 7, 00210 Helsinki p. 0207 864 11 etunimi.sukunimi@wsp.com www.wsp.com www.wspdesignworks.com Ympäristö ja Arkkitehtuuri: Arto Kaituri Maisema-arkkitehtuuri: Tommi Kärki, Kati Teperi, Satu Niemelä-Prittinen, Hiroko Kivirinta, Jari Aaltonen, Jaakko Aho-Mantila, Essi Ehrnrooth Kestävä Maisema: Elisa Lähde, Hanna Hannula, Paula Hurme, Daniela Rosqvist, Vuokko Yli-Jama Infrasuunnittelu: Olli Hakala Y-2 maisema-arkkitehtitoimisto Tiilimäki 3, 00330 Helsinki p. 040 704 32 85 etunimi.sukunimi@y-2maisema.fi www. y-2maisema.fi Sakari Silvennoinen VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 51 51 3/4/2019 7:30:39 AM

tuotehakemisto KOULUTUSTA KIINNOSTAAKO PUUTARHA-ALA? Koulutusta Espoossa INTRESSERAD AV TRÄDGÅRDSBRANSCHEN? Utbildning i Esbo www.axxell.fi/overby Opiskele viheralan ammattilaiseksi Mäntsälässä, Saaren Kartanon toimipisteessämme → Puutarha-alan perustutkinto puutarhuri (puutarhatuotannon, viheralan sekä kukka- ja puutarhakaupan osaamisalat) → Puutarha-alan ammattitutkinto floristi (AT), viheraluerakentaja (AT), puistopuutarhuri (AT), tuotantopuutarhuri (AT) → Puutarha-alan erikoisammattitutkinto floristimestari (EAT), viheraluemestari (EAT) → Täydennyskoulutuksia alan harrastelijoille ja ammattilaisille Katso lisätiedot näistä sekä muista Keudan koulutuksista >> Keuda.fi Kaikki leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuudesta: Koulutus Tietokirja ja -sovellus Kansainvälinen sertifiointi #keuda #ykkösvalinta #omapolku #innostujainnosta LUONNONKIVITUOTTEITA MAARAKENNUS- JA VIHERALAN • täydennyskoulutukset • tutkinnot www.tts.fi/puutarha-ala ani.kartano-ylen@tts.fi 044 7143 683 www.tts.fi/maarakennus jere.hanninen@tts.fi 044 7143 834 KUNTTAA VihreäKirja68x44mm.indd 1 13.2.2019 11.49.24 Suomenkunttapiha.fi 0400 287 221 52 Suomen Kunttapiha_68x44_vedos.indd 1 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 52 SINCE 1996 yös m t Ny et s i a kotim t! kive www.lkp.fi 23.2.2018 10:00:57 3/4/2019 7:30:41 AM

www.poyry.fi/kaupunki www.poyry.fi/kaupunki www.poyry.fi/kaupunki MAISEMASUUnnITTELUA tuotehakemisto PUIDEn hOITOA PUIDEn PUIDEnhOITOA hOITOA MAISEMASUUnnITTELUA PUIDEN HOITOA MAISEMASUUnnITTELUA Arboristipalvelua ammattitaidolla . puunkaato. puunhoito .puiden kuntoarviointi . puidenhoitosopimukset Puiden kuntoarvioinnit 040 820 0702 info@arboristihelsinki.fi www.arboristihelsinki.fi tuotehakemisto PUIDEn hOITOA Puunhoitotyöt; leikkaukset, tuennat PUIDEn HoIToA Kaadot, erikoiskaadot PUIDEn MAISEMASUUnnITTELUA PUIDEnhOITOA hOITOA – puiden kuntotutkimukset Kantojen jyrsintä • Picus 3 Tomograph 24 sensoria • Mikroporat Resi PD 400 ja Sibert 375 ma- ja tösuunnittelu – puiden leikkaukset, vaativat kaadot, tuennat ja kantojen jyrsintä Timo Rantanen puh. 0400 816 462 Timo Rantanen 0400 Timo Rantanenpuh. puh. 0400816 816462 462 Linnunlauluntie 5, 07170 Pornainen Linnunlauluntie 5, 07170 Pornainen Linnunlauluntie 5, 07170 Pornainen timo.rantanen@metsapalvelutrantanen.inet.fi timo.rantanen@metsapalvelutrantanen.inet.fi timo.rantanen@metsapalvelutrantanen.inet.fi puh 0400 93 55 58 | teppo@puidenhoito.fi www.metsapalvelurantanen.fi www.metsapalvelurantanen.fi www.metsapalvelurantanen.fi w w w. p u i d e n h o i t o . f i TS-YMPÄRISTÖPALVELU KY unnittelu stöt a hautausmaat untapaikat töselvitykset TS-MILJÖTJÄNST KB 68 VIHREÄ VIHREÄ KIRJA 2014 68 68 VIHREÄKIRJA KIRJA2014 2014 Siirtonurmikkoa SIIRTonURMIKKoA • Kulttuurimaisemat ja historialliset ympäristöt • Maisemanhoitosuunnitelmat • Luonnonmukainen hulevesien käsittely • Ympäristövaikutusten arviointi www.poyry.fi/kaupunki .fi .fi Timo Rantanen puh. 0400 816 462 Linnunlauluntie 5, 07170 Pornainen timo.rantanen@metsapalvelutrantanen.inet.fi www.metsapalvelurantanen.fi PUIDEn hOITOA TEKONURMEA PUIDEn HoIToA PUIDEn SUOjAUS – puiden kuntotutkimukset • Picus Sonic Tomograph 24 sensoria • Picus Treetronic, ainoana Suomessa • Mikroporat Resi PD 400 ja Sibert 375 – puiden leikkaukset, vaativat kaadot, tuennat ja kantojen jyrsintä – myynti – arboristin välineet ja kuntotutkimuslaitteet Viheralueiden tekonurmet Myynti ja neuvonta 06 557 0700 www.unisport.com/viheraluenurmet puh 0400 93 55 58 | teppo@puidenhoito.fi TS-YMPÄRISTÖPALVELU KY TS-MILJÖTJÄNST KB w w w. p u i d e n h o i t o . f i TAIMITARHATUOTTEITA PUIDEn HoIToA PUIDEn hOITOA PUIDEn SUOjAUSTA PUIDEn SUoJAUSTA Kehä-Tuote Oy Kehä-Tuote PUUT, JUURESTAOy LATVAAN! – Rungonsuojat Tyvisuojat – Maaritilät – Säädettävät Sidontanauhat istutuskehikot Tukiseipäiden tukikolmiot – Istutushäkit – SnowLess Kastelupussit tuotteet www.kehatuote.fi 0400-795266 ARBO-Containers: PUIDEn SUOjAUSTA HEDGE valmisaita 53 VIHREÄ KIRJA EKO 2019 maatuva kasvatusastia Markkino Mäkitorp fax (+358 juha.tihv SIEMEnIä ja maatuva rikkakasvisuoja VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 53 PUUT, JUURESTA LATVAAN! 3/4/2019 7:30:42 AM

tuotehakemisto tuotehakemisto TAIMITARHATUOTTEITA TUKKUKAUPPoJA JA VIHERRAKEnnUSTUoTTEITA LAAJA VALIKOIMA KESTÄVIÄ ASTIA- JA KESTÄVIÄ TAIMIA, LAAJA VALIKOIMA AVOJUURITAIMIA YMPäRISTöRAKEnTAMISEn TUoTTEITA envire VRJ group AHOSEN TAIMISTO AHOSEN TAIMISTO www.ahosentaimisto.fi Karstula Puh. (014) 465 131 info@ahosentaimisto.fi www.ahosentaimisto.fi info@ahosentaimisto.fi Karstula Puh. (014) 465 131 tuotehakemisto YMPäRISTöRAKEnTAMISEn TUOTTEITA CROSS DECO - koristeaidat Novarbo viherkatot ja viherrakennusmullat EXTERY - kalusteet CROSS PANELUudenlainen - aidat ja helppo tapa rakentaa Valmis u kestävä viherkatto. Kasetin voi valita kasvate-ttvalettava KUMIX turva-alusta tti! eri kasvivaihtoehdoilla. kasePLAST GOVA - kierrätysmuovituotteet HY-TEN - kivikorit SWISSPEARL - ruukut VEG TECH - viherkatot p.www.kinnala.fi 09 852 061 Novarbo Oy Muut viherrakennustuotteet: toimisto@kinnala.fi puh. 03-587 4400 asiakaspalvelu@schetelig.com PL 12, 27511 Eura, puh. 02 549 1681 Istutusmulta, Perennamulta, Tutustu tuotteisiin osoitteessa www.envire.fi www.schetelig.com LAAJA VALIKOIMA Nurmikkomulta ja Kuorikate. tilauspalvelu@novarbo.fi I www.novarbo.fi Lue lisää nettisivuiltamme Vihreä jalanjälkemme on kaunistanut suomalaista ympäristöä jo yli 70 vuotta. tuotehakemisto USTUOTTEITA KESTÄVIÄ ASTIA- JA TUKKUKAUPPOJA JA VIHERRAKENNUSTUOTTEITA AVOJUURITAIMIA YMPäRISTöRAKEn YMPäRISTöRAKEn YMPäRISTöRAKEn Puh. 020 7768 220 Mittatie 24, 01260 VANTAA, info@envire.fi, puh. 020 742 5555 YMPÄRISTÖRAKENTAMISTA JA HOITOA YMPäRISTöRAKEnTAMISTA jA hOITOA YMPäRISTöRAKEn Maisematukku_2019.indd 1 oIToA 2/18/2019 7:10:06 AM wwwTaboss Uutu us AHOSEN TAIMISTO www.ahosentaimisto.fi Biohajoava katekangas ja muut info@ahosentaimisto.fi viherrakennuskankaat Tukiseipäät Karstula Suojaverkot Nurmireunukset ja Puh. (014) 465 131 luiskakennostot 5v. a ekangas → EXTERY - kalusteet CROSS PANEL - aidat entamiseen! g.com HY-TEN - kivikorit SWISSPEARL - ruukut www.hortex.fi | puh. 010 320 3480 54 60 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 54 VIHERRAKENTAMINEN JA -SANEERAUSTYÖT SERTIFITOITU SFS 9001:2000 LAATUJÄRJESTELMÄ RALA-PÄTEVYYS Vihertaso Oy Puh. 0400 482 274 esa.lahtinen@vihertaso.fi www.vihertaso.fi Sisältö Viherympäristö on ympäristönsuunnittelun, rakentamisen ja hoidon tilattava ammattilehti, 3/4/2019 joka ainoana lehtenä tavoittaa alan päättäjät, 7:30:44 AM

tuotehakemisto tuotehakemisto YMPÄRISTÖRAKENTAMISTA JA HOITOA Nordic Green Roof maksaruohoviherka�o ja laaja ZinCo viherka�ojärjestelmä! www.eg-trading.fi Jyväskylän Paviljonki Jyväskylän Paviljonki14.–15.2.2018 12.–13.2.2020 Dynaaminen kasvillisuus Uutuus! VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 55 Aino Karilas Dynaaminen kasvillisuus Tekijä: Aino Karilas Viherympäristöliitto ry 2019 Rakennetun ympäristön teettäminen 55 VIHREÄ KIRJA 2019 55€ 3/4/2019 7:30:45 AM

viihtyisän ympäristön rakentaja Jäsenyritykset palvelevat ammattitaidolla • Asunto- ja kiinteistöyhtiöitä • Rakennusliikkeitä • Julkista sektoria • Yksityisiä ihmisiä Kaikki viher- ja ympäristörakentamisen palvelut: mm. maanrakennus, kivi- ja puutyöt, vesirakentaminen, kuivatustyöt, valaistus, leikkivälineiden asennukset, konsultointi, kasvillisuustyöt. Lisätietoa www.vyra.fi 56 Yksityisille ihmisille www.puutarhaunelma.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_41-56_Tuotehakemisto.indd 56 3/4/2019 7:30:45 AM

Viheralan ammattilaisten yhteystiedot Viheralan ammattilaisten yhteystietohakemiston pohjana ovat Viherympäristöliitto ry:n jäsenyhdistysten jäsenluettelot. Tiedot pohjautuvat yhdistysten antamiin jäsenluetteloihin. Yhdistyksiin ovat liittyneet lähes kaikki alan ammattilaiset ja yritykset. Järjestäytyneet alan ammattilaiset ja yritykset kuuluvat alan parhaiden osaajien joukkoon. Jokaisella yhdistyksellä on omat jäsenkriteerit. Lisää tietoa jäseneksi liittymisestä ja muista yhdistykseen liittyvistä asioista saa yhdistyksen toimihenkilöiltä sekä yhdistyksen nettisivuilta. Yhteystiedot ovat myös internetissä selattavana lehtenä: www.vihreakirja.fi ja www.viherymparisto.fi osoite hakemisto VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 57 57 3/1/2019 12:20:51 PM

Viherympäristöliitto ry Viherympäristöliitto on viher- ja ympäristösuunnittelun, -rakentamisen, -hoidon sekä alan kaupan ja taimituotannon palvelu- ja asiantuntijaorganisaatio. Liitto on Puutarhaliitto ry:n jäsen. Viherympäristöliitto ry:n jäseninä on 10 ammatillista yhdistystä. Nämä kokoavat yhteen lähes 1600 ammattilaista ja yritystä. Jäsenet jakautuvat kolmeen ryhmään: varsinaiset jäsenet, yhteisöjäsenet ja kannattajajäsenet. Viherympäristöliitto ry julkaisee viheralan työohjeita, oppaita, kirjoja, Viherympäristö-lehteä ja Vihreä Kirjan. Viherpäivät ja Vihertekniikka-näyttely, Metsä- ja viherpäivät joka toinen vuosi METO:n kanssa sekä muita täsmäkoulutuksia jäsenyhdistysten kanssa. Kehitämme alaa hankkeiden avulla. Lisäksi teemme esityksiä viranomaisille. MISSIO: Toimimme kaikille terveellisen, viihtyisän ja turvallisen rakennetun ympäristön ja maiseman puolesta. Viherympäristöliitto kattojärjestönä yhdistää (viher)alan toimijat verkostoksi. Liitto kokoaa, jakaa sekä kehittää käytäntöjä. Tavoitteena on edistää laatua ja kestävää kehitystä. Mahdollistamme hyvän luontosuhteen rakentumista. TOIMIMME: • Ammattitaidon kehittäjänä: koulutus- ja julkaisutoiminta, konsultointi, sekä yhteistyössä Puutarhaliiton kanssa Viherympäristö-lehti ja Vihreä Kirja • Menekinedistäjänä: näyttelyt, yhteistoiminta alan ja sidosryhmien välillä, teematapahtumat, eri kehittämisprojektit, Viherympäristö-lehti, liiton verkkosivut • Edunvalvojana: viheralan etujen valvonta ja alan intressien edistäminen puutarha-alan sisällä, muiden alojen yhdistysten kanssa ja koko yhteiskunnassa valtion hallintoa ja kansainvälisiä kontakteja unohtamatta • Aatteellisena toimijana: viheralan opintomatkat, järjestöille suunnatut palvelut, alan tunnettuuden lisääminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ARVOT ELI TOIMINTAA OHJAAVAT PERIAATTEET: • Kestävä toiminta Edistämme reilua ja avointa toimintaa. Viherympäristöliitto ja sen jäsenyhdistykset sitoutuvat eettisiin pelisääntöihin ja kestävän ympäristörakentamisen kriteereihin. • Parempi ympäristö ja parempi yhteiskunta Ponnistelemme lakkaamatta paremman ympäristön puolesta. • Rohkea tulevaisuusorientoitunut toiminta Seuraamme tarkasti ajan ilmiöitä ja yleistä kehitystä kotimaassa ja ulkomailla. Koulutamme tavoitteellisesti alan ammattilaisia vuorovaikutuksessa kouluttaja- ja yhteistyötahojen sekä jäsenyhdistysten kanssa. Vastaamme ketterästi muuttuviin haasteisiin ja tartumme rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin. Olemme viheralan parhaita ja luotettavimpia asiantuntijoita ja toimijoita. Yhteystiedot www.vyl.fi Osoite Viljatie 4 C, 00700 Helsinki Pääsihteeri Seppo Närhi seppo.narhi@vyl.fi 0400 419085 VYL yhteisöjäsenet Finnish Greenkeepers Association Järvi-Suomen Vihertietokeskus (Mikkelipuisto) Puutarhataiteen Seura ry 58 VYL kannattajajäsenet Ammattiopisto Livia EG-Trading Oy Envire Espoon kaupunki FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Harjun Oppimiskeskus Oy Harviala Oy Helsingin kaupunki HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut Husqvarna Hyvinkään Tieluiska Oy Hämeen ammattikorkeakoulu / Lepaa Jyväskylän kaupunki J-Trading Oy Kekkilä Oy Kompan Suomi Oy Lakan Betoni Oy Lappset Group Oy Lehtovuori Oy LeikkiSet Oy Markkinointi Tihveräinen Oy Mikkelin kaupunki Onnenvuoren Sora Oy Oulun kaupunki Pihamaa/ Maanrakennus Ralf Ajalin Oy Rudus Oy Safe to Play Oy Schetelig Oy SGN-Group Sito Oy Tampereen kaupunki TTS Koulutus Oy VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 58 3/1/2019 12:20:51 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Kaupunginpuutarhurien Seura ry Yhdistys on perustettu vuonna 1935. Jäseniä on tällä hetkellä 226. Yhdistyksen jäseniksi voidaan hyväksyä kuntien, valtion tai muun julkisyhteisön ja näiden omistamien yhtiöiden palveluksessa olevat viheralan johtavissa tai vaativissa asiantuntijatehtävissä työskentelevät viranja toimenhaltijat. Yhdistyksen tehtävä on maamme maisema- ja puistokulttuurin edistäminen sekä alan yleisen arvostuksen kohottaminen. Lisäksi järjestää koulutustilaisuuksia ja opintomatkoja. Kaupunginpuutarhurien Seura on aktiivisesti mukana kehittämässä uutta viheralueiden kunnossapitoluokitusta. Uudistustyössä pyritään selkeään ja mahdollisimman laajasti sovellettavaan luokitukseen, joka on liitettävissä erilaisiin tehtävä- ja tuotekortistoihin. Uusi viheralueiden kunnossapitoluokitus on osa viheralan ohjeistuksen kokonaisuudistusta, jossa pyritään luomaan uutta viheralan ammattilaisia, viheralueiden käyttäjiä ja päättäjiä paremmin palvelevaa käsitteistöä ja ohjeistusta. Lausuntojen antaminen alalle tärkeistä asioista, esimerkiksi viheralan koulutuksesta ja lainsäädännöstä, sekä yhteydenpito päätöksentekijöihin ja keskeisiin vaikuttajiin kuuluu kaupunginpuutarhurien seuran perustoimintoihin. Yhteydenpito ulkomaisiin vastaaviin järjestöihin on ollut tärkeä osa toimintaa jo seuran alkuajoista lähtien. Kansainväliset kontaktit ovat vuosien mittaan laajentuneet ja kehittyneet aktiiviseksi yhteistyöksi. Pohjoismaiset tapaamiset ovat nykyään vuosittaisia kuten myös kontaktit virolaisten kollegojen kanssa. Kaupunginpuutarhurien seura ry on ollut vuodesta 1972 lähtien World Urban Parks järjestön (kansainvälinen viher- ja virkistysaluejärjestö) jäsen. Kaupunginpuutarhurien Seuran mielestä viheralan järjestöjen tiivis yhteistyö, esimerkiksi Viherympäristöliiton puitteissa, on yksi tärkeimmistä asioista. Viheralan kehityksen kannalta alan toimijoiden verkostotyö ja yhteistyö muiden sidosryhmien kanssa on erittäin tärkeää. Puheenjohtaja Timo Koski timo.koski@tampere.fi Sihteeri Anna-Kaisa Kaukola anna-kaisa.kaukola@turku.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 59 59 3/1/2019 12:20:51 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Alajärven kaupunki Hangon kaupunki puistoesimies Merja Rönkkö Santalantie 2 10960 HANKO merja.ronkko@hanko.fi Helsingin kaupunki Alavuden kaupunki vastaava puistotyönjohtaja Hannu Matikainen Kuulantie 35 53300 ALAVUS hannu.matikainen@alavus.fi Hankasalmen kunta puutarhuri Arto Gustafsson Keskustie 41 41520 HANKASALMI arto.gustafsson@hankasalmi.fi Helsingin kaupunki Espoon kaupunki vihertyöpäällikkö Oili Drammeh PL 6210 02070 ESPOON KAUPUNKI oili.drammeh@espoo.fi Harjavallan kaupunki toimialajohtaja Juhani Ramberg Keskustie 5 B 29200 HARJAVALTA juhani.ramberg@harjavalta.fi Helsingin kaupunki Espoon kaupunki vihertuotantopäällikkö Anne Mannermaa PL 6400 02070 ESPOON KAUPUNKI anne.m.mannermaa@espoo.fi Heinolan kaupunki Helsingin kaupunki Espoon kaupunki vihertyöpäällikkö Merja Myyry PL 33601 02070 ESPOON KAUPUNKI merja.myyry@espoo.fi Helsingin kaupunki Helsingin kaupunki Espoon kaupunki vihertyöpäällikkö Catherine Valtonen PL 6400 02770 ESPOON KAUPUNKI catherine.valtonen@espoo.fi Helsingin kaupunki Helsingin kaupunki Euran kunta kunnanpuutarhuri Mauri Peltonen PL 22 27511 EURAN KUNTA mauri.peltonen@eura.fi Helsingin kaupunki Helsingin kaupunki Forssan kaupunki kaupunginpuutarhuri Leila Grönholm PL 62 30101 FORSSAN KAUPUNKI leila.gronholm@forssa.fi Helsingin kaupunki Helsingin kaupunki Haminan kaupunki Helsingin kaupunki Helsingin Satama puutarhuri Sanna Karhu Alvaraallontie 2 62900 ALAJÄRVI sanna.karhu@alajarvi.fi vastaava vihertyönjohtaja Anne Repo PL 70 49401 HAMINAN KAUPUNKI anne.repo@hamina.fi 60 kaupunginpuutarhuri Eve Vanne Rauhankatu 3 18100 HEINOLA eve.vanne@heinola.fi yksikön päällikkö Jarmo Ahonen PL 1540 00099 HELSINGIN KAUPUNKI jarmo.ahonen@hel.fi projektipäällikkö Hannu Airola PL 4800 00099 HELSINGIN KAUPUNKI hannu.airola@hel.fi puistovastaava Päivi Apajalahti PL 1515 00099 HELSINGIN KAUPUNKI paivi.apajalahti@hel.fi projektipäällikkö Katriina Arrakoski PL 1515 00099 HELSINGIN KAUPUNKI katriina.arrakoski@hel.fi puistovastaava Pekka Engblom PL 1515 00099 HELSINGIN KAUPUNKI pekka.engblom@hel.fi maisema-arkkitehti Jyri Hirsimäki Pl 2100 00099 HELSINGIN KAUPUNKI jyri.hirsimaki@hel.fi hallintojohtaja Silja Hyvärinen PL 1500 00099 HELSINGIN KAUPUNKI silja.hyvarinen@hel.fi projektipäällikkö Tea Karjalainen PL 1515 00099 HELSINGIN KAUPUNKI tea.karjalainen@hel.fi projektinjohtaja Ritva Keko PL1515 00099 HELSINGIN KAUPUNKI ritva.keko@hel.fi maisema-arkkitehti Raisa Kiljunen-Siirola Pl 2100 00099 HELSINGIN KAUPUNKI raisa.kiljunen-siirola@hel.fi projektisuunnittelija Elina Nummi Pl 2100 00099 HELSINGIN KAUPUNKI elina.nummi@hel.fi maankäyttöjohtaja Raimo K Saarinen PL 1515 00099 HELSINGIN KAUPUNKI raimo.k.saarinen@hel.fi suunnitteluasiantuntija Satu Tegel PL 1560 00099 HELSINGIN KAUPUNKI satu.tegel@hel.fi suunnittelupäällikkö Satu Aatra PL 197 000141 HELSINKI satu.aatra@portofhelsinki.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 60 3/1/2019 12:20:51 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Helsingin STARA projektipäällikkö Ilkka Koivula PL 1560 00099 HELSINGIN KAUPUNKI ilkka.koivula@hel.fi Joensuun kaupunki Kajaanin kaupunki palvelusihteeri Sirpa Sievers PL 133 87100 KAJAANIN KAUPUNKI sirpa.sievers@kajaani.fi Helsingin STARA kustannuslaskija Raija Mohell PL 1560 00099 HELSINGIN KAUPUNKI raija.mohell@hel.fi Jyväskylän kaupunki kaupunginpuutarhuri Vesa Lehtinen PL 233 40101 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI vesa.lehtinen@jkl.fi Kangasalan kaupunki Helsingin STARA vastaava työnjohtaja Kim Rossi Pl 1560 00099 HELSINGIN KAUPUNKI kim.rossi@hel.fi Jyväskylän kaupunki Kankaanpään kaupunki kaupunginpuutarhuri Ilpo Möttönen Rautatienkatu 3 38700 KANKAANPÄÄ ilpo.mottonen@kankaanpaa.fi Helsingin yliopiston Kasvitieteellinen puutarha Jyväskylän kaupunki viherrakennuttaja Jarmo Toikkanen PL 233 40101 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI jarmo.toikkanen@jkl.fi Kauniaisten kaupunki Jyväskylän kaupunki ylläpitohortonomi Tarja Ylitalo PL 233 40101 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI tarja.ylitalo@jkl.fi Kempeleen kunta kunnanpuutarhuri Sari Palo PL 12 90441 KEMPELEEN KUNTA sari.palo@kempele.fi Jämsän kaupunki kaupunginpuutarhuri Raisa Heino Teollisuuskatu 10 42100 JÄMSÄ raisa.heino@jamsa.fi Keuruun kaupunki Kaarinan kaupunki Kokkolan kaupunki Kaarinan kaupunki Kotkan kaupunki Kajaanin kaupunki hortonomi Hanna Pasula Varastokatu 1 87101 KAJAANI hanna.pasula@kajaani.fi Kotkan kaupunki ylipuutarhuri Pertti Pehkonen PL14 00014 HELSINGIN YLIOPISTO pertti.pehkonen@helsinki.fi Hyvinkään kaupunki kaupunginpuutarhuri Marja Kärki Suutarinkatu 2 5900 HYVINKÄÄ marja.karki@hyvinkaa.fi Hämeenlinnan kaupunki viheraluesuunnittelija Susanna Lappalainen PL 84 13101 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI susanna.lappalainen@hameenlinna.fi Imatran kaupunki kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen Virastokatu 2 55100 IMATRA erika.luhtanen@imatra.fi Janakkalan kunta kunnanpuutarhuri Eero Simola Juttilantie 1 14200 TURENKI eero.simola@janakkala.fi Joensuun kaupunki puistosuunnittelija Paula Lamminsalo PL 148 80101 JOENSUUN KAUPUNKI paula.lamminsalo@jns.fi kaupunginpuutarhuri Ari Tolvanen PL 148 80101 JOENSUUN KAUPUNKI ari.j.tolvanen@jns.fi viherrakennuttaja Timo Mattila PL 233 40101 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI timo.mattila@jkl.fi suunnitteluhortonomi Sirkka Laitinen Oskarinkatu 4 20780 KAARINA sirkka.laitinen@kaarina.fi viheraluepäällikkö Ossi Vesalainen Oskarinkatu 4 20780 KAARINA ossi.vesalainen@kaarina.fi kaupunginpuutarhuri Jari Järvinen PL 50 36201 KANGASALAN KAUPUNKI jari.jarvinen@kangasala.fi kaupunginpuutarhuri Emmi Silvennoinen PL 52 02701 KAUNIAISTEN KAUPUNKI emmi.silvennoinen@kauniainen.fi puutarhuri Heli Nousiainen Multiantie 5 42700 KEURUU heli.nousiainen@keuruu.fi kaupunginpuutarhuri Sini-Marja Sangi PL 43 67101 KOKKOLAN KAUPUNKI sini.sangi@kokkola.fi kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen Kotkantie 3 48200 KOTKA heikki.laaksonen@kotka.fi puistotyöpäällikkö Ari Väisänen Kotkantie 3 48200 KOTKA ari.vaisanen@kotka.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 61 61 3/1/2019 12:20:51 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Kouvolan kaupunki viherpäällikkö Jouni Dahlman PL 32 45701 KOUVOLAN KAUPUNKI jouni.dahlman@kouvola.fi Kuopion MESTAR kunnossapitosuunnittelija Mauno Vauhkonen Varikkokatu 2 70620 KUOPIO mauno.vauhkonen@mestar.fi Mikkelin kaupunki Kuopion kaupunki Lahden kaupunki Mikkelin kaupunki Kuopion kaupunki Lappeenrannan kaupunki kaupunginpuutarhuri Hannu Tolonen PL 38 53101 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI hannu.tolonen@lappeenranta.fi Mänttä-Vilppulan kaupunki puistotyönjohtaja Marianne Virkajärvi Koskelankatu 38 35800 MÄNTTÄ marianne.virkajarvi@manttavilppula.fi Kuopion kaupunki Lappeenrannan kaupunki ympäristösuunnittelija Anne Veijonvuori Villimiehenkatu 1 53100 LAPPEENRANTA anne.veijonvuori@lappeenranta.fi Nivalan kaupunki puistotyönjohtaja Ulla-Maija Välikangas Vesitie 3 85500 NIVALA alla-maija.valikangas@nivala.fi Kuopion kaupunki Laukaan kunta kunnanpuutarhuri Kalevi Lahtonen PL 6 41341 LAUKAAN KUNTA kalevi.lahtonen@laukaa.fi Nurmijärven kunta Kuopion kaupunki suunnitteluhortonomi Jaana Niska PL 1097 70111 KUOPION KAUPUNKI jaana.niska@kuopio.fi Lempäälän kunta kunnossapitopäällikkö Tiina Pekkala PL 36 37501 LEMPÄÄLÄN KUNTA tiina.pekkala@lempaala.fi Oulun kaupunki maisema-arkkitehti Johanna Jylhä PL 32 90015 OULUN KAUPUNKI johanna.jylha@ouka.fi Kuopion MESTAR toimitusjohtaja Seppo Hiekkala Varikkokatu 2 70620 KUOPIO seppo.hiekkala@mestar.fi Lohjan kaupunki kaupunginpuutarhuri Markku Hakalahti PL 71 08101 LOHJAN KAUPUNKI markku.hakalahti@lohja.fi Oulun kaupunki ylläpitovalvoja Anu Laakko PL 32 90015 OULUN KAUPUNKI anu.laakko@ouka.fi Kuopion MESTAR ylläpitopäällikkö Saku Kekäläinen Varikkokatu 2 70620 KUOPIO saku.kekalainen@mestar.fi Loviisan kaupunki Oulun kaupunki vihertyövalvoja Jukka Mykkänen PL 32 90015 OULUN KAUPUNKI jukka.mykkanen@ouka.fi Maarianhaminan kaupunki Oulun kaupunki suunnitteluhortonomi Anne Määttä PL 32 90015 OULUN KAUPUNKI anne.maatta@ouka.fi suunnitteluhortonomi Kari Huttunen PL 1097 70111 KUOPION KAUPUNKI kari.huttunen@kuopio.fi kaavoitusarkkitehti Heli Laurinen PL 1097 70111 KUOPION KAUPUNKI heli.laurinen@kuopio.fi suunnitteluhortonomi Sirpa Nieminen PL 1097 70111 KUOPION KAUPUNKI sirpa.nieminen@kuopio.fi kaupunginpuutarhuri Matti Nikoskelainen PL 1097 70111 KUOPION KAUPUNKI matti.nikoskelainen@kuopio.fi Kuopion MESTAR ylläpitopäällikkö Pekka Kilpimaa Varikkokatu 2 70620 KUOPIO pekka.kilpimaa@mestar.fi 62 kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujala PL 126 15141 LAHDEN KAUPUNKI kirsi.kujala@lahti.fi toimistosihteeri Gunilla Törnblom PL 11 07901 LOVIISAN KAUPUNKI gunilla.tornblom@loviisa.fi kaupunginpuutarhuri Anne Nordblom Elverksgatan 1 22100 MARIEHAMN anne.nordblom@mariehamn.ax vihertyöpäällikkö Timo Kumpulainen PL 278 50101 MIKKELIN KAUPUNKI timo.kumpulainen@mikkeli.fi kaupunginpuutarhuri Marko Vuorinen Kunnanmäki 7 50600 MIKKELI marko.vuorinen@mikkeli.fi kunnanpuutarhuri Tapio Peltonen PL 37 01901 NURMIJÄRVEN KUNTA tapio.peltonen@nurmijarvi.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 62 3/1/2019 12:20:51 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Oulun kaupunki kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen PL 32 90015 OULUN KAUPUNKI heikki.pulkkinen@ouka.fi Oulun kaupunki Pieksämäen kaupunki Porvoon kaupunki katupäällikkö Jorma Savolainen PL 125 76101 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI jorma.savolainen@pieksamaki.fi kaupunginpuutarhuri Mikko Kaunisto Rihkamatori B 06100 PORVOO mikko.kaunisto@porvoo.fi maisema-arkitehti Veera Sanaksenaho PL 32 90015 OULUN KAUPUNKI veera.sanaksenaho@ouka.fi kaupunginpuutarhuri Jan-Ole Bäck Strengberginkatu 1 68600 PIETARSAARI jan-ole.back@pietarsaari.fi Pietarsaaren kaupunki Porvoon kaupunki Oulun Tekninen liikelaitos piiripuutarhuri Sanna Autio PL 69 90015 OULUN KAUPUNKI sanna.autio@ouka.fi Pietarsaaren Alerte osastopäällikkö Benita Herrmans Strengberginkatu 1 68600 PIETARSAARI benita. herrmans@alerte.fi ProAgria Etelä-Suomi Oulun Tekninen liikelaitos Pirkkalan kunta vihertyönjohtaja Riihinen Pauli Suupantie 11 33960 PIRKKALA pauli.riihinen@pirkkala.fi Raahen kaupunki puutarhuri Tita Haapajoki Varikkotie 5 92100 RAAHE tita.haapajoki@raahe.fi Oulun Tekninen liikelaitos Pirkkalan kunta kunnanpuutarhuri Terämä Miia Suupantie 11 33960 PIRKKALA miia.terama@pirkkala.fi Rauman kaupunki viheraluepäällikkö Kustaa Elsilä PL 104 26101 RAUMAN KAUPUNKI kustaa.elsila@rauma.fi Paimion kaupunki viheraluemestari Kaisa Salonen PL 50 21531 PAIMION KAUPUNKI kaisa.salonen@paimio.fi Porin kaupunki kaupunginpuutarhuri Ismo Ahonen PL 95 28101 PORIN KAUPUNKI ismo.ahonen@pori.fi Rauman kaupunki kaupunginpuutarhuri Mari Pohjalainen PL 104 26101 RAUMAN KAUPUNKI mari.pohjalainen@rauma.fi Paraisen kaupunki kaupunginpuutarhuri Heidi Suominen Rantatie 28 21600 PARAINEN heidi.suominen@parainen.fi Porin kaupunki Riihimäen kaupunki Parkanon kaupunki puistotyönjohtaja Elisa Simola Parkanontie 37 39700 PARKANO elisa.simola@parkano.fi Porin kaupunki Rovaniemen kaupunki Pieksämäen kaupunki Porin kaupunki Rovaniemen kaupunki puistopuutarhuri Pirjo Huttula PL 69 90015 OULUN KAUPUNKI pirjo.huttula@ouka.fi työpäällikkö Heikki Kukkola PL 69 90015 OULUN KAUPUNKI heikki.kukkola@ouka.fi kaupunginpuutarhuri Irja Enkenberg PL 125 76101 PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI irja.enkenberg@pieksamaki.fi viherhoitopäällikkö Veijo Marin PL 95 28101 PORIN KAUPUNKI veijo.marin@pori.fi piiripuutarhuri Esa Rouvali PL 95 28101 PORIN KAUPUNKI esa.rouvali@pori.fi piiripuutarhuri Kari Torniainen PL 95 28101 PORIN KAUPUNKI kari.torniainen@pori.fi vastaava puutarhuri Inkeri Tarkiainen Rihkamatori B 06100 PORVOO inkeri.tarkiainen@porvoo.fi maisemasuunnittelija Riikka Söyrinki PL 97 33101 TAMPERE riikka.soyrinki@maajakotitalousnaiset.fi kaupunginpuutarhuri Veera Bergström PL 125 11101 RIIHIMÄEN KAUPUNKI veera.bergstrom@riihimaki.fi logistiikka-asiantuntija Seija Säkkinen Hallituskatu 7 96100 ROVANIEMI seija.sakkinen@rovaniemi.fi kaupunginpuutarhuri Mirja Vääräniemi Hallituskatu 7 96100 ROVANIEMI mirja.vaaraniemi@rovaniemi.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 63 63 3/1/2019 12:20:51 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Rovaniememen Napapiirin Infra Oy Tampereen kaupunki Turun kaupunki Salon kaupunki Tampereen kaupunki Turun kaupunki Sastamalan kaupunki Tampereen kaupunki Turun kaupunki Savonlinnan kaupunki Tampereen kaupunki Turun Kuntec Oy työpäällikkö Annette Backholm Rieskalähteentie 78 20300 TURKU annette.backholm@kuntec.fi Seinäjoen kaupunki kaupunginpuutarhri Kari Hirvensalo Keskuskatu 32 60100 SEINÄJOKI kari.hirvensalo@seinajoki.fi Tampereen kaupunki Tuusulan kunta kunnanpuutarhuri Riitta Kalliokoski Fallbackantie 8 04300 TUUSULA riitta.kalliokoski@tuusula.fi Seinäjoen kaupunki vihertyöpäällikkö Kari Kankaanpää Keskuskatu 32 60100 SEINÄJOKI kari.kankaanpaa@seinajoki.fi Tampereen kaupunki rakennuttajahortonomi Janne Syrjä PL 487 33101 TAMPEREEN KAUPUNKI janne.syrja@tampere.fi Tyrnävän kunta ympäristörakennusmestari Kyösti Isopahkala Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ kyosti.isopahkala@tyrnava.fi Siilinjärven kunta kunnanpuutarhuri Sari Riekkinen PL 5 71801 SIILINJÄRVEN KUNTA sari.riekkinen@siilinjarvi.fi Tampereen INFRA toimistoinsinööri Veijo Rannisto Jokipohjantie 24 33800 TAMPERE veijo.rannisto@tampere.fi Ulvilan kaupunki puutarhuri Mirja Hussi PL 77 28401 ULVILAN KAUPUNKI mirja.hussi@ulvila.fi Sipoon kunta kunnanpuutarhuri Mari Kosonen PL 7 04130 SIPOON KUNTA mari.kosonen@sipoo.fi Tornion kaupunki puistoesimies Sirpa Kemi Verkkotehtaankatu 8 95400 TORNIO sirpa.kemi@tornio.fi Vaasan kaupunki viheraluesuunnittelija Leila Roininen RANTAMAANTIE 5 65350 VAASA leila.roininen@vaasa.fi Suonenjoen kaupunki Turun kaupunki Vantaan kaupunki puistosuunnittelupäällikkö Heidi Burjam PL 1810 01030 VANTAAN KAUPUNKI heidi.burjam@vantaa.fi puistomestari Kyllikki Jääsekeläinen PL 8013 96101 ROVANIEMI kyllikki.jaaskelainen@neve.fi viheraluesuunnittelija Matti Nikander Hornintie 2-4 24800 SALO matti.nikander@salo.fi kaupunginpuutarhuri Reijo Saari PL 23 38201 SASTAMALAN KAUPUNKI reijo.saari@sastamala.fi kaupunginpuutarhuri Raili Aurava Olavinkatu 27 57130 SAVONLINNA raili.aurava@savonlinna.fi kaupunginpuutarhuri Heli Kanninen Lammikkotie 1 77600 SUONENJOKI heli.kanninen@suonenjoki.fi 64 kaupunginpuutarhuri Timo Koski PL 487 34300 TAMPEREEN KAUPUNKI timo.koski@tampere.fi rakennuttajahortonomi Petri Kujala PL 487 33101 TAMPEREEN KAUPUNKI petri.kujala@tampere.fi rakennuttajahortonomi Teemu Kylmäkoski PL 487 33101 TAMPEREEN KAUPUNKI teemu.kylmakoski@tampere.fi suunnittelupäällikkö Mirjam Larinkari PL 487 34300 TAMPEREEN KAUPUNKI mirjam.larinkari@tampere.fi ympäristösuunnittelija Jyrki Lehtimäki PL 487 34300 TAMPEREEN KAUPUNKI jyrki.lehtimaki@tampere.fi ylläpitopäällikkö Mari Helin PL 11 20101 TURUN KAUPUNKI mari.helin@turku.fi vastaava rakennuttaja Anna-Kaisa Kaukola Puutarhakatu 1 20100 TURKU anna-kaisa.kaukola@turku.fi vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen Puutarhakatu 1 20100 TURKU mika.pitkanen@turku.fi maisemasuunnittelija Johanna Salmela Puutarhakatu 1 20100 TURKU johanna.salmela@turku.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 64 3/1/2019 12:20:51 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Vantaan kaupunki maisema-arkkitehti Elina Ekroos PL 1860 01030 VANTAAN KAUPUNKI elina.ekroos@vantaa.fi Vantaan kaupunki viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen PL 1810 01030 VANTAAN KAUPUNKI pirjo.kosonen@vantaa.fi Varkauden kaupunki kaupunginpuutarhuri Jaana Mähönen Ahlströminkatu 6 78201 VARKAUS jaana.mahonen@varkaus.fi vastaava puutarhuri Esa Karhu Koisotie 7 01300 VANTAA esa.karhu@vantaa.fi Vantaan kaupunki Vantaan kaupunki projektisuunnittelija Seija Tulonen PL 1810 01030 VANTAAN KAUPUNKI seija.tulonen@vantaa.fi Ympäristöministeriö ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander Aleksanterinkatu 7 PL 35 VALTIONEUVOSTO jukka-pekka.flander@ym.fi Vantaan kaupunki rakennuttaja päällikkö Juha Kivimäki PL 1810 01030 VANTAAN KAUPUNKI juha.kivimaki@vantaa.fi Vantaan kaupunki kaupungininsinööri Henry Westlin PL 1810 01030 VANTAAN KAUPUNKI henry.westlin@vantaa.fi Äänekosken kaupunki kaupunginpuutarhuri Tiina Nejlik Hallintokatu 4 44100 ÄÄNEKOSKI tiina.nejlik@aanekoski.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 65 65 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto Kaupunginpuutarhurien Seura ry Maisemasuunnittelijat ry Maisemasuunnittelijat ry:n jäsenet ovat maisema- ja vihersuunnittelun ammattilaisia, joilla on suunnitteluhortonomin, miljöösuunnittelijan tai vastaava koulutus. Jäsenyrityksissä työskentelee vähintään yksi suunnittelijakoulutuksen suorittanut, jolla on sen jälkeen vähintään kahden vuoden suunnittelutyökokemus. Opiskelijajäsenet ovat ammattikorkeakoulussa maisemasuunnittelun ja rakennetun ympäristön tutkintoa opiskelevia henkilöitä. Jäseniä toimii yksityisissä suunnittelutoimistoissa, julkisen sektorin suunnittelu-, tilaaja- ja valvontatehtävissä, kiinteistöpalvelu alalla, seurakunnilla sekä opettajina. Suunnittelijan toimenkuvaan kuuluu mm. puistojen, kaupunkiympäristöjen, virkistysalueiden, taloyhtiöiden sekä yksityisten pihojen suunnittelu, suunnitteluttaminen, rakennuttaminen sekä valvominen. Yhdistys pyrkii toiminnassaan edistämään maisemasuunnittelijoiden ammattitaitoa ja toimintaedellytyksiä sekä lisäämään ammattimaisenmaisemasuunnittelun tunnettuutta. Keskeistä toiminnassa ovat tiedottaminen ja viestintä, ammatillisten koulutustilaisuuksien järjestäminen, tutustumiskäynnit alan yrityksiin ja ympäristökohteisiin sekä opintomatkat koti- ja ulkomaille. Yhdistys toimii aktiivisesti yhteistyössä Viherympäristöliitossa ja sen jäsenjärjestöjen sekä alan yritysten kanssa. Puheenjohtaja Kaisa Koskelin puh. 040 3580 532,  kaisa.koskelin@lkpalvelu.fi Sihteeri Karolina Lindén puhelin  040 529 4486,  info@puutarhasuunnitelma.fi 66 Lisätietoa yhdistyksestä ja sen ajankohtaisista asioista verkkosivuilla www.maisemasuunnittelijat.fi. VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 66 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT yRITYSJÄSENET Ympäristösuunnittelu Liisa Alanko Oy Liisa Alanko Metsäpurontie 26 C 00630 HELSINKI 040 043 2233 liisa.alanko@ymparistosuunnittelu.net Carmenia Oy Meeri Alatalo Hiltusentie 25 B 7 90620 OULU 045 321 0116 toimisto@carmenia.fi Piha- ja maisemasuunnittelu VGPlan Barbro Bergman-Robertz Rovastintie 2 06100 PORVOO 040 502 4399 bbr@vgplan.fi Pihasuunnittelu Eeva Blomberg Eeva Blomberg Sääskenkatu 9 15800 LAHTI 040 577 2074 eeva.blomberg@pihasuunnittelu.net Sitowise Oy Monica Elander-Heino Tuulikuja 2 02100 ESPOO 040 849 1370 monica.elanderheino@sitowise.com WSP Finland Oy Maija Elo Heikkiläntie 7 00210 HELSINKI 040 194 4742 maija.elo@wsp.com Vihersuunnittelu Hanna Hakala Hanna Hakala Riihipellonkatu 4 A 5 33530 TAMPERE 040 736 1450 hanna.hakala@elisanet.fi Maisema-aula Oy Jaana Hakola Nummitie 19 B 02730 ESPOO 045 124 2220 jaana.hakola@maisema-aula.fi Harju-Soini Maisema ja Ympäristö Lännen Viherpalvelu Piha- ja puistosuunnittelu Hanna Hentinen Viher- ja ympäristökonsultointi Vireo Oy GreenDreams Oy Puutarhasuunnittelu Puksipuu Puutarhasuunnittelu Jonna Jansson Allium Oy Soili Harju-Soini Fredrikinkatu 61 A 6 krs 00100 HELSINKI 040 075 4840 suunnittelu@harjusoini.fi Hanna Hentinen Bulevardi 3 B 22 00120 HELSINKI 050 528 1105 hanna.hentinen@maisematiimi.fi Minna Hänninen Kansankatu 53 90100 OULU 040 718 8870 minna@greendreams.fi Jonna Jansson Päitsipolku 1 13500 HÄMEENLINNA 040 572 5759 puutarhasuunnittelu.jonnajansson@ pp.inet.fi Vihersuunnittelu Jokela Oy Jari Jokela Mäkikorventie 11 01860 PERTTULA 0400 304 081 jari.jokela@maisematiimi.fi Ramboll Finland Oy Heidi Järkkä Säterinkatu 6 02601 ESPOO 040 487 2681 heidi.jarkka@ramboll.fi Kontrasti Oy Jonna Jääskeläinen Platinatie 8 A 02750 ESPOO 040 509 9941 jonna@kontrasti.fi FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Else Kaloinen Osmontie 34 00640 HELSINKI 050 312 0238 else.kaloinen@fcg.fi ViherKeskinen Oy Kerkko Keskinen Sudenkaari 11 02580 SIUNTIO 040 543 5631 kerkko.keskinen@viherkeskinen.fi Kaisa Koskelin Kokkolankatu 4 33300 TAMPERE 040 358 0532 kaisa.koskelin@lkpalvelu.fi Kirsi Laatunen Tehtaankatu 40 B 18 00150 HELSINKI 040 764 5472 konsultointi@vireo.fi Sari Lampinen Paloplaaninkuja 5 04300 TUUSULA 050 331 6091 sari.lampinen@ puksipuu.fi Salla Laukia Päivölänrinne 11G 25 04220 KERAVA 040 070 5123 salla.laukia@allium.fi Viheroksa Oy Eija Leskinen Lampikatu 8 18100 HEINOLA 040 506 8098 eija.leskinen@viheroksa.fi PuutarhasuunnitteluTrädgårdsplanering LINDÈN Karolina Lindén Rubiinikehä 17 B 01700 VANTAA 040 529 4486 karolina.linden@ puutarhasuunnitelma.fi Toivepiha Oy Sanna Moilanen Särkijärventie 158 A 09120 LOHJA 050 591 1234 sanna@toivepiha.fi Piha- ja vihersuunnittelu ViherForma Lotta Mäkinen Pehtoorinkuja 3 02940 ESPOO 040 528 1891 lotta@viherforma.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 67 67 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Maisemasuunnittelu Tanjanieminen Tanja Nieminen Voimapiha 10 B 13110 HÄMEENLINNA 040 534 0723 tanja.nieminen@maisemasuunnittelu.fi Keidas-Suunnittelu Kirsti Palmu Vadelmakatu 2 21620 KUUSISTO 050 576 9886 kirsti.palmu@keidassuunnittelu.fi VSU maisemaarkkitehdit Oy Outi Palosaari Uusikatu 24 G 72 90100 OULU 407188336 Outi.Palosaari@vsu.fi Maisemasuunnittelu Arja Paula Arja Paula Bulevardi 3 B 22 00120 Helsinki 040 778 3074 arja.paula@maisematiimi.fi Piha- ja puistosuunnittelu Pirttijärvi Oy Marko Pirttijärvi Paulankatu 2 C LT 6 00240 HELSINKI 040 562 5462 marko.pirttijarvi@pihajapuisto.com VRJ Länsi-Suomi Oy Katja Ropanen Laatoittajantie 3 36100 KANGASALA 050 365 8877 katja.ropanen@vrj.fi PihaPuutarhaksi Oy Sanna Saari 33450 SIIVIKKALA 040 551 9950 sanna.saari@pihapuutarhaksi.fi Pihasuunnittelu Päivi Saastamoinen Päivi Saastamoinen Sahantie 1 35500 KORKEAKOSKI 040 724 3958 paivi.saastamoinen@kolumbus.fi Piha- ja Vihersuunnittelu AnitaS Anita Simi Sorosentie 138 91100 II 040 035 9205 anita.simi@pp.inet.fi 68 Hortensis Oy Seija Sundgren Puolarmetsänkuja 6 D 02280 ESPOO 050 355 4501 seija.sundgren@hortensis.fi Maisemasuunnittelu Sundman Päivi Sundman Satajanmäki 1 13500 HÄMEENLINNA 040 507 0804 paivi.sundman@maisemasundman.fi Merjan Puutarha Oy Merja Säntti PL 24 33401 TAMPERE 044 595 9233 merja.santti@merjanpuutarha.fi Vihersuunnittelu Heljä Tolvanen Heljä Tolvanen Ruottisenahokatu 8 A 3 80710 LEHMO 040 752 8475 helja.tolvanen@elisanet.fi Entti Oy Maiju Tynjälä Kaanaantie 68 21120 RAISIO 050 567 9099 entti@entti.com HENKILÖJÄSENET Iiris Lampi Malagankatu 3 A 50 00220 HELSINKI 040 828 8229 lampiiris@gmail.com Jaana Uusitalo Viherpalvelu ja suunnittelu Uusitalo Suokarinkatu 23 26100 RAUMA 040 767 8287 jaana.uusitalo@gmail.com Annika Arminen Sitowise Oy Linnoitustie 6 02600 ESPOO 044 427 9441 annika.arminen@sitowise.com Ida Eerikäinen Piha- ja puistosuunnittelu Pirttijärvi Oy Paulankatu 2 C LT 6 00240 HELSINKI 040 053 0056 ida.eerikainen@pihajapuisto.com Matleena Hallikainen Puutarhapalvelu Leena Veikkola Ky PL 25 (Säterinkatu 6) 02601 ESPOO 040 744 0625 matleena.hallikainen@ramboll.fi Maisemakonttori Oy WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 HELSINKI 20786411 paula.hurme@wsp.com Leena Veikkola Leiniäntie 103 16900 LAMMI 050 322 5360 leena.veikkola@dreamgarden.fi Anu Virtanen Riihipellonkatu 34 10320 RAASEPORI 050 541 3678 anu.virtanen@maisema.net Maisemasuunnittelu GardenLiving Oy Eva Wuite Sinimäentie 6 02630 ESPOO 040 551 3724 eva.wuite@gardenliving.fi Suniplan Systems Oy Monica Äijälä Bastnäsintie 244 04170 PAIPPINEN 040 593 2600 monica.aijala@suniplan.fi Paula Hurme Linda Kaira Sitowise Oy Tuulikuja 2 02100 ESPOO 040 777 4907 linda.kaira@sitowise.com Marjaana Kangas WSP Finland Oy Kympinkatu 3 B 40320 JYVÄSKYLÄ 040 480 8249 marjaana.kangas@wsp.com Saara-Kaisa Konttori Sitowise Oy Lekatie 6 90140 OULU 020 747 6705 saarakaisa.konttori@sitowise.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 68 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Kati Kuosmanen Timo Soini Heli Kanninen Satu Laitinen Sitowise Oy Tuulikuja 2 02100 ESPOO 020 747 6098 johanna.stigzelius@sitowise.com Johanna Stigzelius Anna-Maija Niittynen Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6 02601 ESPOO 040 823 3317 kati.kuosmanen@ramboll.fi Sitowise Oy Kypärätie 4 40630 JYVÄSKYLÄ 040 198 5706 satu.laitinen@sitowise.com Mari Lampinen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Ainonkatu 1 96200 ROVANIEMI 050 312 0390 mari.lampinen@fcg.fi Aino-Kaisa Nuotio Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6 PL 25 02601 ESPOO 040 099 5217 ainokaisa.nuotio@ramboll.fi Tiina Puska FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Satamakatu 22 20100 TURKU 050 420 1197 tiina.puska@fcg.fi Johanna Rahko Carmenia Oy Hiltusentie 25 B 7 90620 OULU 045 321 0117 johanna.rahko@carmenia.fi Jarmo Ruottinen Piha- ja puistosuunnittelu Pirttijärvi Oy Paulankatu 2 C LT 6 00240 HELSINKI 040 038 8447 jarmo.ruottinen@pihajapuisto.com Salla Salovaara WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 02100 ESPOO 020 786 4361 salla.salovaara@wsp.com Eila Sihvola WSP Finland Oy Porintie 2 G 99 00990 HELSINKI 040 1944 765 eila.sihvola@iki.fi Fredrikinkatu 61 A 6 krs 00100 HELSINKI 045 125 0011 timo.soini@harjusoini.fi Emmi Turkki WSP Finland Oy Vallikatu 6 as 16 02650 ESPOO 050 434 5166 emmi.turkki@gmail.com Jari Usvajärvi WSP Finland Oy Kelloportinkatu 1 D 33100 TAMPERE 050 547 4348 jari.usvajarvi@wsp.com Tuula Uusitalo Viher- ja ympäristökonsultointi Vireo Oy Tehtaankatu 40 B 18 00150 HELSINKI 040 764 5614 konsultointi@vireo.fi Esa Vilkki Sitowise Oy Viestikatu 7C 70600 KUOPIO 020 7476735 esa.vilkki@sitowise.com Henna Väisänen Viherteema Oy Alvettulanmutka 1 40520 JYVÄSKYLÄ 045 177 8650 henna.vaisanen@viherteema.fi Jouko Waris Sitowise Oy Tuulikuja 2 02100 ESPOO 040 596 7810 jouko.waris@sitowise.com Cecilia Holst Takalankuja 17 A 00730 HELSINKI 040 072 3613 cecilia.holst@hotmail.com Pauliina Kaariaho Rantatie 171 77600 SUONENJOKI 040 077 5436 heli.kanninen@gmail.com Linnaistentie 16 01640 VANTAA 040 769 1575 annamaija.niittynen@gmail.com Kirsti Oksanen Peikonkuja 5 02400 KIRKKONUMMI 040 828 2744 kirsti13.oksanen@gmail.com Mia Oraviita Kumpulantie 22 as 1 11130 RIIHIMÄKI 040 721 9927 miarvt610@gmail.com Saara Räntilä Husbackankuja 4 B 56 01610 VANTAA 045 633 6997 saararantila@hotmail.com Saija Saunamäki Huovisenkatu 15 B 4 33580 TAMPERE 040 077 1050 smarketta11@gmail.com Ella Uppala Roddarvägen 45 14141 HUDDINGE SVERIGE 041 530 0574 ella.uppala@ramboll.se Eila Sihvola WSP Finland Oy Ulla Ahvenainen Nummistentie 112 4660 NUMMINEN 050 438 7660 ulla.ahvenainen@sunpiha.fi Marjo Airamo Nevakatu 10 15340 LAHTI nitima@nitima.com Teija Anttila Turjantie 5 50600 MIKKELI 040 507 6509 teija.anttila@gmail.com Eerikinkatu 42 C 22 00180 HELSINKI 040 504 2044 pauliina.kaariaho@ideastructura.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 69 69 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Riikka Asunmaa Kirsi Haapakoski Helena Brunnila Suontaustantie 74 32700 HUITTINEN 040 572 2250 helena.brunnila@sasky.fi VIVA Garden Dragsfjärdsvägen 1720 25870 DRAGSFJÄRD 050 525 3768 info@vivagarden.fi Sirkku Eerikäinen Virpi Hannuksela ProAgria Etelä-Pohjanmaa Latomäentie 94 61820 KAINASTO 050 522 5265 riikka.asunmaa@proagria.fi Puutarhasuunnittelu Sirkku Eerikäinen Mastokatu 3 A 5 00160 HELSINKI sirkku.eerikainen@pp.inet.fi Elina Ekroos Kultasepänkuja 7 B 6 03100 NUMMELA 050 530 7003 elina.ekroos@gmail.com Helena Eljander Satulavyöntie 4 B 7 90540 OULU 040 779 5070 helena.eljander@dnainternet.net Maria Eriksson Parksvängen 11 10650 EKENÄS 044 296 1040 maria@tradgardskompaniet.fi Christa Eronen Koivikontie 15 04260 KERAVA 040 778 5092 christa.eronen@kolumbus.fi Maarit Eskola Pekantie 6 13210 HÄMEENLINNA 040 707 5482 maarit.eskola@pihaamo.fi Svetlana Fedorova Pitkäsiima 33 A 01490 VANTAA 050 597 8725 svetlana.fedorova@pohjatekniikka.fi Laura Gripenberg Pihasektori Itäinen Kuninkaantie 146 02580 SIUNTIO 050 545 6873 laura.gripenberg@pihasektori.fi Radanvarsitie 240 14500 IITTALA 044 028 0277 kirsi08@gmail.com Victoria Hagman ProAgria Häme EteläinenAsemakatu 4 A 11130 RIIHIMÄKI 040 086 4494 auli.hirvonen@proagria.fi Merja Holstikko Vihersuunnittelu MAISEMISSA Kilinkatu 3 33700 TAMPERE 040 591 9822 maisemaholstikko@yritys.soon.fi MaisemaVisio Lakotie 15 36110 RUUTANA (Kangasala) 040 729 2395 virpi.maisemavisio@gmail.com Eija Honkasalo Minna Harju Juha Hurttia Viherkuutio Minna Harju Sibeliuskatu 38 49400 HAMINA 040 090 6156 minna.harju@viherkuutio.fi Lauri Heikkilä Seinäjoen Pihatyö T:mi Karjalankatu 28 60120 SEINÄJOKI 050 557 0434 lauri.heikkila80@gmail.com Raija Heimberg Maisema rhe Oy Kaskenkaatajantie 16 C 28 02100 ESPOO 040 353 0527 raija.heimberg@rhe.fi Tuuli Heino Ripikatu 11 b 13 21110 NAANTALI 044 012 0186 tuuli.heino@konins.fi Immo Helisoja Puutarhatoimisto Immo Helisoja Itsenäisyydenkatu 4 53300 LAPPEENRANTA 040 552 8904 immohelisoja@outlook.com Tiia Helvilä TH Vihersuunnittelu Hyhkynkatu 8 A a 3 33270 TAMPERE 044 567 4957 tiia.helvila@gmail.com Hanna Herukka Sorvarintie 10 A 4 90530 OULU 040 592 5530 h.herukka@hotmail.com 70 Auli Hirvonen Sudenkatu 2 B 10 33530 TAMPERE 050 348 0358 e.honkasalo@kolumbus.fi Porvoonkatu 3 F 235 00510 HELSINKI 040 503 2469 juha.hurttia@welho.com Pirkko Huttunen Voimapiha 5 A 13110 HÄMEENLINNA 040 702 4663 pirkko.huttunen@ekonen.net Eeva Huuhtanen Navico Oy Nummikatu 34 90100 OULU 040 727 7700 eeva.huuhtanen@navico.fi Tarja Hyppänen Pihasuunnittelu Tarja Hyppänen Kalkerinkuja 5B 01830 LEPSÄMÄ 045 207 4111 tarja@tarjahyppanen.com Tuula Hyvärinen Vihersuunnittelu Piha Suur-Savonkatu 16 50100 MIKKELI 050 511 7144 tuula.hyvarinen@vihersuunnittelupiha.fi Johanna Inkiläinen Päivärinteentie 23 14500 IITTALA 040 197 2979 johanna@linnanpihasuunnittelu.fi Terttu Inkinen Plassinkulmatie 6 27800 SÄKYLÄ 050 5170007 inkinenterttu3@gmail.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 70 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Marjo Joensuu Lantelantie 7 62620 ALA-SEPPÄ, LAPPAJÄRVI 040 533 0897 marjo.joensuu@viherjasmike.fi Sari Jurmo Uudenpellonkuja 1 02860 ESPOO 040 097 3293 sari.jurmo@hsy.fi Jutta Juuti Pasuunatie 4 A C 50 00420 HELSINKI 040 503 3240 jutta.tapanainen@gmail.com Pia Jylhä Saunamajurintie 12 A 18 90630 OULU 040 088 3950 irinajylha@gmail.com Eino Kajan Ollilantie 11 I 04250 KERAVA 041 466 8617 eino.kajan@luukku.com Riitta Kalliokoski Pitkäsuonkatu 47 15340 LAHTI 040 314 4091 riittakalliokoski@hotmail.com Tuula Karhunen Destia Oy PL 1881 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO 040 521 7021 tuula.karhunen@destia.fi Maarit Karjalainen Eetinkuja 3 M 50 02360 ESPOO 040 591 2136 maarit.karjalainen@welho.com Hilla-Maaria Karppinen Tyrni Design Koskitie 26 D 10 90500 OULU 040 524 3602 hilla@tyrnidesign.fi Jaana Katajalehto Koskenmäenkatu 54 37120 NOKIA 050 569 3647 jaana.katajalehto@innogreen.fi Hanna Keljo Vihersuunnittelu Ukonhattu Telatie 4 37130 NOKIA 050 350 5869 hanna.keljo@gmail.com Annika Kemppainen Hiihtäjäntie 8 B 12 00810 HELSINKI 050 430 3892 idaannika@hotmail.com Minna Keskitalo Viherkejä Oy Solåkerintie 62 01150 Söderkulla 040 833 5880 minna.keskitalo@viherkeha.fi Mari Kiili PL 233 40101 JYVÄSKYLÄ 040 038 0211 mari.kiili@jkl.fi Heidi Kiuru Koiviston Vihertyö Oy Haukilahdentie 7 04500 KELLOKOSKI 044 045 8009 heidi@koiviston.fi Tarja Kivelä Ahti Koskinen Takahuhdintie 75 C 34 33560 TAMPERE 050 574 5843 Kirsi Kujala Tekninen ja ympäristötoimiala PL 126 (Askonkatu 2) 15100 LAHTI 050 559 4186 kirsi.kujala@lahti.fi Marja Kärki Permanto 10 A 4 00960 HELSINKI 040 177 4014 marja.j.karki@gmail.com Heli Laakkonen SeamGarden Koukkusaarentie 25 00980 HELSINKI 040 581 3322 heli.laakkonen@seamgarden.fi Katriina Lahtinen Saimaan ammattiopisto Sampo Tukkikatu 2 53900 LAPPEENRANTA 040 772 7199 katriina.lahtinen@edusampo.fi Niina Laine Kullervontie 3 A 1 13500 HÄMEENLINNA 044 584 7147 tarja.kivela.tk@gmail.com Víhersuunnittelu VIHERIDEA NL Hollarinhaka 4 B 90450 KEMPELE 040 507 4628 niinalaine@hotmail.com Juha Kivimäki Elina Laitinen Design 4 Green Kivimäki Pasilan Puistotie 4 B 18 00240 HELSINKI 050 542 3411 juha.kivimaki@gmail.com Maria Koivuranta Kuurilantie 437 37770 TARTTILA 040 744 8449 mariakoivuranta@netti.fi Tiina Kortelainen Vihersuunnittelu Kivi ja Kasvi Toukolankatu 20 20360 TURKU 040 728 6983 tiina@kivijakasvi.fi Anni-Mari Koskelo Kontiotie 5 C 27 90530 OULU 044 344 9640 annimari.koskelo@gmail.com Kielotie 27 A 4 01300 VANTAA elina_laitinen@outlook.com Taija Lappalainen Haapakaarto 4 D 6 90830 HAUKIPUDAS 040 839 7548 taijalappalainen@gmail.com Henna Lauhikari Viherpaja Versola Sarakuja 2 94700 KEMI 0 40 553 5780 hennaris@hotmail.com Jyrki Lehtimäki Lähteenkatu 7-9 G 63 33500 TAMPERE 040 583 3958 lehtimaki.jyrki@gmail.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 71 71 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Eija Lehtonen-Saira Marja Mastosalo Meyerinpolku 6 30100 FORSSA 040 830 6647 eija.lehtonensaira@pihajapuisto.fi Finnoontie 29 B 02280 ESPOO mastosalomarja@gmail.com Silja Leppäaho Verkkotie 6 B 11 13210 HÄMEENLINNA 040 961 1977 silja.leppaaho@gmail.com Azalea Maisemasuunnittelu Oy Pohjanrannantie 6 48300 KOTKA 040 576 5405 kairi.meos@azalea.fi Raija Lievonen Raija Mohell Aininpolku 12 41340 LAUKAA 040 773 3192 raija.Lievonen1@gmail.com Christoffer Lilja Tiistiläntörmä 1 D 28 02230 ESPOO 040 762 6118 ccm.lilja@gmail.com Maijastiina Lintukangas Kuninkaantie 799 47450 PERHENIEMI 040 591 7720 maijastiina.lintukangas@gmail.com Ainikki Lompolojärvi Sitowise Oy Jannenpolku 4 90440 KEMPELE 050 521 4811 ainikki.lompolojarvi@sitowise.com Minna Lumiluoto Pirkankatu 47 B 1 33230 TAMPERE 050 432 5486 lumiminna@gmail.com Jeannette Lundell Kairi Meos Stara PL 1590 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 09 310 39917 raija.mohell@hel.fi Tuula Muranen Koiramäentie 158 73460 MUURUVESI 044 033 1678 tuulamuranen@gmail.com Tuovi Mutanen Varosentie 3 83835 RUVASLAHTI 044 257 1660 tuovi.mutanen@pp.inet.fi Linda Mäkelä Suoratie 4 06100 PORVOO 050 301 7174 makela.k.linda@gmail.com Terhi Mäkiselkä Viherpalvelu Greener Leppätie 4 37630 VALKEAKOSKI 044 553 5191 terhi.makiselka@greener.fi Rea Nääppä Rean PuutarhaJuhla Sananjalankuja 5 H 61 00730 HELSINKI 040 066 8422 rea.c.naappa@gmail.com Annikki Oikkonen Ukkolantie 138 08680 LOHJA 050 358 8762 annikki.oikkonen@puutarhaliitto.fi Sirpa Oksa Viherpalvelu Oksa Hannusenkuja 20 07500 ASKOLA 041 453 0406 sirpa.oksa@viherpalveluoksa.fi Annalinda Paakkolanvaara Hurtankatu 11 A 05820 HYVINKÄÄ 040 773 2274 annalinda.paakkolanvaara@gmail.com Sari Paalijärvi Takatie 47 12540 LAUNONEN 040 738 9172 saripaalijarvi@gmail.com Tuija Pajunen Karinraitti 7 40270 PALOKKA 050 468 5370 tuija.pajunen@gmail.com Ulla Parkkinen Mäkelininkatu 31 90100 OULU 040 866 4903 ulla.parkkinen@vr.fi Jeannette Lundell puutarhassa i trädgården Västerlandintie 28 02540 KYLMÄLÄ 046 810 3420 nette.lundell@luukku.com Nelli Nenonen Kati Malmi Vaskihuhdantie 1-3 L 82 00740 HELSINKI 040 046 1604 kati.malmi@pp.inet.fi Kuopion kaupunki PL 1097 (Suokatu 42) 70111 KUOPIO 044 718 5714 sirpa.nieminen@kuopio.fi Pike Pekkarinen Liisa Malmivirta Milja Nuuttila Krista Peltokangas Pikisaarenkatu 52 as 26 53900 LAPPEENRANTA 050 595 5606 liisa.malmivirta@gmail.com 72 Peltosenkatu 11 C 11 60320 SEINÄJOKI 050 567 5301 nelli.nenonen@outlook.com Sirpa Nieminen Tampereen kaupunki, Suunnittelupalvelut, Vihersuunnittelu PL 487 (Frenckellinaukio 2 B) 33101 TAMPERE 050 413 1911 milja.nuuttila@tampere.fi Minna Pasenius Helsingin Viherportti Oy Kansankuja 8 C 00680 Helsinki 050 537 6196 minna.pasenius@viherportti.fi Öljytie 130 B 8 04130 SIPOO 040 538 3737 visu@kolumbus.fi Arsatek Oy Tohtorinkatu 34 D 19 33720 TAMPERE 050 363 1017 krista.peltokangas@arsatek.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 72 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Anna-Maria Pohja Monikkalantie 133 14240 JANAKKALA 050 303 9378 annamaria.pohja@gmail.com Anne Pohjatalo Kotitontunkuja 5 02400 KIRKKONUMMI 040 024 3295 anne.pohjatalo@aarit.net Janika Poltinoja Helsinginkatu 15 B 30 00500 HELSINKI 040 703 4059 janika.poltinoja@gmail.com Kaisa Porre Tukikohdantie 5 62100 LAPUA 044 333 1173 kaisa.porre@aluetaito.fi Juhani Pousi T:mi Juhani Pousi Heinarontie 61 04820 KAUKALAMPI 040 071 0979 juhani@pihasuunnitelma.fi Minna Pulkkinen Säterinrinne 8 a 10 02600 ESPOO 050 414 7229 mmsuunnittelu@gmail.com Linda Pääkkönen Johanna Salmela Turun kaupunki Kaupunkiympäristötoimiala, Kaupunkirakentamisen palvelualue, Kaupunkiympäristön toteutussuunnitteluyksikkö, Puolalankatu 5, PL 355 20101 TURKU 408387905 johanna.salmela@turku.fi Katri Salminen Artturinkatu 2 20200 TURKU 050 664 74 katri.salminen@proagria.fi Sini-Marja Sangi Varastotie 2 67100 KOKKOLA 044 780 9369 sini.sangi@kokkola.fi Elina Santos Lännen Kiinteistöpalvelu Kokkolankatu 4 33300 TAMPERE 040 086 2230 elina.santos@lkpalvelu.fi Kaisa Seppälä Pihastamo Oy Aimalantie 60 37500 LEMPÄÄLÄ 050 363 9177 kaisa@pihastamo.fi Kaisa Seppänen Sjökullantie 455 02540 KYLMÄLÄ 040 761 5070 lindapaakkonen@hotmail.com Sieponkuja 6 B 91100 II 044 2922 020 kaisa.seppanen@hotmail.com Susanna Rantanen Pirjo Siipola Toisenmäenkuja 7 15270 KUKKILA 045 131 8938 pihasuunnittelususannarantanen@ gmail.com Harilantie 22 90830 HAUKIPUDAS 050 525 3676 pirjo.siipola@oamk.fi Lähteentie 16 37560 LEMPÄÄLÄ 040 867 2463 leenaruuska@live.com Leena Ruuska Ramboll Finland Oy PL 718 (Pakkahuoneenaukio 2) 33101 TAMPERE 040 513 8183 eila.siitarinen@ramboll.fi Auri Saarinen Pirjetta Sipiläinen-Salo Vespertie 6 C 26 00320 HELSINKI 044 976 2871 auri.o.saarinen@gmail.com Eila Siitarinen Kaha-Kalliontie 49 28190 PORI 044 701 1755 pirjetta.sipilainen@pori.fi Elina Soinjoki Pikku Puutarha Metsärinne 4 A 2 04220 KERAVA 040 729 5385 esoinjoki@gmail.com Anne Suihkonen Iin kunta, tekniset palvelut Kissapöllönkuja 11 B 1 90540 OULU 040 831 2325 anne.suihkonen@gmail.com Sanna Sunnari Destia Oy Merituuli 5 C 12 91980 LUMIJOKI 040 841 6956 sanna.sunnari@destia.fi Gardens Taina Roslings Manor Suonio Sammonkatu 7 A 3-4 00100 HELSINKI 050 443 5789 taina.suonio@rmgardens.fi Marika Suotula Koivumäentie 292 05250 KILJAVA 050 427 0648 marika.suotula@hus.fi Renne Sänisalmi Maavihreä Lammashaankatu 7 88610 VUOKATTI 040 509 7386 renne@maavihrea.fi Tapani Söderberg Kivitaskuntie 17 28100 PORI 044 701 1756 tapani.soderberg@dnainternet.net Outi Tahvonen Kaskitie 37 B 01730 VANTAA 050 528 9850 outi.tahvonen@hamk.fi Eija Tammisto-Satama Suunnittelutoimisto ETS gardens Riihipellontie 16 B 13100 HÄMEENLINNA 050 542 3421 eija@etsgardens.fi Eva Tavast Tavast Miljöö Mustankalliontie 52 15150 LAHTI 050 331 3711 eva.tavast@miljoo.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 73 73 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Anna-Maija Toivonen Viherpalvelu Ruusupuu Lumikonpolku 7 45700 KUUSANKOSKI tmiviherpalveluruusupuu@pp.inet.fi Laura Toivonen Anne Veijovuori Katri Kannisto Sirpa Vesanen Jenni Kerava Kivirannankatu 4-6 A 1 53950 LAPPEENRANTA 040 066 4880 anne.veijovuori@pp.inet.fi Lepolankatu 11 A 17 15210 LAHTI 040 5184 361 toivonenlaura@hotmail.com Hamarakuja 13 A 3 50500 MIKKELI 044 794 3233 sirpa.vesanen@mikkeli.fi Katja Tuomala Tuuli Viista Isoarontie 59 A 4 26660 RAUMA 040 842 4768 katja.e.pesonen@gmail.com Outi Tuomivaara Puutarha Tahvoset Oy Rantahaanpolku 21 B 36340 TOHKALA 050 345 1543 tuuli.viista@gmail.com Askartie 14 A 00700 HELSINKI 050 528 2855 katri.kannisto@outlook.com Marjastajankatu 14 11130 RIIHIMÄKI 050 544 5428 jenni.kerava@gmail.com opiskelijajäsenet Keuda Poutalantie 27 E 5 04500 KELLOKOSKI 044 497 2512 outituomivaara@yahoo.com Sara Vilander Daniel Falck Marika Turpeinen Janita Viljanen Hanna Johansson Liimatantie 10 62100 LAPUA 050 523 2750 marika.turpeinen@windowslive.com Tarja Turtia Keskuskatu 16 A 1 54100 JOUTSENO 040 049 3202 turtia.tarja@gmail.com Jaani Turunen Rudus Oy Hitsaajankatu 15 B 32 00810 HELSINKI 040 848 4255 jaani.turunen@rudus.fi Petri Turunen Vanhaviertotie 1 A 6 00350 HELSINKI 040 702 2072 petri.turunen@kivijavihertyo.net Anna Vanamo Tilkankatu 23 B 68 00300 HELSINKI 041 513 5005 anna.vanamo@gmail.com Marja Varjoniemi Paulankatu 2 C LT 6 00240 ESPOO 040 016 4624 marja.varjoniemi@pihajapuisto.com 74 Mika Waltarin katu 14 A 12 06100 PORVOO 040 518 0886 sara.vilander@porvoo.fi Pihavisio Oy Takomotie 25 B 24 00380 HELSINKI 040 737 0209 janita_w@hotmail.com Kirsi Vilonen Anttilantie 111 07150 LAUKKOSKI 050 323 2122 kirsi.vilonen@gmail.com Mirva Vuohtoniemi Pihasuunnittelu Viheruni Kaskitie 3 A 10 33480 YLÖJÄRVI 050 341 2445 mirva.vuohtoniemi@gmail.com Anna Wahlberg Tuomikyläntie 463 B 60720 TUOMIKYLÄ 045 112 0494 anna.wahlberg@seinajoki.fi Camilla Waris Vånon laaksotie 3 21600 PARAINEN 044 025 1525 danielxfalck@gmail.com Pyydysmäentie 125 34300 KURU hanna.johansson@student.hamk.fi Reeta Juvani Pirkankatu 24 E 14 33230 TAMPERE 040 523 7530 juvani.reeta@gmail.com Ulla Karjalainen Pellervontie 33 as 2 00610 HELSINKI 040 775 2759 ulla.karjalainen@pista.fi Anu Koponen Hirvenpolku 3 13720 PAROLA anu.koponen@student.hamk.fi Sanna Kuula Enätie 8 A 2 03250 OJAKKALA 040 035 0057 sanna.kuula@student.hamk.fi Ympäristösuunnittelu Camilla Waris Oy Sturenkatu 13 A 00510 HELSINKI 041 510 1113 camilla.waris@kolumbus.fi Perustie 9 A 5 00330 HELSINKI hanna.myllyla3@gmail.com Jari von Wendt Teo Rinne Koulutie 19 66800 ORAVAIS 050 358 3490 jari.von.wendt@gmail.com Hanna Myllylä Uudenmaankatu 33 i 46 00120 HELSINKI 041 529 2334 teorinne@gmail.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 74 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Hanna Saarnikivi Tutta Isomäki Karjakonkaari 3 36200 KANGASALA 040 684 7664 hanna.saarnikivi@gmail.com Loimikuja 4 20660 Littoinen tutta.isomaki@student.hamk.fi Kaisu Wallin Laivalahdenportti 6 A 5 00810 HELSINKI 045 632 8502 tuija.jakonen@elisanet.fi Anna-Maria Rajala Minna Arohonka Heikintie 10 15540 VILLÄHDE 044 539 2976 jarvinenmm@gmail.com Tuuli Frangén Koivukuja 40 as. 4 13700 PAROLANNUMMI 044 513 3555 taija.kalliolakorpinen@student.hamk.fi Luotsinmäenpuistokatu 5 as 4 28100 PORI 050 326 1810 kaisu.wallin@gmail.com Vehkosuontie 13 14500 IITTALA 040 519 8477 minnaarohonka@gmail.com Kylänportti 15 B 32 02940 ESPOO 040 540 6228 frangentuuli@gmail.com Anna-Maija Furu Solbackantie 3 68700 TEERIJÄRVI ansku84@windowslive.com Linda Hakkarainen Ilmarinkatu 41 A 12 33500 TAMPERE linda.hakkarainen@gmail.com Villa Garden Heidi Hannus Kuljuntie 276 86300 OULULAINEN 045 652 2459 heidi.hannus@villagarden.fi Juhani Hujala Heimolantie 1 E 1 02330 ESPOO 050 021 9319 juhani.hujala@edu.novia.fi Susanna Hytti Hiihtomäentie 46 A 3 00800 HELSINKI 050 547 2527 susanna.hytti@hel.fi Ville Immonen Kustaankatu 9 B 33 00500 HELSINKI 041 535 4247 vimmonen@gmail.com Maria Ingström Ritvastigen 10 01420 VANTAA 041 431 3673 mingstrom@gmail.com Tuija Jakonen Mia Järvinen Taija Kalliola Mona Kalpala Metkukuja 7 13500 HÄMEENLINNA 040 829 0767 mona.kalpala@pp.inet.fi Evita Kankainen Insinöörinkatu 48 B 36 33720 TAMPERE 044 291 0993 evitakankainen@hotmail.com Panu Kekäle Lehtoniemenkatu 7 C 23/2 70100 KUOPIO 044 975 0522 panu.kekale@student.hamk.fi Jenni Kerava Marjastajankatu 14 11130 RIIHIMÄKI 050 544 5428 jenni.kerava@gmail.com Heli Kiander Suitsikuja 1 17200 VÄÄKSY 044 546 5046 h.kiander@gmail.com Jaana Kivalo Välitie 24 04340 TUUSULA kukkiva.lo@outlook.com Liisa Korte Ansaripolku 3 06400 PORVO korte.liisa@gmail.com Janette Kruunari Holmanmäki 2 A 1 02240 ESPOO 040 772 5460 janette.kruunari@gmail.com Katriina Kudjoi Tanintie 6 36520 RAIKKU 040 546 2804 katriina.kudjoi@gmail.com Iiris Kurvinen Pohjolanmäentie 97 41900 PETÄJÄVESI 040 727 1799 kurvineniiris@gmail.com Sirpa Lehtinen Leinikkikuja 4 08150 LOHJA 040 824 5420 silehtinen@netti.fi Camilla Lindroth-Vanhala Kutteritie 2 C 00870 HELSINKI 050 537 1603 camlinvan@gmail.com Mari Miettinen Apilakaarre 7 13720 PAROLA 050 380 3638 Mallum74@gmail.com Ella Mäkinen Sammonkatu 31 F 98 33540 TAMPERE 050 555 2326 ella.makinen@icloud.com Essi Mäkinen Matinpuronkuja 2 D 19 02230 Espoo 040 964 9017 essij.makinen@hotmail.com Essi Mäkiö Työnjohtajankatu 2 F 6 20320 TURKU 040 568 5867 makio.essi@gmail.com Kirsi Mäntysaari-Ukkola Sääksjärventie 56 33880 LEMPÄÄLÄ 040 708 1738 kirsi.mantysaariukkola@kotiposti.net Anne Märri Rööpeenmaantie 39150 HÄMEENKYRÖ willmaam@gmail.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 75 75 3/1/2019 12:20:52 PM

osoitehakemisto MAISEMASUUNNITTELIJAT Susann Mörck Lea Rantatupa-Vähälä Veisunkuja 4 33820 TAMPERE 050 595 3033 lea.rantatupavahala@saunalahti.fi Naalinjälki 3 90540 OULU 050 530 7016 eija.toivonen@student.hamk.fi Tarja Niinimaa Ilona Rantola Kadi Tuul Granbodankuja 17 A 1 02430 MASALA 040 544 7433 susann.morck@gmail.com Pelkoperäntie 40 32140 YPÄJÄ 040 569 6565 tarja.niinimaa@pp.inet.fi Katja Nikkilä Tulimäentie 45 14770 ETELÄINEN 040 571 0101 katjanikkila@hotmail.com Heli Nukki Pirkankatu 24 E 14 33230 TAMPERE 044 519 3343 ilona.rantola@student.hamk.fi Jenni Roth Rajakalliontie 12 02460 KANTVIK 040 653 2783 jenni.roth@student.hamk.fi Nora Ruuth Kangastentie 10 28600 PORI 050 342 3576 heli.nukki@gmail.com Kalkkivuorentie 43 F 15 00760 HELSINKI 050 460 5652 nora.ruuth@outlook.com Meeri Nuorkivi Saija Salonen Käpyläntie 12 A 12 00690 HELSINKI 045 652 2020 meeri.nuorkivi@student.hamk.fi Jukka Paananen Taivaanpankontie 8 C 106 70200 KUOPIO 050 372 4190 jukka1715@student.hamk.fi Riikka Palvaila Palvalantie 61 19700 SYSMÄ 040 772 8582 riikka.palvaila@phnet.fi Pihaus Jenna Pelttari Haratie 6 11130 RIIHIMÄKI 050 336 3400 jenna@pihaus.fi Noora Pihlman Taloustie 1-3 G 17 03100 NUMMELA 050 414 0041 saijas1@live.com Heta Seppälä Kalliomäki 11 A 18 02490 PIKKALA heta.seppala@elisanet.fi Sofia Slotte Soukanniitty 14 02360 ESPOO 040 531 5267 sofia.m.slotte@hotmail.com Anni Someroja Taloustie 7 B 6 14610 LEPAA 045 652 9258 annisomeroja00@gmail.com Jirka Stellberg Gammelkullankuja 2 C 2 01370 VANTAA noora.pihlman@gmail.com Purotie 16 B 04500 TUUSULA 050 547 7024 jirkastellberg@hotmail.com Marja Prehti-Wright Emmiina Taivassalo Opintie 7 D 10470 FISKARS 050 571 5621 prehtiwright@hotmail.com Mervi Pyylampi Telkänpolku 4 37140 NOKIA 050 305 5087 mervi.pyylampi@student.hamk.fi 76 Lepaantie 109 B 208 14610 LEPAA 040 779 4591 emmiina.taivassalo@gmail.com Eija Toivonen Vilde tee 81-36 12912 TALLINN Kadi.Tuul@student.hamk.fi Paula Tuurnala Rantakartanontie 5 f 121 00910 HELSINKI 050 381 6397 Paula.tuurnala@gmail.com Tiia Ullakonoja Kinnalantie 10 as 24 13720 PAROLA 13.tiika@gmail.com Miia Vehkaperä Mustaherukkatie 9a 90800 OULU 040 584 5655 miia.vehkapera@gmail.com Marika Viinanen Kaskikaarre 15 13270 HÄMEENLINNA 040 726 9932 marika.viinanen@gmail.com Hanna Vuori Terhotie 4 A B 00780 HELSINKI 040 705 8450 hanna.vuori@student.hamk.fi Teemu Vähä-Piikkiö Paavo Cajanderin katu 8 A 7 13200 HÄMEENLINNA 040 586 5118 teemu.vahapiikkio@student.hamk.fi Christina Walden Laaksokatu 2 E 15 18100 HEINOLA 040 539 1134 christina@christinawalden.fi Sari Åstrand Verkkopolku 3 02230 ESPOO sari.astrand@gmail.com Vaula Tanner Kurkiniementie 47 36200 KANGASALA 050 446 1496 vaula.tanner@elisanet.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_57-76_Kaup.puutarh ja maisemasuunn..indd 76 3/1/2019 12:20:52 PM

Suomen maisema-arkkitehtiliitto ry MARK Suomen maisema-arkkitehtiliitto – Finlands landskapsarkitektförbund ry, on maisema-arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhdistys, jonka tehtävänä on edesauttaa maisema-arkkitehtuurin ja sen eri osa-alueiden kehitystä Suomessa, edistää alan tunnetuksi tekemistä sekä valvoa ja edistää jäseniensä ammatillisia etuja.  Yhdistys järjestää ammattialaan liittyviä tilaisuuksia ja näyttelyitä, antaa lausuntoja, osallistuu suunnittelukilpailujen järjestämiseen ja järjestää opintomatkoja sekä neuvoo ja tukee jäseniään ammatinharjoittamiseen liittyvissä kysymyksissä. MARK tekee yhteistyötä toimialaa lähellä olevien järjestöjen, laitosten ja viranomaisten sekä alan ulkomaisten yhdistysten kanssa.  Lisäksi MARK edustaa jäsenistöään monenlaisissa työryhmissä ja tapahtumissa.  Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut maisema-arkkitehti tai johtokunnan hyväksymä, muulla tavoin maisemaarkkitehdin ammattipätevyytensä osoittanut, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö.  Liitossa on noin 270 jäsentä, joista osa on opiskelijajäseniä. Puheenjohtaja Pia Kuusiniemi p. 040 5584848 pia.kuusiniemi@loci.fi Sihteeri Tuulikki Peltomäki p. 044 5693289 tuulikki.peltomaki@gmail.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_77-82_Maisema-arkkitehtiliitto.indd 77 77 3/1/2019 12:23:19 PM

osoitehakemisto Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry Anna-Kaisa Aalto HELSINKI anna-kaisa.aalto@serum.fi Jenny Asanti Lohja jenny.asanti@iki.fi Anna Hakamäki Espoo Anna.hakamaki@gmail.com Ossi Aalto Aino Aspiala Milla Hakari Jari Aaltonen HELSINKI jari.aaltonen@aalto.fi Lauri Axelsson HELSINKI lauri.axelsson@ramboll.fi Hanna Hannula Veera Aaltonen (os. Hakala) Anna Bergman Eija Hasu Elina Aarnisalo Espoo elina.aarnisalo@gmail.com Malin Blomqvist Copenhagen, Danmark malin@masuplanning.com Ranja Hautamäki TAMPERE ranja.hautamaki@aalto.fi Heidi Ahlgren Felix Bourgeau Sirja Heinonen Jaakko Aho-Mantila ESPOO jaakko.aho-mantila@wspgroup.fi Marika Bremer Helsinki marika.bremer@gmail.com Tommi Heinonen OULU tommi.heinonen@vsu.fi Marko Ahola Leena Buller Jouni Heinänen HELSINKI jouni.heinanen@iki.fi Hertta Ahvenainen Heidi Burjam Vantaa heidi.burjam@iki.fi Eeva Maria Henriksson Helsinki eevamaria.henriksson@gmail.com Yrjö Ala-Heikkilä Eeva Byman Vantaa eeva.byman@maisema-arkkitehdit.fi Pirkko Higson SY10, Great Britain pirkko.higson@greenartuk.net Niina Alapeteri-Korhola ESPOO niina.alapeteri@nakyma.com Anna Böhling Espoo anna.bohling@hel.fi Mervi Hokkanen Helsinki m.s.hokkanen@gmail.com Somayeh Alikhani Essi Ehrnrooth Tiina Holmberg Miina Ant-Wuorinen HELSINKI miina.antwuorinen@gmail.com Eeva Eitsi Zuzana Hrasko-Johnson Mari Antere Helsinki antere.mari@gmail.com Ida Fasching Sirkku Huisko MALLUSJOKI Sirkku.huisko@gmail.com Mari Ariluoma Riikka Ger PORVOO riikka.ger@fcg.fi Helsinki phurme@gmail.com Harald Arlander ESPOO harald.arlander@gmail.com Maija Gulin HELSINKI maija.gulin@gmail.com Kaisu Hynynen Kauniainen kaisu.hynynen@nic.fi AUGSBURG ossi.aalto@aalto-architekten.de Espoo veera.hakala@iki.fi HELSINKI ahlgren.heidi@gmail.com Helsinki marko.ahola@ramboll.fi Helsinki ahvenainenhertta@gmail.com HELSINKI yrjo.ala-heikkila@nakyma.com Espoo somayeh.alikhani@gmail.com ESPOO mari@nomaji.fi 78 HELSINKI aino.aspiala@gmail.com Espoo anna.bergman@ramboll.fi Espoo felix.bourgeau@gmail.com HELSINKI leena.buller@serum.fi Espoo essi.ehrnrooth@gmail.com HELSINKI eeva.eitsi@fcg.fi Helsinki ifasching@gmx.net ESPOO milla.hakari@loci.fi Helsinki hanna.hannula@gmail.com Lohja eija.hasu@aalto.fi Helsinki sirja.heinonen@gmail.com Mariehamn tiina.holmberg@aland.net Espoo zhrasko@hotmail.com Paula Elina Hurme VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_77-82_Maisema-arkkitehtiliitto.indd 78 3/1/2019 12:23:20 PM

osoitehakemisto Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry Maria Hyövälti Helsinki maria.hyovalti@gmail.com Liisa Kivekäs Vilja Larjosto Ismo Häkkinen Hiroko Kivirinta HELSINKI hiroko.kivirinta@wsp.com Elsi Lehto Kaisu Ilonen Sari Knuuti Espoo sari.knuuti@hel.fi Aino Leskinen Maria Jaakkola Iiris Koivula Nummi iiris.koivula@gmail.com Lotta Jalava Heidi Koponen HELSINKI heidi.s.koponen@gmail.com Helsinki ismo.hakkinen@sitowise.com Vantaa kilonen@dlc.fi HELSINKI mjaakkokivi@gmail.com Helsinki jalava.lotta@gmail.com Iida Juurinen ESPOO iida.juurinen@ramboll.fi Tammisaari Pauliina Korhonen MASALA laura.pauliina.korhonen@gmail.com Johanna Jylhä Sini Korpinen Vihti sini.korpinen@iki.fi Anni Järvitalo Antti-Jaakko Koskenniemi ESPOO antti-jaakko.koskenniemi@sito.fi Oulu jylha.jo@gmail.com HELSINKI anni@nomaji.fi Arto Kaituri Helsinki arto.kaituri@wsp.com Annina Kukkola Espoo annina.kukkola@outlook.com Virva Kajamaa Pia Kurki Helsinki pia.kurki@suomenlinna.fi Elina Kalliala Terttu Kurttila Oulu terttu.kurttila@ramboll.fi Petri Kangassalo Pia Kuusiniemi Helsinki pia.kuusiniemi@loci.fi HELSINKI virva.kajamaa@gmail.com Espoo elina.kalliala@ramboll.fi Espoo petri.s.kangassalo@gmail.com Elina Kataja HELSINKI elinakataja@yahoo.com Kalle Aleksi Kemppainen OULU tkkivi@gmail.com Hanna Keskinen VANTAA hanna.keskinen@kolumbus.fi Anu Kiiskinen HELSINKI ak@welho.com Tommi Kärki ESPOO tommi.karki@wsp.com Anu Lamminpää HELSINKI anu.lamminpaa@gmail.com Emmi-Sofia Eleena Lamppu Espoo emmi.lamppu@gmail.com Mirjam Larinkari OULU mirjam.larinkari@tampere.fi Berlin, Germany vlarjosto@gmail.com HELSINKI elsi.lehto@outlook.com HELSINKI aino.leskinen@sito.fi Anna Levonmaa LEMPÄÄLÄ anna.levonmaa@gmail.com Karitta Päivikki Liikka Helsinki karitta.liikka@gmail.com Anni Elina Lindholm Espoo a.e.lindholm@outlook.com Kaisa Linnasalo Helsinki kaisa.linnasalo@welho.com Matti Liski Helsinki matti.liski@nakyma.com Paula Lonka ESPOO lonka.paula@gmail.com Ulla Loukkaanhuhta ESPOO ulla.loukkaanhuhta@gmail.com Maija Lounamaa KIRKKONUMMI maija.lounamaa@hel.fi Jussi Luomanen Helsinki jussi.luomanen@hel.fi Elisa Lähde HELSINKI elisa.lahde@gmail.com Anu Lämsä ESPOO lamsanu@yahoo.com Meri Mannerla-Magnusson HELSINKI meri.mannerla@kolumbus.fi Mariikka Manninen Helsinki mariikka.manninen@uudenmaanliitto.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_77-82_Maisema-arkkitehtiliitto.indd 79 79 3/1/2019 12:23:20 PM

osoitehakemisto Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry Niina Meronen Inka Norros Tiina Perälä Lauri Mikkola Riikka Nousiainen Helsinki rnousiainen@hotmail.com ESPOO elli.peramaki@gmail.com Marja Mikkola HELSINKI marja.mikkola@ma-arkkitehdit.fi Marketta Nummijärvi Helena Piha Australia helena.piha@gmail.com Susanna Mikkola ESPOO mikkola.susanna@gmail.com Aino-Kaisa Nuotio ESPOO aino-kaisa.nuotio@ramboll.fi Aapo Johannes Pihkala Kari Mikkonen HELSINKI mikkonen@sarc.fi Tuomo Näränen HELSINKI tuomo.naranen@gmail.com Helsinki annika.pousi@gmail.com Varpu Mikola HELSINKI varpu@nomaji.fi Niina Näsälä Vilma Pylkkö Matleena Muhonen Helsinki matleena.muhonen@gmail.com Marja Oittinen Helsinki marja.oittinen@kolumbus.fi Minna Raassina Espoo minna.v.raassina@gmail.com Laura Muukka Katja Orrainen Oula Rahkonen Krista Muurinen HELSINKI krista.muurinen@maanlumo.fi Pia-Liisa Orrenmaa Liina-Maija Raittila Sirpa Mäkilä HELSINKI sirpa.makila@gmail.com Tomas Palmgren Helsingfors tomas.palmgren@hel.fi Kaisa Rantee TAMPERE kaisa.rantee@ramboll.fi Seppo Mäkinen Outi Palosaari Anne Rihtniemi-Rauh KERKKOO anne.rihtniemi-rauh@porvoo.fi Satu Niemelä-Prittinen Anna Parkatti Kristiina Rinkinen Helsinki kri@helsinkilainen.com Kaisa Niilo-Rämä Kouvola kaisa.niilorama@gmail.com Reeta Pellinen Helsinki reeta.pellinen@gmail.com Johanna Ristimäki Inkeri Niskanen Katariina Peltola Kristina Rocha Reetta Nissilä Tuulikki Peltomäki Mervi Romppanen Helsinki merheromppanen@gmail.fi Silja Orvokki Nokso-Koivisto Ashley Dominic Penn ESPOO niina.meronen@espoo.fi HELSINKI lauri.a.mikkola@gmail.com Nummijärvi marketta.nummijarvi@kauhajoki.fi JÄRVENPÄÄ niina.nasala@j-kos.fi HELSINKI laura.muukka@vantaa.fi HELSINKI seppo.makinen@iki.fi Espoo satu.niemela-prittinen@wspgroup.fi HELSINKI inkeri.niskanen@ippu.fi Jorvas reetta.nissila@pp.inet.fi ESPOO silja.noksokoivisto@gmail.com 80 HELSINKI inka@studioah.fi HYVINKÄÄ katja.orrainen@nakyma.com ESPOO pia-liisa.orrenmaa@hel.fi Oulu outi.palosaari@vsu.fi Porvoo annabella.vision@gmail.com HELSINKI katariina.peltola@espoo.fi HELSINKI tuulikki.peltomaki@gmail.com NOKIA ashleydominicpenn@gmail.com HELSINKI tiina.perala@nakyma.com Elli Mari Annukka Perämäki Helsinki aapo.pihkala@maanlumo.fi Annika Karoliina Pousi HELSINKI vilma.pylkko@gmail.com HELSINKI oula.rahkonen@gmail.com GÖTEBORG, SVERIGE liina-maija.raittila@ramboll.se Espoo johanna.ristimaki@nymanristimaki.fi ESPOO kristina.rocha@iki.fi Daniela Catharina Rosqvist HELSINKI daniela.c.rosqvist@gmail.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_77-82_Maisema-arkkitehtiliitto.indd 80 3/1/2019 12:23:20 PM

osoitehakemisto Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry Saila Routio Minna-Maija Sillanpää Niilo Ville Johannes Tenkanen NAGU saila@elsanlempituoli.fi Espoo mt.sillanpaa@gmail.com Helsinki niilo.tenkanen@gmail.com Anna Ryymin Satu Siltanen Kati Teperi Teresa Rönkä Helsinki teresa.ronka@maanlumo.fi Maria Silvast Lahti maria.silvast@sci.fi Sofia Tigerstedt Jere Saarikko Helsinki jere.saarikko@gmail.com Sakari Silvennoinen Helsinki sakari.silvennoinen@y-2maisema.fi Terhi Tikkanen-Lindström Helsinki terhi.tikkanen-lindstrom@wspgroup.fi Janne Saario Jyrki Sinkkilä Katri Tikkanen Heidi Saaristo-Levin Parainen heidi.saaristo-levin@parainen.fi Pirjo Sirén Helsinki pirjo.siren@hel.fi Veera Tolvanen Suvi Saastamoinen HELSINKI suvi@suvisaastamoinen.com Kajsa Sjöholm ESPOO kajsa.sjoholm@studioterra.fi Ana Torres Gómez HELSINKI ana.torres.gomez@outlook.com Toni Olavi Saastamoinen Helsinki toni.saastamoinen@outlook.com Mari Soini Taina Tuominen Sarianna Salminen Kaisa Solin HELSINKI kaisa@solin.fi Sirpa Törrönen Tuuli Salovuori Laura Soosalu Tampere laura.soosalu@destia.fi Tiina Johanna Uusitalo Veera Sanaksenaho Oulu veera.sanaksenaho@gmail.com Niina Strengell ESPOO niina.strengell@gmail.com Helsinki terhikki.vaarala@gmail.com Sanna Sarkama Helsinki sanna.sarkama@gmail.com Lotta Suominen HELSINKI lotta.suominen@hel.fi Mervi Vallinkoski MUURAME mmvallinkoski@gmail.com Marjo Saukkonen LAPPEENRANTA marjo.saukkonen@lappeenranta.fi Katarina Surakka Tampere katarina.surakka@gmail.com Mika Varpio PORVOO mika.varpio@aistimaa.fi Sonja Semeri Lahti sonja.semeri@gmail.com Kati Susi-Wolff Saara Vilhunen Hamburg, Germany saara.vilhunen@gmail.com Raija Seppänen VANTAA raijamars@gmail.com Petra Tammisto HELSINKI petra.tammisto@vantaa.fi Anu Virtanen Sarianne Silfverberg Elisa Tegel Iivo Vänskä HELSINKI anna.ryymin@studioterra.fi HELSINKI info@jannesaario.com Helsinki sarianna.e.salminen@gmail.com Helsinki tuuli.salovuori@gmail.com ESPOO sarianne.silfverberg@studioterra.fi Helsinki satu.siltanen@maisema-arkkitehdit.fi Helsinki jyrki.sinkkila@aalto.fi Helsinki mari.soini@iki.fi Helmsange, Luxembourg kati@iki.fi Lielahti elisa.tegel@gmail.com Helsinki kati.teperi@gmail.com Helsinki sofia.tigerstedt@gmail.com HELSINKI tikkanen.katri@outlook.com HELSINKI veera.a.tolvanen@gmail.com HELSINKI taina.tuominen@fcg.fi Palojoki sirpa.torronen@gmail.com HELSINKI tiina.uusitalo@wsp.com Terhikki Noora Maria Vaarala KARJAA anu.virtanen@maisema.net ESPOO iivo.vanska@gmail.com VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_77-82_Maisema-arkkitehtiliitto.indd 81 81 3/1/2019 12:23:20 PM

osoitehakemisto Suomen Maisema-arkkitehtiliitto ry Marko Väyrynen Oulu marko.vayrynen@arkkitehtiasema.fi Emilia Weckman ESPOO emilia.weckman@we3.fi Anneli Wilska Hamburg, Germany a.wilska@t-online.de Kaisa Yli-Jama Helsinki kaisaylijama@gmail.com Laura Yli-Jama ESPOO laura.yli-jama@hel.fi Vuokko Yli-Jama HELSINKI vuokko.ylijama@gmail.com Riikka Äärelä HELSINKI riikka.aarela@iki.fi 82 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_77-82_Maisema-arkkitehtiliitto.indd 82 3/1/2019 12:23:20 PM

METO - Metsäalan asiantuntijat ry METO - Metsäalan asiantuntijat ry on metsäalan merkittävin ammatti- ja työmarkkinajärjestö. Jäsenten koulutustaustana yleisin on metsätalousinsinöörin tai metsätalousteknikon koulutus. Meto valvoo jäsenkunnan etuja ja tarjoaa jäsenilleen koulutusta ja mahdollisuuksia osallistua alan tilaisuuksiin. Meton jäsen määrä on noin 8000. Metsäasiantuntijat työskentelevät metsä- ja luonnonvara-alalla laaja-alaisesti mm. metsien kasvatuksen, metsien hoidon, puun korjuun ja kuljetuksen sekä jatkojalostuksen parissa. Metsäasiantuntijoita toimii myös erilaisissa virkistyskäytön, erämatkailun ja luonnonhoidon tehtävissä sekä itsenäisinä yrittäjinä. Biotalous eri muodoissaan työllistää metsäasiantuntijoita yhä enemmän. Kuntien Metsäasiantuntijat edustavat Metoa Viherympäristöliitossa. Kuntien Metsäasiantuntijoihin kuuluvat kaupunkien ja kuntien metsäasiantuntijat. Kuntien Metsäasiantuntijat vastaavat kuntasektorin metsien hoidon ja suunnittelun toteutuksen järjestämisestä, puukaupasta ja muista alan asiantuntijatehtävistä. Yhdistyksen puheenjohtaja Yhdistyksen varapuheenjohtaja Tommi Granholm Vesa Koskikallio 0500-807401 0931038452 tommi.granholm@tampere.fi vesa.koskikallio@hel.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_83_METO Kunnat esittely.indd 83 83 3/1/2019 12:24:16 PM

Kaupunginpuutarhurien Puutarhanrakentajat ry Seura ry Xxxxxxxxxx Vuonna 1956 perustettu Puutarhanrakentajat ry on viheralan ammattilaisten aatteellinen yhdistys, joka kehittää puutarhanrakentamisen sekä kunnossapidon taitoa ja levittää ajankohtaisia tietoja jäsenilleen ja sidosryhmilleen. Yhdistyksen jäsenet työskentelevät puutarhojen rakentamisen parissa tai siihen läheisesti liittyvissä tehtävissä. Jäsenet toimivat viheralalla esimerkiksi kuntien ja yritysten palveluksessa suunnittelijoina, rakentamisen ja ylläpidon tehtävissä, opettajina, materiaalitoimittajien palveluksessa tai virkamiehinä. Yhdistyksen jäsenten työtehtävät ja koulutustaustat ovat edustava poikkileikkaus koko viheralasta. Puutarharakentajat ry:n jäseniä yhdistää halu tarjota viihtyisiä ja toimivia viherympäristöjä käyttäjille. Puutarhanrakentajat vaikuttavat viheralaa koskeviin kysymyksiin alan kattojärjestön, Viherympäristöliiton (VYL) jäsenyhdistyksenä. Rakentajien jäsen toimii Vi- Puheenjohtaja 84 herympäristön hallituksessa sekä useissa toimikunnissa ja työryhmissä. Olemme mukana viheralan ja ammattikunnan arvostuksen kehittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä. Tärkein tapahtuma on vuosittain marraskuun kolmannella viikolla järjestettävä Rakentajapäivät -koulutustapahtuma. Perinteisillä Rakentajapäivillä on sijansa ammattilaisten laadukkaana ja hyödyllisenä kurssipäivänä. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään keskiviikkona 20.11.2019. Löydät meidät netistä www.puutarhanrakentajat.fi tai Facebookista Puutarhanrakentajat ry -nimellä. Osallistu ajankohtaiseen keskusteluun Facebookin ’Viheralueiden kunnossapito’ –ryhmässä. Tervetuloa mukaan toimintaan. Jaani Turunen jaani.turunen@rudus.fi, puh. 040 8484255 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_84-87_Puutarhanrakentajat.indd 84 3/1/2019 12:25:03 PM

osoitehakemisto PUUTARHANRAKENTAJAT ry Ahonen Timo Hannus Heidi Asemakatu 2 B 5 86300 OULAINEN Jaanto Tarkko Isonnevantie 26 B 20 00320 HELSINKI Harjula Marja-Leena Jukola Timo Heikkinen Pirjo Juvonen Pentti Biskopsböle 02400 KIRKKONUMMI Alanko Liisa Metsäpurontie 26 C 00630 HELSINKI Heinonen Jouko Aapelinkatu 10 G 55 02230 ESPOO Järvi Timo Alanko Pentti Hellman Benita Tegelbacken 26 10600 EKENÄS Kallio Tuula Vantinpuisto 11 02780 ESPOO Alhola Pertti Satamasaarentie 2 F43 00980 HELSINKI Anttonen Anu Hovitie 11 A 3 01830 VANTAA Apajalahti Päivi Runeberginkatu 59 A 13 00260 HELSINKI Helminen Pertti Kamberg Minna Kivinimenrantatie 41 90810 KIVINIEMI Airola Hannu Kirkonkyläntie 102 A 00740 HELSINKI Aksola Jouko Bredankuja 7 F 2 02750 ESPOO Korsutie 34 00370 HELSINKI Asikainen Heino Santaojantie 141 24260 SALO Joutjoentie 17 15170 LAHTI Tuulimyllyntie 8 B 9 14200 TURENKI Lövkulla 5 03100 NUMMELA Jokipellontie 14 F 14 04300 TUUSULA Bulevardi 3 B 22 00120 HELSINKI Hentinen Hanna Laivataival 15 39200 KYRÖSKOSKI Kannisto Niina Harttulankuja 3 A 1 04400 JÄRVENPÄÄ Hongisto Leena Karjalainen Tea Korppaantie 3 c 13 00300 HELSINKI Honkaluoto Irma Jakomäenkuja 1 C 30 00770 HELSINKI Kastarinen Matti Vinoristintie 17 02820 ESPOO Kemiöntie 542 25610 YLÖNKYLÄ Satukuja 1 F 33 02230 ESPOO Blomberg Eeva Huppunen Reijo Keskinen Kerkko Drammeh Oili Huttunen Pirkko Voimapiha 5 A 13110 HÄMEENLINNA Huttunen Simo Heinäkatu 1 B 12 70820 KUOPIO Koivistoinen Mikko Hyrske Antti Konivuori Kati Hyttinen Sari Koppanen Anni Hyvönen Timo Kujala Kirsi Hämäläinen Jarkko Kujala Petri Sääskenkatu 9 15800 LAHTI Josafatinkatu 15 A 31 00510 HELSINKI Fredriksson Christina Ankkurinvarsi 2 G 01150 SÖDERKULLA Fri Börje Immersbyntie 346 00150 SÖDERKULLA Fri Kaisu Immersbyntie 346 00150 SÖDERKULLA Gottberg Carl-Johan Lemmoonkalliontie 74 03150 VIHTI Hakalahti Markku Huhdanmäentie 24 d 22 03100 NUMMELA Laaduntie 6 B 6 33480 YLÖJÄRVI Maustetehtaankatu 5 A 1 00990 HELSINKI Kumiantie 525 15560 NASTOLA Nostavantie 176 15820 LAHTI Poutalankuja 3 04500 KELLOKOSKI Sudenkaari 11 02580 SIUNTIO Adolf Lindforsintie 1 B 68 00400 HELSINKI Koivula Ilkka Pehtoorintie 2 B 12 00410 HELSINKI Kalliopolku 16 14470 MAAKESKI Lepaan Puutarhaoppilaitos 14610 LEPAA Kuuselantie 07560 PUKKILA Lyhtykatu 9 33730 TAMPERE VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_84-87_Puutarhanrakentajat.indd 85 85 3/1/2019 12:25:03 PM

osoitehakemisto PUUTARHANRAKENTAJAT ry Kuusisto Kimmo Velikellonpolku 2 D 28 00410 HELSINKI Kylmäkoski Teemu Ryydynkatu 4 33400 TAMPERE Moilanen Sanna Särkijärventie 158 a 09120 KARJALOHJA Muotiala Simo-Pekka Pitkäniitty Sirkka Torpparinmäentie 32 B 13 00690 HELSINKI Pohjola Heikki Fasaanipolku 1 02700 KAUNIAINEN Mäkinen Markku Ruskolammintie 84 37600 VALKEASKOSKI Iskostie 4 A 21 01600 VANTAA Neuvonen Hannu Regårdh Elina Lehtikuja Heidi Nikkanen Markus Rissanen Mervi Lehtonen Ritva Pykälistöntie 32 04430 JÄRVENPÄÄ Leino Aino Kielotie 13 01300 VANTAA Nikkanen Matti Leinonen Asko Katajatie 9 02880 VEIKKOLA Närhi Seppo Repolantie 4 B 2 04150 VANTAA Kukkulankuja 42 16670 LAPPILA Leinonen Olavi Vanha Suutarinkyläntie 8 C 12 00740 HELSINKI Oksa Kari Räikkönen Jaakko Lindfors Aniitta Oksa Klaus Paasunankuja 2 C 22 00420 HELSINKI Räisänen Teuvo Lipsanen Eila Oksanen Kirsti Peikonkuja 5 02400 KIRKKONUMMI Pakarinen Ahti Hatanpäänpuistokuja 24 A 2 33900 TAMPERE Rämä Reija Lahtinen Pertti Jokirannantie 65 32270 METSÄMAA Laitinen Sirkka Kurkelankatu 3 a 22 21100 NAANTALI Matinniitynkuja 2 b 50 02230 ESPOO Sarvikatu 16 A 3 15950 LAHTI Sirkkalanmäki 35 00760 HELSINKI Malo Marja Osmotie 43 C 55 00610 HELSINKI Ilmarintie 5 17110 LAHTI Lintukallionperä 40 33680 TAMPERE Lehtipuuntie 5 36270 KANGASALA Nykänen Anja Vanhanlinnantie 10 A 2 00900 HELSINKI Hannuksenkuja 20 07500 ASKOLA Rantanen Pasi Trillakatu 3 A 8 02610 ESPOO Pehtorinkuja 6 02940 ESPOO Rissasenperä 99600 SODANKYLÄ Ritvanen Kaija Vaapukkapolku 6 01690 VANTAA Ritvanen Jouko Vaapukkapolku 6 01690 VANTAA Ruohonen Timo Nummenkatu 29 26100 RAUMA Uusi Mikkola 35320 HIRSILÄ Röytyntie 2 54920 TAIPALSAARI Saarinen Hannu Valokuja 4 A 5 02770 ESPOO Markkula Pekka Pasanen Sari Käenkatu 6 A 12 04230 KERAVA Saarinen Juhani Martikainen Matti Huttrasbackantie 13 04150 MARTINKYLÄ Mikkonen Mauri Lehdokkipolku 4a D 32 00930 HELSINKI Pehkonen Pertti Sainio Sampo Peurasuo Pentti Salo Jouko Mohell Raija Pietikäinen Heikki Savolainen Pekka Esikoisentie 7 A 33 00430 HELSINKI Parmaajantie 7 A 1 00750 HELSINKI 86 Myötätuulenmäki 1 A 21 02330 ESPOO Arhotie 13 00900 HELSINKI Niittynotko 9 A 8 74700 KIURUVESI Puolarmetsänkuja 6 B 02280 ESPOO Tuomistontie 36 05100 RÖYKKÄ Tulppakuja 3 00880 HELSINKI Mäkelänkatu 4 B 10 00510 HELSINKI VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_84-87_Puutarhanrakentajat.indd 86 3/1/2019 12:25:03 PM

osoitehakemisto PUUTARHANRAKENTAJAT ry Silvénius Markku Tiiri Marita Silventoinen Tarja Jönsaksenpiha 5 D 33 01600 VANTAA Toivonen Jukka Ankkurikuja 9 01150 SÖDERKULLA Törnblom Gunilla Pesursvägen 20 07900 LOVISA Tuormaanpolku 1 17200 VÄÄKSY Suonio Taina Sanmmonkatu 7 A 3-4 00100 HELSINKI Tajakka Hanna Pitkänsillankatu 20 B 21 67100 KOKKOLA Tervonen Arja Leppälammentie 41 01860 PERTTULA Tiikkainen Kirsi Hirventie 5 B 04320 TUUSULA Unioninkatu 44 F 2 00170 HELSINKI Wegelius Kalle Kirkkokuja 54 14840 SAIRIALA Westerholm Ilari Elontie 60 A 00660 HELSINKI Visuri Tuomas Uusitalo Rakel Länsitie 242 04130 SIPOO Ylppö Jatta Puistokatu 1 b C 7 00140 HELSINKI Uusitalo Markku Yrjölä Sari Kalliomäentie 8 02920 ESPOO Kalliomäentie 8 02920 ESPOO Kaskipolku 11 A 2 48400 KOTKA Vasara Eero-Heikki Tammitie 21 a 5 00330 HELSINKI VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_84-87_Puutarhanrakentajat.indd 87 87 3/1/2019 12:25:04 PM

Seurakuntapuutarhurit ry Seurakuntapuutarhurit ry:n jäsenet ovat johtavia seuXxxxxxxxxx rakuntien hauta- ja puistotoimen virkamiehiä. Seurakuntapuutarhurit ry on toiminut vuodesta 1945. Tällä hetkellä aktiivijäseninä on noin 110 maamme seurakuntien hauta- ja puistotoimen palveluksessa toimivaa puutarhuria, puutarhateknikkoa ja hortonomia. Seurakuntapuutarhurit ry järjestää jäsenilleen vuosittain hautausmaa- ja ympäristökulttuurista koulutusta ja on ammattiyhdistystoiminnalla (Kirkon ammattiliitto) turvaamassa ja neuvottelemassa jäsentensä etuja työ- ja palvelusuhdeasioissa. Seurakuntapuutarhureiden työnjälki näkyy paikkakunnilla kauniina kirkkopuistoina ja vehreinä hautausmaina. Seurakuntapuutarhurit ry:n tärkeimpiä yhteistyötahoja ovat: Viherympäristöliitto ry, Puutarhaliitto ry, Pohjoismainen hautausmaakulttuuriliitto NFK, kirkkohallituksen hautausmaa-asioiden neuvottelukunta sekä hiippakuntien hautausmaakulttuuritoimikunnat. Puheenjohtaja Markku Husso Hyvinkään seurakunta gsm 0400 475 641 markku.husso@evl.fi   Sihteeri Sari Salow Porin seurakuntayhtymä p. 0400 309 735 sari.salow@evl.fi   Yhdistyksen sähköpostiosoitteet: sihteeri, sari.salow@gmail.com jäsenasiainhoitaja, virpi.kiviniemi@evl.fi postitus, tiedotus, srkpt.tiedotus@gmail.com   Yhdistyksen jäsenen sähköpostiosoitteet muodostuvat pääosin henkilön etu- ja sukunimestä @evl.fi. Lisäksi yhteystietoja löytyy seurakuntien internetsivuilta. 88 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_88-91_Seurakuntapuutarhurit.indd 88 3/1/2019 12:25:49 PM

osoitehakemisto Seurakuntapuutarhurit ry AKAAN SEURAKUNTA HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KERAVAN SEURAKUNTA PASTELL PAULA SILTAMIES TUIJA HALONEN TARJA SEURAKUNTAPUUTARHURI PUUTARHURI SEURAKUNTAPUUTARHURI ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KEURUUN SEURAKUNTA OLLILA JUHA KIVINIEMI PÄIVI NIEMELÄ TUULA HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ YMPÄRISTÖMESTARI SEURAKUNTAPUUTARHURI ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOKKOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄ RENQVIST MIINA LAURASVAARA RAIMO VIDJESKOG SANNA YLIPUUTARHURI VALVONTAPUUTARHURI SEURAKUNTAPUUTARHURI ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄ HYVINKÄÄN SEURAKUNTA KOTKA-KYMIN SEURAKUNTA LEINONEN ASKO HUSSO MARKKU KOVAKOSKI HANNAMARI PUISTOPUUTARHURI HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ TYÖNJOHTAJA ESPOON SEURAKUNTAYHTYMÄ HÄMEENLINNAN SRK-YHTYMÄ KOUVOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄ LILJEBLOM TERO LAIHO KARI MARJAMÄKI TEIJA HAUTAUSTOIMEN ERITYISAMMATTIMIES HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ PÄÄLLIKKÖ EURAN SEURAKUNTA IKAALISTEN SEURAKUNTA KOUVOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄ RYHTI ANTERO LEHTIHARJU MAARIT KURKI ANTTI SEURAKUNTAPUUTARHURI SEURAKUNTAPUUTARHURI SEURAKUNTAPUUTARHURI HAMINAN SEURAKUNTA IMATRAN SEURAKUNTA KOUVOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄ PARTANEN KATRI YLÄHOLLO ARI SAARINEN JANNE SEURAKUNTAPUUTARHURI YLIPUUTARHURI YLIPUUTARHURI HEINOLAN SEURAKUNTA JOENSUUN EV LUT KOUVOLAN SEURAKUNTAYHTYMÄ METSO KATI SEURAKUNTAYHTYMÄ RANTALA RAILA SEURAKUNTAPUUTARHURI KIVINIEMI VIRPI SEURAKUNTAPUUTARHURI HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KUOPION EV LUT LEHTO RISTO JOENSUUN EV LUT SEURAKUNTAYHTYMÄ HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ SEURAKUNTAYHTYMÄ MOILANEN JUHA LAURIKAINEN EEVA PUISTOPÄÄLLIKKÖ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PUISTOPUUTARHURI NYMAN HEIKKI KUOPION EV LUT PUISTOPUUTARHURI JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA SEURAKUNTAYHTYMÄ PEKURI ANTTI VÄISÄNEN MIIKKA HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ PUISTOPUUTARHURI LAAKSO MARKO YLIPUUTARHURI JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA KUOPION EV LUT FLUURI PETRI SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ TYÖNJOHTAJA PIRINEN HEIKKI MÄKINEN MATTI SEURAKUNTAMESTARI PUISTOPUUTARHURI JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA LEPPÄMÄKI ARI KUOPION EV LUT HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ TYÖNJOHTAJA SEURAKUNTAYHTYMÄ ROSSI SEIJA KOIVISTO ANTTI PUUTARHURI JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TYÖNJOHTAJA KONTUNEN LIISA HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ TYÖNJOHTAJA KUUSAMON SEURAKUNTA MATTILA KALERVO HEIKKILÄ MARJA-LIISA KAPPELITYÖJOHTAJA JÄMSÄN SEURAKUNTA HAUTAUSMAANHOITAJA PAJUNEN TUIJA HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ SEURAKUNTAPUUTARHURI LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ HOKKANEN SARI AARTOLAHTI MARI YLIPUUTARHURI KAJAANIN SEURAKUNTA PUISTOPÄÄLLIKKÖ PÄÄKKÖNEN KIRSI HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YLIPUUTARHURI LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ TERVAHAUTA MIKA NYKÄNEN EILA ERITYISAMMATTIMIES/ TYÖNJOHTAJA KANKAANPÄÄN SEURAKUNTA SEURAKUNTAPUUTARHURI SALO SINIKKA SEURAKUNTAPUUTARHURI VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_88-91_Seurakuntapuutarhurit.indd 89 89 3/1/2019 12:25:49 PM

osoitehakemisto Seurakuntapuutarhurit ry LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ NOKIAN SEURAKUNTA ROVANIEMEN SEURAKUNTA SAARELA HELI LAAKSONEN TUIJA YLIPULLI MIIA PUISTOPUUTARHURI SEURAKUNTAPUUTARHURI HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ LAIHIAN SEURAKUNTA NURMEKSEN SEURAKUNTA RUOKOLAHDEN SRK TAPIALA MATTI KORTELAINEN AHTI PAANANEN JARI HAUTAUSMAANHOITAJA SEURAKUNTAPUUTARHURI KIINTEISTÖNHOITAJA LAPPEENRANNAN EV LUT NURMIJÄRVEN SEURAKUNTA RUOKOLAHDEN SRK SEURAKUNTA KOUHIA KARI SIKIÖ ARTO NIKUNEN JUKKA PUISTOPÄÄLLIKKÖ HAUTAUSMAANHOITAJA YLIPUUTARHURI NYKARLEBY FÖRSAMLING SALON SEURAKUNTA LAPPEENRANNAN EV LUT HANNUS SUSANNA JOHANSSON MARKKU SEURAKUNTA TRÄDGÅRDSMÄSTARE SEURAKUNTAPUUTARHURI SERJOMAA JOUNI TYÖNJOHTAJA OULUN EV-LUT SALON SEURAKUNTA SEURAKUNTAYHTYMÄ HELKIÖ MANU LAPUAN SEURAKUNTA SOUKAINEN OUTI SEURAKUNTAMESTARI YLINEN JUHA TOIMISTOPUUTARHURI PUISTOPÄÄLLIKKÖ SEINÄJOEN SEURAKUNTA PAIMION SEURAKUNTA KARTTUNEN ESKO LAUKAAN SEURAKUNTA PEKOLA SEPPO PUISTOPÄÄLLIKKÖ HALINEN JYRKI SEURAKUNTAPUUTARHURI SEURAKUNTAPUUTARHURI SEINÄJOEN SEURAKUNTA PARKANON SEURAKUNTA PUNKARI ANITTA LAUKAAN SEURAKUNTA KIVELÄ TAPIO PUISTOPUUTARHURI PIRTTIMÄKI ARTO SEURAKUNTAPUUTARHURI HAUTAUSMAANHOITAJA SEINÄJOEN SEURAKUNTA PIEKSÄMÄEN SEURAKUNTA KOIVISTO MARKUS LIEKSAN SEURAKUNTA MUINONEN MERVI ERITYISAMMATTIMIES SUTINEN LEO SEURAKUNTAPUUTARHURI SEURAKUNTAPUUTARHURI SIPOON SEURAKUNTAYHTYMÄ PIRKKALAN SEURAKUNTA NYBERG PIA LOHJAN SEURAKUNTAYHTYMÄ VANHATALO ELINA HAUTAUSMAANHOITAJA HUTTUNEN PEKKA SEURAKUNTAPUUTARHURI HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ SOMERON SEURAKUNTA PORIN EV LUT SEURAKUNTAYHTYMÄ MÄKINEN JOUKO LOHJAN SEURAKUNTAYHTYMÄ SALOW SARI SEURAKUNTAPUUTARHURI KURONEN PIA YLIPUUTARHURI PUUTARHURI SÄKYLÄ-KÖYLIÖN SEURAKUNTA PORIN EV LUT SEURAKUNTAYHTYMÄ SALMI KEIJO LOHJAN SEURAKUNTAYHTYMÄ JOKINEN JOHANNA SEURAKUNTAPUUTARHURI KARPPINEN JAANA TYÖNJOHTAJA HAUTAUSMAANHOITAJA SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA RAISION SEURAKUNTA PIRINEN ELSI LOPEN SEURAKUNTA JANTONEN MIKKO SEURAKUNTAPUUTARHURI HOLCK SAULI SEURAKUNTAPUUTARHURI SEURAKUNTAPUURHURI TAMPEREEN EVANKELISLUTERILAINEN SEURAKUNTAYHTYMÄ RAUMAN SEURAKUNTA LEHTONEN JYRKI MIKKELIN LAAKSONEN JOUNI TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA SEURAKUNTAPUUTARHURI HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ NYSTRÖM JAANA TAMPEREEN EVANKELISYLIPUUTARHURI RIIHIMÄEN SEURAKUNTA LUTERILAINEN SEURAKUNTAYHTYMÄ MULARI JARI MÄNTTÄ-VILPPULAN SEURAKUNTA YLIPUUTARHURI KATAJAMÄKI JUHA TYÖNJOHTAJA RAUHALA LEENA SEURAKUNTAPUUTARHURI RIIHIMÄEN SEURAKUNTA TAMPEREEN EVANKELIS PITKÄLAHTI RIKU LUTERILAINEN SEURAKUNTAYHTYMÄ NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PUISTOPUUTARHURI SANTALA MATTI SUOMINEN PEKKA SEURAKUNTAPUUTARHURI HAUTAUSMAANHOITAJA RIIHIMÄEN SEURAKUNTA LEHTONEN HANNA PUUTARHURI 90 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_88-91_Seurakuntapuutarhurit.indd 90 3/1/2019 12:25:49 PM

osoitehakemisto Seurakuntapuutarhurit ry TAMPEREEN EVANKELISTURUN JA KAARINAN VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ LUTERILAINEN SEURAKUNTAYHTYMÄ SEURAKUNTAYHTYMÄ RINTAKALLIO JUHA SELIN PÄIVI REIMAN JORMA TYÖNJOHTAJA SEURAKUNTAPUUTARHURI TYÖNJOHTAJA VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄ TURUN JA KAARINAN TURUN JA KAARINAN AHO MINNA SEURAKUNTAYHTYMÄ SEURAKUNTAYHTYMÄ HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ SORRI PEKKA SALO ANNE HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ TYÖNJOHTAJA VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄ LAAMANEN PIRJO TURUN JA KAARINAN TURUN JA KAARINAN SEURAKUNTAPUUTARHURI SEURAKUNTAYHTYMÄ SEURAKUNTAYHTYMÄ GRANNAS HEIDI VUORIO PEKKA VARKAUDEN SEURAKUNTA SUUNNITTELUHORTONOMI TYÖNJOHTAJA KOTILAINEN SEIJA SEURAKUNTAPUUTARHURI TURUN JA KAARINAN TUUSULAN SEURAKUNTA SEURAKUNTAYHTYMÄ VÄRE VIRPI YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA HAAPA HEIKKI SEURAKUNTAPUUTARHURI KARHU TUULIKKI TYÖNJOHTAJA SEURAKUNTAPUUTARHURI ULVILAN SEURAKUNTA TURUN JA KAARINAN HAAPAMÄKI TIINA SEURAKUNTAYHTYMÄ SEURAKUNTAPUUTARHURI HEISTMAN HELI TYÖNJOHTAJA VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ LILLFORS RALF TURUN JA KAARINAN HAUTAUSTOIMEN PÄÄLLIKKÖ SEURAKUNTAYHTYMÄ LAISILA HANNA-MARI VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ TYÖNJOHTAJA RATILAINEN ANNETTE TYÖNJOHTAJA VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_88-91_Seurakuntapuutarhurit.indd 91 91 3/1/2019 12:25:49 PM

Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry on vuonna 1996 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää rakennetun ympäristön puiden hoitoa ja hyvinvointia. Lisäämme tietoisuutta puiden merkityksestä ympäristön viihtyisyydelle, terveellisyydelle ja monimuotoisuudelle. Toimimme asiantuntevan puunhoidon edistäjänä ja edistämme puunhoidon ammattilaisten osaamisen kehittymistä. Järjestämme koulutustilaisuuksia, kuten seminaareja, puunhoidon koulutuksia ja kiipeilytekniikkakursseja. SPY julkaisee ja myy puuhoitoon liittyvää kirjallisuutta. Yhdistys välittää tietoja ammattimaisista puunhoitoalan yrityksistä. Jokaisella kauttamme välitettävällä yrityksellä on työntekijöinä koulutuksen saaneita arboristeja. Rakennetussa ympäristössä puut elävät ihmisten ehdoilla. Maanalaisen kunnallistekniikan asennus- ja huoltotyöt, talorakentaminen sekä liikenne muuttavat kaupunkipuiden kasvuolosuhteita monin tavoin. Ymmärtämättömyys ja välinpitämättömyys vaurioittavat ja tuhoavat elinympäristömme arvokkaita puita. Puiden elinympäristön säilyttäminen on myös edellytys hyvälle kasvulle. Oikeista työmenetelmistä ja -tavoista tiedottaminen ja puunhoitoalan tunnetuksi tekeminen onkin yhdistyksen päätehtävä. Suomessa ammattimaisia puunhoitajia eli arboristeja on valmistunut vuodesta 2000 lähtien. Koulutusta tarjoavat Hyria koulutus Oy Hyvinkäällä, Ammattiopisto Livia Kaarinassa ja Koulutuskeskus Sedu Seinäjoella. Teemme yhteistyötä muiden viheralan yhteisöjen kanssa sekä Suomessa että ulkomailla. Yhdistys kuuluu jäsenenä Viherympäristöliittoon ja eurooppalaiseen puunhoitojärjestöön EAC:hen (European Arboricultural Council) sekä yhteisöjäsenenä kansainväliseen puunhoitojärjestöön ISA:an (The International Society of Arboriculture). Jäsenistömme koostuu arboristeista ja puunhoidosta kiinnostuneista viheralan ammattilaisista. Jäseninä on yksityishenkilöitä ja yrityksiä. Jokaisella yritysjäsenellä on työntekijöinä koulutuksen saaneita arboristeja. Yhdistykseen kuuluu noin 250 henkilöjäsentä, 24 yritysjäsentä, yksi kannattajajäsen ja kunniajäseniä on neljä. Lisätietoja: Eeva-Maria Tuhkanen puheenjohtaja puheenjohtaja@suomenpuunhoidonyhdistys.fi Kim Mikkola sihteeri sihteeri@suomenpuunhoidonyhdistys.fi 92 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_92-95_Suomen Puunhoitajat_SPY.indd 92 3/1/2019 12:26:39 PM

osoitehakemisto SUOMEN PUUNHOIDON YHDISTYS SPY RY Yritysjäsenet Arboristipalvelu Lehtoranta Oy Jarno Lehtoranta Veromiehentie 17, 01510 Vantaa jarno@lehtoranta.pro Arboristi Tom Nylund Tyrväänkyläntie 233, 38250 Sastamala tom.nylund@puunkaato.fi Arboristipalvelu Erola Antti Erola Hajalantie 125-1, 25240 Hajala antti.erola@arboristi.fi Entti Oy Tom Kivikorpi Kaanaantie 68, 21120 Raisio entti@entti.fi FRI-TEC OY Tanja Fri Västanbyntie 31, 10600 Tammisaari tanja@fritec.fi Helsingin puunkaatopalvelu Jouni Ritanoro Hiekkatie 10, 01800 Klaukkala puunkaato@gmail.com Jyväskylän Arboristipalvelu Oy Petri Laitinen PL 24, 40321 Jyväskylä petri.laitinen@arboristipalvelu.fi Kuntec Oy Anenette Backholm Rieskalähteentie 78, 20300 Turku annette.backholm@kuntec.fi Länsi-Uudenmaan PuuApu Oy Martin Larsson Malminkatu 16, 08150 Lohja martin@lu-pa.fi Puu- ja pihapalvelu TIKKA Oy Päivi Shnoro Kankaanmaantie 22, 36600 Pälkäne tikka@puujapihapalvelutikka.fi Metsätyö T. Koponen Oy Teemu Koponen Iiksenvaarantie 33, 80260 Joensuu teemu.koponen@gmail.com Puuhoito Antti Virkki Antti Virkki Kuusisenmutka 4, 13210 Hämeenlinna virkki@anttivirkki.com Neulapuu Oy Anu Hiiterä Hajalantie 125-1, 25240 Hajala anu@neulapuu.fi Puunkaatopalvelu O&L Oy Kari Ovaska Liinakkotie 9, 04220 Kerava kari@puunkaatopalvelu.com Oulun Arboristipalvelu Oy Markku Laitila PL 10, 90401 Oulu markku@pihapuuOulu.fi Silmu & Sydänpuu Oy Miia Kuokkanen Gunillantie 17 A 20, 00870 Helsinki miia@silmujasydanpuu.fi Pihapalvelu Oksat Poikki Ulla Liimatainen Kairakatu 42 C, 26100 Rauma info@oksatpoikki.fi SMP Arboristit Oy Jari Virtanen Kässälänkatu 11, 33560 Tampere jari.virtanen@smp-arboristit.fi Pohjois-Karjalan Arboristipalvelu Arto Soininen Jäkälätie 6, 80710 Lehmo arto.soininen@gmail.com Tmi Mikko Pajuniemi Mikko Pajuniemi Kurajoentie 133, 25370 Pertteli mikko@arboristi.info Pohjolan Kantojyrsintä- ja Arboristipalvelu Mika Vainionpää Kaironiementie 18 mika@arboristi.fi Touran Puu-Apu Oy Tuomo Toura Rastaantie 2, 07565 Kantele tuomo.toura@puuapu.fi Puiden Hoito TS-Ympäristöpalvelu Ky Teppo Suoranta Bonäsvägen 400, 21710 Korppoo teppo@puidenhoito.fi Puidenhoitajien Oy Tapani Mäkelä Kivipyykintie 6, 01260 Vantaa tapani.makela@puidenhoitajat.fi Kannattajajäsen: Liedon kunta Kaavoitus- ja teknisetpalvelut Tarja Toropainen Kirkkokatu 13, 21421 Lieto tarja.toropainen@lieto.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_92-95_Suomen Puunhoitajat_SPY.indd 93 93 3/1/2019 12:26:39 PM

arboristirekisteri SUOMEN PUUNHOIDON YHDISTYS SPY RY Tutkinnon suorittaneet arboristit Suomessa 2019 ARBORISTIREKISTERI SUORITETTU TUTKINTO Aaltonen Ella AMMATTITUTKINTO Aaltonen Mika AMMATTITUTKINTO Aavalehto Minna AMMATTITUTKINTO Airio Ilkka AMMATTITUTKINTO Airio Ismo AMMATTITUTKINTO Alander Arto AMMATTITUTKINTO Antila Pirkko AMMATTITUTKINTO Apiainen Emmi AMMATTITUTKINTO Asikainen Saija FASTCO Aunola Tanja FASTCO Bauer Gunnar AMMATTITUTKINTO Boijer-Spoof   Ville AMMATTITUTKINTO Buss Allan AMMATTITUTKINTO Enroos Henri AMMATTITUTKINTO Erola Antti AMMATTITUTKINTO Evomaa Markku AMMATTITUTKINTO Forsström Jesse AMMATTITUTKINTO Fri Tanja FASTCO Gow Tom CITY & GUILDS/ NATIONAL CERTIFICATE IN ARBORICULTURE Haapanen Tuomas AMMATTITUTKINTO Haavisto Jyrki AMMATTITUTKINTO Halla Päivi AMMATTITUTKINTO Haltimo Rauno AMMATTITUTKINTO Happo Hilkka AMMATTITUTKINTO Harju Elina AMMATTITUTKINTO Hautala Tuomas AMMATTITUTKINTO Hautanen Erkka AMMATTITUTKINTO Havas Outi AMMATTITUTKINTO Heikkinen Heli AMMATTITUTKINTO Heino Roni AMMATTITUTKINTO Helenius Tuomas AMMATTITUTKINTO Helkamäki Sanna AMMATTITUTKINTO Hietanen Soile FASTCO Hiiterä Anu AMMATTITUTKINTO Hopeakoski Tiina AMMATTITUTKINTO Hosia Eeva AMMATTITUTKINTO Hujala Mika AMMATTITUTKINTO Huopalainen Pia AMMATTITUTKINTO Hyvärinen Minna LANTRA Hyvönen Henrik AMMATTITUTKINTO Häkkinen Johanna AMMATTITUTKINTO Hämäläinen Leena AMMATTITUTKINTO Ihatsu Risto AMMATTITUTKINTO Ilin Andrei AMMATTITUTKINTO Ilomäki Jaakko AMMATTITUTKINTO Imppu Eemeli AMMATTITUTKINTO Inkinen Antti AMMATTITUTKINTO Jokinen Timo LANTRA Jokinen Tommi AMMATTITUTKINTO Jyrkämä Janne AMMATTITUTKINTO Jyrkämä Mari AMMATTITUTKINTO Jänismäki Vesa AMMATTITUTKINTO Järvinen Timo AMMATTITUTKINTO Järvinen Tuukka AMMATTITUTKINTO Kaakkolammi Timo AMMATTITUTKINTO Kaipiainen Ly AMMATTITUTKINTO Kallela Kari LANTRA Kallonen Satu AMMATTITUTKINTO Kangasmäki Veijo AMMATTITUTKINTO Karjalainen Hannu AMMATTITUTKINTO 94 ARBORISTIREKISTERI SUORITETTU TUTKINTO Karru Piritta Kartala Jukka Katajamäki Mauri Kaukinen Noora Keränen Jari Ketoja-Keskipasma Jenni Kiema Sami Kinnunen Arto Kivikorpi Tomi Kivinen Jaana Knape Gustaf Kniivilä Jukka Knuts Martin Knuutinen Mika Kolomainen Niclas Kontinen Toni Koponen Teemu Koskinen Jukka Kosonen Kari Kotilainen Strömberg Teja Krivokapic Milutin Kulppi Seppo Kuokkanen Miia Kurki Hanna Kvist Jouni Kåla Tommi Kärnä Taisto (Juhani) Laakkonen Marjut Laaksonen Janne Lahti Petri Ilari Laitila Markku Laitinen Petri Larsson Martin Launo Vesa Laurikainen Päivi Lehtola Kati Lehtomäki Jaana Lehtoranta Jarno Leppälä Eeva Liimatainen Ulla Lilleberg Tomi Lindgren Timo Lindsten Oskari Liukkonen Jouni Loijas Niina Luntamo Jussi Luomajoki Antti  Marila Emilia Mettovaara Jarmo Mikkola Kim Myllyselkä Nikke Mäkelä Tapani Mäkinen Vesa Männistö Aki Nevalainen Erik Niskanen Kalevi Nissinen Jesse Nordström Niko-Erik Nylund Tom Nyman Kirsi AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO LANTRA AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO CITY & GUILDS/ NATIONAL CERTIFICATE IN ARBORICULTURE AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO LANTRA AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO FASTCO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_92-95_Suomen Puunhoitajat_SPY.indd 94 3/1/2019 12:26:39 PM

E osoitehakemisto SUOMEN PUUNHOIDON YHDISTYS SPY RY ARBORISTIREKISTERI Ogbazgy Haile Eyesus Ojamies Kari Ollila Irene Ovaska Kari Paasonen Viivi Pajuniemi Mikko Palmu Mika Palojärvi Juha Parkatti Riku Partanen Sinikka Paulig Sanna Peussa Taneli Pohjola Joonas Pulkkinen Timo Pylkkänen Marika Pyörälä Jori Raitio Jeppe Rantala Samuli Rantanen Johannes Riihimäki Juha Rintala Teemu Ritanoro Jouni Rosti Katariina Rutanen Matti Räsänen Pekka Saarinen Marko Saarinen Teemu Saarnio Anni Salin Otto Sallinen Harri Salminen Antti Salo Ville Salokoivu Heli Saraste Jaana Sarén Jouko Savén Mika Savioja Iiris Selin Anni Seppä Juha Shnoro Päivi Sibelius Peter SUORITETTU TUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO ARBORISTIREKISTERI SUORITETTU TUTKINTO Siimes Esa Silius Timo Sillanpää Ville Sinervä Mika Sivonen Pekka Soininen Arto Sten Joonas Still Tage Storlöpare Janne Suojama Katja Suomi Petri Suominen Ilkka Suominen Jussi Suoranta Teppo Suoranta Tuomas Sutenius Maria Särmäntö Pirjo-Liisa Taavitsainen Jarno Tammisto Aki Tervala Joonas Tikka Vilma Timgren Lauri Toivanen Minna Toura Tuomo Tuhkanen Eeva-Maria Turunen Tanja Törnroos Jörgen Uusi-Honko Mikko Vaaksio Juha Vainionpää Mika Valima Juuso Valkama Markku Vento Taina Westerholm Juha Virkki Antti Virtanen Jari Virtanen Jonna Vuorilampi Heli Väisänen Matti AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO LANTRA AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO LANTRA FASTCO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO AMMATTITUTKINTO VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_92-95_Suomen Puunhoitajat_SPY.indd 95 95 3/1/2019 12:26:39 PM

Taimistoviljelijät – Plantskoleodlarna ry 80 vuotta toimintaa taimitarhatuotannon hyväksi Taimistoviljelijät ry:hyn kuuluu 66 yksityistä taimitarhaa ja muuta yhteisöä. Jäsentaimitarhojen tuotanto kattaa noin 90 prosenttia suomalaisesta koristekasvien taimituotannosta. Yhdistyksen tavoitteena on jäsenten yhteisten etujen valvominen ja tuotantomahdollisuuksien edistäminen. Taimitarhaelinkeinon kehittämiseksi keskitytään edunvalvontaan sekä tuotannon ja markkinoiden kehittämiseen. Edunvalvonnassa korostuvat viranomaisyhteyksien hoito sekä yhteistyö puutarha- ja viherjärjestöjen kesken. Erityiskysymyksiä hoidetaan yhteistyössä MTK:n ja Maaseudun Työnantajaliiton kanssa. Tuotannon kehittämisessä tärkeimpiä toimia ovat koulutus ja taimitarha-alaa edistävät tutkimus- ja kehittämishankkeet. Yhdistys järjestää vuosittain koulutustapahtumia sekä opintomatkoja kotimaahan ja ulkomaille. Menekinedistäminen ja taimimarkkinoiden kehittäminen on tärkeä osa toimintaa. Menekinedistäminen on luonteeltaan kuluttajavalistusta. Kuluttajien taimitietouden parantamisella pyritään sujuvaan taimikauppaan. Taimistoviljelijät ry on perustanut SuoPuheenjohtaja Arttu Haverinen 040-553 4175 taimisto@huutokoski.fi men Puutarhakauppiaiden kanssa sivuston www. suomalainentaimi.fi. Sivustolla helpotetaan kuluttajien tiedonhakua taimitarhakasvien ominaisuuksista, niiden käytöstä ja taimien hankinnasta. Neuvontaa on myös youtubessa olevat apuapihaan-videot. Niistä löytyy kuluttajille suunnattuja monivuotisten kasvien käyttöön opastavia filmejä. Viheralan ammattilaiset asiakaskuntana ovat taimimarkkinoiden kehittämisen kannalta keskeinen ryhmä. Heidän kanssaan on kehitetty yhteistyössä toimivaa tapaa tilata ja toimittaa taimia. Kotisivuilta osoitteessa www.taimistoviljelijat.fi löytyvät keskeiset ohjeet ja suositukset ammattilaisten väliseen taimiasiointiin. Rekisteröity tavaramerkki FinE siirtyi yhdistyksen omistukseen vuodenvaihteessa. Pitkähkön hiljaiselon jälkeen FinE-toiminta on vauhdittumassa ja laadukkaiden FinE-taimien tunnettavuutta lisätään sekä ammatti- että kuluttajakentässä. Läheisiä suhteita muihin pohjoismaihin pidetään yllä. Taimitarha-alan kehittämiseen ja seuraamiseen kansainvälisellä tasolla keskitytään Euroopan taimitarhaviljelijöiden (ENA) ja kansainvälisen perennajärjestön (ISU) jäsenenä. Sihteeri, toiminnanjohtaja Jyri Uimonen Taimistoviljelijät ry, Viljatie 4 C,  00700 Helsinki, puh. 09-5841 6550 jyri.uimonen@puutarhaliitto.fi www.taimistoviljelijat.fi www.suomalainentaimi.fi  www.apuapihaan.fi 96 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_96-101_Taimistoviljelijät.indd 96 3/1/2019 1:45:01 PM

osoitehakemisto Taimistoviljelijät – Plantskoleodlarna ry Ahosen Taimisto Oy Taimistontie 19 43500 KARSTULA 014-465 131 info@ahosentaimisto.fi www.ahosentaimisto.fi Ammattiopisto Livia / Maaseutuopisto Tuorla Tuorlantie 1 21500 PIIKKIÖ 02-588 5500 info@livia.fi www.livia.fi Axxell, Överby Inspektorsgränd 3 02940 ESBO 0290 017 645 f. 0290 017 989 overby@axxell.fi www.axxell.fi/overby.tradgard Barkholtin Taimisto Oy Tampereentie 294 37630 VALKEAKOSKI 03-588 4840, 0400-338 200 barkholtin.taimisto@co.inet.fi www.barkholtintaimisto.com Billnäsin Taimisto Oy Billnäsin Puistotie 18 10330 BILLNÄS 0440-230 066, 0400-826 949 Aminoff taimisto@billnas.net www.billnas-rilax.com Blomqvistin Taimisto Oy Bodövägen 210 68530 LEPPLAX 06-766 9815, 040-485 7162 f. 06-766 9814 info@blomqvistplantskola.com www.blomqvistplantskola.com Botnia Plant Björnåsvägen 197 64610 ÖVERMARK 050-340 7089 botnia.plant@tawi.fi www.tawi.fi/botnia.plant Essin Taimisto-Plantskola Vanhankyläntie 296 07740 VANHAKYLÄ, PERNAJA 040-833 4478 essin.taimisto@co.inet.fi Etelä-Pohjanmaan Taimisto-Plantskola Norrbackintie 9 66270 PIRTTIKYLÄ 06-366 1307, 050-490 6510 info@eptaimisto.fi www.eptaimisto.fi HAMK Oy, Lepaan Taimisto Lepaantie 129 14610 LEPAA mikrotaimet: 050 574 5103, muut: 050 574 5370 leena.huhtama@hamk.fi, salla. leppakoski@hamk.fi www.hamk.fi Hantulan Taimi Oy Härsiläntie 162 62100 LAPUA 06-438 7875, 040-541 8652 hantulantaimi@netikka.fi www.hantulantaimi.fi Harjunpään Taimisto Haaparannantie 104 64350 KARIJOKI 0400-160 971 taimisto@perennat.fi www.perennat.fi Harviala Oy Alikartano 9 13330 HARVIALA 010-402 6520 050-329 1158 info@harviala.fi www.harviala.fi Helsingin kaupunki, Talin taimisto PL 1591 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 050 559 2081 disa.juslin@hel.fi Hirvelän Taimisto Ay Lehtimäentie 1034 63640 RITOLA, TÖYSÄ 0400-213441 Tapani, 040-5401117 Merja tilaukset@hirvelantaimisto.fi www.hirvelantaimisto.fi Hirvensalmen Taimisto Ryökkääntie 8 52550 HIRVENSALMI 0500-557 143 teppo.kaarniemi@omenapuu.com www.omenapuu.com Hongiston Taimisto Hongistontie 889 31500 KOSKI 050-554 4126 taimia@hongistontaimisto.fi www.hongistontaimisto.fi Huhdan Taimitarha Oy Sattulantie 214 13720 PAROLA 03-671 3729, 050-313 0396 toimisto@huhdantaimitarha.fi www.huhdantaimitarha.fi KEUDA Mäntsälä, Saaren kartano Paroninkuja 20 04920 SAARENTAUS 050-415 0771 toimisto f. 019-688 3635 etunimi.sukunimi@keuda.fi www.keuda.fi Kinnalan Taimisto Oy Kinnalantie 16 36600 PÄLKÄNE 03-587 4400 toimisto@kinnala.fi www.kinnala.fi Kuolaniemi Oy Kuolaniementie 2 88600 SOTKAMO 040-706 0077 kalle.hoppula@kuolaniemi.fi www.kuolaniemi.fi Lassilan Taimisto Keskikyläntie 42 a 91800 TYRNÄVÄ 040-839 1837 f. 08-545 1048 lassilan.taimisto@dnainternet.net www.lassilantaimisto.fi Lehmon Puutarhatila Oy Kylmäojantie 144 80710 LEHMO 010 324 6900 ulla.romppanen@hotmail.fi www.lehmonpuutarhatila.fi Lohjan Taimistot Ratsutilantie 6 08350 LOHJA 019-324 000, 044-563 5556 lohjan.taimistot@dnainternet.net Luonnonvarakeskus (Luke) Haapastensyrjäntie 34 12600 Läyliäinen 029 532 2001 satu.teivonen@luke.fi www.luke.fi Maisematukku Oy Nummistentie 261 04660 NUMMINEN 020776 8220 info@maisematukku.fi www.maisematukku.fi Massbybacka Taimisto-Plantskola Söderkullantie 590 01150 Söderkulla 09-272 1466, 040-755 4113 massbytrees@gmail.com www.massbybacka.fi, www.taimet.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_96-101_Taimistoviljelijät.indd 97 97 3/1/2019 1:45:01 PM

osoitehakemisto Taimistoviljelijät – Plantskoleodlarna ry Mattilan Taimistot Oy Koljolantie 120 21270 NOUSIAINEN 02-431 5650, 0500-325 945 mattilan.taimistot@kolumbus.fi www.mattilantaimistot.fi Meri-Lapin Taimi Oy Pohjoispuolentie 59 A 95200 SIMO 040-749 9457, 0440-851 188 myynti@merilapintaimi.fi www.merilapintaimi.fi Mustila Puutarha Mustilan Puistotie 23 47200 ELIMÄKI 05-377 6220, 040-593 2662 mustila@mustilapuutarha.f www.mustilapuutarha.fi Nasto-Polar Rajamäentie 36 15540 VILLÄHDE 0400-793 944 heikki.vesikallio@nasto-polar.fi www.nasto-polar.com Oulujoen Taimisto Ky Taimikuja 10 91510 ROVA 08-533 3799 m.kulju@kolumbus.fi www.taimisto.net Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen yksikkö Piriläntie 175 90440 KEMPELE mauri.kalaoja@osao.fi 050-590 9649 maija.sarenius@osao.fi 050-343 8679 www.osao.fi Pinsiön Taimisto Pentinmaantie 25 39150 PINSIÖ 03-3122 2500 keskus, 03-3122 2512 tukkumyynti f. 03-3122 2526 tuotanto@pinsiontaimisto.fi www.pinsiontaimisto.fi Pionien Koti Hussintie 15 23310 TAIVASSALO 02-841 4838 f. 02-844 3466 pioni@pionienkoti.fi www.pioni.fi Pirttiahon Puutarha Moksintie 238 41800 KORPILAHTI 014-829 136, 0400-246 924 posti@pirttiaho.fi www.pirttiaho.fi Puutarha Tahvoset Oy Taimitie 40 10420 POHJANKURU 0207-424 570 f. 019-245 4550 myynti@puutarhatahvoset.fi www.tahvoset.fi Puutteenkylän Puutarha Sossonniementie 78 93800 KUUSAMO 040-529 3241 terttu@puutteenkylanpuutarha.fi www.puutteenkylanpuutarha.fi Rajalan Taimisto Purolantie 972 43520 KIMINKI 050-564 7219 timo.viertamo@gmail.com Perennataimisto Heino Rasimus Santaojantie 141 24260 SALO 0400-853253 Leena, 050-5840744 Tiina perennataimisto.rasimus@kolumbus.fi www.perennataimistorasimus.com Rengon Taimitarha Oy Lukkopellontie 34 14300 RENKO 03-652 6122, 050-572 2634 f. 03-652 6121 myynti@rengontaimitarha.fi www.rengontaimitarha.fi Peuraniemen Taimitarha Oy Peuraniementie 65 87250 KAJAANI 040-741 5457 info@peuraniementaimitarha.fi www.peuraniementaimitarha.fi Rissasen Taimistopuutarha Oy Rissasenperä 10 99600 Sodankylä 0400-396 779 mervi.rissanen@pp.inet.fi www.rissanentaimisto.com 98 Sainion Taimisto-Plantskola Lappräntintie 20 65520 HELSINGBY 06-320 1198, 050-599 3470 f. 06-320 1210 sainio@sainiontaimisto-plantskola.fi www.sainiontaimisto-plantskola.fi SASKY koulutuskuntayhtymä Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto Kauvatsantie 189 32800 KOKEMÄKI 03-5212 3009, Karimaan Puutarha Kolsintie 123 32800 KOKEMÄKI Tiina Pönkkä 050-394 6823 tiina.ponkka@sasky.fi www.sasky.fi Satakunnan Taimitukku Ay Kivijärventie 386 38600 LAVIA 050-308 6386 taimitukku@taimitukku.fi www.taimitukku.fi Sotkamon taimisto Poromäentie 44 C 88600 Sotkamo 040-5748651 info@perhospuutarhuri.fi www.perhospuutarhuri.fi Sundbergin Taimisto Ay Ängsholmintie 63 08700 LOHJA 040 534 8327 toimisto@sundbergintaimisto.net www.sundbergintaimisto.net Särkän Perennataimisto Valtatie 925 92210 ARKKUKARI 08-263 369 myynti@sarkanperennataimisto.fi www.sarkanperennataimisto.fi Taimia Oy Abraham Wetterin tie 3 00810 HELSINKI 09-7001 8826 taimia@puutarhanikkarit.fi www.puutarhanikkarit.fi Taimiemo Oy Haradsholmantie 50 21600 Parainen 050-408 0037 taimiemo@taimiemo.fi www.taimiemo.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_96-101_Taimistoviljelijät.indd 98 3/1/2019 1:45:01 PM

osoitehakemisto Taimistoviljelijät – Plantskoleodlarna ry Taimimoisio Myyrynkuja 74 28220 PORI 044-766 8629 info@taimimoisio.com www.taimimoisio.com Taimimyynti M. Perälä Suopellontie 6 03620 KARKKILA 09-225 4389, 0400-477 067 Taimisto Huutokoski Oy Vättiläntie 1331 79620 HUUTOKOSKI 040 553 4175 taimisto@huutokoski.fi www.huutokoski.fi Taimiteutari Ky Inkoontie 79 08700 LOHJA 0500-716 017 Kari, 050-374 2930 Juha, 041-505 6977 Jukka taimi.teutari@dnainternet.net www.taimiteutari.fi Taimityllilä Oy Karhulantie 16 52700 MÄNTYHARJU 0440-950 327, 0400-950 325 Mäntynen jari.taimityllila@co.inet.fi www.taimityllila.fi Talman Lehtopuutarha Martinkyläntie 588 04240 TALMA 09-239 6108, 040-735 8351 talman.toimisto@ talmanlehtopuutarha.fi www.talmanlehtopuutarha.fi Terolan Taimitarha Kirkkokuja 54 14840 TUULOS 050-505 5050 Sinikka, 050-344 1800 Jorma info@terola.fi www.terola.fi Toijalan Taimitarha Oy Ritvalanraitti 87 37720 RITVALA 03-588 2275, 040 737 4567 info@toijalantaimitarha.fi www.toijalantaimitarha.fi Tolppolan Taimisto Ky Viiskorvenmäki 2 02920 ESPOO 09-854 1152 f. 09-853 7007 krista.tolppola@tolppolantaimisto.com www.tolppolantaimisto.com Tommolan Tila Tallimäentie 82 41770 LEIVONMÄKI 040-524 5359 Eija, 0400-594 436 Simo f. 014-870 124 eijatom@luukku.com www.tommolantila.com Tornionlaakson Taimitarha Äijänhuhantie 466 95500 TORNO 040-511 0525 tornionlaakson.taimitarha@co.inet.fi http://personal.inet.fi/yritys/ tornionlaaksontaimitarha/Taimitarha Wickmans Plantskola Östanåkersvägen 17-Itäpellontie 17 64230 NÄRPES-Närpiö 0400-233 480 wiplant@tawi.fi www.wiplant.fi Vikstenin Taimisto Oy Syrjäharjuntie 95 31300 TAMMELA 040 733 3772 toimisto@vikstenintaimisto.fi www.vikstenintaimisto.fi Virkkalan Taimistot Yli-Paila 30 08700 LOHJA 0400-709 711 virkkalan.taimistot@live.com Vuorelan Puutarha Oy Nällimäentie 90 26740 VASARAINEN 02-823 6461, 040-550 7138 f. 02-823 6395 info@vuorelanpuutarha.fi www.vuorelanpuutarha.fi Vuorijärven Taimisto Nokuantie 519 62240 HUHMARKOSKI 06-435 3935, 0440-627 506 f. 06-435 3935 sami.vuorijarvi@netikka.fi www.vuorijarventaimisto.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_96-101_Taimistoviljelijät.indd 99 99 3/1/2019 1:45:01 PM

osoitehakemisto Hedelmäpuut Marjakasvit Köynnökset Havupuut Lehtipuut Pensaat Ryhmäruusut Perennat Taimisto Vähittäismyynti Tukkumyynti Taimistoviljelijät – Plantskoleodlarna ry Ahosen Taimisto Oy x x AP A A AP AP A AP AP Axxell, Överby x A Barkholtin Taimisto Oy x x AP AP AP AP AP AP AP AP Billnäsin Taimisto Oy x x AP AP AP AP A AP AP Blomqvistin Taimisto Oy x x A A A A A A A A Botnia Plant x x AP A AP AP A A AP A Essin Taimisto-Plantskola x A Etelä-Pohjanmaan Taimisto-Plantskola x x AP AP AP AP AP A AP A HAMK, Lepaan Taimisto x x A A A A A A A Hantulan Taimi Oy x A A A AP AP A A A Harjunpään Taimisto x x A Harviala Oy x x A A AP AP AP A A A Hirvelän Taimisto Ay x x A A A AP AP A A Hirvensalmen Taimisto x x A A A A A A A A Hongiston Taimisto x x A A P AP A A A Huhdan Taimitarha Oy x x AP AP AP A AP AP Taimisto Huutokoski Oy x x P AP AP AP A AP A Karimaan Puutarha x A AP A AP A AP A KEUDA Mäntsälä, Saaren kartano x x A AP AP AP P A A Kinnalan Taimisto Oy x A AP AP A A AP A Kuolaniemi Oy x PJK Lassilan Taimisto x x A A AP AP A A Lehmon Puutarhatila Oy x x A A AP AP AP A A A Lohjan Taimistot x A JK JK Luonnonvarakeskus x Maisematukku Oy x A A A A A A A Massbybacka Taimisto-Plantskola x x A A A Mattilan Taimistot Oy x Meri-Lapin Taimi Oy x x A AP AP AP A A A Mustila Puutarha x JK AP A A A JK AP A x AP A A AP AP A A A Nasto-Polar x P P Oulujoen Taimisto Ky x x A A A A A Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen yksikkö 100 x A A AP AP AP A AP A VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_96-101_Taimistoviljelijät.indd 100 3/1/2019 1:45:01 PM

osoitehakemisto Hedelmäpuut Marjakasvit Köynnökset Havupuut Lehtipuut Pensaat Ryhmäruusut Perennat Vähittäismyynti Taimisto Tukkumyynti Taimistoviljelijät – Plantskoleodlarna ry Perennataimisto Heino Rasimus x A Peuraniemen Taimitarha Oy x AJK Pinsiön Taimisto x x A AP AP AP AP A AP A Pionien Koti x x A Pirttiahon Puutarha x x P P AP Puutarha Tahvoset Oy x A AP AP AP AP A AP AP Puutteenkylän Puutarha x A A AP AP A A A Rajalan Taimisto x x AP Rengon Taimitarha Oy x AP P AP AP AP A AP AP Rissasen Taimistopuutarha Oy x x A A AP AP A A Sainion Taimisto-Plantskola x A A AP A A A A A Satakunnan Taimitukku Ay x A Sotkamon Taimisto x x A A A A Sundbergin Taimisto Ay x A A A Särkän Perennataimisto x x A A Taimia Oy Taimiemo Oy x x JK JK JK JK Taimimoisio x A Taimimyynti M. Perälä x x A A A AP AP A A A Taimiteutari Ky x x A AP AP AP AP A A AP Taimityllilä Oy x x A A AP AP A A Talman Lehtopuutarha x A Terolan Taimitarha x x AP Toijalan Taimitarha Oy x x A AP AP AP A AP AP Tolppolan Taimisto Ky x x A P AP P P A AP AP Tommolan Tila x x A A A Tornionlaakson Taimitarha x x A A AP AP A A A Vikstenin Taimisto Oy x AP AP AP A AP AP Virkkalan Taimistot x x AP AP P P A AP AP Vuorelan Puutarha Oy x x A A A A A A A A Vuorijärven Taimisto x x A A AP P P A AP AP Wickmans Plantskola x x A A AJK A A A A A Viljely A = astiassa, P = pellossa, JK = jatkokasvatustaimia VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_96-101_Taimistoviljelijät.indd 101 101 3/1/2019 1:45:01 PM

Kaupunginpuutarhurien Viherja ympäristökentajat Seura ry ry Viher- ja ympäristökentajat ry:n jäsenet ovat itsenäisiä Xxxxxxxxxx yrittäjiä. Jäsenet ovat erikoistuneet monipuolisesti viheralueiden rakentamiseen ja hoitoon. Jäsenet hallitsevat perinteisen viherrakentamisen lisäksi puu- ja metallityöt, kivi- ja vesirakentamisen, leikkivälineiden asennukset, erilaiset konsultointityöt ja konetyöt. Osalla yrityksistä on myös puutarhakeskus sekä suunnittelupalvelu. Yhdistyksen jäsenet tuntevat suomalaiset kasvu- ja rakentamisolosuhteet. Toiminta perustuu laatuun. Vajaalla 20 yrityksellä on käytössä Rala ry:n laatujärjestelmä. Yhdistyksen yksi painopiste on harmaan talouden kitkentä. Yhdistyksen jäsenistä pääosa on liittynyt Luotettava kumppani –palveluun (RALA-pätevyys tai Tilaajavastuu.fi jäsen). Yhdistyksen toiminnan lähtökohtana on palvella jäseniä. Yhdistys tukee jäseniä järjestämällä omaa koulutusta. Yhdistys toteuttaa monipuolisia opintomatkoja ja kehittää muuta yhteistoimintaa. Yksi hyvin keskeinen toimintamuoto on tiivis yhteistyö alan tuote- ja materiaalitoimittajien kanssa (yhteisöjäsenet). Monet yhteisöjäsenet takaavat VYRA-jäsenille merkittäviä etuja. Yhdistys on jäsen eurooppalaisessa viherrakennusyritysten järjestössä ELCAssa (European Landscaping Contractors Association) sekä pohjoismaisessa yhteistyössä, Nordiska Präsidiumissa. Yhdistys pitää tärkeänä olla mukana kehittämässä alan koulutusta yhteistyössä alan viranomaisten, oppilaitosten ja VIPUn kanssa. Yhdistys tekee yhteistä markkinointia monin eri tavoin. Yhdistyksen nettisivuja on kehitetty mahdollisimman hyvin käyttäjiä palveleviksi. Sivuilla on kustannuslaskuri sekä yhteydenottolomake. Jäsenten käytössä on tarjouslaskentaohjelma sekä erilaisia käytännön työmaaelämää helpottavia lomakkeita. Yksityisille ihmisille ylläpidetään paljon tietoa sisältäviä informaatiosivuja osoitteessa www.puutarhaunelma.fi Valtakunnallisesti merkittäviä markkinointiasioita ovat yhteistyö Asuntomessujen kanssa pihojen laadun nostamiseksi asuntomessuilla sekä Suomen Messujen kanssa KevätPuutarha-näyttelyn yleiskoristelualueen toteutuksessa konseptiratkaisuna. Yhdistys on tehnyt usean vuoden ajan määrätietoista jäsenhankintaa. Jäsenmäärä on kasvanut vuosittain ja oli vuoden 2018 lopussa 125. Yhteisöjäseniä oli yli 50. Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi hakevan yrityksen tulee olla toiminut vähintään kolme vuotta. Koejäsenen tulee olla toiminut vähintään yhden vuoden; yhteiskunnalliset velvoitteet tulee olla hoidettu; päätoimiala tai merkittävä osa yrityksen toiminnasta liittyy ympäristörakentamiseen ja/tai ylläpitoon; henkilöstö on ammattitaitoinen. Yhdistys tukee kotimaista viheralan tukimusta ja hanketoimintaa sekä on mukana aktiivisesti kehittämässä viheralan koulutusta. Puheenjohtaja Toiminnanjohtaja, sihteeri Mikko Jaakkola Miisa Uski Viherrakenne Jaakkola Oy Viljatie 4 C, 00700 HELSINKI 0500 613566 mikko@jaakkola.fi toimisto@vyra.fi www.vyra.fi ja www.puutarhaunelma.fi 102 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_102-108_Viher- ja ympäristörakentajat_VYRA.indd 102 3/1/2019 12:29:18 PM

osoitehakemisto VIHER- JA YMPÄRISTÖRAKENTAJAT RY A-Pihat Oy Pertti Maja Myllymäentie 10 37530 Lempäälä pertti.maja@gmail.com 0400 633 386 Damados Oy Raino Sojakka Kivivuorenkuja 5 F 01620 Vantaa raino.sojakka@damados.fi 0400 974 999 Jarkimo Oy Jari Jurmu Välirinne 9 90940 Jääli jari.jurmu@jarkimo.fi 044 0344 882 Ab Tallqvist Oy Mikael Tallqvist Kvikantintie 5 67800 Kokkola mikael@tallqvist.fi 06 866 7700 Entti Oy Anne Hanhiniemi Kaanaantie 68 21120 Raisio entti@entti.com 010 292 5959 Järviseudun Viherrakennus Oy Jari Lakaniemi Rantavainiontie 8 62800 Vimpeli jari.lakaniemi@js-viherrakennus.com 0400 569 778 Allium Oy Salla Laukia Pehtorinkuja 3 02940 Espoo salla.laukia@allium.fi 0400 705 123 Espoon Kotipuutarhurit Liisa Hämäläinen Mäenrinne 11 C 12 02160 Espoo liisa.hamalainen@ espoonkotipuutarhurit.fi 050 365 3314 JP Stonemason Ky Tuija Poutanen Harapaisentie 55 53500 Lappeenranta stonemason@pp.inet.fi 0400 556 194 Betonilaatta Oy Rami Lahti Alakyläntie 1 20250 Turku rami.lahti@betonilaatta.fi 02 511 8800 Billnäs Taimisto - Plantskola Oy Ab Arja Aminoff Hisingerintie 17 10330 Billnäs taimisto@billnas.net 0400 826 949 Bitucomp Oy Jussi Häkkinen Aurinkorinne 27 01900 Nurmijärvi bitucomp@kolumbus.fi 0400 850 335 Blue Falls Oy Tuomas Leino Ruusulankatu 18 A 18 00250 Helsinki info@bluefalls.fi 044 501 2151 BNS Finland Oy / Viherkolmio Ismo Nurmi Porvoonkatu 3 E 197 00510 Helsinki myynti@viherkolmio.fi 040 487 5242 Consti Julkisivut Oy Nina Lehtovuori Hopeatie 2, 5. kerros 00440 Helsinki julkisivut@consti.fi 010 2886 000 Fahrplan Oy Sari ja Asko Juuti Tarinatie 1 K 39 01390 Vantaa info@fahrplan.fi 0440 199688 Fri-Tec Oy Tanja Fri Västanbyntie 31 10600 Tammisaari tanja@fritec.fi 0400 548 098 Hämeen Viherrakennus Oy Antti Kankaanpää Vedentaustantie 940 35240 Ristakallio antti.kankaanpaa@h-viherrakennus.fi 0400 729 184 Helsingin Viherhuolto Oy Ari Tikkala Leppätie 1 05200 Rajamäki ari.tikkala@viherhuolto.fi 045 132 6676 Hyvinkään Tieluiska Oy Juha Liukkonen Harkkokatu 6 05800 Hyvinkää info@tieluiska.fi 020 759 0400 Image Design Oy Tarja Salo Järvitie 52 06200 Porvoo puutarhuritarjasalo@gmail.com 040 524 7745 KallioTaivas Harri Pohjalainen Kumpukuja 1 41160 Tikkakoski harri.pohjalainen@kalliotaivas.fi 050 3130 834 Kivat Pihat Jaana Liemola Jaana Liemola Anteronkatu 9 38200 Sastamala jaana.liemola@kivatpihat.fi 040 764 0175 Kontrasti Oy Jonna Jääskeläinen Bellintie 4 02740 Espoo toimisto@kontrasti.fi 040 509 9941 Korpela Group Oy Ari Mäkelä Alakyläntie 21 B 45100 Kouvola viherrakennus@gmail.com 0400 867 375 Kreate Oy Rauli Pirinen Haarakaari 42 04360 Tuusula rauli.pirinen@kreate.fi 040 516 9955 Kukkea Piha Mervi Lehtonen Niinikönkuja 11 21330 Paattinen mervi.lehtonen@kukkeapiha.fi 044 537 8338 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_102-108_Viher- ja ympäristörakentajat_VYRA.indd 103 103 3/1/2019 12:29:18 PM

osoitehakemisto VIHER- JA YMPÄRISTÖRAKENTAJAT RY Kurjenpolvi Oy Katri Kurki Kalkkikiventie 9 A 5 04300 Tuusula katri.kurki@kurjenpolvi.fi 044 579 8330 Merjan Puutarha Oy Merja Säntti PL 24 33401 Tampere merja.santti@merjanpuutarha.fi 044 595 9233 Piha- ja vihersuunnittelu Grönblom Eeva-Liisa Grönblom Helsingintie 142 16300 Orimattila eeva-liisa.gronblom@phnet.fi 040 579 9153 Laarimäen Puutarha Tuomas Knuutila Ryngöntie 5 32200 Loimaa laarimaki@laarimaki.fi 0400 837 846 Nurmitek Oy Ari Nurmi Ruohosuontie 5 02580 Siuntio nurmitek.oy@elisanet.fi 050 468 0755 Piha-apu Piilipuu Oy Sari Pekkonen-Bah Emosiilinkuja 10 01450 Vantaa piha-apu@piilipuu.fi 050 3366 370 Lännen Viherpalvelu / Lännen Kiinteistöpalvelu Kaisa Koskelin Kokkolankatu 4 33300 Tampere kaisa.koskelin@lkpalvelu.fi 03 3142 3400 Ojansuun Puutarha Ismo Ojansuu Kaukolantie 36 30100 Forssa ismo.ojansuu@forssa.fi 03 435 3719 PIHA.SI Marita Wallin Teollisuustie 15 29100 Luvia maritawallin@gmail.com 040 830 1740 OloPiha Kim Berggren Sälpäkuja 12 b 01700 Vantaa kim.berggren@olopiha.fi 0400 400265 Pihadesign K. Wegelius Kalle Wegelius Kirkkokuja 17 14840 Tuulos kalle.wegelius@kwegelius.com 050 353 6483 Oulun Piharakennus Oy Mika Patala Piuhatie 8 90620 Oulu mika.patala@vrj.fi 040 586 1591 Pihahoito Tamminen Tmi Riitta Tamminen Mustojankuja 10 04370 Rusutjärvi info@pihahoito.com 040 573 0467 Loistava Design Oy Tiina Töyrä Ristiniementie 20 b 15 02320 Espoo tiina.toyra@loistavadesign.fi 050 577 4100 Oy Viheraluerakennusliike Kalevan Taimi Ab Jari Lehkonen Högbergintie 3 04360 Tuusula jari.lehkonen@pihasiparhaaksi.fi 010 841 0020 Pihakaivuri Oy Juha Tanskanen Lehmijärventie 915 A 08500 Lohja pihakaivuri@gmail.com 0440 787 799 Maisematawasti Oy Kimmo Viitaniemi Pälkäneentie 180 13600 Hämeenlinna viitaniemi@maisematawasti.fi 0500 421 653 Peltolan Piha Oy Juhani Kattelus Toikansuontie 15 53500 Lappeenranta juhani.kattelus@peltolanpiha.fi 0400 743 700 Pihakamu Tmi puutarhuri Jukka Laine Jukka Laine Korkintie 8 A 04320 Tuusula pihakamu@gmail.com 050 562 6067 Mäster Grön Ky Berndt Söderlund Prästkullavägen 969 10600 Tammisaari mastergron@gmail.com 0400 210 334 Perniön Taimisto Elisa Laine Korvenkyläntie 470 25170 Kotalato taimisto@perniontaimisto.fi 044 0484 068 PihaKerttu / Tmi Marja Sinkkonen Marja Sinkkonen Tirvantie 715 46430 Tirva info@pihakerttu.fi 050 5443857 Mavira Oy Pekka Räty Rahkeenvaarantie 95 81270 Paukkaja mavira@outlook.com 045 898 7067 Piha Group Oy / Pihateam Viherpalvelut Mika Aaltonen Hitsarinkatu 3 20360 Turku mika@pihateam.fi 0400 766 346 Pihalaatta-Asennus Oy Timo Kuitunen Heinämäenkuja 3 40250 Jyväskylä timo.kuitunen@pla.fi 014 3110 0520 Lassila & Tikanoja Oyj Satu Sokkinen Valimotie 27 00380 Helsinki satu.sokkinen@lassila-tikanoja.fi 010 636 111 Lekora Oy Aleksandr Korotkin Manninpellontie 29 B 02970 Espoo lekora06@netti.fi 041 501 0541 104 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_102-108_Viher- ja ympäristörakentajat_VYRA.indd 104 3/1/2019 12:29:18 PM

osoitehakemisto VIHER- JA YMPÄRISTÖRAKENTAJAT RY Pihaloiste Oy Suvi-Anne Latvasalo Björkhagantie 10 01120 Västerskog info@pihaloiste.fi 040 5051225 Pihavisio Oy Maria Itkonen Lommilantie 9 02740 Espoo maria.itkonen@pihavisio.fi 050 529 2599 Rakennustoimisto I. Uusitalo Ky Tomi Uusitalo Tuulihaukantie 4 49220 Siltakylä tomi.uusitalo@pihatoy.fi 0440 650 250 Pihamuotila Oy Tuula Ihamuotila Gresantie 22 A 16 02700 Kauniainen tuula.ihamuotila@iki.fi 050 566 3020 Piiraisen Viherpalvelu Oy Jouko Piirainen Kirkkoahonkatu 5 A 87250 Kajaani toimisto@piiraisenviherpalvelu.fi 08-612 0254 Ritvaset Oy Juha Ritvanen Viinikkalanpolku 3 01740 Vantaa info@ritvaset.fi 09 878 1201 Pihanne Oy Eija Lehtinen Kymintie 20 00560 Helsinki eija.pihanne@gmail.com 050 566 3424 Pohjolan kivi- ja viherrakennus Oy Harri Hako-Rita Alipääntie 151 92640 Leskelä kivi@viherrakennus.net 0400 283 079 Rose Factory Oy Merja Naroma Leenanpolku 6 45370 Valkeala merja.naroma@rosefactory.fi 040 734 1010 Pihapalvelu Viippola Oy Jaakko Viippola Heikkurinsaarentie 22 95460 Tornio jaakko.viippola@gmail.com 041 506 0627 Porvoon Puutarhapalvelut Jukka Koskinen Mustikkapolku 26 B 06100 Porvoo koskinen@porvoonpuutarhapalvelut.fi 0400 752 108 Pihapirkot Ky Anu Sarkkinen Haljaskuja 5 37500 Lempäälä anu@pihapirkot.fi 0500 945 858 Potentiel Oy Sinikka Kauppinen Ilomäentie 7 B 57 00840 Helsinki sinikka@potentiel.fi 040 539 4841 RW-Finland Oy / Suomen Pihaprojekti Henri Schalin Myllytie 26 B 01800 Klaukkala henri.schalin@rw-finland.fi 044 529 4413 Piharakenne Lohkare Oy Juha Huhtamäki Huhtamäentie 21 27220 Lappi juha.huhtamaki@lohkare.fi 044 500 5577 Puutarhapalvelu Hannonen Oy Jouko Hannonen Eskonmäentie 4 02540 Kylmälä jouko.hannonen@puutarhapalvelu. com 09 256 4476 Pihatyö Juha Perkkalainen Ky Juha Perkkalainen Järveläntie 293 62540 Vasikka-aho pihatyo@luukku.com 0400 868 154 Pihatyö Laatunen Oy Rauno Laatunen Piikintie 16 A 3 00680 Helsinki rauno.laatunen@pihatyolaatunen.fi 040 550 0522 Pihatyökauppa Haapala Oy Kirsi Haapala-Virolainen Valjaskatu 6 A 4 15830 Lahti kirsi.haapala@hotmail.fi 040 777 4527 Puutarhatoimisto ScanPlant Oy Tom Ruusuvuori Heinolantie 297 16100 Uusikylä puutarhatoimisto@scanplant.fi 0500 493 126 Puutarhuri Arboristi Minna Toivanen T:mi Minna Toivanen Apupapinahde 2 A 4 20900 Turku minnatoivanen@kolumbus.fi 040 566 3673 RainSet Oy Arto Kontio Veijalaisentie 35 15230 Lahti arto.kontio@rainset.com 044 058 0324 Saajan Viherrakennus Oy Marko Anttonen Pajanne 67 13270 Hämeenlinna marko.anttonen@ saajanviherrakennus.fi 040 591 0086 Satakunnan Viherpalvelu Oy Jarmo Luotola Alaruukintie 5 28610 Pori viherpalvelu@hotmail.com 0400 597 100 Savonpirkka Ky Markus Porola Nojanmaantie 38 57210 Savonlinna markus.porola@savonpirkka.fi 040 566 9966 Stoneville Oy Ville Kantonen Asematie 5 D 11 02580 Siuntio info@stoneville.fi 0400 491 188 Sulokivi Oy Heikki Kontkanen Aspitie 18 80100 Joensuu info@sulokivi.fi 044 347 2006 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_102-108_Viher- ja ympäristörakentajat_VYRA.indd 105 105 3/1/2019 12:29:18 PM

osoitehakemisto VIHER- JA YMPÄRISTÖRAKENTAJAT RY Sunds Trägård Ab Henrik Sund Svedenvägen 66 68660 Pietarsaari henrik.sund@sunds.fi 050 526 0922 Tmi Christina Walden Christina Walden Laaksokatu 2 e 15 18100 Heinola christina@christinawalden.fi 040 539 9134 Viher-Pirkka Oy Pekka Vattulainen Palokunnankatu 6 B 7 13100 Hämeenlinna pekka.vattulainen@viherpirkka.fi 0400 343 345 Sunpiha Oy Ulla Ahvenainen Nummistentie 112 04660 Numminen ulla.ahvenainen@sunpiha.fi 050 4387660 Toivepiha Oy Sanna Moilanen Särkijärventie 158 a 01920 Karjalohja toivepiha@toivepiha.fi 050 591 1234 Viher.Pirkko Tmi Pirkko Karttunen Kutunjärventie 217 E 77600 Suonenjoki karttunen@viherpirkko.fi 050 381 6466 Suomen Kivipiha Oy Teemu Luostarinen Sinikellonpolku 3 01300 Vantaa myynti@kivipiha.com 044 250 1183 Toni Lindfors Oy Toni Lindfors Sahamäenpolku 15 01860 Perttula toni.lindfors@tloy.fi 040 513 4170 Viherkehä Oy Minna Keskitalo Solåkerintie 62 01150 Söderkulla minna.keskitalo@viherkeha.fi 040 833 5880 Suomen Puistopuutarhurit Oy Antti Kämäräinen Biologinkatu 4 B 50 00790 Helsinki info@puistopuutarhurit.fi 040 521 8252 Tyrni Design Oy Meeri Virpi Kiskontie 16 B 19 00280 Helsinki meeri@tyrnidesign.fi 044 974 6768 Viherkuutio Minna Harju Sibeliuskatu 38 49400 Hamina minna.harju@viherkuutio.fi 0400 906 156 Suomen Vihertekniikka Oy Ville Savela Savelantie 139 84100 Ylivieska info@suomenvihertekniikka.fi 040 7021525 Tyrvään Vihertoimi Marja-Liisa Keskikiikonen Keskikatu 28 38250 Sastamala info@vihertoimi.fi 040 568 0957 Viherkäine Oy Kari Sjöroos Lensunkalliontie 3 26660 Rauma kari.sjoroos@viherkaine.fi 02 822 5946 Tampereen Puutarha-Center Oy Markus Nikkanen PL 31 33531 Tampere markus.nikkanen@puutarha-center.com 010 322 5620 Tyylipihat Oy Tiina Kangasjärvi Pirkkalaistie 1 37100 Nokia info@tyylipihat.fi 040 828 7571 Viherpalvelu Ettala & Co Oy Helge Maila Valurinkatu 11 20360 Turku info@viherpalvelu.net 02 274 8700 Tampereen Viherrakennus Oy Tero Ilomäki Sammonkatu 39 A 7 33540 Tampere tero.ilomaki@ tampereenviherrakennus.fi 044 529 6618 Uudenmaan Pihapojat Oy Riku Hellström Patruunantie 15 05200 Rajamäki info@uppoy.fi 09 276 91481 Viherpalvelu Greener Saija Kohvakka Porttisuontie 9 01200 Vantaa viherpalvelu@greener.fi 044 906 6838 Viher-Inka Oy Kari Nore Harventajankatu 3 24130 Salo info@viher-inka.fi 02 723 2323 Viherpalvelu Kotipiha Leeni Lindholm Keinokartanontie 12 as 9 15860 Hollola leeni@viherpalvelukotipiha.fi 040 514 8437 Viher-Jalanti Oy Jukka Helminen Huvilatie 11 37800 Akaa jukka.helminen@viher-jalanti.inet.fi 0400 631 241 Viherpalvelu Saarnivaahtera Oy Kalle Malm Karkkilantie 454 12600 Läyliäinen kalle.malm@saarnivaahtera.fi 040 565 3150 TerraWise Oy Tuomas Saarinen Mursketie 15 36220 Kangasala tuomas.saarinen@terrawise.fi 041 431 7583 TL-Maint Oy Pauliina Tikkanen PL 14 40321 Jyväskylä toimisto@puutarha-apu.fi 040 1760 300 106 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_102-108_Viher- ja ympäristörakentajat_VYRA.indd 106 3/1/2019 12:29:18 PM

osoitehakemisto VIHER- JA YMPÄRISTÖRAKENTAJAT RY Viherpalvelut Hyvönen Oy Timo Hyvönen Nostavantie 176 15820 Lahti timo.hyvonen@viherpalveluthyvonen.fi 020 710 9311 Viherpojat Oy Anssi Koskela Selkäsuonkatu 34 A 1 13100 Hämeenlinna anssi.koskela@viherpojat.fi 0400 497 882 Viherrakenne J Turunen Oy Jari Turunen Varislahdentie 24 83660 Varislahti jari.turunen@viherrakenneoy.fi 0500 172 635 Viherrakenne Jaakkola Oy Mikko Jaakkola PL 23 30101 Forssa mikko@jaakkola.fi 03 4222 616 ViherRakennus Oy Keijo Sakaranaho Haaransuontie 9 90240 Oulu keijo.sakaranaho@viherrakennus.com 08 534 9200 Viherrakennus Pihakukot Oy Meeri Alatalo PL 69 90101 Oulu meeri.alatalo@pihakukot.fi 045 321 0116 Viherrakennusosuuskunta Silmu Lotta Rapinoja Katajatie 65 as 29 36200 Kangasala posti@silmuosk.fi 040 590 2344 Vihersuunnittelu Piha Tuula Hyvärinen Suur-Savonkatu 16 50100 Mikkeli tuula@vihersuunnittelupiha.fi 050 511 7144 Vihertaimet Karivainio Ky Markku Karivainio Nikkarintie 5 70910 Vuorela markku.karivainio@vihertaimet.fi 0400 678 044 Vihertaiturit Ky Johnny Määttänen Lasilaakso 5 02780 Espoo johnny.maattanen@vihertaiturit.fi 050 564 1059 Vihertaso Oy Esa Lahtinen Haapasaarentie 541 05510 Hyvinkää esa.lahtinen@vihertaso.inet.fi 019 470 362 Vihertyö Niskanen Oy Jaakko Pasanen Haantie 4 85140 Tynkä info@vihertyoniskanen.fi 050 524 2769 Vihervarikko Oy Martti Laaksonen PL 3 13101 Hämeenlinna jukka.lehtinen@vihervarikko.com 045 634 1543 Viherviisikko Oy Tapio Posti Wavulinintie 4 00210 Helsinki myynti@viherviisikko.fi 020 7229 340 VRJ Group Oy Olavi Järvenpää Pikkukiventie 6 90620 Oulu info@vrj.fi 020 742 5500 VRP Viher- ja rakennuspalvelut Oy Ilkka Turunen Heinäkorventie 3 B 01680 Vantaa ilkkatturunen@gmail.com 040 827 7077 Vumos Oy Elina Tervonen Tehdaskatu 15 P 10 87100 Kajaani elina.tervonen@vumos.fi 020 734 9840 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_102-108_Viher- ja ympäristörakentajat_VYRA.indd 107 107 3/1/2019 12:29:18 PM

osoitehakemisto VIHER- JA YMPÄRISTÖRAKENTAJAT RY Vyran yhteisöjäsenet 31.1.2019 A-Vakuutus Oy Avant Tecno Oy Berner Oy Carbons Finland Oy Citykone Oy Cramo Finland Oy Destaclean Oy EG-Trading Oy Envire Oy First Rent A Car Finland Oy / Hertz Harviala Oy Haveno Oy HB-Betoniteollisuus Oy Hyvinkään Tieluiska Oy Ikikivi Oy Infra ry Kekkilä Oy KH-Koneet Oy Kivapiha Tuotteet Oy Kivikopla Oy Kiviteollisuusliitto ry Lakan Betoni Oy Lappset Group Oy Lehtovuori Oy Leikkiset Oy Liuskemestarit Oy Loimaan Kivi Oy Luonnonkivi Palin Oy Maaseudun Työnantajaliitto Ogashi-Horisont Enterprises LTD Oy Oy Omnia Oy J-Trading Ab Oy Schetelig Ab Piiraisen Viherpalvelu Oy Puuha Group Oy Puutarha Tahvoset Oy Rakennustuoteteollisuus RTT ry RealMachinery Oy Rudus Oy Saint-Gobain Finland Oy Saltex Oy Several Oy S.G. Nieminen Oy Siirtonurmikkotuotanto Viitanen Oy Siisti Piha Oy StaffPoint Oy Suomen Niittysiemen Oy Taimisto Huutokoski Oy Tampereen Kovakivi Oy Tampereen teknillinen yliopisto Työtehoseura Vikstenin taimisto Visma PPG Oy Wippii Work Oy Witraktor Oy Cat Rental Würth Oy 108 vakuutukset koneet ja laitteet siemenet, lannoitteet, kasvinsuojeluaineet biohiilituotteet viheralan työkoneet vuokrakoneet kierrätysmateriaalit viherrakentamisen materiaalit, luiskakennot, kattovihreytys kattovihreytys, leikkivälineet, kalusteet pakettiautojen vuokraus taimitarhatuotteet hulevesikennostot, puunsuojat ja ritilät ym. betonikivet ja -laatat multatuotteet kotimaiset liuskekivet järjestöyhteistyö mullat, kasvualustat, maanparannusaineet ja lannoitteet koneet ja työkoneet viheralan tuotteet betoni- ja luonnonkivet kivialan yhteistyö betonikivituotteet ja -muurit puisto- ja leikkipaikkakalusteet puistokalusteet, jäteastiat puisto- ja leikkipaikkakalusteet liuskekivet luonnonkivituotteet luonnonkivituotteet työehtosopimusasiat allastuotteet viheralan koulutus viheralan koneet ja laitteet, puistokalusteet ja leikkivälineet viheralan erikoistuotteet, siemenet, sipulit, kankaat, kivikorit kuntta puisto- ja leikkipaikkakalusteet taimistotuotteet betonikivituotteita koskeva yhteistyö työkoneiden vuokraus betoni- ja ympäristökivet lecatuotteet puisto- ja leikkipaikkakalusteet suuntoporauslaitteet, erikoiskoneet ja laitteet nurmikonsiemenet ja lannoitteet siirtonurmikko viherrakentamisen tuotteet, asennustyöt henkilöstövuokraus ja rekrytointi niittysiemenseokset taimistotuotteet luonnonkivituotteet viheralan koulutus- ja hankeyhteistyö, tuotekehitys viheralan koulutus- ja hankeyhteistyö taimistotuotteet laskutusjärjestelmät, lakineuvonta henkilöstövuokraus ja rekrytointi työkoneiden vuokraus työvaatteet, turvavarusteet, rakennusmateriaalit VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_102-108_Viher- ja ympäristörakentajat_VYRA.indd 108 3/1/2019 12:29:18 PM

Viher- ja puutarha-alan opettajayhdistys ry Viher- ja puutarha-alan opettajayhdistys ry kokoaa alan opettajat ja työelämän edustajat aktiiviseen osaamisen kehittämisen verkostoon. Keskeistä toiminnassa on opetusmaailman ja työelämän tasavertainen kohtaaminen, parhaimpien opetuksen ja työelämän toimintatapojen edistäminen, ajankohtaisen tiedon ja osaamisen jakaminen sekä toiminnan kansainvälisyys. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia puutarha- ja viheralan opetuksen kehittämiseksi ja yhteistyön lisäämiseksi oppilaitosten sekä opetuksen ja työelämän välillä puutarha- ja viheralan koulutuksen kaikilla tasoilla, parantaa alan opettajien ammatillisia tietoja ja taitoja ja keskinäistä yhteydenpitoa sekä olla työelämän tukena koulutuksen järjestämisessä työpaikoilla. Puheenjohtaja Hanna Tajakka Viher-Arkki Puutarhuri, MMM, AmO, NTM puh. 040 865 7923 hanna.tajakka@viherarkki.fi Hallituksen jäsenet Opettaja Anne Friman, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopisto (SASKY koulutuskuntayhtymä) Professori Paula Elomaa, Helsingin yliopisto Yrittäjä Salla Laukia, Allium Oy Tutkijatohtori Anu Riikonen, Helsingin yliopisto Lehtori Thomas Vasenius, Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_109_Viher- ja puutarhaopettajat_VIPU.indd 109 109 3/1/2019 12:30:03 PM

osoitehakemisto asiantuntijat Maa ja kotitalousnaiset, MKN maisemapalvelut / ProAgria Keskukset: Maisemasuunnittelijat, maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntijat Etelä – Pohjanmaa Riikka Asunmaa Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä–Pohjanmaa Huhtalantie 2 60220 SEINÄJOKI 040 534 9337 riikka.asunmaa@ maajakotitalousnaiset.fi Marika Turpeinen Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä–Pohjanmaa Huhtalantie 2 60220 SEINÄJOKI 043 825 2410 marika.turpeinen@ maajakotitalousnaiset.fi Etelä – Savo Saara Ryhänen Etelä-Savon maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä-Savo Mikonkatu 5 50100 MIKKELI 040 486 8237 saara.ryhanen@ maajakotitalousnaiset.fi Etelä – Suomi Katriina Koski Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä-Suomi Vanajantie 10 B 13110 HÄMEENLINNA 040 148 8220 katriina.koski@maajakotitalousnaiset.fi Auli Hirvonen Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä-Suomi Eteläinen Asemakatu 2 A 11130 RIIHIMÄKI 0400 864 494 auli.hirvonen@maajakotitalousnaiset.fi 110 Jutta Ahro Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä-Suomi PL 97 33101 TAMPERE 040 544 4899 jutta.ahro@maajakotitalousnaiset.fi Riikka Söyrinki Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Etelä-Suomi PL 97 33101 TAMPERE 040 744 7231 riikka.soyrinki@maajakotitalousnaiset.fi Johanna Laari-Günther Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset/ 040 7727 993 Hovioikeudenkatu16 45100 KOUVOLA johanna.laari-gunther@ maajakotitalousnaiset.fi Keski- Pohjanmaa Anu Ainasoja Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Keski-Pohjanmaa Ristirannankatu 1 67200 KOKKOLA 043 825 4284 anu.ainasoja@maajakotitalousnaiset.fi Keski-Suomi Eeva-Liisa Neuvonen Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Keski-Suomi PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ 043 8267294 eeva-liisa.neuvonen@proagria.fi Länsi- Suomi Terhi Ajosenpää Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Länsi-Suomi Artturinkatu 2 20200 TURKU 043 8251 221 terhi.ajosenpaa@ maajakotitalousnaiset.fi Katri Salminen Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Länsi-Suomi Artturinkatu 2 20200 TURKU 050 664 74 katri.salminen@ maajakotitalousnaiset.fi Sanna Haapala (palaa vapaalta 1.8.2019 alkaen) Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Länsi-Suomi Itsenäisyydenkatu 35 A 28130 PORI sanna.haapala@ maajakotitalousnaiset.fi Oulu Taimi Mahosenaho Oulun maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu PL 106 90101 OULU 040 551 7807 taimi.mahosenaho@ maajakotitalousnaiset.fi Maarit Satomaa Oulun maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu PL 106 90101 OULU 040 566 7924 maarit.satomaa@ maajakotitalousnaiset.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 110 3/1/2019 12:30:53 PM

osoitehakemisto asiantuntijat Riina Rahkila Oulun maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu PL 106 90101 OULU 045 6578 717 riina.rahkila@maajakotitalousnaistet.fi Kalle Hellström Oulun maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Oulu PL 106 90101 OULU 043 825 5253 kalle.hellstrom@ maajakotitalousnaiset.fi Pohjois – Karjala Päivi Jokinen Pohjois-Karjalan maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Pohjois-Karjala Torikatu 9 A 80100 JOENSUU 040 301 2409 paivi.jokinen@maajakotitalousnaiset.fi Pohjois – Savo Sinikka Jokela Pohjois-Savon maa- ja kotitalousnaiset / ProAgria Pohjois-Savo PL 1096 70111 KUOPIO 0400 571 643 sinikka.jokela@maajakotitalousnaiset.fi Suomen Talousseura Riitta-Liisa Pettersson ProAgria Suomen Talousseura Hämeenkatu 28 20700 TURKU 040 593 8691 riitta.pettersson@fhs.fi Maa- ja kotitalousnaisten Keskus Leena Lahdenvesi-Korhonen Urheilutie 6 B 01301 VANTAA 040 523 5133 leena.lahdenvesi-korhonen@ maajakotitalousnaiset.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 111 111 3/1/2019 12:30:53 PM

osoitehakemisto asiantuntijat Vihervalvontapalveluja tarjoavat 2019 Yritykset: Pihasuunnittelu TL-Infra Oy Eeva Blomberg FCG Suunnittelu ja Terävä Iiris tekniikka Oy Blomberg Eeva Svinhufvudinkatu 23 A Sääskenkatu 9 15110 LAHTI Puska Tiina 15800 LAHTI 0400 270 895 Satamakatu 22 040 577 2074 iiris.terava@tloy.fi 20100 TURKU eeva.blomberg@pihasuunnittelu.net Viheroksa Oy 050 420 1197 tiina.puska@fcg.fi Rakennuttajatoimisto VIHEROKSA OY HTJ Oy Infraverstas Oy Leskinen Eija Kivirinta Marjo Lampikatu 8 Vainionpää Jyrki Aviabulevardi, Karhumäentie 3 18100 Heinola Metsurinkatu 14 01530 VANTAA 040 506 8098 11130 RIIHIMÄKI 040 591 6114 eija.leskinen@viheroksa.fi 050 371 7758 marjo.kivirinta@htj.fi jyrki.vainionpaa@infraverstas.fi Vihersuunnittelu Jokela Oy Ramboll Finland Lassila&Tikanoja Oy Jokela Jari Järkkä Heidi Mäkikorventie 11 Puoliväli Joni Itsehallintokuja 1, PL 25 01860 PERTTULA Kallio-Pietilänkatu 1 O2601 ESPOO 0400 304 081 15800 LAHTI 040 4872681 vihersuunnittelu.jokela@elisanet.fi 050 385 7111 heidi.jarkka@ramboll.fi joni.puolivali@lassila-tikanoja.fi Leskinen Pekka VSU maisema-arkkitehdit Oy Itsehallintokuja 1, PL 25 Maisemointipalvelu Greus Susanne O2601 ESPOO Pia Saksman Uusikatu 24 G 72 040 7604657 90800 OULU pekka.leskinen@ramboll.fi Saksman Pia-Marina 045 341 4613 Eteläinen Pikatie 150 Nuotio Aino-Kaisa susanne.greus@vsu.fi Itsehallintokuja 1, PL 25 04660 NUMMINEN O2601 ESPOO 040 588 9623 Yksityiset henkilöt: 0400 995217 info@maisemointipalvelu.fi aino-kaisa.nuotio@ramboll.fi Aalto Eerik Piha- ja puistosuunnittelu Seppälä Heta Vekarakatu 7 Pirttijärvi Oy Itsehallintokuja 1, PL 25 20900 TURKU O2601 ESPOO 0400 788 679 Pirttijärvi Marko 040 1637246 eerik.aalto@raisio.fi Paulankatu 2 C, LT 6 heta-maija.seppala@ramboll.fi Jääskeläinen Kyllikki 00240 HELSINKI Salvoskuja 12 040 562 5462 Suniplan System Oy 96910 ROVANIEMI marko.pirttijarvi@pihajapuisto.com 040 516 7475 Ruottinen Jarmo Äijälä Monica Nykänen Erkki Paulankatu 2 C, LT 6 Bastnäsintie 244 Suvimaantie 6 00240 HELSINKI 04170 PAIPPINEN 15150 LAHTI 0400 388 447 040 593 2600 044 795 0065 jarmo.ruottinen@pihajapuisto.com monica.aijala@suniplan.fi erkki.nykanen@jrekolaoy.fi Vilonen Kirsi Ekroos Elina Paulankatu 2 C, LT 6 Koskentie 259 00240 HELSINKI 09520 MILLOLA (Lohja) 050 323 2122 050 5307003 kirsi.vilonen@pihajapuisto.com elina.ekroos@gmail.com 112 VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 112 3/1/2019 12:30:53 PM

osoitehakemisto asiantuntijat Eskolainen Marko Työtjärventie 22 15880 HOLLOLA 040 842 5070 marko.eskolainen@propark.fi Kylmäkoski Teemu Ryydynkatu 4 33400 TAMPERE 050 567 2406, 040 801 6376 teemu.kylmakoski@hotmail.com Luhtala Nora Kallionkulmantie 38 14240 JANAKKALA 050 303 2136 nluhtala@gmail.com Makkonen Ismo Antaksentie 11 b 11 01510 VANTAA 040 735 7325 ismoxmakkonen@gmail.com Mattila Voitto Tyllilänkatu 1 A 1 13210 Hämeenlinna 045 146 6422 voitmattila@gmail.com Murto Johanna Olkkalantie 403 03710 UUSITALO 040 861 7667 johanna.murto@gmail.com Niskanen Kyösti Mäntytie 17 84100 YLIVIESKA 045 217 38581 kyosti97@gmail.com Paldanius Jukka Suvituulentie 9 90460 OULUNSALO 044 260 4035, 044 7032165 paldaniusj@gmail.com Pasenius Minna Kansankuja 8 C 00680 HELSINKI 050 537 6196 minna.pasenius@viherportti.fi Simi Anita Sorosentie 138 91100 II 0400 359 205 anita.simi@pp.inet.fi Vepsäläinen Hannele Nuuksiontie 112 a 02820 ESPOO 040 536 4233, 050 528 3744 hannele.e.vepsalainen@espoo.fi Väisänen Ari Drammeh Oili Heinäkorvenkuja 79 Josafatinkatu 15 A 31 48200 KOTKA 00510 HELSINKI 044 702 5498 040 777 8125, 050 525 2738 ari.vaisanen@kotka.fi oili.drammeh@espoo.fi Gratschew Jouni Muut vihervalvojat Porekuja 5 A 8 00870 HELSINKI Aalto Arja 09 698 3508, 050 364 9015 Heikinkuja 4 jouni.gratschew@hel.fi 04600 MÄNTSÄLÄ 040 3145445 Heinonen Kari arja.aalto@mantsala.fi Murattitie 8 B 01300 Vantaa Aalto Jarmo K 046 877 1970 Metsäkatu 2 kari.heinonen@espoo.fi 88900 KUHMO 044 738 4321 Hentinen Hanna Bulevardi 3 B 22 Aalto Jyrki 00120 HELSINKI Kytömaantie 399 050 528 1105 04420 JÄRVENPÄÄ hanna.hentinen@maisematiimi.fi 050 525 2068 jyrki.aalto@espoo.fi Hyvärinen Pekka Jalmarintie 6 Ahonen Ismo 71660 RIISTAVESI Raunintie 5 A 017 720 630 28370 PORI pekka.k.hyvarinen@gmail.com 044 701 1751 ismo.ahonen@pori.fi Jukola Timo Lövkulla 5 Airola Hannu 03100 NUMMELA Kirkonkyläntie 102 A 050 566 6039 00740 HELSINKI timo.jukola@espoo.fi 09 310 87743/työ 09 347 1845/koti Kaikkonen Merja hannu.airola@hel.fi Solistinkatu 90140 OULU Asikainen Outi 044 703 2128 Sointulantie 3 as. 4 merja.kaikkonen@ouka.fi 04620 MÄNTSÄLÄ 040 9222 204, 040 535 1286 Kajan Eino outi.asikainen@outlook.com Ollilantie 11 i 04250 KERAVA Autere Ismo 041 466 8617 Kukkaniityntie 21 D 19 eino.kajan@luukku.com 00950 HELSINKI 040 3143127, 0408268808 Kantola Arja ismo.autere@tuusula.fi Haapatie 12 84100 YLIVIESKA Backholm Annette 050 5565358 Räätälinniituntie 121 arja.kantola@destia.fi 21600 Parainen 050 556 6582 Karhu Esa annette.backholm@kuntec.fi Vihdintie 7 A 4 00320 HELSINKI Benyamina Mike esa.karhu@vantaa.fi Zanseninkuja 6 A 5 02600 ESPOO Keskimaa Jouko 050 385 5980 Ihantalantie 14 13880 HATTULA 044 544 1391 jouko.keskimaa@hameenlinna.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 113 113 3/1/2019 12:30:53 PM

osoitehakemisto asiantuntijat Kiema Sami Veljestentie 21 A 4 00730 HELSINKI 050 573 4719 puukiema@gmail.com Koivula Ilkka Pehtorintie 2 B 12 00410 HELSINKI 050 361 7019 ilkka.koivula@hel.fi Koivula Jaana jaana.koivula@hel.fi Kortelainen Päivi Naissaarentie 13 C 13 02480 KIRKKONUMMI 046 8772214 paivi.k.kortelainen@espoo.fi Kosonen Mari Kalkkikalliontie 80 04240 TALMA 050 554 4536, 040 526 6465 Kunnari Sami Tyynylaavantie 20 00980 Helsinki 010 821 3525 0400 422 680 sami.kunnari@vuo-kiinteistopalvelut.fi Kurkela Tarja Kansikkalantie 19 16600 Järvelä 043 8266710 tarja.kurkela@vantaa.fi Lahtonen Kalevi PL 6 41341 LAUKAA 0400 411 765 kalevi.lahtonen@laukaa.fi Laine Kaija Kasarmikatu 13 00130 HELSINKI kaija.laine@hel.fi Laurasvaara Raimo Revontulentie 4 D 91 00740 HELSINKI 0500 611 266 raimo.laurasvaara@evl.fi Lehtimäki Jyrki Sepänkatu 4-8 C 47 33101 TAMPERE Lehtinen Jukka Lähdetie 7 14700 HAUHO 045 634 1543 jukka.lehtinen@vihervarikko.com 114 Leinonen Asko Katajatie 9 02880 VEIKKOLA 09 813 4518, 040 565 4436 Leppänen Anja Korvenpääntie 332 16280 KUIVANTO 050 383 6596 Liemola Jussi Anteronkatu 9 38200 SASTAMALA 0400 735 740 jussi.liemola@kopteri.net Nyberg Pia Högåkerintie 81 07130 ANTTILA 040 588 5152 pia.nyberg@evl.fi Luoto Ari PL 1660 00099 HELSINGIN KAUPUNKI 09 310 39 613, 050 3800175 ari.luoto@hel.fi Martikainen Matti Huttrasbackantie 13 04150 MARTINKYLÄ 0400 450 698 Mähönen Jaana Metsonkuja 14 78850 VARKAUS 044 444 2294 jaana.mahonen@varkaus.fi Nieminen Jorma Kalliorannantie 257 71570 SYVÄNNIEMI 044 7181522 jorma.nieminen@mestar.fi Niinivirta-Mamonoff Sari Liuskekuja 1 i 79 00710 HELSINKI 050 376 0636 sari.niinivirta-mamonoff@hel.fi Parkkinen Juhana Lehtikuusentie 16 14610 LEPAA juhanaparkkinen@hotmail.com Pehkonen Pertti Yläkalliontie 1 02760 ESPOO 09 81 621, 0500 811 657 pertti.pehkonen@kolumbus.fi Pohjatalo Anne Kotitontunkuja 5 02400 Kirkkonummi 0400 243 295 anne.pohjatalo@aarit.net Pöllänen Tarja NUMMI 050 5226 6750 Rautio Tiina Kontuniementie 36 34600 RUOVESI 044 3221364 tiina.rautio@phpoint.fi Rissanen Mervi Rissasenperä 99600 SODANKYLÄ 0400 396 779 mervi.rissanen@pp.inet.fi Ritvanen Juha Silatie 34 01640 VANTAA 09 878 1201, 0400 402 340 info@ritvaset.fi Erhabor Minna PL 1820 Tilakeskus 01030 Vantaa 0400 684 572 minna.erhabor@vantaa.fi Silvénius Markku Tuomaanpolku 1 17200 VÄÄKSY 050 559 4191 markku.silvenius@lahti.fi Sinisalo Pekka Siljalantie 19 A 05400 JOKELA 0500 773 619 pekka.sinisalo@pp.inet.fi Sivonen Veli-Matti Ulvilantie 19 d A 19 00350 HELSINKI 050 550 2790 veli-matti.sivonen@hel.fi Syrjä Janne VALKEAKOSKI 050 5012 2597 janne.syrja@tampere.fi Torikka Kristiina Muurlantie 707 25130 MUURLA 040 508 8809 kristiina.torikka@espoo.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 114 3/1/2019 12:30:53 PM

osoitehakemisto asiantuntijat Tschokkinen Helena Soukankaari 3 A 18 02360 ESPOO 043 825 2602, 040 501 8778 helena.tschokkinen@espoo.fi Tuomivaara Outi Poutalantie 27 E 04500 Kellokoski 040 1745575 outituomivaara@yahoo.com Vuori Risto Kulokuja 3 02880 VEIKKOLA 050 460 7243 risto.vuori@espoonasunnot.fi Vuorinen Marko Mäntsäläntie 62 15610 LAHTI 050 561 8443 markovuorinen64@gmail.com Väinölä Susanna Hellaksenkatu 6 as 3 20360 TURKU 050 3082 288 susanna.vainola@turku.fi Yrjölä Sari Limalahdenkatu 154 A 49290 VASTILA 044 702 5491 sari.yrjola@kotka.fi VIHREÄ KIRJA 2019 VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 115 115 3/1/2019 12:30:53 PM

muistiinpanot VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 116 3/1/2019 12:30:53 PM

muistiinpanot VIHREÄ KIRJA 2018 VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 117 117 3/1/2019 12:30:53 PM

Alkylaattibensiini, jossa 2 % öljyä.* Aspen 2 -alkylaattibensiini, jossa 2 % öljyä.* Alkuperäinen alkylaattibensiini, joka on parempi käyttäjälle, koneelle ja ympäristölle. Kaikki polttoaineemme on kehitetty ajatellen käyttäjää, konetta ja ympäristöä. Esimerkiksi alkylaattibensiinimme ovat käytännössä vapaita haitallisista komponenteista kuten bentseeni ja muut aromaatit. Sitäpaitsi moottori pysyy puhtaampana, jolloin moottori käy tehokkaammin ja tasaisemmin. Joten huomioi vähän itseäsi ja konettasi. Puhtaamman ympäristön saat kaupanpäälle. Aspen Bio Chain Oil. Kasviöljyyn perustuva teräketjuöljy, joka kestää varastointia ja toimii jopa -32O C! *Teimme kontrolloidun 148 tunnin moottoritestin moottoreilla, jotka vaativat polttoaineessaan öljyä. Tämän jälkeen vertasimme markkinoilta saatavaa öljypitoisuudeltaan 2 % alkylaattia Aspen 2-alkylaattiin (öljypitoisuus 2 %). Nämä moottorit huolletaan 150 tunnin välein. VYM1901B_110-118_Maa- ja kot.naiset_Maisemasuunn..indd 118 3/1/2019 12:30:54 PM

Viherrakentajan työkalupakki VIHERALUEIDEN HOITO Piha- ja ympäristörakentamisen asialla. Pihalaatat Pihakivet Pihakivisarjat Jatkuva tuotekehitystyö, kokonaisuuksien hahmottaminen sekä tinkimätön laadun tavoittelu ovat toimintamme peruspilareja. Kysy meiltä parhaat ratkaisut piha- ja ympäristörakentamiseen. KIINTEISTÖHOITO MAANRAKENNUSTYÖT RAKENNUSTYÖT • Ylläpito • Kausityöt • Puhtaanapito • Lumityöt • Hiekoitus • Rakenteiden pohjatyöt • Kasvualustatyöt • Täytöt • Kivityöt • Puutyöt • Materiaalien kuljetus • Ruohonleikkuri • Palkkiniittokone • Niittomurskain • Lehti-imuri • Reunaleikkuri • Kantojyrsin • Rikkaruohoharja • Kadunpesulaite • Harjauslaitteet • Lumikauha • Lumiaura • Puskulevy • Lumilinko • Hiekoitin • Kaivurit • Sorakauha • Tasoituskauha • Nelitoimikauha • Seulakauha • Jyrsin • Tasoitusritilä • Kivilatoja • Reunakivinostin • Ruuvipaaluadapteri • Generaattori • Trukkihaarukka • Maapora • Käsityökalut Muurikivet • Diesel • 23 hv Kubota • 1080 kg • Diesel • 26 hv Kubota • 1460 kg • Diesel • 38 hv Kubota • 1590 kg • Diesel • 57 hv Kohler • 2100 kg • Kevyt • Edullinen peruskone • Voittamaton teho-hintasuhde • Nopeus 19 km/h • Voimaa ja ketteryyttä • Nopeus 22 km/h • Tehokkain malli • Voimaa, nopeutta, vääntöä • Nostokyky 1500 kg Myynti (03) 347 8825 myynti@avant.fi Varaosat (03) 347 8865 varaosat@avant.fi Huolto (03) 347 8875 huolto@avant.fi Vaihde (03) 347 8800 © 2017 Avant Tecno Oy, kaikki oikeudet pidätetään. Avant ja muut tuotemerkit ovat Avant Tecno Oy:n omaisuutta. www.avant.fi VYM1901B_kannet.indd 2 3/1/2019 11:50:50 AM

Viheralan laajin tuote- ja osoitehakemisto Uutuus RIIMUKIVI Viherympäristö 1.B/19 | 10 € Riimukivi Muinaisten riimukivien tarinat kuljettavat meidät aikamatkalle Skandinavian rautakauteen ja varhaiskeskiaikaan. Kaiverrettujen kivipaasien eli riimukivien kuvioista ja luontoaiheista löytyy yhtymäkohtia Ruduksen betonikiviuutuuteen Riimukiveen. Uutuuskiven ladonnassa voi nähdä yhteneväisyyksiä metallikettingin silmukoiden nauhaan ja lujaan sidokseen. Riimukivien muodostama pinta elää, kasvaa ja kehittyy. Riimukivi läpäisee tehokkaasti vettä. www.rudus.fi/pihakivet VYM1901B_kannet.indd 1 Vihreä Kirja 2019 Viheralan laajin hankinta- jaVihreä osoitehakemisto Kirja 2017 Viheralan laajin hankinta- ja osoitehakemisto ELÄVÄ PINTA ORGAANINEN MUOTO TUKEE VEDEN KIERTOA MUUNTUVA LADONTA TÄÄLLÄ VARTIOIN MINÄ Miten turvataan pihojen hoitotaso? 3/1/2019 11:50:48 AM