se ä K 2019 ä se ä K se ä SANOMALEHTI KALAJOKILAAKSON KESÄLEHTI

2 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 Satunnaista matkailua J onkinlainen kotimaan reissu on tullut tehtyä miltei joka kesä ja moniaita talvellakin. Kokemusta vuosien varrelta on kertynyt niin mökkeilystä, karavaanarimatkailusta kuin hotellilomistakin. On nähty myös laatuvaihtelun ääripäät hienoimpia hotellisviittejä lukuun ottamatta. Suomi on valtavan monipuolinen matkailumaa. Viime vuosina olemme tietoisesti valinneet kesäreissujen suunnat niin, että seutu on uusi ja ennenkokematon. Aina yllättyy, kuinka erilaista luontoa, kulttuurimaisemaa, elämäntapaa ja kansan luonteenomaisuuksia vastaa tulee. PELKÄSTÄÄN Itä-Suomessa erot siirryttäessä Savon eri osista toisiin saati kohti Pohjois- ja Etelä-Karjalaa sekä Kymenlaaksoa muutokset ovat valtavat. Sie ja mie yhdistää puheenparressa, mutta siihen se jääkin. Kappale kauneinta Suomeahan itäiset seudut Lapin ohella ovat, siitä ei mihinkään pääse. Maaseutu tosin näyttää valitettavasti myös kurjemman kääntöpuolensa. Ränsistyneet ja huonosti hoidetut entiset tai nykyiset asumukset käyvät sitä tavallisemmiksi, mitä idemmäksi mennään. Siihen saattaa törmätä myös vaikkapa mökkimajoituksessa: siisteyskäsityksissämme on eroja. Parhaat muistot Itä-Suomesta ovat Lappeenrannasta. Kaupunki on tosi kaunis, jotenkin leppoisa ja ystävällinen. Vastakohtiakin sieltä toki löytyy. Alkaa pumppu lyödä ylimääräisiä tahteja ja otsapanta kiristyy. LAPPI ON tietysti oma lukunsa. Itäosa sielläkin antaa ankeamman kuvan itsestään kuin länsipuoli tai aivan pohjoisimmat kairat. Omat keitaansa löytyvät toki ItäLapistakin, vaikkapa Pyhä-Luoston kansallispuistosta. Kuusamosta puhumattakaan, vaikka se ei Lappia olekaan. Itselle Inarin seutu on jättänyt syvim- mät Lapin kokemusjäljet. Käsivarsi ja aivan pohjoisin Lappi on omaan makuun liian karua, jopa jotenkin pelottavaa. Saariselkä, vaikka avaraa ja kitukasvuista onkin, tuntuu lämpimämmältä. Levin tunnelma on liikaa rahan kyllästämä, eikä siksi sytytä. Samaa voi sanoa Rukasta ja kohta Ylläksestäkin. LÄNTINEN ISÄNMAA avautuu yllätyksettömämpänä. Ehkä siksi, että silmä on tasaiseen peltoaukeaan syntymästä saakka tottunut. Hienoja nähtävyyksiä löytyy sieltäkin, kuten viime kesänä koettu Turun saaristo. Ja mitä lähemmäksi merta mennään, sitä siistimpää ja vauraampaa on asujaimisto. Keski-Suomi ja Pirkanmaa hienoine järvineen vertautuu itäiseen Suomeen, mutta vähemmän erämaisena. Tiheämpi asutus, voimakkaampi maatalous ja suuremmat kaupungit ovat muovanneet sitä. Tampere kuuluu kaupunkilomien suosikkeihin runsaan ja laadukkaan teatteri- ja musiikkitarjontansa ansiosta. Onpa joskus eksytty myös pääkaupunkiin. Kyllähän siellä aikansa ja varsinkin rahansa saa kulumaan ja nähtävääkin riittää. Mutta ei sitä levoton- ta menoa monta päivää siedä. Alkaa pumppu lyödä ylimääräisiä tahteja ja otsapanta kiristyy. VAAN MITENPÄ tässä kisassa oma kotiseutumme näyttäytyy? Aivan tasapäin ja yhtä yllättävänä kuin mikä muu kolkka tahansa. Sitä ei vaan vierestä näe. Liian usein kuulee harmiteltavan, että kun ei tällä ole mitään nähtävää tai koettavaa, Kalajoen matkailutarjonnan lisäksi. Sehän toki hakee vertaistaan koko maan mittapuussakin. Nähtävää ja tehtävää on muuallakin, ja paljon. Muutama makupala löytyy tästä lehdestä. Seppo Kangas seppo.kangas@kpk.fi TÄSSÄ LEHDESSÄ Hannulan kotiseututalon aktiivit Valtteri Saukko, Helina Koskela, Kirsi Kääntä ja Raili Kärkinen ovat mukana Alavieskan kesän tapahtumissa. SIVU 16 ä s e K 2019 www.kalajokilaakso.fi Kalliosaaren maisemat Sievin Kukonkylässä yllättävät erämaisuudellaan. Paikka on tärkeä kyläaktiiveille Heikki Jokitalolle ja Pirjo Rahkoselle. SIVU 40 Tuohityöt ovat haapajärvisen kädentaitajan Jaana Öljymäen pääartikkeli. Hän on osallistunut tuohipuvullaan kansainväliseen fantasia-vaatekilpailuun. SIVU 20 Eeva Hannula ja Teijo Jussila ovat kokeneita näyttelijöitä Nivalan kesäteatterissa. SIVU 26 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 · Sanomalehti Kalajokilaakson kesälehti PÄÄTOIMITTAJA JA TUOTTAJA Seppo Kangas · ULKOASU JA TAITTO Vesa Alahäivälä KANNEN KUVA Vesa Alahäivälä · PAINO Botnia Print Kokkola 2019

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 3 Ihania kesämalleja mm Zhenziltä ja Ze-Zeltä! PTT- Palvelut Oy tuottaa KODINHOITOPALVELUJA yksilöllisesti jokaiseen kotiin Kokoja 36/38-46 ja (Zhenzi) 42/44-54/56 Kuvan tunika •Apua ja tukea ikääntyvien perheenjäsenten kodinaskareisiin. Olemme turvallisen arjen tukena. •Helpotusta omaan arkeen ja aikaa itsellesi. Hyvillä mielin puhtaaseen ja raikkaaseen kotiin. Uusia hameita 49€ 29,95€ KATUREMONTTI: Pesulaan meneviä mattoja voi tuoda liikkeen TAKAOVELLE pesulan auto käy pe-aamuisin SOITA ROHKEASTI MEILLE •Sovitaan yhdessä teille toimiva palvelukokonaisuus. Seija Puurula, puh. 040-7732 759 Henna Haapakoski, puh. 040-3575 015 seija.puurula@ptt-palvelut.fi henna.haapakoski@ptt-palvelut.fi www.ptt-palvelut.fi © Soliditet 2018 Torikatu 8, 84100 Ylivieska Puh. (08) 420 042 Kesän aukioloajat ma-to 10.30-24.00 pe 10.30-04.00 la 12.00-04.00 su 12.00-24.00 sisätila auki joka päivä 21.00 asti Avoinna ma-pe 10-17 la 10-14 www.olgak.fi AVOMINNE KLINIKAT Asemakatu 4, 84100 Ylivieska AVOMINNE KLINIKAT HELSINKI - RIIHIMÄKI - -LAHTI - TAMPERE - -KOKKOLA - OULU HELSINKI - RIIHIMÄKI - LAHTI TAMPERE -KLINIKAT KOKKOLAKLINIKAT OULU AVOMINNE KLINIKAT AVOMINNE AVOMINNE Puh. 040 5567 608 AVOMINNE KLINIKAT - RIIHIMÄKI LAHTI - TAMPERE - OULU HELSINKI - RIIHIMÄKI -HELSINKI LAHTI- -LAHTI TAMPERE -- KOKKOLA OULU- KOKKOLA HELSINKI - RIIHIMÄKI - TAMPERE - -KOKKOLA - OULU HELSINKI – RIIHIMÄKI – LAHTI – TAMPERE – KOKKOLA – OULU Tervetuloa herkuttelemaan! • Hampurilaiset • Ranskanperuna-annokset • Salaatit • Irtojäätelöt Tervetuloa! ILMOITUS, VAAKA Tilaa meiltä työelämän päihdekoulutus Tilaa meiltä työelämän päihdekoulutus TEHOKASTA TEHOKASTA Tilaa meiltä työelämän päihdekoulutus TEHOKASTA Tilaa meiltä työelämän HOITOA PÄIHDE- JAHOITOA PÄIHDEJA Kirjamme Kirjamme Tilaa meiltä työelämän päihdekoulutus TEHOKASTA Viimeinen pisara Viimeinen pisara PELIRIIPPUVUUTEEN HOITOA PÄIHDE- JA PELIRIIPPUVUUTEEN Kirjamme päihdekoulutus -toipumisen Tilaa meiltä työelämän -toipumisen SEKÄ LÄHEISILLE pisara HOITOA PÄIHDE- JAViimeinen PELIRIIPPUVUUTEEN Kirjamme pisara päihdekoulutus SEKÄTEHOKASTA LÄHEISILLE Kirjamme avaimet Viimeinenavaimet -toipumisen SEKÄ LÄHEISILLE Viimeinen pisara MYÖS PELIRIIPPUVUUTEEN HOITOA PÄIHDE- JA avaimet -toipumisen avaimet MYÖS Kirjamme ÄÄNIKIRJANA! www.avominne.fi -toipumisen ÄÄNIKIRJANA! MYÖS ÄÄNIKIRJANA! www.avominne.fi Viimeinen pisara MYÖS SEKÄ LÄHEISILLE PELIRIIPPUVUUTEEN avaimet www.avominne.fi -toipumisen SEKÄ LÄHEISILLE ÄÄNIKIRJANA! MYÖS avaimet ÄÄNIKIRJANA! www.avominne.fi MYÖS ÄÄNIKIRJANA! www.avominne.fi Maistuva Yrityksen vaakailmoituksen malli. Värit on määritelty sivulla 4. www.kalajokilaakso.fi Nyt on grilliin aitoa makkaraa lihanhimoon. Lataa ritilälle SIKABAARIN maistuva kärkkäri. Siinä paistuu ja maistuu aito liha. www.sikabaari.fi E NYT PALVELEMM SSA! A L A IV N S Ö MY 59€ Kuvan maximekko ja viskoosihaalari vain SIKA pigbar LO U N A S R AV I N TO L A - O U T L E T facebook.com/ PihaJaPuutarha Aukioloaikamme löydät Facebookista tai kotisivuilta Syödähän sitä pitää kesälläkin Ravintola pikkuVELI Lintutie 1 (Hotelli Käenpesän yht.) P. 010 323 3562 pikkuveli@pikkuveli.fi Avoinna Ma klo 17–22.00 Ti-To klo 15–22.00 Pe klo 15–23.00 La klo 13–23.00 Su - tilauksesta Palvelemme kesällä ajalla 24.6.-5.8. Keittiö menee kiinni 30 min. ennen sulkemista. www.pikkuveli.fi Lounasravintola pikkuVELI Valtakatu 4 P. 010 323 3563 lounasravintola@pikkuveli.fi Avoinna Ma-Pe klo 8–14 Lounas: 10.30–14 Loun as 9 70 €

Ylivieskan markkinat uuteen kuosiin K uulan järjestämät perinteiset Ylivieskan kevätmarkkinat on pistetty uuteen kuosiin. Markkinoiden ajankohta on siirretty toukokuun alusta elokuun alkuun, ja uusi markkinapaikka löytyy ydinkeskustasta Myllyn ja Savisillan aukioilta sekä niitä yhdistävältä ravintola Myllyrannan takana kulkevalta kujalta. Markkinavastaava Väinö Haapakoski kertoi, että uutta on myös yhteistyö, sillä perinteisten markkinakauppiaiden lisäksi tarkoitus on saada mukaan myös paikallisia käsityöyrittäjiä sekä lähiruuan tuottajia. Samoin tehdään yhteistyötä Ylivieskan kaupungin sekä musiikin puolella Rieska Bluesin ja sen tuottaman ravintola Myllyrannan kanssa. – Parhaimmillaan Liikuntakeskuksen piha-alueella pidetyillä kevätmarkkinoilla oli mukana noin 100 kauppiasta. Viime vuosina määrä on vähentynyt ja pudonnut jopa puoleen. Tapahtuma kaipasi siis uudistumista. Haapakosken näkemyksen mukaan keskustassa muutaman kerran pidetty ruokatori- ja käsityötapahtuma tarvitsee myös laajemmat ympyrät samaan paikkaan, mikä nyt toteutuu. ÄKKISELTÄÄN ei arvaakaan, miten paljon aukioiden ja niiden väliseltä väylältä löytyy tilaa. Erityisesti jokirannan väylän tarjoamat mahdollisuudet yllättivät myös Haapakosken. – Tulemme siistimään talkoilla jokirannan sekä viereisen saaren. Sinällään joki, Savisilta ja mylly tarjoavat hienot puitteet tapahtumalle, jonka olemme nimenneet Ylivieskan Myllyn Markkinoiksi. Väinö Haapakoski on laskenut, että myyntipaikkoja kertyy kaikkiaan noin 70, mikä on riittävä määrä. Savisillan itäpuolelta löytyy markkinakauppiaiden autoille pysäköintialuetta. – Läheisellä pankkiaukiolla ja muualla ympäristössä on yleisölle parkkipaikkoja. Tietysti toivottavaa on, että keskustan lähellä asuvat tulisivat paikalle kävellen tai pyörillä. MARKKINAPÄIVÄT ajoittuvat elokuun ensimmäiseen viikonloppuun, ja ne käynnistyvät perjantaina iltapäivällä jatkuen ilta kahdeksaan. Lauantaina on markkinahumua kuuden tunnin ajaksi. Väinö Haapakoski näkee tapahtuman perinteisiä markkinoita laajempana ilmiönä. Hän toivoo, että monipuoliset markkinat tuovat lisää yhteisöllisyyttä paikkakunnalla asuville ja muillekin. – Ylivieskan mainiolla maitorieskallakin tulee olemaan jokin rooli tapahtumassa. Entisillä ylivieskalaisilla on elokuun alussa hyvä mahdollisuus tulla tapaamaan markkinoille vanhoja tuttuja. Helaalan Myllyn ja Savisillan historia ovat myös asioita, joita on tarkoitus tuoda esille jollakin tavoin. Esimerkiksi äyttelykierros on harkinnassa. Kuulan toinen markkinatapahtuma Syysmarkkinat toteutetaan entiseen malliin lokakuun puolivälin tienoilla. Juhani Rintakumpu Rieska Bluesia sisällä ja ulkona Ylivieskan Myllyn Markkinoiden yhteydessä kuullaan ja nähdään myös bluesin soitantaa. Kyseessä on Rieska Blues -tapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010. Rieska Bluesin moottori Mauri Kajasmaa kertoi, että bluesia jytkytellään lauantaina ensiksi ulkolavalla, joka rakennetaan Myllyrannan ulkoterassia vastapäätä. Illan pimetessä Rieska Blues jatkuu Bar 5:n puolella. Kajasmaa kertoi, että pääesiintyjä on Suomen johtaviin bluesbändeihin kuuluva Micke Björklöv & Blue Strip. Toinen vierailija on ou- lulainen Bluestone. Paikallista väriä tuo tietysti Kajasmaan oma bändi Casey`s Case. Tämä paikallinen kuuluisuus koostuu pitkän linjan muusikoista eli siinä musisoivat Timo Ojala, Martti Kärkinen, Matti Hakola, Ismo Irva ja maestro Mauri Kajasmaa. Rieska Blues jäi vuonna 2017 soittamatta järjestelyvaikeuksien takia. Kajasmaa pitääkin erinomaisena asiana, että ravintola Myllyranta on ottanut talousvastuun musiikkitapahtumasta. Pyhäjoki Siikalatva Merijärvi Oulainen YLIVIESKA Majoitus Kalajoki ●● Hotelli Käenpesä, Lounatuuli, Maatilamajoitus Ängesle- Alavieska Haapavesi Ylivieska vän ranta, Raudaskylän Kristillinen Opisto, Kivirannan tupa. Nähtävyydet ●● Puuhkalan kotiseutumuseo, Pylväsvuo Ängesleväntien varressa, Helaalan mylly, Savisilta, Muistokirkko, Kertun ja Kalevin nuket ja laivat -näyttely; Eliaksen kotimuseo, Heikki Sydänmetsän työhuone, Jumbo (entisöity höyryveturi). ●● Patsaat ja muistomerkit: Kyösti Kallio (1971), Elämän vesi (1985), Lakeuden liekki (1972), Kivimiehet (1985), Feriatis -rautatien rakentamisen 100-vuotisjuhlamuistomerkki (1986), Pietari Päivärinnan syntymäpaikka, Sotaanlähdön muistomerkki, Suojeluskuntatalon muistomerkki, Raudaskylällä kuolleiden sotavankien muistomerkit (2 kpl). Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Reisjärvi Pyhäjärvi

Markkinavastaava Väinö Haapakoski kertoi, että Kuulan talkooporukka karsii jokirannan alueen puustoa, jotta maisema paranee entisestään. JUHANI RINTAKUMPU

KA Ylivieskan kesäiset torit ja puistot täyttyvät kaikenlaisilla karkeloilla myös tänä kesänä. Puistokonsertti järjestetään jälleen Yhessä! -festivaalin jälkimainingeissa Melenderin puistossa. ARKISTOKUVA EMMI TILVIS Ylivieskan kulttuurikesässä karkeloita joka lähtöön Y livieskan kulttuurikesä levittäytyy ympäri kaupunkia erilaisin karkeloin. – Monipuolinen ja iso kulttuurikattaus viestii kaupungin vireydestä myös ulospäin, kulttuurijohtaja Katriina Leppänen sanoo. Sun Pampas -festivaali käynnistää kesän, kun Suomen ilmavoimien taitolentoryhmä Midnight Hawks käy esittämässä taitojaan neljällä Hawk-suihkuharjoituskoneella Ylivieskan ilmatilassa. Festivaalia on järjestetty Ylivieskassa vuodesta 1991 lähtien, järjestelyvastuun kantava kaupungin kulttuuripalvelut tavoittelee nimekkäällä artistikattauksella vähintään 2 500 kuulijaa. Esiintyjät Eppu Normaali, Sonata Arctica, blueskitaristi-laulaja Erja Lyytinen, Laura Voutilainen, Emma-palkittu Evelina sekä paikallista osaamista esittävä Hullu Elämä nousevat vuorollaan lavalle 7.–8 kesäkuuta jäähallissa Samaan viikonloppuun mahtuu myös lauantaipäivän ohjelmallinen Yhessä! -festivaali Melenderin puistossa, jossa on paljon puuhaa kaikenikäisille vilttikirppiksestä graffitityöpajaan. Festareilla esiintyvät muun muassa venäläinen Armagedon-tanssiryhmä, Lucia & the Band, Elonkolina ja siellä nähdään flamencoa ja cheerleading-ryhmän esityksiä. Puistossa jatketaan sunnuntaina Pampas-hengessä perinteikkään piknikkonsertin merkeissä, jossa esiintyvät Martha´s Fireball, Paha Lommo ja Herra Harmaa. Perjantaina 7. kesäkuuta ravikansa kokoontuu Keskisen Helätin-ajoon. Ylivieskan Jätekeskuksessakin on samana iltana Jätteiden yö -tapahtumassa esiintyviä taiteilijoita eli NOORA ja tubettaja ZoneVD, jotka tähdittävät Vestian 20-vuotissynttäreitä. KESKIVIIKON ILTATORIT käynnistyvät juhannuksen jälkeen ja jatkuvat 7. elokuuta saakka Ylivieskan Kauppatorilla. Iltatoreja isännöivät ja emännöivät yhdistykset ja järjestöt, jotka kokoavat myös ohjelmiston näihin toritapahtumiin. Esimerkiksi Pietari Päivärinta -seura esittelee toimintaansa 26. kesäkuuta iltatorilla. Samainen seura järjestää Pekan päivän illan 28. kesäkuuta Helaalan myllyn Myllykahvilassa. Päätalo-tutkija, filosofian tohtori Sari Keskimaa tulee iltaan luennoimaan, sillä Kalle Päätalon syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta syksyllä. Ylivieskan Myllymarkkinat 2.– 3. elokuuta on tämän kesän uutuus, jonka järjestelyistä vastaa urheiluseura Ylivieskan Kuula. Yhteistyössä ovat mukana Ravintola Myllyranta, jossa järjestetään Rieska Blues sekä kaupungin eri hallintokunnat ja Helaalan myllykahvila. Markkina-alue ulottuu myllyaukiolta aina Savisillan kupeeseen. Markkinakojujen lisäksi tapahtumassa kuullaan eri esiintyjiä ja järjestetään myös jamit. PUUHKALAN MUSEOALUE on tänä kesänä avoinna vain lauantaisin ja sunnuntaisin. Heinäkuussa Puuhkalassa järjestetään Sunnuntaituokioita, jos- sa on tarjolla kahvien lomassa musiikkia ja esitelmiä. Esitelmöitsijöinä ovat vuorollaan Asta Vähäpassi kertomassa rautatien historiaa, Lauri Pälli esittelee taiteilija Simo Pällin taidetta, talotohtori Panu Kaila esittelee perinnerakentamista sekä museosihteeri Kati Pehkonen on paikallishistorian asiantuntija. Puuhkalassa kuullaan myös niin sahansoittajaa kuin kurkkulaulajaa, sillä Sauli Heikkilä pitää kurkkulaulukurssin sekä konsertin kesäkuun lopussa. Puuhkalassa järjestetään Lystiä lapsille -tapahtuma 15.–16. kesä- Lucia Pavlovics tuo flamencon myös tänä kesänä Yhessä! -festivaaleille ja esiintyy lisäksi bändinsä solistina Melenderin puistossa. ARKISTOKUVA EMMI TILVIS kuuta. Ensimmäisenä lystipäivänä Sannamari Prittinen ja Mari Heikkilä ohjaavat taidetyöpajan. Lisäksi nähdään Liikkuva lastenkulttuurikeskus Uulun musiikkisatu. Seuraavana päivänä museoalue muuttuu Nellin ja Niilon Pellepuistoksi. Lasten kesäkalenteriin voi merkitä myös Taidefest – Taidetta kaupungissa tapahtuman, jonka juuret ovat Taiteiden yössä. Taidefestin yhtenä ohjelmanumerona lapset muodostavat ohjattuna valtavan kokoisen tilataideteoksen Urheilukentälle, jossa myös Miska Pressan Katti esiintyy. Seutukuntahankkeen ja kulttuuritoimen yhteistyönä pidetään myös Sannamari Prittisen johdolla iso taidetyöpaja yläkoululla. Kaupunginkirjastolla luontovalokuvaaja Pepe Forsberg kertoo kuvin ja videoin luontoseikkailustaan Pohjanmaalla. Elämystalo Artterissa on kansalaisopiston järjestämä alkuillan TaideFest-tapahtuma. FESTIVAALIA pukkaa myös loppukesään. 10Fest – Kaupunkifestivaalien merkeissä ovat ”ysäribileet” 2.– 3. elokuuta Asema-aukiolla, jossa esiintyvät Aikakone, Movetron, ERotic Saksasta ja Ysäri Discotown. Pirjo Kunelius

LVIS KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 7 APTEEKKI KESKELLÄ KAUPUNKIA AVOINNA JOKA PÄIVÄ MA-PE 9-20 LA 9-16 SU 12-15 Rautatiekatu 6 hyvää arkea läpi koko kesä 35:lta paikkakunnalta. p. 08 420 110 www.ylivieskanapteekki.fi •Kahvio •Huonekalut •270 myyntipaikkaa Olemme siisti ja tilava itsepalvelukirpputori Savarin alueella Pöytävuokra 25€/vk ja lisäviikot 20€ Järjestämme peräkonttikirppiksiä Meiltä kesällä myös siistipalvelu 7€/vk joka toinen lauantai 15.6., 29.6., 13.7., 27.7. ja 10.8. Lisätietoja henkilökunnalta Pitäähän kaupassa sentään ravintola olla. Verkkokauppamme halpahalli.fi palvelee 24/7. Paikkakunnat ja lounaslistat: halpahalli.fi Pöytävuokra 25€/vk ja lisäviikot 20€ Varaa myyntipaikkasi kätevästi netistä Meiltä myös siistipalvelu 7€/vk www.kirppisruusunen.fi tai numerosta 040 595 7281 Viljavarastontie 1, Ylivieska Aurinkoista kesää kaikille! Jo 50 vuotta hyvää aRkea. väari an. enkieoel- erauuudena alen istuoiös so unaja viohssa mä a. keali2.– ssa Ewn. us Prisma Ylivieska ma-la su 8-21 10-21 Prisma Kokkola 8-22 10-22 ma-la su Savarinkatu 9, 84100 Ylivieska • Prismantie 1, 67700 Kokkola PIENIIN SUURIIN MUUTOKSIIN Kodin Terra Kokkola AVOINNA MA-PE: 07.00-20.00 LA: 08.00-18.00 SU: 10.00-18.00

8 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 www.kalajokilaakso.fi Lukisiko kesälomalla jotain paikallista? Pietari Päivärinta (1827–1913) Lukemalla Kalajokilaaksossa asuvien tai kotoisin olevien kirjailijoiden tuotantoa voi huomata kuinka monipuolinen jokilaaksolainen mielenmaisema voi olla. Avuksi poimintana muutamia nykykirjailijoita ja heidän tuotantoaan. Monet ovat saaneet kirjailijapalkintoja ja ehdokkuuksia, mikä kertoo alan antamasta arvostuksesta ja tunnustetusta taidosta. Moni hyvä kirjoittaja on jäänyt turhan vähälle huomiolle. Ylivieskalainen kansankirjailija, lukkari, valtiopäivä- ja kirkolliskokousedustaja. 1800-luvun lopussa ja vuosisadan vaihteessa oli maamme suosituimpia kirjailijoita, käännetty 13 kielelle, verrattu Leo Tolstoihin. Päivärinnan kuvaukset toivat eurooppalaisen lukijan ulottuville uudenlaisen suomalaisen kansanihmisen. (Lähde: www.kirjastowirma.fi) Muita mainintoja: Helena Petäistö (s. 1950, Rautio) Maarit Verronen (s. 1965 Rautio) Kirjailija, jota lukevat sekä perinteisen proosan lukijat että tieteisfantasian ystävät. Romaaneissa, novellikokoelmissa ja kuunnelmissa on aineksia fantasiakirjallisuudesta, ja kuvaa usein tarkkailijoita ja ulkopuolelle jääneitä. Teoksia mm. Yksinäinen vuori, Pimeästä maasta ja Normaalia elämää. Verronen on saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon vuonna 2018, ollut kahdesti Finlandia-ehdokkaana, Runeberg-palkintoehdokkaana ja voittanut useita kirjallisuuspalkintoja. Anne Vasko (o.s. Peltola, s. 1969 Kalajoki) Kuvittaja ja lastenkirjailija. Vaskon kuvittama ja kirjoittama Jellona Suuri (2010) sai Rudolf Koivu -palkinnon ja oli ehdolla Finlandia Junior -palkinnon saajaksi. Vaskon kuvittama ja Kaisa Happosen kirjoittama lastenkirjan Mur, eli Karhu (2016) on käännetty yli kymmenelle kie- Anne Vasko. VEIKKO SOMERPURO Heikki Niska. ESSI KOIVULA Maarit Verronen. TAMMI lelle. Viimeisin julkaisu Mur ja tähti (2019). Kirjoittanut paljon itse ja kuvittanut muun muassa Kirsi Kunnaksen, Heli Laaksosen ja Johanna Venhon teoksia. Heikki Niska (s. 1961 Kalajoki) Hannele Lampela (o.s. Järvelä, s. 1982 Ylivieska) Elias Koskimies (s.1974) Koskimies asui lapsuuden ja nuoruuden Sievissä. Elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja (mm. kansainvälisesti huomioitu lyhytelokuva I’ve Only Just Begun.) Julkaissut lyhytproosakokoelman Korusähkeitä ja romaanin Ihmepoika (2014). Mainio omakohtainen romaani kuvaa erilaisen nuoren pojan elämää 80-luvun Pohjanmaalla pienellä paikkakunnalla, ja perhettä kohtaavan tragedian vaikutuksia. Kirjoittanut useita lastenrunokirjoja, tanka- ja haikurunoja, gayrunoja sekä murrerunoja. Vuonna 2017 ilmestyivät teokset Solisevaiset, joka sisältää haikuja ja tankoja, sekä lastenrunokokoelma Lystisaaren kesä. Julkaissut runoja myös salanimellä Petri Karhusalo. Varpu Vilkuna-Uusitalo (1951–2014) Nivalalainen kirjailija ja toimittaja. Julkaisi viisi nuortenkirjaa ja lastenkirjan, sekä runoja, näytelmän ja oopperalibreton. Oli nuortenkirjoistaan kaksi kertaa ehdolla Topelius-kirjailijapalkinnon saajaksi ja kerran Kirjapöllö-palkinnon saajaksi. Kirjoittanut suositut Prinsessa Pikkiriikki -lastenkirjat. Uusin kirja Prinsessa Pikkiriikki ja huutava vääryys (2019). Lampela sai tänä keväänä Kaarina Helakisa -palkinnon. Tanja Kaarlela (s. 1975 Nivala) Nivalalaisen kirjailijan teemat liikkuvat syrjäytymisen ja selviytymisen haasteissa, ja hän kuvaa karua arkea realistisesti. Menneen talven lumi (2014) kertoo lämmöllä pienen kylän nuorista, ystävyydestä, kylien tyhjenemisestä ja uusien aatteiden kohtaamisesta. Muita romaaneja Saara (2013), Lasissa on tyttö (2017) ja Noutaja (2017). on julkaissut useita Ranskan ja Euroopan kulttuuria ja yhteiskuntaa avaavia teoksia ja matkakirjoja. Terttu Autere (s. 1941) toimi pitkään Ylivieskassa opettajana, ja on julkaissut useita romaaneja ja dekkareita, joita kuvataan nostalgiseksi hyvänmielen kirjallisuudeksi. Eero Pokelalle (s. 1944, Sievi) on myönnetty kirjailijaprofessorin arvonimi. Pauli Kallio (s. 1960, Nivala) on sarjakuvakäsikirjoittaja, joka on tehnyt yhteistyötä monien piirtäjien kanssa, ja saanut Puupää-palkinnon 1994. Tuomas Myllylä (s. 1986, Merijärvi) on sarjakuvantekijä, jonka albumit käsittelevät tieteis- ja historia-aiheita. Lisää paikallista luettavaa mm. Ylivieskan kirjaston verkkosivuilta ”Ylivieskalaisia kirjailijoita”, johon on kerätty omakustanteita ja pienkustantamojen julkaisemia teoksia. Merja Nevalainen

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 9 Kesällä sisustetaan sisällä ja ulkona! HAUTAKIVET HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta1936. YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Myös kaiverrukset ja entisöinti. Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska www.ylivieskankivihiomo.fi puh.Puuhkalantie 08-410 6300, fax 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi 5, 08-410 84100 Ylivieska • P. (08) 410 6300 PYSYVÄÄ JA EDULLISTA VUOKRA-ASUMISTA YLIVIESKASSA Kauttamme myös opiskelija-asunnot KÄY TUTUSTUMASSA VUOKRATTAVINA OLEVIIN KOHTEISIIN OSOITTEESSA www.ylivieskanvuokraasunnot.fi YLIVIESKAN VUOKRA-ASUNNOT OY Pl 192, Juurikoskenkatu 6, 2. krs, 84101 Ylivieska Puh. 044 711 0800 YLIVIESKA Lounahome, Ollilanojankatu 2 • ma–pe 10–19, la 10–16 Reseptilääkkeet ja muut apteekkituotteet laajoista valikoimista kätevästi kauppareissulla Uusi apteekki palvelee: www.mondex.fi arkisin la su 8 - 21 9 - 18 10 - 18 045 7881 6306 Ratakatu 17, 84100 Ylivieska www.renta.fi P. 010 202 0700 savarinapteekki@apteekit.net TERVETULOA! p. 010 202 0700, savarinapteekki@apteekit.net

10 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 YLIVIESKAN KESÄÄ Seuraa ilmoittelua! www.visitylivieska.fi www.ylivieska.fi YLIVIESKAN KULTTUURIPALVELUT KOTISEUTUMUSEO PUUHKALAN TAPAHTUMIA MUITA KESÄN TAPAHTUMIA MUSEO & KESÄKAHVILA KERTTU Puuhkalantie 6 Avoinna 6.-28.7. la-su klo 11-15. HELAALAN MYLLYKAHVILA Kauppakatu 12 Avoinna 14.6.-7.8. ma-pe klo 10-17, la 10-16, su 12-16. Suljettu 20.-23.6. 15.-16.6. LYSTIÄ LAPSILLE www.ylivieska.fi/lystialapsille 15.6. klo 11-13 Taidetyöpaja - 2 € / hlö, ilmoittautuminen 5.6. mennessä kulttuuri@ylivieska.fi tai tekstiviestillä 044 429 4354. 15.6. klo 13-14 Musiikkisatu “Muurikki ja metsän väki” - vapaa pääsy. 16.6. klo 11-15 Nellin ja Niilon Pellepuisto - 2 € / hlö. 7.-8.6. SUN PAMPAS www.ylivieska.fi/sunpampas Liput www.ticketmaster.fi ja Kulttuurikeskus Akustiikasta. 26.6.-7.8. KESÄILTOJEN KESKIVIIKKOTORIT KAUPPATORILLA Myyjiä, esiintyjiä ja yhdistysiltoja. 30.6. KURKKULAULUKURSSI JA -KONSERTTI SAULI HEIKKILÄ Kurssi klo 12-14, maksu 30 € (sis. konsertin), sitovat ilmoittautumiset 20.6. mennessä pienihuone@kolumbus.fi. Konsertti klo 15. HISTORIAN HAVINAA-HETKET MUSIIKIN JA KAHVIN KERA klo 13 7.7. Asta Vähäpassi - Rautateiden tulo Ylivieskaan 14.7. Lauri Pälli - Esitelmä Simo Pällistä 21.7. Talotohtori Panu Kaila - Perinnerakentaminen 28.7. Kati Pehkonen - Ylivieskassa ei kuoltu näläkään Nälkävuosi 1867-1868 sanomalehtikirjoitusten valossa 28.6. PIETARI PÄIVÄRINTA-SEURAN JUHLA Helaalan Myllykahvilassa klo 18. 2.-3.8. YLIVIESKAN MYLLYMARKKINAT & RIESKABLUES Myllyaukiolla ja Savisillan kupeessa markkinahumua ja musiikkia. Ilmoittautumiset ja lisätiedot krista.palola@ylivieskankuula.fi 29.8. TAIDEFEST - TAIDETTA KAUPUNGISSA-PÄIVÄ sunPAMPAS KAUPUNGIN PIENTALOTONTIT 2019 Tontteja Koskitanhuan alueella, Kurulassa sekä Olmalan alueella rakennettavan yhtenäiskoulun läheisyydessä. KAUPUNGIN LASTEN LIIKENNEPUISTO PIENTALOTONTIT 2019 Torikatu 6. 044 429 4221. Avoinna 3.6.-10.8. ma-pe 10-19 ja la 10-14. Sateella suljettu. Autoilu 4-10-vuotiaille. Maksu 2 €. YLIVIESKAN MINIGOLF Avoinna 3.6.-10.8. alueella, Tontteja Koskitanhuan ma-pe 10-20 Pelivälineet liikennepuistosta. Kurulassa sekä Olmalan alueella la-su 12-20 Pelivälineet Rose-grilliltä. rakennettavan yhtenäiskoulun Aikuiset 5 €. Lapset, opiskelijat ja varusmiehet 3 €. läheisyydessä. Sähköinen tontinvaraus Ylivieskan karttapalvelusta https://ylivieska.karttatiimi.fi/ YLIVIESKAN KAUPUNGINKIRJASTO Kyöstintie 4. 044 429 4271. kirjasto@ylivieska.fi Lisätietoja Maanmittausinsinööri Maria Puranen Avoinna 13.5. - 11.8. ma, ti, to, pe 12-19 ja ke 10-18. Kirjastoauto ei liikennöi 1.6.-11.8. Anne Järvitalon valokuvanäyttely kesäkuun ajan KESÄN SPORTTIPÄIVÄT MA-TI 24.-25.6. Klo 10-12 Ojakylän koulu Klo 13-15 Niemelän koulu KE-TO 26.-27.6. Klo 10-12 Raudaskylä, Rauskin puisto Klo 13-15 Vähäkankaan koulu PE 28.6. Klo 10-14 Rannan koulu Tutustu uuteen verkkokirjastoon! tiekko.finna.fi TIEKKÖ KIRJASTOT - LIBRARIES KE SÄN -50% SA LIV U OR PYÖRÄILYKAMPANJA YLIVIESKA-ALAVIESKA 1.5.-30.9. PYÖRÄILY- JA KÄVELYKAMPANJAT YLIVIESKAN KAUPUNKI Laita laatikossa olevaan vihkoon päivämäärä ja nimesi. Merkitse vihkoon myös onko suorituksesi tehty pyöräillen vai kävellen. Max. 1 suorituskerta/päivä/laatikko YLIVIESKAN KILOMETRIKISA 1.5.-22.9. 24.8. WERNERIN LENKKI Pyöräilytapahtuma Johan Werner Kankkosen muistoksi. Lisätietoja tapahtumista 044 4294 472 www.ylivieska.fi/liikuntapalvelut Ylivieska – Kasvun kaupunki Luontoseikkailua Pohjanmaalla to 29.8. klo 20 YLIVIESKAN KAUPUNKI Luontokuvaaja, Pepe Forsberg Kyöstintie kirjailija 4, 84100 Ylivieska KESÄN VESIJUMPAT KE 5.6., KE 12.6. ja KE 19.6. klo 8:30-9:00 ja klo 9:00-9:30 Ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon! T Lisätietoja Maanmittausinsinööri Maria Puranen AAMU-UINNIT JATKUVAT JUHANNUSVIIKOLLE SAAKKA! KE 6:30–8:30 O Sähköinen tontinvaraus Ylivieskan karttapalvelusta ylivieska.karttatiimi.fi KEILAHALLI Suljettu 30.5.-18.8. UIMAHALLIN AUKIOLOAJAT ma-to 13-20 pe 13-18 la 12-18 Lauantaisin suljettu 6.7. - 10.8. suljettu 15.-21.7. L u K p m

19 Liikuntaa, luontoa ja uusia tapahtumia Kalajoki on kiinnostava kokonaisuus paikalliskulttuuria, luontoa sekä monipuolisia palveluita JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

Pyhäjoki Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haap Ylivieska Nivala Kannus Sievi Haap Reisjärvi P Hi py jos hu riä vin Hilmantorin istuskeluun sopivat kiviportaat nousevat merimaiseman äärelle. Torin läheisyyteen on avattu pyöräliike Beach Bike Lybäck, ja Petri Vahlström esittelee liikkeen suurinta vuokrattavaa fatbike-pyörää. MERJA NEVALAINEN K alajoen Hiekkasärkillä ilmassa on raikkaita uudistuksia. Matkailualueelle tulee monipuolisesti uutta toimintaa, tapahtumia ja yrityksiä, ja olemassa olevat toimijat ovat kehittäneet tarjontaansa. Uusittu Hilmantori muodostaa Hiekkasärkkien ytimeen uuden oleskelualueen ja kaivatun keskustan. Kalajoen Matkailuyhdistyksen Visit Kalajoen toiminnanjohtaja Johanna Nakkula kertoo torin tarjoavan uudenlaisen mahdollisuuden ulkoilmatapahtumien järjestämiseen. – Meillä on iso kesänavajaistapahtuma ja Hilmantorin avajaiset kesäkuun alussa, jolloin torilla ja koko alueella on erilaisia tapahtumia ja paljon ohjelmaa, Nakkula kertoo. Tekemistä ja toimintaa tarjoavat palvelut kehittyvät Hiekka- ”Kansainvälinen kiinnostus Hiekkasärkkien monipuolistuvaa matkailualuetta kohtaan on kasvamassa särkillä nyt voimakkaasti, ja lähes kaikissa uusissa aktiviteeteissa on luonto tai liikunta vahvassa roolissa. Uusien liikuntatapahtumien lisäksi alueelle tulee useita toimijoita kuntosalista melonnan opastukseen. Pyöräily kasvattaa suosiotaan, ja alueen ulkoilu- ja pyöräilyreittejä kehitetään edelleen. HIEKKASÄRKKIEN ALUEEN tapahtumien määrä ja kirjo on kasvanut jo monena vuonna, ja kasvu jat- kuu. Kesäsesonkiin on muodostettu viikko-ohjelma, ja luvassa on useampia tapahtumia jokaiselle viikolle, joiden joukossa on myös uusia kuten musiikkifestari nuorille kesän alussa ja kansainvälinen koiranäyttely heinäkuussa. – Ruoasta kiinnostuneille on tulossa oma tapahtumansa Hilman lähiruokatori sekä lähiruoan teemapäivät elokuussa. Aluetta rakennetaan voimakkaasti. Laajin tämänhetki- my py se yk nis va räi ne Hi tet ett pa si H säk tus Hi va ka alu aa KU sär Viime kesänä Hiekkasärkillä toiminnan aloittanut pakopelejä tarjoava Sandscape – Escape Room Hiekkasärkät on avannut jo kolmannen pakohuoneen.

Siikalatva talo, Hotelli Rantakalla, Juusolanmäki, Hostel Retkeilijä, Hiekkasärkkien Majoituspalvelut, Huvihotelli Dyyni, Kalajoki Keskusvaraamo, Laaksojen kodit, Wesain Oy,camping Hiekkasärkät, Resort Kalajoen hiekat, . Haapavesi Nähtävyydet ●● Kalajoen, Himangan ja Raution kotiseutumuseot, veteraanien pe- a oiki- Kärsämäki Nivala eisjärvi on Hiluo- Majoitus ●● Kylpylähotelli Sani, Tapion Tupa, Irish House, Hotelli Lokkilinna, Safari- Oulainen ää. KALAJOKI Haapajärvi Pyhäjärvi rinnehuone, Sahanjohtaja Oskari Santaholman vuonna 1912 Plassille rakennuttama jugendhuvila Havula sekä Kalastusmuseo ja Fiian mökki. ●● Plassi – Kalajoen vanha kaupunki, Rahjan saaristo, Kallankarit eli Maakalla ja Ulkokalla, Meriluontokeskus. ●● Maakallan kirkko, Kalajoen kirkko, Raution kirkko, Himangan kirkko, Kalajoen ortodoksinen rukoushuone. ●● Tapion Tupa, ruokailu-, kokous- ja lomapaikka, Keramiikka Isopahkala ja Kahvila Seili, Tyngän Mylly, Galleria Kivitupa, Lasiateljee Heikki Ulvi, Lasitaide Auli Ojala, Taidetekstiili Ateljee Nina Fors, Turkisateljee T&E Isopahkala, Pikkuiivari/Käsityötupa, Särkkäin Korukivi Esko Heikkinen Design, Birgitin Paja, Kalajoen Käsityökeskus, Kotihiiren tupa, Tyngän Antiikki makasiini, Vanhan pihan antiikki, Kaljaasi Ansio, Lohilaakson korumyymälä, Meritaru, Vääräjoen Elämystila. • • • • • Riisit Nuudelit Säilykkeet Pakasteet Tuoreet vihannekset ja hedelmät Facebook: Sawasdee’s Shop Line ID: Lastikka12 P. 050-5570264 Tuohitie 6, 85100 Kalajoki Pyöräretki vai pakopeli? pyöräilymaastot. Ne ovat aivan huippuluokkaa. Viime heinäkuussa Hiekkasärkillä toiminnan aloittanut Sandscape -yritys tarjoaa kävijöille pakopelielämyksiä. Keväällä Sandscape avasi jo kolmannen pakohuoneen. – Pakopeli on ennen kaikkea elämys, jossa pääsee irti arjesta, ja joka herättää mielikuvitusta. Asiakkainamme on paljon varsinkin työyhteisöjä, kertoo Kari Kiviaho. Palvelu sopii lähes kaikille ikään ja kuntoon katsomatta. Myös lapset ovat eteviä ratkomaan ongelmia. Pelaamaan saapuville asiakkaille kerrotaan pelin juoni, jonka mukaan he lähtevät etsimään huoneesta vihjeitä ja vastauksia. Pelin tarkoituksena on päästä pakenemaan huoneesta tunnissa. Sandscape on Kiviahon ja Päivi Törnvallin perustama yritys. Lähtökohtana oli saada Hiekkasärkille ympärivuotista, kaikille sopivaa viihdettä. nen matkailuhanke on Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n johdolla kehitettävä merellinen sekä matkailua että paikallista virkistyskäyttöä palveleva Marinan alue, ja lisäksi Hiekkasärkkien ytimeen on kesäksi valmistumassa lisää majoitus- ja liiketiloja. Kansainvälinen kiinnostus Hiekkasärkkien monipuolistuvaa matkailualuetta kohtaan on kasvamassa, ja tänä kesäkautena alueelle on tulossa esimerkiksi aasialaisia ryhmiä. tumien muodossa. Visit Kalajoen myynti- ja markkinointipäällikkö Heidi O’Gormanin mukaan matkailun yhteydessä kulttuurin käsite on laaja, ja siihen lukeutuu myös rannikon luontoon sopeutunut elämäntapa, joka tulee hyvin esiin Meriluontokeskuksessa. – Meillä on myös monta kulttuuritoimijaa, joilla on vahvat perinteet, kuten kesäteatteri Willi Lakeus, jonka ohjelmistossa on ajankohtainen näytelmä Ehtoolehdon sankarit. Tapion Tuvalla on jatkuva vaihtuva taidenäyttely, ja Keramiikkapaja Iso-Pahkala on erityinen kulttuurimiljöönsä, O’Gorman mainitsee. Matkailuyhdistys Visit Kalajoki ja Kalajoen Hiekkasärkät Oy pitävät tärkeänä Kalajoen sivukyliä omine leimallisine piirteineen ja palveluineen. Lomalaisia ohjataan nauttimaan kesästä ja maaseutuidyllistä kylille, sekä monipuolisia palveluita tarjoaviin keskustaajamiin Kalajoelle, Himangalle ja Rautioon. – Kalajoki on hieno kokonaisuus luontoa, paikalliskulttuuria sekä monipuolisia palveluita, O’Gorman toteaa. Avoinna ma-pe 10.00-18.00 la-su 12.00-18.00 www.valkeavesi.fi KESÄKAHVILA VANHA AAPISKUKKO avoinna 2.7 - 4.8.2019 klo 11-20 KALAJOKI 0400 851 981 www.itujaelo.fi ua It Hiekkasärkillä on avattu uusi pyöräliike Beach Bike Lybäck, jossa voi vuokrata, ostaa tai huollattaa polku- ja sähköpyöriä. Sen yrittäjänä toimii Marvin Kiviniemi. Liikkeessä on vuokralla ja myynnissä tavallisia ja maastopyöriä, fatbike- eli läskipyöriä, sekä sähköpyöriä, ja on tarjolla yksi tandempyöräkin. Myynnissä on varusteita, pyöräilyvaatteita ja varaosia. – Kalajoella on monia pyöräilyreittejä ja aivan loistavat KULTTUURI JA TAIDE näkyvät Hiekkasärkkien alueella erityisesti tapah- Avattu Thai-Aasian ruokakauppa! elä m ään Merja Nevalainen TOIVOSEN ELÄINPUISTO JA MUSEOKYLÄ KÄLVIÄLLÄ avoinna 12.5.-25.8 2019 Tervetuloa viettämään hauska retkipäivä eläinpuistolla ja museolla isommallakin porukalla. Näyttelyitä useassa talossa ja työnäytöksiä viikoittain museoalueella. Käsityöläispäivä Eläinpuiston pihapiirissä 15.6.2019 Tule ihastelemaan uusia eläinvauvoja! www.elainpuisto.fi  06 8351190, 045 236 2433, 0500 666 535 Salmun Maatilamatkailu – Avoinna ympäri vuoden – Hyvätasoisia mökkejä maaseudun rauhassa Kalajoella! Seppo 040 5380 347, Niina 040 706 7368 www.salmunmaatilamatkailu.com

Kalajoki ollut Suomen paras harjusjoki KA Kalajoen vesistöalueella sisämaan ja rannikon kalatalousalueiden yhdistyminen on alkanut hyvässä hengessä Kalajoen vesistöalueelle on muodostunut yksi yhtenäinen kalatalousalue latvapuroilta ja sivujoista merelle saakka. Vuoden alussa voimaan astuneen lakimuutoksen keskeinen tavoite on hoitaa vaelluskalavesistöjä kokonaisuuksina latvoilta kylän merirajaan asti. Uuden kalatalousalueen hallituksen puheenjohtaja, kalajokinen Teemu Sauvula kertoo lakimuutoksen tavoitteena olevan kalastusalueiden vähentämisen ohella tehostaa kalatalouden kehittämistä. Uusi kalatalousalue tekee koko vesistöaluetta koskevan käyttö- ja hoitosuunnitelman, sekä järjestää jokialueen kalastuksen ja sen valvonnan. – Aloitamme rakentamaan uutta hoitosuunnitelmaa vanhojen pohjalta. Vanhastaan kalastuskulttuuri sisämaassa ja jokisuulla on erilainen, mutta on ollut kiinnostavaa tutustua uusiin ihmisiin ja latvajoen kalastukseen. KALATALOUSALUEEN yksi tärkeimmistä tavoitteista on saada pidettyä vaellussiian luonnonkanta elinvoimaisena ja uuden kalastuslain puitteissa mahdollistaa siialle vapaa nousumahdollisuus. Siika kyllä nousee jokeen, mutta luonnonkudusta onnistuu vain noin 1–10 prosenttia vuosittain. Kalajoen veden laatu on parantunut, mutta mädin keruu ja siian istutukset jatkuvat. – Suurin ongelma on veden juoksutus ja vedenkorkeuden sekä virtaaman vaihtelu. Kalatalousalueen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Järjestöaktiivisuutta tarvitaan sekä vapaa- ajan kalastajien että ammattikalastajien puolelta, ja erityisesti nuoria aktiiveja kaivataan toimintaan mukaan. Esimerkiksi kirjolohen istutukset Kalajokeen on toistaiseksi lopetettu, mutta toiminnalle on olemassa puitteet ja lupamyynti. – Tarvitaan vapaa-ajan kalastajia, jotka hoitaisivat istutuksen, mikä sinänsä ei ole aikaa vievää. NIMENSÄ MUKAISESTI Kalajoki on historiallisesti ollut erinomainen kalastusjoki. Lohta joesta on pyydetty 1500-luvulta asti. Sauvulan mukaan meritaimenen kutevaa kantaa joessa ei enää ole, ja viimeisten lohien tiedetään nousseen jokeen 2000-luvun alussa. – En usko, että lohi enää nousee. Mutta harjuskanta on edelleen, ja perinnetiedon mukaan Kalajokea on ennen patoamista pidetty Suomen parhaana harjusjokena. Jokisuulla taloudellisesti ja kulttuurihistoriallisesti tärkein laji on Sauvulan mukaan nahkiainen, ja joessa on Suomen paras ja edelleen vahva nahkiaiskanta. – Kalajoella on mahtavia kalastusmahdollisuuksia, kuten lohen vetouistelu rannikolla. Täällä on paljon potentiaalia, ja myös sisämaassa on monenlaista vapaa-ajankalastusta. Valtion kalastonhoitomaksun lisäksi mahdollisesti tarvittavat kalastusluvat saa tänä kesänä aiempien kalastusalueiden mukaan, sillä lakimuutoksen käytännön vaikutukset ovat vielä kesken. Merja Nevalainen Kesän maalit Värisilmästä! € ... lomatunnelmissa! lomatunnelmissa! ... Lounas noutopöydästä. Tarjolla joka päivä klo 12-16. 72 90 9L, valk. Pouta-talomaali Tekstiilit ja uusimmat välineet, kengät sekä tarvikkeet peliisi ja vapaaaikaan. Par73 Koko kauden loistokunnossa oleva golfkenttä. Par3 Pay&Play -kenttä ”kaikki pelaa”. Tervetuloa tutustumaan! Kalajokigolf, Tiitaival 59, Kalajoki Hiekkasärkät Caddiemaster p. 010 505 5510 kalajokigolf@kalajokigolf.fi www.kalajokigolf.fi Ja mitä ikinä maalaatkin, Värisilmästä saat asiantuntijan neuvot kaupanpäälle! Leipurintie 1, 85100 KALAJOKI ☎ (08) 463 100 Palvelemme: ma-pe 8.30-17.00, la 9.00-13.00 www.varisilma.fi Koko perheen RUOKAPAIKKA KALAJOEN KESKUSTASSA Kalajoentie 10 . www.mammaleone.fi

! ttä ”. ! KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 15 Avoinna 31.5.-20.6. MA-TO KLO 11-21 PE KLO KLO 11-22/24 LA KLO KLO 09-24 SU KLO KLO 09-21 21.6.- 4.8. avoinna JOKA PÄIVÄ KLO 09-24 HAVULA JA MUSEOKAHVILA Avoinna 7-9.6 sekä 15.6-4.8 su-pe 12-17 (18), La 12-15 (16) Sisäänpääsymaksu 5 €, kierrokset vain tasatunnein Muina aikoina sopimuksesta, puh: 044 4691 874 Virta-Salin Kesäkuun konsertti Pe 7.6 klo 18 Romina Bianco &Tango De Norte Latinalaisen Amerikan kauneimpia lauluja Romina Bianco (Argentina) laulu Sami Pirttilahti, Bandoneon Wille Westergård, piano Liput 20 € Heinäkuun konsertit 17.7 klo 19 Laura Mäkitalo & Maarja Plink yhteistyössä Kalajoen Seurakunta Ohjelma 10 € 27.7 klo 18 Kalajoen laulukurssin päätöskonsertti yhteistyössä Kalajoen Kristillinen opisto KESÄN AVAUS HILMANTORILLA Pe 7.6 klo 14 Laula kanssain Yhteislaulumatinea Kotkan ruususta Dingon hitteihin Laulattajana Jari Puhakka La 8.6 klo 14 – 20 Hilmantorin avaus klo 14 Ikärajaton päihteetön tapahtuma Hiekkasärkkien sydämessä, vapaa pääsy - Toimintapisteitä, mm. 4H / MeWeArt – Ilmamuraalit klo 13-15 Bändi-skaba klo 15-20 SAVE, Mikaveli, Lucas klo 19 Jannika B - Yhteistyössä Lions-järjestö, Kalajoen Matkailuyhdistys Su 9.6 klo 10-13 Toripäivä Kalajoki Akatemia Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki kalajoki.akatemia@kalajoki.fi 044 4691 874 KESÄ 2019 Teatteria Havulassa (Teatteri Tie-vierailee ) Ti 25.6 klo 10-14 Teatterityöpaja (kaikille avoin ) Ke 26.6 klo 14 Henkilö V. ja Harakka Vinsentti sirkuksessa avoin koko perheen teatteriesitys Havulan taidepiha ti 28.7-pe 31.7 klo 13-15 Maalausta, grafiikkaa,puutöitä ja keramiikkaa. Ohjaajina Else Takkunen, Rosa Pisilä, Juha Peltola Maritta Lindberg ja Tiia Amperla VENTELÄN TORIPÄIVÄT la 25.5/ la 29.6/ la 27.7 Ti 4.6 klo 17-19 Sarman taidetyöpaja Puukaiverrus ja puupiirros – avoin - IRISH HOOLEY 4.-7.7.2019 https://irishhooley.fi Troda /Lyres of the Dunes / Vuo / Korpiket/The Rodwell Incident / Mike Mc Loud / Adaya / The Green Cottage / Band o Shysters / Joel Anderson& Paddy Lawless / Slaite Karelia / Seanduines / The Greenlights Irish Dancer Cre / Sí Bheag, Sí Mhór, / Brighid / Jani Autio Harri Mäkipää / Rich Raja-Aho / Jari Sirniö Camus Calla – Monimusiikkia meren äärellä 7.-10.8.2019 Ke 7.8 19 Himangan kirkko, Tuhat vuotta musiikkia To 8.8 klo 18 VirtaSali, Junat ; Black and White Angels Ensemble Pe 9.8 klo 18-20 Pohjankylän koulu, Musiikillinen polku, ääninäyttely La 10.8 klo 8.30-15.30 Kaljaasi Ansio, Maakallan kirkko, lintujen laulua ja musiikkia Lore Lixenberg, Mezzo sopraano, Iso-Britania Adrian Mantu, sello, Irlanti Werner Durand, saxofonit, puhaltimet Anne-Marie O’Farrell, harppu Lotta Rautakorpi, ilma-akrobatia Timo Kinnunen, harmonikka mukana myös Fermaatti-kuoro johtajanaan Emma Räihälä Kalajoki Film fest 4.-7.7.2019 To 4.7 Sandy Kelt Pe 5.7 Café Beach Rose /Sandy Kelt / Lohilaakso / Surffarin terassi La 6.7 Sandy Kelt /Surffarin terassi/ Café Beach Rose/Lohilaakso Su 7.7 Isopahkalan Savipaja, päätöskonsertti klo 14, Sandy Kelt päätös ilta 29.8-1.9 Portugalilaisia elokuvia Kino-Virrassa - Kokeellisia elokuvia, Dokumennteja, Animaatiota, Opiskelijoiden elokuvia, Fiction, Workshops La 31.8. klo 13-15 Hilmantorilla MeWeArt -yhteisötaidepaja ILMAMURAALIT Ulkoilma elokuvanäytös klo 21 Hilmantorilla

KA Kalaj Kan A M ● N ● Valtteri Saukko, Helinä Koskela, Kirsi Kääntä, Raili Kärkinen sekä muut Hannulan kotiseutumuseo ry:n aktiivit järjestävät Alavieska-päiville ja koko kesälle monenlaista kotiseutu- ja kulttuuriohjelmaa. MERJA NEVALAINEN Alavieskan kesässä juhlitaan s l P m t 140-vuotiaan Alavieskan kulttuurikesässä on teatteria, taideleiri ja musiikkia sekä monia näyttelyitä ja perimätiedon keruuta A lavieskassa järjestetään kunnan 140 vuoden kunniaksi isojen virallisten juhlallisuuksien sijaan paljon pieniä erilaisia tapahtumia, joihin ja joiden tekemiseen kuntalaiset voivat osallistua. Juhlat jalkautuvat ihmisten pariin ja lomittuvat muun kesäisen kyläja kulttuuritoiminnan teemaksi. – Juhlateema on näkyvillä myös Alavieska-viikon tapahtumissa, ja pieneksi kunnaksi meillä on paljon erilaista näyttelyä, konserttia, ruumiin kulttuuria ja yhteisöllistä toimintaa, kertoo kirjastotoimenjohtaja UllaMari Kivi. HANNULAN KOTISEUTUMUSEO ry:llä on myös oma 15-vuotisjuhlavuosi, ja puheenjohtaja Kirsi Kääntä kertoo sekä kunnan että Hannulan talon toiminnan historian olevan esillä kesän tapahtumissa. Kotiseutumuseo on järjestänyt esimerkiksi kilpailun, jossa teemana ovat uudet alavieskalaiset sananparret, ja Alavieska-päivillä toisena teemana on Meijerin tarina. Kuva-artesaani Valtteri Saukko järjestää Hannulan talolla kesäkuun lopussa kaksipäiväisen taideleirin. Aikuisille ja nuorisolle suunnatulla leirillä on teemana Alavieska 140 vuotta, ja Saukon ohjaamana leiriläiset tekevät talon pihaniitylle tienvarteen isot kyltit, joissa juhlistetaan kuntaa. – Opetan ensin käytettäviä tekniikoita, ja ideoimme yhdessä aiheet. Osallistujat saavat tehdä myös omia pienempiä teoksia, joista kokoamme näyttelyn Hannulan talolle Alavieska-päivien ajaksi, Saukko kertoo. Alavieskan kulttuurikesässä on tulossa muutakin kiinnostavaa. Kansainvälisen, runsaasti eri maissa konsertoineen sellistin Olli Varosen soolokonsertti on Alavieskan kirkossa Alavieska-päivien aikaan. Kirjastoon saadaan heinäkuuksi alavieskalaisen taiteilijan Valo Verrosen näyttely. Merkittävän lisän Alavieskan kulttuuritarjon- taan tuo Teatteriyhdistys Vihreän Valon kesäteatterinäytökset Linnakalliolla. NUORIA INNOSTETTIIN osallistumaan juhlavuoteen Olen ylpeä alavieskalainen -valokuvakilpailun avulla ja kilpailun parhaimmisto on kesällä esillä näyttelynä kirjastossa. Alavieskan museon remontti on valmis ja kesäksi näyttelyesineet ja museoirtaimisto siirretään takaisin, ja museoon tullaan kokoamaan vaihtuvia näyttelyitä eri teemoilla. – Idyllisessä hirsirakennuksessa on kaksi tupaa, ja toiseen on mahdollista kehittää yhteisöllinen tila, jossa voisi järjestää esimerkiksi akustisia konsertteja, kirjastotoimenjohtaja Ulla-Mari Kivi kertoo. Alavieska-viikon suurimpia kävijämääriä tulee saamaan suosiotaan hyvin kasvattanut lauantain markkinapäivä sekä kesäillan ja -yön tapahtumat ja tanssit, jolloin keskusta täyttyy toisiaan tapaamaan tulleista rupattelevista ihmisistä paikkakunnalta, naapurista ja kauempaa. Merja Nevalainen ”Hyvä reuhakas teatteriryhmä” Linnakallion kesäteatterilla Taluskylällä on pikkuhiljaa otettu tekstiä haltuun. Ray Cooneyn farssia Hulvaton hotelli harjoittelevat näyttelijät ja ohjaaja, jotka eivät ole aiemmin juuri tällä porukalla teatteria tehneet. Linnakallion Tiina Ojakangas ja Kalajokilaakson alueen teatteriharrastajat perustivat talvella uuden teatteriyhdistyksen, ja teatteri Vihreä Valo sai kesän näytelmän ohjaajaksi Ahti Ahosen, Oulun kaupun- ginteatterin johtajan tehtävästä eläkkeelle jääneen ammattilaisen. – Sanoisin, että tässä on teatteri, jolla on edessään loistava tulevaisuus. Tämä on hyvä reuhakas ryhmä. Olen nyt nähnyt energian mikä näyttelijäporukassa on, ja olen luottavainen, että juttu onnistuu, sanoo tyytyväinen ja innostunut Ahonen. Näytelmä ja näyttelijäsuoritukset lupaavat hauskuutta ja hilpeyttä. Esimerkiksi Jarkko Pinolan komediallinen ener- gia lavalla on jo harjoituksissa aistittavissa. Ohjaaja kertoo Pinolan roolihahmon olevan varsin huseeraava ministeri, joka on päätynyt aivan liian henkilökohtaiseen tuttavuuteen oppositiopuolueen sihteerin kanssa. Käry on käymässä, tarvitaan poliitikon taitoja ja puhelahjoja, ja farssiksi menee. – Tämä on näytelmä, joka on tulvillaan vaihtoehtoisia totuuksia, Ahonen myhäilee. Merja Nevalainen L Jarkko Pinola ja ohjaaja Ahti Ahonen kesäteatteri Vihreän Valon alkukesän harjoituksissa. Linnakalliolle on luvassa hilpeää menoa Ray Cooneyn farssinäytelmässä Hulvaton hotelli.

aa. KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 17 MURSKETTA MYYTÄVÄNÄ! Pyhäjoki Siikalatva Merijärvi Oulainen Alavieska Kalajoki Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Reisjärvi Pyhäjärvi MURSKEET Janne 040 505 0168 LOUHINNAT Tuomo 040 038 2219 Teollisuustie 4, 85200 ALAVIESKA Matkailu- ja ravintola-ala odottaa maltillista kesämyynnin kasvua ALAVIESKA Majoitus ●● Linnakallion toiminta-alue, Lumikuru, Seo Motel Alavieska, Koivukoti Nähtävyydet ●● Hannulan kotiseututalo, Kalliokanava, Someronkylän museo, Verro- sen luhtiaitta, Alavieskan kirkko, Riihikirkko ja pahkakairkko Linnakalliolla, Tikkasen hautausmaalla Alavieskan 1. ja 2. kirkon muistomerkki, Pirtti-Villen Jumalan tulen kantajan hautamuistomerkki, Alavieskassa menehtyneiden Utsjoen evakkojen muistokivi, Järviojan kaivajien muistomerkki, Äiti muistomerkki, Ryökönkankaan aarnimetsä-luontopolku. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan jäsenkyselyn mukaan alan yritykset odottavat vuoden 2019 kesämyynnin kasvavan viime vuoteen verrattuna. Kaksi kolmasosaa yrityksistä odottaa kesämyynnille kasvua. Suurin osa niistä, jotka arvioivat kesämyynnin kasvavan edellisvuodesta, odottavat 2–3 prosentin kasvua. Ainoastaan noin 16 prosenttia yrityksistä arvioi kesämyynnin vähenevän edellisvuodesta. Matkailu- ja ravintola-ala on suhteellisen herkkä sään vaikutuksille. Liian kuuma, sateinen tai viileä sää aiheuttaa monille alan yrityksille ongelmia kesäsesongin aikana. MaRan järjestämässä matkailu- ja ravintola-alan seminaarissa toteutetun pikagallupin mukaan valtaosa alan yrityksistä piti liiketoiminnal- leen ihanteellisena kesäsäänä aurinkoista tai puolipilvistä säätä, joka on lämpötilaltaan 20–25 plusastetta. Ennuste koko vuodelle 2019 on varovaisen myönteinen. Yksi kotimaan matkailun kasvun suurimpia esteitä on palvelujen hintataso verrattuna suomalaisten suosikkilomakohteisiin. Korkeat työvoimakustannukset ja verot nostavat Suomen hintatason korkeaksi. Alavieskan kunta myy As Oy Alavieskan Sillankankaan rivitalohuoneistoja 5 kpl. ahtiksi oio. vian rktasta eiskaaa. Osoite: Virintie 5, 85200 Alavieska. Lisätietoja: www.alavieska.fi ja etuovi.com en keskustassa sekä sivukylillä. Uusille rakentajille ilmainen vesiliittymä. arel- Meiltä myös kaikki louhintatyöt, murskekenttien irroitukset, kaivinkonetyöt ja lavettikuljetukset TIL ARATKAISUT TIL ARATKAISUT TEOLLISUUSHALLIT LIIKER AKENNUKSET TEOLLISUUSHALLIT MANEESIT LIIKER AKENNUKSET KONEHALLIT M A N EH E SE IVTO S TA L L I T K O N EAUTOTALLIT HALLIT H E V O VAR S TA LASTOT LIT Vapaita omakotitontteja AUTOTALLIT VAR ASTOT Alavieska-päivät 8.-14.7.2019. Tapahtumia kaikenikäisille koko viikon ajan! Alavieskan markkinat 13.7.2019 klo 9-15. Katso koko ohjelma www.alavieska.fi Laadukasta kuivikerahkaturvetta Kaivukone- ja traktorityöt TUTUSTU UUTEEN MALLISTOON w w w. v i e s k a h a l l i . f i TUTUSTU UUTEEN MALLISTOON Alavieska, www. jukuturve.fi Markus p. 040 553 2919, Elina p. 044 342 0116 w w w. v i e s k a h a l l i . f i Rakentamisen luotettava kumppani vuodesta 1968 Rakentamisen luotettava kumppani vuodesta 1968 HALLE JA ALAVIE SKASTA JO HALLE JA ALAVIE SKASTA VUODE JO N AJAN 50 50 VUODE N AJAN VIESKAN ELEMENTTI OY 85200 Alavieska 08 430 9200 VIESKAN ELEMENTTI OY 85200 Alavieska 08 430 9200

KA M Trail Run Korkatti kuuluu Aakonvuoren suurimpiin kesätapahtumiin tänäkin kesänä. SEPPO AHO Aakonvuoren tapahtumakeskus taipuu moneksi T S 8 Koko perheen liikunta-alue rakennuksineen on Haapaveden järjestöjen talkootyön voimannäyte H aapaveden Korkatiin, Aakonvuoren juurelle on kasvanut kokonainen tapahtumakeskus. Haapaveden Ampumaseuran, Haapaveden Moottorikerhon, Haapaveden Urheilijoiden, Haapaveden Reserviläisten ja Haapaveden kaupungin yhteishanke Aakonmaja oli todellinen alkusysäys alueen toiminnan voimakkaalle kasvulle. – Aakonvuori ry:n ideana on mahdollistaa puitteita eri järjestöille ja eri tapahtumiin. Aluetta pyritäänkin aktiivisesti kehittämään tarpeiden mukaan. Aakonmaja ei ole pelkästään perustajien käytössä, vaan tiloja voivat vuokrata myös ulkopuoliset, kertoo Aakonvuori ry:n hallituksen puheenjohtaja Pauliina Valkovirta. ALUEEN ERI projekteihin Aakonvuoriyhdistys on saanut rahoitusta ELYkeskukselta ja Keskipiste-Leaderiltä. Hankkeet, joista suurimpana kesällä 2014 käyttöön vihitty Aakonmaja, ovat eri yhdistysten ja seurojen talkootyön voimannäytteitä. Monenlaisten urheilukilpailujen lisäksi alueella on pidetty jo kymmenittäin erilaisia tapahtumia, joista suurimpana kahdet ProForestmetsäalanmessut vuosina 2017 ja 2019. Korkatin kuuluisan latuverkoston lisäksi alueella toimii JM-luokan ajoihin soveltuva rata, kaksi erimit- taista polkujuoksureittiä, kiintorastiverkosto, 18-väyläinen frisbeegolfrata sekä ampumarata. Vanha kuuluttamo on saanut myös komean kasvojenkohotuksen uudella kuuluttamo- ja ajanottorakennuksella. ALUETTA ON rakennettu niin urheiluun kuin myös koko perheen liikuntaan ja ulkoiluun soveltuvak- ”Aakonmaja ei ole pelkästään perustajien käytössä, vaan tiloja voivat vuokrata myös ulkopuoliset si paikaksi. Pauliina Valkovirran mukaan alue ja sen monipuolinen maasto tarjoavat valtavasti mahdollisuuksia. Alueelle valmistui loppukesästä 2018 leikkikenttä sekä Aakonvuoren päälle metsäkirkko, joka vihittiin käyttöön kevättalvella 2018 yhtenä osana Haapaveden seurakunnan piispantarkastusta. Vaikka alueen toiminta on jo nyt monipuolista ja vilkasta, ei Aakonvuoren tapahtumakeskus ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Tämän hetken suurin kehityskohde on 1980-luvun alusta asti Korkatissa toiminut ampumarata, joka otettiin uudelleen käyttöön kymmenen vuoden tauon jälkeen vuonna 2014. Ampumaratahanke nytkähti eteenpäin Keskipiste-Leaderin hallituksen esittäessä 55 443 euron tukea Haapaveden Riistanhoitoyh- distykselle Korkatin ampumaurheilukeskuksen kehittämiseen. Jo olemassa olevien ampumakatosten kunnostustöiden lisäksi alueelle rakennetaan myös uusia ampumamelun leviämistä estäviä ampumakatoksia sekä korotetaan suojavalleja. Saman hankkeen nimissä alueelle rakennetaan myös ampumahiihto- sekä jousiammuntapaikka. Seppo Aho HAAPAVESI Majoitus ●● Hotelli-Ravintola Haapakannel, Kylpyläsaari, Pekan Pirtit, Ruustinnanhovi, Villa Korkatti, Haapaveden Opisto. Nähtävyydet ●● Haapaveden kirkko, Haapave- den koulumuseo, Lönninkartano, Myyrilän museo, Paakkila, Hiihtäjäpatsas, Ainalin lintujärvet. Pyhäjoki Siikalatva Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Reisjärvi Aakonmaja sekä kuuluttamo- ja ajanottorakennus on rakennettu talkoilla. Pyhäjärvi

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 19 TEE VILLI RETKI RANUALLE Monipuolinen tilauskartano Oulaisissa, Pohjois-Pohjanmaalla. Varaa yksityis- ja yritystilaisuutesi meiltä. Meillä myös majoitut viihtyisästi idyllisen maalaismaiseman keskellä. RUOKINTANÄYTÖKSET PÄIVITTÄIN Karhut ja jääkarhut klo 12.30–13.00 • ilves, susi tai ahma klo 14.00–14.20 • kotieläinpuiston eläimet klo 14.30–15.00 • saukot klo 16.40–17.00 Tervetuloa! Törmänhovi Saukontie 12 86300 Oulainen P. 040 769 5274 info@tormanhovi.fi www.tormanhovi.fi AVOINNA JOKA PÄIVÄ 1.6.–31.8. klo 9–19 1.9.–31.5. klo 10–16 www.ranuazoo.com KESÄN ELÄMYKSELLISIN MAJOITUSPAKETTI! Igluyö järven rannalla + liput eläinpuistoon arcticfoxigloos.com YÖVY ELÄINTEN NAAPURISSA Lomakylä Gulo Gulo, www.gulo.fi RanuaZoo Camping Jos kesälomalla sattuu tapaturma, TerveysHelpin etälääkärin kautta saat näppärästi apua läheisellesi! Kun sinulla on TerveysHelppi-sovellus valmiina puhelimessasi, saat heti yhteyden terveydenhoidon ammattilaisiin, korvausasiasi vireille sekä ohjauksen hoitoon – joko välittömästi etälääkärille tai eteenpäin perinteiselle vastaanotolle. Lue lisää lahitapiola.fi/terveyshelppi ja lataa sovellus: Palveluntarjoaja Mehiläinen Oy. Palvelu on osa LähiTapiolan henkilö- ja yritysvakuutusasiakkaiden korvauspalvelua.

KA Pyhäjoki Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Ha Ylivieska Nivala Kannus Sievi Ha Reisjärvi H M ● t m k M t Design JaanaÖ:n toimitila sijaitsee sotien jälkeen rakennetussa aitassa, joka on perusteellisesti remontoitu. Kuisti on vielä kesken. MARITTA RAUDASKOSKI Tuohta ja taidetta JaanaÖ:n aitassa N ● s k s k t v j t M T k Unelma toteutui, kun opettajan työ loppui D esign JaanaÖ, vietti avajaisia Haapajärven Koposperällä toukokuun alussa. Yritys on rekisteröity maaliskuussa, vaikka unelma siitä eli Jaana Öljymäen mielessä pitkään. Jaana Öljymäki on koulutukseltaan taiteen maisteri, merkonomi ja hänellä on opettajan pätevyys. Yrittäjän ammattitutkintokin on suoritettuna. Hän on ollut opettajana JEDU:ssa Nivalassa yli 11 vuoden ajan. Kun valtion säästöt purivat sielläkin, sai myös Jaana Öljymäki irtisanomislapun. – Silloin huomasin, että tässä minun tilaisuus nyt on, hän kertoo yrittäjäksi ryhtymisestään. Öljymäen yritykselle rakennettiin kodin pihapiiriin oma tila vanhaan aittaan. Aitta purettiin sisältä aivan alkutekijöihinsä, rakennettiin uudelleen ja maalattiin valkoiseksi. – Valkeat seinät ja valo toistavat värit oikein. JAANA ÖLJYMÄKI ajatteli tekevänsä pääasiassa serigrafiaa ja kankaanpainantaa, mutta tuohityöt veivät voiton. – Tuohitöillä on suuri kysyntä, niin kuin muillakin perinnekäsi- töillä. Siksi tuohi on nyt noussut pääartikkeliksi. Jaana Öljymäki myy tuotteita aitastaan, tapahtumissa ja messuilla, mutta erityisesti hän panostaa verkkokauppaan. Hän on opettanut valokuvausta ja visualistina haluaa, että verkkokaupan kuvat ovat hyvät. Iso osa yrityksen töistä on opettaminen. Siitä tuleekin kyselyjä EteläSuomea myöten. Kesäksi on sovittuna viiden päivän kurssi Äänekoskelle ja syksyllä Lapualle. Kursseja on sovittu syksylle useita jo lähikuntien kansalaisopistoihinkin. Aitas- saan hän järjestää kursseja, jonka voi tilata pienemmällekin joukolle. – Aitalla minä voin pitää kursseja pienillekin ryhmille. Täältä saa työtilan, materiaalin, välineet ja ohjeistuksen samasta paikasta. Tuohitöihin hän sai opin äidiltään ylivieskalaiselta taitajalta Eeva Rutaselta. – Lapsena ja nuorena en tykännyt tuohitöistä. Eihän äidillä työhuonetta ollut, joten meillä oli aina keittiö täynnä roskia ja tuohenpölyä, Öljymäki muistelee. RO ku tek ras fin siin ko pa dil oli kir de he ko ki au me la, sop tee jou lea täv tai ha ke si p uu Kilpailuasuna olivat tuohinen mekko ja pitkävartiset saappaat. JAANA ÖLJYMÄKI Aitan yläkerrassa on valoisaa tilaa taiteen tekemiselle.

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 Siikalatva Oulainen Haapavesi ka Kärsämäki Nivala Haapajärvi Pyhäjärvi Reisjärvi ka le. sesaa oh- dilEe- änyöna pö- HAAPAJÄRVI Majoitus ●● Hotelli Haapajärvi, Eurola, Ketolan Maatilamatkailu, Maatilamatkailu Jaakonaho, Siiponkosken Jokikeskus, Majatalo Kurkela, Maalaismajoitus Salomaa, Laakson talo, Näläkäsen nurkka 21 Majatalo Kurkela lähti mukaan Airbnb-toimintaan Haapajärven Oksavalla sijaitsevalla Majatalo Kurkelalla on ollut historiansa aikana monenlaista toimintaa. Nykyisin se toimii nimensä mukaisesti majoituskäytössä. Vastikään se liittyi maailmanlaajuiseen Airbnbjärjestelmään. Ensimmäiset vieraat sen kautta ovat jo olleet ja antaneet hyvät arvostelut kokemastaan. Airbnb toimii internet-sivuston kautta. Sinne voi ilmoittaa oman kohteensa vuokrattavaksi tai etsiä omille matkoille majoitusta. Kohde voi olla missä päin maailmaa tahansa. Maksut ja viestit kulkevat vain Airbnb-sivuston kautta, ja 10– 13 prosentin provision jälkeen vuokra tilitetään vuokraajalle. Sekä vierailijat että kohteen omistajat voivat antaa julkisesti arvosteluja sivustolle. Usein kohteet ovat yksityisten ihmisten koteja, mutta mukana on myös yrityksiä. – Kielitaitoahan tämä vaatii, mutta kyllä minun englannilla ja ruotsilla pärjää. Lisäksi lähipiiristä löytyy tulkkeja muillekin kielille, kertoo Kurkelan emäntänä toimiva Katri Rönn. MAJATALO KURKELA sijaitsee rauhallisessa maalaismaisemassa. Se ei tekee osan talon ylläpitotöistä, kuten siivouksesta. – Ideoita minulla olisi vaikka kuinka paljon, mutta turha on haaveilla, kun en jaksa toteuttaa. Jos olisin nuorempi, rakentaisin talon taakse viisi mökkiä ja laittaisin aurinkopaneelit katolle, Rönn pohtii. Katri Rönn toimii Majatalo Kurkelan emäntänä. Ovi ei ole päivittäin auki, vaan majoittujat tulevat varausten perusteella. MARITTA RAUDASKOSKI ole päivittäin auki, vaan toimii varausten mukaan. Majoitustilaa 550 neliön rakennuksesta löytyy 14 henkilölle kahdeksasta huoneesta. Alakerran tiloissa on mahdollista järjestää tilaisuuksia noin 50 hengen ryhmille. Lisäksi on sähköllä varustettuja paikkoja asuntovaunuille. Katri Rönn kertoo, että koko viime talven majoittujia oli hyvin, usein työmatkalla olevia miehiä. Lisäksi melkein joka viikonloppu oli erilaisia kursseja ja syntymäpäiviä. Kesäkuun alussa pidetään kolmannen kerran Tietäjän päivät. Ne ovat olleet menestys ja kesäksi Nivalan herättäjäjuhlat on tuoneet varauksia. Majatalo Kurkela on perheyhtiö. Katri Rönn kertoo, että omistajat ovat jo eläkeiässä eikä jatkajasta ole varmuutta. Emännällä on paljon ideoita, mutta fysiikka ei tahdo enää kestää. Talossa toimii Anne Vilppolan HoivaHetki-yritys, ja hän KURKELA ON rakennettu vuonna 1992 maatilamatkailua varten. Majatalo jäi Katri Rönnin hoitoon, ja silloin tiloissa toimi hänen osto- ja myyntiliikkeensä, Oksavan posti, majoitusta sekä kiinteistönvälitysyritys. Sitten tila vuokrattiin nuorisokodiksi yli kymmeneksi vuodeksi. Se päättyi, kun nuorisokodin yrittäjä sairastui ja menehtyi. – Sitten tämä tipahti taas minun syliin. Vuonna 2015 tähän sijoittui alaikäisiä afgaanipakolaisia, mutta saivat olla vain kymmenen kuukauden ajan. Pojat olivat todella mukavia ja kaikki meni hyvin, mutta sitten kaupunki sijoitti heidät Haapajärven keskustaan omiin tiloihinsa. Nyt pyöritän tällä konseptilla ja katson mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Katri Rönn sanoo. Maritta Raudaskoski Nähtävyydet ●● Presidentti K.J.Ståhlbergin lap- suudenkotimuseo, Kristuksen kirkastumisen kirkko, Kotiseutumuseo, Lemmensilta, Nuijunjärven kosteikko, Veteraani- ja ruusupuisto, Perinnehuone Suojalukko, Kuvataiteilija Saimi Rintalan kotiateljee, Taidekoti Jykelä, kaupungintalon pysyvät näyttelyt: hiihtäjä Mika Myllylän palkintokokoelma, Teekaupungin yli 600 teekupin kokoelma. ROVANIEMELLÄ opiskellessaan hän kuuli kansainvälisestä fantasia-vaatekilpailusta. Siinä kymmenen parasta suunnittelijaa pääsi Suomen finaaliin. Jaana Öljymäki sijoittui siinä kolmanneksi. – Siitä se innostus lopullisesti alkoi. Minulla on ollut onni saada parasta mahdollista opetusta äidiltäni. Varsinainen korkeakoulu oli, kun teimme yhdessä kaksi kirjaa tuohitöistä. Tuotteet ja niiden valmistaminen kuvattiin vaihe vaiheelta. Materiaalia on vielä kolmanteenkin kirjaan, Öljymäki sanoo. Jaanan aitalla ei ole varsinaisia aukioloaikoja. Yrittäjä saattaa olla messumatkalla tai opetusreissulla, joten saapumisesta kannattaa sopia etukäteen. Kaikille avoimia teemapäiviä on tulossa ainakin joulun alla. Yksi toiveista on päästä näytteilleasettajaksi marraskuussa pidettäville suurille Tampereen kädentaidonmessuille. Sinne on pitänyt hakea jo helmikuussa, ja tiedon saa kesäkuussa. Suurilla messuilla olisi paljon mahdollisuuksia nostaa uusi yritys laajaan tietoisuuteen. Maritta Raudaskoski •SADEVESIJÄRJESTELMÄT • TIKKAAT • KATTOSILLAT • LUMIESTEET • RAKENNUSPELLITYKSET Myynti ja asennus www.kalajokilaakso.fi Kalekuja 6, Haapajärvi • Puh. 0400 686 320 Tee oikein - vieraile Ståhlbergeilla Suomen Virallinen Teekaupunki on paljon muutakin. Muun muassa erinomainen asuinpaikka tulevalle tasavallan presidentille. Sekä omille lapsillesi. Presidentti Ståhlbergin tänä vuonna 50 vuotta täyttävässä lapsuudenkotimuseossa näet miten Haapajärvellä ennen elettiin - museon seinien ulkopuolella miten nykyään. www.visithaapajarvi.fi & www.haapajarvi.fi/tapahtumakalenteri

KA Pyhäjoki Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska H Ylivieska Nivala Kannus Sievi Reisjärvi Koskenmökkiin on esteetön pääsy. Portailta voi katsella kosken juoksua ja illalla nukahtaa sen kohinaan. Virpi Ruotsalainen on pyörittänyt matkailuyritystä vuoden päivät. OUTI LEVÄ Luontoelämyksiä Luonnon Sylissä Kärsämäellä tarjolla rauhaa, hiljaisuutta ja vapaata luonnossa liikkumista K ärsämäen Välikyläntieltä Luonnon Syliin johtavaa kapeaa sorapintaista tietä pitkin ajaessa kaasujalka kummasti kevenee. Parin kilometrin päässä, ison peltoaukean takalaidalla päärakennuksen pihassa liehuu emännänviiri. Punaisen navetan ikkunat kurkkivat tulijaa, taivaalle kohoava viljasiilo kimaltaa auringossa. Pihassa vilahtaa kissa. Koirat haukkuvat tulijan tervetulleeksi. Talon ikkunoiden alla parvekelaatikoissa kasvavat punaiset mummon pelargoniat. Virpi Ruotsalainen on istuttanut ne ulos aikaisin. Mitä pitemmälle tulija kulkee, sitä enemmän mieli rauhoittuu. – En malttanut odottaa kukkien kanssa, hän sanoo. – Vuosi tuli juuri täyteen Luonnon Syliä. Monenlaista olen kokenut ja nähnyt. Asiakkaita ja yhteistyökumppaneita on löytynyt muun muassa messuilta Potznanista Puolasta ja Tampereen matkailumessuilta. – Kärsämäen ja lähialueiden matkailu on kasvussa ja yrittäjien yhteishenki NapaPitäjien alueella on hyvä. NapaPitäjätnimitys on Suomineidon navan alueella sijaitsevien viiden kunnan yhteisen matkailunkehittämissuunnitelman tulos. Nimeä käytetään jatkossa yhteis- markkinoinnissa, Ruotsalainen vinkkaa. VIIME KESÄNÄ Ruotsalaisen perheen kanssa talon toista päätä asutti vielä Virpin Heikki-pappa. Hän on poissa ja asunto muuttui Mummolaksi, jossa huokuu vanhan ajan tunnelma kiikkustuoleineen ja pelargonioineen. Seiniä koristavat entisten sukupolvien kuvat, tavarat ja isomummon käsien taidonnäytteet. Mummolaan Ruotsalainen on kalustanut ruokailupaikan ja nurkkauksen matkamuistoille. Luonnon Syli tarjoaa luontoon liittyviä ohjelmapalveluita ja retkiä eri kokoisille ryhmille. Miltä kuulostavat Nännikumigolf, Eläimellistä menoa tai Amazing Race Välikylä? Voi patikoida Paimenen jalanjäljissä tuoreen maidon hakuun lähitilalta, poimia mustikoita metsässä tai yrttejä pellon pientareella. – Syksyllä tulee eräilyä harrastavia pienryhmiä ja kesän uutuutena tarjoan metsäjoogaa uuden yhteistyökumppanini kanssa. Työyhteisöt ovat löytäneet Luonnon Sylin virkistyspäiviensä paikaksi, perheet ja kaveriporukat maatilaelämyksien kera yöpymiseen. Tulossa on eri teemaisia kaikille avoimia tapahtumia, lupaa Ruotsalainen. Mummon kammarissa Virpi Ruotsalaisen kanssa myös Leevi-poika. PIHAPIIRISSÄ ASUSTAA lasten iloksi lampaita, kaneja, kanoja, koiria ja kissoja. Niitä voi rapsutella ja hoivata. Pihasaunasta voi pulahtaa paljuun. Pienen kävelymatkan päässä olevilla laavuilla voi yöpyä ja ruokailla tulen loimussa. Vuohtojoen rannalla Koskenmökissä yöpyjän tuudittaa uneen kosken kohina. Mökin ympäristössä kasvaa runsaasti valkovuokkoja ja muita lehtomaaston kasveja kuten keväinenlinnunherne. Me paikalliset emme ymmärrä luontomme rikkautta. Se on meille arkipäivää. Muualta tulevat ihastelevat rauhaa ja hiljaisuutta, linnun laulua ja vapaata luonnossa liikkumista. Jotkut vieraat ihastelivat suurta kynnettyä mustaa peltoaukeaa. Se olisi kuulemma oiva taustamaisema hääkuvalle, hymyilee Virpi Ruotsalainen. Outi Levä KÄRSÄMÄKI Majoitus ●● Rauhalan Kievari, Motelli Nut- tulinna, Hotelli Keskipiste, Leirintäalue Suomela, Villa Farmi, Villa Haliwilivau ja Selkäsauna, Hotelli Paanulinna, Luonnon Syli. M 2 1 P L E M L L P k L R R S E T P m Nähtävyydet ●● Engelin ristikirkko, Paanukirkko, Taidetalo Nahkuri, Taidekoti RitoPirtti, Ateljeekoti Villa Havu, Vanha pappila, Saviselän kylämuseo, Nurmesjärvi, Museotie, Nurmesjärven lintujärvi. L L P

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 23 Siikalatva i Oulainen Haapavesi eska Kärsämäki Nivala evi Haapajärvi Pyhäjärvi Reisjärvi Kärsämäen PAANUKIRKKO Kirkon esittelyt: Hanna Karsikas, p. 040 5475 446, hannakarsikas@gmail.com Lisätietoja: www.paanukirkko.fi ja ahan yä möosssä a ja en rrä lle teun ikvat auusee vä XV MUSIIKKIJUHLA KÄRSÄMÄELLÄ 2.–4.8.2019 15-vuotistapahtuman konsertit: PE 2.8. klo 19.00 LAULUJEN TARINAT EDU KETTUNEN JA MIKA KUOKKANEN LA 3.8. klo 12.00 LASTEN MUSIIKKIMATKA Pianisti Jouni Somero vie lapset aikamatkalle klassisen musiikin maailmaan. Vapaa pääsy. LA 3.8. klo 19.00 RUNOJA JA SÄVELIÄ RITVA OKSANEN JA PEDRO HIETANEN SU 4.8. klo 14.00 ELÄMÄLLE TENORI PETRUS SCHRODERUS JA PIANISTI JOUNI SOMERO musiikkiapaanukirkossa.wordpress.com HALUAMME SINUT KÄRSÄMÄELLE! Tarjoamme kohtuuhintaista vuokra-asumista Kärsämäellä. Meiltä kaikenkokoiset rivitalohuoneistot lähellä palveluja. Katso vapaat asunnot oikotie.fi ja lähetä hakemus. Löydät meidät myös Facebookista! Yhteydenotot puhelimitse 010 257 1779 tai sähköpostilla isannointi.karsamaki@op.fi Edu Kettunen Jouni Somero Ritva Oksanen Pedro Hietanen Petrus Schroderus Liput ennakkoon 20 € / ovelta 25 €. Liput nyt myynnissä www.lipputoimisto.fi. Lippuja saatavana 1.6. lähtien Paanukirkon kahvilasta sekä Veikon Koneesta, Kärsämäeltä. a rivitaloja! Alamme rakentamaan uusi www.visitkarsamaki.fi

Matti Moliis suunnitteli ensin tatuointeja kavereilleen ja ryhtyi sitten tekemään niitä itsekin. LIISA ÄNGESLEVÄ Tatuointi on koru ihossa T Matti Moliis tekee mielellään realistisia kuvia atuointien tekeminen alkoi kiinnostaa merijärvistä Matti Moliisia, kun kaverit pyysivät piirtämään mallikuvia tatuointeihin. Mies oli pitkään tehnyt muun muassa muotokuvia sekä maalauksia autoihin ja moottoripyöriin. – Sitten ajattelin, että miksen voisi tatuoidakin itse, tuumii mies samalla kun oulaistelaisen Harri Viitasen elämän kettinki kiertyy pitkin vasenta käsivartta. Kettinki ruusuineen ja muine kuvineen kertoo Viitasen elämäntarinaa. Hän oli nähnyt Moliisin maalauksia ja päätti, että juuri tämä olisi se tatuoija, jonka asiakastuoliin hän halusi istahtaa. Mielessä oli jonkinlainen ajatus siitä, minkälaista kuvaa haluaisi pintaansa ja siitä tatuoija suunnitteli kuvat. – No ehkä hakaristiä en tekisi otsaan, naurahtaa Matti Moliis kysymykseen onko jotain mitä hän ei suostuisi tatuoimaan. Hän sanoo pidättävänsä itselleen oikeuden olla tekemättä tatuointia. Joskus hän on joutunut keskustelemaan siitä, haluaako asiakas juuri tietyn kuvan pintaansa. Alaikäisille hän ei tatuointeja tee ilman vanhempien lupaa. Mieluiten hän tekee realistisia kuvia, mutta kun kuva jää asiakkaan nahkaan, tämä myös päättää millaisen kuvan haluaa. Hänenkin tuolissaan on istunut asiakkaita, joiden vanhoja tatuointeja on laitettu piiloon tai värejä vahvistettu. Värit kun haalistuvat vuosien mittaan. MAALAAMISEN Matti Moliis aloitti 1985. Ammatti siitä tuli 90-luvulla, kun olisi pitänyt rakentaa uusi navetta. Maanviljelystä on edelleenkin sen verran, että tilalla on pari hevosta, joille mies kasvattaa ruuan. Tatuoimisen Matti Moliis aloitti reilut viisi vuotta sitten. Hän tykkää hommasta, jossa saa ol- ”Mies on tottunut siihen, että erikoisliikkeiden palvelut haetaan kauempaa. la Va ole mi ku lis ha säl leh ge pit sit

oitän ol- n, Elämän kettinkiin kiinnittyy Harri Viitasen muistoja. Harri Viitanen näyttää kännykkäkuvaa, josta toivoo Matti Moliisin tyylittelevän kuvan iholleen. Pyhäjoki Siikalatva Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Pyhäjärvi Reisjärvi la ihmisten kanssa tekemisissä. Varsinaista koulutusta siihen ei ole, kokeilemalla ja kokeneemmilta kyselemällä pääsi hyvin alkuun. Varman käden ja taiteellisen silmän lisäksi tatuoijan on hallittava myös hygienia. – Jotkut eivät ota mielellään kesällä tatuointia, mutta jos huolehtii haavasta hyvin, niin ongelmia ei pitäisi tulla. Tatuointi pitää pitää puhtaana ja rasvata sitä ahkerasti. Aurinkoa ei kan- nata ottaa, sillä juuri tatuoitu iho palaa herkästi. Luonnonvesissä ei kannata uida ja saunomistakin kannattaa välttää ainakin pari viikkoa, etteivät värit haalistu, ohjeistaa Matti Moliis. TATUOINTISTUDION perustaminen Merijärvelle oli itsestäänselvyys. Tilat ovat kodin lähellä ja pienellä paikkakunnalla asuva mies on tottunut siihen, että erikoisliikkeiden palvelut haetaan kauem- paa. Omalla paikkakunnalla asiakaskunta on varsin rajallinen, mutta pääosin asiakkaat tulevat 150 kilometrin säteeltä. Asiakkaina on aivan tavallisia ihmisiä, jotka haluavat nahkaansa korun tai muiston. Ikähaarukka on pääosin 20–60 vuoden välillä. Tatuoinnissakin on muoteja. Takavuosien tribaaleja halutaan nyt vähemmän. Tatuoijia on lähialueella useita, mutta jokaisella on hiukan erilainen tyyli tehdä. Asiakkaat valitsevat sen, jonka tyyli miellyttää eniten. Tatuointi on nyt Matti Moliisin päätyö, mutta hän tekee muutakin taidetta koko ajan. Nytkin yksi karhu on vielä piilossa puussa ja odottaa, että moottorisaha käynnistyy. MERIJÄRVI Nähtävyydet ●● Tähjän kotiseututalo, Kotiseu- tumuseo, Ristivuori, kirkko, Pyhänkoski, Pyhänkosken Muinaismuistokohde, Jokilaakson luontokohde, Kirkkopolku, Tähjänojan muistomerkki Majoitus ●● Alapellon mökki, Pyhänkosken Liisa Ängeslevä torpat, Puhkarilan tila

KA Pyhäjoki Harjoituksia on kaksi kertaa viikossa. Ohjaaja neuvoo mittamiehiä, rooleissa Miska Hourula ja Pauli Pääkkö. MARITTA RAUDASKOSKI Nivalan Kesäteatterilla uusia tuulia N ivalan Kesäteatterin tämän kesän näytelmä on tuore. Komedian ensiesitys on ollut Pirkanmaalla vuonna 2014 ja sitä on esitetty vain muutamia kertoja. Teksti perustuu sekä juoneltaan että henkilöiltään osittain todellisuuteen. Perinteisen kesäteatterin ainekset, kuten huumori ja hersyvät kohtaukset, ovat näytelmässä mukana. Näytelmän nimi on Keskellä tietä. Käsikirjoitus on Rami Saarijärven ja Ilkka Malmin. Ohjaajana toimii Marja Hannula. Näytelmän juonena on kaksi lähekkäin sijaitsevaa huoltoasemaa, joiden välissä kulkevaa tietä laajennetaan. Huoltoasemien väet kilpailevat, mutta myös ohjaavat asiakkaita toisilleen sen mukaan, mitä palveluja kummallakin on tarjottavana. Kilpailun kiristyessä polttoaineen hintoja veivataan ylös ja alas ja yritetään keksiä viihdykettä ja tarjouksia, kuten ”Tankkaa autosi meillä, kaupan päälle eilinen sämpylä”. Tuoreen näytelmätekstin lisäksi kesäteatteri on uudistunut myös näyttelijöiden osalta. Mukaan on saatu uusia kykyjä. – Se on kesäteattereiden haaste ”Näytelmä on hetken taidetta. kautta Suomen, kun sekä katsojat että esiintyjät alkavat olla iäkkäitä. Nuorempaa väkeä täytyisi saada mukaan, että toiminta tulevaisuudessa säilyisi. Nivalassa on vähän kuin sukupolvenvaihdos, joten täällä tilanne näyttää hyvältä, Marja Hannula kertoo. MARJA HANNULA on pitänyt Jokilatvan opistolla lastenteatteriryhmiä, Marja Hannula on ohjannut jo vuosia Nivalan Kesäteatterin esitykset. Tänä vuonna hän ohjaa myös Pyhäjärvellä Teatteri Kesäheinän näytelmän Viimeiset mohikaanit. Siikalatva Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Pyhäjärvi Reisjärvi NIVALA ja sieltä on tullut kaksi henkilöä mukaan kesäteatteriin. – Lapset tekevät siellä omaa teatteria ja oppivat siellä näyttelemisen perustaidot. Lapset ymmärtävät jo näyttelijäntyön alkeet. Kesäteatteri on esiintyvä ryhmä, eikä siinä enää tehdä paljoa perusharjoitteita. Marja Hannula toivoo myös katsomoihin uutta väkeä, sellaisiakin jotka eivät ole koskaan aiemmin käyneet teatterissa. – Näytelmä on hetken taidetta. Elävää esitystä seuratessaan katsoja huomaa vuorovaikutustunteen ja pääsee siihen mukaan. Ei katsojilla esityksissä tylsääkään ole, ohjaaja miettii. ESITYSPAIKKANA ON Kotiseutumuseo Katvala. Katsomon penkkejä on parannettu niin, että etummaisiin penkkeihin on rakennettu selkänojat. Esityksiä on yhteensä yhdeksän, joista kuusi Katvalassa ja lisäksi kolme Uikko Areenalla. Sisätilassa esitys onnistuu sateellakin. Katvalassa ei ole katettua katsomoa, vaan siellä ollaan luonnon armoilla. Ensi-ilta on 9. heinäkuuta, mikä on edelliskesiin verrattuna myöhemmin siksi, kun osalla näyt- Majoitus ●● Karvoskylän kylätalo, Hotelli Puustelli Nivala, Hotelli Huiskankorpi, Pyssymäki, Maatilamajoitus Ängeslevänranta. Nähtävyydet ●● Kyösti ja Kalervo Kallion museo, Katvalan talonpoikaismuseoalue, Kyösti Wilkunan työhuonemuseo, Konepajamuseo Keervärkki, Crazyland Maliskylällä, Kyösti Kallion hautamuistomerkki (1949), Sankaripatsas, Tillaripatsas, Kylväjäpatsas, Hilippapatsas (2005). telijöitä on tehtäviä kuun alussa olevilla herättäjäjuhlilla. – Ei sadetta ulkonäyttämölläkään pelätä. Muistaakseni näytelmää ei ole koskaan peruttu, mutta pahimman kuurin aikana on pidetty taukoa, Hannula sanoo. Ryhmä on aloittanut lukuharjoitukset 25. helmikuuta ja nyt harjoitellaan näyttämöllä kaksi kertaa viikossa. Pian alkaa näyttämön rakentaminen ja kaikkien siihen tarvittavien yksityiskohtien hiominen. Ensi-iltaan mennessä kaikki on loksahtanut kohdalleen. Maritta Raudaskoski K Su yh sel kes sis K ko sän tia sän 25

ole- än ä ei mau- oiartaa raaren. ok- ski LASITEK-lasiterassin saat LASITEK-lasiterassin saat nyt valmiina maatöistä ja rungosta alkaen. Kysy! LASITEK-lasiterassin saat LASITEK-lasiterassin saat nyt nyt valmiina valmiina maatöistä maatöistä ja ja rungosta rungosta alkaen. alkaen. Kysy! Kysy! KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 27 KYÖSTI JA KALERVO KALLION MUSEO nyt valmiina maatöistä ja rungosta alkaen. Kysy! LASITEK-lasiterassin saat nyt kätevästi OP-rahoituksella.Kysy! LASITEK-lasiterassin saat nyt LASITEK-lasiterassin saat nyt LASITEK-lasiterassin saat nyt kätevästi OP-rahoituksella.Kysy! kätevästi OP-rahoituksella.Kysy! kätevästi OP-rahoituksella.Kysy! Nauti kaikista vuodenNauti Nauti Nauti ajoista. Lasiterassilla kaikista kaikista vuodenvuodenkaikista vuodenonajoista. aina luonto kauneimLasiterassilla ajoista. Lasiterassilla ajoista. Lasiterassilla millaan: kesä viheriöi, on on aina aina luonto luonto kauneimkauneimon aina luonto kauneimsyksy hehkuu, talvi millaan: kesä millaan: kesä viheriöi, viheriöi, millaan: kesä kevät viheriöi, helmeilee, syksy syksy hehkuu, hehkuu, talvi talvi syksy hehkuu, talvi kukkii.kevät helmeilee, helmeilee, kevät helmeilee, kevät kukkii. kukkii. kukkii. LASITEK - kaikkea lasista LASITEK - kaikkea lasista saunan lasiseinät- kaikkea lasista LASITEK LASITEK - kaikkea lasista keittiön välitilan lasit saunan lasiseinät saunan lasiseinät saunan lasiseinät keittiönpöydän keittiön välitilansuojalasit lasit keittiön välitilan lasit keittiön välitilan lasit kattoikkunat keittiönpöydän suojalasit keittiönpöydän suojalasit keittiönpöydän lasikaiteet sisällesuojalasit ja ulos kattoikkunat kattoikkunat kattoikkunat korjauslasitus lasikaiteet sisälle ja ulos lasikaiteet sisälle ja ulos lasikaiteet sisälle ja ulos näyteikkunat korjauslasitus korjauslasitus korjauslasitus lämpölasielementit näyteikkunat näyteikkunat näyteikkunat autojen tuulilasit lämpölasielementit lämpölasielementit lämpölasielementit autojen tuulilasit autojen tuulilasit autojen tuulilasit Läpinäkyvän mukavaa palvelua Läpinäkyvän mukavaa palvelua Läpinäkyvän mukavaa palvelua Läpinäkyvän mukavaa palvelua OSTA Herättäjäjuhlaviikolla 2.–7.7. ti-to klo 12–16 (opastus) pe klo 14–22 la klo 14–22 su klo 12–18 (opastettu kierros klo 14, 16, 20, 21) (opastettu kierros klo 14, 16, 18, 20, 21) (opastettu kierros klo 12, 14, 16) Ruojantie 11, 85500 Nivala www.kalliomuseo.fi | info@kalliomuseo.fi p. 044 5440 814 | pääsymaksu 5€ Katvala NIVALAN TALONPOIKAISMUSEO 25.6.-2.7. ti-su klo Avoinna 27.6.–9.7.2017 ti–su 12-16 klo 12–16 11.7.–30.7.2017 joka päivä klo 10–18 Puh. 044 988 5285 Muina aikoina sopimuksesta. P. 044 7439 212 KOTIELÄINPIHA 3.7.-21.7. joka päivä kloklo10-18 Avoinna 11.–30.7.2017 joka päivä 10–18 www.nivalaseura.fi Juho Junttila Niko Pihlajaniemi Pihlajaniemi Juho Junttila 044 292 3002 040 754 6413 Niko Juho Junttila Niko Pihlajaniemi Niko Pihlajaniemi Juho Junttila 040 754 6413 044 292 3002 040 754 6413 044 292 3002 040 754 6413 044 292 3002 www.lasitek.fi www.lasitek.fi www.lasitek.fi www.lasitek.fi HOTELLI HUISKANKORPI ASEMAN HELMI V O H V E L I K A H V I L A MAJOITUS • JUHLAT • KOKOUKSET TONTTI OMALLE KODILLE MUSEO AVOINNA 25.6.–28.7. ma suljettu ti-su klo 12–16 www.asemanmajatalo.fi • NIVALA • p. 044770345 LOGO @ nivalan kaupunki Lisätietoja: www.nivala.fi/tontit Kolme neljästä suomalaisesta matkailee kotimaassa Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan tulevana kesänä jopa 74 prosenttia suomalaisista aikoo matkustaa kotimaassa. Kolmen viime vuoden aikana kotimaanmatkailua ovat eniten lisänneet 18–44-vuotiaat. 18–24-vuotiaista jopa 43 prosenttia sanoo lisänneensä kotimaanmatkailua ja 25–44-vuotiaistakin 36 prosenttia. Nuoremmista ikäryhmistä etenkin useampi etsii esimerkiksi Euroopan 25-34-vuotiaiden joukossa tärkeim- kaupunkikohteen sijaan viikonlopNivalan kaupungin ja sen tytäryhtiöiden logot muodostuvat värillisen pallon sisällä olevasta N-kirjaimesta sekä tekstistä. N-kirjaimen muotoilu on saanutkotimaasta. vaikutteita kaupungin nimen N, I-, mäksi syyksi nousee kiinnostus paipuvaihtoehtoja KesäloV- ja A-kirjaimista – sekä käytetystä Lato-kirjasimesta. kallisuuteen. Kolmannes samasta mareissuilta ei odoteta pelkkiä nähikäryhmästä on lisännyt matkus- tävyyksiä, vaan ennen kaikkea elätusta kotimaassa, koska se on il- myksiä ja rentoa mielentilaa, kertoo mastoystävällisempää. Suoma ry:n puheenjohtaja Anne– Suomi matkakohteena kiinnos- Marget Hellén. taa, ja ihan uudella tavalla erityiKyselytutkimus paljastaa, että sesti nuoria. Asenteissa ja odotuk- vanhempien ikäluokkien mielikusissa on nähtävillä muutosta. Yhä vissa matkailu kotimaassa on sel- västi kalliimpaa kuin nuorempien. Esimerkiksi 45–54-vuotiaista 41 prosenttia pitää kotimaanmatkailua kalliina, kun taas 25–34-vuotiaista vain 30 prosenttia ja alle 24-vuotiaista enää 17 prosenttia. Kun kotimaanmatkailua pyydettiin kuvaamaan yhdellä sanalla, myös adjektiivit kiinnostava, ekologinen ja nosteessa korostuvat nuoremman ikäryhmän vastauksissa. Suoma ry:n kyselytutkimuksessa vastaajien top 5 -listalle pääsevät tänä kesänä luontokohteet, kaupunkikohteet, päiväretket lähiseuduille, retkeily ja patikointi sekä tasavertaisina hyvinvointilomat hotellissa tai kylpylässä ja vuokrattavat lomamökit. Hellénin mukaan kotimaan matkailutarjonta vastaa mainiolla ja monipuolisella tavalla kysyntään ja trendeihin.

28 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 5.7.-18.7. altavanti.fi Tulossa taikakesä Samuli Edelmann 7.7. Juha Tapio 5.7. & orkestra Suora Lähetys Lipunmyynti: uikontaikaa.fi liveto.fi Liikuntakeskus Uikko Katso tarkat tiedot ja hinnat uikontaikaa.fi M Ka uka tti na M m at yö ik s ai ne n KAUPUNKIFESTIVAALI 2019 Jokeri Pokeri Box 7.7. ILOPILLERI-SHOW uikontaikaa.fi STAND UP SHOW Sami Hedberg 12.7. KA

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 Kesäristikko 19 29

KA P A J K Kirsti Oulasmaa opettelee uutta alaa pyörittäessään Törmänhovia. Vanha sairaalarakennus on jo vuosia ollut hotelli, jonka kehittäminen on kiehtonut naapurin tyttöä. LIISA ÄNGESLEVÄ Tarinallinen Törmänhovi uudistuu pikkuhiljaa J os olisi syntynyt Oulaisissa ennen vuotta 1953, niin voisi olla aika veikeää yöpyä synnytyssalissa. Tai jos sotahistoria kiinnostaa, voisi yöpaikkana olla sotasairaala. Intohimoinen kierrättäjä valitsisi tietysti köyhäintalon. No, ehkäpä synnytyssairaalasta, sotasairaalasta, köyhäintalosta tai vanhainkodista ei voi varata majoitusta tulevinakaan kesinä, mutta hotellihuoneesta voi löytyä esineistöä, joka kertoo paikan historiasta. Törmänhovi siirtyi uuden yhtiön omistukseen viime talvena. Yhtiön pääosakas on Wanha Woima ja mukana on myös 14 yksityistä omistajaa. Toimintaa pyörittää vuokralaisena Oulashovi Oy, jonka omistaa Kirsti Oulasmaa kahden poikansa kanssa. – Olen opiskeluvapaalla Leaderhommista. Tähän oli pakko tarttua, kun tuli mahdollisuus, sillä olin kysellyt tätä aina silloin tällöin, kertoo uusi yrittäjä. Hän opiskelee hotelli- ja ravintola-alan esimiestutkintoa ja tekee hiukan vielä myös töitä RieskaLeaderissa. TARINALLISTAMISSUUNNITELMIA on paljon. Jo nyt kokousporukoille esitellään usein Wanhan Woiman kokoelmia, mutta yhtä hyvin voisi olla muitakin ohjattuja kiertokävelyjä. Ehkäpä joskus joku kätilö kertoo tarinoita Törmänhovista ja kierrättää rakennuksessa. Mahdollisesti kokousväki saa joskus pukeutua vanhan ajan vaatteisiin ja lähteä hevoskyydillä heinäpellolle. Kellarikerroksen saunaan mahtuisi isompikin porukka saunajoogaajia ja vintillä voisi pitää maalausleirin. Mahdollisuuksia ja ideoita muhii Kirsti Oulasmaan mielessä koko ajan. Hän haluaa kuitenkin katsoa rauhassa, että mitä jo on ja mi- hin suuntaan kannattaisi toimintaa kehittää. – Eipähän sitten vanhana tarvitse harmitella, etten yrittänyt. Mutta vauhtisokeutta pitää varoa, sillä ideoita on mielessä paljon, hymyilee Kirsti Oulasmaa. ”Ehkäpä joskus joku kätilö kertoo tarinoita Törmänhovista ja kierrättää rakennuksessa TÖRMÄNHOVISSA ON 22 huoneessa 50 majoituspaikkaa, joista osa on hotellitasoa, osa motellitasoisia. Rakennus kaipaa pintaremonttia ja vanhan osan katon kunnon tarkastaminen on myös työlistalla kärkipäässä. Talo sinällään on terve. Uuden yrittäjän syntymäkoti on naapurustossa ja Törmänhovin kehittäminen on ollut mielessä pitkään. Wanha Woiman yhdistys ja yksityiset ostivat 1 200 neliötä lämmintä tilaa ja kylmän ullakon, sillä Törmänhovi on keskeisellä paikalla Weteraanikonepäivien järjestelyissä. Törmänhovissa on neljä työn- tek tun joi juh ka lä j su lak jät sid ma lai sa. ole tän

ssa on ia. nton isän KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 31 •Kesäkukat •Mullat, lannoitteet •Perennat •Neuvonta •Puut, pensaat •Tarvikkeet, ruukut, patsaat PIKKUMÄEN PUUTARHA Saukontie 79, Oulainen • Puh. 050 572 5957 Aukioloajat juhannukseen saakka joka päivä 9-20. Juhannuksen jälkeen ma-pe 10-18, la 10-15, su suljettu Paikalliset puheenaiheet Lataa puhelimeesi Kalajokilaakson uutisovellus veloituksetta! Pyhäjoki Siikalatva OULAINEN SY N T Y Y JA TA PA H T UU OULAISTEN KESÄTAPAHTUMIA 2019 TAPAHTUMIA: ma 10.6. klo 18 Kesäkauden avaus Kallion kotiseututalolla, Petäjäskoski la 8.6. Avoimet kylät – päivä; Matkaniva / Mäyrä / Piipsjärvi, jossa myös haukikuninkuuskilpailu klo 12-21 la 8.6. klo 18 Yhteislauluilta torilla pe 14.6. Yölaulajaretki. Lähtö klo 21.30 pyörillä kirjaston pihalta su 16.6. Luonnonkukka-päivän retki. Lähtö klo 12 pyörillä kirjaston pihalta. pe 4.7./ pe 12.7. / pe 19.7. / pe 26.7. klo 14-16 ja klo 18-20: Oulaisten historiaa kirkkomaalla Sakari Takalo-Eskolan kertomana, kirjasto pe-su 5.-7.7. 27. Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät la 20.7. klo 16 Motoristikirkko la 20.7. 1970- ja 1980-luvuilla Oulaisissa nuoruuttaan viettäneiden kokoontuminen ke-to 24-25.7. Oulaisten XXXVI markkinat, joiden yhteydessä myös markkinakuvaus ja ke-iltana markkinatanssit torilla ti 6.8. klo 19 Yhteislauluilta Kallion kotiseututalolla, Petäjäskoski la-su 17.-18.8. Partiolippukunta Pohjan Ilveksen 40v juhlat affis-hotelli Ahvenlammen Ilvessalossa PENTTILÄN KESÄSSÄ: ke 5.6. klo 18 Runo-Circuit, ohjaajana Essi Rahja ti 16.7. klo 19 Yhteislauluilta; Oulaisten karaokekerho ti 23.7. klo 18 Koko perheen teatteriesitys ”Henkilö V ja Harakka Vinsentti sirkuksessa” su 4.8. klo 13 Kansallispukujen tuuletuspäivä; Piipsjärven maa- ja kotitalousnaiset ke 21.8. klo 19 Hanurimusiikin ilta KESÄTEATTERIA: ”Kahden naisen putkiremppa”, Väinölänranta, Teatteriyhdistys Rompooli la 29.6. klo 18.30 ENSI-ILTA su 30.6. klo 18.30 to 4.7. klo 18.30 pe 5.7. klo 18.30 su 7.7. klo 16.00 la 10.8. klo 15.00 su 11.8. klo 15.00 la 17.8. klo 15.00 ja 19.00 su 18.8. klo 15.00 ”Kaikki sanoo tahdon”, Matkanivan ns la 22.6. klo 20 ENSI-ILTA ja näytöksen jälkeen tanssit su 23.6. klo 15 KESÄILLAN SÄVELET: keskiviikkoisin klo 18 ke 19.6. Arto Löppönen, baritoni & Heidi Löppönen, urut ja piano (kirkko) ke 26.6. Antti Tikkanen, viulu & Minna Pensola, viulu; Anna Laakso, piano (seurakuntakoti) ke 3.7. Wanhat Wirret: Janne Nietula, trumpetti & Veli Ainali, urut ja harmoni (kirkko) ke 10.7. Suvilinnun laulut – yhteislauluilta, säestää Tapani Tirilä.Vapaaehtoinen kolehti KUA:lle. (kirkko) ke 17.7. Riikka Yli-Kotila, kanteleet (kirkko) ke 24.7. Elias Niemelä, urut (kirkko) ke 31.7. Tomi Punkeri, baritoni & Juho Punkeri, tenori; Mari-Anne Telkki, piano (seurakuntakoti) ke 7.8. Duo Jääskelä: Elina Jääskelä, piano & Janne Jääskelä, viulu (seurakuntakoti) ke 14.8. Oulaisten Nuorisokuoro (kirkko) MUSEO, PERINNEKESKUS JA OULASKANKAAN MUSEO: Avoinna: 10.7.- 4.8. ke-su klo 12-18 Tiedustelut ja opastukset, puh. 044 4793239 TAIDETALO VÄINÖLÄ: Kesäkuu Naisen silmin - Oulaisten Valovoiman naiset Heinäkuu SULJETTU Elokuu Ilmastonmuutos – Oulaisten Valovoiman vuosinäyttely Maalauksia, Asta Lohvansuu LIIKENNEPUISTO ja SKEITTIPUISTO avoinna 4.6.-10.8. ti-la klo 10-16 AVAJAISET to 30.5. klo 12-14 UIMAHALLI LÄHDE: 30.6. - 4.8. SULJETTU LIIKUNTATAPAHTUMIA: ma 3.6. klo 18 Potkupallo-ottelu: yrittäjät – srk, urheilukenttä su 9.6. Salon lenkki Mäyränperällä ti 9.7. klo 17-19 Kalajokilaakson iltarastit Honkamajalla kesän ajan ma ja to 17.3019.30 Oulaisten Seudun Tikka, Juho Oksan koulun kellari Seuraa Oulaisten kaupungin tapahtumakalenteria, www.oulainen.fi ja tarkempia tapahtumailmoituksia. Tervetuloa mukaan! Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Pyhäjärvi Reisjärvi oti hoesyh00 än esne- tekijää, kesällä palkataan lisäksi tuntityöläisiä. Tiloissa toimii majoituksen lisäksi tilausravintola ja juhlapalvelu sekä leipomo. Kesä on tähänkin asti ollut vilkkainta aikaa Törmänhovissa. Siellä järjestetään luokkakokouksia, sukutapaamisia ja juhlia. Talvellakin toki asukkaita riittää. Yöpyjät ovat usein niitä, joilla on joku side paikkakuntaan tai sitten ovat matkalla pohjoiseen. Silloin Oulainen on mukavasti puolimatkassa. Myös komennustöissä alueella olevat ja urheiluseurat ovat löytäneet edullisen majoituspaikan. ön- Liisa Ängeslevä OULAINEN Majoitus ●● Penttilän talo, Honkamaja, Törmänhovi, Matikaisen Lomaparatiisi, retkei- lymaja Topin Toiveuni, Villa Sinipursi, Taukokangas, Maatilamatkailu Ylitalo Nähtävyydet ●● Oulaisten kirkko, rovastikunnan vanhin kirkko, Toiminnallinen perinnekeskus,neljä konehallia, Koskelan talo, Seppä-Matin paja, Käpylän vanha koulu sekä muita rakennuksia, Museo perinnekeskuksen alueella, Oulaskankaan museo, Taidetalo Väinölä, Penttilän talo, Kallion kotiseututalo Petäjäskoskella, Taidegalleria, Juhani Palmun taiteen yksityisnäyttely. ●● Patsaat ja muistomerkit: Maailman varanapa Valonrannassa, Musiikkipatsas Väinölänpuistossa, Ravustaja kirjaston puistossa, Uskoa tulevaisuuteen Osuuspankin pihassa. ●● Luontokohteet: Hirvineva, Honkamajan ulkoilualue, Iso ja Pieni Honkaneva, Isojärvi–Ahvenlampi - luontopolku, Likalanjärven lintutorni, Piipsjärvi, Piurukkajärvi, Pyhäjoki Oulaistenkoski Työnäytöksiä • Ajoneuvo- ja traktoriparaateja • Musiikkia Näyttelyitä • Vanhan ajan kahvila • Rompetori • SEKÄ PALJON MUUTA WWW.WETERAANIKONEPAIVAT.FI Päivälippu 10 € Kolmen päivän lippu 20 € Sotaveteraanit ja alle 15-vuotiaat ilmaiseksi Tapahtuman osoite: Saukontie 23, Oulainen Ilmainen nonstop linja-autokuljetus Oulaisten keskustasta tapahtuma-alueelle ja takaisin Tuula Aitto-oja 040 511 4506 Jouni Aitto-oja 0500 282 562 Rompetori/Martti 044 345 4919

n e e k l ä j Kesän . . . . e l l e opinti Kaunis Kallan kirkko on valmistunut vuonna 1780. MARKUS KÄRKINEN Kiehtovat Kallan karit kiinnostavat matkailijoita Jos joku niin Maakalla Kalajoen edustalla meressä on sitkeä maineeltaan ja erikoisuutena kerää yhä turisteja ja kalastajia. Maannousema nosti sen merestä 1400-luvulla. Alaltaan se oli 1700-luvulla seitsemisen hehtaaria, ja siitä sen ala on kolminkertaistunut: nelisensataa metriä pitkä ja noin 200 metriä kapea, molemmissa kärjissään kivilouhikot: Maasäärija Länsisääri. Ulkokallan saareen Maakallasta on kolmisen kilometriä eikä siellä ole majakanpitoväkeä. Nykyisin saaressa on kalamajoja noin 35, kun aikoinaan majoja oli 70. Tuolloin Ruotsin vallan aikana saaressa käytiin kalastamassa kaukaakin. Akateemikko Kustaa Vilkuna kertoi saarioikeuksia olleen Hailuodosta Nivalaan saakka, vaikka saaren katsottiin kuluvan Ruotsin kuninkaalle. Ja niin Kaarle Xl:n holhoojahallitus sääti satamaoikeusasetuksen ja I77I annettiin Cuning:sen Maj:tin uudistettu Hamina-Ortningi Eli Laki. Se on edelleenkin voimassa ja näkyy varmimmin Jaakon päivän tienoilla pidettävässä karikokouksessa. Hallintoa johtaa karinvanhin. ENIMMILLÄÄN KALLAN kalastajia oli yli 300. Kesähuviloita ei saaressa ole eikä tule. Vielä reilut kymmenen vuotta sitten saareen pääsi hyvän jään ja sään aikana autolla. Ajoittain jäätie oli runsaasti liikennöity. Nyt laivaväylä on saaren ja mantereen välissä, joten se aika on mennyttä ainakin toistaiseksi. Maakallaan järjestettiin 1980-luvun lopulla neljä ja kerran 1990-luvulla avoin jäähiihto, johon osallistui satoja kuntohiihtäjiä, enimmillään noin 400. Joskus railot estivät tapahtuman, johon osallistuttiin Oulusta saakka. Usein jäähiihtopäivänä kirkossa oli hartaushetkiä. Ensimmäinen Kallan kirkko rakennettiin 1580 ja uusi, nykyinen tilavampi 1780. Pappila on Suomen pienin. Kirkko tarvittiin ja aikoinaan jumalanpalveluksiin kalastajat velvoitettiin osallistumaan. lltahartaus oli pyyntiaikaan arkirutiinia, sillä vasta sen päätyttyä oli lupa lähteä valitsemaan kalanpyyntipaikkaa. Kiirettä piti parhaille pyyntipaikoille. Kirkossa on vihitty monet pariskunnat, muun muassa haapajärvislähtöinen toimittaja Timo Haapala. Kirkon ulkokyljessä oleva puinen ikäloppu kolehtiukko on ainoa ympärivuotinen asukas! KALLA, JOKA tarkoittaa jääröykkiötä, on miltei puuton, muutamat sitkeät pihlajat poikkeuksena. Karua on luonto muutoinkin ja tuima tuuli tuttua niin kuin lakeudella. Majat ovat yhtenäisesti punaiset. Museokin on, vaikka Plassin museosta saa monipuolisemman käsityksen saaren kaikenaikaisesta historiasta esineineen. Saareen järjestää nykyisin laivamatkoja ainakin Plassin kyläyhdistys. Oiva Luhtasela syksy 2019 ESITTÄVÄ TAIDE – TANSSI ESITTÄVÄ TAIDE – TEATTERI KUVATAIDE JA KÄDENTAIDOT KIRJOITTAMINEN | VALOKUVATAIDE KESKI-POHJANMAAN KANSANOPISTO Opistontie 1, 68300 KÄLVIÄ | 040 808 5035 info.kansanopisto@kpedu.fi Tutustu ja hae: rkokampus www.rko.fi RAUDASKYLÄN LUKIO KYMPPILUOKKA Aloita lukio / siirrä opinnot meille / jatka kesken jääneitä opintoja. Arvosanojen korottaminen. Tulevaisuuden selkeyttäminen. Halutessasi osin tai täysin etänä. Vaihtoehdoissa valinnanvaraa: perus-, musa-, duuni-, hoiva-, luonto- tai lukiokymppi. Kursseja suoritettava vähintään 44. Kampukselle hyvät kulkuyhteydet. AMMATTITUTKINNOT Seurakunta- ja hautauspalveluala, mielenterveys- ja päihdetyö yksilöllisesti oppisopimuksella työn ohessa Opiskele monipuolinen, ihmisläheinen ammatti SUNTIO, HAUTAUSTOIMISTOTYÖNTEKIJÄ Täydennä osaamistasi MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN AMMATTILAINEN Raudaskylän Kristillinen Opisto Opistontie 4–6, Ylivieska / www.rko.fi / (08) 4276 200 / info@rko.fi Uudet ryhmä t aloitta vat syksyll ä 2019 , tervetu loa muka an!

HAAPAJÄRVI PERUSTUTKINNOT • • • • merkonomi maaseutuyrittäjä, eläintenhoitaja metsuri-metsäpalvelujen tuottaja datanomi AMMATTITUTKINNOT • Maatalousalan at • Metsäalan at ----------------------------------------------------------------------- • Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus VALMA HAAPAVESI PERUSTUTKINNOT • ajoneuvoasentaja • leipurikondiittori • koneistaja, levyseppähitsaaja, koneautomaatioasentaja • luonto-ohjaaja • matkailupalvelujen tuottaja • toimitilahuoltaja, kodinhuoltaja • puutarhuri • puuseppä • talonrakentaja • kokki, tarjoilija • sähköasentaja • ICT-asentaja AMMATTITUTKINNOT • Elintarvikejalostuksen at • Matkailupalvelujen at • Puuteollisuuden at ERIKOISAMMATTITUTKINNOT • Erikoisruokavaliopalvelujen eat • Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön eat ----------------------------------------------------------------------- • VALMA • Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus, TELMA Tuotantotekniikan at Maarakennusalan at Puuteollisuuden at Tieto- ja tietoliikennetekniikan at Tieto- ja viestintätekniikan at ERIKOISAMMATTITUTKINNOT • Tuotantotekniikan eat • Tieto- ja tietoliikennetekniikan eat • Tieto- ja viestintätekniikan eat ----------------------------------------------------------------------• VALMA OULAINEN • • • • • merkonomi datanomi toimitilahuoltaja, kodinhuoltaja kokki, tarjoilija lähihoitaja, perustason ensihoitaja • • • • • Liiketoiminnan at Lähiesimiestyön at Mielenterveys- ja päihdetyön at Ruokapalvelujen at Yrittäjän at AMMATTITUTKINNOT ERIKOISAMMATTITUTKINNOT • Erikoisruokavaliopalvelujen eat • Johtamisen ja yritysjohtamisen eat • Majoitus- ja ravitsemisalan esimiestyön eat • Mielenterveys- ja päihdetyön eat • Vanhustyön eat ----------------------------------------------------------------------• VALMA PIIPPOLA (SIIKALATVA) PERUSTUTKINNOT • mediapalvelujen toteuttaja • artesaani (sisustusala, käsityön ohjaustoiminta) • puuseppä AMMATTITUTKINNOT • Taideteollisuusalan at • Yrittäjän at ------------------------------------------------------ VALMA YLIVIESKA • koneistaja, koneasentaja, levyseppähitsaaja • matkailupalvelujen tuottaja, vastaanottovirkailija, matka-asiantuntija • puuseppä • talonrakentaja • artesaani (sisustusala) • sisustusompelija, vaatetusompelija • mediapalvelujen toteuttaja • lähihoitaja • turvallisuusvalvoja AMMATTITUTKINNOT • • • • • Matkailupalvelujen at Puuteollisuuden at Taideteollisuusalan at Talonrakennusalan at Tuotantotekniikan at HUOM! MYÖS TUTKINNON OSAT PERUSTUTKINNOT KALAJOKI PERUSTUTKINNOT A I PI KK OP K A I Ä KOULUTUSKESKUS • • • • • IK AMMATTITUTKINNOT PERUSTUTKINNOT AMMATTITUTKINNOT • Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan at • Turvallisuusalan at ------------------------------ VALMA ----------------------------------------------------------------------- • VALMA NIVALA PERUSTUTKINNOT • ajoneuvoasentaja • parturi, kampaaja, kosmetologi, kosmetiikkaneuvoja • koneistaja, levyseppähitsaaja • autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja • kiinteistönhoitaja • teollisuuspuurakentaja • talonrakentaja, maarakennuskoneenkuljettaja • kokki, tarjoilija • sähköasentaja • artesaani (sisustusala, käsityön ohjaustoiminta) • putkiasentaja • mittatilausompelija • ICT-asentaja JEDU.FI HAE JATKUVASSA HAUSSA! Seuraa somessa! @jeduofficial #jeduofficial #jedukouluttaa

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 KA Kalajok Kannu Hannu Anttila ja Pirjo Rajaniemi uskovat, että tanssiharrastusta lisää monipuolinen kurssitarjonta. Tanssi koetaan myös hyväksi liikuntamuodoksi. TUOVI PULKKANEN TUOVI PULKKANEN P N ● Vanhaa tanssikulttuuria henkivä Merimaja tanssittaa kesäillassa p L h M ● h Tanssi on monipuolista liikuntaa, joka sopii kaiken ikäisille Y ppärin Merimajalla tanssitaan tulevana kesänä kymmenet tanssit. Merimajan tanssipäivä on juhannusta lukuun ottamatta torstai ja tanssihistoria yltää yli kuuden vuosikymmenen taakse. Yppärin Urheilijat rakensivat kesätanssilavan vuonna 1965. Toiminnassa aktiivisesti mukana oleva Pirjo Rajaniemi kertoo, että huvi-illat pyöritetään talkoovoimin. – Meidät on jaettu kolmeen ryhmään, ja kun mukana on lähes 30 aktiivista toimijaa, tanssi-illan työvuoro osuu kohdalle kolmen viikon välein. Yhden tanssi-illan aikana lipunmyynnissä, järjes- ”Parempaan suuntaan on menty myös miesmäärän suhteen. tyksenvalvonnassa, kahvituksessa ja baarissa on töissä kymmenen talkoolaista. Merimajan tanssit torstai-iltai- sin ovat perinne, joka on liikuttanut tanssikansaa kesäillassa kauempaakin. Iso joukko tanssijoita kulkee kesätanssien pe- rässä asuntoautoilla ja he tulevat paikalle jo aikaisin päivällä. Tilava, tasainen ja hiekkapohjainen parkkipaikka mahdollistaa majoittumisen. – Perjantaina aamupäivän aikana autot katoavat kohti seuraavia tansseja, Rajaniemi kertoo. VII my kä joh tan lä taa taa su pä en saa ka oll sii tan tel illa la. Yp siiv ym le l

19 kaaao. KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 Pyhäjoki 35 Siikalatva Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Pyhäjärvi Reisjärvi Saisiko olla 100% vihreä sähkösopimus? Tutustu edullisiin sähkösopimuksiimme, väri ja hinta päärooleissa. Energiahinta 5,44 snt/kWh alkaen www.herrfors.fi PYHÄJOKI Nähtävyyksiä ●● Pyhäjoen kirjasto, Etelänkylän Isosilta, Kari Juvan taideteokset Pauhalla- patsas, Kymmenen neitsyttä ja He näkivät Kristuksen, Kaukon kalaranta, Liekki-patsas, Ylimattila Arboretum Parhalahdella, Pyhäjoen kosket, Hanhikivi, Palosaaren metsänvartijan tila Majoitus ●● Kielosaaren lomat, Puttaan kartano, Palosaaren metsänvartijan tila, Py- häjoen veteraanimaja, Louekallion mökki VIIME VUOSINA mukaan on tullut myös nuorempia tanssijoita, eikä Yppärin Urheilijoiden puheenjohtaja Hannu Anttila koe, että tanssijat olisivat vähenemässä. – Meillä se kehitys ei ole vielä näkyvissä. Suunta on oikeastaan toinen. Parempaan suuntaan on menty myös miesmäärän suhteen. Muutama vuosi taaksepäin naisia kävi tansseissa paljon enemmän kuin miehiä, ja silloin saattoi käydä niin, että kaikki paikalle tulleet naiset eivät päässeet ollenkaan tanssimaan. – Muutos entiseen näkyy myös siinä, että kaikki paikalle tulevat tanssivat. Aiemmin osa tuli kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan illasta muiden tanssia seuraamalla. Yppärin Merimajan kesäkausi alkaa siivoustalkoilla. Luonto koristelee ympäristön ja tanssi-iltoina merelle laskeva aurinko luo tunnelman. YLEISÖÄ HOUKUTTAA Merimajan vuorohakutansseihin hyvien puitteiden lisäksi tarkoin valittu esiintyjäjoukko. -Tanssijoiden toiveita kuunnellaan ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Tykätyt orkesterit vetävät yleisön paikalle, mutta budjetti tietysti asettaa puitteet sille, ketä esiintymään voidaan ottaa. Orkesterista riippuen yleisöä pitää olla tansseissa 300–400, että kulut saadaan katettua. Tanssikurssit tanssien yhteydessä tuovat oman lisänsä tanssiiltaan. Raahelaiset tanssinopettajat vetävät kurssit tänä kesänä kolme kertaa. Ennen tansseja opetellaan kesän aikana foxrotin, fuskun ja tangon alkeita. Tanssien lisäksi viehättävässä merenrantamiljöössä rauhallisella paikalla sijaitseva tanssilava on suosittu häiden pitopaikka. – Meillä on täysi astiasto ja hyvin varusteltu keittiö 150:lle juhlavieraalle. Pöydät katetaan tanssilattian puolelle, joka vetää hyvin tämän kokoisen vierasjoukon. Tuovi Pulkkanen 28.5.-26.6. Nivalan Kesä 2019 Pensselillä yli päivien. Akryyli- ja öljyvärimaalauksia, Anita Kallio ja Salme Huuskonen Tillari-galleriassa. MA 3.- TO 6.6. klo 11-14 Hippo pesiskoulu uudella pesiskentällä. Lisätietoja: www.nivalapesis.fi KE 5.6. klo 18-20 Nuorten tori TO 6.6. klo 13-16 Lasten kirjastopiknik Nuorisotila Kulmauksen pihalla (Peltotie 9). Lisätietoja: facebook.com/nivalan kirjasto MA 10.- TO 13.6. klo 10-14 Jalkapallokoulu Den-Areenalla. Järjestäjänä FC Ysikaks Nivala, mukana myös Nivalan kaupungin nuorisopalvelut. Lisätietoja www.liikunta.nivala.fi KE 12.6. Kesäseurat torilla PE14.-LA15.6. Konekapina SU 16.6. Ralli-Sprintti 25.-27.6. TI-TO Lasten ja nuorten taideleiri. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: eveliina.mustola@nivala.fi / nivala@4h.fi KE 26.6 . Kirjastopiknik – Torihulinat goes Asema. Luvassa kirjailijapaneeli ja musiikista vastaavat OK:KO ja Kauko Röyhkä 1.-31.7. Lystipolku – Ympäristötaideteoksia jokirannassa 1.-26.7. Tuskasta toivoon - taikaketusta tarinaan. Riitta Latvala-Erkkilän taidenäyttely Tillarigalleria. 1.-26.7. Ikonipiirin näyttely. Jokilatvan opisto, Kirjaston kokoushuone. KE 3.7. klo 13-15 Ikäihmisten tori. Torin myyntipaikkavaraukset: Arja Juntunen p. 040 3447 323 (myös tekstiviesti) tai arja.juntunen@nivala.fi. PE 5.- SU 7.7. Herättäjäjuhlat Kapinaviikko vk 28 MA 8.7. klo 19 Sun rakkautes tähden – tanssillinen teatteriteos Uikko Areenalla. Liput 15€/ hlö Uikosta tai netistä www.uikontaikaa.fi TI 9.7. klo 18 Nivala Areena – Pohjois-Suomen merkittävin keskustelufoorumi Uikko Areenalla. Puhetta energiasta- Onko energiamuodolla väliä alueen kehitykselle? KE 10.7. klo 18-21 Ihmisiä Suviyössä torilla ja kirjastossa. Ohjelmassa mm. musiikkia, luentoja ja kirjojen poistomyynti. Torin myyntipaikkavaraukset: Arja Juntunen 0403447323 (myös tekstiviesti) / arja.juntunen@nivala.fi. KE 10.7. klo 19 NivaGemut goes Uikon Taikaa - nuorten tapahtuma Uikko Areenalla. Illan pääesiintyjänä nähdään Alex Mattson! Lisäksi yleisöä viihdyttävät VIIO, Katala, Kolea ja Syvänne! K13 TO 11.7. klo 18 Eri sukujen yhteistapaaminen kirjaston alakerran kokoustilassa, kutsujana Niemimäki-Sillanpään sukuseura ry. Lämpimästi tervetuloa! Lisätietoja: Kaisa Tölli p. 040 5616 814 LOGO TILLARIGALLERIAN 29.7.-14.8. Kuvataidekurssien vuosinäyttely. Jokilatvan opisto, Tillarigalleria. NÄYTTELYT AVOINNA Seuraa ilmoittelua Nivala lehdessä ja netissä • www.facebook.com/nivalankaupunki • www.facebook.com/tillarigalleria • www.nivala.fi • www.uikontaikaa.fi/ ma 10-18, ti-ke 12-18, to-pe 14-18 lisäksi pe 5.7. 12-20, la 6.7. 10-20, su 7.7. 10-16, ke 10.7. klo 12-21

Po nä. Luonnontuoteneuvoja Virve Toivanen kehottaa astumaan sisään luonnon ruoka-aittaan. ANITTA OERTEL Po Villiinnytään yrteistä ja juhlitaan luontoa P N Metsät tarjoavat jokanaiselle ja -miehelle ilmaista lähiruokaa R enessanssin aikaan uskottiin, että poimulehden lehtinesteellä peseminen säilyttää nuoruuden ja kauneuden. Poimulehtien pisaroiden taikavoimaan viittaavat myös siitä käytetyt nimet kuten vanhanpiianheinä ja ryppylehti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niinpä poimulehteä kutsutaan myös hiirenhameeksi, juomakupiksi ja kasteheinäksi sekä Neitsyt Marian viitaksi. Poimulehti on matalahko kasvi eikä sen takia käy heti luonnossa samoilijan silmään. Pyhäjärven Kirkonkylän Korhosenniemen pihapiirissä, jossa tapaamme luonnontuoteneuvoja Virve Toivasen kanssa, sitä ei kuitenkaan tarvitse kauan etsiä, sillä alue on keväällä täynnä pientä poimulehteä. Virve Toivanen kertoo, että poimulehti on etenkin naisväen yrtti, kun taas nokkosta voidaan pitää miessukupuolen villiyrttinä. Kumpaakin yrttiä voi kuitenkin syödä niin miehet kuin naiset. – Poimulehden tiedetään hel- pottavan muun muassa kuukautis- ja vaihdevuosivaivoja. Sillä on myös ruuansulatusta edistävä vaikutus. Nokkonen taas ehkäisee eturauhasen liikakasvua ja antaa potkua, sillä se virkistää, ja joidenkin tutkimusten mukaan sillä on testosteronia lisääviä ominaisuuksia. VILLIYRTIT OVAT ilmaista lähiruokaa, joissa ravintoaineita ja makua riittää. Makua, jopa liiankin kanssa. Virve neuvookin olemaan maltillinen villiyrttien kanssa. – Villiyrttejä ei kannata syödä kerralla mielin määrin, vaan esimerkiksi poimulehden ja voikukan lehteä voi sekoittaa koural- lisen salaatinlehtien joukkoon. Virve Toivanen on kokeilija, joka mielellään kehittelee reseptejä. Hän on koulutukseltaan myös kokki. Tämän kevään uutuutena hän tarjoilee hyvin kesän kynnykselle sopivaa suolaista poimulehti-nokkoskeksiä ja palan painikkeeksi puolukka-karpalo- Suon kuohahdus -juhlajuoma 2dl puolukkaa, 1dl karpaloa, 0,5 dl kuusenkerkkäsiirappia tai 2 dl tuoretta kerkkää, vettä, hunajaa tai sokeria Villiyrteistä voi valmistaa todellista lähiruokaa, joka hivelee myös silmää. Virve on kattanut pöytään suolaisia ja makeita villiyrttikeksejä sekä kuohuvaa puolukka-karpalo-kuusenkerkkä-juomaa. Laita marjat ja kerkkä kattilaan, lisää kylmää vettä niin, että peittyvät. Kiehuta marjat rikki. Siivilöi. Kiehauta makeutusaineen kanssa. Maista ja lisää tarvittaessa sokeria. Tarjoile vichyllä kuohautettuna (sitruuna/karpalo) tai vedellä laimennettuna. ● kuusenkerkkä-juomaa, josta saa terveellistä kuohuvaa kivennäisveden kanssa. – Luonnon ruoka-aitta on nyt auki, Virve sanoo kutsuvasti. Poimulehden lisäksi Korhosenniemen pihapiirissä nousee paljon muitakin erilaisia villiyrttejä. Lyhyehkön hortoilun aikana bongattiin nokkosta ja mesiangervoa, metsäkurjenpolvea ja apilaa sekä siankärsämöä. VIRVE OPASTAA aloittelijahortoilijaa pitäytymään tunnetuissa villiyrteissä ja kehottaa kunnioittamaan luontoa ja noudattamaan kestävää kehitystä eli kerätään vain noin kolmasosa sadosta. Jokamiehen oikeuksiin ei esimerkiksi kuulu kuusenkerkkien tai pihlajan lehdensilmujen kerääminen vaan se vaatii maanomistajan luvan. – Villiyrttejä ei pidä poimia autoteiden läheisyydestä, vaan hiljaisesta tiestä vähintään 30 metriä ja vilkkaasta tiestä sata tai kaksisataa metriä on turvallista kerätä yrttejä talteen, Virve muistuttaa. Anitta Oertel m n s M ● j P Kala Ka

aa is- nyt enaljä. onoa, kä iliviltaan än Joertai ääis- auhilriä siätä aa. tel Lomamökkejä vuokrattavana Katajaniementie 46 Yli-Lesti 040 5060 340 Poimulehti. Vanhanpiianheinä. Ryppylehti. Hiirenhame. Juomakuppi. Kasteheinä. Neitsyt Marian viitta. • Ympäristöystävällinen ja halpa tapa lämmittää talosi • Siisti ja nopea toimitus ammattilaisilta Puh. 050 300 9685 www.porausassat.fi info@porausassat.fi www.lestipuu.fi • lestipuu@lestipuu.fi -luottoluokitus Suoraan tehtaalta ilman välikäsiä Suoraan tehtaalta ilman välikäsiä edulliset, korkealuokkaiset edulliset, korkealuokkaiset - Jo vuodesta 1985 - MAAPERÄTUTKIMUKSET KS Geokonsultin kokenut henkilökunta on tehnyt yli 8 000 maaperätutkimusta yli 30 vuoden aikana • HUVILAT • SAUNAT • AITAT • KONSTA-TALOT Kuorikoskentie 8 69600 KAUSTINEN p. 06 8611 500, 040 7333 575 www.konstatalot.fi Poimulehti on parasta pienenä. Puh. 0400 266 604 Kenneth Nordström maaperätutkimukset www.ks-geokonsult.fi KAIVUUT KÄYNNISTYIVÄT! KAIVUUT KÄYNNISTYIVÄT! NYT PIDÄ KIIRE! NYT PIDÄ KIIRE! Valokuituliittymä 100 €! Valokuituliittymä 100e! Pyhäjärvellä kesäteatteria neljän vuoden tauon jälkeen PYHÄJÄRVI Nähtävyydet ●● Perinnepiha, Korhosenniemi, Kotiseutu- museo Makasiini, Vaskikellot, Vuohtomäen näköalatorni, Helenan patsas, Pyhäjärveläisen työn kunniaksi -patsaat Majoitus ●● Hotelli Pyhäsalmi, Emolahti Camping, Mar- joniemi Camping, Mansikkaranta, Taitomaja, Pitokartano Verkkoranta Pyhäjoki Siikalatva Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Reisjärvi Pyhäjärvi Neljän kesän tauon jälkeen on aika Teatteri KesäHeinän tulla rikastuttamaan paikkakunnan kulttuuritarjontaa Pyhäjärvellä. Tänä kesänä esitetään komedia Viimeiset Mohikaanit, joka sijoittuu 1980-luvun Suomeen. Näytelmä perustuu Risto Karlssonin romaaniin ja sen on dramatisoinut Arto Nieminen. Ensi-ilta on kesäkuun viimeisenä sunnuntaina ja kaikki esitykset sijoittuvat seuraavalle viikolle. Ohjauksesta vastaa ylivieskalainen Marja Hannula. Esitys kertoo neljästä elämänmuutosta etsivästä lapsuudenystävästä, jotka päättävät irrottautua arjen orvanpyörästä ja ryhtyä elämäntapaintiaaneiksi oppaana suomensukuinen aito Kanadan intiaani. He perustavat Poutapilven heimon, mutta kokevat ennakkoluuloja ja ajautuvat yhteiskunnallisiin vaikeuksiin. Lopulta intiaaneilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä sotapolulle, jotta he saavuttaisivat puhtaan elämänmuodon. Tarinassa on viiden pääroolin lisäksi monta pientä sivuroolia. Yhteensä teatterin lavalla nähdään 18 harrastajanäyttelijää. internetyhteysinternetyhteys vähintään 100/100 Mbits vähintään 100/100Mbps Tilaa liittymä: www.jokiverkko.fi www.jokiverkko.fi tai Tilaa soitaliittymä: p. 044 972 5164, p. 040 716 1964 tai soita p. 044 972 5164, p. 040 716 1964 Tai tule toimistolla: Haikolantie 1, Sievi Tai käymään tule käymään toimistolla: Haikolantie 1, Sievi tai Alavieska: 1, kunnantoimisto tai Alavieska: Pappilantie Pappilantie 1, kunnantoimisto HUOM! RAKENTAJAT JA REMONTOIJAT! www.maansiirtokarihuttunen.fi Omakotitalojen ja muiden rakennusten pohjatyöt, konetyöt, murskeet, hiekat ja ruokamullat. MAANSIIRTO Kari Huttunen Oy Alavieska, puh. 0400-215466

Kartanohotelli Saaren yrittäjä Hanna Niemi ja karaokeyhdistyksen puheenjohtaja Jorma Nurmi arvioivat, että kesän festarit saavat ennätysyleisön. SATU KANGAS-VILJAMÄKI Reisjärven karaokefestarit kasvavat vuosi vuodelta Kalaj Kan Uutta on kaksi sarjaa Saaren kuninkaallisille Reisjärven karaokefestarit koetaan tänä kesänä kahdeksatta kertaa. Tapahtuma on kasvanut Kartanohotelli Saaressa vuosi vuodelta. Tänä kesänä uskotaan uuteen ennätykseen, koska kuninkaallisia valitaan nyt kaksi paria, aiemmin yksi. Sarjat ovat nyt yli 50-vuotiaille ja alle 50-vuotiaille, kummastakin valitaan Saaren kuningas ja kuningatar. Reisjärven Karaoken ystävät ry:n puheenjohtaja Jorma Nurmi arvioi, että tänä kesänä saavutetaan 600 osallistujan raja. Viime vuonna osallistujia oli 500 ja kilpailijoita 43. – Kisa houkuttaa väen festareille. Uudistunut kisa houkuttaa entistä enemmän laulajia ja sitä myöten yleisöä. Osa yleisöstä haluaa seurata pelkästään kisaa, Nurmi kertoo. SAAREN FESTAREILLA lauletaan neljässä eri pisteessä. Kuninkuudesta kilpailevat laulavat päänäyttämön lavalla, yleisö järven rannalla, etupihalla ja sisällä. Kaikki halukkaat saavat laulaa niin kisassa kuin sen ulkopuolella. Perjantaina 29. kesäkuuta kisassa aloitetaan alkukarsinnoilla ja lauantaina 30. päivä on finaali. Tapahtumassa rajattiin ensi alkuun kisasarjoihin osallistumista. Nyt se on poistettu. Ensi alkuun kuhunkin sarjaan otettiin enintään vain 25 laulajaa. Siitä kuitenkin luovuttiin, koska pitkämatkalaisille haluttiin turvata osallistuminen. – Tällainen tapahtuma vaatii yleisön ja kisaväen kuuntelemista herkällä korvalla. Kun aiemmin oli vain miesten ja naisten yleinen sarja, sen koettiin suosivan nuoria esiintyjiä. Sen takia luotiin oma sarja myös yli 50-vuotiaille. Monet karaoken harrastajistahan on yli 50 vuotiaita, joten seniori-sarjalle oli kysyntää. Me järjestäjät emme lähde arvottamaan nyt valittavien ”Tällainen tapahtuma vaatii yleisön ja kisaväen kuuntelemista herkällä korvalla. kuninkaallisten keskinäistä arvojärjestetystä, Nurmi pohtii. Festareille saapuu myös nuorta väkeä. Yhdistyksen talkoisiinkin on saatu nuoria. Tapahtuma on muuttunut valtakunnalliseksi. Osallistujia tulee ympäri Suomen. TOIMINNAN KESKITTÄMINEN saareen on ollut Jorma Nurmen mukaan oikea ratkaisu. Ensimmäisenä vuonna 2011 kokeiltiin koko pitäjän alueen festareita ja laulupisteitä oli ympäriinsä. Sen kokemuksen jäljitä vedettiin henkeä, kunnes sitten yhteistyö aloitettiin Su na 20 oli toi joh ka

À la carte -listalta löydät raikkaat salaatit, keitot, liha- ja kalaruoat, pizzat sekä herkulliset jälkiruoat. Kartanohotelli Saaressa viihtyvät myös lapsiperheet! Tarjoilemme A-oikeuksin varustettuna. Lisäksi Hotellissamme on 10 kappaletta uudistettuja 2 henkilön huoneita, joissa on lisävuodemahdollisuus. Susisaarentie 12-14, 85900 Reisjärvi p. 050 5503577 / Kartanohotelli, p. 040 7077814 / Ryhmävaraukset REISJÄRVI Majoitus ●● Kiviahon Lomamökit, Kartanohotelli Saari, Susisaa- ren loma Oy, Erä-Korpinen, Metsästyspalvelut Kokkoniemi, Järvelän Kylätalo, Saarisen leirikeskus. Nähtävyydet ●● Kotiseutumuseo, Reisjärven kirkko, Rauran näkö- alatorni, Puurulan kotiseutumuseo, Maikin taidekoti, Annin nukketalo, Runokivenpuisto Susisaaressa, Savipaja Peltoranta, Kauniston Taidelasi, Käsityönäyttely Aili ja Tapani Helmisellä. en an nä pilukeeä, iin Kaipaatko kaunista ja turvallista asuinympäristöä? Rantatonttia kesäkäyttöön tai ympärivuotiseen asumiseen? Uusia tiloja ja toimivaa nettiyhteyttä? Reisjärven kauniin luonnon keskellä on turvallista asua, elää ja tehdä työtä Rakennetaan tulevaisuus yhdessä! Pyhäjoki Siikalatva Merijärvi REISJÄRVI Oulainen Kalajoki Alavieska - kukoistava kunta - Haapavesi Ylivieska Nivala Kannus Kärsämäki Suomen matkailuvienti kasvoi miljardilla eurolla Pyhäjärvi Matkailu on Suomessa 15 miljardin euron palveluteollisuustoimija, ja sen BKT-osuus on jo 2,6 prosenttia. Vahva kasvu tulee matkailuviennistä, joka nousi Visit Finlandin Tilastokeskukselta tilaaman tuoreimman matkailutilinpidon mukaan miljardilla, 4,6 miljardiin euroon vuonna 2017. Matkailuteollisuus on Suomen viime vuosien menestyneimpiä ja dynaamisimpia toimialoja. Vuonna 2018 ulkomaiset yöpymiset nousivat uuteen ennätykseen, 6,8 miljoonaan. Sievi Haapajärvi vo- orinma ksi. en. TULOSSA: 1.6. POJU & Koulujen päätösbileet 7.6. Yölintu 12.6. Kopolan Harrastajateatteri esittää Harmaat Pantterit 14.6. Ekakierros ja huikeat terassipartyt 15.6. Rokwaattori 20.6. Saaren Juhannus 2019 28.-29.6. Karaokefestarit 2019 5.7. Portion Boys 12.7. A. Aallon Rytmiorkesteri 27.7. Pasi ja Anssi 9.8. Olli Herman 16.8. Antti Railio Reisjärvi Susisaaren uusien yrittäjien Hanna ja Ari Niemen kanssa vuonna 2013 alkaen. Yrittäjinä Niemet olivat aloittaneet saaressa 2012. – Yhteistyö yrittäjien kanssa on toiminut hyvin. Kartanohotelli Saaren toimitusjohtaja Hanna Niemi kertoo, että karaoketestivaalit ja muut tapah- tumat ovat tärkeitä yritykselle. Kartanohotelli toimii ympäri vuoden ja uudet yrittäjät ovat uudistaneet tiloja. – Saamme hyvää palautetta tapahtumasta. Se sopii hyvin rentoon maalaisympäristöön. Hannu Verronen Yhteistyö toimialan sisällä ja panostukset matkailuvientiin ovat realisoituneet poikkeuksellisen suurena euromääräisenä kasvuna. Tuoreimman matkailutilinpidon ennakkotietona ulkomainen matkailukysyntä eli matkailuvienti kasvoi 27 prosenttia eli miljardilla nousten 4,6 miljardiin euroon vuonna 2017. Matkailun tuottama arvonlisäys kasvoi kahdeksan prosenttia nousten viiteen miljardiin euroon. Matkailun osuus BKT:sta nousi ensimmäisen kerran 2,6 prosenttiin. – Matkailuteollisuus on toimiala- na samaa kokoluokkaa kuin maa, metsä- ja kalatalous yhteensä, ja puolet suurempi kuin elintarviketeollisuus, Business Finlandin Visit Finland -yksikön johtaja Paavo Virkkunen kertoo. Matkailuteollisuudessa työskenteli viime vuonna yli 140 000 henkilöä eli 5,5 prosenttia työllisistä. Vuokratyövoima ja kaupan alan työpaikat eivät ole mukana työllisyyslaskelmissa. Hotelli- ja ravintola-alalla esimerkiksi tehdään vuokratyötä arviolta 6 000 henkilötyövuotta.

Pirjo Rahkonen ja Heikki Jokitalo ovat aktiivisesti mukana Kukonkylän kyläyhdistyksen toiminnassa. Jokitalo on 90-luvulla ollut talkoilla rakentamassa luontopolun laavua ja pitkospuita. KA J w p Kukonkylän luontopolun laavulla on hyvä paikka Kalliosaarella. Maisema laavulta aukeaa erämaisena suona. Paikka on tuttu Pirjo Rahkoselle ja Heikki Jokitalolle tuttu. Mukana retkellä myös Vilja Tikkanen. MERJA NEVALAINEN Sieviläisen erämaan kallioinen helmi SIEVI Majoitus ●● Maasydämen matkailu, Loma Hietala, Kiurunkankaan pitopalvelu ja maatilamajoitus, Saariveden savottakämppä. Nähtävyydet Laavupaikka valtavalla peruskalliolla keskellä aavaa suota on mieleen jäävä retkipaikka S ievin Kukonkylällä keskellä pohjoispohjalaista suomaisemaa on erikoinen retkikohde. Kivistä kangasmetsämäkeä kulkeva polku päätyy pitkospuille, ja keskeltä aavaa suota nousee valtava kalliojärkäle, jonka päällä on mainio sijainti taukopaikalle. Maisemat Kalliosaaren laavulta ovat ihmeen erämaiset. Silmät rauhoittuvat laajassa suomaisemassa, käki kukkuu, ja aurinko paistattelee erätunnelmaan. Maiset murheet ja maailman häly ovat etäisyyksien päässä, vaikka matkaa Kukonkylään on vain vajaat kaksi kilometriä. Kalliosaari on peruskalliota, josta jäätikkö on saanut veistettyä vain toisen sivun loivemmaksi, toinen tippuu alas monimetrisenä jyrkänteenä. Matka Kalliosaarelle on helppokulkuinen eikä koko reitin kolmen kilometrin pituus ole liikaa lapsille ja koululaisille. – Luontopolku on aina auki, kesällä yötä myöden. Täällä pääsee helposti keskelle luontoa ja tutkimaan suo- ja metsäluonnon kasveja ja lintuja, sanoo Kukonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Rahkonen. POLKU KULKEE kunnostetun lintutornin ohi ja laavupaikan jälkeen polku ohittaa metsässä tervahaudan paikan, sekä erikoisen laajan pirunpellon. Muinaisen meren paljaaksi huuhtoma rantakivikko ei aivan näy polulle asti, ja kyläyhdistys suunnitteleekin kohdalle opasviittaa. Kalliosaaren laavun vieraskirjassa on lähes päivittäisiä merkintöjä, eivätkä kaikki kävijät jätä jälkiä itsestään. – Tänne tullaan kauempaakin paljon, usein parkkipaikka täynnä autoja, ja ehkä kymmenesosa luontopolun kulkijoista on kyläläisiä, kertoo kyläyhdistyksen aktiivi ja luontopolkua aikanaan rakentamassa ollut Heikki Jokitalo. KYLÄYHDISTYS VEISTI pitkokset ja rakensi laavun ja lintutornin talkootöinä jo 90-luvun alussa. Yhdistys huolehtii polttopuita laavulle, ja viime kesänä palaneen puuladon tilalle rakennettu on jo pystyttämistä vailla valmis. – Olen ollut pikkupojasta asti mukana talkoohommissa ja porukka on edelleenkin se sama. Elävä kylä tulee tekemällä, ei pyytämällä Kukonkylän perinteinen kesäkahvila on jälleen avoinna Kukonkoskella, entisellä kyläkoululla, mutta pienemmissä tiloissa. Kukonkosken juhlatila pysyy näin vapaana vuokratoiminnalle. – Kesäkuun yhdeksäs päivä avattava kesäkahvila palvelee sunnuntai-iltapäivisin kahdestatoista neljään, ja kyläläiset vuorollaan vastaavat kahvilasta, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Rahkonen kertoo. Yhdistys järjestää monenlaista kesäistä toimintaa, kuten kesäkuun alussa Tunturi-pyöräilyn. Sievi-viikon aikana heinäkuun lopulla Kukonkylällä on kyläpäivä, ja tänäkin vuonna syyskuulla on jälleen sadonkorjuumarkkinat ja lähiruoasta valmistettu sadonkorjuulounas. – Kylät pitää Suomessa pitää elävinä, eikä niitä kukaan muu saa pidettyä kuin kyläläiset itse. Asioita saa tapahtumaan itse te- kemällä, ei toivomalla tai kysymällä, Pirjo Rahkonen toteaa. Yhdistyksen omistama Kukonkoski on hankerahoituksen ja aktiivisen talkootyön avulla peruskorjattu ja nykyaikaistettu. 150 henkilön juhlatilan lisäksi kellarikerroksessa on viihtyisät kokous- ja saunatilat, ja vieressä Vääräjoen rannassa jopa sähkötolpallisia asuntovaunupaikkoja ja kyläyhdistyksen lasitettu grillikota. ●● Sievin kirkko Pekanmäellä, Ko- Olen nuorimmasta päästä, joten melko kumaraista sakkia on, hymyilee Jokitalo. Kesän Sievi-viikoille kyläyhdistyksellä on tarkoitus järjestää ohjelmaa myös luontopolulle. Kenties rastitehtäviä, monen sukupolven yhteisenä retkitapahtuma, tai ehkä yhtyeislaulua kallion päällä nuotiolla. Luontopolun lähtöpiste ja parkkipaikka ovat Sievin Kukonkylällä, Kukonkyläntien ja Poleentien risteyksen tuntumassa. Merja Nevalainen tiseutumuseo 1865 rakennetussa lainamakasiinissa, Ateljee-Galleria Ierikka Järvikylällä, Maatalousmuseo Jyringissä. ●● Suojeluskuntatalon ja entisen kunnantalon paikan muistokivi, Paavo Korven muistomerkki, Sievin ensimmäisen kirkon muistomerkki Vanhankirkon kappelin pihalla, Talvi- ja jatkosodan muistomerkki, Sotaan lähteneiden muistomerkki, Tuonen kannel, Kuolleena syntyneiden lasten muistomerkki ja muualle haudattujen muistomerkki, Vapaussodan muistomerkki, Posiolaisten muistokivi, nälkävuosien muistomerkki, Sievin ja Raution esipolville pystytetty muistomerkki, Arkkuinpirtin muistomerkki, Peltosalon kalmiston muistomerkki, Vääräjoen muistomerkki (1992). Pyhäjoki Siikalatva Merijärvi Oulainen Kalajoki Alavieska Haapavesi Ylivieska Kärsämäki Nivala Kannus Sievi Haapajärvi Reisjärvi Pyhäjärvi

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 ASUMAAN - YRITTÄMÄÄN - VIIHTYMÄÄN ASUMAAN - YRITTÄMÄÄN - VIIHTYMÄÄN KAIKKI ROMURAUTA ASUMAAN - YRITTÄMÄÄN - VIIHTYMÄÄN Tervetuloa Tervetuloa nauttimaan nauttimaan Suomen Suomen Sievin Sievin kesästä kesästä akut, sähkökaapelit, autot. Noutopalvelu. perheen ja nauttimaan ystävien kanssa! kanssa! perheen ystävien Tervetuloaja Suomen Sievin kesästä perheen ja ystävien kanssa! Suomen Sievin kesästä Tervetuloa Meiltä patikointireitit Meiltä löydät löydät nauttimaan patikointireitit eri eri kyliltä, kyliltä, puhtaan luonnon ja kirkasvetiset uimarannat. perheen ja ystävien kanssa! puhtaan luonnon ja kirkasvetiset uimarannat. Meiltä löydät patikointireitit eri kyliltä, puhtaan luonnon ja kirkasvetiset uimarannat. Yrityksen toimialaan kuuluu kuljetuspalvelu, ongelmajätehuolto sekä metalliromun välitys 040 707 5846 | SIEVI | moduvia.fi • Sisustuspuoti VILLA KIVINIEMI 41 • Järvikyläntie 21, Sievi www.villakiviniemi.fi puh. 040-578 6562 Kesän kohokohta kohokohta on on la la 20.7. 20.7. klo klo 10-14 10-14 Kesän vietettävät Muttimarkkinat. vietettävät Muttimarkkinat. Kesän kohokohta on la 20.7. klo 10-14 vietettävät Muttimarkkinat. Lisäksi meillä meillä on on paljon paljon viikottaisia viikottaisia Lisäksi tapahtumia, löydät ne viikottaisia tapahtumia, ne Lisäksi meillälöydät on paljon sievi.fi/tapahtumat/ Kesän kohokohta la 20.7. sievi.fi/tapahtumat/ tapahtumia,onlöydät ne klo 10-14 vietettävätsievi.fi/tapahtumat/ Muttimarkkinat. Lisäksi meillä on paljon viikottaisia tapahtumia, löydät ne sievi.fi/tapahtumat/ Meiltä löydät patikointireitit eri kyliltä, puhtaan luonnon ja kirkasvetiset uimarannat. Elinvoimainen kyläverkosto kyläverkosto kouluineen kouluineen Elinvoimainen luo turvallisen asumisympäristön. luo turvallisen kyläverkosto asumisympäristön. Elinvoimainen kouluineen luo turvallisen asumisympäristön. Meiltä Meiltä löydät löydät viihtyisät viihtyisät asunnot asunnot ja ja suuret suuret tontit sievi.fi/asuminen/asunnot/ tontit Meiltäsievi.fi/asuminen/asunnot/ löydät viihtyisät asunnot ja suuret tontit sievi.fi/asuminen/asunnot/ Lue Elinvoimainen kyläverkosto kouluineen luo turvallisen asumisympäristön. www.kalajokilaakso.fi Kolmen Kolmen kaupungin kaupungin keskellä! keskellä! www.sievi.fi Meiltä www.sievi.fi löydät viihtyisät asunnot ja suuret Kolmen kaupungin keskellä! tontit sievi.fi/asuminen/asunnot/ www.sievi.fi Kolmen kaupungin keskellä! www.sievi.fi lehti jo ennen kuin se kolahtaa postilaatikoihin KALAJOKILAAKSO Missä ja milloin vain! Kalajokilaakson digisisällöt 3 kk vain 14 € (norm. 22,20 €) Tuoreimmat uutiset joka päivä, näköislehti ilmestymispäivänä heti puolenyön jälkeen sekä lehtiarkisto. Tilaa 3 kk tarjoushintaan 14 € www.kalajokilaakso.fi/digi3kk

Kalajoen kesäteatteri - Teatteri Willi Lakeus Lindgren-Holma-Auvinen Tapahtumia pitkin kesää... EHTOOLEHDON SANKARIT Ohjaus Sanna Finnilä ESITYKSET KALAJOEN HIEKKASÄRKILLÄ la 20.7. klo 15.00 to 1.8. klo 18.30 su 21.7. klo 18.30 la 3.8. klo 15.00 la 27.7. klo 15.00 su 4.8. klo 15.00 su 28.7. klo 18.30 la 10.8. klo 15.00 ke 31.7. klo 18.30 su 11.8. klo 15.00 pe 16.8 klo 18.30 la 17.8. klo 15.00 su 18.8. klo 15.00 LIPUT: 20 € / 18 € PORTILTA ENNAKKOLIPUT 17,50 € Kalajoki Keskusvaraamo 08 4694 449 Lipputoimisto 0600 10300 TIEDUSTELUT JA RYHMÄVARAUKSET: 044 596 6344 willilakeus@willilakeus.fi Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma. Oulaskankaan upea sairaalamuseo on avoinna kesällä 10.7. – 4.8.2019 keskiviikosta sunnuntaihin klo 12 – 18 Tervetuloa tutustumaan sairaalan historiaan alkaen vuodesta 1914. Nähtävillä on myös lakkautetun Visalan psykiatrisen sairaalan esineistöä. Ei pääsymaksua. Tule ja tuo kesävieraasikin! Osoitteemme: Oulaistenkatu 5 Oulainen Lisätietoa: www.ppshp.fi/Oulaskangas

s Väinölän rannassa, Oulaisissa (Väinölänkatu) Katettu katsom0 Liput 15 e/ 12 e Eläkeläiset/opiskelijat sis. väliaikakahvin Näytelmän oikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry.

44 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 Terveysmatkailu kasvaa Venäjällä Terveysmatkailun suosio on kasvanut voimakkaasti venäläisten matkailijoiden keskuudessa. Vuonna 2018 venäläisistä matkailijoista kolme prosenttia lähti terveysmatkalle, ja vuonna 2019 terveysmatkaa suunnittelee jo seitsemän prosenttia kaikista matkailijoista. Suosituinta terveysmatkailu on yli 55-vuotiaden joukossa. Myös rantalomia suosivien venäläisten määrä on kasvanut, niitä suosivat erityisesti miljoonakaupunkien asukkaat. Suosiota kasvattivat myös aktiiviset lomat: patikointiretket, laskettelu- ja hiihtomatkat, kalastus- ja metsästysmat- kat. Näitä matkoja suosivat eniten miehet sekä alle 34-vuotiaat nuoret aikuiset. Hyvinvointilomat ovat suosituimpia naisten sekä yli 55-vuotiaiden keskuudessa. Kiertomatkat kiehtovat moskovalaisia ja pietarilaisia sekä korkeasti koulutettuja. Vuonna 2018 ulkomaille matkusti 23 miljoonaa venäläistä, kun vuonna 2017 vastaava luku oli 15 miljoonaa matkailijaa. Eniten kasvoi rantalomien sekä aktiivilomien suosio. Venäläisen analytiikkakeskuksen NAFI:n alkuvuonna tekemän tutkimuksen mukaan matkailun suosio kasvaa Venäjällä ja se näkyy eniten Venäjän ”pääkaupunkien” eli Mos- kovan ja Pietarin asukkaiden sekä 25–34-vuotiaiden matkailussa. Harvemmin matkustivat pienten paikkakuntien asukkaat sekä 50 vuotta täyttäneet. Suurin osa eli 94 prosenttia ulkomaanmatkalle lähteneistä ilmoitti matkustamisen syyksi lomamatkailun. Yhdeksän prosenttia kaikista ulkomaanmatkoista liittyi työmatkoihin ja seitsemän prosenttia terveysmatkailuun. Joka kolmas venäläinen ilmoitti järjestävänsä lomamatkansa itse, ja 14 prosenttia ilmoitti varanneensa matkan agentin kautta. Itsenäistä matkansuunnittelua suosivat eniten 18–34-vuotiaat venäläiset. Kesäristikon ratkaisu www.ks-geoenergi.fi Yli 15 000 energiakaivoa 15 vuoden aikana! Yli 15 000 energiakaivoa www.ks-geoenergi.fi 15 vuoden aikana! Viidentoista vuoden kokemus energiakaivoporauksista tarkoittaa, että meillä on yhtä ja toista jaettavaa. Viidentoista vuoden kokemus energiakaivoporauksista tarkoittaa, että meillä on yhtä ja toista jaettavaa. Kun on kyse energia- kannattaa aina Kunkaivoista on kyse energiakavoista kannattaa aina ottaayhteyttä. meihin yhteyttä. ottaa meihin Stefan StorvallStefan Storvall Jari Emmes puh. 040 1956 944 040 1956puh. puh. 944040 481 2811 stefan.storvall@ks-geoenergi.fi jari.emmes@ks-geoenergi.fi stefan.storvall@ks-geoenergi.fi KS-Geoenergi Oy, Kirkkotie 4, Kruunupyy Jari Emmes puh. 040 481 2811 jari.emmes@ks-geoenergi.fi KS.Geoenergi Oy, Kirkkotie 4, Kruunupyy VUOKRAA Poleentie 10, Sievi As. 044 253 0129 www.raskaskonekorjaamo.fi • TRAKTORI • KAIVINKONEET • MEILTÄ MYÖS ALUSTAREMONTIT • METSÄKONEET • KUORMA-AUTOT • MAATALOUSKONEET RAKENNUSKONEET VUOKRAA RAKENNUSKONEET CRAMOLTA CRAMOLTA Puh. 010 661 4550 Viljavarastontie 2, 84100 Ylivieska, Puh. 010 661 4550 ylivieskan.vuokraus@cramo.com Viljavarastontie 2, 84100 Ylivieska, ylivieskan.vuokraus@cramo.com cramo.fi cramo.fi facebook.com/cramofinland facebook.com/cramofinland Ruutihaantie 16, Ylivieska 050 3531 601 • 0400 443 305 www.firststop.fi RENGASASIANTUNTIJASI NYT MEILTÄ MYÖS PAKETTIAUTOJEN HENKILÖ- JA/$$'8..$$7 '$ $ / 0$$-$.,9,$,1(.6(7  ! LLOT/ÖLJYNVAIHDOT PIENHUO ,.$- $ $0 .$,..((15$.(17$0,6((1 MUKAVAA MATKANTEKOA! KLHNDW $51((..,$. VRUDW LAADUKKAAT MAA- JA KIVIAINEKSET PXUVNHHW KAIKKEEN RAKENTAMISEEN - hiekat sorat murskeet sepelit mullat täytemaat VHSHOLW PXOODW Wl\WHPDDW Kalaja Pyhäjokilaaksot Himanka 0500 586 874 Vierimaa 0400 257 220 HOIDAMME TILAUSAJOKULJETUKSENNE AMMATTITAIDOLLA! Autoja joka lähtöön: • 14-66 paikkaisia • Autoissa turistivarustelu: mm. ilmastointi, wc, wifi-valmius • Ammattitaitoiset kuljettajat Soita ja varaa tarpeillesi sopiva kuljetus! Š‘ŸŠœ’ȱ™Š’”Š••’—Ž— ZZZNXOMHWXVSRODU¿ —Ž—’••Š”’Š™ȱ’œŠŸ‘Š ¿UDORSVXWHMOXNZZZ J.E.Klemetti Oy Pajalankatu 1, 84100 Ylivieska puh. (08) 420850 Kalajoentie 9, 85100 Kalajoki, 040-7129866

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 45 HUOLLOT JA KORJAUKSET TAKUUTYÖNÄ VAALEA RAHKATURVE Parasta kuiviketta kaikille eläimille! MEGATURVE OY Kysy toimituksista! p. 0400-281 889 www.megaturve.com Mercedes Benz ja BMW varaosat suoraan varastosta! VARAOSAT KAIKKIIN MERKKEIHIN Palvelemme ma–pe 8–17 Huoltokeskus Lintonen Ky Joutsentie 5, 84100 Ylivieska p. (08) 420 834, 040 553 7632 Aloita matkasi meiltä! YLIVIESKA Ollilanojankatu 2, 84100 Ylivieska www.procaravan.fi JUHA TIMLIN 020 728 9221 juha.timlin@procaravan.fi TIMO KATAINEN 020 728 9220 timo.katainen@procaravan.fi

46 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 Suomen Kotiseutuliitolla juhlavuosi Suomen Kotiseutuliitto on kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön keskusjärjestö ja Suomen suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö. Kotiseutuliitto perustettiin 26. toukokuuta 1949. Liiton perustamisesta on kulunut 70 vuotta. Suomen ensimmäinen kotiseutuyhdistys perustettiin Lohjalla 1894. Kotiseutuliike organisoitui 1908, kun Helsingissä syntyi Suomen Kotiseutututkimuksen Kes- kusvaliokunta. Kotiseutuliitto perustettiin toukokuun 25. päivänä 1949 Talonpoikaiskulttuurisäätiön Tammelan Lounais-Hämeen Pirtille koolle kutsumilla ”yleisillä kotiseutupäivillä”. Keskeiset liiton perustamista ajaneet henkilöt olivat dosentit Esko Aaltonen ja Kustaa Vilkuna. Liitolle oli olemassa todellinen tarve. Vuoden 1944 loppuun mennessä oli perustettu noin 110 mu- seo- tai kotiseutuyhdistystä. Sotien jälkeen toiminta kasvoi nopeasti. Vuosina 1945–1954 syntyi peräti 200 uutta yhdistystä. Yhteistyö Suomen Museoliiton kanssa oli alkuaikoina tiivistä, ja vuonna 1950 Kotiseutuliitto järjesti sen kanssa Raumalla kolmipäiväiset museo- ja kotiseutupäivät. Liittojen välille syntyi työnjako, joka on säilynyt tähän päivään saakka: Museoliitto ajaa museoammatillis- ten museoiden ja kotiseutuliitto vapaaehtoisten hoitamien kotiseutumuseoiden asioita. Kotiseutuliitto on järjestänyt sittemmin joka kesä useita päiviä kestävät Valtakunnalliset kotiseutupäivät. Tänä vuonna päivät järjestetään Tuusulassa 8.–11. elokuuta teemaotsikolla Kulttuuri liikuttaa. Liitto hoitaa lisäksi lukuisia yhteistyöorganisaatioiden tehtäviä, kuten jakaa vuosittain seurantalo- jen korjausavustukset, koordinoi Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä Suomessa ja tarjoaa toimistopalveluita yhteistyöjärjestö Europa Nostra Finlandille. Liitossa on jäsenenä yli 700 paikallisyhdistyksiä, joissa toimii yli 150 000 henkilöä, 101 kuntaa, kaikki 18 maakuntien liittoa, 14 aluejärjestöä tai alueellista yhdistystä, 12 valtakunnallista järjestöä ja kolme yritystä. Vuokraa AYGO. Kaikkeen kesämenoon. Tarjoushinta sisältää 1000 km/vko (lisäkilometrit 30 snt/km) ja omavastuun 1685 €, jota voidaan pienentää lisämaksua vastaan. ETEENPÄIN JA OHI UUSI ISO COROLLA HYBRID. CO2 -päästöt alk. 106 g/km, EU-yhdistetty kulutus alk. 4,5 l/100 km. Viikko alkaen 175 € Tarjous voimassa 31.7.2019 asti. nystedt.fi Ilmastointilaitteen huolto Huollata autosi ilmastointi joka toinen vuosi, ettei laitteen teho heikkene. Mahdollinen lisättävä kylmäaine veloitetaan erikseen. Alkaen 69 € Tarjous voimassa 31.7.2019 asti. nystedt.fi BONUSTA AUTON OSTOSTA Seuraavan sukupolven Corolla Hybrid on kohta Suomessa ja se ylittää kevyesti kaikki odotukset. Touring Sports. Hatchback. Sedan. Millä niistä sinä ajat uuteen aikakauteen? Uusi Corolla Hatchback 1.8 Hybrid Active kokonaishinta 28 141,26 € Sedan 1.8 Hybrid Active kokonaishinta 28 595,04 € Touring Sports 1.8 Hybrid Active kokonaishinta 29 166,30 € Takuu 3 vuotta/100 000 km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100 000 km. Toyota Hybridiakkuturva 10 vuotta/350 000 km. *Uuden Corolla Hybrid -malliston CO2-päästöt 101-121 g/km ja yhdistetty kulutus 4,5-5,4 l/100 km. nystedt.fi Ruutihaantie 7, 84100 Ylivieska Ark. 08-17, la 10-14 puh. 020 780 7380 Lauantait suljettu heinäkuussa! BONUSTA HUOLLOSTA BONUSTA VARAOSISTA *Auton kauppahinnasta kirjataan enintään 500€ bonusostos. Huollosta, korjaamon palveluista, varaosista sekä renkaista kirjataan bonus täysimääräisesti. nystedt.fi Ruutihaantie 7, 84100 Ylivieska Huolto ark. 08-17, la 9-14 Huolto puh. 020 780 7360 Lauantait suljettu kesä-heinäkuun!

KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 47 YLI 3000 AJONEUVOA sinua lähimmästä myymälästä osoitteessa YLIVIESKA Ruutihaantie 4, puh. 020 777 2600 Teemme kauppaa: ma–pe 10-18, la 10-15 Joensuu Rauma Järvenpää Salo Porvoo Helsinki Koko kansan autokauppaa Puhelun hinta 0207-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 24%), matkapuhelimesta 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv. 24%)

48 KALAJOKILAAKSON KESÄ 2019 Uusi T-Cross. Uusi T-Cross. Auto ihan kaikkeen. Auto ihan kaikkeen. T-Cross alk. 19 437 € T-Crossalk. alk. T-Cross 19 437 €€ T-Cross alk. 1919 437437 € Tervetuloa tutustumaan ja koeajamaan. Uusi T-Cross on monikäyttöinen, käytännöllinen ja moderni uutuus. Volkswagenin SUV-perheen pienimmässä on kokoaan paremmat varusteet ja hyvin tilaa jopa viidelle matkustajalle. Liukuvien takaistuinten ansiosta T-Cross muuntuu näppäräksi tila-autoksi käden käänteessä. Tervetuloa tutustumaan ja koeajamaan. Tutustu uuteen ja suosituimpiin Volkswagen-malleihin osoitteessa volkswagen.fi. Uusi on monikäyttöinen, käytännöllinen ja Volkswagenin SUV-perheen Uusi T-Cross T-Cross onT-Crossiin monikäyttöinen, käytännöllinen ja moderni moderni uutuus. uutuus. Volkswagenin SUV-perheen pienimmässä pienimmässä on on kokoaan kokoaan paremmat paremmat varusteet varusteet ja ja hyvin hyvin tilaa tilaa jopa jopa viidelle viidelle matkustajalle. matkustajalle. Liukuvien Liukuvien takaistuinten takaistuinten ansiosta ansiosta T-Cross T-Cross muuntuu muuntuu näppäräksi näppäräksi tila-autoksi tila-autoksi käden käden käänteessä. käänteessä. T-Cross 1,0uuteen TSI 70 kW (95 hv) hinta 131 Volkswagen-malleihin g/km. Malliston yhdistetty EU-kulutus 5,8–6,2 l/100 km, CO2-päästöt 131–141 g/km (uusi mittaustapa). Hinta sisältää toimituskulut 600 €. Kuvan auto Tutustu T-Crossiin ja suosituimpiin osoitteessa volkswagen.fi. Tutustu uuteen T-Crossiin jaCO2-päästöllä suosituimpiin Volkswagen-malleihin osoitteessa volkswagen.fi. erikoisvarustein. Huolenpitosopimus T-Cross-malleihin alk. 29 €/kk, 3 vuoden sopimus, 15 000 km/vuosi. 400 toimituskulut 600 €. Kuvan auto Ari Antti-Roiko 044 51125,8–6,2 401 l/100 Jarkko 5112 g/km 405 (uusiVaihde T-Cross 1,0 TSI 70 kWAntti-Roiko (95 hv) hinta CO2-päästöllä 131 g/km. Malliston yhdistetty EU-kulutus km,Ranta-Nilkku CO2-päästöt 044 131–141 mittaustapa). 08-4112 Hinta sisältää Autotalo Oy Hieno valikoima Automyynti 08-4112 440 044 15 5112 Markus Saari 044 5112 406 erikoisvarustein. Huolenpitosopimus T-Cross-malleihin alk. 29 Ilkka €/kk, Alasuutari 3 vuoden sopimus, 000402 km/vuosi. Ratakatu 26, Ylivieska Automyynti avoinna: ma-pe 9–17, la 10–14 www.antti-roiko.fi Autotalo Antti-Roiko Oy Ratakatu Ratakatu26, 26,Ylivieska Ylivieska Automyynti Automyyntiavoinna: avoinna:ma-pe ma-pe9–17, 9–17,la la10–14 10–14 www.antti-roiko.fi www.antti-roiko.fi Jouni Mattila Juha Haanpää Ari AriAntti-Roiko Antti-Roiko Ilkka IlkkaAlasuutari Alasuutari Jouni JouniMattila Mattila Juha JuhaHaanpää Haanpää 044 5112 403 044 5112 404 044 0445112 5112401 401 044 0445112 5112402 402 044 0445112 5112403 403 044 0445112 5112404 404 Mika Mäkinen 044 5112 407 Jarkko JarkkoRanta-Nilkku Ranta-Nilkku 044 0445112 5112405 405 Markus 044 MarkusSaari Saari 0445112 5112406 406 Mika MikaMäkinen Mäkinen 044 5112 407 Huolto 08-4112 450 Varaosat 08-4112 460 Tee huoltovaraus 24/7 400 Vaihde 08-4112 Vaihde 08-4112 400 www.antti-roiko.fi Automyynti Automyynti 08-4112 08-4112440 440 Huolto 08-4112 Huolto 08-4112450 450 Varaosat 08-4112 Varaosat 08-4112460 460 Teehuoltovaraus huoltovaraus24/7 24/7 Tee www.antti-roiko.fi www.antti-roiko.fi vaihtoautoja www.antti-roiko.fi Hieno Hienovalikoima valikoima vaihtoautoja vaihtoautoja www.antti-roiko.fi www.antti-roiko.fi 49 RUNSAS 1VALIKOIMA LAADUKKAITA KESÄKUKKIA! KAIKKI PIHALLE JA PUUTARHAAN RAUTAPOHJASTA (1,75) /m Rautapohja KAIKKI TERASSIKESTOPUU 28 X 120 MM RAKENTAMISEEN Ruskea, sileäpintainen AB-luokka. Kulmat pyöristetty, TERASSIalapuoli viistetty. KIERREPAALUT JALKA • 1200 mm 20,90 pituusmitat Puutavarassa voivat • 1500 mm 26,90Varmista 300x300 vaihdella. pituudet kaupasta. säädettävä • 1700 mm 29,90 501385610 16 90 ALK. KPL 35 90 42X148 2 2 Kaksi pintavaihtoehtoa Runko 19 m 9 90 85 m (14,90) /m2 TERASSILAATTA SALT & PEPPER 30 X 30 CM 500358079 Sopii käytettäväksi puulämmitteisten kiukaiden ja pienempien takkamallien sekä kamiinoiden kanssa. HARVIA WHP 1500. 501025981 229 289 00 AKKUTRIMMERI ERÄ! 139 229 ROASTER KAASUGRILLI 00 KAASUGRILLI CARBON 319 501429268 57cm 501986729 502000030 Kokonaisteho on 10,5 kW. 00 449 00 159 00 GRILLAUS-RAJOITETTU SÄHKÖSAVUSTIN BRIKETTI REBEL 502019076 ERÄ! PAINTY 2,5KG. Sähkökäyttöisellä savustimella sa5,0Ah:n AITO PUNAMAALI ilman tulta siististi ja vaivat5 SÄKKIÄ500896597 Mukana kaksivustat TERASSI- JA KALUSTEÖLJY 501576368 501394057 Terrace 9 l, väritön harmaa Allekirjoitusvaihtoehdot 61 HIILIGRILLI 00 UNIVERSAL GRASSCUT 18-260 2X2,0 501721641 HUIPPUSUOSITUT PORO-TERASSILAUDAT 28X145 TERÄSPIIPPU PUUKIUAS HARVIA M2 10.90 (14,75) 28 akkua tomasti myös pidempiä savustuksia KYMPILLÄ! 90 4 259 79 .- Rautapohja / 5 sk 95 00 (299,00) LPUUTARHAMULTA BIOLANLAPPEENRANTA 40 L AKKUPORAKONE MAKITA Tervetuloa! Kalkittu ja lannoitettu multaseos. Soveltuu esim. DDF482RTJ Katuosoite 00, paikkakunta puh. 000 0000 000 Kettukallionkatu 1,Yllättävän 84100 YLIVIESKA, kukkapenkkeihin, viljelylavoihin, ruukkuihin ja Lasittamaton ja pakkasenkestävä. helppoa 00-00 La la 00-00 YLIVIESKA Avoinna: arkark. 7.30-18 9-15 08 - 410 9300 kasvihuoneisiin. 0,05€/l. 501512151 Liukkaudenestoluokitus R11. Porcellanato. WWW.RAUTAPOHJA.FI 1,44 m²/pkt. Saatavana kaksi eri harmaan sävyä. 500581721, 501392109 V:n jännitteellä. su 18 suljettu www.k-rauta.fi Vääntö 36/62Nm (pehmeä/kova liitos). Korkea kierrosluku 1900/min nopeaan ruuvaukseen ja poraukseen. 501521862 7 TERA PX-FA 4,2 X Tarjoukset voima kaikissa K-Raudo 2.4.2017 asti tai n kauan kuin varatu erät riittävät. Ruostum leikkaav kannalla Tarjoukset voimas