Kiitä, kannusta ja palkitse arvokkaasti KULTAKESKUKSEN PALKITSEMISTUOTTEET

Sisällys KULTAKESKUS OY 3 PALKITSEMINEN JA MUISTAMINEN 4-5 KUNNIAMERKIT 6-7 ANSIOMERKIT 8-11 TAIDE- JA KERÄILYMITALIT 12-13 RÄÄTÄLÖIDYT KORUSARJAT 14-15 SUUNNITTELUPALVELU 16-17 YRITYSLAHJAT JA MUU PALKITSEMINEN 18-19 DESIGN TAPIO WIRKKALA 20-21 KELLOT 22

Kultakeskus Oy Yli sata vuotta monipuolisia jalometallituotteita Pohjoismaiden ja Baltian johtavalta valmistajalta. Suomen Kultaseppien liitto päätti vuonna 1918 turvata kotimaisten jalometallituotteiden saannin perustamalla oman tehtaan Hämeenlinnaan. Näin sai alkunsa Suomen Kultaseppien Keskus Osakeyhtiö, jonka nimeksi vakiintui pian Kultakeskus Oy. Nykypäivänä olemme Pohjoismaiden ja Baltian johtava jalometallialan yritys. Laajaan tuotevalikoimaamme kuuluvat timantti-, kultaja hopeakorut, hopeaesineet sekä teräksestä valmistetut design-tuotteet. Kultakeskus tunnetaankin erityisesti Kohinoor-timanttikorut ja Kultakeskus Hopeaa -tuotemerkeistä. Maahantuomme myös useita kellomerkkejä laadukkaista sveitsiläisistä kelloista ajankohtaisiin muotimerkkeihin. Kuluttaja-asiakkaille suunnatun valmistuksen lisäksi palvelemme yritys- ja yhteisösektoria monipuolisesti palkitsemiseen ja yrityslahjoihin liittyvissä tarpeissa. Kultakeskus valmistaa kaikki suomalaiset valtiolliset kunniamerkit ja merkittävän osan epävirallisista kunnia- ja ansiomerkeistä sekä muista asiakaskohtaisista palkitsemistuotteista. Vuonna 2018 teimme merkittävän panostuksen kasvuun ja kansainvälistymiseen ostamalla ruotsalaisen vuonna 1666 perustetun Sporrong-konsernin koko osakekannan. Yrityskaupan jälkeenkin Kultakeskus-konsernin johto ja hallinto ovat Suomessa, mutta Sporrong-nimen alla toimivat myyntiorganisaatiomme sijaitsevat Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. 3

4

Palkitseminen ja muistaminen Huomionosoitus, joka muistetaan vielä vuosienkin päästä. Sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioissa on tarvetta monenlaiselle palkitsemiselle ja muistamiselle. Yksittäisiä henkilöitä palkitaan pitkien työurien ja merkittävien saavutusten johdosta ansiomerkein, mitalein ja arvolahjoin. Kultakeskus valmistaa Suomen kolmen virallisen ritarikunnan eli Vapaudenristin, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkit. Lisäksi valmistamme runsaasti muita virallisia tai puolivirallisia ansiomerkkejä ja -mitaleita. Valmistamme myös taide- ja keräilymitaleita eri järjestöjen, yhdistysten ja yritysten omiin palkitsemistarkoituksiin. Valmistamme myös yritysten viestinnälliseen ilmeeseen liittyviä laadullisesti korkeatasoisia jalometallituotteita. Olemme erikoistuneet asiakaskohtaisesti räätälöityjen korujen ja lahjaesineiden valmistukseen. Vastaamme koko prosessista konseptin ja tuotteen suunnittelusta siihen hetkeen, kun ammattitaidolla valmistettu jalometallituote on asiakkaan käsissä. Korujen ja esineiden suunnittelusta vastaavat Kultakeskuksen omat ansioituneet muotoilijat. Merkittävistä saavutuksista ja ansioitumisista myönnettävien huomionosoitusten lisäksi yrityksiltä ja yhteisöiltä odotetaan myös toisenlaista muistamista. Merkkipäivät, häät, eläkkeelle siirtyminen tai yrityksen juhlavuosi ovat hetkiä, jolloin halutaan muistaa henkilökuntaa tai arvokkaita yhteistyökumppaneita. Kultakeskuksen tuotevalikoimasta löytyy oikea ratkaisu joka tilanteeseen. Olemme ylpeitä siitä, että saamme olla mukana antamassa suomalaisten saavutuksille ansaittua huomiota! Vasemman sivun kuva: Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen (SVR SR ketj.) 5

6

Kunniamerkit Maamme korkeimpina huomionosoituksina annettavat ritarikuntien kunniamerkit. Suomessa on kolme virallista ritarikuntaa: Vapaudenristin ritarikunta, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta ja Suomen Leijonan ritarikunta. Kultakeskus toimii ylpeänä kaikkien ritarikuntien kunniamerkkien valmistajana. Kunniamerkkien antamisesta päättää ritarikuntien suurmestari eli Suomen Tasavallan presidentti. Vapaudenristin ritarikunta Suomen vanhimman ritarikunnan Vapaudenristin ritarikunnan historia liittyy Suomen itsenäistymiseen. Vapaudenristi ja Vapaudenmitali perustettiin Suomen Senaatin päätöksellä 4.3.1918. Sotilasansioritarikunnaksi Vapaudenristin ritarikunta määrättiin asetuksella 1940. Vapaudenristin ritarikunnan toisen luokan vapaudenristi (VR 2) Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan perusti valtionhoitaja G. Mannerheim vuonna 1919 isänmaan palveluksessa ansioituneiden kansalaisten ja ulkomaalaisten palkitsemiseksi. Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkki (SVR R I) Suomen Leijonan ritarikunta Suomen Leijonan ritarikunnan perusti Tasavallan presidentti Risto Ryti vuonnta 1942. Suomen Leijonan ritarikunnan ensimmäisen luokan ritarimerkki (SL R I) Vasemman sivun kuva: SVR SR rt 7

8

Ansiomerkit Ansiomerkki tai -mitali on arvokas huomionosoitus merkityksellisestä työstä. Suomessa myönnetään virallisten ritarikuntien kunniamerkkien lisäksi myös muita virallisia tai puolivirallisia ansiomerkkejä ja -mitaleja sekä muistoristejä ja -mitaleja. Näiden ansiomerkkien myöntämiselle on omat perusteensa. Kuntaliiton ja Keskuskauppakamarin ansiomerkkejä voi anoa kyseisten organisaatioiden kautta näiden asettamien vaatimusten mukaisesti. Näillä ansiomerkeillä voidaan palkita ansioitunut henkilö merkittävästä työurasta tai osoittaa arvostusta hänen antamalleen panokselle kunnallisella tai yksityisellä sektorilla. Valtion virka-ansiomerkki vastaa aikaisempaa nuhteettoman palveluksen kunniamerkkiä. Sen antaa Tasavallan presidentti vähintään 30 vuotta kestäneestä valtion palveluksesta. Esityksiä käsittelee erityinen valtionvarainministeriön yhteydessä toimiva toimikunta. Kuntaliiton ansiomerkkejä. Kultainen 30 vuoden, hopeinen 20 vuoden ja pronssinen 10 vuoden työskentelystä. Valtion virka-ansiomerkki 30 vuoden työskentelystä. Vasemman sivun kuva: Keskuskauppakamarin Kultainen ansiomerkki 30 vuoden työskentelystä. 9

10

Ansiomerkit Järjestöillä, yhdistyksillä ja yrityksillä on omia ansiomerkkejä palkitsemistarkoituksiin. Yhdistyksen tai yrityksen omat ansiomerkit ja -mitalit ovat hieno tapa osoittaa arvostusta merkittävän uran tehneelle henkilölle ­­– palkittavalle jää tästä huomionosoituksesta elinikäinen muisto. Merkittävä ja arvostettu yksityisen tahon ansioristien myöntäjä on Suomen Yrittäjät ry, jolla on omat ansioristiluokat yrittäjänä toimiville sekä jäsenyritysten palveluksessa toimiville henkilöille. Yrittäjäjärjestöllä on huomioimiseen käytössä myös Mauno Honkasen suunnittelemat Yrittäjäpatsaat. Monilla ammattijärjestöillä on omia ansiomerkki- ja ristikäytäntöjä. Järjestöt huomioivat näillä ansioituneita jäseniään tai merkittäviä sidosryhmien edustajia. Käytännöt ja myöntämisperusteet vaihtelevat kunkin omien tarpeiden ja ohjeistusten mukaisesti. SuPer ry:n ansiomerkkejä Suomen yrittäjien Timanttiristin pienoisristi Suomen yrittäjien Kultainen Yrittäjäristi Vasemman sivun kuva: Kunniamerkin ristin emalointi 11 Suomen Yrittäjien Yrittäjäpatsaat

12

Taideja keräilymitalit Uniikki kunnianosoitus merkittävälle henkilölle tai tapahtumalle. Mitalitaide on yksi kuvanveistotaiteen muoto ja suomalainen mitalitaide on alallaan hyvin arvostettua ja monimuotoista. Esineenä taidemitali on kiehtova muotonsa ja kuvaamansa aiheen tulkinnan myötä. Taidemitali on perinteinen tapa juhlistaa kaupunkien, kuntien, merkittävien organisaatioiden tai merkkihenkilöiden juhlavuotta. Usein taidemitaleilla palkitaan myös merkittäviä saavutuksia taiteen, tieteen, kulttuurin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen saroilla. Kultakeskuksella suunnittelemme ja valmistamme taidemitaleita aina asiakaskohtaisten toiveiden mukaisesti. Valmistamme mitaleita myös keräilykulttuurin ja erilaisten tapahtumien tarpeisiin. Monien merkittävimpien urheilutapahtumien palkintojen ja mitaleiden juuret juontavat Kultakeskukselle. Esimerkkejä Suomen Monetalle valmistetuista keräilymitaleista Presidenttimitalisarjasta Kekkonen ja Svinhuvud Savonlinnan kaupungin mitali Vasemman sivun kuva: Mitallistanssin työstäminen 13

Suomen Eduskunta Eduskunnan nimikkokoruissa näkyy yksityiskohtia Eduskuntatalon arkkitehtuurista. 1930-luvulla valmistuneen rakennuksen kauniit detaljit olivat suunnittelun lähtökohtana. Näin korun kantajalla on aina pala Eduskuntataloa mukanaan. Design Assi Arnimaa Tuusulan kunta Tuusulan nimikkopuu pihlaja oli luonteva valinta korujen aiheeksi. Koruissa on selkeä luontoteema, mutta toteutus on moderni ja keveä. Design Assi Arnimaa 14

Räätälöidyt korusarjat Yksilöllisesti suunniteltu tuote viestii visuaalisuudellaan lahjan antajasta. Ainutlaatuinen tapa muistaa henkilökuntaa tai tärkeitä sidosryhmiä on kunnan, yrityksen tai yhteisön oma koru tai lahjatuote. Omaan korusarjaan saadaan kiteytettyä pala organisaation tai kunnan historiaa ja nykypäivää uniikilla tavalla. Korkeatasoinen suomalainen muotoilu ja korun viesti puhuttelevat jokaisella kerralla, kun sen pukee ylleen. Oma korusarja sopii hyvin juhlavuoden tai merkkitapahtuman juhlistamiseen. Räätälöidyt tuotteet ja korusarjat soveltuvat myös varainkeruutuotteiksi. Piplia-seuralle suunnitellut korut: Kuljen kanssasi ja Ikuinen ystävä Design Assi Arnimaa 15

Hyvinkään kaupunki Hyvinkäällä VR:n puutarhalla jalostettu rautatieomenapuu on osa Hyvinkään historiaa. Se antoi kauniin muotonsa myös koruun, jolla Hyvinkään kaupunki kiitti työntekijöitään palvelusvuosista. Design Assi Arnimaa Hyvinkään kaupungille suunnitellun hopeakorun suunnitteluprosessin vaiheita luonnoksesta 3D-mallinnokseksi ja lopulta valmiiksi koruksi. 16

Suunnittelupalvelu Ideasta toteutukseen taidolla ja tyylillä – Kultakeskuksen muotoiluosaaminen palveluksessasi! Tuotesuunnitteluprojekti alkaa aina vuoropuhelulla. Selvitämme asiakkaan tarpeet ja toiveet: Mitä tuotteita halutaan, mihin tilanteeseen niitä tarvitaan ja mitä niillä halutaan viestiä. Näiden ajatusten pohjalta ideoimme ehdotuksia, joita voidaan viedä eteenpäin yhteistyössä asiakkaan kanssa. Suunnittelu etenee ideointivaiheen luonnoksista 3D-piirrokseksi, joka antaa jo varsin hyvän kuvan lopullisesta tuotteesta. Kun asiakas on hyväksynyt ehdotuksemme, alkaa tuotantovaihe, joka kestää muutamia viikkoja. Tuotteiden valmistuksessa käytämme sekä 3D-tekniikkaa että perinteisiä käsityömenetelmiä. Laadukkaat ja aikaa kestävät tuotteet ovat meille itsestäänselvyys, mutta kullekin asiakkaalle räätälöity muotoilu antaa tuotteille lisäarvoa ja tekee niistä erittäin toivottuja ja pidettyjä lahjaesineitä. Assi Arnimaa Kultakeskuksen pääsuunnittelija ”Olen työskennellyt Kultakeskuksella kultaseppänä ja muotoilijana jo vuodesta 2002. Olen saanut olla mukana todella monenlaisissa projekteissa erilaisten asiakkaiden tukena. Hienointa työssäni on, kun saan valmiiksi ensimmäisen kappaleen ideoimastani korusta. Asiakkaan toiveet ja tarinat saavat kolmiulotteisin muodon, jota voi kantaa aina mukana, ja johon liittyy valtavasti symboliikkaa ja tunnearvoa. On kunnia olla osa sitä hetkeä, kun arvokas koru ojennetaan saajalleen.” 17

SCANDINAVIAN DESIGN Laadukkaat Finnfeelings-hopeakorut edustavat nimensä mukaisesti pohjoismaista tyyliä. Valo ja pohjoinen luonto ovat innoittaneet Finnfeelings-korujen suunnittelua, joten aiheidensa ja muotoilunsa ansiosta korut sopivat erinomaisesti yrityslahjoiksi. Uudet Finnfeelings-korut ovat Kultakeskuksen omien suunnittelijoiden Assi Arnimaan ja Sami Laatikaisen käsialaa. Mustikka Luonto näkyy vahvasti suomalaisten suosikkikoruissa. Mustikka-korut on valmistettu hopeasta ja niissä on Swarovski Crystal Pearl® -koruhelmi. Design Assi Arnimaa Himmeli Himmelin geometrinen kauneus on osa suomalaista kansanperinnettä. Himmeli-korut valmistetaan hopeasta. Design Assi Arnimaa Kavaljeeri Finnfeelings-mallistosta löytyy myös tyylikkäitä miesten tuotteita. Design Assi Arnimaa 18

Yrityslahjat ja muu palkitseminen Kultakeskuksen valikoimasta löytyy arvostettuja ja ajattomia tuotteita erilaisiin tilanteisiin. Lahja viestii aina antajastaan – näin on myös yhteisöjen ja yritysten tapauksessa. Henkilökunnan ja yhteistyökumpspaneiden huomioiminen arvolahjoilla merkkipäivien tai hienojen onnistumisten johdosta kertoo paljon organisaation kulttuurista. Juhlistetaan saavutuksia niiden ansaitsemalla tavalla! Kultakeskus tarjoaa laajan valikoiman yrityslahjoiksi ja palkitsemiseen sopivia jalometallituotteita ja merkkikelloja. Arvostettuja lahjoja ovat esimerkiksi Tapio Wirkkalan suunnittelemat hopea-, pronssi- ja teräsesineet, hopeiset ruokailuvälineet sekä Kultakeskuksen omat kulta-, hopeaja timanttikorut. Kultakello on aina varma valinta, mutta laaja kellomallistomme mahdollistaa myös persoonallisemmat valinnat. Geneve-kultakellot Lehti-malja Design Tapio Wirkkala 19

Tapio-aterimet on saatavilla sekä hopeasta että teräksestä valmistettuna. Design Tapio Wirkkala Pyörre-malja terästä Design Tapio Wirkkala Tarjotin terästä Design Tapio Wirkkala 20

Design Tapio Wirkkala Suomalaisen muotoilun mestarin tuotanto on aina ajankohtaista. Vuosien saatossa monet ansioituneet muotoilijat ovat suunnitelleet Kultakeskukselle omia mallistojaan. Yksi näistä on suomalaisen muotoilun mestari, akateemikko Tapio Wirkkala. Jalometalliesineiden suunnittelu ja muotoilu olivat varsin perinteistä 1950-luvulle asti, jolloin Tapio Wirkkala aloitti Kultakeskuksen tuotannon uudistamisen. Yli kolmekymmentä vuotta kestäneen intensiivisen luomiskautensa aikana Wirkkala suunnitteli Kultakeskukselle yli 600 esinettä, joista monet ovat jääneet elämään muotoilun klassikoina ja kuuluvat yhä Kultakeskuksen valikoimaan. Modernin ja ajattoman muotoilunsa ansiosta Wirkkalan suunnittelemat esineet ovat arvostettuja ja haluttuja lahjoja. Hopeiset Trumpetti-kynttilänjalat Design Tapio Wirkkala 21

Kello on klassinen ja varma valinta Yksi perinteinen muistamisen muoto on ollut kultakellon tai muun laadukkaan kellon antaminen merkkivuosien täytyttyä. Kultakeskuksen kellovalikoimasta löytyy oikea ratkaisu jokaiseen tilanteeseen - Oli kyse sitten perinteisestä kultakellosta, laadukkaasta sveitsiläisestä kellosta tai muodikkaasta urheilukellosta. Kultakeskuksella on yli kolmen vuosikymmenen kokemus alasta ja maailman johtavien kellobrändien kanssa toimimisesta. SW I S S MADE 22

Kannen kuva: Hyvinkään kaupungille suunniteltu hopeariipus. Design Assi Arnimaa Kultakeskus Oy Yritys- ja yhteisömyynti tilaukset@kultakeskus.fi vaihde (03) 65 711 Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna www.kultakeskus.fi 23

Yritys- ja yhteisömyynti Paroistentie 2 13600 Hämeenlinna www.kultakeskus.fi