56 5/19 • 8 euroa Liikunta &TIEDE JOKAINEN ASKEL TUO TOIMINTAKYKYÄ EHKÄISEEKÖ LIIKUNTA SYÖPÄÄ – JA AUTTAAKO JOPA TOIPUMAAN? JUNIORIKIEKKOILUN HINTA POHJOIS-AMERIKASSA TEEMA: Liikuntalääketieteen päivät 2019

Kuva: JYU/INKA RISSANEN KUULUVATKO LOUKKAANTUMISET LASTEN JA NUORTEN URHEILUUN? Liikunta &Tiede 5 / 2019 SANNA PALOMÄKI Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi internet: www.lts.fi P aljon liikkuvat lapset tuntevat itsensä terveemmiksi kuin vähemmän liikkuvat. Esimerkiksi viimeisimmän LIITU-tutkimuksen (2019) mukaan liikuntasuosituksen täyttävät lapset ja nuoret kokevat harvemmin erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita, kuten päänsärkyä, vatsakipuja, niska- ja hartiakipuja, ärtyneisyyttä tai nukahtamisvaikeuksia kuin vähän liikkuvat. Lisäksi urheiluseuroissa liikkuvat lapset ja nuoret arvioivat terveytensä yli kaksi kertaa useammin erittäin hyväksi kuin seuratoimintaan osallistumattomat. Liikunnan myönteiset terveysvaikutukset ovat kiistattomia, mutta erityisesti lasten ja nuorten kohdalla on syytä tiedostaa myös liikunnan ja urheilun mahdolliset haitat, kuten loukkaantumisista tai ylirasituksesta johtuvat vammat. On toki ymmärrettävää, että enemmän liikkuvat kärsivät useammin liikunnassa tapahtuvista loukkaantumisista. Tekevälle sattuu ja tapahtuu. Huolta herättää se, että liikunnassa loukkaantuneiden lasten ja nuorten määrät ovat kasvaneet viime vuosina. Puolet urheiluseuratoimintaan osallistuvista 11–15-vuotiaista ilmoittaa kokeneensa loukkaantumisen harrastuksensa parissa (LIITU 2019). Syyt loukkaantumisten lisääntymiseen ovat varmasti moninaiset. Urheiluseuratoimintaan osallistuneiden lasten määrät ovat kasvaneet ja harrastuksen aloittamisikä laskenut. Tällä hetkellä seurassa harrastaminen aloitetaan keskimäärin jo kuusivuotiaana. Lasten ja nuorten kilpaurheilun tavoitteellistuminen, varhainen lajin valinta ja runsas, yksipuolinen harjoittelu voivat lisätä liikuntavammoja. Tiettyihin urheilulajeihin liittyy erityisiä vammariskejä. Voimistelijoilla ja painijoilla esiintyy alaselkäongelmia selvästi enemmän kuin urheilua harrastamattomilla lapsilla. Myös heittolajeissa, painonnostossa, jääkiekossa ja salibandyssä nuorten selkä on kovilla. Juniorijalkapalloilijoiden tyypillisimpiä vaivoja ovat nilkan nyrjähdykset, nivelsidevammat sekä kantapää- ja polvikivut. Jokaisessa 10–14-vuotiaiden jalkapallojoukkueessa kolme pelaajaa kahdestakymmenestä kärsii rasitusvammoista. Tulos on hälyttävä ja asia koskettaa monia, sillä jalkapallo on suosituin urheiluseurassa harrastettu laji tässä ikäryhmässä. Vammat haittaavat lapsen liikkumista ja voivat johtaa pahimmillaan harrastuksen lopettamiseen. Osa lasten ja nuorten vaivoista, esimerkiksi pitkittynyt selkäkipu ennustaa oireilua myös aikuisuudessa. Täysin riskitöntä ja turvallista urheilua – tai elämää – ei ole, mutta varmasti jotakin voidaan tehdä. Avainasemassa vammojen ennaltaehkäisyssä ovat valmentajat ja vanhemmat. Heille tulee tarjota tietoa ja koulutusta asiassa. Harjoittelussa on huomioitava niin monipuolisuus kuin lapsen kehitys ja turvallisuustekijät. Vähintään yhtä tärkeää on palautuminen, unesta huolehtiminen ja riittävä ravitsemus. Lapsen kuunteleminen ja maltti jäädä tarvittaessa pois harjoituksista ovat myös tärkeitä ennaltaehkäisyn keinoja. Lupaavalta vaikuttaa se, että osa seuroista tekee yhteistyötä fysioterapeuttien kanssa, jotka ohjaavat nuorille urheilijoille kehonhallinta- ja tukiharjoittelua ja voivat auttaa alkavien rasitusvammojen tunnistamisessa. Tervettä loppuvuotta kaikille nuorille ja vähän vanhemmillekin liikkujille! sanna.h.palomaki@jyu.fi Päätoimittajat: Sanna Palomäki (vast.) Jari Kanerva Toimituspäällikkö: Jouko Kokkonen Toimituskunta: Päivi Berg Arto Hautala Ilkka Heinonen Terhi Huovinen Mikko Julin Markku Ojanen Eila Ruuskanen-Himma Timo Ståhl Kannen kuva: Antero Aaltonen “Oskari Jacobsson voitti Keravan Keinukallion porrasjuoksun syyskuun lopussa 2019.” Ulkoasu: Leijart Julkaisija: Liikuntatieteellinen Seura ry Liikunta & Tiede on myös Liikunnan ja Terveystiedon opettajat ry:n jäsenetulehti. Paino: Forssa Print 2019 Tilaukset: puh: 010 778 6600 fax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi Kestotilaus: 40 euroa Vuositilaus: 42 euroa Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä kuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijaartikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. 56. vuosikerta ISSN-L 0358-7010

Kuva: JOUKO KOKKONEN TÄSSÄ NUMEROSSA 2 PÄÄKIRJOITUS. Kuuluvatko loukkaantumiset lasten ja nuorten urheiluun? Sanna Palomäki 4 Professori Taina Rantanen: Ei kannata jäädä vanhanakaan makaamaan. Jouko Kokkonen 8 Selvitys PT-toiminnasta Suomessa: Personal trainer on yleensä pienyrittäjä. Timo Ala-Vähälä 12 Tavaramerkki suojaa tuotteistettua liikunta­ palvelua. Petra Sippola 16 LÄHIKUVASSA: Lätkävammojen vähentäminen vaatii yhteistyötä. Markku Tuominen 18 Kuntoilua, rentoilua ja yhteisöllisyyttä: Suomalaiset uimahallit vastaavat moneen tarpeeseen. Sampsa Hakala 22 Vain rikkaiden lasten laji: Juniorikiekon sosiaalinen ja taloudellinen muodonmuutos Pohjois-Amerikassa. Bruce Berglund 26 Liikuntakulttuuri ei pääse karkuun ympäristöpolitiikkaa. Mikko Simula, Samuli Oja 30 Liikunta on hyväksi myös syöpäsairaalle. Katriina Kukkonen-Harjula 34 Liikunta ehkäisee syöpää. Ilkka Heinonen 37 Liikunnan tiedeviestintä ei ole kuollut, mutta eläköön liikunnan uusi tiedeviestintä! Teijo Pyykkönen 40 Paavo Arhinmäki: Opetus- ja kulttuuri­ ministeriön rahoilla ei ratkaista liikkumisen kokonaisuutta. Jouko Kokkonen, Riitta-Ilona Hurmerinta 42 Minttu Korsberg: ”Mediaan pääsee helpommin huippu-urheilulla kuin halon­ hakkuulla”. Jouko Kokkonen 44 POLTTOPISTE: SOSTEn resepti Veikkaukselle. Jari Kanerva 45 LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 2019 45 Lasten ja nuorten TULE-ongelmat: Lupaavan taitoluistelijan kipu- ja vammakierre – ja sen oikeneminen. Minna Ståhl 49 Onko ergonomian parantaminen avain työikäisten tule-ongelmiin? Esa-Pekka Takala s4 ”Ihmiset, jotka ovat sekä sinnikkäitä että joustavia pystyvät ylläpitämään ulkona liikkumisen autonomiaa paremmin kuin ihmiset, jotka eivät ole kovin joustavia saati sitten sinnikkäitä.” AJASSA 53 Liikuntatieteen päivillä palkittiin nuoria tutkijoita. 53 Tasa-arvossa tekemistä eurooppalaisessa liikunnassa ja urheilussa. 54 Mikael Fogelholm vuoden 2019 tiede­ kongressivaikuttaja. 54 Leena Nieminen eläkkeelle. 55 EMERITUS IHMETTELEE: Oliko ennen paremmin? Arto Teronen 56 TOIMITTAJALTA: Sano se somessa – ja selvällä suomella. Jouko Kokkonen ARVIOITUA 57 Impulssin aika on ohi, kriittisen ja analyyttisen keskustelun ei. Timo Ståhl 58 Pinnallinen kertomus sitkeästä miehestä. Amu Urhonen 59 Futaajan kasvutarina: Kotkasta kanaria­ linnuksi. Riitta-Ilona Hurmerinta 60 Peli, joka ei suostu kuolemaan. Jari Kanerva 61 VÄLÄHDYKSIÄ VUOSIEN TAKAA: Stadion 50 vuotta sitten. Kuva liikuntakulttuurin historiasta. TUTKITTUA 62 Tutkimusuutiset 67 Väitösuutiset 69 XXVII LIIKUNTALÄÄKETIETEEN PÄIVIEN TIIVISTELMÄT

Teksti ja kuva: JOUKO KOKKONEN PROFESSORI TAINA RANTANEN: Ei kannata jäädä vanhanakaan makaamaan 4 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Ihmisen toimintakyky paranee alkumatkalla kohdusta hautaan. Vähittäinen liuku alaspäin alkaa keski-iässä. Toimintakyky voi kuitenkin säilyä pitkälle vanhuuteen riittävän hyvänä. Tämän päivän 80-vuotiaat ovat oleellisesti toimintakykyisempiä kuin samanikäiset vain 30 vuotta sitten. Silti 80 vuotta on kriittinen ikä, jonka täytyttyä toimintakyvyn heikkeneminen alkaa synkentää yhä useamman elämän ehtoota. Heikentymisen vaikutuksia elämänlaatuun voi jarruttaa harjoittamalla lihaksiaan ja muuttamalla esteettömään ympäristöön. V uosikymmenien takaisissa valokuvissa 70–80-vuotiaat sukulaiset näyttävät vanhemmilta kuin tämän päivän samanikäiset. Kuvat eivät tässä mielessä valehtele. Taina Rantasen johdolla toteutetussa tutkimuksessa on verrattu vuosina 2017–2018 mitattua 75- ja 80-vuotiaiden suorituskykyä vuosina 1989–1990 tutkittujen samanikäisten henkilöiden toimintakykyyn. Jälkimmäiseen tutkimukseen osallistui lisäksi 85-vuotiaita, joiden suorituskykyä tarkasteltiin suhteessa heitä nuorempiin 30 vuotta sitten. Tulokset kertoivat, että 2010-luvun 85-vuotiailla lihasvoima on samalla tasolla kuin heitä kymmenen vuotta nuorempien kolme vuosikymmentä sitten. Mittaukset tehtiin vertailukelpoisilla laitteilla ja menetelmillä. Gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantasen mukaan tuloksia selittävät useat tekijät. Tämän päivän ikäihmiset ovat eläneet elämän, jonka aikana kaikki on mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Elintaso on noussut, terveydenhoito parantunut ja työ muuttunut terveellisemmäksi. Elämänhistoriaan kuuluneella kokonaiskuormituksella onkin suuri merkitys toimintakyvyn kannalta. – Heidän elämässään on ollut vähemmän satunnaistekijöitä. Näkymä on ollut koko ajan myönteinen. He ovat saaneet hoitoa ja ravintoa. Tämän päivän ikäihmiset ovat omaksuneet omaehtoisia kunnon ylläpitämistapoja enemmän kuin aiemmat sukupolvet. Ja heillä on kaksi kertaa pitempi koulutus. Rantanen muistuttaa, että fyysinen työ ja lapsuudessa kärsityt puutostaudit vaikuttivat vahvasti tämän päivän ikääntyneitä edeltäneisiin aiempiin sukupolviin. Lisäksi tuki- ja liikuntaelimistön kuluminen rasitti heitä vähäisempien hoitokeinojen takia enemmän kuin tänä päivänä. Nivelrikko johti ennen vakaviin toiminta­vaikeuksiin. Tänä päivänä se aiheuttaa lievempiä haittoja hoidon parantumisen ansiosta. Nivelten kulumavioista ei ole päästy eroon, mutta avuksi ovat tulleet tekonivelet. Tämän päivän ikäihmisten elämän aikana työ on muuttunut vähemmän kuormittavammaksi ja työaika on lyhentynyt. Siirtyminen viisipäiväiseen työviikkoon tapahtui heidän työuriensa alussa. – Käsitys työpäivän pituudesta ja palautumisesta on ollut nykypäivän 75-vuotiailla kovin erilainen kuin heidän vanhemmillaan. Toimintakyvyn heikkeneminen ikävuositasolla Ihmisen toimintakyky kehittyy lapsuudessa, nuoruudessa ja vielä nuorilla aikuisillakin. Se säilyy suhteellisen samanlaisena varsin pitkään ja alkaa heiketä keski-iästä alkaen. Tuki- ja liikuntaelimistö heikkenee vääjäämättä vanhetessa, mutta tästä ei ole pitkään aikaan kovin paljon haittaa. Toimintakykyä hyvin kuvaa­va lihasvoiman heikentyminen alkaa Rantasen mukaan toden teolla vaivata ihmistä 80 ikävuoden jälkeen. Nivelvaivoja on jo paljon nuoremmilla ja monilla Nykyiset 85-vuotiaat ovat lihaskuntonsa perusteella kymmenen vuotta nuorempia kuin ikätoverinsa kolme vuosikymmentä sitten. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 5

60-vuotiailla on vaihdettuja niveliä. Luiden kunto alkaa naisilla haurastua vaihdevuosina. Miehilläkin luut heikkenevät, mutta käänne ei ole niin selkeä. Tuki- ja liikuntaelimistön merkitys on keskeinen ihmi­ sen liikkumiskyvyn ja päivittäisestä elämästä suoriutumisen kannalta. Rantanen kertoo, että monet ikääntyneet suunnittelevat tämän vuoksi järjestelmällisesti vanhuuttaan. He pyrkivät esimerkiksi muuttamaan siinä vaiheessa, kun itse voivat vielä tehdä päätöksen asettumisesta ympäristöön, joka on esteetön. Osa varautuu vanhuuteen ylläpitämällä toiminta­ kykyään. Monet aloittavat liikunnan harrastamisen tai lisäävät sitä, kun jäävät eläkkeelle. Rantanen muistuttaa, että raskas työ ei johda parempaan toimintakykyyn vanhuudessa, vaan asetelma on päinvastainen. Noin 30-vuotiaat raskasta työtä tekevät ovat paremmassa kunnossa kuin toimistotyöväki. Tilanne on kääntynyt 50-vuotiailla. – Vanhemmissa ikäryhmissä näkyy entistä selvemmin, että raskas työ jättää haitallisia jälkiä. 80-vuo­ tiaana raskasta, kuormittavaa työtä tehneiden ihmisten kunto on huonompi kuin kevyempää työtä tehneiden. Toimintakyky muuttuu hyvin yksilöllisesti. On ihmisiä, jotka pystyvät ylläpitämään kuntoaan ja harrastamaan kuntoliikuntaa aktiivisesti 80-vuotiaana. Suurimmalla osalla tämän ikäisistä liikunta kertyy päivittäisistä askareista: puutarha- ja kotitöistä ja kaupassakäynnistä. Toimintakyvystä konkreettisesti kertova ihmisten elinpiiri vaihtelee suuresti. – On ihmisiä, joiden elinpiiri on rajoittunut yhteen huoneeseen. Toisaalta on ihmisiä, joiden elinpiiri on täysin rajoittamaton. He matkustelevat ulkomailla, ajavat autoa ja kävelevät pitkiä matkoja. Elämänsisältö on näissä tapauksissa hyvin erilainen. Kahta vaikeaa viimeistä vuotta ei voi välttää Yhä vanhempien ihmisten toimintakyvyn parantuminen kuulostaa väestön ikääntymisen aiheuttamien kustannusten kanssa painiskelevassa maassa hyvältä uutiselta. Sitä se onkin ihmisten elämänlaadun kannalta. Taina Rantanen muistuttaa kuitenkin, että niin yksilölle kuin yhteiskunnalle vaikea elämän loppuvaihe ei katoa mihinkään. Kahden viimeisen elinvuoden aikana suurin osa siihen asti omillaan toimeen tulleista ikääntyneistä joutuu hoidettavaksi. – Jokaiselle ihmiselle tulee eteen kaksi viimeistä elinvuotta – tulevaisuudessa yhä myöhemmin. Meillä ei ole mitään todisteita, että ne olisivat parempia kuin aikaisemmin. Todisteita on siitä, että terveitä elinvuosia ennen kahta viimeistä vuotta on enemmän. Rantanen tulkitsee ryhmänsä tutkimustuloksia myös niin, että työuria voisi pidentää, koska vanhuus tulee myöhemmin. Äkkiseltään ajatus herättää lähes yksinomaan torjuntaa. Rantasen mielestä työelämää olisi tarkasteltava laajemmin. – Nyt tähdätään 40 vuoden työuraan, johon pitää sulloa kaikki asiat. Tehdään lapsia, luodaan uraa, kerätään vähän omaisuutta vanhuuden varalle. Entä jos ei pakkaisi kaikkea tähän samaan, vaan ajattelisi olevansa töissä 55 vuotta, tekisi välillä vaikka lyhennettyä työviikkoa. Ajatus työuran pidentämisestä olisi näin ehkä houkuttelevampi. Eläkekeskustelu perustuu Rantasen mukaan harhaajatukselle, jonka mukaan eläkkeelle jäävältä vapautuu työpaikka nuorelle, mitä ei kuitenkaan likikään aina tapahdu. Lisäksi 1960-luvun alussa luotuun työeläkejärjestelmään on totuttu ja sitä pidetään ainoana oikeana. Mitä voi tehdä toimintakykynsä eteen? Tutkimustiedon mukaan vanheneminen etenee vääjäämättä. Nuorentuminen sinänsä on mahdotonta. Aktiivisten veteraaniurheilijoiden kunto heikkenee yhtä lailla kuin tavallisten ihmisten. Heidän toimintakykynsä on kuitenkin korkealla tasolla. Jokainen voikin parantaa kuntoaan vielä ikääntyneenäkin. Ihminen kykenee Rantasen mukaan kohentamaan fyysistä suorituskykyään ja tuki- ja liikuntaelimistönsä toimintakykyä hyvin pitkälle vanhuuteen. Vasta kuoleman porteilla se ei ole mahdollista tai edes mielekästä. Toimintakyvyn säilyttämiseksi mahdollisimman hyvä­nä kannattaa huolehtia lihaskunnosta. Paras keino siihen on kuntosaliharjoittelu. Rantanen kiittelee, että salit ovat vuosien varrella muuttuneet yhä paremmin eri-ikäisiä palveleviksi. Tietoa ja taitoa palvella erilaisia asiakkaita löytyy. Suurin osa muistakin liikuntamuodoista sopii ikääntyville. – Tietty järki pitää ihmisellä olla. Kannattaa välttää lajeja, joihin liittyy suuri loukkaantumisriski tai joissa on epätasaisia pelaajia joukkueessa. Nehän eivät ole sinänsä vaarallisia, mutta niissä on mahdollisuus teloa itsensä. Toipuminen kestää kauan. Rantanen ottaa esimerkiksi jääkiekon. Jos kaukalossa on nopeampia ja nuorempia pelaajia, niin loukkaantumisriski kasvaa. Toisaalta vannoutunutta jääkiekkomiestä on mahdoton kääntää vesijuoksun harrastajaksi. Hyvä toimintakyky auttaa myös hädän hetkellä. – Jos ihmiselle tapahtuu jotain katastrofaalista, kuten­lonkkamurtuma, niin toipumista ennustaa Tämän päivän ikäihmiset ovat omaksuneet omaehtoisia kunnon ylläpitämistapoja enemmän kuin aiemmat sukupolvet. 6 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Ihmiset, jotka ovat sekä sinnikkäitä että joustavia pystyvät ylläpitämään ulkona liikkumisen autonomiaa vanhuudessa paremmin kuin ihmiset, jotka eivät ole kovin joustavia saati sitten sinnikkäitä. kun­to ennen murtumaa. Joskin on tehty tutkimuksia, joi­den mukaan aktiivisella kuntoutuksella ihminen voidaan saada jopa parempaan kuntoon kuin ennen onnettomuutta. Toimintakykyä tukevat myös sosiaaliset suhteet. Rantanen muistuttaa, että eri-ikäisistä koostuva ystävien joukko on arvokas. Muuten voi käydä niin, että 80-vuotiaana kaikki vanhat kaverit ovat kuolleet. Ulkona liikkumisen autonomia on keskeinen osa hyvää vanhuutta. Ihminen voi silloin liikkua missä ja milloin tahansa. Kun fyysinen toimintakyky heikkenee, niin itsemääräämisoikeus kaventuu. Autonomiaan vaikuttaa myös ihmisen luonne. – Ihmiset, jotka ovat sekä sinnikkäitä että joustavia pystyvät ylläpitämään ulkona liikkumisen autonomiaa paremmin kuin ihmiset, jotka eivät ole kovin joustavia saati sitten sinnikkäitä. Kyky keksiä joustavia ratkai­ suja uudessa tilanteessa auttaa. Laaja elinpiiri tukee toimintakykyä Rantanen kertoo havahtuneensa pohtimaan ihmisten elinpiirin laajuutta 25 vuotta sitten. Tuolloin julkaistu amerikkalainen tutkimus kertoi, että viidesosa huonokuntoisista 65-vuotiaista ihmisistä ei poistunut asunnostaan tavallisen viikon aikana. Rantanen ryhtyi tutkimaan ihmisten elinpiiriä, kuinka laajalla alueella ja millä tavoin he liikkuvat. Kävi muun muassa ilmi, että auto ei vähennä iäkkään ihmisen fyysistä aktiivisuutta, vaan lisää sitä. – Jos ihmisellä on auto, niin hänen elinpiirinsä on laajempi ja aktiivisuutensa on korkeammalla tasolla. Ihmiset menevät autolle jalkaisin ja kävelevät myös määränpäässä. Kulkuvälineen käyttö laajentaa elinpiiriä. Mitä kauempana ihminen on ulko-ovestaan, sen enemmän hän Rantasen mukaan liikkuu. Kaikilla ei kuitenkaan ole autoa. Yksinkertaiset keinot parantavat kaikkien ikääntyneiden mahdollisuuksia liikkua. Levähdyspaikat, kuten puistonpenkit lisäävät aktiivisuutta, vaikka nuorempi ihminen saattaa ajatella, että ne vähentävät sitä. Kun hitaasti ja vaivalloisesti liikkuvalla on sopiva tavoite, niin hän lähtee helpommin ulos. – Jos ihminen jaksaa kävellä 500 metriä, niin penkkejä pitäisi olla noin 200 metrin välein. Rantanen kertoo ulkoiluinterventiosta, johon liittyi valtavasti pelkoja. Ulos lähteminen tuntui vaaralliselta ihmisistä, jotka kävivät ulkona vain pakosta. Ulkoilu merkitsi suurta elämänsisällön muutosta ihmisille, joista osa oli käynyt kahteen vuoteen vain terveyskeskuksessa. Suomi – hyvä maa ikääntyä, mutta vielä on korjattavaakin Suomi on Rantasen mukaan ikäihmisen liikkumisen kannalta pääosin hyvä maa. Melkein missä tahansa voi mennä ovesta ulos, mikä ei ole itsestäänselvyys turvattomimmissa yhteiskunnissa. Silti ikäihmiset kohtaavat edelleen liikkumista haittaavia esteitä. Ulko-ovessa saattaa olla jousi, joka vetää ovea kiinni koko ajan. Ovi on usein lukossa ja sen edessä voi olla pieni koroke. – Fyysisesti on täysin mahdotonta avata tällainen ovi, työntää rollaattoria sisälle ja mennä itse perässä. Vanhoissa taloissa hissi ei tule alas saakka. Portaat ovat keski-ikäiselle oiva harjoitusmuoto, mutta 90-vuotiaalle ne ovat usein ylitsepääsemätön este. Nykysäännöksissä esteettömyys on Rantasen mukaan huomioitu hyvin. Ulko-ovet ovat riittävän leveitä ja avautuvat nappia painamalla. Talvella liikkumista vaikeuttaa liikenneväylien puutteellinen kunnossapito. Rollaattorin kanssa on mahdoton liikkua lumisohjossa. – Ikäihmisillä on yhtä suuri oikeus liikkumiseen kuin kaikilla muillakin. Ja lopuksi: pitkällistä paikoillaanoloa pitää etenkin vanhana välttää. JOUKO KOKKONEN, FT toimituspäällikkö Liikunta & Tiede jouko.kokkonen@lts.fi LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 7

Kuva: ANTERO AALTONEN 8 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Teksti: TIMO ALA-VÄHÄLÄ SELVITYS PT-TOIMINNASTA SUOMESSA: Personal trainer on yleensä pienyrittäjä Suomalainen PT-toiminta on pienyritysvaltaista. Yrittäjä tekee työtään yksin tai muutaman työntekijän kanssa. PT-palvelujen lisäksi leipä on tavallisesti koottava muistakin muruista: valikoimaan kuuluvat ryhmäliikunta, hieronta, jooga, pilates ja urheiluvalmennus. P ersonal training -ohjaajan työ ei ole säännelty ammatti, joten jokainen palvelujen tarjoaja voi antaa sille oman sisältönsä. Alalle voi tulla vapaasti ilman ennalta määriteltyä koulutusta tai muuta hyväksymisprosessia. Toisaalta toiminnalle anne­tut määritelmät ovat samansuuntaisia. Lisäksi sekä­eurooppalaiselle että kansalliselle tasolle on perus­tettu auktorisoitujen PT-ohjaajien rekisteri. Alasen (2019) mukaan PT-ohjaus on luonteeltaan asiakkaan opettamista ja motivointia; ohjaus on henkilökohtaista, suunnitelmallista, tavoitteellista ja tukee monipuolista liikuntaa. Ohjaukseen sisältyy ravitsemus- ja liikuntaohjelmien suunnittelua sekä yhteistä harjoittelua ohjattavan kanssa. Tavoitteet vaihtelevat asiakkaan tarpeiden mukaan: kyse voi olla painonhallinnasta tai laihduttamisesta, terveydellisistä päämääristä, suoristuskyvyn parantamisesta tai ulkonäön muokkaamisesta. (Alanen, 2019.) Alan koulutusta tarjoava Trainer4You määrittelee PT-ohjauksen yksilölliseksi, pitkäjänteiseksi, suunnitelmalliseksi, seurannan alaiseksi ja tulokselliseksi terveys-, kunto- ja elämäntapavalmennukseksi. (Ammattina personal trainer 2.0.) Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys SKY ry on määritellyt standardit personal trainereita kouluttaville organisaatioille ja se hallinnoi niiden auktorisointia Suomessa. Yhdistys ylläpitää myös auktorisoitujen personal trainereiden rekisteriä. Standardit täyttävä personal trainer -koulutus sijoittuu eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (European Qualification Framework, EQF) järjestelmässä tasolle 4, joka vastaa ammatillisten perustutkintojen tasoa. Auktorisoidun koulutuksen saaneet PT-ohjaajat pääsevät hakemistoon suoraan, muiden on tehtävä selvitys koulutuksestaan ja työkokemuksestaan. Etenkin pienissä yrityksissä toimivat PT-ohjaajat esittelevät yritystensä verkkosivuilla usein oman liikuntahistoriansa ja koulutuksensa. Alalle tulleilla on taustaa hyvin monen tyyppisessä urheilussa, kuten voimailussa, kestävyyslajeissa, kamppailulajeissa, ratsastuksessa ja voimistelussa. Vastaajien käymään liikunta-alan koulutukseen sisältyy usein sekä amma­tillisia tutkintoja alan oppilaitoksissa että SKY ry:n auktorisoimien kouluttajien koulutusta. Siihen kuuluu usein myös kursseja ravintovalmennuksesta, kuntosali­ohjauksesta ja muusta liikunnanohjauksesta. Palveluja tarjoaa noin tuhat yritystä Selvityksen perusteella Suomessa toimii noin tuhat PT-palveluja tarjoavaa yritystä. Pienyritysten ohella toisen merkittävän toimijaryhmän muodostavat erilaiset kuntosalit, liikuntakeskukset ja hyvinvointikeskukset. Vähintään noin neljännes kuntosaleista ja liikuntakeskuksista järjestää palvelut alihankkijan tai yhteistyökumppanin avulla, joten PT-ohjaajia suoraan työllistävien yritysten todellinen määrä on yllämainittua vähäisempi, noin 900 yritystä. PT-ohjaajia suoraan työllistävät yritykset ovat valtaosin pieniä. Ne työllistävät yrittäjänsä ja mahdollisesti muutamia henkilöitä. Pienissä yrityksissä toimivat PTohjaajat tarjoavat tyypillisesti muita palveluita, kuten PT-ohjaus on luonteeltaan asiakkaan opettamista ja motivointia; ohjaus on henkilökohtaista, suunnitelmallista, tavoitteellista ja tukee monipuolista liikuntaa. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 9

ryhmäliikunnanohjausta, valmennusta, hierontaa, pilates-ohjausta, fysioterapiaa tai joogatunteja. Selvityksessä tuli esiin myös noin 60 yritystä, jotka työllistivät useampia henkilöitä, mutta eivät olleet kuntosaleja, liikunta- tai hyvinvointikeskuksia. Myös nämä tarjosivat yleensä monen tyyppisiä liikuntapalveluja: työpaikkaliikuntaa tai muita työhyvinvointipalveluja, valmennuspalveluja urheilijoille tai määrätietoisille kuntoilijoille, ravintovalmennusta sekä esimerkiksi hierontaa. Pienet PT-palveluja tarjoavat yritykset profiloituvat usein omistajayrittäjän persoonan varaan, vaikka yritysrekisterin tiedoissa yritys luokiteltaisiinkin 2–4 työntekijän yritykseksi. Yritysrekisterin tiedot viittaavat siis suurempiin työntekijämääriin kuin yritysten verkkosivuillaan ilmoittamat tiedot. tarvitaanko tätä? Yritysrekisterin tietojen perusteella PT-palveluja tarjoavat yritykset työllistävät noin 2 000 henkilöä. Kyse on vähimmäisarviosta, ja tulokseen sisältyy useita epävarmuustekijöitä. Luku on pienempi kuin alustavasti (Liikunta & Tiede 2–3/2019) esitetty arvio, joka päätyi noin 3 000 ohjaajaan. Ero johtuu siitä, että tarkentuneesta laskelmasta on poistettu päällekkäisyydet, ja otettu huomioon se, että yritysrekisterin tiedot voivat antaa liian korkean lukumäärän. Pohjana pyrkimys kartoittaa asiakkaan tarpeet PT-palveluja tarjoavien ja niistä verkkosivuillaan tiedottavien yritysten ohjaukseen sisältyy yleensä lähtötilanteen arviointi (kuntotestaus, kehonkoostumusmittaus, keskustelu/haastattelu), treeniohjelmien suunnittelu, tavoitteiden määrittäminen ja seuranta sekä ohjatut harjoitukset. Etävalmennuksen rooli näyttäisi vaihtelevan: osa tarjoaa mahdollisuutta säännölliseen viestinvaihtoon puhelimen, sähköpostin tai Whats­ App-sovelluksen avulla. Lisäksi tarjolla on mobiili­ applikaatioita ja verkkopalveluja. Henkilökohtaisen ohjauksen määrä vaihtelee sen mukaan, miten tiiviistä yhteisharjoittelusta asiakas on valmis maksamaan. Verkkosivujen välittämä tieto ei TAULUKKO 1. PT-palveluja tarjoavien yritysten työntekijämäärät suuruusluokittain TAULUKKO 2. Personal trainer -palveluja tarjoavat yritykset, erottelu yrityksen liikeidean mukaan 10 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

ole yhteismitallista. Vajaa kolmannes (30 %) yrityksistä ei tiedota toiminnastaan lainkaan, joten tässä selvityksessä ei ollut mahdollista antaa täsmällisempiä arvioita siitä, miten yleisiä yllä mainitut palvelut ovat. Suomessa toimii noin kymmenen suurempaa kuntosali- tai liikuntakeskusketjua, jotka tarjoavat myös PTpalveluja. Yrityksille lähetetyn kyselyn, yritysten sekä niiden verkkosivujen ja rekisteritietojen perusteella kolme ketjua on määritellyt oman PT-konseptin. Muissa ketjuissa toimintamallin määrittelevät yhteistyössä niiden kanssa toimivat PT-ohjaajat. Yhden ketjun julkilausuttuna tavoitteena on, että he olisivat päätoimisia työntekijöitä. Muutoin ohjaajat toimivat joko yrittäjinä tai nollasopimus-työntekijöinä. PT-alalle on kehittynyt myös muuta liiketoimintaa, kuten alan koulutusta sekä työvoimavälitystä ja PT- ja ryhmäliikunnanohjauspalvelujen tarjoamista alihankintapalveluna kuntosaleille. Lisäksi alalla toimi yrityksiä, jotka ovat kehittäneet oman PT-konseptinsa sekä koonneet sitä toteuttamaan oman PT-yrittäjien verkostonsa. Näiden konseptien luonne sekä palvelujen laajuus vaatii oman tutkimuksensa. Artikkeli perustuu verkkojulkaisuun Selvitys Personal Training -toiminnasta Suomessa, joka on kokonaisuudessaan julkaistu Liikuntatieteellisen Seuran verkkosivuilla lts.fi. LÄHTEET Alanen, M-M (2019). Personal trainer -koulutus ja ammatti Suomessa. Liikunnan yhteiskuntatieteiden pro gradu -tutkielma. Liikuntatieteiden tiedekunta. Jyväskylän yliopisto. Kevät 2019. Ammattina personal trainer 2.0. Trainer4you. (https://www.trainer4you.fi/tietopankin-esikatselu). Koskinen, S. (2014). Personal Trainer -koulutus Suomessa. Liikuntatieteellinen Seura, Helsinki 2014. Laakso, K. (2017). Employment and working models of Trainer4You graduated personal trainers now and in the future. Personal Training katsaus 2018. Trainer4you. (https://www.trainer4you.fi/tietopankin-esikatselu). Kuluttajaliitto (2016). Selvitys kuntosaliketjujen hinnoista. 1/2016. Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten SKY ry, Auktorisoitu personal trainer – APT Koulutusten sisältö- ja osaamisvaatimukset Suomessa. Ei päiväystä. https://apt-personaltrainer.fi/wpcontent/uploads/2018/08/SKY-EQF-4-Personal-trainer-koulutustensisältö-final.pdf. TIMO ALA-VÄHÄLÄ, FM Väitöskirjatutkija Jyväskylän yliopisto Sähköposti: timo.alavahala@jyu.fi Suomen Kunto ja terveysliikuntakeskusten SKY ry:n Standardit Personal Trainer koulutuksille Suomessa. Ei päiväystä. https://apt-personaltrainer.fi/wp-content/uploads/2018/08/SKY-EQF4-Personal-trainer-standardit-final.pdf Pienet PT-palveluja tarjoavat yritykset profiloituvat usein omistajayrittäjän persoonan varaan. Miten selvitys tehtiin? L iikuntatieteellinen Seura toteutti keväällä 2019 hankkeen, jonka tavoitteena oli arvioida personal training (PT) -palvelujen volyymia, ammatissa toimivien henkilöiden määrää sekä hahmottaa alan liiketoiminnan luonnetta. Projektin päämääränä oli tuottaa arvio personal trainer -toiminnan volyymista ja liiketoiminnan luonteesta sekä käytettävissä olevista lähteistä ja tuottaa siten pohjamateriaalia mahdollisille jatkoselvityksille. Projektia on alustavasti käsitelty Liikunta & Tiede -lehden numerossa 2–3/2019 julkaistussa kirjoituksessa.Tässä artikkelissa on esiteltyprojektin keskeiset tulokset. Yksityiskohtaisempi loppuraportti julkaistaan Liikuntatieteellisen Seuran sivuilla samaan aikaan kuin Liikunta & Tiede 5/2019 ilmestyy. Tutkimusta varten Liikuntatieteellinen Seura tilasi Suomen Asiakastieto Oy:ltä luettelon yrityksistä, jotka kuuluivat yritysrekisterissä luokkiin urheilu ja liikuntakoulutus (85 510), urheilulaitosten toiminta (93 110), kuntokeskukset (93139) ja muu urheilutoiminta (93 190). Esikarsinnan jälkeen listalle jäi 5 471 yritystä. Jokaisen yrityksen osalta tarkastettiin toimialakuvaus ja verrattiin sitä yrityksen muuhun tiedotukseen: verkkosivuihin, facebook-sivuihin ja mahdollisiin lehtijuttuihin. Lopulliseen tarkasteluun sisältyy 1 061 yritystä, joiden on perusteltua olettaa tarjoavan PT-palveluita. Todennäköisesti ulkopuolelle jää yksittäisiä ohjaajia, jotka eivät anna yritysrekisteriin asiasta tietoa, eivätkä mainosta toimintaansa omilla web-sivuilla tai esimerkiksi facebookissa. Rekisterissä voi olla myös yrityksiä, jotka ilmoittavat tarjoavansa PT-palveluja, mutta käytännössä keskittyvät johonkin muuhun. Lisäksi muutama valtakunnallisesti toimiva yritys on määritellyt toimintansa mainittujen neljän toimialaluokan ulkopuolelle. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 11

Teksti: PETRA SIPPOLA Tavaramerkki suojaa tuotteistettua liikuntapalvelua Palveluyhteiskunnassa liikunta on yksi tuotteistamisen kohde. Yhä useampi liikunnan harrastaja kuluttaa kuntosaleilla ja ryhmäliikunnassa tuotteistettua liikuntaa. Palvelun kehittäminen tuotteeksi kysyy liikuntaosaamisen lisäksi liiketoiminnan ja juridiikan taitoja. L iikunnan korostunut merkitys terveyden edistämisessä on synnyttänyt uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia. Myös liikunta-ala on muuttunut aikaisempaa palvelupainotteisemmaksi. Perinteisten toimijoiden, kuten liikunta- ja urheiluseurojen, rinnalle on tullut yksityisiä palveluntuottajia. Niistä on muodostumassa yhä merkittävämpi osa liikunta- ja hyvinvointialan ekosysteemiä. (Ahonen & Savolainen 2018:374) Liikunnan vaikutukset tunnistetaan paitsi terveyden ja hyvinvoinnin myös yritysten kilpailukyvyn sekä henkilöstön jaksamisen ja yhteisöllisyyden edistämisessä. Kaupallisuus on tunkeutunut liikunta- ja urheilualalle entistä voimakkaammin. Pelkästään terveysliikunnassa avautuu siksi enemmän tilaa markkinaperusteisille hyvinvointipalveluille ja uudenlaisten liikuntapalveluiden kehitykselle. (Gholamzadeh Fasandoz 2016: 150–151) Liikunta-alan taloudellisesta merkityksestä kansainvälisesti kertoo urheilukaupan liikevaihto. Vuonna 2015 sen maailmanlaajuinen liikevaihto oli 20 biljoo- naa dollaria (18 M€). Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan liikuntaliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 5,5 miljardia euroa vuonna 2014. Alan kasvavia osa-alueita ovat terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät tuotteet ja palvelut, liikuntamatkailu ja urheilutapahtumat, liikuntalähtöiset viestintä-, viihde- ja lifestyle-tuotteet ja -palvelut sekä teknologia ja siihen liittyvät innovaatiot. (Cebula 2018: 237, Statista 2016) Liikuntaliiketoiminta ja erityisesti urheilukauppa nojautuvat vahvasti tavaramerkkeihin, mikä näkyy niin liikuntapalveluiden kuin liikuntaan liittyvien väli­ neiden ja tuotteiden markkinoinnissa. Tämän vuoksi liikunta-alan yrittäjän intressinä on suojata liikuntapalvelun ympärille rakennettua liiketoiminta ja brändi. Tavaramerkin avulla liikuntaliiketoiminnan tunnukset ovat suojattavissa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti, mikä on tärkeää liiketoiminnan globalisoituessa. Liikuntapalveluiden sisällön suojaaminen yksinoikeudella voi kuitenkin olla ongelmallista. Immateriaalioikeuden ja sen osaamisen merkitys on siksi korostunut Liikuntapalvelu on tuotteistamisen näkökulmasta asiakkaalle tarjottu kokonaisvaltainen kokemus ja elämys, jonka aistein havaittavia osia voidaan suojata tavaramerkillä. 12 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Kuva: ANTERO AALTONEN LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 13

liikuntaliiketoiminnassa, joka ei kehity ilman uusien palveluinnovaatioiden kehittämistä. Uusien liikuntapalvelutuotteiden tulisi saada juridista suojaa, jotta niistä kehittyisi myös kannattavaa liiketoimintaa. (Cebula 2018: 237, Statista 2016) Tavaramerkki palvelun tuotteistamisessa Immateriaalioikeuksista tavaramerkin yksinoikeus mahdollistaa ohjatun liikuntapalvelun tehokkaan suojaamisen. Tavaramerkin suoja-ala on laajentunut jatkuvasti. Suojaaminen edellyttää kuitenkin liikuntapalvelulta sellaisia liiketaloudellisia tunnuksia, jotka voidaan juridisesti suojata. Suomalaisia tavaramerkkejä ovat esimerkiksi Bailamama, Method Putkisto ja Lavis sekä valmennuspalvelu Fustra. Tunnukset luodaan palvelun tuotteistamisella. Liikuntapalvelun tunnuksen juridinen suoja palvelee oikeuden haltijaa parhaiten silloin, kun se suojaa itse palvelun ohella myös sen ympärille rakennettua liiketoimintaa. Suojaamisen tavoitteena on palvella liikuntaliiketoimintaa siten, että suojattua kohdetta voidaan hyödyntää liiketaloudellisesti tehokkaasti ja oikeudelliset riskit halliten. Tavaramerkkisuojan edut ohjattujen liikuntapalvelujen suojaamisessa konkretisoituvat vasta tavaramerkin liiketaloudellisessa hyödyntämisessä. (Sippola 2019: 49) Tavaramerkkioikeuksien hyödyntämistavat vaihtelevat eri yritysten välillä. Ensisijaisesti tavaramerkin haltijan oletetaan käyttävän merkkiään itse, liikkeeseen laskemiensa tavaroiden ja palveluiden tunnuksena. Yritys voi käyttää yksinoikeutta itse tai sallia muiden käyttää sitä korvausta vastaan. Liiketoiminnan laajentaminen palvelun monistamisella, lisensoimisella ja liiketoimintaketjun rakentamisella ovat erityisesti liikunta-alan yrittäjän kiinnostuksen kohteita, koska liikuntapalvelun monistettavuus kasvattaa yrityksen liiketoimintaa kustannustehokkaasti ja kannattavasti. (TmerkkiL 34 §, Aalto-Setälä ym. 2016: 70) Tavaramerkin liiketaloudellinen hyödyntäminen merkitsee liikunta-alan yrittäjälle mahdollisuutta oman liiketoiminnan kasvattamiseen juridisin keinoin. Liikuntapalvelun tuotteistamisprosessin jälkeen palvelun tunnus suojataan tavaramerkillä, joka mahdollistaa liiketoiminnan suojaamisen, monistamisen ja liiketaloudellisen hyödyntämisen erilaisten sopimusten avulla. Tavaramerkin rooli ja merkitys sopimusten taustalla on merkittävä, sillä ilman yksinoikeutta esimerkiksi oikeuksien lisensointi ei onnistu. (Sund-Norrgård 2011: 36) Oikein toteutettu liikuntapalvelun tuotteistaminen ja tunnuksen suojaaminen tavaramerkillä ovat perusedellytyksiä onnistuneelle liiketoiminnan laajentamiselle, joka tapahtuu liikunta-alalla joko lisensoinnin tai franchising-liiketoimintamallin mukaisesti. Ohjatuista liikuntapalveluista ryhmäliikunnassa on käytössä lisensointi liiketoiminnan monistamisessa ja laajentamisessa. Kuntokeskusten ketjuuntuminen perustuu enemmän franchising-liiketoimintamalliin. (Ahto ym. 2016: 79) Tuotteistamisen suhde suojaamiseen Ohjattujen liikuntapalveluiden tuotteistamisprosessiin liittyy monia osa-alueita, joissa täytyy ottaa huomioon juridinen näkökulma jo varhaisessa vaiheessa. Tuotteistaminen alkaa palveluidean terävöittämisellä, joka johtaa useimmiten palvelutuotteen ja kokonaisen palvelukonseptin luomiseen. (Sippola 2019: 115) Tuotteistamisella luodaan palvelun tunnus, jota käytetään liiketoiminnassa. Tunnuksena voi toimia nimi, logo tai niiden yhdistelmä. Tunnus rekisteröidään tavaramerkiksi. Liikuntapalvelu on tuotteistamisen näkökulmasta asiakkaalle tarjottu kokonaisvaltainen kokemus ja elämys, jonka aistein havaittavia osia voidaan suojata tavaramerkillä. Tavaramerkki soveltuu liikuntapalvelun tuotteistamisen suojaamiseen sellaisenaan. Se suojaa liikuntapalvelua nimenomaan liiketaloudelliselta kannalta, joka on merkityksellinen erityisesti merkinhaltijalle eli liikunta-alan yrittäjälle. (Koivumäki ym. 2018: 374) Tavaramerkkioikeuksien suojaaminen vaatii liikunta-alan yritykseltä huolellista suunnittelua sekä liiketoiminta- ja immateriaalioikeudellista osaamista. Immateriaalioikeudet kannattaa ottaa huomioon ja rekisteröidä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Näin vältytään ongelmatilanteilta yritystoiminnan myöhemmissä vaiheissa. Yrityksen kannalta keskeistä on tunnistaa se, mitä voidaan suojata rekisteröinnein ja milloin suojaamistoimenpiteet pitäisi tehdä. (Ahto ym. 2016: 46) Tavaramerkin rooli liikuntapalvelun tuotteistamis-, brändäämis- ja konseptointiprosesseissa on merkittävä. Liikuntapalvelu ei ole konkreettinen ilman visuaalista tunnusta, joka mahdollistaa tavaramerkin rekisteröinnin. Koska liikuntapalvelun sisältöä on vaikea suojata kilpailijoilta, kohteena on oltava sen ympärille rakennettava liiketoiminta, jolla on merkitystä erityisesti liikunta-alan yrittäjälle. Ilman tuotteistamisprosessia ohjattavasta liikuntapalvelusta ei voida Liikuntapalveluja tarjoavien yritysten määrä on nousussa, mutta harva kotimainen tai Suomessa kehitetty liikuntapalvelu on saavuttanut kansainvälisen läpimurron. 14 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

tehdä konkreettista. Ainoastaan konkreettiset, aistein havaittavat elementit, voidaan rekisteröidä tavaramerkiksi. (Sippola 2019:117) Liikuntapalveluja tarjoavien yritysten määrä on nousussa, mutta harva kotimainen tai Suomessa kehitetty liikuntapalvelu on saavuttanut kansainvälisen läpimurron. Yhtenä syynä tähän on liikunta-alan pienyritysvaltaisuus. Suomi on esimerkillinen urheilu- ja liikuntamaa ja tuotteistamalla näitä vahvuuksia olisi mahdollista tehdä kansainvälisestikin kannattavaa liiketoimintaa. Toisena syynä on liikuntapalveluyrittäjien liiketaloustaitojen ja talousjuridiikan, erityisesti immateriaalioikeuden tuntemuksen puute, joka estää liikuntapalvelujen ammattitaitoisen tuotteistamisen sekä liiketoiminnan laajentamisen. Kolmantena ongelmana on alan nopeatempoisuus; uusia palveluita syntyy ja kuolee jatkuvasti ja vain muutamat jäävät elämään niin, että palvelun monistaminen johtaisi liiketoiminnan laajentamiseen. (Sippola 2019: 18–19) LÄHTEET Aalto-Setälä, M., Sundman, C, Tuominen M. & Uhlbäck, A. 2016. IPR käytännönläheisesti. Helsinki: Kauppakamari. Ahonen, A & Savolainen S. 2018. The Importance of entreneurship in small and medium-sized sport enterprises. Teoksessa Routledge Handbook of International Sport Business. Dodds, Mark, Kevin Heisey & Aila Ahonen (Edit.) New York: Routledge. Ahto, O., Kahri, A., Kahri, T. & Mäkinen, M. 2016. Bulkista Brändiksi – käsikirja kasvuun ja kannattavuuteen. Jyväskylä: Docendo. Cebula, K. 2018. Trademark protection across borders. Teoksessa Routledge Handbook of International Sport Business. Dodds, Mark, Kevin Heisey & Aila Ahonen (Edit.) New York: Routledge. Gholamzadeh Fasandoz, H. 2016. Sport as an Industry in Finland. Exploring the Economic Significance, Contributions, and Development of the Sport. Jyväskylä: University of Jyväskylä. Koivumäki, E. & Häkkänen, P. 2018. Markkinointijuridiikka 2018. Helsinki: Kauppakamari 2018. Sippola P. 2019. Tavaramerkki liikuntapalvelun tuotteistamisessa – kun jumppa ei ole enää pelkkää jumppaa. Acta Wasaensia 422. Vaasan yliopisto. PETRA SIPPOLA, KTT, lakiekonomi Yritystoiminnan ja yrittäjyyden lehtori Seinäjoen ammattikorkeakoulu Sähköposti: petra.sippola@seamk.fi Sippola, P. 2014. Liikuntabisnes – käsikirja liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjälle. Espoo: Myllylahti Oy. Statista. 2016. Total Revenue Generated from Sport Merchandising Worldwide. Saatavana internetissä: <www.statista.com/ statistics/269797/worldwide-revenue-from-sports-merchandising/>[15.10.2017] Sund-Norrgård, P. 2011. Lojalitet I lisensavtal. Helsingfors: Nord Print. Tavaramerkkilaki (544/2019) Artikkeli perustuu kesäkuussa 2019 valmistuneeseen väitöskirjaan Tavaramerkki liikuntapalvelun tuotteistamisessa – kun jumppa ei ole enää pelkkää jumppaa. Tutkimuksen metodina on käytetty tunnistavaa ja soveltaa lainoppia. Tehtävänä oli selvittää, miten tavaramerkkiä voidaan hyödyntää liikuntapalveluihin perustuvassa liiketoiminnassa. Tarkasteltava kokonaisuus muodostui liiketaloudellisista kysymyksistä, jotka liittyvät ohjattavan liikuntapalvelun suojaamiseen tavaramerkillä ja sen liiketaloudellisen hyödyntämisen tarkasteluun liikunta-alan yrittäjän näkökulmasta. Tutkimus kohdistui yksittäisten normien sijasta tarkasteltavaan ilmiöön kokonaisuutena. Väitöskirja on sähköisesti luettavissa osoitteessa https://osuva.uwasa.fi/bitstream/handle/10024/8179 /­978-952-476-863-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 15

LÄHIKUVASSA MARKKU TUOMINEN Lätkävammojen vähentäminen vaatii yhteistyötä Jääkiekkovammojen ennaltaehkäisy ja vähentäminen ovat lääketieteen tohtori Markku Tuomisen työn ytimessä. Tuominen työskentelee ylilääkärinä tamperelaisessa Medisport Oy:ssä, jonka pääomistaja hän on. ”Tavoitteena pitää olla, että parhaat pelaajat ovat jäällä, eivätkä katsomossa parantelemassa vammojaan ja jakamassa nimmareita. Vammojen vähentämistavoite ei ole urheilulta pois, vaan antaa näkökulmaa lajin kehittämiseksi entistäkin kiinnostavammaksi. Mikään ei voi olla mielenkiintoisempaa kuin löytää vastauksia asioihin, joilla on lajissa iso merkitys.” Miten ja miksi löysit uran juuri liikuntalääke­ tieteestä? Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut urheilusta ja harrastanut sitä juniorina itsekin vaihtelevalla menestyksellä. Lääkäriksi opiskelin Tampereen yliopistossa. Ympärilläni oli useita kollegoita, joilla oli huomattava määrä urheilulääketieteellistä kokemusta ja osaamista. He ottivat nuoren opiskelijan siipiensä suojaan ja antoi­vat tarvittavan tuen. Liikuntalääketieteeseen minulla oli voimakas palo jo opintojen alkuvaiheesta lähtien. Varsinaisesti liikuntalääketieteen pariin lähdin nuorena kandina vuonna 1980, kun tohtori Heikki Aho etsi nuorta verta mukaan Ilveksen ja KooVeen A-juniorien jääkiekkotoimintaan. Yhden kesän vietin myös lääkärin sijaisena Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa, jossa kirurgian apulaislääkärinä toimi silloin muuan tohtori Sakari Orava. Millaisia vaiheita urapolullesi mahtuu? Suoraviivaista suunnitelmallisuutta? Sattuman puuttumista peliin? Hyödyllisiä harharetkiä? Urakehitykseni voi jälkikäteen näyttää hyvinkin suunnitelmalliselta, mutta tosiasiassa asiat ovat tapahtuneet ilman ihmeenpää suunnittelua. Opiskeluaikana vanha kokenut urheilulääkäri Seppo Rehunen tarjosi kesätöitä Suomen urheiluopistolta Vierumäeltä, josta tuli myös ensimmäinen työpaikkani valmistumiseni jälkeen. Vaikka jääkiekosta kaikki alkoi, olen ollut lää- 16 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 kärinä mukana monessa muussakin lajissa, kuten mm. jalkapallossa, hiihdossa, ampumahiihdossa, melonnassa, nyrkkeilyssä ja speedwayssa. Speedway oli siihen aikaan voimissaan Tampereella. Muutaman kollegan kanssa päivystimme kolmen eri speedway-seuran kaikki kisat. Jääkiekosta tuli kuitenkin päälaji. Ilveksen liigajoukkueen toimintaan siirryin vuonna 1983. Joukkueeseen oli noussut paljon hyviä nuoria pelaajia, joihin olin jo tutustunut A-juniorivaiheessa. Kansainvälinen toiminta käynnistyi vuonna 1982, jolloin toimin Tampereella jääkiekon MM-kisoissa dopingtestauksessa testiin valittujen urheilijoiden saattajana. Tämän jälkeen olen varmaan toiminut eri rooleissa kaikissa jääkiekon arvokisoissa Suomessa. Maajoukkuelääkärinä olen ollut mukana alle 15-vuotiaiden maajoukkueesta aina naisten ja miesten A-maajoukkueeseen asti. Syksyllä 2003 eräänä lauantai-iltana sain puhelinsoiton Kalervo Kummolalta, joka ilmoitti, että haluaa onnitella uutta Kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) lääketieteellisen komitean jäsentä. Puhelun jälkeen vaimo kysyi minulta, kuka soitti ja mitä tuo komitea­ jäsenyys tarkoittaa? Vastasin, että en tiedä. Olen nyt ollut mukana kansainvälisessä toiminnassa 16 vuoden ajan ja oppinut jo tietämään, mitä toimintaan kuuluu. Alussa kyllä ajattelin, että nyt olen urallani kaikki nähnyt, kunnes oivalsin, että urheilun verkostot ja yhteistyö leviävät laajana kansainvälisesti myös eri lajien ja ammattilaisliigojen välillä.

Mitä tutkit ja teet parhaillaan? Huippuhetki urallasi, tärkeimmät saavutuksia? Aloitin tutkijanurani melko myöhään, joskin tutkimus on kiinnostanut uran alusta lähtien ja väitöskirja oli aina tavoitteena. Väitöskirja ei kuitenkaan ollut itsetarkoitus. Halusin tehdä sen alueesta, johon olisi intohimo. IIHF:n lääketieteellisen valiokunnassa oli aloitettu vammojen rekisteröinti kansainvälissä turnauksissa vuonna 1998. Kaikki tulokset analysoitiin kuitenkin manuaalisesti. Tämä innoitti minut rakentamaan yritykseni IT-henkilön kanssa Medhockey -ohjelman datan keruuta ja tulosten analysointia varten. IIHF otti ohjelman käyttöön vuonna 2006 ja sen seurauksena datan kerääminen ja analysointi jäi minun tehtäväkseni. Datan kertymisen myötä alkoi keskustelu siitä, että olisi hyvä tehdä kertyneestä aineistosta myös julkaisu, jolloin päätin ottaa tehtävästä vetovastuun ja samalla toteuttaa unelmani väitöskirjatyöstä. Samaan aikaan osallistuin tohtori Timo Hännisen väitöskirjatutkimukseen tekoon. Sen avulla kehitettiin aivotärähdysten diagnostiikkaa ja hoitoa jääkiekon SM-liigassa. Olemme kartoittaneet jääkiekon vammaprofiilia. Tutkimuksen kautta saimme mm. vahvan näytön joustokaukaloiden hyödystä vammariskin pienentäjänä. Niiden käyttöönotossa Suomella on ollut vahva asema. Nyt analysoimme polvi- ja päävammojen syntymekanismeja. Pyrimme sen myötä löytämään keinoja loukkaantumisten vähentämiseksi. Näissä asioissa tarvitaan yhteistyötä eri lajitoimijoiden välillä. Joustokaukalon vaikutuksen osoittaminen tieteellisesti olkapää- ja päävammojen riskin pienentäjänä on ollut kansainvälisestikin merkittävä tulos. Samoin tyttöjääkiekon vammaprofiilin osoittaminen on johtanut selkeisiin toimenpiteisiin tyttöjen lajivalmiuden kehittämisessä. Koko ura liikuntalääketieteen parissa on kuitenkin ollut yhtä huippuhetkeä. Mitaleja on tullut vuosien varrella useita, mutta parhaita hetkiä elämässä ovat varmasti olleet ne hyvät suhteet urheilijoihin ja muihin lajitoimijoihin Suomessa ja kansainvälisesti. Suurin osa lääkäreistä työskentelee oman alan ihmisten kanssa, mutta itsellä viitekehys on ollut urheilussa, joskin kollegoiden apu ja tuki on ollut tärkeää. Mitä tekisit toisin, jos saisit mahdollisuuden palata ajassa taaksepäin? Kaikki menneet ovat aina vieneet eteenpäin. Ilman niitä kokemuksia uusia mahdollisuuksia ja haasteita ei olisi löytynyt. MARKKU TUOMINEN, LT ylilääkäri Medisport Oy Mitkä kysymykset ovat sinulle ajankohtaisia nyt? Mitä vastauksia alan tutkimukselta odotat? Avoimia kysymyksiä on paljon. Aivotärähdykset ja polvivammat ovat vakavia loukkaantumisia ja muodostavat ison osan lajivammoista. Näiden vammojen vähentämiseen, hoitoon, kuntoutukseen ja ennaltaehkäisyyn vaikuttavat tulokset kiinnostavat. Lääkäreiden tehtävänä on tuoda esiin asioita, joiden avulla loukkaantumisia voidaan vähentää, mutta tuloksiin pääseminen vaatii hyvää yhteistyötä urheilijoiden ja valmentajien kanssa. Lisätään tiedolla johtamista tältäkin osin. Joustokaukalon vaikutuksen osoittaminen tieteellisesti olkapää- ja päävammojen riskin pienentäjänä on ollut kansainvälisestikin merkittävä tulos. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 17

Teksti ja kuvat: SAMPSA HAKALA KUNTOILUA, RENTOILUA JA YHTEISÖLLISYYTTÄ Suomalaiset uimahallit vastaavat moneen tarpeeseen Suomessa on noin 250 uimahallia. Sisäuinti oli 1960-luvulle saakka harvojen huvi. Kun valtio otti uimahallit yhdeksi avustuskohteekseen, niin niiden määrä alkoi kasvaa nopeasti. S uomen ensimmäinen julkinen uimahalli valmistui Helsingin Yrjönkadulle vuonna 1928. Edelleen käytössä olevan hallin arkkitehtuuri edustaa 1920-luvun klassismia. Sen isossa allas­huoneessa on holvikaaria, jotka viittaavat antiikin Roomaan. Avajaisvuosien mainoksen mukaan tie voimaan ja terveyteen on avoinna jokaiselle, joka pistäy- tyy uimahallissa lomahetkinään. Maamme toinen yleinen uimahalli otettiin käyttöön Turussa vuonna 1954. Jyväskylä sai uimahallin vuonna 1955, Tampere 1957 ja Oulu 1959. Uimahallien rakentaminen kiihtyi 1960-luvulla, ja vuonna 1968 halleja oli maassamme kaikkiaan 32. Uimahallirakentamisesta tuli 1960-luvun lopulla tärkein valtionavustuskohde, ja kolmannes liikuntapaikkarakentamiseen suunnatuista varoista kohdistettiin uimahalleihin. Hallien rakentaminen jatkui vilkkaana 1970- ja 1980-luvuilla. Vuonna 1977 Suomessa oli 114 julkista uimahallia, ja vuonna 1987 niitä oli jo 226. Suuri osa uimahalleista oli 1980-luvun loppupuolella jo niin vanhoja, että niiden peruskorjaus oli Someron uimahalli Loiskeessa on kuusiratainen 25-metrinen kuntouintiallas. Heidi-Susanna Ylönen ohjasi seniorien jumpparyhmää joulukuisena arkiaamu­ päivänä. 18 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

ajankohtainen. Samaan aikaan ajattelu alkoi muuttua yksityisten kylpylähankkeiden kirittämänä niin, että uimahalleista haluttiin tehdä entistä viihtyisämpiä paikkoja ja muutostyöt oli luontevaa yhdistää korjaussuunnitelmiin. Esikuvia kylpylämäisistä uimahalleista löytyi ennen kaikkea Ruotsista ja Saksasta. Valtio ja kunnat tukevat uimahallien rakentamista oikeudenmukaisuus- ja tasa-arvonäkökohdista. Ajatuksena on, että kansalaisten liikunta on hyväksi sekä yksilölle että yhteiskunnalle ja myös vähävaraisilla tulee olla mahdollisuus käyttää liikuntapalveluja. Elinkaarimalli tullut käyttöön uimahalleissa Rakennusteknisesti vaativia kohteita Kokonaan uusien uimahallien rakentaminen maahamme on virinnyt hiljalleen 2010-luvulla. Myös uima­ hallien peruskorjaamisessa riittää töitä, sillä niiden remontoimisväli on keskimäärin 20–25 vuotta. Uimahallit vaativat suunnittelijoilta ja rakentajilta erityisosaamista sekä rakennus- että taloteknisesti. Hallien vaativa sisäilmasto eli korkea lämpötila ja suuri kosteusprosentti rasittavat vaipparakenteita, kun vesihöyry kulkeutuu allashuoneista ulkoilmaan päin. Märkätilarakenteiden ja -materiaalien pitää kestää jatkuvaa kosteusrasitusta. Jos halleja ei ole suunniteltu ja rakennettu oikein, niihin syntyy kosteusvaurioita, jotka aiheuttavat käyttäjille hygienia- ja terveysriskejä. Uimahalleissa pitää 2010-luvulla ottaa huomioon lukuisten käyttäjäryhmien tarpeet. Altaita käyttävät esimerkiksi kuntouimarit, kilpauimarit, uppopallon pelaajat, vesijuoksijat, liukumäessä hurjastelijat, vauvauimarit, uimahyppääjät, vesipalloilijat, vesivoimistelijat ja vammaisuimarit. Energiataloudellisuus, erityisryhmien huomioiminen ja tilojen esteettömyys ovat yhä tärkeämpiä seikkoja uimahallien rakentamisessa ja korjaamisessa. Perinteisesti kunta on maksanut suuren osan uimahallin käyttökustannuksista, mikä on mahdollistanut edulliset pääsylippuhinnat. Uimahallitoiminta voidaan kuitenkin järjestää muullakin tavalla. Yksi esimerkki uudenlaisesta toteutusmallista on Kuopioon vuonna 2020 valmistuva uimahalli, joka korvaa vuonna 1969 käyttöönotetun Niiralan hallin. Kaupunki toteuttaa noin 30 miljoonaa euroa maksavan uimahallin elinkaarimallilla. Rakennukset rahoittaa ja omistaa SEB Leasing Oy. Kuopion kaupunki solmii 20-vuotisen vuokra- ja palvelusopimuksen YIT Rakennus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n kanssa. YIT vastaa hankkeen toteutuksesta. Caverion takaa rakennusten kunnon, toiminnallisuuden, energiatehokkuuden ja terveellisen sisäilman koko sopimuskauden ajan. Kaupunki arvioi, että 3,4 miljoonaa vuodessa maksava elinkaarimalliin perustuva sopimus on sille edullisin ja yllätyksettömin vaihtoehto. Malli auttaa kaupungin taloudenpidossa, koska kiinteistön käyttökustannukset ovat tiedossa koko sopimuskauden ajan ja korjausvelkaa ei kerry. Elinkaarimallista on hyviä kokemuksia Keski-Espoon uimahallissa, joka valmistui vuonna 2003. Hallin Meri-Porin uimahallin laitoshuoltaja Virpi Limnell pitää siitä, että työssä on vastuuta. Hän kokee olevansa ensisijaisesti asiakkaiden palveluksessa ja sanoo, että heiltä tuleva palaute on valtaosin kiittävää. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 19

elinkaarisopimus on 25 vuoden mittainen. Sopimukseen sisältyvät muun muassa tekninen isännöinti, korjaus- ja ylläpitopalvelut sekä vuosikorjaukset. Vuonna 2018 sopimus maksoi Espoon kaupungille 1,8 miljoonaa euroa. Erityiskiitos kuuluu siivoojille Uimahallien toiminnan perustana on henkilökunnan ammattiosaaminen ja -ylpeys. Hallien siivouksen tulee olla korkeatasoista, sillä se vaikuttaa suoraan allasveden puhtauteen ja asiakasturvallisuuteen. Pinnoilla ei tule olla näkyvää likaa, ihmisille vaarallisia mikrobeja eikä mikrobien muodostamaa biofilmiä. – Me menemme pintaa syvemmälle. Pelkkä vedellä huuhtelu ei riitä, vaan vasta mekaaninen hankaus tekee siivouksesta tehokasta. Hankauksen avulla saamme pois alkavan biofilmin, kertoo Meri-Porin uimahallissa työskentelevä laitoshuoltaja Virpi Limnell. Asiakkaat näkevät vain osan uimahallien siivouksesta. Kun halli on yleisölle auki, niin laitoshuoltajat tekevät välisiivouksia, joihin kuuluu esimerkiksi pukuhuoneiden lattioille kertyvän sukkanukan ja hiekan siivous. Ylläpitosiivouksia tehdään vahvemmin ainein ja viimeisen päälle jynssäämällä silloin, kun halli on suljettu yleisöltä. Siivoojien ammattitaidon on huomannut myös Jani Sievinen, joka ehti vuosikaudet kestäneen menestyksellisen kilpauintiuransa aikana uida lukuisissa halleissa sekä Suomessa että ulkomailla. – Suomalaisten uimahallien hygieenisyys on huippuluokkaa. Altaiden ja uimavesien puhtaudessa ei kokemukseni mukaan ole suuria eroja, mutta muissa tiloissa kuten puku- ja pesuhuoneissa on tullut maailmalla nähtyä monenlaista törkyä. Suomalaisten uimahallien siivoojat ansaitsevat kyllä erityiskiitoksen. Siivoojien ohella laitosmiehet pitävät huolta hallien hygieenisyydestä. Heidän tärkein tehtävänsä on pitää vedenkäsittelyprosessi toimivana niin, että uimarit voivat pulahdella puhtaaseen veteen päivästä toiseen. Vuosikymmenet Turun Impivaaran uimahallissa työskennelleet laitosmiehet Keijo Alajoki ja Kari ­Packalen kertovat, että prosessiautomaation myötä käsillä tekeminen on vähentynyt, mutta ongelmatilanteiden esiintyessä pitää toimia nopeasti. Hälytyksiä aiheuttavat esimerkiksi kloorinsyöttö, veden lämpötilan muuttuminen tai pumpun rikkoutuminen. Laitosmiehet ottavat myös vesinäytteitä altaista. Terveysliikunnan ja yhdessäolon paikkoja Yhä kiireisemmäksi käyvä arki näkyy myös uimahallien asiakkaiden käyttäytymisessä. Tampereen kaupungin liikuntapäällikkö Mikko Heinosen mukaan elämärytmin muutos näkyy uimahalleissakin. – Kun Pyynikin uimahalli valmistui vuonna 1956, niin ihmisillä oli keskimäärin enemmän aikaa uimahallikäynneille. Uimahalliin mentiin viettämään kiireetöntä aikaa, eivätkä kaikki edes mahtuneet altaaseen kerralla, vaan sinne joutui jonottamaan. Nykyään monet tulevat tänne tekemään tietyn kuntoilusuorituksen ja jatkavat nopeasti seuraavaan paikkaan tai harrastuksen pariin. Iisalmen liikuntapalveluissa pitkän uran tehnyt Arto Uinninohjaaja Katja Huttunen vaihtoi kuulumisia Iisalmen uimahallin kanta-­ asiakkaisiin kuuluvan Liisa Tegelbergin kanssa. Tegelberg käy vesijuoksemassa kolme kertaa viikossa. 20 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Niemelä näkee terveyden edistämisen vahvistuneen trendinä. Uimahallit soveltuvat tähän hyvin. – Kylpylämäinen viihtyvyys on vetovoimatekijänä tärkeä, mutta kunnallisia uimahallitoimintoja pitää suunnitella nimenomaan terveysliikunnan näkökulmaa painottaen. Siksi olisikin hyvä ottaa myös ter­ veys- ja sosiaalialan ammattilaisia mukaan uimahallien suunnitteluun, Niemelä sanoo. Niemelä kokee, että suoranaisten liikunnallisten hyötyjen lisäksi uimahalleilla on yhteisöllinen tehtävä. – Iisalmen uimahallin saunassakin on pidetty monta savolaista saunaparlamenttia ja kuunneltu vaikkapa Sonkajärven miehen värikästä kuvausta suden pyydystämisestä. SAMPSA HAKALA, FM tietokirjailija Sähköposti: sampsa.hakala@gmail.com ”Järkevimpiä kuntatason investointeja” U imahallien suunnittelusta, rakentamisesta, kehittymisestä ja toiminnoista kertovan kirjan tilasi ja julkaisi Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys ry (UKTY). Siihen kerättiin asiantuntijoiden näkemysten lisäksi kommentteja uima­hallien asiakkailta. Valtaosalle heistä uimahallikäynnit tuntuivat olevan tärkeitä ja säännöllisiä rutiineja. Kuntoilun lisäksi esiin nousivat rentoutuminen ja sosiaalinen merkitys. – Uimahallit ovat järkevimpiä kuntatason investointeja. Ne eivät eriarvoista ketään. Vesi on pehmeä, nivelystävällinen ja terapeuttinen elementti, ja uima­ halleissa myös seniorit ja erityisryhmät pääsevät turvallisesti nauttimaan liikunnasta. Uiminen ei vaadi kalliita varusteita, ja uimahalleissa liikkuminen ei ole kiinni säästä. Uinti ja vesivoimistelu ovat hyviä tapoja ylläpitää terveyttä, kuntoa ja työkykyä. On niin hienoa katsella vauvauinneissa, kun ne pienet ihmiset pistävät automaattisesti luukut kiinni mennessään veden alle. Ja kun vauvauinti on päättynyt, niin seuraavaksi seniorit kävelevät allasosastolle nautiskelemaan vesijumpasta terapia-altaassa, kertoo kangasalainen kilpauimari, ammattivalmentaja ja erityisluokanopettaja Simo Hillo. Monille hallien käyttäjille uintikerta on paljon muuta kuin liikuntasuoritus. – Lämpimässä altaassa suihkutellaan ja venytellään, ja silloin on vilkasta keskustelua, joka jatkuu pesu- ja pukuhuoneessa. Keskustelu on näin yksin asuvalle oikein virkistävä aamunavaus. Tapaan uintituttuja muualla vain sattumalta, ja silloin sanon, että mukava nähdä vaatteet päällä. Olen vanhemmasta päästä hallissa, ja ystävälliset ihmiset aina pesevät minun kutisevan selkäni. Se on oikein mukavaa, kokee yksi Huittisten uimahallin asiakkaista. KOMMENTTI SAMPSA HAKALA Halleja, ei maauimaloita V altion liikuntalautakunta teki 1960-luvun alkupuolella merkittävän uimalaitospoliittisen linjauksen. Se päätti, että veikkausvoittovaroista tuetaan maauimaloiden sijaan uimahalleja. Päätös sysäsi uimahallirakentamisen liikkeelle. Vauhti kiihtyi 1970-luvulla, kun loton ansiosta lisääntyneet veikkausvoittovarat mahdollistivat liikuntarakentamisen tuen kasvun. Kunnat suorastaan kilpailivat siitä, ehtivätkö saada hallin ennen naapuripitäjää. Rakentamishuumassa tuli myös sutta ja sekundaa, kun halleja suunnittelivat vaativasta liikuntapaikkarakentamisesta täysin tietämättömät. Merkittävä oli myös 1960-luvun päätös tukea 25 metrin altaita, jotta ne palvelisivat myös kilpauintia. Sitä voi pitää yhtenä suomalaisen liikuntapolitiikan kiteytymänä: saman liikuntapaikan on palveltava mahdollisimman monia. Suomessa on LIPAS-tietokannan mukaan 194 uimahallia, 66 erillistä yleiseen käyttöön tarkoitettu uimaallasta ja 53 kylpylätyyppistä vesiliikuntapaikkaa. Uimahallit ovat kuntien tai kuntayhtymien omistamia. Yksityisiä uimahalleja on 12. Kylpylöistä pääosa (38) on yksityisessä omistuksessa. Suurin osa Suomen uimahalleista ja kylpylöistä on valmistunut 1960–1980-luvuilla. Kuntien omistamien hallien keskimääräinen rakennusvuosi on 1980 ja kylpylöiden 1987. Liikuntapolitiikkaan on kuulunut myös kilpajuoksu rakentamisrahoista etenkin uima- ja jäähallien välillä. 2010-luvulla jäähallien luku ylitti uimahallien määrän. Joskus nokittelu on johtanut kahteen suurinvestointiin. Pääministeri Paavo Lipponen nieli 1990-luvulla Hartwall-areenan rakentamisen, mutta varmisti vanhana uimarina valtiontuen Mäkelänrinteen uintikeskukselle. Mikä on Suomen suurin uimahalliton kunta? Mäntsälä, jonne halli on tarkoitus rakentaa 2020-luvun alussa. JOUKO KOKKONEN LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 21

Teksti: BRUCE BERGLUND VAIN RIKKAIDEN LASTEN LAJI: Juniorikiekon sosiaalinen ja taloudellinen muodonmuutos Pohjois-Amerikassa Jääkiekosta on tullut kautta kiekkomaailman kallis laji junioreille. Erityisen kukkaroa kysyvää lajin harrastaminen on Pohjois-Amerikassa. Syynä on duunariurheilun muuttuminen keskiluokan lajiksi. Pohjoisamerikkalaisella kehityksellä on oma taustansa, mutta samoja piirteitä on tunnistettavissa Suomessa. S anomalehtiotsikot kertovat samaa tarinaa jääkiekkoharrastuksen hinnasta. Kustannukset jättävät lapset kentän laidalle kertoi Toronto Star vuonna 1992. Juniorikiekkoilun kalliissa maailmassa lapset pitää jäällä vanhempien kukkaro, julisti Colorado Springs Gazette samana vuonna. Lasten kiekkoilusta puhuttaessa on pidettävä aina laskin kädes­sä, kertoi kirjeenvaihtaja Omskista vuonna 2008. Pelataksesi jalkapalloa, tarvitset pallon, totesi Neue Zürcher Zeitung vuonna 2013. Pelataksesi jääkiekkoa, tarvitset rahaa, jatkoi lehti. Juniorijääkiekkoilu on muuttunut 1990-luvulta alkaen entistä kalliimmaksi sekä pojille että tytöille niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa. Muidenkin lajien, kuten tenniksen ja jalkapallon, kustannukset ovat nousseet. Mutta jääkiekosta on silti tullut yksi kalleimmista nuorisourheilun lajeista. Yhdysvalloissa ja Kanadassa nuorisokiekkoilun kustannukset ovat kohonneet rajusti ja nousu jatkuu. Vuonna 2017 Time-lehti kertoi, että kiekkoilun keskikustannukset ovat Yhdysvalloissa 7 013 dollaria, liki 5 000 dollaria enemmän kuin tavallinen amerikkalaisperhe käyttää yleensä nuorten urheiluun. Kanadalaislehtien tuore selvitys osoitti, että jääkiekkoharrastuk- sen perusmaksut ovat 4 500–7 000 dollaria vuodessa. Yksityisvalmennus, taitoleirit ja turnausmatkat voivat nostaa vuosikulut 15 000 dollariin. Jääkiekkoakatemiat laskuttavat lukukausi- ja muina maksuina 35 000–65 000 dollaria. Vertailun vuoksi: uusi Mercedes Benz maksaa hiukan yli 57 000 dollaria (1 euro = 1,1 dollaria). Mikä jääkiekossa maksaa Pohjois-Amerikassa? Osasyynä ovat samat tekijät, jotka ovat johtaneet kustannusnousuun myös muissa kiekkomaissa: jääajan kal­leus ja varusteet. Mutta on Pohjois-Amerikalle ja etenkin Yhdysvalloille ominaisia tekijöitä, kuten urheilustipendien metsästys korkeiden yliopistomaksujen välttämiseksi. USA:ssa jopa niin sanotut julkiset yliopistot laskuttavat opiskelijoilta kymmeniä tuhansia dollareita vuodessa. Talouden merkitystä väheksymättä väitän, että kustannusnousu johtuu pääosin kysynnästä – vanhem­ pien lapsilleen asettamista edistymis- ja menestysvaatimuksista. Taustalla on vanhemmuuden kulttuurinen muutos, joka on seurausta laajemmasta taloudellisesta, yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta kehityksestä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kyse on erityisesti nuorisolle tarkoitettujen harrastusohjelmien muutoksesta suurten ikäluokkien (”baby boomers”) aikuistuttua, talouden kasvu- ja lamakausien vaihtelusta 1970-luvulta alkaen, televisiourheilun saamasta suuremmasta huomiosta ja toisen aallon femi­nismistä, joka muutti vanhempien käsitystä tyttöjen harrastamisesta. Tarkastelen tässä esseessä aluksi vanhemmuuden Juniorijääkiekkoilu on muuttunut 1990-luvulta alkaen entistä kalliimmaksi sekä pojille että tytöille niin Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa. 22 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Kuva: ANTERO AALTONEN muuttumista 1980-luvulla. Tuolloin ilmenivät ensimerkit siitä, mikä nykyisin on tavallista jääkiekossa ja muissa lajeissa. Ympärivuotinen harjoittelu alkoi ja lisäksi vanhemmat ryhtyivät suunnittelemaan juniori­ urheilijoille yksilöllisiä kehityspolkuja. Ihmepoika Pat LaFontaine Muutosta kuvaa 18-vuotias Pat LaFontaine, josta Yhdysvaltojen laajalevikkisin urheilujulkaisu Sports Illustrated teki kansijutun vuonna 1983. Lehti esitti hänet michiganilaisena, jolla on huippumahdollisuudet tulevassa NHL:n varaustilaisuudessa. New York Islan­ ders varasikin samana vuonna LaFontainen ensimmäisellä kierroksella kolmantena pelaajana. Hän teki NHL:ssä 15-vuotisen onnistuneen uran. LaFontainesta ei tehnyt houkuttelevaa jutunaihetta yksin se, että hän oli yhdysvaltalainen huippu­ lupaus. Tuohon aikaan yhdysvaltalaispelaajia oli vähän NHL:ssä. LaFontainesta teki erityisen se, että hän oli yhdysvaltalainen, joka pelasi huipputason juniorikiekkoa Kanadassa. Pelatessaan Verdun Juniors in Quebec -joukkueesssa, LaFontaine rikkoi NHL:n supertähtiin kuuluneen Guy Lafleurin tekemät piste-ennätykset. Hänen saavutuksensa herättivät huomiota kautta Kanadan. Junioria haastateltiin erätauoilla Hockey Night in Canada -ohjelmassa ja pääministeri Pierre Trudeau onnit­teli häntä yhden Lafleurin ennätyksen rikkouduttua. Sports Illustratedin Jack Falla kuvasi, miten LaFontaine oli lähtenyt yhdysvaltalaisittain epätavalliselle polulle. Kanadassa teini-ikäiselle lahjakkaalle kiekkoilijalle oli tavallista muuttaa kotoa ja liittyä kovan tason junioriseuraan etäisessä kaupungissa, Yhdysvalloissa ei. LaFontainen tie NHL:ään edusti merkittävää siirtymää yhdysvaltalaisessa urheilussa. Ammattilaiseksi tähtäävälle, todennäköiselle ensimmäisen kierroksen varaukselle muutto oli järkevää. Monet yhdysvaltalaiset teini-ikäiset urheilijat tekivät 1980-luvun alkupuolella samanlaisen päätöksen kuin Pat LaFontaine. Andre Agassi muutti 13-vuotiaana kotoaan maan toiselle puolelle Floridaan tennisakatemiaan. 15-vuotias Mary Lou Retton valmistautui vuoden 1984 olympiakisoihin voimistelukoulussa Houstonissa, lähes 2 100 kilometrin päässä kotoaan Länsi-Virginiasta. Ammattimaisesti toteutettu harjoittelu oli jo tuolloin huomattava sijoitus. Mary Lou Rettonin perheelle se maksoi 10 000 dollaria vuodes- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 23

sa – yhdysvaltalaisten kotitalouksien mediaanitulo oli 22 000 dollaria. Rettonin isä sanoikin, että köyhällä ei ole tähän varaa. Isä-LaFontaine – uuden ajan airut Patin isä John LaFontaine toimi autoyhtiön johtotehtävissä. Perheen kotona vierailleiden toimittajien mukaan järvenrantatalo Detroitin esikaupungissa oli kuin harjoituskeskus. Isä-LaFontaine ei säästellyt tukiessaan kahden poikansa kiekko- ja tyttärensä taitoluisteluuraa. Vuosikymmeniä aiemmin menestyvä yritysjohtaja ei olisi etsinyt pojalleen uraa ammattilaisurheilusta. Vielä 1980-luvulla Pat LaFontainesta kirjoittaneet toimittajat kysyivät, miksi isä meni niin pitkälle edistääkseen pojan ammattilaisuraa. Jack Falla pohti Sports Illustrated -lehdessä, halusiko Ontariossa varttunut ja kiekkoilut John LaFontaine saavuttaa unelmansa poikiensa kautta. Pat LaFontainen haastatteluista sai sen vaikutelman, että hänen menestyksensä oli isän huolellisesti ohjelmoimaa. Tänä päivänä toimittajat eivät enää kiinnitä huomiota nuoreen urheilijaan, jonka vanhemmat suuntaavat perheen voimavarat hänen kehi­tykseensä. Kun Sports Illustrated nosti kolme vuosikymmentä myöhemmin kansijuttuunsa kiekko­ lupaus Auston Matthewsin, se ei kysellyt hänen vanhempiensa motiiveja lähettää poika vuodeksi Sveitsiin ennen NHL:n varaustilaisuutta. Vanhempien omistautumisessa lastensa urheilumenestykselle ei sinänsä ollut mitään uutta. Walter Gretsky vei poikansa joka ilta harjoittelemaan takapihan kaukaloon. Hänenlaistensa miesten pojille – Gretsky oli puhelinasentaja – urheilu tarjosi mahdollisuuden paeta työväenluokkaisesta elämänpiiristä. Yritysten omistajien ja johtajien lapsille huippu-urheilu avasi väylän suurempaan vaurauteen ja maineeseen. 1980-luvun alun tähdet, kuten Gretsky, amerikkalaisen jalkapallon Joe Montana ja koripallon Magic Johnson – ja myöhemmin Andre Agassi, Mary Lou Retton ja ennen kaikkea Michael Jordan – olivat uudenlaisia urheilijoita: sujuvasanaisia, viehättäviä ja rikkaita. Taloudellisesti hyvin pärjänneet vanhemmat halusivat uudenlaista menestystä. Heidän oma sukupolvensa ja sitä edeltävä sukupolvi olivat menestyneet ammatillisesti. Kun aineelliset tarpeet oli tyydytetty, heidän lapsensa saivat toteuttaa unelmiaan. Tämä yhdistää 1980-luvun kunnianhimoisia urheilijoita ja heitä tuke­neita vanhempia. He puhuivat huippu-urheilusta unelmana. Muutto esikaupunkeihin alkoi 1950-luvulla ja jatkui 1960-luvulla. Pääosa yhdysvaltalaisista asui esikaupunkiyhteisöissä 1980-luvulla. Perheet pienenivät ja kotitalouksien lisääntynyt vauraus sekä supistunut lapsiluku antoi vanhemmille mahdollisuuden ohjata enemmän voimavaroja lastensa harrastuksiin. Suurille ikäluokille 1950–1960-luvuilla pikavauhtia luotu nuorison harrastustoiminta muuttui monipuolisemmaksi 1970- ja 1980-luvuilla. Tarjonnasta tuli myös kaupallisempaa, koska sen täytyi houkutella osallistujia suuria ikäluokkia pienemmistä lapsimääristä. Uudenlaista toimintaa tarjosi muun muassa Compuware hockey Detroitissa. Peter Karmanosin vuonna 1973 perustama Compuware oli yksi Yhdysvaltojen suurimmista ohjelmistoyhtiöistä. Karmanos oli myös kolmen jääkiekkojuniorin isä. Yhtiö sponsoroi Detroitin alueen junioriliigojen joukkueita. Compuware perusti 1980-luvun alussa jääkiekon kesäkoulun, otti hoitoonsa jäähallin, lisäsi sponsorointia eri joukkueille ja osti Kanadan Windsorista junioriliigan joukkueen. Vuonna 1985 yhtiö käytti joukkueisiinsa, valmentajiin ja halliin yli puoli miljoonaa dollaria. Perheiden oli yhtä lailla kasvatettava varainkäyttöään. Compuwaren toiminta tuotti tulosta. Kymmenen sen kasvattia pääsi NHL:ään 1980-luvulla. Montreal Canadiensin kykyjenetsijä vertasi Detroitin alueen ohjelmaa parhaisiin kanadalaisiin. Compuware sai osakseen myös arvostelua rahavoimalla luodusta junioritoiminnasta. Muutamat entiset junioripelaajat ja heidän vanhempansa piikittelivät Karmanosta kovakouraisesta johtamisesta. Matkoja ja pelejä oli liikaa, toiminta oli kallista, erikoistunutta, liiaksi voittamiseen keskittynyttä. Compuwarea, kuten muitakin huippuohjelmia arvosteltiin junioriurheilun ammattimaistamisesta. Karmanos haistoi kuitenkin kysynnän. Compuwaren joukkueisiin pyrki poikia itärannikolta ja Kali­ forniasta, ja vanhemmat olivat valmiit maksamaan laskun. Compuwaren kesäkiekkokoulut käynnistyivät vuonna 1981. Kolmessa vuodessa ne tuottivat 400 000 dollaria. Kesäkiekko ei ollut sinänsä uutuus Pohjois-Amerikassa. Kiekkokouluja oli toiminut kesäisin 1950-luvulta lähtien, jolloin NHL-pelaajat pitivät harjoituksia lapsille saadakseen palkkansa päälle tuloja. He eivät tarvinneet 1980-luvulla enää lisätuloja. Hallien omistajille kiekkokoulut olivat tärkeitä, koska jäätä tarvittiin taitoluistelijoille. Sekä kunnalliset että yksityiset hallit näkivät kesäkiekkoilussa mahdollisuuden rahoittaa jäänhoitokustannuksia. Huoli lasten pärjäämisestä syvenee Kilpailu maksukykyisistä harrastajista kovenee Varakkaissa perheistä varttuneet nuoret urheilijat kertoivat Pohjois-Amerikan muuttuvasta yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta todellisuudesta. Vielä 1950-luvulla hiukan yli puolet yhdysvaltalaisista ja yli 40 prosenttia kanadalaisista työskenteli joko teollisuudessa tai maataloudessa. Vuonna 1991 vain 29 prosenttia yhdysvaltalaisista ja 27 prosenttia kanadalaisista oli näillä aloilla. Vastaavasti kaupan, rahoituksen ja palvelualan työpaikkojen määrä oli noussut yli puoleen työvoimasta. 24 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 Kesäkiekon järjestäjät markkinoivat toimintaansa nuorille pelaajille mahdollisuutena kehittää taitojaan ja vanhemmille pelaajille tilaisuutena esiintyä kykyjenetsijöille ja valmentajille. Floridalainen yrittäjä avasi kiekkokoulun kanadalaisjunioreille, joiden perheet viettivät talvilomaa Floridan rannoilla. Quebeciläinen äiti selitti poikansa osallistumista: “Jos lapsi joutuu sivuun jääkiekosta pariksi viikoksi, se heikentää hänen luisteluaan.” Äidin mukaan hän jäisi jälkeen toisista lapsista. Äidin motiiveista kertoo huoli jäämisestä jälkeen. Pohjoisamerikkalainen yhteiskunta on paljon eu-

rooppalaista kilpailullisempi, mikä heijastelee vallitsevaa vapaan talouden ideologiaa. Sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kilpailullisuus kiristyi, kun suurten ikäluokkien kasvu ylitti saatavilla olleen harrastus- ja koulutustarjonnan. Suuret ikäluokat kasvattaneet van­hemmat sitoutuivat myös lastensa harrastuksiin enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet; he kantoivat paljon huolta siitä, että heidän lapsensa suoriutuisivat kes­kimääräistä paremmin. Nämä kehityssuunnat vahvistuivat 1980-luvulla. Valkoisten asuttamissa esikaupungeissa asui pienempiä ja varakkaampia perheitä. Mutta varakkuutta varjosti levottomuus. Suuret ikäluokat olivat kasvaneet kahden vuosikymmenen katkeamattoman talouskasvun oloissa. Seuraava sukupolvi (Gen X, 1964–79 syntyneet), aikuistui keskellä sodanjälkeisen teollisen talouden muutosta ja toistuvia talouslamoja. Kilpailullisuus voimistui Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Röyhkeän etene­ misen edut näyttäytyivät suurina ja häviämisen uhat todellisena. Keskiluokan turvallisuudentunnetta heikensi enti­ sestään erityisesti vuonna 2008 alkanut maailmanlaajuinen lama. Yliopistokoulutus ei taannut PohjoisAmerikassa enää turvattua uraa, kun työmarkkinat tukehtuivat tutkinnon suorittaneista. Tässä paljon kilpailullisemmassa ympäristössä vanhemmat näkivät, että lapsen pitää erottautua heistä. Menestys urheilussa, musiikissa tai muissa harrastuksissa kertoi lahjoista ja motivaatiosta. Yhtä lailla oli kyse yhteiskunnallisen pystyvyyden osoittamisesta – opista elämää varten. Sitä lapset tarvitsisivat menestyäkseen aikuisina. Amerikkalaiset sosiologit ovat käyttäneet käsitteitä harkittu harjaannuttaminen (concerted cultivation) ja johdateltu saavutus (orchestrated achievement) kuvaamaan tätä vanhemmuuden strategiaa. Tällaiseen vanhemmuuteen sitoutuneet aikuiset näkivät urheilun ja muut harrastukset välttämättömänä valmistautumisena niin arvostettuun yliopistoon pääsemiseksi kuin ammatilliseen menestykseen. Eräs yhdysvaltalainen isä kiteytti tämän nykyvanhemmuutta käsittelevässä tutkimuksessa: “On erotuttava jollakin. Se tekee ainutlaatuiseksi. Muuten jää vajaaksi.” Kun vanhemmat etsivät lapselleen mahdollisuutta erottua, niin he näkevät ylimääräiset urheiluharjoitukset välttämättömiksi. Samaan aikaan valmentajat ja seurajohtajat hallitsevat markkinoinnin. He vetoavat vanhempien unelmiin, pelkoihin, ylpeyteen ja toiveisiin. Miksi tämä lähestymistapa toimii niin moniin vanhempiin? Ensinnäkin media kertoo urheilijoista, jotka päättivät nuorina saavuttaa unelmansa. Heillä oli perheensä tuki joka askeleellaan. Toiseksi käsitykset lastenkasvatuksesta ovat muuttuneet vanhempien vastuuta painottaviksi – näin on tapahtunut erityisesti Pohjois-Amerikassa ja suuntaus on ilmeinen myös Euroopassa. Tämän seurauksena yhteys seuraan tai yhteisöön hylätään. Sen sijaan pelaajat ja vanhemmat etsivät itse parhaan edistymisreitin. Tšekin tasavallassa vanhemmat vievät lapsiaan seurasta toiseen. He ostavat valmentajilta lupauksia lisäjääajasta ja näkyvyydestä. Silti pidämme kiinni 1800-luvun uskomuksesta, jonka mukaan urheilu rakentaa luonnetta. Tämän käsityksen mukaan osallistuminen joukkueurheiluun juurruttaa tyttäriimme ja poikiimme kuria, tarmoa ja kovuutta, jota he tarvitse- vat aikuisina. Usko urheilun voimasta tarjota arvokasta oppia elämää varten oikeuttaa vanhemmille itselleen oikeutuksen rahan- ja ajankäyttöön. Samaan aikaan lasten urheilumenestys kertoo myös vanhempien menestyksestä. Tutkimusten mukaan vanhemmat sitoutuvat lastensa urheiluharrastuksiin voidakseen tuntea olevansa “hyvä vanhempi”. Keskiluokan vanhemmat uskovat, etteivät he täytä mittoja toisiin vanhempiin verrattuna, elleivät he omistaudu täysin lastensa menestykselle. Nuorisourheilua yli kolme vuosikymmentä tutkinut sosiologi Jay Coakley tiivistää asian: “Lasten saavutukset niin näkyvässä ja suuresti julkisessa harrastuksessa kuin urheilu symbolisoivat yksilön moraalista arvoa vanhempana. Lahjakkaat lapsiurheilijat muuttuvat siksi arvokkaaksi pääomaksi naapurustossa, yhteisöissä ja alakulttuureissa, jotka ovat sidoksissa huipputason junioriurheilunohjelmiin. Tämän saa monet vanhemmat tuntemaan olevansa velvoitettuja “sijoittamaan” lastensa urheiluharrastukseen. Monet ihmiset pitäisivät sijoituksen tekemättä jättämistä merkkinä vanhempien moraalisesta epäonnistumisesta.” Lopulta kyse on voittamisesta: huomiosta jouk­ kueessa, lisäjääajasta, siirtymisestä seuraavalle tasolle. Voittajauralla pysyvät saavat todellisia palkintoja: yliopistostipendejä, ehkä jopa sauman ammattilaisuuteen. Monille vanhemmille rahaa arvokkaampaa on statuksen vahvistuminen. Lastemme suoritukset tuovat aitoa iloa. Tätäkin enemmän yhdysvaltalaiset vanhemmat haluavat lastensa voittavan, koska se osoittaa, että he ovat voittaneet – ja, että he ovat parempia vanhempia. BRUCE BERGLUND, Phd Special Gift Officer, Independent researcher Gustavus Adolphus College, Minnesota Sähköposti: bberglund@gustavus.edu Artikkeli on Jouko Kokkosen alkuperäistekstistä kääntämä ja lyhentämä. Teksti on kokonaisuudessaan luettavissa verkkoartikkelina osoitteessa www.lts.fi. Englanninkieliseen artikkeliin sisältyvät alkuperäiset lähdeviitteet. LÄHTEET Käytetyt lehdet: Colorado Springs Gazette Telegraph, Detroit Free Press, Gazette (Montreal), Los Angeles Times, Neue Zürcher Zeitung, Sports Illustrated, The Globe and Mail, The Hamilton Spectator, The New Times, The Province (Vancouver), Time, Toronto Star Coakley J. 2006. “The Good Father: Parental Expectations and Youth Sports,” Leisure Studies 25, no. 2 (April 2006). Thrall Jeannie S. 2010. Strategic Parenting: Making the Middle Class Through Distinction and Discipline.”. PhD diss: University of Michigan, 2010. Lareau A. Unequal Childhoods: Class, Race, and Family Life (Berkeley: University of California Press, 2003). Winn M. 1973. Children Without Childhood. New York: Pantheon. World Bank Open Data. World Bank Group, https://data.worldbank.org/indicator/SL.IND.EMPL.ZS LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 25

Teksti: MIKKO SIMULA, SAMULI OJA Liikuntakulttuuri ei pääse karkuun ympäristöpolitiikkaa Ilmastonmuutos on pakottanut liikuntakulttuurin toimijat pohtimaan suhdettaan ympäristöön. Monet urheilulajit kuormittavat paljon ympäristöä. Ilmastonmuutos vaikuttaa myös lukuisten lajien harrastusmahdollisuuksiin. Tulevaisuudessa on tehtävä eettisiä valintoja, joiden pohjaksi tarvitaan keskustelua. 26 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 L iikuntakulttuurissa on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana pikkuhiljaa havahduttu ympäristöpoliittiseen todellisuuteen. Sen myötä liikunta- ja urheiluväen keskuudessa on yleistynyt ympäristöpoliittisesti kehystetty ja uhkakuvien sävyttämä käsitys liikuntakulttuurin tulevaisuudesta.

Myös toimet ympäristöhallinnan kehittämiseksi ovat merkittävästi lisääntyneet. Vaikutusvaltaiset kansainväliset liikuntajärjestöt ja kilpailuorganisaatiot ovat laatineet omat ympäristöstrategiansa ja niistä johdetut toimenpideohjelmansa. On perustettu kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja koordinoimaan urheilujärjestöjen toimenpiteitä ympäristöhallinnan kehittämiseksi. Lisäksi Suomessa osa kansallisista lajiliitoista ja julkisen liikuntahallinnon keskeisistä toimijoista, etenkin suurten kaupunkien liikuntapalveluista vastaavat hallintokunnat, ovat reagoineet laatimalla ja noudattamalla omia toimenpideohjelmiaan (Simula ym. 2014). Toimet toistaiseksi vaatimattomia Toistaiseksi liikuntakulttuurissa tehdyt toimet ovat olleet ennustettujen ympäristökriisien vaarallisuuteen nähden vaatimattomia. Liikunnan ja urheilun kansallisissa ja kansainvälisissä organisaatioissa vasta harjoitellaan ympäristönäkökohtien tunnistamista ja toimenpiteiden tekemistä. Vakavasti otettava keskustelu ympäristöpoliittisten linjauksien peräänkuuluttamista rakenteellisista muutoksista ja maapallon kantokykyyn Kuva: ANTERO AALTONEN sovitetusta liikuntakulttuurin tulevaisuudesta on vasta käynnistymässä. Tämän vuoden Liikuntatieteen päivät tarjosivat tilaisuuden syventää ymmärrystä liikuntakulttuurin ympäristöpoliittisista kytkennöistä sekä verkostoitua aiheesta kiinnostuneiden tutkijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Aihepiiri oli yksi päivien pääteemoista. Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston ympäristöekonomian professori Markku Ollikainen oli yksi neljästä pääpuhujasta. Tämän lisäksi yksi teemasessioista oli omistettu ilmastonmuutokselle ja kestävälle kehitykselle. Tässä artikkelissa tiivistämme teemasessiossa alustaneiden keskeiset argumentit sekä kehystämme ne omilla käsityksillämme ja pohdinnoillamme. Tiivistys pohjautuu session ensimmäisessä puheenvuorossa esittämäämme liikuntakulttuurin ympäristötarkastelujen viitekehykseen. Muutoksen lähtökohtana tieto toiminnan päästöistä Ympäristöpoliittisten toimien suunnittelun tueksi tarvitaan tietoa erilaisten yhteiskunnallisten toimintojen ympäristövaikutuksista, kuten hiilidioksidipäästöistä ja materiaalivirroista. Tätä varten on jo pitkään kehitetty menetelmiä, joilla voidaan mitata ja mallintaa inhimillisestä toiminnasta aiheutuvaa ympäristökuormaa. Niihin pohjautuville mittauksille ja mallinnuksille on olemassa suuri sosiaalinen tilaus erityisesti niissä yhteisöissä, joissa on ryhdytty kehittämään ympäristöhallintaa. Apulaisprofessori Ville Uusitalo Lappeenrannan yliopistosta esitteli tapaustutkimuksia, joissa oli tehty laskelmat golfin, jääkiekkoseura Lahden Pelicansin, jääkiekon liigan sekä Sinfonia Lahden hiilijalanjäljistä. Uusitalo totesi liikuntakulttuurissa monen asian pohjautuvan fossiilisten polttoaineiden käyttöön ja siellä, missä niitä käytetään, syntyy myös hiilidioksidipäästöjä. Muun muassa liikuntalaitosten ylläpidossa sekä harjoitus-, kilpailu- ja yleisötapahtumiin liittyvässä moottoriliikenteessä kuluu paljon uusiu­ tumatonta energiaa ja sen johdosta päästöjä syntyy. (Uusitalo 2019.) Liikunnan ja urheilun kansallisissa ja kansainvälisissä organisaatioissa vasta harjoitellaan ympäristönäkökohtien tunnistamista. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 27

Erilaisten urheilumuotojen ja tapahtumien suosiosta sekä lajikulttuurien rakenteellisista piirteistä riippuen hiilidioksidipäästöt ja muut materiaalivirrat voivat olla huomattaviakin. Siitä syystä liikuntaorganisaatioissa saatetaan kokea sekä ulkoista että sisäistä painetta ympäristöhallinnan kehittämiseen. Ville Uusitalon mukaan liikuntaorganisaatiot, kuten jääkiekkoseurat, voivat vaikuttaa toiminnasta aiheutuvaan energiankulutukseen ja välttää päästöjen syntymistä melko yksinkertaisilla toimilla (Uusitalo 2019). Näin ollen on perusteltua ohjata organisaatioita omien ympä­ ristöohjelmien laatimiseen ja noudattamiseen. Erilaisten yhteiskunnallisten toimintojen, kuten tiettyjen liikuntapalvelujen tuottamisen ja kuluttamisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen suuruusluokan selvittäminen on ilman muuta tärkeää. Vähintään yhtä tärkeää on olla selvillä siitä, miten näiden laskentojen tulokset tukevat organisaatiokulttuurien muuttumista ympäristöhallinnan kehittämiselle suosiollisiksi. Omissa meneillään olevissa tutkimuksissamme olemme todenneet laskentojen tuloksien muuttuvan muutosta tukevaksi tiedoksi ainoastaan siinä tapauksessa, että ne kytkeytyvät osaksi organisaation ympäristöhallinnan prosesseja. Tieteen arvioita uhkakuvista Kansainvälisen urheiluliikkeen piirissä heränneen riskidiskurssin keskiössä ovat olleet ilmatieteilijöiden ennusteet talviurheilun tulevaisuudesta. Ilmaston lämpenemisen on arvioitu johtavan talvisista sääoloista riippuvaisten lajikulttuurien näivettymiseen ja lopulta katoamiseen. Myös muissa lajiyhteisöissä on tunnistettu vallitsevien käytäntöjen tulevaisuutta uhkaavia riskejä. Etenkin luonnonympäristöihin kiinnittyneet liikunta- ja urheiluyhteisöt ovat olleet huolissaan lajikulttuuriensa tulevaisuudesta. Erikoistutkija Päivi Meriläinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta loi katsauksen tieteellisiin arvioihin ilmastonmuutoksen välittömistä ja välillisistä terveysvaikutuksista. Hän keskittyi tarkastelemaan maapallon lämpenemisen myötä erittäin suurella todennäköisyydellä yleistyviä ympäristönmuutoksia, jotka uhkaavat kokonaisten kansakuntien hyvinvointia ja jopa olemassaoloa. Sään ääri-ilmiöiden, kuten pitkien hellejaksojen, kuivuuden, tulvien ja hirmumyrskyjen lisääntymiseen, vesiekosysteemien muutoksiin sekä laajoihin epidemioihin johtavien taudinaiheuttajien leviämiseen liittyy erittäin merkittäviä välittömiä ja välillisiä kansanterveydellisiä riskejä. Tärkeää on oivaltaa, että ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat erilaisia eri puolilla maapalloa, ja että ihmiskunta jakautuu niiden suhteen riskihäviäjiin ja -voittajiin. Erityisen haavoittuvaisia vaarallisille ympäristömuutoksille ovat ne yhteiskunnat ja väestöryhmät, joiden resilienssi eli valmius varautua niihin ja suojautua niiltä on kaikista heikoin. (Meriläinen 2019.) Myös liikuntakulttuuri kokonaisuudessaan sekä erityisesti luonnonolosuhteista riippuvaiset lajiyhteisöt ja harrastajat voidaan lukea häviäjiin (Meriläinen 2019). Lajikulttuurit joutuvat vetäytymään ja pakenemaan niistä ympäristöistä, jotka muuttuvat niille epäsuotuisiksi tai jopa vaarallisiksi. Merkittäviä ympäristömuutoksia on tulossa, vaikka ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä 1,5 asteeseen. Näin ollen liikuntakulttuurissa olisi aloitettava toimintojen sopeuttaminen uusiin ilmastollisiin olosuhteisiin. Miten käyttää luonnonvaroja kestävästi? Länsimaiden ympäristöheräämisen alkuajoista saakka ympäristöasiantuntijoiden ja -liikkeiden tärkeimpinä tehtävinä ovat olleet ympäristöongelmien todistaminen ja politisointi. Näiden tahojen tuottamassa yhteiskunnallisessa ympäristökeskustelussa ovat ymmär­ rettävästi painottuneet utopioiden sijaan dystopiat. Luonnonvarojen ja ympäristön kestävään käyttöön perustuvan yhteiskuntajärjestyksen määrittely-yrityksille ei ole juurikaan jäänyt tilaa uhkakuvien hallitsemassa ympäristöjulkisuudessa. Johtava asiantuntija Nani Pajunen esitteli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) pyrkimyksiä suunnata ympäristöongelmien tarkasteluja järjestelmätasoisten ratkaisujen kehittämiseen. Visioinnin ja kehitystyön tulokset on kiteytetty kiertotalouden käsitteeseen ja Sitran laatimaan kiertotalouden tiekarttaan. Kiertotaloudella viitataan tuotannollis-taloudelliseen järjestelmään ja elämäntapoihin, jotka on sovitettu maapallon kantokykyyn. Kiertotalouden tiekartta on strategian ja toimenpideohjelman yhdistelmä, joka on laadittu tukemaan yhteiskunnan eri sektoreiden järjestelmätason muutosprosesseja. (Pajunen 2019.) Verkosto urheilutapahtumien ympäristövastuun tukena Sitra on pyrkinyt tukemaan kiertotalouden käytäntöjen kehittämistä myös liikuntakulttuurin alueella. Tätä varten Sitra ja Suomen Olympiakomitea perustivat Urheilun ympäristövastuuverkoston, johon he kutsuivat kaikki urheilu- ja liikuntaorganisaatioiden ympäristöhallinnan kehittämisestä kiinnostuneet henkilöt. Verkosto aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa. (Pajunen 2019.) Lajikulttuurit joutuvat vetäytymään ja pakenemaan niistä ympäristöistä, jotka muuttuvat niille epäsuotuisiksi tai jopa vaarallisiksi. 28 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Verkostossa on keskitytty erityisesti urheilutapahtumien ympäristöhallintaan. Tapaamisten yhteydessä on tunnistettu tapahtumien ympäristövaikutuksia ja niitä vähentäviä hyviä käytäntöjä, jaettu asiantuntemusta sekä jalostettu tapahtumanjärjestäjille suunnattuja ympä­ristöohjeistuksia. Esimerkkinä viimeksi mainitusta on Olympiakomitean työstämä ja urheiluseuroille tarkoitettu KEKE-koutsi-sivusto. (Pajunen 2019.) Verkosto on siinä määrin uusi, että on ennen­ aikaista tehdä pitkälle vietyjä johtopäätöksiä sen vaikuttavuudesta. Sen toiminnasta tehtyyn kyselyyn vastanneet olivat kuitenkin sitä mieltä, että verkostoon kuulumisesta on ollut hyötyä. He kokivat toimintaan osallistumisen lisänneen tietoisuutta tapahtumien ympäristövaikutuksista ja niiden vähentämiskeinoista ja tuoneen rohkeutta ottaa ympäristöasiat puheeksi omassa organi­saatiossa. (Mantere 2019.) Aika näyttää, millä tavalla verkostossa syntyneet oivallukset välittyvät liikuntaorganisaatioihin, ja kuinka vaikuttava yhteenliittymä verkostosta muodostuu. Liikuntakulttuuri, ympäristö ja etiikka Ympäristöongelmien ja ympäristöpoliittisten lin­ jaus­ ten käsittelyyn sisältyy aina näkemyksiä ihmisten arvokkaina ja ensisijaisina pitämistä asioista sekä heidän toivomistaan asiaintiloista. Eettisten näkökohtien tunnistaminen onkin tärkeää ympäristökeskustelussa ja suojelutoimiin liittyvää yhteisymmärrystä muodostettaessa. Liikuntakulttuurissa laajasti omaksutun käsityksen muodostaminen liikuntaorganisaatioiden ympäristövastuista ja -hallinnan kehittämisen tärkeydestä edellyttää yhteistä arvopohjaa. Siihen pääseminen edellyttää ympäristöeettisiä pohdintoja. Ympäristöhallinnan moraalista kehystä hahmottaessa voidaan tukeutua normatiivisen etiikan perinteisiin tarkastelutapoihin eli seuraus-, velvollisuus- tai hyve-etiikkaan. Nämä eettiset tarkastelulinjat avaavat monipolvisia ja -tasoisia näkökulmia liikuntakulttuurin ympäristösuhteisiin ja liikuntaorganisaatioiden ympäristövastuullisuuteen. Niiden soveltaminen voi lisätä ymmärrystä siitä, miksi liikuntakulttuurin avaintoimijoiden tulee suhtautua vakavasti ympäristöpoliittisiin linjauksiin ja osaltaan edesauttaa liikuntakulttuurin sovittamista maapallon kantokykyyn. (Vrt. Oksanen & RauhalaHayes 1999.) Filosofisen etiikan traditioista on siis apua valettaessa kestävästi kehittyvän liikuntakulttuurin arvoperustaa. Ne eivät kuitenkaan tarjoa valmiita ratkaisuja ympäristöpolitiikkaan ja -ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen liittyviin moraalisiin ongelmiin. Yleisesti ottaen normatiiviseen etiikkaan pohjautuvat eettisten ongelmien ratkaisuyritykset törmäävät arvokkaina pidettyjen asioiden priorisoinnin vaikeuteen. perusteluja esitettäessä ja siihen liittyviä toimenpiteitä suunniteltaessa tulisi aina ottaa kantaa muun muassa yhteiskunnan edun, ympäristönkäytön oikeudenmukaisuuden, luonnon itseisarvon ja liikuntaorganisaatioiden ympäristövastuullisuuden kysymyksiin. Liikunnan ja urheilun ympäristövaikutuksiin liittyvässä keskustelussa tulisi ottaa nykyistä ponnekkaammin huomioon myös moraalikytkökset. On tärkeää, että liikunta- ja urheilukulttuurin toimijat tunnistavat eettiset näkökohdat, joihin kielteisten ympäristömuutosten hillitsemispyrkimykset perustuvat. Eettisten perustojen käsittely auttaa pohtimaan ja perustelemaan, miksi liikuntakulttuurissakin tulee ponnistella ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja mitä vallitsevan liikuntakulttuurin ympäristösuhteesta tulisi ajatella ylipäätään. Liikuntatieteen päivien ilmastonmuutos ja kestävä kehitys -sessio herätti monenlaisia ajatuksia, joiden pohjalta voidaan jatkaa keskusteluja tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden osallistumisesta liikuntaorganisaatioiden ympäristöhallinnan kehittämiseen. MIKKO SIMULA, yliopistonlehtori Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta sähköposti: mikko.simula@jyu.fi SAMULI OJA, LitK Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta Sähköposti: samuli.j.j.oja@student.jyu.fi LÄHTEET: Mantere, E. 2019. Urheilun ympäristövastuuverkosto liikunnan ja urheilun ympäristöhallinnan mahdollisuusrakenteena: kyselytutkimus Urheilun ympäristövastuuverkoston jäsenille. Liikuntatieteellinen tiedekunta. Pro gradu –tutkielma. Meriläinen, P. 2019. Ilmastonmuutoksen vaikutuksen ihmisten terveyteen hyvinvointiin. . Esitelmä liikuntatieteen päivillä 28.8.2019. Oksanen, M. & Rauhala-Hayes, M. (toim.) 1999. Ympäristöfilosofia. Gaudeamus. Pajunen, N. 2019. Urheilun ympäristövastuuverkosto. Esitelmä liikuntatieteen päivillä 28.8.2019. Simula, M., Itkonen, H. & Matilainen, P. (2014). Ympäristöasioiden hallinta kuntien liikuntatoimissa ja valtakunnallisissa liikuntajärjestöissä. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:3. Uusitalo, V. 2019. Liikunnan ja urheilun harrastuksen ilmastovaikutukset. Esitelmä liikuntatieteen päivillä 28.8.2019. Jatkuvan pohdinnan paikka Seurausten, velvollisuuksien ja hyveiden laittaminen jonkinlaiseen järjestykseen on hankalaa. Tämä eettisten pohdintojen ikuisuusongelma voidaan ratkaista ainoastaan jatkuvalla keskustelulla. Ympäristöhallinnan LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 29

Teksti: KATRIINA KUKKONEN-HARJULA Liikunta on hyväksi myös syöpäsairaalle 30 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Syöpään sairastuneelle liikunta on tärkeää sekä omatoimisena harjoitteluna että osana syöpäkuntoutusta. Liikunta on turvallista kaikissa syövän vaiheissa. Se voi voimaannuttaa ja osaltaan auttaa paluuta ”normaaliin”. A inoastaan 10 prosenttia syöpään sairastuneista harrastaa liikuntaa syöpähoitojen aikana ja vain 20–30 prosenttia niiden jälkeen. Siksi sairastuneet tarvitsevat terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisten tukea liikunnan lisäämiseen ja ylläpitämiseen. Liikunta on mahdollista ennen syöpähoitoja, niiden aikana ja hoitojen jälkeen – ja myös levinneessä syövässä. Tämä katsaus esittelee tutkimusnäyttöä liikuntaharjoittelun käytöstä syöpään sairastuneilla aikuisilla, mutta ei käsittele lasten syöpää eikä liikuntaa syövän ehkäisyssä (ks. Luoto ym. 2017). Syöpäsairaiden harjoitteluohjelmiin on tutkimuksissa useimmiten kuulunut kestävyys- ja lihasvoimaharjoittelua (Fuller ym. 2018). Liikuntaharjoitteluohjelman toteutus on vaativaa sekä osallistujalle että liikunnanohjaajalle. Liikuntaharjoittelun keskeisiä laatuvaatimuksia ovat ohjelman osoitettu vaikuttavuus (teho) valittuun vastemuuttujaan (useimmiten liikunta-aktiivisuus ja elämänlaatu) ja turvallisuus, jotta ohjelma olisi käyttökelpoinen ja sovellettavissa osana syövän tavanomaista hoitoa ja kuntoutusta. Ontariolaisessa katsauksessa (Segal ym. 2017a) on kattavasti selvitetty harjoitteluohjelmien raportoituja haittavaikutuksia. Yhteenvetona todetaan, että liikunta on turvallista ja toteuttamiskelpoista. Tutkimusten raportoinnissa on parantamisen varaa­ koskien liikuntaohjelman fysiologisia perusteita, osallistujien neuvontaa, seurannan toteuttamista ja sitä, miten tutkittavat osallistuivat ohjelmaan (Neil-Sztramko ym. 2019a). Nämä kaikki vaikuttavat siihen, että tutkimusten laatu on usein arvioitu heikoksi järjestelmällisissä katsauksissa (Lahart ym. 2018). syöpää sairastavilla. Rintasyövän lääketieteellisistä liitännäishoidoista antaa lisätietoa Huovisen ja Joensuun (2004) artikkeli Suomen Lääkärilehdessä. Liikunnallinen kuntoutus voi ehkäistä pitkäaikaissairauksia Syöpään sairastuneiden kuntoutuksessa liikunnalla voidaan vähentää pitkäaikaissairauksien vaaraa, koska liikunta vaikuttaa edullisesti kehon koostumukseen sekä rasva-aine- ja insuliiniaineenvaihduntaan. Harjoittelu muuttaa edullisesti kehon koostumusta niin, että rasvakudoksen määrä vähenee jonkin verran (erityisesti kestävyystyyppisellä liikunnalla) ja lihaskudoksen määrä suurenee (erityisesti lihasvoimaharjoittelulla). Lihavuus ja siihen liittyvä insuliiniresistenssi ovat tiettyjen syöpämuotojen riskitekijöitä (mm. rintasyöpä, kohdun runko-osan syöpä). Rasvakudos on aineenvaihdunnallisesti aktiivinen ja voi tuottaa liiallisesti estrogeenihormoneja ja muita syövälle altistavia yhdisteitä. Syöpähoitojen jälkeen on erityisen tärkeää, että paino ei nouse – tähän tarvitaan sekä ruokailutottumuksien muuttamista että päivittäistä liikuntaa. Ylipainoiset naiset näyttävätkin saavan normaalipainoisiin verrattuna suuremman hyödyn liikunnasta. Liikuntaharjoittelun terveysvaikutukset Eniten tutkimustietoa liikuntaharjoittelusta on rinta-, eturauhas- ja suolistosyövästä, jotka ovat myös yleisimpiä syöpämuotoja naisilla ja miehillä. Paras tutkimusnäyttö perustuu satunnaistettuihin liikuntahar- Kuva: ANTERO AALTONEN Tavoitteena toimintakyvyn kohentaminen Liikuntaharjoittelulla ei niinkään pyritä parantamaan fyysisen suorituskyvyn yhtä aluetta, vaan kohteena on laajemmin toimintakyky ja sen kohentaminen. Lisäksi on huomattava, että tutkimuksissa on harvemmin mitattu suorituskykyä (Scott ym. 2018), vaan yleensä on selvitetty liikkumisen määrää kyselyillä. Toisena keskeisenä harjoittelun tavoitteena on usein ollut elämänlaadun parantaminen, jota on tutkimuksissa mitattu kyselyillä. Usein liikuntaharjoittelun tavoitteena on syövän ja syöpähoitojen aiheuttamien oireiden tai haittavaikutuksien vähentäminen (Nakano ym. 2018). Syövän liitännäishoidot kuten sytostaatit (solunsalpaajat), säde- ja hormonihoidot voivat heikentää yleiskuntoa ja aiheuttaa uupumusta, lihaskatoa, nivelkipuja, osteoporoosia (luukatoa), painon vaihtelua ja ääreishermojen toimintahäiriöitä. Yleisin oire on väsymys (fatigue), mitä liikuntaharjoittelulla voidaan vähentää (Hilfiker ym. 2018). Liikunta ei lisää yläraajaturvotusta rinta- Liikuntaharjoittelun tavoitteet • kohentaa toimintakykyä • kohentaa elämänlaatua • vähentää syövän ja syöpähoitojen aiheuttamia oireita ja haittavaikutuksia - väsymys (fatigue) - nivel- ja lihaskivut - vaihdevuosioireet - imunestekierron häiriö (lymfedeema) - masennusoireet - univaikeudet (unettomuus) - luukato • vähentää pelkoa syövän uusiutumisesta • pienentää riskiä sairastua toiseen syöpään ja pitkäaikaissairauksiin (valtimosairaudet, tyypin 2 diabetes) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 31

joittelututkimuksiin, joissa tutkittavat arvotaan liikuntaryhmään ja tavanomaisen hoidon ja kuntoutuksen ryhmään. Harjoittelututkimuksien keskeinen tulos on, että harjoittelu vähentää väsymystä ja ahdistuneisuutta, parantaa elämänlaatua ja lisää hyvinvointia (Lahart ym. 2018). Esimerkkinä tästä ovat tuoreen suuren suomalaisen BREX-liikuntaharjoittelututkimuksen pitkän seurannan tulokset. (Penttinen ym. 2019). Liikunta voi edistää sairaudesta selviytymistä vähentämällä syövän uusiutumisriskiä ja kokonais- ja syöpäkuolleisuutta (McTiernan ym. 2019). Toistaiseksi ei kuitenkaan ole riittävää tutkimusnäyttöä siitä, että liikuntaharjoittelu lisäisi elossaoloaikaa, minkä selvit- Australialaisen suosituksen (COSA; Cormie ym. 2018) mukaan liikuntaharjoitteluun ohjaaminen kuuluu osana syöpäpotilaan hoitoon. Ontariolaisen (Segal ym. 2017b) suosituksen mukaan syöpäpotilaan liikuntaohje on vähintään 150 minuuttia viikossa kohtuukuormitteista aerobista liikuntaa (esimerkiksi reipasta kävelyä) ja 2–3 viikonpäivänä lihasvoimaharjoittelua. Liikunnan hyödyt syöpää sairastaville Suomalaisessa monikeskustutkimuksessa 573 keski-iältään 53-vuotiasta rintasyöpään sairastunutta naista satunnaistettiin liikuntaharjoitteluun tai vertailuryhmään vuoden ajaksi. Varsinainen syövän hoito leikkauksineen ja sen jälkeisine liitännäishoitoinen oli molemmissa ryhmissä samanlainen. Liikunta toteutettiin kerran viikossa ohjattuna (vähintään kohtuukuormitteista step-aerobicia ja kiertoharjoittelua) ja lisäksi ohjeena oli reipasta ­kävelytyyppistä kestävyysharjoittelua omatoimi­ sesti vähintään pari kertaa viikossa. Liikuntaharjoittelu syövän hoitojen aikana Viiden vuoden seurannan jälkeen ryhmien välillä ei edelleenkään ollut eroja elämänlaadussa ja liikunnan määrässä. Kun liikunta- ja vertailuryhmä yhdistettiin, niin niillä, jotka olivat lisänneet liikuntaa tai parantaneet kuntoaan, oli elämänlaadussa parempia osa-alueita ja vähemmän väsymysoireita verrattuna niihin, joilla ei todettu tällaisia liikunta- tai kuntomuutoksia (Penttinen ym. 2019). Sekä harjoittelujakso että seurantavaihe olivat varsin pitkiä, ­eikä tutkimuksen omasta halusta keskeyttäneitä ­ollut monia. Verrokeita seurattiin yhtä tiiviisti kuin liikuntaryhmää: toistetut mittaukset ja kyselyt olivat itsessään mini-interventio, mikä voi osin selittää sitä, että ryhmien välille ei muodostunut selkeitä eroja elämänlaadussa ja liikuntamäärässä. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 Minkälaista liikuntaa? Rintasyöpää sairastavien liikuntaharjoittelu Tutkimuksen päävastemuuttujat olivat elämänlaatu sekä liikunta-aktiivisuus ja kestävyyskunto. Vuoden kuluttua liikuntamäärä ja kestävyyskunto UKK-instituutin 2 km:n kävelytestillä mitattuna kohentuivat yhtäläisesti liikunta- ja vertailuryhmässä, eikä myöskään elämänlaadun muutoksissa ollut eroa ryhmien välillä Liikuntaharjoittelu vahvisti reisiluun luuntiheyttä niillä naisilla, joiden vaihde­ vuodet eivät olleet alkaneet. 32 tämiseen tarvitaan suuria satunnaistettuja tutkimuksia. Liikunnan terveyshyödyistä löytyy lisätietoa Liikunnan Käypä hoito -suosituksesta (2016). • lisää niiden potilaiden osuutta, jotka kykenevät saattamaan suunnitellun sytostaattihoidon loppuun • vaikuttaa suotuisasti lihasvoimaan ja luun lujuuteen sekä vähentää monia hoidon aiheuttamia haittavaikutuksia Liikuntaharjoittelu syövän hoitojen jälkeen • säännöllinen harjoittelu edistää toipumista sekä parantaa fyysistä suorituskykyä • parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintakykyä, lihasvoimaa ja kehon koostumusta • vähentää uupumus-, ahdistuneisuus- ja masennusoireita sekä parantaa monia elämänlaadun fyysisiä, emotionaalisia ja toiminnallisia osaalueita • ehkäisee monia pitkäaikaissairauksia (valtimotauti ym.) Liikunnan vaikutus syövän uusimisriskiin ja kokonaiselossaoloaikaan • seurantatutkimuksissa liikunta on vähentänyt taudin uusiutumisen todennäköisyyttä sekä pidentänyt kokonaiselossaoloaikaa • vahvin näyttö liikunnan syövän uusiutuman ja kuoleman riskiä vähentävästä vaikutuksesta on rinta-, paksu-peräsuoli-, eturauhas- ja kohdun runko-osan syövissä Lähde: Liikunnan Käypä hoito -suositus (2016)

Suositus on siis varsin samankaltainen kuin väestön liikuntasuositukset (Käypä hoito 2016). Ne perustuvat yhdysvaltalaisiin suosituksiin, jotka on päivitetty vuonna 2018 (U.S. Department of Health and Human Services 2018). Syöpää sairastavalla yksilöllisen liikuntaohjelman suunnittelussa otetaan huomioon syöpähoitojen eri vaiheet ja potilaan mahdolliset oireet (ks. Hayes ym. 2019). Liikuntaneuvonta edellyttää yhteistyötä syöpähoitoja toteuttavien onkologien ja liikuntaan perehtyneiden terveydenhuollon ammattilaisten välillä. Tässä voitaisiin käyttää liikuntalähetteen tyyppistä tiedonvälitystä (esim. Kirkham ym. 2018) niistä potilaan sairauk­sista, jotka on otettava huomioon liikuntaohjelmaa suunniteltaessa. Kun syövän liitännäishoidot ovat loppuneet, sairastuneet hyötyvät seurannan alkuvaiheessa heille suunnatusta ohjatusta ryhmäliikunnasta, jotta kynnys lähteä liikkumaan olisi mahdollisimman matala ja liikunnassa saisi vertaistukea. Myöhemmin, kun terveydentila on vakaa, kuntoutuja voidaan ohjata terveydenhuollosta kunnan liikuntatoimen ryhmiin ja tietysti jatkamaan liikkumista omatoimisesti. Monen syöpätyypin osalta sairaanhoitopiirit ovat laatineet potilaan hoitoketjuja (esim. HUS, https:// www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/syopataudit/syopapotilaan-hoitopolut/rintasyopapotilaan_hoitopolku/Sivut/default.aspx). Potilailla on usein monenlaisia kysymyksiä oireista ja hoidoista. Tätä varten on perustettu erilaisia tapoja ottaa yhteyttä sairaanhoitajaan (esim. Syöpäjärjestöjen neuvontapalvelut ja HUS:n Noona). Kansallisen syöpäsuunnitelman mukaan panostus syöpäpotilaiden kuntoutumiseen edistää sekä työikäisten että ikääntyvien syöpäpotilaiden selviytymistä. Siten se osaltaan vähentää syövän hoidon kokonaiskustannuksia. KATRIINA KUKKONEN-HARJULA, LKT liikuntalääketieteen dosentti ja erikoislääkäri ylilääkäri, kuntoutus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote), Lappeenranta Sähköposti: katriina.kukkonen-harjula@duodecim.fi   LÄHTEET Cormie P, Atkinson M, Bucci L, Cust A, Eakin E, Hayes S, Mc- Nakano J, Hashizume K, Fukushima T, Ueno K, Matsuura E, Ikio Carthy S, Murnane A, Patchell S, Adams D. Clinical Oncology Y, Ishii S, Morishita S, Tanaka K, Kusuba Y. Effects of aerobic and Society of Australia position statement on exercise in cancer care. resistance exercises on physical symptoms in cancer patients: A Med J Aust 2018; 209:184–7. meta-analysis. Integr Cancer Ther 2018; 17:1048–58. Fuller JT, Hartland MC, Maloney LT, Davison K. Therapeutic Neil-Sztramko SE, Winters-Stone KM, Bland KA, Campbell KL. effects of aerobic and resistance exercises for cancer survivors: Updated systematic review of exercise studies in breast cancer a systematic review of meta-analyses of clinical trials Br J Sports survivors: attention to the principles of exercise training. Br J Med 2018; 52(20):1311. doi: 10.1136/bjsports-2017-098285. Sports Med 2019; 53:504-12 (a). Hayes SC, Newton RU, Spence RR, Galvão DA. The Exercise and Penttinen H, Utriainen M, Kellokumpu-Lehtinen PL, Raitanen J, Sports Science Australia position statement: Exercise medicine Sievänen H, Nikander R, Blomqvist C, Huovinen R, Vehmanen in cancer management. J Sci Med Sport 2019 May 10. pii: S1440- L, Saarto T. Effectiveness of a 12-month exercise intervention on 2440(18)31270-2. doi: 10.1016/j.jsams.2019.05.003. physical activity and quality of life of breast cancer survivors; Five- Huovinen R, Joensuu H. Rintasyöpäleikkauksen jälkeiset liitän- year results of the BREX-study. In Vivo 2019; 33:881–8. näishoidot. Suom Lääkäril 2004; 59:1389–94. Scott JM, Zabor EC, Schwitzer E, Koelwyn GJ, Adams SC, Kirkham AA, Van Patten CL, Gelmon KA, McKenzie DC, Bon- Nilsen TS, Moskowitz CS, Matsoukas K, Iyengar NM, Dang CT, signore A, Bland KA, Campbell KL. Effectiveness of oncologist- Jones LW. Efficacy of exercise therapy on cardiorespiratory fitness referred exercise and healthy eating programming as a part of in patients with cancer: A systematic review and meta-analysis. supportive adjuvant care for early breast cancer. Oncologist 2018; J Clin Oncol 2018; 36:2297–305. 23:105–15. Segal R, Zwaal C, Green E, Tomasone JR, Loblaw A, Petrella T; Lahart IM, Metsios GS, Nevill AM, Carmichael AR. Physical acti- Exercise for People with Cancer Guideline Development Group. vity for women with breast cancer after adjuvant therapy. Cochrane Exercise for people with cancer: a systematic review. Curr Oncol Database Syst Rev 2018; 1:CD011292. doi: 10.1002/14651858. 2017; 24:e290–e315. doi: 10.3747/co.24.3619 (a). CD011292.pub2. Segal R, Zwaal C, Green E, Tomasone JR, Loblaw A, Petrella T; Luoto R, Kukkonen-Harjula K, Männistö S. Liikkuminen, ravitse- Exercise for People with Cancer Guideline Development Group. mus ja painonhallinta syövän ehkäisyssä. Lääket. Aikak.k. Duode- Exercise for people with cancer: a clinical practice guideline. Curr cim 2017; 133:2069–74. Oncol 2017; 24:40–6 (b). McTiernan A, Friedenreich CM, Katzmarzyk PT, Powell KE, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Käypä hoito -joh- Macko R, Buchner D, Pescatello LS, Bloodgood B, Tennant B, toryhmän asettama työryhmä. Liikunta. Käypä hoito -suositus. Vaux-Bjerke A, George SM, Troiano RP, Piercy KL; 2018 Physical www.kaypahoito.fi [päivitetty 13.01.2016] activity guidelines advisory committee*. Physical activity in cancer U.S. Department of Health and Human Services. Physical Activi- prevention and survival: A systematic review. Med Sci Sports Exerc ty Guidelines for Americans, 2nd edition. Department of Health and 2019; 51:1252–61. Human Services, Washington, DC, U.S. 2018. https://health.gov/ paguidelines/second-edition LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 33

Teksti: ILKKA HEINONEN Liikunta ehkäisee syöpää Syöpä voi tuntua kaukaiselta etenkin nuoremmista ihmisistä. Silti syöpä tulee jossakin elämänvaiheessa joka kolmannelle suomalaiselle. Väestön ikääntyessä syöpätapausten määrä kasvaa, mutta parantuneiden hoitojen ansiosta syöpäkuolemat lisääntyvät todennäköisesti vain vähän. Sairauden ennakointi on vaikeaa ja onkin tärkeää tietää, mitä syövän ehkäisemiseksi olisi tehtävissä. Voisiko liikunta olla tässä suhteessa tehokas lääke? Liikuntatieteen päivien syöpä ja liikunta -sessio avasi näkökulmia aiheeseen. L ääketieteen tohtori ja dosentti Riitta Luoto Kansaneläkelaitokselta käsitteli liikuntaa, paikallaanoloa ja syövän ehkäisyä. Hän esitteli tuoreinta tietoa istumisen terveysvaaroista, ja ravisteli hieman liikuntatutkijoita omaan ajatteluun sopulilaumana kulkemisen sijaan. Luoto kysyi, onko kaikki istuminen todella niin vaarallista kuin monesti väitetään. Esimerkkinä hän käytti lukemista ja konserttikäyntiä. Molemmat voivat edistää aivo- ja mielen- terveyttä vahvasti, vaikka niiden aikana yleensä ”vain” istutaan. Luodon painotuksia ja herättelyä kuulee liian vähän liikuntatutkijoilta, minkä johdosta ne tulivat tarpeeseen. Istumisessa keskitytään nimittäin usein juuri vain lihasten aineenvaihduntaan ja verisuonitoiminnan heikkenemiseen. Koko kehoa ei huomioida kokonaisuutena puhumattakaan siitä, että istuessa tehdään työtä tai muuta järkevää. Pohdinta istumisen vaaroista oli hyvä johdanto Luodon loppuluentoon, jossa hän kävi läpi tutkimuksia runsaan istumisen tai liikkumattomuuden ja monien syöpien lisääntyneen ilmaantuvuuden yhteydestä. Luoto toi esille myös liikunnan harrastamisen merkityksen syöpien ehkäisyssä. Monet hänen käsittelemistään tutkimuksista on julkaistu jo kauan ennen kuin nykyinen ”istumistutkimusbuumi” oli ehtinyt alkaa. Tulokset perustuvat lähes yksinomaan kyselytutkimuksiin, eikä niissä itse asiassa ole pystytty mittaamaan varsinaisesti istumista. Istuvaksi ihmiseksi on sanottu näissä tutkimuksessa henkilöä, joka ei harrasta liikuntaa. Määrittely ei ole pahasti pielessä edes nykytietämyksen valossa, vaikka Kuva: ANTERO AALTONEN 34 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

tänä päivänä tiedetään kevyenkin liikkumisen edistävän usein terveyttä. Kyseessä on nimittäin kolikon kaksi puolta, eli runsas paikallaanolo tarkoittaa yleensä aina vähäistä fyysistä aktiivisuutta, ja päinvastoin. Vakuuttavin ja tuorein näyttö syöpäriskin vähenemisestä on kuitenkin saavutettu hikiliikunnalla, joka muutamia vuosia sitten julkaistun tutkimuksen mukaan todella ehkäisee monia syöpiä ( Moore et al.) teriaalia suomeksi vanhempien ja potilaiden käyttöön. Näin ulkomainen tutkimustieto kääntyy suomalaistenkin lapsipotilaiden hyväksi, vaikka suomalainen tutkimus liikunnan hyödyistä lapsisyöpäpotilaille ei välttämättä ole niin laajaa, mitä sen voisi luulla olevan. Altistaako kilpaurheilu syöpään sairastumiseen? Liikunta tukee syöpäpotilasta Syöpään voi sairastua, vaikka olisi liikkunut riittävästi. Onneksi liikunta voi auttaa ja edistää terveyttä ja paranemista syöpähoitojen aikana. Tätä käsitteli lääketieteen tohtori ja dosentti Katriina Kukkonen-Harjula Eksotesta. Lisää tutkimusta tarvitaan, mutta näyttö ja tutkimustulokset kuulostavat niin vakuuttavilta, että esitys sai pohtimaan, miksi liikunta on silti vielä monessa sairaalassa hyvin pienessä roolissa syöpä- ja muiden potilaiden hoidossa. Hienojen tutkimustulosten ja katsausten rinnalla erityisesti liikuntalääketieteen erikoislääkäreiden luulisi ajavan liikuntaa erittäin voimallisesti osaksi jokaisen (syöpä)potilaan normaalia hoitoa, kaikkialla Suomessa. Työnsarkaa tuntuu riittää, sillä jopa yliopistollisen keskussairaalan lääkärit eivät ole edes kuulleet liikunnan monista hyödyistä potilaille – saati, että liikunta olisi mukana osana potilaan normaalia hoitoa. Tavoitteena tulisi Kukkola-Harjulan mukaan, että jokaiselle potilaalle sairaudesta riippumatta tarjottaisiin aina liikuntatietoa ja ohjattua liikuntaa ja neuvontaa omatoimiseen liikkumiseen rutiinitoimena potilaan hoidossa. Kukkonen-Harjula esitteli suomalaisen rintasyöpäpotilaiden BREX-liikuntatutkimuksen tuloksia. Ne näyttävät tukevan ajatusta siitä, että jo pelkkä lisääntynyt potilaan tarkkailu ja huolenpito (interventioon kuuluminen) on hyväksi syöpäpotilaan kuntoutumiselle (Penttinen et al.) Lääkärit tuntuvat puhuvan BREX-tutkimuksesta hieman kielteiseen sävyyn, koska ei pelkästään tehostettua liikuntaa saanut interventioryhmä, vaan myös kontrolliryhmä paransi kuntoa ja elämänlaatua. Tämä on pelkästään hyvä uutinen, vaikka varsinaisen interventiovaikutuksen vaikutuskin jääkin hieman hämäränpeittoon. Liikunta auttaa myös lapsisyöpäpotilaiden terveyttä Turun yliopiston tutkija ja terveystieteen tohtori Lotta Hamari käsitteli liikunnan roolia ja vaikutuksia lapsuusiän syövästä tervehtymisessä ja kuntoutumisessa. Hoitotyön tutkimussäätiössä työskentelevä Hamari kertoi, että Suomessa on noin 200–250 syöpälasta vuodessa. Näin ollen 0,15 prosenttia väestöstä on lapsuusiän syöpiä sairastaneita. Syöpälasten terveys ei ole niin hyvä kuin lapsuusiän syövättä selvinneillä, minkä vuoksi liikuntakuntoutus olisi heille hyvin tärkeää. Hamari osallistuu kansainvälisiä hoitosuositusten valmisteluun liikunnan hyödyntämisestä lapsuusiän syöpien hoidossa. Hänen tavoitteenaan on aikanaan jalkauttaa suositukset myös Suomeen. Hamari on jo itse asiassa tehnyt liikuntaohjeistusma- Kohtuukuormitteinen liikunta vaikuttaa olevan hyväksi niin lasten kuin aikuistenkin syövän ehkäisyssä ja hoidossa. Välillä huolta ja harmaita hiuksia tuottavat kilpailullisin tavoittein liikkuvat, joilla päämääränä ei aina ole terveyden edistäminen. Oikein rajusta itsensä fyysisestä piiskaamisesta etenkin rasittuneessa tilassa voi olla jopa haittaa mm. sydän- ja verenkiertoelimistölle. Näin voisi ajatella myös muiden elinjärjestelmien ja kudosten kohdalla, mutta suurta vaaraa tällaisesta itsensä kiduttamisesta ei näytä olevan. Kilpaurheilua ja syövän ilmaantumista käsitelleen filosofian maisteri Tiina Hakasen mukaan kova rasitus ei näyttäisi ainakaan lisäävän syövän ilmaantumista. Asia näyttää olevan syöpärekisterissä työskentelevän Hakasen mukaan jopa päinvastoin (Antero-Jacquemin et al.; Garatachea et al.; Robsahm et al.). Syöpää ei näyttäisi olevan normaalia enempää edes Ranskan ympäriajoon osallistuneilla kilpapyöräilijöillä (Marijon et al.), vaikka monet heistä ovat saattaneet jopa käyttää kiellettyjä aineita urakasta ja sen vaatimasta harjoittelusta selvitäkseen. Syy-seuraus -suhteita on kuitenkin epidemiologisissa tutkimuksissa hankala päätellä. Voi olla, että urheilijoiden muut elämäntavat vaikuttavat osaltaan heidän parempaan yleiskuntoonsa ja terveyteensä etenkin vanhemmiten. Hyvä fyysinen kunto suojaa myös syövältä Kilpaurheilijat ovat yleensä rautaisessa kunnossa, mutta hyvä kestävyyskunto näyttää suojavan syövältä myös tavallisia ihmisiä. Tähän tulokseen päätyi lääketieteen tohtori ja erikoislääkäri Jorma Sormunen. Ajatukset ja tulokset pohjautuvat pitkälti muutamiin hänen Suomessa tekemiinsä tutkimuksiin. Sormunen kävi läpi myös syöpätilastoja. Niiden mukaan rintasyöpä on edelleen naisten yleisin syöpä ja eturauhassyöpä miesten. Miehillä toiseksi yleisin on keuhkosyöpä ja naisilla paksu- ja peräsuolisyöpä. Vuosittain Suomessa todetaan noin 34 000 uutta syöpää. Sairauteen kuolee 12 000–13 000 henkeä vuosittain. Viiden vuoden keskimääräinen elossaololuku on miehillä noin 66 prosenttia ja naisilla 69 prosenttia. Vuoden 2016 lopussa oli elossa 270 000 syöpään sairastunutta henkilöä, mikä kertoo syövän vaivaavan samaan aikaan useita satojatuhansia suomalaisia. Yksistään vähäinen liikkuminen ei tietenkään vaikuta syövän ilmaantuvuuteen, sillä merkitystä on myös mm. sukupuolella, iällä, painolla, perimällä, ympäristötekijöillä ja altistuksilla, kuten kemikaaleilla ja UV-säteilyllä. Silti jo nuoruusvuosien liikunta vaikuttaa itsenäisesti syöpien ilmaantuvuuteen. Se suojaa Sormusen tutkimusten mukaan monilta syöviltä aikui- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 35

suudessa. Vastaavasti vähäinen liikkuminen nuorena etenkin yhdistyneenä ylipainoon lisää syöpäilmaantuvuutta vanhempana. LÄHTEET: Antero-Jacquemin J, Rey G, Marc A, Dor F, Haida A, Marck A, et al. Mortality in female and male French Olympians: a 1948–2013 cohort study. Am J Sports Med 2015;43:1505–12. Garatachea N, Santos-Lozano A, Sanchis-Gomar F, Fiuza-Luces Puheista tekoihin – ja lisää mekanismitutkimusta C, Pareja-Galeano H, Emanuele E, et al. Elite athletes live longer than the general population: a meta-analysis. Mayo Clin Proc 2014;89:1195–200. Liikuntatieteen päivien syöpä ja liikunta -osuus tarjosi hyvää tietoa ja oli erittäin onnistunut. Osallistujien määrä kertoi aiheen kiinnostava monia. Osuutta johdatellut lääketieteen lisensiaatti Juha Heino Suomen syöpäyhdistyksestä taustoitti hyvin aihetta. Tietoa liikunnan hyödyistä syöpäpotilaille on jo niin paljon, että­on korkea aika siirtyä sanoista tekoihin, ja valjastaa liikunta rutiiniosaksi jokaisen hoitoa. Tämä olisi hyväksi paitsi inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi myös hoitokuluja ja sairauspoissaolopäiviä silmällä pitäen (Mijwel et al.). Osiosta puuttui mekanistinen näkökulma: kuvaus siitä, miten potilas hyötyy fysiologisesti ja lääketieteellisesti liikunnasta. Aihepiirin kansainvälinen tutkimus on ollut vuosia erittäin vilkasta, ja olisi toivonut, että joku puhujista olisi esitellyt tätä kirjallisuutta. Mekanistiset perustelut ovat tärkeitä näyttöön perustuvan lääketieteen kannalta, jotta osattaisiin perustella, miten potilas hyötyy liikunnasta. Samaa ymmärrystä etsitään aina myös lääkevaikutuksissa. Jotta liikunnasta voisi todella tulla perustelu osa hoitoja, niin tarvitaan lisäperusteluja, vaikka näyttöä jo on. Nykyisen tutkimustiedon valossa liikuntavaikutukset perustuvat pitkälti immunologiseen vasteeseen eli elimistön omien puolustussolujen parantuneeseen toimintaan (Dethlefsen et al. 2016; Dethlefsen et al. 2017; Hojman2017; Idorn & Hojman 2016; Pedersen et al. 2016; Pedersen, Christenssen & Hojman 2015) 8-13). Liikunta näyttää parantavan myös kasvaimen omaa verenvirtausta (McCullough et al. 2013, McCullough et al. 2014), mikä helpottaa se hapenpuutetta. Tämä­ puolestaan monesti heikentää lääkehoitovasteita (Siemann & Horsmann 2015). Asiaa ei ole tiettävästi tutkittu potilailla, mutta aihe on ilmeisen tärkeä. Liikunnan mahdollinen kyky parantaa hapenpuutteesta kärsivän kudoksen, jopa syöpäkudoksen, hapensaantia yhdistyy mitä parhaiten vuoden 2019 fysiologian ja lääketieteen Nobel-palkinnon aiheeseen. Tämä kertoo, miten tärkeän asian parissa on mahdollisuus työskennellä, jotta syövän ja liikunnan yhteyden ymmärrys syvenisi. Dethlefsen C, Pedersen KS, Hojman P. Every exercise bout matters: linking systemic exercise responses to breast cancer control. Breast Cancer Res Treat 2017;162:399–408. Dethlefsen C, Lillelund C, Midtgaard J, Andersen C, Pedersen BK, Christensen JF, et al. Exercise regulates breast cancer cell viability: systemic training adaptations versus acute exercise responses. Breast Cancer Res Treat 2016;159:469–79. Hojman P. Exercise protects from cancer through regulation of immune function and inflammation. Biochem Soc Trans 2017. Idorn M, Hojman P. Exercise-Dependent Regulation of NK Cells in Cancer Protection. Trends Mol Med 2016;22:565–77. Marijon E, Tafflet M, Antero-Jacquemin J, El HN, Berthelot G, Celermajer DS, et al. Mortality of French participants in the Tour de France (1947-2012). Eur Heart J 2013;34:3145–50. McCullough DJ, Stabley JN, Siemann DW, Behnke BJ. Modulation of blood flow, hypoxia, and vascular function in orthotopic prostate tumors during exercise. J Natl Cancer Inst 2014;106:dju036. McCullough DJ, Nguyen LM, Siemann DW, Behnke BJ. Effects of exercise training on tumor hypoxia and vascular function in the rodent preclinical orthotopic prostate cancer model. J Appl Physiol (1985 ) 2013;115:1846–54. Mijwel S, Bolam KA, Gerrevall J, Foukakis T, Wengstrom Y, Rundqvist H. Effects of Exercise on Chemotherapy Completion and Hospitalization Rates: The OptiTrain Breast Cancer Trial. Oncologist 2019. Moore SC, Lee IM, Weiderpass E, Campbell PT, Sampson JN, Kitahara CM, et al. Association of Leisure-Time Physical Activity With Risk of 26 Types of Cancer in 1.44 Million Adults. JAMA Intern Med 2016;176:816-25. Pedersen L, Idorn M, Olofsson GH, Lauenborg B, Nookaew I, Hansen RH, et al. Voluntary Running Suppresses Tumor Growth through Epinephrine- and IL-6-Dependent NK Cell Mobilization and Redistribution. Cell Metab 2016;23:554–62. Pedersen L, Christensen JF, Hojman P. Effects of exercise on tumor physiology and metabolism. Cancer J 2015;21:111–6. Penttinen H, Utriainen M, Kellokumpu-Lehtinen PL, Raitanen J, Sievanen H, Nikander R, et al. Effectiveness of a 12-month Exercise Intervention on Physical Activity and Quality of Life of Breast Cancer Survivors; Five-year Results of the BREX-study. In Vivo 2019;33:881–8. Robsahm TE, Hestvik UE, Veierod MB, Fagerlie A, Nystad W, Engebretsen L, et al. Cancer risk in Norwegian world class athletes. Cancer Causes Control 2010;21:1711–9. ILKKA HEINONEN, LitM, FM, FT Akatemiatutkija, Liikunta- ja verenkiertofysiologian dosentti PET-keskus & Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen laitos Turun yliopisto, Turku 36 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 Siemann DW, Horsman MR. Modulation of the tumor vasculature and oxygenation to improve therapy. Pharmacol Ther 2015;153:107– 24.

Teksti: TEIJO PYYKKÖNEN Liikunnan tiedeviestintä ei ole kuollut, mutta eläköön liikunnan uusi tiedeviestintä! Liikunnan tiedeviestinnässä on aika siirtää painopistettä tutkimusten raportoinnista laajentuneen asiantuntijuuden ja päätöksenteon yhteen saattamiseen. Tiedeviestijän sopii koordinoida yhteistä tiedontuotantoa, jossa keskeistä on erilaisia asiantuntijuuksia arvostava kuuntelu. ”L iikunnan päätöksentekoa haittaa tieto­ vaje” on monen liikunnan edistäjän vakaa näkemys. Ja jos tietoa onkin, se ei tavoita päättäjiä. Arvio on tuttu jo 1980-luvun tiedonvälitysmietinnöstä: ”Tutkimuksen ja hallinnon yhteyksiä varten on perustettu useita asiantuntijaelimiä, mutta toiminta ja tiedonvälitys ovat jääneet irralliseksi” (Opetusministeriö 1984). Asetelmaan ehdittiin jo tottua kunnes hallinnolle 2000-luvulla asetettiin tiedolla johtamisen tavoite. Se on pakottanut tarkastelemaan myös liikunnan tiedonvälitystä uudelleen. Kokonaiskuvaa on piirretty työryhmissä ja eri osapuolia kuultu. Kaikille sopivia uudistuksia ei ole saatu aikaan. Laajin yksimielisyys on syntynyt siitä, että tiedonvälityksen ongelmat selittyvät muiden toiminnalla, ei oman organisaation (Valtonen & Ojajärvi 2013). Se, että tiedolla johtamisessa ollaan herkästi heittämässä ensimmäistä kiveä, ilmentää kuinka erilakisesti eri tahot toimivat. Liikuntatiedon tuottajilla ja soveltajilla on omat, sinänsä perustellut ja heille käyttökelpoiset käsitykset oikeasta ja tarpeellisesta tiedosta. Samalla ”toista kulttuuria arvioidaan oman kulttuurin mittapuulla” (Karvonen 2014). Tutkimustiedon tuottajia ja jakajia yhdistää usko Kuva: ANTERO AALTONEN (MUOKKAUS L&T) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 37

tiedonvälityksen ”puutemalliin” (ks. esim. Väliverronen 2016), jossa keskeistä on popularisointi: päättäjillä on tietovaje, ja kun se korjataan tutkimusraportteja yleistajuistamalla ja tiedonsiirtoa harjoittamalla, tietovaje poistuu – ja tiedonvälitys on tehnyt tehtävänsä. Varmuus siitä, onko tieto päätynyt päätöksenteon yhdeksi perustaksi, jää kuitenkin puuttumaan. Liikunnan virkamiehillä keskeinen rooli Kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa liikuntapolitiikasta (VNS 6/2018 vp), valiokunnat saivat kuultavakseen/luettavakseen 107 asiantuntijalausuntoa. Lähes kaikkien lausuntojen asiantuntijuus nojasi – enemmän tai vähemmän – liikunnan tutkimustietoon. Oliko kyse nappiin osuneesta tiedeviestinnästä, koska niin moni pääsi lausumaan päättäjille? Ei välttämättä, sillä kuinka moni edustaja tosiasiassa kuunteli/luki lausuntoja? Vielä epävarmempaa on tieto lausuntojen vaikutuksesta. Miksi emme luottaisi lausuntojen vaikutuksiin eli puutemallin toimivuuteen? Siksi, että ”eduskunnan valiokunnissa kansanedustajat tunkevat korvatulpat korviinsa, rouskuttavat kaalia, esittävät nukkuvaa tai eivät vaivaudu paikalle. Näin he perehtyvät lainvalmistelutyössä auttavan asiantuntijan esitykseen, jonka tiedot eivät miellytä heitä” (Jakonen 2018). Vaikuttaa ehkä tylyltä, mutta näin taidamme kaikki toimia: ”Kerro minulle mitä haluan kuulla.” Asiantuntija saa usein sanoa ensimmäisen sanan, mutta poliitikko halutessaan viimeisen. Siinä välissä toimivat virkamiehet. Päätöksenteon ja siihen liittyvän tiedonvälityksen kannalta virkamiehet ovat keskeisessä asemassa. Tai kuten OKM:n ylijohtaja Esko Ranto asian ilmaisee: ”Virkamiehen tulee estää poliitikkoja tekemästä hölmöyksiä” (Pyykkönen 2015). Pitkään valtionhallinnossa työskennellyt Eero Murto katsoo tutkimuksessaan Virkamiesvaltaa? (2014), että ”virkamiehillä on yleisesti ottaen poliittisiin päätöksiin nähden hyvinkin ohjaava ja monesti myös ratkaiseva rooli”. Poliitikot käyttävät suvereenisti valtaa, kun jokin asia nostetaan näkyvästi poliittiselle agendalle, mutta muuten osastopäälliköiden ja asiantuntijavirkamiesten rooli on viime vuosikymmeninä vahvistunut. Liikunta lienee ollut viimeksi näkyvästi poliittisella agendalla 1970-luvulla, jolloin puolueet tehtailivat kilpaa liikuntapoliittisia ohjelmia. Sittemmin liikunnasta ei ole tarvinnut debatoida, sillä se on kaikkien puolueiden mielestä ainakin periaatteessa ”tärkeä asia”. Asiat tulevat valiokuntakäsittelyihin virkamieskunnan valmistelemina. Näin virkamiehillä on hyvät mahdollisuudet ohjata poliittista toimintaa, kirjoittaa Murto. Kun kansanedustajille jaettiin Liikuntapoliittisen selonteon (2018) taustamateriaalina ministeriön tilaama 180-sivuinen tutkimuskatsaus saatesanoilla ”Tutkimus valtion liikuntapolitiikan vaikuttavuudesta”, kansanedustajat puheenvuoroissaan myös kehuivat sitä liikuntapolitiikan arviona. Todellisuudessa raportti ei sisältänyt toteutetun politiikan arviointia, vaan esitteli – sinänsä tyylikkäästi – alalla tehtyä tutkimusta. Luopuminen komiteoista ja siirtyminen työryhmiin ja selvitysmiehiin on Murron mukaan sekin lisännyt 38 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 virkamiesvaltaa. Työryhmien määrä on karannut taivaisiin, ja niiden perustamisesta päättää kukin ministeriö itse. ”Monissa työryhmissä puheenjohtajat ja sihteerit käyttävät näkymätöntä mutta tosiasiallista valtaa. Se vain puetaan työryhmän kaapuun”. Aina työryhmissä ei ”ulkopuolisia” edes tarvita: liikuntalain uudistuksen (2015) valmisteli ministeriön liikuntavirkamiehistä koottu työryhmä. Yhteenveto on selvä: ”Hallituksen viralliset ja muodolliset päätöksentekoelimet ovat käytännössä enemmän päätösten ratifiointia kuin aitoa päätöksentekoa varten” (Murto 2014). Ei ole syytä epäillä, etteikö myös liikuntaa ohjattaisi enemmän ministeriössä kuin eduskunnassa. Perinteisen tiedeviestinnän ja akateemisen asiantuntemuksen rooli kaventunut Liikunnan tiedeviestinnän näkyvintä osaa edustavat väitös- ym. tutkimusten esittelyt sekä tieteenalakohtaiset seminaarit. Popularisointi näissä yhteyksissä ei ole välttämätöntä, sillä lukija tai kuulija on mitä todennäköisimmin toinen saman alan asiantuntija, joka ymmärtää viestin muutenkin. Tiedetoimittajille tehtyjen haastattelujen perusteella he kokevat olevansa tutkijoiden kanssa ”samalla asialla” tai ”samalla puolella” (Väliverronen 2016). He identifioituvat yleisimmin valistajan rooliin, ja valistustehtävää he kokevat toteuttavansa parhaiten toimimalla tutkijoiden ohjeiden mukaan. Myös liikunnan organisaatiot kierrättävät usein samaa yliopiston tai tutkimuslaitoksen laatimaa tiedotetta, joka keskittyy kulloisenkin tutkimuksen esittelyyn ilman laajempaa katsantoa. Käytäntö palvelee lähinnä kyseisen tutkijan ja hänen taustatahonsa intressejä. Päättäjät eivät yksittäisiä tutkimuksia juurikaan lue. Ajatus, että tiedetoimittajan tulee olla myös vahtikoira, joka arvioi kriittisesti tiedettä ja tutkijoiden toimintaa, sai edellä mainituissa haastatteluissa vähän kannatusta. Näiltä osin tiedetoimittajat eroavat selvästi muista toimittajista. Tiedolla (sekä kokemuksella, tunteilla ja intuitiolla) lienee aiemmin johdettu siinä kuin nykyäänkin. Sen sijaan keskenään kilpailevaa tietoa ja asiantuntijuutta on nyt tyrkyllä monin verroin aiempaa enemmän. Liikunnan päätöksiä tehdään valintojen virrassa: kenen tieto on kulloinkin eniten oikea tai sopiva? Tässä kilpailussa perinteinen, puutemalliin perustuva tiedeviestintä pärjää heikosti. Tieteellä ei ole ollut eikä ole erityisasemaa päätöksenteossa. Todennäköisemmin tutkimustietoa hyödynnetään, kun halutaan perustella aiottuja tai tehtyjä päätöksiä. Yleensä politiikka on tietoa väkevämpää. Yksisuuntaisen tiedeviestinnän haaksirikkoon ei ole täysin herätty liikunnassa. Liikuntatieto ei enää ole harvinaista, vaan sitä on liikaa. Puutemallia vaaliessaan tiedeviestijät ovat jäämässä tietotulvan uhreiksi. Heidän ei kannattaisi yrittää juoda tiedon valtamerta tyhjäksi, vaan opetella uimaan siinä. Enää päättäjille (kuten muillekaan) ei ole tärkeää lukea kaikkia tutkimuksia tai osallistua mahdollisimman moneen seminaariin. Tärkeämpää heille on suojella itseä eihalutulta informaatiolta. (Eriksen 2003)

Asiantuntijakuulemiset ovat vakiintunut osa työryhmä- ja valiokuntatyöskentelyä. 2000-luvulla asiantuntijuus on arkipäiväistynyt sekä muuttunut kyseenalaisemmaksi ja epäselvemmäksi käsitteeksi. Samalla tieteellisen tiedon asema tiedon hierarkian huipulla on heikentynyt. ”Yhdelläkään instituutiolla tai toimijalla ei enää ole yksinoikeutta ’totuus’-nimiseen brändiin” (Jakonen 2018). Takana ovat ajat, kun liikunnassakin kuulemiseen riitti akateemisen asiantuntijan vierailu työryhmässä. Eri asiantuntijatahot pyrkivät valitsemaan itselleen mieleisen tulkintakehyksen, jota vasten faktat esitetään. Tällainen ”spinnaaminen” alkaa olla tuttua myös liikunnassa: tulkintakehyksestä riippuen suomalaisten voi esimerkiksi väittää olevan hyviä tai huonoja liikkumaan. Oman totuutensa liikuntakysymyksissä pystyy jokainen – myös virkamies – valitsemaan vastaanottamalla vain omia ennakkoasenteita tukevia tulkintoja. Tiukan paikan tullen voi tukeutua Nietzscheen: ”Ei ole tosiasioita, on vain tulkintoja.” Kohti monenlaista asiantuntemusta arvostavaa kuuntelua Lukuisten selvitysten, lausuntojen ja kannanottojen läpikäynti ja niiden sisältämien tulkintakehysten tunnistaminen vie päätösten valmistelijoilta mahdottomasti aikaa eikä lopputulokseen voi varmuudella luottaa. Onneksi pohdinta siitä, kuinka laajentunut ja politisoitunut asiantuntijuus tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa, on viime aikoina ollut aktiivista (esim. Väliverronen 2013; Jakonen 2017 ja 2018; Saarikoski & Peltonen 2018; Ikäheimo 2019). Mitään nopeaa poppakonstia ei ole tarjolla. Sen sijaan tutkijat liputtavat niinkin arkisen asian kuin arvostavan kuuntelemisen puolesta: ”Päätöksenteon on perustuttava kriittiseen dialogiin, jonka perusedellytys ei ole yksipuolinen totuuden toitottaminen vaan ymmärtävä, arvioiva ja toisen asiantuntemusta arvostava kuuntelu” (Jakonen 2018). Olennaista on, että ”tietoa ei tuoteta ja käsitellä vain kirjallisessa muodossa, vaan kasvokkain dialogissa asiantuntijoiden, päätöksentekijöiden ja sidosryhmien kesken” (Saarikoski & Peltonen 2018). Tällaisessa tiedon tuottamisessa asetutaan alttiiksi kommentoinnille, kritiikille, keskustelulle ja poliittisille kysymyksille (Jakonen 2017). Kiistoja ei vältellä: ”Ristiriidat ovat ajattelua ja demokratiaa kehittäviä ilmiöitä – jos niitä osataan käsitellä keskustellen ja eri osapuolia kuunnellen” (Jakonen 2018). On hyvä muistaa, että kuunteleminen on enemmän kuin kuulemista, se on vuorovaikutussuhteen muodostamista. Parhaimmillaan päätöksenteko rakentuu ”monipuolisten tietojen ja eri toimijoiden vuoropuhelussa, neuvottelussa ja yhteisen tulkinnan muodostamisen prosessissa” (Ikäheimo 2019). Toistaiseksi yhteisen tulkinnan muodostamista liikuntakentän toimijoiden kesken ei ole pidetty erityisen tärkeänä, koska se ajatellaan annetuksi. Valtion­ avustusta saavien järjestöjen ja muiden toimijoiden odotetaan toimivan liikuntalain hengessä ja hallitusohjelman linjassa sekä lujittavan yhteishenkeä valtiojohtoisilla liikuntafoorumeilla. Viestintää hallitsee enemmän tiedottaminen kuin vuorovaikutus. Tietoon liittyvä valta on vahvasti hallinnon hyppysissä. Ajat muuttuvat – hitaasti, mutta kuitenkin. Tiedeyhteisö, sidosryhmät ja kansalaiset odottavat tasavertaista vuoropuhelua päättäjien kanssa. Huolia, kysymyksiä ja suosituksia haluavat esittää muutkin kuin poliitikot ja virkamiehet. Tähän on syytä herätä myös liikunnassa. Liikunnan tiedeviestijöiden soisi aktivoituvan ”yhteistoiminnallisen tiedontuotannon” (Saarikoski & Peltonen 2018) tai ”osallistavan tiedeviestinnän” (Väliverronen 2013) moottoreina, sillä se tarjoaa uusia, nykyistä vaikuttavampia tehtäviä. Tiedetoimittajan sopii toimia dialogien koordinaattorina, kiistojen taustoittajana, kriittisenä faktantarkastajana, yhteenvetojen laatijana jne. Tiedetoimittaja voi kartoittaa asiantuntijuuksia ja tunnistaa tulkintakehyksiä sekä omaksua vahtikoiran roolia: ryhtyä arvioimaan paitsi tieteen maailmaa myös erilaisten asiantuntijuuksien hyödyntämistä päätöksenteossa. Harvat asiat ovat täysin uusia. Vuorovaikutuksen lisäämistä liikunnassa on viimeksi esitetty valtion liikuntaneuvoston julkaisussa Kohti liikuntatiedon tehokkaampaa hyödyntämistä (Valtonen & Ojajärvi 2013). Erilaisia asiantuntijuuksia arvostavaan kuuntelemiseen ei silloin innostuttu. Nyt perimmäinen syykin on selvinnyt: ”Olen huomannut, että kuunnellessaan ihmiset haukottelevat usein mutta puhuessaan hyvin harvoin, ja olen siitä päätellyt, että puhe on ihmisen tapa uskotella itselleen, että juuri heidän asiansa ovat hereillä pysymisen arvoisia.” (Petri Tamminen: Musta vyö, 2019). TEIJO PYYKKÖNEN vapaa kirjoittaja teijo.pyykkonen@gmail.com LÄHTEET Eriksen, Thomas Hylland. 2003. Hetken tyrannia. Johnny Kniga kustantamo. Ikäheimo, Hannu-Pekka. 2019. Yhteinen tulkinta – realistinen utopia. https://www.sitra.fi/ blogit/yhteinen-tiedon-tulkinta-realistinen-utopia/ Jakonen, Mikko. 2017. Vastatieto – Tulevaisuuden tietoa ja asiantuntijuutta etsimässä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2017. https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1+2017.pdf Jakonen, Mikko. 2018. Demokraattinen päätöksenteko edellyttää tiedon ja kuuntelemisen taitoa. https://www.sitra.fi/blogit/demokraattinen-paatoksenteko-edellyttaa-tiedon-jakuuntelemisen-taitoa/ Karvonen, Erkki. 2014. Yleistajuinen tiedeviestintä ja tutkijan julkisuus. Teoksessa Karonen, Erkki; Kortelainen, Kerttu & Saarti, Jarmo: Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään. Vastapaino. Murto, Eero. 2014. Virkamiesvaltaa? Tampere University Press. https://trepo.tuni.fi/ bitstream/handle/10024/103676/978-951-44-9666-0.pdf?sequence=1&isAllowed=y Opetusministeriö. 1984. Liikuntatieteellisen tiedonvälitysryhmän mietintö. OPM:n työryhmien muistioita 1984:29. Pyykkönen, Teijo. 2015. ”Tiedon politisoituminen uhka myös liikuntasektorilla” (ylijohtaja Esko Rannon haastattelu). Liikunta & Tiede 2–3/2015. Saarikoski, Heli & Peltonen Lasse. 2018. Yhteinen tiedon tuotanto kaventaa kuilua tiedon ja päätöksenteon välillä. https://www.sitra.fi/blogit/yhteinen-tiedon-tuotanto-kaventaa-kuilua-tiedon-ja-päätöksenteon-välilla/ Valtonen, Sanna & Ojajärvi, Sanna. 2013. Kohti liikuntatiedon tehokkaampaa hyödyntämistä. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:4. Väliverronen, Esa. 2013. Popularisoinnista osallistavaan tiedeviestintään. Yhteiskuntapolitiikka 78 (2013):4. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/110430/saikkonen. pdf?sequence=2 Väliverronen, Esa. 2016. Julkinen tiede. Vastapaino Oy LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 39

Teksti: JOUKO KOKKONEN kuva: RIITTA-ILONA HURMERINTA Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoilla ei ratkaista liikkumisen kokonaisuutta Valtion liikuntaneuvostoa (VLN) johtaa kaudella 2019–2023 Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäki. Hän uskoo rakkauden urheilua ja liikunta kohtaan hyödyttävän tehtävässä. Arhinmäki arvioi kulttuuri- ja urheiluministerinä kertyneiden kokemusten antavan syvyyttä neuvoston puheenjohtajuuteen. 40 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 L iikuntaneuvosto on asiantuntijaelin, lausuntojen antaja ja keskustelun herättäjä. Arhinmäki toivoo neuvostossa viimeisimmän vuosikymmenen aikana vahvistuneen tiedolla johtamisen ja tutkittuun tietoon perustuvan toiminnan aseman vankistuvan edelleen alkaneella kaudella. – Pohjaa tarjoaa liikuntapoliittinen selonteko ja erityisesti sen taustaksi koottu yhteenveto tutkimustiedosta. Itsekin olen löytänyt siitä asioita, joita en ole

tullut ajatelleeksi. Vaikkapa sen, että miten tärkeää pienille lapsille on liikkuminen yhdessä vanhempien kanssa. Arhinmäki korostaa, että VLN koostuu asiantuntijoista, joiden pitäisi käydä keskusteluja ennen kuin ministeriö tekee päätöksiä. Neuvosto nojautuu kannanmuodostuksessaan jaostojen asiantuntemukseen ja tilattuihin tutkimuksiin. Se antaa suuntaviivoja ja ajatuksia. – Kun pohditaan esimerkiksi liikuntapaikkarakentamisen tulevaisuutta, niin luonnollinen rooli on se, että VLN valmistelee pohjat, ja ministeriö tekee niiden pohjalta päätökset. VLN:n rooliin kuuluu Arhinmäen mukaan liikuntapoliittisen keskustelun käyminen myös julkisuudessa. Sen jäsenistö muodostaa joukon, joka voi ottaa kantaa liikunnan ja urheilun ajankohtaisiin asioihin. Vaikeus­ astetta lisää se, että liikuntapolitiikka näkyy vähän mediassa. Jos mediassa urheilu-uutiset vievät valtaosan tilasta, niin eduskunnassakin on niukalti luontevia paikkoja keskustella liikunnasta. Parlamentaarinen työskentely etenee valtioneuvoston antamien lakiehdotusten tahdissa. Budjettikeskusteluissa kulttuurille ja liikunnalle jää vähän aikaa. Keväällä 2019 hyväksytyn liikuntapoliittisen selonteon merkitys oli Arhinmäen mukaan suuri, koska sitä käsiteltiin eduskunnan täysistunnossa kahdesti. Aika ajoin liikunta- ja urheiluväki vetoaa puoluerajat ylittävään ”liikuntapuolueeseen”, jonka pitäisi tarttua toimeen. Arhinmäki kokee, että niin eduskunnasta kuin lukuisista valtuustoista löytyy liikuntapuolue, mutta yhtä lailla olemassa ovat esimerkiksi kulttuuritai sote-puolueet. Arhinmäkikin lukee itsensä myös kulttuuripuolueeseen kuuluvaksi. – On kansanedustajia, joiden kanssa olen lähestulkoon kaikista asioista eri mieltä, mutta liikuntakysymyksissä saatamme olla samanmielisiä. Silloin kannattaa tehdä yhteistyötä. Mikä liikuttaisi murrosikäistä? Arhinmäki korostaa etenkin lasten ja nuorten liikunnan merkitystä niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Jokaiselle olisi annettava taustasta riippumatta samanlaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa. Kustannukset on yritettävä pitää kurissa ja liikkumisen intoa tuettava etenkin murrosiässä. – Kun olet 13–15-vuotias, niin muutkin asiat alkavat kiinnostaa. Harva kuitenkaan tähtää huipulle. Samassa vaiheessa harjoitusmäärät lisääntyvät. Jos haluaa pysyä mukana, niin on joko kilpaurheilija tai ei urheile ollenkaan. Miten pystyisimme jatkossa huolehtimaan niistä, jotka mielellään harrastaisivat seurassa, mutta eivät niin tavoitteellisesti? Onko meillä tarjota heille mitään? Arhinmäen mukaan on tärkeää, että kunnissa tunnistettaisiin liikuntakulttuurin muutos. Aikoinaan suositut liikuntamuodot eivät välttämättä enää innosta lapsia ja nuoria, mikä näkyy liikuntapaikoilla. Helsingin Eläintarhan skeittiparkissa riittää väkeä eri tavalla kuin perinteikkään urheilukentän puolella. Vastakkainasettelu ja menneiden kaihoilu eivät kuitenkaan auta itse pääasiaa, lasten ja nuorten liikuttamista. – Ei surkutella sitä, että entisiä menestyksekkäitä yksilölajeja ei harrasteta niin paljon kuin ennen. Nähdään, että kiinnostus joukkue- ja palloilulajeihin on osa yhteiskunnallista muutosta. OKM:n toimet eivät yksi riitä koko kansan liikuttamiseen Hallitusohjelmasta Arhinmäki nostaa esiin kaksi asiaa: Islannin mallin toteuttaminen Suomen oloihin sovelluttuna ja jatkuvan liikkumisen ajatuksen. Suomalaisten saaminen liikkeelle oli myös yksi liikuntapoliittisen selonteon ydinajatuksista. VLN:n teettämät liikunnan tuloskortit ovat Arhinmäen mielestä merkittävä askel oikeaan suuntaan. – Niiden valmistelussa käytiin ministeriö ministeriöltä läpi, mitä toimia voidaan tehdä liikkumisen edistämiseksi. Oleellista on nähdä se, että opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntabudjetilla ei ratkaista asiaa, vaan se pitää nähdä laajoissa yhteyksissään. Kansalaistoiminnan tilassa Arhinmäki näkee huolestuttavia piirteitä. Seuratoiminta oli aiemmin yhteisöllisempää. Urheilu- ja liikuntaseurat nähdään yhä enemmän palvelun tuottajina, joilta ostetaan palveluita. Yhteisöllisyys ja talkoot ovat vähentyneet. Arhinmäki myöntää, että kehityssuuntaan vaikuttavat työelämän kiristyneet vaatimukset. Kuitenkin Ruotsissa kiinnittyminen seuroihin on vahvempaa. Lapset liitetään länsinaapurissa Arhinmäen mukaan seurayhteisöön paremmin kuin Suomessa. – Kaikella kansalaistoiminnalla on Suomessa yhteinen ongelma. Aktiivitoimijat ikääntyvät, eikä uusia tule samassa suhteessa mukaan. Huippu-urheilun rooli on Arhinmäen mukaan kahtalainen. Se tuottaa ensinnäkin esikuvia lapsille ja nuorille. Urheilumenestykset luovat myös positiivista isänmaallisuutta ja kansallistunnetta. Pirstaloituvissa yhteiskunnissa on Arhinmäen mukaan vähän asioita, jotka voidaan kokea positiivisesti kaikkia yhdistäviksi. – Vaikka Suomea ei enää tarvitse juosta maailmankartalle, niin urheilulla on edelleen iso merkitys yhdistävänä tekijänä. Veikkaus heiluu, mutta ei kaadu Valtion omistama peliyhtiö Veikkaus on saanut osakseen koko kesän 2019 kovaa ryöpytystä. Sen monopoliasema on kyseenalaistettu ennennäkemättömän tiukasti. Arhinmäki ei usko, että Veikkauksen yksinoikeus on murtumassa. Yhtiö on hänen mielestään kopu­tellut pitemmän aikaa mainonnassaan kepillä jäätä. – Aitoon huoleen on liimautunut mukaan niitä, joilla on omat taloudelliset hyödyt pelissä. Yksinoikeus­ järjestelmän peruste on pelihaittojen vähentäminen, ei se, että se tuottaa noin 1,2 miljardia euroa hyvää yhteiskunnalle. Arhinmäki sanoo huomanneensa urheilupiireissä ajattelua, jonka mukaan urheilu ja liikunta saavat liian pienen osan veikkausvoittovaroista. Lyhyellä tähtäimellä siirtyminen lisenssijärjestelmään voisikin olla huippu-urheilun näkökulmasta hyvä asia. Joka LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 41

tapauksessa se muuttaisi urheilulle suuntautuvien rahavirtojen suuntaa. Tällä hetkellä pääosa varoista menee Arhinmäen mukaan ruohonjuuritasolle – kansan ja eritoten lasten ja nuorten liikuttamiseen. – Jos meillä olisi lisenssijärjestelmä, niin uskommeko me oikeasti, että se vähentäisi räikeää mainontaa ja pelihaittoja ja lisäisi tuottoja yhteiskunnalle. Minun vastaukseni on ”ei”. Sen vuoksi yhteiskunnallisesta näkökulmasta pitää puuttua ongelmiin ja Veikkauksen ylilyönteihin. Tällä perusteella ei voi tulla siihen tulokseen, että tilanne paranisi päästämällä ulkomaalaiset markkinoille. Veikkauksen tulos pienenee joka tapauksessa lähitulevaisuudessa. Menetys edunsaajille on pyrittävä Arhinmäen mukaan paikkaamaan budjettivaroista. Tehtävä ei ole kuitenkaan helppo. Pienentyneiden veikkaustuottojen rahoittaminen budjetista johtaa leikkauksiin toisaalla. Fudiksesta nautiskelija Arhinmäki tiedetään intohimoiseksi jalkapallon seuraajaksi ja harrastajaksi. Fani hän kiistää olevansa. – Fanihan suhtautuu asiaan kritiikittömästi ja fanaattisesti. Olen Suomen maajoukkueen ja joidenkin seurojen kannattaja, aistija ja nauttija. Käyn aina kun mahdollista katsomassa fudismatseja, siinä näkee aina myös muuta yhteiskunnasta. Arhinmäki arvioi käyneensä eri puolilla maailmaa noin 300–400 jalkapallostadionilla tai -kentällä katsomassa otteluita. Viime vuosina hän on keskittynyt määrän sijasta laatuun. Kohteina ovat maailman TOP-50 paikallisottelut ja MM-kisojen pelipaikkoina olleet stadionit. Arhinmäki myöntää, että ilmastoystävällisen matkustamisen yhdistäminen jalkapallomatkailuun ei ole helppoa. – Tämä on selkeästi musta pisteeni. JOUKO KOKKONEN 42 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 Teksti ja kuva: JOUKO KOKKONEN LIIKUNTANEUVOSTON PÄÄSIHTEERI MINTTU KORSBERG: ”Mediaan pääsee helpommin huippu-urheilulla kuin halonhakkuulla” Valtion liikuntaneuvosto vannoo vuosina 2019–2023 kestävän kehityksen, liikkumisen, tiedon ja yhdenvertaisuuden nimiin. Neuvostolla on halua ja valmiutta toimia keskustelunavaajana. Sen viestit ylittävät kuitenkin harvoin uutiskynnyksen. V altion liikuntaneuvoston (VLN) sihteeristö jatkaa vuodet 2019–2023 samalla kokoonpanolla kuin edellisen toimikauden päättyessä. Pääsihteerinä toimii Minttu Korsberg. Suunnittelijoina jatkavat Toni Piispanen ja Saku Rikala. VLN piti ensimmäisen kokouksensa syyskuun lopussa. Se kävi lähetekeskustelun tulevan toimikauden suuntaviivoista. Pääsihteeri Korsbergin mukaan neuvosto nosti valmisteluun kolme teemaa: 1. Liikunnan, urheilun ja fyysisen aktiivisuuden edistämisen poikkihallinnollisuus sekä painoarvo yhteiskunnallisessa päätöksenteossa vahvistuvat. 2. Liikuntaan, urheiluun ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvä valmistelu ja päätöksenteko pohjautuvat luotettavaan tietoon, mikä lisää toiminnan vaikuttavuutta. 3. Liikunta- ja urheilukulttuuri on yhdenvertainen ja tasa-arvoinen. Liikunta- ja urheilukulttuuri edistää kestävää kehitystä ja vähentää eriarvoisuutta Lisäksi neuvosto korostaa uutena ulottuvuutena kestävää kehitystä. Liikuntakulttuurissa ei voida Korsbergin mukaan enää ajatella, että se jättäytyisi ilmastonmuutoksesta käytävän keskustelun ulkopuolelle. Liikkumisen edistämiseen kestävä kehitys voi hänen mielestään tuoda myös uutta pontta aktiivisten liikkumistapojen kautta. Liikuntaneuvoston jaostot heijastelevat uusia linjauksia. Neuvostossa tulevat toimimaan tutkimus-, ennakointi- ja arviointijaosto, olosuhdejaosto ja yh-

denvertaisuuden, tasa-arvon ja kestävän kehityksen jaosto. Olosuhdejaosto palaa neuvoston toimijaksi. Sen yhtenä tehtävänä on Liikuntapaikkarakentamisen suunta -asiakirjan päivittäminen, mutta myös liikkumisolosuhteiden laajempi tarkastelu. Viime kauden suurimmaksi saavutukseksi Korsberg näkee ministeriöiden tuloskorttityön. Se loi ennen kaikkea tilannekuvan tämänhetkisestä tilanteesta. Kortit kertovat, missä hallinnonaloilla mennään liikkumisessa ja sen edistämisessä. Valmisteluprosessi lisäsi Korsbergin mukaan liikkumisen ymmärrystä eri hallinnonaloilla. Se toi samaan pöytään ihmisiä, jotka eivät välttämättä muuten tapaa toisiaan. Korsberg toivoo, että tulevalla kaudelle liikkumisen edistämisessä päästään kohti todellista poikkihallinnollisuutta, jossa on käytettävissä voimavaroja ja strategia. Helsingin kaupungin liikkumisohjelma on tässä mielessä hyvä esimerkki. Siihen on sitouduttu pormestaritasolla ja se on mukana kaupungin strategiassa läpileikkaavasti. Tällöin hallinnonalojen on otettava se tosissaan. VLN aikoo kiinnittää enemmän huomiota arviointiensa jatkoseurantaan. Arviointien jälkeen on Korsbergin mukaan hyvä katsoa, mitä johtopäätöksille ja suosituksille tapahtuu. Arvioinnit ovat toistaiseksi keskittyneet opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan toimien arviointiin. Tulevalla kaudella VLN pyrkii avaamaan pelin laajempiin valtiohallinnon liikkumista koskevien toimien arviointeihin. Liikuntaneuvoston oman työn vaikuttavuudesta on myös suunnitteilla arviointi. Poliittiset voimasuhteet vaikuttavat jonkin verran VLN:n toimintaan. Maan hallituksen kokoonpano on tyystin toisenlainen kuin edellisellä toimikaudella. Neuvostoa johtaa hallituspuolueen edustaja, tällä kaudella vasemmistoliittolainen Paavo Arhinmäki. Korsberg asettelee sanansa varovasti arvioidessaan poliittisten kantojen vaikutusta. – Liikuntaan liittyvät tekijät eivät valtavasti erota eri puolueisiin kuuluvia ihmisiä. Pieniä painotuseroja voi havaita. Liikuntaneuvostoon kohdistuu odotuksia liikuntapoliittisen keskustelun herättäjänä. Korsberg pohtii, keskusteleeko liikuntaneuvosto pääosin niiden kanssa, jotka tietävät liikunnasta ja liikkumisesta paljon. Neuvosto haluaisi puhua enemmän niin valtion kuin kuntien eri alojen toimijoiden kanssa. Asiaa ei helpota se, että neuvoston rooli ei ole kovin selkeä. Sitä ei välttämättä mielletä OKM:n liikunnan vastuualueesta erilliseksi toimijaksi. Korsberg haluaa painottaa keskustelunavauksissa fyysistä kokonais­ aktiivisuutta, sillä pelkkä liikunnan harrastamisen edistäminen ei ratkaise Suomen kansanterveydellisiä haasteita. Aiheella ei ole kuitenkaan helppo saada näkyvyyttä. – Mediaan pääsee paremmin huippu-urheilulla kuin työmatkapyöräilyllä tai halonhakkuulla. JOUKO KOKKONEN LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 43

P O LT TO P I ST E E S S Ä Teksti: JARI KANERVA 44 SOSTEn resepti Veikkaukselle R ahapelipelaamisen yksinoikeuksista Suomessa vastaava Veikkaus on joutunut kielteiseen valoon, mikä on pakottanut veikkausvoittovarojen saajia pohtimaan asemaansa. Ensimmäisenä rahapelien sääntelyn tulevaisuudesta käytyyn keskusteluun ehti perusteellisemmin ottaa kantaa SOSTE – Suomen sosiaali ja terveys ry, joka julkaisi rahapelipoliittisen ohjelmansa syyskuun lopussa. Tavoitteena on tuoda esiin nykyjärjestelmän ongelmia, haasteita ja ratkaisumalleja. Nykyisen yksinoikeusjärjestelmän perusteluista keskeisiä ovat rahapelihaittojen tehokas ehkäisy, harmaan talouden ja rikollisuuden estäminen sekä muita järjestelmiä parempi kuluttajasuoja. Jos pelaamisesta yli puolet siirtyy tällä hetkellä säätelemättömän pelitarjonnan piiriin, niin enää ei voida puhua yksinoikeusjärjestelmästä. Toisaalta jos monopoli ei pyri tai kykene torjumaan pelaamisesta koituvia haittoja paremmin kuin monilupainen käytäntö, niin se menettää oikeutuksensa. Yksinoikeutta nauttiva Veikkaus Oy ei tue suoraan järjestötoimintaa, eikä ohjaa sitä. Yhtiö tulouttaa tuottonsa kolmelle ministeriölle: opetus- ja kulttuuriministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle ja maa- ja metsätalousministeriölle. SOTE-järjestöjen mukaan pelituottojen käyttäminen hyvään tarkoitukseen on suotuisa sivuseuraus – ei yksinoikeusjärjestelmän peruste. SOSTEn raportin kärki suuntautuu ongelmapelaamisen haittojen ehkäisyyn. Terveyden ja hyvinvointilaitos (THL) tutkii neljän vuoden välein suomalaisten rahapelaamista väestötasolla. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan 3,3 prosentilla vastaajista on rahapeliongelma. Lisäksi riskipelaajia lasketaan olevan yli puoli miljoonaa. Haitat voivat olla sosiaalisia, terveydellisiä tai taloudellisia. Runsas tupakointi ja päihteiden käyttö ovat kytköksissä ongelmapelaamiseen. Elämänhallinnan vaikeuksiin liittyy usein myös kulutusluottojen käyttö. Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat nostaneet pelihaittateeman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Järjestöt tarjoavat monenlaista apua peliongelmiin ja niistä aiheutuneisiin muihin haittoihin. SOSTEn raportti tuo esiin kolme keinoa, joilla pelihaittoja voisi torjua parhaiten. Ensimmäinen on vuoden 2022 voimaan tuleva pelaajan pakollinen tunnistautuminen peliautomaatilla. Verkkopelaamisessa tunnistautuminen on jo käytössä. Tunnistautuneita pelaajia on noin kaksi miljoonaa, joista alle 30 000:lla on joko vuoden kestävä tai määräaikainen pelinesto päällä. Toinen tapa vähentää pelihaittoja on rahapeliautomaattien sijoittelu, joka on sidoksissa tuottotavoitteisiin suhteessa koneiden määrään. Nyt käytössä on 18 500 konetta. Tavoitteena on poistaa käytöstä 3 000 peliautomaattia. Järein torjuntakeino ulkomaisia peliyhtiöitä vastaan on estää pääsy arpajaislain vastaisille pelisivustoille LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 teknisin keinoin. Toinen vaihtoehto on estää maksuliikenne samaisille sivuille. SOSTE ehdottaa kansallisen rahapoliittisen ohjelman laatimista. Ohjelma asettaisi selkeät tavoitteet toimenpiteille pelihaittojen vähentämiseen, ehkäisyyn, tarjontaan ja valvontaan. Tavoitteena on säilyttää yksioikeusjärjestelmä ja ­uudistaa eri ministeriöiden avustusjärjestelmät. Pelituottojen todennäköinen pienentyminen voitaisiin korvata arpajaisveroa laskemalla. Veikkauksen tulisi parantaa toimintansa vastuullisuutta. Yhtiön johdon palkitsemisen olisi tuettava rahapelihaittoja vähentämistä. Toisena suurena kokonaisuutena on pelihaittojen ehkäisy ja peliongelmaisten hoito tutkimus- ja kehittämistyön kautta. SOSTE on ottanut ensiaskeleet rahapelien pelisääntömaratonilla. Kulttuuri-, nuoriso-, urheilu-, tiedejärjestöt ovat olleet asiasta hyvinkin vaitonaisia. Ainoat ulostulot ovat koskeneet tulevaisuuden rahoituspohjaa. Urheilu on erottamaton osa vedonlyöntiä. Hyvällä syyllä voikin kysyä: missä on liikunnan ja urheilun rahapeliohjelma? Onko urheiluliikkeellä halua ja tahtoa puolustaa Veikkauksen monopoliasemaa, joka on paras järjestelmä pelihaittojen hallitsemiseksi, markkinoinnin kohtuullisena pitämiselle ja välillisesti vapaan kansalaistoiminnan tukemiseksi? On totta, että monia joukkuelajien huippuseuroja kuumottaa Ruotsin kaltainen sponsorointimarkkinoiden avautumien. Jalkapallon pääsarjan vanha sponsori, Svenska Spel eli Ruotsin kansallinen peliyhtiö, ehti olla ruotsalaisen huippujalkapallon päätukija 85 vuotta, kunnes se potkaistiin tylysti sivuun uuden peliyhtiön tieltä. Ruotsin jalkapallon kahden ylimmän sarjatason, Allsvenskanin ja Superettanin, allekirjoittama vuonna 2020 alkava 12-vuotinen ja 170 miljoonan euron arvoinen sopimus takaa ruotsalaiselle huippujalkapallolle vuosittain vähintään 14 miljoonaa euroa. On luonnollista, että mediakin haluaa osansa kakusta. Mutta katsooko kukaan liikunnan ja urheilun latvasta kokonaisuutta? SOTE-kentältä katseet kohdistuvat Olympiakomiteaan, joka edustaa liikunta ja urheiluväkeä keskusjärjestönä. Onko osoite oikea? Suomen urheilun eettinen keskus (SUEK) vastaa dopingin, urheiluvilpin ja sopupelaamisen torjumisesta. Pitäisikö pelihaittojen ehkäisyä koordinoiva rooli lisätä SUEK:n osaamis­ alueeseen? Liikunta ja urheilu hoitaisivat tällöin aidosti ja uskottavasti oman osansa pelaamisen vastuullisessa sääntelyssä. JARI KANERVA, FT pääsihteeri Liikuntatieteellinen Seura jari.kanerva@lts.fi LÄHTEET SOSTE:n rahapelipoliittinen ohjelma, julkistettu 25.9.2019 SOSTE:n toiminnanjohtajaverkoston kokous 24.9.2019

L I I K U N TA L Ä Ä K E T I E T E E N PÄ I VÄT 2 0 1 9 Teksti: MINNA STÅHL Lasten ja nuorten TULE-ongelmat: Kuva: ANTERO AALTONEN Lupaavan taitoluistelijan kipu- ja vammakierre – ja sen oikeneminen Tuki- ja liikuntaelimistön synnynnäiset rakennepoikkeamat ja toiminnan häiriöt voivat altistaa urheiluvammoille. Innokkaan ja lupaavan taitoluistelijan­ ura katkesi toistuviin rasitus­ vammoihin. Oikean diagnoosin ja kokonaisvaltaisen kuntoutuksen ansiosta hän pääsi onneksi palaamaan muun liikunnan pariin. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 45

L I I K U N TA L Ä Ä K E T I E T E E N PÄ I VÄT 2 0 1 9 V astasyntyneellä havaittiin normaalia leveäm­ mät jalkaterät. Lasten ortopedi totesi tämän johtuvan jalan etuosan synnynnäisestä rakennepoikkeamasta nimeltä metatarsus adductus. Tämä on jalkaterän yleisin (1–2 tapausta/1000) synnynnäinen rakennepoikkeama (Dietz ym.1994). Ulkoisesti tällainen jalka muistuttaa muodoltaan banaania. Vastasyntyneen jalkaterät olivat kuitenkin joustavat, joten tarvetta kipsaus- tai leik­ kaushoidolle ei ollut, vaan jalkojen rakenteen oletetaan normalisoituvan pikkuhiljaa kasvun myötä. Lapsi kehittyi normaalisti ja aloitti taitoluisteluharrastuksen neljävuotiaana ollen alusta asti selvästi lahjakas. Jo ala-asteikäisenä hän kuului oman ikäluokkansa kärkikaartiin. Jäätreenejä oli seitsemän tuntia ja oheisharjoittelua kuusi tuntia viikossa. Oheisharjoitteluun sisältyi mm. balettia, tanssia, juoksua ja lihaskuntoharjoittelua. Hoito vaati jatkuvan isovarpaan tyven kevennyksen kuormituksessa. Tämä saavutettiin yksilöllisesti teetetyillä tukipohjallisilla. Lapsi tarvitsi pohjalliset sekä luistimiin että kaikkiin liikuntajalkineisiin. Esimurrosiän kasvuspurtti, paljon treeniä – ja toistuvia rasitusvammoja Lapsi ehti harjoitella täysipainoisesti vain kuukauden seesamluun rasitusmurtuman parannuttua, kun alaselkä alkoi kipuilla ensin harjoitusten jälkeen ja myöhemmin myös harjoituksissa. Lannerangan ja lantion magneettitutkimus paljasti syyksi ristiluun rasitusmurtuman esiasteen, joka näkyi magneettitutkimuksessa hohkaluun turvotuksena. Nuoren urheilijan ylirasitusvamma ristiluussa on huomattavasti harvinaisempi kuin lannerangassa (Kaneko ym. 2017). Lannerangan rasitusmurtuma eli spondylolyysi sijaitsee 95-prosenttisesti viidennessä nikamassa ja on jopa 60-prosentEnsimmäiset vaivat kahdeksanvuotiaana tisesti nopeassa kasvuvaiheessa olevien urheilijoiden selkäkivun syynä (Nitta ym. 2016). Lapsen ensimmäiset tuki- ja liikuntaelinongelmat ilme­­ Lannenikaman ylirasitustilaa tulisikin osata epäillä nivät kahdeksanvuotiaana toistuvina nilkkojen nyr­ ja etsiä herkästi etenkin runsaasti taaksetaivutusta, jähdyksinä. Jo syntymässä todettu jalkaterien raken- iskutusta tai toispuolista vartalon kiertoliikettä vaatinepoikkeama altisti todennäköisesti toistuville nilkan vien lajien harrastajilta. Epäilyn herätessä rasitus tulee vääntövammoille. Jalkaterän muodon vuoksi paino keskeyttää välittömästi ja ohjata urheilija magneettitutohjautui kuormituksessa liiaksi jalkaterän ulko­syrjälle, kimukseen diagnoosin varmentamiseksi. Rasituksen mikä altisti nilkan vääntymiselle sisäänpäin normaa- välttäminen ei saa olla ainoa hoitokeino, vaan asiaan lia helpommin etenkin yhden jalan ponnistuksissa perehtyneen fysiatrian erikoislääkärin tai fysioteratai alastuloissa. Akuutit tapaturmat hoidettiin lepo­ peutin tulee kartoittaa myös siihen mahdollisesti vai-­periaatteen mukaisesti. Liikuntaan paluu tapaturman kuttavat yksilölliset altistukset, kuten heikko selän liijälkeen tapahtui varsin nopeasti nilkkaa tukevan si- kehallinta tai nikamien liikehäiriöt. (Leone ym. 2011) doksen turvin. Oheisharjoittelussa pyrittiin kiinnittäTämän luistelijan ristiluun rasitusmurtuman synmään huomioita nilkkoja vahvistaviin harjoitteisiin. tyyn oli todennäköisesti vaikuttanut se, että hänen Kymmenvuotiaana luistelijan toisen ukkovarpaan rangassaan havaittiin nikamien liikehäiriö: lannerantyvi kipeytyi harjoituksissa niin, ettei sille enää kär- ka ei taipunut normaalisti tasaisesti joka nikamasta sinyt astua. Jalkaterän magneettitutkimuksessa syyksi selkää taivuteltaessa, vaan saranamaisesti alimmasta paljastui isovarpaan tyvinivelen alla sijaitsevan pienen nikamavälistä ylälannerangan pysyessä jäykkänä. seesamluun (jänneluu) rasitusmurtuma, jota esiintyy Tällöin ristiluuhun kohdistuu liikaa painetta etenkin tyypillisesti nuorilla urheilijoilla toistuvien voimakkai- selän taaksetaivutusta vaativissa liikkeissä ja taitoluisden ponnistusten seurauksena. Paraneminen kestää telun hyppyjen alastulossa. Hoitona oli kuuden viikon 5–6 kuukautta (Stein ym. 2019), mikä on erittäin pitkä täydellinen rasitustauko, lannerangan tasaisen liikkuaika esimurrosikäiselle urheilijalle. vuuden palauttaminen fysioterapiassa ja asteittainen Vamma vaatii ohjattua kuntoutusta. Alaraajoihin pe- rasituksen palauttaminen seuraavan parin kuukauden rehtynyt fysioterapeutti tutki luistelijan jalat tuolloin aikana. tarkemmin ja havaitsi uuden jalkaterän rakennepoikPian täysipainoisen harjoittelun aloittamisen jälkeen keaman. Ilmi tuli plantaarifleksoitunut ensimmäinen ongelmaksi muodostui uusi kipuvaiva. Kipu molemsäde: ensimmäisen jalkapöydänluun pää sijaitsee missa polvissa esti ponnistusta vaativat suoritukset. plantaarisemmin eli sivusta tarkasteltuna alempana Lääkäri totesi kasvuspurtin olevan käynnissä. Kipu kuin neljän muun jalkateränluun päät päkiän alueella. paikantui varsin tarkkarajaisesti polvilumpiojänteen Rakennepoikkeaman seurauksena luistelijan ukkovar- kiinnitysalueelle sääriluun kyhmyyn, jossa todettiin paan tyvi osui jalkaa kuormittaessa aina alustaan ennen myös lievää turvotusta. Jaloissa, etenkin etureisissä, muuta päkiää ja altisti seesamluun ylikuormitukselle. todettiin myös huomattavat lihaskireydet säännöllises- ”Rasituksen välttäminen ei saa olla ainoa hoitokeino. Fysiatrian erikoislääkärin tai fysioterapeutin tulee kartoittaa myös siihen mahdollisesti vaikuttavat yksilölliset altistukset.” 46 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

L I I K U N TA L Ä Ä K E T I E T E E N PÄ I VÄT 2 0 1 9 Kuntoutumisessa ratkaisevinta oli vikojen ja puutteiden etsimisen sijaan keskittyminen kokonaisvaltaisen eheytymisen tukemiseen. tä venyttelystä huolimatta. Oireet ja löydökset sopivat Osgood-Schlatterin tautii. Kyseessä on Severin taudin kanssa yleisin kasvuikäisten apofysiitti eli jäänneluuliitoksessa sijaitsevan kasvutumakkeen ärsytystila. Murrosiässä jänne-luuliitoksiin kohdistuu ylimääräistä vetoa, koska luut kasvavat lihas-jänneyksiköitä nopeammin, mikä aiheuttaa myös lihaskireyksiä. Fysioterapeutti totesi, että tilanteen syntyä oli todennäköisesti edesauttanut ponnistustekninen ongelma: kyykistyessä polvi linjautui liian eteen, jolloin reiden ojentajalle ja polviluompiojänteelle kohdistui liikaarasitusta reiden takaosan lihasten jäädessä täysin passiivisiksi. Kuntoutussuunnitelma sisälsi harjoittelun keventämisen, uuden ponnistustekniikan opettelua sekä lihaskireyksien hoitoa. Tilanne ei silti edistynyt enää suotuisaan suuntaan. Murrosiässä selkäkipua ja lannerangan välilevyn rappeumamuutoksia Polvikipujen edelleen vaivatessa myös alaselkä kipeytyi uudelleen ilman voimakasta rasitusta. Selkäkipu paheni niin, että tavallinen kävely ja pidempään istuminenkin koulussa kävi mahdottomaksi. Lannerangan magneettikuvassa ilmeni välilevyn kuivumaa ja pullistumaa. Nämä havaitut lannerangan välilevyjen rappeumamuutokset ovat melko tavallisia jo murrosikäisillä. Joka toisella 21-vuotiaista suomalaisista on vähintään yhdessä lannerangan välilevyssä kuivuma ja joka neljännellä välilevyn pullistuma (Takatalo ym. 2009). Välilevyn rappeumamuutokset ja pullistumat eivät kuitenkaan välttämättä selitä selkäkipua, sillä niitä tava­taan myös täysin oireettomilla (Takatalo ym. 2011). Nuoren selkäkipua yritettiin lievittää tukiliivillä ja tavanomaisilla kipulääkkeillä tuloksetta. Myöskään häntä pitkään hoitanut fysioterapeutti ei löytänyt oireilulle enää mitään biomekaanista selitystä. Toistuvien kipujen myötä pian 13-vuotiaalle nuorelle oli kehittynyt huomattava liikkumisen pelko, minkä johdosta aiemmin hyvin aktiivinen elämäntyyli muuttui passiiviseksi. Hänelle laadittiin lähete yliopistosairaalan lasten ja nuorten kipupoliklinikalle moniammatilliseen arvioon. Säätelyjärjestelmän toimintahäiriö laaja-alaisen kivun syynä Lasten ja nuorten kipupoliklinikalla todettiin, että innok­kaan ja täydellisyyteen helposti pyrkivän lupaavan taitoluistelijan urheilu-ura oli katkennut jo lähes vuosi aiemmin toistuvien rasitusvammojen ja kipujen vuoksi. Tämä huolestutti koko perhettä, joka oli vastikään muuttanut uudelle paikkakunnalle lähemmäksi harjoittelupaikkoja mahdollistaakseen nuoren taitoluistelu-uran etenemisen. Luisteluharrastuksen kuihtumisen takia myös kaverisuhteet katkesivat, eikä­ uudelta paikkakunnalta ollut vielä löytynyt uusia. Elämä oli kapeutunut kodin piiriin, sillä laaja-alaisiksi levinneet kivut estivät usein kouluunlähdön. Uni ei tullut iltaisin ja mieliala oli matalalla. Äiti oli siirtynyt nuoren heikentyneen tilanteen vuoksi osa-aikatyöhön. Nuoren oli tutkimuksissa selvästi vaikea kuvailla sanoin tai numeroin kipuaan. Kipu oli laaja-alaista ja liikkuminen hyvin varovaista. Tuki- ja liikuntaelimistön tarkemmassa tutkimuksessa ei havaittu mitään varsinaisesti poikkeavaa, mutta iholla oli laaja-alaista kosketusherkkyyttä. Toistuvien rasitusmurtumien vuoksi etsittiin lisätutkimuksilla vielä erilaisia luustoa heikentäviä sairauksia, joita ei kuitenkaan löytynyt. Nuori perheineen tapasi myös kipupsykologin. Tutkimusten jälkeen todettiin, että nuoren laaja-alainen kipu ei enää johtunut aiempien kiputilojen tapaan kudosvaurioista. Vika oli kivun säätelyjärjestelmässä; hermosto oli herkistynyt tulkitsemaan kivuttomatkin viestit kipuna. Hermoston herkistymiseen mahdollisesti myötävaikuttaneita tekijöitä olivat toistuvat kivuliaat rasitusvammat, liikkumisen pelko, unettomuus, negatiiviset tunnetilat, liittyen mm. luistelu-unelmien Milloin TULE-kipu vaatii jatkotutkimuksia? Tuki- ja liikuntaelimistön (TULE) kivut ovat yleisiä jo ala-asteikäisillä lapsilla. Joka kolmas 3–5-luokkalainen raportoi viikoittaisista kivuista (Mikkelsson ym. 1997), joista niskakipu on yleisin ja seurannassa myös pysyvin kipu (Ståhl ym. 2008). Väestötutkimuksissa raportoitujen kipuoireiden taustalta ei löydy useimmiten mitään vakavaa tai spesifistä sairautta, ja usein oireet väistyvät itsestään. Erikoislääkärin arvio ja jatkotutkimukset ovat tarpeen, mikäli TULE-kipu pahenee jatkuvasti, heikentää lapsen toimintakykyä, häiritsee nukkumista tai siihen liittyy nivelturvotusta, kuumetta, laihtumista tai ihottumaa. Epäspesifisten kipuoireiden ennaltaehkäisyksi ja hoidoksi ehdotetaan usein liikunnan lisäämistä. Niskakivun osalta tutkimusnäyttö ei tue tätä ajattelua lainkaan, alaselkäkivunkin osalta tutkimusnäyttö on ristiriitainen (Sitthipornvorakul ym. 2011). Lasten liikunnan harrastaminen on nykyisin polarisoitunutta ja tämä näkyy myös TULE-lääkärin vastaanotolla. Tässä artikkelissa syvennytään tapausesimerkin avulla tarkastelemaan runsaasti liikuntaa harrastavien kasvuikäisten tavallisimpia TULE-oireiden syitä ja sitä, miten yksi ongelma voi johtaa seuraavaan. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 47

L I I K U N TA L Ä Ä K E T I E T E E N PÄ I VÄT 2 0 1 9 kariutumiseen ja kaverisuhteiden menetykseen, sekä tunnetilojen sanottamisen vaikeus. Vanhempien näkökulmasta vammakierre oli vienyt herkän esimurrosikäisen itseluottamuksen. Kuntoutumisen kannalta keskeisintä tällaisessa tilanteessa on ymmärtää, että kipu ei enää ole varoittavaa, vaan ainoastaan kiusallista. Kehoa uskaltaa ja pitääkin käyttää normaalisti kivusta huolimatta, jotta menetetty toimintakyky saadaan palautettua. Unettomuuteen ja kroonistuneeseen kipuun aloitettiin lääkehoito, jonka ansiosta nuori alkoi nukkua paremmin. Liikkumisen pelko alkoi hälventyä oikean informaationa ja kivuttoman liikkumisen mahdollistaneen allasterapian myötä. Kivun ja tunteiden sanottamista harjoiteltiin psykofyysisen fysioterapian keinoin. Nuori kävi säännöllisesti myös keskustelemassa koulukuraattorin kanssa. Hyvä, paha liikunta Moniammatillinen hoito ja kuntoutus tuottivat pikkuhiljaa myönteisiä kokemuksia. Nuori pystyi osallistumaan kevennetysti liikuntatunneille. Hän pääsi lopulta pääsykokeiden kautta aloittamaan yläasteen liikuntaluokalla, jolta löytyi myös uusia kavereita. Laajaalainen kipu väistyi, mutta polvikivut estivät edelleen hyppäämisen ja pidempään juoksemisen. Polvissa havaittiin liikehäiriö, joka ilmeni sääriluun kiertymisenä sisäkiertoon normaalin ulkokierron sijaan polvea ojennettaessa. Tämä aiheutti polven rakenteiden ylikuormittumisen ja kudosärsytyksestä johtuvan kivun. Polven liikerata saatiin normalisoitua tutun fysioterapeutin tekemällä polven kertaluonteisella manipulaatiohoidolla. Tilanne pysyi hyvänä tämän jälkeen nuoren tekemillä omatoimisilla harjoituksilla. Nelivuotinen sairastamisen putki oli saatu vihdoin poikki ja nuori kykeni vihdoin elämään normaalia elämää. Taitoluistelua nuori katsoo nykyään enää televisiosta. Liikunnalla tiedetään yleisesti edistävän terveyttä, mutta jokainen tunti organisoidun liikunnan parissa näyttäisi tuoreen tutkimuksen mukaan lisäävän nuorten sekä traumaattisten että ei-traumaattisten TULEkipujen riskiä (+3 % / 1 tunti organisoitua liikuntaa) niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä (Kamada ym. 2019). Vammojen ja kipujen kehittymiseen ei vaikuta yksistään harjoittelumäärä. Niihin ovat yhteydessä myös harjoittelun laatu, tekninen suorittaminen, harjoitteluolosuhteet ja -alustat, yksilölliset rakenteelliset ja toiminnalliset kehon biomekaniikkaan vaikuttavat seikat ja ravitsemus. Myös lapsen ja nuoren elämän kokonaiskuormitus – urheilu, kouluvaatimukset ja psykososiaaliset tekijät – vaikuttaa. Urheilu-uran mahdollisesti katkaisevien vammojen ja kipujen ehkäisyssä tarvitaan monenlaista osaamista. Valmennusryhmässä olisi hyvä olla viimeistään kasvuspurtin alkaessa myös TULE-ongelmiin (etenkin alaraajat ja selkä) perehtynyt fysioterapeutti. MINNA STÅHL, LT fysiatrian erikoislääkäri Helsingin yliopisto TAYS lasten ja nuorten kipupoliklinikka Terveystalo Tampere Prima Artikkeli perustuu todelliseen tapaukseen, jota on hieman muokattu. Nuori ja hänen vanhempansa ovat lukeneet artikkelin käsikirjoituksen. Teksti on julkaistu heidän luvallaan. LÄHTEET Dietz F: Intoeing - fact, fiction and opinion. 1994. Am Fam Physi- Sitthipornvorakul E, Janwantanakul P., Purepong N., Pensri P, cian 50, 1249–1259. van der Beek A J. 2011. The association between physical activity Kamada M, Abe T, Kitayuguchi J, Imamura F, Lee IM, Kadowaki and neck and low back pain: a systematic review. European Spine M, Sawada SS, Miyachi M, Matsui Y, Uchio Y. 2019. Dose-respon- Journal 20(5), 677–689. se relationship between sports activity and musculoskeletal pain in Stein CJ, Sugimoto D, Slick NR, Lanois CJ, Dahlberg BW, adolescents. Pain 157(6), 1339–45. Zwicker RL, Micheli LJ. 2019. Hallux sesamoid fractures in young Kaneko H, Murakami M, Nishizawa K. 2017. Prevalence and athletes. The Physician and Sportsmedicine 5, 1–7. clinical features of sports-related lumbosacral stress injuries in Ståhl M, Kautiainen H, El-Metwally A, Häkkinen A, Ylinen J, Sal- the young. Archives of Orthopaedic and Trauma Surgery 137(5), minen JJ, Mikkelsson M. 2008. Non-specific neck pain in school- 685–691. children: prognosis and risk factors for occurrence and persistence. Leone A, Cianfoni A, Cerase A, Magarelli N, Bonomo L. 2011. A 4-year follow-up study. Pain 137(2), 316–22 Lumbar spondylolysis: a review. Skeletal Radiology 40(6), 683–700. Takatalo J, Karppinen J, Niinimäki J, Taimela S, Näyhä S, Järve- Mikkelsson M, Salminen JJ, Kautiainen H. 1997. Non-specific lin MR, Kyllönen E, Tervonen O. 2009. Prevalence of degenerative musculoskeletal pain in preadolescents. Prevalence and 1-year imaging findings in lumbar magnetic resonance imaging among persistence. Pain 73(1), 29–35. young adults. Spine 34(16), 1716–21. Nitta A, Sakai T, Goda Y, Takata Y, Higashino K, Sakamaki T, Sai- Takatalo J, Karppinen J, Niinimäki J, Taimela S, Näyhä S, Muta- ryo K. 2016. Prevalence of Symptomatic Lumbar Spondylolysis in nen P, Sequeiros RB, Kyllönen E, Tervonen O. 2011. Does lumbar Pediatric Patients. Orthopedics 39(3), e434–7. disc degeneration on magnetic resonance imaging associate with low back symptom severity in young Finnish adults? Spine 36(25), 2180–9. 48 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

L I I K U N TA L Ä Ä K E T I E T E E N PÄ I VÄT 2 0 1 9 Teksti: ESA-PEKKA TAKALA Onko ergonomian parantaminen avain työikäisten tule-ongelmiin? Ergonomia on yleiskielessä laajalti käytetty käsite. Usein siihen yhdistetään työasentoihin ja -liikkeisiin liittyvät liikuntaelinten vaivojen helpottaminen. Ergonomia on moniammatillista työn muokkausta, jonka tavoitteena on optimoida koko työjärjestelmää huomioiden ihmisen ominaisuudet ja rajoitteet. Ergonomiassa tulisi tarkastella työtä kokonaisuutena. Yksittäiset ergonomiset muutokset saattavat muutoin jäädä vaikutuksiltaan vähäisiksi. L iikuntaelinten sairauksiin liittyvät diagnoosit ovat vuosien ajan olleet yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden peruste mielenterveyden diagnoosien ohella. Liikuntaelinten oireet ovat usein syynä myös lyhyempiin sairauspoissaoloihin. Vaivat alkavat usein vähitellen lisääntyvänä epämukavuutena ja kipuna, joka pahenee biomekaanisen kuormituksen jatkuessa. Suurin osa näistä oireista helpottuu levolla. Jos kuormitus on liian suurta tai jatkuu liian pitkään, oireet voivat pitkittyä ja seurauksena voi olla sairaus. Epidemiologisissa tutkimuksissa on työhön liittyvinä liikuntaelinten vaivojen ja sairauksien vaaratekijöinä tunnistettu suurta lihasvoimaa vaativat ponnistukset Kuva: ANTERO AALTONEN LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 49

L I I K U N TA L Ä Ä K E T I E T E E N PÄ I VÄT 2 0 1 9 (erityisesti raskaiden taakkojen käsittely sekä käsien puristus), hankalat työasennot, toistotyö, kehon osia painavat terävät reunat ja tärinä. Kuormitus keskeistä vaivojen synnyssä ja vähentämisessä Joudumme lihastyöllä vastustamaan erilaisia elimistön ulkopuolelta kohdistuvia voimia säilyttääksemme asentomme, liikkuaksemme tai suorittaaksemme erilaisia tehtäviä. Biomekaaniset voimat näyttävätkin olevan keskeisiä useimpien vaivojen synnyssä. Näennäisesti saman suuruinen ulkoinen voima aiheuttaa yksilöllisistä tekijöistä johtuen kehon sisällä erisuuruisia kudoksiin kohdistuvia voimia. (Kuva 1) Kudoksiin vaikuttavat voimat saavat aikaan fysio­ logisten kuormitusvasteiden ketjun. Esimerkiksi raskaassa työsuorituksessa lihassolujen energiavarastot aluksi vähenevät ja aineenvaihdunnan haitalliset kuona-aineet alkavat kertyä lihaksiin. Kuona-aineet voivat aiheuttaa soluissa ja kudoksissa rakenteellisen vaurion, jota elimistö pyrkii korjaamaan tulehdusreaktion avulla. Jos kuormitus jatkuu suurena, lisääntyvät tulehdukseen liittyvät turvotus, kipu ja toiminnan heikkeneminen, jotka tunnistetaan sairauksien oireina. Kudosten kestokyvyn ylittävät voimat voivat aiheut­ taa myös välittömiä vaurioita, joita elimistö pyrkii korjaamaan. Voimien suuruus, kesto ja toistuvuus vaikuttavat siihen, miten erilaiset fysiologiset reaktiot kehittyvät. Kudosta suoraan vaurioittavan voiman lisäksi tulehdusreaktio voi syntyä myös liian pitkään kestävän kevyen kuormituksen seurauksena. Väsymyksen myötä elimistö ei työvuoron lopulla enää kestä ulkoisia voimia samalla tavoin kuin levänneenä. Sopivasti annosteltu kuormitus taas stimuloi levon aikana elimistöä vahvistumaan, mihin pyritään kuntoutuksessa tai urheiluvalmennuksessa. Elimistö sopeutuu myös liian vähäiseen kuormitukseen kudosten heikkenemisellä. Siten aiemmin siedetyt voimat voivat muuttua haitallisiksi pitkään jatkuneen vähäisen aktiivisuuden seurauksena. Kudokset voivat silloin suoraan vaurioitua äkillisiin kuormitushuippuihin liittyvistä voimista, jotka aiemmin olivat kestokyvyn rajoissa. Heikkenemistä tapahtuu myös iän myötä sekä erilaisten sairauksien yhteydessä. Ajan myötä ilmaantuvat kudosten rappioitumisen muutokset myös heikentävät niiden kestävyyttä (esim. artroosi). Mitä on ergonomia? (Muokattu Armstrong ym. 1993, ks. Takala & Lehtelä 2015.) KUVIO 1. Kuormituksen vaikutukset liikuntaelimiin. KUVIO 2. Työn ja ihmisen vuorovaikutus 50 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 Ergonomian (Human factors engineering) tavoitteena on muokata työtä siten, että ihminen pystyy työssä parhaimpaansa, säilyttää terveytensä ja samalla työn tuottavuus jopa paranee. Ihmisen ja työn kytkös on monimutkainen järjestelmä, jonka osien välillä saattaa olla ristiriitaisuuksia ja jota pyritään optimoimaan ergo­nomian avulla. Ergonomian toteutus edellyttää monitieteistä ymmärrystä paitsi ihmisestä (terveystieteet, käyttäytymistieteet) myös työstä (insinööritieteet, johtaminen). Oleellista hyvin toimiville ratkaisuille on työn tunteminen ja ymmärtäminen. (Launis & Lehtelä 2011, Takala & Lehtelä 2015) Ihmisen ja työn välistä vuorovaikutusta voidaan hahmottaa seuraavasti (ks. kuvio 2): 1) Saamme työstä tietoa aistiemme välityksellä. Parhaimmillaan työn tekemiseen tarvittavat signaalit ovat selkeitä ja helppo havaita. 2) Ympäristö voi kuitenkin vaikeuttaa sinänsä selkeiden signaalien havaitsemista (esim. huono valaistus, melu). Myös ihmisen aistien vajavuudet sekä työhön liittyvät suojaimet voivat vaikeuttaa havaitsemista. 3) Havaitsemisen lisäksi meidän tulee pystyä tunnistamaan tarpeelliset signaalit tarpeettomista, tulkita niiden merkitys sekä tehdä päätöksiä tarvittavista toimista. Tähän vaikuttavat erityisesti työssä tarvittavat tietomme ja osaaminen. 4) Lopulta muokkaamme työn kohdetta lihasten tuottamien voimien avulla.

L I I K U N TA L Ä Ä K E T I E T E E N PÄ I VÄT 2 0 1 9 5) Ihmisen toiminnalle on ominaista väsyminen, joka koskee niin aisteja, kognitiivisia toimintoja kuin lihassuorituksia. Väsymisen myötä kaikissa voi tapahtua virhesuorituksia, joista saattaa seurata paitsi työn laadun heikkenemistä myös pahimmillaan aineellisia tuhoja tai ihmisen vaurioituminen. Kaikki nämä ihmisen ja työn vuorovaikutuksen kohdat voivat vaikuttaa liikuntaelinten kuormitukseen. Jos työstä ei saada selviä signaaleja, voidaan joutua vaikkapa puristamaan työkalua tarpeettoman voimakkaasti. Huono valaistus tai näkemisen ongelmat pakottavat kumartumaan lähemmäs työn kohdetta, jolloin staattinen lihaskuormitus lisääntyy. Signaalien väärä tulkinta voi johtaa äkkiliikkeisiin, joihin liittyvä kiihtyvyys lisää elimistöön kohdistuvia voimia ja kudosten vaurioitumisen riskiä. Raajat ja vartalo ovat kineettisten ketjujen järjestelmä, jossa ei-optimaalisten nivelten asentojen tai tarpeettoman suuren lihasvoiman valinta lisäävät eri osien kuormitusta. Väsymiseen liittyvät paitsi elimistön kestokyvyn heikentyminen myös mahdolliset virheliikkeet ja tapaturmat. Työjärjestelmän merkitys Ihminen on työssä aina myös osa laajempaa kokonaisuutta, jonka eri osat vaikuttavat toisiinsa ja työn tekijään. Järjestelmän osina voidaan hahmottaa työympäristö, organisaatio, teknologia ja työvälineet sekä töiden ja tehtävien suunnittelu. (Carayon ym. 2015) Fyysinen työympäristö voi olla ristiriidassa ihmisen mittojen ja ulottuvuuksien kanssa ja siten aiheuttaa suurta biomekaanista kuormitusta esimerkiksi hankalien asentojen ja työliikkeiden kautta. Työympäristön arkkitehtoninen rakenne voi edistää tai haitata työn tekemistä. Väliseinät ja muut fyysiset rakenteet voivat lisätä taakkojen kantamista. Liukkaat pintamateriaalit tai maassa olevat esteet saattavat myös haitata turvallista liikkumista, jolloin työntekijä joutuu jännittämään lihaksiaan estääkseen liukastumista tai kaatumista. Kuuma tai kylmä lämpötila, kosteus, liukkaus sekä erilaiset liikkumisen esteet lisäävät fyysistä kuormitusta erityisesti ulkotöissä. Kevyt istumatyö taas houkuttelee liikkumattomuuteen ja ylipitkiin staattisiin asentoihin. Ympäristön valaistus- ja ääniolosuhteet voivat haitata havaitsemista, jonka parantamiseksi ihminen voi omaksua hankalia pään asentoja. Äkilliset kovat äänet ja jatkuva melu aktivoivat fyysisen valmiustilan ja johtavat staattisen lihasjännityksen lisääntymiseen. Työvälineet ja työn tekemisen tekniikat sekä teknologiat saattavat vaihdella suuresti samoissakin työtehtävissä. Työvälineiden sopimaton koko ja muoto voivat aiheuttaa biomekaanisesti epäedullisia tilanteita. Huonosti suunnitellut tai väärin käytetyt käsityökalut saattavat edellyttää suurta puristusvoimaa ja siten altistaa yläraajan vaivoille. Motorisoituihin työkaluihin voi liittyä tärinää. Työhön liittyvä raskaiden taakkojen käsittely taas altistaa erityisesti selän ja olkapäiden haitalliselle kuormitukselle. Huonosti suunnitellut työprosessit ja -menetelmät voivat lisätä biomekaanista kuormitusta ja pitkittää työn tekemistä, jolloin väsymys lisääntyy. Työn organisointi vaikuttaa paitsi elpymisen ja aktiviteetin jaksotukseen myös esimerkiksi siihen, joutuuko työntekijä tekemään raskaita työvaiheita yksin vai jaetaanko kuormitusta työryhmän kesken. Yksittäisen työntekijän tehtävät ovat yleensä kytköksissä muihin tehtäviin osana tuotannon prosessia. Muualla prosessissa tapahtuvat muutokset voivat aiheuttaa ennakoimattomia muutoksia myös niihin prosessin kohtiin, joita ei varsinaisesti olla muuttamassa. Ergonomian toteutus Parhaimmillaan inhimilliset tekijät huomioidaan jo töiden, työpaikkojen ja johtamisjärjestelmien suunnittelussa. Työelämän ja teknologian jatkuvien muutosten takia ongelmat tulevat käytännössä vastaan yleensä vasta sitten, kun ergonomisesti huonot ratkaisut on jo tehty ja ilmenee esimerkiksi liikuntaelinten ongelmia. Tällöin tilannetta yritetään parantaa korjaavan ergonomian avulla. (Launis & Lehtelä 2011) Ergonomian toteutus edellyttää työpaikan sitoutumista työn parantamiseen. Yleensä tarvitaan resursseina sekä työaikaa että rahaa, joten ilman yrityksen johdon sitoutumista ei voida tehdä suuria muutoksia. Myös keskijohdon ja työn suorittajien tulee sitoutua, koska muutoksiin liittyy käytännössä aina toiminta­ tapojen muuttumista. Sitoutuminen toimii parhaiten, jos työntekijät itse pääsevät osallistumaan heidän työtään koskevien muutosten suunnitteluun ja toteutukseen. Usein työntekijöillä on myös sujuvan työn tekemisen tavoista tarkin tieto, joka saattaa olla jopa erilainen kuin mitä on kirjattu teknisiin työselostuksiin. Ergonomiaan sitoutumisen jälkeen toiminta noudattaa tavallista kehittämisen sykliä (PDCA: plan–do– check–act): analysoi lähtötilanne, suunnittele ja toteuta muutokset ja lopuksi tarkista tilanne. Menestyksellinen toiminta edellyttää moniammatillista osaamista ihmisestä, miten arvioidaan työtä järjestelmänä, miten keksitään ja valitaan sopivimmat tekniset ja sosiotekniset muutokset, ja miten ne saadaan lopulta toteutettua. Vaikuttaako ergonomia? Ergonomian tutkimuskirjallisuudessa on tuhansia tieteellisiä raportteja yksittäisiin työvälineisiin, -mene­ telmiin ja ympäristöön kohdistuneista muutoksista ja miten ne ovat vaikuttaneet liikuntaelinten kuormitukseen. Kuormituksen muutoksia on usein tutkittu laboratoriossa, mutta myös todellisilla työpaikoilla ja positiivisia vaikutuksia on todettu kiistattomasti (Takala ym. 2008). Myös liikuntaelinten vaivojen vähenemistä on kuvattu ergonomisten interventioiden jälkeen. Tiukkoja tutkimusten laatukriteereitä käyttäneissä systemaattisissa katsauksissa näyttö tuloksellisuudesta on kuitenkin ollut niukkaa (esim. Hegewald ym. 2018, Skamagki ym. 2018, Stock ym. 2018, Van Eerd ym. 2016). Eikö ergonomia sitten olekaan avain liikuntaelinten vaivoihin? Suurin osa ergonomisten interventioiden raporteista kuvaa itse intervention vain muutamalla lauseella. Näiden tutkimusten niputtaminen yhteen LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 51

systemaattisissa katsauksissa voi johtaa vertailtavuusharhaan. Alkuperäisissä raporteissa ei useinkaan kerrota, miten suunniteltu interventio on toteutunut ja monesti suunnitellut työhön kohdistuvat muutokset ovat saattaneet jäädä hyvinkin vaatimattomiksi (Takala 2018). Siten satunnaistettujen tutkimusten ja niistä tehtyjen katsausten mahdollisuudet ratkaista kysymystä ergonomian vaikuttavuudesta näyttää rajalliselta. Arjen kokemukset osoittavat, että vaikka emme voisikaan ehkäistä liikuntaelinten vaivoja, voimme niitä usein helpottaa ergonomian avulla. ESA-PEKKA TAKALA, LKT, Dos. Työterveyslaitos (työskentelyoikeus), Helsinki Sähköposti: esa-pekka.takala@ttl.fi LÄHTEET Armstrong TJ, Buckle P, Fine LJ, Hagberg M, Jonsson B, Kilbom Å, ym. A conceptual model for work-related neck and upper-limb musculoskeletal disorders. Scand J Work Environ Health. 1993; 19:73–84. Carayon P, Hancock P, Leveson N, Noy I, Sznelwar L, van Hootegem G. Advancing a sociotechnical systems approach to workplace safety--developing the conceptual framework. Ergonomics. 2015; 58(4):548–64. Hegewald J, Berge W, Heinrich P, Staudte R, Freiberg A, Scharfe J, ym. Do technical aids for patient handling prevent musculoskeletal complaints in health care workers? -A systematic review of intervention studies. Int J Environ Research and Public Health. 2018; 15(3). Launis M, Lehtelä J. (toim.) Ergonomia. Työterveyslaitos 2011 http://urn.fi/URN:9789522610591 (tarkistettu 30.9.2019) Skamagki G, King A, Duncan M, Wahlin C. A systematic review AJASSA Liikuntatieteen päivillä palkittiin nuoria tutkijoita L iikunta ja liikkuminen monitieteisenä kysymyksenä oli teemana Liikuntatieteen päivillä elokuun 2019 lopussa. Seminaariin osallistui yli 200 liikunta- ja terveysalan asiantuntijaa, tutkijaa ja opiskelijaa. Pääluennot pitivät professori emerita Kari Fasting, neurologi Kiti Müller, professori Markku Ollikainen ja professori Jorunn Sundgot-Borgen. Liikuntaa ja liikkumista tarkasteltiin lisäksi kuudessa teemasessi­ossa: Ilmasto ja kestävä kehitys, Eläköityminen ja liikunta, Liikunta- ja urheiluorganisaatioiden johtaminen, Syöpä ja liikunta, Ice hockey: Whose game on what terms? ja Digitalisaatio liikuntakasvatuksessa. Tuore tutkimus pääsi esiin myös lyhyiden tutkimusesittelyiden kautta. Liikuntatieteen päivillä järjestettiin alle 35-vuotiaiden nuorten tutkijoiden tutkimuskilpailu, johon osallistui 19 henkilöä. Tutkimuskilpailun voittajiksi valittiin Jaakko Hentilä, Kaisa Koivunen, Donna Niemistö ja Kalle Rantala. Kukin heistä sai 500 euron stipendin. Kirjapalkinnot parhaista suullisista esityksistä saivat Tiia Kekäläinen, Joel Lahti ja Kalle Rantala. on workplace interventions to manage chronic musculoskeletal conditions. Physiother Res Int. 2018; 23(4):e1738. Stock SR, Nicolakakis N, Vézina N, Vézina M, Gilbert L, Turcot A, et al. Are work organization interventions effective in preventing or reducing work-related musculoskeletal disorders? A systema- Liikuntatieteen päivien aineistot ovat edelleen hyödynnettävissä. Tutkimusesittelyiden tiivistelmät ja luennoitsijoiden esitysdiat löytyvät tapahtumasivustolta osoitteesta www.lts.fi/tapahtumat/ltp19. tic review of the literature. Scand J Work Environ Health. 2018; 44(2):113–133. Takala E-P, David G, Woods V, Kudasz F, van den Heuvel S, Blatter B, Roman-Liu D. Tackling MSDs. Evidence on the effectiveness of work-related interventions. In: European Agency for Safety and Health at Work. Work-related musculoskeletal disorders: prevention report. 2008. pp. 15-37. Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities. ISBN 978-92-9191-162-2. https://osha.europa.eu/en/publications/reports/en_TE8107132ENC. pdf#2_evidence_on_the_effectiveness_of_work_related_interventions (tarkistettu 30.9.2019) Takala E-P, Lehtelä J. Ergonomia. Kirjassa: Arokoski J, Mikkelsson M, Pohjolainen T, Viikari-Juntura E, toim. Fysiatria. 5 p. Helsinki: Duodecim 2015: 37–48. Takala EP. Ergonomic interventions and prevention - a need for better understanding of implementation. Scand J Work Environ Health. 2018; 44(2):111–2. Van Eerd D, Munhall C, Irvin E, et al. Effectiveness of workplace interventions in the prevention of upper extremity musculoskeletal disorders and symptoms: an update of the evidence. Occup Environ Med 2016; 73:62–70. 52 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 Palkitut nuoret tutkijat: Kaisa Koivunen, Jaakko Hentilä, Donna Niemistö ja Kalle Rantala. (Kuva: Riitta-Ilona Hurmerinta)

AJASSA Tasa-arvossa tekemistä eurooppalaisessa liikunnassa ja urheilussa E uroopan Unionin ja Euroopan Neuvoston toteuttaman All in – Towards gender balance in sport -selvityksen mukaan sukupuolten tasaarvo ei vielä toteudu urheilujärjestöissä. Niin maiden kuin eri lajien välillä on suuria eroja. Miehet ovat enemmistönä päätöksentekijöinä ja valmentajina myös enimmäkseen naisten harrastamissa lajeissa. Myönteisenä esimerkkinä tutkijat nostavat esiin jalkapallon, joka näyttäytyy tasa-arvon edelläkävijänä. Selvityksen aineistoksi kerättiin keväällä 2019 liikunnan ja urheilun tasa-arvotietoa 18 Euroopan maasta. Kohteina oli viisi aluetta: johtaminen, valmentaminen, osallisuus, sukupuolittunut väkivalta ja media. Vastaajiksi kutsuttiin olympiaurheilun parissa toimivat lajiliitot, kansalliset Olympiakomiteat ja liikunnasta vastaavat ministeriöt. Suomi nousi kärkisijoille selvityksessä. Tästä huolimatta myös Suomessa riittää tulosten perusteella parannettavaa urheilun tasa-arvossa. Suomessa olympiaurheilun lajiliitoissa naisten osuus puheenjohtajista on 14 prosenttia, toiminnanjohtajista 31 prosenttia, hallituksen jäsenistä 29 prosenttia, eliittitason valmentajista 21 prosenttia ja jäsenistä 33 prosenttia. Suomessa suurin osa vastanneista lajiliitoista ilmoitti tehneensä toimia tasa-arvoisessa päätöksenteossa (79 %), valmentamisessa (54 %), tyttöjen ja naisten osallisuuden kasvattamisessa (79 %), naiseliittiurheilun edellytysten tukemisessa (68 %) ja sukupuolistuneen väkivallan (55 %) saralla. Lajiliitoista 82 prosenttia mainitsi sukupuolten tasa-arvon toimintasuunnitelmassaan ja 68 prosenttia kertoi liitolla olevan kirjallinen suunnitelma sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Kohdistettuja tasaarvotoimia, kuten kiintiöitä, ilmoitti toteuttaneensa 11 prosenttia liitoista. Sukupuolten valtavirtaistamisen strategia oli 32 prosenttilla lajiliitoista. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen nostaa tutkimuksen ansioksi sen, että ensimmäistä kertaa liikunnalle ja urheilulle on rakennettu laaja-alainen sukupuolten tasa-arvon arviointi- ja seurantakehikko. Aalto-Nevalainen kuitenkin muistuttaa, että Suomen osalta tulokset kuvaavat kuitenkin vain pientä osaa urheilujärjestöistä eli lajiliittoja, joissa on olympiaurheilua. Myös tutkimuskysymysten tulkinnanvaraisuus aiheutti vastauksiin vaihtelua ja epävarmuutta. Selvitystyön lisäksi projektiin sisältyi koulutusta ja aineistontuotantoa. Se tuotti työkaluja ja onlinekirjaston hyvistä käytännöistä tasa-arvon edistämiseksi liikunnassa ja urheilussa. Tuotokset ovat saatavilla verkossa. Johtaja Tiina Kivisaari opetus- ja kulttuuriministeriöstä toivoo, että ne otetaan käyttöön niin järjestöissä kuin ministeriössäkin. – Projektin materiaalit ovat hyviä välineitä tasaarvo-osaamisen kehittämisessä ja tukevat tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnittelua ja -toimeenpanoa. Tutkimustiedon, materiaalien ja työkalujen avulla lajiliittojen ja muiden liikunta- ja urheilujärjestöjen on mahdollista analysoida oman organisaationsa tasaarvotilannetta ja parantaa sitä. Lisätietoa: Stepping up the pace towards gender equality in sport! https:// pjp-eu.coe.int/en/web/gender-equality-in-sport/ Finland. Gender equality in sport. https://rm.coe.int/finlandgender-equality-in-sport-leaflet-2019-/1680971a5d Mikael Fogelholm vuoden 2019 tiedekongressivaikuttaja L iikuntatieteellisen Seuran puheenjohtaja, ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm on valittu vuoden tiedekongressivaikuttajaksi 2019. Helsingin yliopistossa työskentelevä Fogelholm palkittiin kansainvälisten tieteellisten kongressien järjestämisen edistämisestä Suomessa. Palkinnonsaajan valitsi Tieteellisten Seurain Valtuuskunta. Palkinto on arvoltaan 5 000 euroa ja sen rahoittaa Suomen Messusäätiö. Suurimpia Mikael Fogelholmin vetovastuulla järjestettyjä kongresseja ovat olleet Pohjoismainen lihavuustutkimuksen kongressi Tampereella UKK-instituutissa ja Euroopan lihavuustutkimuksen kongressi (ECO) Helsingissä vuonna 2003. Parhaillaan hän valmistelee ensi kesänä pidettävää pohjoismaista ravitsemuskongressia. Vuoden Tiedekongressivaikuttajana palkitaan henkilö, joka on vaikuttanut myönteisesti Suomen rooliin kansainvälisessä tieteellisessä toiminnassa, hakenut ja tuonut kansainvälisiä järjestökongresseja Suomeen sekä luo tieteenalalleen positiivista imagoa. Palkinto jaettiin nyt seitsemännen kerran. – Mikael Fogelholm on monipuolisesti ansioitunut tutkija, mutta myös pitkän linjan kongressimagneetti. Hän on hakenut innostuneesti kongresseja Suomeen ja toiminut myös niiden ohjelmasuunnittelussa ja taustavaikuttajana. Mikael Fogelholm on aktiivinen, näkyvä ja rakentava vaikuttaja tieteenalalla, joka on jatkuvasti suuren mielenkiinnon kohteena niin tiedeyhteisön sisällä kuin suuren yleisön silmissä, perustelee Lea Ryynänen-Karjalainen Tieteellisten seurain valtuuskunnasta. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 53

tuskeskus Palmenian tutkimus- ja kehitysjohtajana (1999–2001), UKK-instituutin johtajana (2001–2007) sekä Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikön johtajana (2007–2011). Liikuntatieteellistä Seuraa Fogelholm on johtanut vuodesta 2017. Toimituspäällikkö Leena Nieminen eläkkeelle L iikuntatieteellisen Seuran palveluksessa yli 30 vuoden työuran tehnyt Leena Nieminen jäi eläkkeelle syyskuun lopussa. Viimeisimmät 20 vuotta Leena vastasi lehtemme toimittamisesta. Leena teki Liikunta & Tiede -lehdessä yhteistyötä kuuden vastaavan päätoimittajan kanssa. Hänen kanssaan lehteä luotsasivat Pauli Vuolle, Lasse Kannas, Katriina Kukkonen-Harjula, Pasi Koski, Kari Kalliokoski ja Sanna Palomäki. Toisena päätoimittajana ehtivät Leenan kanssa toimia LTS:n pääsihteerit Joel Juppi, Ilkka Rauramo, Teijo Pyykkönen, Kari Keskinen ja Jari Kanerva. Päätoimittajille on jäänyt päällimmäisenä mieleen Leenan paneutuminen työhönsä ja tarkkuus siinä. Pasi Kosken mukaan Leena hoiti tehtäväänsä ”asiapää edellä”. Lasse Kannas kokee, että Leenalla oli journalistista vaistoa onkia vaivihkaa esiin yliopistomaailmassa vasta pinnalle nousemassa olleita aiheita. Kannaksen mukaan Leena hoiti mielellään asioita puhelimessa. Hän muistelee, että kiireiseksi muuttuneen yliopistomaailman sykkeessä puhelut tuntuivat joskus venyvän pitkiksi. Katriina Kukkonen-Harjula näkee Leenan olleen lehdentekoon antaumuksella suhtautunut toimittaja, joka ei vähästä hätkähtänyt. Myös Kukkonen-Harjula muistaa hoitaneen asioita puhelimessa. Hänen päätoimittajakaudellaan keskusteluihin tuli mukaan myös uusi ulottuvuus – lapsenlapset Aada ja Eetu, joista riitti tarinoitavaa. Mummo esitteli mielellään myös kuvia nuorista Niemisistä. Leenan toimintatapoja muistelee lämmöllä kirjoittajakunnan vakioväkeen kuulunut professori (emeritus) Risto Telama. Hän sai kesäkuussa 2005 kirjeen, jossa Leena totesi: – ”Ohessa luentosi pohjalta muokkaamani juttu. Ehtisitkö silmätä ja täydentää jos on aihetta?” Jutun otsikkona oli ”Liikuntakasvatusta ei voi ulkoistaa”. Leenan ideoima otsikko oli osuvampi kuin alkuperäinen. Tämä pieni episodi kuvaa erittäin hyvin yhteistyötä Leenan kanssa. Hän pyysi aktiivisesti juttuja, joita oli valmis toimittajana kehittämään ja saattamaan parempaan asuun, muistelee Telama. Marjut Koskinen teki taittajana yhteistyötä Leenan kanssa toistakymmentä vuotta. Koskinen huomasi Leenan vuosien kokemuksen tuoman ammattitaidon, joka oli tarpeen satasivuisen lehden kokoamisessa tiukalla aikataululla. 54 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 AJASSA Professori Fogelholm on toiminut vuodesta 2011 lähtien Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorina maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa. Hän johtaa myös Ihmisen ravitsemus ja ruokakäyttäytyminen -maisteriohjelmaa. Fogelholm on toiminut aiemmin Helsingin yliopiston tutkimus- ja koulu- – Leenan kanssa työskentelyä muistellessani ensimmäisenä mieleeni tulevat kuitenkin lehden pienimmät osaset, pisteet ja pilkut! Nuo riveillä villisti hyppivät ja välillä hermoja raastavat ”mustetahrat”, joiden oikeaa paikkaa usein tuskailimme. Vuoden vaihtuessa vietimme unettomia öitä jännittäessämme, muistammeko varmasti vaihtaa kaikki uudet vuosimerkinnät seuraavan vuoden ensimmäiseen numeroon. Toimituspäällikön peikkona väijyi myös Mr. Murphy. Vähemmän toivottu vieras löysi tilaa erityisesti otsikoista. Virhe jää sitä helpommin huomaamatta, mitä isompi tekstikoko on kyseessä. Mitään isoja katastrofeja ei kuitenkaan Koskisen mukaan tapahtunut. – Juttujen ja tekstien editoinnin ja muokkauksen lisäksi olennainen osa Leenan työtä oli lehden kuvatoimitus. Siinä hän oli hyvin taitava löytämään ja rakentamaan nopealla aika­taululla kuvista juttukokonaisuuksien läpi johtavia tarinoita ja rytmittämään tekstiä. Työn ohessa meillä oli aina aikaa vaihtaa myös yksityiselämämme kuulumisia. Meistä tulin vuosien mittaan hyviä ystäviä ja työtovereita. Leenan läksiäisiä juhlittiin Liikuntatieteellisen Seuran toimistolla 28. syyskuuta. Paikalla olivat myös lehteä Leenan osviittojen pohjalta taittaneet professori (emerita) Riitta Brusila (vas.) ja graafikko Marjut Koskinen. (Kuva: Jouko Kokkonen)

EMERITUS IHMETTELEE Teksti: ARTO TERONEN Oliko ennen paremmin? Usein sanotaan, että ennen kaikki oli paremmin tai ennen kaikki oli toisin. Molemmista ilmaisuista voi heti ottaa kaikki-sanan pois, mutta muuten niistä on löydettävissä totuuden siemeniä. Paremmin tuskin ennen oli, mutta toisin kyllä. Maailman muutos ei kuitenkaan ole ainoastaan nykyhetken yksinoikeus, onni tai vitsaus. T arkasteltaessa näin ”vanhan horisontista” muutosta, joka on mahdollisesti tapahtunut journalismissa yleensä, ja urheilua ja liikuntaa käsittelevässä tiedonvälityksessä erikseen, on ennen ”tuomiota” laitettava tikkua silmään eli muisteltava vanhoja. Ja jos verrataan aikaa nyt ja puoli vuosisataa sitten, niin varmasti moni asia on toisin. Paremmuudesta en tohdi puhua, koska sen kaltainen vertailu on sidoksissa kuhunkin aikakauteen. Siirtyessäni 1970-luvun puolivälissä uutistoimistosta puhtaasti urheilutoimittajaksi tulee ensimmäisenä mieleen urheilutoimittamisen asema sen ajan media­ kentässä: urheilutoimittaja oli alan pohjasakkaa, kastiton intialaisittain ilmaistuna. Urheilu miellettiin ihmeellisesti erillisosaksi yhteiskuntaa, kulttuuri oli erikseen. Samankaltainen väärä erottelu urheiluun ja kulttuuriin löytyy osittain edelleen. Syynsä oli sepissäkin; tuon kaukaisen ajan urheilutoimittaja oli pääosin yli-innokas, jopa hurmahenkinen menestyksen kuvaaja, menestyksen, jonka perinteet Suomessa tulivat voittojen myötä vuosikymmenten mukana. Ymmärrys urheilusta ja liikunnasta osana kulttuuria ja sen kautta yhteiskuntaa ei ollut tärkeää. Vähitellen tilanne kuitenkin muuttui, kun urheilujärjestöjen merkitys – samalla tavalla kuin työmarkkinajärjestöjenkin – tuli medialle näkyvämmäksi 1970-luvulta alkaen. Kiinnostus kasvoi edettäessä kohti vuosisadan loppua, kun järjestökentän rakenteiden huojuminen ja lopulta sortuminen paisuivat uutisiksi. Nyt 2010-luvulla moni asia on toisin. Järjestöjen merkitys niin työmarkkinoilla kuin liikunnassakin median kohteina on suuresti vähentynyt. Urheilu- ja liikuntajärjestöjä on edelleen olemassa, mutta niiden merkityksestä kysyttäessä vastaukset heittelevät. Monis­ sa mielissä liikuntauutisoinnissa keskitytään ainoastaan hokemaan, jonka mukaan liikunta on terveyden kannalta välttämätöntä. Tämä myös ärsyttää, kuten käy usein, jos jokin asia asetetaan tavallaan uhkauksenomaisesti joko-tai-asemaan. Liikuntajärjestöjen suurin haaste mielestäni onkin löytää tapa, jolla liikunta voidaan ”myydä” ilman vasta-argumentteja. Olennaista olisi sopeutua journalismin muutokseen ja keksiä keino, millä saada julkisuudessa tilaa huippuurheilun taustalla oleville asioille. Kas siinäpä onkin hamletmainen pulma, sillä eletään aikaa, jolloin tekninen kehitys on muuttanut koko mediakentän. Ennen jouduttiin odottamaan ainakin seuraavaan aamuun ennen kuin uutinen saatiin luettavaksi, eivätkä radio tai televisiokaan pystyneet välittömästi sitä julistamaan. Internet ja yleensä sosiaalinen media on mahdollistanut uutisen välittömän esilletulon, päivän ja tuntienkin viive on muuttunut minuuteiksi ja sekunneiksi. Muutos on johtanut kokonaan toisenlaiseen journalismiin, joka esittää uutisen pala palalta välittömästi; usein heti ulospantu uutinen on vain ennakko-osanen tapahtuneesta ja pian seuraa ”yllätyskäänne”. Tavoitteena on saada ”klikkauksia”, välittömiä reagointeja omille sivuille luomalla otsikot niin taitavasti että ”uutinen” on pakko aukaista varsinaisen asian tai oikeas­taan vain ”arvoitusotsikon” paljastamiseksi. Sisällön merkitystä ei varsinaisesti ole. Urheilujournalismissakin hamutaan edelleen menestystä, mutta verrattuna aikaisempaan, pettymysten raportointi on menestyksen hiipuessa nostanut päänsä, aikaa ei ole linjakkaaseen tarkasteluun. Toivottavasti täyttymätön ennustus on se, että paperilehdet ja kirjat menettävät lopulta kokonaan asemansa, ja asioiden journalistinen syventäminen muuttuu jo tilanpuutteen vuoksi mahdottomaksi. Tietysti viimeiset työvuodet sähköisessä mediassa työskennelleenä voi ajatella, että samalla lisääntyvät radion ja tv:n mahdollisuudet syventävään journalismiin. Vaan on toinenkin mahdollisuus eli oliko ennen todella toisin? Juha Hurmeen Niemi-kirjassa on ”maailman pääkohdat” lueteltu seitsemään pääjaksoon: 1) villiintynyt nykyaika rakastaa kummallisia ja käsittämättömiä asioita, 2) kaikki oli ennen paremmin, maailma huononee huononemistaan, 3) vanhoja hyviä tapoja ei enää noudateta, 4) väkivalta ja tyhmyys hallitsevat oikeuden ja viisauden sijaan, 5) tyrannit nousevat, sota uhkaa, 6) korruptio leviää, 7) tuloerot kasvavat! Tuntuu tutulta, ei ainakaan vieraalta. Silti Hurme on poiminut nuo pääkohdat opiskelijoiden Piae Cantiones (Hurskaita lauluja) – lauluista – 700 vuoden takaa! Jos ennenkin on näissä oloissa pärjätty, niin miksei nytkin. Eli miten yhdysvaltalainen Nobel-kirjailija ­Eugene O´Neil sanoikaan, ”ei ole olemassa tulevaisuutta, on vain menneisyys, joka toistaa itseään”! ARTO TERONEN, ylioppilas eläkeläinen, tietokirjailija Sähköposti: arto.teronen@gmail.com Kirjoittaja on työskennellyt Suomen Urheilulehden päätoimittajana 1981–1993. Yleisradiossa hän toimi radion urheilutoimituksen päällikkönä 1993–2006 ja sen jälkeen YLE Urheilun tuottajana vuoteen 2012. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 55

TO I M I T TA J A LTA Sano se somessa – ja selvällä suomella T utkimustiedon popularisointi on tutkijoiden kestokysymyksiä, jonka merkitys on kasvanut entisestään some-aikakaudellla. Moni tutkija vierastaa edelleen omien tulostensa yleistajuista esittelyä saati osallistumista laajemmalle yleisölle suunnattuun keskusteluun. Näin on, vaikka tieteeseen pohjautuvan tiedon tarve on korostunut some-ajan puoli- ja nollatotuuksien keskellä. Ilmiö ei ole liikuntatieteen kentälläkään vieras. Some ei ole kaikille kotoinen tiedeviestinnän ympäristö, vaikka se toimii tutkimustulosten välittämiseen sekä tutkijayhteisölle että suurelle yleisölle. Tutkijoiden aristelulla on laajempi yhteiskunnalle merkitys. Jos he jättävät menemättä some-kentille, ne valtaavat vaihtoehtoisen ”tiedon” tuottajat. Tiedejulkaisemisen päivillä lokakuun alussa puhuneen viestinnän ja teknologin tutkija Salla-Maari Laaksosen mukaan tutkijoiden näkyvyys sosiaalisessa mediassa on myös tutkitun tiedon puolustamista. Esimerkiksi twitter taipuu tiedon puolustustaistelussa moneksi, kuten LTS:n puheenjohtaja, professori Mikael Fogelholm on osoittanut. Kovimmat kierrokset some-keskusteluissa nostavat aiheet, joista monella on varma mielipide. Näitä ovat esimerkiksi ilmastonmuutos, maahanmuutto, ravitsemus ja verotus. Kuumia teemoja käsittelevät tutkijat saavat varautua kiihkeään ja jopa törkeään palautteeseen. He joutuvat myös usein väsyttäviin väittelyihin. Yleensä some-julkisuus on paljon asiallisempaa kuin pintakuohuista voisi päätellä. Asiapohjainen someosallistunut ei myöskään ole haitaksi tutkijalle, vaikka sen epäillään edelleen lyövän osallistujaan pintapuolisuuden leiman. Suomenkielisen tieteellisen kirjoittamisen merkitys oli myös esillä Tiedejulkaisemisen päivillä. Olen toimittanut kymmenen vuotta Liikunta & Tiede -lehden tutkimusartikkeleita. Vuosikymmenessä olen huomannut suomenkielisen kirjoittamisen tason laskeneen ja englannin lauserakenteiden vaikutuksen kasvaneen. Aika usein tulee vastaan väite, jonka mukaan asialle ei ole suomenkielistä vastinetta. Välillä tämä tuntuu silkalta laiskuudelta. Käsitteiden kehittely ja määrittely on osa tutkimusta. Olen silloin ajatellut, että kirjoittajalla olisi mitä mainioin tilaisuus yrittää laajentaa äidinkielensä ilmaisuvoimaa ehdottamalla suomenkielistä käsitettä. Kaikki uudissanat eivät koskaan jää elämään, mutta osa osoittautuu kestäviksi. Ja voihan ehdotuksensa jälkeen merkitä sulkuihin englanninkielisen käsitteen, kuten Liikunta & Tiede -lehden tutkimusartikkelien kirjoitusohjeissa opastetaan. Eivätkä ne englanninkieliset käsitteet usein vaikuta olevan sen ilmaisuvoimaisempia kuin suomeksi sanotut. Harhan synnyttää niiden yleisyys tieteellisessä julkaisemisessa. Englanninkielisen käsitteen vakiintuminen tapahtuu tämän vuoksi nopeammin kuin suomenkielisen uudissanan. Tutkijat voisivat tehdä enemmän yhteistyötä Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen (Kotus) kanssa. Suomenkieliseen julkaisemiseen liittyy myös kysy­ mys, kenelle ja miksi tiedettä tehdään. Tutkija punnitsee ymmärrettävästi laajempaan keskusteluun osallistumista oman uransa näkökulmasta. Some-osallistuminen näyttäytyy turhakkeelta, vaikka siihen käytetty aika voi tuottaa uusia ideoita ja tuoda palautetta. Yhteiskunnalle suomenkielinen selväsanainen tiedeviestintä tarjoaa keskustelunavauksia, jotka välittyvät kiireisille päättäjille ja viranhaltijoille tehokkaammin kuin monipolviset ja koukerokieliset tutkimusraportit. Tutkijoiden suomen kielen heikentyessä soveltajienkin ilmaisu taantuu helposti puolikieliseksi asiantuntijajargoniksi, josta muiden kuin asiaan vihkiytyneiden on vaikea saada tolkkua. Suomenkielisen sanaston rappeutuminen heikentää myös palveluiden laatua. Vieraaseen kieleen pohjautuvan erityissanaston ei voi olettaa olevan asiakkaan hallussa. Liikuntatieteellinen Seura ja Liikunta & Tiede tukevat voimiensa mukaan sekä tutkijoiden some-näkyvyyttä että suomenkielistä julkaisemista. Välitämme omia viestejämme mahdollisimman monen kanavan kautta. Ne perustuvat usein tutkijoiden työhön. Levitämme mielellämme sanaa kiinnostavista kotimaisista liikuntatieteen eri alojen tutkimuksista. JOUKO KOKKONEN Asiapohjainen some-osallistunut ei myöskään ole haitaksi tutkijalle, vaikka sen epäillään edelleen lyövän osallistujaan pintapuolisuuden leiman. 56 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

ARVIOITUA Teksti: TIMO STÅHL IMPULSSIN AIKA ON OHI, KRIITTISEN JA ANALYYTTISEN KESKUSTELUN EI Teijo Pyykkönen. Maailman istuvin urheilukansa – ihmettelyjä liikuntapolitiikan labyrinteissä. Liikuntatieteellisen Seuran Impulssi nro 30. Liikuntatieteellinen Seura 2019, 48 s. T eijo Pyykkönen päättää Impulssien sarjan siihen, mistä se lähti liikkeelle: ”halusta ja tarpeesta julkaista liikuntakulttuuria kriittisesti käsitteleviä tekstejä, mutta arvostaen liikuntaa ja urheilua” (s. 3). Toivon, että viimeinen Impulssi ”Maailman istuvin urheilukansa – ihmettelyjä liikuntapolitiikan labyrinteissä” on jo kulunut hiirenkorville tarkasta lukemisesta ja analysoinnista niin liikuntapolitiikka toteuttavien viranhaltijoiden kuin liikuntapolitiikasta vastaavien politiikkojen käsissä. Nautinnollista luettavaa se on myös kaikille meille, jota liikuntapolitiikka tavalla tai toisella kiinnostaa. Esipuheessa erikoistutkija Jouko Kokkonen toteaa: ”kaikki eivät välttä- mättä Pyykkösen tulkinnoista pidä, joku saattaa jopa pahastua” (s. 2). Tulkinnoista voidaankin olla eri mieltä, mutta tausta, jota vastaan tulkinnat on tehty, on vakaa. Pyykkönen johdattelee lukijan taitavasti seitsemään eri teemaan, joissa on ”harhasyötön” makua. Tällä kirjoittaja viittaa kriittiseen tulkintaan viime vuosikymmeninä tehtyjen liikuntapoliittisten linjausten onnistumisesta. Kirjoitus alkaa analyyttisellä käsite­ ihmettelyllä voimistelusta, urheilusta, liikunnasta, liikkumisesta ja liikkumattomuudesta. Keskeisiä käsitteitä käsitellään yksityiskohtaisemmin esittäen tulkintoja niiden mielekkyydestä. Esimerkiksi arkiliikunnan osalta kirjoittaja toteaa: ”Liikuntakäsitteen laajentaminen kaikkeen arjessa tapahtuvaan liikkumiseen näyttäytyy laajemmassa katsannossa mittakaavavirheeltä ja harharetkeltä, jolta toivottavasti voidaan vielä palata” (s. 10). Näkemys perustuu vahvasti siihen, millaiset resurssit ja mahdollisuudet valtion liikuntahallinnolla on edistää ja koordinoida kansalaisten liikuntaharrastusta sekä lähes kaikkea muutakin liikkumista. Suutari pysyköön lestissään. Luvun keskeisin viesti on, että käsitepelillä tehdään politiikkaa ja toisaalta, että käsitteiden kirjo on tehnyt liikuntapolitiikasta yhä monitahoisemman, jossa pitää palvella montaa eri tahoa ja tavoitetta. Käsitepelin häviäjäksi nostetaan harrasteliikunta ja siitä kumpuava kilpailutoiminta, sillä niille ei ole laadittu yhteiskunnallista perustelua (s. 13). Luku kaksi keskittyy kansalaisnäkökulman asemaan liikuntapolitiikassa. Enemmän asiaa ajattelematta voisi ajatella liikuntapolitiikan keskiössä olevan kansalaisten liikunnan ja liikunnan harrastamisen motiivit ja tarpeet – huolehtia siitä, että kansalaisilla on parhaat mahdolliset edellytykset liikunnan harrastamiseen, omatoimisesti tai organisoidusti. Pyykkösen mukaan liikuntapolitiikan puheessa on 1990-luvulta alkaen kuitenkin vahvasti painotettu sitä, mikä näyttää toimivan parhaiten yhteiskunnallisena perusteluna (s. 15). Seuraavissa luvuissa viiltävää analyysia ja tulkintaa jatketaan liikuntapoliit- tisen selonteon asemoinnista ja tarkoitusperistä (luku 3), liikuntapolitiikan sektorikeskeisyydestä ja sen syistä, (luku 4) liikuntajärjestöjen roolia liikkumattomien liikuttamisen kentässä (luku 5) sekä huippu-urheilun huonoa itsetuntoa ja kyvyttömyyttä hahmottaa ja julkilausua omia arvojaan ja perustelujaan (luku 6). Viimeisen luvun (luku 7) Pyykkönen omistaa liikuntapolitiikan ymmärtämiseen – selvityksiä ja raportteja tehtaillaan yksi toisen jälkeen, mutta jäljelle näyttää jäävän vain kysymys: Miksi? Mihin nämä raportit johtavat? Miten ne tukevat nykyisen liikuntapolitiikan linjauksien suuntaamista tai arviointia siitä, onko valittu linja oikea. Pyykkönen varmaan kysyisi tässä yhteydessä: minkä liikuntapolitiikan linjan? Yksi keskeinen Impulssin viesti kiteytyy seuraavassa lainauksessa: ”Liikuntapolitiikassa on enemmän kuin koskaan arvoja ja tavoitteita, intressejä ja pyrkimyksiä, tietoa ja uskomuksia, ohjelmia ja projekteja, verkostoja ja piiloverkostoja sekä kohinaa ja sähläystä. Tässä epäjärjestyksen tilassa voisi hetkeksi painaa jarrua ja katsoa missä ja miksi mennään – ja sen jälkeen tarkistaa tiekartta, edetä rajoitusten puitteissa ja vielä valot päällä, jotta kaikki näkisivät minne mennään (s. 44)”. Aika ajoi Impulssin ohi. Ei sisällön, vaan julkaisuformaatin ja kirjoitusten pituuden. Käsillä oleva Impulssi olisi hyvin voitu julkaista seitsemänä kirjoituksena, esimerkiksi blogeina. Tällöin olisi menetetty ehkä osa analyyttisyydestä ja siitä taustaymmärryksestä, johon tulkinnat perustuvat. Toisaalta lukijakuntaa voitaisi saavuttaa laajemmin. Toivon, että Liikunta & Tiede -lehti löytää Impulssille uuden julkaisuformaatin, jonka avulla kriittistä ja rakentavaa liikuntapoliittista keskustelua voidaan aidosti ja vuorovaikutteisesti käydä – keskustelunavaajia tarvitaan aina! TIMO STÅHL, TtT Johtava asiantuntija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: timo.stahl@thl.fi LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 57

Teksti: AMU URHONEN PINNALLINEN KERTOMUS SITKEÄSTÄ MIEHESTÄ ARVIOITUA Mika Saukkonen: Viimeinen voltti. Jari Mönkkösen tarina. Docendo 2019, 232 s. T ämä kirja ei ole myyttinen kertomus, jossa tahto voittaa synkät ennusteet. Ei, se on tosi­tarina ihmisestä, joka louk­kaantuu vakavasti ja jää erittäin vai­ keasti vammaiseksi. Kirjassa kuvataan kiusallisen yksityiskohtaisesti hyvin yksityisiä asioita Jari Mönkkösen elämässä: henkilökohtaisessa hygieniassa ja terveyden- tilassa. Ei-vammaisen ihmisen arjesta tuskin kerrottaisiin tällä tavalla, vaan ihmisen yksityisyyttä kunnioitettaisiin. Vammaisen ihmisen on elämässään alistuttava tähän välttämättömiä palveluja saadakseen, mutta teoksesta ei välity, että tämä valinta on tehty kriittisyydestä palvelujärjestelmää kohtaan. Ennemmin käsittelytapa näyttäisi perustuvan siihen yleiseen uskomukseen, että avun ja apuvälineiden tarve ku­ moaa oikeuden yksityisyyteen. Mönkkösen urheilu-ura oli vaikuttava: hän menestyi voimistelijana arvokisoissa ja raivasi tietä nuoremmilleen. Tämä ura esitetään vastakohtana nykyiselle, loukkaantumisen jälkeiselle elämälle. Olisi voinut valita niinkin, että siitä olisi kerrottu pohjana nykyiselle osaamiselle. Huippu-urheilu-uran ja vammautumisen väliin jää monta tärkeää asiaa, kuten ammatin hankkiminen ja lasten saaminen, jotka sivuutetaan kevyesti. Vähemmän kerrotaan siitä, mikä olisi paljon kiinnostavampaa kuin medikalistiset selvitykset: Mönkkösen työstä. Sillä työtä hän on tehnyt loukkaantumisensa jälkeenkin. Kirjassa viitataan kerran ryhmän vetämiseen ja muutaman kerran trampoliinin SM-kisoihin, mutta niin ylimalkaisesti, että oli pakko tarkistaa internetistä, mistä on tarkalleen ottaen kyse. Kävi ilmi, että Mönkkönen on yrittäjä ja erinomaisen arvostettu ammatissaan. Näin vaikuttava ja ammattimainen toiminta ansaitsi huomattavasti suuremman tilan. Yhteiskunnallinen taso jää kirjassa erittäin ohueksi, vaikka siihen olisi aineksia Mönkkösen elämässä. Vähäiset välähdykset antavat yhteiskunnastamme vähemmän mairittelevan kuvan. Mönkkönen saa riittävän hoitajaringin Teksti: RIITTA-ILONA HURMERINTA KOTKASTA KANARIALINNUKSI Juha Kanerva: Teemu Pukki – Koko tarina. Readme.fi 2019, 240 s. alkapalloilija Teemu Pukin harteilla lepää raskas taakka: Suomi pitäisi vihdoinkin saada jalkapallon arvokisoihin. Joukkuelajissa homman ei pitäisi olla yhden jalkaparin varassa, mutta siltä tilanne EM-karsintapelien perusteella näyttää. 58 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 kuntoutuslaitoksessa, koska Töölön sairaalan lääkäri osaa vedellä oikeista naruista – itsestään selvää se ei ole. Kuntoutuslaitoksesta pitää lähteä liian aikaisin, koska Helsingin kaupungin sosiaalitoimi niin päättää. Tässä yhteiskunnassa kaikesta pitää tapella. Vammaispolitiikan peruslähtökohdan pitäisi olla itsenäinen elämä, oikeus saada päättää itse omista asioistaan. Vammaisen ihmisen kohdalla se ei ole lainkaan itsestään selvä asia, minkä näkee Mönkkösenkin elämästä. Monissa avustajissa ja hoitajissa on päällepäsmärin vikaa. Mönkkönen tahtoisi esimerkiksi käyttää nukkuessaankin alushousuja, mutta jotkut hoitajat ovat yrittäneet saada hänet nukkumaan täysin alasti, koska se tekee kuulemma iholle hyvää. He siis katsovat oikeudekseen rajoittaa aikuisen ihmisen itsemääräämisoikeutta. Ilahduttavaa on, ettei Mönkkönen ole antanut tässä periksi. Kenties järkyttävintä Mönkkösen kokemuksissa on, että yhteiskunta haluaa erottaa vammaisen ihmisen, joka muutenkin on joutunut luopumaan paljosta, perheestään. Mönkköselle tarjotaan oman kodin asunnonmuutostöiden sijaan paikkaa palvelutalossa, johon hän hetkeksi muuttaakin dramaattisin seurauksin. Vähättelemättä äkillisen, vakavan vammautumisen vaikutusta ihmisen elämään on todettava, että Mönkkösen tarinassa olisi ollut aineksia huomattavasti monipuolisempaan ja vähemmän säälittelevään kirjaan. Amu Urhonen, teol. maist., yht. yo vammaisaktivisti Tampere amu.urhonen@kolumbus.fi Helppoa ei ole arkityö Englannin Valioliigassakaan. Millaisen tien Pukki on tarponut ennen kuin pääsi pukemaan maajoukkueen 10-paidan ja viilettämään brittinurmelle? Urheilutoimittaja, tietokirjailija Juha Kanerva avaa Teemu Pukki – Koko tarina -teoksessa Pukin jalkapallouraa lapsesta aikuisikään. Pelkkänä onnen ja suotuisten sattumien summana urheilumenestystä ei saavuteta. Tarvitaan treeniä, taitoa ja tahtoa. Tai kuten Kanerva asian muotoilee: ”Suuressa maailmassa pärjääminen vaatii lihaksia ja röyhkeyttä.” Kymenlaakson kentiltä Englannin jättistadioneille ei ole kovin moni päässyt.

Pallon potkiminen alkoi ujosti 5-vuotiaana Kotkan Nappuloissa, mutta perheen liikunnallinen elämäntapa siivitti parin vuoden kuluttua pysyvään lajivalintaan. Perheeltä saatu taustatuki on ollut tällekin urheilijalle tärkeää, erityisesti vastoinkäymisten kolahtaessa kohdalle. Innostunut juniori osoitti lahjakkuutta ja kehittyi teinivuosina mallikkaaksi joukkuepelaajaksi, jolla riitti tahtoa rymistellä maali aina, kun paikka tarjoutui. Kirjassa todetaan useam­paan kertaan, että junnuna Pukki oli hiljainen eikä tehnyt itsestään numeroa, vaan antoi kentällä tekojensa puhua. Nuorukainen nousikin nopeine jalkoineen jo varhain mukaan miesten treeneihin ja peleihin. Mutta harvan urheilijan kehityskaari on vain nousujohteinen. Kanerva kertoo Pukin menestyshetkien lisäksi hänen puutteistaan ja virheistään. Onnenkantamoiselta vaikuttanut visiitti Sevilla Atléticossa kääntyi peliajan vähyyteen ja henkiseen väsähtämiseen. Uuteen nousuun Pukki pääsi palaamalla Suomeen ja tie HJK:sta veikin vuoden kuluttua takaisin eurokentille. Uran eri vaiheista kerrottaessa toistuu se, ettei Pukilla ole ollut erityistä intoa henkilökohtaiseen harjoitteluun. Hänelle on osunut Sevillan jälkeen muitakin hetkiä, jolloin peliaikaa ei suotu. Kuitenkin lopulta pelitilanteissa osoitettu pallollinen osaaminen ja rohkeus maalintekoon ovat kantaneet eteenpäin. Kanerva on ripotellut tekstiin kommentteja Pukin valmentajilta ja pelikavereilta sekä napannut otoksia ”Pukin suusta” aiemmin julkaistuista haastatteluista. Näiden kautta välittyy tunnelmia ja muodostuu elämäkertaan tarpeellista tarinallisuutta. Ansaitusti sivutilaa saavat upeat maalit, joita Pukki on tehnyt eri joukkueissaan maailmalla ja Suomen A-maajoukkueen riveissä. Vaikka kirja tarjoaa runsaasti futisfaktaa, niin aitoudessa on aukkoja. Kirjan julkistuksen jälkeen Teemu Pukki ilmoitti, että hän ei ole osallistunut millään tavalla kirjan syntyyn. Tämä on harmillista. Olipa kyse urheilijan, muusikon, näyttelijän tai muun julkisesti ansioituneen henkilön elämäkerrasta, niin toivottavaa olisi, että elossa oleva kohdehenkilö olisi jollain tavalla itse mukana kirjan tekemisessä. Toteutus­tapa näkyy myös käytetyissä kuvissa. Jäin kaipaamaan kuvallista vaihtelevuutta ja aarteita Pukin omista arkistoista. Alansa taitajana Kanerva, jos kuka, olisi kyennyt Pukkia haastattelemalla poimimaan tekstiinsä lisää syvyyttä ja sitaattien kautta tarjoamaan lukijalle tunteen, että äänessä todellakin on kirjan päähenkilö. Esipuheessa olisi ollut paikallaan kertoa, että Pukkia ei ole jututettu kirjaa varten. Pelkkä maininta, että ”kirja ei ole tutkimuksellinen elämäkerta, vaan selvitys siitä, kuinka lahjakkaasta kotkalaisesta pikkupojasta tuli huipputason jalkapalloilija”, ei mielestäni tätä tietoa tarjoa. Kanerva juoksuttaa lukijan jalkapalloilijan perässä nuoruusvuosista Norwichiin, mutta ilman jälkihikeä. Ehkä kovempi syketys on säästetty jatko-osaan? Uran koko kaartahan kirja ei nimestään huolimatta kata. Työsarkaa vuonna 1990 syntyneellä Teemu Pukilla ammattilaisjalkapalloilijana riittää vielä useita vuosia. Kannustan Kanervaa kopaisemaan jatkoilla Pukin mukaansa kirjoituskoneen viereen. Tällaisenaan kirja palvelee hyvin jalkapallosta kiinnostuneita. Teksti soljuu ja kuvat rytmittävät kerrontaa. Selväksi käy, että Teemu Pukki on tehnyt töitä päästäkseen maailman suurille viheriöille. Hänestä voivat ottaa mallia futaajaksi mielivät, ja kirja löytyneekin monen nuoren Pukki-fanin joululahjakääröstä. Aikuiseen makuun teos tuntuu kevyeltä, mutta kirjoittajan sujuva kynä pelastaa tarjoten lukunautintoa. Minun kirjahyllyssäni Pukki pääsee Litmasen ja Zlatanin seuraan. RIITTA-ILONA HURMERINTA, FM tiedeviestijä Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: riitta-ilona.hurmerinta@lts.fi ARVIOITUA Teksti: JARI KANERVA PELI, JOKA EI SUOSTU KUOLEMAAN Torbjörn Andersson. Den döende bandyn? En säregen historia om svensk natur, nationalism och nostalgi. Arx Förlag AB, 279 s. ääpallon on Ruotsissa julistettu kuolevan lähes sadan vuoden ajan. Kuitenkin laji on selviytynyt kaikista karikoista. Jääkiekko eikä salibandy eivät ole onnistuneet syrjäyttämään sitä. Jäätävät olosuhteet tai ilmastonmuutos eivät myöskään ole tuhonneet lajia. Tällä vuosituhannella koko jääpallokulttuuri on muuttu- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 59

nut. Laji on lyhyessä ajassa siirtynyt luonnonjäiltä sisähalleihin. Torbjörn Anderssonin tutkimus on tarina jääpallosta ja sen suhteesta ruotsalaiseen urheilukulttuuriin. Teoksen kirjoittaja (s. 1963) on väitellyt vuonna 2002 Lundin yliopistosta aiheenaan ruotsalainen jalkapallokulttuuri 1800-luvun lopusta 1950-luvulle. Nykyään hän on Malmön yliopiston liikuntatieteen apulaisprofessori. Anderssonin kertoman tarinan osasina ovat ruotsalainen luonto, nationalismi ja, nostalgia, jotka ovat sitoneet yhteen yli 100 vuotta pelattuja ruotsalaisia jääpallofinaaleja. Lukijaa ei vain viedä muistelemaan loppuotteluita, vaan luodaan myös mielenkiintoisia tuokiokuvia ruotsalaisesta jääpallokulttuurista, yleisöstä ja joukkueista. Punaisena lankana kirjassa on, miten yksittäistä lajia on pyritty nykyaikaistamaan ja samalla säilyttämään perinteet. Kirja jakautuu kolmeen ajanjaksoon. Pioneerivaihetta (1895–1955) hallitsee modernin urheilun synty, johon liittyy oleellisesti sääntöjen, olosuhteiden ja varusteiden kehittyminen. Aina 1950-luvulle saakka pelattiin lyhyt kausi luonnonjäällä. Pelivälineenä oli narupallo ja pelivarusteet olivat vasta kehitysvaiheessa. Tunnusmerkkinä pelaajilla oli seurapipo, jonka käyttö siirtyi katsomoihin. Finaaleista lähetettiin radiolähetykset, kuten muistakin merkittävistä urheilutapahtumista. Jääpallo oli jääkiekon merkittävin kilpailija 1920-luvun Ruotsissa, kun laji oli murtautumassa suuren yleisön tietoisuuteen. Modernin ajanjakson (1956–2003) merkittävin muutos oli keinojäälle siirtyminen, joka pidensi kautta ja mahdollisti pitkäjänteisen otteluohjelman suunnittelun. Muita innovaatioita olivat muovinen pallo, turvallisuutta lisäävät kypärät ja parantuneet suojukset. TV-lähetykset alkoivat miesten Ruotsin mestaruusfinaaleista, Kansainvälisen jääpalloliiton perustaminen ja Neuvostoliiton tuleminen mukaan kansainväliseen kilpailutoimintaan synnytti miesten MM-kisat vuonna 1957. MM-turnausta ovat hallinneet Ruotsi ja Neuvostoliitto sekä myöhemmin Venäjä. Kolmantena tunnistettavana aikakautena on jälkimoderni. Vuodesta 2004 eteenpäin peliareenoiksi ovat Ruotsissa tulleet sisähallit. Merkittävä kulttuurin muutos tapahtui vuonna 2013, kun finaalit pelattiin sisällä Tukholmassa. Areenalle tuotiin jääkiekosta tutut elementit: musiikki ja pelin nopea sykli. Anderssonin mukaan samalla tapettiin jotain perinteistä – kannattajista tehtiin asiakkaita. Kuitenkin vuoden 2013 finaali muistetaan 25  000:sta Hammarbyn kannattajasta. Kyseessä on suurin yksittäinen saman joukkueen kannattajien kokoontumisen Ruotsin urheiluhistoriassa. Naisten jääpallo otettiin tosissaan Ruotsissa vasta 2000-luvulla, vaikka mestaruudesta oli pelattu jo 1970-luvulla. Naisten finaalit tulivat mukaan TV-tarjontaan ja Kansainvälinen jääpalloliitto otti naisten MM-kisat ohjel­ maansa vuonna 2004. Mestaruuksia on saavuttanut eniten Ruotsi, Venäjä on ollut säännöllisesti toinen ja pronssista ovat pelanneet tasavahvasti Suomi ja Norja. Anderssonin mukaan jääpallo on vahvistanut ruotsalaisten yhteisöllisyyttä ja tuonut yhteen eri yhteiskuntaluokat. Nationalistisen ulottuvuuden peliin ovat luoneet erityisesti loppuottelut, joissa eri maakuntien erityispiirteistä on muotoutunut kansallista yhtenäisyyttä lujittava tapahtuma. Ruotsalainen jääpallokulttuuri syntyi kaupunkiympäristöstä, mutta sen painopiste on siirtynyt pieniin kaupunkeihin ja maaseudulle. Toisin kuin useimmissa muissa lajeissa, Ruotsin jääpallon arvostetuin kilpailu on kansallinen loppuottelu eikä kamppailu maailmanmestaruudesta. Yksi selitys tähän on, että jääpalloa pelataan huipputasolla vain muutamassa maassa: Ruotsissa, Venäjällä, Suomessa, Norjassa ja Kazakstanissa. Jääpallon kansallisen hypetyksen takaajina ovat värikkäät ja äänekkäät kannattajajoukot, jotka jo 1900-luvun alussa täyttivät katsomot kelillä kuin kelillä. Vuodesta 1907 käydyt loppuottelut vertautuvat hiihdon Vasaloppettiin. Vuosittain finaalit keräävät lehtereille kymmeniätuhansia katsojia, jotka matkaavat maan eri puolilta kannattamaan omaa joukkuettaan. Fanit ovat tunnustaneet väriä ja ovat olleet uskollisia omille joukkueilleen. Toki kylmässä katsomossa on maistunut alkoholikin. Esimerkiksi vuoden 1951 finaalin (Örebro SK–Bollnäs GIF) jälkeen lehteriltä kerättiin noin 6 000 tyhjää pulloa. Vaikuttaakin siltä, että erityisesti 1950-luku oli jääpallon kulta-aikaa, sillä finaaleja seurasi keskimäärin noin 24 000 katsojaa. Andersson tarkastelee ruotsalaista jääpallokulttuuria kansatieteen näkökulmasta pääasiassa loppuotteluiden kautta. Kauden loppuhuipennus on säilyttänyt asemansa Ruotsin vanhimpana suurena vuotuisena urheilutapahtumana. Edes jalkapallo ei ole pystynyt kilpailemaan ottelutapahtumaan matkaavien fanien määrässä. Andersson nivoo taitavasti yhteen sen, miten jääpallo lajina on jatkuvasti navigoinut perinteiden ja nykyajan välillä. Toisaalta hän suorastaan romantisoi tutkimuskohteensa. Tärkeimpänä lähteenä Anderssonilla on laaja lehtiaineisto, jonka tukena ovat seurahistoriikit. Hän keskittyy tutkimuksessaan loppuotteluihin. Voikin kysyä, kuinka hyvin jääpallon todellinen olemus tulee esille niiden kautta. Jääpallon kuolemaa on julistettu lähes sata vuotta, mutta toisin on käynyt. Ilmastonmuutos on ajanut joukkueet ensi tekojäille ja sittemmin halleihin. Ruotsissa on 14 jääpallohallia ja suunnitelmissa on lisätä kapasiteettia viidellä. JARI KANERVA Ruotsalainen jääpallokulttuuri syntyi kaupunkiympäristöstä, mutta sen painopiste on siirtynyt pieniin kaupunkeihin ja maaseudulle. 60 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Stadion 50 vuotta sitten VÄLÄHDYKSIÄ VUOSIEN TAKAA ”Kalkkeutumista vastaan pyrimme jatkuvasti taistelemaan” yväskylän panos Liikuntatieteellisen seuran toiminnassa on viime vuosina jatkuvasti kasvanut. Se ei voi olla näkymättä myös Stadionin sivuilla.” Näin aloitti Yrjö Launonen pääkirjoituksensa Stadion-lehdessä 4/1969. Lehti oli Jyväskylän erikoisnumero, jonka kirjoittajia olivat mm. Kalevi Heinilä, Leena Jääskeläinen, Esko Karvinen, Lauri Laakso, Heikki Rusko, Martti Silvennoinen, Risto Telama, Eeva-Leena Wuolio, Jukka Wuolio ja Pauli Vuolle. Launonen tulkitsi osan teksteistä arvosteluksi Stadion-lehden aikaisempaa linjaa kohtaan, vaikka yhdessäkään ei suoranaisesti moitittu julkaisua. 1970-luvulle tähtäävä sisältö erosi selvästi päättyvän vuosikymmenen numeroista. ”Lehtemme saa tässä numerossa osakseen kritiikkiä. Olemme siitä kiitolliset. Vain oikein käytetyn raipan alla pysymme hereillä. Kalkkeutumista vastaan pyrimme jatkuvasti taistelemaan.” Pikku-uutinen kertoi, että lokakuun alussa 1969 Suomeen palasi Iowan yhden ja Pennsylvanian yliopistossa kaksi lukuvuotta opiskellut Paavo Komi. Stadion onnitteli Pennsylvaniassa tohtoriksi väitellyttä Komia. Lehti kysyi Komilta, mitkä olivat suomalaisen liikuntatutkimuksen suurimmat aukot. ”Kuitenkin haluaisin mainita yhtenä yhteisen liikuntatieteemme kehitykselle vaarallisena piirteenä sen, että eri mielipide- ja koulutussuuntausten välillä esiintyy liian paljon eripuraisuutta. Näyttää siltä, että esim. biologisten ja käyttäytymistieteellisten suuntausten edustajat eivät osaisi luopua omista ryhmäeduistaan liikuntatieteen hyväksi. Jos kuilu näiden koulutussuuntien välillä entisestään levenee, saattaa olla vaarana, että pian unohdamme pääasian eli liikunnan ja sen tutkimisen.” Eeva-Leena Wuolio käsitteli urheiluhistoriaa suhteessa historiantutkimukseen. Suomenkielistä tutkimusta oli alalta ilmestynyt niukalti. ”Historiantutkimuksen puuttuvasta mielenkiinnosta huolimatta urheiluhistoriallinen kirjallisuus rönsyilee Suomessakin runsaana ja tasoltaan vaihtelevana, suurimmalta osaltaan kovin itseriittoisena ja muusta kulttuurista kovin irrallisena.” Pikkuilmoitus kertoi, että liikuntasuunnittelustakin on saatavana painettu kirjanen. ”Raportti liikuntasuunnittelun seminaarista Vierumäellä 1969” maksoi viisi markkaa. Kuva liikuntakulttuurin historiasta Kuntokoulut tulivat muotiin 1960-luvun lopulla. Samalla Suomeen alkoi kehittyä kuntosaliyrityksiä ja saleja alettiin rakentaa mm. uimahallien yhteyteen. (Kuva: LTS:n arkisto) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 61

TUTKIMUSUUTISIA Liikunnan yhteiskuntatieteiden maailmasta Teksti: ANNA-LIISA OJALA Onko liikuntainterventioiden pyrkimyksenä vain vähentää kulttuurista monimuotoisuutta? L iikuntainterventioita pidetään lähtökohtaisesti myönteisinä. Mutta ovatko ne sitä aina? David Ekholm tutki diskursseja, jotka koskevat liikuntainterventioita osana integraatiota ja sosiaalista inkluusiota. Ekholm tarkasteli vuosina 2013–2018 kahta urheiluun tai liikuntaan keskittyvää interventiota Ruotsissa alueella, jota hän kutsuu vähemmän edistykselliseksi. Aineiston hän keräsi haastattelemalla osallistujia, valmentajia, edustajia ja johtajia sekä lukemalla politiikka-asiakirjoja. Toisessa interventiossa kehittämisvälineenä oli koulupäivien aikaan ja jälkeen 8–12-vuotiaille järjestetty jalkapallotoiminta. Toisessa taas pyrittiin kasvattamaan 11–16-vuotiaiden lasten fyysistä aktiivisuutta ja hyvinvointia tarjoamalla erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja tietoa. Ekholm nojasi teoreettisesti Robert Putnamin ajatuksiin siitä, että osallistuminen vapaaehtois- ja kansalaistoimintaan kasvattaa ihmisten sosiaalista pääomaa ja verkostoja. Ekholmin mukaan interventiot esitettiin diskursiivisesti keinoina rakentaa siltoja lasten ja nuorten välille siten, että he oppivat tuntemaan toisensa ja ymmärtämään paremmin toistensa elämäntilanteita. Interventiot kuvattiin myös tapahtumina ja paikkoina, joissa nuoret voivat tavata segregaatiota ja ulossulkemista kokeneita. Nämä kokemusasiantuntijat voivat yhteisössä saavuttamansa asemansa ansiosta johdattaa nuoria kohti inkluusiota ja integraatiota. Näissä diskursseissa ei varsinaisesti ollut tavoitteena sosiaalinen kanssakäyminen tai yksilöiden ymmärryksen lisääminen, vaan taustalta oli halu tuoda marginaalitaustaisia ryhmiä lähemmäs enemmistön arvo- ja normimaailmaa. Riskinä on, että integraatiosta ja inkluusiosta tulee synonyymejä adaptaatiolle, jossa valtaväestön arvoja pyritään siirtämään marginaalitaustaisille ryhmille. Tällöin todellista sidettä ja yhteisymmärrystä yksilöiden välille ei pääse syntymään. Ekholm, David (2019). Sport as a Means of Governing Social Integration: Discourses on Bridging and Bonding Social Relations. Sociology of Sport Journal, 2019, 36, 152–161. Luokkatausta ei vaikuta sveitsiläis­ kiekkoilijoiden kouluttautumiseen mutta näkyy urapoluissa H uippujääkiekkoilu kasvattaa sveitsiläistutkijoiden Orlan Moretin ja Fabien Ohlin mukaan riskiä lopettaa koulunkäynti. Moretin ja Ohlin aineisto koostui Sveitsissä toteutetusta kvantitatiivisesta kyselystä (N = 1353) ja 26 pelaajan laadullisesta haastattelusta. Sveitsissä jääkiekko saa yhtä paljon palstatilaa mediassa kuin jalkapallo. Jääkiekon arvostus on maassa korkealla, mutta sitä harrastavat ja kuluttavat ennen muuta valkoiset, hyvin toimeentulevat miehet. Siten lajin tarjoama urheilupääoma voi muuttua sopivissa olosuhteissa sosiaaliseksi ja taloudelliseksi pääomaksi suhteellisen helposti. Ammattilaismarkkinat ovat kuitenkin sveitsiläispelaajille hyvin kapeat. Aiemmat tutkimukset ovat kertoneet ristiriitaisesti urheilemisen vaikuttavan joko myönteisesti tai kielteisesti kouluttautumishalukkuuteen. Moret ja Ohl eivät löytäneet tilastollista yhteyttä jääkiekkoilijoiden luokkataustan ja kouluttautumishalukkuuden välillä. Osa pelaajista uskoi ja sai perheeltään tukea siihen, että jääkiekossa on heidän tulevaisuutensa. Lisäksi suurin osa jo lopettaneista pelaajista oli hyödyntänyt jääkie- 62 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 kon tuomia verkostoja siirtyessään työmarkkinoille, joten myös lajin tarjoamat sosiaaliset verkostot loivat luottoa urheilulle omistautumiselle. Varakkaampien perheiden lapset taas saattoivat luottaa myös perheidensä verkostoihin siirtyessään urheilusta työelämään, jolloin painetta kouluttautumiseen ei välttämättä ollut. Moretin ja Ohlin Pierre Bourdieun ajatuksiin tukeutuva lopputulema olikin, että pääomia tutkittaessa uskomukset ja kontekstit ovat keskeisessä osassa. Alemman keskiluokan pelaajien luottamus omiin kykyihin ja jääkiekkouraan näytti jatkuvan silloinkin, kun todennäköisyydet olivat todella pienet. Ylempien luokkien vesat vaihtoivat strategiaa joustavammin. Vaikka suoraa yhteyttä koulutuksen ja luokan välillä ei löytynytkään, näyttivät luokkaerot lopulta vaikuttavan siihen, millaiseksi jääkiekkoilijoiden urat ja siirtymävaiheet voivat muodostua. Moret, Orlan & Ohl, Fabien (2019). Social class, the elite hockey player career and educational paths. International Review for the Sociology of Sport, 54 (8) 899–920.

Urheilutapahtumien turvallisuustoimet sekä luovat turvaa että turhauttavat V TUTKIMUSUUTISIA aikka terrorismin uhasta on tullut yhä tiedostetumpi mahdollisuus myös urheilutapahtumissa, ei suurin osa urheilun suurtapahtumien yleisöstä koe riskiä ottaessaan osaa niihin. Australialaistutkija Jamie Cleland keräsi vuonna 2017 verkon kautta avoimia lisäkysymyksiä sisältäneen määrällisen kyselyaineiston, johon vastasi 1015 eri urheilulajien seuraajaa ympäri maailmaa. Liki 80 prosenttia vastaajista oli miehiä. Nuorimmat vastaajista olivat 17-vuotiaita ja yli puolet yli 25-vuotiaita. Vastaajista 67 prosenttia ei ollut kokenut riskiä ottaessaan osaa urheilutapahtumiin paikan päällä. 20 prosenttia oli tunnistanut jonkinasteisen riskin, 9 prosenttia suuren riskin ja 4 prosenttia ei ollut varma riskitasosta. Avovastausten mukaan ne, joiden mielestä urheilutapahtumissa ei ollut terroriuhkaa, laskelmoivat terrorismin todennäköisyyden ennen muuta yksilölle hyvin pieneksi. Osa urheilufaneista koki urheilutapahtumat turvallisemmiksi valvonnan ja erilaisten turvajärjestelyjen vuoksi. Toisten mielestä turvajärjestelyt olivat liiallisia ja heikensivät tapahtumien mielekkyyttä. Clelandin yksi keskeisistä tuloksista olikin, että urheilutapahtumien järjestäjät joutuvat nykypäivänä luomaan erilaisin toimenpitein yleisölle turvallisuudenkokemuksia. Toisaalta heidän on samalla varottava ylittämästä rajaa, jonka jälkeen kokemus muuttuu turhautumiseksi ja ärtymykseksi. Cleland, Jamie (2019). Sports Fandom in the Risk Society: Analyzing Perceptions and Experiences of Risk, Security and Terrorism at Elite Sports Events. Sociology of Sport Journal, 36, 144–151. ANNA-LIISA OJALA, FT Project and Research Specialist Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Sähköposti: ojala.annaliisa@gmail.com Liikuntapedagogiikan maailmasta Teksti: NELLI LYYRA Kuntotestien vaikutus oppilaiden koululiikunta-asenteisiin luultua pienempi K untotestit osana liikunnanopetusta herättävät voimakkaita tunteita – puolesta ja vastaan. Kannattajat näkevät testaamisessa mahdollisuuden tukea oppilaan valmiuksia oman fyysisen kunnon ja kehityksen arviointiin. Vastustajat puolestaan pelkäävät testien tappavan heikkokuntoisilta pienenkin liikuntakipinän, mikäli sellainen olisi syttymässä. Toistaiseksi tiedetään kuitenkin vähän oppilaiden kuntotestitulosten vaikutuksesta asenteisiin koululiikuntaa kohtaan. Yhdysvaltalainen tutkimus selvitti yläkouluikäisten kuntotestitulosten yhteyttä koululiikunta-asenteisiin ja -tunteisiin. Samalla tarkasteltiin, vaikuttiko oppilaan sukupuoli siihen, miten kuntotestitulokset korreloivat koululiikunta-asenteisiin. Tutkimukseen osallistui 237 yläkoulun oppilasta, jotka suorittivat Fitnessgram-testistön. He vastasivat kahden viikon kuluttua asenteita ja tunteita kartoittavaan kyselyyn. Rakenneyhtälömallilla tarkasteltiin yhteyksiä koko aineistossa sekä sukupuolittain. Tulokset oppilaiden kuntotestitulosten vaikutuksesta oppilaiden asenteisiin ja tunteisiin olivat ristirii- taisia. Kestävyyskuntotestissä parempi tulos ennusti vähemmän vihan tunteita koululiikuntaa kohtaan sekä tyttöjen että poikien ryhmässä. Sen sijaan parempi tulos vatsalihastestissä ennusti enemmän vihaa ja vähemmän iloa koululiikuntaa kohtaan. Testitulokset selittivät kuitenkin vain pienen määrän asenteiden ja tunteiden vaihtelusta etenkin tyttöjen ryhmässä. Tämän tutkimuksen mukaan kuntotestitulokset eivät juurikaan ennusta nuorten tulevaa asennoitumista ja tunteita koululiikuntaa kohtaan. Tutkimusasetelmaan ei kuitenkaan sisältynyt oppilaan tai huoltajan kanssa yhdessä käytävää palautekeskustelua, eikä esimerkiksi tulosten vertaamista oppilaan aikaisempiin tuloksiin. Lisää tietoa tarvitaan testien vaikutuksesta opetustilanteissa, joissa ne on yhdistetty pedagogisesti järkevästi muuhun opetussisältöön. LÄHDE: Simonton, K., Mercier, K & Garn, A. (2019.) Do fitness test performances predict students’ attitudes and emotions toward physical education? Physical Education and Sport Pedagogy, 24 (6), 549–564. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 63

Akateemiset ihmissuhteet ohjaavat liikunnanopettajakouluttajien urapolkuja A mmatilliset ihmissuhteet vaikuttavat suuresti akateemisen uran eri vaiheissa. Ne ohjaavat liikunnanopettajakouluttajaksi hakeu­ tumista ja alalle pääsyä, muokkaavat akateemisen työuran suuntaa ja myötävaikuttavat amma­til­liseen kehittymiseen. Kansainvälinen haastattelututkimus selvitti liikunnanopettajakouluttajaksi hakeutumista, akateemisen työuran käännekohtia sekä liikunnanopettajakouluttajien ammatillista kehittymistä. Kohdejoukkona oli 14 liikunnanopettajakouluttajaa, joilla oli vähintään 10 vuoden työkokemus ja vakaa akateeminen asema. Haastateltavat olivat seitsemästä eri maasta. Tulosten perusteella liikunnanopettajan maisteriopinnoista on kaksi väylää liikunnanopettajakouluttajaksi. Akateemisella väylällä maisteritutkinnon suorittanut opiskelija jatkaa tohtoriopintoihin ja opettaminen on osa akateemista työtä. Toinen tie kulkee koulumaailman kautta, jolloin yliopisto-opintojen pariin hakeudutaan useamman vuoden liikunnanopettajana toimimisen jälkeen. Lähes kaikilla haastateltavilla oli joku vaikutusvaltainen akateemisessa yhteisössä työskentelevä henkilö, joka oli kannustanut hakeutumaan alalle. Näitä avainhenkilöitä kuvataan tutkimuksessa eräänlaisina ”alalle pääsyn portinvartijoina” unohtamatta kuitenkaan sitä, että jokainen haastateltava oli meritoitunut omilla ansioillaan. Tulokset korostavat ihmissuhteiden ja ammatillisten verkostojen vaikutusta uran kaikissa vaiheissa. Ne herättävät myös kysymyksen siitä, onko akateeminen urapolku aidosti avoin kaikille. LÄHDE: McEvoy, E., Heikinaro-Johansson, P. & MacPhail, A. (2019). An exploration of the influence of professional relationships on the career pathways of physical education teacher educators, European Physical Education Review, 25 (4), 913–928. Koululiikunta laskee oppilaiden stressitasoja   K TUTKIMUSUUTISIA oulun liikuntatunnille osallistuminen vähentää koulupäivän aikana koettua stressiä yläkouluikäisillä nuorilla. Oppilaat arvioivat, että liikuntatunnilla stressaavat asiat unohtuvat. He kokivat olevansa vähemmän stressaantuneita liikuntatunnin jälkeen kuin sitä ennen. Tulokset selviävät yhdysvaltalaisesta kyselytutkimuksessa (n=872), jossa liikuntatunnin vaikutuksia koettuun stressiin kysyttiin sekä strukturoiduilla että avoimilla kysymyksillä. Oppilaat kokivat, että liikuntatunnin stressiä vähentävä vaikutus on etenkin luokkakavereiden ja yhdessä tekemisen ansiota. Toisaalta osa tutkittavista tunsi, että luokkakaverit saattoivat lisätä stressiä etenkin, jos liikuntaryhmässä ei ollut omia kavereita tai oppilas koki tulevansa tunnilla kiusatuksi. Luokkatasojen vertailussa ilmeni, että 7-luokkalaiset kokivat liikuntatuntien vähentävän stressiä enemmän kuin 9-luokkalaiset. 64 Stressiä vähentävä liikunnanopetus syntyy myönteisistä kokemuksista, onnistumisista, tehtäväsuuntautuneesta motivaatioilmastosta ja oppilaiden autonomian tukemisesta. Tutkijoiden mukaan liikuntatunnin stressiä vähentäviä vaikutuksia tulisi korostaa jo opettajakoulutuksessa. Tällöin tulevat opettajat osaavat huomioida oppiaineen myönteisen vaikutuksen oppi­ laiden stressitasoihin ja perustella tarvittaessa sen merkitystä koulujaksamiselle. LÄHDE: Barney, D., Pleban, F. & Lewis, T. (2019). Relationships between physical activity and stress among junior high school students in the physical education environment. The Physical Educator, 76, 777–799. NELLI LYYRA, LitT Tutkijatohtori Jyväskylä yliopisto Sähköposti: nelli.lyyra@jyu.fi Liikuntapsykologian maailmasta Teksti: HANNA-MARI TOIVONEN Usko omiin kykyihin näkyy suorituksessa I hmiset vertailevat itseään muihin ja itsearvioinneilla on usein vaikutusta yksilön suoritukseen. Maciej selvitti tutkimusryhmänsä kanssa, vaikuttaako tilanteen arvioiminen haasteena tai uhkana e-urheilupelaajien suorituksiin. Toisena kohteena oli suoritukseen liittyvän palautteen merkitys pelaajien ti- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 lanteen arviointiin. Tutkimukseen osallistui 82 miestä, jotka oli jaettu kahtia haasteryhmään ja uhkaryhmään. He suorittivat kolme kierrosta suosittua Counter Strike: Global Offensive -videopeliä. Tutkijat olettivat, että tilanteiden tulkitseminen haasteiksi uhkien sijaan parantaisi e-urheilijoiden

suoritusta. Parhaimmat tulokset saaneille pelaajille oli tarjolla rahapalkintoja. Sykkeet, kognitiiviset arviot ja pelien tulokset mitattiin ja kirjattiin ylös. Sosiaalista haastetta tutkijat manipuloivat kertomalla osallistujille, että heidän suorituksensa oli parempi kuin muilla. Sosiaaliseen uhkaan he vaikuttivat kertomalla suorituksen olleen heikompi kuin muilla. Tulokset osoittivat, että kokeneet pelaajat uskoivat olevansa parempia kuin muut pelaajat. Heidän sykkeensä oli korkeampi kuin vähemmän kokeneilla. He myös saavuttivat korkeammat pistemäärät. Tilanteiden tulkitseminen haasteiksi uhkien sijaan paransi suori- tusta. Sosiaalisesta haasteesta tai uhasta saatu palaute ei vaikuttanut suoritukseen, vaan tulokset liittyivät alun tilannearvioon. Pelaajien kokemus haasteesta tai uhasta kuitenkin lisääntyi palautteen ansiosta. Maciej ja tutkimusryhmä osoittivat, että itsensä arvioiminen toisia paremmaksi paransi e-pelaajien suoritusta. LÄHDE: Maciej, B., Kosakowski, M., & Laczmarek, L. D. (2019). Social challenge and threat predict performance and cardiovascular responses during competitive video gaming.. Psychology of Sport & Exercise. DOI: 10.1016./j.psychsport.2019.101584 Nauti liikunnasta! M ielihyvän maksimointi liikunnan aikana on yhä useammin tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä liikkumisen kannustimista. Zenko ja tutkimusryhmä selvittivät, opti­ moivatko ihmiset harjoituksessa koetun nautinnon automaattisesti, ja lisääntyykö koettu nautinto kehotusten avulla suorituksen aikana ja sen jälkeen. Tutkimukseen osallistui 39 vähän liikkuvaa aikuista, jotka suorittivat kaksi kymmenen minuutin kuntopyöräharjoitusta itse valitsemallaan intensiteetillä. Harjoituksen aikana osallistujia kehotettiin viidesti maksimoimaan nautinto ja mielihyvä, ja tarvittaessa muuttamaan harjoituksen intensiteettiä. Tunnearvo, syke ja koettu rasitustaso mitattiin kahden minuutin välein. Suorituksen jälkeen kirjattiin ylös osallistujien kokema tunnearvo, nautinto ja muistettu nautinto. Kontrolliryhmä toteutti samat harjoitukset ilman kehotuksia. Osallistujat eivät automaattisesti maksimoineet nautintoa ja mielihyvää liikunnan aikana, vaan heitä tuli kannustaa siihen. Kun osallistujia kehotettiin tavoittelemaan mahdollisimman suurta mielihyvää, he kokivat liikunnan tunnearvon positiivisempana harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Osallistujat saivat liikunnasta enemmän nautintoa suorituksen aikana ja muistivat myönteisen tunteen sen jälkeen. Tutkimus osoittaa, että liikunnasta saatuja tunnekokemuksia on mahdollista muuttaa muuttamatta harjoitusten intensiteettiä. LÄHDE: Zenko, Z., Kahn, R. M., Berman, C. J., Hutchinson, J. C., & Jones, L. (2019). Do exercisers maximize their pleasure by default? Using prompts to enhance the affectice experience of exercise. Sport, Exercise, and Performance Psychology. DOI: 10.1037/spy0000183 Hyppy junnusta aikuisiin unioritasolta aikuisten sarjoihin siirtyminen on iso askel urheilijan uralla. Drew tutkimusryhmineen teki järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tästä siirtymisvaiheesta. Erityisesti heitä kiinnostivat tutkimuksissa käytetyt metodit ja teoreettiset valinnat sekä siirtymisvaiheeseen vaikuttavat tekijät. Katsaus koostui 27 tutkimuksesta. Tutkijat laativat keräämiensä tietojen pohjalta mallin, joka auttaa selittämään siirtymisprosessia. Katsauksessa löytyi neljä siirtymävaiheeseen vaikuttavaa pääteemaa: yksilötekijät, ulkoiset tekijät, kulttuuriset tekijät ja interventiostrategiat. Drewin ryhmän mukaan siirtymisvaiheeseen liittyy kolme perustekijää – esitila, muuttujat ja seuraukset. Esitila viittaa tekijöihin ennen siirtymistä. Siihen sisältyvät oikean siirtymisajankohdan valitseminen ja konkreettinen tuki. Siirtymisen muuttujat koostuvat yksilöllisistä, ulkoisista ja kulttuurisista tekijöistä sekä siirtymisen erivaiheissa toteutettavista yksilö- tai organisaatiotason interventioista. Seuraukset viittaavat onnistuneeseen siirtymiseen, joka vaikuttaa myönteisesti urheilijan terveyteen, hyvinvointiin ja suoritukseen. Drew huomasi tutkimusryhmineen, että suuri osa heidän katsaukseensa päätyneistä tutkimuksista oli toteutettu Euroopassa, perustui pääosin haastatteluihin ja hyödynsi pääasiassa vain kahta teoriaa (the athletic career transition model ja the developmental model). Yksinomaan naisurheilijoihin kohdistuneita tutkimuksia oli vähän. Tutkijat ehdottavat, että tulevaisuudessa siirtymävaiheen tutkimuksessa hyödynnettäisiin enemmän narratiivista lähestymistapaa ja pitkittäisasetelmaa. Lisäksi lajikohtaisia junioriurheilusta aikuisurheiluun siirtymistä tukevia ja häiritseviä tekijöitä olisi hyvä tutkia, jotta pystyttäisiin määrittämään kunkin lajin siirtymisvaiheelle ominaiset vaatimukset. LÄHDE: Drew, K., Morris, R., Tod, D., & Eubank, M. (2019). A meta-study of qualitative research on junior-to-senior transition in sport. Psychology of Sport and Exercise. DOI: 10.1016/j. psychsport.2019.101556 HANNA-MARI TOIVONEN, LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Sähköposti: toivonen.hanna@yahoo.com LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 65

TUTKIMUSUUTISIA Liikunnan biotieteiden maailmasta Teksti: ILKKA HEINONEN Tiedot istumisajan vaaroista tarkentuvat M edia on rummuttanut vuosia, että istuminen tappaa. Professorit ovat varoitelleet istumisen vievän ennenaikaiseen hautaan, vaikka harrastaisi liikuntaa. Onkin hämmästyttävää, että etenkin liikuntaa opettavissa laitoksissa on yhä luentosaleissa penkit. Ja monet professorit ja muut ihmiset tekevät edelleen töitään istuen ja kulkevat työmatkat autolla, minkä myös on osoitettu johtavan ennenaikaiseen hautaan. Istuminen on siis vaarallista. Onneksi liikkumalla tunnin tai tunnin ja vartin päivässä vähintään kohtuukuormitteisesti istumisen vaaroja voidaan eliminoida, ellei jopa päästä niistä kokonaan eroon. Pitkälti näin kertoo Ekelundin ja kumppaneiden uusin tutkimus, jossa he tosin myös sanovat istumisen ja liikkumisen olevan kolikon kaksi puolta. Huomion kiinnittäminen molempiin on tärkeää, sillä kuolleisuus nousee istumisajan lisääntyessä, mutta toisaalta liikkumalla ennenaikaisen kuoleman todennäköisyys pienenee. Järkevää ja loogistakin, sillä päivittäin käytettävissä oleva aika on kaikilla sama: mitä enemmän istut tai olet muuten paikallasi, sitä vähemmän liikut, millä tahansa teholla. Ekelundin ja kumppaneiden tutkimuksen mukaan mikä tahansa intensiteetti, jopa vain hyvin kevytkin, oli hyväksi ennenaikaista kuolleisuutta ajatellen keski- ikäisille ja ikääntyneille. Tutkimuksen ehkä tärkein asia oli kuitenkin se, että siinä hyödynnettiin kyselytutkimusten sijaan objektiivisia mittareita istumista ja liikuntaa kuvaamaan. Mielenkiintoista oli myös se, että istumisen vaarat näyttävät alkavan lisääntyä 9,5 tunnin paikallaanolon jälkeen. Vaikka Ekelund ryhmineen tuo esiin, että jotkut tutkijat ovat ehdottaneet rajaksi vain 6–8 tuntia, niin monissa tutkimuksissa tämä ”raja” on ollut liki 11 tuntia. Joka tapauksessa istumistakin ”saa” kertyä päivään tuntikaupalla, eikä kaikesta istumisesta tarvitse kenties olla niin huolissaan. Tuhannen taalan kysymys näiden epidemiologisten tutkimusten jälkeen onkin, vaikuttaako istumisen vähentäminen todistettavasti terveyteen pitkäaikaisessa interventioasetelmassa, kun samaa henkilöä seurataan ja hän vähentää liiallista istu­mistaan. LÄHDE: Ekelund U, Tarp J, Steene-Johannessen J, Hansen BH, Jefferis B, Fagerland MW, Whincup P, Diaz KM, Hooker SP, Chernofsky A, Larson MG, Spartano N, Vasan RS, Dohrn IM, Hagströmer M, Edwardson C, Yates T, Shiroma E, Anderssen SA, Lee IM. Dose-response associations between accelerometry measured physical activity and sedentary time and all cause mortality: systematic review and harmonised meta-analysis. BMJ. 2019;366:l4570. doi: 10.1136/bmj.l4570. Voimaharjoittelukin auttaa insuliiniherkkyyden parantamisessa I nsuliiniherkkyys, eli se miten hyvin haiman erittämä insuliini säätelee verensokeria, on erittäin tärkeässä roolissa terveyden ylläpidossa. Mitä parempi insuliiniherkkyys on, sitä paremmin pienetkin pitoisuudet insuliinia saavat verensokerin siirrettyä verestä kohdekudoksiin. Vastaavasti huonon insuliiniherkkyyden omaavan keho joutuu erittämään suuret määrät insuliinia, jotta sokeri pääsee kudoksiin. Tämä ei ole keholle ja terveydelle hyväksi, ja monesti kyseessä oleva insuliiniresistenssi johtaa tyypin 2 diabeteksen puhkeamiseen. Liikunnan tiedetään parantavan insuliiniherkkyyttä. Erityisen tehokas insuliiniherkkyyden lisääjä on kestävyysliikunta, olipa se tasakuormitteista tai intervalliharjoittelua. Ismail ym. testasivat voimaharjoittelun vaikutuksia kehon insuliiniherkkyyteen. Heidän tutkimuksessaan kymmenen ylipainoista miestä teki voimaharjoittelua kolmesti viikossa kuuden viikon ajan. Harjoittelu tehosi, sillä se kasvatti lihasvoimaa ja lihaksen poikkipinta-alaa. Se paransi myös insuliiniherkkyyttä, jota tutkijat selvittävät mittaamalla veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia. Tutkimuksessa voimaharjoitus kesti vain 15–20 minuuttia, joten verraten lyhytkin harjoitus vaikutti tehokkaasti. Käytetyt painot olivat kuitenkin melko suuria – 80 prosenttia maksimivoimasta. Suoritukset tehtiin lisäksi aina uupumukseen asti, eli siihen asti, että painoa ei jaksanut enää nostaa. Nähtäväksi jääkin, miten tehokasta on voimaharjoittelu, jossa painot ja uupumuksen tavoittelu eivät ole näin suuria. Todennäköisesti mikä tahansa voimaharjoittelu kuitenkin auttaa, sillä kyse on pitkälti siitä, aktivoidaanko lihaksia ylipäätään. Mielenkiintoista olisi tutkia, paraneeko insuliiniherkkyys vain niissä lihaksissa, joihin voimaharjoittelu kohdistuu. Muiden tutkimusten perusteella insuliiniherkkyys näyttää paranevan vain niissä lihaksissa, joita harjoitetaan. Siksi salilla kannattaneekin harjoittaa kehon kaikkia lihaksia hyvin monipuolisesti, jotta insuliiniherkkyyskin paranee maksimaalisesti. LÄHDE: Ismail AD, Alkhayl FFA, Wilson J, Johnston L, Gill JMR, Gray SR. The effect of short-duration resistance training on insulin sensitivity and muscle adaptations in overweight men. Exp Physiol. 2019;104(4):540-545. doi: 10.1113/EP087435. Epub 2019 Feb 10. 66 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Lihaksen hiussuonitus vaikuttanee voimaharjoittelun tuloksiin ainakin ikääntyneillä R iittävän hyvät lihasvoimatasot tuovat reserviä arkielämään. Koskaan ei tiedä, mitä joutuu nostamaan tai miten reagoimaan yllättävään tilanteeseen, kuten kaatumiseen. Lihasvoiman merkitys korostuu ikääntyessä, minkä vuoksi lihasvoimatasot kannattaa nostaa jo nuoruudessa niin korkealle kuin mahdollista, jotta ne iän myötä säilyvät mahdollisimman hyvinä. Ikääntyessä ongelmaksi voi muodostua jopa se, että reisissä ei ole tarpeeksi voimaa edes tuolilta tai sängyltä nousemiseen, vaikka muuten jaksaisi kävellä. Tämä rajoittaa elämistä ja liikkumista huomattavasti, mutta on estettävissä voimaharjoittelulla, jota ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa. Moro ja kumppanit tietävät voimaharjoittelun merkityksen ikääntyessä. He tekivät tutkimuksen, jossa he harjoituttivat 19 miestä ja naista, joiden keski-ikä oli 71 vuotta. Kaksitoista viikkoa kestänyt voimaharjoittelu paransi tutkittavien lihasvoimaa ja lihaksen poikkipinta-alaa. Nämä tulokset eivät kuitenkaan vielä ylitä uutiskynnystä, koska ne ovat odotettuja ja monesti todettuja. Tutkimuksen huomattavin löydös olikin se, että lihaksen hiussuonitiheys näytti määrittävän sitä, miten hyvin lihasvoima kehittyy. Lihasten pienet hiusverisuonet vaikuttavat keskeisesti siihen, miten hyvin happi, ravintoaineet ja lihasproteiinia rakentavat aminohapot pääsevät lihassoluihin. Tutkimuksen mukaan hiussuonitus korreloi päivittäisen yleisen liikkumisen kanssa. Lihasten proteiinisynteesi parani ja poikkipinta-ala kasvoi vain hyvän hiussuonituksen lähtötilanteessa omanneilla. Nämä vaikutukset jäivät saamatta huonon hiussuonituksen omanneilla, mutta voimaharjoittelu paransi heillä hiussuonitusta. Näyttää siltä, että tietty hyvä hiussuonituksen taso vaaditaan, jotta lihasmassa kasvaisi. Ikääntyneiden voi olla hyvin perusteltua aloittaa liikunta kestävyystyyppisellä lenkkeilyllä, ja siirtyä sen jälkeen enemmän voimaharjoitteluun. LÄHDE: Moro T, Brightwell CR, Phalen DE, McKenna CF, Lane SJ, Porter C, Volpi E, Rasmussen BB, Fry CS. Low skeletal muscle capillarization limits muscle adaptation to resistance exercise training in older adults. Exp Gerontol. 2019;127:110723. doi: 10.1016/j. exger.2019.110723. [Epub ahead of print]. ILKKA HEINONEN, LitM, FM, FT Kollegiumtutkija, Liikunta- ja verenkiertofysiologian dosentti Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen laitos, & PET-keskus Turun yliopisto, Turku TUTKITTUA Väitökset Oppilaiden kasvanut vaikutusvalta luo lisää liikettä LitL Terhi Huovisen liikuntapedagogiikan väitöskirja ”Oppilaiden osallistumista ja fyysistä aktiivisuutta edistävä liikunnanopetus perusopetuksen heterogeenisessa oppilasryhmässä” tar­kastettiin Jyväskylässä 4.10.2019. Vas­ taväittäjänä toimi dosentti Jan-Erik Romar (Åbo Akademi) ja kustoksena pro­fessori Pilvikki Heikinaro-Johansson (Jyväskylän yliopisto). LitL Terhi Huovinen tarkastelee väitöskirjassaan oppilaiden osallistumista ja fyysistä aktiivisuutta sekä opettajan mahdollisuuksia edistää niitä koulun liikuntatunneilla. Huovinen seurasi kahden perusopetuksen heterogeenisen oppilasryhmän liikuntatunteja usean kuukauden ajan. Seurattujen ryhmien liikuntatunneilla oppilaat osallistuivat toimintaan pääsääntöisesti aktiivisesti, mutta yksilölliset erot olivat suuria. Joillekin oppilaille kertyi Huovisen mukaan reipasta liikuntaa noin puolet liikuntatunnista, toisille vain joitakin minuutteja. Reippaan liikunnan määritelmän mukaan lapsi hengästyy hieman liikkuessaan. Peruskouluikäisten pitäisi suositusten mukaan liikkua reippaasti 1–2 tuntia päivässä. Oppilasjohtoiset työtavat lisäävät Huovisen mukaan reipasta liikuntaa tunneilla. Liikkuminen liikuntatunneilla on erityisen tärkeää vähän liikkuvien lasten päivittäisen fyysisen aktiivisuuden kerryttäjänä. Huovinen kannustaa opettajia antamaan oppilaille enemmän vaikutusvaltaa tehtäviin ja työskentelyyn, jotta aktiivisuus tunneilla lisääntyisi. Työrauhan ylläpitämisessä korostetun opettajan ryhmänhallinnan sijaan opettajan kannattaa Huovisen mukaan panostaa oppilaantuntemukseen ja oppilaan omaa aloitteellisuutta tukeviin työtapoihin. Pienessä 11 oppilaan ryhmässä opettajalta riitti henkilökohtaista huomiota ryhmän vähiten huomiota saaneelle lapsellekin lähes yhdeksän kertaa jokaisella tunnilla. Sen sijaan 28 oppilaan ryhmässä vähäisimmälle huomiolle jääneet lapset saivat opettajalta henkilökohtaista palautetta vain joka toisella tunnilla. Huovisen väitöskirja osoittaa, että työrauhaongelmat ja osallistumattomuus liikuntatunneilla lisääntyvät, jos oppilas ei tullut kuulluksi. Opettajan oppilaalle antama henkilökohtainen huomio auttaa työrauhan ylläpitämisessä ja osallistumattomuuden vähentämisessä. Mitä paremmin opettaja tuntee oppilaansa, sitä helpompi hänen on tukea jokaisen lapsen osallistumista yksilöllisesti. Lisätietoja: Terhi Huovinen, terhi.huovinen@jyu.fi. Väitöskirja on julkaistu sarjassa JYU dissertations numerona 135, Jyväskylä 2019, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7851-8 (PDF) Julkaisu on luettavissa osoitteessa: http:// urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7851-8. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 67

Liikunta ylläpitää työttömien työkykyä Terveystieteiden maisteri Marja Hultin hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja Work ability and health of unemployed persons. Focusing on promoting factors tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa Kuopiossa 4.10.2019. Vastaväittäjänä toimi professori Clas-Håkan Nygård Tampereen yliopistosta ja kustoksena professori Terhi Saaranen Itä-Suomen yliopistosta. TtM Marja Hultin tutkimuksen mukaan työttömät, jotka kokevat terveydentilansa hyväksi, kokevat yleensä myös työkykynsä hyväksi. Liikunnan harrastamisella oli yhteys hyvään työkykyyn työttömillä. Hult tarkastelee tutkimuksessaan laajasti yksilöllisten, sosiaalisten ja työhön liittyvien tekijöiden yhteyttä työttömien työkykyyn väestötasolla. Tutkimus tuotti uutta tietoa työttömien työkykyyn yhteydessä olevista tekijöistä. Hult osoittaa, että työttömien terveyttä ja työkykyä voidaan edistää useilla eri tavoilla. Työttömien terveys ja työkyky ovat heikompia kuin työssä käyvien. Työttömyyden ja huonon terveyden välistä suhdetta on selitetty kahdella tavalla. On havaittu, että työttömäksi joutuvat useammin ne henkilöt, joilla on terveysongelmia. Heidän on vaikeampi työllistyä uudelleen. Toisaalta on vahvaa näyttöä myös työttömyyden terveyttä ja hyvinvointia heikentävästä vaikutuksesta. Hultin tutkimuksen mukaan ne työikäiset työssä käyvät ja työttömät, jotka kokevat terveydentilansa hyväksi, arvioivat myös työkykynsä hyväksi. Tutkimuksessa keskityttiin kartoittamaan työkykyä suojaavia tekijöitä, sillä jonkin verran tietoa työkykyä heikentävistä tekijöistä on olemassa. Suojaavia tekijöitä olivat terveyden lisäksi muun muassa liikunta, sosiaaliset verkostot ja sosiaalinen tuki sekä merkityksellisyyden kokeminen. Nämä suojaavat ja mahdollisesti työkykyä edistävät tekijät saattavat muodostua tärkeiksi voimavaroiksi, joiden avulla työttömät henkilöt selviytyvät paremmin työttömyyden aiheuttamasta stressistä. Aktiivinen ja reipas liikunnan harrastaminen on yllättäen ainoa elintapatekijä, joka on yhteydessä hyvään työttömien työkykyyn. Liikunnan ja työkyvyn yhteys on aiemmin havaittu työssä käyvien parissa tehdyissä tutkimuksissa. Yhteys tuli Hultin tutkimuksessa esiin myös työttömillä. Työttömien liikuntaharrastuksen tukeminen olisi tärkeää, sillä liikunta voi lisätä sosiaalista verkostoitumista. Lisäksi liikunta voi lisätä merkityksellisyyden kokemuksia. Sosiaalinen verkosto voi jo itsessään lisätä merkityksellisyydentunnetta, mutta myös tarjota tukea ja mahdollisuuksia työllistymiseen tai muuhun mielekkääseen toimintaan. Hult tutki hyvään työkykyyn yhteydessä olevia tekijöitä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoiman Alueellisen terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksen väestötason aineistojen avulla. Hän selvitti myös terveysinterventioiden vaikutusta työttömien työllistymiseen järjestelmällisellä kirjallisuuskatsauksella. Meta-analyysin tulokset osoittivat, että ryhmämuotoiset kognitiiviseen ja työnhakuvalmennukseen sekä vertaistukeen perustuvat interventiot lisäsivät työn saaneiden määrää verrattuna kontrolliryhmään. Yksilötason terveyden edistämisen interventiot eivät taas lisänneet työnsaantia. Väitöskirja on julkaistu sarjassa Publications of the University of Eastern­ Finland. Dissertations in Health Sciences,­­no 525. Se on luettavissa osoitteessa http://epublications.uef.fi/pub/ urn_isbn_978-952-61-3165-8/. Todistettu korruptio tahraa urheilusponsorin maineen J.D., MBA Mark Doddsin väitöskirja ”The impact of Corruption on Sport Sponsorship” tarkastettiin 27.9.2019 Jyväskylässä. Vastaväittäjänä toimi Associate Professor Sungho Cho (Bowling Green State University, USA) ja kustoksena professori Heikki Karjaluoto. J.D., MBA Mark Doddsin väitöskirjan aiheen on korruptio- ja dopingskandaalien vaikutus urheilusponsorointiin. Kansainvälisistä skandaaleista esimerkkejä ovat jalkapallon MM-kisapaikkojen valinta, Salt Lake Cityn vuoden 2002 talviolympialaisten lahjontaoikeudenkäynnit ja Lance Armstrongin dopingskandaali. Uusi tutkimus etsii, millaisia haittavaikutuksia skandaalit voivat aiheuttaa urheilijoiden tai urheiluseurojen sponsoreille. Korruptioskandaali Doddsin mukaan voi heikentää sponsoriyrityksen mainetta sekä vaikuttaa kuluttajan ostopäätökseen kielteisesti. Haittavaikutus voi syntyä, kun korruptiota tapahtuu urheiluorganisaatiossa, josta se heijastuu sponsoroivaan yritykseen. Kyseessä on stigmailmiö, jossa yksi kielteinen seikka voi tahrata ihmisen tai yrityksen koko maineen. Toisinaan myös sponsoroivien yritysten on syytä tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti. Erityisen tuhoisia haitat ovat, kun yritys jää kiinni korruptiosta tai leimautuu korruption sallivaksi toimijaksi. Korruptioon valmiiden kisajärjestäjien määrä on lisääntynyt 2010-luvulla, mikä lisää Doddsin mukaan yritysten harjoittaman lahjonnan mahdollisuutta, Dodds kertoo. Pelkkä korruptiosyytös ei kuitenkaan aina riitä urheilufaneille syyksi boikotoida yritystä. Heidän suhtautumisensa muuttuu, mikäli korruptio pystytään todistamaan. Näin käy erityisesti silloin, kun korruptiosta kiinni jäänyt yritys sponsoroi fanin suosikkijoukkuetta, maata tai lajia. Lisätietoja: Mark Dodds, mark.dodds@cortland.edu. Julkaisu on luettavissa julkaisuarkisto JYXissä: http:// urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7821-1 68 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019

Vuoden 2019 paras liikuntalääketieteellinen tutkimus julkistetaan Liikuntalääketieteen päivillä Liikuntatieteellinen Seura (LTS) järjestää vuosittain liikuntalääketieteen alan tutkijoille kilpailun, jossa valitaan Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus. Kilpailuun voi osallistua kuluvan vuoden aikana julkaistulla tai toistaiseksi julkaisemattomalla liikuntalääketieteeseen liittyvällä alkuperäistutkimuksella. LTS jakaa myös Nuoren tutkijan palkinnon. Sitä voivat tavoitella kaikki alle 35-vuotiaat tutkijat, jotka eivät ole vielä väitelleet. Vuoden liikuntalääke­ tieteellinen tutkimus sekä Nuori tutkija palkitaan stipendillä ja voittajat julkistetaan Liikuntalääketieteen päivillä 13.11.2019. Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin 37 abstraktia. Arviointien perusteella neljä parasta tutkimusta pääsi finaaliin, jossa täydelliset käsikirjoitukset arvioi tätä tarkoitusta varten koottu erillinen finaaliraati. Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus -kilpailun arviointipaneeli: Olli J. Heinonen, Paavo Nurmi -keskus, Turku Jari Parkkari, Tampereen Urheilulääkäriasema, UKK-instituuttisäätiö Kai Savonen, Terveysliikunnan ja ravinnon tutkimussäätiö, Kuopion liikunta­ lääketieteen tutkimuslaitos Raija Korpelainen, Oulun Diakonissalaitos, ODL Liikuntaklinikka Arja Uusitalo, Urheilulääketieteen säätiö, Helsingin urheilulääkäriasema Juha Peltonen, Urheilulääketieteen säätiö, Helsingin urheilulääkäriasema Maarit Valtonen, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Jyväskylä LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 69

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019 Liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen yhteiset geneettiset ja ympäristö­ tekijät: pitkittäistutkimus varhaisnuoruudesta nuoreen aikuisuuteen AALTONEN S, LATVALA A, JELENKOVIC A, ROSE RJ, KUJALA UM, KAPRIO J, SILVENTOINEN K TAUSTA: Liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä uskotaan olevan yh­ teys. Toistaiseksi yhteyden kausaalisuudesta ei kuitenkaan ole selvää osoitusta. Molempien tekijöiden on kuitenkin aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan geneettisesti periytyviä ominaisuuksia. Yhtenä mahdollisena selityksenä liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitulle yhteydelle on, että nämä jakavat osan geneettisestä taustasta keskenään, jonka johdosta niiden välille syntyy yhteys ilman todellista syy-seuraussuhdetta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, missä määrin yhteiset geneettiset ja ympäristötekijät selittävät vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä varhaisnuoruudesta nuoreen aikuisuuteen. MENETELMÄT: Tutkimus on osa suomalaista Kaksosten kehitys ja terveys -tutkimusta, jossa on seurattu yli kahden vuosikymmenen ajan vuosina 1983–1987 syntyneitä suomalaisia kaksosia. Tutkimukseen osallistui 2 543–2 693 kaksosta/seuranta. Kaksoset raportoivat itse vapaa-ajan liikuntaaktiivisuutensa 12-, 14-, 17- ja 24-vuotiaina sekä myös oman koulutustasonsa 17- ja 24-vuotiaina. Kaksosten opettajat puolestaan arvioivat heidän koulumenestyksensä 12- ja 14-vuotiaana. Kvantitatiivisen genetiikan mallinnusmenetelmiä käytettiin selvittämään yhteisten geneettisten ja ympäristötekijöiden osuutta liikunta-aktiivisuuden ja koulu­ menestyksen välisessä yhteydessä. TULOKSET: Liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaittiin tilastollisesti merkitsevä, positiivinen yhteys kaikissa mittauspisteissä 12 vuoden seurannan aikana. Yhteys oli kuitenkin varsin heikko kummallakin sukupuolella (r = 0,08–0,22 miehillä ja 0,07–0,18 naisilla). Myös liikunta­ aktiivisuutta ja koulumenestystä selittävien geneettisten tekijöiden välillä havaittiin korrelaatio (rGEN = 0,17–0,43 miehillä ja 0,15–0,25 naisilla). Nämä yhteiset geneettiset tekijät selittivät liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisestä yhteydestä 43–100 %. Kaksosten jakamat yhteiset ympä- 70 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 ristötekijät (perhe, yhteiset ystävät, yhteinen asuinympäristö jne.) selittivät myös suuren osan (41–100 %) vapaa-ajan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välisestä yhtey­ destä seurannan aikana (rYHT = 0,27–0,54 miehillä ja 0,21–0,69 naisilla). Jokaiselle kaksoselle yksilölliset ympäristötekijät selittivät puolestaan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välistä yhteyttä merkitsevästi ainoastaan naisilla (rYKS = 0,10–0,15). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimus vahvistaa, että liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä on positiivinen yhteys varhaisnuoruudesta nuoreen aikuisuuteen. Lisäksi tulokset osoittavat, että geneettiset tekijät, mutta myös yhteinen ympäristö kuten­perheen luoma ympäristö, yhteiset harrastukset ja ystävät selittävät hyvin suuren osan liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä havaitusta yhteydestä. Selitysosuuksien suuruudet vaihtelevat kuitenkin iän mukaan. Tämän tutkimuksen tulokset haastavat ajatuksen liikunta-aktiivisuuden ja koulumenestyksen välillä olevasta syyseuraussuhteesta, jonka mukaan muutos liikunta-aktiivisuudessa tai koulumenestyksessä johtaisi muutoksen myös toisessa muuttujassa. Ennemminkin suotuisa ympä­ ristö, joka vahvistaa yksilön geneettistä taipumusta sekä liikunta-aktiivisuuden että koulumenestyksen suhteen vaikuttaisi johtavan menestymiseen kummallakin osaalueella.   Onnellisten vanhempien lapsilla on enemmän terveellisiä elintapoja ENGBERG E, RAY C, MÄÄTTÄ S, FIGUEIREDO R, KAUKONEN R, KOIVUSILTA L, KORKALO L, NISSINEN K, SAJANIEMI N, ERKKOLA M, ROOS E TAUSTA: Lasten lihavuuden lisääntyminen on yksi merkittävimmistä maailmanlaajuisista terveysongelmista. Energiatasapainoon vaikuttavien elintapojen yhteisesiintymisellä voi olla suurempi vaikutus lasten ylipainoon ja terveyteen kuin yksittäisillä elintavoilla. Vanhempien subjektiivisen hyvinvoinnin yhteyttä lasten terveellisten elintapojen yhteisesiintymiseen ei puolestaan ole juurikaan tutkittu. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää vanhempien onnellisuuden yhteyttä päiväkoti-ikäisten lasten terveellisten elin­ tapojen yhteisesiintymiseen. MENETELMÄT: Tutkittavina olivat 660 vanhempi–lapsi-paria (88 % vanhemmista äitejä, lasten keski-ikä 4,7 vuotta ± 0,9), jotka osallistuivat vuosina 2015 ja 2016 DAGIS- poikkileikkaustutkimukseen. Vanhempien onnellisuus selvitettiin validoidulla onnellisuuskyselylomakkeella (Subjective Happiness Scale), jossa onnellisuuteen viittaa korkeampi pistemäärä (skaala 1–7). Lisäksi vanhemmat raportoivat lasten kasvisten, hedelmien ja marjojen sekä sokeripitoisten ruokien käytön frekvenssikyselylomakkeella (Food Frequency Questionnaire) ja ruutuajan istumapäiväkirjalla. Lapset pitivät ActiGraph-liikemittaria (wGT3X-BT) viikon ajan. Terveellisiksi elintavoiksi luokiteltiin liikuntasuosituksen täyttyminen (3 tuntia/ päivä, josta vähintään kohtuukuormitteista ≥ 1 tunti/päivä), ruutuaikasuosituksen täyttyminen (≤ 1 tunti/päivä), sekä kasvisten, hedelmien ja marjojen syöminen keskivertoa (mediaani) enemmän, ja sokeripitoisten ruokien syöminen keskivertoa (mediaani) vähemmän. TULOKSET: Vanhempien onnellisuuspisteiden keskiarvo oli 5,1 (± 1,0). Lapsista 84 % täytti liikuntasuosituksen ja 35 % ruutuaikasuosituksen. Kasvisten, hedelmien ja marjojen syönnin mediaanifrekvenssi oli 2,7 päivässä, ja sokeripitoisten ruokien 2,1 päivässä. Lapsista 27 %:lla oli 0–1 terveellistä elintapaa, 37 %:lla 2, ja 37 %:lla 3–4 terveellistä elintapaa. Vanhemman korkeammat onnellisuuspisteet olivat yhteydessä lapsen terveellisten elintapojen lukumäärään (p  = 0,005). Enemmän onnellisuuspisteitä saaneiden vanhempien lapsilla oli suuremmalla todennäköisyydellä 2 (OR 1,28; 95  % CI 1,05–1,56) tai 3–4 (OR 1,27; 95 % CI 1,04–1,54) terveellistä elintapaa kuin 0–1 terveellistä elintapaa, kun tulokset vakioitiin tutkimusajankohdalla, vanhemman sukupuolella, koulutuksella ja BMI:llä sekä lapsen sukupuolella ja iällä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Onnellisten vanhempien lapsilla on enemmän energiatasapainoon liittyviä terveellisiä elintapoja. Vanhempien hyvinvointiin vaikuttamalla voitaisiin mahdollisesti parantaa lasten elintapoja ja ehkäistä ylipainoa ja lihavuutta.   Akillesjänteen ja pohje­ lihasten rakenteen yhteys toimintaan 12 kk akuutin akillesjännerepeämän jälkeen FINNI T, PÉTER A, HARTIKAINEN J, CRONIN NJ, PALONEVA J, REITO A TAUSTA: Akillesjänteen repeämä on yksi yleisimpiä liikuntaharrastuksen aiheuttamia jännevammoja, jonka ilmaantuvuus on ollut nousussa viime vuosikymmenten

ajan. Vamman hyvää paranemista ennustavista tekijöistä on hyvin vähän tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten pohjelihasten ja jänteen anatomia on yhteydessä pohjelihasten voiman symmetriaan ja itsevalittuun kävelynopeuteen vuosi vamman jälkeen. Tutkimus on osa laajempaa prospektiivistä seurantatutkimusta, jossa etsi­tään konservatiivisesti hoidetun akillesjänteen repeämän hyvää toiminnallista lopputulosta ennustavia tekijöitä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 11 potilasta, joilla oli todettu kliinisesti tuore akillesjännerepeämä ja joka hoidettiin konservatiivisesti. 12 kk vamman jälkeen tehtiin laboratoriomittaukset. Ultraäänimittauksissa tutkittavilta määritettiin soleuksen (SOL) ja medial (MG) ja lateral gastrocnemiuksen (LG) osajänteiden pituudet, akillesjänteen paksuus sekä MG ja LG lihasten poikkipintaala ja MG:n lihassolukimppujen pituus. Nilkan ojennusvoima mitattiin voimadynamometrissä 90 asteen nilkkakulmassa polvi suorana molemmista jaloista erikseen. Bilate­ raalisista mittauksista laskettiin symmetriaindeksi ((terve-vamma)/terve)*100 %). Itsevalittu kävelynopeus mitattiin valokennoilla 8 m matkalta. Muuttujien jakaumat tarkistettiin Shapiro Wilk -testillä, jalkojen välisiä eroja testattiin parillisella t-testillä, ja muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin Pearsonin korrelaatiokertoimen avulla. P < 0,05 tulkittiin tilastollisesti merkitseväksi. Tulokset on ilmaistu keskiarvona ja -hajontana. TULOKSET: 12 kk vamman jälkeen vammajalan lihasvoima (26 ± 15 %), MG-lihaksen solukimppujen pituus (4 ± 7 %) ja MG- ja LG -lihaksen poikkipinta-ala (17 ± 11 % ja 14 ± 14 %) olivat pienempiä kuin terveessä jalassa (kaikissa P ≤ 0,005). Vammajalan akillesjänne oli paksumpi (111 ± 66  %) ja osajänteet pidempiä (SOL: 23 ± 28 %, MG: 13 ± 10 %, LG: 10 ± 8 %) kuin terveessä jalassa (kaikissa P ≤ 0,004). Kävelynopeus (1,26 ± 0,16 m/s) oli yhteydessä MG-lihaksen solukimppujen pituuteen (r = 0,799; P  = 0,003) ja LG-osajänteen asymmetriaan (r = 0,556; P = 0,039). Voiman asymmetria ei korreloinut mihinkään tutkituista muuttujista. Akillesjänteen paksuuden asymmetria oli positiivisesti yhteydessä SOL-osajänteen asymmetriaan (r = 0,657; P = 0,020). JOHTOPÄÄTÖKSET: Akillesjännerepeämä aiheuttaa pitkäaikaista toiminnanvajausta ja anatomisia muutoksia pohjelihaksistossa, ja tässä tutkimuksessa niitä tarkasteltiin 12 kk vamman jälkeen. Vammajalan nilkan ojennusvoima oli keskimäärin 50 Nm (vaihteluväli 0–114 Nm) tervettä alhaisempi. Myös itsevalittu kävelynopeus (1,26 m/s) oli tässä tutkimuksessa alhaisempi kuin tyypillisesti laboratorio-olosuhteissa mitattu 1,4 m/s. Vain muutamissa levossa mitatuissa lihaksen ja jänteen anatomisissa tekijöissä havaittiin yhteys toimintaan. Kävelyssä havaitut yhteydet MG-lihassolukimppujen pituuteen ja LG-osajänteen asymmetriaan kertovat kaksipäisen kantalihaksen roolista kävelyssä, joka korostuu työntövaiheessa. Jos vamman jälkeen jänne on pidentynyt liikaa, lihassolukimppujen pituus on lyhentynyt eikä lihas pysty toimimaan optimaalisesti. Tällöin on todennäköistä, että optimaalinen kävelynopeus on normaalia alhaisempi. Tässä meneillään olevassa tutkimuksessa kerätään myös muita biomekaanisia ja fyysistä aktiivisuutta kuvaavia muuttujia, joiden avulla pyritään ennustamaan akillesjännerepeämän jälkeistä hyvää paranemista.   Itsevalitun kävely- ja juoksunopeuden hyödynnet­­tävyys liikunnan kuormittavuuden yksilöllisessä kalibroinnissa HAAPALA EA, GAO Y, VANHALA A, RANTALAINEN T, FINNI T TAUSTA: Liikunnan kuormittavuuden tarkka arviointi on tärkeää liikunnan terveyteen liittyvien annos-vastesuhteiden selvittämisen, liikunnan ohjelmoinnin sekä liikuntasuositusten kannalta. Tässä tutkimuksessa selvitimme, voidaanko omatahtisen kävelyn ja juoksun aikana mitattuja MAD-arvoja hyödyntää liikunnan kuormittavuuden yksilöllisessä arvioinnissa. Lisäksi tutkimme suhteellisen liikunnan kuormittavuuden ja kiinteisiin aineenvaihdunnan kerrannaisiin (MET) ankkuroitujen raja-arvojen yhtene­ väisyyttä. MENETELMÄT: Yhteensä 35 iältään 7–11-vuotiasta lasta (21 tyttöä) osallistui tutkimukseen. Lepohapenkulutus mitattiin 30 minuutin levon aikana makuuasennossa 12 tunnin paaston jälkeen epäsuoralla kalorimetrialla (Oxycon mobile, Jaeger, Hoechberg, Saksa). Huippuhapenkulutus määritettiin korkeimmaksi mitatuksi hapenkulutuksen arvoksi joko maksimaalisen polkupyöräergometritestin, juoksumatolla 8 km/h juoksemisen tai omatahtisen juoksun aikana. Ventilaatiokynnys määritettiin polkupyöräergometritestin aikana. Lapset pitivät kolmisuuntaista kiihtyvyysmittaria ja kannettavaa hengityskaasuanalysaattoria, kun he kävelivät tai juoksivat juoksumatolla 4, 6 ja 8 km/h, kävelivät portaita ylös ja alas, hyppäsivät ruutua sekä kävelivät ja juoksivat sisäjuoksurataa ympäri itse valitsemallaan nopeudella 4,5 minuutin ajan. Vähintään kohtuukuormitteisen liikunnan raja-arvoksi määriteltiin ≥ 40 % hapenkulutuksen reservistä ja rasittavan liikunnan raja-arvoksi määritettiin ventilaatiokynnyksen saavuttava tai sen ylittävä hapenkulutus. Luokittelimme liikunnan kuormittavuuden myös kiinteiden MET-arvojen avulla (kevyt > 1,5–3 MET, kohtuukuormitteinen > 3–6 MET, rasittava > 6 MET). ROC-analyysillä selvitettiin omatahtisen kävelyn ja juoksun aikana mitattujen MAD-arvojen ja kiinteiden MADraja-arvojen kykyä luokitella liikunnan kuormittavuutta. Suhteellisen kuormittavuuden raja-arvojen ja kiinteiden MET-raja-arvojen yhteneväisyyttä tutkittiin χ2-testin ja Cramerin V:n avulla. TULOKSET: Omatahtisen kävelyn aikana mitattu MAD-arvo erotteli vähintään kohtuukuormitteisen liikunnan kevyestä liikunnasta (AUC = 0,83, sensitiivisyys = 67,4, spesifisyys = 88,0) ja omatahtinen juoksu erotteli rasittavan liikunnan kevyestä ja kohtuukuormitteisesta liikunnasta (AUC = 0,82, sensitiivisyys = 78,8, spesifisyys = 79,3). Vastaavat arvot absoluuttisille MAD-raja-arvoille olivat AUC = 0,84 ja 0,85 sensitiivisyyden ollessa 65,8 ja 66,7 ja spesifisyyden ollessa 90,4 ja 89,2. Sekä AUC-arvot että sensitiivisyys paranivat, kun aineisto analysoitiin ilman portaita ylös ja alas kävelyä ja ruutuhyppelyä. Omatahtiseen kävelyn aikana mitatun MAD-arvon ja kiinteän MAD-rajaarvon kyky­erotella vähintään kohtuukuormitteinen liikunta kevyestä liikunnasta eivät eronneet toisistaan. Omatahtisen juoksun aikana mitattu MAD erotteli paremmin rasittavan liikunnan kuin kiinteä absoluuttinen MAD-raja-arvo. Kiinteä MET-raja-arvot luokittelivat oikein 25,9 % kevyestä liikunnasta, 85,9 % kohtuukuormitteisesta liikunnasta ja 82,2 % rasittavasta liikunnasta (χ2(4) = 151, p < 0,001, Cramerin V = 0,6). JOHTOPÄÄTÖKSET: Omatahtisen juoksun aikana mitattu MAD-arvo näyttäisi olevan tarkka, helppokäyttöinen ja väestötutkimuksiin sopiva menetelmä rasittavan liikunnan yksilölliseen kalibrointiin alakouluikäisillä lapsilla. Omatahtisen kävelyn aikana mitatun MAD-arvon kyky erotella vähintään kohtuukuormitteista liikuntaa ei eronnut kiinteän absoluuttisen MAD-rajaarvon kyvystä. MET-arvoja ei tulisi käyttää liikunnan kuormittavuuden kalibrointitutkimuksissa. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 71

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019   Älykuntosalin käytön terveysvaikutusten arviointi HAUTALA A, SAIKKONEN N, MÄKIKALLIO T, SIA J, SIA M TAUSTA: Säännöllisen liikunnan merkitys terveydelle ja hyvinvoinnille on vahvasti osoitettu. Hyödyt nähdään sekä yhteiskunnan tasolla että yksilön elämänlaadussa. Hyvän fyysisen kunnon ja painonhallinnan merkitys korostuu myös toimintakyvyn ylläpitämisessä väestön ikääntyessä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää helppokäyttöinen automatisoitu kuntosalikonsepti ja tutkia sen toimivuutta ja terveysvaikutuksia, erityisesti muutoksia kehonkoostumuksessa, vapaaehtoisilla miehillä ja naisilla, joilla tavoitteena oli terveyden edistäminen ensisijaisesti liikunnan avulla. MENETELMÄT: Harjoittelujaksoon osallistui 62 henkilöä (51 naista ja 11 miestä) iältään 62 ± 13 vuotta (paino 73 ± 15 kg ja kehon painoindeksi 26 ± 4 kg/m2). Ensimmäisen kuntosalikäynnin yhteydessä kehonkoostumus mitattiin Tanita MC-780 MA -analysaattorilla ja suurten lihasryhmien (10–15) maksimaalinen lihasvoima mitattiin yhden toiston maksimitestillä (1 RM). Harjoittelijoita ohjattiin käymään kuntosalilla 2 kertaa viikossa ja tavoitteena oli vähintään puolen vuoden mittainen harjoittelujakso ennen uusintamittauksia. Yksilöllinen lihasvoimaharjoitteluohjelma määriteltiin 10–15 lihasryhmälle alkuvastuksella 65 % 1 RM:stä, sarjoja 1–2 ja toistoja 15. Harjoitteluohjelma ja laitteiden säädöt tallennettiin järjestelmään ja jokaiselle tehtiin omaa tunnistautumista varten älykortti, joka mahdollisti yksilöllisen harjoitusohjelman ja henkilökohtaisten asetusten latautumisen jokaiselle laitteelle. Vastus kasvoi automaattisesti keskimäärin 5–10  %, jos toistoja tehtiin kaksi yli ohjelmoidun 15 toiston. Ennen jokaista harjoitusta ja sen jälkeen suoritettiin 5–10 min verryttely polkupyöräergometrillä tai stepperillä. TULOKSET: Osallistujista 80 %:lla (50/62) oli aloitettaessa jokin terveyden vaaratekijä tai diagnosoitu sairaus. Harjoittelujakson pituus oli keskimäärin 213 ± 66 päivää (min– max: 105–543), käyntikertoja oli keskimäärin 17 ± 16 (min–max: 1–89) ja yhden käyntikerran kesto oli keskimäärin 39 ± 11 min (min–max: 17–65). Yläraajojen 1 RM (Chest Press) kasvoi 27 % (p < 0,0001) ja alaraajojen (Leg extension) 39 % (p < 0,0001). Kehon paino tippui (keskimäärin -3 %) intervention jälkeen 35 henkilöllä (56 %) ja vastaavas- 72 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 ti nousi (keskimäärin 2 %) 27 henkilöllä (44  %) (yhteisvaikutus p < 0,0001). Painon muutos ei ollut yhteydessä alkutilanteen painoon eikä harjoittelukäyntien määrään älykuntosalilla (p = ns). Painon pudottajilla myös kehon rasvamassan ja viskeraalisen rasvan määrä väheni (-7 % molemmissa) kun taas painon lisääntyessä rasvamassan ja viskeraalisen rasvan määrä kasvoi (4 % ja 2  % mainitussa järjestyksessä) (yhteisvaikutus p = 0,010 rasvamassalle ja p = 0,001 viskeraaliselle rasvalle). Ylä- ja alaraajojen voima sen sijaan kasvoi samalla tavalla molemmissa ryhmissä (yhteisvaikutus p = ns). Koko ryhmää tarkasteltaessa painon muutos oli yhtey­ dessä viskeraalisen rasvan muutokseen (r = 0,702, p < 0,0001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Älykuntosalille kehitetty konsepti tuottaa positiivisia terveyshyötyjä kuten merkittävän ala- ja yläraajojen lihasvoiman kasvun. Kehon painon tippuessa harjoittelujakson jälkeen, sekä kehon rasvamassa että sisäelinrasvan määrä pienenevät. Helppokäyttöinen ja turvallinen automatisoitu kuntosalikonsepti voi olla tehokas tapa motivoida kohti terveellisempää suuntaa elämäntapamuutoksen toteutuksessa, erityisesti silloin kun kehon paino tippuu harjoittelujakson aikana.   Urheiluseuratoimintaan osallistuminen on yhteydessä nuorten terveyttä edistäviin ruokailutottumuksiin HEIKKILÄ L, KORPELAINEN R, AIRA T, ALANKO L, HEINONEN OJ, KOKKO S, KUJALA U, PARKKARI J, SAVONEN K, VALTONEN M, VASANKARI T, VILLBERG J, VANHALA M TAUSTA: Urheiluseuratoimintaan osallistuvat nuoret ovat osallistumattomia liikunnallisesti aktiivisempia ja tupakoivat harvemmin, mutta käyttävät alkoholia humalahakuisesti ja nuuskaa yleisemmin. Seuratoimintaan osallistumisen yhteyttä nuorten ruokailutottumuksiin on tutkittu vain vähän ja tulokset ovat ristiriitaisia. Aiemmissa tutkimuksissa urheiluseuratoimintaan osallistuvien nuorten on havaittu käyttävän muita nuoria enemmän kasviksia ja hedelmiä, mutta myös pikaruokaa ja sokeroituja juomia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia urheiluseuratoimintaan osallistuvien nuorten ruokailutottumuksia osallistumattomien tottumuksiin verrattuna. MENETELMÄT: Tutkimus kohdistui 14–16-vuotiaisiin suomalaisiin nuoriin (n  = 1954). Tiedot urheiluseuranuorten (n = 1086) ja ei-seuranuorten (n = 868) ruokailutottumuksista kerättiin vuosina 2013–2014 terveystottumuskyselyillä, joihin sisältyi neljä ruoankäytön frekvenssikysymystä. Ryhmien väliset erot ruokailutottumuksissa ja tottumuksiin yhteydessä olevat tekijät analysoitiin logistisella monimuuttuja-analyysillä. TULOKSET: Urheiluseuranuoret käyttivät seuratoimintaan osallistumattomia nuoria useammin päivittäin kasviksia (p < 0,001), hedelmiä (p = 0,013), tummaa leipää (p = 0,002) ja rasvatonta tai kevytmaitoa (p < 0,001). Seuranuorista 46 % söi kasviksia ja 36 % hedelmiä päivittäin. Seuratoimintaan osallistumattomilla nuorilla vastaavat osuudet olivat 32 % ja 26 %. Seuranuoret söivät hampurilaisia, hot dogeja ja pitsaa (p   = 0,006) harvemmin kuin seuratoimintaan osallistumattomat nuoret. Makeisten (p = 0,231), sokeroitujen virvoitusjuomien (p = 0,259) ja perunalastujen (p = 0,480) käytössä ei ollut eroa ryhmien välillä. Edeltävien tulosten lisäksi sukupuolittain tarkasteltuna seurassa urheilevat tytöt käyttivät sokeroituja virvoitusjuomia (p = 0,049) harvemmin kuin tytöt, jotka eivät osallistuneet seuratoimintaan. Pojilla vain kasvisten (p = 0,008) ja maidon (p = 0,006) päivittäinen käyttö oli yleisempää seuranuorilla kuin ei-seuranuorilla. Naissukupuoli, koulumenestys ja hyvä tai erinomainen koettu terveys olivat positiivisesti yhteydessä nuorten päivittäiseen kasvisten ja hedelmien käyttöön. JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheiluseuratoimintaan osallistuvilla nuorilla oli terveyttä edistäviä ruokailutottumuksia useammin kuin seuratoimintaan osallistumattomilla nuorilla. Monissa epäterveellisinä pidetyissä ruokailutottumuksissa, kuten makeisten ja perunalastujen käytössä, ei ollut eroa ryhmien välillä. Urheiluseuratoimintaan osallistuvien ja osallistumattomien 14–16-vuotiaiden nuorten, etenkin poikien, ruokailutottumuksessa oli puutteita. Nuorten ruokailutottumuksissa esiintyviin eroihin vaikuttavia tekijöitä ja urheiluseurojen mahdollisuuksia nuorten ruokailutottumusten muodostumisessa tulisi selvittää.   Vaihdevuosioireet – yleisyys ja yhteys elin­ tapoihin sekä fyysiseen suorituskykyyn HYVÄRINEN MV, AUKEE P, SIPILÄ S, TAMMELIN TH, KUJALA UM, KOVANEN V, LAAKKONEN EK TAUSTA: Vaihdevuodet ovat ajanjakso,

jonka kaikki naiset kohtaavat jossain vaiheessa elämäänsä – useimmiten keski-iässä. Niiden aikana suurimmalla osalla naisista on usean vuoden ajan erilaisia vaihdevuosioireita, joiden on todettu vaikuttavan merkittävästi naisten elämänlaatuun sekä olevan yhteydessä muun muassa sydän- ja verisuonitautien riskiin. Etenkin vasomotoristen vaihdevuosioireiden yhteyttä elintapoihin ja fyysiseen suorituskykyyn on tutkittu paljon, mutta tulokset ovat ristiriitaisia. Muilla vaihdevuosioireilla vastaavia yhteyksiä on tutkittu huomattavasti vähemmän. Tämän poikittaistutkimuksen tarkoituksena on tutkia erityyppisten vaihdevuosioireiden yleisyyttä sekä­oireiden yhteyttä elintapoihin ja fyysiseen suorituskykyyn. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat 47–55-vuotiaita peri- ja postmenopausaalisia Jyväskylän seudulla asuvia naisia (n = 794), jotka osallistuivat Estrogeeni, vaihdevuodet ja toimintakyky (ERMA) -tutkimukseen. Vaihdevuosistatus määritettiin verestä mitatun follikkelia stimuloivan hormonin ja vuotopäiväkirjojen avulla. Tutkittavat täyttivät kyselylomakkeen, jossa selvitettiin koettuja vaihdevuosioireita, alkoholinkäyttöä ja tupa­kointia. Raportoidut vaihdevuosioireet jaettiin vasomotorisiin, psyykkisiin, urogenitaalisiin ja somaattisiin tai kipuoireisiin. Tutkittavien fyysistä aktiivisuutta mitattiin aktiivisuusmittarilla (ActiGraph GT3X tai wGT3X, Pensacola, Florida, Yhdysvallat), jota­ohjeistettiin pitämään lantiolla seitsemänä peräkkäisenä päivänä koko valveillaoloajan. Mittaustulosten avulla määritettiin kokonaisaktiivisuuden ja paikallaanoloajan lisäksi kevyeen sekä reippaaseen ja rasittavaan aktiivisuuteen päivittäin käytetty aika vakioituna 16 tunnin pitoajalle. Tutkittavien kehonkoostumusta arvioitiin bioimpedanssianalyysin (InBody720, Biospace, Soul, Etelä-Korea) avulla ja fyysistä suorituskykyä kuuden minuutin aikana kävelemällä edetyn matkan, polven maksimaalisen ojennusvoiman, esikevennyshypyn hyppykorkeuden ja käden puristusvoiman avulla. Vaihdevuosioireiden yhteyttä elintapoihin ja fyysiseen suorituskykyyn tutkittiin logistisella regressiolla. Mallit vakioitiin iällä ja vaihdevuosistatuksella. TULOKSET: Tutkittavista 85 % raportoi kokeneensa vähintään yhtä oiretta jostakin oireluokasta. Yleisimpiä olivat vasomotoriset (70 %) ja psyykkiset oireet (57 %), mutta useat tutkittavat ilmoittivat kokeneensa myös urogenitaalisia (41 %) sekä somaattisia tai kipuoireita (29 %). Logistisen regressiomallin avulla selvitettynä tupakointi oli yhteydessä suurempaan vasomotoristen oireiden esiintyvyyteen ja suurempi kevyen fyysisen aktiivisuuden määrä yhteydessä suurempaan somaattisten tai kipuoireiden esiintyvyyteen. Lisäksi suurempi esikevennyshypyn hyppykorkeus oli yhteydessä pienempään vasomotoristen ja psyykkisten oireiden esiintyvyyteen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Jopa yli 80 % perija postmenopausaalisista naisista kokee vaihdevuosioireita, joista yleisimpiä ovat vaso­ motoriset ja psyykkiset oireet. Elintavoista tupakoinnin havaittiin olevan yhteydessä vaso­motoristen oireiden esiintyvyyden kanssa, mutta muutoin elintapojen tai fyysistä suorituskykyä kuvaavien muuttujien ei havaittu olevan johdonmukaisesti yhteydessä minkään vaihdevuosioireluokan esiintyvyyteen. Tulokset viittaisivat siihen, että tupakointia lukuun ottamatta elintavat ja fyysinen suorituskyky eivät vaikuta merkittävästi vaihdevuosioireiden esiintyvyyteen.   Pelillistetyn harjoittelun vaikuttavuus kävelykykyyn ikääntyneillä henkilöillä: systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja meta-analyysi JANHUNEN M, KATAJAPUU N, KARNER V, NIIRANEN O, KARVANEN J, HEINONEN A, AARTOLAHTI E TAUSTA: Ikääntyville henkilöille on tärkeää löytää kuntoutuksen vaikuttavuutta lisääviä kuntoutusmuotoja. Pelillistetty harjoittelu on uudenlainen vaihtoehto. Tavanomaiseen kuntoutukseen verrattuna pelillistetty harjoittelu voi olla motivoivampaa ja sitouttavampaa. Tutkimus pelillistetystä harjoittelusta ikääntyneillä henkilöillä on keskittynyt pääasiassa kaatumisen ehkäisyyn, tasapainon kohentamiseen sekä fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on arvioida pelillistetyn harjoittelun vaikuttavuutta ikääntyneiden henkilöiden kävelykykyyn, joka on yksi keskeinen fyysisen toimintakyvyn osa-alue. Käve­ly mahdollistaa itsenäisen liikkumisen ja aktiivisena ikääntymisen. Lisäksi tutkitaan, selittävätkö tutkittaviin tai harjoitteluinterventioihin liittyvät tekijät pelillistetyn kuntoutuksen vaikuttavuutta kävelykykyyn. MENETELMÄT: Systemaattinen kirjallisuushaku tehtiin tammikuussa 2019 seitsemään tietokantaan (MEDLINE, CENTRAL, Pedro, EMBASE, Web of Science, CINAHL, PsycInfo). Hakustrategiassa käytettiin pelillistämiseen ja terapeuttiseen harjoitteluun liittyviä asia- ja avainsanoja. Katsaukseen valittiin tutkimukset PICOS-menetelmällä, joissa P) tutkittavat olivat ikääntyneitä henkilöitä (≥ 60 vuotta), joilla ei ollut neurologista sairautta, I) harjoitteluinterventiona oli kehon liikkeillä ohjattava peli, C) oli verrokkiryhmä, O) tulosmuuttujat liittyivät objektiivisesti mitattuun kävelyyn ja S) tutkimukset olivat satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia. Tutkimuksiin liittyvää harhan riskiä arvioidaan Cochrane Risk of Bias 2 -menetelmällä. Tutkimusten ollessa kliinisesti homogeenisiä tutkittavien, interventioiden ja tulosmuuttujien suhteen, tehdään meta-analyysi. Meta-regressiota käytetään selittämään tutkittaviin tai harjoitteluinterventioon liittyvien tekijöiden vaikutuksia. TULOKSET: Katsaukseen hyväksyttiin kriteerien mukaan viisikymmentäneljä tutkimusta, joissa oli yhteensä 2 590 tutkittavaa. Tutkittavat olivat ikääntyneitä henkilöitä, joilla oli raportoitu kävely- tai tasapainovaikeuksia tai kohonnut kaatumisriski (n = 537), tuki- ja liikuntaelinhäiriö tai -vamma (n = 167), haurautta (n = 197), sisäelin- ja aineenvaihdunnan sairauksia (n = 221) tai kognitiivisia vaikeuksia (n = 62). Harjoitteluinterventiot toteutettiin laboratorioolosuhteissa (n = 17), hoitolaitoksissa ja -kodeissa tai päivä- ja hyvinvointikeskuksissa (n = 28) sekä tutkittavien kotona (n = 9). Yhdeksässä tutkimuksessa pelillinen harjoittelu suoritettiin osittain tai kokonaan itsenäisesti. Pelillistettyä harjoittelua verrattiin muuhun harjoitteluun (n = 37) tai ryhmään, joka ei harjoitellut (n = 21). Kävelykykyä arvioitiin muutoksena kävelynopeudessa (n = 47), matkassa (n = 3), askelluksessa (n = 7) ja kävelyn toiminnallisuudessa (n = 7). JOHTOPÄÄTÖKSET: Pelillistettyä kuntoutusta on sovellettu ikääntyneelle väestölle, jolla on erilaisia toimintakyvyn rajoitteita. Tutkimushaun perusteellä näyttää perustellulta tehdä meta-analyysi. Tutkimustietoa kotona itsenäisesti toteutetun pelillistetyn harjoittelun vaikuttavuudesta tarvitaan kuitenkin lisää, ennen kuin peliharjoittelua voidaan suositella osaksi näyttöön perustuvaa kotikuntoutusta. Fyysinen aktiivisuus on myönteisesti yhteydessä koko kehon lihasmassaan vaihdevuosien siirtymä­ vaiheessa JUPPI H-K, SIPILÄ S, CRONIN N, AUKEE P, KOVANEN V, TAMMELIN T, KARVINEN S, LAAKKONEN E TAUSTA: Ikääntyminen johtaa lihasmassan vähenemiseen ja lihasten koostumuksen muuttumiseen, mikä voi altistaa toiminta­ kyvyn laskulle. Naisilla ikääntymiseen liittyvät muutokset kiihtyvät erityisesti keskiiässä, johon myös vaihdevuosien hormo- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 73

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019 naaliset muutokset ajoittuvat. Muutoksista merkittävin on veren estradiolipitoisuuden väheneminen. Estradiolilla (E2) tiedetään olevan suotuisia vaikutuksia luurankolihasten kokoon ja koostumukseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten siirtyminen vaihdevuosien varhaisvaiheesta (perimenopaussista) vaihdevuosien jälkeiseen (postmenopaussi) vaiheeseen vaikuttaa keski-ikäisten naisten koko kehon rasvattomaan pehmytkudosmassaan, reisilihasten poikkipinta-alaan ja yksittäisten lihassolujen kokoon. Lisäksi selvitettiin veren estradiolipitoisuuden ja fyysisen aktiivisuuden tason vaikutusta edellä mainittuihin muuttujiin. MENETELMÄT: Tutkimuksessa käytettiin ERMA-seurantatutkimuksessa 48–55-vuotiailta naisilta otettuja veri- ja lihasnäytteitä ja tietoja edeltävän 12 kk:n fyysisen aktiivisuuden tasosta (MET-tuntia/vrk; kyselylomake), reippaan ja rasittavan liikunnan määrästä (7 vrk kiihtyvyysanturimittaus; ActiGraph GT3X+) sekä lihasmassan määrästä (koko kehon rasvattoman pehmytkudoksen paino, lean mass; DXA, reisilihasten poikkipintaala; CT). Tutkimuksessa hormonikor­vaus­ hoitoa käyttämättömiä naisia seurattiin perimenopaussista postmenopaussiin eli läpi luonnollisten vaihdevuosien. Lihasbiopsianäytteistä (vastus lateralis, n = 6) määritettiin lihassolujen poikkipinta-ala immunohistokemiallisin menetelmin. Veren E2- ja FSHpitoisuus määritettiin immunokemiallisesti. Peri- ja postvaiheen välisiä eroja testattiin Wilcoxon-Rank -testillä. Hormonien ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä mainittuihin muuttujiin testattiin Spearmanin korrelaatiolla ja pitkittäismallissa GEE-mallinnuksella. TULOKSET: Seurannan keskimääräinen kesto oli 1,2 vuotta (vaihteluväli 0,4–3,6 vuotta). Vaiheiden välillä oli merkitsevä ero E2- (p < 0,001) ja FSH-tasoissa (p < 0,001). Koko kehon rasvaton pehmytkudosmassa väheni vaihdevuosien siirtymävaiheen aikana keskimäärin 0,4 % (p = 0,018). Reisilihasten poikkipinta-alassa ja yksittäisten lihassolujen koossa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää pienenemistä seurannan aikana. Fyysisen aktiivisuuden määrä -kyselyn perusteella (MET-h/vrk) väheni seurannan aikana (p = 0,037). Peri- ja postmenopaussissa kyselyllä mitattu fyysinen aktiivisuus oli positiivisesti yhteydessä koko kehon rasvattomaan pehmytkudosmassaan (peri: r = 0,173, p = 0,017, post: r = 0,163, p = 0,030). Kiihtyvyysanturilla mitatun reippaan ja rasittavan liikunnan määrän ja koko kehon lihasmassan välillä havaittiin positiivinen yhteys seurannan aikana (p = 0,062). Veren estradiolitaso oli positiivisessa yhteydessä koko kehon lihasmassan määrään seurannan aikana myös, kun seurannan yksilöllinen kesto otettiin huomioon (p = 0,006). JOHTOPÄÄTÖKSET: Jo lyhyen seuranta- 74 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 ajan aikana koko kehon lihasmassassa havaittiin muutoksia. Tutkimuksemme osoitti, että koko kehon rasvattoman pehmytkudosmassan määrän väheneminen on yhteydessä systeemiseen estradiolitasoon. Sama havainto ei toistunut yksittäisen raajan tai solujen tasolla. Vaihdevuosien siirtymävaiheen aikana erityisesti kyselyllä mitattu fyysinen aktiivisuus väheni keski-ikäisillä naisilla ja tällä vaikuttaisi olevan yhteyttä myös lihasmassan säilymiseen. Fyysisesti aktiivisemmilla naisilla on enemmän lihasmassaa ennen ja jälkeen vaihdevuosien.   Perintö- ja ympäristö­ tekijöiden vaikutus harrastettujen liikuntalajien määrään KAARTINEN S, AALTONEN S, KORHONEN T, SILVENTOINEN K, KAPRIO J TAUSTA: Kansainväliset liikuntasuositukset kehottavat osallistumaan sekä kestävyys- että lihaskuntoa kehittävään liikuntaan viikoittain, mutta harva täyttää suosituksen monipuolisuudesta osallistumalla useaan liikuntalajiin. Perintötekijöiden tiedetään vaikuttavan nuoruus- ja aikuisiän liikuntaaktiivisuuteen, jonka puolestaan tiedetään olevan yhteydessä harrastettujen liikuntalajien määrään. Toistaiseksi on kuitenkin epäselvää missä määrin perintötekijät selittävät liikunnan monipuolisuutta. Tämä tutkimus selvittää perintö- ja ympäristötekijöiden suhteellista vaikutusta harrastettujen liikuntalajien määrään nuoruudesta aikuisikään. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat osa Nuorten kaksosten terveystutkimusta eli vuosina 1975–1979 syntyneitä suomalaisia kaksosia, jotka ovat vastanneet ensimmäiseen kyselyyn täytettyään 16 vuotta ja seurantakyselyihin keskimäärin 17-, 18,5-, 24ja 34-vuotiaina. Harrastettujen liikuntalajien määrä arvioitiin 17-vuotiaana (N = 5429, 53  % naisia) ja 34-vuotiaana (N = 4246, 55  % naisia) vastatun monivalintakysymyksen pohjalta. Lajilukumäärän keskiarvo nuoruudessa oli 3,2 (SD 2,1) ja aikuisiällä 3,1 (SD 1,2). Käytimme kvantitatiivista geneettistä mallinnusta arvioimaan perintö- ja ympäristötekijöiden suhteellista vaikutusta lajilukumääriin. TULOKSET: Nuoruudessa lajilukumäärään vaikuttavia perintötekijöitä (A) sekä kaksosten jakamia (C) ja yksilöllisiä ympäristötekijöitä (E) mallinnettiin ACE-mallin avulla. Aikuisiässä vaikuttavia perintötekijöitä ja yksilöllisiä ympäristötekijöitä arvioitiin AE-mallin avulla, sillä kaksosten jakama ympäristö ei selittänyt vaihtelua merkitsevästi. Nuoruudessa liikuntalajien määrään vaikutti suhteellisesti enemmän perintötekijät kuin kaksosten jakamat yhteiset tai heidän yksilölliset ympäristötekijänsä sekä miehillä (A = 58 % vs. C = 6 % ja E = 37  %) että naisilla (A  = 40 % vs. C = 26 % ja E = 34  %). Aikuisiässä miehillä perintötekijöiden ja yksilöllisten ympäristötekijöiden rooli oli yhtäläinen (50 % molemmat), kun taas naisilla yksilöllisten ympäristötekijöiden rooli korostui (A = 44 % vs. E = 56 %). Korrelaatio nuoruuden ja aikuisiän lajilukumäärän välillä oli kohtalainen sekä miehillä r = 0,30 (95  % LV 0,25–0,35) että naisilla 0,26 (95  % LV 0,22–0,31). Parhaiten aineistoomme soveltuneen mallin mukaisesti perintötekijöiden korrelaatio nuoruuden ja aikuisiän lajilukumäärien välillä oli 0,50 (95  % LV 0,39–0,64) miehillä ja 0,43 (95 % LV 0,34– 0,55) naisilla selittäen valtaosan lajilukumäärien välisestä korrelaatiosta (miehillä 93 % ja naisilla 85 %). Yksilöllisten ympäristötekijöiden korrelaatiot olivat heikot sekä miehillä 0,05 (95 % LV -0,07–0,17) että naisilla 0,09 (95  % LV 0,00–0,18) selittäen nuoruudessa ja aikuisiässä havaittujen lajilukumäärien välisestä korrelaatiosta ainoastaan 7 % miehillä ja 15 % naisilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tässä tutkimuksessa perintötekijöiden vaikutus harrastettujen liikuntalajien määrään oli suhteellisesti suurempi nuoruudessa kuin aikuisiällä, jolloin puolestaan jokaisen kaksosen yksilöllisten ympäristötekijöiden vaikutus korostui erityisesti naisilla. Havaintomme ovat samansuuntaisia kuin muilla liikuntamuuttujilla tehdyt vastaavat tutkimukset. Lisäksi havaitsimme nuoruudessa ja aikuisiällä harrastettujen liikuntalajien määrän välillä yhteyden, josta perintötekijät selittivät valtaosan ja yksilöllisten ympäristötekijöiden selittämä osuus oli pieni sekä miehillä että naisilla.   Vapaa-ajan ja työajan fyysisen aktiivisuuden yhteys epigeneettiseen ikääntymiseen nuorilla aikuisilla KANKAANPÄÄ A, TOLVANEN A, KAPRIO J, OLLIKAINEN M, SILLANPÄÄ E TAUSTA: Korkea vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus on yhteydessä parempaan terveyteen ja pidempään elinikään. Sen sijaan työhön liittyvän aktiivisuuden osalta näyttö on ristiriitaista. Fyysisen aktiivisuuden ja ikääntymisen välisten kausaalisuhteiden

tutkiminen on ollut myös haastavaa, sillä sopivia menetelmiä biologisen ikääntymisen mittaamiseen ei ole ollut. Viime vuosina on julkaistu useita DNA:n metylaatioon perustuvia biologisen iän mittareita. DNAmetylaatioikä (DNA­mAge) on kehitetty ennusteeksi kalenteri-iälle. Korkea DNAm-ikä verrattuna kalenteri-ikään ennustaa ennenaikaisen kuoleman riskiä. Fenotyyppinen DNAm-ikä (PhenoAge) ja kuolemanriskin suhteen validoitu DNAm-ikä (GrimAge) ovat uudempia mittareita, joiden kehitystyössä on otettu huomioon myös ikääntymisen myötä muuttuva toiminnallinen terveydentila. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten urheilu, muu vapaa-ajan sekä työajan fyysinen aktiivisuus ovat yhteydessä epigeneettisen iän estimaatteihin. MENETELMÄT: Tutkittavat olivat suomalaisen kaksoskohortin (www.kaksostutkimus.helsinki.fi) nuoria geneettisesti identtisiä sekä ei-identtisisiä kaksosia (21–24 v, n = 676). DNAmAge, PhenoAge ja GrimAge määritettiin verinäytteistä 450k- ja EPIC array -analyyseillä ja laskenta-algoritmeilla (https://dnamage.genetics.ucla.edu). Epigeneettinen ikääntymisnopeus (acceleration, acc) laskettiin kunkin epigeneettisen iän estimaatin ja kalenteri-iän välisen lineaarisen regressiomallin jäännöksenä. Epigeneettisen ikääntymisnopeuden periytyvyysaste estimoitiin kvantitatiivista geneettistä mallinnusta hyödyntäen samaa sukupuolta oleville 126 identtisille ja 115 epäidenttisille kaksospareille. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin Baecken kyselyllä, jossa aktiivisuus kuvataan kolmella indeksillä: urheilu, muu vapaa-ajan fyysinen aktiivisuus sekä työajan fyysinen aktiivisuus. Indeksien yhteyksiä epigeneettiseen ikääntymisnopeuteen tutkittiin lineaaristen regressiomallien avulla. Mallit vakioitiin ensin sukupuolella ja tsygoottisuudella, sitten lisäksi koulutusvuosilla ja paino­ indeksillä ja lopulta tupakoinnilla. Aineiston perherakenne huomioitiin analyyseissä. TULOKSET: Epigeneettisen ikääntymisnopeuden periytyvyysaste oli 59–74 % mittarista riippuen. GrimAge oli yhteydessä fyysisen aktiivisuuteen hypoteesien mukaisesti, muiden kellojen yhteydet olivat vähäisiä tai olemattomia. Sekä urheilu että muu vapaa-ajan aktiivisuus olivat yhteydessä hidastuneeseen epigeneettiseen ikääntymiseen (Acc GrimAge) [B = -0,23, 95 % luottamusväli (-0,31 – -0,15) ja B = -0,12 (-0,20 – -0,04)]. Urheilun yhteys epigeneettiseen ikääntymiseen säilyi kaikkien vakiointien jälkeen [B = -0,12 (-0,20 – -0,05)]. Työajan fyysinen aktiivisuus oli sen sijaan yhteydessä kiihtyneeseen epigeneettiseen ikääntymiseen [B = 0,23 (0,15–0,30)], myös koulutuksesta ja painoindeksistä riippumatta [B = 0,12 (0,04–0,21)], mutta yhteys hävisi tupakoinnilla vakioitaessa [B = 0,05 (-0,02–0,13)]. JOHTOPÄÄTÖKSET: Geneettisten tekijöiden vaikutus epigeneettiseen ikääntymiseen on voimakas nuorilla aikuisilla. Grim­ Age näyttää olevan elintapojen vaikutuksille herkin epigeneettisen ikääntymisen mittari. Vapaa-ajan raskas fyysinen aktiivisuus on yhteydessä hidastuneeseen biologiseen ikääntymiseen, mutta yhteys on riippuvainen käytetystä mittarista. Sen sijaan työajan fyysinen aktiivisuus oli yhteydessä kiihtyneeseen ikääntymiseen, mutta yhteys selittyi tupakoinnilla. Vapaa-ajan ja työajan fyysisen aktiivisuuden vaikutukset ikääntymiseen saattavat olla erilaisia.   Liikunta-aktiivisuuden yhteys veren aineen­ vaihduntatuotteiden profiilin muutokseen vaihdevuosien aikana KARPPINEN JE, TÖRMÄKANGAS T, SIPILÄ S, KOVANEN V, TAMMELIN TH, KUJALA UM, LAAKKONEN EK TAUSTA: Naiset läpikäyvät vaihdevuodet keskimäärin 48–52 vuoden iässä. Vaihdevuosien aikana munasarjojen toiminta hiipuu ja estrogeenien pitoisuus naisen elimistössä romahtaa. Veren aineenvaihduntatuotteiden (esim. rasvayhdisteet ja niitä kuljettavat proteiinirakenteet sekä aminohapot) pitoisuudet muuttuvat vaihdevuosien aikana terveydelle epäedulliseen suuntaan ja vaihdevuosien jälkeen naisten riski sairastua kardiometabolisiin sairauksiin kasvaa. Liikunta-aktiivisuus on sen sijaan yhteydessä terveydelle edulliseen veren aineenvaihduntatuotteiden profiiliin. Tämän tutkimuksen tavoitteena olikin selvittää, voiko liikunta-aktiivisuus suojata naista vaihdevuosiin liittyvältä veren aineenvaihduntatuotteiden profiilin muutokselta. MENETELMÄT: Jyväskylän alueella toteutetun ERMA-tutkimuksen seurantavaiheeseen rekrytoitiin 381 vaihdevuosien siirtymävaiheessa olevaa naista. Tutkittavat osallistuivat seurantamittauksiin 3–6 kk välein, kunnes heidän todettiin ohittaneen vaihdevuodet vuotopäiväkirjan ja hormonimääritysten perusteella. Tähän osatutkimukseen valittiin seurantatutkimuksesta ne 146 naista, 1) joiden seuranta päättyi marraskuun 2017 loppuun mennessä, 2) jotka eivät aloittaneet seurannan aikana hormonikorvaushoitoa ja 3) jotka eivät käyttäneet aineenvaihduntaan tai veren rasva-arvoihin vaikuttavia lääkkeitä. Tutkittavia seurattiin keskimäärin 361 (KH 186) päivää. Tutkittavilta otettiin alku- ja loppumittauksissa paastoverinäyte, josta määritettiin 228 aineen- vaihduntatuotetta tai niiden suhdetta NMRspektroskopialla. Kehonkoostumus mitattiin InBodyTM 720 -laitteella. Taustatiedot ja itsearvioitu liikunta-aktiivisuus selvitettiin strukturoidun kyselyn avulla. Liikunnan osalta tutkittavat vastasivat neljään kysymykseen koskien vapaa-ajan liikunnan useutta, kestoa ja tehoa sekä työmatkaliikuntaan käytettyä aikaa. Tutkittavan liikunta-aktiivisuus (MET-tuntia/vrk) määritettiin laskemalla keskiarvo alku- ja loppumittausten tuloksista. Tutkittavat jaettiin liikunta-aktiivisuuden mediaanin (3,3 MET-tuntia/vrk) perusteella enemmän ja vähemmän liikunnallisesti aktiivisiin (liikunta-aktiivisuuden KA 6,6 ja 2,0 MET-tuntia/vrk). Tilastolliseen testit vakioitiin tutkittavien alkumittausiällä, seurannan kestolla, koulutustasolla, tupakointistatuksella, alkoholinkäytöllä ja rasvaprosentilla. Monitestausongelman vuoksi tilastollisen merkitsevyyden raja määritettiin pääkomponenttianalyysillä ja rajaksi asetettiin P ≤ 0,002. TULOKSET: Tutkittavien veren aineenvaihduntatuotteiden profiili muuttui seurannan aikana. Huomattavaa oli etenkin LDL- ja apolipoproteiini B -partikkelien sekä kolesterolin pitoisuuksien kasvu. Lisäksi veren kokonaisrasvahappopitoisuus kohosi ja tyydyttymättömien rasvahappojen osuus pieneni. Myös veren sitraattipitoisuus laski ja haaraketjuisten aminohappojen iso­ leusiinin ja leusiinin pitoisuudet kohosivat. Muutokset olivat suuremmat vähemmän ja pienemmät enemmän liikunnallisesti aktiivisten ryhmässä. Vähemmän liikunnallisesti aktiivisten ryhmässä tilastollisesti merkitsevä muutos havaittiin 38 ja enemmän liikunnallisesti aktiivisten ryhmässä 11 aineenvaihduntatuotteessa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Vaihdevuosien aikana veren aineenvaihduntatuotteiden profiilin muuttui terveydelle epäedulliseen suuntaan. Vähäisempi liikunta-aktiivisuus oli yhteydessä suurempiin vaihdevuosiin liittyviin muutoksiin. Liikunnan harrastaminen saattaa osittain suojata naisia kardiometabolisten sairauksien riskitekijöiden lisääntymiseltä vaihdevuosien aikana. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 75

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019   Hien vesikkelien mikroRNAprofiili eri intensiteetin kestävyyskuormituksissa KARVINEN S, SIEVÄNEN T, KARPPINEN J, HAUTASAARI P, BART G, VAINIO S, AHTIAINEN JP, LAAKKONEN EK, KUJALA UM TAUSTA: Viime vuosina on kiinnostuttu vesikkelien sisältämien biomolekyylien hyödyntämisestä liikuntasuorituksen moni­ toroinnissa. Solunulkoiset vesikkelit ovat solujen erittämiä rakkuloita, jotka toimivat kudostenvälisessä viestinnässä. Vesikkelit kuljettavat mukanaan biomolekyylejä, esimerkiksi lyhyitä RNA-molekyylejä, mikroRNA:ita (miR), jotka säätelevät solujen toimintaa. miR:t osallistuvat liikunnan vasteiden välittämiseen estämällä kohdeproteiinien valmistuksen. Useiden vesikkelivälitteisten miR:ien (esim. miR-21, -26, -126, -146, -221 ja -222) määrän on havaittu muuttuvan seerumissa vasteena liikuntakuormitukselle. Yksikään tutkimus ei ole kuitenkaan selvittänyt liikuntasuorituksen aiheuttamia muutoksia hien miR-profiilissa eikä kontrolloinut mahdollista kehon lämpötilan nousun vaikutusta. Tutkimuksessamme selvitettiin hien ja seerumin vesikkelien miRprofiilia vasteena kehon lämpötilan nousulle ja kolmelle eri intensiteetin kestävyyskuormitukselle. MENETELMÄT: Tutkimuksessamme 8 koehenkilöä (3 miestä ja 5 naista) suorittivat lepotilassa hikoilua aiheuttavan saunakuormituksen (60 °C, 30 min) ja seuraavat kestävyyskuormitukset polkupyöräergometrilla: Maksimaalinen hapenottokykytesti (VO2max) ja korkean (5 % alle anaerobisen kynnyksen, 30 min) ja matalan intensiteetin kestävyyskuormitukset (aerobinen kynnys, 50 min). Hikinäyte kerättiin testin aikana käsivarresta, ja laskimoverinäytteet ennen ja jälkeen kuormituksen. Näytteistä eristettiin vesikkelit ja mitattiin edellä mainitut miR:t qPCR-menetelmällä. Lisäksi eristyksen puhtautta ja eri vesikkelityyppien esiintymistä tutkittiin mittaamalla vesikkelimarkkerien (CD9, CD63 ja TSG101), vesikkelien ulkopuolisia miR:ien kantavan proteiinin (AGO2) ja miR:ta kuljettavan HDL-kolesterolin (APOA1) tunnusproteiineja Western blot -menetelmällä. Tilastoanalyysit tehtiin hikinäytteille U-testiä ja seerumille Wilcoxonin testiä käyttäen. Hien ja seerumin (kuormituksen jälkeinen näyte) miR-tasojen välistä yhteyttä tutkittiin Spearmanin korrelaation avulla. TULOKSET: Suhteessa saunakuormituk- 76 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 seen suurimman vasteen tutkittujen miR:ien tasossa aiheutti korkean intensiteetin kestävyyskuormitus, joka nosti miR-21-, -26-, -126- ja -146-tasoja hiessä ja miR-21- ja -222-tasoja seerumissa (p ≤ 0,05). VO2maxtesti puolestaan nosti miR-26-, -126- ja -146-tasoja ja matalan intensiteetin kestävyyskuormitus miR-26- ja -126-tasoja hiessä (p ≤ 0,05), mutta muutosta ei havaittu seerumin miR:eissa. Hien ja seerumin miRtasot korreloivat heikosti, lukuun ottamatta miR-146:n positiivista korrelaatiota korkean intensiteetin kestävyyskuormituksessa (p < 0,05). Seerumin vesikkelit ilmensivät kaikkia tutkittuja vesikkeliproteiineja, ja lisäksi näytteessä oli HDL-partikkeleita ja AGO2proteiinia. Hikinäytteissä esiintyi ainoastaan CD63-proteiinia kantavia vesikkeleitä. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksemme osoitti, että hien vesikkeleissä oleva miRprofiili muuttuu vasteena eri intensiteetin kestävyyskuormituksille. Erityisesti korkean intensiteetin kestävyyskuormitus nosti tutkittujen miR:ien esiintyvyyttä sekä hiessä että seerumissa. Hien ja seerumin vesikkelien miR-profiilit korreloivat kuitenkin heikosti keskenään. Syynä tähän voivat olla seerumin vesikkeliosuuden epäpuhtaudet (AGO2, HDL) ja erilainen vesikkelityyppien esiintyvyys. Hien vesikkelit ovat kuitenkin potentiaalinen uusien biomarkkerien, kuten miR:ien, lähde kehitettäessä tulevaisuuden noninvasiivisia liikunnan monitorointikeinoja.   Keski-ikäisten ja ikääntyvien miesten fyysinen aktiivisuus, alkoholinkäyttö ja tupakointi­tottumukset – suomalaisten entisten mieshuippu-urheilijoiden ja verrokkien pitkittäis­ seurantatutkimus KONTRO T, TOLVANEN A, SARNA S, KAPRIO J, KUJALA U TAUSTA: Vähäinen liikunta, tupakointi ja haitallinen alkoholinkäyttö ovat globaaleja ongelmia. Viime vuosina alkoholia käyttävien ikääntyneiden määrä on kasvanut aiheut­ taen inhimillistä kärsimystä yksilötasolla ja suuria kustannuksia väestötasolla. Tutkimustiedon mukaan nykyurheilijat käyttävät verrokkeja enemmän alkoholia ja mediassa keskustellaan paljon entisten huippu-urheilijoiden alkoholinkäytöstä. Toisaalta tutkimusnäyttö siitä, miten urheilu-uran loppuminen vaikuttaa alkoholinkäyttöön on vähäistä. Kilpaurheilu voi iän myötä loppua suunnitellusti tai yllättäen urheiluvammojen vuoksi. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia entisten huippu-urheilijoiden alkoholinkäyttöä. Samalla tarkasteltiin entisten urheilijoiden ja verrokkien fyysisen aktiivisuuden ja alkoholinkäytön välisiä resiprokaalisia yhteyk­siä uran jälkeisenä aikana. Lisäksi selvitettiin, millaisia latentteja profiileja fyysisen aktiivisuuden, alkoholinkäytön ja tupakoinnin suhteen pitkittäisseuranta-aineistosta löytyy. MENETELMÄT: Suomalaiset entiset mieshuippu-urheilijat (n = 1633) ja ikäkaltaistetut verrokit (n = 1099) raportoivat kyselytutkimuksissa fyysistä aktiivisuuttaan, alkoholinkulutustaan ja tupakointitottumuksiaan vuosina 1985, 1995, 2001 ja 2008. Kaksimuuttujaisella polkumallilla tutkittiin fyysisen aktiivisuuden ja alkoholinkulutuksen välisten yhteyksien suuntaa ja voimakkuutta kyselyjen hetkillä ja kyselyjen välillä. Vastaavasti latenttiprofiilianalyysiä käytettiin löytämään profiileja fyysisen aktiivisuuden, alkoholinkulutuksen ja tupakoinnin suhteen. TULOKSET: Entiset huippu-urheilijat olivat fyysisesti aktiivisempia ja tupakoivat vähemmän kuin verrokit kaikissa kyselytutkimuksissa, mutta alkoholinkulutuksessa ei ollut eroa ryhmien välillä lukuun ottamatta vuoden 1985 kyselyä. Vuoden 1985 kyselyssä entiset huippu-urheilijat käyttivät enemmän alkoholia kuin verrokit. Alkoholinkulutus oli runsasta etenkin niillä urheilijoilla, joiden urheilu-ura oli päättynyt yllättäen loukkaantumisen vuoksi tai jotka eivät olleet fyysisesti aktiivisia urheilu-uran jälkeen. Kaksimuuttujainen polkumalli osoitti, että poikittaiset ja pitkittäiset yhteydet alkoholinkulutuksen ja fyysisen aktiivisuuden välillä olivat pääosin heikkoja. Aineistosta löydettiin viisi profiilia, joista neljään kuulumisen todennäköisyys erosi entisten huippu-urheilijoiden ja verrokkien välillä. Entiset huippu-urheilijat kuuluivat verrokkeja todennäköisemmin profiiliin, jossa oli eniten fyysisesti aktiivisia, vähän tupakoivia ja vähän alkoholia käyttäviä tutkittavia. Toisaalta verrokit kuuluivat urheilijoita todennäköisemmin profiiliin, jossa oli fyysisesti vähemmän aktiivisia, tupakoivia ja alkoholia keskimääräistä enemmän käyttäviä henkilöitä. Seurannan aikana fyysinen aktiivisuus ja tupakointi vähenivät kaikissa profiileissa, kun taas alkoholinkulutus myös lisääntyi joissakin profiileissa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Fyysinen aktiivisuus ei näyttänyt ennustavan entisten huippu-urheilijoiden tai verrokkien alkoholinkäyttöä 23 vuoden seurannan aikana. Toisaalta aineistosta löydettiin viisi profiilia, joissa seurannan aikana fyysinen aktiivisuus ja tupakointi vähenivät, mutta alkoholinkulutus saattoi myös kasvaa. Entisten huippu-

urheilijoiden alkoholinkulutus saattaa kasvaa, jos urheilu-ura päättyy yllättäen loukkaantumiseen tai he eivät ole fyysisesti aktiivisia urheilu-uran jälkeen. Toisaalta loukkaantuminen voi myös olla uran loppupuolella lisääntyneen alkoholinkäytön seu­ rausta johtaen uran päättymiseen.   Nuoruuden kilpaurheilun ja aktiiviuran jälkeisen liikuntaharjoittelun yhteys lonkkamurtumien esiintyvyyteen – 43 vuoden seurantatutkimus KORHONEN MT, KAPRIO J, KETTUNEN J, TÖRMÄKANGAS T, SARNA S, KUJALA U TAUSTA: Lonkkamurtuma on vakava ikääntyneiden kaatumisvamma. Läpi elämän säännöllisenä jatkunut liikunta voi alentaa lonkkamurtuman riskiä, kun taas harjoittelun aloittaminen myöhäisemmällä iällä ei välttämättä vähennä murtumavaaraa. Väestötutkimuksissa on tutkittu kevyttä ja kohtuukuormitteista liikuntaa harrastaneita henkilöitä ja tieto intensiivisen (kuormittavan) fyysisen liikunnan vaikutuksesta lonkkamurtumariskiin on yhä puutteellista. Tämä seurantatutkimus entisillä huippu-urheilijoilla selvitti, onko nuoruuden kilpaurheilu ja intensiivisen liikunnan jatkaminen aktiiviuran jälkeen yhteydessä lonkkamurtuminen esiintyvyyteen vanhemmalla iällä. MENETELMÄT: Aineistoon kuului 1 868 entistä huippu-urheilijamiestä (kestävyys-, nopeus-, voima- ja joukkuelajit), jotka edustivat Suomea kansainvälisissä kisoissa vuosina 1920–1965. Verrokkiaineiston muodosti 1 265 saman ikäistä miestä, jotka oli luokiteltu terveiksi kutsuntatarkastuksessa. Tiedot ensimmäisestä 50. ikävuoden jälkeen sattuneesta lonkkamurtumasta kerättiin valtakunnallisesta hoitoilmoitusrekisteristä, ja analyysi kattoi murtumat vuosilta 1972– 2015. Seuranta-ajan lopussa tutkittavia oli elossa 877 (28 %). Tutkittavien vapaa-ajan liikunnan harrastamista keski-iässä ja sen jälkeen selvitettiin vuosina 1985, 1995, 2001 ja 2008 tehdyillä kyselyillä. Liikunnan kokonaismäärää ja intensiteettiä kuvattiin MET-arvojen (lepoenergiankulutuksen kerrannaiset) avulla. Urheilijat jaettiin säännöllisesti intensiivistä (MET ≥ 10; juoksu) ja kuormittavuudelta kevyempää (MET ≤ 6; kävely) liikuntaa harrastaneiden ryhmiin. Tilastollisia menetelmiä olivat murtumariskin suhteellisten riskitiheyksien mallit ja lonkkamurtuman keskiarvoerojen lineaariset regressiomallit ja keskeiset sekoittavat tekijät vakioitiin analyyseissä. TULOKSET: Seurannan aikana lonkkamurtuman saaneita tutkittavia oli 114, joista urheilijoita 73 ja verrokkeja 41. Murtumariskissä ei havaittu eroja entisten huippu-urheilijoiden ja verrokkien välillä (Riskitiheyksien suhde (RS) = 1,01, 95 % luottamusväli (LV): 0,62–1,64, p = 0,969). Keski-ikä lonkkamurtuman tapahtuessa oli urheilijoilla 79 v. ja verrokeilla 75 v. (adjustoitu keskiarvoero 3,88, LV: -0,33–8,09, p = 0,070). Verrattaessa intensiivistä (A) ja kevyttä (B) liikuntaa jatkaneita urheilijoita ja verrokkeja (C), murtumariskissä ei esiintynyt ryhmäeroja (A vs. C: RS = 0,96, LV: 0,49–1,89, p = 0,902; B vs. C: RS = 1,03, LV: 0,62–1,70, p = 0,915). Myöskään keski-ikä murtumahetkellä ei eronnut näiden ryhmien välillä (A vs. C: adjustoitu keskiarvoero 2,20, LV: -3,79–8,19, p = 0,467; B vs. C: adjustoitu keskiarvoero 4,15, LV: -0,13–8,43, p = 0,057). Tarkasteltaessa koko tutkimusjoukkoa liikunnan kokonaismäärällä ja intensiteetillä ei ollut yhteyttä murtu­ mien esiintyvyyteen. JOHTOPÄÄTÖKSET: Nuoruuden kilpaurheilu ei ollut yhteydessä lonkkamurtumariskiin myöhäisemmällä iällä. Lisäksi säännöllistä, kuormitukseltaan intensiivistä liikuntaa aktiiviuransa jälkeen jatkaneilla entisillä huippu-urheilijamiehillä murtumariski oli samaa luokkaa kuin kevyttä liikuntaa harrastavilla entisillä urheilijoilla ja verrokeilla. Miehillä läpi elämän jatkunut intensiivinen vapaa-ajan liikunta ei näyttäisi vanhemmalla iällä suojaavan lonkkamurtumilta, eikä toisaalta niitä lisäävän.   Lihasreservin analyysi paljastaa, miksi nilkka on ikääntyneiden kävelyn ja juoksun keskeinen heikko lenkki KULMALA J-P, KORHONEN MT, RUGGIERO L, KUITUNEN S, SUOMINEN H, HEINONEN A, MIKKOLA A, AVELA J TAUSTA: Ikääntyessä liikkumiskyky heikkenee. Tämä on seurausta erityisesti lihasten voimantuoton alenemisesta, jota on perinteisissä voimamittauksissa havaittu tapahtuvan tasaisesti kaikissa alaraajan lihasryhmissä. Sen sijaan liikkumisessa ikääntymisen aiheut­tama voimantuoton aleneminen on lihasryhmäkohtaista, sillä lukuisat biomekaaniset tutkimukset ovat raportoineet ikääntyneiden kävelyssä ja juoksussa vajetta nilkan ojentajalihasten voimantuotossa, mutta ei muissa lihasryhmissä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miksi voimantuoton vaje ikääntyneiden kävelyssä ja juoksussa tapahtuu vain nilkan ojentajissa. MENETELMÄT: Tutkimme 3D-liikeanalyysimenetelmällä, miten paljon voimavaroja kävely, hölkkäjuoksu ja maksimijuoksu vaativat nilkan ja polven ojentajalihaksilta nuorilla (n = 13, ikä 27 ± 6) ja iäkkäillä (n  = 13, ikä 71 ± 7) urheilijamiehillä. Nilkan ja polven ojentajalihasten voimantuotto määritettiin ensin kolmessa eri liikkumissuorituksessa. Seuraavaksi näiden lihasryhmien koko voimakapasiteetti määritettiin maksimaalisen reaktiivisen hyppelysuorituksen avulla. Lopuksi eri liikkumistapojen vaatima lihasvoimataso välillä 0–100 % määritettiin suhteuttamalla lihasryhmien liikkumisen aikainen voimantuotto hyppelyssä mitattuun maksimivoimaan. TULOKSET: Ikääntyneiden hyppelyssä tuottama maksimivoima oli nilkan ojentajissa 19 % (p < 0,01) ja polven ojentajissa 26  % (p < 0,001) matalampi verrattuna nuoriin. Sen sijaan ikääntyneiden liikkumissuorituksissa polven ojentajien voimantuotto ei merkittävästi laskenut, mutta nilkan ojentajien voimantuoton vähenemisestä havaittiin merkkejä jo kävelyssä (5 %, p = 0,21) sekä erityisesti hölkkäjuoksussa (15 %, p < 0,05) ja maksimaalisessa juoksussa (16 %, p < 0,01). Nuorilla kävelyssä nilkan ojentajien suhteellisen lihaskuormituksen havaittiin olevan lähes kaksi kertaa korkeampaa kuin polven ojentajissa (p < 0,001). Myös ikääntyneillä nilkan ojentajat työskentelivät kävelyssä yli kolmasosan korkeammalla tasolla polven ojentajiin verrattuna (p = 0,01). Lisäksi nilkan ojentajat työskentelivät suuremmalla kuormitustasolla myös hölkkäjuoksussa (nuoret: p < 0,05 iäkkäät: p = 0,089) sekä maksimaalisessa juoksussa (nuoret: p < 0,01; iäkkäät: p = 0,131), vaikkakin erot lihasryhmien välillä vähenivät, eivätkä saavuttaneet enää tilastollista merkitsevyyttä ikääntyneiden ryhmässä. Luonnollisesti iäkkäillä kummatkin lihasryhmät työskentelivät liikkumissuorituksissa korkeammalla suhteellisen kuormituksen tasolla verrattuna nuoriin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksen keskeinen havainto on, että kävelyssä ja juoksussa nilkan ojentajien voimareservi on pienempi verrattuna polven ojentajiin. Löydös auttaa ymmärtämään, miksi voimantuoton väheneminen ikääntyneiden liikkumisessa on lihasryhmäkohtaista ja ilmenee nilkan ojentajissa. Askelmekaniikan muutokset ovat ikääntyneiden keino pyrkiä minimoimaan nilkan ojentajien väsymistä ja siten optimoimaan pitkäkestoista liikkumiskykyä. Jatkossa olisi tärkeää selvittää, missä määrin iäkkäiden liikkumiskykyä ja tasapainon hallintaa voidaan parantaa nilkan ojentajien kohdennetulla harjoittelulla. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 77

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019   Muuttohistorian, asuinympäristön tiiviyden,­ maankäytön moni­ puolisuuden ja tieverkoston yhteys keski-ikäisten kävelyyn ja pyöräilyyn Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966:ssa KÄRMENIEMI M, LANKILA T, IKÄHEIMO T, PUHAKKA S, NIEMELÄ M, JÄMSÄ T, KOIVUMAA-HONKANEN H, KORPELAINEN R TAUSTA: Fyysinen inaktiivisuus on maailmanlaajuinen ongelma, jonka ratkaiseminen vaatii aktiivisen liikenteen – kävelyn ja pyöräilyn – huomioimista kaupunkisuunnittelussa. Tiiviit ja monipuoliset elinympäristöt, joissa asuminen on sekoittunut kaupallisten, julkisten ja vapaa-ajan määränpäiden kanssa ovat aiempien tutkimusten perusteella kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä edistäviä tekijöitä. Useimmat aihepiirin aiemmat tutkimukset ovat olleet poikkileikkaustutkimuksia, joten elinkaariajattelua ja muuttohistoriaa hyödyntäville väestöpohjaisille pitkittäistutkimuksille on tarvetta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli mallintaa asuinympäristön tiiviyteen, maankäytön monipuolisuuteen ja tieverkoston risteystiheyteen perustuvia muuttotrajektoreita ja tarkastella näiden tekijöiden yhteyttä kävelyyn, pyöräilyyn ja objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen. MENETELMÄT: Aineistona oli PohjoisSuomen syntymäkohortti 1966 -aineisto (N  = 5947) vuosilta 1997–2012. Päävastemuuttujat olivat 31- ja 46-vuotiaina kyselyillä mitatut säännöllinen kävely ja pyöräily (≥ 4 kertaa/viikko) ja 46-vuotiaana objektiivisesti mitattu (Polar Active, Polar Electro, Kempele) fyysinen aktiivisuus. Keskeiset selittävät muuttujat olivat paikkatietojärjestelmän (ArcGIS 10.3) avulla lasketut asuinympäristön väestötiheys, määränpäiden lukumäärä ja risteystiheys ja niistä muodostettu standardoitu summamuuttuja eli asuinympäristön DMA-indeksi. Mallinsimme sekvenssianalyysin (TraMineR) avulla muuttohistorian kehityskaaria 31–46 ikävuoden välille, ja ryhmittelimme tutkimusjoukon klustereihin muuttotrajektorien samankaltaisuuden perusteella. Analysoimme asuinympäristön DMA:n, kävelyn ja pyöräilyn pitkittäisen yhteyden tilastollisen merkitsevyyden logistisella sekamallinnuksella ja Fisherin tarkalla testillä. TULOKSET: Noin 80 prosenttia tutkitta- 78 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 vista kuului klustereihin, joissa asuinympäristön DMA pysyi vakaana 31-vuotiaasta 46-vuotiaaksi. Muutto kohdistui useimmiten vähemmän urbaaniin ympäristöön eli alhaisempaan asuinympäristön DMA:han. Ympäristön kaupunkimaisuuden nousu oli yhteydessä säännöllisen kävelyn ja pyöräilyn lisääntymiseen niin, että yhtä DMA-yksikön nousua kohti säännöllinen kävely lisääntyi 3  % (OR 1,03; 95 % CI: 1,00, 1,05; p = 0,023) ja säännöllinen pyöräily 17 % (OR 1,17; 95 % CI: 1,12, 1,23; p < 0,001). Muuttotrajektori tiiviiseen kaupunkiympäristöön lisäsi noin kolminkertaisesti todennäköisyyttä aloittaa säännöllinen kävely (OR 3,15; 95 % CI: 1,50, 7,14; p = 0,001) tai pyöräily (OR 2,63; 95 % CI: 1,23, 5,79; p = 0,009) verrattuna muuttotrajektoriin kaupunkialueelta maaseutumaiseen ympäristöön. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksen tulokset tukevat hypoteesia, jonka mukaan asuinympäristön korkeampi tiiviys ja palvelujen parempi saavutettavuus voivat lisätä säännöllistä kävelyä ja pyöräilyä väestötasolla. Tuloksia voidaan hyödyntää kaavoitus- ja liikennepolitiikan kehittämisen apuna luotaessa fyysiseen aktiivisuuteen kannustavia elinympäristöjä. Lisäksi tutkimuksen tulokset lisäävät ymmärrystä muuttohistoriaan liittyvistä tekijöistä keski-iässä. Kaupunkien tiivistäminen ja kaavoittaminen toiminnoiltaan sekoittuneiksi saattaa olla tehokas keino käveltävyyden ja pyöräiltävyyden parantamiseksi ja fyysisen inaktiivisuuden aiheuttamien taloudellisten ja yhteiskunnallisten seuraamusten vähentämiseksi. Maksimaalista hapenottokykyä kohottava liikunta ja istumisen tauottaminen voivat parantaa maksan aineenvaihduntaa metabolista oireyhtymää sairastavilla potilailla LAINE S, SJÖROS T, HONKA M, MADEKIVI T, SAARENHOVI M, KALLIO P,­ KOIVUMÄKI M, VÄHÄ-YPYÄ H, SIEVÄNEN H, VASANKARI T, HIRVONEN J,­LAITINEN K, HOUTTU N, KNUUTI J, KALLIOKOSKI K, SAUNAVAARA V, HEINONEN I TAUSTA: Metabolisen oireyhtymän tiedetään olevan yhteydessä maksan rasvoittumiseen sekä insuliiniresistenssiin, joka voi johtaa tyypin 2 diabeteksen kehittymiseen. Liikunnan on todettu parantavan insuliiniherkkyyttä ja kehonkoostumusta sekä terveillä että diabeetikoilla. Paikallaanolon, liikkumisen ja maksimaalisen hapenottokyvyn vaikutusta maksan kudosspesifiseen glukoosin soluunottoon sekä rasvoittumiseen ei kuitenkaan ole vielä täysin määritelty metabolisen oireyhtymän potilailla. Tämä tutkimuksen tavoitteena oli siksi tutkia maksan rasvoittumisen sekä maksan glukoosinoton yhteyksiä paikallaanolon määrään, fyysiseen aktiivisuuteen, maksimaaliseen hapenottokykyyn, kehonkoostumukseen sekä verestä mitattaviin aineenvaihduntasairauksien riskitekijöihin. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 25 naista (keski-ikä 57,0 (SD 7,3) vuotta) ja 19 miestä (keski-ikä 58,1 (SD 6,0) vuotta), joilla oli metabolinen oireyhtymä. Maksan sekä lihasten glukoosin soluunottoa mitattiin hyperinsulineemisen-euglykeemisen clampin aikana ja maksan rasvoittumista paastossa kuvantamistutkimusten avulla. Kehonkoostumusta mitattiin ilman syrjäyttämiseen perustuvalla pletysmografialla. Maksimaalinen hapenottokyky määritettiin portaittaisella maksimaalisella polkupyöräergometritestillä hengityskaasumittauksin. Tutkittavien fyysistä aktiivisuutta mitattiin kiihtyvyysanturimittarien avulla 26 (SD 2,6) päivän ajan. Muuttujien yhteyksiä tutkittiin sukupuolivakioidulla korrelaatioanalyysillä. TULOKSET: Maksan rasvaosuus korreloi negatiivisesti koko kehon insuliiniherkkyyden (r = -0,39, p = 0,02) sekä maksimaalisen hapenottokyvyn kanssa (r = -0,35, p = 0,04) sekä positiivisesti kehon rasvaprosentin (r = 0,48, p = 0,004) ja vyötärön ympärysmitan kanssa (r = 0,46, p = 0,005). Maksan rasvaosuus korreloi myös positiivisesti paasto­ veren maksaentsyymien (ALAT, ASAT, r = 0,49, p = 0,003, r = 0,45, p = 0,006), triglyseridien (r = 0,35, p = 0,04) sekä insuliinin (r = 0,37, p = 0,03) ja pitkäaikaisverensokerin (HbA1c) kanssa (r = 0,53, p = 0,001). Maksan rasvaosuus korreloi negatiivisesti paastoveressä olevan kreatiinin kanssa (r  = -0,36, p = 0,03). Maksan glukoosinotto insu­liinistimulaatiossa korreloi positiivisesti koko kehon insuliiniherkkyyden (r = 0,70, p < 0,0001), ja luurankolihasten (etureidet) glukoosin soluunoton (r = 0,74, p < 0,0001) sekä päivittäisten istumisen keskeyttämisten lukumäärän kanssa (r = 0,37, p = 0,02). Positiivisia yhteyksiä nähtiin myös maksan glukoosinoton ja päivittäisten askelten lukumäärän välillä, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä (r = 0,28, p = 0,07). Maksan glukoosinotto korreloi negatiivisesti paastoveressä olevan insuliinin (r = -0,34, p = 0,03), kehon rasvaprosentin (r = -0,38, p = 0,01) ja painoindeksin kanssa (r = -0,33, p = 0,03). JOHTOPÄÄTÖKSET: Metabolista oireyhtymää sairastavilla potilailla hyvä maksimaalinen hapenottokyky liittyy vähemmän rasvoittuneeseen maksaan ja suurempi istu-

misen keskeyttämisten määrä vähäisempään maksan insuliiniresistenssiin. Potilasryhmä saattaisi hyötyä erityisesti kuntoa kohottavasta liikunnasta sekä myös istumisen tauottamisesta parantaakseen maksan aineenvaihduntaterveyttään.   Heikko lonkan hallinta on yhteydessä äkillisiin polvivammoihin nuorilla palloilulajien urheilijoilla LEPPÄNEN M, ROSSI MT, PARKKARI J, HEINONEN A, ÄYRÄMÖ S, KROSSHAUG T,­ VASANKARI T, KANNUS P, PASANEN K TAUSTA: Puutteellisen lonkan ja lantion seudun hallinnan on ajateltu olevan merkittävässä roolissa alaraajavammojen synnyssä. Prospektiiivisia riskitekijätutkimuksia lonkan ja lantion liikehallinnan yhteydestä urheilijoiden alaraajavammoihin on kuitenkin vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko polven nosto -testissä havaittu heikko lonkan ja lantion hallinta yhteydessä suurentuneeseen alaraajavammariskiin nuorilla koripallo- ja salibandypelaajilla. MENETELMÄT: Yhteensä 263 nuorta kori­pallon ja salibandyn pelaajaa (ikä 12– 21  v.) osallistui tutkimuksen alussa tehtyihin tutkimusmittauksiin. Tutkimusmittauksissa käytettiin polven nosto -testiä, joka analysoitiin 3D-liikeanalyysilaboratoriossa. Käytetty testi oli modifioitu versio Trendelenburgin testistä, jolla arvioidaan lonkan ja lantion seudun hallintaa yhden jalan seisonnan aika­ na. Jokainen pelaaja teki kaksi suoritusta per jalka ja suoritusten keskiarvoa käytettiin analyyseissa. Jalat analysoitiin erikseen. Tutkittavat biomekaaniset muuttujat olivat lantion eteenpäin kallistuminen (”etutiltti”) ja lantion kontralateraalinen kallistuminen (”pelvic drop”). Riskitekijät analysoitiin Coxin regressiomallilla käyttämällä sekä ­ jatkuvia että kategorisia arvoja (muuttujan arvot luokiteltiin kahteen luokkaan joukon mediaanin perusteella). Seurannan aikana (12 kk) pelaajilta rekisteröitiin kaikki uudet alaraajavammat sekä harjoittelu ja ottelu­altistus. Lopputulosmuuttujina olivat äkilliset, ilman kontaktia syntyneet alaraajavammat, nilkkavammat, polvivammat sekä eturistiside (ACL) -vammat. TULOKSET: Seurannan aikana rekisteröitiin yhteensä 70 äkillistä, ilman kontaktia syntynyttä alaraajavammaa. Näistä 35 kohdistui nilkkaan ja 17 polveen. Polvivammoista kahdeksan oli ACL-vammoja, ja kaikki ACL-vamman saaneet olivat tyttöjä. Lisääntynyt pelvic drop oli merkitsevästi yh- teydessä polvivammoihin. Yhteys huomattiin sekä jatkuvan muuttujan analyysissa (HR 1,12; 95 % LV 1,00–1,26) että vertailtaessa suuren pelvic drop -arvon saaneiden ryhmää pienen arvon ryhmään (HR 4,56; 95 % LV 1,42–14,6). Lisäksi tytöillä, suuri pelvic drop oli merkitsevästi yhteydessä polven eturistisidevammoihin (HR 9,39; 95  % LV 1,14–77,2). Tutkituilla muuttujilla ei havaittu olevan yhteyttä nilkkavammoihin tai kaikkiin alaraajavammoihin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Lisääntynyt kontralateraalinen pelvic drop on äkillisten polvivammojen riskitekijä nuorilla koripallon ja salibandyn pelaajilla. Lisäksi pelvic drop on yhteydessä erityisesti polven eturistisidevammoihin nuorilla naispelaajilla. Lonkan loitontajien ja ulkokiertäjien vahvistaminen auttaa säilyttämään lantion linjauksen ja vähentää reisiluun kiertymistä sisäänpäin. Tutkimusten mukaan lonkkaa vahvistavat harjoitteet ehkäisevät polven ACL-vammoja ja osana neuromuskulaarista harjoitusohjelmaa myös muita alaraajavammoja. Polven nosto -testi voi olla hyödyllinen arvioitaessa urheilijan lonkan ja lantion seudun hallintaa, mutta testiä ei voida käyttää ennustamaan kuka urheilijaa saa vamman.   Fyysinen aktiivisuus, ruutuaika ja uni – suositusten täyttyminen sekä yhteys antropo­ metriaan alle kouluikäisillä lapsilla LEPPÄNEN M, RAY C, WENNMAN H, ALEXANDROU C, SÄÄKSJÄRVI K, KOIVUSILTA L, ERKKOLA M, ROOS E TAUSTA: Fyysisellä aktiivisuudella ja unella on todettu olevan positiivisia terveysvaikutuksia, kun puolestaan liiallinen ruutuaika on yhdistetty negatiivisiin vaikutuksiin. Vuonna 2017 julkaistiin systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen perustuva suositus alle kouluikäisten lasten vuorokauteen sisältyvästä fyysisen aktiivisuuden ja unen määrästä sekä ruutuajasta. Tavoitteenamme oli tutkia suositusten täyttymistä alle kouluikäisillä suomalaislapsilla sekä selvittää, onko suositusten täyttyminen yhteydessä paino­ indeksiin tai vyötärönympärykseen. MENETELMÄT: Tutkimuksessa käytettiin DAGIS-hankkeen vuosina 2015–2016 kerättyä poikkileikkausaineistoa (n = 864). Lasten liikunta mitattiin vyötäröllä olevalla ActiGraph (wGT3X-BT) -liikemittarilla viikon ajan vuorokauden ympäri, minkä lisäksi van- hemmat raportoivat lasten päivittäisen ruutuajan sekä nukkumaanmeno- ja heräämisajat. Antropometrisina muuttujina käytettiin lasten painoindeksiä ja vyötärönympärystä. Tutkimusjoukkona oli 778 lasta (ikä 4,7 ± 0,9 vuotta), joilla kaikilla oli tieto fyysisestä aktiivisuudesta, ruutuajasta ja unesta. Suositusten täyttymiseen vaadittiin, että lapsilla oli päivittäin 1) fyysistä aktiivisuutta ≥ 180 min, josta ≥ 60 min vähintään kohtuukuormitteista, 2) ruutuaikaa ≤ 60 min ja 3) unta 10–13 tuntia. Suositusten täyttymisen yhteys painoindeksiin ja vyötärönympärykseen analysoitiin vakioidulla lineaarisella regressiomallilla. TULOKSET: Lapsilla oli päivittäin keskimäärin 390 min (± 46,2) fyysistä aktiivisuutta sisältäen 86 min (± 25,5) vähintään kohtuukuormitteista. Ruutuaikaa heillä oli keskimäärin 76 min/vrk (± 37,4), ja unta 10 t 21 min (± 33 min). Lapsista 24 % täytti kaikki kolme suositusta. Fyysisen aktiivisuuden suosituksen täytti 85 %, ruutuaikasuosituksen 35 % ja unisuosituksen 76 % lapsista. Fyysisen aktiivisuuden- ja/tai unisuosituksen täyttyminen oli yhteydessä pienempään vyötärönympärykseen (Fyysinen aktiivisuus: B = -1,37, p < 0,001; Uni: B = -0,72, p = 0,009; Fyysinen aktiivisuus + Uni: B = -1,03, p < 0,001). Tämän lisäksi fyysisen aktiivisuudenja unisuosituksen tai pelkän unisuosituksen täyttyminen oli yhteydessä pienempään painoindeksiin (Fyysinen aktiivisuus + Uni: B = -0,30, p = 0,007; Uni: B = -0,26, p = 0,027). Ruutuaikasuosituksen täyttyminen ei ollut yhteydessä painoindeksiin eikä vyötärönympärykseen (p > 0,05). JOHTOPÄÄTÖKSET: Alle kouluikäisillä lapsilla suositusten mukainen uni ja fyysinen aktiivisuus, yhdessä tai erikseen, olivat yhteydessä suotuisampaan painoindeksiin ja vyötärönympärykseen. Edelleen tarvitaan kuitenkin toimenpiteitä riittävän fyysisen aktiivisuuden ja unen edistämiseksi, sekä erityisesti ruutuajan rajoittamiseksi, jotta suurempi osa lapsista täyttäisi annetut suositukset.   Eläkeläisten liikuntaaktiivisuuden edistäminen aktiivisuusrannekkeella LESKINEN T, SUORSA K, PULAKKA A, STENHOLM S TAUSTA: Eläkkeelle siirtyminen on optimaalinen, mutta myös kriittinen hetki uusien liikuntatapojen omaksumisessa ja niiden vakiinnuttamisessa. Juuri eläköityneille kohdennettuja liikuntainterventioita ei kuiten- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 79

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019 kaan vielä ole tehty, vaikka juuri silloin henkilöt voisivat olla valmiita muuttamaan liikuntakäyttäytymistään. Kalliiden, ohjattujen ja aikaa vievien interventioiden soveltaminen eläkeläisten liikkumattomuuden ehkäisyyn on vaikeaa. Siksi tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, saadaanko kaupallisella aktiivisuusrannekkeen käytöllä lisättyä juuri eläkkeelle siirtyneiden henkilöiden päivittäistä aktiivisuutta. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistuu 231 varsinaissuomalaista henkilöä, jotka ovat siirtyneet eläkkeelle tammikuun 2016 ja tammikuun 2019 välillä. Alkumittausten jälkeen tutkittavat satunnaistettiin kahteen ryhmään: interventioryhmä käyttää aktiivisuusranneketta 12 kuukauden ajan ja kontrolliryhmä jatkaa normaalia päivittäistä elämäänsä. Aktiivisuusrannekkeen käyttö perustuu päivittäisen aktiivisuustavoitteen saavuttamiseen, jonka täyttymistä henkilö voi seurata rannekkeesta. Lisäksi ranneke värisee ja kehottaa liikkumaan, jos istuminen on jatkunut 55 minuuttia. Molemmat ryhmät osallistuvat seurantamittauksiin intervention aikana (3 kk ja 6 kk) ja intervention jälkeen (12 kk). Päätulosmuuttujana on valveilla oloajan aktiivisuus, jota mitataan ranteessa pidettävällä liikemittarilla (ActiGraph wGT3X-BT). Toissijaisina tulosmuuttujina ovat paikallaanoloaika sekä unen pituus ja laatu, joita mitataan myös liikemittarilla. Näiden lisäksi tutkitaan metabolisessa terveydessä, hyvinvoinnissa, toimintakyvyssä, liikuntamotivaatiossa sekä liikuntaympäristöissä (GPS) tapahtuvia muutoksia seurannan aikana. Tutkimuksen päätyttyä interventiosta tehdään prosessiarviointi. TULOKSET: Tutkimuksen datan keruu on loppuvaiheessa. Saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää ikääntyvien liikuntakäyttäytymistä ja muita elintapamuutoksia edistävien strategioiden suunnittelussa ja toteutuksessa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Onnistuessaan tutkimus voi tuottaa kustannustehokkaan menetelmän liikunnan lisäämiseen eläkkeelle siirtymisen taitekohdassa. Aktiivisuusranneketta voisi hyödyntää mahdollisesti myös liikuntapalveluissa tai perus- ja työterveyshuollon tukena. 80 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019   Luovat ja liikunnalliset aktiviteetit nuorten elämänhallinnan tukena ammatillisessa oppilaitoksessa LUOMA U-M, PYKY R TAUSTA: Nuoret, jotka keskeyttävät opiskelun ammatillisessa koulutuksessa, kamppailevat usein elämänhallinnan haasteiden parissa. Elämänhallinnan haasteiden lisäksi keskeyttämisriskiä lisäävät toistuvat epäonnistumisen kokemukset koulu-uran aikana. Aikaisemmat tutkimukset osoittavat, että nuoret hyötyvät ryhmämuotoisesta ja toiminnallisesta ohjauksesta. Myös liikunnan ja luovan toiminnan hyvinvointia edistävistä vaikutuksista on paljon näyttöä. Yhteys elämänhallinnan vahvistumiseen on nähtävissä muun muassa liikunnan oppimista tukevilla vaikutuksilla sekä luovan toiminnan itsetuntemusta ja itsetuntoa lisäävällä vaikutuksella. Tutkimuksessani pyrin selvittämään, millaisia mahdollisuuksia nuoret näkevät tukimuodoksi tarkoitetulla, luovia ja liikunnallisia aktiviteetteja sisältävällä toiminnalla olevan nuorten elämänhallinnan tukemisessa. MENETELMÄT: Tutkimuksen aineisto kerättiin 53:lta ammatillisen oppilaitoksen opiskelijalta oppitunneilla lukuvuoden 2018–2019 aikana eläytymismenetelmää hyödyntäen. Eläytymismenetelmässä tutkimusaineisto kerätään tutkimuksen informanteilta lyhyiden tarinoiden avulla, jotka he kirjoittavat tutkijan laatiman kehyskertomuksen pohjalta. Tutkimuksessani kehyskertomuksena oli teksti, jossa toisessa liikunnallinen ja luova toiminta lisäsi opiskelijan opiskelumotivaatiota ja toisessa taas ei. Informanttien tuli kirjoittaa oma tarinansa vastaten kysymyksiin, millaista toiminta oli ja miksi toiminta auttoi opintoihin motivoitumisessa ja toisessa versiossa millaista toiminta oli ja miksi toiminta ei auttanut. Aineiston analyysi tapahtui teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Teoriana tutkimuksessani oli Lothar Böhnischin elämänhallinnan tukemisen malli. TULOKSET: Tutkimustulosten mukaan nuoret kaipaavat oppilaitokseen lisää yhteisöllisyyttä sekä innostavaa, liikunnallista ja luovaa tekemistä kouluarkeen sekä tilan ja ajan, jossa omia haasteita voi käsitellä ja saada niihin vertaistukea muilta opiskelijoilta. Nuoret kokevat, että koulupäivien aikainen liikunta ja luova toiminta mahdollistavat mielen virkistymisen ja stressaavista asioista eroon pääsyn, toisiin nuoriin tutustumisen ja vertaistuen saatavuuden, myös omiin vahvuuksiin tutustuminen koetaan mahdolliseksi luovan ja liikunnallisen toiminnan avulla JOHTOPÄÄTÖKSET: Tutkimuksen perusteella nuoret näkevät useita mahdollisuuksia, kuinka liikunnalliset ja luovat aktiviteetit voivat tukea elämänhallinnan haasteita kohdannutta nuorta. Tärkeimmiksi nuoret korostavat sosiaalisten suhteiden merkityksen, mukavan ja onnistumisen kokemukset mahdollistavan toiminnan sekä ryhmältä saatavan vertaistuen. Ryhmämuotoinen, liikunnallisia ja luovia aktiviteetteja sisältävä malli voi olla tarpeellinen oppilashuollon rinnalle. Liikunnalliset ja luovat aktiviteetit koulupäivän aikana voivat olla mahdollisuus lisätä nuorten opiskelumotivaatiota ja hyvinvointia. Ne mahdollistavat onnistumisen kokemukset myös niille nuorille, jotka eivät koe riittävästi onnistumisia koulupäivien aikana muissa toiminnoissa. Onnistumisen kokemukset lisäävät nuoren halua kiinnittyä kouluyhteisöön, sitoutumista opintoihin ja myönteistä suhtautumista omaan tulevaisuuteen.   Kuntoutuspelien kuormittavuus polven tekonivelleikkauksen jälkeen LÖPPÖNEN A, JANHUNEN M, WALKER S, KATAJAPUU N, CHENG S, PALONEVA J, PAMILO K, LUIMULA M, KORPELAINEN R, JÄMSÄ T, HEINONEN A, AARTOLAHTI E TAUSTA: Pelilliset kuntoutusratkaisut voivat tulevaisuudessa tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia kuntoutukseen. Business Ecosystems in Effective Exergaming (BEE) -tutkimushankkeessa selvitetään pelillistetyn kotiharjoittelun vaikuttavuutta polven tekonivelleikkauksen jälkeen. Vaikuttavuustutkimusta edelsi tämä kuormittavuustutkimus. Tarkoituksena oli selvittää, eroaako kuntoutuspeliharjoittelu tavanomaisesta koti­ harjoittelusta polvinivelen liikelaajuuden, intensiteetin ja kokonaistyömäärän osalta. Tässä tutkimuksessa keskityttiin polven fleksio- ja ekstensioharjoitteisiin. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistuneet henkilöt rekrytoitiin Keski-Suomen keskussairaalan polven tekonivelpoliklinikkakäynneiltä. Pelilaitteistona käytettiin liikesensoria (Xbox Kinect 2, Microsoft) ja tietokonetta, joka yhdistettiin televisioon. Kuntoutuspelit (Turun ammattikorkeakoulu) olivat Unity (Unity Technologies) -pohjaisia. Peleistä kaksi (Cave & Intruders) kes-

kittyivät polven ekstensio- ja yksi (Rowing) fleksiosuunnan liikkeisiin. Tavanomaisina polven tekonivelleikkauksen jälkeisinä harjoitteina olivat koukistus istuen, koukistus seisten ja ojennus istuen liikkeet. Tutkittavilta mitattiin 2D-liikeanalyysin (Vicon Motus) avulla polven nivelkulmaa ja kulmanopeutta. Liikelaajuus määriteltiin toistojen perusteella ja tilastoanalyyseissä käytettiin painotettua keskiarvoa. Suorituksen intensiteettiä tarkasteltiin kulmanopeuden perusteella keskiarvona koko suorituksen ajalta. Kokonaistyömäärä määriteltiin koko suorituksen aikaisen kulmamuutoksen summana ja suhteutettiin suorituksen kestoon. Tulokset esitetään keskiarvona ja keskihajontana (±). TULOKSET: Koehenkilöt (n = 7) osallistuivat tutkimukseen keskimäärin 75 päivää tekonivelleikkauksen jälkeen ja yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat naisia. Heidän keski-ikänsä oli 66 ± 4,8 ja toimintakykykyselyn WOMAC-indeksi 49,6/96 ± 16,2. Liikelaajuustarkastelussa istuen tehtävän tavanomaisen ojennusharjoitteen ekstensiovajaus 10,3°  ± 5,9 oli pienempi kuin Cavepelin ekstensiovajaus 15,5° ± 3,4 (p = 0,028). Intruders-pelin ja tavanomaisen harjoitteen välillä ei ollut eroa. Fleksiosuunnan Rowingpelin liikelaajuus 89,2° ± 11,4 oli suurempi kuin seisten tehdyn koukistusharjoitteen liikelaajuus 86,0° ± 12,3 (p = 0,028). Fleksioharjoitteen istuen ja Rowing-pelin välillä ei ollut eroa. Intruders-pelin intensiteetti 50,5  °/s ± 22,2 oli korkeampi kuin istuen tehtävän ojennusharjoitteen intensiteetti 23,1 °/s ± 13,0 (p = 0,046). Cave-pelin ja harjoitteen välillä ei ollut eroa. Fleksiosuunnassa Rowing-pelin intensiteetti 84,1 °/s ± 36,4 oli korkeampi kuin koukistus seisten-harjoitteen 21,0 °/s ± 12,0 (p = 0,018). Rowingpelin intensiteetti oli myös korkeampi kuin koukistus istuen -harjoitteen intensiteetti 15,9 °/s ± 9,6 (p = 0,018). Kokonaistyömäärä ei eronnut ekstensiosuunnan liikkeissä ja peleissä. Fleksiosuunnassa Rowing-pelin kulmakertymä 4059 °/min ± 1932 oli korkeampi kuin koukistus seisten-harjoitteen (2161 °/ min ± 463) (p = 0,018). Rowing-pelin kulmakertymä oli myös korkeampi kuin koukistus istuen -harjoitteessa (1039 °/min ± 393) (p  = 0,018). JOHTOPÄÄTÖKSET: Kuntoutuspelien polvinivelelle tuottama liike täyttää harjoittelulle asetetut tavoitteet hyvin, vaikkakin se on luonteeltaan erilaista kuin tavanomainen kotiharjoittelu. Kuntoutuspelit haastavatkin kuntoutujaa uudella tavalla polven teko­ nivelleikkauksen jälkeen. Tutkimustietoa vaikuttavuudesta ja pelikokemuksista tarvitaan, jotta voidaan varmistua pelien soveltuvuudesta käytännön kuntoutukseen.   Istumisen tauottaminen ja maksimaalinen hapenottokyky ovat yhteydessä koko kehon insuliiniherkkyyteen metabolisen oireyhtymän potilailla MADEKIVI T, SJÖROS T, LAINE S, VÄHÄ-YPYÄ H, SIEVÄNEN H, SAARENHOVI M, KALLIO P, KOIVUMÄKI M, SAUNAVAARA V, HIRVONEN J, VASANKARI T, KALLIOKOSKI K, KNUUTI J, HEINONEN I TAUSTA: Monien kroonisten sairauksien ja ennenaikaisten kuolemien riskin on todettu kohoavan kokonaisistumisajan lisääntyessä. Liikunnan määrän lisääminen intensiteetistä riippumatta ja istumiseen käytetyn ajan vähentäminen näyttävät olevan yhteydessä alhaisempaan ennenaikaisten kuolemien riskiin. Kuitenkin tarkkaa fysiologista ja lääketieteellistä tietoa paikallaanolon ja eri tehoisen liikkumisen ja kunnon yhteyksistä on vielä niukasti olemassa, eikä potentiaalisten istumisen itsenäisten, liikunnan määrästä riippumattomien terveysvaikutuksien taustalla olevista biologisista mekanismeista ole saatu vahvaa tieteellistä näyttöä. Sen vuoksi tässä tutkimuksessa tarkasteltiin fyysisen aktiivisuuden, paikallaanoloajan ja kunnon yhteyksiä koko kehon ja luurankolihaksen insuliiniherkkyyteen metabolisen oireyhtymän potilailla. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 44 metabolista oireyhtymää sairastavaa aikuista (miehiä 19; ikä 58, SD 7). Fyysistä aktiivisuutta ja paikallaanoloa mitattiin objektiivisesti lantiolla pidettävällä liikemittarilla neljän viikon ajan. Koko kehon ja luurankolihaksen insuliiniherkkyys määritettiin euglykeemisen hyperinsulineemisen clamp -tekniikan avulla aktiivisuusmittausjakson jälkeen. Koko kehon insuliiniherkkyyttä kuvaamaan laskettiin M-arvo, ja luurankolihaksen insuliiniherkkyys määritettiin nelipäisestä reisilihaksesta kuvantamistutkimusten avulla. Maksimaalinen hapenottokyky määritettiin nousevakuormitteisella pyöräergometritestillä hengityskaasumittauksin. Muuttujien välisiä yhteyksiä analysoitiin Pearsonin korrelaatiokertoimella sukupuolella vakioiden. TULOKSET: Sekä koko kehon, että luurankolihaksen insuliiniherkkyyden ja istumisen keskeytysten määrän välillä havaittiin positiivinen yhteys (r = 0,36, p = 0,019, ja r  = 0,31, p = 0,05). Paikallaanoloajalla ei ollut merkitsevää yhteyttä koko kehon tai luuran- kolihaksen insuliiniherkkyyteen. Kuitenkin suurempi seisomisaika oli yhteydessä korkeampaan koko kehon insuliiniherkkyyteen (r = 0,33, p = 0,03), mutta luurankolihaksen insuliiniherkkyyteen seisomisajalla ei ollut yhteyttä. Kevyen tai reippaan liikunnan määrällä, ja päivittäisten askeleiden määrällä ei havaittu olevan yhteyttä koko kehon tai luurankolihaksen insuliiniherkkyyteen. Maksimaalisen hapenottokyvyn havaittiin olevan positiivisesti yhteydessä koko kehon insuliiniherkkyyteen (r = 0,42, p = 0,006), muttei luurankolihaksen insuliiniherkkyyteen. Maksimaalinen hapenottokyky oli positiivisesti yhteydessä myös reippaan liikunnan määrään (r = 0,44, p = 0,004), sekä askeleiden määrään (r = 0,47, p = 0,002). Maksimaalisella hapenottokyvyllä havaittiin myös olevan negatiivinen yhteys istumisen osuuteen koko liikemittarin pitoajasta, ja positiivinen yhteys istumisen keskeytysten määrään, mutta tulokset eivät olleet merkitseviä (r = -0,3, p = 0,056, ja r = 0,3, p = 0,052). JOHTOPÄÄTÖKSET: Johtopäätöksenä voidaan todeta, että ylipainoisilla metabolista oireyhtymää sairastavilla ja vähän liikuntaa harrastavilla aikuisilla suurempi istumisen keskeytysten määrä on yhteydessä parempaan koko kehon ja luurankolihaksen insuliiniherkkyyteen, millä on vaikutusta tyypin 2 diabeteksen kehittymisessä. Yhtäjaksoisten istumisjaksojen tauottaminen voisi siis olla eduksi metabolista oireyhtymää sairastavien aineenvaihdunnalliselle terveydelle, samoin kuin seisomisajan lisääminen. Reippaalla liikunnalla ja kävelemällä useampia askeleita päivässä voidaan kohottaa kuntoa, joka sekin on positiivisesti yhteydessä koko kehon insuliiniherkkyyteen.   Objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus on yhteydessä nikaman kokoon keski-iässä – väestöpohjainen PohjoisSuomen syntymäkortti 1966 -tutkimus MODARRESS-SADEGHI M, OURA P, JUNNO JA, NIEMELÄ M, NIINIMÄKI J, JÄMSÄ T, KORPELAINEN R, KARPPINEN J TAUSTA: Väestön ikääntyessä kaatumisia seuraavat nikamamurtumat yleistyvät. Murtuma johtaa usein liikuntakyvyn laskuun ja laitoshoitoon, mikä puolestaan heikentää huomattavasti yksilön elämänlaatua ja aiheuttaa suuria yhteiskunnallisia kustan­ LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 81

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019 nuksia. Fyysisen aktiivisuuden yhteydestä luuston hyvinvointiin on aiempaa tutkimusnäyttöä, mutta tulokset nikaman koon ja fyysisen aktiivisuuden välisestä yhteydestä vaihtelevat. Nikaman pieni koko näyttää olevan yhteydessä nikamamurtuman riskiin. Selvittämällä nikaman kokoon yhteydessä olevia tekijöitä voidaan kehittää keinoja nikamamurtumien ennaltaehkäisyyn. Tutkimustieto on ensiarvoisen tärkeää, kun luodaan täsmällisiä hoitolinjauksia kliiniseen työhön. Tämän väestöpohjaisen kohorttitutkimuksen tavoitteena oli selvittää objektiivisesti mitatun fyysisen aktiivisuuden yhteyttä nikaman kokoon keski-iässä. MENETELMÄT: Tutkimusaineistona on kansainvälisesti arvokas väestöpohjainen Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1966. Aineisto koostui 1202 kohorttiin kuuluvasta sisäänottokriteerit täyttävästä tutkittavasta, jotka asuivat 100 km säteellä Oulusta ja jotka osallistuivat fyysisen aktiivisuuden mittauksiin sekä lannerangan magneettikuvaukseen ollessaan 46–48-vuotiaita. Lisäksi tutkittavat täyttivät laajan elintapa- ja terveyskyselyn osana tutkimusprotokollaa. Fyysinen aktii­ visuus mitattiin objektiivisesti ranteessa pidettävällä Polar Active -aktiivisuusmittarilla (Polar Electro Oy, Kempele, Suomi) 14 vuorokauden ajan. Aktiivisuusdatasta laskettiin jokaiselle tutkittavalle intensiteetiltään vähintään kohtuullisen aktiivisuuden (≥ 3,5 metabolista ekvivalenttia) päiväkeskiarvo (min/pvä) kun aktiivisuusdataa oli saatavilla vähintään neljältä mittauspäivältä vähintään 10 tuntia päivässä. Lannerangan magneettikuvista määritettiin L4-nikaman aksiaalinen poikkipinta-ala. Fyysisen aktiivisuuden ja L4-nikaman poikkipinta-alan välistä yhteyttä analysoitiin lineaarisella regressioanalyysillä. TULOKSET: Päivittäinen intensiteetiltään vähintään kohtuullinen fyysinen aktiivisuus oli positiivisesti ja tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä nikaman poikkipinta-alaan molemmilla sukupuolilla riippumatta painosta, sosioekonomisesta tilanteesta ja tupakoinnista. Jokainen minuutti intensiteetiltään vähintään kohtuullista fyysistä aktiivisuutta oli yhteydessä 0,71 mm2 (95 %:n luottamusväli 0,36–1,06) suurempaan nikaman poikkipinta-alaan miehillä ja 0,90 mm2 (0,58–1,21) suurempaan pinta-alaan naisilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Intensiteetiltään vähintään kohtuullinen fyysinen aktiivisuus on yhteydessä suurempaan nikaman kokoon sekä naisilla että miehillä. Tulokset tukevat aiempien kansainvälisten tutkimusten havaintoja. Tuloksilla on kansanterveydellistä ja kansantaloudellista merkitystä; syntynyttä tietoa voidaan hyödyntää entistä tehokkaampien menetelmien kehittämiseen nikamamurtumien ehkäisyyn ja hoitoon sekä yksilötasolla liikunnalliseen elämäntapaan motivointiin.   82 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 Hiilihydraattijuomalla suun purskuttelun vaikutus 40 minuutin sisäharjoittelu­ pyörällä suoritettuun kestävyyssuoritukseen ei-paastonneilla ja kestävyys­liikuntaa säännöllisesti harrastavilla MURSU J, LESCH K, ERONEN T, VALTANEN T, LINTU N, MÄNNIKKÖ R, TIKKANEN H, VENOJÄRVI M TAUSTA: Hiilihydraattien nauttiminen suorituksen aikana parantaa suorituskykyä pitkissä (> 1,5 h) kestävyyssuorituksissa ylläpitämällä verensokeria ja lykkäämällä glykogeenivarastojen tyhjenemistä. Lyhyemmissä (< 1 h) suorituksissa suun purskuttelusta hiilihydraattipitoisella juomalla voi olla hyötyä keskushermostoa stimuloivien mekanismien välityksellä. Aihetta on tutkittu melko vähän, mutta suun purskuttelu hiilihydraattijuomalla näyttäisi parantavan kestävyyssuorituskykyä 1–4 %. Vaikutukset on kuitenkin osoitettu pääasiassa paastotilassa, kun taas vaikutukset ei-paastonneilla ovat epäselviä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin parantaako suorituksen aikainen, useasti toistuva, hiilihydraattijuomalla suun purskuttelu kestävyyssuorituskykyä 40 minuutin mittaisessa pyöräilysuorituksessa ei-paastonneilla ja kestävyysliikuntaa säännöllisesti harrastavilla. MENETELMÄT: Tutkimukseen rekrytoitiin 14 tervettä vapaaehtoista, kestävyysliikuntaa säännöllisesti (vähintään 3 krt/vko) harrastavaa miestä (n = 9) ja naista (n = 5) Kuopion alueelta. Tutkittavien sopivuus varmistettiin verenpainemittauksella ja EKG-rekisteröinnillä, kyselyillä ja lääkärin haastattelulla. Tutkimuksen alussa fyysinen suorituskyky määritettiin suoran, kuntopyörällä tehdyn, portaittaisen maksimaalisen rasituskokeen avulla hengityskaasut mitaten (Meta-Lyzer 3B, CORTEX Biophysik GmbH, Leipzig, Saksa). Kokeellinen osa toteutettiin satunnaistettuna kaksoissokkoutettuna lumekontrolloituna vaihtovuorotutkimuksena. Siinä tutkittavat purskuttelivat suutaan 40 minuutin maksimaalisen kestävyyssuorituksen aikana joko 6 % hiilihydraattijuomalla tai saman makuisella keinomakeutetulla lumejuomalla satunnaisessa järjestyksessä. Juomaa (25 ml) purskuteltiin 10 sekunnin ajan ennen testiä ja sen aikana 5 minuutin välein, yhteensä 8 kertaa. Testi suoritettiin sisäharjoittelupyörällä (Wattbike Atom, UK). Testissä tutkittavat säätivät itse pyörän vastuksen ja saivat kannustusta ja tietoa kulu- neesta ajasta. Veden juominen testissä oli sallittu ja juotu määrä oli molemmilla kerroilla sama. Tutkimuskäyntien välissä oli vähintään viikko. Tutkittavat söivät normaalisti ennen testiä. Vaikutuksia suorituskykyyn arvioitiin tehon (W), kuljetun matkan (km), pyöritysnopeuden (rpm) ja keskinopeuden (km/h) avulla käyttäen Watthub sovellusta (Wattbike, UK) ja sykemittauksen (Polar Electro, Kempele, Finland) avulla. Veren laktaatti määritettiin pikamittarilla. TULOKSET: Tutkittavista 3 keskeytti tutkimuksen ja 11 tutkittavaa (7 miestä ja 4 naista) ikä 42,9 ± 8,5 vuotta, BMI 23,6 ± 2,0 kg/m2, VO2max 54,2 ± 9,0 ml/kg/min) suorittivat molemmat testikerrat. Veren laktaattipitoisuus oli ennen testiä keskimäärin 1,9 ± 0,3 mmol/L ja testin jälkeen 10,8 ± 2,6 mmol/L. Suorituksen keskiteho, kuljettu matka, kadenssi, nopeus ja syke olivat 218 ± 53 W, 21,57 ± 2,10 km, 103 ± 2 rpm, 32,3 ± 3,3 km/h ja 159 ± 8 bpm pyörätestissä, jossa suuta purskuteltiin lumejuomalla ja 220 ± 55 W, 21,67 ± 2,23 km, 103 ± 5 rpm ja 32,6 ± 3,4 km/h ja 159 ± 8 bpm testissä, jossa suuta purskuteltiin hiilihydraattipitoisella juomalla. Mittaustuloksissa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä eroja purskuteltujen juomien välillä (P > 0,05). JOHTOPÄÄTÖKSET: Tässä kaksoissokkoutetussa lumekontrolloidussa vaihtovuorotutkimuksessa suun purskuttelu hiilihydraattipitoisella juomalla ei vaikuttanut kestävyyssuorituskykyyn kestävyysurheilua säännöllisesti harrastavilla ja normaalisti ennen testiä syöneillä henkilöillä. Kärsivätkö nuorena urheilua harrastaneet aikuisina muita yleisemmin alaselkäkivuista? – LASERI-pitkittäistutkimus PALOMÄKI S, HIRVENSALO M, RAITAKARI O, TAMMELIN T TAUSTA: Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella nuoruuden urheiluseuraharrastuksen ja urheilussa kilpailemisen yhteyksiä aikuisena ilmoitettuihin alaselkäkipuihin. Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että alaselkäkivut voivat olla nuorilla urheilijoilla muita yleisempiä ja että joidenkin lajien harrastajilla niitä ilmenee erityisesti. Lisäksi on havaittu, että nuoruuden alaselkäkivut lisäävät mahdollisuutta siihen, että kipuja ilmenee myös aikuisuudessa. Toisaalta tiedetään, että riittävä ja monipuolinen fyysinen aktiivisuus tukee toimintakykyä ja voi suojata selkävaivoilta.

MENETELMÄT: Tutkimuksen aineisto käsitti kolme ikäkohorttia Lasten sepelvaltimotaudin riskitekijät (LASERI) -pitkittäistutkimuksesta. Tutkittavien (n = 851) urheiluseuraharrastamisista ja kilpailuihin osallistumista selvitettiin kyselyllä vuonna 1983, jolloin he olivat 9–15-vuotiaita sekä uudelleen kolme vuotta myöhemmin. Koettuja alaselkäkipuja selvitettiin vuonna 2007, jolloin tutkittavat olivat 34–38-vuotiaita. Aineiston analysoinnissa tarkasteltiin seuraharrastamisen määrän ja jatkuvuuden sekä kilpailemisen tason yhteyksiä ilmoitettuihin alaselkäkipuihin. TULOKSET: Tutkimukseen osallistuneista aikuisista yli 80 prosenttia oli kokenut joskus alaselkäkipuja, ja 70 prosenttia ilmoitti kärsineensä alaselkäkivuista viimeisen 12 kuukauden aikana. Nuoruuden seuraharrastuksen määrä (useita tunteja viikossa, kerran viikossa tai ei lainkaan) ei ollut yhteydessä alaselkäkipujen kokemiseen yleensä tai viimeisen 12 kuukauden aikana. Seuraharrastusta nuoruudessa vähintään kolme vuotta jatkaneet raportoivat aikuisina kokeneensa alaselkäkipuja yleisemmin kuin vähemmän aikaa harrastaneet (p = 0,015) mutta viimeisen vuoden aikana koettujen alaselkäkipujen yleisyydessä ei ollut eroja. Seuraharrastusta jatkaneiden alaselkäkipujen yleisyys ei myöskään poikennut tilastollisesti merkitsevästi niistä, jotka eivät olleet harrastaneet nuorena seurassa lainkaan. Valtakunnallisella tasolla nuorena kilpailleet ilmoittivat alaselkäkivuista 8–10 prosenttiyksikköä yleisemmin kuin seura- ja piiritasolla kilpailleet tai kilpailua harrastamattomat nuoret, mutta ryhmien erot eivät muodostuneet tilastollisesti merkitseviksi. JOHTOPÄÄTÖKSET: Nämä väestötasoisen aineiston analyysit eivät antaneet selviä viitteitä siitä, että liikunnan harrastaminen urheiluseurassa tai kilpaileminen valtakunnallisella tasolla nuorena olisivat yhteydessä alaselkäkipuihin aikuisena. On kuitenkin huomioitava, että aineisto ei sisältänyt spesifiä tietoa nuorena tapahtuneen harjoittelun kokonaismääristä, intensiteetistä tai sisällöistä.   Vihreän asuinympäristön yhteys fyysiseen aktiivisuuteen – väestöpohjainen PohjoisSuomen syntymäkohortti 1966 -tutkimus PUHAKKA S, LANKILA T, PYKY R, KÄRMENIEMI M, NIEMELÄ M, RUSANEN J, AUVINEN J, KORPELAINEN R TAUSTA: Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että luonnossa oleskelu on positiivisesti yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. Erityisesti asuinympäristön vihreyden ja fyysisen aktiivisuuden yhteys on tunnistettu lukuisissa tutkimuksissa. Tiedetään, että luonnossa liikkuminen on usein tehokkaampaa, motivoivampaa sekä myös rutiininomaista. Silti ihmiset viettävät yhä enemmän aikaa sisä­ tiloissa. Liikkumattomuus on vakava kansanterveydellinen ongelma ja täten väestön aktivoimiseksi tarvitaan uusia näkökulmia. Tässä väestöpohjaisessa tutkimuksessa tutkittiin vihreän asuinympäristön ja objektiivisen liikunta-aktiivisuuden yhteyttä työikäisillä suomalaisilla. MENETELMÄT: Tässä poikkileikkaustutkimuksessa tutkimusaineisto koostui vuonna 1966 syntyneistä miehistä ja naisista (n = 5433). Tietoa tutkittavista kerättiin kliinisten tutkimusten, terveystietojen seuraamisten sekä postikyselyjen avulla. Maantieteellisiä GIS-menetelmiä (paikkatieto) hyödynnettiin tutkittavien asuinympäristön vihreyden (1  km bufferi) määrittämiseksi. Liikunta-aktiivisuutta mitattiin 14 päivän ajan käyttämällä kiihtyvyysanturiin perustuvaa Polar Electro -rannemittaria. Mitattu liikunta-­ aktiivisuus (MET-minuutit) luokiteltiin neljään eri luokkaan: kevyt (2–3,5 MET), kohtuukuormitteinen (3,5–5 MET), raskaskuormitteinen/erittäin raskaskuormitteinen (5–8 MET tai enemmän) sekä MVPA. Vakioitavat muuttujat, kuten tutkittavien sosioekonominen tausta, terveys ja terveyskäyttäytyminen huomioitiin tutkimuksessa. TULOKSET: Kevytkuormitteiseen liikunta-aktiivisuuteen olivat yhteydessä asuinympäristön vihreys (β = 87,8, p < 0,001), kaupungin ulkopuolella asuminen (β = 52,9, p < 0,001), naissukupuoli (β = 41,3, p < 0,001), matalampi koulutustaso (β = -80,1, p < 0,001), alaikäiset lapset perheessä (β = 53,1, p < 0,001), matalampi BMI (β = -6,0, p < 0,001) sekä hyvä elämäntyytyväisyys (β = 21,6, p 0,026). Kohtuukuormitteiseen liikunta-aktiivisuuteen olivat yhteydessä kaupungin ulkopuolella asuminen (β = 10,7, p < 0,001), miessukupuoli (β = -79,7, p < 0,001), matalampi koulutustaso (β = -9,0, p < 0,001), alaikäiset lapset perheessä (β = 9,3, p < 0,001), hyvä itsearvioitu terveys (β  = 6,6, p < 0,001) ja matalampi BMI (β = -2,3, p < 0,001). Kuormittavaan/todella kuormittavaan liikunta-aktiivisuuteen olivat yhteydessä miessukupuoli (β = -20,9, p < 0,001), matalampi BMI (β = -5,3, p < 0,001) ja hyvä itsearvioitu terveys (β = 35,4, p < 0,001). MVPA:han yhteydessä olevia tekijöitä olivat miessukupuoli (β = -78,7, p < 0,001), huonompi elämäntyytyväisyys (β = -40,6, p < 0,001), hyvä itsearvioitu terveys (β = 29,8, p  < 0,001) sekä matalampi BMI (β = -8,4, p  < 0,001). JOHTOPÄÄTÖKSET: Asuinympäristön vihreys oli positiivisesti yhteydessä kevyeen liikunta-aktiivisuuteen. Asuinympäristön vihreys voi olla yksi liikuttavista tekijöistä työikäisten keskuudessa. Tämän tutkimuksen löydökset tukevat aikaisempia aiheeseen liittyviä tutkimuksia ja tuovat tukea sille oletukselle, että jokaisella kansalaisella tulisi olla mahdollisuus vierailla viheralueilla säännöllisesti. Tämä tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa ja kaupunkien aluesuunnittelussa sekä kehitettäessä hankkeita, joidenka pyrkimyksenä on edistää keski-ikäisten liikunta-aktiivisuutta.   Kuukautishäiriöt ja painotyytymättömyys suomalaisilla nuorilla urheilijoilla ja ei-urheilijoilla RAVI S, WALLER B, VALTONEN M, VILLBERG J, VASANKARI T, PARKKARI J, HEINONEN OM, ALANKO L, SAVONEN K, VANHALA M, SELÄNNE H, KOKKO S, KUJALA UM TAUSTA: Kuukautiskierron häiriöt ovat yleisiä naisurheilijoilla. Energiankulutukseen nähden liian alhainen energiansaanti lisää riskiä hormonaalisille häiriöille ja altistaa täten myös häiriöille kuukautiskierrossa. Riittämätöntä energiansaantia voi aiheuttaa mm. syömishäiriö tai häiriintynyt syömiskäyttäytyminen, joiden riskiä puolestaan lisää tyytymättömyys omaan kehonpainoon. Näyttö kuukautishäiriöiden yleisyydestä urheilijoilla verrattuna ei-urheilijoihin on ristiriitaista. Tarvitaan myös lisää tietoa siitä, onko­urheilijoiden ja ei-urheilijoiden painotyytymättömyydessä eroja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla itse raportoitujen kuukautiskierron häiriöiden yleisyyden sekä kehonpainoon kohdistuvien asenteiden eroja suomalaisilla nuorilla (14–16-vuotialla) LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 83

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019 ja nuorilla aikuisilla (18–20-vuotiailla) urheilijoilla ja ei-urheilijoilla. Asenteita kehonpainoa kohtaan tarkasteltiin myös suhteessa painoon luokittelemalla tutkittavat kolmeen ryhmään: ali-, normaali- ja ylipainoisiin. MENETELMÄT: Tutkimus on osa Terveyttä edistävä liikuntaseura -tutkimusta. Urheilijat rekrytoitiin eri lajien urheiluseurojen kautta vuonna 2013. Ei-urheilijat rekrytoitiin koulujen kautta. Seuranta-aineisto kerättiin vuosina 2017–2018. Tutkittavat, jotka olivat alkumittauksissa antaneet suostumuksensa yhteydenottoon, pyydettiin mukaan tutkimuksen toiseen osaan. Urheilijat, jotka harjoittelivat vähemmän kuin neljä kertaa viikossa, jätettiin pois analyyseista. Tutkimuksen ensimmäiseen osaan osallistui 178 urheilijaa ja 105 ei-urheilijaa. Seurantavaiheessa urheilijoita oli 52, ei-urheilijoita 159. Aineisto kerättiin pääasiassa kysely­ lomakkein. Lisäksi paino ja pituus mitattiin. Aineisto analysoitiin SPSS-ohjelmalla. TULOKSET: Nuoruudessa kuukautiskierron häiriöiden yleisyydessä ei ollut eroja (18  % vs. 18 %, p = 0,97), mutta urheilijoilla esiintyi enemmän primaarista amenorreaa (kuukautiset eivät alkaneet 15 ikävuoteen mennessä; 5 %, vs. 0 %, p = 0,03). Nuoruudessa urheilijat olivat ei-urheilijoita tyytyväisempiä painoonsa (82 % vs. 56 %, p < 0,001), halusivat pudottaa painoaan harvemmin (19  % vs. 44 %, p < 0,001) ja nostaa painoaan useammin (14 % vs. 4 %, p = 0,009) kuin ei-urheilijat. Sekä normaalipainoiset (85 % vs. 67 %, p = 0,006) että ylipainoiset (56 % vs. 15 %, p = 0,004) urheilijat olivat tyytyväisempiä painoonsa verrattuna samaan painokategoriaan kuuluviin ei-urheilijoihin. Nuoressa aikuisuudessa 39 % urheilijoista raportoi kuukautishäiriöistä esiintyvyyden ollessa ei-urheilijoilla 6 % (p < 0,001). Painotyytyväisyydessä ei ollut eroja, mutta urheilijat halusivat pudottaa painoaan harvemmin kuin ei-urheilijat (29 % vs. 47 %, p = 0,03). Ylipainoiset urheilijat olivat tyytyväisempiä painoonsa kuin ylipainoiset ei-urheilijat (75 % vs. 20 %, p = 0,005). Molemmissa ikäryhmissä noin 20 % urheilijoista ja 40 % ei-urheilijoista oli tyytymättömiä painoonsa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Tämän tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, että kuukautiskierron häiriöt ovat yleisiä suomalaisilla nuorilla urheilijoilla. Urheilun harrastaminen oli kuitenkin yhteydessä korkeampaan painotyytyväisyyteen nuorilla ja alhaisempaan haluun pudottaa painoa sekä nuorilla että nuorilla aikuisilla. Joka tapauksessa sekä urheilijoiden että ei-urheilijoiden joukossa oli henkilöitä, jotka kokivat painotyytymättömyyttä. Olisikin tärkeää, että nuorten kanssa toimivat henkilöt kiinnittäisivät huomiota nuoren painotyytymättömyyteen, sillä sen tiedetään olevan yhteydessä syömisongelmiin. 84 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019   Lantion ja alaraajojen kinemaattisen ketjun toiminta dynaamisissa testeissä ja näiden yhteys alaselkäkipuihin nuorilla koripallon ja salibandyn pelaajilla ROSSI MK, PASANEN K, HEINONEN A, ÄYRÄMÖ S, RÄISÄNEN AM, LEPPÄNEN M, MYKLEBUST G, VASANKARI T, KANNUS P, PARKKARI J TAUSTA: Pitkittäistutkimukset nuorten urheilijoiden selkäkivuista ja niiden riski­ tekijöistä ovat harvassa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia valikoitujen alaraajojen ja lantion kineettisten ja kinemaattisten teki­jöiden yhteyttä alaselkäkipuihin nuorilla salibandyn ja koripallon pelaajilla liiketesteissä. MENETELMÄT: Tähän seurantatutkimukseen osallistui 383 nuorta koripallon ja salibandyn pelaajaa (keski-ikä 15,7 SD 1,8). Seurannan aikana (1–3 vuotta) jokaiselta pelaajalta kirjattiin ylös joukkueen kanssa suoritetut harjoittelu- ja pelitunnit sekä selkäkivut, jotka estivät normaalin harjoittelun ja peleihin osallistumisen. Jokaisen tutkimusvuoden alussa pelaajat osallistuivat testeihin ja seuraavat tekijät analysoitiin: yhden jalan kyykyssä polven liike frontaalitasossa; yhden jalan pudotushypyssä reisiluun adduktio, reisiluu-lantio-kulma ja lantion sivukallistus frontaalitasossa; pudotushypyssä vertikaalitörmäysvoima, lonkan ja polven fleksio liikelaajuus. Riskitekijät analysoitiin Coxin suhteellisen riskin sekamallilla ja moni­ vertailumenetelmällä. Päätulosmuuttujana oli alaselkäkipu, joka aiheutti vähintään 24 tunnin poissaolon normaalista harjoittelusta tai pelaamisesta. TULOKSET: Alaraajan frontaalitason kinemaattisten muuttujien (polven liike, femur adduktio, femur-lantio-kulma, lantion sivukallistus) ja alaselkäkipujen ilmaantuvuuden välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä yhden jalan kyykyssä eikä yhden jalan pudotushypyn alastulossa. Myöskään tör­ mäysvoima tai polven/lonkan fleksio pudotushypyn alastulossa eivät olleet yhteydessä alaselkäkipujen ilmaantuvuuteen. Lisäanalyysi ilman monivertailumenetelmää antaa viitettä, että femurin adduktion (HR 1,12, 95  % CI 1,03–1,22) ja femur-lantio-kulman (HR 1,09, 95 % CI 1,02–1,16) ja alaselkäkipujen välillä saattaa olla heikko yhteys. JOHTOPÄÄTÖKSET: Emme löytäneet tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä sel- käkipujen ilmaantuvuuden ja tutkittujen muuttu­ jien välillä. Lisäanalyysin tulosten perusteella tulevaisuudessa kannattaa tutkia lisää lonkan ja lantion asennonhallinnan ja alaselkäkipujen ilmaantuvuuden yhteyttä, ennen kuin voimme vetää johtopäätöksiä siitä ovatko ne oleellisia alaselkäkipujen riskitekijöitä nuorilla salibandyn ja koripallon pelaajilla.   Liikunnallisuus ja aerobinen kunto ovat yhteydessä aivojen myy-opioidireseptori­ tiheyteen sekä harmaan aineen määrään nuorilla miehillä SAANIJOKI T, KANTONEN T, PEKKARINEN L, KALLIOKOSKI K, HIRVONEN J, NUUTILA P, NUMMENMAA L TAUSTA: Hyvä fyysinen kunto on hyväksi aivoille läpi elämän. Yksittäinen liikuntakerta saa aikaan akuutteja muutoksia aivojen toiminnassa, kun taas säännöllinen liikunta tuottaa hyödyllistä neuroadaptaatiota monissa järjestelmissä ja aivojen rakenteissa. Esimerkiksi iäkkäillä hyvä kestävyyskunto ja säännöllinen liikunta on yhdistetty suurempaan harmaan aineen määrään. Aivojen opioidijärjestelmä on keskeinen säätelymekanismi liikunnan aikaansaamissa tuntemuksissa. Liikunta vapauttaa endogeenisiä opioideja kuten endorfiineja, jotka tuottavat mielihyvää ja lievittävät kipua myy-opioidireseptoreiden (MOR) välityksellä. Ei kuitenkaan tiedetä, miten säännöllinen liikunta ja hyvä kestävyyskunto muokkaavat MORsysteemin toimintaa. Aikaisemmat eläintutkimukset viittaavat siihen, että säännöllinen liikunta voi saada aikaan neuroadaptaatiota alentaen aivojen MOR-tiheyttä. Tässä tutkimuksessa selvitimme maksimaalisen hapenottokyvyn ja itseraportoidun liikunta-aktiivisuuden yhteyttä aivojen MOR-tiheyteen ja harmaan aineen määrään terveillä nuorilla miehillä. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 64 tervettä miestä (ikä: 25 ± 5 vuotta; painoindeksi: 24,1 ± 2,8; maksimaalinen hapenottokyky: 44,5 ± 7,9 ml/kg/min (vaihteluväli [min, max] 25,8 ml/kg/min, 61,7 ml/ kg/min); itseraportoitu liikunta-aktiivisuus: 291 ± 165 min/vk (vaihteluväli 0 min/vk, 870 min/vk). Positroniemissiotomografialla käyttäen [11C]-karfentaniilimerkkiainetta selvitettiin MOR-tiheys ja rakenteellisella magneettikuvantamisella harmaan aineen

määrä koehenkilöiden aivoissa. Maksimaalisen hapenottokyvyn sekä itseraportoidun liikunta-aktiivisuuden yhteyttä MOR-tiheyteen ja harmaan aineen määrään tutkittiin lineaarisella regressioanalyysillä. TULOKSET: Sekä maksimaalinen hapenottokyky että itseraportoitu liikunta-aktiivisuus korreloivat negatiivisesti aivojen MORtiheyden kanssa keskeisillä kivunsäätelyn ja palkkiojärjestelmän alueilla, kuten etuaivokuorella, pihtipoimussa, insulassa sekä­ tyvitumakkeissa. Harmaan aineen määrän kanssa sekä maksimaalinen hapenottokyky että itseraportoitu liikunta-aktiivisuus korreloivat puolestaan positiivisesti niin etuaivolohkon kuin temporaalisenkin aivolohkon alueilla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunnallisuus ja hyvä kestävyyskunto ennustivat matalampaa MOR tiheyttä koehenkilöiden aivoissa. Tämä voi johtua säännöllisen liikunnan aikaansaamasta neuroadaptaatiosta aivojen opioidijärjestelmässä: liikunta vapauttaa endogeenisiä opioideja kuten endorfiineja kohottaen aivojen opioiditasoja, mikä voi vaimennussäätelyn mekanismein johtaa reseptoritiheyden vähenemiseen. Tämän lisäksi tutkimus osoitti, että iäkkäiden lisäksi myös nuorilla aikuisilla liikunta on yhteydessä suurempaan harmaan aineen määrään. Nämä mekanismit voivat osaltaan olla säännöllisen liikunnan emotionaalisten ja kognitiivisten hyötyjen taustalla.   Luontosuhteen sekä ympäristön vihreyden ja kaupunkimaisuuden yhteys yli 65-vuotiaiden fyysiseen aktiivisuuteen MENETELMÄT: Tutkittavien (n = 918) keski-ikä oli 72,7 v (vaihteluväli 65–97 v). Tutkittaville postitettiin laaja kyselylomake, jonka palautti 61,2 % tutkittavista. Luontosuhdetta mitattiin yhdeksän kysymyksen perusteella lasketun muuttujan avulla. Kysy­ mykset pohjautuivat Nisbetin kehittämään luontosuhdeasteikkoon. Kyselyvastausten perusteella laskettiin ripeä fyysinen aktiivisuus minuutteina viikossa ja vastaava METminuuttimäärä viikossa. Fyysisen aktiivisuuden määrää verrattiin terveysliikuntasuosituksiin. Objektiivisia paikkatietomenetelmiä käytettiin vastaajien elinympäristön kaupunkimaisuutta ja vihreyttä kuvaavien muuttujien laskemiseksi osoitetiedon perusteella. Logistista regressioanalyysiä käytettiin luontosuhteen, kaupunkimaisuuden, vihreyden ja fyysisen aktiivisuuden välisten yhteyksien tilastollisen merkitsevyyden analysoimiseksi. Ikä oli malleissa mukana vakioivana muuttujana. TULOKSET: Tulosten perusteella sekä vahvempi luontosuhde että elinympäristön kaupunkimaisuus olivat positiivisesti yhteydessä fyysisen aktiivisuuden suositusmäärän täyttymiseen tarkasteltaessa ripeän liikkumisen raja-arvoja 150 min/viikko ja 500 MET-min/ viikko. Elinympäristön vihreys lisäsi todennäköisyyttä liikuntasuositusten täyttymiselle tarkasteltaessa 150 min/viikko -raja-arvoa, mutta ei 500 MET-min/viikko -raja-arvon kohdalla. JOHTOPÄÄTÖKSET: Luontosuhde oli tärkein ripeää fyysistä aktiivisuutta lisäävä tekijä ikääntyneillä. Tulosten perusteella vihreät alueet itsessään eivät riitä rohkaisemaan ikääntynyttä väestöä olemaan fyysisesti aktiivisempia. Johtopäätöksemme on, että luontosuhteen tukeminen voi tarjota mahdollisuuksia myös fyysiseen aktiivisuuteen kannustamiseen ikääntyneillä. SEPPÄNEN M, KANGAS M, RUSANEN J, PÄKKILÄ J, ENWALD H, JÄMSÄ T, LANKILA T, KORPELAINEN R TAUSTA: Fyysinen aktiivisuus ehkäisee monia sairauksia ja edistää terveyttä ja hyvinvointia sekä elämänlaatua ikääntyneillä. Tutkimusten mukaan se, miten keskeinen osa luonto elinympäristöä on, vaikuttaa positiivisesti fyysiseen aktiivisuuteen ja terveyteen. Kaupungistumisen kiihtyessä tutkimustieto ja ymmärrys kaupunkimaisten ja vihreiden ympäristöjen vaikutuksesta ikääntyneiden fyysiseen aktiivisuuteen ja terveyteen on entistä tärkeämpää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää luontosuhteen ja elinympäristön kaupunkimaisuuden ja vihreyden yhteyttä ripeään fyysiseen aktiivisuuteen ikääntyneistä koostuvassa väestöpohjaisessa hankkeessa.   Aikuisiän vapaa-ajan liikunnan ja painon muutosten yhteys syövän ilmenemiseen Lynchin oireyhtymää kantavilla henkilöillä SIEVÄNEN T, LAAKKONEN E, TÖRMÄKANGAS T, SEPPÄLÄ T, PYLVÄNÄINEN K, MECKLIN J-P, SIPILÄ S, SILLANPÄÄ E TAUSTA: Lynchin oireyhtymä on vallitsevasti periytyvä alttius sairastua nuorena useisiin syöpiin, erityisesti paksu- ja peräsuolensyöpään. Alttiuden aiheuttaa ituradan mutaatio DNA:n kopiointikorjausgeeneissä. Valtaosa Lynchin oireyhtymän kantajista sairastuu syöpään kerran tai useampia kertoja elämänsä aikana. Mutaation kantajien syöpään sairastuvuutta ja kuolleisuutta voidaan pienentää tarkan seurannan ja ehkäisevän kirurgian avulla. Terveellisten elintapojen tiedetään pienentävän syöpäriskiä väestötasolla, mutta erityisesti liikunnan vaikutuksesta syöpäsairastavuuteen perinnöllisen mutaation kantajilla on niukasti tietoa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko aikuisiän fyysinen aktiivisuus ja/tai kehon massan muutos yhteydessä paksu- ja peräsuolensyöpään sairastumiseen Lynchin oireyhtymän kantajilla. MENETELMÄT: Suomessa ylläpidetään Lynchin oireyhtymä tutkimusrekisteriä, joka tarjoaa seurantaa ja hoitoa perinnöllisen syöpämutaation kantajille. Tutkimusrekisterin 952 kantajalle lähettiin kyselylomake, jolla kartoitettiin henkilöiden vapaa-ajan liikuntaa sekä muita elintapoja. Aikuisiän vapaaajan liikunnan ja kehon massan yhteyttä syöpään sairastumisen tarkasteltiin suhteellisten riskitiheyksien sekamallilla R-ohjelmointiympäristössä. Aikaa 20 ikävuodesta ensimmäiseen syöpädiagnoosiin asti selvitettiin neliluokkaisella fyysisen aktiivisuuden muuttujalla (1. inaktiivinen, 2. säännöllinen itsenäinen vapaa-ajan liikunta, 3. säännöllinen kilpaurheilu ja 4. säännöllinen ohjattu liikunta, joka toimi vertailuryhmänä) eri ikäkausina (20–30 v, 30–40 v, 40–50 v jne.) sekä itseraportoidulla kehon massalla 20, 30, 40 jne. vuoden iässä. Mallit vakioitiin mutaatiotyypillä, koulutuksella, alkoholinkäytöllä ja tulehduskipulääkkeiden käytöllä. TULOKSET: Kyselyyn vastasi 414 henkilöä (44 %). Heistä 194 (47 %) oli sairastanut vähintään yhden syövän ja 220 (53 %) oli terveitä mutaation kantajia. Paksu- ja peräsuolen syöpään sairastumisen riski oli suurempi inaktiivisilla HR (riskitiheyssuhde) 2,08 (95 % CI 0,51–8,55) ja itsenäisesti harrastavilla HR 1,81 (0,54–6,06) kuin ohjatusti vapaa-ajan liikuntaa harrastavilla miehillä. Kilpaurheilua harrastaminen sen sijaan pienensi syöpään sairastumisen riskiä HR 0,70 (0,11–4,36), mutta mitkään tulokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä eikä vastaavaa liikunnan intensiteetti-sairastumisriski suhdetta havaittu naisilla. Miehillä 10 kg painonnousun havaittiin nostavan paksu- ja peräsuolensyövän riskiä 18 % (p = 0,024), kun taas naisilla 10 kg painonnousu viittaisi vähentävän syöpäriskiä 39 % (p = 0,077) vakioiduissa malleissa. JOHTOPÄÄTÖKSET: Elintavoilla voidaan mahdollisesti vaikuttaa perinnöllistä syöpämutaatiota kantavien henkilöiden syöpään sairastuvuuteen, mutta tulosten varmentamiseen vaadittaisiin isompi aineisto. Aikuisiän painonnousu saattaa lisätä erityisesti miesten sairastumisriskiä. Lynchin oireyhtymän kan- LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 85

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019 tajia tulisi valistaa painonhallinnan ja terveiden elintapojen merkityksestä. Erityisesti riskipopulaatioiden elintapoja ja kehonkoostumusta tulisi seurata terveydenhuollossa nykyistä tarkemmin, jotta saataisiin enemmän tietoa niiden pitkäaikaisesta vaikutuksesta sairastuvuuteen.   Polygeeninen riskisumma­ selittää liikunta-­ aktiivisuutta SILLANPÄÄ E, PALVIAINEN T, WALLER K, VÄHÄ-YPYÄ H, SIEVÄNEN H, KAPRIO J, KUJALA U TAUSTA: Liikuntakäyttäytymiseen vaikuttavat useat eri tekijät. Kaksos- ja perhetutkimukset sekä eläinkokeet ovat osoittaneet, että esimerkiksi fyysisessä aktiivisuudessa, suorituskyvyssä, motivaatiossa ja persoonallisuuden piirteissä esiintyvää vaihtelua selittää geneettinen perimä. Polygeeninen riskisumma (polygenic risk score, PRS) kuvaa yksilön perinnöllistä genominlaajuista riskiä eli satojen tuhansien tai miljoonien geenivarianttien yhteisvaikutusta tietyssä ominaisuudessa tai taudissa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa ensimmäistä kertaa fyysisen aktiivisuuden PRS:t sekä selvittää miten näin muodostettu geneettinen riskiarvio ennustaa fyysistä aktiivisuutta suomalaisessa väestössä. MENETELMÄT: UK biopankin aineistoihin perustuen määritettiin PRS:t IPAQkyselyn perusteella arvioidulle kohtuukuormitteiselle aktiivisuudelle (PRS_IPAQ) ja objektiivisesti monitoroidulle fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärälle (PRS_OBJ). Suomalaisella kaksoskohortilla (n~12 000) tutkittiin selittääkö PRS_IPAQ itseraportoitua päivittäistä vapaa-ajan liikuntaa (MET-summa ja keskimääräinen liikunnan intensiteetti) ja sen MOBILETWIN alakohortilla (n = 759) selittääkö PRS_OBJ edellisten lisäksi myös monitoroitua vähintään kohtuukuormitteisen liikunnan (MVPA) määrää sekä askeleita. PRS:in lisäksi monitoroitua liikunta-aktiivisuutta selitettiin kysymyksillä viikoittain kävellen tai juosten liikutuista kilometreistä sekä koetusta fyysisestä suorituskyvystä ja itse raportoidusta liikuntaa rajoittavasta sairaudesta. TULOKSET: PRS:t selittivät vain pienen osan fyysisen aktiivisuuden vaihtelusta. Suurimmat selitysasteet havaittiin iällä, sukupuolella ja geneettisellä sukulaisuudella vakioiduissa malleissa, joissa PRS_IPAQ:n selitti itseraportoidun vapaa-ajan liikunnan MET-summaa (β = 0,172, keskivirhe (kv) 86 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 0,032, p = 1,1E-7, mallin selitysaste R2 = 20,74) ja PRS_OBJ itseraportoidun keskimääräisen liikunnan rasittavuutta (β = 0,028, kv 0,009, p < 0,0001, R2 = 20,77). Vapaaajan liikunnan määrä (MET-tuntia/päivä) oli keskimäärin 2,76 (2,59–2,93) alhaisimpaan PRS_IPAQ-desiiliin kuuluvilla kaksosilla ja 3,45 (3,23–3,67) korkeimpaan desiiliin kuuluvilla kaksosilla. Päivittäisissä MVPAminuuteissa vastaavat keskiarvoerot olivat 33,7 (28,1–39,3) ja 43,3 (36,3–50,3) minuuttia PRS_OBJ ääripäiden desiileissä. Iällä, sukupuolella ja BMI:llä vakioiduissa malleissa monitoroidusta liikunta-aktiivisuudesta raportoidut liikutut kilometrit selittivät 44 % ja koettu fyysinen suorituskyky 23 % ja koettu liikuntaa rajoittava sairaus 11 %. Yhdessä kysymykset selittivät aktiivisuudesta 45,6 % ja PRS_IPAQ lisääminen malliin lisäsi selitysosuutta ainoastaan 0,34 %. JOHTOPÄÄTÖKSET: Liikunta-aktiivisuuden biologisten ilmiasujen ja liikuntakäyttäytymisen geneettisen perustan parempi ymmärtäminen voi uudistaa liikuntatieteellistä tutkimusta. Se voi tarjota mahdollisuuksia riskiarviointiin, liikuntavasteen heterogeenisyyden ymmärtämiseen, yksilöllistettyyn harjoitteluun sekä interventioiden kohdentamiseen. Määrittämämme ensimmäiset liikunnan PRS:t eivät kuitenkaan juuri tuo lisäarvoa käytännön työhön, sillä liikuntaaktiivisuuden määrittelyssä yksinkertaiset kysymykset vapaa-ajan aktiivisuudesta selittävät huomattavan suuren osuuden aktiivisuuden vaihtelusta. Geneettiset riskiarviot tullevat parantumaan tulevaisuudessa, kun hyödynnetään entistä tarkemmin määriteltyjä ilmiasuja rajatuissa kohderyhmissä.   Ikääntyvien ihmisten turvallisen liikkumisen edistäminen: liikunta- ja kognitiivisen harjoittelun vaikutukset 70–85-vuotiaiden miesten ja naisten kävelynopeuteen ja toiminnanohjaukseen (PASSWORD–tutkimus) SIPILÄ S, TIRKKONEN A, SAVIKANGAS T, HÄNNINEN T, ALEN M, FIELDING RA, KIVIPELTO M, KULMALA J, RANTANEN T, SIHVONEN SE, SILLANPÄÄ E, STIGSDOTTER-NEELY A, TÖRMÄKANGAS T TAUSTA: Ikääntyvien ihmisten liikkumiskyvyn ja siten osallisuuden edistäminen on tärkeää. Hyvä liikkumiskyky mahdollistaa asioiden hoitamisen, palveluiden hyödyntämisen ja kodin ulkopuolisen harrastustoiminnan, mutta turvallinen kävely omassa elinympäristössä edellyttää riittävää fyysistä ja kognitiivista toimintakykyä. Hyvä kognitiivinen toimintakyky, erityisesti toiminnanohjaus, on yhteydessä suurempaan kävelynopeuteen iäkkäillä. Liikuntaharjoittelun lisäksi kognitiivinen harjoittelu saattaa olla hyödyllistä iäkkäiden henkilöiden liikkumisvaikeuksien ja kognition heikkenemisen ehkäisyssä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko kognitiivisen harjoitusohjelman lisäämisellä liikuntaohjelmaan suurempi vaikutus vähän liikkuvien 70–85-vuotiaiden henkilöiden kävelynopeuteen ja toiminnanoh­jaukseen kuin pelkällä liikuntaharjoittelulla. MENETELMÄT: PASSWORD-tutkimus on vuoden pituinen satunnaistettu, kontrolloitu koe (ISRCTN52388040). Tutkittavat, jotka asuivat kotona, eivät liikkuneet liikuntasuosituksen mukaisesti, mutta kykenivät kävelemään 500 m itsenäisesti, poimittiin satunnaisotannalla väestörekisteristä. Poissulkukriteereitä olivat vakava krooninen sairaus ja MMSE-testin tulos < 24. Osallistujat satunnaistettiin pelkkään liikuntaharjoitteluun (LH, n = 159) tai liikunta- ja kognitiiviseen harjoitteluun (LKH, n = 155). Tutkimuksen päävastemuuttuja oli maksimaalinen kävelynopeus 10 m matkalla (m/s). Lisäksi mitattiin 6 min kävelymatka (m) ja kognitiivisen tehtävän aiheuttama kävelynopeuden muutos (s). Toiminnanohjausta mitattiin Stroop (ärsykkeen poissulkeminen) ja Trail Making (TMT, toimintamallin joustava vaihtaminen) -testeillä (s). Mittaukset suoritettiin tutkimuksen alussa sekä 6 ja 12 kk kohdalla. Nousujohteinen liikuntainterventio noudatti yli 65-vuotiaiden liikuntasuositusta ja sisälsi kaksi ohjattua liikuntaharjoitusta viikossa sekä kotiharjoitusohjelman. Tietokoneohjelmalla toteutettu kognitiivinen harjoittelu sisälsi toiminnanohjaukseen ja työmuistiin liittyviä harjoitteita. Interventioiden vaikutuksia selvitettiin ryhmä aika yhdysvaikutuksena (LKH muutos – LH muutos) toistomittausten lineaarisessa mallissa. TULOKSET: Tutkittavien keski-ikä oli 74,5 (SD 3,8) vuotta ja heistä 60 % oli naisia. Maksimaalinen kävelynopeus kasvoi intervention aikana molemmissa ryhmissä, eikä muutoksessa havaittu tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä (-0,021; CI95 % -0,03, 0,08). 6 min kävelymatka piteni ja kaksoistehtävän aikainen kävelynopeuden muutos pieneni molemmissa ryhmissä, eikä ryhmien välillä havaittu merkitsevää eroa (6 min -3,8; -13,2, 5,6; kaksoistehtävä -0,22; -1,31, 0,7). Strooptestin tulos parani molemmissa ryhmissä intervention aikana, mutta muutos oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi LKH-ryhmällä

LH-ryhmään muutokseen verrattuna (-6,9; -11,2, -2,5). TMT-testin tulos parani LKHryhmässä intervention aikana, mutta muutos ei poikennut merkitsevästi LH-ryhmän muutoksesta (-3,9; -12,4, 4,5). JOHTOPÄÄTÖKSET: Kognitiivisen harjoitusohjelman lisääminen liikuntaohjelmaan ei tuo lisähyötyjä iäkkäiden vähän liikkuvien henkilöiden kävelykykyyn pelkkään liikuntaohjelmaan verrattuna. Kognitiivisen harjoittelun lisääminen liikuntaohjelmaan parantaa kuitenkin toiminnanohjausta enemmän kuin pelkkä liikuntaohjelma. Harjoittelun spesifisyys on siis keskeistä iäkkäiden henkilöiden liikkumiskyvyn ja kognition edistämisessä. Kognitiivisen harjoittelun merkitys korostuu väestön eliniän pidentyessä.   Istumisen tauottaminen on yhteydessä ylipainoisten aikuisten terveyteen SJÖROS T, VÄHÄ-YPYÄ H, LAINE S, MADEKIVI T, LÖYTTYNIEMI E, HEISKANEN M, SAVOLAINEN A, LAHESMAA M, LAURILA S, SIEVÄNEN H, KALLIOKOSKI K, KNUUTI J, VASANKARI T, HEINONEN I = 0,001). Kevyellä liikkumisella ei havaittu yhteyttä kehon painoon tai vyötärönympärykseen, mutta veren insuliini- (r = -0,20 p = 0,018), triglyseridi- (r = -0,25, p = 0,003) ja HDL-kolesterolipitoisuuteen (r = 0,30, p < 0,001) silläkin oli edullinen yhteys. Reipas liikunta, seisominen sekä tauot istumisajassa olivat yhteydessä pienempään vyötärönympärykseen (r = -0,25, -0,26, -0,35, p = 0,003, 0,002, < 0,001) ja painoindeksiin (r = -0,23, -0,24, -0,35, p = 0,003, 0,002, < 0,001) sekä alhaisempaan veren insuliini- (r = -0,30, -0,19, -0,30, p = < 0,001, 0,03, < 0,001) ja triglyseridipitoisuuteen (r = -0,22, -0,22, -0,23, p = 0,008, 0,009, 0,006). Reipas liikunta ja istumisen tauottaminen olivat yhteydessä myös korkeampaan HDL-kolesteroliin (r  = 0,24, 0,22, p = 0,005, 0,008) sekä reipas liikunta ja seisominen alhaisempaan veren glukoosipitoisuuteen (r = -0,22, -0,18, p = 0,009, 0,037). JOHTOPÄÄTÖKSET: Reipas liikunta oli kevyttä liikkumista vahvemmin yhteydessä painoindeksiin ja vyötärönympärykseen, mutta myös kevyellä liikuskelulla oli suotuisa yhteys verestä mitattaviin metabolisen oireyhtymän tekijöihin. Liikunnan lisäksi myös seisominen ja erityisesti istumisen tauottaminen olivat yhteydessä parempaan aineenvaihdunnalliseen terveyteen.   TAUSTA: Vähäisen liikkumisen on havait- tu olevan yhteydessä moniin elämäntapasairauksiin ja ennenaikaisen kuoleman riskiin. Tieteellinen näyttö istumisen haitoista perustuu toistaiseksi kuitenkin pääosin kyselyaineistoihin tai hyvin lyhytaikaisiin objektiivisiin mittauksiin. MENETELMÄT: Tässä tutkimuksessa mitattiin liikkumista ja paikallaanoloa lantiolla pidettävillä kiihtyvyysmittareilla yhteensä 25 (keskihajonta (SD) 4) päivän ajan ja tarkasteltiin niiden yhteyttä metabolisen oireyhtymän riskitekijöihin ylipainoisilla (BMI 32, SD 4) työikäisillä aikuisilla (n = 143, miehiä 41; ikä 57, SD 6). Kiihtyvyysmittariaineistosta eroteltiin paikallaanoloaika, seisominen, kevyt (1,5–3 MET) ja reipas (yli 3 MET) liikkuminen. Paikallaanololla tarkoitetaan tässä istuen tai makuulla valveilla vietettyä aikaa. TULOKSET: Paikallaanoloaika oli yhteydessä vain suurempaan vyötärönympärykseen (r = 0,18 p = 0,040) ja alhaisempaan HDL-kolesteroliin (r = -0,22 p = 0,010), mutta paikallaanolon osuus koko mittarin pitoajasta oli yhteydessä suurempaan vyötärönympärykseen (r = 0,26, p = 0,002) ja painoindeksiin (r = 0,23, p = 0,006), korkeampaan veren glukoosi- (r = 0,18 p = 0,035), insuliini- (r = 0,27, p = 0,001) ja triglyseridipitoisuuteen (r = 0,29, p < 0,001) sekä alhaisempaan HDL-kolesteroliin (r = -0,27, p Fyysinen toimintakyky ja painoindeksi iäkkäiden lonkkamurtumapotilaiden luukadon ennustajina SUOMINEN T, EDGREN J, SALPAKOSKI A, KALLINEN M, CERVINKA T, RANTALAINEN T, TÖRMÄKANGAS T, HEINONEN A, SIPILÄ S TAUSTA: Fyysinen toimintakyky ja luun lujuusominaisuudet heikkenevät lonkkamurtuman seurauksena lisäten huomattavasti uuden murtuman riskiä. Osa luuston heikkenemisestä selittynee kuormituksen puutteella, mutta luukatoa ennustavia tekijöitä ei tunneta täysin. Heikko fyysinen toimintakyky ja alhainen painoindeksi (BMI) ovat riskitekijöitä heikommalle toipumiselle, sekä mahdollisesti myös luuston kunnon heikkenemiselle. Korkeampi BMI kuormittaa luita, ja iäkkäillä, usein alipainoisilla lonkkamurtumapotilailla se voi myös heijastella parempaa ravitsemustilaa. Alhainen toimintakyky voi puolestaan estää luiden tehokkaan kuormittamisen ja liittyä vähäisempään liikkumisen määrään. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ennustavatko fyysinen toimintakyky ja BMI iäkkäiden henkilöiden luun tiheyden ja lujuuden muutosta murtuman jälkeisen vuoden aikana. MENETELMÄT: Tutkimukseen osallistui 81 lonkkamurtumasta toipuvaa, yli 60-vuotiasta, kotona asuvaa miestä ja naista (keski-ikä 80 vuotta, 78 % naisia). Tutkimus hyödynsi satunnaistetun, kontrolloidun tutkimuksen aineistoa, joka selvitti kotikuntoutuksen vaikutusta liikkumiskyvyn palautumiseen murtuman jälkeen. Luumuuttujissa ei havaittu tutkimusryhmien välisiä eroja alkumittauksissa, eikä kuntoutuksella ollut vaikutusta luustoon. Tästä syystä ryhmät yhdistettiin tätä analyysia varten. Molem­ pien jalkojen sääriluun varren ja distaaliosan laskennallinen taivutus- ja puristuslujuus (SSI, BSI), kuoriluun mineraalitiheys (CoD) ja kokonaistiheys (ToD) mitattiin tutkimuksen alussa (noin 10 vk murtumasta) ja 12 kk jälkeen perifeerisellä tietokonetomografialla (pQCT). Fyysistä toimintakykyä mitattiin tutkimuksen alussa Short Physical Performance Battery (SPPB) -testistöllä sekä koetuilla ulkona liikkumisen vaikeuksilla. BMI laskettiin jakamalla paino pituuden neliöllä (kg/m2). Fyysisen toimintakyvyn ja BMI:n yhteyksiä luustomuutoksiin testattiin lineaarisilla regressiomalleilla. Mallit vakioitiin iällä, sukupuolella, sairauksien lukumäärällä ja luulääkityksellä. TULOKSET: Alkumittauksissa tutkittavien BMI oli 25,5 (SD 3,8) ja SPPB-testin tulos 6 (2). Sääriluun distaaliosan ToD oli murtuneessa jalassa 215 (52) ja terveessä jalassa 218 (52) mg/cm3, ja BSI vastaavasti 0,50 (0,3) ja 0,51 (0,3) g2/cm4. Sääriluun varren CoD oli murtuneessa jalassa 1043 (71) ja terveessä 1045 (78) mg/cm3, ja SSI vastaavasti 1493 (453) ja 1516 (450) mm3. Murtuneen jalan ToD väheni 12 kk aikana 1,5 (4,6) % ja terveen jalan 0,9 (3,7) %. BSI väheni vastaavasti 2,1 (8,8) % ja 2,5 (7,0) %. CoD aleni 1,3 (2,3) % ja 0,5 (1,6) %, ja SSI 2,1 (4,4) % ja 1,5 (3,4) %. Regressioanalyysien mukaan heikompi SPPB-testin tulos, ulkona liikkumisen vaikeudet sekä alempi BMI ennustivat suurempaa sääriluun distaaliosan kokonaistiheyden laskua sekä murtuneessa (R2 = 0,300, p < 0,001) että terveessä jalassa (R2 = 0,421, p < 0,001). Heikompi SPPB-testin tulos ja ulkona liikkumisen vaikeudet olivat myös yhteydessä suurempaan sääriluun distaaliosan puristuslujuuden laskuun molemmissa jaloissa (R2 = 0,222, p = 0,001 ja R2 = 0,426, p < 0,001). Yhteyksiä sääriluun varren muutoksiin ei löydetty. JOHTOPÄÄTÖKSET: Heikko fyysinen toimintakyky ja alhainen BMI ennustivat sääriluun distaaliosan ominaisuuksien suurempaa heikkenemistä iäkkäillä lonkkamurtumapotilailla. Riskitekijät huomioimalla voitaisiin tunnistaa henkilöt, joilla toipuminen on todennäköisesti heikompaa ja kohdentaa heihin tehokkaampia, kokonaisvaltaisia interventioita. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 87

XXVII Liikuntalääketieteen päivät 13.–14.11.2019   Sepelvaltimotautikohtauspotilaiden sitoutuminen liikunnalliseen kuntoutukseen TULPPO M, KIVINIEMI A, CERDAN J, EKHOLM S, JUNTTILA J, KAIKKONEN K TAUSTA: Säännöllinen liikunta äkillisen sepelvaltimotautikohtauksen jälkeen vähentää uusia sydäntapahtumia ja terveydenhuollon kustannuksia. Päivittäisen fyysisen arkiaktiivisuuden lisäksi sepelvaltimotautipotilaille suositellaan kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa sekä lisäksi kohtuukuormitteista lihasvoimaharjoittelua kaksi kertaa viikossa. Sepelvaltimotautipotilaiden sitoutuminen säännölliseen liikutaan on kuitenkin vähäistä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli testata perinteisen liikuntaohjauksen ja uudella teknologialla toteutetun liikuntaohjauksen vaikuttavuutta liikuntaharjoittelun sitoutumiseen sepelvaltimotautipotilailla. MENETELMÄT: Tutkimukseen rekrytoitiin äkillisen sepelvaltimotautikohtauksen saaneita potilaita Yliopistollisesta Sairaalasta (n = 50, ikä 62 ± 8 vuotta, 12 naista). Kaikille potilaille tehtiin sepelvaltimoiden pallolaajennus. Potilaat satunnaistettiin perin­ teiseen liikuntaohjausryhmään (DIARY) ja uuden teknologian ryhmään (VAPA). DIARY ryhmän ohjaus sisälsi päivittäiset ohjeet liikunnasta kirjallisesti sekä säännöllisen puhelinkontaktin motivaation ylläpitämiseksi. VAPA ryhmä sai henkilökohtaiset tablettitietokoneet. Tietokoneen kautta annettiin päivittäiset ohjeet liikuntaan sekä kuukausittain tietoiskuja sepelvaltimotaudista ja terveellisistä elämäntavoista. VAPA ryhmässä harjoitteiden liikkeet ja intensiteetti ohjattiin tietokoneen ruudulla näkyvän animaatiohahmon avulla. Molemmille ryhmille ohjelmoitiin 4–5 kestävyysharjoitusta ja 2 lihaskuntoharjoitusta viikossa. Harjoitusten intensiteetti (RPE ohjattu) ohjelmoitiin yksilöllisesti fyysisen suorituskyvyn perusteella. Liikunnallinen kuntoutusjakso oli kuusi kuukautta. Kaikki harjoitukset toteutettiin kotona omatoimisesti. Maksimaalinen kestävyyskunto (maksimaalinen polkupyörätesti) ja lihasvoima (aika 10 kertaa kyykkyyn ylös testissä) mitattiin ennen ja jälkeen kuntoutusjaksoa. Jokaisen harjoituksen aika ja intensiteetti tallennettiin ja laskettiin harjoitusimpulssi (TRIMP). Sitoutuminen liikuntaharjoitteluun laskettiin koko kuuden kuukauden ajalta (prosenttia TRIMP tavoitteesta). Tilastollinen analyysi tehtiin toistettujen mittausten varianssianalyysillä 88 LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5 / 2019 (aika, ryhmä ja aika x ryhmä yhdysvaikutus) sekä t-testillä. TULOKSET: Kolme potilasta keskeytti tutkimuksen DIARY ryhmässä (motivaation puute, uusi vakava sairaus ja loukkaantuminen autokolarissa). VAPA ryhmässä kaikki potilaat pysyivät tutkimuksessa mukana loppuun saakka. Maksimaalinen kestävyyskunto parani molemmilla ryhmillä (DIARY 6,8 ± 1,5 vs. 7,0 ± 1,7 METs ja VAPA 7,4 ± 2,1 vs. 7,9 ± 2,2 METs, aika p < 0,001, ryhmä p = ns, yhdysvaikutus p = ns). Alaraajojen lihaskunto myös parani molemmilla ryhmillä (DIARY 11,3 ± 3,1 vs. 10,3 ± 3,1 sekuntia ja VAPA 10,8 ± 2,6 vs. 9,5 ± 1,7 sekuntia, aika p  < 0,001, ryhmä p = ns, yhdysvaikutus p = ns). DIARY ryhmän sitoutuneisuus kestävyysharjoitteluun oli 119 ± 89 ja VAPA ryhmän 144  ± 45 %, p = 0,228. Lihaskuntoharjoitteluun DIARY ryhmän sitoutuneisuus oli 54 ± 30 ja VAPA ryhmän 141 ± 56 %, p < 0,001. JOHTOPÄÄTÖKSET: Yksilöllisesti suunniteltu ja kotioloissa toteutettu sepelvaltimotautipotilaiden liikunnallinen kuntoutus parantaa sekä kestävyyskuntoa että lihaskuntoa. Lihaskuntoharjoitteiden yksilöllinen ohjaaminen kotioloissa tietokoneella näkyvän animaatiohahmon avulla verrattuna perinteiseen paperiohjeeseen paransi huomattavasti potilaiden sitoutuneisuutta lihaskuntoharjoitteluun.   Krooniset sairaudet ja objektiivisesti mitattu liikunta-aktiivisuus-profiili vanhemmilla kaksosilla – poikkileikkaustutkimus WALLER K, KUJALA UM, HAUTASAARI P, VÄHÄ-YPYÄ H, LINDGREN N, ISO-MARKKU P, HEIKKILÄ K, RINNE J, KAPRIO J, SIEVÄNEN H TAUSTA: Suuri liikunta-aktiivisuuden määrä on yhteydessä parempaan toimintakykyyn mahdollistaen aktiivisen ja itsenäisen elämän. Tässä tutkimuksessa tutkittiin miten erilaiset sairauksien oireet ovat yhteydessä objektiivisesti mitattuun liikunta-aktiivisuuteen ikääntyvillä naisilla ja miehillä ja miten yksilöt itse tunnistavat tämän yhteyden. MENETELMÄT: Tämä poikkileikkaustutkimus on alaotos suomalaisesta kaksoskohortista. Tässä tutkimuksessa on mukana 779 henkilöä (276 paria, sisältäen 117 identtistä kaksosparia (MZ)), jotka osallistuivat liikunta-aktiivisuus mittauksiin ja täyttivät kyselylomakkeen toimintakykyyn ja sairauksiin liittyen. Liikunta-aktiivisuutta mitattiin Hookien lantiolla pidettävällä kiihtyvyysmit- tarilla. Osallistujien keski-ikä oli 73 vuotta (vaihteluväli 71–75 v). TULOKSET: Kaikista osallistujista 23,2 % raportoi liikuntaa rajoittavasta sairaudesta. Iällä ja sukupuolella vakioidussa regressiomallissa liikuntaa rajoittava sairaus selitti 11,8 % raskaan ja kohtuukuormitteisen liikunnan (MVPA) määrästä ja 10,4 % päivittäisten askelten määrästä. Kun malliin lisättiin itseraportoidut sairaudet ja BMI, selitysaste nousi 25,5 % MVPA:n määrästä ja 20,7 % askelten määrästä. Analysoitaessa sairauksien suhteen eroavia kaksospareja liikunta-aktiivisuuden erot olivat pienempiä MZ pareilla verrattuna ei-identtisiin (DZ) pareihin. JOHTOPÄÄTÖKSET: Krooniset sairaudet ovat yhteydessä alhaisempaan liikuntaaktiivisuuteen kotona-asuvilla ikääntyneillä, mutta ihmiset eivät välttämättä itse tunnista tätä. Liikunnan ja sairauksien taustalla olevat yhteiset geneettiset tekijät voivat osaksi selittää havaittua yhteyttä. Aiempi tutkimustieto osoittaa, että myös pitkäaikaissairaiden liikuntakykyä voidaan ylläpitää ja parantaa liikuntahoidoilla. Tutkimuksemme tukee sitä tarvetta, että liikuntahoitoja tulee toteuttaa iäkkäiden pitkäaikaissairaiden itsenäisen toimintakyvyn säilyttämiseksi   Huippu-urheilijan oireiset­ja oireettomat respiratoriset­ virusinfektiot: esiintyminen,­etiologia ja taudinkuva vuoden 2019 Seefeldin pohjoismaisten hiihtolajien maailman­ mestaruuskilpailuissa – kontrolloitu tutkimus VALTONEN M, GRÖNROOS W, HEINONEN OJ, LUOTO R, WARIS M, UHARI M, RUUSKANEN O TAUSTA: Kohtuullisen liikunnan tiedetään parantavan elimistön puolustuskykyä ja vähentävän hengitystieinfektioiden määrää. Runsaasti harjoittelevilla huippu-urheilijoilla on kuitenkin kohonnut riski sairastua hengitystieinfektioihin. Hengitystieinfektiot haittaavat harjoittelua ja heikentävät kilpailusuoritusta. Urheilu infektion aikana lisää myös komplikaatioriskiä. Hengitystieinfektiot ovatkin urheilijoiden yleisin sairaus arvokilpailuissa. Huippu-urheilijoiden hengitystieinfektioiden esiintymisestä, etiologiasta ja taudinkuvasta ei ole aiemmin tehty kontrolloitua tutkimusta. MENETELMÄT: Tässä kontrolloidussa

seurantatutkimuksessa selvitimme viruksen aiheuttamia hengitystieinfektioita pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa Seefeldissä 2019. Tutkimukseen osallistui Suomen joukkueesta 26 urheilijaa ja 36 taustahenkilöä. Koko joukkueesta (oireisista ja oireettomista) otettiin nenätikkunäyte virustutkimuksiin kilpailujen päivinä 1, 7 ja 12, jotta selvitettäisiin myös oireettomien infektion esiintyminen. Joukkueen jäsenen sairastuessa otettiin nenätikkunäyte, joka tutkittiin välittömästi PCR vieridiagnostiikkalaitteella. Vieritestinä käytettiin uutta FilmArray mole­ kulaaritestiä, joka tunnistaa 15 eri virusta 45 minuutissa. Urheilijoille oli Suomessa 52 ikä-, sukupuoli- ja lapsilukusamaistettua kontrollihenkilöä, jotka tutkittiin samalla tavalla kuin urheilijat. TULOKSET: Kahden viikon aikana virustartunta havaittiin 35 % urheilijoista, 36  % taustahenkilöistä ja 25 % verrokkihenkilöistä. Urheilijoista sairastui 38 % ja taustahenkilöistä 17 % ja Suomessa kontrolleista 6 %. Oireettomia virusinfektioita löydettiin 22 %:lla kontrolleista, 21 %:lla taustahenkilöistä, mutta vain 4 %:lla urheilijoista. Virus­ etiologia selvitettiin 84 %:ssa tapauksista. Joukkueessa esiintyi neljä virusklusteria: rinovirus, koronavirus 229E ja NL63 sekä and RS-virus B. Infektioiden oirekuva oli lievä ja oireaika normaali 5,5 päivää (mediaani). Yksi urheilija jättäytyi pois kilpailusta hengitystieinfektion vuoksi. JOHTOPÄÄTÖKSET: Urheilijat sairastuivat kuusi kertaa useammin kahden viikon aikana saman ikäisiin verrokkihenkilöihin verrattuna. Joukkueen taustahenkilöihin verrattuna urheilijat sairastuivat kaksi kertaa useammin. Oireettomia virustartuntoja esiintyi urheilijoilla vähemmän kuin verrokeilla ja joukkueen taustahenkilöillä. Infektioiden ennaltaehkäisytoimista huolimatta virukset levisivät Suomen joukkueessa.   Fyysisen aktiivisuuden, fyysisen passiivisuuden sekä kardiorespiratorisen kunnon yhteydet sykeväli­ vaihteluun 6–9-vuotiailla lapsilla – PANIC-tutkimus VEIJALAINEN A, HAAPALA EA, VÄISTÖ J, LEPPÄNEN MH, LINTU N, SEPPÄLÄ S, EKELUND U, TARVAINEN MP, WESTGATE K, BRAGE S, LAKKA TA TAUSTA: Verenkiertoelinsairaudet ovat merkittävä kansanterveydellinen ja -taloudellinen ongelma. Näiden sairauksien kehittyminen alkaa jo lapsuusiässä. Laaja tutkimusnäyttö osoittaa fyysisen aktiivisuuden (FA) suotuisat vaikutukset näiden sairauksien ilmenemiseen. Myös lapsilla runsaampi FA on yhteydessä näiden sairauksien riskitekijöiden vähenemiseen. Mekanismit FA:n suotuisista vaikutuksista riskitekijöihin tunnetaan vain osittain ja yhdeksi selittäväksi mekanismiksi on ehdotettu autonomisen hermoston säätelyn muutoksia. Suurin osa tutkimuksista on lapsien osalta kuitenkin keskittynyt ns. perinteisiin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden tarkasteluun. Sykevälivaihtelun tutkimisella saadaan kajoamattomasti tutkittua autonomisen hermoston toimintaa ja tutkimuksemme tarkoitus oli selvittää FA:n, fyysisen passiivisuuden (FP) sekä kardiorespiratorisen kunnon (KRK) yhteyttä autonomisen hermoston toimintaan lapsilla. MENETELMÄT: Tutkimusjoukkona oli 377 (poikia 49 %) 6–9-vuotiasta suomalaista lasta. FA ja FP mitattiin yhdistetyllä syke- ja liikemittarilla. FA jaettiin kevyeen (1,5–4 metabolista yksikköä, MET), kohtuukuormitteiseen (> 4–7 MET) ja raskaaseen (> 7 MET) FA:een sekä kokonaisaktiivisuus laskettiin määrittämällä FA:n aiheuttamaa energiankulutusta (Physical Activity Energy Expenditure, PAEE). KRK mitattiin maksi- maalisen polkupyörätestin avulla suhteuttamalla maksimaalinen työteho rasvattomaan massaan (W/kg). Sykevälivaihtelua mittasimme levossa 5 minuutin mittausjakson ajan 12-kytkentäisen elektrokardiogrammin avulla ja tulokset analysoitiin Kubios-ohjelmistolla. Lapsista 98 % oli prepubertaalisia Tannerin luokittelulla. Kardiometabolista kokonaisriskiä kuvattiin summamuuttujalla, joka laskettiin huomioiden vyötärön ympärysmitta, verenpaine sekä insuliini-, glukoosi-, triglyseridi- sekä HDL-kolesterolitaso. Aineisto analysoitiin käyttäen lineaarista regressioanalyysia. TULOKSET: Selittäviä muuttujia yksittäin tarkasteltuna pojilla FP oli epäsuorasti (β = -0,185 – -0,146, p ≤ 0,049) ja kohtuu-raskaskuormitteinen ja raskaskuormitteinen FA sekä kokonaisaktiivisuus suorasti yhteydessä sykevälivaihtelun kanssa (β = 0,147–0,320, p ≤ 0,048) huomioiden aika pituuskasvun huippuvaiheeseen. Vastaavasti tytöillä FP oli epäsuorasti (β = -0,382 – -0,294, p < 0,001) ja kaikki eri FA:n intensiteettitasot sekä kokonaisaktiivisuus suorasti (β = 0,144–0,348, p ≤ 0,049) yhteydessä sykevälivaihtelun kanssa. Asettaen samaan malliin FP:n, kokonaisaktiviteetin sekä KRK:n, huomioiden myös ajan pituuskasvun huippuvaiheeseen, rasvaprosentin sekä kardiometabolisen riskisumman, KRK oli suorasti yhteydessä kaikkien sykevälivaihtelumuuttujien (SDNN, RMSSD, LF ja HF) kanssa, sekä kokonaisaktiviteetti RMSSD:n kanssa β = 0,169–0,270, p ≤ 0,046) pojilla. Vastaavasti tytöillä vain sykevälivaihtelun ja FP:n epäsuora yhteys jäi merkitseväksi yhdysmallissa. Jakamalla joukon mediaanista kahtia, suurin sykevälivaihtelu oli niillä lapsilla, jotka kuuluivat joko korkeamman KRK:n ja runsaamman FA:n tai vähäisemmän FP:n ryhmään, kun taas vähäisin sykevälivaihtelu oli niillä lapsilla, jotka kuuluivat alhaisemman KRK:n ja vähäisemmän FA:n tai runsaamman FP:n ryhmään. JOHTOPÄÄTÖKSET: Aktiivinen elämäntapa ja hyvä kardiorespiratorinen kunto olivat yhteydessä parempaan autonomisen hermoston toimintaan jo lapsilla. Nämä tulokset korostavat aktiivisen elämäntavan tärkeyttä jo lapsuudessa. LIIKUNTA & TIEDE 56 • 5/ 2019 89

Liikuntatieteellinen Seura ry Tunnus 5005144 00003 VASTAUSLÄHETYS POSTIMAKSU MAKSETTU LTS maksaa postimaksun PA LV E L U K O R T T I Annan palautetta numerosta 5/2019 Kolme kiinnostavinta artikkelia olivat: 1 sivulla 2 .sivulla 3 sivulla Muuta palautetta Äänestä paras artikkeli – osallistu arvontaan Osallistu oheisella palvelukortilla lukija­ äänestykseen 30.11.2019 mennessä. Listaa tämän lehden kolme kiinnostavinta artikkelia. Myös muu palaute on tervetullut. Arvomme palautetta antaneiden kesken kaksi kirjapalkintoa. Ilmoita palautekortin kohdassa Muuta palautetta kumman kirjan valitset, mikäli voitat. Voit osallistua äänestykseen lähettämällä palautetta osoitteeseen jouko.kokkonen@lts.fi Tilaan Liikunta & Tiede -lehden (1.1.–31.12.) Tilatessasi lehden kesken vuotta ja maksaessasi tilausmaksun saat jo ilmestyneet lehdet takautuvasti. Itselleni Lahjaksi Vuositilaus 45 euroa / 2019 Kestotilaus 42 euroa /vuosi Opiskelijatilaus 25 euroa / 2019 (edellyttää päätoimista opiskelua) Liity Liikuntatieteelliseen Seuraan Jäseneksi 40 euroa / 2019 Yhteisöjäseneksi 250 euroa / 2019 (kysy lisää!) Opiskelijajäseneksi 20 euroa / 2019 (edellyttää päätoimista opiskelua) Haluan muuttaa tietojani Muutan tilaukseni jatkuvaksi Muutan osoitteeni / Peruutan tilaukseni Eroan LTS:n jäsenyydestä alkaen Tilauksen maksaja / vanha osoite / arvontalipuke Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Liikuntatieteellisen Seuran jäsenedut vuonna 2019 • Liikunta & Tiede -lehden vuosikerta • Tuntuva etu seuran järjestämien seminaarien osal­lis­tumismaksuista! • Noin 10 %:n alennus seuran julkaisuista Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti Lahjatilauksen saaja / uusi osoite Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti Tietoja käytetään Seuran jäsen- / tilaajarekisterin ylläpitoon. Liity nyt Liikuntatieteellisen Seuran jäseneksi oheisella lomakkeella tai internetin välityksellä osoitteessa www.lts.fi

: Teemana jien a l s y y v ä t Kes testaus - aiheena näyttöön perustuva kestävyysvalmennus Posterinäyttely Päivillä toivotaan esiteltäväksi kuntotestaamiseen liittyviä tutkimustuloksia sekä hankkeita. Suomenkieliset abstraktit julkaistaan Kuntotestauspäivillä osallistujille jaettavassa www-materiaalissa. Posterit voivat olla joko tieteellisiä, käytännöllisiä/ammatillisia tai menetelmiä/hankkeita esitteleviä. Abstraktit jätetään sähköpostitse jonne.kamsula@lts.fi 28.3.2020 mennessä. Katso tarkempia tietoja www.lts.fi/tapahtumat Järjestäjät: Liikuntatieteellinen Seura ja Liikuntatieteellisen Seuran kuntotestauksen asiantuntijaryhmä Yhteistyössä: Liikuntakeskus Pajulahti