VALIO Valio tekee vastuullisuustyötä asiakkaidensa puolesta 3 THE HELSINKI DISTILLING COMPANY Suomalainen ruisviski maailmankartalle 6 ARLAN vastuullisuusteoilla on kansainvälistä vaikuttavuutta 10 SAVON KOULUTUSKUNTA­YHTYMÄ on edelläkävijä ympäristövastuullisuudessa MAINOSLIITE 8

MAINOSLIITE Hiilijalanjälki NOLLA vuonna 2035 Ilmastonmuutos on aikamme suurin globaali haaste, joka koskettaa myös Suomea ja suomalaisia. Omilla teoillamme voimme kuitenkin vaikuttaa tilanteen muuttamiseen paremmaksi. Me tunnemme ympäristövaikutukset ja haluamme olla osa ratkaisua. Tavoitteemme ei ole vain pienentää maidon hiilijalanjälkeä, vaan nollata se vuoteen 2035 mennessä. Olemme jo kouluttaneet ensimmäiset 70 maitotilaa hiiliviljelijöiksi – siis sitomaan ilmasta enemmän hiiltä peltoihin. Lehmiemme ruokana on nurmi – soijaa ne eivät syö lainkaan. Muoville annoimme uuden elämän juustojen pakkauksissa, ja ensimmäinen biokaasulla kulkeva maitoauto lähti liikenteeseen viime talvena. Isoimmat haasteemme liittyvät lannan kierrättämiseen polttoaineeksi sekä soista raivattujen peltojen päästöjen vähentämiseen. Näihin etsimme kiivaasti ratkaisuja yhdessä kumppaniemme kanssa. Työmme on jo hyvässä vauhdissa mutta mikään kestävä ei synny yhdessä yössä. Seuraa etenemistämme valio.fi/hiilijalanjalki2035

MAINOSLIITE HoReCaPRO ”Vastuullisuus voi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä kuluttajan seuraavassa ravintola- tai annosvalinnassa.” Valio tekee vastuullisuustyötä asiakkaidensa puolesta Valion Tuomas Sorri näkee vastuullisuuden viestinnässä olevan hyödyntämätöntä potentiaalia HoReCa-alalla. Valio kehittää koko ajan omaa vastuullisuuttaan, mistä merkittävimpänä esimerkkinä on tavoite nollata maidon hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä. ”Me emme halua olla osa ongelmaa vaan osa ratkaisua, kun puhutaan ruoantuotannon ilmastovaikutuksista. Sen vuoksi teemme työtä kohti hiilineutraalia maitoa”, Valio Food Solutionsin myyntijohtaja Tuomas Sorri valottaa. Hiilineutraaliudella tarkoitetaan sitä, että päästöjä vähennetään tai sidotaan ilmasta saman verran kuin niitä syntyy. Maidontuotannon päästöistä 90 prosenttia tulee tilalta, ja siellä merkittävimmät päästöt syntyvät lehmien pötsikäymisestä ja lantavarastoinnista sekä rehun- ja energiantuotannosta. Päästöjen vähentämisen kannalta vaikuttavimmat panostukset kohdistuvat hiiliviljelyn kehittämiseen ja biokaasun tuottamiseen. ”Hiiliviljelyllä tarkoitetaan nurmipeltojen hiilensidontakyvyn parantamista. Se onnistuu esimerkiksi valitsemalla nurmeksi runsasjuurisia kasveja sekä ihan vain jättämällä nurmi korkeammaksi sen CALCUS.COM OY:N TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU sijaan että se leikattaisiin tyveen asti. Lisäksi kehitämme koko ajan lannan hyödyntämistä biokaasuna, jolla korvataan fossiilista polttoainetta energiantuotannossa ja kuljetuksissa”, Sorri kertoo. Suomalaislehmien tuottaman metaanin määrä maitolitraa kohti on puolittunut 50 vuodessa eläinten parantuneen tuotantokyvyn, terveyden ja ruokinnan myötä: ”Suomessa maidontuotannon hiilijalanjälki on merkittävästi pienempi kuin yleisesti maidolle maailmalla laskettu lukema.” Valio haluaa vastuullisuustyönsä hyödyttävän myös asiakkaitaan ja esimerkiksi HoReCa-alan yrityksissä on hyödyntämätöntä kilpailuetua vastuullisuuden viestinnässä: ”Vastuullisuus voi hyvinkin olla ratkaiseva tekijä kuluttajan seuraavassa ravintola- tai annosvalinnassa. Vastuullisuudesta kannattaa siksi viestiä aktiivisesti”, Sorri summaa. w 3

MAINOSLIITE

MAINOSLIITE PÄÄKIRJOITUS Uudistunut alkoholilaki on näytön paikka elinkeinon omavalvonnalle ja vastuullisuudelle V uonna 2018 voimaan tullut alkoholilaki muutti sekä alkoholielinkeinon että valvontaviranomaisten – Valviran ja aluehallintovirastojen – toimintaa. Lakiuudistuksen myötä periaatteet ovat samat niin valmistuksen, tukkumyynnin, anniskelun kuin vähittäismyynninkin osalta. Painopiste on elinkeinon omavalvonnan ja vastuullisuuden edistämisessä. Keskeinen muutos on omavalvonnan vaatimuksissa: elinkeinonharjoittajilla on oltava kirjallinen omavalvontasuunnitelma. Omavalvonnalla tunnistetaan toiminnan kannalta kriittiset vaiheet ja riskit, ennaltaehkäistään ongelmia ja korjataan mahdolliset ongelmat nopeasti. Suunnitelma hyödyttää toimijaa: se on työkalu toiminnan lainmukaisuuden varmistamiseksi. Omavalvonnassa on edistytty: omavalvontasuunnitelma löytyy suurelta osalta alan toimijoista ja suunnitelmien laatu on parantunut. Myös alaikäisvalvonnassa on petrattu. Valvonnan vinkkelistä elinkeinon vastuullisuus on parantunut. Viranomaisvalvonta painottuu yhä voimakkaammin ohjaukseen: meiltä saa hyödyllisiä neuvoja toiminnan tueksi. Panostamme digitaalisuuteen ja avoimeen tietoon: alkoholielinkeinorekisteri Allun vuonna 2021 toteutuva uudistus nopeuttaa lupa-asioiden hoitoa. Toimiva vuorovaikutus hyödyttää sekä viranomaisia että elinkeinoa – vastuullisesti toimiva alkoholielinkeino on kaikkien etu. w Eeva Saari, ryhmäpäällikkö, Valvira Kari Kunnas, ryhmäpäällikkö, Valvira Shaman Spirits panostaa laatuun, vastuullisuuteen ja kotimaisiin raaka-aineisiin Pohjoisen puhdas luonto on suomalaisten ylpeydenaihe – ja kansainväliset vieraat ympäri maailman saapuvat nauttimaan ainutlaatuisesta luonnostamme. Samalla tinkimättömällä laadulla ja puhtaudella valmistetaan myös Shaman Spiritsin laadukkaat tuotteet. Kuvittele suomalaisen marjametsän raikas tuoksu ja tunnelma. Samanlaisen tunnelman voit vangita cocktail-lasiisi, kun Laplandia Bilberry (mustikka) tuo metsän tuoksun ja maun huulillesi. Maku, joka on aito ja puhdas, luonnollinen. ”Suomesta löytyy maailman puhtaimpia pohjavesiä, kuten Hirsijärven pohjavesi, johon Shaman Spiritsin laadukkaat juomat valmistetaan”, kertoo Shaman Spiritsin kotimaan myynnistä vastaava Mikko Pernu. Lappi viestii puhtautta ja luonnollisuutta. Kaikissa tuotteissamme voi maistaa pohjoisen luonnon raikkauden. Vuonna 1998 Tyrnävälle perustettu tislaamo Shaman Spirits panostaa laatuun, vastuullisuuteen ja kotimaisiin raaka-aineisiin. ”Pohjoisen luonnosta löytyy tuotteisiimme ainutlaatuisia raaka-aineita kuten marjoja. Aidoista marjoista tehdyt makuvodkamme Lingonberry (puolukka), Bilberry (mustikka) ja Aureus (lakka) kiinnostavat myös maailmalla. Suosituin vientituote eri makuisista alkoholi juomistamme on tällä hetkellä kuitenkin kahvipohjainen Laplandia Espresso, jonka maku on erinomaisen täyteläinen ja aito. Tuotteitamme viedään tällä hetkellä jo yli 20 maahan”, toteaa Mikko Pernu lopuksi. Shaman Spirtsin laadukkaat ja ainutlaatuiset juomat ovat voittaneet vuodesta 2009 lähtien useita arvostettuja kansainvälisiä makupalkintoja. Lue lisää: www.laplandiavodka.com CALCUS.COM OY:N TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 5

MAINOSLIITE HoReCaPRO Suomalainen ruisviski maailmankartalle Käsityönä omassa tislaamossa, kotimaisista raaka-aineista – resepti, jolla The Helsinki Distilling Company ponkaisi kuudessa vuodessa maailman kärkeen monin kerroin palkituilla, innovatiivisilla tuotteillaan. Tislaamomestari Mikko Mykkänen on tislaamisen self-made man. ”90-luvun lamavuosina itse tehdystä kotiviinistä ja pontikasta kaikki lähti.” Myöhemmin filosofian maisteriksi kouluttautunut Mykkänen alkoi tosissaan opiskella myös elintarvikealaa ja alkoholintuotantoa. ”Teen parhaillaan Skotlannissa Heriot Watt University’ ssa lopputyötäni tislaamisen hienoimmista saloista aikomuksenani jatkaa edelleen opintoja”. Tänään The Helsinki Distilling Companyn tuotevalikoimassa on erivahvuisia alkoholijuomia kuten giniä, viskiä, liköörejä ja lonkeroita. ”Viskin valmistus vie vähintään kolme vuotta, joten hyvä portfolio on pientislaamolle elinehto.” Yhtiön liikevaihto on kovassa kasvussa ja se vie tuotteitaan jo yli 20 Euroopan ja Aasian maahan. Viime vuosina Mykkänen on saanut kohotella voitonmaljoja, vaikka 100 vuoden tauon jälkeen v. 2013 Helsingissä pientislaamon käynnistymistä edeltänyt byrokratiarumba ei ihan helposti selvinnyt. Uljaan perinteen palauttava tislaamomestari hankki Suomesta parhaat raaka-aineet, Saksasta maailman laadukkaimmat tislelaitteet, puki päälleen laboratoriotakin ja aloitti maailmanvalloituksen. ”Kansainvälisiä ja kotimaisia palkintoja tuotteillamme on niin paljon, etteivät ne enää mahdu esille”, kaikki juomareseptit kehittänyt mies nauraa, kiittäen samalla tislaamon hyvää tiimityötä. Huipputuotteita innovatiivisesti ja vastuullisesti Toimitusjohtajan tehtävät 1.2.2020 työtehtäviinsä liittäneen miehen silmät alkavat loistaa, kun puhe kääntyy tuotekehitykseen. ”Vähintään kerran viikossa on saatava pukea labratakki päälle. Ruista ja puolukkaa käytämme paljon. Idea Tyrnipontikan kehittämiseen syntyi siitä, etten raaskinut heittää kuranttia, kertaalleen liköörituotannossa käytettyä marjamäskiä pois vaan käytin sen uudelleen.” 6 HDCO tunnetaan sekä meillä että maailmalla innovatiivisuudesta ja laadukkaista, suomalaisista raaka-aineista valmistetuista tuotteista. Helsinki Dry Gin, Tyrnipontikka, tammitynnyreissä hitaasti kypsytetty Helsinki Whiskey 100% Rye Malt –ruismallasviski, Helsingfors Fiskehamns Akvavit, Helsinki AppleJack eli kotimaisista omenista valmistettu calvados- tyyppinen juoma… tislaamon tuotteista useimmat on palkittu moneen kertaan maailmalla. ”HoReCa -puolelle valmistamme erityiseriä ja sesonkijuomia. Nythän erityisesti laadukkaat drinkit ja cocktailbaarit teke- vät meillekin vahvasti tuloaan”, Mykkänen vinkkaa. Energiatehokkuus ja jätteen minimointi ovat HDCO:n toimintaan luontevasti linkittyviä käsitteitä. ”Biokaasu on tislaamolle luonteva polttoainevalinta. Käyttämämme biokaasu tuotetaan kiertotalouden keinoin biokaasulaitoksessa mäskäyksestä syntyvistä jätteistämme”, Mykkänen kertoo ja paljastaa, että tänä keväänä lanseerataan jälleen uusia tuotteita gini- ja viskipuolella. Euroopan innovoivin tislaaja 2018 –palkittu Mykkänen vaikuttaa olevan kuin laatuviski: paranee kypsyessään w ”Idea Tyrnipontikan kehittämiseen syntyi siitä, etten raaskinut heittää kuranttia, kertaalleen liköörituotannossa käytettyä marjamäskiä pois vaan käytin sen uudelleen.” Yhtiön yksi perustajista, tislaamomestari Mikko Mykkänen otti kontolleen helmikuun alusta myös toimitusjohtajan tehtävät mutta kehittää edelleen itse juomareseptit. CALCUS.COM OY:N TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

MAINOSLIITE

MAINOSLIITE HoReCaPRO Savon koulutuskunta­ yhtymä on edelläkävijä ympäristövastuullisuudessa Ympäristöystävälliseen ruokaan keskittyvät koulutuskokonaisuudet, hankkeet ja palvelut ajavat eteenpäin Savon koulutuskuntayhtymän visiota olla kestävän tulevaisuuden tekijä. Ympäristövastuullista ruoan hankintaa ja valmistamista ammattikeittiöissä tuetaan monin tavoin – ja samalla tärkeää aihetta tehdään tutuksi myös kuluttajille ja päättäjille. Sekä ammattilaisille että alan opiskelijoille suunnatut koulutukset tekevät ympäristövastuullisesta ruoasta tuttua ja lisäävät käytännön osaamista. ”Toteutimme viime vuonna Ylä-­ Savossa ympäristövastuullisuus­koulutuksen ammatti­ keittiöissä työskenteleville. Toistaiseksi tämä oli yksittäinen koulutus, mutta Luotettavasti luomua tarjoavat ravintolat löytyvät LUOMURAVINTOLA.FI Mukana jo n. 2400 ravintolaa toimi­vaksi havaittu malli voidaan monistaa myös muualle”, aloittaa koulutuspäällikkö Kimmo Pousi. Alan toisen asteen opiskelijoille Sakky tarjoaa Vastuullinen gastronomia -tutkinnonosan. ”Kokonaisuuteen kuuluvat esimerkiksi ympäristövastuullisen ruokaketjun, ruoantuotannon ja asiakaspalvelun -osa-alueet”, Pousi kuvailee. Hänen mukaansa opiskelijat ovat ottaneet uudet opintosuuntaukset hyvin vastaan. ”Ihmiset seuraavat maailman tapahtumia ja ovat valmiita omaksumaan uutta. Savon koulutuskuntayhtymässä vastuullisuus kulkee suurista linjoista pieniin yksityiskohtiin. Opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista tuetaan esimerkiksi tarjoamalla heille kouluaamuisin maksuton luomupuuro. Luomu- ja lähiruoka fokuksessa Savon koulutuskuntayhtymän EkoCentria on panostanut pitkäjänteisesti luomu- ja lähiruoan tukemiseen. 8 CALCUS.COM OY:N TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

MAINOSLIITE ”Vuonna 1998 aloittamamme hankkeet ovat nyt vakiintuneet palveluiksi”, kertoo hankepäällikkö Anu Arolaakso. Portaat luomuun -ohjelma on ammattikeittiöiden työkalu, joka ohjaa luomun käytön lisäämisessä ja keittiön kestävän kehityksen toimintojen kehittämisessä ja esimerkiksi auttaa löytämään luomutuotteita tai yhteistyökumppaneita. Ohjelmaa on kehitetty yrittäjäkentän toiveiden mukaan. ”Ohjelmaan liittyy myös Ekoruokakone, jonka avulla voi suunnitella esimerkiksi luomua sisältäviä ruokalistoja ja reseptiikkaa.” Palvelua käyttävät pääsevät mukaan Luomua ravintola -hakupalveluun, jonka avulla loppuasiakas löytää vastuulliset ravintolatoimijat. ”Toiveemme on tietenkin saada enemmän ravintoloita liittymään palveluun, mutta yhtä lailla tärkeää on tulevaisuudessa lisätä näkyvyyttä kuluttajille. Ravintolahakupalvelu on verrattain tuore, vuodelta 2016, joten nyt tavoitteenamme on saada se tutummaksi asiakkaille.” Arolaakson mukaan kuluttajien tietoisuuden lisääminen onkin yksi tärkeistä seuraavista stepeistä. ”Olemme saaneet kentältä vahvaa vastakaikua siitä, että näille palveluille on todellista tarvetta, varsinkin keskellä tämän hetkistä ilmastokeskustelua. Vastuullisuuteen panostaminen on yrityksille kuitenkin myös selvä liiketoiminnallinen etu, Arolaakso muistuttaa. Palvelujen hyvästä vastaanotosta kertoo myös se, että niiden muututtua maksulliseksi vain häviävän pieni osa yrityksistä päätti jättäytyä palveluista pois. Vastuullisuutta monipuolisesti Savon koulutuskuntayhtymä näkee vastuullisuuden poikkeuksellisen laajasti. ”Visiomme näkyy myös opetuksessa. Useille aloille on tehty ympäristövastuullisuuden osaamislupaukset”, Arolaakso mainitsee. Osaamislupausten avulla kuvataan konkreettisesti, millaista ympäristövasCALCUS.COM OY:N TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU HoReCaPRO tuullisuuden osaamista jokaisella opiskelijalla on valmistuessaan. Koulutuskuntayhtymässä vastuullisuusasioihin panostetaan myös uusien kampusten muodossa. Savon ammattiopiston ja Ylä-Savon ammattiopiston Iisalmen yhteiskampukselle on luovutettu Joutsenmerkki tunnustuksena ympäristöystävällisyydestä tämän vuoden tammikuussa. Kampuksesta tulee samalla ensimmäinen oppilaitosrakennus, joka on onnistunut vastaamaan antoperusteisiin, joihin liittyvät esimerkiksi ympäristöystävällinen elinkaariajattelu, tiukat materiaalivaatimukset, päivänvalovaatimus, vaatimus rakentamisen laadunhallinnalle sekä energiatehokkuus w. Savon koulutuskuntayhtymä on yksi Suomen suurimmista ammatillisen koulutuksen järjestäjistä, jonka omistaa yhteensä 16 kuntaa Pohjois-Savossa. Savon ammattiopisto ja Varkauden lukio tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia elinikäisen oppimiseen. Savon ammattiopiston koulutustarjontaan kuuluu ammatillisia tutkintoja sekä täydennyskoulutuksia. 9

MAINOSLIITE HoReCaPRO Arlan vastuullisuusteoilla on kansainvälistä vaikuttavuutta Paikalliset vastuullisuusteot ovat Arlalle tärkeitä, mutta samaan aikaan maailman seitsemänneksi suurin meijeri haluaa hyödyntää globaalin merkittävyytensä. Tehokas tiedon jakaminen ja jatkuva kehitys ovat ydinasemassa, kun suunnataan kohti tulevaisuutta. Horeca-asiakkaille Arla Pro ei ole pelkkä tuotetoimittaja, vaan ennen kaikkea kumppani. ”Tarjoamme asiakkaillemme tuotteiden lisäksi ideoita ja ratkaisuja, inspiroimme käyttämään tuotteitamme monipuolisemmin”, aloittaa Arlan Foodservicen Marketing Manager Foodservice Mia Kettunen. Olemme mukana myös monissa alaa edistävissä tapahtumissa, kuten Mestarikoulu- ja Kouluruokakilpailuissa. Moni tietää jo, että Arla parantaa pakkauksiaan jatkuvasti. ”Pakkausten uudet mahdollisuudet kiinnostavat meitä ja tällä hetkellä käytämme pakkauksia, jotka valmistetaan täysin puuperäisistä raaka-aineista”, Kettunen kertoo. 10 Mia Kettunen, Marketing Manager, Foodservice, Arla Hyvinvointi ja hiilijalanjälki fokuksessa Arlan kansainvälinen laatujärjestelmä ohjaa kaikkea yrityksen tekemää työtä. ”Teemme paljon töitä eläinten hyvinvoinnin ja tuotteiden laadun eteen. Tiloillamme ei esimerkiksi ruokita lehmiä soijarehulla”, Kettunen kuvailee. Arla ymmärtää hyvin kuitenkin myös sen, että tilallisten hyvinvointi on etusijalla laadun takaamisessa. ”Painotamme Laatukyltti-ohjeis­tuksis­ samme maidontuottajien työhyvinvoinnista huolehtimista ja työterveyspalveluja.” Paikallisten tekojen lisäksi tarvitaan kuitenkin globaalia vaikuttavuutta, ja isona toimijana Arlalla on mahdollisuudet saada aikaiseksi merkittäviä asioita. ”Teemme tämän vuoden aikana jokaisella tilallamme Suomessa Arla Climate Checkin, jossa standardoiduilla mittausjärjestelmillä selvitämme tilan hiilipäästöt. Samaa työtä tehdään 8 maassa ja yli 10 000 tilalla, Kettunen sanoo. Kartoituksen avulla kerrytetään kansainvälisesti poikkeuksellisen arvokasta dataa maidontuotannon hiilijalanjäljestä. ”Tärkeää tässä on se, että näemme kehityskohteet ja lisäksi Arlan tilalliset voivat keskenään jakaa tietoa ja kehittyä.” Koko Arlan tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2050, Suomessa tavoitteeseen aiotaan päästä jo aiemmin. ”Pienennämme hiilijalanjälkeämme määrätietoisesti. Olemme siirtyneet käyttämään ainoastaan uusiutuvaa vihreää sähköä, ja pääkaupunkiseudulla voi nykyisin nähdä asiakkaillemme tuotteita vievän Arlan uuden kuorma-auton, joka hyödyntää kotimaista biokaasua”, Kettunen summaa. w CALCUS.COM OY:N TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

MAINOSLIITE OPEN 24/7 Meeting Parkissa yli 75.000 kokousta Helsingin ydinkeskustasta löytyy hyvin erikoislaatuinen kokous- ja toimistomaailma, joka on vastannut jo 10 vuotta vaativimpien kansainvälisten organisaatioiden tila- ja palvelutarpeita jopa ympäri vuorokauden 24/7. Helsingissä toimii jo 10. toimintavuottaan viettävä ja suurelle yleisölle melko tuntematon, mutta yhä useamman kotimaisen ja ulkomaisen yrityksen suosima ainutlaatuinen kokous– ja toimistomaailma Business Meeting Park Oy. Meeting Parkissa on mm. neuvoteltu Pohjoismaiden suurimmista yrityskaupoista, pidetty suurlähettiläiden vastaanottoja ja tiloissa voi törmätä myös valtioiden päämiehiin ja menestyksekkäimpiin yritysjohtajiin ympäri maailmaa. Meeting Parkissa on pidetty jo hämmästyttävät yli 75.000 kokousta ja tilaisuutta ja kuukausittaiset varausmäärät kasvavat edelleen. Toimintaa ollaankin laajentamassa uusilla toimipisteillä, mutta tarkempia tietoja ei vielä kerrota tässä vaihessa. Business Meeting Park Oy:n toimitusjohtaja Kare Casalsin mukaan yhtiö syntyi vuonna 2010 puhtaasti elinkeinoelämän omista tarpeista, koska yhä kansainvälisempi toimintaympäristö toi uusia vaatimuksia mm. tietovaltaisille toimialoille, jolloin tarvittiin yhä turvallisempia monipuolisia tiloja ja palveluja, mahdollisimman joustavasti, helposti ja nopeasti, vaikka keskellä yötä ja pyhänä. Meeting Park tarjoaa myös tiettävästi edelleen ainoana toimijana Pohjoismaissa aidosti luottamuksellisen ja turvallisen ympäristön esimerkiksi sopimusneuvotteluille ja välimiesmenettelyille, sillä mm. kaikki vuokralaiset, sopimusasiakkaat, henkilökunta ja alihankkijat ovat saman yleisen salassapitosopimuksen piirissä. Meeting Park pystyy vastaamaan myös kansainvälisiin turvallisuusvaatimuksiin. Meeting Parkin palveluvalikoima käsittää myös perinteiset Business Center palvelut, kuten assistentti-, posti- ja osoitepalvelut, tarjoilut ja videoneuvottelut, joissa se on jo ollut pidemmän aikaa Suomen suurimpia palveluntarjoajia. MeetingPark.fi +358 (0)10 5011 501 helsinki@meetingpark.fi Tämän vuoksi Meeting Park palvelee keskeisimmillä sijainneilla Helsingin kauppakeskus Forumissa ja Kampissa luottamuksellisesti, asiantuntemuksella ja suurella sydämellä jopa ympäri vuorokauden. Tarjolla on 100 erilaista kokous- ja koulutustilaa, co-working ja toimistotilaa, niin tilapäiseen kuin pysyvämpäänkin tarpeeseen. Meeting Parkille ominaista on joustava, helppo ja aidosti yritysasiakaslähtöinen toimintatapa, jolla luodaan lämminhenkinen, kotoisa, turvallinen ja huoleton työympäristö kaikille yritysasiakkaille. Yhtiön palveluksessa on vajaa 30 henkilöä kolmessa toimipisteessä. Kauppakeskus Forum, Mannerheimintie 20 B, Helsinki Kare Casals toimitusjohtaja

MAINOSLIITE HoReCaPRO Ja Saaren Taikaa. Luonto on ollut aina ehtymätön sekä ulkoisen että sisäisen hyvinvoinnin lähde. Kauneus kumpuaa luonnosta, se hoitaa meitä. Mutta samalla meidän tehtävä on hoitaa luontoa. ykynainen valitsee eettisesti tuotettua ja ekologista luonnonkosmetiikkaa, jossa ympäristö huomioidaan alusta loppuun. Samalla hän hoitaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla. Saaren Taika -luonnonkosmetiikkasarjan tuotteet ovat puhdasta suomalaista käsityötä. Valmistusprosessissa on otettu huomioon ympäristö ja luonto, alkaen eettisesti hankituista ja käsittelemättömistä raaka-aineista sekä tuotannon kylmäprosessista. Ne ovat 100 % biohajoavia ja voidaankin puhua hyvällä omatunnolla vihreästä kosmetiikasta, jossa vanhat luonnonreseptit ovat jalostettu nykypäivän tietoiselle kuluttajalle. Veera suolasaippua Kautta aikojen suosituin ja myydyin saippua on kerännyt myös eniten palautetta käyttäjiltään. Säilöntä- ja väriaineeton Veera on myös herkkäihoisten ystävä, joka tunnetusti auttaa näppylöihin, ehkäisee hienhajua ja on auttanut jopa psoriasikseen. Kuivan tai atooppisen ihon omaava huomaa rasvaamisen tarpeen pienentyvän, sillä Veera suolasaippua kosteuttaa ja neutraloi ihoa. ”Olen ollut ennen varsinainen kosteusvoiteiden suurkuluttaja. Erittäin kuivasta ihosta kärsineenä 12 jouduin aina suihkun jälkeen rasvaamaan itseni päästä varpaisiin ja siitä tarpeesta kehitin tämän suositun tuotteen. Nykyään minun ei tarvitse rasvata kuin kädet ja jalat”, kertoo yrityksen perustaja ja tuotekehittäjä Johanna Amnelin onnellisena. Teepuusaippua Tämä ihmepalanen on Saaren Taika -tuoteperheen uudempia tulokkaita ja on kivunnut nopeasti suosituimmaksi saippuaksi. ”Ihan huippusaippua iho-ongelmaisille, esimerkiksi mustapäihin, hormoninäppyihin ja akneihoon. Huomasin itse, että Teepuusaippua toimii erittäin hyvin meikinpoistoon ja jopa vedenkestävä ripsari lähtee hyvin”, Johanna toteaa. Alunperin hän kehitti saippuan itselleen lapsesta asti vaivanneeseen ihottumaan ja erityisesti käsi-ihottumaan ja kutinan helpottamiseen. Kamomilla Sheavoide Luomua parhaimmillaan ja on täysin hajusteeton ja väriaineeton. Iholle kaikenlaisiin ihottumiin, akneen ja psoriasikseen, rauhoittaa, kosteuttaa, korjaa ja uudistaa. ● www.saarentaika.com nettishopista saa -15  % alennusta koodilla: KauneusA23 Voimassa 31.3. asti CALCUS.COM OY:N TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU