MAINOSLIITE TULEVAISUUDEN YRITYS 10 11 Uudet tuulet puhaltavat OVAROLLA EAB GROUP Tuo toimistosi näköalapaikalle Länsiväylän varteen! SOL kehittää uutta ” ihmiseltä ihmiselle” 4 -toimintatapaa kunnioittaen GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU

Kotimaisen ruoan vastuullisuudelle monia perusteita Nyt jos koskaan on hyvä suosia kotimaisia tuotteita Ruokatiedon toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi ei ihmettele, jos kuluttajan pää menee pyörälle ruoan vastuullisuutta miettiessä. ”Vastuullisuus pitää sisällään paljon asioita aina ympäristöasioista ravitsemukseen ja mm. hyvään taloudenpitoon.” Koronakevät on osoittanut, että suomalainen ruokaketju toimii hienosti yhdessä. Juuri nyt on vastuullista suosia kotimaisia tuotteita ja yrityksiä. Näin vaikutamme suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuuteen ja tuemme yhteiskunnan hyvinvointia ja kykyämme selvitä myös poikkeustilanteissa. Keskustelu ruoan vastuullisuudesta on viime vuosina syventynyt ja koventunut. Ruoan alkuperän on merkitys on korostunut ja korostuu myös kuluttajan valinnoissa. Ruokatiedon ylläpitämä Hyvää Suomesta -alkuperämerkki kertoo siitä, että alkuperä on tiedossa: elintarvikkeen raaka-­aine ja työ ovat Suomesta. ”Suomalaisesta ruoasta puhuttaessa käytetään usein adjek­ tiivia 'puhdas' ”, kertoo Syväniemi ja jatkaa: ”Suomalainen ruoka onkin tutkitusti puhdasta.” Lähtökohtana tässä ovat puhdas maaperä, vesistöt ja ilmat. Puhtaudesta meillä on mm. Luonnonvarakeskuksen keräämää tutkimustietoa. Suomalainen ruoka kasvaa eräässä maapallon puhtaimmista ympäristöistä. Toimiva ruokajärjestelmä on osa suomalaista perusturvaa Ruuan vastuullisuus rakennetaan alan toimijoiden päivittäisellä työllä ja ruokaketjun saumattomalla yhteis­toiminnalla. Suomessa on tehty vuosikymmeniä työtä esimerkiksi eläinten terveyden eteen, jonka tuloksena ovat todennetusti terveet tuotantoeläimet ja puhdas liha. Huippuun viritetyn hygienian tuloksena ovat myös salmonellattomat kanamunat, joita voi syödä raakana – tämä on maailmanlaajuisesti poikkeuksellista. Ruoka työllistää maassamme 340 000 ihmistä. Heistä reilut 70 000 viljelee maata ja kasvattaa tuotantoeläimiä. Elintarviketeollisuudessa työskentelee noin 35 000 henkilöä. Kaupat ja ravintolat tuovat ruuan kaikkien saataville. Tavalliselle syöjälle näkymättömämmät toimijat kuten kuljetus, tutkimus ja markkinointi tuovat panoksensa siihen, että ruokaketju pellolta pöytään toimii. Kotimainen ruoka tuo toi2 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU meentuloa ja hyvinvointia, se kuuluu kulttuuriperintöömme ja kehittää osaamistamme. Monipuolinen ruokajärjestelmä varmistaa tiukan paikan tullen myös ruokaturvaamme. w HYVÄÄ SUOMESTA -merkki lupaa suomalaisen raaka-aineen ja työn • Liha, kala, maito ja muna sellaisenaan ja osana muita elintarvikkeita aina 100 % suomalaista • Jos pakkauksessa on vain yhdenlaista raakaainetta, sen on oltava 100 % suomalaista • Monen raaka-aineen tuotteessa raaka-aineesta 75–100 % suomalaista. • Lopputuotteen valmistus ja pakkaaminen tehdään Suomessa • Merkki myönnetty 12 000 tuotteelle, taustalla 330 yritystä • Myöntäjänä Ruokatieto Yhdistys www.hyvaasuomesta.fi MAINOSLIITE

Tässä lehdessä Ruokatieto Yhdistys Kotimaisen ruoan vastuullisuudelle monia perusteita.......................................................................................................................................................... 2 Arctest Oy tarjoaa räätälöitäviä ratkaisuja olosuhdetestaukseen.......... 3 SOL kehittää uutta ”ihmiseltä ihmiselle” -toimintatapaa kunnioittaen................................................................................................................................................... 4 Prasos Oy Kotimainen pioneeriyritys on valmiina kryptovaluuttojen läpimurtoon................................................................................................... 6 Lowell Suomi Luotolla myytäessä ajantasaisen datan merkitys korostuu.................................................................................................................... 7 Transval Oy Tyytyväiset työntekijät haluavat venyä asiakkaiden parhaaksi......................................................................................................... 8 Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj Uudet tuulet puhaltavat....................................... 10 EAB Group Oyj Tuo toimistosi näköalapaikalle Länsiväylän varteen!............................................................................................................................... 11 Eneroc Oy Opiskelijoiden ideasta kehittyi menestystarina............................ 12 Teknikum Group Uudella muotilla – polymeeriteknologiatalo Teknikum uudistuu.................................................................................................................................. 13 Tech Data Finland Oy Pakotettu digiloikka ‒ kohtalaiset tyylipisteet......................................................................................................................... 14 Alaset Import LPG-kuntoutus optimoi ortopedin kädenjäljen.................. 15 Henki-Fennia Ryhmäeläkkeellä palkitseminen tarjoaa vakautta yritysten muutostilanteisiin............................................................... 16 PÄÄTOIMITTAJA Olli Maila olli.maila@gsdnordic.com 040–7761742 TOIMITTAJAT Kai Lintinen Päivi Remes Eevakaisa Mäntyranta Jarmo Seppälä Sari Järvinen KUVAAJAT Aleksi Friman Sari Järvinen JULKAISIJA GSD Nordic Oy Rovakatu 9, 96100 ROVANIEMI www.gsdnordic.com Kotimainen Arctest Oy tarjoaa räätälöitäviä ratkaisuja olosuhdetestaukseen Arctest erottuu kilpailijoistaan luomalla jokaiselle asiakkaalleen yksilöllisen ja tarpeisiin vastaavan ratkaisun olosuhdetestaukseen. Yrityksen kotimaisuusaste on todella korkea; tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa, myös alihankkijoista suuri osa on kotimaisia. "Ratkaisumme vaihtelevat kooltaan pienistä 'sääkaapeista' testitiloihin, joihin voi ajaa vaikka rekalla. Lämpötila-alueemme on -80 asteesta +180 asteeseen ja ilmankosteus 10–98  %", aloittaa toimitus­ johtaja Johan Kinnula. Jokainen testattava tuote on erilainen, joten myös testitilat tulee rakentaa erilaisten vaatimusten mukaisesti. Arctestit tuotekategoria on jaettu kolmeen. Teollisissa olosuhdetiloissa voidaan tehdä testejä ääriolosuhteissa. Erityisesti lääketeollisuudelle tuotetaan säilyvyysseurantaratkaisuja. Lisäksi yritys tekee kasvienkasvatus­ kammioita, joissa sääolosuhteiden liJohan Kinnula toimitusjohtaja, Arctest säksi on mukana auringonvaloa simuloivat LED-lamput. "Yksi nouseva kategoria on täysin mobiilit esimeriksi kontissa tai perävaunussa kuljetettavat testitilamme", Kinnula kertoo. Arctestin päämarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat, mutta yritys ottaa mielellään askelia myös kohti laajempaa vientiä. "Omia Suomessa valmistettuja tuotteitamme täydentämään tarjoamme kumppaniemme ratkaisuja, kuten pölytesti- ja sadetestikaappeja sekä uutena tuoteryhmänä tärinätestaulaitteet. Lisäksi yksi merkittävä etumme on laadukkaat huoltopalvelumme, joita tekevät omat asentajamme, jotka tuntevat laitteet jo valmiiksi." w MAINOSLIITE GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 3

SOL kehittää uutta ”ihmiseltä ihmiselle” -toimintatapaa kunnioittaen SOL Kiinteistöpalvelut Oy aloitti toukokuun alussa itsenäisenä toimijana. Kotimaisen perheyrityksen arvopohja kulkee johtoajatuksena myös uudessa yrityksessä: palveluita tuotetaan ihmiseltä ihmiselle. 4 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU MAINOSLIITE

”Tekemisemme ydin ei muutu: tuotamme jatkossakin palveluita ihmiseltä ihmiselle.” Neljännessä polvessa toimivan, 170 vuotta vanhan SOL -perheyrityksen palvelut ovat vuosien myötä laajentuneet ja konserni kasvanut tyytyväisten asiakkaiden tarpeiden mukaan. Keltapuna-väristen pesuloiden osuus konsernin kokonaisliikevaihdosta on noin 12 miljoonaa eli vain parisen prosenttia. “Silti moni tuntee meidät edelleen pesulapalveluna tai siivousyrityksenä, ja harva tietää, että olemme alallamme esimerkiksi Viron suurin toimija”, sanoo SOL konsernin toimitusjohtaja Juhapekka Joronen. SOL Palveluiden liikevaihto on yli puolet konsernin toiminnasta. Viime vuonna SOL Palvelut tuottama 206 miljoonan liikevaihto koostui siivous-, turvallisuus-, kiinteistö- ja toimitilapalveluista. ”Tästä siivouspalveluiden osuus oli 191 miljoonaa. Kasvua haemme nyt myös kiinteistö- ja turvallisuuspalveluista”, Joronen selvittää. SOL Kiinteistöpalvelut Oy Tuon kasvutavoitteen saavuttamisen tuke­ miseksi kiinteistöhoitoon, -tekniikkaan ja turvallisuuteen liittyvät palvelut erotettiin tänä keväänä itsenäiseksi liiketoimintayksiköksi, SOL Kiinteistöpalvelut Oy:ksi. Eriyttäminen on selkeä viesti markkinoille varteenotettavasta toimijasta ja sisäisesti puolestaan auttaa henkilöstöä luomaan ammattiylpeää me-henkeä. ”Tämä selkeyttää sekä sisäistä että ulkoista toimintaa ja korostaa toimintojen merkitystä niin alan ammattilaisillemme, rekrytoi­ taville kuin asiakkaillemmekin”, Joronen kiteyttää. Tänä keväänä huolellisen siivouksen lisäksi erityisesti toimivan ilmanvaihdon tärkeys on korostunut keskusteltaessa korona­ epidemian leviämisestä. MAINOSLIITE ”Kosteus- ja lämpötilasäätelyssä puolestaan ennakoiva etähuolto ja reagointi tuovat säästöä myös energialaskuissa.” Rutiinitietotyön automatisointi vapauttaa aikaa henkilökohtaiselle palvelulle Digitalisointi ja tekoäly sujuvoittaa päivittäistoimintaa ja laskee kustannuksia. “Kehitämme tekoälyyn ja robotiikkaan perustuvia toimintoja työtä sujuvoittaviksi apuvälineiksi. Tekemisemme ydin ei muutu: tuotamme jatkossakin palveluita ihmiseltä ihmiselle. Kun esimerkiksi tietotyörutiinit saadaan mahdollisimman automaattisiksi, liikenee enemmän aikaa asiakkaille ja tärkeään esimiestyöhön. Olemme niin hyviä kuin työntekijämme ovat ja siksi heidän jaksamiseensa panostaminen on ensiarvoisen tärkeää”, Joronen painottaa. Samasta syystä myös verkkokoulutusta on kehitetty ja lisätty aktiivisesti jo muutaman vuoden ajan. ”Tämä osoittautui tärkeäksi kehityssuunnaksi myös koronaepidemia-aikana. Samalla verkkokoulutus pienentää merkittävästi hiilij­ alanjälkeämme, mikä on vastuulli­suusstrategian Joronen lisää. painopisteemme”, Henkilöstövuokraus myös yksi kasvukohde Kiinteistöpalveluihin panostamisen lisäksi Joronen uskoo, että tulevaisuudessa myös henkilöstövuokraus lisääntyy. ”Osaavia ja motivoituneita extraajia tarvitaan kausityön lisäksi lyhyissä, Black Friday -tyyppisisssä, sesonkipiikeissä”, Joronen konkretisoi. Hygienian osaaminen korostuu elin­tarvike­alalla. ”Laajennamme palveluitamme myös elintarviketeollisuudessa. Ostimme puolitoista vuotta sitten Tanskan johtavan elin­ tarvikesiivousyrityksen ja otamme sieltä oppia myös kotimarkkinoille”, Joronen kertoo. Puhtaan ja turvallisen toimintaympäristön merkitys on kasvanut erityisesti koettuamme hurjat poikkeusolot. ”Panostamme henkilökohtaisiin palvelusuhteisiin ja kohtaamisiin sekä joustavaan toimintatapaan, olipa kyseessä poikkeustai normaaliolot”, Joronen summaa perus­ arvojen voiman. w GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 5

Kotimainen pioneeriyritys on valmiina kryptovaluuttojen läpimurtoon World Economic Forumin mukaan vuonna 2027 jopa 10 % koko maailman BKT:sta liittyy lohkoketjuteknologian sovelluksiin. Kryptovaluutat eli digitaalisiin salauksiin perustuvat virtuaalivaluutat ovat nousemassa valtavirtaan tarjoamalla turvallisen ja perinteisistä struktuureista riippumattoman vaihdannan välineen: ”Lohkoketjuteknologiaan perustuvat kryptovaluutat tarjoavat uuden tavan käsitellä rahaa, joka siirtyy ilman keskuspankkeja ja muita välikäsiä hetkessä mihin päin maapalloa tahansa”, Pohjoismaiden johtavaa kryptovaluuttasijoituspalvelua Coinmotion.comia ylläpitävän Prasos Oy:n toimitusjohtaja Heidi Hurskainen kertoo. Moni hyödyntää jo kryptovaluuttoja, etenkin tunnetuinta Bitcoinia sijoitustensa hajautukseen. Perinteiset pörsseihin vaikuttavat markkinamekanismit eivät ohjaa sen kurssia. ”Globaalien markkinoiden välinen korrelaatio aiheuttaa painetta sijoitusten hajauttamiseen. Bitcoin luokitellaan omaksi hyödykeluokaksi ja joissakin tilanteissa Bitcoinia on käytetty eräänlaisen digitaalisena kullan vastineena eli turvasatamana sijoittajien salkussa”, Hurskainen jatkaa. Prasos läpäisi viime vuonna EU:n 5. rahan­ pesudirektiivin mukaiset auditoinnit ja sai myös pitkään hakemansa maksulaitoksen toimi­luvan Finanssivalvonnalta, mikä legitimoi yrityksen toimintaa. ”Toimilupa mahdollistaa palveluvalikoimamme laajentamisen maksupalveluiden osalta ETA-alueen yrityksille ja yksityishenkilöille. Laajennamme myös yrityk- sille suunnattuja palveluja ja esimerkiksi Coinmotion-sivuston kautta tarjoamme kauppiaspalveluita, joiden avulla yritykset voivat itse hyödyntää kryptovaluuttoja laskujen maksamisessa ja tarjota samaa palvelua myös asiakkailleen. Olemme myös tutkineet yhteistyökumppanuuksia palvelujemme integroimisesta asiakasyritysten palveluvalikoimaan.” Prasos siirtyi vuoden alussa listaamattomien yritysten markkinapaikan Privanetin päälistalle ja yrityksen tavoitteena on reipas kasvu kotimaassa ja Euroopassa: ”Toimintamme on globaalia, mutta päämarkkina-alueenamme on Eurooppa. Meillä on edustajia Suomessa ja Espanjassa ja suunnitelmissamme on laajentaa 2–4 uuteen markkinaan vielä tämä vuoden aikana.” ”Missionamme on tuoda kryptovaluuttasijoittaminen valtavirtaan ja tarjota niihin perustuvia rahoitustuotteita enenevissä määrin myös yrityksille. Aiomme lanseerata kryptovaluuttoihin perustuvia sijoitustuotteita ja muita perinteisestä finanssimaailmasta tuttuja palveluita uudessa ekosysteemissä”, Hurskainen summaa. w ”Missionamme on tuoda krypto­valuutta­ sijoittaminen valtavirtaan ja tarjota niihin perustuvia rahoitustuotteita enenevissä määrin myös yrityksille. ” Heidi Hurskainen on Pohjoismaiden johtavaa kryptovaluuttasijoituspalvelua Coinmotion. comia ylläpitävän Prasos Oy:n toimitusjohtaja. Prasos Oy • Perustettu vuonna 2012 • Maksulaitos sekä FIVA:lle rekisteröitynyt kryptovaluuttapalveluntarjoaja • Tarjoaa kaupankäyntiä ja säilytystä kryptovaluutoille Coinmotion-palvelunsa kautta • Pyörittää kryptovaluuttoja käsittelevää uutis- ja informaatiosivustoa Bittiraha.fi • Listattu Privanetin päälistalle • Toimii aktiivisesti Suomen ja Espanjan markkinoilla, suunnitelmissa laajentaa 2–4 muuhun maahan. prasos.fi 6 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU MAINOSLIITE

Luotolla myytäessä ajantasaisen datan merkitys korostuu Johdonmukainen luotonhallinta ja kassavirran varmistaminen ovat nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä entistä kriittisempiä toimintoja yrityksille. ”Menneet taloustiedot tai luottoluokitukset eivät anna parasta käsitystä yritysten maksukyvystä, vaan rinnalle tarvitaan tuoreempaa dataa. Asia korostuu entisestään koronan mullistaessa yritysten toimintaympäristöjä. Reaaliaikaista maksukykytietoa hyödyntämällä oikea-aikaiset ja joustavat luotonhallinnan toimenpiteet voidaan toteuttaa tehokkaasti”, Lowell Suomen toimitusjohtaja Juho Ylinen valottaa. Yritysten matka selvitystilaan tai konkurssiin on pitkä, mutta muutokset maksukäyttäytymisessä näkyvät jo aiemmin. Olennaista onkin reagoida muutoksiin mahdollisimman nopeasti, sillä mitä pidemmälle prosessissa on edetty, sitä suuremmaksi kasvaa riski laskun maksamatta jättämisestä. Lowell tuntee suomalaisten yritysten ja yksityishenkilöiden maksukäyttäytymisen – yritys toiminut näillä markkinoilla luotonhallinnan ja maksamisen asiantuntijana yli puoli vuosisataa. Lowellilla on arvokasta dataa, jota hyödynnetään maksukyvyn ja -halun seuraamiseen ja ennustamiseen. Sen johdosta Lowell voi tarjota palveluita, joilla yritykset voivat varmistaa asiakkaidensa maksukyvyn ja ehkäistä maksuvaikeuksien kumuloitumista asiakastyytyväisyys säilyttäen. “Meille data ja teknologia eivät ole itseisarvo vaan työkaluja kokonaiskuvan ymmärtämiseksi yhdessä asiakashistorian ja muiden näkökulmien kanssa. Niiden yhteisvaikutuksesta syntyy joko myönteinen tai kielteinen luottopäätös”, Ylinen lisää. MAINOSLIITE ”Oikea-aikaiset ja joustavat toimenpiteet luotonhallinnassa ovat mahdollisia vain reaaliaikaisen maksukykytiedon avulla.” ”Lisäksi, mitä aiemmin maksuvaikeuksiin voidaan reagoida, sitä joustavampia ratkaisuja voimme toteuttaa ja päätyä parempaan lopputulokseen kaikkien osapuolten kannalta.” Datan reaaliaikaisuus on hyödyksi myös päinvastaisessa tilanteessa: pari kolme vuotta mukana kulkevan maksuhäiriömerkinnän saanut, mutta jo taloutensa kuntoon saanut Juho Ylinen on Lowell Suomen toimitusjohtaja. toimija voi reaaliaikaisen datan perusteella osoittaa olevansa luotettava kumppani, jonka kanssa kannattaa tehdä bisnestä. ”Koronasta toipuessa on yhteiskunnallisestikin tärkeää, että yritykset nousevat mahdollisimman pian jaloilleen eikä ylimääräisiä esteitä yritysten yhteistyölle ja elinvoimaisen toiminnan palauttamiselle rakenneta”, Ylinen summaa vastuullisen ja kokonaisvaltaisen luotonhallinnan laajempaa merkitystä. w GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 7

Tyytyväiset työntekijät haluavat venyä asiakkaiden parhaaksi Sakari Kiiskinen aloitti Transvalissa uransa trukkikuskina. Jenni Ailio puolestaan työharjoittelijana. Tänään he luotsaavat Transvalia perusarvoja kunnioittavan henkilöstöjohtamismallin pohjalta. 8 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU MAINOSLIITE

Jos Transvalin toukokuussa nimitetyn johtajan, Sakari Kiiskisen, positiivisesta viestintätavasta pitäisi poimia yksi pääviesti ja kuljettaa se lukijoille, valinta olisi helppo. ”Logistiikka-yrityksen tärkein voimavara on motivoitunut, osaava ja sitoutunut henkilöstö. Vain se tarjoaa pohjan tyytyväisille asiakassuhteille ja pitkäjänteiselle menestykselle”, Sakari Kiiskinen toteaa. 46-vuotias Kiiskinen on pidetty ja arvostettu transvalilainen, joka on noussut perinteisellä tavalla, askel askeleelta johtajaksi. ”Aloitin täällä vuonna 1999 kesätöissä trukkikuskina. Transval on käytännössä ainoa työnantajani. Olen 20 vuoden ajan tehnyt lähes kaikkia töitä, mitä logistiikka-alalla voi eteen tulla. Viimeisimpinä vuosina olen toiminut varatoimitusjohtajana”, Kiiskinen juttelee. Kiiskinen ymmärtää, että logistiikka-alalla työstä maksettava korvaus motivoi työntekijöitä. ”Toiseksi tärkein tekijä on joustavuus, jota pitää löytyä myös työnantajan puolelta”. Luottamusta, sitoutumista ja uudenlaista ajattelukykyä punnitaan haastavina aikoina Kiiskisen yksi vahvuus on viestiä Transvalin lähes 5 000 työn­tekijälle hyvin maanläheisesti niin, että villakoirasta löytyy ydin. ”Kun me pystymme järjestämään nopeasti varastokeräilijälle lisätyötunteja, jotta tämä saa ostettua rikkoontuneen pesukoneen tilalle uuden, hän jättää kuntosali-illan kaverin kanssa väliin ja lähtee tiimipelurina töihin, kun asiakas tarvitsee kiireesti lisää tavaraa myyntiin”. Työntekijöille riittää Transvalilla töitä tyytyväisten asiakkaiden ratkaisukumppanina. ”Meidän kauttamme työntekijällä on yksi työnantaja ja töitä riittää vaikka toimipiste voikin välillä vaihdella. Meillä koulutetaankin Transval Akatemiassa sisälogistiikan moniosaajia. Yrityksessämme on valtavan monipuolinen logistiikka-alan osaaminen ja kokemus, ja mielellämme jaamme näkemyksiämme myös asiakkaiden toiminnan kehittämiseksi.” Asiakkaan työntekijät töihin – vältetään irtisanomisia Nykyisin Transvalin HR johtajana toimiva, vuonna 2007 Transvaliin työharjoittelijaksi tullut Jenni Ailio korostaa myös muutossopeutumiskykyä. ”Luotettavana logistiikan kumppanina etsimme yhdessä ratkaisut asiakkaiden kanssa ja joustamme tehokkaasti, jotta sopeudumme asiakkaiden nopeastikin muuttuviin tilanteisiin.” MAINOSLIITE Yksi ratkaisu on ottaa asiakkaan henkilöstö töihin Transvalille. Vuosien mittaan tuhansista asiakkaiden työntekijöistä on tullut transvalilaisia. ”Kun asiakas päättää siirtää logistiikkatyöt meille, otamme hyvin usein myös asiakkaan henkilöstöä meille töihin. Näin ihmiset eivät jää työttömiksi, vaan pääsevät tekemään ja kehittymään Transvalissa oman alansa ammattilaisiksi ja jatkamaan työtään transvalilaisena, joko entisen työantajansa tiloissa tai siirtymään muiden Transvalin asiakkaiden tiloihin. Me otamme ihmiset avosylin vastaan kyllä.” Transvalin joustavaa asennetta kuvaa hyvin myös uudenlainen, laatikon ulkopuolinen ajattelumalli. ”Asiakkaamme voivat ulkoistaa logistiikkaansa juuri sen verran kuin haluavat. Meidän kauttamme voi toimintavarmuuden takaamiseksi saada avuksi ratkaisevan tärkeät, kokeneet logistiikka-ammattilaiset silloinkin, kun yritys vuokraa osan extraajista henkilöstöpalveluyrityksestä. Toki meille voi ulkoistaa koko tuotannon logistiikan tai varaston.” Kiiskinen ja Ailio toteavat yhdessä, että tärkeintä Transvalille on, että asiakkaalla on joka päivä oikea määrä ammattilaisia kyseisessä toimipisteessä eikä hän maksa turhasta. w TIESITKÖ TÄMÄN TRANSVALISTA? • Palvelee noin 500 asiakasta Suomessa ja Baltian maissa asiakkaiden omissa tiloissa; esimerkiksi varastoissa, terminaaleissa, teollisuudessa ja myymälöissä. • Yhtiö on toiminut 25 vuotta, henkilöstöä noin 5 000. • Palvelu kattaa toimitusketjuratkaisut kuljettamisesta varastointiin sekä asiakkaiden tiloissa tapahtuvat sisälogistiikan ratkaisut ja logistiikan ammattiosaajien henkilöstöpalvelut. • Toimintaa koko maan alueella, pääkonttori Helsingissä. • Muuttaa asiakkaiden sisälogistiikan kiinteitä kuluja muuttuviksi kustannuksiksi. • Suomen markkinajohtaja ulkoistuslogistiikassa. • Tekee sen, minkä lupaa. www.transval.fi GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 9

Uudet tuulet puhaltavat Ovarolla Marko Huttunen on Helsingin pörssiin listatun kiinteistökehittämistä ja asuntojen vuokraustoimintaa harjoittavan Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj:n tuore toimitusjohtaja. Ovaro Kiinteistösijoitus muokkaa alkujaan kiinteistörahastolle rakennettua organisaatiota ja liiketoimintamallia vastaamaan paremmin nykyisen liiketoiminnan tarpeita. Kuluvan vuoden helmikuussa kiinteistö- ja rakennusalan monipuolisesti tunteva Marko Huttunen saapui johtamaan Ovaron muutosprosessia toimitusjohtajan paikalle. Onnistuneesta muutosjohtamisesta hänellä on tuore kokemus Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan JYY:n konsernijohtajana tehtävistä, missä hänen vastuullaan oli karsia rönsyjä kiristyneen kilpailutilanteen seurauksena. Huttusen aikana JYY:stä kasvoi mm. merkittävä alueellinen toimija kaupunkikehittämisessä. ”Se kokemus oli erittäin opettavainen ja osaltaan valmisti minua muun taustani kanssa nykyiseen tehtävääni. Mitä olen urallani muutosjohtamisesta oppinut, ensisijaisen tärkeää on tilannekuvan nopea hahmottaminen ja ihmisten saaminen mukaan muutokseen”, Huttunen kertoo. Huttunen on ehtinyt käynnistää Ovarossa jo merkittäviä muutoksia. Uusia ydinosaajia 10 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU on palkattu ja järjestelmät – ja sitä kautta liiketoimintatieto – on otettu omaan haltuun. Esimerkiksi talouden johtaminen tapahtuu jatkossa omasta järjestelmästä ja siitä vastuun kantaa yritykseen palkattu talouspäällikkö, kun aiemmin kaikki tämä oleellinen tieto oli saatavilla vain viiveellä kumppanien järjestelmistä: ”Muutoksen myötä kaikki langat on otettu takaisin omiin käsiimme ja tiedolla johtamisen edellytykset paranevat.” Huttusen mukaan näillä uudistuksilla on myös merkittäviä taloudellisia etuja: ”Hallintokulumme pienenevät vuositasolla puolesta miljoonasta miljoonaan euroa vuodessa. Vaikutukset näkyvät luvuissa toisesta vuosipuoliskosta alkaen ja kokonaisuudessaan vuoden 2021 luvuissa.” Huttunen kiittelee edeltäjiään hyvästä perustan luonnista toiminnan kehittämiselle. Esimerkiksi Ovaron omistamaa asuntokantaa on jo pitkään muokattu terveemmälle pohjalle. Yritys on parhaillaan myös käynnistämässä strategiaa nykyisen asuntosalkun uudelleen jalostamisesta ja uusien hankekokonaisuuksien toteuttamisesta. ”Meillä on nyt vahva tiimi, jota tukee samaan suuntaan katsovat hallitus ja yhteistyökumppanit. Toimitusjohtajan näkökulmasta kasassa ovat onnistuneen muutoksen elementit”, Huttunen päättää. w Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj on Helsingin pörssiin listattu yritys, joka hallinnoi 1 400 asunnon omaisuutta. Ydinosaamista ovat kiinteistöjen aktiivinen omistaminen ja kehittäminen. Tänä vuonna aloittaneen toimitusjohtaja Marko Huttusen johdolla on Ovaron toimintaa uudistettu merkittävästi MAINOSLIITE

Tuo toimistosi näköalapaikalle Länsiväylän varteen! Hyvä saavutettavuus, joustavat tilaratkaisut, uudistetut pinnat ja tekniikka – tätä kaikkea tarjoaa Piispanportti 10 -toimistokiinteistö Espoon Matinkylässä. Piispanportti 10 on loistava lisä pääkaupunkiseudun toimistotilatarjontaan. Sen tilat ovat nyt vuokrattavissa, ja muuttamaan pääsee syyskaudella. ”Piispanportti 10 sijaitsee upealla paikalla Ison Omenan risteyksessä, aivan Länsiväylän varressa”, kertoo vuokrauspäällikkö Esa Käkelä Elite Alfred Bergistä. ”Kyseessä on seitsenkerroksinen, täysin remontoitava rakennus, jonka toimitilat voidaan räätälöidä yrityksesi tarpeisiin.” ”Etsimme etupäässä yrityksiä, joilla on kapasiteettia vuokrata esimerkiksi kokonainen kerros, noin 1  400 m2. Kuudennesta ja seitsemännestä kerroksesta on pääsy kattoterasseille, joilta aukeaa komeat nä- MAINOSLIITE kymät Matinkylän elämää kuhisevaan liikekeskukseen. Terassit tarjoavat tyylikkäät puitteet esimerkiksi henkilökunta- tai asiakastilaisuuksille.” ”Koko v. 1988 valmistunut rakennus remontoidaan vastaamaan tämän päivän vaatimustasoa”, kertoo Käkelä. ”Perusinfra – kuten ilmanvaihto, jäähdytys, yhteisten tilojen pinnat – laitetaan ajanmukaiseen kuntoon, ja toimistotilat ovat muunneltavissa joko avo-, koppi- tai kombikonttoreiksi. Huonekorkeus ja laajat ikkunapinnat tekevät tiloista ilmavat ja valoisat.” Rakennukseen tulee myös aulapalvelu ja lounasravintola sekä kuntosali, ja siinä toimii parhaillaan jo Mehiläisen terveysasema. Loistava saavutettavuus kaikilla kulkuvälineillä ”Kiinteistön ehdottomin etu on sen sijainti: Ison Omenan kauppakeskukseen on vain 200 metrin matka Länsiväylän ylitse. Matinkylän metroasemalle kävelet kymmenessä minuutissa.” ”Omalla autolla liikkuville on runsaasti pysäköintitilaa”, jatkaa Käkelä. ”Autopaikkoja löytyy sekä omasta sekä viereisen kiinteistön pysäköintihalleista. Molemmista pääsee kuivin jaloin rakennukseen” Rakennukseen tulee myös tilava pyöräparkki suihkuineen ja vaatteiden vaihtotiloineen. Julkisia kulkuneuvoja käyttävät pääsevät Piispanportti 10:een edullisella ABvyöhykemaksulla. w GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 11

Opiskelijoiden ideasta kehittyi menestystarina Nettivarausjärjestelmän ympärille syntynyt Ajas-tuoteperhe jatkaa laajentumistaan. Se kattaa nyt yrityksen koko asiakaspalveluketjun ja hoitaa pian myös automaattisesti kirjanpidon. ”Kaikki lähtee yleensä liikkeelle siitä, että yrittäjä huomaa tarvitsevansa internetissä toimivan ajanvarausjärjestelmän. Kun asiakkaat alkavat käyttää sitä, ajanvarausjärjestelmään halutaan liittää mukaan muita toimintoja. Siihen voidaan integroida esimerkiksi laskutus, tuotemyynti ja varastonhallinta”, Ajas Oy:n hallituksen puheenjohtaja Perttu Parkatti kertoo. Ajas-ajanvarausjärjestelmään voi yhdistää myös kännykällä toimivan mobiilisovelluksen tai Kanta-reseptien kirjaukset. Ajastuoteperhe kattaakin koko asiakaspalveluyrityksen palveluketjun. Silloin rutiinit hoituvat yhden järjestelmän kautta eikä samoja tietoja tarvitse kirjata moneen ohjelmaan. Ja jos joku olennainen toiminto puuttuu, Ajaksella on ollut tapana sellainen kehittää. ”Isommille yrityksille on räätälöity esimerkiksi työntekijöiden provisioraportteja. Parhaillaan kehitämme taloushallintoa, jotta pienyrittäjän kirjanpito toimisi automaattisesti.” Tuotekehitystä suurin osa ajasta Ajaksella tuotekehitykseen investoidaan jopa 80 prosenttia ajasta. ”Tällä alalla harva tuote kantaa sellaisenaan yli viittä vuotta. Kehitystyö on kuitenkin mukavaa: tykkään tutkia uutta. Yritämme saada kaikki mahdollisimman helpoksi asiakkaan kannalta”, tehoelektroniikan alalta tohtoriksi väitellyt Parkatti kertoo. Idea nettiajanvarausjärjestelmästä syntyi Parkatin opintojen loppuvaiheessa vuoden 2006 paikkeilla, jolloin hän teki opiskelija­ 12 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU Tekniikan tohtori Perttu Parkatti pitää tuotekehityksestä ja jää toisinaan työpäivän jälkeenkin työstämään mielenkiintoisia ideoita. Maksupäätteen vieressä näkyvä musta laatikko pitää sisällään Ajaksen kehittämän ohjelman, joka siirtää veloitettavan korttimaksun tiedot maksupäätteelle sekä tallettaa kuitin maksusta kassaohjelmaan.. kaverinsa kanssa ajanvarausjärjestelmästä ensimmäisen prototyypin. Mukaan tuli myös tuttuja, jotka tekivät aiheesta opinnäytetyön. Kaverukset kehittivät tuotetta ja perustivat yrityksen. Noin viiden vuoden kuluttua Ajasjärjestelmän avulla oli jo palveltu yli 100 000 asiakasta. Ajas on osa Eneroc-konsernia, jonka liikevaihto nousi 733 000 euroon vuonna 2018. Enerocilla toteutetaan räätälöityjä ohjelmistoja, järjestelmäintegraatioita, web-, työpöytä- ja mobiilisovelluksia. ”Pelejäkin on tehty, viimeksi toteutimme turkulaisen ristikkolehden kanssa mobiilisovelluksen”, Parkatti kertoo. w Ajas & Eneroc • työllistävät yhdeksän henkilöä • asiakkaina yhden – monen sadan hengen yrityksiä • tavoitteena tarjota ohjelmistokehitystä edullisesti ja nopeasti • Myös SMS-gateway, jolla voi integroida tekstiviestipalvelut yrityksen ITjärjestelmiin. • Ajas-tuotteet yritysten ajanvarausten, asiakkuuksien ja rahaliikenteen hallintaan www.ajas.fi MAINOSLIITE

Uudella muotilla - polymeeriteknologiatalo Teknikum uudistuu Kotimainen tekninen kumi, teollisuustuotteet ja -palvelut myös uuden strategian kärjessä Kotimainen polymeeriteollisuus vastaa muuttuvan maailman haasteisiin: Vuonna 2019 30-vuotista uraansa juhlinut teknisen kumin jätti luottaa yhä kotimaiseen laatuun. Uusi logo ja ilme viestivät uudesta innosta ja omistautumisesta asialle. Harvalla yhtiöllä on yhtä mielenkiintoinen historia ja tuote­valikoima kuin Keravalla ja Sastamalassa toimivalla Teknikum Groupilla. Vammalan punatiilinen tehdas ja nykyinen pääkonttori valmistuivat 1956-58. Jo tällöin valmistukseen kuului lukuisia eri tuotteita, joista kulut­tajille tuttuja ovat mm. punaiset mehupullontuppilot ja mustat peräkärryn pressulenkit. Sittemmin Teknikum on keskittynyt teollisuuden ratkaisuihin. Uudessa strategiassaan yhtiön johto tahtoo juhlistaa kotimaista työtä: Teknikumin tehtailla valmistetaan vuoden alusta Avainlippu-merkittyjä teollisuusletkuja, polymeerimuottituotteita ja kumisekoituksia. Suomen ainoa ja Pohjoismaiden suurin teollisuusletkutehdas Nykyisin suuri osa Vammalan tehtaan lattiatilasta omistetaan Suomen teollisuuslaitosten erikoisletkujen valmistukseen. Sastamalasta toimitetaan räätälöityjä ja vakioletkuja jälleenmyyjäverkoston kautta – mm. kemikaali-, öljy- ja polttoaineletkuja, elintarvikeletkuja, materiaalinsiirtoletkuja ja liitäntäletkuja. Myös letkukiinnikkeet ja kulumisindikaattorit saa saman katon alta. Konsernin toimitusjohtaja Jani Hämäläinen painottaa tuotanto­ linjaston merkitystä koko kansantaloudelle: ”Moni ei tule ajatelleeksi, kuinka kriittinen tuote teollisuusletku on osana teknistä laitekokonaisuutta. Laadukas tuote takaa, että prosessi toimii luotettavasti. Tällaisina epävarmoina aikoina avainasemassa on myös kotimaisen tuotteen toimitusvarmuus”, hän muistuttaa. ”Onhan siinä Avainlippu?” Tuotanto alkaa omasta kumisekoituksesta Teknikum valmistaa myös erilaisia polymeerikomponentteja vaativille aloille. Keravan kumisekoitukset taipuvat teollisuuteen, mm. infra­ MAINOSLIITE rakentamiseen. Omalla tehtaalla valmistuvat suurten rakennusten kumilevylaakerit ja tärinäneristimet, sekä joukkoliikenteen kumiset ylikäytäväratkaisut –viimeksi asennettuna mm. Tampereen uuden raitiotien ympäristöön. Pienemmän kokoluokan vaativia volyymituotteita ovat mm. henkilö­ suojaimet, kuten sotilaskäyttöön tarkoitettujen hengityssuojainten kasvo-osat, ja Nomai Oy:lle toimitettavat lääketieteellisestä silikonista valmistetut kuukupit. Muottituotteiden liiketoimintayksikön johtaja Riku Sivula on ylpeä yksikkönsä tarjoamista palveluista ja laajasta materiaaliosaamisesta: ”Avainlippu-merkki kertoo laadusta, kestävyydestä ja suomalaisesta työstä. En ihmettele, että moni viihtyy Teknikumilla koko pitkän työuransa. Asiakaskohtaiset projektimme ovat niin mielenkiintoisia.”   w FAKTA - Teknikum Group • Täyden palvelun polymeeriteknologiatalo • Osaamisen juuret ulottuvat vuoteen 1898, jolloin yhtiön nykyinen toiminta oli osana Suomen Gummitehdas Osakeyhtiötä ja myöhemmin yhtiö yhdistyi Nokia-konserniin. • Vuonna 1989 pääosa Nokia-konsernin teknisen kumin liiketoiminnasta siirtyi Teknikum-Yhtiöille. • Teknikum Groupiin kuuluvat neljä tehdasta Suomessa (Sastamalassa ja Keravalla), tehtaat Unkarissa ja Kiinassa, myyntiyhtiö Saksassa ja myyntiedustus Venäjällä. • Liiketoimintayksiköt: Lining, Industrial hoses, Moulded products, Compounds, Foam ja Plastic. • Konsernin henkilöstömäärä on noin 700 henkilöä ja liikevaihto n. 70 milj. euroa. Lisätietoa: www.teknikum.com GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 13

Pakotettu digiloikka ‒ kohtalaiset tyylipisteet Koronakriisi yllätti myös yritykset, mutta etätyöskentely ja uudet digipalvelut ovat lähteneet alkuhämmennyksen jälkeen liikkeelle. Uudet, monipuoliset työtavat täydentävät toisiaan ja vaativat myös uutta johtamista. Cisco Suomen tietoturvaliiketoiminnan johtaja Marko Haarala ihmettelee sitä, että etätyöskentelyä ja digipalveluita on vasta nyt pakosti ja kiireen keskellä toteutettu käytännössä: ”Nykytilanne ei ole riskienhallinnan osalta mitään uutta tai erilaista verrattuna siihen, että toimisto palaa ja liiketoiminnan jatkaminen on vaikeaa. Pakotetutun digiloikan edessä oltiin kuitenkin housut kintuissa kaikessa, kuten järjestelmien toiminnassa, käytettävyydessä ja tietoturvassa. Alkuihmettelyn jälkeen on kuitenkin päästy liikkeelle.” Etätyöskentely täydentää perinteistä työntekoa ja tuo uusia mahdollisuuksia. Tämä vaatii myös uudenlaista johtamista, jossa hyödynnetään digipalveluja. ”Uusi tilanne kehittää uusia toimintatapoja. Vapaus, vastuu, luottamus, etäjohtaminen, kunnon välineet – mutta ei kuitenkaan työntekoa 24/7”. Cisco on huolehtinut asiakkaidensa teknologiasta ja varmistanut osaltaan, että työtä voidaan tehdä myös turvallisesti etänä. Cisco Webex ottaa tietoturvan vakavasti ja täyttääkin lukuisia tietoturvavaatimuksia kuten ISO 27001 / 27017 / 27018, SOC 2 Type 2 ja SOC 3 sekä eri viranomaisvaatimukset kuten HIPAA ja EU GDPR muiden lisäksi, kollaboraatiopalveluista vastaava Toni Pohjavirta tiivistää. Datakeskus- ja pilviarkkitehtuureista vastaava Tomi Jalonen pohtii tässä tilanteessa myös sovellusten ja palveluiden saatavuutta: 14 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU ”Tämä ei ole viimeinen poikkeustilanne. Nyt on tiedostettava yrityksissä se, että käyttäjien pitää päästä tarvitsemiinsa IT-palveluihin turvallisesti ja suorituskykyisesti riippumatta ajasta, paikasta tai käytettävästä päätelaitteesta. Kuluttajat ja työntekijät osaavat nyt myös vaatia joustavia IT-palveluita, joten moni toiminto muuttuu etäpalveluksi ja turha liikkuminen jää pois.” Opetusala on ollut ehkä suurimman haasteen edessä. Uutta on kehitetty, asiat on saatu toimimaan ja uusia menetelmiä ja oppimateriaaleja voidaan jatkossa käyttää myös tavanomaisessa opetuksessa. Koronatilanteessa Cisco Suomi on ollut etätoimintojen eturintamassa, johtanut edestä ja nähnyt tuskan kentällä. Yritys on huolehtinut asiakkaidensa teknologiasta ja varmistanut osaltaan, että työtä voidaan tehdä myös etänä. Haarala kertoo, että maailmanlaajuisesti Ciscon 2,5 miljardin dollarin rahoituspaketin avulla asiakkaat saavat Ciscolta tuotteita ja rahoitusta, jotka maksetaan pääosin myöhemmin. Näin saadaan työkalut käyttöön ja perusliiketoiminta kuntoon. Myös lisenssimäärät voidaan ylittää, jotta liiketoiminta voi jatkua. Lisäksi Cisco Suomi on yhdessä IBM:n kanssa muun muassa tarjonnut erityisesti opetusalalle välineitä, koulutusta ja tuki­ henkilöstöä. w MAINOSLIITE

LPG-kuntoutus optimoi ortopedin kädenjäljen LPG Active Life -kuntoutuskonsepti nopeuttaa merkittävästi potilaan toipumista leikkauksesta. Se vähentää kipuja ja palauttaa potilaalle mahdollisimman hyvän toimintakyvyn. Alaset Importin toimitusjohtaja ja fysioterapeutti Raimo Alasta huolestuttaa, että tuki- ja liikuntaelinleikkauksista toipuvat potilaat jäävät liian usein ilman vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta. Kuntoutus optimoi ortopedin käden jäljen. "Leikkaus poistaa toimintakykyä heikentävän vian, mutta ilman kuntoutusta toipuminen viivästyy, eikä tavoiteltua lopputulosta välttämättä saavuteta. Jos potilaalla havaitaan 2–3 kuukauden kuluttua lääkärikontrollin yhteydessä haitta, liikkuvuus on heikentynyt, arpikudosta ja kiinnikkeitä muodostunut, ollaan pahasti myöhässä." "Kuntoutuksella optimoidaan leikkaustulokset, nopeutetaan potilaan toipumista ja vältytään pitkältä sairaslomalta. Kuntoutuksen kustannukset LPG active life konseptilla ovat enimmilläänkin alle 2 000  euroa", Alanen sanoo. Menetelmä yhdistää LPG-hoidon ja aktiivisen kuntoutuksen LPG Active Life -menetelmä on kehitetty Ranskassa ortopedien ja kuntoutusalan ammattilaisten yhteistyönä. Menetelmä yhdistää vuosikymmenien ajan käytetyt LPG-hoidon ja Huber-laitteella tehtävän MAINOSLIITE aktiivisen kuntoutuksen. Active life konseptissa on valmiit hoito-ohjeet ennen leikkausta 60–10 pv ja leikkauksen jälkeen 1–60 pv. Cellu M6 -laite stimuloi mekaanisesti hoidettavaa kudosta ja tehostaa aineenvaihduntaa. Hoito vähentää potilaan oireita, kipua ja jäykkyyttä ennen leikkausta. Leikkauksen jälkeen se nopeuttaa haavan ja arpikudoksen paranemista, ehkäisee kiinnikkeiden syntymisen, vähentää kudoksen turvotusta ja palauttaa leikatun alueen toiminnallisen kapasiteetin. LPG-hoidon toimivuus on todistettu 145 tieteellisessä tutkimuksessa. Hoitojakson aikana aktiivista kuntoutusta lisätään asteittain Huberin avulla. Treeni parantaa potilaan proprioseptiikkaa, tasapainoa, lihasvoimaa ja liikkuvuutta. Huberilla voidaan myös arvioida potilaan toiminnallisuutta, liikkuvuutta, kävelyä, koordinaatiota, tasapainoa, voimaa sekä keskivartalon stabiliteettia. "Fysioterapiayrityksemme on käyttänyt LPG-hoitoa yli 22 vuoden ajan ja Huber-kuntoutuslaitetta yli 16 vuotta. Positiivisten kokemusten rohkaisemina päätimme aloittaa lääkinnällisten laitteiden maahantuonnin v.2005", Alanen kertoo. w GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU 15

Ryhmä­ eläkkeellä palkitseminen tarjoaa vakautta yritysten muutos­ tilanteisiin Ryhmäeläke on palkitsemisen muoto, jossa yritys maksaa saavutetuista tavoitteista ennalta sovitun mallin mukaisesti kannusteet eläkesäästöön korkoa kasvamaan ”Maailma on menossa siihen suuntaan, että jokaisella meistä on oma vastuu elintasomme ja hyvinvointimme varmistamisesta myös elämän ehtoopuolella. Pakollisen työeläkkeen lisäksi on siis hyvä olla muitakin tulovirtoja eläkepäivien turvaksi”, Henki-Fennian eläkeratkaisuista vastaava myynti- ja asiakkuusjohtaja Kari Wilen muistuttaa. Ryhmäeläkkeet ovat hyvä keino sitouttaa avainhenkilöitä yritykseen. Se tuo vakautta erilaisiin muutostilanteisiin, joita ovat mm. sukupolvenvaihdokset tai yrityskaupat. Keskeistä tällaisen palkitsemisratkaisun luomisessa on olla ajoissa liikkeellä, jotta myös esimerkiksi luopuvalle yrittäjälle ehditään kerryttää lisäturvaa eläkepäiviä varten hänen elämäntyöstään. ”Lisäksi esimerkiksi rahoittajat katsovat tilannetta positiivisemmin, jos heillä on parempi varmuus avainhenkilöiden jäämisestä yritykseen ainakin muutosvaiheen yli.” Ryhmäeläke ei ole automaattinen etu henkilöstölle ja kuluerä yritykselle vaan palkinto siitä, että asetetut tavoitteet saavutetaan: ”Tavoite voi liittyä esimerkiksi liiketoiminnan kasvuun tai viivan alle syntyvään tulokseen, tai vaikkapa asiakaskokemuksen 16 GSD NORDICIN TUOTTAMA ASIANTUNTIJAJULKAISU ”Kyse on yhteisesti synnytetyn hyvän jakamisesta reilulla tavalla sen tekijöille.” parantamiseen. Kyse on yhteisesti synnytetyn hyvän jakamisesta reilulla tavalla sen tekijöille.” Henki-Fennia tarjoaa maksutonta konsultaatiota sopivan, eläkeratkaisuun perustuvan palkitsemismallin löytämiseen. Palkitseminen kannattaa kiinnittää osaksi usean vuoden liiketoimintastrategiaa. Ryhmäeläke palkitsemisen muotona auttaa yritystä sitouttamaan avainhenkilöitään pitkäjänteisesti yli erilaisten muutostilanteiden, Henki-Fennian Kari Wilen tietää. ”Hyvä palkitsemismalli voi sisältää sekä eläkekannusteen että rahabonuksen, jolloin yritys tarjoaa työuran eri vaiheissa tai eri elämäntilanteissa oleville henkilöille sopivan motivoivan kannusteen. Me autamme yrityksiä suunnittelemaan heille sopivan, pitkäjänteiseen kehitykseen tähtäävän palkitsemisratkaisun”, Wilen summaa. w MAINOSLIITE