54 2–3/17 • 8 euroa Liikunta &TIEDE PELILLISTÄMÄLLÄ UUSIA LIIKKUJIA? LIIKUNTA KUNTOUTTAA SYDÄNTÄ KUORMITTUMISEN ANALYYSI – TIEDÄ MITÄ MITTAAT TUTKIMUSARTIKKELIT 2016 OSA III

UUSIA NÄKÖKULMIA KARI KALLIOKOSKI Liikunta &Tiede 2–3 / 2017 Toimitus: Liikuntatieteellinen Seura Mannerheimintie 15 b B 00260 Helsinki 100v. Suomen ”Tliikuntatutkimus? Miltä näyttää puh: 010 778 6600 ää on taas osoitus visuutta seurattiin objektiivisella mittarilfax: 010 778 6619 sähköposti: toimisto@lts.fi siitä minkälaista la, niin kohtuukuormitteisen ja rasittavan internet: www.lts.fi puuhastelua tää liikunnan määrä oli suoraan yhteydessä Suomen urhei- pitkäikäisyyteen. Sitä kohtuukuormitteisPäätoimittajat: lu on…”, totesi ta tai rasittavaa liikuntaa siis tutkitusti Kari Kalliokoski (vast.) Kalle Palander oikeasti tarvitaan. Kari L. Keskinen uutisesta, jossa kerrottiin koira-agilityn Mutta kohtuus kaikessa. Ilta-Sanomat loikkaavan vihdoin viralliseksi urheilu- lämmitti äskettäin uudestaan maaliskuusToimituspäällikkö: lajiksi. Urheiluviihdeohjelma Villi Kortin sa Helsingin Sanomissa julkaistun jutun, Leena Nieminen facebook-sivuilla on nähtävillä video jossa valmentaja Matti Heikkilä sanoo, Toimituskunta: (https://www.facebook.com/villikortti2/ että ”Jopa puolet säännöllisesti liikuntaa Arto Hautala videos/600827480083477/) siitä miten harrastavista ihmisistä harjoittelee liian Terhi Huovinen Kallen lopulta kävi, kun hän itse pääsi lujaa”. Mikko Julin lajia testaamaan. Otsikosta tosin oli jäänyt muutama Markku Ojanen Vähän samantapaisia ajatuksia pyöri olennainen sana pois. Jutussa puhuttiin Sanna Palomäki mielessä, kun tamperelainen tutkija Han- säännöllisesti liikkuvista. Kuinkahan moEila Ruuskanen-Himma na-Mari Ikonen tarjosi juttua agilityn ke- nen satunnaisesti tai vähemmänkin liikMikko Salasuo hityksestä viralliseksi urheiluksi ja siihen kuvankin mieleen jäi epäilys liian kovaa Timo Ståhl johtaneista liikunta- ja urheilukäsityksen harjoittelemisesta omalla kohdalla? Jukka Tiikkaja SEMINAARITIEDOT muutoksista. Tämän lehden juttua (sivulla Kyselytutkimusten perusteella noin kol50) lukiessa voi vain todeta, että tulipas mannes suomalaisista liikkuu nykyisten Kannen kuva: siitä oivallinen ja avartava lukukokemus terveysliikuntasuositusten mukaisesti. Gorilla/Calle Artmark Seminaarin hinta Seminaaripaikka meille kaikille urheilun ja liikunnan ole- Kun asiaa mitataan objektiivisesti, arviolta • Osallistumismaksu 260 € Jyväskylän yliopiston Liikunta-rakennus musta pohtiville. Ja kuten Palanderin vi- puolet näistä putoaa pois. Eli yksi viidesUlkoasu: Leijart • LTS:n henkilö- ja yhteisöjäsenet 210 € Keskussairaalantie 4, 40600 Jyväskylä. deo todistaa, koira-agility on urheilua ja osa ehkä voidaan lukea tuolla kriteerillä (varsinaisilta yhteisöjäseniltä edellytetään yhteisTietoa tilan esteettömyydestäJulkaisija: www.lts.fi/koulutus. panee puuskuttamaan. kategoriaan ”säännöllisesti liikuntaa harilmoittautumista) Liikuntatieteellinen Seura ry Koira• Opiskelijat voi siis olla140 erinomainen liikut- rastava”. puolet heistä harjoittelee € ja LTS:n opiskelijajäsenet 120Mikäli € Liikunta & Tiede on myös taja. Koiran kanssa lenkkejä tehdessä liian kovaa, kyse on noin kymmenestä Iltatilaisuus (vain perustutkinto-opiskelijat, opiskelijakortti Liikunnan ja Terveystiedon liikuntasuosituksetkin ehkä täyttyvät ajal- prosentista suomalaisia. Rohkenen Järjestetäänepäillä torstaina 31.8. kello 19.00 alkaen: tai vastaava esitettävä) opettajat ry:n jäsenetulehti. lisesti kestävyysliikunnan osalta, mutta sitäkin. Jyväskylän Paviljonki, Kabinetti, 3. kerros teho jää usein sisältävät hyvin kevyeksi ja kohtuuKun 80 merkityt prosenttia meistä kuitenkin Lutakonaukio 12, 40100 Jyväskylä. Paino: Hinnat seminaarimateriaalin, ohjelmaan kuormitteisen tai rasittavan liikunnan liikkuu liian vähän on selvää kummasta Tietoa tilaisuudesta ja tilan esteettömyydestä Forssa Print 2017 lounaat ja kahvit, coctail-tilaisuuden sekä iltatilaisuuden terveyshyödyt jäävät saamatta. Ja sitä koh-laskutetaan luvusta etukäteen. on syytä olla huolissaan. Tämä www.lts.fi/koulutus. buffet-illallisen. Osallistumismaksu Tilaukset: tuukuormitteista ja rasittavaa liikuntaa näkökulma jutuista valitettavasti uupui. puh: 010 778 6600 todella tarvitaan. Tiede-lehti esimerkiksi Liikuntatieteellisen Seuran puheenjohMajoitus fax: 010 778 6619 uutisoiIlmoittautuminen äskettäin amerikkalaistutkimuk- tajana aloittaa 1.9. alkaen Helsingin yliOsanottajat varaavat ja maksavat majoitukset itse. Katso Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 9.8.2017. sähköposti: toimisto@lts.fi sesta (Tucker, Preventive Medicine, 2017), opiston ravitsemustieteen professori ETT lisätietoja majoitusvaihtoehdoista www.lts.fi /koulutus. Kestotilaus: 40 euroa Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella www.lts.fi /koulutus. jonka mukaan ”Reipas treenaaminen nuo- Mikael Fogelholm ja varapuheenjohtajaVuositilaus: 42 euroa rentaa soluja yhdeksän vuotta” ja ”Lievä na Sydänliiton liikunta-asiantuntija, TtM, liikunta ei riitä pitämään soluja nuorina”. ft, Annukka Alapappila.Lisätietoja Elokuussa pääPeruutusehdot Liikunta & Tiede -lehdessä käytetyissä Professori Mark Tarnopolsky usein häm- on sihteerinä aloittaa lisäksi seuran koulutuskuvituskuvissa esiintyvillä henkilöillä Viimeinen veloitukseton peruutuspäivä maanantai www.lts.fi /koulutus ei henkilöinä ole yhteyttä asiantuntijamentää14.8.2017. yleisöäänSen tutkimustuloksillaan, ja viestintäpäällikkönä toiminut FT (ohjelma, Jari jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan Saku Rikala esteettömyys) artikkeleissa käsiteltyihin aiheisiin, jotka koko osoittavat säännöllisen reippaan Kanerva. Seura on saamassa perinteiseen seminaarimaksu. Jos ilmoittautumisesta huolimatta saku.rikala@lts.fi tai puh. 010 778 6605 ellei kuviin artikkelissa erityisesti viitata. kuntoliikunnan pitävän ihon ohuena ja koko liikuntatieteen puolestapuhujan tehtävänhenkilö ei tule tilaisuuteen, veloitetaan osallistumismaksu. sileänäOsallistumisen ikävuosien karttuessa sä toteuttamiseen sekä liikunnan monitievoi siirtää(Crane toiselleym. henkilölle Linda Raivio (ilmoittautuminen) 54. vuosikerta Aging (siirrosta Cell, 2015). Tuorelinda.raivio@lts.fi raportti (Bakra- ). teiseen ja laajaan tarkasteluun lisää uusia tai puh. 010 778 6602 ilmoitus: linda.raivio@lts.fi ISSN-L 0358-7010 nia ym. Preventive Medicine Reports, näkökulmia. 2017) kertoo myös, että kun fyysistä aktiiJärjestäjä: Liikuntatieteellinen Seura Liikuntatieteen päivät 30.8–1.9.2017 Jyväskylä Liikuntatieteen päivät sosiaalisessa mediassa #LTP2017 kari.kalliokoski@utu.fi Yhteistyössä: Jyväskylän yliopisto, opetusja kulttuuriministeriö, Jyväskylän kaupunki sekä LIKES-tutkimuskeskus

Kuva: ESA NYKÄNEN TÄSSÄ NUMEROSSA 2 PÄÄKIRJOITUS: Uusia näkökulmia. Kari Kalliokoski 4 Digitaaliset liikuntapelit – huvia ja terveys­ hyötyä. Digitaalinen pelaaminen voi toimia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen välineenä. Tuomas Kari 9 Pelinomaisia elementtejä hyödyntämällä uusia liikkujia? Tuomas Kari 10 Liikunta on oleellinen osa e-urheilun huippujen harjoittelua. Tuomas Kari 11 POLTTOPISTE: Liikuntatieteen suuntaa etsimässä. Kari Keskinen 12 Riittävä liikunta ja uni ovat tärkeitä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä. Elintapoina liikunta ja uni liittyvät läheisesti toisiinsa. Heini Wennman 18 Liikunta kuntouttaa ja parantaa sydänpotilaan ennustetta. Jari Laukkanen 22 Liikunnallinen sydänkuntoutus on kustannus­ vaikuttavaa. Arto Hautala, Leena Meinilä 26 HIIT-harjoittelulla tehoa sydänpotilaan kuntoutukseen. Tuija Leskinen, Lotta Hamari, Kari Kalliokoski 30 Tiedä mitä mittaat – taustaa kuormittumisen ja palautumisen analyysiin. Teknologia on tuonut mittaamisen kaikkien ulottuville. Tulosten analysointi edellyttää tietoa. Piia Kaikkonen 34 Liikunnan Duunari. Tiedekunnan käytävät hiljenevät merkittävästi, kun yliopistonlehtori Kalervo Ilmanen siirtyy kesällä 2017 eläkkeelle. Teijo Pyykkönen 39 SUOMI 100: Elinvoimaa raittiista ilmasta! Jouko Kokkonen 40 Menestys rakentuu osaamiselle – myös urheilun johtamisessa. Kimmo J Lipponen 45 Kun liikunnasta tulee vihollinen – pakko­ liikunta ja syömishäiriöt. Pakkoliikunta ja syömishäiriöt ovat oirekokonaisuuksia, joissa oire tuo sairastuneelle välitöntä helpotusta oloon. Pia Charpentier 50 Harrastuksesta viralliseksi urheiluksi – agility. Hanna-Mari Ikonen, Samu Pehkonen 54 LÄHIKUVASSA: Jarmo Liukkonen: Motivaation mysteereitä mallintamassa 57 EMERITUS IHMETTELEE. Kun vielä voi – van­ han henkilön liikuntamotivaatio. Risto Telama 58 OPISKELIJA OUNASTELEE. Onko näkyvyys tae vahvasta osaamisesta? Roope Rissanen AJASSA 59 Professori Mikael Fogelholm LTS:n puheen­ johtajaksi. s 34 Kalervo Ilmanen 59 Liikuntapaikkojen esteettömyyden taso kohenemassa. Kati Karinharju, Riikka Tupala, Annika Mäkelä, Niina Inberg, Sirpa Jaakkola-Hesso, Mari Törne 61 NÄIN MAAILMALLA: Kun hyötyliikunta­ mahdollisuudet ovat rajatut. Sari Aaltonen LUETTUA 62 Psyykkinen vahvuus – Mielen taitojen harjoituskirja. Esa Nordling 63 Fysioterapeutin käsikirja. Esko Mälkiä TUTKITTUA 65 Tutkimusuutiset 70 Väitösuutiset 73 TUTKIMUSARTIKKELIT 2016 OSA III 74 Liikuntatehtäviä kotiläksyinä: Koulun ulko­ puolella tapahtuva oppiminen opetuksen tukena tyttöjen liikunnassa. Mari Kääpä, Sanna Palomäki, Ulla Maija Valleala 83 Vanhempien ja kavereiden tuen yhteys nuoruusiän fyysiseen aktiivisuuteen. Sanna Palomäki, Pertti Huotari, Sami Kokko 91 Fyysisen aktiivisuuden ja kouluviihtyvyyden muutokset actiontrack-sovelluksen opetus­ käytön myötä – pilottitutkimus. Kimmo Koivisto, Pasi Koski, Tanja Matarma 99 Arvostus yhteisöllisyys ja oppilaiden tuke­ minen ammatissa pitkään työskennelleiden liikunnanopettajien kokeman työhyvinvoinnin ytimessä. Henry Lipponen, Mirja Hirvensalo, Kalervo Ilmanen 106 Vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas fyysinen passiivisuus ovat yhteydessä 6–8- vuotiaiden lasten ylipainoon. Eero A. Haapala, Juuso Väistö, Niina Lintu, Aino-Maija Eloranta, Virpi Lindi, Timo A. Lakka 113 Eri-ikäisten urheilijoiden syömishäiriökäyttäy­ tyminen lajityypeittäin – kirjallisuuskatsaus. Teemu Poikkimäki, Erik Rantala, Marjukka Nurkkala, Joni Keisala, Raija Korpelainen, Marja Vanhala 121 Kirjoitusohjeet 2017

Digitaaliset liikuntapelit – huvia ja terveyshyötyä 4 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Kuva: ANTERO AALTONEN Teksti: TUOMAS KARI Digitaalisen pelaamisen on yleisesti ajateltu lisäävän ihmisten passiivista aikaa, mutta pelaaminen voi myös toimia terveyden ja hyvin­ voinnin edistämisen välineenä. Digitaaliset liikuntapelit yhdistävät pelaamisen ja liikunnan ja vaativat pelaajalta fyysistä aktiivisuutta. Enää ei ole syytä oudoksua liikkujia, joilla on sauvojen sijaan käsissään vaikkapa peliohjain tai älypuhelin. S äännöllisellä liikunnalla on lukuisia posi­ tiivisia terveysvaikutuksia kehon toimin­ noista mielialaan ja henkiseen vireyteen. Se myös laskee useiden kroonisten tau­ tien riskiä (Lee ym. 2012; Warburton ym. 2006; WHO 2010). Säännöllinen liikku­ minen onkin ensiarvoisen tärkeää. Liikkumatto­ muuden kustannuksista on puhuttu paljon. Samoin siitä, miten ihmisiä saataisiin lisäämään omaa liikun­ ta-aktiivisuuttaan. Myös digitaalisen pelaamisen on yleisesti ajateltu lisäävän ihmisten passiivista aikaa, mutta pelaaminen voi myös toimia välineenä terveyden ja hyvinvoin­ nin edistämiseen, esimerkiksi fyysisen aktiivisuuden kautta. Pelien potentiaali on merkittävä, sillä digitaa­ linen pelaaminen on yksi maailman suosituimmista viihdemuodoista (Maddison ym.2013). Digitaaliset liikuntapelit – englanninkieliseltä ter­ miltään exergames – yhdistävät pelaamisen ja liikun­ nan vaatimalla pelaajalta fyysistä aktiivisuutta. Mää­ ritelmäni mukaan (Kari & Makkonen 2014) tuon fyysisen aktiivisuuden tulee ylittää sedentaarinen eli hyvin matala aktiivisuustaso tai sisältää voimailuun, tasapainoiluun tai liikkuvuuteen liittyvää aktiviteet­ tia. Pelkkä peukaloiden heiluttelu ei siis riitä. Pelien ohjaaminen tapahtuu omaa kehoa liikuttamalla ja pelin lopputulos määräytyy osaltaan pelaajan fyy­ sisten liikkeiden perusteella (Müeller ym. 2011). Näiden pelien vahvuus on siinä, että ne voivat tar­ jota käyttäjälleen sekä huvia että hyötyä (Osorio ym. 2012) tai molempia samanaikaisesti (Berkovsky ym. 2010). Pelejä voidaan myös pelata monissa eri ym­ päristöissä (Baranowski ym. 2014; Lieberman ym. 2011; Maddison ym. 2013) ja suunnitella erilaisiin tarpeisiin ja erilaisille henkilöille (Lieberman ym. 2011). LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 5

Digitaalisia liikuntapelejä voi nykyään nähdä kai­ killa suosituimmilla pelikonsoleilla, erilaisilla mobii­ lilaitteilla ja pelihalleissa (Kari 2017). Näiden lisäksi pelejä on upotettu tai yhdistetty kuntoilulaitteisiin ja kiipeilyseiniin (Kajastila & Hämäläinen 2014). Suo­ situimpia ovat kuluttajille helposti saatavilla olevat konsoli- ja mobiilipohjaiset liikuntapelit (Chamber­ lin & Maloney 2013). Konsolipohjaisille peleille on tyypillistä, että niitä pelataan TV-ruudun edessä tai virtuaalilaseilla. Mobiilipelejä pelataan useimmiten ulkona, paljon suuremmilla pelialueilla ja vaihtuvis­ sa ympäristöissä (Kari 2017). Pokémon GO läpimurto – virtuaalitodellisuuspelit seuraava? Liikkumaan kannustavissa peleissä ei sinänsä ole mitään uutta. Varhaisimpia viritelmiä nähtiin jo 1980-luvulla, mutta ne jäivät pitkälti kuriositeeteik­ si ilman suurempaa menestystä. Ensimmäinen suu­ rempaa suosiota saavuttanut peli oli vuonna 1998 julkaistu Dance Dance Revolution. Se oli aluksi peli­hallien vetonaula ja myöhemmin siitä julkaistiin useita kotona pelattavia versioita. Suuren yleisön tie­ toisuuteen digitaaliset liikuntapelit tulivat viimeis­ tään kymmenen vuotta sitten, kun Nintendo Wii -konsoli eri liikuntapeleineen julkaistiin. Se mullisti aikanaan digitaalista pelaamista merkittävästi. Mobiilipuolellakin erilaisia liikuntapelejä on nähty jo joidenkin vuosien ajan – tunnetuimpina kenties Zombies Run, Ingress ja viime vuonna ilmestynyt Pokémon GO. Mobiilipuolen peleistä Pokémon GO oli kuitenkin ensimmäinen todellinen hitti, joka on tehnyt läpimurron myös suuren yleisön keskuu­ dessa. Sen menestys tulee varmasti vaikuttamaan pelimarkkinoihin myös tulevaisuudessa. Uskon, että tulemme näkemään lisää erilaisia mobiilipohjaisia liikuntapelejä. Mobiilien liikuntapelien suosion kasvaessa kon­ solipohjaisten liikuntapelien suosio kotikäytössä on ollut hiipumaan päin. Tosin on mielenkiintoista nähdä, miten virtuaalitodellisuutta hyödyntävät liikuntapelit sekä teknologian kehityksen mahdol­ listamat aiempaa tarkemmat liikesensorit tulevat muuttamaan tilannetta. Markkinoilla on jo liikun­ nan kannalta erittäin lupaavia virtuaalitodellisuuspe­ lejä. Saanemme kuitenkin odottaa hintojen laskua ja virtuaalitodellisuuspelaamisen laajempaa leviämistä koteihin vielä tovin. Konsolipohjaisten liikuntapelien suosio erilaisissa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä toimissa, kuten kuntoutuksessa, terapiassa ja esimerkiksi vanhusten tasapainon parantamisessa on sen sijaan selvästi kasvanut. Pelaamisen avulla muutoin tylsästä toi­ minnasta voidaan tehdä mielekkäämpää. Lisäksi erityistarpeita omaaville henkilöille on varta vasten kehitetty erilaisia terveyspelejä, joissa hyvin usein on mukana myös liikunnallinen elementti. Tutkimuksen kohteeksi käyttö ja käyttäjät Digitaalisilla liikuntapeleillä on paljon hyötypoten­ tiaalia perinteisen huvinäkökulman lisäksi. Tuon potentiaalin maksimaaliseksi hyödyntämiseksi niin kaupallisesta kuin terveydellisestä näkökulmasta on tarpeellista, että pelien kehittäjät ja muut sidosryh­ mät saavat tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa uutta tietoa ja tutkimustuloksiin perustuvia johto­ päätöksiä ja suosituksia. Väitöskirjani (Kari 2017) vastaa omalta osaltaan tähän tarpeeseen. Aiempi digitaalisia liikuntapelejä koskeva tutki­ mus oli pääosin keskittynyt laitekeskeiseen näkökul­ maan. Sen sijaan pelien käyttäjiä, käyttöä ja käytön eri ulottuvuuksia koskeva näkökulma oli jäänyt selvästi vähemmälle. Tällaiselle käyttäjäkeskeiselle lähestymistavalle on tarvetta, jotta digitaalisten lii­ kuntapelien koko potentiaali muun muassa liikuntaaktiivisuuden lisäämisessä voitaisiin saavuttaa. Väitöstutkimuksessani keskeinen fokus oli yksilön tasolla eli käyttäjässä, käyttäjyydessä ja käyttäytymi­ sessä – sekä peleissä, jotka ovat yksittäisten kulut­ tajien saatavilla. Erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat käytön hedonistiset ja utilitaristiset piirteet. Tarkastelin muun muassa käyttöaikomuksen taus­ talla vaikuttavia tekijöitä, omaksumista, itse käyttöä, sekä käytön jatkuvuutta. Lisäksi tarkastelin näiden pelien potentiaalia fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen kunnon näkökulmasta. Huvin vuoksi ja yhdessä Tutkimuksen keskeisin löydös liittyy käytön hedo­ nistisiin ja utilitaristisiin piirteisiin. Tulokset koros­ tavat huviin liittyvien syiden tärkeyttä käyttöaiko­ muksen (Kari & Makkonen 2014) ja käytön taustalla (Kari ym. 2012; Kari ym. 2013; Kari 2015). Liikun­ tapelejä pelataan pääasiassa huvin – eikä niinkään hyödyn vuoksi. Käytön jatkuvuuden kannalta myös hyötyyn perustuvat näkemykset ja kokemukset ovat keskeisessä roolissa (Kari 2017). Keskeinen taustatekijä henkilön omalle pelaami­ Virtuaalitodellisuutta hyödyntävät liikuntapelit sekä aiempaa tarkemmat liikesensorit ovat seuraava askel. Markkinoilla on jo liikunnan kannalta erittäin lupaavia virtuaalitodellisuuspelejä. 6 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Konsolipohjaisten liikuntapelien suosio erilaisissa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä toimissa, kuten kuntoutuksessa, terapiassa ja esimerkiksi vanhusten tasapainon parantamisessa on selvästi kasvanut. selle on kavereiden ja läheisten pelaaminen (Kari & Makkonen 2014). Liikuntapelejä myös pelataan huo­ mattavasti useammin yhdessä muiden kanssa kuin yksin (Kari ym. 2012; Kari ym. 2013; Kari 2015). Pelaaminen on tapa viettää aikaa tuttujen kanssa ja se voi myös helpottaa uusiin ihmisiin tutustumista. Näin pelaaminen voi edistää myös sosiaalista hyvin­ vointia. Liikuntapelit tarjoavat keskimäärin rasitustasoa, joka ylittää suositellun alarajan terveyttä edistävälle fyysiselle aktiivisuudelle (Kari 2014). Pitkällä aika­ välillä ne yksinään lisäävät kuitenkin vain harvoin fyysistä aktiivisuutta siinä määrin, että pelaamisella saavutetaan merkittäviä fyysisiä vaikutuksia. Jos fyy­ siseen kuntoon halutaan selkeitä parannuksia, tarvi­ taan pelaamisen yhteyteen myös muita liikuntamuo­ toja. Mutta siinä missä perinteinen pelaaminen on lisännyt passiivisuudesta aiheutuvia terveyshaittoja, liikuntapelit sen sijaan vähentävät passiivista aikaa, istumista sekä niiden mukanaan tuomia haittoja. Tästä näkökulmasta liikuntapelejä voidaan suositella perinteisen pelaamisen vaihtoehdoksi (Kari 2014). Paljon pelaava on myös aktiivinen exergame-pelaaja Pelaaminen on yhtä yleistä miesten ja naisten kes­ kuudessa (Kari ym. 2012), mutta nuoremmat ikäluo­ kat pelaavat enemmän kuin vanhemmat (Kari ym. 2013). Liikuntaluokka (Kansallinen liikuntatutki­ mus 2009–2010, s. 13) ja vapaa-ajan fyysinen aktii­ visuus eivät vaikuta siihen, kuinka paljon ihminen pelaa digitaalisia liikuntapelejä. Sen sijaan muiden digitaalisten pelien pelaaminen lisää todennäköisyyt­ tä myös liikuntapelien pelaamiseen. Mitä aktiivisem­ min henkilö muitakin pelejä pelaa, sitä korkeammal­ la rasitustasolla hän pelaa myös liikuntapelejä (Kari 2015). Merkittävillä kokemuksilla ja tilannekontekstil­ la on vaikutusta käytön jatkumiseen. Se, jatkaako pelaa­ja pelin käyttöä merkittävän kokemuksen jäl­ keen riippuu osaltaan käyttötarkoituksesta, pelaa­ misalustasta, sosiaalisesta tilanteesta, paikasta, ja rasitustasosta (Kari 2017). Näistä tuloksista voidaan myös vetää käytännön suosituksia eri toimijoille: pelien suunnittelijoille, markkinoijille, julkiselle sektorille sekä itse pelaa­ jille. Esimerkiksi liikuntapelien suunnittelussa on syytä edetä huvikärki edellä. Pelaamisen tulee olla hauskaa. Pelkkä terveyshyöty ei yksistään motivoi pelaamaan. Pelaamisen jatkuvuutta lisäisi kuitenkin olennaisesti se, että pelaaja saisi palautetta niistä terveydellisistä hyödyistä, joita hän on pelaamisen aikana mahdollisesti saavuttanut. Pelien elinkaaren ja tehokkuuden kannalta olisikin hyvä, jos näitä asioita tuotaisiin pelaamisen yhteydessä esiin. Pelien tulisi myös tukea yhdessä pelaamista, joko erilaisten pelin sisäisten moninpeli-moodien kautta tai mah­ dollistamalla pelien pelaaminen vuorovaikutuksessa muiden kanssa (Kari 2017). Exergameja liikuntakampanjoissa ja -interventioissa? Digitaalisten liikuntapelien keskeinen vahvuus on huvin ja hyödyn yhdistäminen, ja monelle se toi­ miikin pelaamisen lähtökohtana. Liikunta voi tulla sivutuotteena, ilman että pelaaja välttämättä edes kokee harrastavansa liikuntaa. Liikunnasta muuten vähemmän innostuneet tai heidän läheisensä voisi­ vatkin pyrkiä passiivisen ajan vähentämiseen pelejä hyödyntämällä. Pelit voivat innostaa liikkumaan ja tehdä sen harrastamisesta hauskempaa. Siksi niitä voitaisiin hyödyntää myös erilaisissa liikuntakam­ panjoissa ja -interventioissa. Tapamme käyttää tietojärjestelmiä ja tapamme harrastaa liikuntaa ovat muuttuneet monella tapaa. Enää ei olekaan syytä oudoksua liikkujia, joilla on sauvojen sijaan käsissään vaikkapa peliohjain tai älypuhelin. Kyse on uudenlaisesta, digitaalisten tek­ nologioiden mahdollistamasta liikuntamuodosta. TUOMAS KARI, KTT Tutkijatohtori (tietojärjestelmätiede) Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sähköposti: tuomas.t.kari@jyu.fi Kirjoittajan tietojärjestelmätieteen väitöskirja ”Exergaming Usage: Hedonic and Utilitarian Aspects” tarkastettiin 11.2.2017 Jyväskylän yliopistossa. Teos on luettavissa osoitteessa http://urn. fi/URN:ISBN:978-951-39-6956-1 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 7

LÄHTEET: Baranowski, T., Maddison, R., Maloney, A., Medina Jr, E. & Kari, T., Makkonen, M., Moilanen, P. & Frank, L. 2013. The habits Simons, M. 2014. Building a better mousetrap (exergame) to inc- of playing and the reasons for not playing exergames: Age diffe- rease youth physical activity. Games for Health Journal 3 (2), 72–78. rences in Finland. International Journal on WWW/Internet 11 (1), Berkovsky, S., Coombe, M., Freyne, J., Bhandari, D. & Baghaei, 30–42. N. 2010. Physical activity motivating games: virtual rewards for real Lee, I., Shiroma, E. J., Lobelo, F., Puska, P., Blair, S. N. & Katz­ activity. Teoksessa: Proceedings of the 28th International Conferen- marzyk, P. T. 2012. Effect of physical in¬activity on major non-com- ce on Human Factors in Computing Systems (CHI’10). New York: municable diseases world¬wide: An analysis of burden of disease ACM, 243–252. and life ex¬pectancy. The Lancet 380 (9838), 219–229. Chamberlin, B. & Maloney, A. 2013. Active Video Games: Impacts Lieberman, D. A., Chamberlin, B., Medina, E., Franklin, B. A., and Research. Teoksessa: The Oxford Handbook of Media Psycho- Sanner, B. & Vafiadis, D. K. 2011. The power of play: Innovations logy. New York: Oxford University Press, 316–333. in getting active summit 2011: A science panel proceedings re- Kajastila, R. & Hämäläinen, P. 2014. Augmented climbing: in- port from the American Heart Association. Circulation 123 (21), teracting with projected graphics on a climbing wall. Teoksessa: 2507–2516. Proceedings of the Extended Abstracts of the 32nd Annual ACM Maddison, R., Simons, M., Straker, L., Witherspoon, L., Pal­ Conference on Human Factors in Computing Systems. Toronto: meira, A. & Thin, A. G. 2013. Active video games: An opportuni- ACM, 1279–1284 ty for enhanced learning and positive health effects?. Cognitive Kari, T. 2014. Can exergaming promote physical fitness and physical Technology 18 (1), 6–13. activity?: A systematic review of systematic reviews. Internatio- Müeller, F., Edge, D., Vetere, F., Gibbs, M. R., Agamanolis, S., nal Journal of Gaming and Computer-Mediated Simulations 6 (4), Bongers, B. & Sheridan, J. G. 2011. Designing sports: a framework 59–77. for exertion games. Teoksessa: Proceedings of the 29th Annual Kari, T. 2015. Explaining the adoption and habits of playing exerga- Conference on Human Factors in Computing Systems (CHI’11). mes: The role of physical activity background and digital gaming fre- New York: ACM, 2651–2660. quency. Teoksessa: Proceedings of the 21st Americas Conference Osorio, G., Moffat, D. C. & Sykes, J. 2012. Exergaming, exercise, on Information Systems (AMCIS) 2015. Fajardo: AIS. and gaming: Sharing motivations. Games for Health Journal 1 (3), Kari, T. 2016. Pokémon GO 2016: Exploring situational contexts of 205–210. critical incidents in augmented reality. Journal For Virtual Worlds Suomen kuntoliikuntaliitto. 2011. Kansallinen liikuntatutkimus Research 9 (3). 2009–2010: Aikuis- ja senioriliikunta. Kari, T. & Makkonen, M. 2014. Explaining the usage intentions of SLU:n julkaisusarja 6/2010 (Raportti), Helsinki. exergames. Teoksessa: Proceedings of the 35th International Con- Warburton, D., Nicol, C. & Bredin, S. 2006. Health benefits of phy- ference on Information Systems (ICIS) 2014. Auckland: AIS. sical activity: The evidence. Canadian Medical Association Journal Kari, T., Makkonen, M., Moilanen, P. & Frank, L. 2012. The habits 174 (6), 801–809. of playing and the reasons for not playing exergames: Gender diffe- Global Recommendations on Physical Activity for Health 2010. rences in Finland. Teoksessa: Proceedings of the 25th Bled eCon- World Health Organization (WHO) Report. Geneve. ference ”eDependability: Reliable and Trustworthy eStructures, eProcesses, eOperations and eServices for the Future” Research Volume. Bled: University of Maribor, 512–526. Liikunta voi tulla sivutuotteena, ilman että pelaaja välttämättä edes kokee harrastavansa liikuntaa. 8 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Teksti: TUOMAS KARI Pelinomaisia elementtejä hyödyntämällä uusia liikkujia? Pelillisyys ei suoranaisesti tarkoita pelaamista tai pelejä, vaan pelinomaisten elementtien käyttämistä erilaisten tavoitteiden saavuttamiseen muissa kuin pelikonteksteissa. Pelin elementtien ja dynamiikan hyödyntäminen on mahdollisuus sellaisten henkilöiden liikunnan edistämisessä, joita liikunta sellaisenaan ei innosta. P elillistämisellä tarkoitetaan peleille ominai­ sen dynamiikan ja mekaniikan soveltamista eri ympäristöihin ja erilaisissa tilanteissa. Sen tarkoituksena on useimmiten tuoda elä­ myksellisyyttä ja miellyttävyyttä uusiin ympäristöi­ hin peleistä tuttujen ominaisuuksien avulla, edistää käyttäjien osallistumista ja sitoutumista käytettyyn palveluun, motivoida tai vaikuttaa käyttäytymiseen. Pelillistäminen (eng. gamification) yleisenä käsit­ teenä on suhteellisen hyvin tunnettu ja sitä hyödyn­ netään laajasti eri aloilla (Hamari ym. 2014) – myös terveyden edistämisessä (Marston & Hall 2015). Pelillistäminen voi olla tehokas strategia yksilön käyttäytymiseen vaikuttamisessa (Law ym. 2011) ja sen on myös todettu voivan vaikuttaa motivaatioon (Fitz-Walter ym. 2012). Omat tutkimuksemme ovat osoittaneet, että näke­ mykset pelillistämisestä vaihtelevat eri käyttäjien välil­ lä (Kari ym. 2016a). Pelillisyyden kokemus syntyy eri elementeistä tai ominaisuuksista eri käyt­ täjille. Siksi käsite tuleekin jakaa pelillistämisen prosessiin ja pelillisyyden kokemiseen (Kari ym. 2016a). Pelillistämisen prosessi viittaa toimenpitei­ siin, joiden tarkoituksena on soveltaa pelielement­ tejä muissa kuin pelikonteksteissa. Pelillisyyden kokeminen puolestaan tarkoittaa käyttökokemusta, jonka käyttäjä kokee pelilliseksi. Liikuntateknologiset sovellukset voivat välittää pelillisiä kokemuksia. Omassa tutkimuksessamme useimmat aiemmin vähän liikkuneista osallistujista kokivat, että pelillinen kokemus vaikutti heidän liikuntamotivaatioonsa myönteisesti. Jo alun perin vahvan liikuntamotivaation omaavilla pelillistämi­ sen vaikutus sen sijaan oli pieni. Pelillistämisellä onkin enemmän mahdollisuuksia sellaisten henkilöiden liikunnan edistämisessä, joita liikunta sellaisenaan ei innosta tai joita viihdyttävät elementit liikkumisen tukena puhuttelevat. Myös yleiset liikuntatottumukset, kilpailuhenkisyys sekä asenteet liikuntateknologiaa kohtaan heijastuvat siihen, miten koettu pelillisyys vaikuttaa liikunta­ motivaatioon. Liikuntateknologian parissa toimivissa yrityksis­ sä pelillistämisellä nähtiin olevan merkittävä rooli. Haastattelemistamme yrityksistä kaikki kokivat, että se voi olla tehokas keino herättää kiinnostusta tuotteita ja palveluja kohtaan sekä lisäämään käyt­ täjien kiinnostusta omaa terveyttään ja hyvinvoin­ tiaan kohtaan. Se nähtiin myös tärkeänä tekijänä kertyneen mitatun datan jalostamisessa kuluttajia palveleviksi tiedoiksi. Pelinomaisuutta hyödyntä­vien tuotteiden ja palveluiden määrän ja merkityksen arvi­oitiin kasvavan jatkossa. Pelinomaisuuden kehittäminen ei kuitenkaan ole itsetarkoitus, vaan sillä tulee olla tarkoitus tai tavoite. Hyödyllistä sen kehittäminen ja käyttö lii­ kuntateknologioissa ja liikunnan edistämisessä on, mikäli sillä voidaan vaikuttaa liikuntamotivaatioon ja liikuntaan sitoutumiseen. LÄHTEET: Fitz-Walter, Z., Tjondronegoro, D. & Wyeth, P. 2012. A gamified mobile application for engaging new students at university orientation. Teoksessa: Proceedings of the 24th Australian ComputerHuman Interaction Conference. Melbourne: ACM, 138–141. Hamari, J., Koivisto, J. & Sarsa, H. 2014. Does gamification work? a literature review of empirical studies on gamification. In 47th Hawaii International Conference on System Sciences (HICSS). Waikoloa: IEEE, 3025–3034. Kari, T., Piippo, J., Frank, L., Makkonen, M. & Moilanen, P. 2016a. To gamify or not to gamify? Gamification in exercise applications and its role in impacting exercise motivation. Teoksessa: J. Versendaal, C. Kittl, A. Pucihar, & M.K. Borstnar (toim.) The 29th Bled eConference ”Digital economy” Research Volume. Bled: university of Maribor, 393–405. Law, F., Kasirun, Z. & Gan, C. 2011. Gamification towards sustainable mobile application. Teoksessa: 5th Malaysian Conference in Software Engineering (MySEC). Johor Bahru: IEEE, 349–353. Marston, H. R. & Hall, A. K. 2015. Gamification: Applications for health promotion and health information technology engagement. Teoksessa: D. Novak, B. Tulu & H. Brendryen (toim.) Handbook of Research on Holistic Perspectives in Gamification for Clinical Practice. Harrisburg: IGI Global, 78–104. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 9

Teksti: TUOMAS KARI Liikunta on oleellinen osa e-urheilun huippujen harjoittelua Huippujen arkeen kuuluu keskimäärin tunti lenkkeilyä tai salia päivittäin. E -urheilu (e-Sports) eli videopelien kilpa­ pelaaminen on noussut viimeisten vuosien aikana enenevissä määrin esiin niin medi­ assa kuin yleisessä keskustelussa. E-urheilu on omanlaisensa ilmiö perinteisemmän fyysisesti aktiivisen urheilun maailmassa ja sen urheilullisista aspekteista on käyty paljon keskustelua. Tapahtuu­ han pelaaminen pääosin tietokoneen tai muun peli­ laitteen ääressä istuen. Tutkijat Jyväskylän ja Turun yliopistoista selvitti­ vät tiettävästi ensimmäisinä maailmassa e-urheilun huippujen harjoittelua myös fyysiseltä kannalta (Kari & Karhulahti 2016). Tutkimus keskittyi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa toimiviin tiimeihin ja pelaa­ jiin. Tarkoituksena oli muun muassa selvittää kuinka paljon e-urheilun huiput harjoittelevat, kuinka suuri osa tästä harjoittelusta on fyysistä harjoittelua, ja mikä on tuon fyysisen harjoittelun koettu merkitys. Tutkimus perustuu verkkokyselytutkimukseen, johon vastasi yhteensä 115 huipputason e-urheilijaa. Data kerättiin syyskuun 2015 ja kesäkuun 2016 väli­ senä aikana. Osa vastaajista (31) tavoitettiin suoraan kutsumalla ja osa (84) sosiaalisen median kautta. Tulosten mukaan huipputason e-urheilijat har­ joittelevat keskimäärin noin 5,5 tuntia päivässä joka päivä vuoden ympäri. Tästä harjoittelusta keskimää­ rin tunti on fyysistä harjoittelua, kuten lenkkeilyä, voimaharjoittelua tai vastaavaa. Kun ottaa huomioon lepopäivät ja kilpailupäivät, päivittäiset kokonais­ harjoitusmäärät nousevat selkeästi suuremmiksi. Mediassa on aikaisemmin raportoitu e-urheilijoiden huimista, jopa 14 tunnin säännöllisistä harjoitus­ päivistä. Tutkimus osoittaa ne vahvasti liioitelluik­ si. Tosin maailman terävin kärki saattaa hyvinkin käyttää tämän ajan päivittäin e-urheiluun liittyvään toimintaan, mutta oletettavasti osa kyseisestä ajasta sisältää myös tiimipalavereita, videoanalyysia ja peli­ strategian pohdintaa, mitä huiput eivät välttämättä itse lue ”harjoitteluksi”. Kyselyyn vastanneista e-urheilijoista 82 prosenttia kertoi seuraavansa erillistä harjoitusohjelmaa fyysi­ sen harjoittelun toteuttamisessa. Pääosa heistä (70%) suunnitteli ohjelmansa itse ja noin kymmenelle prosentille ohjelman teki oma tai tiimin valmenta­ ja. Suurin osa vastaajista myös koki, että fyysisellä harjoittelulla on positiivinen vaikutus e-urheilun kil­ pailusuoritukseen: 39 prosenttia koki sen jokseenkin positiivisena ja 17 prosenttia erittäin positiivisena. Vastaajista 30 prosenttia koki, että pelaajan fyysinen ulkonäkö voi vaikuttaa vastustajan kilpailusuorituk­ seen turnaustilanteessa, jossa pelataan vastakkain fyysisesti samassa paikassa. Tutkimus osoittaa, että huipputason e-urheilijat ovat liikunnallisesti varsin aktiivisia ja kokevat lii­ kunnan auttavan heitä suoriutumaan paremmin kilpailuissa. Tämä antaa mielenkiintoisen viestin huipulle pyrkiville pelaajille, kuten myös huippupe­ laajia fanittaville harrastajille. Pitkään jatkunut keskustelu e-urheilun ”fyysi­ syydestä” saa tutkimuksen myötä uuden käänteen. Ensisijaisesti ei näyttäisi olevan syytä olla huolissaan siitä ajasta, jonka huipulle pyrkivät nuoret e-urheili­ jat käyttävät koneidensa ääressä. Sen sijaan olisi hyvä tukea sellaisten sosiaalisten verkostojen rakentumis­ ta, jotka auttavat nuoria ymmärtämään ja huomioi­ maan myös lajin asettamia fyysisiä vaatimuksia. TUOMAS KARI, KTT Tutkijatohtori (tietojärjestelmätiede) Informaatioteknologian tiedekunta Jyväskylän yliopisto Sähköposti: tuomas.t.kari@jyu.fi LÄHDE: Kari, T. & Karhulahti, V. 2016. Do e-athletes move? A study on training and physical exercise in elite e-sports. International Journal of Gaming and Computer-Mediated Simulations, 8 (4), 53–66. http:// www.igi-global.com/article/do-e-athletes-move/177250 Huipputason e-urheilijat ovat liikunnallisesti varsin aktiivisia ja kokevat liikunnan auttavan heitä suoriutumaan paremmin kilpailuissa. 10 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

P O LT TO P I ST E E S S Ä Liikuntatieteen suuntaa etsimässä S uomen Akatemian vuonna 2016 julkaisemas­ sa Suomen tieteen tila -raportissa todettiin, että­Suomen tieteen taso on vakaa ja maail­ man keskitason yläpuolella. Se on osoitus siitä, että­Suomessa on osattu tehdä asioita oikein pitkällä aikavälillä. Suomen tieteen kehitykseen on satsattu. Vaikka kehittymistä on viimeisen vuosi­ kymmenen aikana edelleen tapahtunut, huolenai­ heeksi on noussut se, että kehitys on ollut niin pien­ tä, että useat OECD maat ovat kehittyneet Suomea nopeammin. Liikuntatieteen pohjoismaisessa arvioinnissa vuonna 2012 todettiin, että liikuntatieteellinen tut­ kimus niin Suomessa kuin kaikissa pohjoismaissa on ollut korkeatasoista. Tutkimuksen laatu vaihtelee kuitenkin merkittävästi tutkimusyksiköiden, mai­ den ja tutkimusalojen välillä eikä enää nykyisin ole niin innovatiivista ja uraauurtavaa kuin aiemmin. Suomi on hyvissä asemissa pohjoismaisessa rinta­ massa, mutta oireet ovat jo nähtävillä siitä, että mui­ den kehitys on nopeampaa. Suomalaisten vahvuus on perus- ja soveltavien tieteiden välisessä tiiviissä yhteistyössä. Valtion liikuntaneuvoston seminaarissa Tam­ pereella 22.5. nousi isoksi kysymykseksi se miten saadaan aikaan samalla kertaa sekä laadukasta että yhteiskunnallisesti merkittävää tutkimusta julkis­ hallinnon tiedolla johtamisen tarpeisiin. Kysymys on akuutti ja paitsi tärkeä myös erittäin kiintoisa. Yhteiskunnallisen päätöksenteon on perustuttava tosiasioille. Itsestään selvää vastausta on vaikea saada, mutta on varmaa, että ilman korkeaa laatua ei tutkimuksella ole myöskään yhteiskunnallista vai­ kuttavuutta. Niin ihmeelliseltä kuin se saattaa kuulostaakin, vaikuttavuuden aikaansaamiseksi ei välttämättä tar­ vitse tehdä mitään erityistä, sillä tullakseen julkais­ tuksi arvostetuimmilla kansainvälisillä foorumeilla, tutkimuksen on läpäistävä tiedeyhteisön tiukat laatukriteerit ja kritiikki, jonka lisäksi tutkimuksen on oltava uutta ja innovatiivista. Vaikka tieteellinen löydös syntyy usein sattumalta, saa se väistämättä yhteiskunnallista merkitystä kun sellainen lopulta löytyy. Tieteellisen sattuman löytämisen todennäköisyyt­ tä voidaan ratkaisevasti kasvattaa antamalla tilaa ja mahdollisuuksia sen löytymiseksi. Tämä tapahtuu pitämällä yllä tutkimusaktiivisuutta liikuntatieteen eri osa-alueilla. Mitään osa-aluetta ei saa hallinnol­ lisilla päätöksillä sulkea pois tukitoimien piiristä. Uusien ideoiden esiin saaminen edellyttää, että sekä suuria että pieniä hankkeita tuetaan. Suurissa kon­ sortioissa voi olla voimaa ja tehoa, mutta vapaasti hengittävä moniääninen tutkijayhteisö on lopulta se, joka palkitsee yhteiskuntaa uusilla ideoilla ja inno­ vaatiolla. Kun kriittinen massa kasvaa, seuloutuu sii­ tä esille se osa, jolle myös yhteiskunta löytää käyttöä. Valtiovallan viimeaikaiset toimet sotivat tätä aja­ tuskantaa vastaan. Talousahdingossa on tuntunut hyvältä idealta leikata yhteiskunnallisen innovaatio­ koneiston ydintoimintaa: tutkimusta ja koulutusta. Tämän päivän hyvä idea voi kuitenkin olla huomis­ päivän huono idea. Säästötoimet tänään voivat saada huomispäivän tieteen arvioijat kirjoittamaan juuri sen saman kuin pohjoismaisen arvioinnin tekijät vuonna 2012: Suomen liikuntatutkimus ei enää ole niin innovatiivista ja uraauurtavaa kuin se on perin­ teisesti ollut. KARI L. KESKINEN Pääsihteeri Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: kari.keskinen@lts.fi Ilman korkeaa laatua ei tutkimuksella ole myöskään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 11

Teksti: HEINI WENNMAN Kuva: ANTERO AALTONEN Riittävä liikunta ja uni ovat tärkeitä sydän- ja verisuonitautien ehkäisyssä 12 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

S ydän- ja verisuonitaudit ovat johtava kuo­ linsyy maailmanlaajuisesti. Maailman ter­ veysjärjestön WHO:n mukaan vuonna 2012 sydäntaudit aiheuttivat noin 17,5 miljoona kuolemaa maailmassa (World Health Organization 2016). Suomessa sydäntautikuolleisuus on laskenut merkittävästi ja myös useimmissa sydäntaudin riski­ tekijöissä on nähty myönteinen kehitys viimeisten 40 vuoden aikana. Tämä johtuu suurelta osin ennal­ taehkäisyn ja hoidon sekä elintapojen parantumises­ ta (Jousilahti ym. 2016). Sydäntaudit ovat kuitenkin edelleen suurin yksittäinen kuolinsyyryhmä suoma­ laisessa väestössä (Suomen virallinen tilasto 2015). Liikunnan ja sydän- ja verisuonitautiriskin välillä on havaittu annos-vaste suhde, eli verrattuna liik­ kumattomuuteen jo pieni määrä liikuntaa vähentää merkittävästi riskiä sairastua sydäntautiin. Liikku­ malla enemmän riski pienenee entisestään. (Sattel­ mair ym. 2011). Ihminen on luotu liikkumaan ja ihmiskeho on alun perin suunniteltu kestämään pitkiäkin siirtymi­ siä jalan (Bramble & Lieberman 2004). Sydän – ja verenkiertoelimistö, sekä lihaksisto muokkaantuivat vastaamaan ihmisen fyysisesti vaativaa elämäntapaa. Metsästäjä- keräilijä sukupolvesta seuraavia ihmis­ sukupolvia liikutti vielä fyysinen arki ja työ, mutta teknologian kehittymisen myötä ihmisten arjesta on vähitellen tullut yhä liikkumattomampaa. (My­ ers ym. 2015). Liikunnasta on tullut suurelle osalle meistä vapaa-ajan harrastus ja erillinen osa arkea. Unen tarve on yksilöllistä Elintapoina liikunta ja uni liittyvät läheisesti toisiinsa. Vähäinen liikunta ja uni lisäävät yhdessä sydäntautien riskitekijöitä. Liikunnan ja unen välisiin yhteyksiin vaikuttavat unen pituuden lisäksi unen itsearvioitu riittävyys ja unen laatu sekä se, onko henkilö aamu- vai iltavirkku. Uni on ihmiselle elintärkeää. Unen aikana tapahtuu elimistölle tärkeää sopeutumista ja palautumista val­ veillaolon aikaisista psyykkisistä ja fyysisistä ärsyk­ keistä (Luyster ym. 2012). Tarkkaan ei voida sanoa, kuinka paljon unta ihminen tarvitsee. Unen tarve on usein hyvinkin yksilöllinen asia (Ferrara & De Gen­ naro 2001). Unen aikana käydään läpi neljä eri uni­ vaihetta, joita kuvastaa toinen toistaan syvempi uni ja aivojen sähköisen toiminnan erilaisuudet. Nämä­ neljä univaihetta toistuvat syklinä unen aikana useita kertoja. Jotta uni olisi riittävän virkistävää ja palaut­ tavaa, näitä unisyklejä on nukkumisen aikana tulta­ va riittävän monta. (Jackson ym. 2015) Unta säätelee kaksiosainen biologinen prosessi, niin sanottu sirkadiaaninen prosessi C ja homeos­ taattinen prosessi S (Borbely ym. 2016). Homeostaa­ tinen prosessi S kuvaa valveillaolon aikana kasvavaa unen tarvetta, joka palautuu lähtötasolle nukkumi­ sen aikana. Sirkadiaaninen prosessi C kuvaa sisä­ syntyisen ”kellomme” luomaa vuorokauden aikana nousevaa ja laskevaa vireystilaa. Sisäinen kellomme toimii osittain autonomisesti, mutta sitä säätelevät myös muun muassa valo ja energia-aineenvaihdunta (Luyster ym. 2012, Borbely ym. 2016). Optimaali­ sessa unirytmissä olevalla henkilöllä sisäisen kellon mukainen vireystilan vaihtelu ja homeostaattisen prosessin määrittämä unen tarve kohtaavat. Sisäisen kellon luontaista rytmiä kuvataan usein termillä kronotyyppi. Kronotyypeistä tunnetuimpia ovat aamu- ja iltatyypit. Näistä aamutyypit ovat hei­ LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 13

tä, joiden luontainen vireystila on paras aamuisin ja he vetäytyvät mielellään varhain iltaisin nukkumaan. Iltatyyppejä ovat vastaavasti he, joiden paras vire on iltapäivän- tai illan aikana ja jotka ajoittavat unensa myöhäisemmälle yölle. (Adan ym. 2012). Aamutyyppisyyttä esiintyy runsaasti lapsilla ja iäkkäillä ihmisillä, kun taas iltatyyppisyys on yleistä murrosikäisillä ja nuorilla aikuisilla (Roenneberg ym. 2007). Suurin osa ihmisistä sijoittuu johonkin äärimmäisen aamu- ja iltatyyppisyyden väliin (Adan ym. 2012). Suomessa aamutyyppisyys on iltatyyp­ pisyyttä yleisempää (Merikanto ym. 2012), mutta miehillä on näyttöä iltatyyppisyyden hieman lisään­ tyneen viimevuosina (Broms ym. 2014). Keskimäärin aikuiset nukkuvat 7–8 tuntia vuoro­ kaudessa (Ferrara & De Gennaro 2001, Kronholm ym. 2008). Tästä keskiarvosta poikkeava unen pituus luokitellaan joko lyhyeksi tai pitkäksi uneksi. Usein lyhyen unen raja-arvona pidetään kuutta tuntia ja pitkän unen raja-arvona yhdeksää tuntia (Grandner & Drummond 2007, Grandner ym. 2010). Lyhyt uni on väestössä usein yleisempää kuin pitkä uni ja miehet raportoivat hieman naisia lyhyempää unta (Ferrara & De Gennaro 2001). Tutkimustulok­ set eivät kuitenkaan yhtenäisesti tue ajatusta siitä, että aikuiset nukkuisivat huomattavasti vähemmän nyt kuin ennen (Youngstedt ym. 2016). Esimerkiksi Suomessa aikuisväestössä havaittiin vuosien 1972 ja 2005 välillä noin 18 minuutin lyhentyminen unen pituudessa (Kronholm ym. 2008). Sitä vastoin satun­naiset uniongelmat ja huono unen laatu ovat edelleen yleistyneet työikäisessä väestössä Suomessa (Kronholm ym. 2016). Uniongelmat haitaksi myös sydänterveydelle Unella on havaittu U:n muotoinen yhteys kuollei­ suuteen niin, että sekä hyvin lyhyt että pitkä uni altistavat suuremmalle kuolleisuudelle (Shen ym. 2016). Lyhyellä ja pitkällä unella on myös havaittu yhteys sydäntautien ilmaantuvuuteen, lihavuuteen ja diabetekseen tai häiriintyneeseen sokeriaineenvaih­ duntaan niin poikkileikkaus- kuin pitkittäistutki­ muksissa. Lisäksi tutkimusnäyttö tukee myös lyhyen unen yhteyttä kohonneeseen verenpaineeseen. (Cap­ puccio ym. 2011, St-Onge ym. 2016). Etenkin pitkään uneen voi liittyä myös taustalla oleva heikko terveydentila ja näin ollen pitkän unen itsenäinen sydäntautiriski on hieman kyseenalai­ sempi kuin lyhyen unen (Chaput & Tremblay 2009, Cappuccio ym. 2011). Epidemiologisissa tutki­ muksissa on myös havaittu, että iltatyypeille kertyy erilaisia terveysriskejä kuten enemmän tupakointia, epäterveellisiä ruokailutottumuksia, sekä enemmän sairastavuutta kuin aamutyypeille (Wittmann ym. 2010, Kanerva ym. 2012, Merikanto ym. 2013). Sen sijaan kronotyypin yhteydestä liikkumiseen ja paikallaanoloon ei ole aikuisväestön keskuudessa juurikaan raportoitu. Myös uniongelmat ennustavat sydäntautikuol­ leisuutta ja yhdistyvät usein muun muassa kohon­ neeseen verenpaineeseen, lihavuuteen ja huonoksi koettuun terveyteen. Unen laatu ja pituus ovat usein korreloivia ominaisuuksia, mutta voivat olla myös toisistaan riippumattomia tekijöitä tervey­ den kannalta. (Redline & Foody 2011). Tyypillisiä uniongelmia ovat riittämättömäksi tai huonolaatui­ seksi koettu uni, yölliset heräämiset ja nukahtamisen vaikeus (Ohayon 2002). Unen häiriintyminen voi myös liittyä uniapneaan, jossa hengitys unen aikana on rajoittunutta tai estynyttä ja unen aikana esiin­ tyy voimakasta kuorsaamista tai hengityskatkoksia (Jackson ym. 2015). Unen ja sydäntaudin välillä on todettu yhteys useissa tutkimuksissa ja käsitys unen tärkeydestä terveydelle on noussut parrasvaloihin. Kertyneeseen tutkimusnäyttöön perustuen on linjattu, että uni tulisi huomioida liikunnan, tupakoinnin ja ravinnon lisäksi tärkeänä sydäntautiriskiin vaikuttavana elin­ tapana (Redline & Foody 2011, St-Onge ym. 2016). Liikunta vaikutta uneen ja uni liikuntaan Elintapoina liikunta ja uni liittyvät läheisesti toisiin­ sa. Energia-aineenvaihdunnan näkökulmasta, uni ja raskas liikunta sijaitsevat ikään kuin jatkumon ääri­ päissä, joiden väliin sijoittuvat paikallaanolo, kevyt ja keskiraskas liikunta (Tremblay ym. 2010). Vastaa­ vasti taas ajankäytön näkökulmasta nukkuminen, paikallaanolo ja liikkuminen ottavat jokainen osan­ sa vuorokauden 24 käytettävissä olevasta tunnista, muodostaen näin yhdessä levon ja aktiivisuuden vuorokausijakauman. Lisäämällä aikaa liikuntaan, on vähennettävä aikaa unesta tai paikallaanolosta. (Chaput ym. 2014). Liikunnan ja unen välinen yhteys on todennä­ köisesti kaksisuuntainen. Säännöllinen liikunta voi kohentaa unta ja vastaavasti huonosti nukuttu yö voi vähentää seuraavan päivän liikunta ja lisätä paikallaanoloa (Pepin ym. 2014, Romney ym. 2015). Erilaisilla liikuntaohjelmilla ja liikunnan lisäämisellä on etenkin iäkkäämmillä henkilöillä saatu aikaan jonkin verran parannusta unen laadussa. Kohtuul­ lista liikuntaa voidaankin suositella itsehoitokeinona unen laadun kohentamiseksi. (Kukkonen-Harjula 2015). Elintavoilla on tapana kasaantua ja esimerkiksi tu­ pakointi, huonot ravintotottumukset ja liikkumatto­ Uni tulisi huomioida liikunnan, tupakoinnin ja ravinnon lisäksi tärkeänä sydäntautiriskiin vaikuttavana elintapana. 14 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Vähäisen liikunnan, runsaan ruutuajan ja huonon unen yhdistelmän todettiin lisäävän riskiä sairastua sydäntauteihin. muus kulkevat usein käsi kädessä (Noble ym. 2015). Liikunnan ja unen kasaantumisesta väestötasolla on vähemmän tutkimusta. Epidemiologiset tutkimukset liikunnan ja unen yhteyksistä ovat osoittaneet että ne aikuiset joilla on lyhyt tai pitkä uni harrastavat vähemmän liikuntaa kuin ne joilla on keskipituinen uni (Kronholm ym. 2006, Yoon ym. 2015). Vastaavasti liikkumattomilla esiintyy enemmän uniongelmia kuin liikuntaa har­ rastavilla ja uniongelmien on todettu ennustavan matalaa liikuntaa seuranta-asetelmassa (Laugsand ym. 2011, Haario ym. 2012). Epidemiologista näyt­ töä on myös siitä, että raskas fyysinen työn kuor­ mittavuus tai erittäin raskas liikunta, kuten urheilu, lisäävät huonon unen esiintymisen todennäköisyyttä (Lastella ym. 2015, St-Onge ym. 2016). On siis to­ dettavaa, että liikunnan ja unen välinen yhteys ei ole täysin yksiselitteinen ja siihen vaikuttanevat määrän lisäksi myös laadulliset tekijät. Liikunta, uni ja sydäntaudit Toistaiseksi myös tutkimus liikunnan ja unen yhdys­ vaikutuksesta sydäntautiriskille ja sydäntautikuollei­ suudelle on suhteellisen vähäistä vaikka kirjallisuu­ dessa onkin esitetty, että vähäinen liikunta olisi yksi mekanismi, joka selittäisi lyhyen ja pitkän unen yh­ teyttä sairastavuuteen ja kuolleisuuteen. Havaintoja löytyy siitä, että liikunta muuttaa unen ja sydäntau­ tiriskin yhteyttä niin, että riittävä liikunta madaltaa lyhyen unen haittavaikutusta tai että liikunta suojaa sydäntautiriskiltä unen eri pituuksista tai laadus­ ta riippumatta.(Pepin ym. 2014). On arvioitu, että noin 2/3 kuolettavista sydäntautitapahtumista voi­ taisiin välttää omaksumalla terveellinen ruokavalio, tupakoimattomuus, kohtuullinen alkoholinkäyttö, riittävä liikunta ja uni (Hoevenaar-Blom ym. 2014). Epidemiologiset tutkimukset tarkastelevat kuitenkin usein tietyn elintavan päävaikutusta ja huomioivat toiset elintavat niin sanottuina vakioivina tekijöinä tilastollisessa mallinnuksessa, tarkastellen harvem­ min elintapojen todellista yhdysvaikutusta (McAlo­ ney ym. 2013). Aamu- vai iltaihminen? Kronotyyppi vaikuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Helsingin yli­ opiston tuoreessa väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin nimenomaan liikunnan ja unen ryhmittymistä ai­ kuisväestön keskuudessa, huomioiden myös paikal­ laanolo ja kronotyyppi (Wennman 2016). Tähän tar­ koitukseen hyödynnettiin latenttia luokka-analyysiä joka on henkilökeskeinen mallinnusmenetelmä (Collins & Lanza 2010). Sana latent tarkoittaa pii­ levää, ja menetelmän avulla pyrittiin aineistosta tun­ nistamaan piileviä ryhmittymiä ennalta määrättyjen muuttujien, tässä tutkimuksessa liikunnan ja unen perusteella. Kutakin piilevää ryhmittymää kuvaa tietty, sille ryhmälle todennäköisin yhdistelmä mi­ tattuja muuttujia jota myös voi kutsua ryhmän pro­ fiiliksi. Latentin luokka-analyysin avulla havaittiin, että 25–74-vuotiaat aikuiset muodostavat erilaisia liikunta- ja uniprofiileja, kun tarkasteltavina muut­ tujina olivat työmatka, työ- ja vapaa-ajanliikunta, istuminen ruudun äärellä, unen pituus, unen riittä­ vyys, viikonlopun ja viikonpäivien välinen univelka, päiväunet, kronotyyppi, ja työssäkäynti. Sekä mie­ hissä että naisissa löydettiin neljä erilaista profiilia, joista yleisintä profiilia kuvasti työssäkäynti, korkea vapaa-ajan liikunta, vähäinen ruudun äärellä istumi­ nen ja riittäväksi koettu uni (Wennman ym. 2014). Vapaa-ajan liikkumattomuus, runsas istuminen ruu­ dun äärellä, lyhyt ja riittämättömäksi koettu uni sekä työssä käymättömyys kuvailivat pienimmällä todennäköisyydellä ilmaantuvaa profiilia. Myös kro­ notyyppi, univelka ja työliikunnan rasittavuus erot­ telivat liikunta ja uni profiileja toisistaan. Samassa väitöskirjatutkimuksessa havaittiin la­ tentin luokka-analyysin avulla myös piileviä kro­ notyyppiryhmiä, joista aamu- ja iltatyyppien lisäksi tunnistettiin kolme välityypin ryhmää (Wennman ym. 2015b). Näitä ryhmiä erotteli itse-arvioitu aamu­tyyppisyys mutta myös koettu aamuväsymys. Kiinnostavaa oli, että iltatyyppien lisäksi myös enemmän iltaan suuntautunut ja aamuväsyneeksi itsensä kokeva ryhmä harrasti aamutyyppejä selvästi vähemmän liikuntaa. Iltatyypeillä havaittiin myös enemmän päivänaikaista istumista. Väitöskirjassa tutkittiin lisäksi liikunnan ja unen yhdysvaikutusta sydän- ja verisuonitautien riskiteki­ jöille ja ennustettuun sydäntautiriskiin, sekä aiem­ man kilpaurheilutaustan, liikunnan ja unen vuoro­ vaikutusta kuolleisuuteen (Wennman 2016). Edellä mainituilla liikunta- ja uniprofiileilla havaittiin, että naisilla, jotka kuuluivat vähäisen liikunnan, runsaan istumisen ja riittämättömän ja lyhyen unen profiiliin oli suurempi todennäköisyys korkealle verenpai­ neelle, kohonneelle kolesterolille, matala-asteiseen tulehdukseen ja lihavuuteen kuin runsaan liikun­ nan, riittävän unen ja vähäisen istumisen profiiliin kuuluvilla naisilla (Wennman ym. 2015a). Miehillä liikunta- ja uniprofiilien ja sydäntautien riskitekijöi­ den välillä ei todettu yhtä monta merkitsevää yhteyt­ tä kuin naisilla, ainoastaan suurempi todennäköisyys kohonneelle sokerihemoglobiinille vähäisen vapaaajanliikunnan ja lyhyen unen profiilissa. Laskennal­ linen sydäntautiriski vaihteli kuitenkin liikunta- ja uniprofiilien välillä. Vähäisen liikunnan, runsaan LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 15

istumisen ja riittämättömän ja lyhyen unen profii­ leissa, niin miehissä kuin naisissa, havaittiin korkea ennustettu riski sairastua sydäntautiin seuraavan kymmenen vuoden aikana. Liikunnalliseen elämäntapaan ja riittävään uneen kannattaa panostaa Väitöskirjan viimeisessä vaiheessa tutkittiin aiem­ man kilpaurheilutaustan, liikunnan ja unen vuoro­ vaikutusta kuolleisuudelle ja sydäntautikuolleisuu­ delle (Wennman 2016). Työssä havaittiin liikunnan ja unen välillä merkitsevä vuorovaikutus sydän­ tautikuolleisuudelle miehistä koostuvassa entisten huippu-urheilijoiden kohortissa. Ne miehet, riippu­ matta kilpaurheilutaustasta, joilla ilmeni sekä mata­ la vapaa-ajan liikunnan taso että lyhyt uni, kuolivat toden­ näköisemmin sydäntautiin kuin ne miehet, jotka vapaa-ajallaan liikkuivat vähintään suositellun minimimäärän ja joilla oli keskipituinen uni. Tähänastinen tutkimus siis osoittaa, että sydän- ja verisuonitautien kannalta liikunnalla ja unella on tärkeää yhdysvaikutusta ja tutkimustulokset ovat alustavasti valottaneet näiden elintapojen vuorovai­ kutuksen merkitystä sydänterveydelle. Ei pelkästään liikunnalliseen elämäntapaan, mutta myös itselleen riittävään ja hyvään uneen on siis perusteltua kan­ nustaa niin itseään kuin muita. Koska liikunta ja uni ovat moniulotteisia elintapo­ ja, voi esimerkiksi liikunnan luonne tai unen laatu olla merkittäviä tekijöitä liikunnan ja unen yhteyk­ sille ja edelleen näistä seuraavalle terveysvasteelle. Myös paikallaanolon ja kronotyypin vaikutus liikun­ nan ja unen väliseen yhteyteen on syytä pitää mie­ lessä. Kun ymmärrämme kronotyypin eri piirteitä paremmin, on myös mahdollista tunnistaa ne, jotka erityisesti altistavat tietyn kronotyypin epäedullisille elintavoille ja terveysriskeille. HEINI WENNMAN, LitM Tutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: heini.wennman@thl.fi Kirjoittajan väitöskirja ”Physical activity, sleep and cardiovascular diseases – Person-oriented and longitudinal perspectives” tarkastettiin 25.11.2016 Helsingin yliopistossa. Tutkimuksessa hyödynnettiin THL:n Kansallisen FINRISKI 2012 -tutkimuksen sekä Helsingin yliopiston Ikääntyvien entisten huippu-urheilijoiden terveystutkimuksen tietoja. Miehillä riittämätön vapaa-ajan liikunta ja lyhyt uni vaikuttivat yhdessä vahvasti kuolleisuuteen, etenkin sydäntautikuolleisuuteen – nuoruuden kilpaurheilutaustasta riippumatta. LÄHTEET 16 Adan, A., Archer S.N., Paz Hidalgo M., Di Milia L., Natale V. & Analysis. With applications in the Social, Behavioral, and Health Randler C. 2012. Circadian Typology: A Comprehensive Review. Sciences. Wiley series in probability and statistics. Hoboken, New Chronobiology International 29(9), 1153–1175. Jersey, USA. Borbely, A.A., Daan S., Wirz-Justice A. & Deboer T. 2016. The Ferrara, M. & De Gennaro L. 2001. How much sleep do we need? two-process model of sleep regulation: a reappraisal. Journal of Sleep Medicine Reviews 5(2), 155–179. Sleep Research 25(2), 131–143. Grandner, M.A. & Drummond S.P.A. 2007. Who are the long slee- Bramble, D.M. & Lieberman D.E. 2004. Endurance running and pers? Towards an understanding of the mortality relationship. Sleep the evolution of Homo. Nature 432(7015), 345–352. Medicine Reviews 11(5), 341–360. Broms, U., Pitkaniemi J., Backmand H., Heikkila K., Koskenvuo Grandner, M.A., Patel N.P., Gehrman P.R., Perlis M.L. & Pack M., Peltonen M., Sarna S., Vartiainen E., Kaprio J. & Partonen A.I. 2010. Problems associated with short sleep: Bridging the gap T. 2014. Long-term consistency of diurnal-type preferences among between laboratory and epidemiological studies. Sleep Medicine men. Chronobiology International 31(2), 182–188. Reviews 14(4), 239–247. Cappuccio, F.P., Cooper D., D’Elia L., Strazzullo P. & Miller M.A. Haario, P., Rahkonen O., Laaksonen M., Lahelma E. & Lallukka 2011. Sleep duration predicts cardiovascular outcomes: a syste- T. 2012. Bidirectional associations between insomnia symptoms matic review and meta-analysis of prospective studies. European and unhealthy behaviours. Journal of Sleep Research 22(1), 89–95. Heart Journal 32(12), 1484–1492. Hoevenaar-Blom, M.P., Spijkerman A.M., Kromhout D. & Ver­ Chaput, J.P., Carson V., Gray C.E. & Tremblay M.S. 2014. Impor- schuren W.M. 2014. Sufficient sleep duration contributes to lower tance of all movement behaviors in a 24 hour period for overall cardiovascular disease risk in addition to four traditional lifestyle health. International Journal of Environmental Research and Public factors: the MORGEN study. European Journal of Preventive Car- Health 11(12), 12575–12581. diology 21(11), 1367–1375. Chaput, J.P. & Tremblay A. 2009. Obesity and physical inactivity: Jackson, C.L., Redline S. & Emmons K.M. 2015. Sleep as a poten- the relevance of reconsidering the notion of sedentariness. Obesity tial fundamental contributor to disparities in cardiovascular health. Facts 2(4), 249–254. Annual Review of Public Health 36, 417–440. Collins, L.M. & Lanza S.T. 2010. Latent Class and Latent Transition Jousilahti, P., Laatikainen T., Peltonen M., Borodulin K., Män­ LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

nistö S., Jula A., Salomaa V., Harald K., Puska P. & Vartiainen Redline, S. & Foody J. 2011. Sleep disturbances: time to join the E. 2016. Primary prevention and risk factor reduction in coronary top 10 potentially modifiable cardiovascular risk factors? Circulation heart disease mortality among working aged men and women 124(19), 2049–2051. in eastern Finland over 40 years: population based observational Roenneberg, T., Kuehnle T., Juda M., Kantermann T., Allebrandt study. BMJ 352. K., Gordijn M. & Merrow M. 2007. Epidemiology of the human Kanerva, N., Kronholm E., Partonen T., Ovaskainen M.L., Kaarti­ circadian clock. Sleep Medicine Reviews 11(6), 429–438. nen N.E., Konttinen H., Broms U. & Mannisto S. 2012. Tendency Romney, L., Larson M.J., Clark T., Tucker L.A., Bailey B.W. & toward eveningness is associated with unhealthy dietary habits. LeCheminant J.D. 2015. Reduced Sleep Acutely Influences Se- Chronobiology International 29(7), 920–927. dentary Behavior and Mood But Not Total Energy Intake in Normal- Kronholm, E., Partonen T., Harma M., Hublin C., Lallukka T., Weight and Obese Women. Behavioral Sleep Medicine 14 (5). Peltonen M. & Laatikainen T. 2016. Prevalence of insomnia-related Sattelmair, J., Pertman J., Ding E.L., Kohl H.W.,3rd, Haskell symptoms continues to increase in the Finnish working-age popula- W. & Lee I.M. 2011. Dose response between physical activity and tion. Journal of Sleep Research 25, 454–457. risk of coronary heart disease: a meta-analysis. Circulation 124(7), Kronholm, E., Partonen T., Laatikainen T., Peltonen M., Harma 789–795. M., Hublin C., Kaprio J., Aro A.R., Partinen M., Fogelholm M., Shen, X., Wu Y. & Zhang D. 2016. Nighttime sleep duration, Valve R., Vahtera J., Oksanen T., Kivimaki M., Koskenvuo M. & 24-hour sleep duration and risk of all-cause mortality among adults: Sutela H. 2008. Trends in self-reported sleep duration and insom- a meta-analysis of prospective cohort studies. Scientific Reports nia-related symptoms in Finland from 1972 to 2005: a comparative 6, 21480. review and re-analysis of Finnish population samples. Journal of St-Onge, M.P., Grandner M.A., Brown D., Conroy M.B., Jean- Sleep Research 17(1), 54–62. Louis G., Coons M., Bhatt D.L. American Heart Association Ob- Kronholm, E., Härmä M., Hublin C., Aro A.R. & Partonen T. 2006. esity, Behavior Change, Diabetes, and Nutrition Committees of Self-reported sleep duration in Finnish general population. Journal the Council on Lifestyle and Cardiometabolic Health, Council on of Sleep Research 15(3), 276–290. Cardiovascular Disease in the Young, Council on Clinical Cardiology Kukkonen-Harjula, K. 2015. Liikunnan ja unen yhteyksien tutki- & and Stroke Council. 2016. Sleep Duration and Quality: Impact on musmenetelmät. Liikunnan ja unen yhteyksien tutkiminen – tutki- Lifestyle Behaviors and Cardiometabolic Health: A Scientific Sta- musasetelmat, -kysymykset ja -tuloksia. nix02248. tement From the American Heart Association. Circulation 134(18), Lastella, M., Roach G.D., Halson S.L. & Sargent C. 2015. Sleep/ e367–e386. wake behaviours of elite athletes from individual and team sports. Suomen virallinen tilasto. 2015. Kuolemansyyt [verkkojulkaisu]. European Journal of Sport Science 15(2), 94–100. ISSN1799-5051. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.5.2017]. Laugsand, L.E., Vatten L.J., Platou C. & Janszky I. 2011. Insomnia Tremblay, M.S., Colley R.C., Saunders T.J., Healy G.N. & Owen and the risk of acute myocardial infarction: a population study. Cir- N. 2010. Physiological and health implications of a sedentary lifes- culation 124(19), 2073–2081. tyle. Applied Physiology, Nutrition & Metabolism 35(6), 725–740. Luyster, F.S., Strollo P.J.,Jr, Zee P.C., Walsh J.K. & Boards of Wennman, H., Kronholm E., Partonen T., Tolvanen A., Peltonen Directors of the American Academy of Sleep Medicine and the M., Vasankari T. & Borodulin K. 2015a. Interrelationships of Physi- Sleep Research Society. 2012. Sleep: a health imperative. Sleep cal Activity and Sleep with Cardiovascular Risk Factors: a Person- 35(6), 727–734. Oriented Approach. International Journal of Behavioral Medicine McAloney, K., Graham H., Law C. & Platt L. 2013. A scoping 22:735–747. review of statistical approaches to the analysis of multiple health- Wennman, H., Kronholm E., Partonen T., Tolvanen A., Peltonen related behaviours. Preventive Medicine 56(6), 365–371. M., Vasankari T. & Borodulin K. 2014. Physical activity and sleep Merikanto, I., Kronholm E., Peltonen M., Laatikainen T., Lahti T. profiles in Finnish men and women. BMC Public Health 14, 82. & Partonen T. 2012. Relation of chronotype to sleep complaints in Wennman, H. 2016. Physical activity, sleep and cardiovascular the general Finnish population. Chronobiology International 29(3), diseases: person-oriented and longitudinal perspectives. University 311–317. of Helsinki; Unigrafia. Helsinki; Helsinki. Merikanto, I., Lahti T., Puolijoki H., Vanhala M., Peltonen M., Wennman, H., Kronholm E., Partonen T., Peltonen M., Vasankari Laatikainen T., Vartiainen E., Salomaa V., Kronholm E. & Parto­ T. & Borodulin K. 2015b. Evening typology and morning tiredness nen T. 2013. Associations of chronotype and sleep with cardiovas- associates with low leisure time physical activity and high sitting. cular diseases and type 2 diabetes. Chronobiology International Chronobiology International 32(8), 1090–1100. 30(4), 470–477. Wittmann, M., Paulus M. & Roenneberg T. 2010. Decreased Myers, J., McAuley P., Lavie C.J., Despres J.P., Arena R. & Kokki­ psychological well-being in late ’chronotypes’ is mediated by smo- nos P. 2015. Physical activity and cardiorespiratory fitness as major king and alcohol consumption. Substance use & Misuse 45(1–2), markers of cardiovascular risk: their independent and interwoven 15–30. importance to health status. Progress in Cardiovascular Diseases World Health Organization. Cardiovascular diseases (CVDs). Fact 57(4), 306–314. sheet Nr317. World Health Organization, 2016 http://www.who.int/ Noble, N., Paul C., Turon H. & Oldmeadow C. 2015. Review: mediacentre/factsheets/fs317/en/;. Which modifiable health risk behaviours are related? A systematic Yoon, H.S., Yang J.J., Song M., Lee H.W., Han S., Lee S.A., Choi review of the clustering of Smoking, Nutrition, Alcohol and Physical J.Y., Lee J.K. & Kang D. 2015. Correlates of self-reported sleep activity (‘SNAP’) health risk factors. Preventive Medicine 81, 16–41. duration in middle-aged and elderly Koreans: from the Health Exa- Ohayon, M.M. 2002. Epidemiology of insomnia: what we know minees Study. PloS One 10(5), e0123510. and what we still need to learn. Sleep Medicine Reviews 6(2), Youngstedt, S.D., Goff E.E., Reynolds A.M., Kripke D.F., Irwin 97–111. M.R., Bootzin R.R., Khan N. & Jean-Louis G. 2016. Clinical re- Pepin, V., Boucetta S., Chan-Thim E., Parwanta Z., Gouin J. & view: Has adult sleep duration declined over the last 50+ years? Dang-Vu T. 2014. The Role of Sleep and Physical Activity on the Sleep Medicine Reviews 28, 65–81. Risk for Cardiovascular Disease. Current Cardiovascular Risk Reports 8(12), 1. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 17

Kuva: ANTERO AALTONEN Liikunta kuntouttaa ja parantaa sydänpotilaan ennustetta 18 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Teksti: JARI LAUKKANEN Liikunnallinen kuntoutus vaikuttaa myönteisesti sydänpotilaan ennusteeseen ja vähentää uusien sairaalahoitojen tarvetta. Hyvin toteutettu ja riittävän pitkäjänteinen sydänkuntoutus edistää potilaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn säilymistä tai palautumista. S epelvaltimotautipotilaille tulisi tarjota selkeät tutkimusnäyttöön perustuvat ohjeet liikun­ nallisesta kuntoutuksesta. Sydänpotilaan lii­ kunnallisen kuntoutuksen toteutus on turval­ lisista, kunhan se toteutetaan ohjeisen mukaisesti ja nousujohteisesti edeten. Aerobisen kestävyysharjoittelun ohella liikunnalli­ seen sydänkuntoutukseen tulisi sisältyä myös lihas­ voimaharjoittelua, arjen aktiivisuutta unohtamatta. Liikunnallisen kuntoutuksen suunnitemallisuus ja säännöllisyys ovat keskeisiä tekijöitä, ja parhaim­ millaan kuntoutusohjelmat voivat tukea potilaan hoitoon sitoutumista. Teknologian sovellukset ja seurantajärjestelmät voivat parhaimmillaan motivoida potilaita paremmin pitkäjänteiseen liikunnalliseen kuntoutukseen. Lii­ kunnallinen kuntoutus tulee organisoida käytännös­ sä siten, että se soveltuu sairaanhoitoon ilman suuria lisäpanostuksia. Resursseissa ja toimintamalleissa alueellisia eroja Sydänpotilaan liikuntaan perustuvasta kuntouksesta on tieteellistä näyttöä, mikä puoltaa sen hyödyntä­ mistä kokonaisvaltaisen sydänpotilaan hoidon yhte­ nä osatekijänä. Hoitoketjujen toimivuus korostuu sydänpotilaan kuntoutuksen järjestelyissä – poti­ laiden hoitoajat ovat entisestään lyhentyneet, mikä aiheuttaa omat haasteensa kuntoutuksen toteutuk­ sella. Potilailla on usein myös muita merkittäviä sai­ rauksia, mikä voi osaltaan vaikeuttaa kuntoutuksen käytännön toteutusta. Liikunnallisen kuntoutuksen tulisi olla sairau­ desta vaiheesta huolimatta turvallista. Useimmilla potilailla on edellytykset harjoittaa liikuntaa aluksi ohjatusti ja myöhemmin itsenäisesti. Ryhmämuo­ toisella kuntouksella voidaan ohjata useita potilaita samalla kertaa, vaikka osa potilaista tarvitsee myös yksilöllisempää ohjausta. Pääsääntöisesti potilai­ den käytännön ohjaustyötä toteuttavat sairaaloissa sydän­hoitajat ja -fysioterapeutit. Tieteellisissä tutkimuksissa käytetyt liikunnallisen kuntoutuksen ohjelmat vaihtelevat jonkin verran tutkimuksesta toiseen, mikä asettaa omat haasteensa käytännön toiminnan toteutukseen ja näiden mene­ telmien käyttöönottoon. Haasteellista on löytää vaikuttavia kuntoutusohjelmia, jotka soveltuvat päivittäiseen kiireiseen kliiniseen potilastyöhön ja voimassa oleviin hoitokäytäntöihin. Sydänpotilaan hoitoketjut toimivat sairaalasta avoterveydenhuol­ toon ja liikunnallisen kuntoutuksen osuuden tulee soveltua hoitoketjuihin saumattomasti. Valitettavasti liikunnallisen kuntoutuksen toteu­ tuminen sepelvaltimotautipotilailla ei ole vielä sys­ temaattista ja sen toteutuksessa on alueellisia eroja. Tilastojen mukanaan sydänpotilaiden kuntoutusta tarjotaan riittävästi noin puolelle siihen sopivista potilaista (Piepoli ym. 2010, Savonen ym. 2015). Re­ surssit ja toimintamallit eroavat Suomessa alueiden välillä ja lisäksi eri maiden välillä on huomattavia eroja. Sydänsairauden jälkeisen kuntouksen vaikutta­ vuuden arviointia tulee kehittää, ja kuntoutustoi­ minnan tulokset tulee saada uuden toiminnan jär­ jestelyn pohjaksi. Tieteellisen näyttöä tarvitaan, jotta toimintaa järjestetään perustellusti osaksi sydän­ potilaiden hoitoa. Omaehtoisen liikunnan tulee olla osa sydänpotilaan arkipäivää. Parhaimmillaan julki­ sen ja yksityisen terveydenhuollon toimijoiden sekä kolmannen sektorin tuottamat kuntoutuspalvelut täydentävät toinen toisiaan. Käypä hoito suosittaa liikuntaa Vuosi sitten julkaistu liikunnan käypä hoito suositus tuo esille liikunnallisen kuntoutuksen hyödyt sepel­ valtimotaudin, sydämen vajaatoiminnan ja muiden Säännöllinen kestävyysliikunta ja lihasvoimaharjoittelu ovat keskeinen osa sepelvaltimotautipotilaan kuntoutusta sekä toipilasvaiheessa että kunnon ylläpitovaiheessa läpi elämän. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 19

keskeisten sydänsairauksien hoidossa (Rauramaa ym. 2016). Liikuntaan perustuva kuntoutus vähen­ tää ennenaikaisen sydänkuoleman kuoleman vaaraa ja vähentää uusien sairaalahoitojen tarvetta (Ander­ son ym. 2016). Tuoreimmassa katsauksessa oli mu­ kana potilaita, joista useimmat olivat sairastaneet sy­ däninfarktin, joilla oli oireita aiheuttava tai varjoai­ nekuvauksella todettu sepelvaltimotauti, tai joille oli tehty sepelvaltimoiden pallolaajennus tai ohitusleik­ kaus. Näissä potilasryhmissä liikuntaan perustuva sydänkuntoutus vähensi sydän- ja verisuonitaudeis­ ta johtuvaa kuolleisuutta verrattuna tavanomaiseen hoitoon (Anderson ym. 2016). Lisäksi on tutkimusnäyttöä siitä, että liikuntapai­ notteinen sydänkuntoutus saattaa parantaa poti­ laiden elämänlaatua. Hyvin toteutettu ja riittävän pitkäjänteinen sydänkuntoutus edistää potilaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn säilymistä tai palautumista (Balady ym. 2010, Lauk­ kanen 2015). Liikunnallisen kuntoutus voi tuottaa myönteisiä psyko-sosiaalisia vaikutuksia fyysisen kunnon paranemisen ohella. Mielekäs liikunta­ harrastus, yksin tai yhdessä toteuttaen, voikin olla sairastuneen potilaan henkisen hyvinvoinnin yksi keskeisin voimavara. Kestävyysliikuntaa toipumista nopeuttamaan Kestävyysliikunta nopeuttaa fyysisen toimintakyvyn palautumista sydäninfarktin ja sydäntoimenpitei­ den (pallolaajennus, ohitusleikkaus, läppäleikka­ us, sydä­men­siirto) jälkeen (Hautala ym. 2016). Sy­ dänpotilailla erityisesti kestävyysliikunta parantaa kardiorespiratorista kuntoa. Kestävyysliikunta voi parantaa sydämen pumppaustehoa (Rauramaa ym. 2016). Aivan­viime vuosina myös intervallityyppisen harjoittelun vaikutusta on selvitetty ja verrattu yh­ täjaksoisen tasavauhtisen kestävyysliikunnan vaiku­ tuksiin. Intervallityyppinen harjoittelu voi olla yksi lisäkeino sydänpotilaan kuntoutuksessa (ks. artikke­ li Leskinen, Hamari, Kalliokoski: HIIT-harjoittelulla tehoa sydänpotilaan kuntoutukseen, tämän lehden sivut 26–30). Se on myös todettu, että lihasvoima­ harjoittelu parantaa toimintakykyä sepelvaltimotau­ ti sairastavilla (Rauramaa ym. 2016, Savonen ym. 2015). Tärkeä tieto käytännön potilastyön kannalta on se, että kestävyysliikunta nopeuttaa fyysisen toi­ mintakyvyn palautumista sydäninfarktin ja sydän­ toimenpiteiden jälkeen. Liikunnallinen sydänkuntoutus parantaa autono­ misen hermoston toimintaa ja verisuonten sisäkalvon toimintaa. Pidempään jatkunut liikunta voi vähen­tää valtimoiden ateroskleroosin etenemistä. Liikunnal­ la on positiivisia vaikutuksia verenpaineeseen ja lipidi ja -sokeriaineenvaihduntaan. Tutkimuksissa on todettu HDL kolesterolin määrä voi lisääntyä ja elimistön inflammaatio voi vähentyä liikunnallisen kuntoutuksen myötä (Rauramaa ym. 2016). Positiiviset vaikutukset mielialaan ja yleisempään elämänlaatuun ovat tärkeitä, kun arvioidaan koko­ naisuudessa liikunnallisen kuntouksen hyödyllisyyt­ tä. Liikuntaan pohjautuvien sydänkuntoutusohjel­ mien on myös todettu vähentävän terveydenhuollon 20 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 kuluja (Balady ym. 2010). Tuoreessa kotimaisessa tutkimuksessa todettiinkin, että liikunnallinen kun­ toutus vähentää kustannuksia tavanomaiseen sepel­ valtimotautia sairastavan potilaan hoitoon verrattu­ na (Hautala ym. 2016). Päivittäistä, suorituskykyyn suhteutettua ja kohtuullisen rasittavaa liikuntaa Sepelvaltimotaudin hoitoon suositellaan kestävyys­ liikuntaa, joka on päivittäistä tai lähes päivittäistä, vähintään 30 minuuttia vuorokaudessa kestävää, potilaan fyysiseen suorituskykyyn suhteutettuna kohtuullisen rasittavalta tuntuvaa (RPE 11–16/20) ja suuriin lihasryhmiin kohdistuvaa sekä 2–3 vii­ koittaista lihasvoimaharjoitusta, jotka koostuvat 8–10:stä suureen lihasryhmään kohdistuvasta liik­ keestä – toistaen kutakin liikettä 10–15 kertaa (Hau­ tala ym. 2016). Sydämen vajaatoiminnan hoitoon suositellaan päi­ vittäistä kestävyysliikuntaa, joka aloitetaan kevyesti; lisäten kuormaa vähitellen tasolla, joka vastaa noin 60 prosenttia sykereservistä (maksimi- ja leposyk­ keen erotus) (Rauramaa ym. 2016), jos halutaan käyttää sykettä tarkempaan rasitustason ohjaami­ seen. Sykkeen käyttö rasituksen ohjauksessa ei ole aina välttämätöntä, koska liikuntaa voidaan toteuttaa muutenkin oireita ja tuntemuksia seuraten. Tämän lisäksi sydämen vaajatoiminnan hoitoon suositellaan myös lihasvoimaharjoittelua kuten sepelvaltimotauti sairastavillakin (2–3 kertaa viikossa). Säännöllinen kestävyysliikunta ja lihasvoimahar­ joittelu ovat keskeinen osa sepelvaltimotautipotilaan kuntoutusta sekä toipilasvaiheessa että kunnon ylläpitovaiheessa läpi elämän (Hautala ym. 2016). Saavutettujen positiivisten vaikutusten ylläpitämi­ nen edellyttää liikunnan jatkamista säännöllisesti. Hyötyjä ei voi varastoida. Nykyaikainen sepelvaltimotaudin lääkehoito ei vaikuta olennaisesti liikunnallisen kuntoutuksen toteuttamiseen. Rintakipua lievittävät lääkkeet voi­ vat parantaa oireisten potilaiden rasituksensietoa. Beetasalpaajalääkitys vaimentaa normaalia syk­ keennousua rasituksessa. Beetasalpaajien vaikutus syketasoon tulisi huomioida ohjattaessa liikunnan rasittavuutta sykkeen avulla (Savonen ym. 2015). Syketasoa alentava vaikutus riippuu olennaisesti beetasalpaajan annoksesta, minkä vuoksi lääkean­ noksia voidaan yksilöllisesti optimoida. Statiinit ovat yleisesti käytetty lääke korkean kolesterolin hoitoon sepelvaltimotautipotilailla. Yleisin statiinien käyttöä rajoittava sivuoire on lihaskipu (Parker & Thomp­ son 2012). Vaikka vakavat haittavaikutukset olisi­ vatkin harvinaisia, käyttäjien suurentuneen määrän vuoksi ongelma ei ole aivan vähäpätöinen. Nopeasti alkuun Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus tulisi aloittaa varsin nopeasti akuutin sydäntapahtu­ man jälkeen (Laine & Laukkanen 2016, Laukkanen 2015). Toipumisen edetessä normaalisti liikunnan

Myös positiiviset vaikutukset mielialaan ja elämänlaatuun ovat tärkeitä, kun arvioidaan liikunnallisen kuntoutuksen hyödyllisyyttä kokonaisuudessa. kuormitusta voi lisätä. Alkuvaiheen ensisijainen lii­ kunta on aerobista kestävyysharjoittelua ja myöhem­ min mukaan tulee lihasvoimaharjoittelua. Akuutin sepelvaltimotautitapahtuman jälkeisen sairaalahoitovaiheen potilaalle tulisi tarjota ohjeet liikunnallisen kuntoutuksen toteuttamisesta. Tavoit­ teena on pitää liikunta olennaisena osana sydänpoti­ laan hoitoa. Liikunnallinen kuntoutus ja sen ohjaus tulee orga­ nisoida käytännössä siten, että se sopii päivittäiseen potilaiden hoitoon ja sairaalan työskentelyrutiinei­ hin ilman suurempaa lisäpanostusta huomioiden potilaiden lyhyehkön ajan kestävät hoitojaksot. Sydänpotilaille pitäisi tarjota liikuntasuunnitelma, jonka sisältö ja etenee yksilöllisesti kuntoutuksen vaikuttavuuden optimoimiseksi. Kuntoutuksen to­ teutumisen ja tuloksellisuutta tulisi seurata ja siihen antavat osaltaan lisätyökaluja nykyiset modernit seurantalaitteet. Laadukkaan kuntoutustoiminnan tulee olla vai­ kuttavaa ja tukittuun tieteelliseen näyttöön pohjau­ tuvaa (Laukkanen 2015). Toiminnan vaikuttavuu­ den seurantaan kaivattaisiin rekistereihin pohjautu­ vaa tietoa, jotta tiedetään edes jollain tavoin, miten sydän­potilaiden kuntoutus todellisuudessa toteutuu ja saavutetaanko kuntoutuksen avulla oletettuja hyötyjä. Nykyisin sairaanhoidon resurssit ovat niu­ kat ja sairaalan kuntoutustoiminnan tulee olla vai­ kuttavaa, jotta sen laajempaa käyttöönottoa voidaan perustella. Keskeisessä asemassa on alueellisten hoi­ topolkujen toteutuminen saumattomasti sairaalasta avoterveydenhuoltoon. JARI A. LAUKKANEN Kardiologian erikoislääkäri , professori Itä-Suomen yliopisto ja Keski-Suomen Sairaanhoitopiiri Sähköposti: jari.laukkanen@ksshp.fi LÄHTEET: Anderson, L., Oldridge, N., Thompson, D.R., Zwisler, A.D., Rees, Laine, M. & Laukkanen, J.A. 2016. Liikunta ja sydänsairauksien K., Martin, N. & Taylor, R. 2016. Exercise-based cardiac rehabilita- ehkäisy ja hoito s. 1134–1135. Kardiologia, 3. uudistettu painos, tion for coronary heart disease: Cochrane Systematic Review and Kustannus oy Duodecim. 2016, 1296 sivua. Meta-Analysis. J Am Coll Cardiol. 67:1–12. Laukkanen, J.A. 2015. Editorial: cardiac rehabilitation: why is it an Balady, G.J., Ades, P.A., Comoss, P., Limacher, M., Pina, I.L., underused therapy? Eur Heart J. 36(24):1500–1. Southard, D., Williams, M.A. & Bazzarre, T. 2016. Core compo- Piepoli, M.F., Corra, U., Benzer, W., Bjarnason-Wehrens, B., Den­ nents of cardiac rehabilitation/secondary prevention programs: A dale, P., Gaita, D., McGee, H., Mendes, M., Niebauer, J., Zwisler, statement for healthcare professionals from the American Heart A.D. & Schmid, J.P. 2010. Secondary prevention through cardiac Association and the American Association of Cardiovascular and rehabilitation: from knowledge to implementation. A position paper Pulmonary Rehabilitation Writing Group. Circulation 102:1069–73 from the Cardiac Rehabilitation Section of the European Associa- Hautala, A., Alapappila, A., Kangas, H., Kettunen, J., Laukkanen, tion of Cardiovascular Prevention and Rehabilitation. Eur J Cardio- J. & Meinilä, L. Suomen Fysioterapeutit ry- Sepelvaltimotautipo- vasc Prev Rehabil 17:1–17. tilaan liikunnallinen kuntoutus. 2016 http//terveysportti.fi/dtk/sfs/ Parker, B.A. & Thompson, P.D. 2012. Effect of statins on skeletal avaa?p_artikkeli=sfs00002. muscle: Exercise, myopathy, and muscle outcomes. Exerc Sport Hautala, A.J., Kiviniemi, A.M., Mäkikallio, T., Koistinen, P., Ryy­ Sci Rev 40:188–94. nänen, O.P., Martikainen, J.A., Seppänen, T., Huikuri H,V,, Tulp­ Rauramaa, R., Kukkonen-Harjula, K., Arokoski, J., Hohtari, H., pom M.P. Economic evaluation of exercise-based cardiac rehabili- Ketola, E., Komulainen, P., Kettunen, J., Kujala, U., Laukkanen, tation in patients with a recent acute coronary syndrome. Scand J J., Pylkkänen, L., Savela, S., Savonen, K. & Tikkanen, H. 2016. Med Sci Sports. 2016 Aug 19. Liikunta – käypä hoito; Duodecim 132:478–79 Hautala, A.J., Alapappila, A., Häkkinen, H., Kettunen, J., Laukka­ Savonen, K., Hautala, A. & Laukkanen, J. Liikunnallinen kuntou- nen, J.A., Meinilä L. & Savonen K. 2016. Sepelvaltimotautipotilaan tus sepelvaltimotaudin hoidossa. Sydänääni 2015;26,3A: 302–310. liikunnallinen kuntoutus. Exercise-based rehabilitation among patients with coronary heart disease. Suomen lääkärilehti. 42:53–57. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 21

Teksti: ARTO HAUTALA, LEENA MEINILÄ Liikunnallinen sydänkuntoutus on kustannusvaikuttavaa Säännöllisen liikunnan merkitys sepelvaltimotauti­ potilaan terveydelle ja hyvinvoinnille on kiistaton. Liikunnallisten sydänkuntoutusohjelmien on todettu vähentävän merkittävästi terveydenhuollon kustannuksia. Kuva: GORILLA/CALLE ARTMARK T ieteellinen näyttö liikunnan hyödyistä ja vaikuttavuudesta on vahva sekä sepelvalti­ motaudin ennaltaehkäisyssä että hoidossa ja kuntoutuksessa. Vahvasta tieteellisestä näytöstä huolimatta liikunnallisen sydänkuntou­ tuksen toteutus on edelleen puutteellista useissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Kuopion seudulla tehdyn kartoituksen mukaan vain noin 40 prosenttia (94 potilasta kaikkiaan 234 potilaasta) sydänpoti­ laista ohjattiin jonkinlaiseen sydänkuntoutukseen (Kotseva et al., 2013) ja valvottua liikunnallista kuntoutusta sai lopulta vain 18 prosenttia potilais­ ta. Kuitenkin Kuopion seudulla sydänkuntoutus toimii systemaattisemmin kuin suurimmassa osassa Suomea. Lainsäädäntö ja valtakunnallinen ohjeistus sepelvaltimotautia sairastavien systemaattisesta kun­ toutuksesta puuttuu edelleen Suomesta. Sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden vähene­ minen on seurannut tiiviisti sepelvaltimotaudin hoidon ja lääkitysten kehittymistä. 1950-luvun ”kiikkutuolihoidosta” (Levine and Lown, 1952) ohitusleikkauksen kehittämisen kautta 1960-luvun lopulta pallolaajennuksen käyttöönottoon 1980-lu­ vun alkupuolella (Nabel and Braunwald, 2012) on kuljettu pitkä, mutta merkittävä tie. Se mahdollistaa nykyisen tehokkaan akuuttihoidon ja samalla nope­ an kotiutumisen jo muutaman päivä akuutin sydän­ tapahtuman jälkeen. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että liikunnallisen kuntoutuksen voi aloit­ taa jopa pallolaajennusta seuraavana päivänä, mikäli sydänlihaksen vaurio on pieni eikä toimenpiteestä ole aiheutunut komplikaatioita (Cortes et al., 2009). Sairaalajakso on toimenpiteiden kehittymisen myötä lyhentynyt ja potilaan ohjaukseen jäävä aika Sydänkuntoutuksella saatu säästö terveydenhuollon kuluissa on noin 1 000 euroa potilasta kohden. Suomessa sairastuu sydäninfarktiin vuosittain noin 25 000 henkilöä. Jos suurin osa potilaista osallistuisi liikunnalliseen kuntoutukseen, tämä tarkoittaisi miljoonien vuotuisia säästöjä. 22 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

on usein minimaalinen. Lisäksi akuutin tilanteen jäl­ keen voi olla vaikea jäsentää kaikkea tarvittavaa tie­ toa ja tämänkin takia jatkokuntoutuksen ja -ohjauk­ sen tarve korostuu. Liikunnallinen sydänkuntoutus parantaa elämänlaatua Liikuntapainotteiset sydänkuntoutusohjelmat ovat parantaneet potilaiden elämänlaatua ja vähentäneet sepelvaltimotaudista johtuvaa kuolleisuutta, sairas­ tuvuutta sekä terveydenhuollon kustannuksia mer­ kittävästi (Anderson et al., 2016). Liikunnallisen kuntoutuksen toteutuminen on vaikuttanut suo­ tuisasti myös muihin kuntoutuksen avaintekijöihin kuten ravintotottumuksiin ja stressin hallintaan (Corra et al., 2010). Lisäksi yli 75-vuotiaat sydänpo­ tilaat hyötyvät liikunnallisesta sydänkuntoutuksesta samoin kuin nuoremmat, vaikka iäkkäillä potilailla on useammin vaikeampi sepelvaltimotauti ja muita oheissairauksia (Menezes et al., 2014). Keskeinen haaste niukkenevien terveydenhuol­ lon resurssien ja tulevaisuuden SOTE-ratkaisujen kentällä pakottaa etsimään perusteltuja, kliinisesti ja kustannuksiltaan vaikuttavia toimintamalleja säästöjen aikaansaamiseksi. Liikunnallisten sydän­ kuntoutusohjelmien on todettu vähentävän merkit­ tävästi terveydenhuollon kustannuksia ja parantavan terveyteen liittyvää elämänlaatua kansainvälisissä tutkimuksissa (Anderson et al., 2016). Myös tuore suomalaistutkimus vahvistaa tämän. Liikunnallinen sydänkuntoutusryhmä käytti terveydenhuollon pal­ veluita vuoden seurantajakson aikana keskimäärin 1 652 euroa potilasta kohden ja tavanomaisen jat­ kohoidon ryhmässä 2 629 euroa potilasta kohden. Säästö terveydenhuollon kuluissa oli 37 prosenttia (Hautala et al., 2016). LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 23

Suomessa sairastuu sydäninfarktiin vuosittain noin 25 000 henkilöä. Jos säästö terveydenhuollon kuluissa on noin 1 000 euroa potilasta kohden, tämä tarkoittaa miljoonien säästöjä vuotuisissa terveyden­ huollon kuluissa, jos suurin osa potilaista osallistuisi liikunnalliseen kuntoutukseen. Tutkimustiedon toi­ votaan auttavan terveydenhuollon päättäjiä kohden­ tamaan terveydenhuollon resursseja liikunnallisen sydänkuntoutuksen järjestämiseen. Mikä estää kuntoutuksen toteutumisen? Tutkimusten ja käytännön kokemusten mukaan sy­ dänkuntoutukseen ei kuitenkaan välttämättä osallis­ tuta tai sitouduta, vaikka kuntoutusta olisi tarjolla (Laukkanen, 2015). Kuntoutuksesta kieltäytymisen syitä ovat esimerkiksi pitkä matka kuntoutuspaik­ kaan, ajan puute ja se, ettei kuntoutusta mielletä tarpeelliseksi (De Vos et al., 2013). Lisäksi esimer­ kiksi alhainen koulutustausta, aktiivinen tupakoin­ ti, korkea kokonaiskolesteroli ja motivaation puute ovat kuvaavia taustatekijöitä kuntoutuksesta kieltäy­ tyneillä (Kotseva et al., 2013, De Smedt et al., 2013, Gaalema et al., 2017). Yleisimmät syyt kuntoutusoh­ jelman keskeyttämiseen ovat ajan puute ja tilantee­ seen nähden epäsopiva – joko liian vaativana, tehot­ tomana tai muuten tarpeettomana pidetty – harjoi­ tusohjelma (Karmali et al., 2014). Käytännön työssä törmätään myös tilanteisiin, joissa kuntoutuksen kustannukset koetaan liian korkeiksi. Sen sijaan hyviksi havaittuja keinoja kuntoutuk­ seen sitoutumisessa ovat liikuntasuunnitelma, sään­ nölliset tapaamiset kuntoutushenkilökunnan kanssa ja omatoiminen aktiivisuuden seuranta. Yksilöllinen liikuntaohjaus on näyttöön perustuva tapa aktivoida potilas arjen fyysiseen aktiivisuuteen. Potilaan sään­ nöllistä liikkumista ja sen lisäämistä tukevat selkeä tavoitteen määrittely, nousujohteinen harjoitteluoh­ jelma, potilaan omien mieltymysten huomioiminen, mahdollisuus tarvittavien liikuntatilojen käyttöön ja harjoitusohjelman toteutumisen seuranta ja siitä palau­tteen antaminen potilaalle esimerkiksi kiihty­ vyysanturiteknologiaan perustuvia aktiivisuusmitta­ reita käyttäen. lääkärit ja muut terveydenhuollon päätöksenteosta vastaavat toimijat, joiden tulisikin painottaa liikun­ nan merkitystä tärkeänä osana hoitoa sekä potilaille että henkilökunnalle (King et al., 2012). Konkreettisina tekijöinä tulee varmistaa, että kotiu­tussuunnitelmaan kuuluu lähete kuntoutuk­ seen. Lähete annetaan kotiin lähtiessä ja kotiutus­ henkilöstö vahvistaessa, että lähetteen tiedot ovat oikein. Ohjeet kuntoutuksen aloittamiseksi ja tieto sisällöstä annetaan potilaalle myös kirjallisesti. Poti­ laan tulee tietää paikka, missä kuntoutus alkaa ja on varmistettava, että potilas ymmärtää ja hyväksyy lähetteen. Selvitetään kulkuneuvo kuntoutukseen ja parkkipaikat. Kuntoutuksella on nimetty yhteyshen­ kilö, joka vastaanottaa potilaan. Varmistetaan myös, että yhteyshenkilö tietää lähetteestä ja seurataan, että lähetteen saaneet ilmoittautuvat kuntoutukseen. (Balady et al., 2011). Vastikään julkaistun Amerikkalaisen ”tiekartan” tavoitteena on lisätä sydänkuntoutukseen osallistu­ jien määrää 20 prosentista 70 prosenttiin, mikä to­ teutuessaan tarkoittaisi vuositasolla 25 000 potilaan säilymistä hengissä ja ehkäisevän 180 000 sairaala­ käyntiä (Ades et al., 2017). Suomessa tätä nykyä toimiva liikuntaa sisältävä kuntoutus, johon potilaita voidaan tarpeen mukaan ohjata, on esimerkiksi ryhmämuotoinen TULPPAavokuntoutus, jonka Sydänliitto on suunnitellut terveyskeskuksille. Toinen käytännöllinen toimin­ tamalli on Sydänliiton tuottama Sepelvaltimotau­ tipotilaan liikuntapolku, jossa alueelliset toimijat voivat rakentaa oman liikuntapolkunsa. Se tuo lii­ kunnallisen kuntoutuksen ryhmät näkyväksi osaksi kuntoutustarjontaa, jolloin potilaat on helppo ohjata liikuntaryhmiin. Myös KELA järjestää sepelvaltimo­ tautia sairastaville kuntoutus- ja sopeutumisvalmen­ nuskursseja työ- ja toimintakyvyn palauttamiseksi. Lisäksi jotkut sairaalat ja terveyskeskukset järjestä­ vät liikunnallista sydänkuntoutusta omana toimin­ tanaan. Suomesta puuttuu kuitenkin nopeasti, jo sairauslomalla alkava tavoitteellinen liikunnallinen kuntoutus, joka on vallitseva malli esimerkiksi Keski-Euroopassa. Älyteknologista apua käytännön toteutukseen? Liikuntapolun rakentaminen? Miten sitten käytännössä potilaan yksilöllinen lii­ kunnallisen kuntoutuksen polku rakentuu? Amerik­ kalaisen mallin mukaan avainasemassa ovat johtavat Mielenkiintoinen tutkimustieto senioriväestön suh­ tautumisesta älylaitteisiin ja teknologiaan tulee Ir­ lannista ja Belgiasta. Siellä selvitettiin keski-iältään noin 62-vuotiailla sydänpotilailta halukkuutta käyt­ tää hyvinvointiteknologiaa apuna liikunnallisessa Hyviksi havaittuja keinoja kuntoutukseen sitoutumisessa ovat liikuntasuunnitelma, säännölliset tapaamiset kuntoutushenkilökunnan kanssa ja omatoiminen aktiivisuuden seuranta. 24 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

kuntoutuksessa. Pääosalla, 97 prosentilla potilaista oli kännykkä ja 91 prosenttia heistä käytti internet­ tiä, ja lisäksi 75 prosenttia ilmoitti olevansa kiinnos­ tuneita käyttämään teknologiaa kuntoutuksen apu­ na. (Buys et al., 2016). Sama tutkimus tehtiin Oulun Sydänyhdistyksen illassa pidetyn luennon yhteydes­ sä hiljattain ja tulos oli suunnilleen sama. Teknolo­ gian hyödyntämisen on myös senioriväestön arkea, ja sen käyttöön liikunnan lisäämiseksi ja harjoittelun seurannassa tulee kannustaa. Kuntoutukseen tulee kehittää uusia, potilaiden yk­ silölliset tavoitteet huomioivia avomuotoisia toimin­ tamalleja. Pelillistäminen kuntoutuksessa voi tuoda lisäkipinää ja motivaatiota yksilöllisen liikunnan viikkotavoitteen saavuttamiseksi. Mielenkiintoisen lisän voisi tuoda konkreettinen palkitsemisjärjestel­ mä viikkotavoitteen saavuttamisesta. Keskeistä on myös se, että poliittinen päätöksentekojärjestelmä on vastaanottavainen tiedolle kustannusvaikuttavis­ ta toimintatavoista ja tukee terveydenhuoltoa hoito­ ketjujen kehittämisessä, jotta kaikki sepelvaltimo­ tautipotilaat saavat mahdollisuuden täysipainoiseen liikunnalliseen kuntoutukseen. ARTO J. HAUTALA, FT, dosentti, fysioterapeutti Tutkimus- ja koulutusjohtaja, HUR Yliopistotutkija, Oulun yliopisto Liikunnan käypä hoito -suosituksen asiantuntija Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositustyöryhmän puheenjohtaja ja kokoava kirjoittaja Sähköposti: arto.hautala@hur.fi LEENA MEINILÄ Fysioterapeutti Kuopion yliopistollinen sairaala Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus -suositustyöryhmän jäsen Sähköposti: leena.meinila@kuh.fi LÄHTEET Ades, P. A., Keteyian, S. J., Wright, J. S., Hamm, L. F., Lui, K., EUROASPIRE III survey. Int J Cardiol, 168, 898–903. Newlin, K., Shepard, D. S. & Thomas, R. J. 2017. Increasing Car- De Vos, C., Li, X., Van Vlaenderen, I., Saka, O., Dendale, P., Eys­ diac Rehabilitation Participation From 20% to 70%: A Road Map sen, M. & Paulus, D. 2013. Participating or not in a cardiac rehabi- From the Million Hearts Cardiac Rehabilitation Collaborative. Mayo litation programme: factors influencing a patient’s decision. Eur J Clin Proc, 92, 234–242. Prev Cardiol, 20, 341–8. Anderson, L., Thompson, D. R., Oldridge, N., Zwisler, A. D., Gaalema, D. E., Savage, P. D., Rengo, J. L., Cutler, A. Y., Elliott, Rees, K., Martin, N. & Taylor, R. S. 2016. Exercise-based cardiac R. J., Priest, J. S., Higgins, S. T. & Ades, P. A. 2017. Patient Charac- rehabilitation for coronary heart disease. Cochrane Database Syst teristics Predictive of Cardiac Rehabilitation Adherence. J Cardio- Rev, 1, CD001800. pulm Rehabil Prev, 37, 103–110. Balady, G. J., Ades, P. A., Bittner, V. A., Franklin, B. A., Gordon, N. Hautala, A. J., Kiviniemi, A. M., Makikallio, T., Koistinen, P., F., Thomas, R. J., Tomaselli, G. F., Yancy, C. W., American Heart Ryynanen, O. P., Martikainen, J. A., Seppanen, T., Huikuri, H. V. & Association Science, A. & Coordinating, C. 2011. Referral, enroll- Tulppo, M. P. 2016. Economic evaluation of exercise-based cardiac ment, and delivery of cardiac rehabilitation/secondary prevention rehabilitation in patients with a recent acute coronary syndrome. programs at clinical centers and beyond: a presidential advisory Scand J Med Sci Sports. from the American Heart Association. Circulation, 124, 2951–60. Karmali, K. N., Davies, P., Taylor, F., Beswick, A., Martin, N. & Eb­ Buys, R., Claes, J., Walsh, D., Cornelis, N., Moran, K., Budts, W., rahim, S. 2014. Promoting patient uptake and adherence in cardiac Woods, C. & Cornelissen, V. A. 2016. Cardiac patients show high rehabilitation. Cochrane Database Syst Rev, 6, CD007131. interest in technology enabled cardiovascular rehabilitation. BMC King, M., Bittner, V., Josephson, R., Lui, K., Thomas, R. J. & Wil­ Med Inform Decis Mak, 16, 95. liams, M. A. 2012. Medical director responsibilities for outpatient Corra, U., Piepoli, M. F., Carre, F., Heuschmann, P., Hoffmann, U., cardiac rehabilitation/secondary prevention programs: 2012 update: Verschuren, M., Halcox, J., Giannuzzi, P., Saner, H., Wood, D., a statement for health care professionals from the American As- Piepoli, M. F., Corra, U., Benzer, W., Bjarnason-Wehrens, B., Den­ sociation of Cardiovascular and Pulmonary Rehabilitation and the dale, P., Gaita, D., Mcgee, H., Mendes, M., Niebauer, J., Zwisler, American Heart Association. Circulation, 126, 2535–43. A. D. & Schmid, J. P. 2010. Secondary prevention through cardiac Kotseva, K., Wood, D., De Backer, G., De Bacquer, D. & Group, E. rehabilitation: physical activity counselling and exercise training: I. S. 2013. Use and effects of cardiac rehabilitation in patients with key components of the position paper from the Cardiac Rehabilita- coronary heart disease: results from the EUROASPIRE III survey. tion Section of the European Association of Cardiovascular Preven- Eur J Prev Cardiol, 20, 817–26. tion and Rehabilitation. Eur Heart J, 31, 1967–74. Laukkanen, J. A. 2015. Cardiac rehabilitation: why is it an underus- Cortes, O. L., Villar, J. C., Devereaux, P. J. & Dicenso, A. 2009. Ear- ed therapy? Eur Heart J, 36, 1500–1. ly mobilisation for patients following acute myocardiac infarction: a Levine, S. A. & Lown, B. 1952. ”Armchair” treatment of acute systematic review and meta-analysis of experimental studies. Int J coronary thrombosis. J Am Med Assoc, 148, 1365-9. Nurs Stud, 46, 1496–504. Menezes, A. R., Lavie, C. J., Forman, D. E., Arena, R., Milani, R. De Smedt, D., Clays, E., Annemans, L., Doyle, F., Kotseva, K., V. & Franklin, B. A. 2014. Cardiac rehabilitation in the elderly. Prog Pajak, A., Prugger, C., Jennings, C., Wood, D. & De Bacquer, Cardiovasc Dis, 57, 152-9. D. 2013. Health related quality of life in coronary patients and its Nabel, E. G. & Braunwald, E. 2012. A tale of coronary artery dise- association with their cardiovascular risk profile: results from the ase and myocardial infarction. N Engl J Med, 366, 54–63. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 25

Teksti: TUIJA LESKINEN, LOTTA HAMARI, KARI KALLIOKOSKI HIIT-harjoittelulla tehoa sydänpotilaan kuntoutukseen Kovatehoisella intervalliharjoittelulla (HIIT) on todettu olevan parempi vaikutus sydänpotilaiden fyysisen suorituskykyyn kuin perinteisellä aerobisella harjoittelulla. Osalle kuntoutujista HIIT voi olla uusi, kiinnostava vaihtoehto. HIIT näyttää myös sitouttavan liikunnan harrastamiseen ohjatun harjoittelun jälkeenkin. H yvä fyysinen suorituskyky suojaa ennen­ aikaiselta kuolemalta ja estää sydän- ja verisuonisairauksia (Kodama ym. 2009). Alhainen fyysinen suorituskyky on puo­ lestaan itsenäinen ennenaikaisen kuoleman ennus­ taja sekä koko väestössä, että sepelvaltimotautiin sairastuneilla (Keteyian ym. 2008). Sydänpotilai­ den kuntoutuksen yksi tärkeä tavoite onkin paran­ taa potilaiden alentunutta fyysistä suorituskykyä. Vielä muutama vuosikymmen sitten sydäninfarktin saaneille potilaille määrättiin liikuntakielto, mutta nykyään liikunta nähdään olennaisena osana sydän­ potilaiden kuntoutusta (Balady ym. 2007; Duodecim 2016; Hautala ym. 2011; Taylor ym. 2004). Tieteellinen kiinnostus kovatehoisen intervallihar­ joittelun (High-intensity interval training – HIIT) mahdollisuuksista sydänpotilaiden kuntoutuksessa on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että sydänpotilaat pys­ tyvät osallistumaan yli 90 prosenttia sykemaksimista tai maksimaalisesta hapenottokyvystä toteutettavaan intensiiviseen harjoitteluun siinä missä terveetkin, kun se tehdään intervallityyppisesti (Rognmo ym. 2012; Weston ym. 2014). Vaikka liikunta on mitä parhainta täsmälääkettä eri potilasryhmille, se näkyy sydänpotilaiden kun­ toutuksessa edelleen liian vähän. Sydänpotilaat ovat entistä huonokuntoisempia, joten liikunnan roolia kuntoutuksessa tulisi korostaa. Kovatehoisella inter­ valliharjoittelulla (HIIT) on todettu olevan parempi vaikutus sydänpotilaiden fyysisen suorituskykyyn kuin perinteisellä aerobisella harjoittelulla. HIIT myös sitouttaa harjoitteluun sydäntapahtuman jälkeen. Mitä tutkimus kertoo? Tämän katsauksen tarkoituksena on kuvata sydän­ potilaiden liikunnallisessa kuntoutuksessa käytettyjä HIIT (High-intensity interval training) -interventioi­ ta ja niiden vaikutuksia sydänpotilaiden fyysiseen suorituskykyyn aikaisemman kirjallisuuden perus­ 26 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 teella. Lisäksi tarkoituksena on kuvata HIIT-harjoit­ telun toteutusta ja turvallisuutta sydänpotilailla. Kirjallisuushaku toteutettiin Pubmed (Medline) -tietokannasta helmikuussa 2017. Haussa käytet­ tiin PICO (P=potilas, I=interventio, C=comparison eli vertailuryhmä ja O=outcome eli tulosmuuttuja) -strategiaa (CEBM 2017). Mukaanottokriteereinä olivat 1) sydäntautipotilaat 2) interventio HIIT 3) asetelma RCT ja 4) vastemuuttujana fyysinen suo­ rituskyky. Hakusanoina käytettiin Mesh termejä sanoista ”Cardiovascular Diseases” ja ”Cardiac Re­ habilitation” sekä vapaasanahakua sanoista ”highintensity interval training”, ”high-intensity exercise training”, ”aerobic interval training”, ”high-intensity aerobic exercise”, ”sprint interval training” ja ”in­ terval cycle training” sekä niiden eri yhdistelmiä. Haun rajauksena oli tutkimustyyppi ”clinical trial”. Kirjallisuushaulla löytyi yhteensä 283 viitettä, jotka käytiin läpi abstraktitasolla mukaanottokriteerien perusteella. Lisäksi tietokantahakua täydennettiin manuaalisella haulla. Mukaanottokriteerit täytti yh­ teensä 29 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta. Kokosimme katsaukseen mukaan valitut tutkimuk­ set taulukkoon 1. Yksilöllisesti ja turvallisesti HIIT- harjoittelussa kovatehoiset pyrähdykset (kes­ toltaan noin 20 sekuntia–neljä minuuttia) vaihtele­ vat aktiivisten tai passiivisten palautusjaksojen kans­ sa (Mezzani ym. 2013; Moholdt ym. 2014) . Tällä hetkellä tutkimuksissa suosituin HIIT-protokolla sisältää 4 x 4 minuutin intervalleja noin 85–95 pro­ sentin teholla maksimisykkeestä kolmen minuutin palautuksilla (alle 70 prosentin teholla maksimisyk­ keestä) intervallien välissä. (Taulukko 1). Harjoitteluun suositellaan kymmenen minuutin lämmittelyä ennen treeniä noin 60 prosentin teholla maksimisykkeestä ja viiden minuutin jäähdyttelyä treenin jälkeen noin 50 prosentin teholla maksi­ misykkeestä (Weston ym. 2014). HIIT-harjoittelua voidaan tehdä usealla eri harjoitusmuodolla, esimer­ kiksi pyöräergometrilla/juoksumatolla tai juosten/ kävellen ylämäkeen, ryhmäliikuntana (esimerkiksi circuit/aerobic) tai yhdessä voimaharjoituksen kanssa. Asianmukaisesti toteutettuna HIIT-harjoittelua voidaan pitää turvallisena sydänpotilailla, kun oireet ovat hallinnassa, hyvä hoitotasapaino on löytynyt ja tietyt vasta-aiheet otetaan huomioon (Rognmo ym. 2012; Weston ym. 2014). HIIT-harjoittelun soveltu­

TAULUKKO 1. Kirjallisuushaulla kootut satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset kovatehoisen intervalliharjoittelun vaikutuksista sydänpotilaiden fyysiseen suorituskykyyn HIIT protokolla Tutkimuksen tekijät ja RCT:n asetelma Potilas­ ryhmä Tehot intervalli/palautus Kertoja/ viikkoja HIIT-ryhmän suorituskyvyn kasvu muihin interventioryh­ miin verrattuna Muutos lähtötason VO2peak:iin (%) 4x4min/3min Amundsen ym. 2008c¹ CAD 80–90%/50–60% VO2peak 3/10 suurempi 18 % Conraads ym. 2015c CAD 90–95%/50–70% HRpeak 3/12 sama 23 % Helgerud ym. 2011d CAD 85–95%/60–70% HRpeak 3-5/8 suurempi 17 % Hermann ym. 2011b HT 80%/0% VO2peak 3/8 suurempi 19 % Iellamo ym. 2013c HF 75–80%/45–50% HRR 2-5/12 sama 22 % Keteyian ym. 2014c CR 80–90%/60–70% HRR 3/10 suurempi 16 % Moholdt ym. 2009c CABG 90%/70% HRmax 5/4 sama 12 % Moholdt ym. 2012b¹ MI 85–95%/70% HRmax 2-3/12 suurempi 15 % Munk  ym. 2009b PCI 80–90%/60–70% HRmax 3/24 suurempi 17 % Nytroen ym. 2012b HT 85–95% HRmax/11–13RPE 3/3x8/1v suurempi 12 % Rognmo ym. 2004c¹ CAD 80–90%/50–60% VO2peak 3/10 suurempi 18 % Tschentscher ym. 2014f CAD 85–95%/60–70% HRpeak 3/6 sama ei raportoitu Wisloff ym. 2007a HF 90–95%/50–70% HRpeak 3/12 suurempi 46  % Fu ym. 2013a HF 80%/40% VO2peak 3/12 suurempi 23 % Prado ym. 2016c CAD RCP/VAT 3/12 sama 25 % Rocco ym. 2012c CAD 80–90%/70–80% VO2peak 3/12 sama 23 % 2min/2min, yht. 30 min  Delagradelle ym. 2002e HF 75%/50% VO2peak 3/13 pienempi 0,2 % Warburton ym. 2005c CAD 90%/40% VO2R 2/16 submaks. suurempi ei raportoitu 10x60sek/2,5min Benda ym. 2015a HF 90%/30% Wpeak 2/12 sama 7% Currie ym. 2013c CAD 89%/10% PPO 3/12 sama 24 % Smart & Steele 2012c HF 70%/0% VO2peak 3/16 sama 21 % Anagoustakou ym. 2011e² HF 50%/0% Wpeak 3/12 pienempi 10 % Bouchla ym. ym. 2011e² HF 50%/0% Wpeak 3/12 pienempi 8% Freyssin ym. 2012c HF 50–80%/0% Wpeak 6/8 suurempi 27 % 5–7x3min/3min 12x30sek/60sek 30sek/30sek, yht. 45 min Tasoulis ym. 2010e² HF 50%/0% Wpeak 3/12 pienempi 9% Chrysohoou ym. 2015g HF 80–100%/0% Wpeak 3/12 suurempi 28 % Dimopoulos ym. 2006c³ HF 100%/0% Wpeak 3/12 sama 8% Jaureguizar ym. 2016c IHD 50%/10% Wpeak 3/8 suurempi 23,70 % Roditis ym. 2007c³ HF 100%/0% Wpeak 3/12 sama 8,50 % a RCT, HIIT vs. MIT vs. tavanomainen hoito Lyhenteet: (Wisloff ym. tutkimuksessa kontrolliryhmä) RCT = Randomized controlled trial (satunnaistettu kontrolloitu tutkimus) b RCT, HIIT vs. tavanomainen hoito HIIT = High-intensity interval training (kovatehoinen intervalliharjoittelu) (Hermann ym. tutkimuksessa kontrolliryhmä) MIT = Moderate-intensity training (keskiraskas harjoittelu) c RCT, HIIT vs. MIT HF = Heart failure (sydämen vajaatoiminta) d RCT, HIIT vs. voimaharjoittelu CABG = Coronary artery bypass grafting (sepelvaltimoiden ohitusleikkaus) e RCT, HIIT vs. HIT + voimaharjoittelu CR = Cardiac rehabilitation (sydänkuntoutus) f RCT, HIIT vs. MIT vs. pyramidiharjoittelu CAD = Coronary artery disease (sepelvaltimotauti) MI = Myocardial infarction (sydäninfarkti) g HIIT + voimaharjoittelu vs. tavanomainen hoito PCI = Percutaneous coronary intervention (pallolaajennus) ¹,²,³ numero viittaa samaan tutkimusaineistoon HT = Heart transplant (sydämensiirto) IHD = Ischemic heart disease (iskeeminen sydänsairaus) RCP = respiratory compensation point VAT = ventilatory anaerobic threshold (anaerobinen kynnys) LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 27

vuutta tulisi arvioida yksilökohtaisesti jokaisen poti­ laan sydäntapahtumien historia huomioon ottaen. Harjoittelun soveltuvuutta arvioi lääkäri ja harjoit­ telua tulisi toteuttaa yhteistyössä sydänpotilaiden liikuntaharjoitteluun perehtyneen ammattilaisen kanssa. (Weston ym. 2014.) Liikuntakelpoisuuden arvioinnista, vasta-aiheista ja riskitekijöistä saa lisätietoa sepelvaltimotautipotilaan liikunnallisen kuntoutuksen suosituksesta (Hautala ym. 2011) ja lii­ kunnan käypä hoito -suosituksesta (Duodecim 2016). etuna onkin se, että fyysistä suorituskykyä voidaan parantaa suhteellisen lyhyessä ajassa ja pienemmillä harjoitusmäärillä kuin kohtuukuormitteisella har­ joittelulla (Conraads ym. 2015; Currie ym. 2013). Kohtuukuormitteinen yhtäjaksoinen harjoittelu näyttää kuitenkin olevan selvemmin yhteydessä sydän­potilaiden kehonpainon ja leposykkeen las­ kuun kuin HIIT (Liou ym. 2016). HIIT-harjoittelulla kotona lupaavia tuloksia Esimerkkejä HIIT-harjoittelun vaikutuksista sydänpotilaiden fyysiseen suorituskykyyn Katsaukseen valittiin mukaan 29 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta, joista suurin osa kohdis­ tui HIIT-harjoitteluun sepelvaltimotautia ja/tai sydä­ men vajaatoimintaa sairastavilla potilailla. Viikossa oli harjoituskertoja keskimäärin kolme ja ohjelmat olivat useimmiten kahdentoista viikon pituisia. Kat­ saukseen valituissa tutkimuksissa tutkittiin eniten 4 x 4 minuuttia/kolme minuuttia -protokollaa. (Tau­ lukko 1.) Taulukon 1. tutkimusten mukaan HIIT -ryhmän muutos lähtötason VO2peak:iin oli keskimäärin 14 prosenttia. Muutos oli suurempi HIIT-ryhmällä 14/29 tutkimuksessa ja 11/29 tutkimuksessa muutos oli sama kuin muilla harjoitusohjelmilla harjoitel­ leilla ryhmillä. Neljässä tutkimuksessa HIIT-ryhmän muutos lähtötason fyysiseen suorituskykyyn oli pie­ nempi kuin vertailuryhmillä. Näissä tutkimuksissa HIIT-protokollan vedot olivat kuitenkin lyhytkes­ toisia (30 sekuntia) ja matalatehoisia ollen vain 50 prosenttia maksimaalisesta tehosta. Suurin muutos HIIT-ryhmän hapenottokyvyssä oli Wisloff ym. (2007) tutkimuksessa, jossa HIITryhmä harjoitteli kolme kertaa viikossa kahdentoista viikon ajan. Harjoitus toteutettiin 4 x 4 minuuttia/ kolme minuuttia -protokollalla, jossa vedot tehtiin 90–95 prosentin teholla maksimisykkeestä ja palau­ tus 50–70 prosentin teholla maksimisykkeestä. Tämä protokolla paransi sydäninfarktin saaneiden ja sydämen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden maksimaalista hapenottokykyä peräti 6 ml O2/kg/ min. Tämä tarkoittaa 46 prosentin parannusta al­ kumittauksesta (vrt. keskiraskas liikuntaryhmä +15 prosenttia, kontrolliryhmä +1.5 prosenttia) (Wisloff ym. 2007.) Koska yhden millin parannus hapenot­ tokyvyssä laskee ennenaikaisen kuoleman riskiä 15 prosentilla (Keteyian ym. 2008), on parannus mer­ kittävä potilaiden ennusteen kannalta. Toinen mielenkiintoinen tulos oli Currien ym. (2013) tutkimuksessa, jossa HIIT-ryhmä harjoitteli myös kolme kertaa viikossa 12 viikon ajan protokol­ lalla 10 x 1 minuutti/yksi minuutti. Vetojen ja palau­ tusten tehot olivat 89 prosenttia/kymmenen prosent­ tia aerobisesta maksimitehosta. Tutkimuksessa selvi­ si, että HIIT-ryhmän vasteet hapenottokykyyn (4,7 ml O2/kg/min, +24 prosenttia) olivat samansuuruisia kuin kohtuukuormitteisen yhtäjaksoisen harjoitte­ lun vasteet (3,6 ml O2/kg/min, 19 prosenttia), vaik­ ka HIIT-ryhmä harjoitteli selvästi vähemmän kuin vertailuryhmä (Currie ym. 2013). HIIT-harjoittelun 28 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 Sydänpotilaiden kotona tehtävästä HIIT-harjoittelus­ ta on tutkimuksia vielä toistaiseksi rajallisesti, mutta yksittäiset tutkimukset ovat olleet kannustavia (Aa­ mot ym. 2014; Aamot ym. 2016; Dalal ym. 2010; Madssen ym. 2014; Moholdt ym. 2009; Moholdt ym. 2011; Moholdt ym. 2012). Kotona tapahtuvalla HIIT-harjoittelulla on saatu yhteneviä tuloksia suo­ rituskykyyn klinikalla ohjatusti tehdyn harjoittelun kanssa. Fyysisen suorituskyvyn vasteiden on kuiten­ kin osoitettu säilyvän kotiharjoittelujakson jälkeen HIIT-ryhmällä pidempään kuin niillä, jotka ovat har­ joitelleet tavanomaiseen tapaan kohtuukuormittei­ sesti (Dalal ym. 2010; Madssen ym. 2014; Moholdt ym. 2009; Moholdt ym. 2011). Esimerkiksi Mohold ym. (2009) havaitsivat, että neljä kuukautta kestäneen ohjatun HIIT-harjoittelun jälkeen ohitusleikkauksessa olleiden potilaiden suorituskyky nousi vielä kuusi prosenttia parin lisä­ kuukauden omaehtoisen kotiharjoittelun myötä. Kohtuukuormitteisen harjoittelun ryhmässä vastaa­ va kahden kuukauden omaehtoinen kotiharjoittelu ei enää parantanut suorituskykyä. Kotiharjoittelun aikana kerätyt harjoituspäiväkirjat paljastivat, että HIIT-ryhmä harjoitteli säännöllisemmin annettujen ohjeiden mukaan kuin kohtuukuormitteisen harjoit­ telun ryhmä. (Moholdt ym. 2009.) Kotiharjoittelussa on tärkeää, että potilas ohjeis­ tetaan hyvin ja hänelle annetaan esimerkiksi syke­ mittari harjoittelun tehon seuraamiseen. Vaikka kotiharjoittelu näyttää olevan hyvä vaihtoehto, se vaatii paljon motivaatiota. Kotona toteutettuna HIIT saattaa kuitenkin sitouttaa liikunnan harrastamiseen paremmin kuin kohtuukuormitteinen harjoittelu, jolloin harjoittelulla saavutettu suorituskyky säilyy pidempään. (Aamot ym. 2016; Moholdt ym. 2009.) HIIT uusi mahdollisuus myös terveydenhuollossa HIIT-harjoittelun lisäetuna perinteiseen kohtuu­ kuormitteiseen liikuntaan verrattuna on lyhyempi harjoitusten kesto, jolloin kiireisemmänkin potilaan saattaa olla helpompi sitoutua liikunnalliseen kun­ toutukseen kotiutumisen jälkeen. Aikatehokkuuden vuoksi HIIT-harjoittelu voisi olla yksi hyvä mah­ dollisuus terveydenhuollossa toteutettavalle kun­ toutukselle tulosten laadusta tinkimättä. HIIT sopii myös mainiosti ryhmässä vedettäväksi, millä voi olla positiivisia vaikutuksia potilaiden sitoutumiseen ja henkiseen jaksamiseen. Intervalliharjoittelu onkin lisätty sydänpotilaiden vaihtoehtoiseksi kuntoutus­

muodoksi kansainväliseen suositukseen (Mezzani ym. 2013). Intervalliharjoittelun hyödyistä maini­ taan myös kansallisessa liikunnan käypähoitosuosi­ tuksessa (Duodecim 2016). Katsaukseen valittujen tutkimusten perusteella voidaan todeta, että kovatehoinen intervalliharjoitte­ lu (HIIT) on tehokas tapa parantaa sydänpotilaiden fyysistä suorituskykyä. HIIT nostaa sydänpotilaiden fyysistä suorituskykyä noin 1.5–2 ml O2/kg/min enemmän kuin keskiraskas yhtäjaksoinen harjoit­ telu, kun harjoitusohjelman pituus oli keskimäärin 12 viikkoa (Elliott ym. 2015; Haykowsky ym. 2013; Liou ym. 2016; Pattyn ym. 2014). Myös sydänpotilaiden on turvallista toteuttaa HIIT-harjoittelua tietyt rajoitukset huomioon otta­ en (Rognmo ym. 2012; Weston ym. 2014). HIIT näyttää sitouttavan liikunnan harrastamiseen ohja­ tun harjoittelun jälkeen, koska tulokset saavutetun suorituskyvyn pysyvyydestä HIIT-ryhmillä ovat ol­ leet kannustavia (Madssen ym. 2014; Moholdt ym. 2009; Moholdt ym. 2011). HIIT-harjoittelua tulisikin hyödyntää sydänpotilaiden kuntoutuksessa nykyistä paremmin. TUIJA LESKINEN, TtT, LitM Tutkijatohtori Kansanterveystieteen laitos, Turun yliopisto Sähköposti: tuija.leskinen@utu.fi LOTTA HAMARI, TtM, ft Tohtorikoulutettava Hoitotieteen laitos, Turun yliopisto Sähköposti: lotta.hamari@utu.fi KARI KALLIOKOSKI, FT, LitM Dosentti, vanhempi tutkija Valtakunnallinen PET-keskus, Turun yliopisto Sähköposti: kari.kalliokoski@utu.fi Taulukon 1. kirjallisuusluettelo on saatavissa kirjoittajilta. LÄHTEET: Aamot, IL., Forbord, SH., Gustad, K., Lockra, V., Stensen, A., Home based versus centre based cardiac rehabilitation: Cochrane systematic review and Berg, AT., Dalen, H., Karlsen, T. & Stoylen, A. 2014. Home-based meta-analysis. BMJ (Clinical Research Ed.) 340, b5631. versus hospital-based high-intensity interval training in cardiac Duodecim. 2016. Liikunta. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin rehabilitation: a randomized study. European Journal of Preventive ja Käypä hoito -johtoryhmän asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duo- Cardiology 21(9), 1070–1078. decim 2016. Saatavilla osoitteessa: www.kaypahoito.fi. Viitattu 20.2.2017 Aamot, IL., Karlsen, T., Dalen, H. & Stoylen, A. 2016. Long-term Elliott, AD., Rajopadhyaya, K., Bentley, DJ., Beltrame, JF. & Aromataris, EC. 2015. In- Exercise Adherence After High-intensity Interval Training in Cardiac terval training versus continuous exercise in patients with coronary artery disease: a meta- Rehabilitation: A Randomized Study. Physiotherapy Research In- analysis. Heart, Lung & Circulation 24(2), 149–157. ternational: The Journal for Researchers and Clinicians in Physical Hautala, A., Alapappila, A., Kangas, H., Kettunen, J., Laukkanen, J., Meinilä, L. & Ring, Therapy 21(1), 54–64. J. Sepelvaltimotautipotilaan liikunnallinen kuntoutus. Hyvä fysioterapiakäytäntö -suosi- Balady, GJ., Williams, MA., Ades, PA., Bittner, V., Comoss, P., tus. Suomen Fysioterapeuttien asettama työryhmä. Helsinki: Suomen Fysioterapeutit ry, Foody, J.A., Franklin, B., Sanderson, B. & Southard, D. American 2011. Saatavilla osoitteessa: www.suomenfysioterapeutit.fi/fysioterapiasuositukset. Viitattu Heart Association Exercise, Cardiac Rehabilitation, and Prevention 20.2.2017 Committee, Council on Clinical Cardiology, Councils on Cardiovas- Haykowsky, MJ., Timmons, MP., Kruger, C., McNeely, M., Taylor, DA. & Clark, AM. 2013. cular Nursing, Epidemiology and Prevention, and Nutrition, Physical Meta-analysis of aerobic interval training on exercise capacity and systolic function in pa- Activity, and Metabolism & American Association of Cardiovascular tients with heart failure and reduced ejection fractions. The American Journal of Cardiology and Pulmonary Rehabilitation. 2007. Core components of cardiac 111(10), 1466–1469. rehabilitation/secondary prevention programs: 2007 update: a Keteyian, SJ., Brawner, CA., Savage, PD., Ehrman, JK., Schairer, J., Divine, G., Aldred, scientific statement from the American Heart Association Exercise, H., Ophaug, K. & Ades, PA. 2008. Peak aerobic capacity predicts prognosis in patients with Cardiac Rehabilitation, and Prevention Committee, the Council coronary heart disease. American Heart Journal 156(2), 292–300. on Clinical Cardiology; the Councils on Cardiovascular Nursing, Kodama, S., Saito, K., Tanaka, S., Maki, M., Yachi, Y., Asumi, M., Sugawara, A., Totsuka, Epidemiology and Prevention, and Nutrition, Physical Activity, and K., Shimano, H., Ohashi, Y., Yamada, N. & Sone, H. 2009. Cardiorespiratory fitness as a Metabolism; and the American Association of Cardiovascular and quantitative predictor of all-cause mortality and cardiovascular events in healthy men and Pulmonary Rehabilitation. Journal of Cardiopulmonary Rehabilitati- women: a meta-analysis. Jama 301(19), 2024–2035. on and Prevention 27(3), 121–129. Liou, K., Ho, S., Fildes, J. & Ooi, SY. 2016. High Intensity Interval versus Moderate In- CEBM. 2017. Finding the Evidence 1 – Using PICO to formulate tensity Continuous Training in Patients with Coronary Artery Disease: A Meta-analysis of a search question. Saatavilla osoitteessa: http://www.cebm.net/ Physiological and Clinical Parameters. Heart, Lung & Circulation 25(2), 166–174. finding-the-evidence-1-using-pico-to-formulate-a-search-question/ Madssen, E., Arbo, I., Granoien, I., Walderhaug, L. & Moholdt, T. 2014. Peak oxygen Viitattu 20.2.2017 uptake after cardiac rehabilitation: a randomized controlled trial of a 12-month maintenance Conraads, VM., Pattyn, N., De Maeyer, C., Beckers, PJ., Coeckel­ program versus usual care. PloS One 9(9), e107924. berghs, E., Cornelissen, VA., Denollet, J., Frederix, G., Goet­ Mezzani, A., Hamm, LF., Jones, AM., McBride, PE., Moholdt, T., Stone, JA., Urhausen, schalckx, K., Hoymans, VY., Possemiers, N., Schepers, D., A. & Williams, MA. European Association for Cardiovascular Prevention and Rehabilitation, Shivalkar, B., Voigt, JU., Van Craenenbroeck, EM. & Vanhees, American Association of Cardiovascular and Pulmonary Rehabilitation & Canadian Associa- L. 2015. Aerobic interval training and continuous training equally tion of Cardiac Rehabilitation. 2013. Aerobic exercise intensity assessment and prescription improve aerobic exercise capacity in patients with coronary artery in cardiac rehabilitation: a joint position statement of the European Association for Cardio- disease: the SAINTEX-CAD study. International Journal of Cardiolo- vascular Prevention and Rehabilitation, the American Association of Cardiovascular and gy 179, 203–210. Pulmonary Rehabilitation and the Canadian Association of Cardiac Rehabilitation. European Currie, KD., Dubberley, JB., McKelvie, RS. & MacDonald, MJ. Journal of Preventive Cardiology 20(3), 442–467. 2013. Low-volume, high-intensity interval training in patients with Moholdt, T., Aamot, IL., Granoien, I., Gjerde, L., Myklebust, G., Walderhaug, L., Hole, CAD. Medicine and Science in Sports and Exercise 45(8), 1436–1442. T., Graven, T., Stolen, T., Molmen-Hansen, HE., Stoylen, A., Skogvoll, E., Slordahl, SA. Dalal, HM., Zawada, A., Jolly, K., Moxham, T. & Taylor, RS. 2010. & Wisloff, U. 2011. Long-term follow-up after cardiac rehabilitation: a randomized study of LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 29

usual care exercise training versus aerobic Teksti: PIIA KAIKKONEN interval training after myocardial infarction. International Journal of Cardiology 152(3), 388–390. Moholdt, T., Bekken Vold, M., Grimsmo, J., Slordahl, SA. & Wisloff, U. 2012. Home-based aerobic interval training improves peak oxygen uptake equal to residential cardiac rehabilitation: a randomized, controlled trial. PloS One 7(7), e41199. Moholdt, T., Madssen, E., Rognmo, O. & Aamot, IL. 2014. The higher the better? Interval training intensity in coronary heart disease. Journal of Science and Medicine in Sport 17(5), 506–510. Moholdt, T., Amundsen, BH., Rustad, LA., Wahba, A., Lovo, KT., Gullikstad, LR., Bye, A., Skogvoll E., Wisloff, U. & Slor­ dahl, SA. 2009. Aerobic interval training versus continuous moderate exercise after coronary artery bypass surgery: a randomized study of cardiovascular effects and quality of life. American Heart Journal 158(6), 1031–1037. Pattyn, N., Coeckelberghs, E., Buys, R., Cornelissen, VA. & Vanhees, L. 2014. Aerobic interval training vs. moderate continuous training in coronary artery disease patients: a systematic review and metaanalysis. Sports Medicine (Auckland, N.Z.) 44(5), 687–700. Rognmo, O., Moholdt, T., Bakken, H., Ho­ le, T., Molstad, P., Myhr, NE., Grimsmo, J. & Wisloff, U. 2012. Cardiovascular risk of high- versus moderate-intensity aerobic exercise in coronary heart disease patients. Circulation 126(12), 1436–1440. Taylor, RS., Brown, A., Ebrahim, S., Jol­ liffe, J., Noorani, H., Rees, K., Skidmore, B., Stone, JA., Thompson, DR. & Oldrid­ ge, N. 2004. Exercise-based rehabilitation for patients with coronary heart disease: systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. The American Journal of Medicine 116(10), 682–692. Weston, KS., Wisloff, U. & Coombes, JS. 2014. High-intensity interval training in patients with lifestyle-induced cardiometabolic disease: a systematic review and metaanalysis. British Journal of Sports Medicine 48(16), 1227–1234. Wisloff, U., Stoylen, A., Loennechen, JP., Bruvold, M., Rognmo, O., Haram, PM., Tjonna, AE., Helgerud, J., Slordahl, SA., Lee, SJ., Videm, V., Bye, A., Smith, GL., Najjar, SM., Ellingsen, O. & Skjaerpe, T. 2007. Superior cardiovascular effect of aerobic interval training versus moderate continuous training in heart failure patients: a randomized study. Circulation 115(24), 3086–3094. 30 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 Tiedä mitä mittaat – taustaa kuormittumisen ja palautumisen analyysiin Teknologia on tuonut mittaamisen kaikkien ulottuville, mutta testitulosten analysoinnissa tarvitaan myös ymmärrystä menetelmän fysiologisesta taustasta, mittauksen mahdollisista virhelähteistä ja saatujen tulosten käytännön merkityksestä. V iime vuosien aikana vauhdilla kehittynyt teknologia on tuonut uusia ulottuvuuk­ sia myös ihmiselimistön fysiologisten reak­tioiden mittaamiseen sekä levon että rasituksen aikana. Edistyneimmillä aktiivisuusmit­ tareilla voidaan erotella paikallaanolo muusta kevy­ estä aktiivisuudesta, lihasaktiivisuuksien ja voiman mittaamiseen kehitetään jatkuvasti uutta puettavaa teknologiaa ja stressiä voidaan mitata sydämen lyön­ neistä. Mittareiden antama informaatio lisää parhaimmil­ laan motivaatiota terveyden edistämiseen, liikkumi­ seen ja urheiluun sekä antaa arvokasta tietoa elimis­ tön sopivasta kuormittamisesta ja kuormittumisesta. Kolikon toisena puolena ovat kuitenkin mahdolliset virheelliset mittaustulokset tai johtopäätökset, jos käytetty menetelmä ei ole tarkoitukseen sopiva tai saatuja tuloksia on tulkittu virheellisesti. Urheilun näkökulmasta ensisijaista on sopiva fyysinen kuormittuminen. Vääränlainen kuormittu­ misen ja palautumisen suhde johtaa suorituskyvyn kehittymisen sijaan pahimmillaan sen heikkenemi­ seen. Suorituskyky kehittyy niin sanotun ylikuor­ mitusperiaatteen mukaisesti silloin kun elimistöön kohdistuu kuormitusta, joka on suurempaa kuin mihin elimistö on tottunut, toisin sanoen ylittää solujen tasapainotilan eli homeostaasin. Tätä eli­ mistön tasapainotilaa säätelee autonominen, tah­ dosta riippumaton hermosto, jonka sympaattinen ja parasympaattinen haara säätelevät useimpia elintoimintoja. Sympaattisen hermoston lisääntynyt aktiivisuus muun muassa nostaa sydämen sykettä

Kuva: LEHTIKUVA/ROMAN MÄRZINGER ja supistumisvoimakkuutta, supistaa verisuonia ja hidastaa ruuansulatuselimistön toimintaa, kun taas lisääntynyt parasympaattinen aktiivisuus aiheuttaa vastakkaisia reaktioita. Autonomisen hermoston toi­ mintaa ei voida mitata suoraan, mutta sen vaikutusta sydämen toimintaan voidaan arvioida noninvasiivi­ sesti sykevälivaihtelun eli sykevariaation (HRV, heart rate variability) avulla. Sykevariaation taustaa Peräkkäisten sydämen lyöntien välinen aika vaihtelee parasympaattisen aktiivisuuden säätelemänä hengi­ tysrytmin mukaisesti (respiratory sinus arrhythmia), vaikka syketaso pysyisi muuttumattomana (Kuva 1) (Akselrod et al. 1985). Sykevariaatio lisääntyy ja sy­ ketaso laskee parasympaattisen aktiivisuuden lisään­ tyessä, ja päinvastoin. Sykevariaatiota käytetään nykyään lisääntyvässä määrin fyysisen ja psyykkisen kuormittumisen arvi­ ointiin erilaisissa yhteyksissä, muun muassa työn tai harjoittelun kuormittavuuden arvioinnissa. Sykeva­ riaation tiedetään kuvaavan pääasiassa parasympaat­ tisen hermoston aktiivisuutta (Akselrod et al. 1985) ja vähentyneen sykevariaation kliininen merkitys on osoitettu muun muassa lisääntyneenä äkkikuolema­ riskinä sekä infarktipotilailla (La Rovere et al. 1998) että terveillä ihmisillä (Mølgaard et al. 1991). Perimä, ikä, fyysinen kunto ja sukupuoli ovat mer­ kittäviä sykevariaatiota määrittäviä taustatekijöitä erilaisten autonomisen hermoston toimintaan vai­ kuttavien sairauksien ja muun muassa tupakoinnin lisäksi. Suuri sykevariaation määrä on yhteydessä hyvään hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoon, ja erilaiset sairaudet sekä fyysinen ja psyykkinen stressi vähentävät parasympaattisen hermoston aktiivisuut­ ta ja näin ollen myös sykevariaatiota. Liikunta-alan tutkimuksissa kiinnostus sykevari­ aatiota kohtaan lisääntyi 1990-luvulla. Tällä hetkellä fyysisen kuormittumisen ja sykevariaation yhteyksiä on tutkittu laajasti eri näkökulmista. Painopiste on ollut kestävyysharjoittelun akuuttien ja pitkäaikais­ ten vaikutusten tutkimisessa, ja tutkimustietoa tältä alueelta onkin laajasti. Voimaharjoittelun vaikutus sykevariaatioon on toistaiseksi hieman vähemmän tutkittu osa-alue, vaikka jonkin verran tutkimuksia on myös tältä alueelta. Yhteistä kaikelle fyysiselle kuormitukselle on että sen aikana sympaattisen hermoston aktiivisuus lisääntyy ja parasympaatti­ sen vähenee, minkä seurauksena syketaso nousee ja sykevariaatio vähenee. Kun rasitustaso ylittää noin 50–60 prosenttia maksimaalisesta rasituksesta, on sykevariaation todettu häviävän lähes kokonaan (Hautala et al. 2003; Tulppo et al. 1998). Liikunnan tehon on todettu olevan ensisijainen sykevariaation LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 31

akuuttiin palautumiseen vaikuttava tekijä (Kaikko­ nen ym. 2007, 2008), mutta myös liikunnan kes­ tolla on merkitystä silloin kun teho on vähintään kohtalainen (Kaikkonen ym. 2010). Pitkäkestoisten kilpailusuoritusten jälkeen sydämen autonomisen säätelyn palautuminen saattaa kestää jopa vuorokau­ sia (Mourot ym. 2004). Kestävyysliikunnan on todettu vaikuttavan posi­ tiivisesti levossa mitatun sykevariaation määrään silloin, kun palautuminen harjoituksista on riittävää. Ylikuormittuneilla urheilijoilla sykevariaatio on puolestaan yleensä vähentynyt (Uusitalo et al. 1996; Hynynen et al. 2007). Kestävyysharjoittelututki­ muksissa on myös havaittu, että hyvä harjoitteluvas­ te on yhteydessä suurempaan sykevariaation lisään­ tymiseen harjoittelun seurauksena (Buccheit ym. 2010, Nummela ym. 2010). Harjoittelun ohjelmointi sykevariaation perusteella tuonut myös hyviä tulok­ sia, kun sitä on verrattu perinteiseen harjoittelun ohjelmointiin (Kiviniemi ym. 2007, Plews ym. 2013, Vesterinen ym. 2016). Kaksi tai kolme kertaa viikos­ sa toteutetun voimaharjoittelun ei ole havaittu juuri­ kaan vaikuttavan levossa mitattuun sykevariaatioon (Karavirta et al. 2009, Kingsley and Figueroa 2016), mutta intensiivisemmän harjoittelun vaikutuksia ei ole juuri tutkittu. On kuitenkin todennäköistä, että sykevariaatio kuvaa paremmin kestävyystyyppisen liikunnan aiheuttamaa kuormitusta kuin hermolihasjärjestelmää kuormittavan voimaharjoittelun. Sykevariaation analyysimenetelmiä Matemaattisesti sykevariaation yleisimmät analyy­ simenetelmät voidaan jakaa aikasarja-analyyseihin (tilastolliset ja geometriset) ja taajuusanalyyseihin (parametriset ja nonparametriset). Aikasarja-analyy­ sit soveltuvat parhaiten pitkiin mittausjaksoihin, esi­ merkiksi vuorokausiseurantaan, mutta niitä voidaan käyttää myös lyhyissä, vakioiduissa mittauksissa. Tulosten analysoinnissa on kuitenkin otettava huo­ mioon, että mittausjakson pituus vaikuttaa osaan ai­ kasarjamuuttujista. Taajuusanalyysien oletuksena puolestaan on muuttumattomana säilyvä signaali, joten niiden käyttö on mahdollista vain kontrolloiduissa labora­ torio-olosuhteissa. Aikataajuusanalyysi mahdollistaa sykevariaation analysoinnin myös sellaisissa tilan­ teissa, joissa autonomisen hermoston säätelyssä ta­ pahtuu muutoksia, kuten esimerkiksi fyysisen kuor­ mituksen ja siitä palautumisen aikana tai ylipäätään kaikissa ei-vakioiduissa olosuhteissa. Taajuus- ja aikataajuusanalyyseissä on monta eri vaihetta ennen kuin tulokset saadaan, alkaen sig­ naalin manuaalisesta tai automaattisesta virheen­ korjauksesta, analyysi-ikkunan pituuden valintaan, turhien taajuuksien pois suodattamiseen ja halutun mittaisten analyysijaksojen valintaan (ks. esim. Saalasti 2003). Signaalin käsittelyllä on merkitystä siihen, minkälaisia tuloksia mittauksesta saadaan. Menetelmän lisäksi myös mittaustilanteen olosuh­ teet vaikuttavat suuresti saatuihin tuloksiin. Mikäli halutaan luotettavasti vertailla kahta tai useampaa lyhyttä mittausjaksoa keskenään, on hyvä vakioida 32 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 mahdollisimman hyvin muun muassa mittauksen aikainen asento (makuulla, istuen, seisten), hengi­ tystaajuus ja ympäröivät olosuhteet. Pidemmissä mittauksissa vakiointia ei ole mahdollista, eikä edes tarkoituksenmukaista tehdä, vaan esimerkiksi vuorokauden ajalta tehdyssä analyysissä pyritään saamaan käsitys normaalin elämän vaikutuksesta elimistön toimintaan. Sykevariaatiomittaukset olivat pitkään vain tut­ kijoiden käytettävissä monimutkaisine analyysei­ neen, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana markkinoille on tullut myös kaupallisia sovelluksia kuluttajien käyttöön. Laajaa kansainvälistäkin tun­ nettavuutta saavuttanut jyväskyläläinen Firstbeat Technologies Oy on tuonut sykevariaatioanalyysin sekä terveydenhuollon että liikunta-alan käyttöön kahdella erilaisella ohjelmistollaan; Hyvinvointiana­ lyysilla ja Sports:illa. Vahvan tieteellisen taustan omaavaa menetelmää hyödyntävät sekä yritykset henkilöstönsä hyvinvoinnin tukemisessa että huip­ pu-urheilijat harjoituskuormituksensa optimoinnis­ sa. Vuorokauden mittausjaksot antavat arvokasta tietoa vuorokausirytmistä sekä kuormittavien ja palauttavien ajanjaksojen jakautumisesta päivän aikana, ja lisäksi urheilija voi seurata yöllistä palau­ tuneisuuttaan ”palautumisen indeksin” avulla. Sään­ nöllisesti käytettynä menetelmä voi tuoda arvokasta lisätietoa muiden menetelmien lisäksi kuormittumi­ sen ja palautumisen seurantaan ja parhaimmillaan se ehkäisee ylikuormittumista. Viimeisimpänä käänteenä teknologia on tuonut sykevariaatiomittaukset kaikkien ulottuville puhe­ linten sovellusvalikoimaan. Osassa sovelluksia mittaukset tehdään perinteisen sykevyön avulla ja data siirretään bluetooth-yhteydellä puhelimeen. Uusimmissa sovelluksissa hyödynnetään puhelimen kameraa, joka fotopletysmografiaa käyttäen analysoi pulssiaaltoja sormenpäästä. Menetelmä näyttää alus­ tavien tutkimusten perusteella (Koenig ym. 2016, Plews ym. 2017) antavan vertailukelpoisia tuloksia EKG:sta mitatun sykevariaation kanssa. Tosin on sel­ vää, että menetelmä on herkempi ulkoisille häiriöille kuin elektrodien avulla mitattu sykesignaali. Sovellusten markkinointilauseissa luvataan muun muassa terveyden ja suorituskyvyn optimointia, stressitason vähentämistä ja tietoa harjoitusten vaikuttavuudesta. Osa sovelluksista perustuu koh­ talaisen vahvaan tieteelliseen näyttöön ja ne ovat varovaisen suosittelun arvoisia, kunhan mittauksiin valmistautuminen hoidetaan riittävällä tarkkuudella. Useista sovelluksista ei kuitenkaan käy ilmi tarkem­ pia tietoja siitä, minkälainen analyysimenetelmä on kyseessä. Yhtenä luotettavan sovelluksen merkkinä voi pitää RMSSD-yksikköä tulosten ilmoittamisessa. RMSSD:n (root mean square of successive differences) on tutkimuksissa todettu kuvaavan sydämen parasym­ paattista säätelyä (esim. Ng ym. 2009). Mikäli tu­ lokset ilmoitetaan vain muodossa ”HRV” tms., ei voi tietää onko kyseessä absoluuttinen mittaustulos vai jostakin mittauksesta johdettu ”indeksi”. Tulosten tulkinnassa pitää kuitenkin muistaa, että arvot ovat hyvin yksilöllisiä eikä niitä voi vertailla naapurin tai harjoituskaverin kanssa. Yksilöllisyys ja viitearvojen

puute tekevät tulkinnasta vaativaa, eikä muutaman mittauskerran perusteella pitäisikään tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Yhteenvetona voidaan todeta, että sykevariaatio­ mittauksilla voi saada arvokasta lisätietoa stressin ja kokonaisvaltaisen kuormittumisen arviointiin. Syke­ variaation vahvuus ja heikkous on, että se on herkkä muutoksille. Näin ollen tuloksiin vaikuttava tekijä saattaakin olla joku muu kuin urheilijan harjoitte­ lu tai työpäivän aikainen kuormitus, vaikka edellä mainittuja asioita haluttaisiin arvioida. Tuloksia tulkittaessa pitää siis olla kokonaisvaltainen käsitys testattavan elämäntilanteesta, esimerkiksi liikunnan, työn, opiskelun ja ihmissuhteiden kautta tulevasta kuormituksesta. Tutustu taustoihin – niin mitattavan kuin käytettävän menetelmänkin Teknologia on tuonut mittaukset helposti kaikkien saataville, mutta tulosten analysoinnissa on avuk­ si, jos on kohtalaisen hyvä ymmärrys menetelmän fysio­ logisesta taustasta, mittauksen mahdollisista virhelähteistä ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä saatujen tulosten käytännön merkityksestä. Vuorokauden mittaisista analyysijaksoista saadaan laajemmin tietoa kuin esimerkiksi puhelinsovel­ luksen tarjoamasta yksittäisestä lukuarvosta, mutta molemmat voivat olla oikein käytettynä hyödyllisiä. Kokenut valmentaja tai muu asiantuntija osaa suh­ teuttaa saadut tulokset muihin kerättyihin tietoihin, oli kyseessä sitten urheilijan kuormittuneisuuden tai työssä jaksamisen arviointi. Edes kokeneen asiantun­ tijan ei kuitenkaan aina ole helppoa arvioida minkä suuruinen muutos tuloksissa on merkityksellinen käytännön kannalta, erityisesti jos kyseisellä henki­ löllä ei ole monia aikaisempia mittauksia taustalla. Tulokset tulisikin aina suhteuttaa muihin mahdolli­ sesti käytössä oleviin objektiivisiin mittaustietoihin sekä testattavan omiin tuntemuksiin. Tutustu siis hyvin molempien taustoihin, sekä mittauksen koh­ teena olevan henkilön että analyysimenetelmän. PIIA KAIKKONEN, LitT, liikuntafysiologi Testauspäällikkö Tampereen Urheilulääkäriasema Sähköposti:piia.kaikkonen@uta.fi LÄHTEET: Akselrod, S., Gordon, D., Madwed, J., Snidman, N., Shannon, Kiviniemi, A., Hautala, A., Kinnunen H., Tulppo, M. 2007. Endurance training guided indivi- D. & Cohen, R. 1985. Hemodynamic regulation: investigation by dually by heart rate variability measurements. Eur J Appl Physiol. 101:743–51. spectral analysis. American Journal of Physiology: Heart and Circu- Koenig, N., Seeck, A., Eckstein, J., Mainka, A., Huebner, T., Voss, A., Weber, S. 2016. latory Physiology 249, H867–875. Validation of a New Heart Rate Measurement Algorithm for Fingertip Recording of Video Buchheit, M., Chivot, A., Parouty, J., Mercier, D., Al Haddad, H., Signals with Smartphones. Telemed J E Health. 22(8):631–6. Laursen, P. & Ahmaidi, S. 2010. Monitoring endurance running La Rovere, M., Bigger, J., Marcus, F., Mortara, A. & Schwartz, P. 1998. Baroreflex sen- performance using cardiac parasympathetic function. European sitivity and heart rate variability in prediction of total cardiac mortality after myocardial Journal of Applied Physiology 108, 1153–1167. infarction. The Lancet 351, 478–484. Hautala, A., Mäkikallio, T., Kiviniemi, A., Laukkanen, R., Nissi­ Mølgaard, H., Sørensen, K. & Bjerregaard, P. 1991. Attenuated 24-h heart rate variability lä, S., Huikuri, H. & Tulppo, M. 2003. Cardiovascular autonomic in apparently healthy subjects, subsequently suffering sudden cardiac death. Clinical Auto- function correlates with the response to aerobic training in healthy nomic Research 1, 233–237. sedentary subjects. American Journal of Physiology: Heart and Ng, J, Sundaram, S, Kadish, A, Goldberger, J. Autonomic effects on the spectral analysis Circulatory Physiology 285, H1747–H1752. of heart rate variability after exercise. Am J Physiol: Heart and Circulatory Physiol 297: Hynynen, E., Nummela A., Rusko, H., Hämäläinen, I. & Jylhä, H1421-H1428, 2009. R. 2007. Effects of training on cardiac autonomic modulation du- Nummela, A., Hynynen, E., Kaikkonen, P. & Rusko, H. 2010. Endurance performance and ring night sleep in cross country skiers. In : Linnamo, V., Komi, P., nocturnal HRV indices. International Journal of Sports Medicine 31, 154–159. Müller, E. (Eds) Science in nordic skiing, Vol. UK: Meyer & Meyer Plews, D., Scott, B., Altini, M., Laursen P. 2017. Comparison of Heart Rate Variability Sport Ltd., 90–98. Recording With Smart Phone Photoplethysmographic, Polar H7 Chest Strap and Electro- Kaikkonen, P., Nummela, A., Rusko, H. 2007. Heart rate variability cardiogram Methods International journal of sports physiology and performance . DOI: dynamics during early recovery after different endurance exercises. 10.1123/ijspp.2016–0668 Eur J Appl Physiol 102:79–86. Saalasti, S. 2003. Neural networks for heart rate time series analysis. Ph.D. Dissertation. Kaikkonen, P., Rusko, H., Martinmäki, K. 2008. Post-exercise Department of Mathematical Information Technology, University of Jyväskylä, Finland. Jy- heart rate variability of endurance athletes after different high- väskylä Studies in Computing 33, University of Jyväskylä, Jyväskylä. intensity exercises. Scand J Med Sci Sports 18:511–519. Tulppo, M., Mäkikallio, T., Seppänen, T., Laukkanen, R. & Huikuri, H. 1998. Vagal modu- Kaikkonen, P., Hynynen, E. Mann, T., Rusko, H., Nummela, A. lation of heart rate during exercise: effects of age and physical fitness. American Journal of 2010. Can HRV be used to evaluate training load in constant load Physiology: Heart and Circulatory Physiology 274, H424–H429. exercises? Eur J Appl Physiol. Eur J Appl Physiol. 108:435–442. Uusitalo, AL., Tahvanainen, K., Uusitalo, AJ. & Rusko, H. 1996. Non-invasive evaluation Karavirta, L.., Tulppo, M, Laaksonen, D.., Nyman, K, Laukkanen, of sympathovagal balance in athletes by time and frequency-domain analyses of heart rate R., Kinnunen, H., Häkkinen, A., Häkkinen, K. 2009. Heart rate and blood pressure variability. Clinical Physiology 16, 575-588. dynamics after combined endurance and strength training in older Vesterinen, V., Nummela, A., Heikura I., Laine T., Hynynen, E., Botella, J., Häkkinen K. men. Med Sci Sports Exerc. 41: 1436–1443. 2016. Individual endurance training prescription with heart rate variability. Med Sci Sports Kingsley, J., Figueroa, A. 2016. Acute and training effects of resis- Exerc. 48(7): 1347–1354. tance exercise on heart rate variability. Clin Physiol Funct Imaging 36(3): 179–87. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 33

Teksti: TEIJO PYYKKÖNEN Liikunnan Duunari Kalervo Ilmanen (s. 1951) TYÖURA • 1970-luku: satama- ja varastotyöntekijä, luottamusmies • 1980-luku: kansalaisjärjestöt/järjestö- ja piirisihteeri • 1980−82; 1991−95: Liikuntatieteellinen Seura (LTS)/projektitutkija • 1990: Keravan kaupungin liikuntatoimi/tutkija • 1996−97: Vantaan kaupunki/työnsuunnittelija • 1997−99: Joensuun yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos/erikoistutkija • 1997; 1999−2017: Jyväskylän yliopisto, liikuntatieteellinen tiede kunta/assistentti, yliassistentti, professori, erikoistutkija, yliopiston lehtori • Liikunnan sosiaalitieteiden laitoksen varajohtaja 2003−04; liikuntakasvatuksen laitoksen varajohtaja 2008−13; liikunta­ kasvatuksen laitoksen johtaja 2014−16. 34 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 Yliopistonlehtori Kalervo Ilmanen on mies, jota kukaan ei osannut Liikunnalla odottaa − ja harva pystyy unohtamaan. Tiedekunnan käytävät hiljenevät merkittävästi, kun hän siirtyy kesällä 2017 eläkkeelle. S keptikko, dialektikko ja nostalgikko. Kun määreisiin lisää suorapuheisuuden ja periaat­ teellisuuden, alkaa hahmottua kuva Kalervo Ilmasesta. Mies elää epäillen ja kyseenalaista­ en, väittelee totuudesta koska vaan ja kenen kanssa tahansa sekä haikailee Kekkosen aikaa, jolloin asi­ at eivät välttämättä olleet paremmin, mutta mentiin

parempaan suuntaan − toisin kuin nyt. Niin, kyllä Ilmanen on myös pessimisti. On Ilmanen muutakin. Kolme kertaa opiskelijat ovat äänestäneet hänet liikunnan vuoden opettajak­ si, ja keväällä 2017 Jyväskylän yliopistosäätiö jakoi hänelle Hyvä esimies -palkinnon. Esityksen takana oli liikuntakasvatuksen laitoksen koko henkilökun­ ta. Vaikka läntisen sivilisaation nykymeno ei Ilmasen mieltä lämmitä, niin sitä enemmän työstä saatu pa­ laute. ”Erityisesti arvostan − melkein liikutun − kun kiitosta tulee heiltä, keiden kanssa työtäni päivittäin teen.” Sattumalehtori Jyväskylän yliopisto on ollut Ilmasen työnantaja liki kaksi vuosikymmentä. ”En tavoitellut yliopistohom­ mia, olen duunari”, hän tiivistää. Akateemiset työt ja tavat tuntuvat työläistaustaiselle yhä oudoilta: ”Koskaan en ole ollut niin helpoissa hommissa kuin yliopistolla.” Hien määrä on Ilmaselle todellisempi työn mitta kuin näyttöpäätteellä istuttu tunti. Tä­ mä on huomattu myös yliopistolla. ”Kyllä moni on ihmetellyt, kuinka minut on voitu ottaa yliopiston palkkalistoille.” Kukaan ei kiistä, etteikö Ilmanen tekisi ja saisi aikaan, mutta hänen tyylinsä koetaan persoonalliseksi eli yliopistoperinteille vieraaksi. Ei Ilmasesta sentään ilman omaa tahtoa opettajaa ja ohjaajaa tullut. Koulutus on häntä aina kiinnos­ tanut, mutta ehkä hieman eri painotuksin kuin yleensä. Oppikoulussa hän oli häiriöksi, koska ali­ tuiseen haastoi opettajia. ”Oli parempi, että lopetin keskikouluun ja kävin lukion myöhemmin iltaoppi­ koulussa työn ohessa.” Hänestä koulu sosiaalistaa edelleen tiettyyn muot­ tiin. ”Siellä ohjataan omaksumaan tietoa, mutta ei haastamaan sitä.” Jos jotain Ilmanen on Jyväskylässä opiskelijoilleen halunnut viestiä, niin kriittistä suh­ tautumista olevaan. ”Mikäli halutaan edistystä eikä vain ylläpitää nykyistä, on sallittava kyseenalaistuk­ set.” Ilmanen harkitsi opettajakoulutukseen hakeutu­ mista 1970-luvulla, mutta ajan aatteellinen ja poliit­ tinen kuohunta veti valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Toki oppimisen ja opettamisen kokemusta kertyi sielläkin. Luentoväittelyt, opintopiirit ja mielenosoi­ tukset sopivat Ilmaselle paremmin kuin hyvin. Hän toivoo myös nykyopiskelijoilta osallistumista. ”Lii­ kuntakasvatuksen laitoksella pyrimme osallistamaan opiskelijoita heitä koskevaan päätöksentekoon. Onnis­tumisia tuli, mutta oli se aina työn takana. Opiskelijoita täytyy hakea, eivät he hakeudu.” Toi­ saalta Ilmanen ymmärtää opiskelijoita. ”Nykynuo­ rilla on tarjolla paljon houkutuksia ja tarpeita, sillä niitähän kapitalismissa luodaan.” Ilmanen ei ole pyrkyrin maineessa. Yleensä häntä on pyydetty, kuten Liikunnalle syksyllä 1997 (toki sen jälkeen hän joutunut hakemaan virkoja). Liikun­ tahistoriaa käsitelleiden tutkimustensa kautta hän oli saanut nimeä tekijänä, joka ei vain suunnittele ja meinaa, vaan myös tuottaa valmista ja pysyy aikatau­ lussa. ”Tekijät ovat aina jossain määrin suosittuja, he erottuvat”, hän kuittaa. Mitä enemmän tekee, sitä enemmän saa tehdä. Ilmasen aktiivisuuteen luennoinnissa ja opinnäyttei­ den ohjaamisessa ei moni yllä. Ainakin näiltä osin hänen eläköitymisensä kirpaisee tiedekuntaa enem­ män kuin yhden peruslehtorin lähtö. Mieluummin kuin aikaansaannoksiaan hän ko­ rostaa sattumaa yliopistouransa selittäjänä. ”Satuin teke­mään tutkimuksia oikeiden henkilöiden kans­ sa.” Sattumaa oli myös ajankohta. ”Jos Liikunnalta olisi pyydetty vasta seuraavalla viikolla, olisin toden­ näköisesti ehtinyt suostua yliopettajaksi humanisti­ seen ammattikorkeakouluun.” Yltäminen kahteen samanaikaiseen työmahdollisuuteen ihmetyttää häntä vieläkin. ”Työtarjouksia ei ollut tuolloin paljon johtuen poliittisesta menneisyydestäni.” Lipunkantaja ”Aloin lukea Marxia toisella kymmenellä. Ja koska isä oli sosialidemokraatti, pääsin harjoittelemaan po­ liittista kiistelyä jo kotona”. Opiskelijabarrikadeilta Ilmasen oli luontevaa siirtyä aatteen palkolliseksi. ”Kirjoita siihen, että Ilmanen toimi läpi 1980-lu­ vun vasemmistolaisissa kansalais- ja poliittisissa järjestöissä. Jos mainitset kommunistisen puolueen, herkimmät pelästyvät kenen ovatkaan tunteneet.” Ilmaselle puolivillainen tekeminen ei ole mitään. Niinpä myös puoluepolitiikan hän otti tosissaan, pyrki maailman muuttamiseen sen verran kuin yhden­laidan hyökkääjänä pystyi. Hänelle oli selvää kenen joukoissa seisoa. Se huomattiin myös oman piirijärjestön ulkopuolella. 1980-luvun lopussa hän vietti kutsuttuna yhden vuoden Moskovassa veljes­ järjestön ylläpitämässä yhteiskuntatieteiden insti­ tuutissa. Ilmanen tunnustautuu marxilaiseksi edelleen. Se ei kuitenkaan enää sähköistä tunnelmaa kuten taiston vuosina. Nyt ihmisten mielissä aate on saanut väistyä muunlaiselle näkymiselle. Esimerkiksi vaaliehdok­ kaaksi kelpaa jokainen vähänkin tunnettu henkilö. ”Minuakin on pyydetty eri puolueista ehdokkaaksi, viimeksi nyt kuntavaaleissa. Kyselijöitä ei ole kiin­ nostanut, mitä ajattelen, vaan on kysytty ykskantaan tuletko meille ehdokkaaksi.” Ilmasesta on surullista, ettei ehdokkaan tarvitse osoittaa pätevyyttä tai sitou­ tumista. ”Ennen sentään politiikka pyrittiin kytke­ mään johonkin aatteeseen.” Hän ihmettelee, mitä ”Mikäli halutaan edistystä eikä vain ylläpitää nykyistä, on sallittava kyseenalaistukset.” LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 35

voi odottaa sekalaiselta joukolta, joka on kerätty naaman perusteella? Tällaiseen leikkiin Ilmasella ei ole kiinnostusta. Poliittisten erojen hämärtyminen on hänen mu­ kaansa heijastunut myös liikuntaan ja urheiluun, jossa perinteiset toimijat ovat ikääntyneet ja väsy­ neet. Uusi polvi ei tunnista yhdessä tekemisen ideaa,­sitä että samanhenkiset kokoontuvat, oppivat luottamaan toisiinsa ja tuntevat itsenä tarpeellisiksi. Tällaisessa toiminnassa urheileminen on vain yksi ilmentymä. ”Urheilu on paljon, mutta urheilu ja aate on enemmän. Jos urheilu olisi ollut pelkkää urheilua, se ei olisi koskaan kasvanut näin suosituksi. Nykyi­ nen urheiluväki kuvittelee, että urheileminen on kai­ ken napa.” Kun urheilun harrastustunteja myydään kuin irtokarkkeja ilman laajempaa sitouttamista, jää liikunnan ja urheilun yhteiskunnallinen merkitys Il­ masen mielestä kauaksi menneiden vuosien tasosta. Laitosmies Jos opettaminen jossakin muodossa olikin Ilmasen tavoitteissa, niin yliopiston laitosjohtaminen ei sitä varmasti ollut. Siitä kuitenkin tuli Ilmaselle toinen päätehtävä Jyväskylässä. Kokemusta laitosjohtami­ sesta – varajohtajana ja johtajana − kertyi yli vuo­ sikymmenen ajalta. Henkilökunnan laatimista Hyvä esimies -palkintoesityksestä ei mainesanoja puutu: avoin, suoraselkäinen, oikeudenmukainen, suunni­ telmallinen, kommunikatiivinen, jämäkkä jne. Listaa voisi jatkaa, jollei tietäisi Ilmasen kiusaantuvan. Johtamiskokemusta Ilmaselle oli kertynyt ennen Liikuntaa eri suunnista. 1980-luvulla hän pyöritti usean tuhannen jäsenen kansalaisjärjestöä ja toimi Keravalla liikuntalautakunnan puheenjohtajana. Yllättäen Ilmanen on myös reservin luutnantti. ”Se, miksi menin inttiin ja vielä reserviupseerikouluun, ohitettakoon tässä yhteydessä.” No, kukin päätel­ köön tykönänsä. Opiskelijoista ja työyhteisöstään Ilmanen puhuu haastattelun aikana lämmöllä, mutta kun puhe kään­ tyy johtamiseen ja erityisesti tiedekunnan laitosten yhdistämisprosessiin, puhe kiihkeytyy ja volyymi kasvaa. ”Tiedekunnassa mentiin hakoteille jo alussa, kun annettiin tieteenalojen johtohenkilöille mahdol­ lisuus omien laitosten perustamiseen. Se käynnisti liikuntatieteiden eriytymisen. Nyt kaikki laitokset on pakolla yhdistetty (1.1.2017 alkaen), mutta vaik­ ka hallinto saadaan yhdistettyä, niin vaati aikansa – ehkä uuden sukupolven − ennen kuin kulttuurit kohtaavat ja päästään aitoon yhteistyöhön. Viimeksi rajarailot näkyivät opetussuunnitelmien laadinnassa, jossa pitäydyttiin tiukasti tutuissa siiloissa.” Ilma­ sen mielestä osa tiedekunnan henkilöstöstä haluaa ymmär­tää tieteenalaryhmät synonyymiksi laitoksille. Laitosten yhdistymistä vastustettiin erityisesti kvantitatiivisen ja laboratorisen tutkimuksen suun­ nalla. ”Ei tajuta, että tiedekunta on liikuntakasva­ tuksen varassa. Siellä tuotetaan opettajia käytännön tarpeisiin, ei vain edistetä tutkimusta. Jos Jyväskylän yliopisto keksii jatkossa yhdistää kasvatustieteet samaan tiedekuntaan, niin se on Liikunnan muille tieteenalaryhmille lopun alkua”, Ilmanen paukuttaa. Toinen Ilmasen sykettä nostava teema on henki­ lökunnan kokema epätasa-arvo työn arvostuksessa. ”Osa kokee, että raataa perustason töissä ja jakaa aikaansa opiskelijoille samalla kun toiset voivat kes­ kittyä oman uransa rakentamiseen.” Se, että yliopisto palkkaa tutkijoita täydentämään omaa CV:tään, tun­ tuu Ilmasesta oudolta. Oma väitöskirja syntyi työttö­ myyden seurauksena. Erilaiset suhtautumiset yliopiston tehtäviin selit­ tyvät Ilmasen mukaan nekin laitoskulttuureilla. Hän arvelee, että henkilökunnan tasa-arvoisempaan koh­ teluun päästään vasta kun yliopiston johto tarttuu asiaan. Siihen asti ei Ilmanenkaan voi kuin puhista: ”Kukaan ei uskalla katsoa mihin se johtaa, jos kaik­ ki keskittyvät referee-artikkelien kirjoittamiseen ja jännittävät Shanghai-listalta missä ollaan, voi herran jeesus.” Ilmaselle itselleen peli on selvä: ”Olen myy­ nyt työvoimaani yliopiston tarpeisiin.” Menneisyyden tutkija Ilmasen omat tutkimuskohteet ovat painottuneet historiaan, moraaliin ja etiikkaan sekä julkiseen hallintoon. Tutkimuksen osalta hän kokee olevansa menneisyyden mies: ”Ei kukaan ole enää kiinnostu­ nut historiasta tai tosimielessä moraalistakaan.” Kun Ilmaselta jäävä yliopistonlehtorin tehtävä pantiin ke­ väällä auki, jätettiin tehtävänkuvasta tietoisesti pois liikuntahistorian tutkimus ja opettaminen − jotta ol­ taisiin ajassa. Mutta ei Ilmanen olisi Ilmanen, jollei asiasta irto­ aisi räväkämpikin kommentti: ”Mikä tieteenala voi olla sellainen, joka ei ole kiinnostunut omasta histo­ riastaan. Kulttuurin puolella ollaan fiksumpia, siellä Shakespeare on edelleen hengissä.” Tiedekunnan maine ei hänen mielestään ainakaan parane, kun esi­ merkiksi terveyden kulttuurihistorian luennoitsijaa ollaan tilaamassa tiedekunnan ulkopuolelta. Omasta talosta ei löydy kykenevää. Kun tutkimuksen kieli on entistä enemmän eng­ lanti, ja vain referee-tutkimukselle annetaan arvoa, ”Kukaan ei uskalla katsoa mihin se johtaa, jos kaikki keskittyvät vain referee-artikkelien kirjoittamiseen.” 36 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

jäävät Ilmasen omat tutkimukset B-luokkaan. ”Olen suunnannut tekemiseni väärin, vastaanottajiksi olen ajatellut ensisijaisesti kotimaiset tutkijat ja sovelta­ jat, en kollegoita kansainvälisillä tiedefoorumeilla.” Yhteiskuntatieteet ovat kovin kulttuurisidonnaisia. Häntä naurattaa vieläkin, kun hän muistelee keskus­ teluaan kiinalaistutkijoiden kanssa urheilun julki­ suuskuvasta ja moraalista: ”Ei Suomen kuviot oikein auenneet, vaikka ei kyllä Kiinankaan.” Yliopiston kolmas tehtävä – yhteiskunnallinen vuorovaikutus – oli takavuosina hyvin hallussa liikunnan yhteiskuntatieteilijöillä. Tuskin mitään merkittävää työryhmää pyöritettiin ilman Liikunnan tohtoreita. Nyt yhteydet valtionhallintoon ja järjes­ töihin ovat harvojen varassa. ”Osin syytä on meissä­ kin, olemme tyytyneet olemaan fiksuja toisillemme”, Ilmanen tunnustaa. Toisaalta ei Liikunnan tutkijoita Ilmasen mukaan kaivatakaan. ”Eivät johtopaikoil­ la toimivat halua kuulla kriittisiä puheenvuoroja, kehu­maan kyllä pääsisi.” Itsetyytyväisen urheilujohdon taustalla työsken­ telee hänen mukaansa porukka, joka tekee pyy­ teettömästi järjestötyötään, mutta joutuu olemaan varpaillaan työpaikkansa säilymisen takia. Heiltä Ilmanen saa julkisuudelta piilotettua palautetta: ”Hyvä kirjoitus.” Hän ei mielestään murehdi sivu­ raiteelle joutumistaan, jos sen ainoa vaihtoehto on kehua urheilupomojen agendaa. Tosiasiassa hän kyl­ lä murehtii, on suorastaan epätoivoinen: ”Mitä tehdä yhteiskuntatieteilijöiden analyyseilla maailmassa, jossa visio on lukittu.” Kun Ilmaselta kysyy, mitä hän muuttaisi liikunnan edistämistyössä, vastaus tulee nopeasti: ”Liikuntavä­ ki uskoo jääräpäisesti, että kyse on valistusprojektista eli kun kerrotaan mitä pitäisi tehdä, niin kansalainen muuttaa käyttäytymistään. Eihän se niin mene.” Hä­ nestä huomiota pitäisi suunnata myös rakenteisiin, selvittää minkälaiset mahdollisuudet kullakin on liikuntaansa. ”Kovin on kapea katsanto nykyään, en ole tätäkään asiaa saanut muutettua”, hän suomii osin myös itseään. Kriittinen kieli, kuritettu keho Laajimmin kuuluisuutta Ilmanen on saanut kahdella saralla: hän sanoo poikkeuksellisen suoraan ja kun­ toilee poikkeuksellisen pontevasti. Suorapuheisuus on tuottanut murhettakin, sen Ilmanen myöntää samal­ la vakavoituen. ”Sanomisissani en ole ollut niin suunnitelmallinen kuin teoissani. Olen lou­ kannut ihmisiä, en ole huomannut olevani hankala suoruudessani ja jopa röyhkeä kritiikissäni.” Hän Kalervo Ilmasen ja Touko Voutilaisen kirjoittama voimistelun­ opettajakoulutuksen historia Jumpasta tiedekunnaksi julkistet­ tiin syksyllä 1982 valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa. Opetusministeri Kalevi Kivistölle teoksen luovuttivat Ilmasen ja Voutilaisen kanssa opetusministeriön osastopäällikkö Heikki Klemola ja LTS:n Liikuntahistoria-projektin puheenjohtaja Heikki Ylikangas. (Kuva: LTS:n arkisto) arvelee, ettei olisi pärjännyt johtajana, jos ei olisi ai­ ka ajoin pysähtynyt pohtimaan käyttäytymistään ja myöntämään virhesanomisiaan. Kestävyydessä ja voimassa hän on ylivertainen, varsinkin ikäisekseen. Kun mainitaan Liikunnan pit­ känmatkanpainonnostaja, ”kaikki” tietävät kenestä puhutaan. Hän myös jakaa mieluusti neuvoja lenk­ keilystä, fillaroinnista ja puntinnostosta – silloinkin kun ei kysytä. Sen sijaan koordinaatiota ja sähäk­ kyyttä vaativat lajit ovat jääneet vähemmälle harras­ tukselle. Kun kollegat haluavat palauttaa urheilul­ laan pullistelevan Ilmasen maan pinnalle, he ottavat puheeksi virkistyspäivän, jolloin lajina oli pesäpallo: Ilmanen löi kolme kertaa − huti, huti ja huti − säntäsi juoksuun, kompuroi itsensä rähmälleen – ja paloi. Ilmanen on ehdottomasti kesän lapsi, ei päästäisi yhtäkään auringonsädettä karkuun. Kelien salliessa hän nauttii pyöräilystä ilman paitaa. Onko paidat­ tomuudella ja puntinnostolla yhteyttä? Ilmanen tunnustaa taipumuksena itseihailuun: ”Kehoa tulee tarkkailtua peilin edessä, on se sitten tervettä tai vähemmän tervettä narsismia.” Pyöräilykypärää hän ”Mitä tehdä yhteiskuntatieteilijöiden analyyseilla maailmassa, jossa visio on lukittu.” LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 37

ei ole hankkinut. ”Tukan kuuluu hulmuta tuules­ sa, se on vapautta, ei mun lapsuudessakaan mitään perkeleen kypäriä ollut.” Periaatteellisuus peittoaa turvallisuudenkin. Turkuun Kanarialle Vaikka Ilmanen analysoi yhteiskunnan tilaa pessi­ mistisin äänensävyin, hän ei perustele sitä omalla osattomuudellaan. Hän arvioi yhteiskunnan päätök­ sentekoa pienipalkkaisen näkökulmasta. Itseään hän pitää etuoikeutettuna. ”Ei voi kuin kiittää, että on sattunut syntymään pallon vauraalle puolelle. Olen myös saanut tehdä mieleisiä töitä tavallani – olla oma itseni − ja eläkkeenikin tulee olemaan riittävä.” Hän kannattaa eläkekattoa ja samalla pienten eläkkeiden nostamista. ”Eikö riitä, että palkkaeroja kasvatetaan, pitääkö eriarvoisuutta lisätä vielä eläkeiässä?” Ilmanen elää siten kuin saarnaa. Kun häntä tie­ dustelee alustamaan vapaa-ajallaan ja kysyy luennon hintaa, saa todennäköisesti vastaukseksi ”hintani on ilmoitettu sukunimessäni”. Bensakulujakaan ei pol­ kupyörällä kerry. Eläkkeellä Ilmanen palaa Turkuun, josta telakan kupeesta aikoinaan lähti porvareita kiusaamaan. Turussa on vielä sukua, mutta ennen kaikkea siellä on lämpimämpää kuin Keski-Suomessa. ”Turku on Suomen Kanaria, sopii mulle.” Hän uskoo palaavan­ sa myös nuoruuden luontoharrastuksiin. ”Liikunta ja luonto on onneksi helppo yhdistää.” Turussa jatkuu myös lukeminen. Kaunokirjalli­ suus on kuulunut harrastuksiin yhtä kauan kuin Marx, jonka teosten viereen Ilmanen on viime vuo­ sina kerännyt filosofi Georg Henrik von Wrightin tuotantoa. Erityisesti hän arvostaa von Wrightin pyrkimystä etsiä sopusointua ihmisen ja luonnon suhteelle. Kaikkea mikä on teknisesti mahdollista tehdä, ei ole pakko toteuttaa, muistuttaa von Wright. Teknologiauskomme vieraannuttaa meitä sekä sisim­ mistä toiveistamme että luonnosta. Ihmisen alistama luonto iskee takaisin. Niinpä Ilmanen, von Wrigh­ tinsä lukenut periaatteen mies, välttelee moottoriajo­ neuvoja, karttaa kännykkää ja maksaa seteleillä. Eläkkeellä Ilmanen aikoo ottaa etäisyyttä akatee­ misiin liikuntakysymyksiin. ”Jos jotain kirjallista tulisikin tehtyä, niin ehkä jotain poliittiseen histo­ riaan liittyvää.” Hän uskoo aktiivisuutensa tuovan Turussakin monenlaista mielekästä tekemistä. Entä millä otteella, ovatko särmät hioutuneet? ”No enpä tiedä, kun mä innostun, olen aika jyrkkä edelleen, mussa on tiettyä paloa.” Päälle hän nauraa − ja millä volyymilla. TEIJO PYYKKÖNEN Tutkimus- ja julkaisupäällikkö Liikuntatieteellinen Seura ry Sähköposti: teijo.pyykkonen@lts.fi Julkistamisreissu Ilmasen tapaan V uonna 2000 ilmestyi TUL:n Karjalan piirin historiaa tarkasteleva teos Toimintaa, urheilua ja liikettä. Julkistamistilaisuus pidet­tiin koleana kevätpäivänä Joensuussa. Kalervo oli kirjoittanut teokseen artikkelin ja lupautunut olemaan paikalla julkistamistilaisuudessa. Hän lähti matkaan Jyväskylästä aamuvarhaisella, tapansa mu­ kaan pyörällä, vaihtovaatteet pakattuina sivulauk­ kuihin. Matkaa oli 265 kilometriä. Keli oli kylmä ja liukas, mutta lumi oli sentään sulanut maasta. Vajaan puolen vuorokauden matkanteon päätteek­ si Kalervo saapui perille, hyvissä ajoin ennen illan julkistamistilaisuutta. Tilaisuuden jälkeen teosta juhlistettiin istumalla kollegoiden kanssa iltaa. Muutaman tunnin yöunien jälkeen edessä oli paluu­matka. Kalervo oli lupautunut ottamaan osan­ sa yli jääneistä kirjoista, sillä olihan pyörän sivulau­ kuissa vielä vähän tilaa. Aamupalan nautittuaan hän aloitti kerrospukeutumisen ja sivulaukkujen täyttä­ misen kirjoilla. Paluumatkan puolivälissä, Varkau­ den tienoilla, Kalervolle iski polvikipu ja vilu. Kipu lähti nauttimalla kaksi Buranaa ja vilu juoksemalla kolmen−neljän kilometrin lenkki. Iltayöstä Kalervo talutti Jyväskylässä kulkuvä­ lineensä takaisin pyörävarastoon. Takana oli 530 kilometrin julkistamisreissu lämmittelylenkkeineen ja edessä aikainen aamuherätys uuteen työpäivään. ”Urheilu on paljon, mutta urheilu ja aate on enemmän. Jos urheilu olisi ollut pelkkää urheilua, se ei olisi koskaan kasvanut näin suosituksi.” 38 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

SUOMI 100 Jouko Kokkonen Liikunta &TIEDE Teksti: JOUKO KOKKONEN Elinvoimaa raittiista ilmasta! N uoressa tasavallassa oli sananmukaisesti kaksi uutta liikkeellepanevaa voimaa – oppi- ja asevelvollisuus. Oppivelvollisuus ulottui vähitellen koko maahan. Suurin osa lapsista kulki koulumatkansa kävellen tai lumi­ kelillä hiihtäen. Voimistelu ja urheilu vakiinnuttivat asemansa kou­ lutyössä, vaikka tuntien pitäminen oli vaikeaa eten­ kin tilapäistiloissa toimineilla syrjäkylien kouluilla. Anni Collan tarjosi avuksi pulpettivoimistelua, jota ainakin tunnollisimmat opettajat harjoittivat. Väli­ tuntileikkeihin oli paremmat mahdollisuudet vaati­ mattomissakin oloissa. Uusi liikuntaan kannustava yhteiskunnallinen keksintö, hiihtoloma, vakiinnutti asemansa osana kouluvuotta 1930-luvun puolivälis­ sä. Asevelvolliset joutuivat venäläisen ja saksalaisen sotilaskurin risteyttäneeseen rääkkiin. Armeija myös kilpailutti ahkerasti rekryyttejään, joista osa innostui urheilemaan vormuvuotenaan. Sotaväen antamaa liikuntakoulutusta jatkoi ja täydensi suojeluskunta­ järjestö. Huoli kansanterveydestä ja kansan elinvoimasta oli suuri. Syntyvyys oli alentunut, lapsikuolleisuus korkea ja puutostaudit jäytivät lapsia. Keihäänhei­ ton tuleva olympiavoittaja Tapio Rautavaara kärsi riisitaudista. Keuhkotauti vei monia ennenaikaiseen hautaan. Tehokkaaksi keinoksi kohentaa nuoren suku­ polven elinvoimaa nähtiin raittiin ilman ja työteon yhdis­telmä. Lasten kasvitarha- ja kesäsiirtolatoimin­ ta laajeni 1920–1930-luvuilla. Kesä oli aikaa, jolloin lasten kuului imeä elinvoimaa auringosta, ulkoil­ masta ja yksinkertaisesta, mutta ravitsevasta ruuasta. Uimakoulujen määrä lisääntyi ja toiminta tehostui 1920-luvulla. Syytä ei tarvinnut hakea. Vuosittain hukkui 1900-luvun alussa noin 600 ihmistä, kun luku­on 2010-luvulla 100–150. Tämän päivän väki­ lukuun suhteutettuna sata vuotta sitten olisi hukku­ nut vuosittain noin tuhat ihmistä. Uimaopetusta helpottivat uimalaitokset, joita valmistui kaupunkien lisäksi kirkonkyliin. Niiden raken­tamista suosi myös vuonna 1931 liikuntaraken­ tamisen tukea myöntänyt valtio. Laitokset palvelivat laajoja kansalaisjoukkoja. Uimarannat kansoittuivat aurinkokylpyjen ottajista etenkin 1930-luvun lopun lämpiminä kesinä. Työaika oli lyhentynyt 1917 kahdeksaan tuntiin päivässä. Vaikka työviikko oli kuusipäiväinen, niin vapaa-aikaa oli aikaisempaa enemmän. Osansa ”omista tunneista” saivat urheilu ja hyötyliikunta. Työnantajat ryhtyivät järjestämään suuria urheiluta­ pahtumia ja rakentamaan urheilukenttiä Työväenlii­ ke epäili herrojen haluavan hämärtää puulaakiurhei­ lulla työläisten luokkatietoisuutta, eikä ollut aivan väärässä. Vaikka yhtiö paimensivat työväkeään kisoihin, niin ne olivat myös aidosti suosittuja suurtapahtu­ mia. Komeimpia massaurheilutapahtumia olivat A. Ahlströmin Tehtaan hiihdot Varkaudessa ja EnsoGutzeitin järjestävä ”Kutsetin hiihdot” Ensossa. Tuhatmäärin suksijoita lähti liikkeelle kelillä kuin kelillä. Hiihdon päälle käytiin läpi latukokemukset yhtiön omistaman saunan lauteilla. Ainakin tehtai­ den keskenään kilpailleiden eri osastojen työnteki­ jöiden yhteishenki vahvistui. Ihannekuvaa Suomesta edusti sotien välisenä aika­ na vauras maaseutu, mutta muuttoliike kulki maalta kaupunkeihin. Kaupungeista oli kuitenkin päästävä luonnonhelmaan vapaahetkinä ja loma-aikoina. Rei­ pas ihannekansalainen lähti polkupyöräretkelle ja talvisin pitkälle hiihtolenkille. Lähiöitä ei vielä ollut, joten rakentamattoman luonnon raja oli lähellä. Huvi ja hyöty yhdistyivät liikkumisessa varsinkin maanviljelijä- ja työläisperheissä. Työväestön lomat olivat vielä lyhyitä, mutta työpäivän jälkeen lauan­ taisin ja sunnuntaisin ehti viettää aikaa kaupungin rajan ulkopuolella kalastaen tai marjastaen. Maalla työ- ja vapaa-ajan ero oli arkena yhä häilyvä. Pyhänä oli aika huilata – ja liikkua omaksi huvikseen. Kotimaanmatkailu otti isoja harppauksia maa­ ilmansotien välillä. Lapin hiihtomatkailu alkoi 1930-luvulla keskiluokkaisena harrastuksena. Latua tunturiin avasivat innokkaimmin Suomen Naisten Liikuntakasvatusliiton naiset. Alppihiihdon pionee­ rit harjoittelivat myös Kolin ja Puijon maastoissa. Kesällä vähän varakkaampien suomalaisten matkat suuntautuivat Karjalankannaksen hiekkarannoille, Suomenlahden saarille tai Hankoon. Polkupyörä ja sukset olivat tavallisen suomalaisen ulottuvilla olleita liikuntavälineitä. Niiden myynti olikin pulavuosia lukuun ottamatta korkealla tasol­ la. Tehdaskaupunkien kadut täyttyivät työvuorojen vaihtuessa pyöristä. JOUKO KOKKONEN, FT Toimituspäällikkö www.itsenäisyys100.fi Sähköposti: jouko.kokkonen@lts.fi LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 39

Teksti: KIMMO J LIPPONEN Menestys rakentuu osaamiselle – myös urheilun johtamisessa Huippu-urheilussa urheilijat ja valmentajat ovat ammattilaisia tavoitteiden ja välitavoitteiden määrittelyssä, harjoitusohjelmien rakentamisessa, jatkuvassa kehittymisen seurannassa ja palautteen antamisessa. Urheilun ylätason johtamisesta vastaava systematiikka, analytiikka ja kehittymisen seuranta näyttävät puuttuvan lähes täysin. Parhaiten Suomessa toimivan mallin löytyminen edellyttää vanhojen toimintarakenteiden ja -tapojen ravistelua, mutta myös jo osoitettujen vahvuuksien päälle rakentamista. H uippu-urheilijalta vaaditaan kurinalai­ suutta ja tinkimättömän tavoitteellista teke­ mistä niin päivittäisessä harjoitte­ lussa, sen seurannassa kuin kilpailuihin valmistautumisessakin. Kykeneekö urheilujärjestel­ mämme ja sen johtaminen samaan? Miten tuloksia ja toimenpiteiden vaikuttavuutta mitataan? Pyritäänkö menestykseen kunnianhimoisten visioiden vai pala­ vien öljynporauslauttojen avulla? Muun muassa näihin kysymyksiin haki vastausta tammikuussa valmistunut suomalaisen huippuurheilun ulkoinen arviointi (Lipponen, K.J., 2017). Arvioinnilla pyrittiin luomaan mahdollisimman sel­ keä kokonaisnäkemys suomalaisen huippu-urheilun organisoitumisen ja ohjauksen tilasta sekä keskeisis­ tä kehitystarpeista. Teemaa lähestyttiin ylätason eli Suomen Olympia­ komitean ja opetus- ja kulttuuriministeriön strate­ gisten tavoitteiden sekä niistä johdettujen toimenpi­ teiden kautta. Tarkastelukulma oli näiden ylätason avaintoimijoiden strategisissa tavoitteissa, niistä johdetuissa toimenpiteissä, mittareissa, toiminnan organisoitumisessa ja resurssien hallinnassa. Arvi­ oinnissa tarkasteltiin myös asetettujen tavoitteiden yhtenäisyyttä toimijoiden välillä sekä tavoitteiden toteutumista asetettujen mittareiden valossa. Arviointiote oli kehittävä ja dialoginen. Sen vuoksi itse arvioinnin tavoitteet, prosessi, olennaiset ha­ vainnot ja johtopäätökset käytiin arviointiprosessin kestäessä läpi avoimesti keskustellen sekä toimek­ siantajan (valtion liikuntaneuvosto ja sen jaostot) että arvioinnin kohteiden (ennen kaikkea Suomen Olympiakomitea ja opetus- ja kulttuuriministe­ riö) kanssa. Eri osapuolia ja heidän näkemyksiään ymmär­tävä vuoropuhelu oli tärkeä osa arviointipro­ sessia ja erityisen tarpeellinen tilanteessa, jossa val­ taosa työstä oli pikemminkin valmistavaa pohjatyötä tulevaisuuden arvioinneille eli toiminnan arvioita­ vuuden arviointia. Tämä artikkeli pohjautuu arvioinnissa esitetyille toimenpide-ehdotuksille ja auttaa toivottavasti osal­ taan vaadittavien toimenpiteiden käytännön toteu­ tuksen pohdinnassa. Arvioinnin lähtökohdista Yksittäisen urheilijan tai joukkueen menestys on seurausta suuresta määrästä hallittuja ja hallitse­ mattomia tapahtumia. Johtamisen näkökulmasta mielenkiintoisinta ja haastavinta on se, miten näitä Vain harva toimija ajattelee kokonaisuutta pitkällä aikavälillä ja kykenee pilkkomaan sitä lyhyemmän aikavälin tavoitteisiin. Tällainen toiminnan likinäköisyys on johtanut tiukkaan edunvalvontapolitiikkaan ja vain osin toimiviin ratkaisuihin. 40 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

tekijöitä käytännön tilanteissa johdetaan, miten hal­ litsemattomat tapahtumat ymmärretään ja miten nii­ hin reagoidaan. Ilmiön kompleksisuudesta johtuen kaikki yksittäi­ set lähestymistavat ja tarkastelukulmat ovat omalla tavallaan yksinkertaistuksia ja siten myös aina joiltain osin puutteellisia. Johtamiskirjallisuudessa ja -käytännöissä puhutaan paljon faktapohjaisen asioiden johtamisen ja arvopohjaisen ihmisten joh­ tamisen tasapainosta. Huippu-urheilun ulkoisessa arvioinnissa keskityttiin ensin mainittuun, tiedosta­ en, että käytännön johtamistyössä tasapaino näiden kahden välillä ratkaisee lopullisen onnistumisen. Kokonaisuuden johtaminen vaikuttavuusketjun avulla Huippu-urheilun kokonaisuuden johtaminen on vaativa ja erittäin monimutkainen tehtävä. Eettinen ja vastuullinen johtaminen on kestävän toiminnan edellytys. Varsinkin nykytilanteessa, jossa suoma­ laista ja kansainvälistä huippu-urheilua on viimeisen 15 vuoden aikana ravistellut ennen näkemätön mää­ rä luottamusta heikentäviä skandaaleja. Kaikkiin ulkoisiin tekijöihin ei hyvälläkään johta­ misella voida vaikuttaa, siksi omassa vaikutuspiirissä olevien strategisten valintojen ja niistä johdettujen tavoitteiden tarkoituksena on helpottaa tuon moni­ naisuuden johtamista. Tavoitteiden täytyy olla kai­ kille toimijoille selkeitä, mitattavia ja aikaan sidot­ tuja, jotta tarvittava ohjausvaikutus on mahdollinen. Arvioinnin taustalla olivat yleiset muutoksen teorian sekä vaikuttavuuden IOOI-mallit (InputOutput-Outcome-Impact). Lisäksi strategisen kette­ ryyden elementit (Doz & Kosonen, 2008) auttoivat arvioimaan johtamisen herkkyyttä reagoida muutok­ siin, resurssien joustavuutta ja yhteisen sitoutumi­ sen tärkeyttä. Green & Oakleyn (2001) viitekehystä menestyneiden urheilujärjestelmien erityispiirteistä ja siitä johdettuja kansainvälisen SPLISS-vertailu­ tutkimuksen löydöksiä käytettiin myös arvioinnin pohjana. Vaikuttavuuden IOOI-mallista johdettu vaikutta­ vuusketju tarjoaa hyvän työkalun tarkastella johta­ misen systematiikkaa. Variaatioita vaikuttavuusket­ justa on useita, arvioinnin osana esitelty ja Hyvän mitta -hankkeessa käytetty malli on yksi mahdolli­ nen. Myös tämä artikkeli pyrkii avaamaan osaltaan ketjun logiikkaa. Vaikuttavuusketjulle on olennaista, että vallitseva tilannekuva piirretään mahdollisimman selkeästi: mikä on se yksilöllinen ja/tai yhteiskunnallinen tar­ ve, joka pyritään tyydyttämään ja millaista muutosta tähän tarvitaan. Ja mikä on se kauaskantoisempi vi­ sio, joka on toteutunut, kun tarpeeseen on vastattu ja jonka ohjaamana työtä tehdään. Mitä paremmin tarve ja haluttu muutos on ankkuroitu analytiikkaan ja dataan, sen helpompi ketjun seuraavia askelmia on rakentaa ja onnistumista jatkossa arvioida. Tarpeiden ja vision määrittely muodostaa ketjulle sen välttämättömät perusedellytykset. Ketjun elintär­ keä keskikohta sisältää konkreettisten tavoitteiden, resurssien ja käytännön toimenpiteiden kuvauksen. Ketjun kolmas ja arvioinnin kannalta kriittinen osa on edellä mainittujen toimenpiteiden seurauksena aikaansaadut tulokset ja niiden pysyvämmät vaiku­ tukset. 1. Tarve. Mikä muutos maailmassa halutaan saada aikaiseksi? Kenelle? 2. Visio. Mitä maailmassa on tapahtunut, kun tarpeeseen on vastattu? 3. Tavoitteet. Mitä pitää tehdä, jotta visio on tulevaisuudessa todellisuutta? 4. Resurssit. Millä resursseilla tavoitteita toteute­ taan? 5. Toimenpiteet. Mitä toimenpiteitä tehdään olemassa olevilla resursseilla? 6. Tulokset. Mitä tuloksia toimenpiteistä on seurannut? 7. Vaikutukset. Ovatko tulokset tavoiteltuja ja pysyviä? Huippu-urheilun yhteiskunnallinen perustelu pohjana Huippu-urheilun hyväksyttävyys julkisesti rahoitet­ tuna toimintana saavutetaan lopulta sen itseisarvon Vaikuttavuusketju. Kuva: Hyvän mitta -hanke 2017 (www.hyvanmitta.fi) LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 41

(menestys) tai välineellisten arvojen (esimerkiksi lii­ kuntaharrastuksen edistäminen) kautta. Pyrkimys huippusuoritukseen on jo sinällään arvo­kas tekemisen päämäärä ja samalle asenteelle on käyttöä yhteiskunnassa muuallakin. ”Urheilu antaa työelämään juuri niitä ominaisuuksia, joita työelämä kaipaa”, totesi elinkeinoministeri Olli Rehnkin URAsäätiön tilaisuudessa 8.12.2016. Huippu-urheilun roolia ei voi kuitenkaan pitää nyky-yhteiskunnassamme itsestäänselvyytenä, joten arvioinnissakin esitetyn huippu-urheilun yhteiskun­ nallisen perustelun työstäminen tutkijoiden ja käy­ tännön toimijoiden yhteistyönä on kiireellinen osa tarpeen määrittelyä. Huipulle tähtäävien urheilijoiden tarpeet Huippu-urheilun yhteiskunnallisen perustelun yhte­ nä osatekijänä on varmasti, valmentajalegenda John Wooden’ia mukaellen, yksittäisten urheilijoiden ha­ lu kehittyä niin hyväksi kuin se heidän omien rajo­ jensa puitteissa on mahdollista. Urheilujärjestelmäm­ me tulisi ymmärtää tämän joukon koko potentiaali ja tarpeet mahdollisimman hyvin ja luoda luoda näiden tarpeiden ja unelmien pohjalta realistiset aske­leet, prosessit ja toimintatavat. Mitä tapahtuu esimerkiksi yli 10 000 akatemiaurheilijan päivittäisessä harjoitte­ lussa, jotta nämä unelmat – urheilijan omat, seuran, lajiliiton, Olympiakomitean ja kansakunnan – olisivat vuosien päästä mahdollisia toteuttaa? Huippu-urheilun johtamisjärjestelmän tavoitteena on auttaa yksittäistä urheilijaa (yksilönä tai osana joukkuetta) menestymään ja pärjäämään myös elä­ mässään. Vaikka niin sanotun kaksoisuran tukitoi­ menpiteisiin on Suomessa panostettu jo suhteellisen paljon, urheilijoiden taloudellisen toimeentulon tukeminen vaatii silti välittömiä lisätoimia. Tukemisen keinojen suunnittelussa on huomioita­ va erilaiset urheilijoiden polut. Polkuja on kuvattu itse urheilun näkökulmasta kohtalaisen hyvin sekä lajikohtaisesti että laajemmissa tutkimuksissa (esi­ merkiksi Aarresola 2016, Salasuo et al. 2015, Ryba, T.V. et al 2016). Koska urheilijan taloudellisen toi­ meentulon edellytykset poikkeavat merkittävästi esimerkiksi lajien ja urheilijan sukupuolen suhteen, myös erilaiset ’urheilijan talouden polut’ tulee kuvata nykyistä selkeämmin. Selkeiden typologioiden kaut­ ta avustukset ja oman varainhankinnan tukitoimet olisi helpompi kohdentaa ja siten parantaa toimenpi­ teiden vaikuttavuutta. Tutkimustietoon perustuva tarvemäärittely ja tuki­ järjestelmien suunnittelu luo pohjan itse tukitoimille ja koulutukselle sekä selkeämmälle tilastoinnille, seurannalle ja tiedolla johtamiselle. Urheilijan päi­ vittäiset valmennusympäristöt urheiluakatemioissa tarjoaisivat hyvän alustan myös tällaiselle tukijärjes­ telmälle varsin kustannustehokkaasti. Kunnianhimoinen visio edellyttää kypsyyttä sietää myös virheitä Vaikka jokaisella urheilijalla on omat unelmansa, on koko järjestelmälle yhteisen riittävän kunnian­ himoisen vision merkitys johtamisen kannalta kes­ keinen. Erään menestyneen yritysjohtajan sanoin: vision ilmaiseman kunnianhimon tason tulee olla niin korkealla, ettei sen toteutumiseen aluksi usko muut kuin korkeintaan itse ja lähipiiri. Vision kautta johtaminen edellyttää myös kypsää toimintakulttuu­ ria virheiden sietokyvyn suhteen. Tai kuten kamp­ pailulegenda Bruce Lee on saman asian tiettävästi ilmaissut: ”Älä pelkää virheitä. Ei virhe ole rikos, vaan liian matala tavoite. Rohkeissa yrityksissä epäonnistuminenkin on kunniakasta.” Vision realistisuus, konkreettisuus ja sen moti­ voiva vaikutus ovat vision tavoittelussa kriittisen tärkeäitä tekijöitä. Tämä etenkin ympäristöissä ja organisaatiokulttuureissa, joissa jo pelkästään kun­ nianhimoisen unelman julki lausuminen saattaa johtaa suomalaiskansalliseen tapaan vähättelyyn ja alas ampumiseen. Esimerkiksi ’Paras Pohjoismaa’ on yhteisenä visi­ ona riittävän selkeä, haastava, konkreettinen ja antaa ainakin valtaosalle urheilutoimijoista hyvän pohjan konkreettisten tavoitteiden ja toimenpitei­ den rakentamiselle. Visiolla onkin parhaimmillaan mahdollisuus varmistaa eri toimijoiden tekemisen saman­suuntaisuus, mutta tavoitetilan ymmärtämi­ nen samalla tavalla edellyttää aktiivista dialogia. Toiminnan likinäköisyys tuo vain osin toimivia ratkaisuja Huippu-urheilun ylimmän tason toimijoiden tulee kyetä löytämään mahdollisimman kirkkaat yläta­ son tavoitteet ja viestimään niiden etenemisestä ja väliportaista selkeästi. Yksi olennaisimpia haasteita näyttää olevan se, että vain harva toimija ajattelee kokonaisuutta pitkällä aikavälillä ja kykenee pilk­ komaan sitä lyhyemmän aikavälin tavoitteisiin. Täl­ lainen toiminnan likinäköisyys on johtanut tiukkaan edunvalvontapolitiikkaan ja vain osin toimiviin rat­ kaisuihin. Huippu-urheilussa urheilijat ja valmentajat ovat ammattilaisia tavoitteiden ja välitavoitteiden määrit­ telyssä, harjoitusohjelmien rakentamisessa, jatkuvas­ sa kehittymisen seurannassa ja palautteen antamises­ Tavoitteiden täytyy olla kaikille toimijoille selkeitä, mitattavia ja aikaan sidottuja, jotta tarvittava ohjausvaikutus on mahdollinen. 42 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Riittävän kunnianhimoisen vision merkitys on keskeinen. ”Älä pelkää virheitä. Ei virhe ole rikos, vaan liian matala tavoite. Rohkeissa yrityksissä epäonnistuminenkin on kunniakasta.” – Bruce Lee – sa. Onkin hämmentävää, että ylätason johtamisesta vastaava systematiikka, analytiikka ja kehittymisen seuranta näyttivät puuttuvan lähes täysin. Menestys on mahdollista myös sattumalta. Huip­ pu-urheilun johtamisjärjestelmän tehtävänä on parantaa urheilijoiden menestymisen edellytyksiä, voittamisen todennäköisyyttä ja siten vähentää on­ nellisten sattumien roolia. Kehittyminen vie aikaa, joten kauaskin asetetut visiomaiset tavoitteet urheilijan polulla ovat perus­ teltuja. Tavoitteet tulee voida jakaa realistisiin välita­ voitteisiin ja viedä ne päivittäisen tekemisen tasolle. Kun pitkän tähtäimen tavoitteet ovat selkeät ja nii­ den toteuttamisen ja kehittymisen seuranta jatkuvaa, satunnaiset menestykset tai pettymykset eivät pääse liiaksi ohjaamaan toimintaa. Tällöin rahoittavalla tahollakin on mahdollisuus täsmällisesti arvioida toiminnan tuloksellisuutta suhteessa asetettuihin vuotuisiin välitavoitteisiin. Pitkäkestoisten tavoitteiden tekeminen näkyviksi yli lajirajojen ja niin, että ne koskettavat koko tavoit­ teellisten urheilijoiden kenttää on vaikea tehtävä. Se edellyttää tiivistä yhteistyötä ja dialogia strate­ gisen johdon, päivittäisvalmennuksesta vastaavien valmentajien, maajoukkuevalmentajien lajiryhmä­ vastaavien ja ennen kaikkea itse urheilijan kanssa. Esimerkiksi Akatemiajärjestelmän Tavoitetilakaavio ja Urheilijan polkujen kuvaus näyttäisivät tarjoavan tähän erinomaisia työkaluja. Myös uusia rahoitusmalleja tarvitaan Resurssien joustava käyttö on tapa ohjata riittävä määrä voimavaroja (euroja, työtunteja,olosuhteita) tavoitteiden mukaiseen tekemiseen. Tämä on jär­ jestössä huomattavasti paljon haasteellisempaa kuin yrityksessä. Järjestön talouden tulisi perustua realis­ tisesti ennakoitavissa olevaan resurssikantaan, jonka pohjalta kulujen kokonaismäärä ja niiden allokointi suunnitellaan tavoitteita tukevaksi. Urheilussa toi­ mintaa on mitoitettu liiankin usein (liian optimistis­ ten) odotettujen resurssien mukaan ja jos resurssi­ toiveet eivät ole toteutuneet, järjestö ei olekaan voi­ nut paikata rahoituksen vajeita yksityisen sektorin tapaan. Huippu-urheilun resursoinnin nykykokonaisuus on vielä varsin hahmottumaton. Taloudellisen resur­ soinnin avaaminen läpinäkyvästi sekä julkisen että yksityisen rahoituksen osalta onkin kriittisen tärkeä huippu-urheilun kokonaisuudessa (OK, lajiliitot, kansalliset sarjat, kansainväliset tapahtumat). Mitä suurimmalla todennäköisyydellä julkisen sektorin (valtio, kunnat) panostukset huippu-urheiluun eivät ole merkittävästi lisääntymässä lähitulevaisuudessa, joten yksityisen sektorin rahoitusta tarvitaan kipeäs­ ti lisää. Yhteistyö yksityisen sektorin kanssa ei voi enää tulevaisuudessa rajoittua pelkästään perinteisiin yri­ tysyhteistyö- ja TV-sopimuksiin tai pääsylippujen ja fanituotteiden myyntiin vaan katse on suunnattava kaupallisen toiminnan edistämiseen laajemmin. Kaupallinen liikunta- ja urheilubisnes on kaiken kaikkiaan kasvava ala. Urheilussa kaupallista ja yh­ teiskunnallista toimintaa yhdistäviä ’hybridimalleja’ on toteutettu niin ammattimaisissa palloilusarjoissa, golfkenttien ylläpidossa, urheiluopistoilla jo vuo­ sikymmeniä, joten hyviä esimerkkejä ja osaamista Suomessa on. Uudet rahoitusmallit, kuten vaikuttavuusinves­ toiminen ja joukkorahoitus, sekä uutta kokeilevat start-up-henkiset johtamis- ja toimintamallit, kuten teknologian hyödyntämisessä (SMASH) ovat myös selvittämisen arvoisia huippu-urheilun resurssien turvaamiseksi ja niiden kasvattamiseksi. Selkeämpään johtamiseen ja työnjakoon Tällä hetkellä Suomessa toimitaan monella tapaa tehot­ tomasti järjestöjohtoisen ja valtiojohtoisen mallin välimaastossa. Huippu-urheilun johtamisessa onkin päätettävä yksiselitteisesti mitkä asiat keskite­ tään, kenelle ja millä reunaehdoilla. On ensiarvoisen tärkeää, että ministeriö, olym­ piakomitea ja lajiliitot ovat yhdessä sopineet keskit­ tämisen periaatteista (erityisesti valtakunnallisella tasolla), eri toimijoiden vastuista sekä niitä tukevista rakenteista ja toimenpiteistä useamman vuoden raa­ misopimuksilla. Valmennuskeskusten, akatemiaoh­ jelman ja osaamisohjelman välinen työnjako on tässä suhteessa kriittinen ja ratkaistava pikaisesti. Keskittämisen ja hajauttamisen ratkaisuja tehdään myös muualla kuin ylätasolla. Malleissa on sekä sisäl­ töjen, maantieteellisen toteutuksen että rahoituksen suhteen suuria lajikohtaisia eroja. Koska lajien tar­ peet ovat erilaisia, keskittämisen ja hajauttamisen ratkaisut tulee räätälöidä lajien tarpeiden mukaan. Valmistelun, toimeenpanon ja vaikuttavuuden arviointiin jäsenneltyä tiedontuotantoa Huippu-urheilun johtamisen päämääränä tulisi olla se, että huippu-urheilu -järjestelmä pystyy parhaal­ la mahdollisella tavalla tukemaan yksittäisiä urhei­ lijoita ja joukkueita saavuttamaan kansainvälisen huipputason. Vaikuttavuusketjun ja sen eri tasojen LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 43

kuvaaminen huippu-urheilua johtavalta ylimmältä tasolta aina yksittäiseen urheilijaan asti antaa konk­ reettisen jäsennyksen kehittää ja arvioida koko pro­ sessin tuloksellisuutta: tavoiteasetannan, valittujen keinojen, saavutettujen tulosten ja osoitettujen vai­ kutusten suhdetta toisiinsa. Ketju on kuitenkin ketju, jossa ketjun palaset lin­ kittyvät edellisiin osiin: jos tavoitteet ovat epäselvät, tulosten ja vaikutusten arviointi on käytännössä mahdotonta. Toimenpiteiden valmistelu, toimeenpano ja arvi­ ointi edellyttävät kaikki jäsenneltyä tietotuotantoa ja sen käyttöä. Systemaattiseen tiedon käyttöön on kyetty vain satunnaisissa tapauksissa. Jatkossa toiminnan tuloksellisuus edellyttääkin tiivistä yh­ teistyötä käytännön toimijoiden, tiedontuottajien ja akateemisen yhteisön välillä. Menestys rakentuu todennetuille vaikutuksille ja aidolle yhteistoiminnalle Urheilun ja liikunnan kokonaisuudessa tavoitellut vaikutukset syntyvät laajan verkoston yhteistoimin­ nan seurauksena. Kanian & Kramerin (2011) mu­ kaan yhteisvaikutusten luominen monimuotoisessa verkostossa edellyttää viittä perustekijää: 1. Toimijoilla tulee olla selkeä yhteinen agenda ja sama ymmärrys ratkaistavasta haasteesta. 2. Tiedonkeruu ja toimenpiteiden vaikutusten arvi­ ointi varmistavat läpinäkyvän edistymisen seurannan 3. Toimijoiden päivittäinen tekeminen tukee toisten tekemistä 4. Avoin ja jatkuva viestintä varmistaa luottamuksen syntymisen ja yhteisen motivaation 5. Vetovastuu ja osallistuvien organisaatioiden toi­ minnan koordinointi tähän erikoistuneella ammat­ tilaistiimillä Vaikka malli on alun perin kehitetty vaikeiden yhteiskunnallisten ongelmien parissa toimiville eri sektorien toimijoille, periaatteet toimivat hyvin myös huippu-urheilun optimaalista suorituskykyä etsiville. Historiallisista ja kulttuurisista syistä erittäin pirs­ taleisessa urheilutoimijoiden kentässä välttämättö­ män muutoksen sekä menestyksen johtaminen on erityisen vaativaa. ”Maan tapoja” on monenlaisia ja parhaiten Suomessa toimivan mallin löytyminen edellyttää toimivien vanhojen toimintarakenteiden ja -tapojen ravistelua, mutta myös jo osoitettujen vahvuuksien päälle rakentamista. Yhteistoiminnan tiivistäminen kentällä on myös menestymisen edel­ lytys. Urheilun johtamisen tasoa voidaan merkittävästi parantaa edellä kuvatun vaikuttavuusketjun avulla. Vaikutusten osoittamisen mallinnus tekee urheilun johtamisesta läpinäkyvää ja sen tuloksista toden­ nettuja. Mallinnus mahdollistaa myös parhaiden toimintamallien skaalaamisen. Kun vaikutukset ja niihin johtavat tulokselliset toimintamallit on kyetty täsmällisesti osoittamaan, myös ulkopuolisen rahoi­ tuksen löytäminen on huomattavasti helpompaa. KIMMO LIPPONEN, LitM, MBA Toimitusjohtaja ARVO Sähköposti: kimmo.lipponen@arvoliitto.fi Artikkeli perustuu kirjoittajan raporttiin Menestyksen polulla – huippu-urheilun ulkoinen arviointi. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2017:1. Raportti on luettavissa osoitteessa http://www.liikuntaneuvosto.fi/ julkaisut/valtion_liikuntaneuvoston_julkaisusarja LÄHTEET: Doz, Y. & Kosonen, M. 2008 Nopea strategia. Miten strateginen ketteryys auttaa pysymään kilpailun kärjessä. Talentum. Green, M. & Oakley, B. 2001 “Elite Sport Development Systems and Playing to Win: Uniformity and Diversity in International Approaches”, Leisure Studies, Vol. 20, pp.247–267. Kania, J. & Kramer, M. 2011 Collective Impact. Stanford Social Innovation Review. Winter 2011. Lipponen K. 2017. Menestyksen polulla – huippu-urheilun ulkoinen arviointi. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2017:1. Taplin, D. & Clark, H. 2012 Theory of Change Basics. ActKnowledge. March 2012. Eettinen ja vastuullinen johtaminen on kestävän toiminnan edellytys. Varsinkin nykytilanteessa, jossa suomalaista ja kansainvälistä huippu-urheilua on viimeisen 15 vuoden aikana ravistellut ennen näkemätön määrä luottamusta heikentäviä skandaaleja. 44 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Teksti: PIA CHARPENTIER Kuva: ANTERO AALTONEN Kun liikunnasta tulee vihollinen – pakkoliikunta ja syömishäiriöt Syömishäiriöt ovat kahden viime vuosikymmenen aikana yleistyneet enemmän kuin koskaan aiemmin noin tuhat vuotisen dokumentoidun historiansa aikana. Ne ovat ujuttautuneet myös urheilun vaativaan maailmaan. Erityisesti painoluokka- ja estetiikkalajeissa esiintyy kehonmuotoon kohdistuvia paineita, joista selvitäkseen valitettavan monet tulevat turvautuneeksi syömishäiriöön johtaviin toimintamalleihin. Pakkoliikunta, syömishäiriöt ja niiden yhdistelmä ovat kaikki oirekokonaisuuksia, joissa oire tuo sairastuneelle välitöntä helpotusta oloon. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 45

K yseessä on sairaus, joka voi viedä lahjak­ kaan ihmisen toimintakyvyn vuosiksi ja heikentää myös hänen läheistensä hyvin­ vointia merkittävästi. Viime aikoina on monissa paikoissa tartuttu toimeen varhaisen tun­ nistamisen varmistamiseksi ja urheiluohjaukseen liittyvien riskitekijöiden minimoimiseksi. Ajoissa aloitettu hoito usein nopeuttaa paranemista ja auttaa minimoimaan sairauden aiheuttamia ongelmia. Mitä syömishäiriöt ovat? Syömishäiriöt ovat nuorten naisten tavallisimpia ja vaarallisimpia mielenterveyden häiriöitä, ja niitä esiintyy noin kahdella prosentilla väestöstä ja jopa 20 prosentilla nuorista naisista. Poikia sairastavista on noin 5–10 prosenttia. Syömishäiriöistä ehkä tunnetuin on laihuushäiriö eli anoreksia, johon sairastutaan tavallisimmin 12–18-vuotiaana. Sairaus alkaa usein salakavalasti terveellisten elintapojen tavoittelemisen kautta, minkä vuoksi sitä ei usein huomata ennen kuin ti­ lanne on muuttunut vakavaksi. Muutosten motiivina on usein pyrkimys muuttaa itseään paremmaksi ja hyväksyttävämmäksi muiden ja omissa silmissä, sillä henkilön on vaikeaa hyväksyä itsensä sellaisenaan. Hän muuttaa ruokavalionsa aikaisempaa vähäenergi­ semmäksi ja alkaa koostaa sen terveellisinä pitämis­ tään ruoista. Idea terveellisyydestä liittyy tavallisesti vallalla oleviin ruokatrendeihin. 1990-luvulla sairas­ tavat välttelivät rasvaa, 2010-luvulla hiilihydraatteja. Liikunnan lisääminen syömisremontin ohella kuu­ luu usein syömishäiriötä edeltävään elämäntapa­ muutokseen. Sairastumisen alkuvaiheessa uudet tavat vaikutta­ vat ympäristön silmissä myönteisiltä ja henkilö saa paljon kannustusta ja jopa ihailua ympäristöstään. Kun paino alkaa laskea, muut kommentoivat imar­ televasti ja jopa koulukiusaaminen saattaa loppua. Aluksi elämä siis hymyilee ja muutos näyttää aikaan­ saavan yksinomaan positiivisia vaikutuksia. Kun viattomasti alkanut laihduttaminen etenee, alkaa siihen tulla mukaan epäterveitä piirteitä. Syöminen alkaa ahdistaa ja vaikeutua, kylläinen vatsa alkaa symboloida lihomista, ruoka alkaa pyöriä mielessä jatkuvasti ja mieliala kellahtaa voittopuolisesti alare­ kisteriin. Paino putoaa vaarallisen alas ja tilanne voi muuttua henkeä uhkaavaksi. Sairaus saa usein aikaan omituisia piirteitä koko perheen ruokailuihin. Sairastuneen on vaikeaa syödä muiden kanssa ja perheen ruokakulttuuria on vaike­ aa noudattaa. Henkilö saattaa pyrkiä kontrolloimaan koko perheen syömistä esimerkiksi määräämällä mitä­kaupasta ostetaan ja millä tavalla ruokaa laite­ taan. Näin koko perhe joutuu helposti laihuushäiriön armoille ja tunnelma kotona kiristyy kiristymistään. Myös liikunta muuttuu usein pakonomaiseksi ja alkaa ruoan ohella hallita vapaa-aikaa. Äärimmil­ lään sairastunut kävelee, juoksee tai jumppaa usei­ ta tunteja joka päivä riippumatta säästä, voinnista, sairauk­sista tai vammoista. Tämä yhdistettynä heik­ koon ravitsemukseen ajaa sairastuneen mielen ja kehon voimakkaaseen stressitilaan, mikä käynnistää monen­laisia sairautta ylläpitäviä ja pitkittäviä oire­ kierteitä. Toinen tunnettu syömishäiriö on ahmimishäiriö eli bulimia. Sitä sairastava henkilö ahmii epätaval­ lisen suuria ruokamääriä ja ahminnan jälkeen pyrkii kompensoimaan sen lihottavan vaikutuksen esimer­ kiksi oksentamalla syödyn ruoan pois. Ahmimishäi­ riöön sairastutaan keskimäärin hieman vanhempana kuin bulimiaan, eli noin 15–25-vuotiaana. Ahmimishäiriö alkaa usein samankaltaisilla motii­ veilla kuin laihuushäiriökin. Itsetunto on matalalla ja riippuvainen kehon muodosta ja painosta. Ahmi­ mishäiriöisellä ahmiminen tuottaa kuitenkin tärkeää mielihyvää ja oksentaminen antaa synninpäästön, joten­siitä luopuminen on vaikeaa. Onpa sellainenkin tarina tiedossa, jossa pahaa aavistamaton äiti neuvoi tytärtään: ”jos oksennat aina syötyäsi, voit varmis­ taa ettet liho ja silti voit syödä kaiken mitä mielesi tekee”. Näin alkoi tyttären vuosikausien kamppailu ahmimishäiriön kourissa. Usein ajatellaankin, että ahmimishäiriö edustaa haavetta rajoituksettomasta syömisestä, jonka vaiku­ tukset eivät näy ulospäin. Todellisuudessa kuitenkin syöminen on hallitsematonta ja kaaos sekoittaa ke­ hon sekä mielen. Jatkuvat vatsakivut, sekainen pää, väsymys ja syömisen ahdistavuus hallitsevat elämää. Ahmimishäiriöisen paino voi olla ali-, yli- tai nor­ maalipainon puolella. Tämän vuoksi painosta ei voi päätellä sairastaako henkilö ahmimishäiriötä. Kolmas yleinen syömishäiriö on ahmintahäiriö. Siitä käytetään usein puhekielessä sen englanninkie­ lisen termin lyhennettä, BED (binge eating disorder). Sen pääoireena myös ahmiminen, mutta siihen eivät kuulu tyhjentäytymistoimet, kuten ahmimishäiri­ öön. Ahmiminen voi tapahtua jaksoittain pari kertaa viikossa tai jopa useita kertoja päivässä. Se voi myös olla pitkin päivää tapahtuvaa jatkuvaa napostelua. Ahmintahäiriötä sairastava kokee syömisensä kaoottisena ja hallitsemattomana. Syömisen hillit­ seminen koetaan usein mahdottomana, minkä seu­ rauksena ahmitut ruokamäärät ovat merkittävästi suurempia kuin koskaan normaalitilanteissa, esi­ merkiksi ruokajuhlissa kuten jouluna. Noin puolet ahmintahäiriötä sairastavista on ylipainoisia. Sairas­ tuneet ovat tyypillisesti aikuisikäisiä naisia ja miehiä. Neljäs syömishäiriöihin usein liitetty ilmiö on ter- Syömishäiriötä sairastavalla ahdistuneisuus voimistaa liikunnan pakonomaisuutta. 46 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Pakkoliikkujan kyky kuunnella kehonsa viestejä katoaa. Hän ei tavallisesti huomaa haittavaikutuksia ennen kuin ne tekevät liikunnan mahdottomaksi. veellisen syömisen pakkomielle eli ortoreksia. Se ei ole virallisesti sairaus, mutta se on ilmiö, joka voi johtaa syömishäiriöön tai sellaisenaan muodostua hyvin voinnin kannalta haitalliseksi. Se ei välttämät­ tä ole keholle vaarallinen ellei syöminen muutu liian yksipuoliseksi tai niukaksi. Ortoreksiassa henkilö alkaa pitää terveellistä syömistä niin tärkeänä, että se saa pakkomielteisiä piirteitä ja henkilö alkaa tehdä epätavallisia uhrauk­ sia noudattaakseen valitsemaansa ruokateoriaa tai itse suunnittelemaansa syömisen tapaa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi, että ruoka on niin vaikeasti saatavaa, että sen hankkimiseen täytyy käyttää hyvin paljon aikaa ja vaivaa tai esimerkiksi kasvattaa tai käsitellä ruoka kokonaan itse. Usein ortoreksia häiritsee eniten läheisiä, sillä hen­ kilö saattaa pyrkiä jatkuvasti käännyttämään muita noudattamaan omaa ruokateoriaansa. Hän saattaa suhtautua kriittisesti ja tuomitsevasti muihin, jotka eivät syö kuten hän. Jos muut puuttuvat hänen syö­ misiinsä tai kritisoivat sitä, he suurella todennäköi­ syydellä saavat niskaansa täyslaidallisen moraalissä­ vytteistä tietotulvaa kyseisen ruokateorian eettisestä ja kansanterveydellisestä ylevyydestä. Miten syömishäiriöt liittyvät urheiluun? Tiettyjen urheilulajien harrastajat ovat muita suu­ remmassa riskissä sairastua syömishäiriöihin. Tällai­ sia lajeja ovat painoluokka- ja estetiikkalajit. Urhei­ luun liittyy perinteisesti suorituksen sekä vaaditun estetiikan optimoiminen noudattamalla tietynlaista ruokavaliota. Ravitsemusohjauksen laatu vaihtelee melkoisesti riippuen siitä, minkä verran urheiluseu­ ralla on mahdollisuus panostaa urheilijoiden valis­ tamiseen. Syömishäiriöön sairastuneet nuoret urheilijat kertovat usein, että heidän kehoaan ja painoaan on kritisoitu rankalla kädellä ja laihdutuskehotuksia on annettu. Kuitenkaan varsinaisia ohjeita siitä, kuinka laihduttamisen voisi tehdä turvallisesti ja järkevästi ei ole kerrottu. Nuori jää tässä tilanteessa helposti internetin ja naistenlehtien antaman tiedon varaan, minkä seurauksena hänen dieettivalintansa saattaa mennä pahasti pieleen. Usein laihdutuskehotuksen saanut urheilija on saanut myös kolauksen itsetunnolleen. Erityisesti sellainen nuori, jolle painoasia on valmiiksi ollut arka aihe, saattaa musertua kriittisestä kommentis­ ta ja ottaa laihdutuskehotuksen liiankin tosissaan. Tällöin on vaarana, että hän pyrkii saavuttamaan tuloksia ennätysajassa ja pudottaa syömänsä ruoka­ määrän minimiin. Kehon paino alenee tehokkaasti, mutta samalla heikkenee jaksaminen ja mieliala. Myös urheilusuoritukset alkavat heiketä, mikä entisestään koettelee urheilijan itsetuntoa. Nuori saattaa alkaa uskoa, että kelvatakseen valmentajalle ja menestyäkseen lajissa, painon pudottaminen on ratkaisevan tärkeää. Jopa niin tärkeää, että ruoka­ määrän lisääminen tuntuu ylivoimaiselta, vaikka huomaakin painon pudotuksen huonot vaikutukset. Tällöin nuori voi löytää itsensä loukusta, jossa kokee­ painetta laihduttaa ja lihomisen pelkoa samalla kun huomaa vointinsa ja suoritustensa heikkenevän, eikä uskalla tehdä korjausliikettä epäonnistumisen pelossa. Tällainen tilanne johtaa helposti urheilijan syömishäiriöön. Kehonmuotopaineiden lisäksi urheilijoiden syö­ mishäiriöille altistumista aiheuttaa urheiluun kiinte­ ästi kuuluva ravitsemusohjaus. Suoriutuakseen opti­ maalisesti, urheilijan on hyvä omaksua ruokavalio, joka tukee hänen terveyttään, harjoitteluaan sekä mahdollistaa hänen jatkuvan kehittymisen lajissaan. Koska väistämättä urheilija tällöin joutuu suosimaan tiettyjä ruokia ja välttelemään toisia sekä mahdol­ lisesti käyttämään lisäravintovalmisteita tiettyjen ravintoaineiden riittävän saamisen takaamiseksi, altistuu hän niin sanotulle restriktiiviselle eli pidät­ täytyvälle syömiselle. Tämä syömismalli tyypillisesti altistaa syömishäiriölle. Syömishäiriöön sairastuneet urheilijat ovat ker­ toneet ajautuneensa syömishäiriöön pyrkiessään toteuttamaan ruokavaliota vieläkin paremmin kuin olisi tarvinnut. Urheilija on saattanut ajatella, että noudattamalla vaadittua kurinalaisempaa ruoka­ valiota hän saisi vieläkin parempia tuloksia. Usein ruoan roimaan vähentämiseen liittyy lisäksi ylimää­ räisiä harjoituksia ja juoksulenkkejä tai kuntosali­ harjoituksia. Energian saanti vähenee minimiin ja samalla kulutusta lisätään äärimmilleen. Lepohetket saattavat alkaa tuntua ajanhukalta ja lopulta kaikki aika kuluu erilaisten ”hyödyllisten” toimintojen paris­sa. Viaton yritys olla mahdollisimman hyvä ja menestynyt urheilija kääntyykin häntä vastaan ja alkaa aiheuttaa monenlaisia ongelmia. Lisäksi syömishäiriöihin sairastumisen riskikoh­ ta urheilijalle on urheilu-uran lopettaminen. Usein koko elämän jatkunut ammattimainen urheileminen ja sen mukainen runsas syöminen ei sovikaan enää urheilu-uran jälkeiseen elämään. Syömishäiriöihin sairastuneet urheilijat usein kuvaavat jääneensä uransa jälkeen tyhjän päälle eikä uuden syömisen tavan omaksuminen ole ollut helppoa. Uran jälkei­ sen elämän alussa, syömisen jatkuttua aktiiviuran määrissä, kehon paino on alkanut nousta. Tästä LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 47

pelästyneenä entinen urheilija on saattanut vähentää ruokamääräänsä siinä määrin, että on saanut ahmi­ misoireita tai sairastunut laihuushäiriöön. Usein kuuleekin toivetta saada ohjausta myös normaali­ elämään siirtymiseen pitkän urheilu-uran jälkeen. Monet­kokevat, että eivät ole varsinaisesti voineet elää normaalia nuoren elämää urheilun vuoksi ja siksi heiltä on saattanut jäädä oppimatta monet nor­ maalissa elämässä selviytymiseen tarvittavat taidot. Tarve saada siirtymävaiheessa ravitsemusohjausta näyttäisi olevan suuri. tavan sietää paikallaan olemisen aiheuttamaa rauhat­ tomuutta ja ahdistusta. Tämä on usein muutoksen tekemisen tuskaisin vaihe. Vanha keino on viety pois eivätkä uudet keinot ole alkaneet vielä toimia. Syömishäiriötä sairastavan ajautuessa umpikujaan liikunnan kanssa, hän usein kompensoi liikkumat­ tomuuttaan syömättömyydellä tai ahmimalla ja oksentamalla. Tämän vuoksi kehon palautuminen rasituksesta sekä vammojen parantuminen hidastuu merkittävästi. Mitä haittaa on pakkoliikunnasta? Miten liikunnasta tulee vihollinen? Liikunta on lähtökohtaisesti terveyttä tukeva ja psyykkistä oloa kohentava asia. Useimmat innok­ kaat urheiluharrastajat kokevat, että on vaikeaa olla­ liikkumatta, sillä paikallaan oleminen tekee olon tunkkaiseksi. Useamman päivän liikuntatauko saat­ taa tehdä rauhattomaksi ja liikkumaan on suorastaan pakko päästä. Kun runsaaseen liikuntaan liittyy syö­ mishäiriö, on liikkumisen motiivina myös voimakas lihomisen pelko. Toisinaan käy niin, että liikkumisen tuoma välitön mielihyvä koukuttaa haluamaan sitä yhä enemmän. Henkilö pyrkii saamaan liikunnasta tavoittelemansa mielihyvän, mutta kunnon kohetessa vaikutuksen aikaansaaminen vaatiikin yhä enemmän liikuntaa. Tästä saattaa seurata, että liikuntamäärä kasvaa niin suureksi, että keho ei enää ehdi palautua liikunta­ suoritusten välillä. Tällöin keho menee stressitilaan ja kehittyminen keskeytyy. Henkilö huomaa, että pian hän ei enää pysty kuuntelemaan kehoaan, vaan liikuntasuorituksesta tulee automaatio, jota toteu­ tetaan riippumatta säästä, voinnista tai rikkinäisistä raajoista. Syömishäiriötä sairastavalla liikuntaan pakot­ tava ahdistuneisuus voimistaa liikunnan pakon­omaisuuden vielä voimakkaammalle tasolle eikä esimerkiksi lenkkipolulle pyörtyminen lainkaan vähennä lenkkihaluja. Tällöin puhutaan pakkolii­ kunnasta. Pakonomaiseksi muuttuessaan liikunnasta katoaa ilo. Henkilö huomaa olevansa täysin kykenemätön hillitsemään liikuntaansa. Kun esimerkiksi perheen­ jäsenet pyrkivät puuttumaan tilanteeseen, henkilö hoitaa liikuntansa vaikka yöllä, jolloin muut eivät ole näkemässä. Jos liikkuminen estetään, tulee hen­ kilölle sietämättömän ahdistunut ja rauhaton olo. Hän saattaa kokea, ettei kestä olla, jos ei pääse liik­ kumaan. Ongelman myöntäminen on pakkoliikkujalle usein erittäin vaikeaa, sillä myöntäminen merkitsisi ongelmaan puuttumista. Tämä puolestaan merkit­ sisi liikunnan vähentämistä, joka tuntuu hänestä mahdottomalta ajatukselta. Kun lopulta henkilö ajautuu ahdingossaan ja oireittensa haittavaikutuk­ sissa niin pitkälle, ettei enää voi kieltää ongelman olemassaoloa – esimerkiksi saa rasitusvamman, joka estää liikkumisen – on tilanteen muuttaminen aluksi tuskallista. Hän joutuu kohtaamaan kaikki ne pelot, jotka häntä ajoivat liialliseen liikuntaan. Kun tähän saakka ratkaisukeino olon helpottamiseksi on ollut liikunta, joutuu henkilö nyt etsimään aivan uuden 48 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 Äkkiseltään voi kuulostaa, että runsas liikunta ei voi olla pahaksi, sillä terveysvaikutuksia pidetään ylei­ sesti niin mittavina. Pakkoliikunnan kyseessä ollessa kuitenkin puhutaan sellaisista liikuntamääristä, jot­ ka ovat ihmiselle haitallisia. Liikunta on kuin suola keittoon: tiettyyn pisteeseen saakka sen vaikutuk­ set ovat hyviä ja sen jälkeen siitä alkaa olla haittaa. Haittoja aiheutuu keholle, mielelle sekä sosiaaliselle elämälle. Liiallisen liikunnan kehollisia haittavaikutuksia ovat esimerkiksi kuukautisten poisjääminen naisil­ la, rasitusvammat, jatkuva väsymys, immuniteetin madal­tuminen, hengitystietulehdusten lisääntymi­ nen, masennus sekä jatkuva stressitila, jonka haitta­ vaikutukset ulottuvat laajalti koko kehon toimintoi­ hin. Koska pakkoliikkujan kyky kuunnella kehonsa viestejä katoaa, hän ei tavallisesti huomaa kehollisia haittavaikutuksia ennen kuin ne vammauttavat hänet tehden liikunnan mahdottomaksi. Sen sijaan mieleen ulottuvat haittavaikutukset usein tuntuvat väkisinkin, vaikka pitkälle eksynyt pakkoliikkuja pystyy kyllä ohittamaan nekin – ainakin jonkin aikaa.­Ensimmäisiä merkkejä on usein kyvyttömyys saada mielihyvää liikunnasta, jatkuvasti vaivaava ahdis­tuneisuus ja rauhattomuus, masennus erityi­ sesti liikunnan estyttyä sekä tunne että liikuntasuo­ rituksen aikana ei tee riittävästi. Sosiaalisia haittavaikutuksia ilmenee sekä yksityisettä ammattielämän kentällä. Liikunnan viedessä lähes kaiken vapaa-ajan, henkilön on vaikeaa löytää aikaa olla ystävien kanssa ja lähteä mukaan sosiaa­ lisiin tapahtumiin, sillä ne usein häiritsevät hänen liikunta-aikatauluaan. Joillakin työtehot laskevat merkittävästi ja he saattavat joutua vaikeuksiin työ­ paikallaan. Läheisten kanssa voi tulla ongelmia, sillä he kokevat itsensä helposti ohitetuksi, kun toiselle vain liikunta näyttää olevan tärkeää. Pakkoliikkuja usein kokee muiden harmistuneet kommentit häirit­ seviksi ja hän helposti ajattelee muiden niuhottavan turhasta. Tämä puolestaan lisää läheisten turhautu­ neisuutta, joten ihmissuhteet voivat joutua kovalle koetukselle. Syömishäiriö aina pahentaa pakkoliikunnan hait­ tavaikutuksia merkittävästi, sillä se tuplaa kehoon kohdistuvan rasituksen kieltämällä rasittuneelta kehol­ta ravitsemuksen ja levon. Myös syömishäiri­ öön liittyvä jatkuva voimakas ahdistuneisuus osal­ taan rasittaa kehoa muun muassa sen aiheuttamien korkeiden kortisolipitoisuuksien vuoksi. Korkea kor­tisolipitoisuus on yhdistetty muun muassa muis­

tivaikeuksiin, immuniteettihäiriöihin, osteoporoo­ siin, korkeaan verenpaineeseen, kohonneeseen ko­ lesteroliin ja sydänsairauksiin. Miten pakkoliikunnasta pääsee eroon? Kuten muistakin addiktioista, ainoa tapa päästä eroon pakkoliikunnasta on vähentää liikunta mini­ miin. Kaikkien on välttämätöntä liikkua jonkin ver­ ran, esimerkiksi kävellä työhön tai kouluun, mutta kaikki siitä yli menevä harjoittelu tulisi lopettaa jok­ sikin aikaa. Toisille sopii vähitellen tapahtuva liikun­ nan vähentäminen ja toiset tarvitsevat kertaheitolla tapahtuvan irtioton. Erityisesti koko elämänsä ammattimaisesti urheil­ leet pakkoliikkujat ilman syömishäiriötä tai sitä sairastaen muodostavat usein oman lukunsa. Heille urheilu on usein osa identiteettiä ja sen täydellinen lopettaminen voi johtaa tarpeettoman voimakkaa­ seen psyykkiseen kriisiin. Vieroittautumiskeinojen valinta riippuu henkilön kehon kunnosta. Jos keho on voimakkaassa ylirasituksen tilassa ja tarvitsee runsasta lepoa toipuakseen, voi olla välttämätöntä olla jonkin aikaa kokonaan urheilematta ja rajoittaa liikunta vain välttämättömään paikasta toiseen siir­ tymiseen. Jos keho on päässyt toipumaan, voidaan etsiä niin sanottu liikuntaminimi, jota henkilö voi ajatella noudattavansa ja samalla tuntea elämänsä omakseen. On tärkeää ymmärtää, että pakkoliikunnasta luo­ puminen on aina työläs prosessi, jota syömishäiriö osaltaan mutkistaa. Sekä läheiset että oireen kouriin joutunut henkilö tarvitsevat paljon kärsivällisyyttä toipumisen aikana. Toipuminen usein vauhdittuu jos avuksi otetaan ammattihenkilö, joka voi auttaa uusien ahdistuksen säätelykeinojen opettelussa ja tukea joskus mutkikkaaksikin äityvässä paranemis­ prosessissa. Miten sairastunutta voi auttaa? Pakkoliikunta, syömishäiriöt ja niiden yhdistelmä ovat kaikki luonteeltaan oirekokonaisuuksia, joissa oire tuo sairastuneelle välitöntä helpotusta oloon. Tällaiset asiat ovat yleisesti ihmiselle riippuvuutta aiheuttavia eikä niistä mielellään luovuta. Tämän vuoksi pulaan joutunut henkilö tarvitsee usein ympä­ristön apua herätäkseen huomaamaan, että jon­ kin on pielessä. Ympärillä olevilta ihmisiltä tarvitaan kärsivälli­ syyttä ja hienotunteisuutta, sillä kriittiseen sävyyn esitetty kommentti ei tavallisesti saa aikaan toivottua muutosta, vaan ainoastaan muhevan riidan. Lähes­ tymisyrityksiä tarvitaan tavallisesti useita ja ne kan­ nattaa tehdä pehmeästi tiedustellen ja omia havain­ toja varovasti jakaen. Ei siis kannata hermostua, kun pakkoliikkuva tai syömishäiriötä sairastava läheinen ei heti halua alkaa keskustella asiasta. Se kannattaa ottaa esille uudelleen ja uudelleen, kunnes keskus­ telu vähitellen mahdollistuu. Vaikka sairastunut ei näytäkään ottavan viestiä vastaan, jättävät muiden sanomiset pieniä siemeniä itämään hänen mieleensä. Kun sairastunut on valmis ottamaan tietoa vastaan, lähtee versoja vähitellen kasvamaan. Jos sairastuneen tila on vakava ja erityisesti jos hän on alaikäinen, on kuitenkin syytä puuttua tilan­ teeseen napakammin. Asian voi rinnastaa siihen, että vanhempina emme antaisi lapsemme tehdä mitään muutakaan, jolla hän voisi vahingoittaa itse­ ään. Jos selvästi nähdään, että nuori vahingoittaa kehoaan syömättömyydellään, liiallisella liikunnalla tai oksen­tamalla, täytyy vanhemman suojella lasta, vaikka se vaatisikin tomeria keinoja, joiden seurauk­ sena tulee riitoja. On tärkeää muista, että napakan­ kin puuttumisen voi tehdä myös lempeästi. Itseasi­ assa mitä napakammin joudutaan puuttumaan, sitä pehmeämmin se on syytä tehdä. Tilanteeseen puuttuminen voi tarkoittaa esimer­ kiksi yksin tehtävän liikunnan kieltämistä, omassa huoneessa tapahtuvaan jumppaamiseen puuttu­ mista, yhteisiä ruokailuja, joissa ruoat annostellaan sairastuneelle valmiiksi ja niin edelleen. Vakavassa tilanteessa on aina hyvä hakeutua osaavan ammat­ tilaisen puheille, joka osaa antaa tarkat ohjeet tilan­ teen voittamiseksi. Aina kun sairastunut itse osallistuu muutoksen teke­ misen suunnitteluun, se onnistuu parhaiten. Muutokseen hyvin motivoitunutkin henkilö tarvit­ see usein kuitenkin tukea ja kärsivällisyyttä lähei­ siltään, sillä sujuvastikin edetessään muutokseen mahtuu monenlaisia vaiheita. Hyvät ja huonot päivät vuorottelevat, jolloin rohkaisu sekä kannattelu aut­ taa pitämään muutoksen oikealla kurssilla. PIA CHARPENTIER, psykologi, psykoterapeutti VET, Hakomi kehopsykoterapeutti Toiminnanjohtaja Syömishäiriökeskus, Elämän Nälkään Ry Sähköposti: pia.charpentier@syomishairiokeskus.fi KIRJALLISUUS: Keski-Rahkonen , A., Charpentier, P.,Viljanen, R. 2010. Syömishäiriöt. Läheisen opas. Helsinki: Duodecim. Charpentier, P.,Viljanen, R, Keski-Rahkonen , A. 2016. Nälkäinen sydän. Parane bulimiasta. Helsinki: Duodecim. Levallius, J., Collin, C., Birgegård, A. 2017. Now you see it, Now you don’t: compulsive exercise in adolescents with an eating disorder. Journal of Eating Disorders 5:9 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 49

Teksti: HANNA-MARI IKONEN, SAMU PEHKONEN Kuvat: Jukka Pätynen/Koirakuvat Harrastuksesta viralliseksi urheiluksi – AGILITY 50 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Vuoden urheilija -yleisöäänestyksessä koettiin yllätys kymmenisen vuotta sitten, kun viidenneksi sijoittui lajinsa maailmanmestaruuden voittanut agilityurheilija. Reaktioista kuului närkästys: miten kansallisesti tärkeiden, perinteisten ja virallisten urheilulajien edelle saattoi kiilata ”mies, joka ulkoiluttaa koiraa”, kuten kärkkäin kritiikki keskustelu­palstoilla kuului (ks. Helsingin Sanomat 2007). U rheilussa eivät kilpaile keskenään vain ihmi­set vaan myös urheilulajit. Kamppai­ lu huomiosta, arvostuksesta ja sitä myö­ tä resursseista on symbolista ja tapahtuu isolta osin mediassa. Menestys lajien välisessä kilpai­ lussa ei synny ilman kentällä tapahtuvaa taustatyötä. Jossakin vaiheessa lajin kehitystä tunnustuksen ja resurssien saaminen alkaa harrastajista tuntua oikeu­ tetulta. Agility on koiran kanssa suoritettava liikunnal­ linen laji, jossa ohjaaja ohjaa koiraa esteradan läpi äänellä ja liikkeellä mahdollisimman nopeasti ja vir­ heettömästi. Laji kehitettiin Englannissa 1970-luvul­ la esteratsastuksesta ideoiden koiranäyttelyiden väli­ aikaviihteeksi. Se rantautui Suomeen kymmenkunta vuotta myöhemmin ja on sittemmin kasvattanut jat­ kuvasti suosiotaan. Nykysin harrastajia noin 13 000. Laji on myös ammattimaistunut ja kaupallistunut, vaikka on edelleen myös laajan harrastajakunnan seuroissa tapahtuvaa harrastamista (Ikonen & Peh­ konen 2017). Urheilustatuksen pitkä tausta Jos urheilusta käytetään määritelmää, jonka mukaan urheilu vaatii fyysistä ponnistelua ja harjoiteltuja tai­ toja, sisältää kilpailun aspektin ja vakiintuneet sään­ nöt sekä on viihdyttävää, vaikuttaa agility täyttävän määritelmän kirkkaasti. Suomen Agilityliitto perus­ tettiin vuonna 2006 agilityharrastajien lajiliitoksi, ja viimeistään siitä lähtien lajin urheilullisuutta on pyritty kasvattamaan pyrkimyksenä virallistaa lajin urheilustatus. Tavoite saavutettiin vuonna 2016, kun Valtion liikuntaneuvosto hyväksyi agilityn valtion­ apukelpoisten lajien joukkoon. Urheilustatus merkitsee ennen muuta tunnustetuksi tulemista (ks. Jarvie 2009). Harrastuksen muut­ tuminen urheiluksi vaikuttaa harrastajayhteisön itseymmärrykseen ja siihen, miltä harrastus näyttää ulkopuolisille. Tutkimuksessamme (Pehkonen & Ikonen 2016) nostimme esiin kolme pääasiallista vaikuttamisstrategiaa, joiden avulla agility-yhteisö on muokannut harrastajien ja lajin ulkopuolisen yleisön sekä urheilun rahoituksesta päättävien käsi­ tystä agilitystä urheiluna. Näitä strategioita ovat 1) mediajulkisuuden hakeminen ja sääteleminen, 2) poliittinen lobbaus sekä 3) lajin sääntöjen ja käytän­ töjen muuntaminen ammattimaisempaan suuntaan. Mediahuomio Agilitylehdet ja keskustelupalstat ovat tarjonneet tilaa yhteisön sisäiselle debatille kulloinkin ajan­ kohtaisista aiheista. Näistä keskusteluista lobbari­ asemassa olleet toimijat ovat hahmottaneet laajan harrastajakunnan näkökantoja. Myös valokuvilla on pyritty vaikuttamaan. Laadukkailla urheilullisuut­ ta ilmentävillä kuvilla on ohjattu käsityksiä lajista halut­tuun suuntaan. Lajilehtien ulkopuolisessa mediassa agility on usein esitetty leikkimielisenä ”pikkutyttöjen ja koiri­ en temppuiluna”. Lajin sisällä koetaan, että panostus omaan ja koiran fyysiseen suorituskykyyn mitätöi­ dään tällaisella mediakäsittelyllä. Toisten mielestä lajin imago kestää myös leikkisyyden ja laji hyötyy, kun sen moninaista harrastajajoukkoa esitellään. Jaettu näkemys on, että mediassa olisi syytä esitellä lajiin kuuluvaa taustatyötä, koska juuri se korostaa agilityn urheilullisuutta. Vakavasti otettavuutta on pyritty osoittamaan esittämällä agilityn fyysistä vaativuutta nuorien ja atleettisten urheilijoiden ja nopeiden koirarotujen kautta, jolloin syrjään jäävät esimerkiksi ikääntyneet tai ylipainoiset harrastajat. Yhtenäistä agility-yhtei­ söä on repinyt välillä kokemus eriarvoisuudesta, jos laji kehittyy voimakkaasti huippu-urheilun suun­ taan. Vaikuttavissa asemissa olevat ovat pyrkineet vaalimaan sitä, että kaikki tunnustetaan osallisiksi harrastajayhteisöissä. Samaa keskustelua kehitys­ suunnista ja laji-identiteetistä käydään muissakin uusissa urhei­lulajeissa, esimerkiksi liitokiekossa (ks. Crocket 2016; Griggs 2011). Poliittinen lobbaus Yhteys poliittisiin päättäjiin avattiin jo vuosia ennen urheilulajiksi tunnustamista. Vakuutettavina vasta­ puolina ovat olleet varsinkin opetus- ja kulttuuri­ ministeriö ja sen alainen valtion liikuntaneuvosto, joka on tärkeä urheilupoliittinen vaikuttaja rahoitus­ päätösroolinsa takia. Aluksi poliittinen tahtokaan ei ollut agilityn puolella, mutta sittemmin hidasteeksi koettiin Agilityliiton hallinnollinen kaksoissidos Yhteys poliittisiin päättäjiin avattiin vuosia ennen urheilulajiksi tunnustamista. Vakuutettavina vastapuolina olivat OKM ja valtion liikuntaneuvosto. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 51

Vuoden 2015 uusi liikuntalaki tarjosi agilitytoimijoille konkreettisen välineen korostaa agilityn mahdollisuuksia nostaa kansalaisia sohvalta. Suomen Kennelliittoon ja urheilujärjestöihin. Urhei­ lupuolella pelättiin, että agilityn päästessä urheilutu­ kien piiriin samaisia avustuksia olisivat seuraavaksi kärkkymässä muut koiraharrastuslajit. Kennelliitto­ sidos on tarpeellinen kansainvälisen kennelpolitii­ kan takia: esimerkiksi maailmanmestaruuskilpailuja hallinnoidaan kansainvälisen kenneljärjestön kautta. Valtion liikuntaneuvoston päätöksen tuoman arvo­ vallan turvin seuraavat ponnistelut suunnataan ve­ rottajan agilityhalliyrittäjiä koskevan alv-päätöksen kumoamiseen: Verohallinto tulkitsee agilityn koiran­ koulutukseksi, ei ohjaajan liikunnaksi. Verottajan mielestä koiran vierellä liikkuminen tekee agilitystä ratkaisevasti erilaista verrattuna hevosurheiluun, jossa ratsastetaan hevosella (Rintala 2016). Säännöt ja käytännöt Lajin historiassa sääntöjä ja käytäntöjä on muutet­ tu moneen otteeseen. Osa muutoksista korostaa urheilullisuutta. Rataprofiilit ovat muuttuneet suu­ rempaa reaktionopeutta ja koordinaatiota vaativiksi. Suosituiksi ovat tulleet nopeat ja ketterät koiraro­ dut. Arvo­kilpailujen formaattia on pyritty saamaan nopea­ tempoiseksi ja katsojaystävälliseksi muun muas­sa ohjaamalla hylätyn suorituksen tehneet ja mahdollisuutensa menettäneet kilpailijat suorinta tietä maaliin. Silti kaikki ohjaajat sukupuolesta, iästä tai muista ominaisuuksista huolimatta kilpailevat yhä yhdes­ sä – vain koiran suoritusnopeus ja virheettömyys ratkaisevat. Yhtäältä tätä pidetään tasa-arvoisena 52 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 ja yhtenä lajin hienoutena. Toisaalta jonkin verran spekuloidaan sillä, pitäisikö kilpailuluokkiin lisätä eräänlainen eliittiluokka valiotason saavuttaneille ja agilityyn ammattimaisesti suhtautuville, jotta sekä huippu-urheilijat että perustason harrastajat voisivat saada menestymisen kokemuksia. Agility muuttuvalla liikunnan kentällä Keskustelu tunnustamisesta heijastelee laajempaa muutosta Suomen urheilukentässä 2010-luvulla (Salasuo ym. 2015). Tulostavoitteisen kilpaurheilun ohella tulisi korostaa tasa-arvoista ja laaja-alaista liikkumista. Juuri tämä laaja urheilunäkemys, joka tähtää massojen liikuttamiseen kansanterveydelli­ sen edun nimissä, oli osaltaan vauhdittamassa agi­ lityn pääsemistä valtiontukikelpoisten urheilulajien joukkoon. Erityisesti vuoden 2015 uusi liikuntalaki tarjosi agilitytoimijoille konkreettisen välineen ko­ rostaa agilityn mahdollisuuksia nostaa kansalaisia sohvalta. Lajin kokonaisvaltaisuus ja samanaikainen hauskuus ja vaativuus tarkoittavat sitä, että eri-ikäi­ set ja monis­ta liikuntataustoista tulevat ihmiset tem­ pautuvat agilityn myötä liikunnalliseen elämätapaan. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä, miten rahan­ käyttö tulee jakautumaan huippu-urheilun ja laajan harrastajakunnan välillä eikä sitä, mitä tunnustetuk­ si tuleminen merkitsee laji-identiteetille. Nähtäväksi jää myös, hylkääkö harrastajakunta kehityksen myö­ tä tarkoituksella tai tahattomasti joitakin ihmisen ja eläimen yhteiselle liikunnalle ainutlaatuisia tapoja vai pystytäänkö näiden erityisyyksien avulla vah­

vistamaan urheilukenttää myös lajin ulkopuolella. Agilityn reilun ja eettisen pelin henki, lajin tarjoamat sosiaaliset suhteet yli yhteiskunnallisten jakojen sekä­ saumaton yhteistyö (eläin)joukkuekaverin kanssa ovat tavoiteltavia piirteitä kaikessa harrastamisessa ja kilpaurheilussa (ks. Haraway 2003; Lund 2014). Kymmenen vuotta sitten koiran ulkoiluttamista kauhistellut kansalainen ei ollut täysin väärässä. Agi­ lityharrastaja todella ulkoiluttaa koiraansa. Arkinen liikunta, kutsutaan sitä vaikkapa peruskuntohar­ joitteluksi, on oleellinen osa agilityurheilun tausta­ työtä, ja lisäksi monet kohottavat järjestelmällisesti fyysistä kuntoaan. Aiemmissa tutkimuksissa todettu potentiaali koiranomistajien kasvavaan arkiliikun­ taan toteutuu agilityohjaajien tapauksessa (Jennings 1997). Kuitenkaan ilman harkittua ja järjestelmäl­ listä lajiharjoittelua ulkoiluttaja ei pysty suoriutu­ maan yksinkertaisimmastakaan agilityradasta, saati arvokilpailujen taidollisista, fyysisistä tai henkisistä vaatimuksista. HANNA-MARI IKONEN, HT, dos. Vanhempi tutkija Tampereen yliopisto Sähköposti: hanna-mari.ikonen@uta.fi SAMU PEHKONEN, YTT Yliopistotutkija Tampereen yliopisto Sähköposti: samu.pehkonen@uta.fi MITÄ ON AGILITY? Agility on esteratsastuksesta 1970-luvulla innoituksensa saanut koirien esteratakilpailu, jossa ohjaaja ohjaa koiraa liikkeellään ja suullisin käskyin. Lajissa kilpaillaan nopeudesta ja virheettömyydestä. 100–200 metriä pitkällä kilpailuradalla on 15–22 estettä. Radalla on erilaisia hyppyesteitä ja tunneleita, pujottelueste ja kontaktiesteitä, joissa koiran on osuttava kontrolloidusti esteen alku- ja loppupäähän. Nopeimmat koirat suorittavat rataa edeten keskimäärin yli 6 m/s. Tavoitteelliset kilpailijat harjoittelevat kahdesta kolmeen kertaan viikossa lajinomaisesti koiran kanssa. Tämän lisäksi ohjaajien ja koirien valmistautumiseen kuuluu peruskunto-, nopeus- ja kestävyysharjoituksia. Agilityssä on kolme kokoluokkaa (mini–medi–maksi) koiran säkäkorkeuden mukaan. Tasoluokkia on kolme, ja luokissa edetään koiran saavuttamien tulosten perusteella. Ohjaajan ikä, sukupuoli tai ammattilaisuus eivät vaikuta kilpailuluokkiin. Lajia harrastetaan nykyisin suurelta osin keinonurmipohjaisissa sisä­ halleissa sekä kesäisin esimerkiksi kivituhkakentillä. Suomen Agilityliittoon (http://www.agilityliitto.fi) kuuluu yli 250 jäsen­ seuraa ympäri Suomen. Lajilla ei ole kansainvälistä lajiliittoa, vaan ­kansainvälinen toiminta tapahtuu Kennelliiton kautta. Suomi on maailman johtavia agilitymaita niin kilpailumenestykseltään kuin lajin organisoitumiseltaan. NÄIN TUTKITTIIN A jatus tarkastella agilityn kehitystä ja ur­ heilustatuksen saavuttamisen prosessia syntyi tilanteessa, jossa olimme aktiivisen kisauran päättyessä siirtymässä agilityyhteisön sisältä lajia ulkopuolelta seuraaviksi. Omia kokemuksiamme peilaten halusimme tarkastella, miten lajia esitellään ulospäin, miten virallista urhei­ lustatusta tavoitellaan ja miksi sen saavuttaminen on niin hankalaa. Kokosimme tutkimusta varten mediaaineiston, joka kattaa Helsingin Sanomien ja YLEn runsaat sata agilitya käsittelevää juttua 1990-luvulta lähtien sekä valikoidusti agilityaiheista keskustelua internetissä. Lisäksi laadimme sähköpostikyselyn ja haastattelupyynnön, jonka lähetimme parille­ kymmenelle Agilityliitossa ja seuratasolla luotta­ mustoimissa olleille henkilöille, aktiivikilpailijoille, kaupallisille toimijoille ja agilitymedian edustajille. Haastattelimme myös muutamaa entistä ja nykyistä Valtion liikuntaneuvoston jäsentä. Aineistoa tulkit­ tiin laadullisen sisällönanalyysin avulla. LÄHTEET: Crocket, H. 2016. Tie-dye shirts and compression leggings: An Jarvie, G. 2009. Identity, recognition or redistribution through sport? Teoksessa: J. Harris examination of cultural tensions within Ultimate Frisbee via dress. & A. Parker (toim.) Sport and Social Identities. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 15–28. Annals of Leisure Research 19 (1), 192–211. Jennings, L. B. 1997. Potential benefits of pet ownership in health promotion. Journal of Griggs, G. 2011. ‘This must be the only sport in the world where Holistic Nursing 15 (4), 358–372. most of the players don’t know the rules’: Operationalizing self- Lund, G. 2014. Taking teamwork seriously: The sport of dog agility as an ethical model of refereeing and the spirit of the game in UK Ultimate Frisbee. Sport cross-species companionship. Teoksessa: J. Gillett & M. Gilbert (toim.) Sport, Animals, and in Society 14 (1), 97–110. Society. London: Routledge, 127–139. Haraway, D. 2003. The Companion Species Manifesto: Dogs, Peop- Pehkonen, S. & Ikonen, H.-M. 2016. Too good to be a sport? Why dog agility struggles in le, and Significant Otherness. Chicago, IL: Prickly Paradigm Press. gaining recognition as a sport. International Review for the Sociology of Sport. http://jour- Ikonen, H.-M. & Pehkonen, S. 2017. ‘I <3 my high-performance nals.sagepub.com/doi/full/10.1177/1012690216679834, 7.12.2016. dog’: love for the sport in agility coach representations in social me- Rintala, H. 2016. Koiran selkä ei kestä päällä istumista. Verona Blog. Https://veroblogit. dia. Sport in Society: Cultures, Commerce, Media, Politics. http:// com/ (19.4.2016). dx.doi.org/10.1080/17430437.2017.1310201, 3.42017. Salasuo, M., Piispa, M. & Huhta, H. 2015. Huippu-urheilijan elämänkulku. Tutkimus urhei- Helsingin Sanomat 2007. Agility löi Niemisen ja Poutiaisen. Helsin- lijoista 2000-luvun Suomessa. Helsinki: Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto, gin Sanomat, 7.1.2007. julkaisuja 166. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 53

LÄHIKUVASSA JARMO LIUKKONEN Motivaation mysteereitä mallintamassa Väkisin on hankala ruveta nauttimaan – liikunnastakaan. Liikuntapedagogiikan professori Jarmo Liukkosta kiinnostaa yksilöllisten motivaatio­tekijöiden tunnistaminen ja ymmärtäminen. Sitä tarvitaan hyvän ja kestävän liikuntasuhteen alkuun saattamisessa ja ylläpitämisessä. Kuka olet, miten ja missä sinusta on tullut sinä? Olen liikuntapedagogiikan professori Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa. Lisensiaatintyössäni tutkin nuorisovalmentajien vetämiä harjoituksia humanistisen psykologian viitekehyksessä. Väitöskirjassa taas tutkin nuorten urheilijoiden viihtymistä ja motivaatioilmastoa harjoituksissa ja kilpailuissa. Minut nimitettiin liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin dosentiksi vuonna 2000 Jyväskylän yliopistoon ja liikuntakasvatuksen dosentiksi Lapin yliopistoon vuonna 2005. Olen kolmannen polven helsinkiläinen. Lapsuu­ teni vietin Helsingin keskustassa ja nuoruuteni Jakomäessä, joka rakennettiin aikanaan keskelle metsää lähes ilman palveluita. Urheiluseura sinne kuitenkin perustettiin ja se imaisikin minut pian mukaansa moninaisiin rooleihin urheilijana, valmentajana ja seuratoimitsijana. Vietin lähes kaiken vapaa-aikani erilaisissa urheiluaktiviteeteissa läksyjen lukemisen ohella. Urheilukilpailut, lasten ja nuorten valmentaminen, talkoot ja urheiluleirit antoivat monia hienoja tunnekokemuksia. Miten ja miksi löysit uran juuri liikunnasta? Urheiluseurainnostuksen pohjalta oli luontevaa, että pyrin opiskelemaan Liikunnalle vuonna 1975. Toinen vaihtoehto olisi ollut psykologia Helsingin yliopistossa. Urheilu oli kuitenkin nuorella miehenalulla voimakkaimmin sydämessä, ja edessä oli muutto Jyväskylään, joka silloisen ennakkokäsitykseni mukaan näyttäytyi pienenä maalaiskaupunkina, vähän pelottavanakin. 54 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 Kouluni Helsingin reaalilyseon poikakoulun silloinen liikunnanopettaja sai iskostettua kipinän telinevoimisteluun ja yleisurheiluun. Rupesinkin jo varhain ajattelemaan, että liikunnanopettajan työ voisi olla minun ihanneammattini. Koulussa oli liikuntaa useampi tunti viikossa, joten koululiikunnalla oli nykyistä suurempi merkitys liikuntataitojen ja -kasvatuksen kannalta. Millaisia vaiheita urapolullesi mahtuu? Suoraviivaista suunnitelmallisuutta? Sattuman puuttumista peliin? Hyödyllisiä harharetkiä? Kesät ja jouluajat olin 15-vuotiaasta alkaen Helsingin pääpostissa lajittelemassa ja jakamassa postia – liikunnallinen työ sekin. Opinnot Jyväskylässä sujuivat lennokkaasti urheilun, kirjojen ja opiskelukavereiden parissa. Viidentenä vuotena näimme (lähestulkoon) ensimmäisen kerran elävän oppilaan, kun siirryimme auskultoimaan eli suorittamaan opetusharjoittelua vuoden ajaksi, minä Helsingin Norssiin. Yksi merkittävimmistä pedagogiseen ajatteluuni vaikuttaneista tapahtumista sattui pitäessäni opetusnäytettä. Aiheena oli kuntopiiri. Olin tyytyväinen siihen, kuinka aktiivisesti lukion pojat osallistuivat hikiseen koitokseen. Tunnin jälkeen kysyin, mitä liikuntatunti heille opetti. Hetken oli hiljaista. Eräs pyylevä poika sanoi naama yhä rasituksesta punaisena: ”kapinahenkeä”. Itse olin ollut varma, että joka heppu innostuu iltaisin kotona tekemään kuntopiiriä, kun heidät olin siihen opastanut. Aloin pohtia, voiko joku oikeasti inhota reipasta

Aloin pohtia, voiko joku oikeasti inhota reipasta liikuntaa. Olinhan itse aina ollut hyvä siinä ja saanut liikunnasta pelkästään myönteisiä tunnekokemuksia. liikuntaa. Olinhan itse aina ollut hyvä siinä ja saanut liikunnasta pelkästään myönteisiä tunnekokemuksia. Valmistuttuani toimin kymmenen vuoden ajan liikunnanopettajana pääkaupunkiseudun lukioissa ja yläasteella. Muutaman opettajana toimitun vuoden jälkeen aloin vakavasti epäillä, kuinka tärkeää oikeasti oli, että jokaisen oppilaan tuli oppia keskeisten olympialajien perustaidot – kuten silloisessa liikunnanopetuksessa yleisesti painotettiin. Ymmärrettyäni, että pysyvän, myönteisen liikuntasuhteen luomiseksi jokainen oppilas olisi saatava erilaisilla liikuntamuodoilla myönteisten tunnekokemusten pariin liikuntatunneista tuli sekä minulle että oppilaille mieluisampia. Tämä ajatus oli ohjenuorani opettaja-aikanani, ja sillä on myös suuri merkitys tutkimusurani painottumisessa liikuntamotivaation suuntaan. Kiinnostus urheilupsykologiaan virisi erilaisten valmennuskurssien kautta. Opetusministeriöllä oli tuolloin laajaa kahdenvälistä vaihtoa Neuvostoliiton ja DDR:n urheiluasiantuntijoiden kanssa. Suomessa ei ollut monta urheilupsykologiasta kiinnostunutta, joten pääsin useita kertoja osallistumaan vierailuille näiden maiden urheilun tutkimuskeskuksiin ja yliopistoihin. Paikalliset asiantuntijat joutuivat usein kysymään esimiehiltään, mitä näille kapitalistisen maan vierailijoille olisi lupa kertoa. Eräs matka tehtiin, kun Gorbatsov oli juuri määrännyt maahan glasnostin ja perestroikan. Kyselimme laboratoriossa erilaisten mittalaitteiden käytöstä. Ensin isännät sanoivat, ettei niistä ole lupa kertoa. Sitten alkoi kiivas keskustelu, jonka tulemana pääteltiin, että nyt on voimassa glasnost. Saimmekin kuin saimmekin yksityiskohtaisempaa tietoa biopalautelaitteista ja mittareista, joita urheilijoiden psykologisessa valmennuksessa käytettiin. Merkittävä virstanpylväs oli Psykologisen valmennuskeskuksen perustaminen urheiluopisto Kisakeskukseen. Sen johtajana tutustuin moneen maajoukkueeseen, samoin kuin yritysjohtajiin ja esimiehiin, joille tarjosimme psykologista konsultaatiota. Psykologinen valmennuskeskus sai jäädä kun sain kaksivuotisen apurahan väitöskirjan tekemiseksi 1993. Jyväskylän yliopistossa toimin aluksi tutkijana, sittemmin muun muassa yliassistenttina ja liikuntapsykologian professorin sijaisena. Vajaan kolmen vuoden ajaksi siirryin LIKES-työelämäpalvelut oy:n toimitusjohtajaksi. Aiempaa yritysmaailman kokemusta minulla oli myös kahdesta muusta työhyvinvoinnin ja urheilupsykologian palveluyrityksestä – Alpha Wave oy:n ja Easy Living oy:n sivutoimisena toimitusjohtajana. Tutkimustyö oli kuitenkin vahvempi ambitio kuin business, joten palasin Liikunnalle tutkimus- ja opetustehtäviin. Mitä tutkit/teet, mikä sinua työllistää parhaillaan? Päätutkimusalueeni liittyy motivaatioon ja fyysisen aktiivisuuden edistämiseen, tällä hetkellä erityisesti itsemääräämisteorian viitekehyksestä. Siinä korostetaan kolmen psykologisen perustarpeen, autonomian, yhteenkuuluvuuden ja koetun pätevyyden vahvistamisen merkitystä. Erityisesti lasten ja nuorten kokemukset koululiikunnasta ja urheiluseuratoiminnasta ovat sydäntä lähellä. Huolena on vähän liikkuvien suuri osuus väestöstä. Toisaalta olen tutkinut liikunnanopettajien ja valmentajien luomaa motivaatioilmastoa ja heidän toimintansa kohteena olevien lasten ja nuorten viihtymistä, ahdistuksen kokemista ja hyvinvointia liikuntakonteksteissa. Myös urheilijoiden psykologinen valmennus kiinnostaa edelleen. Parhaillaan työstän tutkimusartikkeleita keräämistämme aineistoista tutkimustiimini ja väitösohjattavieni kanssa. Lisäksi kirjoitan yleistajuisia, suurelle yleisölle suunnattuja kirjoja, joista uusin, ”Psyykkinen vahvuus. Mielen taitojen harjoituskirja” sekä kirjaan liittyvä rentous- ja mielikuvaharjoitus -sivusto ”www.rentoelo.fi” ovat juuri valmistuneet. Miksi se kiinnostaa? Liikkumattomuus on sekä yksilön että yhteiskunnan näkökulmasta merkittävä uhkatekijä yhteiskunnassamme. On vaikea nähdä, että iso osa nykynuorista kykenisi pysymään terveenä työelämässä eläkeikään saakka, noin 70-vuotiaiksi. Fyysisesti aktiivisen elämäntavan edistäminen edellyttää yksilöllisten motivaatiotekijöiden ymmärtämistä. Monet pedagogiset käytännöt koululiikunnassa, urheiluseuroissa ja harrastusryhmissä vaativat uudelleentarkastelua. Myös yhteiskunnan luomien fasiliteettien ja poliit­ tisen ohjauksen kehittäminen on edellytyksenä liikunnallisen elämäntavan edistämisessä. Tarvitaan Jokaisen oppilaan olisi voitava saada myönteisiä tunnekokemuksia liikunnasta. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 55

vuodenaikojen mukaista liikkumista, luonnon virkistyskäytön lisäämistä ja motoristen perustaitojen kehittämistä olympialaisten urheilulajien harrastamisen lisäksi leikkien, pelien ja luontoliikunnan muodossa. Mitkä kysymykset ovat sinulle ajankohtaisia nyt? Mitä vastauksia alan tutkimukselta odotat? Ajankohtaisin asia elämässäni on nauttia neljän lapsenlapseni seurasta ja heidän kasvamisensa seuraamisesta. Kesämökki kuuluu myös mielihyvän lähteisiin. Melominen kesäisellä Saimaalla, marjojen ja sienten kerääminen puhtaassa luonnossa läheisten seurassa – voiko mikään tuottaa enempää hyvinvointia? Pidän tärkeänä myös luonnonsuojelun edistämistä. Tutkimukselta odotan tietoa, jonka avulla yhteiskuntaa voidaan kehittää liikunnan ja terveyden edistämiseksi. Yhteiskunnalliset päätöksentekijät tarvitsevat empiirisesti tuotettua tietoa, jotta tehtävät päätökset olisivat näyttöön perustuvia. Tutkimukset, jotka tuottavat tietoa koulun liikunnallisuuden edistämiseksi ovat ensisijaisen tärkeitä, koska koulu koskettaa jokaista kansalaista. Motivaatiotutkimusta tarvitaan liikunta- ja terveysinterventioiden kehittämiseksi erilaisille kohderyhmille. Samat motivointikeinot eivät toimi kaikille. Huippuhetki urallasi, tärkeimmät saavutukset? Huippuhetkiä ovat olleet kansainväliseen verkostoitumiseen liittyvät kokemukset, joiden avulla olen oppinut eri kulttuurien toimintatavoista sekä saanut paljon ystäviä ja työtovereita. Minulla oli kunnia toimia Suomen edustajana Euroopan urheilupsykologisen yhdistyksen hallituksessa vuosina 1991–2003. Huippuhetkenä pidän myös toimimistani opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Move!-hankkeen johtajana. Hanke sai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen myöntämän kansanterveyspalkinnon vuonna 2013 ja se on otettu osaksi valtakunnallisia liikunnan opetussuunnitelmia. Huippuhetkeä minulle edustaa myös se, että tutkimusryhmäni käyttämä keskeinen motivaatioteoria, itsemääräämismotivaatio on saanut uusissa koulun opetussuunnitelmissa merkittävän painotuksen. Tutkijalle huippuhetkiä ovat tietenkin tieteellisten artikkelien julkaisut. Vieläkin merkittävämpinä saavutuksina pidän alan oppikirjojen tuottamista, yleensä tiimityönä. Tärkeimmiksi katson Suomen ensimmäisen liikuntapedagogiikan akateemisen oppi­kirjan, Liikuntapedagogiikka -teoksen, Psychology in Physical Education. Student in Focus -teoksen ja Psyykkinen vahvuus -teoksen tuottamisen. Mitä tekisit toisin, jos saisit mahdollisuuden palata ajassa taaksepäin? Maailma on täynnä kiinnostavia haasteita. Olisin ehkä voinut miettiä hetken ennen kaikkiin uusiin hankkeisiin ryhtymistä. Impulsiivisuus, joka taitaa olla monille muillekin liikuntalaisille tyypillistä, janosi uutta ja kiinnostavaa. Priorisoimalla olisin ehkä edennyt pidemmälle jollakin yksittäisellä alueella, mutta toisaalta olen nähnyt paljon ja ollut monessa mukana. Perhe on joutunut joustamaan, kun isä on ollut maailmalla kokouksissa ja kongresseissa. Varmaan viettäisin enemmän aikaa perheeni parissa, jos nyt voisin kääntää kelloa taaksepäin. Motivaatiotutkimusta tarvitaan liikunta- ja terveys­interventioiden kehittämiseksi erilaisille kohderyhmille. Samat motivointikeinot eivät toimi kaikille. 56 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Teksti: RISTO TELAMA EMERITUS IHMETTELEE Kun vielä voi – vanhan henkilön liikuntamotivaatio N uorena tutkijana vanha henkilö oppi liikuntapsykologiasta, että liikuntaharrastuksen kulmakiviä ovat koettu autonomia, koettu pätevyys ja koettu sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Ehkä se oli sosiaalinen yhteenkuuluvuus, mikä sai henkilön nuorena innostumaan jalkapallosta, mutta vain harrastuksena, ei vakavana seura-matsi-kilpailuna. Autonomian ja pätevyyden kokemista varmisti se, että sai pelata tuttujen kavereiden kanssa, eikä kentän laidalla ollut kukaan huutamassa ohjeita tai käskyjä. Aika varhain henkilökohtaiset taipumukset ohjasivat enemmän telinevoimisteluun kuin pallopeleihin. Uusien temppujen oppiminen tarjosi runsaasti pätevyyskokemuksia ja itsesäätelyn tunne oli vahva. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus toteutui pienessä ryhmässä. En milloinkaan harjoitellut yksin. Porukan edistyessä sosiaalinen yhteenkuuluvuus lisääntyi kavereiden suoritusten varmistuksessa ja auttamisessa. Murrosiässä sosiaalinen yhteenkuuluvuus alkoi vahvistaa motivaatiota käydä treeneissä Radiomäen kentän rekillä, kun samaan aikaan siellä oli käynnissä Viipurin Reippaan yleisurheiluharjoitukset. Harjoituksissa oli mukana kaunis pikajuoksija Helena, jonka kanssa saattoi lähteä kentältä pois. Iän myötä telinevoimistelu harrastuksena jäi pois, mutta salissa tuli vierailtua muista syistä usein. Aina piti kokeilla, vieläkö kippi onnistuu. Eräänä päivänä se ei onnistunut. Piti tietysti yrittää uudestaan, mutta ei. Henkinen pettymys ja ärsyyntyminen oli suurta ja se oli lähinnä kognitiivista, kun ei voinut ymmärtää, miksi se ei mene, vaikka pätevyyden tunne oli vielä vahva. Se oli ensimmäinen aavistus ikääntymisestä, vaikka sitä ei silloin siksi hyväksynyt tai tajunnut. Mihaly Csikszentmilayi, joka vieraili aikoinaan Jyväskylässäkin, on kirjoittanut paljon flow-ilmiöstä, mikä perustuu aika paljon toiminnan haasteen ja pätevyyden suhteeseen. Sen perusideana on vanha psykologinen totuus, että toiminnan nautinto ja motivaatio on parhaimmillaan silloin, kun haaste eli tehtävän vaikeus on oikeassa suhteessa pätevyyteen ja taitoon. Ja kun haaste on erittäin kova ja pätevyys siihen riittää saattaa tuloksena olla flow-ilmiön koke­minen. Hiihto on kuulunut vanhan henkilön liikuntaharrastuksiin aivan pienestä lapsesta lähtien. Kun hiihtelee itsekseen tai sopivan kaverin kanssa autonomia on itsesäätelyn suhteen kunnossa ja omassa vauhdissa haaste ja pätevyys tasapainossa. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus ajoi osallistumaan koulun ja urheiluseuran hiihtokilpailuihin, mutta heikko menetys ei vahvistanut pätevyyttä. Edellä mainitun Milhalyin mukaan saavuttaakseen vahvan autonomian henkilön on opittava löytämään palkitsevia kokemuksia erilaisissa tilanteissa. Yksikseen hiihtävä henkilö keksi kokeilla sellaista, että voisiko pysytellä ohi hiihtävien ihmisten kannassa ainakin jonkin matkaa. Ensimmäinen haaste oli lihava mies. Vähän matkaa saattoi roikkua kannoilla, mutta sitten piti luovuttaa. Sitten lähdettiin ohi hiihtävän pulskan naisen perään – turhaan. Vähän matkaa saattoi pysyä kannassa, mutta ei pitkään. Yritettiin roikkua myös vanhemman miehen perässä yhtä huonolla menestyksellä. Vielä piti yrittää sinnitellä iäkkään naisen kannoilla, mutta ei sekään onnistunut. Kun viimein kerran ohi pyyhälsi musta mies, ei tehnyt mieli enää yrittää. Hiihdolla ei päte­ vyyden tunnetta kannattanut kohentaa. Pää kääntyi kohti ympäröivää luontoa ja tarkkaavaisuus oman kehon tuntemuksiin. Haaste oli se, että pääsee eteenpäin ladulla omin voimin ja on hyvä olo. Viimeisimpien hiihtokokemusten haaste ja pätevyyden tunne perustui siihen vahvaan tunteeseen, että kun vielä voi. Vielä lonkan nivelrikosta huolimatta hiihto onnistui järven jäällä. Flow-ilmiötä harvemmin liitetään vanhan ihmisen liikuntaan, mutta kun vanha henkilö sairaalassa lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen samana päivänä nousi jaloilleen kyynärsauvojen avulla, hän koki uuden­laisen flow-ilmiön: pitkän kivuliaan liikkumisen kauden jälkeen oli mahdollista liikkua omin voimin, ja jopa portaissa Palatkaamme vanhan ihmisen arkeen. Millä eväillä voi ylläpitää autonomian, pätevyyden ja sosiaalisen yhteen kuuluvuuden tunnetta? Kannattaa muistaa Csikszentmihlyin toteamus, että kaikki, mitä pystymme tekemään on mahdollisesti nautittavaa. Samoin Bertrand Russelin havainto: kannatta oppia olemaan välittämättä omista puutteistaan. RISTO TELAMA Liikuntapedagogiikan emeritusprofessori Jyväskylän yliopisto Kannattaa muistaa Csikszentmihlyin toteamus, että kaikki, mitä pystymme tekemään on mahdollisesti nautittavaa. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 57

OPISKELIJA OUNASTELEE Teksti: ROOPE RISSANEN Onko näkyvyys tae vahvasta osaamisesta? S osiaalisen median fitness-buumin jatkaessa nousukiitoaan yhä useampi henkilö saa näky­ vyyttä tuomalla omia sisältöjään ja mielipiteitään julki. Internet on nykyään pullollaan tietoa liittyen liikuntaan ja hyvinvointiin, jolloin se on kaikkien saatavilla. Ihmiset jakavat lukemaansa tietoa innolla sosiaalisessa mediassa, jonka seurauksena osa heistä nousee sosiaalisessa mediassa suosituiksi trendin pioneereiksi. Ovatko nämä suuren seuraajamäärän omaavat profiilit oman asiansa rautaisia osaajia? Liikunnan innostuksen ensihuumassa moni lähtee kohti omaa unelmauraansa esimerkiksi personal trainerina ja jakaa hyväksi kokemiaan käytäntöjä muille. Tässä huumassa on kuitenkin vaikea tarkastella omaa toimintaa ja neuvoja kriittisesti: ovatko sanomani asiat tutkittuja faktoja, vai mielipiteitä? Toimivatko asiat myös muille, jos ne toimivat minulle? Eri koulukuntia on paljon, mutta osa perustuu tieteelliseen näyttöön ja osa subjektiivisiin tuntemuksiin. Kuluttajan on vaikea erottaa ammattilaista vasta-alkajasta, sillä viestinnän ulosanti voi näyttää samalta. Vähemmän osaava henkilö voi olla hyvässä kunnossa ja kotisivut ovat todella hienosti tyyliteltyjä. Sosiaalisessa mediassa tunnetuksi tuleminen voi tapahtua päivässä ja seuraajia voi olla tuhansia. Julkisuutta saa hankittua tunteita herättävän kirjoituksen kautta, suunnitelmallisella markkinoinnilla tai tarttumalla uusiin harjoittelutrendeihin ja mainostamalla niiden ylivertaisuutta. Tällöin esimerkiksi itseoppinut valmentaja saattaa saada paljon seuraajia, jotka tavoittelevat terveyttä ja hyvää kuntoa. Seuraajat tarttuvat innolla kaikkiin vinkkeihin, joita heidän gurunsa antaa. Uskon, että monella itseään ammattilaiseksi kutsuvalla henkilöllä on laajasti tietoa asiastaan, mutta liikunta-alalla toimijoiden väri­ kirjon ollessa räikeä, ammattilaisen tunnistaminen noviisista on haastavaa. Onko siis mahdollista erotella niin sanotusti jyvät akanoista ja löytää itselleen alan ammattilainen? Todennäköisesti, mutta asia ei ole mustavalkoi- nen. Osa itseoppineista ammattilaisista saattaa olla äärim­mäisen päteviä omassa erikoisosaamisessaan ja kouluja käynyt henkilö heikompi vastaavassa asiassa. Liikunta-alan pohjakoulutus on kuitenkin tae siitä, että henkilö on useamman vuoden keskittynyt liikunta-alaan, jolloin käsitys omasta toiminnasta on ehtinyt muovautua ja ammattitaito on karttunut vuosien mittaan. Tämä antaa takeen, että liikuntaalan koulutuksen käynyt henkilö on pätevä. Tämä ei poissulje sitä, että kovimmat huiput eivät voisi olla muista lähtökohdista. Ammattilaisen löytäminen kristallisoituukin kuluttajalla kriittiseen tarkasteluun. Valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota koulutuspohjaan, joka takaa tietyn osaamistason. Tämän lisäksi on syytä tarkastella sisältöä, jota ammattilainen jakaa. Ammattilaisen on osattava erotella mututieto tutkimuksellisesta näytöstä ja ymmärrettävä mitä voi julistaa faktana ja mitä omana mielipiteenä. Omiin kokemuksiin nojaa­va tieto ei ole aina totuuden sisällyttävää, mutta asiakas harvemmin kyseenalaistaa vakuuttavasti ulostuotua asiaa. Tällöin oman kokemuksen pohjalta tehdyt havainnot saattavat kuulostaa tuhansien seuraajien korviin totuudelta. Tarkastellessani kovimpia liikunta-alan ammattilaisia, löytyy jokaiselta alan koulutus, jonka lisäksi heidän tekemisensä ja jaettu sisältö nojaa vahvasti tutkittuun näyttöön. Sivuja ei ole välttämättä viimeistelty yhtä silmiä hiveleväksi kuin selkeästi markkinointiin enemmän keskittyneen henkilön. Sisältöä lukiessa huomaa kuitenkin tasollisen eron vasta-alkajaan. Ammattilaiset osaavat ulosannissaan perustella tekemistään tutkimusnäyttöihin nojaten ja tarkastella kriittisesti tietoa, josta ei ole kattavaa näyttöä. Tämä kriittisyys on mielestäni avainasemassa oikean tiedon oppimisessa, joten toivottavasti se löytyy jokaiselta, joka kutsuu itseään liikunta-alan ammattilaiseksi. ROOPE RISSANEN Liikunnanohjaaja (AMK) Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sähköposti: rissanenroope@gmail.com Ammattilaisen on osattava erotella mututieto tutkimuksellisesta näytöstä ja ymmärrettävä mitä voi julistaa faktana ja mitä omana mielipiteenä. 58 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

AJASSA Professori Mikael Fogelholm LTS:n puheenjohtajaksi Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori ETT Mikael Fogelholm on valittu Liikuntatieteellisen Seuran (LTS) puheenjohtajaksi 1.9.2017 alkavalle kaksivuotiskaudelle. Seuran varapuheenjohtajaksi valittiin Sydänliiton liikunta-asiantuntija, TtM, ft Annukka Alapappila. Pääsihteeri Kari Keskinen siirtyy eläkkeelle syyskuussa. Hänen seuraajakseen elokuussa alkavalle viisivuotis­ kaudelle on valittu aiemmin seuran koulutus- ja viestintäpäällikkönä toiminut FT Jari Kanerva. Teksti: KATI KARINHARJU, RIIKKA TUPALA, ANNIKA MÄKELÄ, NIINA INBERG, SIRPA JAAKKOLA-HESSO, MARI TÖRNE AJASSA Liikuntapaikkojen esteettömyyden taso kohenemassa – OKM panostaa ohjaukseen ja seurantaan Liikuntapaikkojen esteettömyys on yksi yhdenvertaisen liikunnan harrastamisen perusedellytyksistä ja liikuntapaikkojen laatutekijöistä. Hyvin toteutettuna esteettömät ratkaisut hyödyttävät kaikkia.  E rityisesti laadukas, esteettömyyden merkityksen ymmärtävä suunnittelutyö ja suunnitelmien noudattaminen ovat avainasemassa, jotta esteettömyys toteutuu luonnollisena osana liikuntapaikoissa (Pyykkönen 2016, 18; Opetus- ja kulttuuriministeriö 2014, 32–33; Tupala, Kuusiluoma ym. 2015, 8.) Esteettömyysmääräysten puutteellinen noudattaminen on kuitenkin yleisin huomautettava ja muutosvaatimuksia kaipaava osaalue liikuntapaikkojen perustamishankkeiden valtionavustus-hakemuksissa. Toimenpiteisiin on ryhdytty Liikuntapaikkojen esteettömyyden tason kohentamiseksi opetus-ja kulttuuriministeriö (OKM) ja aluehallintovirasto (AVI) ottivat vuonna 2015 käyttöönsä esteettömyysnäkökulmien arviointityökalun, jonka avulla tarkastajat voivat yhtenäisellä tavalla arvioida suunniteltavien liikuntapaikkojen esteettömyyttä hakemusasiakirjojen perusteella. Arviointityökalun käyttöönotolla haluttiin helpottaa kunnilta tulevien hakemusten arviointia, yhtenäistää tarkastajien arviointitapaa sekä vähentää tulkintaeroavai- LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 59

Lähtökohtana on, ettei liikuntapaikkaan myönnetä valtionavustusta, jos esteettömyydessä havaitaan puutteita. suuksia (Tupala, Kuusiluoma ym.2015.) Vuoden 2016 alusta alkaen kuntien liikuntapaikkojen perustamishankkeiden valtionavustushakemusten yhteyteen on vaadittu esteettömyysselvityslomake. Lähtökohtana on, ettei avustusta myönnetä, jos esteettömyydessä havaitaan tarkastajien toimesta puutteita. Tällainen tiukka, mutta selkeä toimintatapa on ainoa tae sille, että liikuntapaikkojen keskinäinen taso sekä esteettömyys saadaan ympäri maata samalle tasolle (Metsäranta 2015; Tupala, Kuusiluoma ym. 2015.) OKM julkaisi lisäksi ”Ohje esteettömään liikuntapaikkasuunnitteluun” -materiaalin, joka toimii esteettömyysselvityslomakkeen kanssa apuna esteettömyyden huomioimisessa ja ohjaa tiedonhaussa. Molemmat materiaalit löytyvät OKM:n minedu.fi -sivuilta ja ovat kaikkien hyödynnettävissä. Kokemuksia toimenpiteistä Tällä hetkellä selvitetään käynnistettyjen toimenpiteiden vaikutusta esteettömyyden huomioimiseen avustushakuprosessissa sekä kokemuksia esteettömyysselvityslomakkeen ja arviointityökalun käytöstä. Aineistonkeruun ollessa vielä kesken, vuonna 2016 valtion avustuksen saaneista 27 hankkeesta on kyselyyn vastannut 10 (37 %). Vastaajien joukossa on ollut kuntien edustajia sekä kyseisten liikuntapaikkojen suunnittelijoita. Kyselyyn tähän mennessä vastanneista puolet katsoi saaneensa hyötyä lomakkeesta esteettömyyden huomioimisessa. Lomake koettiin hyvänä muistilistana, jota voi hyödyntää myös esteettömyyslausuntojen tukena. Etenkin sisätilojen esteettömyyden suunnittelussa lomake on koettu toimivaksi. Kehit­ tämisajatuksina esiin ovat nousseet lomakkeen tiivistäminen sekä soveltuvuuden parantaminen ulko­ liikuntapaikkojen esteettömyyden suunnitteluun. AVIn tarkastajat kokivat, että esteettömyyden tason nousua rakennushankkeissa on vielä vaikea arvioida, mutta että mitä aikaisemmassa vaiheessa esteettömyys otetaan hankkeissa huomioon, sitä parempi esteettömyyden taso suunnitelmissa sekä valmistuneissa liikuntapaikoissa on. Vastausten perusteella vain osa tarkastajista hyödynsi arviointityökalua arvioidessaan rakennushankkeiden esteettömyyssuunnitelmia. Syiksi kerrottiin esteettömyyden huomioimisen parantuminen suunnitelmissa ja luottamus omaan kokemukseen sekä aikaisemmin hankittuun tietoon esteettömyydestä. Tarkempaa seurantaa ja ohjausta tarvitaan Tällä hetkellä linjaus siitä, että esteettömyysselvityslomake tulee liittää avustushakemukseen, on yhtenäinen kaikilla aluehallintovirastoilla. Edellytys myös arviointityökalun käytöstä yhtenäistäsi käytäntöjä entisestään. Tämä mahdollistaisi yhtenäisen palautteen antamisen esteettömyysselvityksestä ja kuntien olisi mahdollista saada konkreettisia ohjeita ja ehdotuksia esteettömyyden parantamiseksi ja sitä kautta ohjausta suunnittelutyöhön. Lisääntynyt esteettömyyden huomioiminen suunnittelussa on merkittävä edistysaskel liikunnan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden edistämiseksi. Pelkät suunnitelmat eivät kuitenkaan takaa määräykset täyttävää ja kaikki käyttäjät huomioivaa liikuntapaikkaa. Lisää tietoa esteettömyyttä ja tasavertaisuutta koskevien linjauksien toteutumisesta, esteettömyyssuunnitelmien loppuun saattamisesta, liikuntapaikkarakentamisen ja liikuntapaikkojen esteettömyyden suunnasta sekä toteutettujen hankkeiden ja toimenpiteiden vaikuttavuudesta tarvitaan.  OKM onkin aloittamassa toimenpiteet tämän kaltaisen seurannan käynnistämiseksi. Kirjoittajat ovat Esteettömyys ja saavutettavuus ­-tutkimusryhmän jäseniä Satakunnan ammattikorkeakoulusta. Kirjoitus liittyy käynnissä olevaan LIEKA III -hankkeeseen. LÄHTEET Metsäranta, E. 2015. Esteettömyys ja liikuntapaikkarakentamisen suunta. Esitys Liiku terveemmäksi esteettä -seminaarissa Tampereella 5.11.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2014. Liikuntapaikkarakentamisen suunta-asiakirja. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014:4. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö & Valtion liikuntaneuvosto. Pyykkönen, T. 2016. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyö valtion liikuntapolitiikassa – Taustaselvitys valtion liikuntaneuvostolle ja sen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvojaostolle. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:1. Tupala, R., Kuusiluoma, R-K., Karinharju, K., Jaakkola-Hesso, S., Tommila, H. & Laitinen, M. 2015. Välineitä esteettömyyden arviointiin ja kehittämiseen liikuntapaikkarakentamisessa. LIEKA II -hankkeen loppuraportti. Satakunnan ammattikorkeakoulu, Sarja B, Raportit 15/2015. 60 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

Teksti: SARI AALTONEN NÄIN MAAILMALLA Kun hyötyliikuntamahdollisuudet ovat rajatut T yöskentelin lähes vuoden ajan Yhdysvalloissa vierailevana liikuntatutkijana Louisianan osavaltiossa. Tämä aika oli minulle opettavaista ennen kaikkea ammatillisesti, mutta sain samalla myös äärimmäisen hienon mahdollisuuden tutustua käytännön tasolla aivan toisenlaiseen liikuntakulttuuriin. Huomasin hyvin pian uudessa kotikaupungissani, että siellä pidetään liikuntaa samalla lailla tärkeänä kuin Suomessakin. Työympäristöni oli toki hyvin liikuntapainotteinen, mutta myös muilla aloilla työskentelevät paikalliset tuttavani tuntuivat ymmär­ tävän teoreettisella tasolla liikunnan edut ja monet halusivatkin liikkua. Käytännön tasolla ilmeni kuitenkin eroja siinä, miten liikuntaa toteutettiin. Siinä missä itse olen tottunut varsinaisten liikuntaharrastusten lisäksi integroimaan liikettä päivääni arkiaskareiden lomassa, paikalliset tuntuivat mieltävän liikunnan lähes yksinomaan vain harrastukseksi. Syvällisemmin eteläisen osavaltion elämäntapaan tutustuessani ymmärsin aina vain paremmin, että paikalliset todellakin mielsivät liikunnan lähes poikkeuksetta vain tavoitteelliseksi toiminnoksi, joka tapahtuu määrättynä aikana määrätyssä paikassa. Minulle ei toki tullut yllätyksenä, että muun muassa työmatkaliikunta amerikkalaisessa kaupungissa on varsin haastavaa. Kävely- ja pyörätiet kun ovat harvinaisuuksia. Portaiden valitseminen hissin sijasta on hankalaa, koska portaat ovat useimmiten piilossa jossakin taka-alalla. Halusin kuitenkin noudattaa omia hyötyliikuntatapojani mahdollisuuksien mukaan myös uusissa kotimaisemissani. Olinkin poikkeuksellisen onnekas, sillä pystyin turvallisesti kävelemään ja pyöräilemään puolentoista kilometrin työmatkani. Sain huomata käytännössä, että suomalaisen liikuntatutkijan hyötyliikunta-ajatus ei kohdannut paikallisen autoi­ lijan ajatusmaailmaa; tuntemattomat pysähtyivät usein viereeni ja tarjosivat kyytiä. Myös paikalliset tuttavani aidosti ihmettelivät haluani kävellä töihin tai lähikauppaan – monet heistä hoitivat jopa apteekki- ja pankkiasiointinsa auton ikkunasta käsin. Yllätyin kuitenkin, että paikalliset eivät edes näyttäneet arvostavan hyötyliikuntaa. Fyysisen aktiivisuuden yhdistäminen arjen askareisiin ei tuntunut kuuluvan millään tavalla heidän kulttuuriinsa, ja ehkä siksi arvostus oli vähäistä. Päivittäinen reittini töihin kulki liikuntapuiston läpi, jossa näin paikallisia liikkumassa – kiipeilemässä, skeittaamassa, pyöräilemässä, lenkkeilemässä tai pelailemassa. Suurin osa näytti nauttivan liikunnasta samalla tavoin kuin lähipuistoni asukkaat Suomessa, mutta liikunnan mieltäminen tavoitteelliseksi toiminnaksi näkyi kuitenkin monin tavoin. Puiston parkkipaikka esimerkiksi oli varsin iso, sillä lähes kaikki saapuivat autolla puistoon; liikunta toteutettiin vain puistossa, ei esimerkiksi osittain jo matkalla sinne. Jotkut taas näyttivät paikkaavan muun elämän lähes olematonta fyysisen aktiivisuuden määrä maksimoimalla liikunnan harrastuksesta saatavaa hyötyä jopa humpuukin avulla, sillä suosittuja olivat esimerkiksi niin sanotut sauna-asut (ohut tuulipukumainen pitkähihainen ja -lahkeinen asu), jonka tarkoituksena oli tehostaa hikoilua. Nämä asut olivat varsin huvittavia näkyjä yli +30 asteen auringon paisteessa. Surullisia puolestaan olivat ne kerrat, kun törmäsin lapsiin aikuismaisen liikunnan parissa. Näin esimerkiksi kuinka aikuiset ohjasivat alle kouluikäisille lapsille hyvin armeijamaisella otteella haara-perushypppyjä tai vatsalihasliikkeitä tai kuinka pienet lapset osallistuivat aikuisten kanssa juoksutapahtumiin tavoitellen viiden kilometrin maaliviivaa. Suomalaisesta kulttuurista tulevasta tuntuikin ajoittain jopa sydäntä riipaisevalta, että näiden lasten liikunta oli määritelty aikuismaisiin raameihin tavoitteellisuutta korostaen – liikunnan ilo ja nautinto pelien ja leikkien avulla olisi tuntunut paremmalta vaihtoehdolta lapsille. Sain jälleen muistutuksen siitä miten paljon lähiympäristöllä todella on merkitystä ihmisen liikuntaaktiivisuudelle. Kun hyötyliikuntamahdollisuudet ovat rajatut, näyttää liikunta muuttuvan väkisinkin erilliseksi osaksi päivää. Ja jos käsitys liikunnasta karkaa liian kauas fyysisesti aktiivisesta elämäntavasta, se johtaa helposti siihen, että liikunnan toteuttaminen vaatii erityisiä järjestelyitä ja ponnisteluita. Kuitenkin kaikki tämänkin lehden lukijat tietävät varsin hyvin, että kaikella fyysisellä aktiivisuudella on myönteisiä vaikutuksia terveyteen, ihan jokainen askel kannattaa. SARI AALTONEN, TtT Tutkijatohtori Helsingin yliopisto Sähköposti: sari.s.aaltonen@helsinki.fi Kun hyötyliikuntamahdollisuudet ovat rajatut liikunnasta tulee erillinen osa päivää ja käsitys liikunnasta karkaa kauas fyysisesti aktiivisesta elämäntavasta. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 61

LUETTUA Teksti: ESA NORDLING PSYYKKISET VOIMAVARAT PUNTARIIN! Jarmo Liukkonen: Psyykkinen vahvuus Mielen taitojen harjoituskirja PS-kustannus, ISBN 978-952-451-7 P syykkisten tekijöiden yhteydestä urheilusuoritusten tuloksellisuuteen on olemassa paljon tutkittua ja kokemuksellista tietoa. Urheilijan hyvät psyykkiset taidot ja kyky kontrolloida tunnemaailmaa ennen kilpailua ja suoritusten aikana antaa merkittävän edun kanssakilpailijoihin nähden erityisesti huippu-urheilussa. Tästä huolimatta psyykkinen valmennus ei ole saavuttanut sellaista laaja-alaista hyväksyn- tää valmentajien tai urheilijoiden keskuudessa, että se varauksetta kuuluisi valmentautumisen arkipäivään. Tämä johtuu osin ennakkoluuloista ja osin siitä, että psyykkisen valmennuksen asiantuntijoita Suomessa ei ole riittävästi. Liikuntapedagogiikan professori Jarmo Liukkonen on ansioitunut psyykevalmennuksen pioneeri maassamme. Hän on toiminut psykologisen valmennuksen asiantuntijana yli kymmenessä urheilumaajoukkueessa ja kirjoittanut lukuisia psyykevalmennusta käsitteleviä artikkeleita. Hänen vuonna 1995 kirjoittamansa Psyykkisen valmennuksen työkirja otettiin aikanaan käytännönläheisyytensä takia hyvin vastaan. Nyt Liukkonen on kirjoittanut uuden psyykevalmennusta käsittelevän kirjan nimeltään Psyykkinen vahvuus – mielen taitojen harjoituskirja (Ps-kustannus). Johdannon jälkeen kirjan sisältö jakautuu kahteen päälukuun. Ensimmäinen osa käsittelee teoreettisesti psyykkiseen vahvuuteen kuuluvia elementtejä (sivut 21–86) ja toinen osa niitä konkreettisia keinoja, joilla psyykkistä kapasiteettia voidaan vahvistaa (sivut 87–197). Kirjan liiteosassa (sivut 205–281) esitellään 25 erilaista testiä, jotka tuottavat yksilöllisen psykologisen profiilin ja paljastavat omat psyykkisen säätelyn vahvuudet ja keskeiset kehittämishaasteet. Kirjan viitekehys ja esimerkit liittyvät pitkälti urheilumaailmaan ja valmennukseen, mutta monet asiat ovat sovellettavissa myös työelämään ja itse kunkin arkeen. Viisi avainta vahvuuteen Kirjan ensimmäisen osan nimenä on Viisi avainta psyykkiseen vahvuuteen. Nämä ovat itseluottamus, motivaatio, vireystila, rentous ja keskittyneisyys. Itseluottamuksen keskeisenä ominaisuutena Liukkonen pitää itsearvostusta, johon erityisesti onnistumiskokemukset tuovat vahvistusta. Liukkonen huomauttaa tässä yhteydessä myös normatiivisen, yksilöiden välisen vertailun vaaroista. Suoritusten yksipuolinen peilaaminen toisten suorituksiin voi pikemminkin lannistaa kuin tuottaa onnistumisen kokemuksia. Tämä on vaarana erityisesti lasten ja nuorten kohdalla, koska fyysiset ja psyykkiset kehityskaaret ovat hyvin yksilöllisiä. Tämän vuoksi on tärkeää, että vertailua tapahtuu suhteessa omiin taitoihin ja suorituksiin, jolloin jokainen voi tulosten parantuessa kokea kyvykkyyttä ja saada onnistumiskokemuksia. Liukkonen tuo esille myös elämänhallinnan tärkeyden ja viittaa tässä yhteydessä Antonovskin kohrenssiteoriaan perustuvaan ja kirjan liitteenä olevaan kuuluisaan Sense of Coherence Scale -mittariin. Mittarin pisteytyksen tulkintaan on kuitenkin pujahtanut harmillinen virhe eli mittarista saadut summapistemäärät pitää tulkita päinvastoin, mitä tulkintaohjeissa kerrotaan. Motivaatiosta – eikä vain urheilussa Suurimman huomion teoreettisista asioista saa motivaatio, sivumääräisesti lähes 30 sivua. Luvussa esitellään motivaation ilmenemismuotoja, käsityksiä motivaatioon vaikuttavista tekijöistä, sisäisen ja ulkoisen moti­ vaation eroja sekä teoriassa että käytännössä, itsemääräämisteoriaa, tavoiteorientaatiota sekä motivaatioilmastoa. Motivaatiota käsittelevän luvun ansioksi on ehdottomasti luettava se, että sisältöä ei ole rajattu pelkästään urheilun alalle, vaan konkreettisten esimerkkien avulla asiasisältö on Teos sopii paitsi urheilijoille ja heidän valmentajilleen, myös auttamis- tai opetustyötä tekeville, esiintymistehtävissä tai vaativissa asiantuntijatehtävissä toimiville. 62 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

sovellettavissa myös työelämän ja johtamisen tarpeisiin. Luvun lopussa on esitetty keskeisiä seikkoja ja ohjauk­ sellisia toimenpiteitä, joiden avulla organisaatioiden johtotehtävissä toimivat voivat säädellä motivaatioilmastoa suotuisempaan suuntaan. Vireystilaan ja rentouteen liittyviä asioita käsitellään eri luvuissa, vaikka rentoutumista voidaan pitää tajunnan tason laskemisena vireystilan alimmille tasoille. Tällä ratkaisulla Liukkonen on ehkä halunnut korostaa molempien käsitteiden tärkeyttä optimaalisiin suorituksiin pyrittäessä. Ihannesuoritustila (Flow) edellyttää optimaalisen vireystilan aikaansaamista suhteessa suoritustilanteen vaativuuteen. Tämän suhteen hallinnassa stressinsäätelyn taidot, myös rentoutumistaidot, ovat keskeisiä välineitä. Rentoutumista käsittelevässä luvussa Liukkonen kuvaa niitä reaktioita, joita rentoutuminen saa aikaan sekä rentoutumisen merkitystä suggestiivisen vaikuttamisen kannalta. Rentoutunut ihminen saavuttaa helpommin suggestioalttiustilan, jolloin hänen ajatuksiinsa ja tunteisiinsa vaikuttaminen onnistuu paremmin kuin muuten. Myönteiset itsesuggestiot, joita urheilija ennen suoritusta rentoutuneessa tilassa sisäisen puheen avulla tuottaa, voivat olla suureksi avuksi varsinaisessa kilpailutilanteessa. Onnistuneen suorituksen tueksi voidaan käyttää myös ehdollistumiseen perustuvaa urheilijan hyödylliseksi kokemien tunteiden ankkurointia sisäisiin tai ulkoisiin ärsykkeisiin. Tunteiden ankkurointi esimerkiksi hengitykseen, mielikuviin, sanoihin tai kosketukseen tapahtuu helpoimmin rentoutuneessa tilassa, kun toistoja on tarpeeksi paljon. Kun kytkentä on tarpeeksi vahva, ankkureina käytetyt ärsykkeet synnyttävät ennen suoritusta tai suorituksen aikana juuri sellaisia tunteita, jotka auttavat urheilijaa hyvään lopputulokseen. Keskittymistä käsittelevässä luvussa kerrotaan keskittymisen merkityksestä onnistuneessa suorituksessa. Keskittyminen on paneutumista olennaiseen, jolloin epäolennaiset seikat pitää kyetä sulkemaan pois mielestä. Liukkonen antaa myös esimerkkejä tekijöistä, jotka voivat heikentää keskittymiskykyä. Keskittyminen on taitolaji, jota voidaan harjoitella. Jokai­ nen voi myös helposti testata omaa keskittymiskykyään kirjan liitteenä olevan keskittymiskykytestin avulla. Testin avulla saa selville myös oman keskittymisprofiilinsa eli minkälaisia muutoksia keskittymiskyvyssä tapahtuu toistuvissa keskittymistä vaativissa tehtävissä. Testi on hyödyllinen arviointiväline kaikille, ei pelkästään urheilijoille. Mielikuvaharjoittelusta selkeästi ja käytännön­ läheisesti Kirjan toisen osan alussa lukijaa ohja­ taan mielikuvaharjoittelun perusteisiin. Ote on hyvin käytännönläheinen ja antaa selkeät ohjeet esimerkiksi nauhoitetun materiaalin tuottamiseksi mielikuvaharjoittelun pohjaksi. Sama konkreettisuus jatkuu kirjan loppuun asti. Teemoina ovat itseluottamuksen vahvistaminen myönteisen itsepuhelun avulla, motivaation vahvistaminen tavoiteasettelun keinoin, vireystilan säätelyn keinot, erilaiset rentoutumisharjoitukset ja -menetelmät sekä keskittymiskyvyn vahvistamisen menetelmät. Liukkonen tarjoaa jokaiseen teemaan monia vaihtoehtoisia menetelmiä, joista itse kukin löytänee itselleen sopivia psyykkisen säätelyn välineitä. Jotkut harjoituksista vaativat toteutuakseen ulkopuolisen läsnäoloa, mutta suurin osa harjoituksista on sellaisia, joita voi toteuttaa itsenäisesti. Osa rentoutumisharjoituksista on myös sellaisia, joita lähitulevaisuudessa voi saada äänitteinä osoitteesta www.jarmoliukkonen.fi. Liiteosan testien soveltuvuusalue on laaja. Osa niistä on kohdistettu urhei­ luvalmennukseen, osa työelämään ja suuri osa yleisesti psyykkisten valmiuksien kehittämiseen. Testien yhteydessä annetaan selkeät pisteytysohjeet ja tulosten tulkintaan liittyvää materiaalia, mutta niiden tieteellisistä taustaa ja ominaisuuksia ei kerrota. Liukkonen on kirjoittanut erinomaisen psyykkisen valmentautumisen kirjan. Se sopii erityisen hyvin paitsi urheilijoille ja heidän valmentajilleen, myös auttamis- tai opetustyötä tekeville, esiintymistehtävissä tai vaativissa asiantuntijatehtävissä toimiville henkilöille sekä kaikille niille, jotka haluavat kehittää omia psyykkisen itsesäätelyn taitojaan. Kannattaa tutustua. ESA NORDLING Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sähköposti: esa.nordling@thl.fi LUETTUA Teksti: ESKO MÄLKIÄ FYSIOTERAPEUTIN KÄSIKIRJA Kari Kauranen: Fysioterapeutin käsikirja Sanoma Pro Oy Helsinki ISBN 9789526336176 F T, ThM, ft, Saimaan ammattikorkeakoulun kuntoutusalan yliopettaja Kari Kauranen on kirjoittanut viime vuosina useita kirjoja, jotka on suunnattu antamaan tietoa fysioterapeuteille, muille terveydenhuollon ja kuntoutuksen sekä liikunnan ammattilaisille. Uusi kirja on todellinen käsikirja fysioterapeuteille käytettäväksi opiskeluvaiheessa ja myöhemmin työssä. Tällaisen kirjan tarve on ollut ilmeinen nykyisen tieteeseen perustuvan koulutuksen toteuttamiseksi ja fysioterapiakäytäntöjen selventämiseksi. Kirja perustuu tutkimuksien ja eri suositusten antamiin ohjeisiin. Kirja siirtää suomalaisen käytännön samalle tasolle kuin esimerkiksi USA:ssa APTA:n (American physical therapy association) tuottamat oppaat viitoit- LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 63

Kirja saavuttaa saman tason kuin monet kansainväliset alueen oppaat. Tästä kirjasta tekijä voi olla ylpeä. tavat. Näissä nykyään ICF luokitukseen linkitetyissä oppaissa esitetään tieteelliset suuntaviivat fysioterapian käytännöille. Tämä kirja on kuitenkin kirjoitettu perinteisen ICD-10 diagnoosiluokittelun mukaisesti. Näin ei ICF -linkitystä ole toteutettu jokaisen pääluokan kohdalla. Kuten kirjan esipuheessa esitetään, niin tällainen aineiston käsittelytapa välttää asioiden toiston ja antaa selkeämmän rakenteen tekstille. Näkökulma aiheiden käsittelyyn perustuu näin lääkärin diagnoosiin tai fysioterapeutin itsenäiseen ongelman selvittelyyn. Aiheiden käsittely on näin myös usein kipukeskeinen, mutta toimintakyvyn kehittäminen on myös mukana. Aihealueet käsittelevät perinteisesti fysioterapian historiaa, fysioterapian osuutta kuntoutusjärjestelmässä sekä päätöksen tekoa. Alussa esitetään myös ICF-luokituksen käsitteistön pääpiirteet ja sovellusmahdollisuudet. Tärkeänä osana esitetään mittaaminen ja kirjaaminen, joka pohjustaa myöhemmin tekstissä esiintyviä mittausmenetelmiä ja näiden menetelmien tason ymmärtämistä. Koska kirja esittelee fysioterapiaa tieteelliseltä pohjalta, niin kirjan alussa on käyty läpi tieteellisen näytön käsiteet, tutkimuspohja ja näytön luokittelu. Tietoa myös liikunta-alan ammattilaisille Diagnoosiperusta ja ICD-10 koodiston käyttö ei ole ehkä niin tuttu liikuntaalan ammattilaisille, mutta kirja antaa myös paljon tietoa liikunta-alan ammattilaisille liikkumisen tieteellisistä perusteista sekä erityisesti liikuntaan liittyvissä ongelmatilanteissa. Kirjassa käsitellään tuki- ja liikuntaelimistön, neurologinen, sisätautien, lasten ja psykofyysinen fysioterapia. Fysioterapeuttisista menetelmistä kuva­ taan fysioterapian päämenetelmät kunkin ongelma-alueen yhteydessä sekä erikseen fysikaaliset hoidot 64 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 ja terapeuttinen harjoittelu. Lisäksi erittäin tärkeä osa on fysioterapian nykyiseen kehitykseen liittyvä kuvaus lääkehoidon ja fysioterapian yhteyksistä aiemmin kuvatuissa tautiryhmissä. Kirja on kirjoitettu kertovaan tyyliin, joka antaa myös terveydenhuollon opintojen alkuvaiheessa oleville mahdollisuuden tekstin ymmärtämiseen ja käsittelyyn. Teksti sopii erityisesti ammattikorkeakoulussa opiskeleville, mutta myös yliopistoopiskelijat voivat käyttää kirjaa tietojensa päivittämisessä ja jäsentämisessä. Työelämään kirja antaa hyvän tuen ja mahdollisuuden potilaiden hoidon ja muiden asiakkaiden fysioterapian suunnitteluun ja toteutukseen. Kirjaa ei tarvitse käyttää keittokirjatyyppisesti, vaan teksti antaa pohjaa ongelmien taustasta niin, että yksilöllinen terapeuttinen ote on mahdollinen. Erityisesti taustatiedot sisältävät mahdollisuuksia toimintakyvyn testaamiseen ja kehittämisen ymmärtämiseen. Liikunta-alan ammattilaisille kirja sisältää myös paljon tietoa harjoittelun perusteiden ymmärtämiseen ja suunnitteluun. Kirjassa kuvataan useita harjoitteluun liittyviä vauriotiloja, joiden patofysiologian ja hoidon ymmärtäminen on tarpeen liikunnan toteuttamiseksi. Esimerkiksi lihaskudosvaurioiden mekanismi, luokittelu ja hoito ovat tarpeen ymmärtää tehokkaan harjoittelun tueksi. Tulevat haasteet pohdinnassa Kirjan kertova kirjoittamistapa antaa sujuvuutta tekstille, mutta silti on mukaan saatu viitteinä käytetyistä tutkimuksista tieteellistä tarkkuutta. Tämä ei häiritse luettavuutta. Kirjan lopuksi käydään läpi myös fysioterapeutin kohtaamat haasteet tulvaisuudessa. Näitä kuvataan viime vuosikymmenien aikana tehtyjen uusien löydöksien perusteella; kuten neurotieteiden osoittamien uusien hermoston kehitys- tai sopeutumis- mahdollisuuksien ja tuki- ja liikuntaelimistön kalvostorakenteiden toiminnan selvittämisen perusteella. Lisäksi fysioterapeutin toiminnan vastuualueiden laajentuminen yhdistyneenä uusiin teknisiin mahdollisuuksiin on haastavaa. Kirjassa olisi toivonut käsiteltävän, mitä mahdollisuuksia fysioterapeutilla on, jos käsillä olevassa ongelmassa käsikirjasta ei löydy tehokkaita neuvoja. Vähäisimmälle huomiolle kirjassa jää tulevaisuuden pohdinta uusien luokitusten kuten ICF:n ja koulutustarpeiden osalta. Ilmeisesti kirjan mittavaan sisältöön ei ole haluttu sisäl­lyttää liikaa pohdintaa näistä tule­ vaisuuden tapahtumista. Ehkä tämä osio olisi kuitenkin tarvinnut analyysiä siitä, mitä tapahtuu kuntoutuksen alueella toimivien henkilöiden kuten fysioterapeuttien koulutuksessa jo nyt useissa maissa ja Suomessakin ehkä­ lähitulevaisuudessa. Tämä antaisi pohjaa arvella tulevaisuuden kehitystä tietopohjan sisällön tarpeesta. Lisäksi erityisesti ICF-luokittelun merkitystä yhteisenä kielenä eri kuntoutusalueen ammattilaisten kesken tulisi pohtia tulevaisuudessa. Kaikkiaan kirja osoittaa, että Suomessakin fysioterapiassa voidaan saavuttaa ja kehittää tiedon tasoa, joka on välttämätön kuntoutuksen toteuttamiselle tieteeseen perustuvana toimintana. Kirja saavuttaa ainakin saman tason kuin monet kansainväliset alueen oppaat. Tavoitteena on edelleenkin toimintakyvyn kehittäminen, terapiatietojen ja -taitojen hallinta, asiakkaan oikea ohjaaminen ja riittävä vuorovaikutus. Fysioterapeutit, muut kuntoutuksen ja liikkumisen ammattilaiset sekä alan opettajat ja tutkijat löytävät kirjasta vastauksia, opastusta ja vahvistusta mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Tästä kirjasta tekijä voi olla ylpeä ja toivottavasti lisää on tulossa. ESKO MÄLKIÄ, LitT, FT Fysioterapia emeritusprofessori Sähköposti: esko.malkia@reha.fi

TUTKIMUSUUTISIA Liikunnan yhteiskuntatieteiden maailmasta Teksti: ANNA-LIISA OJALA Tietyt urheilulajit lisäävät päihteidenkäytön riskiä nuorilla U rheilun harrastamisen koetaan monesti pitävän nuoria poissa pahanteosta. Philip Velizin, John Schulenberging, Megan Patrickin, Deborah Kloskan, Sean Esteban Mc Cabin ja Nicole Zarrettin tutkimus kuitenkin osoittaa, että vähintään yhden kilpaurheilulajin harjoittaminen lukion viimeisellä luokalla oli yhteydessä suurentuneeseen alkoholinkäyttöön lukion jälkeen. Tutkimustulokseen he päätyivät analysoimalla noin tuhannen yhdysvaltalaisvastaajan pitkittäistutkimusaineiston vuosilta 2006–2011. Tutkimuksen mukaan varsinkin sellaisista urheilulajeissa, joissa sosiaalistutaan sietämään kontaktin mukana tulevaa kipua, riskiä ja väkivaltaisuutta, urheilijoilla on suurentunut riski käyttää reilusti alkoholia lukioajan jälkeen. Koulumenestys tai muut sosiaaliset taustatekijät eivät tutkijoiden mukaan selitä kyseistä löydöstä. Veliz ja kumppanit kehottavatkin jatkossa tutkimaan lisää niitä urheilulajien normatiivisia olosuhteita, joissa tietynlaisesta käyttäytymisestä tulee hyväksyttävää. LÄHDE: Veliz, P., Schulenberg, J., Patrick, M., Kloska, D., Esteban Mc Gabe, S., & Zarrett, N. Competitive sports participation in high school and subsequent substance use in young adulthood: Assessing difference based on level of contact. International Review for the Sociology of Sport. 52 (2), 240–259, 2017. Tieto on valtaa – myös videovalmennuksessa T eknologian hyödyntäminen valmennuksessa on yhä yleisempää, sillä se mahdollistaa urheilijan toiminnan seurannan ihmissilmää kokonaisvaltaisemmin. William G. Taylorin, Paul Potracin, Lee J. Nelsonin, Luke Jonesin ja Ryan Groomin urheilusosiologinen tutkimus kuitenkin osoitti, että samalla kun videoinnilla pyrittiin parantamaan urheilijan suoritusta, huomattiin videoinnin aiheuttavan epämiellyttäviä tuntemuksia urheilijalle. Tutkimuksessa keskityttiin laadullisin menetelmin yhteen maahockeymaalivahtiin ja tarkasteltiin syvällisesti hänen kokemuksiaan suoritusten videoinnista. Tutkimuksessa huomattiin, että jatkuva havainnoitavana oleminen toi tutkimukseen osallistujalle kokemuksen siitä, että urheilijan tulee hallita omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan normaalista poik- keavalla tavalla. Urheilija ei kokenut kykenevänsä tekemään henkilökohtaisia stressiä ja jännitteitä laukaisevia suoritteitaan tarkkailun vuoksi. Lisäksi hän koki, ettei saanut näyttää negatiivisia tuntemuksiaan valmennusta kohtaan, vaan koki toistavansa toimintamalleja, joita häneltä odotettiin tietyissä tilanteissa. Tutkijat kehottavatkin valmentajia huomioimaan valmennusmetodien ja -suhteiden valtamekanismit sekä niiden vaikutuksen urheilijoiden kokemuksiin siitäkin huolimatta, että ihmiset ovat yhä tottuneempia medioituneeseen yhteiskuntaan. LÄHDE: Taylor, W.G., Potrac, P., Nelson, L. J., Jones, L., & Groom, R. An elite hockey player’s experience of video-based coaching: A poststructuralist reading. International Review for the Sociology of Sport, 52 (1), 112–125, 2017 Liikunnallinen vartalo on nuorelle pääoma V artalon muokkaaminen on monelle nykynuorelle merkittävää identiteettityötä, jota tehdään ennen mutta kuntosaleilla. Sporttinen ulkonäkö ja sen jatkuva ylläpitäminen on sekä tytöille että pojille pääoma, jolla saa arvostusta vertaisten keskuudessa. Pia Vivian Pedersen ja Tine Tjørnhøi-Thomsen tutkivat myöhäismoderniin kulutuskulttuuriin kuuluvaa tanskalaisnuorten fitness-intoa, jonka he tulkitsivat viittaavan muutokseen yhteisöllisestä urhei­ lunharrastamisesta urheiluun yksilöllisenä identiteettityön välineenä. Toisaalta vartalon muokkaaminen tarjosi myös paljon sosiaalista yhteisöllisyyttä. Vasta julkaistusta laadullisesta tutkimuksesta kävi ilmi, että vartalon työstäminen on nuorille yksi pääoman muoto, joka on vaihdettavissa myös sosiaalisiin suhteisiin, arvostukseen ja toiveisiin tulevasta koulutuksesta ja osaamisesta. LÄHDE: Pedersenin, P. V. & Tjørnhøi-Thomsenin, T. Bodywork and bodily capital among youth using fitness gyms, Journal of Youth Studies, 20 (4), 430–445, 2017. ANNA-LIISA OJALA, FT, YTM Tutkijatohtori Suomen Akatemian rahoittamassa Cold Rush -hankkeessa, Kielten ja viestintätieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Sähköposti: anna-liisa.ojala@jyu.fi LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 65

TUTKIMUSUUTISIA Liikuntapedagogiikan maailmasta Teksti: Nelli Lyyra Pelillinen tanssin opetus auttaa oppilaita saavuttamaan monia oppimistavoitteita T anssi on keskeinen opetussisältö useimpien maiden opetussuunnitelmassa, mutta siitä huolimatta sitä opetetaan vähän ja opetus saattaa olla lähinnä askeleiden opettelua musiikin tahtiin. Yksi syy tähän on se, että tanssin opetusta pidetään haastavana ja työläänä, eivätkä opettajat koe omaavansa riittävää pätevyyttä tanssin opettamiseen. Ruotsalaistutkijat selvittivät, miten tanssipelejä voidaan käyttää koulun liikuntatunneilla ja mitä oppilaat oppivat, kun tanssinopetus on toteutettu pelillisesti. Pelillinen tanssinopetus toteutettiin seitsemän oppitunnin pedagogisena interventiona ruotsalaisessa yläkoulussa ja tutkimuksessa käytettiin Nintendo Wii:n Just Dance -sovellusta. Tanssipeli toimi liikuntatunnilla ohjaajan ja oppi­ misen edistäjän rooleissa. Oppilaat oppivat paitsi toistamaan annettuja liikemalleja myös kommu- nikoimaan pienryhmissä, yhdistelemään opittuja liikkeitä ja kantamaan vastuuta muiden ryhmän jäsenten oppimisesta. Tutkijat päättelevät, että pelillinen tanssinopetus voi olla lähempänä nykyaikaista nuorisokulttuuria, jossa tanssi, musiikki ja teknologia yhdistyvät, mutta korostavat myös opettajan roolia. Pelillinen tanssinopetus antaa opettajalle enemmän aikaa oppilaiden tarkkailuun, kannustamiseen, tehtävien suunnittelemiseen ja palautteen antamiseen. Opettajalta vaaditaan kuitenkin pedagogista osaamista ja näkemystä siitä, miten pelejä on sopivaa käyttää ja mitä oppilaiden halutaan oppivan. LÄHDE: Gibbs B, Quennerstedt M, Larsson H. Teaching dance in physical education using exergames. European Physical Education Review, 23:2, 237–256, 2017. http://dx.doi. org/10.1177/1356336X16645611 Pelillinen tanssinopetus voi olla lähempänä nykyaikaista nuorisokulttuuria, jossa tanssi, musiikki ja teknologia yhdistyvät. Tasoryhmittely tuo lisää onnistumisen kokemuksia heikoille oppilaille K oululiikunnan keskeinen tavoite on tarjota kaikille oppilaille yhdenvertainen mahdollisuus osallistumiseen ja onnistumiseen. Yhdysvalloissa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin, lisääkö tasoryhmien käyttäminen pelitunneilla heikkojen oppilaiden mahdollisuuksia osallistua peliin ja parantaako tasoryhmittely kaikkien oppilaiden pelisuorituksia. Tutkimukseen osallistui 106 (51 poikaa, 55 tyttöä, ikä 10–11 vuotta) oppilasta kahdesta eri liikuntaryhmästä, joissa oli sekä tyttöjä että poikia. Tasoryhmän vaikutusta analysoitiin 18 oppitunnin laajuisella interventiolla, jossa toinen ryhmä opetteli pelaamista taitotason mukaan muodostetuissa pienryhmissä ja toisessa ryhmässä joukkuejaot tehtiin siten, että jokai­sessa joukkueessa oli taidoiltaan hyviä ja heikkoja oppilaita. Peliin osallistumista ja onnistumisia analysoitiin laskemalla videoiduilta oppitunneilta kunkin oppilaan syöttöjen ja kiinniottojen, syötönyritysten ja maalintekoyritysten määrät. 66 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 Tulokset osoittivat, että taidoiltaan heikot oppilaat jäävät pelitilanteissa syrjään, kun joukkueet ovat taidon suhteen heterogeeniset. Taitavat pojat onnistuivat aina, mutta taidoiltaan heikot pojat ja tytöt sen sijaan näyttivät hyötyvän tasoryhmittelystä, jolloin he saivat pelata omalla tasollaan saman tasoista porukkaan vastaan. Tutkijat haastavat opettajia käyttämään tasoryhmittelyä tai muita taitoeroja tasaavia pedagogisia keinoja, jolloin jokainen oppilas saa mahdollisuuden osallistua peliin ja olla tärkeä osa joukkuetta. LÄHDE: Hastie PA, Ward JK, Brock SJ. Effect of graded competition on student opportunities for participation and success rates during a season of Sport Education. Physical Education and Sport Pedagogy, 22:3, 316–327, 2017. http://dx.doi.org/10.1080/17408989. 2016.1203888

Liikunnan­opettaja­koulutus ja liikunnan­opettajan laajentunut työnkuva L TUTKIMUSUUTISIA iikunnanopettajilta odotetaan aktiivista roolia liikunnallisen toimintakulttuurin rakentamisessa kouluympäristöön. Yhdysvaltalaiset tutkijat esittävät miten koulujen liikunnallistaminen voisi näkyä jo liikunnanopettajakoulutuksessa ja millaisin eväin tulevat liikunnanopettajat pitäisi varustaa työelämään. Artikkelissa käsitellään liikunnanopettajan valmiuksia Yhdysvaltalaisen asiantuntija organisaation esittämän CSPAP (Comprehensive School Physical Activity Program) -mallin mukaisesti. Liikunnan lisäämisen keskiössä on laadukas koululiikunta, jonka tavoitteena on tukea liikunnallisen elämäntavan omaksumista. Koululiikunnalle on asetettu myös fyysisen aktiivisuuden tavoite: vähintään puolet oppitunnista pitäisi liikkua kohtuullisen kuormittavalla tasolla. Tutkijat esittävät, että liikunnanopettajakoulutuksessa pitäisi varmistaa, että tulevat liikunnanopettajat osaavat suunnitella ja toteuttaa fyysisesti aktiivisia liikuntatunteja ja että he oppivat arvostamaan koululiikuntaa oppiaineena sen ainutlaatuisuuden vuoksi. Opiskelijoiden tulisi saada koulutuksen aikana käytännön kokemuksia myös muista tehtävistä, joita liikunnan opettajan arkeen kuuluu. Heidän olisi hyvä osallistua jo opiskeluaikana välituntiliikunnan suunnitteluun ja toteuttamiseen, koulun kerhotoiminnan organisoimiseen sekä tutustua kunnan liikuntatoimijoihin ja saada käsitys kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä. Onnistuminen koulun liikunnallisen toimintakulttuurin rakentamisessa edellyttää lisäksi sosiaalisen markkinoinnin taitoja, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä myönteistä asennetta laaja-alaista työnkuvaa kohtaan. Tutkijat korostavat, että liikunnanopettajakoulutuksen keskiössä on edelleen laadukas koululiikunta, mutta koulutuksessa opiskelijaa pitäisi valmistaa myös oppitunnin ulkopuolisiin tehtäviin ja tehdä näkyväksi se, miten koululiikunta linkittyy kansalliseen terveyden edistämiseen. LÄHDE: Webster CA, Nesbitt D. Expanded roles of physical education teachers whitin a CSPAP and implications for PETE. Journal of Physical Education, Recreation & Dance, 88:3, 22–28, 2017. http:// dx.doi.org/10.1080/07303084.2016.1270787 NELLI LYYRA, LitT Tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto Sähköposti: nelli.lyyra@jyu.fi Liikuntapsykologian maailmasta Teksti: HANNA-MARI TOIVONEN Videopalaute – hitti vai huti? P yrkimys maksimoida nuorten jalkapalloilijoiden oppimismahdollisuudet on johtanut laajamittaiseen videoiden hyödyntämiseen suorituksen analysoinnissa niin valmentajien, pelaajien kuin liikuntatieteilijöidenkin keskuudessa. Videota käytetään moneen eri tarkoitukseen, kuten taktiseen työskentelyyn, psyykkiseen valmistautumiseen ennen otteluita, ryhmäytymiseen sekä­ reflektoinnin ja raportoinnin työkaluna. Kaiken tämän­keskellä on kuitenkin tärkeätä muistaa pitää pelaa­jien hyvinvointi keskiössä ja miettiä miten pelaa­jat psykologisesti reagoivat videopalautteeseen. Middlemasin ja Harwoodin tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää psykologisten tekijöiden roolia videopalautteen yhteydessä nuorten huippujalkapalloilussa. Tutkijat haastattelivat 11 miespuolista valmentajaa ja 12 nuorta miespuolista jalkapalloilijaa. Valmentajat ja pelaajat näkivät kahden keskisesti jaettavan videopalautteen hyödyllisenä työkaluna. Se auttoi pelaajia suoritukseen valmistautuessa ja jälkeenpäin sitä reflektoidessa. Myös pelaajien psykologisten ominaisuuksien, kuten itseluottamuksen ja kommunikointitaitojen, uskottiin kehittyvän. Koko joukkueelle annettavaan videopalautteeseen pelaajat eivät kuitenkaan suhtautuneet yhtä positiivisesti kuin valmentajat. Se aiheutti huolta, häpeää ja ahdistusta nuorissa jalkapalloilijoissa. Osalle se oli jopa niin merkittävää, että he välttelivät videolle joutumista ja alkoivat pelätä virheitä. Valmentajien on siis tärkeää tiedostaa videopalautteeseen liittyvät psykososiaaliset haasteet ja pelaajien tunteet palautetta annettaessa. Parhaimmillaan videopalaute tukee pelaajan kehitystä, mutta pahimmillaan sillä on kauaskantoisia negatiivisia vaikutuksia. Valmentajien tulee tarjota pelaajille tarvittavat resurssit ja tuki, jotta he pystyvät hyödyntämään videopalautetta positiivisessa ja kehittävässä mielessä. LÄHDE: Middlemas, S., & Harwood, C. 2017. No place to hide: Football players’ and coaches’ perceptions of the psychological factors influencing video feedback. Journal of Applied Sport Psychology. DOI: 10.1080/10413200.2017.1302020 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 67

Televisionkatselua voi hyödyntää liikunnassa A janpuute on ihmisten useimmiten rapor­ toima este liikunnan harrastamiselle. Yhdys­ valloissa aikuiset kuitenkin käyttävät keskimäärin viisi tuntia päivässä vapaa-ajan toimintaan, josta yli puolet koostuu tele­ vision katselemisesta ja vain vajaat 20 minuuttia liikunnasta. Overstreet ja tutkimusryhmä osoittivat tutkimuksessaan, että television katsominen ergometrisen pyöräilyharjoituksen aikana vaikutti positiivisesti suoritukseen ja liikuntanautintoon. Television katsominen auttoi kääntämään ajatukset pois epämiellyttävistä fysiologisista tuntemuksista samalla kun oli mahdollista viettää aikaa miellyttäväksi koetun toiminnan parissa. Tutkimukseen osallistui 43 yliopisto-opiskelijaa, jotka suorittivat kaksi 30 minuutin keskiraskasta pyöräilyharjoitusta. Toisessa harjoituksessa osallistujat katsoivat luonto-ohjelmaa televisiosta, toisessa he eivät katsoneet mitään. Ennen harjoituksia määritettiin kyselyiden avulla osallistujien motivaatio harrastaa liikuntaa sekä heidän suosimansa ja sietä- mänsä rasituksen määrä harjoituksissa. Suorituksen aikana he arvioivat rasitusta ja tunteitaan 10, 20 ja 30 minuutin kohdalla. Lisäksi he arvioivat liikuntanautintoaan harjoituksen päätteeksi. Tulosten mukaan osallistujat nauttivat liikunnasta enemmän katsoessaan luonto-ohjelmaa liikunnan aika­ na. Osallistujat, joiden sisäinen motivaatio liikkua oli korkeampi myös nauttivat liikunnasta enemmän kuin osallistujat, joiden sisäinen motivaatio liikkua oli alhaisempi televisiosta riippumatta. Harjoitusten rasitustasossa ei ollut merkittäviä eroja. Tutkijat uskovat, että miellyttävän oheistoiminnan tarjoaminen liikunnan yhteydessä saattaa auttaa vähän­liikkuvia aloittamaan liikunnan harrastamisen, sietämään paremmin rasitusta paremmin ja jatkamaan liikunnan harrastamista pidempään. LÄHDE: Overstreet, B. S., Rider, B. C., Strohacker, K., Crouter, S. E., Springer, C. M., Baldwin, D., & Bassett, D. R. 2017. Effects of television on enjoyment of exercise in college students. International Journal of Sport and Exercise Psychology. DOI: 10.1080/1612197X.2017.1313294 Joukkueen missio kannattaa määritellä yhdessä M onet kilpatason joukkueet ovat nostaneet joukkueen mission eli tehtävän määrittelemisen tärkeäksi joukkueen suoritusta ja toimintaa parantavaksi tekijäksi. Missiossa nousee esiin ryhmän tarkoitus, miten ryhmän tulee toimia ja mitkä sen arvot ovat. Mission luominen urheilijalähtöisesti ja kaikkien osallistuminen prosessiin auttavat joukkuetta sitoutumaan sen täytäntöönpanoon. Lisäksi edellytettyjen käytösmallien listaaminen auttaa valmentajia ja urheilijoita hahmottamaan, miten he pystyvät noudattamaan missiotaan urheilussa ja urheilun ulko­ puolella. Martin ja kollegat kuvailivat yliopiston voimistelujoukkueelle (n=18) toteuttamansa prosessin, jossa määriteltiin joukkueen kauden missio urheilijalähtöisesti. Kahden tunnin mittaisessa tapaamisessa joukkue jaettiin ensin neljään ryhmään. Jokainen ryhmä kirjoitti oman missionsa, jonka tuli vastata kysymyksiin: ketä me olemme, mihin olemme menossa tänä vuonna ja miten pääsemme sinne? Jokaisen tuli ottaa osaa ryhmänsä määritelmän luomiseen. Ryhmät esittelivät missionsa muille ryhmille ja selvensivät miksi näkivät juuri valitsemansa asiat tärkeiksi. Seuraavaksi ryhmiä yhdistettiin ja näiden ryhmien tehtävänä oli luoda uusi, selkeä, tiivis ja ryhmälle merkityksellinen missio molempien aikaisempia 68 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 määritelmiä hyödyntäen. Tämä osoittautui haastavaksi. Ryhmät esittelivät kuitenkin luomansa missiomääritelmät toiselle ryhmälle ja selvittivät miten olivat niihin päätyneet. Lopuksi koko joukkue loi yhden yhteisen missiomääritelmän ja esitteli sen valmennusjohdolle. Valmennusjohdon kommenttien pohjalta joukkue viimeisteli ja kaikki pelaajat allekirjoittivat mission. Psyykkisten taitojen valmentajat tukivat ja ohjasivat prosessia, mutta urheilijat itse loivat määritelmän ja tekivät lopulliset päätökset. Joukkueen mission määrittäminen voi parhaimmillaan edistää joukkueen suoritusta ja ohjata pelaajien käyttäytymistä positiiviseen suuntaan läpi kauden. Pelkkä mission määrittäminen ei kuitenkaan riitä. On ensisijaisen tärkeätä, että urheilijat ja valmentajat myös toteuttavat sovittuja käytäntöjä systemaattisesti. LÄHDE: Martin, E. M., Cowburn, I., & Mac Intosh, A. 2017. Developing a team mission statement: Who are we? Where are we going? How are we going to get there? Journal of Sport Psychology in Action. DOI: 10.1080/21520704.2017.1299060 HANNA-MARI TOIVONEN, LitM Tohtorikoulutettava Jyväskylän yliopisto Sähköposti: toivonen.hanna@yahoo.com

TUTKIMUSUUTISIA Liikunnan biotieteiden maailmasta Teksti: ILKKA HEINONEN Onko istuminen yhteydessä diabetesriskiin? M uutamat aikaisemmat tutkimukset ovat esittäneet, että istuminen lisäisi etenkin diabetekseen sairastumisen riskiä. Yhteys on havaittu etenkin television katselemiseen, mutta on tunnettua, että tähän yhdis­ tyy paljon muitakin sekoittavia tekijöitä. Lisäksi aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole juurikaan otettu huomioon kehon rasvapitoisuutta lähtötilanteessa. Se olisi kuitenkin tärkeää, sillä lihavuus on eräs tunnetuimpia diabeteksen riskitekijöitä. Stamatakis ja kumppanit tutkivat istumisen yhteyt­tä diabetesriskiin 4 811 aikuista sisältäneessä koehenkilöjoukossa. Päätulos oli, että istuminen oli yhteydessä suurentuneeseen diabeteksen puhkeamisen riskiin, mutta yhteyttä ei enää ollut kun kehon painoindeksi lähtötilanteessa oli huomioitu tuloksissa. Tulokset viittaavat siihen, että lihavuus altistaa ihmi­siä istumaan enemmän, eli syy-seuraussuhteiden selvittäminen jatkunee kiivaana aihe­ alueen tutkimuksissa. Tutkimus vahvistaa myös sen, että lihavuus on edelleen tärkeä diabeteksen riskitekijä. Normaalipainon vaaliminen on siis tärkeää, tulee sitten istuttua vähän tai paljon. Tutkimuksen koehenkilöt sattuivat myös harrastamaan normaalia enemmän liikuntaa, mikä on voinut myös vaikuttaa tuloksiin. Liikunnan rooli on siis edelleen keskeinen diabeteksen ehkäisyssä. Tutkimus korostaa myös interventiotutkimuksia istumisen vähentämisen vaikutusten selvittämisessä. Niillä voidaan saada paremmin selville syy-seuraussuhteita ja tietoa siitä, parantaako istumisen vähentäminen todella terveyttä. LÄHTEET: Stamatakis E, Pulsford RM, Brunner EJ, Britton AR, Bauman AE, Biddle SJ, Hillsdon M. Sitting behaviour is not associated with incident diabetes over 13 years: the Whitehall II cohort study. Br J Sports Med 2017;51(10):818-823. doi: 10.1136/ bjsports-2016-096723. Epub 2017 Jan 25. Juokseminen kannattaa! uokseminen on helppo, halpa ja suosittu tapa harrastaa liikuntaa. Uusi meta-analyysi on nyt koonnut tietoa juoksemisen terveysvaikutuksista, jotka tekevät lajista lähes ylivertaisen moniin muihin liikuntamuotoihin verrattuna. Yleisesti ottaen juoksijoilla on 25–40 prosenttia pienempi ennenaikaisen kuoleman riski. Juoksijat elävät noin kolme vuotta pidempään kuin juoksua harrastamattomat ihmiset. Myös muut juoksijoiden elintavat ovat yleensä terveydelle suotuisia – kuten vähäisempi tupakointi. Se voi vaikuttaa tuloksiin, mutta itse juoksemisen hyödyt säilyvät itsenäisinä vaikka muut elintavat myös huomioidaan. Juoksemisen terveyttä edistävät mekanismit ovat moninaiset. Se vaikuttaa verenpaineeseen, veren rasva-arvoihin, sokerinkäyttökykyyn ja muihin lihas- ja verisuonitason asioihin. Katsauksen eräs tärkeimmistä tavoitteista oli selvittää juoksemisen hyötyjä suhteessa muihin liikuntamuotoihin. Tarkastelun mukaan ennenaikaista kuolemanriskiä ajatellen juokseminen oli parempaa kuin muunlainen fyysinen aktiivisuus. Kuten olettaa myös saattoi, paras kombinaatio oli kuitenkin se, että juoksemisen rinnalla harrastettiin myös muuta liikuntaa. Kaikki liikunta on siis hyväksi, mutta etenkin juokseminen kannattaa! LÄHDE: Lee DC, Brellenthin AG, Thompson PD, Sui X, Lee IM, Lavie CJ. Running as a Key Lifestyle Medicine for Longevity. Prog Cardiovasc Dis. 2017 Mar 30. pii: S0033-0620(17)30048-8. doi: 10.1016/j.pcad.2017.03.005. Juoksijat elävät noin kolme vuotta pidempään kuin juoksua harrastamattomat ihmiset. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 69

Jos vahvistat vain toista raajaa, myös vastapuolen lihaskunto kohenee L iikuntaharjoittelun spesifisyys - eli että vain se ominaisuus tai lihas, jota harjoitetaan paranee - on eräs urheilufysiologian keskeisimpiä ”lakeja”. Vaikka se hieman utopistiselta kuulostaa, tiedetään myös, että tekemällä voimaharjoittelua vain toiselle raajalla myös toisen raajan lihaskunto paranee. Kaikkia ilmiön taustalla vaikuttavia mekanismeja ei vielä tunneta, mutta on ilmeistä, että hermostolliset vaikutukset ovat keskeisiä. Toista raajaa aktivoitaessa ”käskytystä” lähtee jossakin määrin myös vastapuolen raajaan, mikä saa lihasvoiman paranemaan myös harjoittamattomassa lihaksessa. Ilmiö ei itse asiassa rajoitu toisen raajan lihasvoiman harjoittamiseen, vaan tuoreet tutkimukset esittävät jo pelkän liikkeen visuaalisen kuvittelemisen saavan aikaan näitä vaikutuksia. Optimaalista tällaista cross-over efektiä tutkiakseen Cirer-Sastre ja kumppanit tekivät meta-analyysin aiheesta. Kymmenen tutkimusta täytti analyysin kriteerit. Niiden mukaan parhaat vaikutukset saadaan, kun toista raajaa harjoitetaan suhteellisen pitkillä harjoituksilla, jotka rakentuvat nopean eksentrisen lihastyön varaan. Parasta olisi tehdä näitä harjoituksia kolme kertaa kymmenen toistoa kahden minuutin palautusajalla. Absoluuttinen volyymi, suhteellinen intensiteetti tai harjoituksen absoluuttinen kesto tai nopeus eivät sen sijaan vaikuttaneet harjoitusvaikutuksen syntymiseen. Tulokset ovat tärkeitä etenkin siksi, että tätä tietoa ja menetelmää voidaan hyödyntää vammoista toipumisessa. Jos esimerkiksi toinen jalka on luunmurtuman takia paketissa, voisi jo pelkän kuvitellun liikkeen avulla, mutta etenkin tervettä jalkaa harjoittamalla lihaskatoa ja voimatasojen laskua ainakin jarruttaa. Kun lihasvoimatasot pysyvät lähel­ lä normaalia on myös vammasta kuntoutuminen nopeampaa. LÄHDE: Rafel Cirer-Sastre, Jose V. Beltrán-Garrido, Francisco Corbi. Contralateral Effects After Unilateral Strength Training: A Meta-Analysis Comparing Training Loads. Journal of Sports Science and Medicine (2017) 16, 180–186. ILKKA HEINONEN, LitM, FM, FT Kollegiumtutkija, Liikunta- ja verenkiertofysiologian dosentti Kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen laitos, & PET-keskus Turun yliopisto, Turku Toista raajaa aktivoitaessa ”käskytystä” lähtee jossakin määrin myös vastapuolen raajaan, mikä saa lihasvoiman paranemaan myös harjoittamattomassa lihaksessa. TUTKITTUA Väitökset Säännöllinen harjoittelu on tärkeää olkapääleikkauksesta toipuvilla TtM Kirsi Piitulaisen fysioterapian alan väitöskirja ”The Effectiveness of 12 Months’ Intensive Shoulder Strength Training on Disability, HealthRelated Quality of Life and Shoulder Function after Rotator Cuff Repair” tarkastettiin 24.3.2017 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi ylilääkäri, LKT, dosentti Esa-Pekka Takala (Työterveyslaitos, Helsinki) ja kustoksena professori Arja Häkkinen. Olkapääkipu on kolmanneksi yleisin tuki- ja liikuntaelinsairaus länsimaissa. Kiertäjäkalvosimen kor- 70 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 jausleikkauksen jälkeistä olkapään harjoittelua on tutkittu melko vähän, eikä toimivinta kuntoutusmuotoa ole voitu vielä osoittaa. Aikaisempien tutkimusten mukaan olkakipu vähenee leikkauksen jälkeen merkittävästi, mutta toimintakykyyn, lihasvoimaan ja nivelliikkuvuuteen jää huomattavia puutteita. Piitulaisen väitöskirjatutkimukseen liittyi olkapääkivun toiminnallista haittaa arvioivan the American Shoulder and Elbow Surgeons Shoulder Assessment Form (ASES) - kyselylomakkeen suomenkielisen version tutkiminen. Englanninkielinen kyselylomake suomennettiin, jonka jälkeen sitä testattiin olkakipupotilailla. Kyselylomakkeen toistettavuutta ja luotettavuutta selvittävään tutkimukseen osallistui 105 olkakipupotilasta. Suomenkielinen ASES-kyselylomake osoittautui luotettavaksi ja nopeaksi seulontakyselyksi. Vuoden kestävään harjoittelututkimukseen osallistui 67 kiertäjäkalvosimen korjausleikkauksen läpikäynyttä potilasta Keski-Suomen keskussairaalasta. Tutkimuksessa selvitettiin tehostetun olkapään harjoittelun vaikutusta toimintakykyyn, terveyteen liittyvään elämänlaatuun sekä olkapään lihasten voimaan ja liikkuvuuteen. Potilaat satunnaistettiin harjoittelu- tai kontrolliryhmään. Harjoitteluryhmä ohjattiin tekemään

vuoden ajan olkapään tehostettua voimaharjoittelua, johon kuului neljä fysioterapeutin ohjauskertaa ensimmäisen puolen vuoden aikana. Kontrolliryhmä sai puolestaan ainoastaan tavanomaisen, leikkauksen jälkeisen ohjauksen. Tutkimuksessa ilmeni, että leikatun olkapään voima jäi heikommaksi verrattuna leikkaamattomaan. Olkapään sisäkiertovoima oli vuoden jälkeen palautunut leikkaamattoman olkapään tasolle, mutta ulkokierto- ja nostovoima jäivät selvästi alhaisemmalle tasolle. Lihasvoiman heikentyminen voi johtaa muun muassa kipuoireisiin, ja siten vaikeuttaa työtä ja vapaaajan harrastuksia. Tulosten mukaan tehostettua voimaharjoittelua ei ole järkevää ohjata leikkauksen jälkeen kaikille potilaille, koska suuri osa potilaista toipui hyvin. Tärkeää olkapään lihasvoiman palautumisessa on nimenomaan harjoittelun säännöllisyys. Kliinisessä työssä ASES-lomakkeen rutiininomainen käyttö olkapääpotilaiden toimintakykyä arvioitaessa on suositeltavaa, jotta toimintakyvyltään heikoimmat potilaat ohjattaisiin kuntoutukseen riittävän ajoissa. Lisätietoja: Kirsi Piitulainen, kirsi.piitulainen@jyu.fi. Teos on julkaistu sarjassa Studies in Sport, Physical Education and Health; 256, 104 s., Jyväskylä 2017, ISSN 0356-1070; 256, ISBN 978-951-39-6993-6 (nid.), ISBN 978-951-39-6994-3 (PDF). Väitöskirjaa saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi. Luettavissa JYX-arkistossa: http://urn.fi/ URN:ISBN:978-951-39-6994-3 Hiihtelevistä tyttösistä urheilusankareiksi – median muuttuva naisurheilijakuva LitM Annu Kaivosaaren liikunnan yhteiskuntatieteiden väitöskirjan ”Lempeä Lydia – voimakas Björgen – Naishiihtäjien representoinnin muutokset UrheiIulehden teksteissä vuosina 1905–2010” tarkastettiin 21.4.2017 Jyväskylän yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Juha Herkman (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Hannu Itkonen. Kaivosaari tutki väitöskirjassaan naishiihtäjien uutisointia ja siinä tapahtuneita muutoksia Urheilulehden teksteissä vuosien 1905–2010 välisenä aikana. Tutkimusaineiston alkujaksolle tyypilliset naiseuden ja koomisuuden kuvaukset ovat Kaivosaaren mukaan väistyneet kirjoituksista. Niiden tilalle ilmestyi ensin yksilöllisyyttä ja yksityiselämää korostavat, ja lopulta naishiihtäjät vakavasti ottavat, ajoittain jopa sankarikuvaa välittävät kuvaukset. Naisurheilun uutisointiin on aiempien tutkimusten mukaan mielletty vahvasti ulkonäön kuvailu ja suoritusten vähättely. Nämä olivat kuitenkin kadonneet viimeisten tarkasteluvuosien teksteistä. Myöskään niin sanottua ”tytöttelyä” ei ollut havaittavissa enää 2000-luvun kirjoituksissa muuten kuin naishiihtäjien itsensä esittämissä suorissa lainauksissa. Eräs sukupuoleen liittyvä tekijä säilytti kuitenkin näkyvyytensä tutkimusaineistossa aina viimeisimpiin tarkasteluvuosiin saakka. Naisurheilijoiden äitiyden esiin nostaminen mediassa on väittelijän mukaan ymmärrettävää. Lapsen saaminen vaikuttaa urheilevan naisen ammatin harjoittamiseen täysin eri tavoin kuin urheilevan miehen tai muita ammattiryhmiä edustavan naisen. Tutkimusainesteon kirjoituksia ohjasi Kaivosaaren tulkinnan mukaan neljä ylätason diskurssia, jotka muodostivat naishiihtäjien representointeja kuvaavan nelikentän. Naishiihtäjät esiintyivät teksteissä joko hiihtäjinä, naishiihtäjinä, yksilöinä tai naisina. Tutkimustulostensa myötä väittelijä haluaa tuoda esiin urheilun piirissä tapahtunutta sukupuolten tasa-arvoistumista. Lisätietoja: Annu Kaivosaari, puh. 050 338 5301, annu.kaivosaari@uef.fi. Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Sport, Physical Education and Health numerona 255, 227 s., Jyväskylä 2017, ISSN 0356-1070; 255, ISBN 978-951-39-6983-7 (nid.), ISBN 978-951-39-6984-4 (PDF). Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi. Väitös­ kirja JYX-arkistossa: http://urn.fi/ URN:ISBN:978-951-39-6984-4 Liikunnalliset harjoitteet tukevat ensimmäisen luokan oppilaiden teknistä lukutaitoa ja tasapainotaitoa Kasvatustieteen maisteri Päivi Ruotsalaisen väitöskirja Interventiotutkimus oppilaiden motoristen taitojen ja lukutaidon kehittymisestä sekä niiden välisistä yhteyksistä ensimmäisen kouluvuoden aikana tarkastettiin 21.4.2017 Itä-Suomen yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Arja Sääkslahti Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Pertti Väisänen. Väitöstutkimuksessa havaittiin, että luokassa koulupäivän aikana toteutetuilla liikunnallisilla harjoitteilla oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus oppilaiden tasapainotaitoon ja teknisen lukutaitoon. Tasapainoa ohjataan pikkuaivojen välityksellä, jonka tiedetään olevan yhteydessä kielenkehitykseen sekä spatiaaliseen hahmotus- ja päättelykykyyn. Tytöt olivat sekä teknisessä lukutaidossa että lukusujuvuudessa poikia parempia koko tutkimusjakson ajan. Myös liikunnan harrastamisella on vaikutusta, sillä oppilaiden vapaa-ajalla tapahtuva liikunta oli merkitsevästi yhteydessä tasapainon muutokseen. Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että jopa pienellä toiminnan muutoksella on mahdollisuus vaikuttaa ensimmäisen luokan oppilaiden tasapainotaitoon ja teknisen lukutaidon kehittymiseen. Koulu tarjoaakin paljon erilaisia mahdollisuuksia motoristen taitojen vahvistamiseen. Tutkimuksessa mukana olleiden poikien motorisilla taidoilla oli selvä yhteys tekniseen lukutaitoon. Tämä tulos antaa viitteitä havaintomotoristen taitojen ja käsittelytaitojen hyödystä oppimiseen. Koulussa näitä taitoja tulisi vahvistaa eri menetelmin. Ruotsalainen pohtii, voisiko toiminnan ja liikkeen avulla tukea oppilaiden, erityisesti poikien koulunkäyntiä ja oppimismotivaatiota, sillä näyttää siltä, että erityisesti pojat hyötyvät näistä eri menetelmin toteutetuista harjoitteista. Tutkimuksessa liikunnalliset harjoitteet lisäsivät lasten kouluviikkoon noin 30 minuuttia liikettä ja toiminnallisuutta, mikä tukee valtakunnallista tavoitetta liikunnan lisäämisestä koulupäivään. Liikunnallisilla harjoitteilla on mahdollista muuttaa koulun toimintakulttuuria oppimista LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 71

ja etenkin ensimmäisen luokan oppilaiden motoristen taitojen kehitystä tukevaksi toiminnaksi. Etenkin niille lapsilla, joilla ei ole ohjattua liikuntatoimintaa vapaa-ajalle, olisivat liikunnalliset harjoitteet koulussa hyödyllisiä. Lisätietoja: Päivi Ruotsalainen, paivi.ruotsalainen(at)uef.fi, Interven­ tiotutkimus oppilaiden motoristen taitojen ja lukutaidon kehittymisestä sekä niiden välisistä yhteyksistä ensimmäisen kouluvuoden aikana. Itä-Suomen yliopisto, 2017. Filosofinen tiedekunta/Kasvatustieteiden ja psykologian osasto/Kasvatustiede, aikuiskasvatus ja ohjaus. Pysyvä linkki julkaisuun: http://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-61-2396-7 Lihasvoimaharjoittelu menee luihin ja ytimiin LL Ville Huovisen väitöskirja Effects of obesity and resistance exercise on bone health studied with modern imaging methods tarkastettiin 13.5.2017 Turun yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Kirsi Timonen (KeskiSuomen sairaanhoitopiiri) ja kustoksena professori Riitta Parkkola. Luun terveys määritetään nykyään lähinnä luuntiheysmittauksella, jolla voidaan diagnosoida muun muassa luun alentuneesta lujuudesta johtuva sairaus, osteoporoosi. Luun terveyttä voidaan kuitenkin mitata myös luun rasvamäärällä ja sokerinkäyttökyvyllä, missä modernit kuvantamismenetelmät ovat avainasemassa. Lääketieteen lisensiaatti Ville Huovinen totesi Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjatutkimuksessaan, että säännöllisellä lihasvoimaharjoittelulla on positiivinen vaikutus luuntiheyteen ja luuytimen sokeriaineenvaihduntaan. Sokerinkäyttökyky on huonontunut diabeteksessa ja luuntiheys osteoporoosissa. Lisäksi tiedetään, että luun rasvamäärä on lisääntynyt osteoporoosissa, jota on myös leikillisesti kutsuttu ”luun lihavuudeksi”. Ville Huovinen totesi väitöstutkimuksessaan, että vaikka lihasvoimahar- 72 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 joittelu paransi luuntiheyttä ja luuytimen sokerinkäyttökykyä, ei sillä ollut vaikutusta luun rasvamäärään. Tutkimuksessa havaittiin myös, että luuytimen sokerinkäyttökyky on sitä huonompaa, mitä rasvoittuneempaa luu on. Rasvakudos siis mahdollisesti aiheuttaa luuytimessä insuliiniresistenssiä. Lihasvoimaharjoittelun positiivinen vaikutus luun terveyteen oli tärkeä löydös, joka antaa taas yhden lisäsyyn harrastaa liikuntaa sen tuottamien muiden terveyshyötyjen lisäksi. Luun terveyden määrittämisessä käytettiin moderneja kuvantamismenetelmiä. Luuntiheys mitattiin tietokonetomografialla (TT) ja luun rasvoittuminen magneettikuvauksella (MRI). Luuytimen sokeriaineenvaihdunta määritettiin positroniemissiotomografialla (PET), jolla voidaan kuvata biologisten molekyylien jakautumista elimistössä ja täten kajoamattomasti mitata eri elinten aineenvaihduntaa. Tutkimuksessa todettiin myös, että lihavuudella ei ole vaikutusta luuntiheyteen, luun rasvoittumiseen tai luuytimen sokeriaineenvaihduntaan modernien kuvantamismenetelmien avulla tutkittuna. Tutkimustulokset voivat tuottaa uusia oivalluksia aineenvaihdunnallisiin häiriötiloihin liittyvässä luun terveyden määrittämisessä ja seurannassa muun muassa osteoporoosissa ja diabeteksessa. Tuloksia soveltaen voidaan suunnitella aiempaa yksilöllisempiä ja kohdistetumpia elämäntapainterventioita lihavuuteen ja insuliiniresistenssiin liittyvien luun häiriötilojen ehkäisyssä ja hoidossa. Lisätietoja: Ville Huovinen, vkhuov@utu.fi. Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: https://www.doria.fi/handle/10024/134541 Liikuntaharjoittelu hyväksi ykköstyypin diabetesta sairastavalle – vaikutukset kuitenkin yksilöllisiä LitK, LL Antti-Pekka Rissasen väitöskirja Oxygen Delivery and Utilization during Acute Dynamic Exercise: Ef- fects of Polycystic Ovary Syndrome, Type 1 Diabetes, and Exercise Training tarkastettiin 20.5.2017 Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi professori Robert Petrella, (Western University, London, Kanada), ja kustoksena professori Klaus Olkkola. Pitkäaikainen liikuntaharjoittelu parantaa ykköstyypin diabetesta sairastavan sydämen toimintaa, mutta ei pitkäaikaista verensokeritasapainoa eikä luustolihasten mikroverenkiertoa, osoittaa Rissasen väitöstutkimus. Parhaan hyödyn saamiseksi harjoittelu tulisi räätälöidä yksilöllisesti. Sekä tyypin 1 diabetekseen että munasarjojen monirakkulaoireyhtymään (PCOS) liittyy kohonnut sydänja verisuonisairauksien riski. Rissasen väitöstutkimus osoitti, että molempiin sairauksiin liittyi myös alentunut maksimaalinen hapenottokyky. Väitöstyössä osoitettiin myös, että pitkäaikainen liikuntaharjoittelu parantaa tyypin 1 diabetesta sairastavien potilaiden maksimaalista hapenottokykyä ja sydämen pumppaustoimintaa, mutta ei luustolihaksen mikroverenkierron häiriöitä eikä pitkäaikaista verensokeritasapainoa. Rissanen havaitsi myös, että tyypin 1 diabetesta sairastavilla potilailla liikuntaharjoittelun ’annostus’ ei vaikuttanut johdonmukaisesti vasteisiin kuten terveillä verrokeilla. Tyypin diabetesta sairastavan liikuntaharjoittelu onkin ilmeisesti räätälöitävä yksilöllisesti parhaan hyödyn saavuttamiseksi, Rissanen arvioi. Väitöstutkimus antaa lisätietoa PCOS:ään ja ykköstyypin diabetekseen liittyvistä sydän- ja verenkiertosairauksien varhaisista ennusmerkeistä. Samalla se osoittaa, miten sydän- ja verisuonisairauksien varhaisia tautikohtaisia ennusmerkkejä voidaan etsiä liikunnan avulla. Lisätietoja: Antti-Pekka Rissanen, antti-pekka.rissanen@helsinki.fi. Väitöstiivistelmä ja väitöskirja ovat luettavissa Helsingin yliopiston e-thesis palvelusta; http://urn.fi/ URN:ISBN:978-951-51-3178-2

Liikunta &TIEDE TUTKIMUSARTIKKELIT 2016 – OSA III www.lts.fi Liikuntatehtäviä kotiläksyinä: Koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen opetuksen tukena tyttöjen liikunnassa Mari Kääpä, Sanna Palomäki, Ulla Maija Valleala Vanhempien ja kavereiden tuen yhteys nuoruusiän fyysiseen aktiivisuuteen Sanna Palomäki, Pertti Huotari, Sami Kokko 74 83 Fyysisen aktiivisuuden ja kouluviihtyvyyden muutokset actiontrack-sovelluksen opetuskäytön myötä – pilottitutkimus Kimmo Koivisto, Pasi Koski, Tanja Matarma 91 Arvostus, yhteisöllisyys ja oppilaiden tukeminen ammatissa pitkään työskennelleiden liikunnanopettajien kokeman työhyvinvoinnin ytimessä Henry Lipponen, Mirja Hirvensalo, Kalervo Ilmanen 99 Vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas fyysinen passiivisuus ovat yhteydessä 6–8-vuotiaiden lasten ylipainoon Eero A. Haapala, Juuso Väistö, Niina Lintu, Aino-Maija Eloranta, Virpi Lindi, Timo A. Lakka 106 Eri-ikäisten urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen lajityypeittäin – kirjallisuuskatsaus Teemu Poikkimäki, Erik Rantala, Marjukka Nurkkala, Joni Keisala, Raija Korpelainen, Marja Vanhala 113 Kirjoituskutsu: tutkimusartikkelit 2017 121 Kirjoitusohjeet 2017 121 Tutkimusartikkeliliitteen toimitusryhmä: Kari Kalliokoski päätoimittaja Jouko Kokkonen toimittaja Päivi Atjonen Hannu Itkonen Kari L. Keskinen Urho Kujala Lauri Laakso Tutkimusartikkelit 2016 osa III on julkaistu myös pdf-tiedostoina osoitteessa www.lts.fi 73

LIIKUNTATEHTÄVIÄ KOTILÄKSYINÄ: KOULUN ULKOPUOLELLA TAPAHTUVA OPPIMINEN OPETUKSEN TUKENA TYTTÖJEN LIIKUNNASSA Mari Kääpä, KM, LitM, Saarijärventie 7 A 4, 40200 Jyväskylä. Sähköposti: mari.kaapa@jkl.fi (yhteyshenkilö). Mirja Hirvensalo, LitT, Jyväskylän yliopisto. Sanna Palomäki, LitT, Jyväskylän yliopisto. Ulla Maija Valleala, KT, Jyväskylän yliopisto. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Kääpä M., Hirvensalo M., Palomäki S. & Valleala U.M. 2017. Liikuntatehtäviä kotiläksyinä: Koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen opetuksen tukena tyttöjen liikunnassa. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 74–82. Kääpä M., Hirvensalo M., Palomäki S. & Valleala U.M. 2017. Active Homework in Physical Education: Girls Physical Activity after School Hours as a Resource. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 74–82. Tässä liikuntaläksykokeilussa tutkittiin, miten erilaiset liikunnalliset kotitehtävät, liikuntaläksyt, toteutuivat koululiikunnan osana ja miten oppilaat kokivat liikuntaläksyt sekä oman osallisuutensa niiden tekemisessä. Liikuntaläksykokeilu toteutettiin lukuvuonna 2015–2016 keskisuomalaisessa koulussa 6.–9.-luokan tyttöjen kanssa, yhteensä 117 tyttöä. Liikuntaläksykokeilun päätteeksi tehdyn oppi­laskyselyn vastaukset analysoitiin frekvenssien, ristiintaulukoiden (khiin neliötesti) ja keskiarvovertailujen avulla (varianssianalyysi ja t-testi). Kyselylomakkeen avoimet vastaukset järjestettiin luokkaasteittain ja läksytyypeittäin. Oppilaskyselyn vastausten mukaan liikuntaläksyjä tehtiin ahkerasti. Lähes 90 prosenttia oppilaista teki läksyt aina (89,7 prosenttia). Yli puolet (51,3 prosenttia) vastanneista teki läksyt mieluiten yksin ja neljännes teki ne kavereiden kanssa. Läksyjentekoaktiivisuudessa havaittiin muiden muuttujien suhteen merkittäviä eroja. Läksyt aina tehneet tytöt pitivät läksyistä enemmän, he pitivät läksyjen tekemistä hyödyllisempänä kuin läksyjä vähemmän tehneet tytöt. Heidän mielestään läksyjen tekeminen on lisännyt heidän liikuntaansa ja heille vapaa-ajalla liikkuminen oli mieluisampaa kuin muille tytöille. Vähemmän läksyjä tehneet tytöt eivät pitäneet tärkeänä läksyjen tarkistamista. Oppilaiden mielestä heidän tulisi voida vaikuttaa liikuntaläksyihin. The purpose of this study was to explore how active homework could function in physical education and how the students react on this kind of homework. Student participation was part of the homework planning, how did more participation affect to the opinions about the homework. In study it was also explored that did students prefer doing the homework alone, with friends or with parents, and did they inform about the physical homework at home. The study was executed in Finnish medium sized school in autumn 2015 and spring 2016, study population consisted 117 girl students from 6th grade to 9th grade. At the end of the school year girl students filled in the questionnaire, to explore the associations the frequency, t-test, analysis of variance and cross-tabulation were used. Open replies were categorized by the grades and by the way the homework were given to them. Students did the active homework very often, almost 90% did the homework always. Most popular way to do the homework was to do them alone (51,3%), quarter did them with a friend. Students who did the homework always also liked them more and thought that homework were useful. They also implied that active homework did increase their physical activity and they like to do sports after school hours. Those who did not do the homework so often didn’t care about checking the homework afterwards. Over all students opinion was that students should have opportunity to participate in planning the homework. Asiasanat: liikuntaläksyt, nuoret, opetussuunnitelma, kaverit, vanhemmat Key words: active homework, youth, curriculum, friends, parents 74 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä

JOHDANTO Liikunta-aktiivisuus vähenee erityisesti yläkouluiässä sekä fyysisen kokonaisaktiivisuuden että vapaa-ajan hengästyttävän liikunnan ja urheiluseuratoimintaan osallistumisen osalta (Aira ym. 2013). Suomessa suositellaan alakoululaisille 1 ½–2 tuntia liikkumista päivittäin ja yläkoululaisille vastaava suositus on 1–1 ½ tuntia (Heinonen ym. 2008). Kuitenkin vain noin viidennes 5.–9.-luokkalaisista liikkuu vähin­tään tunnin päivittäin (Kokko ym. 2015). Liikkuva koulu -ohjel­man pilottivaiheessa havaittiin, että reippaan liikkumisen tunnin minimitavoite täyttyi yläkoululaisista vain 17 prosentilla (Tammelin ym. 2013). Useissa suomalaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa on havait­tu, että pojille päivittäistä aktiivisuutta kertyy tyttöjä enemmän (Chung ym. 2012; Currie ym. 2012; Kokko ym. 2015) ja lisäksi poikien urheiluseuraharrastaminen on usein intensiivisempää kuin tyttöjen (Blomqvist ym. 2015). Yläkouluikäisten tyttöjen päivään sisäl­tyy liikkumatonta aikaa keskimäärin 40 minuuttia enemmän kuin poikien (Tammelin ym. 2013). Toisaalta erittäin vähän hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla harrastavien tyttöjen määrä on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana (2006–2015) 40 prosentista 22 prosenttiin (THL 2015). Perusopetus tavoittaa koko ikäluokan, joten koulun vaikutus fyysisen aktiivisuuden lisääjänä on merkittävä (Tammelin ym. 2013). Liikuntatuntien lisäksi fyysistä aktiivisuutta voidaan pyrkiä lisäämään oppilaiden arjessa esimeriksi välituntiliikunnalla sekä erilaisilla toiminnallisilla työtavoilla ja toteuttamalla oppiaineiden opetusta luokkahuoneen ulkopuolella lähiympäristössä. Liikkuminen ja hyvin­vointia edistävät yhteiset toiminnot ovat luonteva osa jokaista koulupäivää (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, OPS 2014, 27). Valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (OPS 2014, 433) mukaan oppilaan tulee liikunnanopetuksessa saada eväitä terveytensä edistämiseen ja fyysisten ominaisuuksiensa harjoittamiseen. Oppilaan tulisi oppia motorisia perustaitoja sekä saada tietoja ja taitoja eri liikuntatilanteissa toimimiseen (OPS 2014, 434). Liikunnalliset kotitehtävät eli liikuntaläksyt, voivat osaltaan antaa lisää mahdollisuuksia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Kotitehtävät tai läksyt ovat muissa oppiaineissa osa normaalia opiskelua, mutta toiminnallisia, fyysisiä tehtäviä eli liikuntaläksyjä ei nykykoulussa ole yleensä tapana oppilaille antaa. Opetussuunnitelman perusteissa mainitaan koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen yhtenä opetustyön resursseista (Perusopetuslaki 2§ ja valtioneuvoston asetus (422/2012) 2–4§, OPS 2014, 19). Kun lähialueen liikuntamahdollisuudet tulevat tutuiksi liikunnallisten kotitehtävien avulla ja nuorelle karttuu kokemuksia liikkumisesta omassa lähiympäristössään, liikunnallisen elämäntavan siirtyminen oman arjen osaksi on luontevampaa (Williams & Hannon 2013; Smith & Claxton 2003). Liikuntaläksyjen käytöstä liikunnanopetuksen tukena on olemassa lähinnä yhdysvaltalaista tutkimusta. Annetut liikuntatehtävät liittyvät useimmiten koululiikunnan sisältöihin ja ne pyritään tekemään oppilaille merkityksellisiksi ja hyödyllisiksi (Hart 2001; Mitchell ym. 2000). Kotitehtävien avulla on tarkoitus esimerkiksi valmistautua tulevan taidon harjoitteluun, harjoitella juuri opittua toistojen kautta erilaisissa ympäristöissä tai soveltaa opittua tietoa ja taitoa omaan elämään (Gabbei & Hamrick 2001). Kotitehtävien liikuntalaji- ja liikevalinnoissa on hyvä olla vaihtoehtoja, että jokainen voi löytää itselleen sopivan liikkumisen tavan ja tehon (Jorgenson ym. 2001; Novak & Lynott 2015). Suomessakin liikuntaläksyjä on kokeiltu ja käytetty joissakin kouluissa, mutta tutkittua tietoa niistä on vain muutamassa pro gradu -tutkielmassa (Erikson 2007; Kiviaho & Vuori 2011; Pasanen & Rajala 2016). Kiviaho ja Vuori (2011) esittelivät työssään yhden opettajan monipuolisia liikuntatehtäviä, ja Erikson (2007) tutki oppilaiden ja vanhempien käsityksiä liikuntaläksyistä. Tutkielmien tekijöiden mukaan liikuntaläksyt ovat liikunnanopettajille hyvä mahdollisuus lisätä nuorten liikunta-aktiivisuutta. Pasasen ja Rajalan (2016) yläkoulun valinnaiskurssilla toteutetun pro gradu -tutkielman mukaan liikunnan kotitehtävien tekemistä tehostaa tehtävien merkityksellisyys joko itsensä kehittämisen kannalta tai hyödyn kokemisena liikunta -oppiaineessa, merkityksellisyyden puute vastaavasti aiheutti usein tehtävien tekemättömyyttä. Uuden opetussuunnitelman mukaan oppilaan pätevyydenkokemuksia ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tuetaan oppilaslähtöisillä ja osallistavilla työtavoilla, sopivilla tehtävillä ja rohkaisevalla palautteella (OPS 2014, 435). Kun oppilas saa itse vaikuttaa toimintaansa, hän saa autonomian kokemuksia, jotka ovat tärkeitä liikuntamotivaation kehittymisessä (Deci & Ryan 2000). Oppilaiden osallistaminen myös liikuntaläksyjen suunnitteluun voi lisätä oppilaiden motivoitumista ja sitoutumista tehtäviin. Jotta koululiikunnasta kaiken kaikkiaan jäisi myönteisiä ja liikuntamotivaatiota tukevia kokemuksia, tulisi sen vastata oppilaiden koetun autonomian, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja koetun pätevyyden tarpeisiin (Deci & Ryan 2000). Kansainvälisissä tutkimuksissa liikuntaläksyjen suunnitteluun osallistumisesta on vaihtelevia näkemyksiä. Jorgensonin ym. (2001) mielestä opettajan valitsemilla harjoitteilla on oma tärkeä roolinsa, erityisesti silloin, kun pyritään tukemaan koululiikunnassa meneillään olevia tavoitteita ja sisältöjä. Toisaalta silloin, kun oppilas saa itse vaikuttaa läksyn sisältöön, hyvänä puolena on se, että hän voi valita omalle taito- ja kuntotasolleen sopivia harjoituksia (Novak & Lynott 2015). Sosiaalista yhteenkuuluvuutta liikuntaläksyjen teossa voi pyrkiä hyödyntämään ja edistämään siten, että liikunta-aktivoinnin kohteena ovat oppilaan ohella esimerkiksi sisarukset, vanhemmat, naapurit, ystävät, isovanhemmat tai muut sukulaiset (Williams & Hannon 2013). Yhdysvaltalaisessa koululaisten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen tähtäävässä HOPE-ohjelmassa pidettiin erityisen tärkeänä vanhempien roolia liikunta-aktiivisuuden siirtymisessä kotioloihin ja sitä kautta osaksi arkielämää (Metzler ym. 2013). Tässä artikkelissa kuvataan liikuntaläksykokeilua, joka toteutettiin lukuvuonna 2015–2016 keskisuomalaisessa koulussa 6.–9.-luokan tyttöjen kanssa. Liikuntaläksykokeilussa tutkittiin, miten erilaiset liikunnalliset kotitehtävät, liikuntaläksyt, toteutuivat koululiikunnan osana ja miten oppilaat kokivat liikuntaläksyt sekä oman osallisuutensa niiden tekemisessä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, tehtiinkö läksyjä kavereiden ja vanhempien kanssa sekä sitä, erosivatko oppilaiden kokemukset läksyjentekoaktiivisuuden mukaan tai luokkaasteiden välillä? Sosioekologinen malli tutkimuksen viitekehyksenä Tutkimuksen havaintoja tarkastellaan tietystä määritellystä näkökulmasta eli teoreettisesta viitekehyksestä (Alasuutari 2011, 60). Tässä tutkimuksessa viitekehykseksi on valittu Bronfenbrennerin (1979, 2006) sosioekologinen malli, jota pidetään soveltuvana kuvaamaan esimerkiksi ihmisen terveyteen liittyviä ilmiöitä (Golden ym. 2015). Mallin lähtökohtana on se, ettei ihminen elä tyhjiössä, vaan ympäristö ja sen sosiaaliset kontaktit muokkaavat meitä. Olennaista on yksilön kehittyminen ja kasvu vuorovaikutuksessa sosioekologisen mallin eri tasojen välillä, tasoja ovat lähipiirin kokemukset (microsystem), lähi­ piirin vuorovaikutusympäristö (mesosystem), elämään vaikuttavat tapahtumaympäristöt (exosystem) sekä yhteiskunnalliset järjestelmät ja ideologiat (macrosystem). (Bronfenbrenner 1979, 2006.) Mallia on käytetty aikaisemmin esimerkiksi interventiossa, jossa tyttöjen fyysistä aktiivisuutta pyrittiin edistämään yksilön, lähiympäristön, yhteiskunnan ja poliittisen tason toimenpiteiden avulla (Elder ym. 2007). Tässä tutkimuksessa huomioituja yksilötason (microsystem) muuttujia olivat tutkittavien tyttöjen ikä, suhtautumi- LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä 75

KUVIO 1. Sosioekologisen mallin eri tasojen välinen vuorovaikutus, mukailtu Bronfenbrennerin (2010) ja Elderin ym. (2007) mukaan. nen liikuntaläksyihin sekä liikuntaläksyjen tekemisen halukkuus ja useus. Kiinnostuksen kohteena oli myös liikuntaläksyjen tekeminen lähipiirin vuorovaikutusympäristössä (mesosysteemi) kavereiden ja vanhempien kanssa. Muiden tutkittavien elämään vaikuttavien tapahtumaympäristöjen roolia (exosystem) liikkumisessa ja liikuntaläksyjen tekemisessä ei selvitetty tässä tutkimuksessa. Jatkossa esimerkiksi harrastusympäristöjä ja mobiiliympäristöjä tullaan tarkastelemaan mahdollisuutena tutkittavien tyttöjen liikunnan edistämisessä. Perusopetuksen uuden opetussuunnitelman perusteiden (OPS 2014) tahtotilat ja tavoitteet ovat tässä tutkimuksessa sosioekologisen mallin makrotasolla vaikuttavia tekijöitä. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (OPS 2014) laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sekä toiminnallinen oppiminen ovat tärkeinä lähtökohtina oppilaan aktivoimisessa itseohjautuvaksi omia tavoitteitaan asettavaksi oppijaksi. Myös koulun ulkopuolisen toiminnan hyödyntäminen opetuksen resurssina tuodaan opetussuunnitelmassa esiin (OPS 2014, 20–24, 281–285, 19). Tutkimuksessa halutaan mallintaa fyysisen aktiivisuuden lisäämistä oppilaiden arjessa siten, että he myös itse osallistuvat toiminnan suunnitteluun. Sosioekologisessa mallissa myös eri tasojen välinen merkityksellinen vuorovaikutus on olennaista intervention onnistumiseksi (kuvio 1). Eri tasojen aktivointi ja vuorovaikutus yhteisen päämäärän suuntaisesti tukee yksilötason tavoitteiden saavuttamista (Elder ym. 2007). Jos ylhäältä annetut määräykset tai organisatoriset interventiot huomioivat yksilön tarpeet ja toimintatavat huonosti, herättää se helposti vastustusta ja interventio epäonnistuu yksilön muutostarpeen kohtaamisessa. Terveyttä edistävä muutos onnistuu paremmin jos yhteisön eri toimijat, kuten tässä tutkimuksessa opettaja, oppilaat ja vanhemmat, ovat yhdessä asian takana (Schneider & Stokols 2009). TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimus toteutettiin keskisuomalaisessa yli 300 oppilaan yhtenäiskoulussa. Tutkijaopettaja oli antanut oppilaille liikuntaläksyjä satunnaisesti useiden vuosien ajan, joten täysin uusi asia eivät liikuntaläksyt oppilaille olleet. Järjestelmällisesti liikuntaläksytoiminta alkoi 76 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä syksyllä 2015, ja keväällä 2016 kokeiltiin erilaisia läksyjenantotapoja. Kaikki oppilasryhmät päättivät osallistua liikuntaläksykokeiluun kuultuaan liikuntaläksyidean esittelyn opettajalta. Tutkijaopettaja pyrki varmistamaan kysymyksillä, että oppilaat tiesivät, mitä kokeilu pitää sisällään. Lasten ja nuorten kanssa toimittaessa täytyy varmistaa, että käsitteistö on heille tuttua ja ohjeistus yksiselitteisesti ymmär­ rettävissä (Eskolan & Suoranta 1998, 152-162). Aineisto kerättiin keväällä 2016 tutkijaopettajan koulun 6.–9. luokkien tytöiltä (n = 117), joten otos oli harkinnanvarainen ja tarkoituksenmukainen (taulukko 1). Tutkimus on osa laajempaa väitöskirjaksi tarkoitettua tutkimuskokonaisuutta, jossa suunnitellaan koululiikuntaan erilaisia omatoimisen liikunnan lisäämiseen tähtääviä toimintamalleja. Tässä artikkelissa oli kyseessä toimintatutkimuksen ensimmäinen sykli eli liikuntaläksykokeilu, jota kuvattiin ja arvioitiin tutkijaopettajan päiväkirjan ja oppilaskyselyn avulla. Tutkijaopettaja keräsi tutkimuspäiväkirjaansa (perinteinen ruutuvihko) muistiinpanoja mm. tilanteista, joissa läksyjä suunniteltiin ja annettiin oppilaille tai oppilaat kertoivat niiden toteutuksesta opettajalle. Liikuntaläksyistä tiedotettiin sähköisen kodin ja koulun yhteistyöjärjestelmän Wilman kautta myös vanhemmille. Joiltakin vanhemmilta saatiin myös palautetta, sillä kymmenen vanhempaa reagoi opettajan Wilma -viestiin vastaamalla myönteisesti ja innostuneesti. TAULUKKO 1. Tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden määrä (n) ja luokka-asteittainen (6.–9.-luokka) prosenttiosuus (%). Luokka-aste n % 6 20 17,1 7 32 27,4 8 29 24,8 9 36 30,8 Yhteensä 117 100

Toukokuussa 2016 oppilaille annettiin vastattavaksi kyselylomake, jonka täyttivät kaikki paikalla olleet tytöt liikuntatunnin alussa puku­ huoneessa (viikko 20). Lomakkeen täyttäminen oli vapaaehtoista. Osa oppilaista oli tällöin Erasmus -hankkeen tapahtumassa, joten poissa oli 24 tyttöä, osallistumisprosentti oli 83 prosenttia. Kyselylomakkeessa oli 16 väittämää, joihin vastattiin kuusiportaisella Likert -asteikolla (1 = täysin samaa mieltä, 2 = samaa mieltä, 3 = lähes samaa mieltä, 4 = melko eri mieltä, 5 = eri mieltä, 6 = täysin eri mieltä). Kysymyksillä haettiin tietoa siitä, tehtiinkö läksyt yksin vai jonkun kanssa, pidettiinkö läksyistä, koettiinko ne hyödyllisiksi ja liikuntaan sopiviksi, lisäsivätkö liikuntaläksyt vapaa-ajan liikkumista sekä mitä­mieltä oppilaat olivat läksyjen vapaaehtoisuudesta ja oppilaiden vaikutusmahdollisuuksista läksyihin. Lisäksi oppilailta kysyttiin kolmella avoimella kysymyksellä, mikä liikuntaläksy heille oli jäänyt mieleen ja miksi sekä millaisia liikuntaläksyjen heidän mielestään tulisi olla. Kyselyihin vastattiin nimettöminä, eikä analysointi- ja tulkintavaiheessa yksittäisen oppilaan vastaus erotu kokonaisuudesta (Eskola & Suoranta 1998, 162). Oppilaskyselyn tulokset analysoitiin frekvenssien, ristiintaulukoiden (khiin neliötesti) ja keskiarvovertailujen avulla (varianssianalyysi ja t-testi) SPSS -ohjelmassa (versio 18). Koska oppilaiden kokemuksia tarkasteltiin myös sen mukaan, miten aktiivisesti he olivat liikuntaläksyjä tehneet, jaettiin heidät kahteen luokkaan ”Tein liikkaläksyt aina” -väittämän perusteella. Luokkaan ”Aina” kuuluivat oppilaat, jotka olivat väittämän kanssa täysin samaa tai samaa mieltä ja luokkaan ”Ei aina” oppilaat, jotka olivat antaneet muun vastauksen (eri mieltä – lähes samaa mieltä). Kyselylomakkeen avoimet vastaukset järjestettiin luokka-asteittain ja läksytyypeittäin kahteen luokkaan 1) opettajan ehdottamiin ja 2) oppilaiden itse suunnittelemiin. Vastaukset pelkistettiin ja käsitteellistettiin sekä ryhmiteltiin teemoittain. Taulukoiduista vastauksista haettiin toistuvia mainintoja ja niiden määriä. Sisällön erittelyllä laskettiin kvantitatiiviseen tapaan, kuinka usein mainintaa oli käytetty (Eskola & Suoranta 1998, 123, 134). Kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen analyysin yhdistämistä voidaan ajatella jatkumona, menetelmät eivät ole toisiaan poissulkevia (Alasuutari 2011, 26). Eskolan ja Suorannan (1998) mukaan laadullisessa analyysissa tulkinta ja analyysitavat nivoutuvat vuoropuheluna yhteen, joten koko aineisto on tärkeää tuntea hyvin ennen tulkintoja. Tutkijapäiväkirjan noin kymmenen sivun laajuista materiaalia ja oppilaskyselyjen vastauksia käytettiin rinnakkain, erilaisia aineistoja käyttämällä pyrittiin saamaan kokonaisvaltaisempi kuva tutkittavasta aiheesta (Eskola & Suoranta 1998, 102–103, 109–110, 116, 152–162; Alasuutari 2011, 36). Eskolan ja Suorannan (1998, 107) mukaan tutkijapäiväkirja on jo tulkintaa tutkittavasta asiasta. Tutkijaopettaja on pyrkinyt irrottautumaan arkiymmärryksestään liittämällä havaintonsa aikaisempaan tutkimukseen ja teoreettisiin tulkintoihin. Tätä prosessia on tukenut myös muiden artikkelien kirjoittajien osallistuminen aineiston analysointiin ja tulosten kirjoittamiseen. Kokeilun toteutumisesta kertovassa tulososassa päiväkirjasitaateilla kuvataan tutkijaopettajan tekemiä käytännön valintoja ja tulkintoja (Eskola & Suoranta 1998, 130, 142). Tulososan oppilassitaattien avulla pyrittiin avaamaan oppi­ laiden aitoja ajatuksia liikuntaläksykokeilusta. Sitaatit ovat syntyneet oppilaiden kouluarjessa, esimerkeiksi valittiin mahdollisimman kuvaavia, tyypillisiä vastauksia (Schreier 2012, 100–101). Toisaalta myös vastausten eroavuudet olivat kiinnostavia ja merkityksellisiä, sillä ne ohjasivat näkemään oppilaiden erilaisia käsityksiä asioista (Alasuutari 2011, 34). Tutkimusta raportoitaessa on pyritty yksityiskohtaisuuteen ja aitoon kuvaukseen. TULOKSET Liikuntaläksykokeilun toteutuminen Aluksi läksytoimenpiteet veivät liikuntatunnista 15–20 minuuttia, mutta toimet nopeutuivat asian tullessa tutuksi. Alkulämmittelyssä harjoiteltiin valmiiksi läksyliikkeitä tai oppilaat saivat vinkkejä oman läksyn suunnitteluun. Liikunnan jaksosuunnitelma auttoi läksyn liittämisessä liikuntaohjelmaan. Esimerkiksi 1500 metrin juoksutestin lähestyessä halusi moni oppilasryhmä ottaa läksykseen lenkkeilyä. ”Yritän selvästi aina perustella läksyn: miksi juuri se läksy, mitä se kehittää… Haluan myös antaa oppilaille kuvan, että läksy on mietitty, heidän parhaakseen suunniteltu.” (Tutkijanpäiväkirja 2016, vko 8.) Liikuntatunnin sisällöillä ja opetusolosuhteilla oli tutkijaopettajan mukaan vaikutusta siihen, miten helppoa tai luontevaa liikuntaläksyjen antaminen ja tarkistaminen oli. Yleisurheilujakson aikana liikuntaläksyt oli helppo liittää tuntien tavoitteisiin ja aiheisiin. Tunnin alussa urheilukentän laidalla tarkistettiin edellisen kerran liikuntaläksy ja annettiin tai suunniteltiin uusi läksy. Haasteellisin liikuntaläksyjen kannalta oli talviliikuntajakso, jolloin välineiden kanssa siirtymiset ja pakkassää vaikeuttivat läksyjen hoitamista liikuntatuntien aikana. ”Pienemmät oppilaat huolehtivat liikuttavan hyvin läksyistä ja siitä, että opettaja muistaa antaa läksyn. Hiihtotunneilla tahtoo unohtua kaikessa hässäkässä.” (Tutkijanpäiväkirja 2016, vko 6.) Osa oppilasryhmistä sai liikuntaläksyt opettajan valitsemana. Esimerkiksi telinevoimistelujakson aikana opettaja ehdotti oppilaille tasapainoharjoituksena hampaiden harjaamista aamuin illoin yhdellä jalalla seisten. Osa oppilasryhmistä valitsi itse läksyjen pääaihealueen, ja opettaja antoi tähän valintaan liittyvän läksyn, esimerkiksi jalkojen lihaskuntoharjoitteluun 100 kyykkyä. Osa ryhmistä valitsi läksynsä itse tai parin kanssa. Ohjeistuksena oli valita sellaista liikkumista, mitä oma keho juuri sillä viikolla tarvitsi. Tällöin läksyn kontrolloi pari ja suoritus merkittiin koulussa yhdessä parin kanssa opettajan listaan. Läksyjen tarkistustapa kehittyi kevään aikana yhteistyössä oppilaiden kanssa. Tehty läksy kirjattiin + -merkillä ja tekemätön poikkiviivalla. Myöhemmin oppilaat halusivat, että myös se huomioitaisiin, jos TAULUKKO 2. Esimerkki avointen vastausten pelkistämisestä ja käsitteellistämisestä. Oppilaiden perusteluja läksyjen mieleen jäämiselle. Alkuperäisilmaisu Pelkistetty ilmaus Käsitteellistäminen Koska siinä samalla tuli liikuttua yhdessä jonkun kanssa Yhdessä jonkun kanssa Yhdessä jonkun toisen kanssa tehty tai suunniteltu läksy on jäänyt mieleen. Oli hauskaa liikkua kaverin kanssa. Kaverin kanssa Koska tein osan äidin kanssa Äidin kanssa Kaverin kanssa saa päättää, mitä tekee Kaverin kanssa päätetty Koska olin äidin kanssa tunnin lenkillä Äidin kanssa LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä 77

KUVIO 2. Liikuntaläksyjen tekemisaktiivisuus ja läksyjen tekemisen sosiaalinen konteksti 6.–9.-luokkalaisilla tytöillä (täysin samaa mieltä ja samaa mieltä vastaukset prosentteina). läksyjä oli tehnyt annettua enemmän (”tuplaplussa”) tai jos läksyistä oli tehnyt vain osan (pystyviiva). Läksyjen tarkistustilanne muodostui ajan myötä mukavaksi keskusteluhetkeksi. Opettaja saattoi osoittaa kiinnostusta oppilaiden tekemisiin turvallisen ja tutun aiheen tiimoilta, ja oppilaat pääsivät jokainen halutessaan ääneen. Yhden oppilasryhmän kanssa kokeiltiin läksyjen merkitsemistä koulun internetsivuille. Järjestely ei toiminut kovin hyvin, sillä oppi­ laat eivät muistaneet tarkistaa läksyä koulun sivuilta. Oppilaiden omien läksyjen suunnittelua rajoitti jossakin määrin se, että usein tytöt olivat kuulleet jo edellisiltä oppilasryhmiltä heidän läksyistään, ja he valitsivat helposti samoja tehtäviä kuin aiemmilla ryhmillä. Oppilaskyselyn vastausten mukaan liikuntaläksyjä tehtiin ahkerasti, sillä 80 prosenttia tytöistä kertoi tehneensä läksyt aina (kuvio 2). Kun lisätään mukaan ”lähes samaa mieltä” -vastanneet, nousee tekemisprosentti lähes yhdeksäänkymmeneen (89,7 prosenttia). Hieman yli puolet (51,3 prosenttia) vastanneista teki läksyt mieluiten yksin ja neljännes teki ne kavereiden kanssa. Läksyistä kerrottiin varsin yleisesti kotona (59,8 prosenttia), vaikkakin vanhempien kanssa liikuntaläksyjä kertoi tekevänsä vain pieni osa oppilaista (12 prosenttia). Avoimissa vastauksissa kaksi tyttöä kertoi, että erityisesti mieleen olivat jääneet sellaiset läksyt, jotka he olivat tehneet äitiensä kanssa. ”Kun piti tehdä 100 ojentajapunnerrusta, koska tein osan äidin kanssa.” TAULUKKO 3. Oppilaiden vastaukset liikuntaläksyihin liittyviin väittämiin (asteikko 1 = täysin samaa mieltä… 6 = täysin eri mieltä). Luokka-asteittaiset keskiarvot ja keskihajonnat sekä varianssianalyysin p-arvo (ANOVA). Kyselylomakkeen väittämät Liikuntaläksyjen tekeminen on hyödyllistä Koen liikkaläksyt hyödyttömäksi. Läksyjen tekeminen on lisännyt vapaa-ajan liikuntaani. Pidän liikuntaläksyistä Läksyt eivät sovi liikuntaan. Liikkaläksyjen tekeminen on työlästä. Liikkaläksyjen tekeminen on helppoa. Opettajan pitää tarkistaa liikuntaläksyjen tekeminen. Oppilaiden tulisi voida vaikuttaa liikuntaläksyihin. Liikuntaläksyjen pitää olla vapaaehtoisia. 78 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä 6. lk Ka (Kh) 1,6 (0,7) 7. lk Ka (Kh) 1,6 (0,9) 8. lk Ka (Kh) 1,6 (0,8) 9. lk Ka (Kh) 2,2 (1,0) ANOVA p-arvo 5,3 (1,2) 2,6 (1,1) 1,8 (0,9) 5,2 (1,3) 4,7 (1,4) 2,3 (1,2) 2,1 (1,1) 2,2 (1,1) 2,6 (1,5) 5,4 (0,9) 3,2 (1,7) 1,9 (1,1) 5,3 (1,2) 4,8 (1,3) 2,2 (1,0) 2,7 (1,4) 2,3 (1,1) 4,0 (1,6) 5,4 (1,0) 2,7 (1,4) 1,9 (0,9) 5,5 (0,9) 4,7 (1,1) 2,0 (0,9) 2,4 (1,3) 2,2 (0,9) 3,0 (1,3) 4,7 (1,3) 3,5 (1,6) 2,6 (1,3) 4,4 (1,2) 4,5 (1,2) 2,1 (0,8) 2,9 (1,2) 1,8 (0,9) 2,6 (1,3) 0,010 0,018 0,083 0,017 0,001 0,551 0,089 0,058 0,159 0,000

Oppilaiden kokemukset liikuntaläksyistä Luokka-asteiden väliset erot oppilaiden kokemuksissa eivät olleet suuria (taulukko 3). Kaikkien luokka-asteiden oppilaat pitivät liikuntaläksyjen tekemistä helppona. Tytöt olivat sitä mieltä, että oppilaiden tulisi voida vaikuttaa läksyihin ja opettajan tulisi tarkistaa ne. Yhdeksännen luokan oppilaat olivat hieman kriittisempiä, ja heidän mielestään liikuntaläksyt eivät olleet niin hyödyllisiä kuin muiden oppilaiden mielestä. Vaikka yhdeksännenkin luokan tyttöjen suhtautuminen liikuntaläksyihin oli positiivista, olivat he jonkin verran yleisemmin sitä mieltä, etteivät läksyt sovi liikuntaan. Jostakin syystä seitsemännen luokan oppilaat eivät halunneet läksyjen olevan vapaaehtoisia. Oppilaiden kokemuksia liikuntaläksystä tarkasteltiin myös sen suhteen, miten aktiivisesti oppilas kertoi läksyjä tehneensä. Liikuntaläksyt aina tehneet oppilaat pitivät läksyistä enemmän ja he pitivät läksyjen tekemistä hyödyllisempänä kuin läksyjä vähemmän tehneet oppilaat (taulukko 4). Vähemmän läksyjä tehneet oppilaat eivät pitäneet niin tärkeänä läksyjen tarkistamista kuin läksyjä ahkerammin tehneet. Aina läksyt tehneiden oppilaiden mielestä läksyjen tekeminen oli helppoa ja ne olivat myös lisänneet heidän liikkumistaan vapaa-ajalla. Oppilaat kertoivat yleisesti liikkuvansa mielellään, mutta läksyt aina tehneille vapaa-ajalla liikkuminen oli mieluisampaa. Molempien ryhmien mielestä oppilaiden tulisi voida vaikuttaa liikuntaläksyihin. Oppilaat, jotka tekivät läksyt aina, olivat kertoneet läksyistä yleisemmin kotona. Avointen kysymysten vastauksissa oli paljon yhteneväisyyksiä oppilaiden välillä, mutta joitakin kiinnostavia erojakin. Oppilaille mieleen jääneistä läksyistä yleisimpiä olivat yläluokkalaisilla (8.–9. lk) erilaiset lihaskuntoliikkeet kuten vatsalihasliikkeet tai kyykyt, ja alemmilla luokka-asteilla (6.–7.lk) mieleen olivat jääneet ns. loma­ läksyt, lenkit ja muiden liikuttamista vaatineet tehtävät. ”Kun piti pyytää jotakin toistakin mukaan urheilemaan”. Lomaläksyt olivat aina helppoja, hauskoja, lomalle sopivia läksyjä. Liikuntatehtävien sijaan lomaläksyissä keskityttiin yleensä hyvinvointiin, läksyinä esimerkiksi herkuttelu, pitkään nukkuminen, kavereiden ja sukulaisten tapaa- minen ja ulkoilu. Kuudennen luokan oppilaille oli parhaiten jäänyt mieleen tehtävä, jossa piti harjoittaa tasapainoa harjaamalla hampaita yhdellä jalalla seisten. ”Hammasharjan kanssa tasapainoilu hampaita harjatessa, sillä se treenasi tasapainoani ja se oli hauskaa”. Kaikilla luokka-asteilla yleisin syy läksyn mieleen jäämiseen oli se, että läksyt oli koettu kivoiksi tai hauskoiksi. Seitsemännen luokan tytöt mainitsivat läksyjen mieleen painumisen syyksi usein myös läksyn erilaisuuden ja esimerkkinä mainittiin Macarena -musiikkikappaleen mukaan tehdyt vatsalihasliikkeet, päkiöille nousut sekä lomaläksyt. Yksi seitsemännen luokan oppilas muisti venyttelyläksyn, ja pohti sen hyödyllisyyttä: ”Ainakin venyttelyläksy, koska en tykkää siitä kauheasti mutta tiedän sen olevan tosi hyödyllistä, joten se oli hyvä läksy.” Toisessa seitsemännen luokan liikuntaryhmissä läksyt olivat useimmiten oppilaiden itsensä tai parin kanssa päätettyjä, ja toisessa ryhmässä läksyt oli päättänyt enimmäkseen opettaja. Oppilaiden omia valintoja olivat esimerkiksi kaksikymmentä linkkuveitsi-vatsalihasliikettä joka päivä, 30 min venyttely kolmena päivänä, viisisataa X-hyppyä, sataseitsemänkymmentä ojentajapunnerrusta tai viiden kilometrin kävely. Opettajan antamia läksyjä olivat esimerkiksi kolme ulkoilua, kaksi kertaa jonkun toisen ihmisen liikuttaminen tai 3 minuutin pysyminen lankkuasennossa neljä kertaa viikon aikana. Oppilaiden itse valitsemat läksyt olivat vaativampia kuin opettajan määräämät, myös määrät olivat suurempia. Omavalintaisissa läksyissä oppilaat valitsivat usein parin kanssa yhdessä saman läksyn, ja useille läksy olikin jäänyt mieleen juuri kaverin kanssa tekemisen vuoksi. Muita syitä läksyjen mieleen jäämiseen oli se, että oppilas oli kokenut olleensa läksyissä hyvä tai että läksy oli myöhemmin ”jäänyt tavaksi”. Tulevaisuuden toiveena oppilaat totesivat yleisimmin, että läksyt voisivat olla samanlaisia kuin aiemminkin. Lisäksi toivottiin monipuolisia tehtäviä ja erityisesti seitsemännen ja kahdeksannen luokan oppilaat toivoivat lihaskuntoliikkeitä. Läksyjen vapaavalinnaisuutta oli tuotu esiin erityisesti seitsemänsien ja yhdeksänsien luokkien vastauksissa, kun taas kahdeksannen ja kuudennen luokan oppilaat toivoivat jatkossa ”kivoja tai hauskoja tehtäviä”. Yhdeksäsluokkalaiset olivat ajatelleet myös läksyjen käytännön toteutusta tai niiden TAULUKKO 4. Oppilaiden vastaukset väittämiin liikuntaläksyjen tekemisaktiivisuuden mukaan. Aina = (1) täysin samaa mieltä tai (2) samaa mieltä väittämän ’tein liikkaläksyt aina’ kanssa, Ei aina = (3) lähes samaa mieltä, (4) melko eri mieltä, (5) eri mieltä tai (6) täysin eri mieltä. Ryhmien keskiarvot ja keskihajonnat sekä t-testin p-arvo. Aina* Ei aina* Ka (Kh) Ka (Kh) T-testi (p-arvo) 1,6 (,8) 2,5 (1,0) 0,000 Pidän liikuntaläksyistä. 1,9 (,9) 2,9 (1,4) 0,002 Liikuntaläksyjen tekeminen on lisännyt vapaa-ajan liikuntaani. 2,8 (1,5) 3,8 (1,3) 0,005 Opettajan pitää tarkistaa liikuntaläksyjen tekeminen. 2,4 (1,2) 3,3 (1,3) 0,001 Läksyt eivät sovi liikuntaan. 5,2 (1,1) 4,6 (1,4) 0,034 Koen liikkaläksyt hyödyttömäksi. 5,4 (,9) 4,3 (1,5) 0,002 Liikkaläksyjen tekeminen on työlästä. 4,8 (1,1) 4,1 (1,2) 0,011 Liikkaläksyjen tekeminen on helppoa. 2,0 (,9) 2,8 (1,2) 0,002 Liikun mielelläni vapaa-ajalla. 1,5 (,9) 2,3 (1,3) 0,010 Oppilaiden tulisi voida vaikuttaa liikuntaläksyihin. 2,1 (1,0) 2,0 (1,0) 0,820 Liikuntaläksyjen tulisi olla vapaaehtoisia. 3,2 (1,5) 2,4 (1,3) 0,023 Kerroin liikuntaläksyistä kotona. 3,0 (1,7) 4,3 (1,8) 0,002 Liikuntaläksyjen tekeminen on hyödyllistä. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä 79

vaatimaa aikaa, he toivoivat helposti toteutettavia tehtäviä. Kaikilla luokka-asteilla oli pohdittu tehtävien vaativuutta tai helppoutta, ja tuotiin esiin se, että tehtävien tulee olla sopivan tasoisia. Opettajan tehtävä on löytää tehtäviin sopiva taso kullekin ikäryhmälle oppilaiden pätevyyden koke­muksen lisäämiseksi. Lisäksi toivottiin tehtävien olevan hyödyllisiä sekä kehittävän kuntoa ja urheilullisuutta. Kaikki tytöt eivät olleet avoimiin kysymyksiin vastanneet, mutta vain kaksi murrosikäisille tyypillinen ”ihan sama” -vastausta oli joukossa. Vanhemmilta saatu palaute oli yksinomaan myönteistä. Yksi vanhempi pohti sitä, että liikunta-asioissa ”Opettajan sana painaa enemmän, eihän ne vanhempia kuuntele samalla tavalla”. Kaksi vanhempaa tiedusteli, haittasiko läksyjen tekemättömyys, jos lapsella oli muutenkin paljon liikuntaharrastuksia. Heille tiedotettiin vielä erikseen läksyjen vapaaehtoisuudesta. POHDINTA Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten erilaiset liikuntaläksyt toteutuivat liikunnanopetuksen osana ja miten oppilaat kokivat liikuntaläksyt. Tulosten mukaan 6.–9.-luokkalaiset tytöt tekivät liikuntaläksyjä ahke­rasti ja suhtautuivat niihin myönteisesti. Liikuntaläksyjä tehtiin yleisimmin yksin, mutta avointen vastausten mukaan paritehtävät koettiin mieluisina kuten myös jonkun toisen ihmisen liikuttaminen. Vanhempien kanssa liikkuminen ei ollut kovin suosittua, joskin osalle tytöistä olivat äidin kanssa tehdyt läksyt jääneet parhaiten mieleen. Liikuntaläksytehtävät olivat helposti toteutettavia ja ilman välineitä tehtäviä, joten jokainen oppilas pystyi tekemään läksyt kotiolosuhteissa tai ulkona. Läksyissä korostuivat erilaiset oman kehon painolla tehtävät lihaskuntoliikkeet ja lähiympäristössä liikkuminen. Myös yksin tai parin kanssa päätetyt liikuntaläksyt noudattivat tätä samaa linjaa. Vanhempien ja sisarusten aktivoimista mukaan liikkumaan suositellaan mm. aiemmissa kansainvälisissä tutkimuksissa (Gabbei & Hamrick 2001; Hart 2001; Mitchell ym. 2000). Myös tämän tutkimuksen viitekehyksenä oleva sosioekologinen malli korostaa vuorovaikutusta lähiympäristön kanssa tekijänä, joka vahvistaa toiminnan pysyvyyttä, sillä sekä ympäristön mahdollisuudet että vanhempien tuki vaikuttavat merkittävästi nuorten fyysiseen aktiivisuuteen (Martin ym. 2011). Vanhempien ja kavereiden esimerkki ja kannustus ovat vapaa-ajanviettotapojen valinnassa tärkeitä tekijöitä (Palomäki ym. 2016). Elder ym. (2007) peräänkuuluttavat fyysisen aktivoinnin tueksi kotien ja kaveripiirin lisäksi koko koulun henkilökuntaa ja lähiympäristön toimijoita. Avainasioita fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä ovat positiivisen palautteen lisääminen, liikkumisen esteiden purkaminen sekä liikkumattoman elämäntavan vetovoiman vähentäminen (Elder ym. 2007). Jatkossa on tärkeää huomioida se, ettei liikuntaläksyjen tekeminen ole varusteisiin tai maksullisiin liikuntapaikkoihin sidottua, vaan oppilailla säilyy tasavertaiset mahdollisuudet läksyjen tekemiseen. Erilaisten liikuntaympäristöjen suhteen suomalaiset ovat kansainvälisesti verraten hyvässä asemassa, sillä rakennettujen liikuntaympäristöjen lisäksi monien kotien lähistöiltä löytyy luontoympäristöä, ulkoilureittejä ja kevyenliikenteenväyliä, joiden käyttö on aina mahdollista ja ilmaista. Kehitettävää on esimerkiksi lähiliikuntapaikkojen ja koulujen pihojen suunnittelussa ja varustelussa siten, että ne voisivat palvella alueen eri-ikäisiä asukkaita mahdollisimman monipuolisina liikkumisympäristöinä (Kokko & Hämylä 2015, 93). Liikunnallisilla kotitehtävillä lähiympäristön liikuntamahdollisuudet voidaan tehdä tutuiksi (Marcus ym. 2009; Williams ym. 2013). Kyse on myös siitä, ovatko näiden ympäristöjen mahdollisuudet lapsille ja nuorille kaikilta osin avoimia, riittävän houkuttelevia ja onko niitä opittu käyttämään. Oppilaat pääsivät myös itse vaikuttamaan liikunnallisiin kotitehtäviin, sillä aikaisemmassa kirjallisuudessa oppilaan osallisuuden 80 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä merkitystä on korostettu mm. sitoutumista edistävänä tekijänä (Novak & Lynott 2015). Tässä tutkimuksessa osallistamisella ei havaittu olevan vaikutusta esimerkiksi oppilaiden läksyjentekoaktiivisuuteen, sillä kaikki oppilasryhmät tekivät läksyjä ahkerasti. Sopivan tason löytäminen kotitehtäviin vaatii opettajalta oppilaantuntemusta sekä vaihtoehtoisten tehtävätasojen tarjoamista, jotta oppilaiden pätevyyden kokemukset voivat vahvistua. Oppilaat toivat avoimissa vastauksissa esiin mieltymyksensä yksin tai parin kanssa sovittuihin tehtäviin ja niitä toivottiin jatkossa lisää. Kun oppilaat ovat oppineet tekemään liikuntaläksyjä, he todennäköisemmin osaavat myös ohjatusti suunnitella itse omia, toimivia ja sopivan haasteellisia, liikunnallisia kotitehtäviä. Toimintatutkimusta on tarkoitus jatkaa siten, että oppilaiden osallisuutta läksyjen suunnittelussa lisätään uuden opetussuunnitelman ohjeiden suunnassa. Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan oppilaita kannustetaan huolehtimaan niin omasta kuin toistenkin hyvinvoinnista ja terveydestä (OPS 2014, 22). Näin pyritään synnyttämään sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Oppilaslähtöisillä ja osallistavilla työtavoilla koulussa tapahtuvaa oppimista voidaan laajentaa toiminnaksi sosioekologisen mallin seuraaville tasoil­le (meso- ja exosysteemi) ja vuorovaikutukseen yksilön ja hänen­elinpiirinsä kanssa. Oppilaat kokivat liikuntaläksyt hyödyllisiksi ja heidän mielestään läksyt sopivat liikuntaan. Hyödyllisyyden kokemusta saattoi lisätä läksyjen tarkistaminen, sillä oppilaiden mielestä opettajan tuli tarkistaa läksyjen tekeminen. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on havait­ tu, että läksyjen tarkistaminen on tärkeää motivaation säilymisen kannalta (Gabbei & Hamrick 2001; Mitchell ym. 2000; St. Ours & Scrabis-Fletcer 2014). Yhdeksäsluokkalaisten kriittisempi suhtautuminen ja hieman vähäisempi itsearvioitu liikkuminen läksytehtävien parissa ei tullut tutkijaopettajalle yllätyksenä. Yhdeksäsluokkalaisille on perusopetuksen aikana saattanut muodostua jo vakiintunut käsi­ tys läksyttömästä liikunnanopetuksesta, joten tästä syystä uuteen käytäntöön suhtautuminen saattoi olla kriittisempää. Murrosiän myötä monen nuoren suhtautuminen liikkumiseen muuttuu, sillä liikunta-aktiivisuuden väheneminen iän myötä on havaittu useissa tutkimuksissa (Kokko ym. 2016) ja myös omien liikuntataitojen arviointi muuttuu kriittisemmäksi (Hirvensalo ym. 2015). Vaikka liikuntaläksyt selvästi innostivat oppilaita liikkumaan, tarvitaan vähän liikkuvien ja vanhempien tyttöjen aktivoimiseksi vielä lisää tukea ja tehokkaampia toimia. Tutkimusprosessi toteutettiin aidossa oppimisympäristössä autenttisten toimijoiden eli oppilaiden kanssa. Tuloksia tulkittaessa on huomioitava, että läksyjentekoaktiivisuutta analysoitiin tutkimuksessa perustuen oppilaiden omaan arvioon. Tutkimuksessa toteutettiin liikuntaläksykokeilu, joka poikkesi oppilaille aiemmin satunnaisesti annetuista liikuntaläksyistä siten, että läksyt annettiin järjestelmällisesti joka viikko. Säännöllisesti annetut liikuntaläksyt olivat uusi kokemus oppilaille, joten läksyjen tekemisen innokkuus voi osaltaan selittyä uutuuden viehätyksellä. Toisaalta on huomattava, että innokkuus läksyjen tekemiseen säilyi kuitenkin lukuvuoden loppuun asti. Liikuntaläksykokeilu oli osa koulun liikunnanopetusta, joten se koski kaikkia oppilaita. Toimintatutkimuksessa tutkijaopettajan olles­sa subjektiivisesti läsnä tutkimuksen eri vaiheissa, nousee esille haaste opettajan valta-aseman tuomasta vaikutuksesta tutkittavien toimintaan (Eskola & Suoranta 1998, 211). Vaikka oppilaille koros­ tettiin liikuntaläksyjen ja vastaamisen vapaaehtoisuutta, on ymmärrettävää, että oppilaat saattoivat opettajan valta-asemasta johtuen antaa­toivottuja vastauksia. Tutkijaopettaja pyrki kaikissa tutkimuksen vaiheissa kunnioittamaan oppilaiden yksityisyyttä ja kuuntelemaan heidän mielipiteitään. Yhtä koulua koskevassa tutkimuksessa ei voida pyrkiä laajaan yleistettävyyteen (Eskola & Suoranta 1998, 45–47). Tulokset voivat kuitenkin olla hyödyksi kehitettäessä käytännön koulutyötä muissakin oppimisympäristöissä (Heikkinen ym. 2006, 27–36). Suomalainen

koulujärjestelmä on melko yhtenäinen koko maassa, ja perusopetusta ohjaa yhteinen valtakunnallinen opetussuunnitelma. Liikuntaläksykokeilu voitaisiin todennäköisesti toteuttaa monissa kouluissa samansuuntaisin toimintatavoin ja tuloksin, vaikka koulukohtaisten omien sovellusten syntymistä voidaan myös pitää toivottavana. Tässä tutkimuksessa oli mukana vain tyttöjä, poikien tai sekaryhmien liikunnanopetukseen voisi muodostua erilaisia sovelluksia jo senkin takia, että tuntien liikuntasisällöt ovat hieman eri tavalla painottuneita (Palomäki & Heikinaro-Johansson 2011). Opetussuunnitelman tavoitteiden ja sisältöjen on tarkoitus toteu­ tua jokaisen suomalaisen koulun opetuksessa, sosioekologisen mallin mukaisesti opetussuunnitelman (makrotason) jalkauttaminen oppilaan arkeen toteutuu pääosin opettajien toiminnan kautta. Tässä tutkimuksessa voitiin todeta, että Elderin ym. (2007) peräänkuuluttama kaveripiirin ja kotien tuki fyysiselle aktiivisuudelle oli tärkeää. Vaikka vanhempien kanssa liikkuminen ei ollut yleisesti tyttöjen keskuudessa kovin suosittua, olivat muutamat tytöt kokeneet erityisesti äidin kanssa liikkumisen merkityksellisenä. Kasvava huoli liikkumattomuudesta haastaa kaikki lasten ja nuorten kanssa toimivat tahot pohtimaan erilaisia keinoja arjen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Oppilaiden itsensä mukaan liikuntaläksyt innostivat heitä liikkumaan vapaa-ajalla, mutta jatkossa on tarpeen kerätä asiasta tietoa myös objektiivisilla mittauksilla siten, että nähdään, millainen vaikutus liikuntaläksyillä voi olla oppilaiden arjen kokonaisaktiivisuuteen. LÄHTEET Aira, T., Kannas, L., Tynjälä, J., Villberg, J. & Kokko, S. 2013. Liikunta-aktii- Pekkarinen, H., Stigman, S., Sääkslahti, A., Tammelin, T., Vasankari, T. & visuuden väheneminen murrosiässä. Teoksessa Miksi murrosikäinen luopuu Mäenpää, P. 2008. Suositukset. Teoksessa Fyysisen aktiivisuuden suositus liikunnasta? Valtion Liikuntaneuvoston Julkaisuja 2013:3, 11–29. kouluikäisille 7–18 -vuotiaille. Helsinki: Opetusministeriö ja Nuori Suomi, 16–31. Alasuutari, P. 2011. Laadullinen tutkimus 2.0. Tampere: Vastapaino. Hirvensalo, M., Liukkonen, J., Jaakkola, T. & Sääkslahti, A. 2015. Koettu Blomqvist, M., Mononen, K., Konttinen, N., Koski, P. & Kokko, S. 2015. Ur- liikunnallinen pätevyys ja koetut esteet. Teoksessa Kokko, S. & Hämylä, R. heilu ja seuraharrastaminen. Teoksessa Kokko, S. & Hämylä, R. (toim.) Lasten (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU -tutkimuksen ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. tuloksia 2014. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 41–46. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 74–82. Jorgenson, S.M., George, J.D., Blakemore, C.L. & Chamberlain, D. 2001. The Bronfenbrenner, U. 1979.The ecology of human development. Experiments by efficacy of infusing homework assignments into traditional physical education Nature and Design. Cambridge, Massachusetts, and London, England: Harvard activity classes. Physical Educator 58 (1), 14–25. University Press. Kokko, S., Hämylä, R., Villberg, J., Aira, T., Tynjälä, J., Tammelin, T., Vasanka- Bronfenbrenner, U., & Morris, P.A. 2006. The bioecological model of human ri, T. & Kannas, L. 2015. Liikunta-aktiivisuus ja ruutuaika. Teoksessa Kokko, S. & development. In W. Damon & R. M. Lerner (toim.) Handbook of child psycho- Hämylä, R. (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU- logy, Vol. 1: Theoretical models of human development, 6. painos, New York: tutkimuksen tuloksia 2014. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2, 13–20. John Wiley, 793–828. Kiviaho, H. & Vuori. E. 2011. Juoksuohjelmista karttamerkkeihin –Liikunnan Chung, A.E., Cockrell Skinner, A., Steiner, M.J. & Perrin, E.M. 2012. Physical kotitehtävät Ranuan yläkoulussa. Jyväskylän yliopisto. Pro gradu -tutkielma. activity and BMI in a nationally representative sample of children and adoles- Marcus, B.H., Ciccolo, J.T., Whiteland, D., King, T.K. & Bock, B.C. 2009. cents. Clinical Pediatrics 51 (2), 122–129. Adherence to physical activity recomendations and interventions. Teoksessa Currie, C., Zanotti, C., Morgan, A., Currie, D., de Looze, M., Roberts, C., Shumaker, S. A., Ockene, J.K. & Riekert, K.A. (toim.) The handbook of health Samdal, O., Smith, O.R.F. & Barnekov, V. (toim.). 2012. Social determinants behavior change. New York: Springer Publishing Company, 235–251. of health and well-being among young people. Health behavior in school-aged Martin, J, J., McCaughtry, N. & Flory, S. 2011. Using social cognitive theory children (HBSC) study: International report from the 2009/2010 survey. WHO to predict physical activity and fitness in underserved middle school children. regional office for Europe. Research Quarterly for Exercise and Sport 82 (2), 247–255. Deci, E.L. & Ryan, R.M. 2000. The “what” and “why” of goal pursuits: Human Metzler, M.W., McKenzie, T.L., Van Der Mars, H., Barret-Williams, S.L. & needs and the self-determination of behavior. Psychological Inquiry, 11, 227–268. Ellis, R. 2013. A new curriculum for school programs. Health optimizing physical Elder, J.P., Lytle, L., Sallis, J.F., Young, D.R., Steckler, A., Simons-Morton, D., education. Journal of Physical Education, Recreation & Dance 84 (5), 25–34. Stone, E., Jobe, J.B., Stevens, J., Lohman, T., Webber, L., Pate, R., Saksvig, Mitchell, M., Barton, G.V. & Stanne, K. 2000. The role of homework in helping B.I. & Ribisl, K. 2007. A description of the social-ecological framework used in students meet physical education goals. Journal of Physical Education, Recre- the trial of activity for adolescent girls (TAAG), Health Education Research 22 ation & Dance 71 (5), 30–34. (2), 155–165. Novak, B.E. & Lynott, F.J. 2015. Homework in physical education: Benefits Erikson, L. 2007. Hemläxor i gymnastik. En studie an sjätteklassisters inställ- and implementation, Strategies, A Journal for Physical and Sport Educators 28 ning till och erfarenheter av hemläxor I gymnastic. Vasa: Åbo Akademi. Pro (1), 22–26. gradu -tutkielma. Palomäki, S. & Heikinaro-Johansson, P. 2011. Liikunnan oppimistulosten seu- Eskola, J. & Suoranta, J. 1998. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: ranta-arviointi perusopetuksessa 2010. Koulutuksen seurantaraportit 2011:4. Vastapaino. Helsinki: Opetushallitus. Gabbei, R. & Hamrick, D. 2001. Using physical activity homework to meet the Palomäki, S., Mehtälä, A., Huotari, P. & Kokko, S. 2016. Vanhempien ja ka- national standards. Journal of Physical Education, Recreation & Dance 72 (4), vereiden tuki lasten ja nuorten liikunnalle. Teoksessa Kokko, S. & Mehtälä, A. 21–26. (toim.) Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen Golden, S.D., McLeroy, K.R., Green, L.W., Earp, J.A.L. & Lieberman, L.D. tuloksia 2016. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2016:4, 41–45. 2015. Upending the social ecological model to guide health promotion efforts Pasanen, S. & Rajala, T. 2016. Liikuntaläksykokeilu yläkoulun valinnaiskurssilla. toward policy and environmental change. Health Education & Behavior 42, Turun yliopisto. Pro gradu -tutkielma. 85–145. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus. Mää- Hart, S. 2001. Homework in physical education: Strategies for promoting räykset ja ohjeet 2014:96. healthy lifestyles through supplementary home tasks, Strategies, A Journal for Schneider, M. & Stokols, D. 2009. Behavior Change: Social ecological fra- Physical and Sport Educators, 15 (1), 30–32. mework. Teoksessa Shumaker, S.A., Ockene, J.K. & Riekert, K.A. (toim.) The Heikkinen, H.L.T. 2006. Toimintatutkimuksen lähtökohdat. Teoksessa H.L.T. handbook of health behavior change. New York: Springer Publishing Company, Heikkinen, E. Rovio & L. Syrjälä (toim.) Toiminnasta tietoon. Toimintatutkimuk- 85–105. sen menetelmät ja lähestymistavat. Vantaa: Kansanvalistusseura, 16–38. Schreier, M. 2012. Qualitative content analysis in practice. Thousand Oaks, CA: Heinonen, O., Kantomaa, M., Karvinen, J., Laakso, L., Lähdesmäki, L., Sage Publications. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä 81

Shier, H. 2001. Pathways to participation: Openings, opportunities and obliga- Tammelin, T., Laine, K. & Turpeinen, S. (toim.). 2013. Oppilaiden fyysinen aktii- tions. A new model for enhancing children's participation in decision-making, in visuus. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 272. Vaasa: Waasa Graphics Oy. line with Article 12.1 of the United Nations convention on the rights of the child. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kouluterveyskyselyn tulokset. Peruskou- Children & Society 15. 107–117. lun 8. ja 9. luokan oppilaat, muutokset tytöillä 2006/2007–2015. Viitattu 6.2.2017. Smith, M.A. & Claxton, D.B. 2003. Using active homework in physical educati- www.thl.fi. on. Journal of Physical Education, Recreation & Dance 74 (5), 28–32. Williams, S.M. & Hannon, J.C. 2013. Physical education homework that invol- St. Ours, E. & Scrabis-Fletcer, K.A. 2014. Implementing active homework ves the family. Strategies, A Journal for Physical and Sport Educators 26, 3–8. in secondary physical education, Strategies, A Journal for Physical and Sport Williams, S.M., McGladrey, B.W., Silva, A. & Hannon, J.C. 2013. Comparison Educators 26 (6), 23–27. of classroom instruction versus use of homework assignments on cogniti- Stringer, E. 2014. Action research in education. Pearson New International ve knowledge acquisition in physical education. The Physical Educator 70, Edition. USA. 206–220. 82 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikuntatehtäviä kotiläksyinä

VANHEMPIEN JA KAVEREIDEN TUEN YHTEYS NUORUUSIÄN FYYSISEEN AKTIIVISUUTEEN Sanna Palomäki, LitT, KM, Jyväskylän yliopisto/Liikuntatieteellinen tiedekunta. PL 35, (Viveca 271) 40014 Jyväskylän yliopisto. P. 050-401 6964. Sähköposti: sanna.h.palomaki@jyu.fi (yhteyshenkilö). Pertti Huotari, LitT, Jyväskylän yliopisto/Liikuntatieteellinen tiedekunta. Sami Kokko, TtT, Jyväskylän yliopisto/Liikuntatieteellinen tiedekunta. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Palomäki S., Huotari P. & Kokko S. 2017. Vanhempien ja kavereiden tuen yhteys nuoruusiän fyysiseen aktiivi­suuteen. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 83–90. Palomäki S., Huotari P. & Kokko S. 2017. The role of parent and friend support on physical activity in Finnish adolescents. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 83–90. Nuorten fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunteminen on perusteltua paitsi nuoruusiän terveyden ja hyvinvoinnin tukemiseksi niin myös yleisemmin kansanterveydellisistä syistä. Tutkimusten mukaan sekä vanhemmat että kaverit vaikuttavat monin­ eri tavoin lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ja liikuntaan sosiaalistumiseen. Monen nuoren kohdalla liikunnan harrastaminen hiipuu murrosiässä, mutta sosiaalinen tuki näyttäisi olevan yksi fyysistä aktiivisuutta ylläpitävistä tekijöistä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin, miten vanhempien ja kavereiden tuki ovat yhteydessä nuoren fyysiseen aktiivisuuteen viides-, seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaisilla (n=2764). Tutkimus perustuu kyselyaineistoon, joka on kerätty keväällä 2014 Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen LIITU-tutkimusta varten. Aineiston analysointi toteutettiin khiin-neliötestillä, yksisuuntaisella varianssianalyysilla (ANOVA) ja lineaarisella regressioanalyysillä. Tulosten mukaan aktiivisesti liikkuvat nuoret saivat useammin vanhemmiltaan tukea, ja kokivat kavereiden kanssa liikkumisen tärkeämmäksi kuin vähemmän liikkuvat nuoret. Vanhempien tuen määrä ja sen yhteys nuorten fyysiseen aktiivisuuteen kävi vähäisemmäksi ylemmillä vuosiluokilla sekä aktiivisesti että vähemmän liikkuvien ryhmässä. Kavereiden merkitys fyysistä aktiivisuutta estävänä tekijänä yleistyi iän myötä erityisesti vähemmän liikkuvien nuorten ja poikien keskuudessa. Sekä vanhemmat että kaverit voivat tarjota merkittävää tukea nuorten liikkumiselle, vaikkakin murrosiässä itseohjautuvuus ja auto­ nomia vapaa-ajan valinnoissa lisääntyvät. Vertaisryhmän merkitys korostuu pyrittäessä edistämään yläkouluikäisten fyysistä aktiivisuutta, sillä kavereiden liikkumattomuus ja vähäinen liikunnan arvostus voivat muodostaa vaikeasti ylitettävän esteen nuoren liikkumiselle. The importance of identifying the factors related to physical activity of adolescents is justified in terms of supporting health and wellbeing in adolescence, but also from a public health point of view generally. Research has indicated that the parents and the friends have multiple effects on how children and adolescents socialize into physical activity and sports. Physical activity decreases for many during adolescence, but social support seems to be one of the key factors in maintaining it. The current study examines how the support by the parents and friends are associated with physical activity of fifth, seventh and ninth grades Finnish boys and girls (n=2764). The study is based on a national survey (LIITU-study), in which the data was collected by questionnaire in spring 2014. Data was analyzed by Pearson Chi-square, two-way analysis of variance (ANOVA) and linear regression. Results showed that those youth who were more physically active than others perceived greater support from parents and friends. The amount of support by the parents and its association with physical activity decreased with age i.e. for ninth grades compared to younger ones. The discouragement of friends towards physical activity increased with age, especially among those who were less physically active overall and among less physically active boys. Both parents and friends play important role in adolescents’ engagement in physical activity, although their independence and autonomy increase due to maturation. The results highlight the importance of friend and peer support when physical activity is promoted among secondary school-aged, because peers’ discouragement can be extensive barrier to physical activity at this age. Keywords: parents, peers, social support, adolescence, physical activity Asiasanat: vanhemmat, kaverit, sosiaalinen tuki, nuoruus, fyysinen aktiivisuus LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki 83

JOHDANTO Nuorten fyysisen aktiivisuuden väheneminen iän myötä (drop-off) on kansainvälisesti tunnettu ilmiö, mutta erityisesti suomalaisnuorilla se näkyy varsin voimakkaana. Verrattaessa noin neljäänkymmeneen Euroopan ja Pohjois-Amerikan maahan ovat liikuntasuosituksen mukaan liikkuvien suomalaisten osuudet suhteellisen korkeita vielä 11- ja 13-vuotiailla, mutta 15-vuotiaissa suomalaisten osuus laskee kaikkien maiden keskiarvon tuntumaan, ja vain noin 14 prosenttia suomalaisnuorista liikkuu tässä iässä vähintään tunnin päivittäin. (Currie ym. 2012; Aira ym. 2013.) Fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavien tekijöiden ja niiden välisten yhteyksien tuntemista voidaan pitää kansaterveydellisistä syistä tärkeänä, koska tiedetään, että lapsuus- ja nuoruusiän aktiivisuus on yhteydessä aikuisiän fyysiseen aktiivisuuteen ja terveyteen (Malina 2001; Tammelin 2003; Telama ym. 2006) ja lisäksi tieto voi auttaa suunniteltaessa liikunnan edistämiseen tähtääviä toimenpiteitä. Tutkimusyhteenvetojen mukaan nuorten fyysiseen aktiivisuuteen ovat yhteydessä esimerkiksi sukupuoli (pojat liikkuivat tyttöjä aktii­ visemmin), ikä (nuoremmat liikkuivat vanhempia aktiivisemmin), koettu liikunnallinen pätevyys ja myönteinen kehonkuva, aikaisempi fyysinen aktiivisuus ja urheilun harrastaminen, sisarusten fyysinen aktiivisuus, vanhempien ja tärkeiden läheisten tuki, sekä ympäristön mahdollisuudet harrastaa liikuntaa (Biddle ym. 2011; Sallis ym. 2000). Vaikka lasten ja nuorten fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevista tekijöistä on jo varsin runsaasti tietoa, on huomattava, että nuorten liikunta-aktiivisuuden vähenemistä selittäviä tutkimuksia on vähemmän (Dumith ym. 2011.) Aiempien tutkimusten mukaan nuoren kokemukset kyvystään kontrolloida liikkumistaan, minäpystyvyys sekä sosiaalinen tuki liikunnalle ovat olleet yhteydessä vähäisempään fyysisen aktiivisuuden laskuun yli 14-vuotiailla nuorilla (Craggs ym. 2011). Väestötasoisissa suomalaistutkimuksissa (LASERI, NFBC) on havaittu, että korkeamman koulutus- ja tulotason omaavien perheiden nuoret harrastavat enemmän ripeää liikuntaa ja osallistuvat useammin urheiluseuratoimintaan kuin alemmassa sosioekonomisessa asemassa olevat (Kantomaa ym. 2014; Telama ym. 2009; Tammelin ym. 2003). Kaikilta osin sosioekonomisen aseman yhteydet fyysiseen aktiivisuuteen eivät kuitenkaan ole suoraviivaisia (Palomäki ym. 2016), ja tulokset ovat vaihdelleet sen mukaisesti mitä mittareita sosio­ekonomisen aseman ja fyysisen aktiivisuuden selvittämisessä on käytetty. Myös perheen asuinpaikka voi vaikuttaa fyysiseen aktiivisuuteen, sillä suomalaisnuorten liikkumisen ja osallistumisen urheiluseuran harjoituksiin on todettu olevan yleisempää kaupungeissa ja taajamissa kuin maaseudun haja-asutusalueilla (Merikivi ym. 2016; Yang ym. 2003). Tosin viimeaikaiset havainnot viittaavat siihen, että isojen kaupunkien keskustoissa asuvat nuoret liikkuisivat vähemmän (Merikivi ym. 2016). Vanhempien tavat tukea lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ovat hyvin moniulotteisia, mutta kovin tarkasti ei tiedetä sitä, mitkä tuen muodoista ovat tärkeimpiä ja vaikuttavimpia (Beets ym. 2010). Vanhemmat voivat esimerkiksi välittää hyväksyvää ja arvostavaa asennetta liikuntaa kohtaan, tarjota rohkaisua ja sosiaalista tukea, toimia itse liikunnallisina malleina, ohjata ja opastaa liikunnassa, harrastaa liikuntaa yhdessä lapsen kanssa, seurata lapsen harjoituksia tai kilpailuja, viedä lasta tutustumaan erilaisiin liikuntapaikkoihin, ostaa lapselle liikuntavälineitä tai kustantaa harrastusmaksuja (Beets ym 2010; Henriksen ym. 2016). Sekä kansainvälisissä että suomalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että vanhempien aktiivinen urheiluharrastustausta on yhteydessä siihen, että heidän lapsensa harrastavat urheilua (Rautava, Laakso & Nupponen 2003; Trost & Loprinzi 2011). Toisaalta tutkimuksissa on todettu, että vanhempien tarjoamalla kannustuksella ja sosiaalisella tuella näyttäisi olevan merkittävämpi yhteys lasten fyysiseen aktiivisuuteen kuin vanhempien 84 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki omalla nykyisellä liikunta-aktiivisuudella (Trost & Loprinzi 2011). Esimerkiksi tanskalaistutkimuksessa havaittiin, että kaikki tutkitut vanhempien tuen muodot: rohkaisu, yhdessä liikkuminen, lasten liikunnan seuraaminen ja siitä keskusteleminen, olivat positiivisessa yhteydessä 11–15-vuotiaiden lasten fyysiseen aktiivisuuteen ja yhtey­ det olivat samankaltaisia äidin ja isän tuen suhteen sekä tytöillä että pojilla (Henriksen ym. 2016). Murrosikään tultaessa vanhempien vaikutuksen on nähty vähenevän samalla kun vertaisten ja ystävien vaikutus nuoren liikuntakäyttäytymisessä kasvaa (Kirby ym. 2011). Silti vanhempien rooli näyttäisi olevan tärkeä vielä murrosikäistenkin fyysisen aktiivisuuden tukijoina (Edwardson & Gorely 2010; Verloigne ym. 2014). Yhdysvaltalaisissa seurantatutkimuksissa on havaittu, että fyysinen aktiivisuus laski vuosiluokkien 8–12 välillä eniten tytöillä, jotka kokivat vanhemmilta saadun tuen vähäiseksi (Dowda ym. 2007), ja että tytöt, joiden vanhemmat liikkuivat lastensa kanssa ja kuljettivat heitä harrastuksiin, säilyttivät fyysisen aktiivisuuden määrän parhaiten ikävälillä 9–13-vuotta (Davison & Jago 2009). Tuoreimpien suomalaistutkimusten perusteella (Merikivi ym. 2016, 87; Kokko ym. 2016) näyttää siltä, että monet vanhemmat pyrkivät kompensoimaan lastensa arjen fyysisen aktiivisuuden vähyyttä ohjaamalla heitä organisoituihin liikuntaharrastuksiin seuroihin ja yksityisen sektorin liikuntapalveluihin. Merikiven ym. (2016, 81) mukaan liikunnan kulttuurinen rooli vanhemmuudessa ja kasvatuksessa näyttäisi vahvistuneen. Myös kaverit ja vertaiset voivat vaikuttaa nuoren fyysiseen aktiivisuuteen monien eri kanavien kautta. Tutkimuksissa on todettu, että kavereiden oma fyysinen aktiivisuus, heidän sosiaalinen tukensa nuoren liikuntaharrastukselle sekä kavereiden kanssa harrastettu liikunta ovat myönteisessä yhteydessä nuoren fyysiseen aktiivisuuteen (Maturo & Cunningham 2013). Kavereiden aktiivinen liikuntakäyttäytyminen rohkaisee nuorta liikkumaan, mutta vastaavasti kavereiden passiivisuus näkyy nuoren vähäisenä liikkumisena (Coleman ym. 2008; Sirard ym. 2013). Jago ym. (2012) havaitsivat, että suurempi ystävien määrä ja liikuntaa tukevat ystävät olivat yhteydessä tyttöjen fyysiseen aktiivisuuteen ja vähäisempään reippaan liikunnan (MVPA) määrän laskuun siirryttäessä alakoulusta yläkouluun. Morriseyn ym. (2015) tutkimuksessa todettiin, että sekä kavereiden että vanhempien tuen lisääntyminen sai aikaan 13–17-vuotiailla nuorilla reippaan liikunnan (MVPA) määrän kasvua. Ystävien vaikutusta nuorten liikuntakäyttäytymiseen on tutkittu Suomessa viime vuosina jonkin verran. Nuorten vapaa-aikatutkimuksen (2013) mukaan, että yli puolet (57 prosenttia) 10–29-vuotiasta suomalaisnuorista (n=1205) piti hyvin tärkeänä liikuntamotiivina sitä, että liikunnan parissa voi viettää aikaa ystävien kanssa. Lisäksi aktiivisesti liikuntaa harrastavat nuoret tapasivat kavereitaan säännöllisemmin kuin muut. (Myllyniemi & Berg 2013, 20, 74.) Haanpään ym. (2012, 32) tutkimuksessa turkulaisista kuudesluokkalaisista 79 prosenttia ja yhdeksäsluokkalaisista 65 prosenttia koki liikunnanharrastamista helpottavana tekijänä sen, että voi liikkua yhdessä ystävien kanssa. Mitä myönteisempänä nuoret kokivat sosiaalisen ympäristön eli ystävien, vanhempien ja sisarusten liikunta-asenteet, sitä enemmän he myös harrastivat liikuntaa (Haanpää ym 2012, 39). Berg (2015) kuvaa kavereiden merkitystä liikuntaharrastuksen aloittamisessa metaforalla "sosiaaliset jalat", jolla hän viittaa siihen, että useille tutkimuksessa haastatelluille 7–13-vuotiaille kaverit olivat olleet merkittäviä houkuttelijoita harrastuksen aloittamisessa. Tämän artikkelin tavoitteena on selvittää, miten vanhempien ja kavereiden tuki ovat yhteydessä nuorten fyysiseen aktiivisuuteen viidennellä, seitsemännellä ja yhdeksännellä luokalla. Tarkemmat tutkimuskysymykset ovat: 1) Eroaako vanhempien tuen määrä (kannustaminen, kyyditseminen, liikkuminen nuoren kanssa ja liikuntakulujen

maksaminen) aktiivisesti ja vähemmän liikkuvilla nuorilla eri vuosiluokilla? 2) Eroaako kavereiden tuki (liikkuminen kavereiden kanssa ja kaverit liikunnan esteenä) aktiivisesti ja vähemmän liikkuvilla nuorilla eri vuosiluokilla? 3) Miten vanhempien ja kavereiden tuki ovat yhteydessä nuoren fyysiseen aktiivisuuteen eri vuosiluokilla, ja miten ne selittävät tyttöjen ja poikien fyysistä aktiivisuutta kun perheen sosioekonominen asema ja asuinpaikka on vakioitu? TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT Tässä raportoitava tutkimus perustuu Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen LIITU-tutkimukseen, jossa kerätään tietoa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisestä sekä siihen yhteydessä olevista tekijöistä (Kokko ym. 2015). Ensimmäinen LIITU-aineisto kerättiin huhti–toukokuussa 2014 WHO -koululaistutkimuksen yhteydessä viides-, seitsemäs ja yhdeksäsluokkalaisilta (11-, 13- ja 15-vuotiailta). Otokseen valitun luokan oppilaiden toivottiin vastaavan WHO -koululaistutkimuksen (paperinen lomake) jälkeen myös LIITUerilliskyselyyn (internet-lomake). Lomakenumeroinnin avulla yksittäisen vastaajan WHO-koululaistutkimuksen ja LIITU-tutkimuksen vastaukset on mahdollista linkittää anonyymisti toisiinsa. WHO-koululaistutkimukseen osallistuneista kouluista noin puolet osallistui myös LIITU-tutkimukseen: 63 koulua, jossa vastaajat viidesluokkalaisia; 65 koulua, jossa vastaajat seitsemäsluokkalaisia ja 67 koulua, jossa vastaajat yhdeksäsluokkalaisia. LIITU-tutkimukseen vastasi 3071 lasta ja nuorta, ja sen vastausprosentti oli 41 prosenttia WHO-koululaistutkimuksen koko aineistosta. Tähän tutkimukseen puhdistetussa aineistossa oli 910 viidesluokkalaista, 919 seitsemäsluokkalaista ja 935 yhdeksäsluokkalaista (taulukko 1). Lasten ja nuorten taustatiedot eli vuosiluokka (5., 7., 9. luokka), sukupuoli, asuinpaikka (kaupunkikeskusta, kaupunkitaajama, maaseututaajama, maaseutu/haja-asutus) ja perheen sosioekonominen asema (vanhempien ammattiasema ISCO-luokituksen mukaisesti) saatiin WHO-koululaistutkimuksen aineistosta. Lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta selvitettiin kahdella kysymyksellä, joista toinen koski edeltävää viikkoa ja toinen ns. tavallista viikkoa. Molemmissa kysyttiin, kuinka monena päivänä viikossa (0–7 päivänä) vastaaja liikkuu vähintään tunnin siten että hengästyy ja hikoilee. Vastauksista muodostettiin fyysisen aktiivisuuden summamuuttuja, jonka perusteella nuoret jaettiin kahteen fyysisen aktiivisuuden ryhmään: aktiivisesti liikkuvat (6–7 kertaa viikossa) sekä vähem­män liikkuvat (0–5 kertaa viikossa). Taulukosta 1 havai­ taan, että aktiivisia liikkujia oli eniten viidenluokkalaisissa, joista lähes puolet (48 prosenttia) liikkui 6–7 päivänä viikossa. Siirryttäessä vanhempiin nuoriin aktiivisten liikkujien osuus laskee ja vähemmän liikkuvien osuus nousee siten, että yhdeksäsluokkalaisista enää vajaa viidennes (19 prosenttia) kuului aktiivisiin liikkujiin. Vanhempien tarjoamaa tukea nuoren liikuntaharrastukselle selvitettiin kyselyssä neljän erilaisen tukimuodon osalta: kannustami- nen, kyyditseminen, liikkuminen nuoren kanssa ja liikuntakulujen maksaminen. Nuorilta kysyttiin näiden tukimuotojen useutta kulu­ neen viikon aikana erikseen isän ja äidin kohdalla viisiportaisella asteikolla. Edellä mainituista muuttujista muodostettiin vanhempien tukea kuvaa­va summamuuttuja, jota käytettiin lineaarisessa regressioanalyysissä jatkuvana muuttujana ja ristiintaulukoinnissa kolmiluokkaisena (paljon tukea, jonkin verran tukea ja vähän tukea). Kavereiden tukea nuoren liikunnan harrastamiselle tutkittiin yhteensä neljällä kysymyksellä, joista muodostettiin kaksi summamuuttujaa. Väittämät, joissa vastaajilta kysyttiin kavereiden kanssa yhdessäolon ja yhteistoiminnan merkitystä sekä uusien kavereiden saamisen merkitystä liikuttaessa muodostivat toisen summamuuttujan (kavereiden kanssa liikkuminen). Muodostettua summamuuttujaa käytettiin ristiintaulukoinnissa kolmiluokkaisina (vähän tärkeää, melko tärkeää, tärkeää) ja regressioanalyysissa jatkuvana muuttujana. Toisen summamuuttujan (kaverit liikunnan esteenä) muodostivat väittämät ”kaveritkaan eivät harrasta liikuntaa” ja ”kaverit eivät arvos­ta liikuntaa”. Myös tätä summamuuttujaa käytettiin ristiintaulukoinnissa kolmiluokkaisena (pitää vähän tai ei lainkaan paikkaansa, pitää melko hyvin paikkansa, pitää erittäin hyvin paikkansa) ja regressioanalyysissa jatkuvana muuttujana. Aineiston analyysi aloitettiin jakaumatietojen tarkastelulla. Muuttujien välisiä eroja tarkasteltiin ristiintaulukoinneilla, Khiin-neliötestillä ja yksisuuntaisella varianssianalyysilla. Summamuuttujien sisäistä konsistenssia tarkasteltiin Cronbachin alpha -kertoimella. Cronbachin alpha -kertoimet olivat seuraavat: fyysinen aktiivisuus α= 0,92; vanhempien tuki α= 0,76; kavereiden kanssa liikkuminen α= 0,72 ja kaverit liikunnan esteenä α= 0,70. Vanhempien ja kavereiden tuen merkitystä nuoren fyysiseen aktiivisuuteen tutkittiin lineaarisella regressioanalyysillä, jossa vakioituina muuttujina olivat vanhempien sosioekonominen asema sekä asuinpaikka. TULOKSET Vanhempien tuki Aktiivisesti liikkuvat nuoret saivat vanhemmilta enemmän tukea liikuntaharrastukselleen kuin vähemmän liikkuvat nuoret riippumatta siitä, millä vuosiluokalla he olivat (p<0,001; kuvio 1). Viidennellä ja seitsemännellä luokalla aktiivisesti liikkuvista nuorista yli puolet ja vähemmän liikkuvista nuorista noin kolmannes ilmoitti vanhempiensa tukevan heidän liikuntaharrastustaan paljon. Selvä vanhempien tuen väheneminen havaittiin molemmilla ryhmillä etenkin seitsemännen ja yhdeksännen luokan välissä. Aktiivisten nuorten ryhmässä paljon vanhempien tukea saavien osuus laski jopa enemmän (19 prosenttiyksikköä) kuin vähemmän liikkuvien nuorten ryhmässä (8 prosenttiyksikköä) iän karttuessa. Yhdeksännellä luokalla aktiivisesti liikkuvista nuorista enää joka kolmas ja vähemmän liikkuvista nuorista noin joka viides koki saavansa vanhemmiltaan paljon tukea liikuntaharrastukselleen. TAULUKKO 1. Tutkimukseen osallistuneiden nuorten (n=2764) määrät vuosiluokittain, sukupuolittain ja fyysisen aktiivisuuden ryhmissä (aktiivisesti liikkuvat/vähemmän liikkuvat) 5.lk 7.lk 9.lk tytöt pojat yht. tytöt pojat yht. tytöt pojat yht. Aktiiviset liikkujat n 200 240 440 132 151 283 89 87 176 (6–7 pv/vk) % 42,8 54,2 48,4 28,4 33,3 30,8 18,0 19,8 18,8 Vähemmän liikkuvat n 267 203 470 333 303 636 406 353 759 (0–5 pv/vk) % 57,2 45,8 51,6 71,6 66,7 69,2 82,0 80,2 81,2 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki 85

KUVIO 1. Niiden aktiivisesti liikkuvien ja vähemmän liikkuvien nuorten osuudet (%) vuosiluokittain, jotka ilmoittivat saavansa liikuntaharras­tukselleen paljon vanhempien tukea. KUVIO 2. Niiden aktiivisesti liikkuvien ja vähemmän liikkuvien nuorten osuudet (%) vuosiluokittain, jotka pitivät kavereiden kanssa liikkumista tärkeänä omassa liikunta­ harrastuksessaan. KUVIO 3. Niiden aktiivisesti liikkuvien ja vähemmän liikkuvien nuorten osuudet (%) vuosiluokittain, jotka kokivat kavereiden estävän liikunnanharrastamista ainakin jossakin määrin. 86 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki

Kavereiden kanssa liikkuminen Kavereiden kanssa liikkumisen merkitys oli tärkeämpi aktiivisesti liikkuville nuorille kuin vähemmän liikkuville nuorille kaikilla vuosiluokilla (p<0,001; kuvio 2). Lisäksi kavereiden kanssa liikkumisen merkitys laski iän myötä enemmän niiden nuorten ryhmässä, jotka liikkuivat vähemmän (17 prosenttiyksikköä) verrattuna aktiivisesti liikkuvien nuorten ryhmään (9 prosenttiyksikköä). Aktiivisesti liikkuvista viidesluokkalaisista ja seitsemäsluokkalaisista noin 45 prosenttia piti liikuntaharrastuksessa tärkeänä kavereiden kanssa yhdessäoloa ja yhteistoimintaa sekä uusien kavereiden saamista. Yhdeksännellä luokalla vastaava osuus aktiivisista nuorista oli 26 prosenttia, ja vähemmän liikkuvista nuorista enää 17 prosenttia piti kavereiden merkitystä tärkeänä liikuntaharrastukselleen. Kaverit liikunnan esteenä Kavereiden merkitys liikunnan esteenä oli yleisempi vähemmän liikkuvien kuin aktiivisesti liikkuvien ryhmässä kaikilla vuosiluokilla (p<0,001; kuvio 3). Vähemmän liikkuvilla nuorilla kavereiden estävä merkitys lisääntyi iän myötä ja etenkin viidennen ja seitsemännen luokan välissä (11 prosenttiyksikköä). Vähemmän liikkuvista viidesluokkalaisista 38 prosenttia, seitsemäsluokkalaisista 49 prosenttia ja yhdeksäsluokkalaisista 51 prosenttia koki kavereiden harrastamattomuuden ja liikunnan arvostuksen puutteen kaveripiirissä estävän omaa liikunnan harrastamista. Sen sijaan aktiivisesti liikkuvilla nuorilla vastaava osuus pysyi melko samanlaisena ollen jonkin verran yli 20 prosentin kaikilla tutkituilla vuosiluokilla. oli yhteydessä sekä viidesluokkalaisten poikien (p= 0,025) että seitsemäsluokkalaisten (p= 0,003) ja yhdeksäsluokkalaisten (p= 0,026) tyttöjen fyysiseen aktiivisuuteen. Viidesluokkalaisista pojista kaupunkitaajamissa ja maaseudun haja-asutus alueella asuvat olivat muualla asuviin verrattuna aktiivisempia. Sen sijaan tytöistä maaseudun hajaasutusalueella asuvat seitsemäsluokkalaiset sekä maaseututaajamissa asuvat yhdeksäsluokkalaiset liikkuivat vähemmän muualla asuviin ikätovereihin verrattuna. Pojilla vanhempien tuki oli yhteydessä suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen viidennellä (p<0,001) ja seitsemännellä (p< 0,001) luokalla mutta ei yhdeksännellä luokalla. Tytöillä vanhempien antama tuki oli yhteydessä suurempaan aktiivisuuteen kaikilla vuosiluokilla (viidennellä p<0,001; seitsemännellä p= 0,011 ja yhdeksännellä p<0,001). Vanhempien tuen selitysasteet olivat korkeimmat viides- ja seitsemäsluokkalaisilla pojilla (R2= 0,04) sekä viides- ja yhdeksäsluokkalaisilla tytöillä (R2= 0,03). Kavereiden kanssa liikkuminen oli merkitsevä fyysistä aktiivisuutta selittävä tekijä molemmilla sukupuolilla ja kaikilla vuosiluokilla. Sekä pojilla että tytöillä kavereiden kanssa liikkumisen tärkeys selitti fyysistä aktiivisuusta eniten seitsemäsluokkalaisilla (pojat R2= 0,06; tytöt R2= 0,04). Kavereiden merkitys fyysistä aktiivisuutta estävänä tekijänä vahvistui iän karttuessa. Sekä seitsemäs- (p< 0,001; R2= 0,03) että erityisesti yhdeksäsluokkalaisilla pojilla (p< 0,001; R2= 0,10) kavereiden estävä merkitys selitti vähäisempää fyysistä aktiivisuutta. Tytöillä kavereiden estävä merkitys oli myös yhteydessä vähäisempään fyysiseen aktiivisuuteen, mutta sen selitysaste pysyi pienenä kaikilla vuosiluokilla (R2 =0,01–0,02). Vanhempien ja kavereiden tuen yhteydet fyysiseen aktiivisuuteen eri vuosiluokilla POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Vanhempien ja kavereiden tuen merkitystä nuoren fyysiselle aktiivisuudelle eri vuosiluokilla tutkittiin tarkemmin lineaarisella regressioanalyysillä molemmilla sukupuolilla vanhempien sosioekonominen asema ja nuoren asuinpaikka vakioituna. Kokonaisuutena mallien selitysasteet eri vuosiluokilla eivät olleet kovin korkeita. Korkein selitysaste mallille muodostui seitsemäsluokkalaisilla pojilla (R2= 0,26) ja tytöillä (R2= 0,18) sekä yhdeksäsluokkalaisilla pojilla (R2= 0,20) (Taulukko 2). Vakioiduista muuttujista äidin sosioekonominen asema oli merkitsevä sekä viidesluokkalaisilla pojilla (p= 0,004) että tytöillä (p= 0,046) siten, että äidin korkeampi sosioekonominen asema oli yhtey­ dessä suurempaan fyysiseen aktiivisuuteen. Vastaavasti asuinpaikka Nuorten fyysiseen aktiivisuuteen perustuvia sekä vanhempien ja kave­reiden tukea samanaikaisesti analysoivia tutkimuksia on tehty Suomessa toistaiseksi vähän. Aktiivisesti liikkuvat nuoret kokivat vanhempiensa tukevan liikuntaharrastusta yleisemmin kuin vähemmän liikkuvat nuoret, mikä oli odotettu tulos aikaisempien tutkimusten perusteella (Aarresola & Konttinen 2012; Davison & Jago 2009; Trost & Loprinzi 2011). Sen sijaan se, että vanhempien tuen havaittiin yläkouluaikana vähenevän jopa enemmän aktiivisten nuorten ryhmässä kuin vähemmän liikkuvien ryhmässä oli tuloksissa pienoinen yllätys. Selityksenä voi olla se, että ainakin osa paljon liikkuvista ja mahdollisesti tavoitteellisesti urheilua harrastavista nuorista on jo varsin itse­ ohjautuvia ja autonomisia liikuntaharrastuksessaan yläkouluiässä. TAULUKKO 2. Vanhempien ja kavereiden tuen yhteydet fyysiseen aktiivisuuteen eri vuosiluokilla vanhempien sosio­ ekonominen asema ja asuinpaikka vakioituna. Muuttujan kerroin (coef.), 95 % luottamusväli (95% CI) sekä mallin ja yksittäisten muuttujien selitysasteet (R2). 5-luokka Coef. 7-luokka 95%CI POJAT R2 Coef. 9-luokka R2 95%CI 0,13 Coef. 95%CI 0,26 R2 0,20 Vanhempien tuki 0,13*** 0,06–0,20 0,04 0,16*** 0,09–0,24 0,04 0,05 -0,02–0,12 0,00 Kavereiden kanssa liikkuminen 0,16* 0,03–0,29 0,01 0,42*** 0,27–0,56 0,06 0,32*** 0,19–0,46 0,05 Kaverit liikunnan esteenä 0,14 -0,45–0,17 0,00 -0,55*** -0,86–0,25 0,03 -0,82*** -1,05–0,57 0,10 Vanhempien tuki 0,14*** 0,07–0,22 0,03 0,09* 0,02–0,17 0,01 0,15*** 0,08–0,22 0,03 Kavereiden kanssa liikkuminen 0,19* 0,04–0,34 0,02 0,25*** 0,12–0,39 0,04 0,14* 0,03–0,24 0,01 Kaverit liikunnan esteenä -0,42* -0,77–0,07 0,01 -0,50** -0,78–0,22 0,02 -0,40** -0,64–0,16 0,02 TYTÖT 0,11 0,18 0,15 * p<0,05; ** p<0,01; *** p<0,001 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki 87

Liikuntaharrastuksen ns. erikoistumisvaiheessa (14–15-vuotiaana) vanhempien vaikuttavuuden on havaittu pienenevän (Aarresola & Konttinen 2012). Tukea liikuntaharrastukselle saadaan myös kodin ulkopuolelta kuten liikuntaseurojen ohjaajilta, valmentajilta ja harrastuskavereilta (Lehmuskallio 2011). Tässä artikkelissa ei tarkasteltu vanhempien tuen muotoja erikseen, mutta aineistosta tehty aikaisempi raportti (Palomäki, Huotari & Kokko 2015) osoitti, että jotkin tuen muodoista säilyvät nuorten kasvaessa yleisempinä kuin toiset. Esimerkiksi liikuntakulujen maksaminen pysyi yleisenä tuen muotona yhdeksännelläkin luokalla, mutta vain pieni osa tämän ikäisistä nuorista kertoi liikkuvansa vanhempansa kanssa usein (Palomäki, Huotari & Kokko 2015). Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että etenkin vanhempien kyyditysapu näyttäisi olevan tärkeä tekijä 13–15-vuotiaiden nuorten liikunta-aktiivisuudessa ja sen säilymisessä murrosiässä (Davison & Jago 2009; Verlogne ym. 2014). Urheilevien nuorten kohdalla on todettu, että vanhempien tulee osata mukauttaa tukeaan ja osallistumistaan nuoren kehityksen ja urheilu-uran etenemisen eri vaiheissa (Harwood & Knight 2015). Sama pätee varmasti myös yleisemmin vanhemmuudessa ja nuorten fyysistä aktiivisuutta edistettäessä. On luonnollista, että yhdeksäsluokkalaisilla on enemmän päätösvaltaa ja autonomiaa suhteessa omaan vapaa-aikaansa ja harrastuksiinsa kuin nuoremmilla lapsilla. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että lasten ja nuorten liikkuminen tapahtuu yhä enemmän ja nuorempana organisoidusti. Peräti yhdeksän kymmenestä suomalaislapsesta osallistuu jossakin vaiheessa elämäänsä urheiluseuratoimintaan. (Mononen ym. 2016.) Samalla tämä yleensä tarkoittaa sitä, että vanhemmat ovat mukana toiminnassa vähintäänkin kuljettamassa ja kustantamassa harrastusta, mutta usein myös seuran toimi- ja talkoohenkilöinä. Etenkin perheissä, joissa useampi lapsi urheilee, muodostuu harrastamisesta helposti koko perheen yhteinen "projekti", jossa arki rytmittyy harjoitusten ja harrastukseen liittyvien tapahtumien ympärille (mm. Berg 2015). Kyse­on merkittävästä elämäntapavalinnasta ja usein myös taloudellisesta panostuksesta. Vanhempien kasvatusvastuuta kiistämättä, voidaan kriittisesti pohtia sitäkin, että sälytetäänkö vanhemmille nyky­ aikana jopa liikaa paineita ja vastuuta lastensa valinnoista ja niiden toteutumisesta niin vapaa-ajalla kuin esimerkiksi koulunkäynnissä. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tuloksia myös sen suhteen, että aktiivisesti liikkuvat kokivat saavansa kavereilta enemmän tukea kuin vähemmän liikkuvat. Tämä johtunee osaltaan siitä, että liikuntaa harrastavalla nuorella on usein myös liikuntaa harrastavia ystäviä (Maturo & Cunningham 2013; Sirad ym. 2013). Lisäksi havaittiin, että kavereiden tuki liikunnalle eroaa jo viidennellä luokalla, mikä voisi viitata siihen, että kaveripiireissä on tapahtunut jo tässä vaiheessa eriytymistä sen suhteen harrastetaanko liikuntaa vai jotakin muuta. Osa nuorten ystävyyssuhteista voi jo varhaisnuoruudessa, 11–14-vuotiaana olla varsin pysyviä (Laine 2005, 157) mutta toisaalta nuoruudelle tyypillisenä on pidetty vertaissuhteiden nopeita muutoksia (Casper & Card 2010). Näyttääkin siltä, että nuorten sitoutuminen vertaisryhmissä vaihtelee: osa esimerkiksi muodostaa tiiviin siteen yhteen läheiseen ystävään ja osa elää löyhempien vertaissuhteiden varassa. Urheilevilla nuorilla on havaittu tyypillisesti olevan useita ystäviä ja sosiaalista tukea tarjoavia verkostoja liikuntaharrastuksen ulkopuolellakin. (Korkiamäki & Elonen 2010.) Kavereiden tuki säilyi paremmin yläkoulun aikana aktiivisesti liikkuvien kuin vähemmän liikkuvien ryhmässä, vaikkakin suunta oli molemmissa ryhmissä laskeva. Kavereiden tuen väheneminen iän myötä voi heijastella osaltaan drop-off -ilmiötä, eli vaikka nuori itse jatkaisikin liikkumista, lopettaa kaveripiiristä moni liikunnanharrastamisen murrosiässä. Se, että kaveritkin lopettivat harrastamisen, on havaittu varsin yleiseksi syyksi nuorten liikuntaharrastusten lopettamisessa (Blomqvist ym. 2015). Toki lopettamisen taustalla vaikuttavat myös muut ikävaiheelle tyypilliset syyt: ei ole aikaa, koska kiinnos- 88 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki tus kohdistuu muihin asioihin, on kyllästytty lajiin tai harrastuksen paris­sa ei enää viihdytty (Blomqvist ym. 2015; Myllyniemi & Berg 2013; Merikivi ym. 2016, 82). Yhtenä tämän tutkimuksen päätuloksena voidaan pitää sitä, että osalle nuorista kaverit näyttäisivät muodostavan varsin merkittävän esteen liikunnan harrastamiselle. Vähemmän liikkuvista seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaisista noin puolet koki kavereiden estävää merkitystä kuvaavien väittämien pitävän ainakin melko hyvin paikkansa. Kavereiden estävä merkitys näyttäisi yleistyvän iän karttuessa vain vähemmän liikkuvien ryhmässä, ja erityisesti yhdeksäsluokkalaisilla pojilla se selitti vähäisempää fyysistä aktiivisuutta. Siihen, miksi kavereiden estävä merkitys näyttäisi olevan keskeisempi poikien kuin tyttöjen liikkumisessa, ei tämän tutkimuksen perusteella saada suoraa vastausta. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että tytöt kokevat saavansa selvästi poikia useammin sosiaalista tukea, kuten hyväksyntää ja kannustusta vertaisiltaan, mutta samalla myös arveltu, että pojat eivät samassa määrin kavereiden tukea kaipaisikaan (Salmela 2006, 122–127). Eroja tyttöjen ja poikien kaverisuhteissa ilmentää myös se, että tytöille näyttäisi riittävän yksikin läheinen ystävä, kun taas poikien kohdalla "vain" yksi ystävä saattaa yleisemmin merkitä porukan ulkopuolelle jäämistä (Korkiamäki & Elonen 2010). Vertaisryhmien ja vertaistuen hyödyntäminen nuorten liikuntaaktiivisutta edistettäessä voisi varmasti olla nykyistä systemaattisempaa ja tehokkaampaa niin kouluissa kuin vapaa-ajan liikunnassa. Liikkuva koulu -ohjelmaan sisältyen on monissa kouluissa järjestetty vertaisohjattuja liikuntavälitunteja tai vähän liikkuville nuorille omia liikuntakerhoja. Myös erilaiset liikkumisen haastekampanjat saattavat motivoida nuoria, ja innostaa kaveripiirejä liikkumaan yhdessä. Urhei­luseurojen kilpailusuuntautuneen toiminnan rinnalle tarvittaisiin nykyistä runsaammin erilaisia harrasteliikunnan ryhmiä, joiden tarjontaa voitaisiin kehittää nuorten toiveita kuunnellen ja osallisuutta tukien. Lisäksi nuorten omaehtoista harrastamista tulisi tukea tarjoamalla ilmaisia ja edullisia liikuntapaikkoja ja kehittämällä erityisesti lähiliikuntapaikkoja kuten koulujen pihoja. (Aira ym. 2013, 26–27; Kokko & Hämylä 2015, 92–97.) Näiden erilaisten toimien ja interventioiden vaikuttavuudesta tarvittaisiin myös lisää tutkimustietoa. Kaverisuhteiden hyödyntämiseen liikkumisen edistämisessä liittyy myös haasteita. Läheisiä ihmissuhteita ei yleensä voi väkisin luoda tai pakottaa pysyviksi. Kaikilla nuorilla ei ole lainkaan läheistä ystävää, ja noin kymmenen prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista tuntee itsensä yksinäiseksi (Myllyniemi & Berg 2013, 52). Lisäksi on huomioitava, etteivät vertaissuhteet synny pelkästään yksilöllisten valintojen seurauksena vaan esimerkiksi yhteiskuntaluokka, asuinalue, etninen tausta ja sukupuoli ovat tekijöitä, jotka voivat sekä suunnata että rajoittaa ystävyyssuhteita ja myös sitoutumista erilaisiin vapaaajan viettotapoihin (Berg 2015). Useissa suomalaistutkimuksissa on havaittu, että erityisesti urheiluseurassa harrastaminen on yleisempää silloin kun vanhempien tulo- ja koulutustaso on korkea (Kantomaa ym. 2014; Palomäki ym. 2016), ja tässäkin tutkimuksessa havaittiin äidin koulutustason positiivinen yhteys viidesluokkalaisten tyttöjen ja poikien liikkumiseen. Nuori, jonka kaveripiirissä liikutaan vähän, on varsin haasteellisen tilanteen edessä, vaikka omaa motivaatiota liikkumiseen löytyisikin. Jos kaveripiiri suosii pääsääntöisesti muita vapaa-ajanviettotapoja, tulisi nuoren joko hankkia uusia liikuntaa harrastavia ystäviä tuek­ seen tai tyytyä harrastamaan liikuntaa yksin. Kaveripiirin ”imu” voi myös olla niin suuri, ettei nuori ole halukas irrottautumaan sen edustamista merkityksistä ja identiteettivalinnoista edes hetkeksi liikuntaa harrastaakseen (Liimakka ym. 2013). Osalle nuorista liikkumattomuus näyttäisi olevan henkilökohtainen elämäntapavalinta, eikä nuori välttämättä koe tarvitsevansa liikuntaa elääkseen ”hyvää elämää”. Samalla nyky-yhteiskunnan teknistyminen ja autoistuminen sekä hyvinvoinnin eriarvoistumiskehitys pönkittävät osaltaan

liikkumatonta elämäntapaa. (Kauravaara 2013.) Kuitenkin erilaiset elämän taitekohdat ja muutokset esimerkiksi sosiaalisissa suhteissa, terveydessä, opiskelu- tai työpaikassa voivat saada aikaan arvojen ja elämäntavan uudelleen jäsentymistä, siten että myös liikunnan asema yksilön arjessa muuttuu (Hirvensalo 2013). Tämän tutkimuksen vahvuuksina voidaan pitää laajaa aineistoa ja sitä, että tutkitut edustivat eri ikäryhmiä liikuntakäyttäytymisen kannalta merkittävässä nuoruusiässä. Lisäksi vanhempien ja ystävien tuen merkitystä nuoren fyysiselle aktiivisuudelle voitiin aineiston avulla tarkastella samanaikaisesti huomioiden tiedot nuoren asuinpaikasta ja sosioekonomista asemasta. Tutkittavia asioita ei selvitetty yksittäisten kysymysten varassa, vaan summamuuttujilla, joiden sisäinen konsistenssi osoittautui hyväksi. Toisaalta mukana ei ollut muita fyysiseen aktiivisuuteen vaikuttavia tekijöitä, joista esimerkiksi sisarusten liikunnan harrastaminen ja sosiaalinen tuki sekä nuoren koettu liikunnallinen pätevyys olisivat saattaneet olla merkityksellisiä tekijöitä. Vuoden 2016 vapaa-aika tutkimuksessa samassa taloudes- sa asuvien sisarusten määrällä havaittiin olevan positiivinen yhteys harrastetun liikunnan määrään, mutta yhteys hävisi kun huomioitiin vastaajien ikä, sillä enemmän liikuntaa harrastaneilla nuoremmilla vastaajilla oli myös eniten kotona asuvia sisaruksia (Merikivi ym. 2016, 89). Poikkileikkausasetelmasta johtuen tässä esitettyjen tulosten perusteella ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä syy-seuraussuhteista eli esimerkiksi siitä, johtaako vanhempien tai kavereiden tuki nuoren aktiiviseen liikkumiseen, vai päinvastoin. Kuitenkin kansainvälisissä seurantatutkimuksissa on saatu myös viitteitä siitä, että vanhempien tai kavereiden tuen lisääntyminen voi johtaa murrosikäisellä reippaan liikunnan lisääntymiseen (Morrisey ym. 2015). Kavereiden sosiaalista tukea nuorten liikunnanharrastamisessa on tutkittu Suomessa jonkin verran, mutta kausaalisuhteiden tai iänmukaisten muutosten selvittämiseksi tarvittaisiin myös seuranta- ja pitkittäisasetelmia. Lisäk­si tuen yhteyksien tarkasteltu objektiivisesti mitattuun fyysiseen aktiivisuuteen saattaisi tarjota jossakin määrin kyselytutkimuksista poikkeavia tuloksia. LÄHTEET Aarresola, O. & Konttinen, N. 2012. Vanhemmat moni-ilmeinen vaikuttaja Sport and Exercise 11, 522–535. kilpaurheiluun sosiaalistumisessa. Liikunta & Tiede 49 (6), 29–35. Haanpää, L., Ursin, P. & Matarma, T. 2012. Kouluikäisten liikuntasuhde luupin Aira, T., Kannas, L., Tynjälä, J., Villberg, J. & Kokko, S. 2013. Miksi murros- alla – kyselytutkimus 6. - 9.-luokkalaisille. Turun yliopisto. Turun lapsi ja nuoriso- ikäinen luopuu liikunnasta? Liikunta-aktiivisuuden väheneminen murrosiässä. tutkimuskeskuksen julkaisuja 3/2012. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013:3. Harwood, C.G. & Knight, C.J. 2015. Parenting in youth sport: A position paper Beets, M.W., Cardinal, B.J. & Alderman, B.L. 2010. Parental social support on parenting expertise. Psychology of Sport and Exercise 16 (1), 24–35. and the physical activity-related behaviors of youth: a review. Health Education Henriksen, P.W., Ingholt, L., Rasmussen, M. & Holsten, B.E. 2016. Physical & Behavior 37, 621–644. activity among adolescents: The role of various kinds of parental support. Scan- Berg, P. 2015. Sosiaaliset jalat ja vakava vapaa-aika -lasten ja nuorten vertais- dinavian Journal of Medicine, Science and Sport 26 (8), 927–932. suhteiden merkitys liikuntaharrastuksissa. Nuorisotutkimus 33 (3–4), 88–101. Hirvensalo, M. 2013. Liikkuvasta lapsuudesta aktiiviseen aikuisuuteen ja vi- Biddle, S.J.H., Atkin, A.J., Cavill, N. & Foster, C. 2011. Correlates of physical reään vanhuuteen – Elämänkulun taitekohtiin kannattaa panostaa. Liikunta & activity in youth: a review of quantitative systematic reviews. International Tiede 50 (2-3), 18–21. Review of Sport and Exercise Psychology 4 (1), 25–49. Jago, R., Page, A.S. & Cooper, A.R. 2012. Friends and physical activity during Blomqvist, M., Mononen, K., Konttinen, N., Koski, P. & Kokko, S. 2015. the transition from primary to secondary school. Medicine & Science in Sport Urheilu ja seuraharrastaminen. Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten & Exercise 44 (1), 111–117. ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Kantomaa,M., Jaako, J. & Tammelin, T. 2014. Sosioekonomisen aseman Valtioneuvoston julkaisuja 2015: 2, 74–82. yhteys nuorten liikunnan harrastamiseen – tuloksia suomalaisista seurantatut- Casper, D. & Card, N. 2010. “We Were Best Friends, But…” Two Studies of kimuksista. Teoksessa: Mikä maksaa? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2014: Antipathetic Relationships Emerging from Broken Friendships. Journal of Ado- 2, 25–34. lescent Research 25 (4), 499–526. Kauravaara, K. 2013. Vähän liikkuvan nuoren miehen hyvän elämän reseptiin ei Coleman, L., Cox, L. & Roker, D. 2008. Girls and young women’s participation liikuntaa tarvita. Liikunta & Tiede 50 (4), 30–33. in physical activity: psychological and social influences. Health Education Rese- Kirby, J., Levin K.A. & Inchley, J. 2011. Parental and peer influences on arch 23 (4), 633–647. physical activity among Scottish adolescents: A longitudinal study. Journal of Craggs, C., Corder, K., van Sluijs, E.M.F. & Griffin, S.J. 2011. Determinants Physical Activity and Health 8, 785–793. of change in physical activity in children and adolescents: A systematic review. Kokko, S. & Hämylä, R. (toim.) 2015. Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen American Journal of Preventive Medicine 40 (6), 645–658. Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Valtioneuvoston julkaisuja 2015:2. Currie, C., Zanotti, C., Morgan, A., Currie, D., de Looze, M., Roberts, C., Korkiamäki, R. & Elonen, N. 2010. Ikätoverit sosiaalisina resursseina yläkoulu- Samdal, O., Smith, O. & Barnekow, V. (toim.). 2012. Social determinants of iässä. Nuorisotutkimus 28 (3), 18–35. health and well-being among young people. Health behavior in School-aged Laine, K. 2005. Minä, me ja muut sosiaalisissa verkostoissa. Keuruu: Otava. Children (HBSC) study: international report from the 2009/2010 survey. Co- Lehmuskallio, M. 2011. Ei Villegalle vaan vertaiset, valmentajat ja vanhemmat – penhagen, WHO Regional Office for Europe. (Health Policy for Children and lasten ja nuorten näkemyksiä liikuntakiinnostukseensa vaikuttajista. Liikunta & Adolescents, No. 6). Tiede 48 (6), 24–31. Davison, K.K. & Jago, R. 2009. Change in parents and peer support across Lehtonen, K. (toim.) 2012. Nuorten harrasteliikunnan kehittäminen 1999-2011. ages 9 to 15 yr and adolescents girl’s physical activity. Medicine & Science in Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2012: 2. Sports & Exercise 41 (9), 1816–1825. Liimakka, S., Jallinoja, P. & Hankonen, N. 2013. Liikutaan ja/vai hengaillaan? Dowda, M., Dishman, R.K., Pfeiffer, K.A. & Russell, R.P. 2007. Family support Liikunta ja kaverit ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevien nuorten elämän- for physical activity in girls from 8th to 12th grade in Shout Carolina. Preventive kokonaisuudessa. Liikunta & Tiede 50 (6), 32–39. Medicine 44 (2), 153–159. Malina, R. 2001. Physical activity and fitness: pathways from childhood to adult- Dumith, S.C., Gigante, D.P., Domingues, M.R. & Kohl, H.W. 2011. Physical hood. American Journal Human Biology 13, 162–172. activity change during adolescence: A systematic review and a pooled analysis. Maturo, C. & Cunningham, S. 2013. Influence of friends on children’s physical International Journal of Epidemiology 40 (3), 685–698. activity: A Review. American Journal of Public Health 103 (7), 23–38. Edwardson, C.L. & Gorely, T. 2010. Parental influences on different types and Morrisey, J.L., Janz, K.F., Letuchy, E.M., Francis, S.L. & Levy, S.M. 2015. The intensities of physical activity in youth: A systematic review. Psychology of effect of family and friend support on physical activity through adolescence: LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki 89

a longitudinal study. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Sirard, J., Bruening, M., Wall, M., Eisenberg, M., Kim, S. & Neumark-Sztai- Activity 12, 103. ner, D. 2013. Physical activity and screen time in adolescents and their friends. Merikivi, J., Myllyniemi, S. & Salasuo, M. (toim.). 2016. Media hanskassa. American Journal of Preventive Medicine 44 (1), 48–55. Lasten ja nuorten vapaa-ajan tutkimus mediasta ja liikunnasta 2016. Verkkojul- SLU (Suomen Liikunta ja Urheilu). 2010. Kansallinen liikuntatutkimus 2009– kaisuja, Nuorisotutkimusseura 104. 2010. Lapset ja nuoret. SLU:n julkaisusarja 7. Mononen, K., Blomqvist, M., Koski, P. & Kokko, S. 2016. Urheilu ja seura- Tammelin, T. 2003. Physical activity from adolescence to adulthood and health- harrastaminen. Teoksessa S. Kokko & A. Mehtälä (toim.) Lasten ja nuorten related fitness at age 31 – cross-sectional and longitudinal analyses of the liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2016. Valtion Northern Finland birth cohort of 1966. Väitöskirja. Oulun yliopisto. liikuntaneuvoston julkaisuja 2016: 4. Tammelin, T., Näyhä, S., Laitinen, J., Rintamäki, H. & Järvelin, M.-R. 2003. Myllyniemi, S. & Berg, P. 2013. Nuoria liikkeellä! Nuorten vapaa-aikatutkimus Physical activity and social status in adolescence as predictors of physical in 2013. Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja 49. Verkkojulkaisuja: Nuoriso- activity in adulthood. Preventive Medicine 37 (4), 375–381. tutkimusseura 64. Telama, R., Laakso, L., Nupponen, H., Rimpelä, A. & Pere, L. 2009. Secular Palomäki, S., Laherto, L., Kukkonen, T., Hakonen,H. & Tammelin, T. 2016. trends in youth physical activity and parents’ socioekonomic status from 1977 Vanhempien hyvä koulutus- ja tulotaso lisäävät nuorten liikkumiseen etenkin to 2005. Pediatric Exercise and Science 21 (4), 462–474. urheiluseuroissa. Liikunta & Tiede 53 (4), 92–98. Telama, R., Yang, X., Hirvensalo, M., & Raitakari, O. 2006. Participation in Palomäki, S., Huotari, P. & Kokko, S. 2015. Vanhemmat ja kaverit liikuntahar- organized youth sport as a predictor of adult physical activity: a 21-year longitu- rastuksen tukena. Teoksessa S. Kokko & R. Hämylä (toim.) Lasten ja nuorten dinal study. Pediatric Exercise and Science 18 (1), 76–88. liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. Valtioneu- Trost, S. & Loprinzi, P. 2011. Parental influences on physical activity behaviour voston julkaisuja 2015: 2, 66–71. in children and adolescents: a brief review. American Journal of Lifestyle Me- Rautava, P., Laakso, L. & Nupponen, H. 2003. Vanhempien merkitys 5.luokan dicine 5 (2), 171–181. oppilaiden liikuntaharrastuksessa. Liikunta & Tiede 40 (5-6), 26–32. Verloigne, M., Veitch, J., Carver, A., Salmon, J., Cardon, G., De Bourdeaud- Sallis, J.F., Prochaska, J.J. & Taylor, W.C. 2000. A review of correlates of huij, I & Timperio, A. 2014. Exploring associations between parental and peer physical activity of children and adolescents. Medicine & Science in Sports & variables, personal variables and physical activity among adolescents: a media- Exercise 32 (5), 963–975. tion analysis. BMC Public Health 14, 966. Salmela, J. 2006. Koetun sosiaalisen tuen, pätevyyden, itsearvostuksen ja Yang, X., Telama, R., Laakso, L. & Viikari, J. 2003. Children’s and adolescents’ liikunnan yhteyksiä nuoruusiän kasvuvuosina. Jyväskylän yliopisto, Chydenius- physical activity in relation with living environment, parents’ physical activity, instituutin tutkimuksia 1/2006. age and gender. Acta Kinesiologica Universitatis Tartuensis 8, 61–88. 90 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Vanhempien ja kavereiden tuki

FYYSISEN AKTIIVISUUDEN JA KOULUVIIHTYVYYDEN MUUTOKSET ACTIONTRACK-SOVELLUKSEN OPETUSKÄYTÖN MYÖTÄ – PILOTTITUTKIMUS Kimmo Koivisto, LitM, Turun yliopisto/Opettajankoulutuslaitos, Seminaarinkatu 1, 26100 Turun ylipisto. P. 050-373 5924. Sähköposti: kimmo.koivisto@utu.fi (yhteyshenkilö). Pasi Koski, FT, Turun yliopisto. Tanja Matarma, LitM, Turun yliopisto. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Koivisto K, Koski P. & Matarma T. 2017. Fyysisen aktiivisuuden ja kouluviihtyvyyden muutokset ActionTracksovelluksen opetuskäytön myötä – pilottitutkimus. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 91–98. Koivisto K, Koski P. & Matarma T. 2017. ActionTrack mobile application in teaching – Changes of pupils’ physical activity and enjoy being at school: A pilot study. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 91–98. ActionTrack on paikkatietojärjestelmää hyödyntävä sovellus, jolla opetusta voidaan toteuttaa uudenlaisella tavalla liikuntaa ja oppimistehtäviä yhdistäen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin ActionTrackmobii­lisovelluksen opetuskäytön yhteyksiä viidesluokkalaisten fyysisen aktiivisuuden ja kouluviihtyvyyden muutoksiin. Tutkimukseen osallistui kaksi luokkaa, koe- (n=18) ja verrokkiluokka (n=16). Koeluokalle toteutettiin opetusinterventio, jonka aikana oppilaat käyttivät yksittäisillä oppitunneilla ActionTrack-­ sovellusta 2–3 kertaa viikossa kymmenen viikon ajan. Verrokki­ luokan oppitunnit eivät poikenneet tavanomaisesta. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus mitattiin 6.30–22.30 välisenä aikana lantiolle kiinnitetyin ActiGraph-kiihtyvyysmittarein ennen interventiota, sen puolivälissä ja lopussa. Fyysisen aktiivisuuden muutokset selvitettiin erikseen koulussa vietetyn ajan ja koko päivän osalta. Kouluviihtyvyys selvitettiin kyselyllä, joka toteutettiin ennen ActionTrack-sovelluksen käyttöä ja sovelluksen käytön päätyttyä. Luokissa tapahtuneet fyysisen aktiivisuuden ja kouluviihtyvyyden muutokset analysoitiin Wilcoxonin testeillä ja luokkien väliset muutokset toistettujen mit­ tausten varianssianalyyseillä. Koulussa vietetyn ajan vähintään keskiraskaan liikunnan määrä kasvoi koeluokalla opetusintervention ensimmäisen viiden viikon aikana. Päivittäisessä fyysisessä aktiivisuudessa ei todettu muutoksia kummallakaan luokalla. Koeluokalla kouluviihtyvyyden todettiin kehittyneen parempaan suuntaan, verrokkiluokalla kouluviihtyvyys heikkeni. ActionTrack-sovelluksen opetuskäytöllä voi tämän tutkimuksen mukaan olla myönteisiä vaikutuksia koulupäivän aikaiseen fyysiseen aktiivisuuteen ja kouluviihtyvyyteen. ActionTrack is a GIS-based mobile application by which it is possible to renew school teaching by combining physical activities and learning tasks in different subjects. In this study it was analysed how the use of ActionTrack in teaching is associated with the levels of pupils’ physical activity and how they enjoy being at school. The target group consists of two school classes of fifth grade (intervention class, n=18; control class n=16). The intervention group had classes where ActionTrack was applied two or three times a week during ten weeks. The classes of the control group were organized as usually. The physical activity of the pupils was measured by the Actigraph accelerometers before the intervention, in the middle of it and at the end of the intervention. The changes of physical activity were analysed during the whole day and separately during the time spent at school. How the students enjoy being at school was analysed by a questionnaire before and after the intervention. The changes of physical activity and how the pupils enjoy being at school was analysed with Wilcoxon test and the differences between the classes with repeated measures ANOVA. According to the results, the changes were not noticed in neither groups in daily physical activity. Whereas during the time spent at school the average time of at least moderate intensity was increased in the intervention group at the beginning of the intervention. In addition the pupils in intervention group enjoyed more to be at school after the intervention whereas the change has been opposite in the control group. It can be concluded that according to this study the use of ActionTrack in teaching can increase physical activity during the school time and make the pupils enjoy more being at school. Avainsanat: fyysinen aktiivisuus, kouluhyvinvointi, kouluviihtyvyys, oppimisympäristö Key words: physical activity, school well-being, learning environment LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys 91

JOHDANTO ActionTrack on paikkatietojärjestelmää hyödyntävä sovellus, jolla eri oppiaineiden opetusta voidaan toteuttaa uudenlaisella tavalla liikuntaa ja oppimistehtäviä yhdistäen. Sovelluksella voidaan luoda tehtäviä ja sijoittaa ne gps- ja karttapohjatietojen avulla mihin tahansa paikkaan myös luokkahuoneen ulkopuolelle. Sovellus opastaa oppilaan siirtymisen tuolle ennalta määritellylle tehtäväpaikalle eli virtuaaliselle rastille, jossa hän saa tehtävän tai oppisisältöä itselleen mobiililaitteen kuten tabletin tai älypuhelimen kautta. Erillisistä tehtävistä voidaan tehdä tehtäväratoja ja oppimispelejä. Iso osa suomalaisista kouluikäisistä nuorista ei saavuta terveyttä edistävän fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaista liikuntamäärää vuorokaudessa (Kokko ym. 2015; Tammelin ym. 2014). Tämän lisäksi suomalaiset lapset viihtyvät koulussa heikosti moniin muihin maihin verrattuna (Kämppi ym. 2012; OECD 2014). Perusopetuksen opetussuunnitelmassa toiminnallisten oppimistapojen sekä liikkumisen uskotaan lisäävät oppimisen elämyksellisyyttä ja vahvistavan moti­ vaatiota koulun käyntiä kohtaan. Motivaation todetaan vahvistuvan myös työtavoilla, jotka tukevat itseohjautuvuutta ja ryhmään kuulumisen tunnetta. Koulutyössä odotetaan käytettävän erilaisia työtapoja ja oppimisympäristöjä sekä pyritään säännöllisesti viemään työskentelyä ulos luokkahuoneesta. (Opetushallitus 2014, 14, 27–28.) ActionTrack mahdollistaa näiden tavoitteiden suuntaisen työskentelyn. Kouluikäisten fyysisen aktiivisuuden suositukset ja niiden toteutuminen Kouluikäisten päivittäiselle terveyttä edistävälle fyysisen aktiivisuuden määrälle on annettu sekä kansainvälisiä että kansallisia suosituksia. WHO:n (2010) suositus terveyttä edistävän liikunnan minimimäärästä 5–17-vuotiaille on vähintään keskiraskasta liikuntaa vähintään tunti päivässä. Strongin ym. (2005) tekemän kirjallisuuskatsauksen perusteella kouluikäisten lasten tulisi liikkua vähintään tunti päivässä vähintään kohtalaisesti rasittuen. Suomessa laadittujen suositusten mukaisesti 7–18-vuotiaiden lasten tulisi liikkua reippaasti yhdestä kahteen tuntia päivässä (Tammelin & Karvinen 2008). Uusimpien suomalaisten suositusten mukaan alle 8-vuotiaiden tulisi liikkua kuormittavuudeltaan monipuolisesti rasittuen vähintään kolme tuntia päivässä (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016, 8–9). WHO:n koululaistutkimuksen tulosten perusteella 11-vuotiaiden ikäryhmässä runsas kolmannes suomalaispojista ja neljännes tytöistä liikkui vuonna 2010 WHO:n suositusten mukaisesti eli vähintään tunnin päivittäin. Yläkouluun siirryttäessä liikkumisen määrä muuttuu selvästi vähäisemmäksi. (Aira ym. 2013, 15–16.) Vuonna 2014 kerätyn Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymisen trendiseurannan (LIITU-aineisto) perusteella vain reilu viidesosa 11–15-vuotiaista suomalaislapsista ja -nuorista liikkuu yli tunnin päivässä vähintään reippaasti rasittavan liikunnan tasolla (Kokko ym. 2015, 15). Liikkuva koulu -tutkimuksissa objektiivisesti mitattujen tulosten perusteella noin puolet alakouluikäisistä saavuttaa tunnin minimisuosituksen reippaan liikunnan osalta, yläkouluikäisistä tuohon minimitavoitteeseen yltää vajaa viidennes (Tammelin ym. 2014). Suuri istumisen määrä on aikuisiin kohdennettujen tutkimusten mukaan todettu terveysriskiksi, jota ei voida ehkäistä runsaalla liikunnan harrastamisella (Helajärvi 2013; Owen 2010; Vasankari 2014). Runsaan paikallaanolo määrän on osoitettu olevan positiivisesti yhteydessä myös 5–17-vuotiaiden terveysriskeihin (Tremblay ym. 2011). Suomalaisten suositusten mukaan lasten ja nuorten tulisi välttää runsasta paikallaanoloa ja istumista aina kun se on mahdollista, erityisesti yli tunnin mittaisia yhtäjaksoisia istumisjaksoja tulisi välttää (Sosiaali- ja terveysministeriö 2015, 15–16, 18). Samankaltaisia tutkimustietoon pohjautuvia paikallaanolon ja istumisen välttämisen suosituksia on annettu myös esimerkiksi Britteinsaarilla 92 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys (Department of health 2011, 26–28). Liikkuva koulu -tutkimuksen objektiivisten mittausten mukaan liikkumatonta aikaa kertyy alakoulun 5–6-luokkalaisille 40 minuuttia jokaista koulussa vietettyä tuntia kohden ja 7,2 tuntia päivää kohden. Yläkouluikäisille suomalaisille kertyy 45 minuuttia liikkumatonta aikaa jokaista koulussa vietettyä tuntia kohden ja päivän aikana noin 8,5 tuntia. Suomalaisten yläkouluikäisten päivittäinen liikkumaton aika on noin tunnin enemmän verrattuna samanikäisiin amerikkalaisiin ja muihin eurooppalaisiin. (Tammelin ym. 2014.) Liikkumista koskevien 15 maan kansallisten raporttien vertailun perusteella suuri paikallaanolo määrä voidaan todeta merkittäväksi syyksi suomalaisten lasten fyysisen kokonaisaktiivisuuden vähäisyyteen vuorokaudessa (Tremblay ym. 2014). Oppilaiden kouluviihtyvyys Suomalaisten nuorten kouluviihtyvyys on todettu WHO:n toteuttamissa kansainvälisissä vertailuissa varsin alhaiseksi, kaikissa muissa Pohjoismaissa koulussa viihdytään paremmin ja 36 maan vertailussa suomalaiset sijoittuvat heikoimpaan kolmannekseen (Kämppi 2012, 25–30). Pisa2012-tutkimuksen kouluviihtyvyyden vertailussa Suomi oli 65 maan joukosta viidenneksi heikoin, kun oppilaat ottivat kantaa väitteeseen ”tunnen itseni iloiseksi koulussa” (OECD 2014, 21). Pisa2012 ensituloksia -raportin alkusanoissa todetaan suomalaisten lasten koulunkäyntiin liittyvien asenteiden heikkenemisestä olleen merkkejä jo muutaman viime vuoden ajan (Kupari ym. 2013, 2). Pisa2015-kyselyssä suomalaisten oppilaiden sisäinen motivaatio luonnontieteiden opiskeluun oli 12:nneksi alhaisin 73 maan tulosten vertailussa ja motivaatio oli pudonnut selkeästi vuoteen 2006 verrattuna (Vettenranta ym. 2016, 81). Kansainvälisten asennemittausten vertailutulosten tulkinnassa on kuitenkin syytä olla varovainen, sillä kulttuuriset erot vaikuttavat vastaamisen tapaan (Harinen & Halme 2012, 66). Esimerkiksi Kouluterveyskyselyn 2013 perusteella koulun työilmapiiri on kehittynyt Suomessa myönteiseen suuntaan 2000-luvulla (Luopa ym. 2014). Kouluviihtyvyyttä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta ja sen määrittely yksiselitteisesti on vaikeaa. Kouluviihtyvyyttä on tarkasteltu esimerkiksi kouluhyvinvointina. Konu ym. (2002) jakaa kouluhyvinvoinnin neljään osa-alueeseen: koulun olosuhteet, sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet ja terveydentila. Koulun olosuhteisiin sisältyvät fyysiset olot, opetuksen organisointi ja oppilaille tarjotut palvelut. Sosiaalisiin suhteisiin sisältyvät kaverisuhteet, opettaja-oppilassuhteet ja kiusaaminen. Itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin sisältyvät omien kykyjen mukaisen opiskelun, palautteen, kannustuksen ja rohkaisun saaminen. Konun ym. (2002) hyvinvointikäsite perustuu Allardtin (1976) hyvinvointiteoriaan, jossa hyvinvoinnin osa-alueina on elintaso (having) ja elämänlaatu. Elämänlaatuun kuuluvat suhteet (loving) ja itsensä toteuttaminen (being) (Allardt 1976). Linnankylän ja Malinin (1997) mukaan kouluviihtyvyys voidaan määritellä kouluelämän laaduksi eli toisin sanoen oppilaiden kokonaisvaltaiseksi viihtyvyydeksi erityisesti koululle tyypillisissä tehtävissä ja toiminnoissa. Gutman ja Feinstein (2008) tutkivat koulun vaikutusta lasten hyvinvointiin. Tutkimuksessa tutkitut neljä osa-aluetta, henkinen hyvinvointi, sosiaalinen käyttäytyminen, antisosiaalinen käyttäytyminen ja koulumenestys, mukailevat osittain myös Konun ym. (2002) jaottelua. Opdenakkerin ja Van Dammen (2000) tutkimuksessa tarkasteltiin koulun ja luokan yhteyttä oppilaiden hyvinvointiin. Hyvin­ vointia mitattiin kahdeksalla indikaattorilla: hyvinvointi koulussa, sosiaalinen integraation luokassa, suhde opettajiin, kiinnostus opittaviin aineisiin, oppimismotivaatio, asenne kotiläksyihin, tarkkaavaisuus luokassa ja akateeminen minäkuva.

Reisel tutki (1997), mitä kouluikäiset tarkoittavat sanoilla ”trivsel” (viihtyvyys) ja ”mistrivsel” (viihtymättömyys). Viihtyvyydellä tarkoitettiin oppilaiden tai opettajan ja oppilaiden keskinäistä vuorovaikutusta opetustilanteiden ulkopuolella. Viihtymättömyydellä tarkoitettiin oppilaiden keskinäistä epäsolidaarisuutta opetustilanteiden ulkopuolella tai opettajan epäoikeudenmukaisuutta opetustilanteissa. Reiselin tutkimuksen mukaan kouluviihtyvyys määrittyy siis vahvasti sosiaalisten suhteiden varaan. Janhusen (2013) tutkimuksessa 8–9-luokkien oppilaiden ainekirjoituksista keskeisimmiksi kouluhyvinvoinnin tekijöiksi nousivat turvallinen ilmapiiri ja koulun sisäiset ihmissuhteet. Yhteisöllisyys ja joukkoon kuuluminen koettiin tärkeäksi. (Janhunen 2013.) Tutkimusten valossa oppilaan kouluviihtyvyyteen näyttää vaikuttavan erityisesti koulun sisäiset sosiaaliset suhteet riippumatta siitä, onko kouluviihtyvyyden määrittelyn tehnyt oppilas vai tutkija. Kouluviihtyvyys määritellään tässä tutkimuksessa sosiaalisista suhteista muodostuvaksi kokonaisuudeksi, jossa oppilaiden viihtymisen ja turvallisuuden tuntemukset koulussa sekä opettaja-oppilassuhde muodostavat pääosan kouluviihtyvyydestä. Tässä tutkimuksessa selvitettiin säännöllisesti toteutettavan ­ActionTrack-sovelluksen opetuskäytön yhteyksiä viidesluokkalaisten fyysisen aktiivisuuden ja kouluviihtyvyyden muutoksiin. Fyysisen aktiivisuuden muutokset tutkittiin erikseen koulussa vietetyn ajan ja koko päivän osalta. Koulussa viihtymistä tarkasteltiin sosiaalisten suhteiden, oppilaiden viihtymisen ja turvallisuuden tuntemusten sekä opettaja-oppilassuhteen kautta. Tutkimus antaa myös uutta tietoa siitä, miten ActionTrack-sovelluksen säännöllinen opetuskäyttö ulkoilmassa onnistuu opetussuunnitelman mukaista opetusta annettaessa. Tutkimuskysymykset olivat 1) Miten ActionTrack-sovelluksen opetuskäyttö muuttaa oppilaiden koulussa vietetyn ajan ja koko päivän ajan fyysistä aktiivisuutta? 2) Miten ActionTrackin opetuskäyttö on yhteydessä oppilaiden kouluviihtyvyyden muutokseen? TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT Aineiston keruu Tutkimusaineisto kerättiin maalis-toukokuun aikana 2015 yhden satakuntalaisen yhtenäiskoulun viidennen luokan oppilailta. Tutkimuksessa oli mukana kaksi luokkaa, jotka jaettiin koe- (n=18) ja verrokkiluokaksi (n=16). Koeluokaksi valittiin luokka, jonka oppilailla oli aiempaa kokemusta mobiililaitteiden käytöstä oppitunneilla. Luokkien oppilaat olivat keskimäärin 11,6 vuoden ikäisiä (keski­ hajonta koeluokalla 0,3, verrokkiluokalla 0,4 vuotta). Kummassakin luokassa opettajana toimi luokanopettaja, joka oli vastannut samojen oppilaiden opetuksesta jo edellisenä vuonna. Koeluokalle toteutettiin opetusinterventio, jonka aikana Action­ Track-sovellusta käytettiin iPad-minitableteilla 2–3 oppitunnin aika­ na viikossa (ka 2,4) kymmenen viikon ajan. Sovellusta käytettiin teoreettisten aineiden oppitunneilla, ei esimerkiksi liikunnan tai käsi­ työn oppitunneilla. Oppilaat eivät olleet aiemmin käyttäneet sovellusta. ActionTrack-tehtävät sijoitettiin koulun pihapiiriin ja oppilaat liikkuivat oppitunnin aikana pienryhmissä tehtävärastilta toiselle. Tehtävärastit muodostivat tehtäväradan, joka koostui keskimäärin kymmenestä (vaihteluväli 8–14) tehtävärastista. Tehtäväradalla kului aikaa 15–20 minuuttia kerrallaan ja iPad-minitabletin sisältämän gps-paikantimen matkanmittauksen mukaan oppilaat liikkuivat tehtäväradoilla keskimäärin 1,1 kilometriä (vaihteluväli 0,8–1,4 km). Verrokkiluokan oppitunnit eivät poikenneet tavanomaisesta. Oppilaiden fyysisen aktiivisuuden mittaaminen Oppilaiden fyysinen aktiivisuus mitattiin lantiolle kiinnitetyin ­ ctiGraph GTX3 -kiihtyvyysmittarein. Kyseinen mittari on todettu A luotettavaksi ja validiksi kouluikäisten lasten fyysisen aktiivisuuden mittauksissa (Trost ym. 2011). Liike aiheuttaa mittarin sensoriin sähköisiä signaaleja, jotka tallentuvat mittariin määriteltävissä olevin tallennusvälein. Tässä tutkimuksessa tallennusvälinä oli kymmenen sekuntia. Tallennusvälin aikana tulleiden sykäyksien määrä kuvaa liikkeen intensiteettiä. Liikkeen intensiteetti jaotellaan tyypillisesti neljään eri luokkaan eli paikallaanolo/liikkumattomuus, kevyt liikunta, keskiraskas liikunta ja raskas liikunta. Liikkeen intensiteetin erottelua varten on olemassa raja-arvot. Liikkeen intensiteettien rajaarvoina käytettiin erityisesti lapsille määriteltyjä arvoja, keskiraskaan liikunnan raja-arvona oli yli 2 296 sykäystä minuutissa, paikallaan­ olon raja-arvona oli alle 100 sykäystä minuutissa (ks. Evenson ym. 2008). Näitä raja-arvoja on käytetty laajasti tätä tutkimusta vastaavissa fyysisen aktiivisuuden mittaustutkimuksissa (esimerkiksi Syväoja ym. 2013; Kavanaugh ym. 2015). Fyysinen aktiivisuus mitattiin kolme kertaa neljän päivän jaksoissa kevään aikana, maanantai aamusta torstai iltaan. Lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden mittauksissa 4–9 vuorokauden mittausajanjakso on todettu riittäväksi, jotta tuloksia voidaan pitää luotettavina (vrt. Trost ym. 2005). Mittaukset aloitettiin ja lopetettiin samanaikaisesti molemmille luokille jokaisena mittauskertana. Ensimmäinen mittaus (Mittaus1) tehtiin ennen ActionTrack-sovelluksen käyttöä. Mittaus toistettiin (Mittaus2) ActionTrack-jakson puolivälissä ja jakson lopussa (Mittaus3). Mittareita ei käytetty suihkun tai uimisen aikana ja mittarit otettiin pois nukkumisen ajaksi. Aktiivisuusmittausten tulokset analysoitiin erikseen oppilaan lukujärjestyksen mukaisen koulussa viettämän ajan mukaisesti ja koko päivän ajalta. Liikemittauksissa ja datankäsittelyssä mukailtiin Liikkuva koulu -ohjelman toimintatapoja (ks. Rajala ym. 2014). Molempien luokkien kaikki oppilaat osallistuivat kiihtyvyysmittareilla tehtyihin liikemittauksiin, mutta onnistuneiden mittauspäiviä saaneiden oppilaiden määrä vaihteli eri mittausajankohtina. Tämän seurauksena liikemittauksista tehdyissä analyyseissä mukana olleiden oppilaiden lukumäärä vaihteli. Koulussa vietetyn ajan mittaustuloksiin hyväksyttiin ne koulupäivät, joiden aikana oppilas oli pitänyt mittaria vähintään 80 prosenttia lukujärjestykseen merkitystä koulupäivästä, päivittäinen mittausaika oli vähintään kahdeksan tuntia ja mittauspäiviä oli vähintään kaksi. Mittarien jakopäivää ei huomioitu, koska tuosta koulupäivästä ei ollut mahdollista saada yli 80 prosentin mittausaikaa. Koulussa vietetyn ajan mittauspäivien maksimaalinen lukumäärä yhtenä mittausajanjaksona oli näin ollen kolme. Koeluokalla hyväksyttyjen mittauspäivien lukumäärien keskiarvo vaihteli välillä 2,7–2,8 ja verrokkiluokalla välillä 2,6–2,9 eri mittausajanjaksoina. Jokaiseen mittausjaksoon sisältyi yksi liikuntatunti (45 min), jolloin molempien luokkien tytöt liikkuivat samassa ryhmässä samaan aikaan ja pojat samanaikaisesti omassa ryhmässään. Tulosten analysoinnissa huomio kiinnitettiin oppi­laiden vähintään keskiraskaan liikunnan ja paikallaanolon määrään, jotka laskettiin koulussa vietetyltä ajalta minuutteina tuntia kohden. Koko päivän aikaisissa fyysisen aktiivisuuden tuloksissa huomioitiin päivät, joiden aikana oppilas oli käyttänyt mittaria vähintään kahdeksan tuntia päivässä ja mittauspäiviä oli vähintään kolme. Neljän onnistuneen mittauspäivän tuloksiin ylsi harva, tästä syystä lopullisissa analyyseissä huomioitiin vähintään kolmen onnistuneen mittauspäivän tulokset. Molempien luokkien koko päivän aikaisten fyysisen aktiivisuuden mittauspäivien lukumäärien keskiarvot vaihtelivat välillä 3,4–3,9 eri mittausajanjaksoissa. Mittauksissa tarkasteltiin päivittäisen fyysisen aktiivisuuden eri intensiteettitasojen suhteellisia osuuksia. Suhteelliseen vertailuun päädyttiin, koska mittarien pitoajat vaihtelivat oppilaskohtaisesti mittauspäivien aikana. Kiihtyvyysmittarien pitoajoissa ei ollut eroja missään vaiheessa koe- ja verrokkiluokkien välillä (Kruskal-Wallis testi, alussa p = 0,720, aikana p = 0,204, lopussa p = 0,874) eikä luokkien sisällä eri LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys 93

mittausajankohtina (Friedmanin testi, koeryhmä p = 0,913, verrokkiryhmä p = 0,060). Oppilaiden päivittäinen mittarin pitoaika oli keskimäärin 12,3 tuntia. Fyysisen aktiivisuuden muutokset, niin koulussa vietetyn ajan kuin koko päivän osalta, analysoitiin luokkien sisällä eri mittausajankohtina Wilcoxonin testillä ja luokkien väliset muutosten erot toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Silloin kun toistettujen mittausten varianssianalyysin sfäärisyyden testi Mauchlyn arvo ei sallinut Sphericity assumption -testin käyttöä, käytettiin testin Greenhouse-Geisser arvoja. (Tuloksissa vain p-arvo on ilmoitettu korjattuna.) Varianssianalyyseihin otettiin mukaan havainnot vain oppilailta, joilta kertyi riittävästi hyväksyttyjä mittauspäiviä kaikkina kolmena mittausajanjaksona. Tämän lisäksi tutkittiin koulussa vietetyn ajan vähintään keskiraskaan liikunnan ja paikallaanolon määrien erot koe- ja verrokkiluokkien välillä eri mittausajankohtina MannWhitney U-testillä. Kouluviihtyvyyden mittaaminen olivat koulussa sekä ensimmäisen että toisen kyselyn aikana. Koeluokan oppilaista molempiin kyselyihin vastasi 14 oppilasta, verrokkiluokalta 15 oppilasta. Kouluviihtyvyydessä ei ollut eroja ensimmäisen kyselyn aikana koe- ja verrokkiluokkien välillä (Mann-Whitneyn U-testi, U=86,500, p = 0,289). Kyselyiden välisenä aikana tapahtuneet kouluviihtyvyyden muutokset eri luokissa tutkittiin Wilcoxonin testillä kaikille väittämille erikseen ja muutosten erot luokkien välillä selvitettiin toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Silloin kun Mauchlyn arvo ei sallinut Sphericity assumption -testin käyttöä, toimittiin samoin kuin fyysisen aktiivisuuden mittaustulosten analysoinnissa. (ks. Oppilaiden fyysisen aktiivisuuden mittaaminen, s.7.) Kouluviihtyvyydestä tehtiin myös summamuuttuja, joka muodostui kaikista 32 väittämästä. Summamuuttujassa tapahtunut muutosten ero luokkien välillä selvitettiin toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Koeluokan viihtyvyyden erot tavanomaisten ja ActionTrackoppituntien välillä analysoitiin Wilcoxonin testillä. TULOKSET Koulussa viihtyminen selvitettiin kahteen otteeseen internet-pohjaisella Webropol-kyselyllä, ennen ActionTrack-sovelluksen käyttöä (Kysely1) ja sovelluksen käyttöjakson päätyttyä (Kysely2). Kysely täytettiin opettajan ja kahden tutkijan läsnä ollessa yhden oppitunnin aikana. Kyselyssä oli kysymyksiä koskien liikunnan harrastamista, koettua fyysistä pätevyyttä, ruutuaikaa, sosiaalista taustaa sekä kouluviihtyvyyttä. Tässä tutkimuksessa käytettiin vain kouluviihtyvyyteen liittyviä kysymyksiä. Kyselyssä hyödynnettiin Opetushallituksen peruskoulun 3–9-luokan oppilaille tarkoitetun Kouluviihtyvyyden peruskartoitus-kyselyn ja 5–6-luokan oppilaille suunnattuja kysymyksiä (Opetushallitus 2000). Kysymykset ja väittämät mukailevat Konun ym. (2002) hyvin­ vointimittaria ja Kouluterveyskyselyn 2000–2009 kysymyksiä (Luopa ym. 2010). Kysymykset esitettiin väittäminä, joihin tuli vastata Likert-asteikolla 1–5 (1= täysin eri mieltä, 5= täysin samaa mieltä). Kyselylomakkeen kysymykset ryhmiteltiin kahteen eri osioon, yleisesti kouluviihtyvyyttä selvittäviin ja opettajia, opetusta ja oppitunteja selvittäviin kysymyksiin. Koeluokan oppilaiden viihtymistä ActionTrack-oppitunneilla selvitettiin erikseen intervention jälkeen Kysely 2:n lisäkysymyksillä, joissa oppilaita pyydettiin arvioimaan pelkästään ActionTrack-oppitunteja. Kysymyksinä käytettiin samassa kyselylomakkeessa jo aiemmin olleita opettajia, opetusta ja oppituntia koskevia kysymyksiä, joita muokattiin koskemaan pelkästään ActionTrack-oppitunteja. Esimerkiksi kysymys “olen tyytyväinen työskentelytapoihin tunneilla” muutettiin muotoon “olen tyytyväinen työskentelytapoihin ActionTrack -tunneilla”. Kyselyistä tehdyissä analyyseissä huomioitiin kaikki oppilaat, jotka Fyysisen aktiivisuuden erot ja muutokset Koulussa vietettynä aikana vähintään keskiraskaan liikunnan määrä oli koeluokalla kaikkina kolmena mittausajanjaksona suurempi kuin verrokkiluokalla (Mann-Whitneyn U-testi, Mittaus1 U =44,00, p = 0,038, Mittaus2 U = 17,00, p = 0,001, Mittaus3 U=33,00, p = 0,009). Ensimmäisenä mittausajanjaksona ero oli +1 min/h, toisena mittausajanjaksona +6,2 min/h ja kolmantena mittausajanjaksona +2,8 min/h. Luokkien väliset erot vähintään keskiraskaan liikunnan määrissä olivat siis suurempia intervention aikana kuin ennen sitä (Taulukko 1). Koulussa vietetyn ajan vähintään keskiraskaan liikunnan muutokset olivat erilaisia koe- ja verrokkiluokkien välillä ensimmäisen ja toisen mittauskerran välisenä aikana, koeluokalla vähintään keskiraskaan liikunnan määrä lisääntyi +1,9 min/h ja verrokkiluokalla +0,4 min/h. Koeluokan vähintään keskiraskaan liikunnan lisääntyminen oli tilastollisesti merkitsevästi suurempaa kuin verrokkiluokan (F(1,15) = 7,609, p = 0,015) (Taulukko 2). Koeluokalla vähintään keskiraskaan liikunnan määrä oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi toisella mittauskerralla ensimmäisen mittauskerran tulokseen verrattuna (Wilcoxon, Z = -2,401, p = 0,016), verrokkiluokalla vastaavaa eroa ei havaittu. Koko päivän aikaisissa fyysisen aktiivisuuden määrissä ei todettu muutoksia eri mittauskertojen välillä koe- ja verrokkiluokkien sisällä eikä niiden välillä. ActionTrack-opetusinterventio ei siis näkynyt paikallaanolon, kevyen liikunnan, keskiraskaan liikunnan ja raskaan liikunnan päivittäisissä prosenttiosuuksissa. TAULUKKO 1. Koulussa vietetyn ajan vähintään keskiraskaan liikunnan ja paikallaanolon määrät (min/h) ja niiden vertailu koe- ja verrokkiluokkien välillä eri mittausajanjaksoina. Mittaus 1 liikkeen intensiteettitaso vähintään keskiraskas liikunta, min/h (kh; 95% lv) paikallaanolo, min/h (kh; 95% lv) Mittaus 2 Koeluokka (n=13) verrokki (n=13) p Koeluokka (n=12) verrokki (n=13) p Koeluokka (n=12) verrokki (n=14) p 5,1 (1,6; 4,3-5,1) 4,1 (1,4; 3,0-4,7) 0,038 * 7,0 (2,0; 5,6–9,5) 3,8 ( 1,7; 2,6–5,5) 0,001 *** 6,1 (2,9; 4,3–8,3) 3,3 (2,2; 1,8–5,3) 0,009 ** 40,2 38,4 (2,7; 38,2–38,0) (5,0; 36,3–42,9) 0,209 *p<0,05; **p<0,01; ***p ≤0,001 94 Mittaus 3 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys 38,3 39,0 (2,9; 35,6–39,4) (4,0; 36,1–41,6) 0,301 40,3 40,9 (3,0; 37,2–42,5) (6,3; 34,9–45,2) 0,537

TAULUKKO 2. Koulussa vietetyn ajan vähintään keskiraskaan liikunnan ja paikallaanolon muutokset (min/h) ja muutosten vertailu luokkien välillä intervention aikana ensimmäiseen mittausajanjaksoon verrattuna. Mittaus 2 – Mittaus 1 liikunnan intensiteettitaso koeluokka (n=8) verrokki (n=9) vähintään keskiraskas liikunta, muutos min/h (keskiarvot eri mittausajanjaksoina) 1,9 (7,6 – 5,7) 0,4 (4,5 – 4,1) paikallaanolo, muutos min/h (keskiarvot eri mittausajanjaksoina) – 2,0 (37,5 – 39,5) – 0,6 (38,3 – 38,9) Mittaus 3 – Mittaus 1 koeluokka (n=8) verrokki (n=9) 0,015* 0,4 (6,1 – 5,7) – 0,2 (3,9 – 4,1) 0,454 0,503 0,6 (40,1 – 39,5) 1,1 (40,0 – 38,9) 0,699 p p Mittaus1 ennen interventiota, mittaus 2 puolivälissä ja mittaus 3 intervention lopussa. *p<0,05 Kouluviihtyvyyden muutokset Opetusintervention jälkeen koeluokalla viihdyttiin koulussa pääsääntöisesti paremmin kuin ennen interventiota, verrokkiluokalla sen sijaan aiempaa heikommin (taulukko 3). Kouluviihtyvyyden 32 väittämän keskiarvojen muutokset olivat tilastollisesti merkitsevästi erilaisia koe- ja verrokkiluokkien välillä (Summamuuttujan ”kouluviihtyvyys” F (1,24) = 5,292, p = 0,030). Kouluviihtyvyyttä selvittävistä 32 väittämästä koeluokka arvioi 20 kohdalla asioiden olevan paremmin kuin ennen interventiota. Verrokkiluokan oppilaat sen sijaan kokivat 29 väittämän kohdalla asioiden olevan huonommin kuin ennen. Kaikki molemmille luokille kyselyssä esitetyt väittämät, niistä saatujen pisteiden keskiarvojen muutokset mittausten välillä sekä luokkien sisäisten ja luokkien välisten erojen tilastolliset merkitsevyydet on esitetty taulukossa 3. Intervention aikana koeluokan oppilailla parani luokan yhteishenki (Likert-asteikolla 1–5, keskiarvojen erotus = 0,4, Z = -2,236, p = 0,025), viihtyminen luokassa (ka erotus = 0,4, Z = -2,000, p = 0,040), mielellään kouluun tuleminen (ka erotus = 0,5, Z = 2,060, p = 0,039), luokkakaverien mielipiteiden kuunteleminen (ka erotus 0,3, Z = 2,236, p = 0,025), viihtyminen koulussa (ka erotus = 0,6, Z = -2,070, p = 0,038) ja oppitunneilla käsiteltävien asioiden mielekkyys (ka erotus = 0,4, Z = -2,121, p = 0,034). Verrokkiluokalla kouluviihtyvyyden todettiin heikentyneen viiden väittämän kohdalla. Oppilaiden mielestä opettaja ei kohdellut oppilaita yhtä tasapuolisesti kuin ennen (ka erotus = -0,5, Z = -2,333, p = 0,020), opettaja ei arvostanut oppilaiden mielipiteitä kuten aiemmin (ka erotus = -0,4, Z = -2,121, p = 0,034), oppitunnilla käsiteltävät asiat koettiin entistä ikävystyttävämpinä (ka erotus = -0,8, Z = -2,326, p = 0,020), luokkakaverit eivät kuunnelleet toistensa mielipiteitä kuten ennen (ka erotus = -0,4, Z = 2,236, p = 0,025) ja koulurakennus ei tuntunut enää yhtä viihtyisältä (ka erotus  = -0,8, Z = -2,203, p = 0,028) kuin aiemmin. (Taulukko 3) Koe- ja verrokkiluokkien kouluviihtyvyyden muutokset olivat erilaiset väittämissä ”opettajat kohtelevat oppilaita tasapuolisesti” (F (1,26) = 6,102, p = 0,020), ”koulurakennus on viihtyisä” (F (1,27)  = 7,517, p = 0,011), ”luokassani on hyvä yhteishenki” (F (1,26) = 5,070, p = 0,033), ”tulen mielelläni kouluun” (F (1,27) = 5,992, p  = 0,021), ”luokkatoverini kuuntelevat mielipiteitäni” (F (1,27) = 14,236, p = 0,001), ”viihdyn koulussa” (F (1,26) = 7,222, p = 0,012) ja ”oppitunneilla käsiteltävät asiat eivät ole ikävystyttäviä” (F (1,27)  = 12,963, p = 0,001). Koeluokalla muutokset näissä väittämissä olivat positiiviseen suuntaan, verrokkiluokalla negatiiviseen suuntaan. (Taulukko 3) Koeluokan oppilaat arvioivat intervention päätyttyä (Kysely2) viihtymistään ActionTrack-oppitunneilla. ActionTrack-oppituntien ja tavanomaisten tuntien välillä ei todettu tilastollisesti merkitseviä eroja oppitunneilla viihtymisessä. POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tämän pilottitutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten Action­ Track-sovelluksen opetuskäyttö muuttaa oppilaiden fyysisistä aktiivisuutta ja kouluviihtyvyyttä. Tutkimus toteutettiin viidennellä luokka-asteella kahdelle eri luokalle, joista toinen valittiin koeluokaksi ja toinen verrokkiluokaksi. Koeluokalle tehtiin opetusinterventio, jonka aikana oppilaat käyttivät ActionTrack-sovellusta teoreettisten aineiden oppitunnilla 2–3 kertaa viikossa kymmenen viikon ajan, verrokkiluokan oppitunnit eivät poikenneet tavanomaisista oppitunneista. Koulussa vietettynä aikana vähintään keskiraskaan liikunnan määrä oli kaikkina mittausajanjaksoina koeluokalla suurempi kuin verrokkiluokalla ja luokkien väliset erot olivat suurempia intervention aikana kuin ennen sitä. Koulussa vietettynä aikana vähintään keskiraskaan liikunnan määrä kasvoi koeluokalla ensimmäisen viiden viikon ajalla +1,9 min/h eli noin kymmenen minuuttia viiden koulussa vietetyn tunnin aikana. Verrokkiluokalla ei vastaavaa keskiraskaan liikunnan lisääntymistä havaittu. Kymmenen viikon jälkeen, eli intervention lopussa koeluokalla keskiraskaan liikunnan muutos oli +0,4 min/h ennen interventiota tehtyyn mittaukseen verrattuna, eli noin kaksi minuuttia enemmän viiden koulussa vietetyn tunnin aikana. Verrokkiluokka liikkui intervention lopussa vähintään keskiraskaan liikunnan tasolla 0,2 min /h vähemmän kuin ensimmäisessä mittauksessa. Koeluokan vähintään keskiraskaan liikunnan lisääntynyt määrä ensimmäisen viiden viikon aikana selittynee ActionTrack-sovelluksen käytöstä oppitunneilla. Oppilailla oli mahdollisuus ActionTrack-oppi­ tuntien aikana juosta tai kävellä reippaasti rastilta toiselle, ja siten lisätä helposti koulussa vietetyn ajan vähintään keskiraskaan liikunnan määrää. Opetusintervention lopussa liikunnan lisääntynyt määrä ei enää ollut koeluokalla niin suurta kuin aiemmin ja verrokkiluokalla liikkumisen määrä väheni aiempaan verrattuna. Tämän lisäksi paikallaanolon määrät lisääntyivät molemmilla luokilla intervention lopussa ensimmäiseen mittausajanjaksoon verrattuna. Nämä muutokset saattoivat olla seurausta siitä, että kolmanteen mittausajanjaksoon sisältyi yksi sadepäivä. Muiden mittausajanjaksojen aikana ei ollut sadepäiviä. (Ilmatieteen laitoksen avoin data, ilmatieteenlaitos. fi/avoin-data.) Sateen on todettu vähentävän lasten vähintään keskiraskaan liikunnan määrää vuorokaudessa ja lisäävän samanaikaisesti paikallaanolon määrää (Lewis ym. 2016). Mielenkiintoista oli, että jo lähtötilanteessa fyysisesti normaalia aktiivisemman (vrt. Tammelin ym. 2014) koeluokan oppilaiden vähintään keskiraskaan liikunnan määrät lisääntyivät intervention aikana. Tulevaisuudessa kannattaisi selvittää, miten fyysisesti passiivisten oppilaiden liikuntamäärien kävisi ActionTrack-sovellusta käytettäessä. Koulussa vietetyn ajan paikallaanolon muutokset eivät olleet missään vaiheessa tilastollisesti merkitseviä kummallakaan luokalla. Paikallaanolon määrä oli lähellä tyypillistä 5–6-luokkalaisen paikallaanolo määrää molemmilla luokilla koko tutkimuksen ajan (vrt. Tammelin ym. 2014.) LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys 95

TAULUKKO 3. Kouluviihtyvyyden muutokset intervention aikana. Taulukossa esillä luokkien väliset ja sisäiset muutokset. Mitä mieltä olet seuraavista kouluasi koskevista väittämistä? Koeluokka (n=14) Verrokkiluokka (n=15) muutosten erotb ka muutosa Wilcoxon ka muutosa Wilcoxon Anova Opettajat kohtelevat oppilaita tasapuolisesti 0,2 p = 0,414 -0,5 p = 0,020 * p = 0,020 * Koulu on turvallinen ja luotettava paikka 0,4 p = 0,157 -0,5 p = 0,202 p = 0,068 Minua kiusataan (käännetty) 0,4 p = 0,102 -0,2 p = 0,705 p = 0.679 Koulurakennus on viihtyisä 0,1 p = 0,257 -0,8 p = 0,028 * p = 0,011 * Luokassani on hyvä yhteishenki 0,4 p = 0,025 * -0,3 p = 0,248 p = 0,033 * Opettajani ovat oikeudenmukaisia 0,2 p = 0,271 -0,3 p = 0,414 p = 0,191 Olen tyytyväinen koulun henkeen 0,2 p = 0,160 -0,3 p = 0,234 p = 0,075 Minä kiusaan muita (käännetty) -0.1 p = 0,655 -0,2 p = 0,180 p = 0,626 Olen tyytyväinen, sillä koulun tilat ovat hyvät 0 p = 1,000 -0,4 p = 0,347 p = 0,454 Viihdyn luokassani 0,3 p = 0,040 * -0,1 p = 0,527 p = 0,110 Oppiminen tuottaa minulle iloa 0,2 p = 0,317 -0,3 p = 0,157 p = 0,097 Pidän opettajistani -0,1 p = 0,483 -0,2 p = 0,480 p = 0,979 Opettajien ja oppilaiden väliset suhteet ovat yleensä hyvät 0,1 p = 0,739 -0,2 p = 0,480 p = 0,489 Tunneilla käsitellään mielestäni tärkeitä asioita 0 p = 1,000 -0,2 p = 0,414 p = 0,557 Oppitunneilla on työrauha 0,3 p = 0,157 -0,1 p = 0,417 p = 0,135 Luokkatoverit ovat minulle tärkeitä -0,2 p = 0,317 0 p= 0,655 p = 0,328 Olen tyytyväinen kouluruokailuun 0,3 p = 0,206 -0,2 p = 0,593 p = 0,228 Tulen mielelläni kouluun 0,5 p = 0,039 * -0,5 p = 0,202 p = 0,021* Luokkatoverini kuuntelevat mielipiteitäni 0,3 p = 0,025 * -0,4 p = 0,025 * p = 0,001*** Viihdyn koulussa 0,6 p = 0,038 * -0,6 p = 0,031 p = 0,012* Mitä mieltä olet seuraavista opettajia, opetusta ja opppitunteja koskevista väittämistä? ka muutosa Wilcoxon ka muutosa Wilcoxon Anova Koulussa opiskellaan mielekkäitä asioita 0,1 p = 0,317 -0,5 p = 0,107 p = 0,072 Oppitunneilla käsiteltävät asiat eivät ole ikävystyttäviä 0,4 p = 0,034 * -0,8 p = 0,020 * p = 0,001*** Oppitunneilla voin keskittyä rauhassa asioiden oppimiseen ja annettujen tehtävien suorittamiseen 0,2 p = 0,480 -0,5 p = 0,070 p = 0,064 Olen tyytyväinen työskentelytapoihin tunneilla -0,2 p = 0,317 -0,3 p = 0,141 p = 0,600 Opettajani arvostavat mielipidettäni -0,2 p = 0,257 0 p = 0,034 * p = 0,459 Opettajat koettavat tosissaan ymmärtää oppilaiden opiskeluvaikeuksia -0,2 p = 0,527 -0,2 p = 0,564 p = 0,767 Opettajat suhtautuvat myönteisesti minuun 0 p = 1,000 0 p = 0,705 p = 0,811 Luokkamme opettajien ja oppilaiden keskuudessa on hyvä yhteisymmärrys -0,1 p = 0,739 0,1 p = 0,480 p = 0,489 Opiskelu on ikävää vain harvoin 0,3 p = 0,257 -0,4 p = 0,393 p = 0,169 Tunneilla ei ole ikävää -0,1 p = 0,887 -0,4 p = 0,166 p = 0,663 Opettajani innostavat minua oppimaan 0 p = 0,792 -0,2 p = 0,180 p = 0,647 Opetus on aktivoivaa ja vaatii itsenäistä otetta oppilaalta 0,1 p = 0,783 -0,2 p = 0,083 p = 0,308 * p<0,05, ** p<0.01, *** p≤ 0,001 a = verrattuna ensimmäiseen mittaukseen b = luokkien välillä 96 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys

Koko päivän aikaiset fyysisen aktiivisuuden suhteelliset osuudet liikunnan eri intensiteettitasoilla pysyivät lähes samoina kummallakin luokalla kaikkina mittauskertoina. Muutokset prosenttiosuuksissa vaihtelivat 0–1,5 prosentin välillä, esimerkiksi verrokkiluokalla päivittäisestä 12,3 tunnin mittausajasta paikallaanolon osuus kasvoi ensimmäisen ja toisen mittauskerran välillä 1,5 prosenttia eli noin 11 minuuttia koko päivän aikana. Tilastollisesti merkitseviä muutoksia ei ilmennyt. ActionTrack-radalla liikkuminen ei siis muuttanut koko päivän aikaisia suhteellisia fyysisen aktiivisuuden määriä eri liikunta intensiteettitasoilla. ActionTrack-radalla työskenneltiin 15–20 min kerrallaan, 2–3 kertaa viikossa eli 30–60 min viikon aikana. Vaikka tehtäväradalla liikuttiin rastilta toiselle, niin rastitehtäviä tehdessä oltiin usein myös paikallaan. Aiemmissa, useamman vuoden kestäneissä tutkimuksissa oppituntien aikaisella yli 45 minuutin viikoittaisella liikunnan lisäyksellä on saatu aikaan positiivisia muutoksia päivittäiseen liikunta-aktiivisuuteen (esim. Bartholomew 2011; Donelly 2009; Kibbe 2011). Tämän perusteella pidempiaikainen interventio olisi tarpeen, jos halutaan selvittää ActionTrack-sovelluksen opetuskäytön mahdollisuus päivittäisen fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Myös sovelluksen viikoittainen käyttö määrä olisi hyvä nostaa jokaisena viikkona yli 45 minuutin. Kouluviihtyvyys parani ActionTrack-sovellusta hyödyntäneellä koeluokalla, kun taas verrokkiluokan kouluviihtyvyys heikkeni vastaavana ajanjaksona. Koeluokalla muutos positiiviseen suuntaan ilmeni voimakkaimmin kuuden väittämän kohdalla ”luokassani on hyvä yhteishenki”, ”viihdyn luokassani”, ”tulen mielelläni kouluun”, ”luokkatoverini kuuntelevat mielipiteitäni”, ”viihdyn koulussa” ja ”oppitunneilla käsiteltävät asiat eivät ole ikävystyttäviä”. Näissä väittämissä koeluokalla havaittu muutos positiiviseen suuntaan saattoi olla seurausta siitä, että ActionTrack-oppitunnilla oppilaat saivat toimia itsenäisesti pienryhmissä, ulkona liikkuen ja ilman opettajan fyysistä läsnäoloa. Tämä tavanomaisesta oppitunnista poikkeava toiminta mahdollisti runsaamman oppilaiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja opetettavien asioiden käsittelyn entistä mielekkäämmällä tavalla. Runsaampi vuorovaikutus on voinut johtaa kaverisuhteiden vahvistumiseen, jonka on osoitettu vaikuttavan koulussa viihtymiseen (Harinen 2012, 54; Janhunen 2013; Konu 2002; Kämppi 2012,114). Itsenäinen rastitehtävien tekeminen ActionTrack-oppitunneilla on voitu myös kokea itsensä toteuttamisen mahdollisuutena, mikä parantaa Konun ym. (2002) ja Allardtin (1976) mukaan kouluviihtyvyyttä. Kouluviihtyvyyttä selvittävistä 32 väittämästä koeluokka arvioi 20 kohdalla asioiden olevan paremmin kuin ennen interventiota. Verrokkiluokan oppilaat sen sijaan kokivat 29 väittämän kohdalla asioiden olevan huonommin kuin ennen. Joissakin kohdin arviot saattoivat johtua siitä, että koeluokan oppilaat saivat touhuta ActionTrack-sovelluksen kanssa, mutta verrokkiluokan oppi­laat jatkoivat opiskelua tavanomaisin oppitunnein. Verrokkiluokan oppilaat kokivat esimerkiksi niin, että opettaja ei kohdellut oppilaita yhtä tasapuolisesti kuin aiemmin eikä arvostanut oppilaiden mielipiteitä kuten ennen. ActionTrack-oppitunneilla koeluokka arvioi viihtyvänsä samalla tavalla kuin tavanomaisilla oppitunneilla. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (Opetushallitus 2014, 27) todetaan moni­ puolisten opetustapojen edistävän hyvinvointia, joten yksittäisten oppituntien aikana koetun viihtymisen vertaaminen muiden oppituntien aikana koettuun viihtymiseen ei ole välttämättä mielekästä. ActionTrackin käyttö toi vaihtelua koulun tavanomaisiin oppitunteihin koeluokan oppilaille, mikä voi olla yksi syy kouluviihtyvyydessä tapahtuneisiin positiivisiin muutoksiin. Kouluviihtyvyyden tuloksia tarkastellessa tulee muistaa, että tässä tutkimuksessa esitetyt 32 kouluviihtyvyyteen liittyvää väittämää eivät kata kaikkia kouluviihtyvyyteen vaikuttavia osa-alueita kuten tervey­ dentilaa, oppilaille tarjottuja palveluja, koulumenestystä ja koulutyön kuormittavuutta. Uusimmissa kouluviihtyvyyttä kartoittavissa tutkimuksissa on kuitenkin erityinen painoarvo annettu oppilaiden keskinäisten suhteiden, opettaja-oppilassuhteen ja koulun yleisen ilmapiiriin vaikutuksille viihtyvyyteen (Harinen 2012, 18). Näihin samoihin viihtyvyyttä luoviin tai tuhoaviin tekijöihin kiinnitettiin huomio myös tässä tutkimuksessa. Tämän pilottitutkimuksen heikkouksina voidaan pitää pientä otoskokoa, lyhyitä fyysisen aktiivisuuden mittausajanjaksoja ja melko vähäistä viikoittaista ActionTrack-tehtäväradalla käytettyä aikaa. Jotta saisimme selkeämmän kuvan mahdollisista ActionTrack-opetuskäytön vaikutuksista oppilaiden fyysiseen aktiivisuuteen ja kouluviihtyvyyteen, tulisi tutkimus toistaa isommalla otoskoolla, pidem­ piaikaisilla fyysisen aktiivisuuden mittausajanjaksoilla ja useamman viikon kestävällä ActionTrack-opetusinterventiojaksolla, jonka aikana ActionTrack-sovellusta myös käytettäisiin hieman enemmän viikon aikana. Tulevaisuudessa olisi hyvä tarkastella ActionTrackoppituntien tai niitä vastaavien opetustapojen yhteyksiä vanhempien ikäluokkien kouluviihtyvyyden ja fyysisen aktiivisuuden muutoksiin, sillä sekä fyysisen aktiivisuuden että kouluviihtyvyyden ongelmat koskettavat peruskoulussa erityisesti yläkoulun oppilaita. Tutkimuksen yhteenvetona voidaan todeta, että koulussa vietetyn ajan vähintään keskiraskaan liikunnan lisääntyminen ensimmäisen viiden viikon aikana sekä kouluviihtyvyyden paraneminen intervention aikana saattoivat olla seurausta ActionTrack-sovelluksen käytöstä oppituntien aikana. Tutkimuksen johtopäätös on, että ActionTracksovelluksen opetuskäytöllä voi olla positiivisia vaikutuksia koulupäivän aikaiseen fyysiseen aktiivisuuteen ja kouluviihtyvyyteen. Tämä tutkimus myös osoitti, että säännöllinen ActionTrack-sovelluksen opetuskäyttö ulkoilmassa on mahdollista peruskoulussa opetussuunnitelman mukaista opetusta annettaessa. LÄHTEET Aira, T., Kannas, L., Tynjälä, J., Villberg, J. & Kokko, S. 2013. Liikunta-aktii- trial to promote physical activity and diminish overweight and obesity in ele- visuuden väheneminen murrosiässä. Teoksessa Miksi murrosikäinen luopuu mentary school children. Preventive Medicine 49, 336–341. liikunnasta? Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2013;3. Helsinki: Valtion liikun- Evenson K. R., Catellier, D. J., Gill K., Ondrak, K. S. & McMurray, R.G. 2008. taneuvosto, 11–29. Calibration of two objective measures of physical activity for children. Journal Allardt, E. 1976. Dimensions of welfare in a comparative scandinavian study. Acta of Sports Sciences 26 (14), 1557–1565. Sociologica 19 (3), 227–239. http://www.jstor.org/stable/4194131?seq=3#page_ Gutman, L. & Feinstein, L. 2008. Children’s well-being in primary school: Pupil scan_tab_contents (luettu 18.2.2017) and school effects. Wider Benefits of Learning Research Report no. 25. Centre Bartholomew, J. & Jowers, E. 2011. Physically active academic lessons in for Research on the Wider Benefits of Learning. Lontoo. elementary children. Preventive Medicine 52, 51–54. Harinen, P. & Halme, J. 2012. Hyvä, paha koulu. Department of health. 2011. Start Active, Stay Active. A report on physical massa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 56. activity for health from the four home countries Chief Medical Officers, 26–28. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/Hyva_paha_koulu.pdf. (luettu Donnelly, J., Greene, J., Gibson, C., Smith, B., Washburn, R., Sullivan, D., 18.2.2017) Dubose, K., Mayo, M., Schmelzle, K., Ryan, J., Jacobsen, D. & Williams, S. Helajärvi, H., Pahkala, K., Raitakari, O., Tammelin, T., Viikari, J. & Heinonen, 2009. Physical activity across the curriculum (PAAC): A Randomized controlled O. 2013. Istu ja pala! – Onko istuminen terveysuhka? Duodecim 129, 51–56. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Kouluhyvinvointia hake- ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys 97

Janhunen, K-M. 2013. Kouluhyvinvointi nuorten tulkitsemana. Joensuu: Itä- Rajala, K., Itkonen, H., Kankaanpää, A., Tammelin T. & Laine, K. 2014. Suomen Yliopisto. Väitöskirja. Yläkoululaisten subjektiivisen sosiaalisen aseman yhteys välituntiliikuntaan ja Kavanaugh K., Moore J.B., Hibbett L.J. & Kaczynski A.T. 2015. Correlates of osallisuuteen. Liikunta & Tiede 51 (6), 63–70. subjectively and objectively measured physical activity in young adolescents. Reisel, M. 1997. Hva legger elevne i ordene trivsel og mistrivsel? Forsoknytt Journal of Sport and Health Science 4, 222–227. nr 2. Kibbe, D., Hackett, J., Hurley, M., McFarland, A., Schubert K., Schultz A. & Sosiaali- ja terveysministeriö. 2015. Istu vähemmän – voi paremmin. Kan- Harris S. 2011. Ten years TAKE 10! Integrating physical activity with academic salliset suositukset istumisen vähentämiseen. Sosiaali ja terveysministeriön concepts in elementary school classroom. Review of ten years of take10! stu- esitteitä 2015, 15, 18. dyies. Preventive Medicine 52, 43–50. Strong, W.B, Malina, R.M., Blimkie, C.J.R., Daniels, S.R., Dishman, R.K., Kokko, S., Hämylä, R., Villberg, J., Aira, T., Tynjälä, J., Tammelin, T., Vasanka- Gutin, B., Hergenroeder, A.C., Must, A., Nixon, P.A., Pivarnik, J.M., Rowland, ri, T. & Kannas, L. 2015. Liikunta-aktiivisuus ja ruutuaika. Teoksessa Lasten ja T., Trost, S. & Trudeau, F. 2005. Evidence based physical activity for school-age Nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa. LIITU-tutkimuksen tuloksia 2014. youth. The Journal of Pediatrics, 146 (6), 732–737. Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2015:2. Helsinki: Valtion liikuntaneuvosto, Syväoja, H., Kantomaa, M., Ahonen, T., Hakonen, H., Kankaanpää, A. & 13–20. Tammelin, T. 2013. Physical activity, sedentary behavior, and academic perfor- Konu, A., Alanen, E., Lintonen, T. & Rimpelä M. 2002. Factor structure of the mance in Finnish children. Medicine and Science in Sports and Exercise 45 school well-being model. Health Education Research 17 (6), 732–742. (11), 2098–2104. Kupari, P., Välijärvi, J., Anderson, L., Arvffman, I., Nissinen, K., Puhakka, E. Tammelin , T., Aira, A., Kulmala J., Kallio J., Kantomaa, M. & Valtonen, M. & Vettenranta, J. 2013. Pisa12 Ensituloksia, Opetus- ja Kulttuuriministeriön 2014. Suomalaislasten fyysinen aktiivisuus – tavoitteena vähemmän istumista Julkaisuja 20. ja enemmän liikuntaa. Suomen Lääkärilehti 25–32/2014 (69), 1871–1876a. Kämppi, K., Välimaa, R., Ojala, K., Tynjälä, J., Haapasalo, I., Villberh, J. & Tammelin, T. & Karvinen, J. 2008. Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisil- Kannas, L. 2012. Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutok- le 7–18-vuotiaille. Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008. Opetus- set Suomessa ja Pohjoismaissa 1994–2010 – WHO-Koululaistutkimus (HBSC- ministeriö ja Nuori Suomi ry. Helsinki: Reprotalo Lauttasaari oy. study). Koulutuksen seurantaraportit 2012:8, 25–30, 112. Tammelin, T., Laine, K. & Turpeinen, S. (toim.). 2013. Oppilaiden fyysinen aktii- Lewis, K.B., Maher, C., Belanger, K., Tremblay, M., Chaput, J-P. & Olds, T. visuus. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 272. Vaasa: Waasa Graphics oy. 2016. At the mercy of the gods: Association between weather, physical activity, Tremblay, M.S, Casey, E., G., Akinroye, K., Harrington, D.M., Karzmarzyk, and sedentary time in children. Pediatric Exercise Science 28, 152–163. P.T., Lambert, E.V., Liukkonen, J., Maddison, R., Ocansey, R.T., Onywera, Linnankylä, P. & Malin, A. 1997. Oppilaiden profiloituminen kouluviihtyvyyden V.O., Prista, A., Reilly, J.J., Martinez, M.P.R., Duenas, O.L.S., Standage, M. arvioinnissa. Kasvatus 28 (2), 112–127. & Tomkinson, G. 2014. Physical activity of children: a global matrix of grades Luopa, P., Kivimäki, H., Matikka, A., Vilkki, S., Jokela, J., Laukkarinen, E. & comparing 15 countries. Journal of Physical Activity and Health 11 (1), 113–125. Paajanen, R. 2014. Nuorten hyvinvointi Suomessa 2000–2013. Kouluterveysky- Tremblay, M.S., LeBlanc, A.G., Kho, M.E., Saunders, T.J., Larouche, R., Col- selyn tulokset. Raportti 25/2014, 25–28. ley, R.C., Goldfield, G. & Gorber, S.C. 2011. Systematic review of sedentary OECD. 2014. Pisa 2012 Results in Focus. What 15-years-old know and what behaviour and health indicators in school-aged children and youth. International they can do with what they know. Programme for international Student As- Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 8 (98). sessment. Trost S.G., Loprinzi P.D., Moore R. & Pfeiffer K.A. 2011. Comparison of accele- Opdenakker, M.C. & Van Damme, J. 2000. Effects of schools, teaching staff rometer cut points for predicting activity intensity in youth. Medicine & Science and classes on achievement and wellbeing in secondary education: similarities in Sports & Exercise 43 (7), 1360–1368. and differences between school outcomes. School Effectiveness and School Trost, S.G., Mciver, K.,L. & Russell P.R. 2005. Conducting accelerometer- Improvement 11 (2), 165–196. based activity assessments in field-based research. Medicine & Science in Opetushallitus. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Sports & Exercise 37 (11), 531–543. Opetushallitus. 2000. Kyselylomakkeet kouluviihtyvyyden peruskartoitus, tyy- Vasankari T. 2014. Runsas istuminen lisää kuolemanriskiä. Suomen Lääkärilehti tyväisyys oppitunteihin ja -sisältöihin, oppilaiden suhde opettajiin, tyytyväisyys 25–32/2014 (69), 1867–1870. opetukseen. http://www02.oph.fi/asiakkaat/itsearviointi/suomi/lomake (luettu Vettenranta, J., Välijärvi, J., Ahonen, A., Hautamäki J., Hiltunen, J., Leino, 18.2.2017) K., Lähteinen, S., Nissinen, K., Nissinen, V., Puhakka, E., Rautopuro, J. & Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2016. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden Vainikainen M-P. 2016. Pisa2015. Ensituloksia. Huipulla pudotuksesta huolimat- suositukset. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö ta. Opetus- ja Kulttuuriministeriön julkaisuja 41, 81. 2016: 21. Helsinki 2016. World Health Organization. 2010. Global recommendations on phy- Owen, N., Healy, G., Matthews, C. & Dunstan, D. 2010. Too much sitting: The sical activity for health. Switzerland. http://apps.who.int/iris/bitstre population health science of sedentary behavior. Exercise and Sport Sciences am/10665/44399/1/9789241599979_eng.pdf (luettu 18.2.2017) Reviews 38 (3), 105–113. Pate, R., Mitchell, J., Byun, W. & Dowda, M. 2011. Sedentary behavior in youth. British Journal of Sports Medicine 45 (11), 906–913. 98 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • ActionTrack, liikkuminen ja kouluviihtyvyys

ARVOSTUS, YHTEISÖLLISYYS JA OPPILAIDEN TUKEMINEN AMMATISSA PITKÄÄN TYÖSKENNELLEIDEN LIIKUNNANOPETTAJIEN KOKEMAN TYÖHYVINVOINNIN YTIMESSÄ Henry Lipponen, LitM, KM, Jyväskylän yliopisto/Liikuntatieteellinen tiedekunta. Aleksanterinkatu 9 A 13, 15110 Lahti. Sähköposti: henrylipponen@suomi24.fi (yhteyshenkilö). Mirja Hirvensalo, LitT, Professori, Jyväskylän yliopisto. Kalervo Ilmanen, FT, Jyväskylän yliopisto. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Lipponen H., Hirvensalo M. & Ilmanen K. 2017. Arvostus, yhteisöllisyys ja oppilaiden tukeminen ammatissa pitkään työskennelleiden liikunnanopettajien kokeman työhyvinvoinnin ytimessä. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 99–105. Lipponen H., Hirvensalo M. & Ilmanen K. 2017. The core of the workplace wellbeing of PE teachers with long careers: respect, community and support for students. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 99–105. Työikäisten ikäluokkien pieneneminen ja ikääntyneiden määrän kasvu on tuonut yhteiskunnalliseen keskusteluun vaatimuksen, että työuria pitäisi jatkaa entistä pidempään. Myös ammatissaan pitkään työskennelleiden liikunnanopettajien työhyvinvoinnista on tarve tunnistaa niitä havaintoja, joiden avulla he ovat varmistaneet työhyvinvointinsa. Tämä tutkimus tavoitteli tietoa seikoista, jotka ovat yhteydessä pitkään ammatissa toimineiden liikunnanopettajien työhyvinvointiin, työkykyyn ja työssä jaksamiseen eri elämänvaiheissa. Tutkimuksessa haastateltiin kuutta yli 55-vuotiasta liikunnanopettajaa. Kaikki tutkittavat olivat työskennelleet yli 30 vuotta liikunnan opetustehtävissä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin teemahaastattelua, jossa oli syvähaastattelun piirteitä. Teemoittelua ohjasivat aikaisemmista aihe­alueen tutkimuksista esiin nousseet teemat kuten ammatillinen kasvu, osaamisen kehittäminen, ammatillinen identiteetti, terveys ja toimintakyky, arvot, asenteet sekä motivaatio. Tulosten käsittelyssä merkityksellisiksi asioiksi nousi esiin työhyvinvointiin yhteydessä olevista tekijöistä arvostus, yhteisöllisyys sekä oppilaiden tukeminen. Muiden opettajien, oppilaiden ja koko työyhteisön osoittama arvostus tukee liikunnanopettajien työssä jaksamista. Yhteisöllisyys oli myös tärkeä tekijä tutkittavien työhyvinvoinnissa, liikunnanopettajat kokivat kollegoidensa kanssa viettämänsä yhteisen vapaa-ajan ja yhteisen kasvatustehtävän antavan voimia omaan työhön. Liikunnanopettajat olivat ottaneet tehtäväkseen oppilaiden kasvun tukemisen kokonaisvaltaisesti, tässä onnistuessaan heidän työhön sitoutumisensa vahvistui. Liikunnanopettajat olivat kokeneet uransa eri vaiheissa myös kielteisiä tuntemuksia työssään, mutta pääsääntöisesti heidän kokemuksensa olivat palkitsevia ja motivoivia. Decreasing working-age populations and increasing elderly populations have started a social debate on the necessity of prolonged careers. Older physical education (PE) teachers, in particular, meet challenges in their work which impede their ability to manage their workload. Therefore, it is important to bring to light the factors involved in work satisfaction among PE teachers with long careers. This study focuses on various aspects of how satisfied older PE teachers have succeeded in managing their workload. This investigation is aimed at discovering the features that have contributed to these teachers’ work satisfaction at different life stages. The study consists of interviews with six PE teachers older than age 55 years who regarded themselves as satisfied with their work. All had worked in PE for more than 30 years. The research method used in this study is qualitative thematic analysis. Theme interviews possess features of in-depth interviews. In this study, the themes that arose from earlier studies of the topic, such as professional growth, values, attitudes, motivation, professional identity, health, ability to function, and development of one’s competence, guided the selection of themes. The study results emphasise three significant features that contribute to the job satisfaction of these long-term PE teachers: respect, sense of community and the importance of supporting students. Respect shown by colleagues, students and the entire working community supports the wellbeing at work of PE teachers. Community is also an important factor in the workplace wellbeing of the individuals studied: PE teachers report that they become energised to do their own work by spending free time and sharing educational task with their colleagues. PE teachers take on the task of giving holistic support to their students’ growth, and when they succeed, their commitment to work grows stronger. Asiasanat: Liikunnanopettaja, työhyvinvointi, työtyytyväisyys, yhteisöllisyys, arvostus Key words: PE teachers, wellbeing at work, job satisfaction, community, respect LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Työyhteisö ja liikunnanopettajien työhyvinvointi 99

JOHDANTO Työikäisten ikäluokkien pieneneminen ja ikääntyneiden määrän voimakas kasvu on Suomessa nostanut yhteiskunnalliseen keskusteluun vaatimuksen, että työuria pitäisi jatkaa 70 ikävuoteen saakka. Tällaisten skenaarioiden toteutuessa tulevaisuuden organisaatioissa työskentelevät myös entistä vanhemmat liikunnanopettajat. Päätökset haastavat pohtimaan työssä jaksamista, johon työn haasteellisuudella ja sisällöllä on suuri merkitys (Alasoini 2010; Ilmarinen 2006). Koulutetuista opettajista tulee olemaan pulaa, koska suurten ikäluokkien eläköitymisen myötä poistuma työelämästä kiihtyy. Suurimmillaan se on vuosina 2015–2018 ja jatkuu edelleen voimakkaana vuoteen 2025. (Hanhijoki ym. 2011.) Ilmarisen (2006, 2013) mukaan terveys­ ja ammatillinen osaaminen ovat keskeisessä roolissa ikääntyvän työntekijän jaksamisessa. Siihen vaikuttavat myös työntekijän arvot, asenteet, motivaatio sekä työolot, työyhteisö, organisaatio, esimiestyö sekä työn sisältö ja vaatimukset (Ilmarinen 2006, 79–81; Ilmarinen 2013, 495–508; Mäkelä, Huhtiniemi & Hirvensalo 2013). Liikunnanopettajat voivat tutkimusten mukaan pääsääntöisesti hyvin­. Etenkin vanhimpien liikunnanopettajien keskuudessa on paljon henkilöitä, jotka ovat tyytyväisiä työhönsä. Osa opettajista sen sijaan kokee työssään ongelmia, jotka vähentävät työssä jaksamista ja saavat harkitsemaan työpaikan vaihtamista. Näitä ovat muun muassa oppilaiden käytöshäiriöt, kiire ja ongelmat työolosuhteissa. (Mäkelä ym. 2012.) Almiala (2008) on tehnyt samankaltaisia havaintoja tutkiessaan uraa vaihtaneita aineen- ja luokanopettajia. Liikunnanopettajien kohdalla on tarve huomioida niitä seikkoja, joiden avulla ammatissa pitkään työskennelleet ovat varmistaneet työhyvinvointinsa. On tärkeää, että liikunnanopettajat jaksavat tehdä sitä työtä, johon heidät on koulutettu, jotta pätevien opettajien määrä olisi tulevaisuudessa riittävä (ks. Laakso 2010; Mäkelä & Whipp 2015; Sääkslahti 2010). Työntekijöiden tuntiessa työnsä mielekkääksi, tukee se heidän elämänhallintaansa (Anttonen & Räsänen 2009). Mäkelän (2014, 52) tutkimuksen mukaan ne liikunnanopettajat, jotka saavat työstään tunnustusta ja joilla on riittävät resurssit työhönsä sekä toimiva työyhteisö, jatkavat pitkään ammatissaan. Taustaorientaatio Fessler ja Christensen (1992) esittävät, että opettajien työurat eivät ole suoraviivaisia, vaan ne kulkevat kahdeksan vaiheen kautta, jotka eivät seuraa toinen toisiaan lineaarisesti ja kaikilla samassa järjestyksessä. Lisäksi ne toteutuvat yksilöllisesti (Woods & Lynn 2001). Vaiheet ovat: valmistuminen ammattiin (preservice), perehdytysvaihe (induction) toimintakykyedellytysten kehittäminen (competency building), kehittyminen ammatillisesti ja kasvaminen opettajuuteen (enthusiastic and growing), turhautumisvaihe (career frustration), uran vakausvaihe (career stability), valmistautuminen eläkkeelle (career wind-down) ja eläkkeelle jäänti (career exit) (Fessler & Christensen1992). Fesslerin ja Christensenin (1992) opettajanuran syklimallin kautta työuraa voidaan tarkastella yksilön tai organisaation näkökulmista uran eri vaiheissa. Opettajan työuraan ja siinä tehtäviin ura- ja toimintavalintoihin vaikuttavat hänen henkilökohtaisessa elinpiirissään olevat muuttujat kuten perhe, kiinnostuksen kohteet ja muu yksityiselämä. Opettajan työhön ja työssä jaksamiseen vaikuttavat myös organisaatiossa olevat muuttujat, joita ovat muun muassa yhteiskunnalliset vaatimukset, luottamus työtovereihin ja johtaminen. Gaudreault ja Woods (ks. 2013) esittävät, että näitä opettajan työuramallin mukaisia muuttujia huomioimalla voidaan tukea liikunnanopettajia jatkamaan työuraansa. Ilmarinen (ks. 2006, 2013) näkee merkittävänä työssä jaksamisen edellytyksenä, että työn sisältö, vaatimukset, työyhteisö ja organisaatio ovat kunnossa. Työhyvinvointi voidaan nähdä muun muassa yksilön kokemuksena työnteon mielekkyydestä 100 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Työyhteisö ja liikunnanopettajien työhyvinvointi ja työilmapiiristä. Työhyvinvointiin liittyy myös kokemus työyhteisön yhteistyöstä. Työhyvinvoinnin taustalla on työn vaatimusten ja yksilön osaamisen tasapaino. Työhyvinvointi näkyy yksilön paneutumisena työhönsä ja yhteistyön sujuvuutena. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa sellaisten liikunnanopettajien kokemuksia, jotka ovat olleet ammatissaan useita vuosikymmeniä ja ovat siten työuransa loppupuolella. Artikkelissa kuvataan sitä, miten tutkittavat ovat edenneet työuran eri vaiheiden läpi ja mitkä asiat innostavat ja saavat heidät voimaan hyvin. Aikaisempaan tutkimukseen perustuen liikunnanopettajan ammatti määritellään asiantuntijatyöksi, johon sitoudutaan koko työuran ajaksi. Yleensä tällaisen uran nähdään etenevän lineaarisesti aloittelijasta mestariksi. Sitoutumisen näkökulma heijastuu myös siinä, että asiantuntijuudesta tulee vahva osa identiteettiä. (ks. Brousseau ym. 1996.) TUTKIMUSAINEISTO JA -MENETELMÄT Tutkimuksessa haastateltiin kuutta pitkän työuran tehnyttä yli 55-vuotiasta liikunnanopettajaa, joista kolme oli miehiä ja kolme naisia. Haastateltaviksi valittiin opettajia, joilla oli pitkä kokemus opettajana toimimisesta, jolloin he pystyivät kuvaamaan parhaiten kokemuksiaan työuran eri vaiheissa. Viisi tutkittavista oli suorittanut liikuntakasvatuksen kandidaatin tutkinnon Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitoksella 1970-luvulla. He olivat saaneet tuolloisen tutkintorakenteen mukaan liikunnanopettajan pätevyyden. Yksi tutkittava oli valmistunut 1980-luvun puolivälissä, uusitun tutkintorakenteen mukaisesti liikuntatieteiden maisteriksi. Opettajien työura oli keskimäärin 33 vuoden mittainen, jolloin lyhin ura oli 30 vuotta ja pisin 36 vuotta. Gaudreault ja Woods (ks. 2013) kehottavat tutkimaan sellaisia liikunnanopettajia, jotka ovat työhönsä tyytyväisiä, koska tällöin tutkimus voisi mahdollisesti tunnistaa strategioita siitä, kuinka työuran aikana voidaan tukea työssä jaksamista. Tällä perusteella tutkittavat valittiin harkinnanvaraisesti aikaisemman tutkimuksen (Mäkelä 2014) vastausten perusteella niistä opettajista, jotka olivat olleet pääosin tyytyväisiä työhönsä. Haastateltavista yksi ilmoittautui halukkaaksi tutkimukseen liikunnanopettajien LIITO-lehdessä olleen ilmoituksen kautta. Muut tutkittavat löytyivät kun hyvinvoiviksi tiedettyihin opettajiin otettiin henkilökohtaisesti yhteyttä sähköpostitse ja kysyttiin halukkuutta osallistua tutkimukseen. Tutkimus toteutettiin siten, että kaikki kolme kirjoittajaa olivat aktiivisesti tutkimuksen suunnitteluvaiheessa mukana. Seuraavassa vaiheessa ensimmäinen kirjoittaja toteutti haastattelut, litteroi aineiston, analysoi ja kirjoitti lopullisen tekstin. Toisessa vaiheessa käytiin toisen kirjoittajan kanssa syventävää pohdintaa ja aineiston reflektointia. Lopullinen teksti on ensimmäisen kirjoittajan mutta viimeistely on toteutettu yhdessä kaikkien kirjoittajien toimesta. Tiedonkeruun tein haastattelemalla, käytin menetelmänä teemahaastattelua, jossa on syvähaastattelun piirteitä. Syvähaastattelussa (Siekkinen 2001), tutkittava pääsee nostamaan esiin työhyvinvointiinsa liittyviä ja vaikuttaneita kokemuksia laajasti. Haastattelukysymysten teemoittelua ohjasivat aikaisemmista aihealueen tutkimuksista esiin nousseet teemat (Mäkelä 2014; Onnismaa 2010) sekä aikaisempaan kirjallisuuteen (Fessler & Christensen,1992; Ilmarinen 2013) liittyvät näkökulmat: ammatillinen kasvu, ammatillisen osaamisen kehittäminen, ammatillinen identiteetti ja sen muutos uran eri vaiheissa, harrastukset eri vaiheissa työuraa, terveys ja toimintakyky, arvot, asenteet sekä motivaatio. Braun ja Clarke (2006) korostavat, että teemahaastattelu on joustava menetelmä. Teemahaastattelu antaa tutkittavien äänelle mahdollisimman paljon tilaa, jolloin se ei rajoita aihealueen ympärillä käytävää keskustelua. Teemahaastattelun idea on, että kysymykset, joiden parissa käydään tutkimuskeskustelua,

kohdennetaan edeltä laadittujen teemojen mukaisesti (ks. Hirsijärvi & Hurme 2000, 47–48). Haastattelu kysymykset määrittyivät taustakirjallisuuden perusteella (Fessler & Christensen,1992; Ilmarinen 2013; Mäkelä 2014; Onnismaa 2010). Haastattelut tapahtuivat rauhallisessa paikassa, jossa sivulliset eivät voineet häiritä tai kuulla opettajien kertomuksia. Haastatteluilla tavoittelin tietoa siitä, mitkä työuran aikaiset seikat ovat vaikuttaneet kohdejoukon työssä jaksamiseen, ajan hermolla pysymiseen sekä haluun työskennellä vähintäänkin eläkeikään. Nauhoitin kaikki haastattelut, minkä jälkeen litteroin ne. Tekstiä syntyi 90 liuskaa 1,5 rivivälillä 12 p Times New Roman. Kirjallinen muoto antoi mahdollisuuden tehdä aineistosta temaattisen analyysin (ks. Braun & Clarke 2006). Seuraavaksi perehdyin aineistoon lukemalla kirjoittamani tekstit useita kertoja läpi, jotta pystyin muodostamaan jäsentyneen yleiskuvan. Lähetin litteroidun aineiston tutkittaville, jotta heillä oli mahdollisuus tehdä lisäyksiä tai tarkentaa sanomaansa. Kaikki tutkittavat vastasivat pyyntööni tarkistaa teksti, ja he kommentoivat, että litteroimani teksti on niin kuin he ovat kertoneet. Tekstien analysoinnissa käytin tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmaa, jolloin merkitsin värillisellä yliviivauksella ne kohdat, joissa oli jotakin kuvaavaa analyysin kohteena olevaan aihealueeseen (ks. Brax & Koivula 2002, 20). Tässä vaiheessa muodostin merkityksiä, jotka järjestin valittujen teemojen alle (ks. Eskola & Suoranta 2008, 174). Merkitsin eri väreillä kunkin haastateltavan kuhunkin teemaan liittyvät kommentit, jotta pysyisin myöhemmin tunnistamaan ne. Yhdistelin teema-alueilta muodostamiani käsitteitä, koska tämä antoi mahdollisuuden saada vastauksia tutkimuskysymyksiin (Tuomi & Sara­järvi, 2009). Rajasin tutkimukseni ensimmäisen vaiheen käsittelemään arvostusta, yhteisöllisyyttä ja oppilaiden tukemisen merkitystä työssä jaksamiseen. Tämän jälkeen toteutin aineiston tulkinnan ja pyrin tulkitsemaan opettajien puhetta. Tulkitessa tutkittavien sanomaa käytin intertekstuaalista tutkimusotetta, mikä syvensi ymmärrystäni. Intertekstuaalista otetta käytettäessä pyrin suhteuttamaan haastateltavan työn kouluun työyhteisönä, joka sisäl­ tää toimintakulttuurin, arvo­ja ja asenteita. Aineiston tulkinta on riippuvainen ymmär­retäänkö tutkittavien kulttuuria, toimintakenttää ja koulutusta. (vrt. Elkad-Lehman & Greensfeld 2011.) Käsitellessäni tuloksia vertasin niitä Fesslerin ja Christensenin (1992) opettajan työuramallin teemoihin sekä Ilmarisen (2013; 2006) työkykytalon aihepiireihin. Tulkintaani tuki kasvatustieteiden ja liikuntatieteiden koulutukseni sekä pitkä kokemukseni toiminnastani koulutus­ organisaation opetustehtävissä. Elkad-Lehman ja Greensfeld (2011) painottavat, että tutkittavien kulttuuria, toimintaympäristöä ja koulutustaustaa tulee ymmärtää, jotta aineistoa voidaan tulkita. Tutkimuksessa on tavoiteltu eettisten ohjeiden korostamaa huolellisuutta ja tarkkuutta. Tutkittavien anonymiteetin varmistin niin, että aineiston tulkintaa tehdessä häivytin kaikki kohdat mistä tutkittavat voitaisiin tunnistaa. Artikkeli on tehty yksityiskohtaisesti ja tieteellisten vaatimusten mukaisesti. Kerätty aineisto on vain minun käytössäni ja sitä säilytetään lukitussa paikassa. Eettisyys on varmistettu myös sillä, että aineistoa on käytetty tasapuolisesti, minkä lukija voi havaita sitaattien koodauksesta. Tekstiin kukin haastateltava on merkitty omalla koodilla T1, T2…T6. Artikkeli on pyritty esittämään tasapainoisena kokonaisuutena siten, että valitut sitaatin kuvaavat parhaiten haastateltavien sanomaa. Aineiston analyysissä on käytetty kvalitatiivisessa tutkimuksessa yleisesti hyväksyttyjä menetelmiä. Artik­kelia kirjoitettaessa on huomioitu aihealueen tutkijoiden tulokset ja lähdetiedot on merkitty ajatusteni yhteyteen, jos ne vaikuttivat niihin jollain tavoin. (ks. Tuomi & Sarajärvi 2009, 132–133.) Opettajien kokemukset ja niiden tulkinta Arvostuksen tunne Arvostuksella tarkoitan muiden opettajien, koko työyhteisön sekä oppilaiden opettajien ammattitaitoon kohdistuvaa arvostusta. Arvostuksen tunne lisää työmotivaatiota ja halua jatkaa valittua ammattia mahdollisimman pitkään. Pitkään toimineet liikunnanopettajat ottivat mielellään työyhteisössä yhteisöllisyyttä kehittävän roolin. Työyhteisön merkitys oli opettajien kommenttien mukaan merkittävä tekijä heidän työurallaan. Ilmarinen (ks. 2006, 80; 2013) painottaa sitä, että työyhteisöllä ja organisaatiolla on vaikutus työssä jaksamiseen. Gaudreault ja Woods (2013) huomauttavat Lawsoniin (1989) viitaten, että tutkittaessa syitä opettajien ammatinvaihtoaikeisiin ja viihtymiseen työssä, nousee esille erilaisia syitä kuten organisaatioon ja tilanteeseen liittyvät, henkilökohtaiset, sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset tekijät. Tässä tutkimuksessa edellä mainituista nousi esiin vahvasti erilaiset sosiaaliset tekijät, kuten rehtorin, kollegoiden ja oppilaiden arvostus. Myös Gerlander ja Launis (2007) havaitsivat tutkimuksessaan että työn motivaatiotekijöitä olivat mukava työyhteisö ja arvostavat opiskelijat. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että liikuntaa oppiaineena ei arvosteta yhtä paljon kuin lukuaineita (ks. Kougioumtzis ym. 2011; Lynn & Woods, 2010; MacDonald 1999). Tällaista aliarvostuksen kokemusta ei esiintynyt haastattelemieni opettajien keskuudessa. He näet kokivat, että heitä arvostetaan muiden opettajien keskuudessa. Ikääntyminen ja opettajien senioriteetti oli lisännyt arvostusta. Yksi­ haastateltava totesi, että kun käy opettajanhuoneessa niin muilta kollegoilta tulee kysymyksiä terveyden ja fyysisen kunnon ylläpitämiseen. Tämänkaltaiset luottamuksen osoitukset vaikuttivat lisäävän ammatillista itseluottamusta. Toinen haastateltava mainitsi: ”No sitä vois sanoa, että isolle osalle opettajista me ollaan vähän niin kun semmoinen kävelevä terveystietopankki”. (T1) Osaamista arvostava ilmapiiri tukee työhyvinvointia sekä sitoutumista organisaatioon (ks. Govaerts ym. 2011). Mäkelä ja Hirvensalo (2013) esittävät, että mahdollisesti liikunnanopettajien arvostus lisääntyy iän ja kokemuksen myötä. Haastattelujen mukaan opettajat pitivät roolista, jossa he pystyivät tukemaan muuta työyhteisöä: ”Kyllä minä pidän siitä, varsinkin nyt, vuosien jälkeen minusta se on ihan hauskaa että pystyy antamaan jotakin tietoa”. (T4) Tällainen rooli oli muodostunut vasta uran loppupuolella: ”Tietyllä tavalla sitä on niin kun kasvanut siihen pikkuhiljaa”. (T4) Haastatelluilla liikunnanopettajilla oli luontevat välit myös muun opetushenkilöstön kanssa: ”Nyt kun me aletaan olla kohta vanhimpia täällä, niin kyllä musta opettajien koulunhenki on toisia kannustava ja erittäin semmoinen mukava”. (T4) Näin ei ole aina ollut: ”Tietenkin välillä näitä kiistoja, aikanaan varsinkin aine-, kielten-, matikanopettajat vastaan liikunnanopettajat, ehkä meillä oli liiankin hyvä asema”. (T2) Liikunnanopettajat näkivät asemansa olevan tärkeä ja arvostettu: ”Kyllä liikunnanopettajan asema on ollut aina tärkeä, merkittävä ja hyväksyttykin, meillä on kaikissa kouluissa liikunnanopettajasta tullut rehtoreita”. (T2) Liikunnanopettajia arvostettiin myös heidän tietämyksensä vuoksi: ”Kyllä sanoisin että tällä hetkellä ymmärretään että meillä on teoreettista osaamista”. (T6) Onnismaa (2010, 58) painottaa, että opettajien kokema osaamisen arvostaminen tukee työhyvinvointia. Tutkittavat painottivat muiden aineiden opettajien ymmärtävän oppilaiden fyysisen kunnon merkityksen kokonaisvaltaisen jaksamisen ja hyvinvoinnin tukijalkana. Tässä tehtävässä liikunnanopettajan ammattitaito ja rooli nähtiin merkittävänä: ”Kyllä sen tunsi että liikuntaa arvostettiin ja se oli kouluyhteisölle hyödyksi”. (T4) Muilta opettajilta tuleva arvostus on merkittävä työssä jaksamiseen vaikuttava tekijä: ”No en minä koe, että olisin vähäpätöisempi lenkki tässä hommassa, vaikka liikunta ei olekaan hengenravintoa. Minusta tuntuu, että kollegatkin ymmärtää kuinka tärkeää oppilaille on, että ne liikkuisivat”. (T1) Työssä jaksamiseen vaikuttavana asiana opettajien kommenteista nousi oppilaiden fyysisen kunnon polarisoituminen, sillä oppilaissa on hyväkuntoisia mutta myös kokonaan liikuntaa vieroksuvia ja huonossa kunnossa olevia oppilaita: ”Sitä alkoi näkemään viimeistään LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Työyhteisö ja liikunnanopettajien työhyvinvointi 101

90-luvulla, että oppilaat olivat hyväkuntoisia tai erittäin huonokuntoisia. Puhuin 90-luvun alussa siitä, että keskitasoa ei enää ole”. (T2) Näiden kokeneiden liikunnanopettajien kommenteista heijastui se, että kun he onnistuvat motivoimaan vähän liikkuvia ja huonokuntoisia oppilaita liikkumaan ja pohtimaan omaa terveyttään, niin se kannustaa ja innostaa jatkamaan. Useat haastateltavat painottivat, että he saavat myös passiiviset oppilaat innostumaan liikunnasta ja liikkumaan. Eräästä toteamuksesta voi havaita, että ennakkoluulottomalla asenteella on suuri merkitys liikunnanopetuksessa. Opettajan kepeä toteamus kuvastaa tätä avointa asennetta: ”Kunnon polarisoituminen ei näy mitenkään, näkyyhän se, mutta se ei niin kun haittaa”. (T6) Opettajan positiivinen suhtautuminen oppilaisiin on merkityksellistä luotaessa innostavia liikuntatunteja. Gaudreault ja Woods (2013) toteavat, että muiden opettajien ja oppilaiden suhteilla on merkitystä innostavan työskentelyilmapiirin muodostumisessa. Useat haastateltavat painottivat liikunnalla olevan paljon muutakin arvoa kuin fyysinen kunto: ”Se kehittää sosiaalisia taitoja vahvistamalla selvästi ryhmän sosiaalisia suhteita, vuorovaikutusta ja luottamusta”. (T6) Tällaisista lähtökohdista suunnitellut ja toteutetut liikuntatunnit antoivat liikunnanopettajille uusia virkistäviä mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Hakanen (2012) esittää, että työn mielekkäämmäksi tekemisessä on usein kyse työn haastavuuden lisäämisestä, mikä on tekijä, joka jokaisessa ikäryhmässä lisää todennäköisyyttä pysyä työelämässä pidempään (Hakanen ym. 2012). Lukiossa opettavien liikunnanopettajien kommenteista heijastui, että huonokuntoiset oppilaat eivät pakollisten liikuntakurssien lisäksi useinkaan valitse liikuntaa ja tästä syystä he eivät tuo haastetta opetukseen. Yksi haastateltava pohti sitä, miksi heikkokuntoisimmat eivät valitse liikuntakursseja: ”Toisaalta lukiossa kaikki on vapaaehtoista niin ehkä kaikkein heikoin joukko ei valitse sitten liikuntaa kovin helposti”. (T4) Toisena syynä liikuntaan osallistumattomuuteen hän näki sen, että oppilas ei halua näyttää huonokuntoisuuttaan. Tällaisen oppilaan valitessa liikuntakurssin tuo se onnistumisen ja hyvän olon tunteen. Tällaisia kursseja ovat muun muassa erilaiset kuntosalikurssit. Syynä kuntosalikurssien matalaan kynnykseen opettajat pitävät sitä, että niissä oppilas voi tehdä asioita yksilöllisesti erottumatta joukosta. Opettajan vilpitöntä onnistumisen iloa kuvaa hieman yllättynytkin lausahdus: ”Voi sanoa että, ohoh, se tuli liikuntakurssille, loistavaa”. (T4) Haastatteluissa nousi esiin ajatus siitä, että liikunnanopettajien uskottiin olevan hyviä ihmissuhdeasioissa. Esimerkkinä tästä nostan esiin sen, että eri aineiden opettajat lähettivät oppilaita keskustelemaan liikunnanopettajan kanssa erilaisten haastavien tilanteiden purkamiseksi. Liikunnanopettajat näkivät tämän ikään kuin luonnollisena tehtävänään mutta he tunsivat sen olevan myös luottamuksen osoitus. He olivat jopa ilmaisseet ääneen muulle opettajakunnalle, että­voivat auttaa kiperissäkin tilanteissa. Usein nämä keskustelut oppi­laiden kanssa tuottivatkin tulosta. Yhtenä syynä saattoi olla se, että liikunnanopettajat panostivat erityisesti luottamuksellisten suhteiden rakentamiseen oppilaiden kanssa. Nämä onnistuneet tilanteet vahvistivat kokeneiden liikunnanopettajien ammatti-identiteettiä mutta ne myös rakensivat työyhteisöön keskinäistä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koivumäki (2008, 179) painottaa, että luottamus työtovereihin vähentää työn kuormittavuutta. Myös muun henkilöstön kuten opinto-ohjaajien toiminta vahvisti liikunnanopettajien tunnetta omasta arvostuksestaan: ”Tietyllä lailla opojen suhtautuminen siihen, että liikuntaan ohjataan helpommin semmoisia, ei nyt voi sanoa, että ongelmatapauksia mutta semmoisia tietyllä tavalla, jotka ehkä pitää siitä, että siellä ehtii vähän niin kun henkilökohtaisesti kohdata niitä ihmisiä, on sitten kentällä taikka missä tahansa”. (T4) Haastateltavat nostivat merkittävänä työssä jaksamisen tukijana kollegansa, sujuvat välit koettiin voimaannuttaviksi: ”Kyllä kollegan merkitys on iso osa työssä jaksamista”. (T1) Käytännön järjestelyistä ja opetuksesta sopimisen kollegan kanssa nähtiin tuovan kevennystä työarkeen: "Järjestelyt onnistuu kun on yhteistyökykyinen kollega, joka 102 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Työyhteisö ja liikunnanopettajien työhyvinvointi minulla on ollut vuosia”. (T4) Tutkittavat korostivat erityisesti työn itsenäisyyttä: ”Oikeastaan kollega on ainut sellainen kenen kanssa neuvotellaan asiat, muuten on homma omissa käsissä”. (T3) Opettajan työn vapaus nähtiin yhtenä työssä jaksamisen tekijänä: ”Työ on vapaata, kunhan vaan hommat tekee ja on säännöllinen”. (T4) Työn itsenäisyys on voimavara, joka on erityisen tärkeä vanhempien työntekijöiden sitoutumiselle työpaikkaansa (Hakanen ym. 2012). Yhteistyö ei aina onnistu, sillä yhdessä haastattelussa nousi vahvasti esille, että työuransa alussa oleva innostunut ja valmis uusiin kokeiluihin pyrkivä liikunnanopettaja kokee turhautumisen tunteita, jos hänellä on kollegana työhönsä urautunut ja uusia näkökulmia jarruttava työtoveri. Haastattelemani liikunnanopettaja selvisi näistä haasteista oman vahvan persoonallisuutensa ja pitkäjänteisyytensä ansiosta. Uran alkuvaiheessa useat opettajat tuntevat epävarmuutta onnistumisestaan: ”Kun aloitti opettajan hommia niin sitä oli hyvin paljon epävarmempi, itsevarmuutta on tullut”. (T1) Työuran alkuvaiheessa vanhemmat kollegat olivat joskus este uusien toimintatapojen kokeiluille. Tällaiset haasteet vaativat opettajalta pitkäjänteisyyttä ja uskoa siihen, että he pääsevät tulevaisuudessa toteuttamaan opinnoissa omaksumiaan uusia opetuksen ideoita ja malleja. Kuten eräs opettaja asian kiteytti: ”Kenties olin sellainen aika innostunut, uudistava, kokeilunhaluinen opettaja. Minulla oli kymmenen vuotta sellainen kollega, joka oli tottunut tekemään tietyllä tavalla, urautunut. Kun halusin tehdä jonkin asian toisella tavalla, niin sovittiin, että vuoden päästä palataan asiaan”. (T3) Pienten paikkakuntien liikunnanopettajat korostivat, että liikunnanopettajia arvostetaan laajemminkin kun vain kouluyhteisössä: ”Työpaikkakuntani on aina ollut urheilupaikkakunta ja sitä on luonnostaankin semmoinen arvostettu”. (T2) Opettajat, jotka olivat kilpaurheilleet uransa alkuaikana, tunnettiin ja arvostettiin omilla paikkakunnillaan. He korostivat urheilutaustansa tuoneen arvostusta myös muiden opettajien joukossa. Opettajien ikääntyessä oma urheilu-ura ja sen merkitys jäi selvästi taustalle pohdittaessa opettajien arvostusta. Urheilusta opettajille on jäänyt työkaluja opetukseen, kuten yksi haastateltava asian ilmaisi: ”Se on ollut erinomainen lisä koko elämän ajan. ”Kun ensin pelasi ja sitten valmensi pitkään, niin sitä on saanut hyödynnettyä monenlaiseen toimintaan”. (T4) Yhteisöllisyys Merkittäväksi energian lähteeksi mainittiin työyhteisö: ”Kyllä, kyllä se työyhteisö on tärkein, jos se on hyvä. Kyllä minulle ovat tärkeitä myös työkaverit ja totta kait oppilaat, väitän, että enemmän se työyhteisö”. (T2) Yhteisöllisyys korostui useassa haastattelussa. Kuten Ilmarinen (2013) toteaa, työhyvinvointiin merkittävästi vaikuttavina tekijöinä voidaan nähdä yhteistyö ja yhteisöllisyys. Henkilöstön toimiessa vuorovaikutuksessa tämä voi mahdollistaa yksilölle luonnollisen tuki­verkoston (Mäki 2000, 128): ”Saadaan hommia jaettua, sillä lailla jaksaa”. (T1) Yksi liikunnanopettaja oli päässyt työskentelemään kehit­tämisprojektiin yhdessä muiden aineiden opettajien kanssa. Tämä­kokemus oli hänelle erittäin merkityksellinen ja voimaannuttava. Hän totesi, että: ”Liikunnanopettaja on aika yksin periaatteessa, koska olen liikuntasalissa yleensä. Kehittämisprojektin yhteisöllisyys, kuten toisen kollegan auttaminen tai avun vastaanottaminen ja yhdessä tekeminen oli hienoa”. (T5) Vapaa-ajallaan osa opettajista osallistui muiden opettajien kanssa yhteisiin harrastuksiin, mikä antoi mahdollisuuden tutustua muuhun opettajakuntaan ja henkilöstöön paremmin. Tällaista yhteistä sosiaalista toimintaa kuvaa seuraava haastateltavan kommentti: ”Sitten on ollut sellainen kirjapiiri, johon kokoonnutaan. Siellä luetaan kirja ja jutellaan siitä, jokainen tuo sinne syötävää nyyttikesti periaatteella”. (T5) Sosiaalisen kanssakäymisen onkin todettu lisäävän työhyvinvointia ja luovan yhteisöllisyyttä (Virolainen 2012, 24). Yksilö voi toiminnallaan ja tulkinnoillaan muuttaa ryhmädynamiikkaa kehittävästi tai heikentävästi (Himberg & Jauhiainen 1998,

113–116). Yhdessä haastattelussa nousi esille opettajan ajatus siitä, kuinka opettaja voi toimia työyhteisöä rakentavasti ja siten kehittää opettajien keskinäistä ryhmädynamiikkaa: ”Minulla on sellainen tapa, että jos mieltä painaa joku asia niin otan sen puheeksi. Pyrin käsittelemään ja selvittämään mistä syntynyt tilanne johtuu, en kyräile, enkä osallistu naulakkovalituksiin”. (T5) Liikunnanopettajat ovat mukana erilaisten tilaisuuksien järjestelyissä aktiivisesti. Haastateltavat pohtivat sitä, että muita opettajia halutaan mukaan myös liikuntaan liittyvien tapahtumien järjestelyihin: ”Mukaan otetaan toisia opettajia mikäli he haluavat tulla. Tänä vuonna heitä oli mukana suunnitteluvaiheessa, valmisteluissa sekä toteutuksessa”. (T1) Liikunnanopettajat kokivat, että vanhojentanssit ovat merkittävä keino muokata koulun yhteishenkeä. Vanhojentanssit olivat monella tapaa merkityksellinen tapahtuma liikunnanopettajille. He näkivät tanssien mahdollistavan koulun hengen kohottamisen, mutta ne nähtiin myös tilaisuutena syventää suhdetta oppilaisiin ja vahvistaa yhteisöllisyyttä: ”Tietyllä tavalla koulua lähentävä, lukiossa on vanhojentanssit”. (T2) Tutkittavat korostivat, että vanhojentanssit on: ”Yhteisöllinen tilaisuus ja mahdollisuus meille liikunnanopettajana tutustua vielä lähemmin, lähes neljään viidesosaan ikäluokasta”. (T4) Vanhojentanssien koettiin mahdollistavan myös heikompikuntoisten oppilaiden osallistumisen liikuntaan: ”Se tuo koululle semmoisen hyvän­ hengen tietyllä tavalla ja sinne sopeutuu, on sitten huippu taikka heikko”. (T4) Vanhojentanssit toivat liikunnanopettajien työhön vaihtelevuutta, joka tuki heidän työviihtyvyyttään: ”Se on yksi mukavampia asioita kouluvuodessa, vaikka joka päivä on mukavaa ja joka tunti on mukava, niin se on yksi sellainen mukavista mukavin juttu”. (T3) Oppilaiden tukeminen Liikunnanopettajat tunsivat välillä, että heillä oli haastavia ryhmiä, jotka rasittivat henkisesti. Samaan aikaan heillä oli myös sellaisia ryhmiä, joiden kanssa oli mukava työskennellä. Onnistuneet ryhmät toivat tasapainoa opettajan arkeen, ne ikään kuin tasapainottivat tilan­teen: ”Ainakin minulla oli hyvin vaihtelevia ryhmiä, välillä tosiaan haastavia mutta aina löytyy niitä loistavia porukoita, jotka palauttaa sen fiiliksen sinne keskitason yläpuolelle”. (T2) Bion (ks. 1979, 26) esittää, että yksilön toimintaan ja ajatteluun vaikuttaa se minkälaisena koetaan ryhmän asenne itseään kohtaan: ”Haasteitakin oli tosi paljon, kyllä tunsi välillä että en pärjää, vaikka olen käynyt mitä kursseja, varsinkin erityistä tukea tarvitsevien kanssa oli tekemistä”. (T2) Haastattelemillani liikunnanopettajilla oli kyky löytää positiivisia näkökulmia asioihin. Koko porukan mukaan saaminen nähtiin tärkeäksi. Liikuntaa ei tehty innokkaimpien ja liikunnallisesti lahjakkaimpien ehdoilla. Mielenkiintoisena huomiona tuli esille, että opettajien keskittyessä vähän liikkuviin ja muuten haasteellisiin oppilaisiin, niin saatiin koko ryhmä paremmin mukaan opetukseen: ”Keskityn sellaiseen heikoimpaan neljännekseen. Joilla tarkoitan ylipainoisia, heikkomotorisia ja ali­ motivoituneita oppilaita. Heidän ehdoilla mennään tunti, 50 % henkisistä voimistani pistän niihin. Kun nämä oppilaat on innolla mukana, silloin kaikki muutkin on mukana”. (T3) Opettajia voimaannuttaa kun he näkevät oppilaiden innostuvan liikunnasta. Yksi haastateltava totesi tämän ytimekkäästi: ”Kun näkee, että oppilaat nauttii jostakin tekemisestä niin se tuo tyydytystä”. (T1) Onnismaa (2010, 51) esittää, että palkitsevat oppilassuhteet ovat mahdollisesti opettajan voimavaratekijöitä. Liikunnanopetusta kuvattiin usein oppilaiden kanssa yhdessä tekemiseksi: ”Me voidaan jutella, vaihtaa mielipiteitä ja suunnitella asioita yhdessä”. (T5) Varsinkin pienillä paikkakunnilla opettajien ja oppilaiden yhteydenpito oli luontevaa. Koulussa muodostui selvästi ihmissuhteita, jotka toivat iloa elämään useita vuosia: ”Minulla on hyvät välit kaikkiin oppilaisiin, kun tämä on pikkupaikkakunta. Äsken justiinsa facebookissa laitoin yhdelle entiselle oppilaalle synttärionnittelut, hän täytti 47 vuotta”. (T3) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) on opetus- ja kasvatustehtävä vahvasti painotettuna. Haastattelemani liikunnanopettajat olivat ottaneet tämän tehtävän vastaan, jo huomattavasti aiemmin, sataprosenttisesti. Liikunnanopettajat eivät pelkästään olleet kiinnostuneita fyysisen toimintakyvyn kehittämisestä, vaan he korostivat oppilaan kokonaisvaltaista kasvun tukemista. He asettivat itselleen kysymyksiä: ”Onko minulla annettavaa fyysisesti, psyykkisesti, sosiaalisesti?” (T4) Kaikille tutkittaville oli suuri merkitys oppilaiden kokonaisvaltaisella kehittymisellä. Opettajat korostivat mahdollisuutta tukea liikunnan avulla oppilaiden ihmisenä kasvua, kuten yksi haastateltava asian kiteytti: ”Se, että me sanotaan olevamme tekemässä työtä on vähän huono ilmaisu, koska me ollaan täällä paikalla hyvällä sydämellä ja koetetaan tehdä lapsille hyvää, sillä kasvaminen ja kasvattaminen on se ydinjuttu”. (T3) Opetussuunnitelman 2014 perusteissa korostetaan oppilaiden aktiivista roolia ja mahdollisuutta työskennellä erilaisilla työskentelytavoilla, joissa he pääsevät soveltamaan ja laajentamaan aiemmin oppimiaan tieto- ja taitorakenteita: ”Meidän tarkoitushan on opettaa oppilaat itsenäisyyteen. Se tarkoittaa sitä, että minä en ole aina keskellä huitomassa enemmän kuin he, sillä täytyy osata mennä syrjään”. (T5) Opettajien mukaan hyvät kokemukset tässä asiassa tuottivat heille onnistumisen iloa joka vahvisti heidän työhön sitoutumistaan. Haastatellut opettajat sitoutuivat opetukseensa ja pyrkivät tekemään laadukasta työtä. Kun he havaitsivat, että heidän työtänsä ei arvosteta, se tuotti pettymyksen tunteita. Työntekijät ovat yleensä tietoisia hyvinvointiinsa liittyvistä kielteisistä ja myönteisistä tunteistaan mutta niiden syitä he eivät tunnista (Gerlander & Launis 2007). Negatiiviset kokemukset ovat haitallisia opettajien työurapäätöksiin (Woods & Lynn 2001). Yksi pettymyksen kuvaus tuo esille sen, että vaikka opettajat pettyvät ja harmistuvat, usko toimintansa vaikuttavuuteen antaa intoa jatkaa opettajan työtä: ”Vein rasteja maastoon, seuraavana päivänä oppilaat ajoivat autolla hakien rasteja, niin silloin ajattelin, että tämähän on vain leipää perheelle, tuntui ettei minulla ole tällä hetkellä muuta motivaatiota”. (T1) Haastateltava jatkoi pohdintaansa seuraavasti: ”Jotenkin toivoisin, että pystyisin sitä liikunnan ilosanomaa oppilaille antamaan, niin että ne löytäisivät ilon liikkua”. (T1) POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Oppilailta ja koko koulun henkilöstöltä saatu arvostus oli työssä jaksamisen voimavara. Arvostuksen tunne oli muodostunut työuran myöhemmissä vaiheissa opettajien kokemuksen karttuessa. Opettajat pystyivät tukemaan työyhteisöään antamalla muun muassa neuvoja terveyteen ja liikuntaan liittyvissä asioissa, mikä nosti heidän ammatillista identiteettiään. Tämän kaltainen osallistuminen työyhteisön toimintaan oli kehittynyt uran viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nuorempien opettajien tulisikin aktiivisemmin tuoda esille haluaan tukea työyhteisöä, mikä vaatii ammattitaidon ja osaamisen esiin tuomista. Tämä voisi edistää nuorta opettajaa sitoutumaan ammattiinsa parantuneen arvostuksen tunteen myötä. Uran alkuvaiheessa tuotti haasteita paikalleen jämähtänet liikunnanopettaja kollegat, jotka eivät innostuneet uusista opetustavoista ja ideoista. Haastatellut opettajat selvisivät näistä tilanteista pitkäjänteisyydellä ja optimistisella mielialalla. Kollegoiden osoittama luottamus ja arvostus voimaannuttaa. Tutkimuksessa nousi esiin se, että työyhteisön yhteishengellä on tärkeä rooli työssä jaksamiseen. Tutkimusjoukon liikunnanopettajat olivat aktiivisesti osallistuneet työyhteisön yhteishengen kohottamiseen. Työyhteisön hyvä henki ja sosiaalinen ilmapiiri oli yksi merkittävä tekijä työssä pitkään jaksamiseksi (Julkunen & Pärnänen 2005, 189). Liikunnanopettajat totesivat, että he ovat usein liikuntapaikoilla, eivätkä näin ole aina aktiivisesti työyhteisön toiminnassa. He kokivat erilaiset tilaisuudet ja projektit voimaannuttaviksi, missä he voivat olla yhteisessä toiminnassa mukana muiden opettajien kanssa. Liikunnanopettajille oli myös suuri merkitys sillä kun he saivat vä- LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Työyhteisö ja liikunnanopettajien työhyvinvointi 103

hän liikkuvat tai huonokuntoiset oppilaat osallistumaan toimintaan. Haastattelemani opettajat suhtautuivat opettajan työhön innostuneesti. Innostus ja positiivinen suhtautuminen oppilaisiin oli ollut koko heidän työuransa aikana voimavara, josta he ammensivat työn iloa. Työuran loppuvaiheessa kuten myös Fessler & Cristensenin (1992) tutkimuksen career wind-down-vaiheessa, heillä oli havaittavissa yhteisiä piirteitä, kuten se, että he korostivat oppilaiden kokonaisvaltaista kehittymistä. Havaitessaan opetustyönsä tuottavan tuloksia, he kokivat tyytyväisyyden tunteita, jotka auttoivat jaksamaan työssä. Havaintojeni mukaan liikunnanopettajat olivat uran alkuaikoina olleet enemmän lajikeskeisesti ajattelevia, mutta pääsääntöisesti he olivat omaksuneet oppilasta kuuntelevan ja yhteistoiminnallisen tavan jo ensimmäisen kymmenen opetusvuoden jälkeen eli ”enthusiastic and growing” -vaiheessa. Haastateltavien mukaan vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ohjaavat entistä enemmän opettajia ajattelemaan ja toimimaan kokonaisvaltaisesti. Oppilaiden kokonaisvaltaisen kehittymisen tukeminen oli haastattelemieni opettajien keino tuoda työhön vaihtelevuutta ja uusia haasteita. Kun opettajat onnistuivat tukemaan oppilaita ihmisenä kasvamisessa, niin he saivat tästä onnistumisen tunteita. Mahdollisesti uudistuva toiminta- ja ajatusmalli antaa liikunnanopettajille keinon löytää työhön syvyyttä jo aikaisemmassa vaiheessa uraa. Opettaminen muuttui työuran edetessä. Uran alkuvaiheessa opettajat osallistuivat itse aktiivisesti mallisuorituksiin ja toimintaan. Uran myöhemmässä vaiheessa he korostavat enemmän oppilaiden roolia. Yksi haastateltava totesi: ”Varmaan opetukseni on muuttunut, annan oppilaalle vastuuta oppimisesta”. (T5) Kun opettamisen työskentelytavat muuttuvat työuran aikana, niin se luo motivaatiota työhön pitkälläkin uralla (vrt. Woods & Lynn 2001).Tässä tutkimuksessa nousi esiin, että liikunnanopettajan työurat muodostuvat hyvin erilaisten vaiheiden kautta. Ikääntyneillä opettajilla työurat ovat yksilöllisiä, mihin vaikuttaa opettajan toimintaympäristö (Bayerin & Birkkjaer 2009; Gaudreault & Woods 2013). Uran myöhemmissä vaiheissa opettajat olivat jaksaneet hankalienkin vaiheiden yli ammentamalla hyvää oloa onnistuneista kokemuksista. Liikunnanopettajien työhyvinvointiin tulee kiinnittää huomiota työuran kaikissa vaiheissa. Erityisen tärkeää tämä on ikääntyessä, koska ikääntyvä opettaja on koululle arvokas pääoma, jonka ammat­ titaitoa ja kokemuksia pitää osata hyödyntää. Ammattinsa osaava koulutettu työntekijä iän tuomalla kokemuksella ja senioriteetin luomalla arvovallalla pystyy tukemaan opetukselle ja koululle asetettuja tavoitteita. Työkyvyn edistämisen ominta aluetta on työkyvyn ulottuvuuksien positiivisten puolien korostaminen. Haastattelemani opettajat olivat tyytyväisiä työhönsä ja he olivat säilyttäneet innon liikunnanopettajan ammattiin ja siihen liittyviin tehtäviin. Poistuminen opettajan tehtävistä ei ole tullut heille varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Haastateltavat olivat kokeneet työurallaan myös kielteisiä vaiheita ja kokemuksia, mutta pääsääntöisesti heidän kokemuksensa olivat olleet palkitsevia ja motivoivia. Palkitsevat ja motivoivat kokemukset olivat niitä asioita, jotka pitivät tutkimukseni kohdejoukon opettajat hyvinvoivina ja halukkaina jatkamaan liikunnanopettajana työuransa loppuun. Työssä jatkamisen tukemisen mahdollisuus on sidoksissa ymmärrykseen siitä miten ikääntyvää työntekijää voidaan motivoida jatkamaan työtään (ks. Kooij ym. 2008). Tutkittavat liikunnanopettajat olivat kokeneita ja tehneet pitkän työuran, mikä mahdollisti syvällisen tarkastelun. Tutkittavat olivat halukkaita kertomaan avoimesti ja luottamuksellisesti työurastaan ja elämästään. Tutkittavia oli eri kokoisista kouluista eri puolilta Suomea. Gerlander ja Launis (2007) muistuttavat, että tietoa on vähän siitä miten työntekijät kuvaavat hyvinvointiaan sekä mitä omatoimisia keinoja he käyttävät edistäessään työhyvinvointiaan. Tutkimuksella on yhteiskunnallista merkitystä, koska myös opettajien työuria ehdotetaan pidennettäväksi. Tutkimuksen tulokset täsmentävät aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja niistä syistä, miksi ikääntyneet liikunnanopettajat voivat hyvin. Työhyvinvoinnista on määrällisesti paljon tutkimustietoa mutta siitä huolimatta työpaikoilla altistutaan erilaisille työn kuormitustekijöille. Yhtenä syynä voi olla se, että tutkimustieto ei leviä riittävästi tai sitä ei hyödynnetä. (Gerlander & Launis 2007.) Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää muun muassa suunniteltaessa työyhteisöihin hyvinvointistrategioita ja -ohjelmia. Tutkimuksen tulosten mukaan jatkotutkimuksena olisi mielenkiintoista tarkkailla ja havainnoida liikunnanopettajien työyhteisötoimintaa. Tämä syventäisi ja monipuolistaisi tämän tutkimuksen tuloksia siitä, miten ikääntyneiden liikunnanopettajien toiminta vahvistaa työyhteisöjen yhteenkuuluvuutta ja me henkeä. Myös heidän työuransa aikana kehittyneiden opetusmenetelmien seuraaminen voisi tuoda uusia näkökulmia liikunnanopetuksen malleihin, joilla tuetaan työssä jaksamista. LÄHTEET Alasoini, T. 2010. Seniorihankkeen lähtökohdat. Teoksessa J. Auvinen & H. Ket- Publishing Company, 258–275. tunen (toim.) Seniorit joustavasti työssä. TYKES raportteja 72. Helsinki. Eskola, J. & Suoranta, J. 2008. Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 8. painos. Almiala, M. 2008. Mieli paloi muualle – Opettajan työuran muutos ja ammatilli- Tampere: Vastapaino. sen identiteetin rakentuminen. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekun- Fessler, R. & Christensen J. 1992. Teacher career cycle: Understanding and ta. Kasvatustieteellisiä julkaisuja 128. Akateeminen väitöskirja. guiding the professional development of teachers. Needham Heights, MA: Anttonen, H. & Räsänen, T. 2009. Työhyvinvointi – uudistuksia ja hyviä Allyn & Bacon. käytäntöjä. Työ-terveyslaitos. Helsinki: Multiprint Oy. Gaudreault, K.L. & Woods, A.M. 2013. Factors leading to career frustration Bayer M. & Brinkkjaer, U. 2009. Teachers’ professional learning and the workp- and exit: A case of a veteran physical educator. Journal of Physical Education lace curriculum. Teoksessa M. Bayer., U. Brinkkjaer., H. Plauborg H & S. Rolls and Sports Management 4 (4), 51–61. (toim.) Teachers’ career trajectories and work lives. Dordrecht, The Netherlands: Gerlander, E-M. & Launis, K. 2007. Työhyvinvoinnin tarkasteluikkunat. Työelä- Springer, 93–116. män tutkimus 5 (3), 202–212. Bion, W.R. 1979. Kokemuksia ryhmästä. Espoo: Weilin & Göös. Hakanen, J. Harju, L. Seppälä, P. Laaksonen, A. & Pahkin, K. 2012. Innostuk- Braun, V. & Clarke, V. 2006. Using thematic analysis in psychology. Qualitative sen spiraali – innostavat ja menestyvät työyhteisöt tutkimushankkeen tuloksia. Research in Psychology 3 (2), 77–101. Helsinki: Työterveyslaitos. Luettu 10.1.2016. Saatavilla verkossa: http://www.ttl. Brax, S. A. & Koivula, M. 2002. Opetuksen pintaa syvemmällä. – TKK:n opet- fi/partner/inspi/inspi tuloksia/Documents/INSPI%20raportti.pdf tajienkäsityksiä tiedosta, oppimisesta ja opetuksesta. Teknillisen korkeakoulun Hanhijoki, I., Katajisto, J., Kimari, M. & Savioja, H. 2011. Koulutus ja työvoi- Opetuksen ja opiskelun tuen julkaisuja 2/2002. Helsinki: Multiprint. makysyntä 2025. Ennakointituloksia tulevaisuuden työpaikoista ja koulutustar- Brousseau, K.R., Driver, M.J., Eneroth, K. & Larsson, R. 1996. Career Pande- peista. Raportit ja selvitykset 2011:25: Opetushallitus. monium: Realigning organizations and individuals. Academy of Management Himberg, L. & Jauhiainen, R. 1998. Suhteita minä, me ja muut. Porvoo: WSOY. Executive 10 (4), 52–66. Hirsijärvi, S. & Hurme, H. 2000. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria Elkad-Lehman, I. & Greensfeld, H. 2011. Intertextuality as an interpretative ja käytäntö. Helsinki: Helsinki University Press. method in qualitative research. Narrative Inquiry, 21, 2 (18) John Benjamins Ilmarinen, J. 2006. Pitkää työuraa. Ikääntyminen ja työelämän latu Euroopan 104 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Työyhteisö ja liikunnanopettajien työhyvinvointi

unionissa. Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö. Jyväskylä: Gumme- Mäkelä, K. & Hirvensalo, M. 2013. Suomalaisten liikunnanopettajien urake- rus kirjapaino Oy. hitys ja työtyytyväisyys. Teoksessa Y. Eija., H. Silfverberg & E. Kouki (toim.) Ilmarinen, J. 2013. Ikääntyvän työvoiman työkyvyn ylläpitäminen ja työhy- Opettaminen valinkauhassa. Ainedidaktiikan symposiumi Turussa 15.3.2013. vinvoinnin edistäminen. Teoksessa E. Heikkinen., J. Jyrkämä & T. Rantanen Suomen ainedidaktisen tutkimusseuran julkaisuja: Ainedidaktisia tutkimuksia (toim.) Gerontologia. 3. Uudistettu painos. Helsinki: Kustannus OY Duodecim, (7), 125–136. Luettu 17.8.2016. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/42530 495–508. Mäkelä, K., Hirvensalo, M., Palomäki, S., Herva, H. & Laakso, L. 2012. Lii- Julkunen R. & Pärnänen A. 2005. Uusi ikäsopimus. SoPhi 100, Jyväskylä: kunnanopettajiksi vuosina 1984-2004 valmistuneiden työtyytyväisyys. Liikunta Jyväskylän yliopisto. & Tiede 49 (1), 67–74. Koivumäki, J. 2008. Työyhteisöjen sosiaalinen pääoma. Tutkimus luottamuk- Mäkelä, K., Huhtiniemi, M. & Hirvensalo, M. 2013. Liikunnanopettajan työ sen ja yhteisöllisyyden rakentumisesta ja merkityksestä muuttuvissa valtion ja työtyytyväisyys. Teoksessa T. Jaakkola, J. Liukkonen & A. Sääkslahti (toim.) asiantuntijaorganisaatioissa. Tampereen yliopisto: Tampere University Press. Liikuntapedagogiikka. Juva: PS-kustannus, 566–585. Akateeminen väitöskirja. Mäkelä, K. & Whipp, P.R. 2015. Career intentions of Australian physical educati- Kougioumtzis, K., Patriksson, G. & Stråhlman, O. 2011. Physical education on teachers. European Physical Education Review 21 (4), 504–520. teachers’ professionalization: A review of occupational power and professional Mäki, M. 2000. Laadun ilmapiiritekijät ammattikorkeakoulussa. Tampereen yli- control. European Physical Education Review 17, 111–129. opisto. Acta Universitatis Tamperensis 743. Akateeminen väitöskirja. Kooij, D., de Lange, A., Jansen, P & Dikkers, J. 2008. "Older workers' motiva- Onnismaa, J. 2010. Opettajien työhyvinvointi. Katsaus opettajien työhyvin- tion to continue to work: five meanings of age: A conceptual review", Journal of vointitutkimuksiin 2004–2009. Raportit ja selvitykset 2010:1. Helsinki: Opetus- Managerial Psychology, Vol. 23 (4), 364–394. hallitus. Laakso, L. 2010. Liikunnanopettajien koulutushankkeet – innovatiivinen vastaus Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja Ohjeet yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Liikunta & Tiede 47 (1), 53–54. 2014:96. 4. Painos. Helsinki: Opetushallitus. Lawson, H.A.1989. From rookie to veteran: Workplace conditions in physical Siekkinen, K. 2001. Syvähaastattelu. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (toim.) education and induction into the profession. Teoksessa: T. Templin & P. Schempp Ikkunoita tutkimusmetodeihin I. Metodin valinta ja aineiston keruu: virikkeitä (toim.) Socialization into physical education: Learning to teach. Indianapolis: aloittelevalle tutkijalle. Juva: PS-kustannus, 43–58. Benchmark Press, 145–164. Sääkslahti, A. 2010. Uusi urapolku toisi lisää päteviä liikunnanopettajia. Liikunta Lynn, S.K. & Woods, A.M. 2010. Following the Yellow Brick Road: A Teacher’s & Tiede 47 (1), 55–56. Journey along the Proverbial Career Path. Journal of Teaching in Physical Edu- Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2009. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. 6. cation 29, 54–71. uudistettu laitos. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Macdonald, D. 1999. The "professional" work of experienced physical educati- Virolainen, H. 2012. Kokonaisvaltainen työhyvinvointi. Helsinki: Books on on teachers. Research Quarterly for Exercise and Sport 70 (1), 41–54. Demand. Mäkelä, K. 2014. PE Teachers’ Job Satisfaction, Turnover, and Intention to Stay Woods, A.M. & Lynn, S. 2001. Through the years: A longitudinal study of phy- or Leave the Profession. Jyväskylän yliopisto. Liikuntakasvatuksen laitos. Aka- sical education teachers from a research-based preparation program. Research teeminen väitöskirja. Quarterly for Exercised Sport 72 (3), 219–230. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Työyhteisö ja liikunnanopettajien työhyvinvointi 105

VÄHÄINEN FYYSINEN AKTIIVISUUS JA RUNSAS FYYSINEN PASSIIVISUUS OVAT YHTEYDESSÄ 6–8-VUOTIAIDEN LASTEN YLIPAINOON Eero A. Haapala, FT, Itä-Suomen yliopisto/Biolääketieteen yksikkö ja Jyväskylän yliopisto/Liikuntatieteellinen tiedekunta. Rautpohjankatu 8, 40014 Jyväskylän yliopisto. P. 040-725 4025. Sähköposti: eero.haapala@uef.fi (yhteyshenkilö). Juuso Väistö, TtM, Itä-Suomen yliopisto. Niina Lintu, FT, Itä-Suomen yliopisto. Aino-Maija Eloranta, FT, Itä-Suomen yliopisto. Virpi Lindi, FT, Itä-Suomen yliopisto. Timo A. Lakka, LT, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos, kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede/Itä-Suomen yliopisto ja KYS. TIIVISTELMÄ ABSTRACT Haapala E. A, Väistö J., Lintu N., Eloranta A-M, Lindi V. & Lakka T. A. 2017. Vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas fyysinen passiivisuus ovat yhteydessä 6–8-vuotiaiden lasten ylipainoon. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 106–112. Haapala E. A., Väistö J, Lintu N., Eloranta A-M, Lindi V. & Lakka T. A. 2017. Low levels of physical activity and high levels of sedentary time are associated with overweight in 6–8-year-old children. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 106–112. Lähtökohdat: Lasten pienempään ylipainon ja lihavuuden riskiin yhteydessä olevasta fyysisen aktiivisuuden määrästä ja kuormittavuudesta tiedetään verrattain vähän. Tavoitteenamme oli selvittää objektiivisesti mitatun fyysisen aktiivisuuden eri kuormittavuustasojen ja fyysisen passiivisuuden määrän yhteyksiä ikä- ja sukupuolivakioidun painoindeksin keskihajontapistemäärään (BMI-SDS) ja ylipainoisuuteen 6–8-vuotiailla suomalaisilla lapsilla. Menetelmät: Tutkimukseen osallistui 386 lasta. Fyysinen aktiivisuus ja fyysinen passiivisuus mitattiin liike- ja sykemittaukset yhdistävällä aktiivisuusmittarilla (Actiheart®, CamNtech Ltd., Papworth, Iso-Britannia). Fyysinen passiivisuus ja fyysisen aktiivisuuden kuormittavuus määriteltiin fyysisen aktiivisuuden aiheuttaman energiankulutuksen perusteella hyödyntäen lepoaineenvaihdunnan kerrannaisia (Metabolic equivalent of task, MET). Fyysinen passiivisuus vastasi alle 1,5 MET:n kuormittavuutta, kevyt fyysinen aktiivisuus 1,5–4 MET:n kuormittavuutta ja vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus yli 4 MET:n kuormittavuutta. BMI-SDS määritettiin suomalaisten viitearvojen perusteella ja ylipaino määriteltiin kansainvälisen lihavuusasiantuntijaryhmän esittämien raja-arvojen mukaan. Aineisto analysoitiin lineaarisella regressioanalyysilla ja Receiver Operating Characteristics (ROC) -käyrien avulla. Tulokset: Runsaampi fyysisen passiivisuuden määrä (standardoitu regressiokerroin β=0,235, P<0,001) sekä vähäisempi kevyen (β=-0,219, P<0,001) ja vähintään kohtuukuormitteisen (β=-0,118, P=0,021) fyysisen aktiivisuuden määrä olivat yhteydessä suurempaan BMI-SDS:een. Fyysinen passiivisuus, kaikki kahden MET:n kuormittavuustason ylittävä fyysinen aktiivisuus ja kevyt fyysinen aktiivisuus erikseen erottelivat normaalipainoiset ja ylipainoiset lapset toisistaan. Yli 6,0 tuntia fyysistä passiivisuutta tai alle 6,3 tuntia kevyttä liikuntaa vuorokaudessa erotteli ylipainoiset lapset normaalipainoisista lapsista. Lisäksi alle 3,5 tuntia vuorokaudessa kahden MET:n ylittävää fyysistä aktiivisuutta erotteli ylipainoiset lapset normaalipainoisista lapsista. Päätelmät: Vähäinen fyysinen aktiivisuus ja runsas fyysinen passiivisuus olivat yhteydessä ylipainoon 6–8-vuotiailla lapsilla. Aktiivisen elämäntavan edistäminen saattaa tukea ylipainoisuuden ehkäisyssä jo lapsuudessa. Asiasanat: Lapset, ylipaino, liikunta, passiivisuus 106 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikunta, liikkumattomuus ja ylipaino Background: The prevalence of overweight in Finnish children is 10–20%. Physical activity has an important role in the prevention of overweight, but little is known about the amount and intensity that is related to overweight in children. The aim of this study was to investigate the associations of objectively measured physical activity and sedentary time with body mass index standard deviation score (BMI-SDS) and overweight in 6–8-year-old children. Methods: Altogether 386 children participated in the study. Physical activity and sedentary time were assessed objectively by combined heart rate and movement sensing. BMI-SDS was computed using Finnish reference values and the prevalence of overweight and obesity was determined using the cut-offs proposed by the International Obesity Task Force. The data was analyzed using linear regression models and Receiver operating characteristics (ROC) curve analyses. Result: Higher levels of sedentary time (standardized coefficient β=0.235, P<0.001) and lower levels of light (β=-0.219, P<0.001) and at least moderate (β=0.117, P=0.021) intensity physical activity were related to higher BMI-SDS. Sedentary time and all physical activity exceeding the intensity of two metabolic equivalents (METs) were able to identify overweight and obese children. The cutoffs for identifying overweight and obese children were 6.0 hours for sedentary time, 6.3 hours for light physical activity, and 3.5 hours for all physical activity exceeding the intensity of two METs. Conclusions: Low levels of physical activity and high levels of sedentary time were related to overweight and obesity in 6–8-year-old children. The promotion of physically active lifestyle is essential in order to prevent overweight already in childhood. Keywords: children, overweight, physical activity, sedentary behavior

JOHDANTO Lasten ja nuorten ylipainon ja lihavuuden esiintyvyyden nousu on merkittävä kansanterveydellinen ongelma (Juonala ym. 2011; Wijnhoven ym. 2014). Suomalaisista pojista yli 10 % ja tytöistä yli 15  % on ylipainoisia tai lihavia (Eloranta ym. 2012; Vuorela ym. 2009). Ylipainoiset lapset ovat ylipainoisia usein myös teini-ikäisinä ja aikuisina (Singh ym. 2008). Ylipaino ja lihavuus ovat yhteydessä useisiin tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöihin kuten insuliiniresistenssiin, heikentyneeseen glukoositasapainoon, kohonneeseen plasman triglyseridien pitoisuuteen, alentuneeseen plasman HDL-koles­terolin pitoisuuteen, kohonneeseen verenpaineeseen, valtimoiden jäykistymiseen, maksan rasvoittumiseen ja kardiometabolisten riskitekijöiden kasautumiseen jo lapsilla (Koskinen ym. 2014; Viitasalo ym. 2012). Lisäksi ylipainon ja kardiometabolisten riskitekijöiden kasautumisen on havaittu olevan yhteydessä suurentuneeseen tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskiin aikuisena (Juonala ym. 2011; Magnussen ym. 2010). Tämä tieteellinen näyttö korostaa ylipainon ehkäisyn ja hoidon merkitystä lapsuudesta lähtien. Kansainvälisten fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaan lasten ja nuorten tulisi liikkua päivittäin vähintään tunti kohtuullisesti kuormittavasti (World Health Organization 2010). Tuoreen suomalaisen tutkimuksen perusteella vain puolet alakouluikäisistä lapsista saavuttaa tämän liikuntasuosituksen ja suurin osa valveillaoloajasta on fyysisesti passiivista (Tammelin ym. 2014). Suomalaiset tulokset ovat samansuuntaisia kansainvälisten havaintojen kanssa, joiden mukaan vain murto-osa lapsista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi (Colley ym. 2011). Maailman terveysjärjestön raportissa korostetaan liikunnan merkitystä lasten ylipainon ja lihavuuden ehkäisyssä (World Health Organization 2016). Runsaan fyysisen aktiivisuuden ja vähäisen fyysisen passiivisuuden on poikkileikkaustutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä pienempään ylipainon riskiin jo lapsuusiässä (Janssen & LeBlanc 2010). Useimmat lapsilla tehdyt liikuntainterventiot eivät ole kuitenkaan onnistuneet ehkäisemään ylipainoa lapsilla (Janssen & LeBlanc 2010; Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008). Tämä saattaa selittyä sillä, että liikuntainterventiot eivät ole olleet riittävän tehokkaita tai pitkäkestoisia tai että lapset eivät ole todellisuudessa lisänneetkään liikuntaa riittävästi tutkimusten inter­ ventioiden tavoitteiden mukaisesti. Tämän vuoksi tarvitaan lisää tietoa fyysisen aktiivisuuden kuormittavuustasoista ja määrästä, joka on yhteydessä lasten ylipainoon. Suurin osa aikaisemmista tutkimustuloksista perustuu joko lapsen tai vanhempien ilmoittamaan fyysiseen aktiivisuuteen ja fyysiseen passiivisuuteen (Janssen & LeBlanc 2010). Itse raportoituun fyysiseen aktiivisuuteen liittyy kuitenkin virhelähteitä, eikä se välttämättä erottele niin hyvin toisistaan fyysisesti aktiivisia ja passiivisia ihmisiä kuin objektiivinen mittaus (Ekelund ym. 2011). Runsas vähintään kohtuukuormitteinen objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus on yhdistetty vähäisempään ylipainon riskiin lapsilla riippumatta fyysisesti passiivisesta ajasta (Cliff ym. 2016; Poitras ym. 2016). Myös runsas objektiivisesti mitattu fyysisesti passiivinen aika on yhdistetty suurempaan ylipainon riskiin, mutta yhteys näyttäisi selittyvän vähintään kohtuukuormitteisella fyysisellä aktiivisuudella (Cliff ym. 2016; Poitras ym. 2016). Useimmissa aikai­semmissa tutkimuksissa on kuitenkin tarkasteltu vain vähintään kohtuukuormitteisen liikunnan yhteyttä ylipainoon, vaikka se kattaa vain pienen osan lasten päivittäisestä fyysisestä aktiivisuudesta (Poitras ym. 2016). Tällä hetkellä tiedetään hyvin vähän eri kuormittavuustasoisten fyysisten aktiviteettien määrän yhteyksistä ylipainon riskiin lapsilla (Poitras ym. 2016). Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella eri kuormittavuustasoisen fyysisen aktiivisuuden sekä fyysisen passiivisuuden määrien yhteyksiä ylipainoon ja lihavuuteen suomalaisilla 6–8-vuotiailla lapsilla. MENETELMÄT Tutkimusaineisto Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty Itä-Suomen yliopistossa toteu­tettavan Lasten liikunta ja ravitsemus (the Physical Activity and Nutrition in Children [PANIC] Study) -tutkimuksen alkumittausvaiheessa, johon osallistui vuosina 2007–2009 yhteensä 512 iältään 6–8-vuotiasta alakoulun aloittavaa lasta. Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimus on edelleen jatkuva kontrolloitu elintapainterventiotutkimus, jonka tavoitteena on tuottaa uutta tieteellistä näyttöä erityisesti fyysisen aktiivisuuden lisäämisen, fyysisen passiivisuuden vähentämisen ja ravitsemuksen laadun parantamisen vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin lapsilla ja nuorilla. Tutkimukseen osallistuvien lasten ikä- ja sukupuolivakioitu painoindeksin keskihajontapistemäärä (BMI-SDS) ei eronnut saman alueen ensimmäiselle luokalle mene­vien muiden lasten BMI-SDS:stä ensimmäisellä luokalla tehtävän terveystarkastuksen perusteella. Yhteensä 386 lapselle (191 poikaa, 195 tyttöä) oli käytettävissä kaikki tämän artikkelin tilastollisiin analyyseihin tarvittavat tiedot. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin eettinen toimikunta on antanut tutkimukselle puoltavan lausunnon. Lapset ja heidän huoltajansa antoivat kirjallisen suostumuksensa tutkimukseen osallistumisesta. Fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen passiivisuuden mittaaminen Mittasimme lasten fyysistä aktiivisuutta ja fyysistä passiivisuutta liike- ja sykemittauksen yhdistävällä Actiheart®-aktiivisuusmittarilla (CamNtech Ltd., Papworth, Iso-Britannia) (Haapala ym. 2016). Actiheart®-aktiivisuusmittarin on havaittu arvioivan luotettavasti fyysisen aktiivisuuden aiheuttamaa energiankulutusta terveillä lapsilla kävelyn ja juoksun aikana (Corder ym. 2005). Mittari kiinnitettiin lapsen rintakehään kahdella EKG-elektrodilla (Bio Protech Inc, Gangwon-do, Korea) ja asetettiin tallentamaan liikettä 60 sekunnin jaksoissa. Syketiedot tarkistettiin ja puhdistettiin häiriöistä ennen analyysejä. Jokaiselle lapselle määritettiin yksilölliset liikunnan aikaiset energiankulutukset hyödyntäen maksimaalisesta polkupyöräergometritestistä ja aktiivisuusmittauksista saatuja tuloksia (Brage ym. 2007; Haapala ym. 2016). Laskimme yksilöllisten energiankulutusten avulla Actiheart®-mittaustuloksista fyysisen aktiivisuuden eri kuormittavuustasojen kestot. Valitsimme lepoaineenvaihdunnan kerrannaisen (metabolic equivalent of task, MET, 1MET = 3,5ml O2/ min/kg (71 J/min/kg) kuvaamaan fyysisten aktiviteettien kuormitustasoja. Luokittelimme eri kuormittavuustasoiset aktiviteetit seuraavalla tavalla: fyysinen passiivisuus poissulkien Actiheart®-mittarilla mitattu unen kesto (<1,5 MET), kevyt fyysinen aktiivisuus (1,5–4 MET) ja vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus (>4 MET). Unen keston määrittämiseksi Actiheart-aineistoon perehtynyt kokenut tutkimusavustaja arvioi nukahtamisajan (sydämen sykintätaajuuden lasku pysyvästi matalalle tasolla ja samanaikainen pitkään kestävä hyvin vähäinen liike) sekä heräämisajan (sydämen sykintätaajuuden ja aktiivisuuden nousu) (Collings ym. 2016). Hyväksyimme fyysisen aktiivisuuden mittaukset analyyseihin, jos ne sisälsivät vähintään 48 tuntia nauhoitusaikaa, josta vähintään 32 tuntia oli arkipäivinä ja vähintään 16 tuntia viikonloppuna. Lisäksi nauhoitusaikaa tuli olla vähintään 12 tuntia vuorokauden jokaiselta neljännekseltä koko nauhoituksen ajalta. Pyrimme tällä menettelyllä ehkäisemään tietyn vuorokaudenajan yliedustavuutta nauhoitusajassa. Kehon koon, ylipainon ja lihavuuden mittaaminen Tutkimushoitaja mittasi lapsen painon kahdesti InBody® 720 -bio­ impedanssilaitteella (Biospace, Soul, Etelä-Korea) 100 gramman LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikunta, liikkumattomuus ja ylipaino 107

tarkkuudella lapsen paastottua 12 tuntia, tyhjennettyä virtsarakon ja ollessa kevyessä alusasussa. Käytimme näiden kahden mittauksen keskiarvoa tilastollisissa analyyseissa. Tutkimushoitaja mittasi pituuden seinään kiinnitetyllä kalibroidulla pituusmitalla kolme kertaa yhden millimetrin tarkkuudella lapsen seisoessa paljain jaloin ja pää aseteltuna siten, että luisen korvakäytävän yläosan ja silmäkuopan linja oli lattiaan nähden vaakasuorassa tasossa eli Frankfurtin tasossa. Käytimme kahden lähimmän mittauksen keskiarvoa tilastollisissa analyyseissä. Laskimme BMI-SDS:n hyödyntäen suomalaisia kasvukäyriä (Saari ym. 2011). BMI-SDS perustuu 26 636 espoolaisen lapsen kasvutietoihin. BMI-SDS kuvaa lapsen BMI:tä suhteessa samanikäisiin ja samaa sukupuolta olevien lapsiin. Käytimme ylipainon ja lihavuuden määrittämiseen Colen tutkimusryhmän raportoimia ikä- ja sukupuolivakioituja raja-arvoja (Cole ym. 2000). Muut mittaukset Tutkimuslääkäri määritti puberteetin alkaneeksi Tannerin kuvaamilla kriteereillä (Tanner 1962). Energiansaanti laskettiin ja päivittäisten pääaterioiden määrä selvitettiin neljän peräkkäisen päivän ruokapäiväkirjalla (Eloranta ym. 2012). Vanhempien koulutustaso ja kotitalouden vuosittaiset tulot kartoitettiin itsetäytettävällä kyselylomakkeella. Tilastolliset menetelmät Analysoimme poikien ja tyttöjen välisiä eroja taustatekijöissä, fyysisessä aktiivisuudessa, fyysisessä passiivisuudessa, BMI-SDS:ssa ja ylipainon esiintymisessä Studentin t-testillä, Mann-Whitneyn U-testillä ja Khiin neliö -testillä. Analysoimme fyysisen passiivisuuden, kevyen fyysisen aktiivisuuden ja vähintään kohtuukuormitteisen fyysisen aktii­visuuden yhteyksiä BMI-SDS:een lineaarisella regressioanalyysillä vakioimalla iän, sukupuolen ja aktiivisuusmittarin nauhoitusajan sekä lisäksi vuorotellen fyysisen passiivisuuden, kevyen fyysisen aktiivisuuden tai vähintään kohtuukuormitteisen fyysisen aktiivisuuden. Vakioimme lisäksi vanhempien koulutustason, kotitalouden vuosittaiset tulot, unen keston, päivittäisten pääaterioiden lukumäärän tai kokonaisenergiansaannin. Käytimme receiver operating characteristics (ROC) -käyrien alle jäävää pinta-alaa (Area Under the Curve, AUC) määrittäessämme fyysisen aktiivisuuden eri kuormittavuustasojen määrien raja-arvot, jotka parhaiten erottelevat ylipainoiset lapset normaalipainoisista lapsista. AUC-arvo 1 kuvastaa fyysisen aktiivisuuden kuormittavuustason ja määrän täydellistä kykyä erotella ylipainoiset lapset normaalipainoisista lapsista, kun taas AUC-arvo 0,5 kertoo, ettei kyseisellä muuttujalla ole sattumaa suurempaa kykyä erotella ylipainoisia ja normaalipainoisia lapsia toisistaan. Määritimme ylipainoiset lapset normaalipainoisista lapsista parhaiten erottelevan raja-arvon käyttämällä Youdenin indeksiä, joka lasketaan kaavalla J = sensitiivisyys + spesifisyys – 1 (Perkins & Schisterman 2006). Tutkimme ROCkäyräanalyysillä myös matalimman fyysisen aktiivisuuden kuormittavuustason ja määrän, joka on yhteydessä ylipainoon, käyttäen eri kuormittavuusluokissa (>1 MET, >2 MET, >3 MET aina >7 MET:n asti) vietetyn ajan määrää. Teimme tilastolliset analyysit SPSS Statistics -ohjelman versiolla 21.0 (IBM Corp., Armonk, NY, USA) lukuunottamatta ROC-käyräanalyysejä, jotka teimme MedCalc -ohjelman versiolla 16.1 (MedCalc Software bvba, Ostend, Belgia). TULOKSET Lasten ominaisuudet Pojat olivat pidempiä kuin tytöt ja heillä oli enemmän vähintään kohtuukuormitteista fyysistä aktiivisuutta kuin tytöillä (taulukko 1). Pojilla myös Actiheart®-mittarilla nauhoitusaika arkipäivien ajalta oli pidempi kuin tytöillä. Fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen passiivisuuden yhteydet BMI-SDS:een Runsaampi fyysinen passiivisuus ja vähäisempi kevyt fyysinen aktii­ visuus olivat yhteydessä suurempaan BMI-SDS:ään vakioitaessa iällä, sukupuolella ja aktiivisuusmittarin nauhoitusajalla (Taulukko 2). Fyysisen passiivisuuden ja BMI-SDS:n välinen yhteys ei ollut enää tilastollisesti merkitsevä vakioitaessa kevyt fyysinen aktiivisuus (β=0,333, P=0,076). Samoin kevyen fyysisen aktiivisuuden ja BMISDS:n välinen yhteys heikkeni vakioitaessa fyysinen passiivisuus (β=0,108, P=0,566). Myös vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus (>4 MET) oli käänteisesti yhteydessä BMI-SDS:een TAULUKKO 1. Perustiedot Kaikki Pojat Tytöt P-arvo Ikä (vuotta) 7,6 (0,4) 7,7 (0,4) 7,6 (0,4) 0,073 Paino (kg) 26,8 (4,8) 27,2 (4,8) 26,4 (4,9) 0,084 Pituus (cm) 128,7 (5,6) 129,7 (5,5) 127,6 (5,5) <0,001 BMI-SDS –0,19 (1,1) –0,21 (1,1) –0,18 (1,1) 0,801 Ylipainon ja lihavuuden yleisyys (%) 13,2 12,0 14,4 0,501 Aktiivisuusmittarin nauhoitusaika arkisin yhteensä (tuntia) 67,5 (36,8) 72,1 (42,2) 64,9 (26,6) 0,023 Aktiivisuusmittarin nauhoitusaika viikonloppuisin yhteensä (tuntia) 39,7 (12,5) 39,4 (13,6) 40,2 (11,4) 0,210 Uniaika (min/vrk) 580 (30,3) 579 (32,1) 582 (27,7) 0,339 Fyysinen passiivisuus (≤1,5 MET, min/vrk) 327 (151) 325 (151) 328 (152) 0,833 Kevyt fyysinen aktiivisuus (>1,5–4 MET, min/vrk) 499 (144) 493 (144) 504 (144) 0,478 Vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus (>4 MET, min/vrk)* 26,4 (34,5) 35,1 (39,9) 21,5 (25,1) <0,001 Aineisto on kuvattu keskiarvoina ja keskihajontoina tai mediaaneina ja kvartiilivälin pituuksina (inter quartle range, IQR)*. Erot poikien ja tyttöjen välillä analysoitiin Studentin T-testillä normaalisti jakautuneille muuttujille, Mann-Whitneyn U -testillä epänormaalisti jakautuneille muuttujille* tai Khiin neliö ­-testillä luokka-asteikollisille muuttujille. Lyhenteet: BMI-SDS= ikä- ja sukupuolivakioitu painoindeksin keskihajontapistemäärä; MET=metabolic equivalent of task, lepoaineenvahdunnan kerrannainen. Tilastollisesti merkitsevät erot on esitetty lihavoituna. 108 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikunta, liikkumattomuus ja ylipaino

LV =0,634; 0,729, P<0,001). Myös 3, 4, 5, 6 ja 7 MET:in kuormittavuustason ylittävä fyysinen aktiivisuus erotteli normaalipainoiset ja ylipainoiset ja lihavat lapset toisistaan (AUC > 0,63, P<0,001), mutta emme havainneet tilastollisesti merkitseviä eroja AUC:n osalta eri kuormittavuustasojen välillä. vaki­ oi­­ ta­ essa iällä, sukupuolella ja aktiivisuusmittarin nauhoitusajalla (Taulukko 2). Vähintään kohtuukuormitteisen fyysisen aktiivisuuden­yhteys BMI-SDS:een ei ollut tilastollisesti merkitsevä vakioitaessa fyysinen passiivisuus (β=-0,050, P=0,382). Vähintään kohtuukuormitteisen fyysisen aktiivisuuden yhteys BMI-SDS:een ei ollut myöskään tilastollisesti merkitsevä vakioitaessa kevyt fyysinen aktiivisuus (β=-0,090, P=0,094). Vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus ei vaikuttanut fyysisen passiivisuuden tai kevyen fyysisen aktii­visuuden ja BMI-SDS:n välisiin yhteyksiin. Kaikki edellä mainitut yhteydet olivat samankaltaisia pojilla ja tytöillä, paitsi että vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus ei ollut yhteydessä BMI-SDS:een tytöillä. Lisävakioinneilla ei ollut vaikutusta edellä mainittuihin yhteyksiin pojilla tai tytöillä. POHDINTA Runsaampi kevyt ja vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktii­ visuus sekä vähäisempi fyysinen passiivisuus olivat yhteydessä mata­lampaan BMI-SDS:een ja vähäisempään ylipainon ja lihavuuden esiintyvyyteen 6–8-vuotialla lapsilla. Kevyen fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen passiivisuuden yhteydet olivat kuitenkin riippuvaisia toisistaan. Lisäksi vähintään kohtuukuormitteisen fyysisen aktiivisuuden yhteys BMI-SDS:een selittyi fyysisesti passiivisella ajalla ja kevyellä fyysisellä aktiivisuudella. Toisin sanoen, runsaasti liikkuvat lapsilla oli vähän fyysistä passiivisuutta ja vähän liikkuvilla lapsilla fyysisen passiivisuuden määrä puolestaan oli runsasta. Optimaalinen kevyen fyysisen aktiivisuuden määrä, joka erotteli ylipainoiset ja lihavat lapset normaalipainoisista lapsista, oli tässä aineistossa noin 6,3 tuntia ja kaikelle 2 MET:n kuormittavuustason ylittävälle fyysiselle aktiivisuudelle 3,5 tuntia vuorokaudessa. Lisäksi optimaalinen raja-arvo normaalipainoiset ja ylipainoiset ja lihavat lapset toisistaan erottelevalle fyysiselle passiivisuudelle oli 6,1 tuntia. Tuloksemme antavat viitteitä siitä, että fyysisen aktiivisuuden lisääminen sekä fyysisen passiivisuuden vähentäminen saattavat pienentää ylipainon ja lihavuuden riskiä lapsilla. Laajoja pitkittäistutkimuksia tarvitaan kuitenkin vahvistamaan nämä havainnot. Aikaisemmissa tutkimuksissa, joissa fyysistä aktiivisuutta on mitattu objektiivisesti, on tutkittu vähintään kohtuullisesti kuormittavan fyysisen aktiivisuuden yhteyksiä ylipainoon (Katzmarzyk ym. 2015; Laguna ym. 2013). Kahden ROC-käyräanalyysiä hyödyntäneen tutki- Fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen passiivisuuden kyky erotella ylipainoiset lapset normaalipainoisista lapsista ROC-käyräanalyysien perusteella fyysinen passiivisuus, kevyt fyysinen aktiivisuus ja vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus erottelivat tilastollisesti merkitsevästi ylipainoiset ja lihavat lapset normaalipainoisista lapsista (Taulukko 3). Vähintään 6,0 tuntia fyysistä passiivisuutta vuorokaudessa, vähintään 6,3 tuntia kevyttä fyysistä aktiivisuutta vuorokaudessa ja vähintään 0,4 tuntia vähintään kohtuukuormitteista fyysistä aktiivisuutta vuorokaudessa erottelivat normaalipainoiset ja ylipainoiset ja lihavat lapset toisistaan. Fyysinen passiivisuus, kevyt fyysinen aktiivisuus ja kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus erottelivat ylipainoiset ja lihavat lapset normaalipainoisista lapsista yhtä hyvin eikä tilastollisesti merkitseviä eroja AUC:n osalta havaittu eri aktiivisuusmuuttujien välillä. Havaitsimme myös, että vähintään 3,5 tuntia (95 % luottamusväli [LV]=199; 342, sensitiivisyys=55 %, spesifisyys=79 %) 2 MET:in kuormittavuustason ylittävää fyysistä aktiivisuutta erotteli normaalipainoiset ja ylipainoiset ja lihavat lapset toisistaan (AUC=0,683, 95  % TAULUKKO 2. Fyysisen passiivisuuden ja fyysisen aktiivisuuden yhteydet BMI-SDS:een 6–8-vuotiailla lapsilla. kaikki (n=386) pojat (n=191) tytöt (n=195) β P β P β P Fyysinen passiivisuus (≤1,5 MET, min/vrk) 0,235 <0,001 0,300 0,001 0,167 0,022 Kevyt fyysinen aktiivisuus (>1,5–4 MET, min/vrk) –0,219 <0,001 –0,284 <0,001 –0,150 0,041 Vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus (>4 MET, min/vrk) –0,117 0,021 –0,178 0,014 –0,053 0,461 Tulokset on esitetty standardoituina regressiokertoimina (β). Analyyseissä vakioitiin ikä, sukupuoli ja aktiivisuusmittarin pitoaika. Lyhenteet: BMI-SDS= ikä- ja ­sukupuolivakioitu painoindeksin keskihajontapistemäärä; MET=metabolic equivalent of task, lepoaineenvaihdunnan kerrannainen. Tilastollisesti merkitsevät ­yhteydet on esitetty lihavoituna. TAULUKKO 3. Fyysinen passiivisuuden ja fyysisen aktiivisuuden kyky erotella ylipainoiset ja lihavat lapset normaalipainoisista lapsista. AUC (95% LV) P Youdenin indeksi Raja-arvo t/vrk (95% LV) Sensitiivisyys Spesifisyys 0,71 (0,66; 0,76) <0,001 0,361 6,1 (5,0; 7,4) 68,6 67,5 Kaikki Fyysinen passiivisuus (≤1,5 MET, min/vrk) Kevyt fyysinen aktiivisuus (>1,5–4 MET, min/vrk) 0,69 (0,64; 0,74) <0,001 0,347 6,3 (5,8; 8,5) 52,9 81,8 Vähintään kohtuukuormitteinen fyysinen aktiivisuus (>4 MET, min/vrk) 0,65 (0,60;0,69) <0,001 0,266 0,4 (0,3; 0,9) 52,8 63,9 Aineisto analysoitiin Receiver Opertaing Characteristics (ROC) -käyrä analyysien avulla. AUC=area under the curve, käytettiin ROC-käyrän alle jäävä pinta-ala; LV=luottamusväli; MET=Metabolic Equivalent of Task, lepoaineenvaihdunnan kerrannainen LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikunta, liikkumattomuus ja ylipaino 109

muksen tulosten mukaan noin 60 minuuttia on optimaalinen fyysisen aktiivisuuden määrä, joka erottelee normaalipainoiset ja ylipainoiset lapset toisistaan (Katzmarzyk ym. 2015; Laguna ym. 2013). Lisäksi erityisesti vähäinen rasittavan fyysisen aktiivisuuden määrä on yhdistetty ylipainoisuuteen (De Bourdeaudhuij ym. 2012; Laguna ym. 2013; Steele ym. 2009). Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu myös runsaamman fyysisen passiivisuuden olevan yhteydessä suurempaan ylipainon esiintyvyyteen, mutta useimmissa tutkimuksissa tämä yhteys on selittynyt vähintään kohtuukuormitteisen fyysisen aktiivisuuden määrällä (Katzmarzyk ym. 2015; Poitras ym. 2016). Myös tämän tutkimuksen mukaan sekä runsaampi fyysinen passiivisuus että vähäisempi vähintään kohtuullisesti kuormittava ja erityisesti kevyt fyysinen aktiivisuus olivat yhteydessä suurempaan ylipainon ja lihavuuden esiintyvyyteen. Nämä tulokset yhdessä aikaisempien tutkimusten tulosten kanssa korostavat fyysisen aktiivisuuden lisäämisen ja fyysisen passiivisuuden vähentämisen merkitystä ylipainon ja lihavuuden ehkäisyssä. Vähintään kohtuukuormitteisen ja raskaan fyysisen aktiivisuuden ja ylipainon välisten yhteyksien erot tutkimusten välillä johtuvat todennäköisesti ainakin osittain erilaisista fyysisen aktiivisuuden mittaustavoista. Aiemmissa tutkimuksissa on käytetty pelkkään kiihtyvyysmittaukseen perustuvaa Actigraph-liikuntamittaria ja vähintään kohtuukuormitteinen ja raskas fyysinen aktiivisuus on määritetty absoluuttisten ja kaikille lapsille samanlaisten raja-arvojen perusteella (Katzmarzyk ym. 2015; Laguna ym. 2013). Omassa tutkimuksessamme käytimme syke- ja kiihtyvyysmittaustietoa yhdistävää Actiheart®-aktiivisuusmittaria, jonka avulla jokaiselle lapselle oli mahdollista määrittää yksilöllisesti energiankulutusmalli ja fyysisen aktiivisuuden kuormittavuustaso. On mahdollista, että aikaisemmissa tutkimuksissa absoluuttisiin rajaarvoihin perustuva kohtuukuormitteisen aktiivisuuden raja-arvo on aliarvioinut vähintään kohtuukuormitteisen fyysisen aktiivisuuden määrää ylipainoisilla ja lihavilla lapsilla, mikä puolestaan on vahvistanut kohtuukuormitteisen fyysisen aktiivisuuden ja ylipainon välisiä käänteisiä yhteyksiä (Kujala ym. 2016). Aikaisemmat liikuntainterventiotutkimukset ovat saavuttaneet verrattain vähäisiä tuloksia ylipainon vähentämisessä lapsilla ja nuorilla (Poitras ym. 2016; Janssen & Leblanc 2010; Physical Activity Guidelines Advisory Committee 2008). Yksi syy tähän voi olla, että tutkimuksissa tehdyt toimenpiteet eivät ole onnistuneet lisäämään fyysisen aktiivisuuden määrää ja energiankulutusta riittävästi, jotta sillä olisi ollut vaikutusta ylipainon riskiin ilman energiansaannin vähentämistä (Dobbins ym. 2013; Waters ym. 2011; Harris ym. 2009). Omassa tutkimuksessamme havaitsimme, että erityisesti suurempi fyysisen passiivisuuden määrä sekä vähäisempi kevyen fyysisen aktiivisuuden määrä ovat yhteydessä suurempaan BMI-SDS:een ja suurempaan ylipainon esiintyvyyteen. Kevyellä fyysisellä aktiivisuudella oli vähintään yhtä voimakas käänteinen yhteys ylipainoon kuin vähintään kohtuukuormitteisella fyysisellä aktiivisuudella, mikä korostaa yleisen aktiivisen elämäntavan eikä vain liikuntaharrastusten ja kuormittavan liikunnan merkitystä ylipainon ehkäisyssä. Raja-arvo, joka erotteli normaalipainoiset ja ylipainoiset ja lihavat lapset kevyessä fyysisessä aktiivisuudessa, oli noin 6,3 tuntia päivässä ja raja-arvo kaikelle 2 MET:n kuormittavuustason ylittävälle fyysiselle aktiivisuudelle oli 3,5 tuntia päivässä. Nämä havainnot ovat linjassa myös alle kahdeksanvuotiaiden lasten fyysisen aktiivisuuden suositusten kanssa, joiden mukaan lasten tulisi olla fyysisesti aktiivisia vähintään kolme tuntia päivässä vaihtelevalla kuormittavuudella (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016). Nämä tulokset viittaavat siihen, että fyysistä aktiivisuutta pitäisi olla joka päivä säännöllisesti ja runsaasti lasten 110 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikunta, liikkumattomuus ja ylipaino ylipainon ehkäisemiseksi. Ylipainolta suojaavan fyysisen aktiivisuuden ei todennäköisesti tarvitse myöskään olla kohtuukuormitteista, vaan jo kevyt fyysinen aktiivisuus näyttäisi olevan merkityksellistä. Erityisesti kevyt fyysinen aktiivisuus vähenee iän myötä (Metcalf ym. 2015) ja siksi kevyenkin fyysisen aktiivisuuden lisääminen erityisesti murrosikää lähestyttäessä voi olla merkittävä tekijä ylipainon ehkäisyssä. Erityisesti runsaan television katsomisen on havaittu olevan yhtey­ dessä ylipainoon lapsilla ja nuorilla (Tremblay ym. 2011). Myös runsaammalla objektiivisesti mitatulla fyysisellä passiivisuudella on havaittu olevan heikko yhteys suurempaan ylipainon riskiin lapsilla ja nuorilla, mutta yhteys on ainakin osittain selittynyt vähäisemmällä vähintään kohtuukuormitteisella fyysisellä aktiivisuudella (Cliff ym. 2016). Omassa tutkimuksessamme runsaammalla fyysisellä passiivisuudella oli vahva yhteys suurempaan ylipainon esiintyvyyteen, mutta yhteys selittyi suurelta osin kevyellä fyysisellä aktiivisuudella. Tämä viittaa siihen, että runsaan fyysisen passiivisuuden haitat voivat ainakin osittain johtua fyysisen aktiivisuuden vähäisestä määrästä. Tämän tutkimuksen sekä aiempien havaintojen perusteella fyysisen passiivisuuden korvaaminen vähintään kevyellä fyysisellä aktiivisuudella saattaa vähentää ylipainon riskiä ja siihen liittyvien kardiometabolisten riskitekijöiden kasautumista (Benatti & Ried-Larsen 2015; Saunders ym. 2013). Lasten fyysisen aktiivisuuden lisääminen ja fyysisen passiivisuuden vähentäminen vaativat moniammatillista yhteistyötä, aktiivisuutta tukevaa yhteiskuntarakentamista sekä vanhempien ja lasten kanssa toimivien aikuisten osallisuutta. Olemme aiemmin PANIC-tutkimuksessa havainneet perheiden lähtökohdat ja tarpeet huomioon ottavan yksilöllisen elintapaohjauksen lisäävän lasten fyysistä aktiivisuutta ja hidastavan ruutuajan lisääntymistä kahden vuoden seurannan aika­ na (Viitasalo ym. 2016). Muissa tutkimuksissa on myös havaittu, että puistojen läheisyys sekä fyysisesti aktiivista liikkumista tukevat turvalliset väylät ja pihakadut ovat yhteydessä runsaampaan fyysisen aktiivisuuden määrään lapsilla ja nuorilla (Bürgi ym. 2015; D’Haese ym. 2015; Ducheyne ym. 2012). Lisäksi ulkoleikkien mahdollisuus ja ulkona vietetty aika, erityisesti luonnollisissa ympäristöissä, ovat yhteydessä runsaampaan fyysiseen aktiivisuuteen ja vähäisempään fyysiseen passiivisuuteen sekä parempaan fyysiseen kuntoon lapsilla (Tremblay et al., 2015). Näiden tekijöiden lisäksi vanhempien fyysisen aktiivisuuden ja ruutuajan määrä ovat suorassa yhteydessä lasten fyysiseen aktiivisuuteen ja ruutuaikaan (Xu ym. 2015). Tämän tutkimuksen vahvuutena on varsin suuri ja edustava väestö­otos terveitä kouluikäisiä lapsia sekä objektiivinen fyysisen aktiivisuuden ja fyysisen passiivisuuden mittaus. Lisäksi pystyimme ottamaan huomioon monet sekoittavat tekijät. Objektiivisten liikemittarien heikkoutena voidaan kuitenkin pitää sitä, että ne eivät välttämättä mittaa tarkasti joitain lapsille tyypillisiä fyysisen aktiivisuuden muotoja, jotka eivät aiheuta selkeää kiihtyvyyttä tai sydämen sykkeen nousua, kuten kiipeilyä. Tämän tutkimuksen suurin puute oli sen poikkileikkausasetelma, jonka vuoksi emme voi päätellä syyseuraussuhteita. Erityisesti runsaampi kevyt ja vähintään 2 MET:n kuormittavuustason ylittävä fyysinen aktiivisuus sekä vähäisempi fyysinen passiivisuus olivat yhteydessä pienempään BMI-SDS:een ja vähäisempään ylipainon esiintyvyyteen 6–8-vuotiailla lapsilla. Lisäksi 3,5 tuntia vuorokaudessa kestävä fyysisen aktiivisuuden kokonaismäärä erotteli normaalipainoiset ja ylipainoiset lapset toisistaan. Tutkimuksemme tulosten perusteella fyysisesti aktiivisella elämäntavalla ja kevyelläkin fyysisellä aktiivisuudella voi olla merkitystä ylipainon ehkäisyssä lapsuudessa. Laajoja pitkittäistutkimuksia kuitenkin tarvitaan vahvistamaan havaintomme.

KIITOKSET Tätä tutkimusta ovat rahoittaneen Sosiaali- ja terveysministeriö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Sitra, KELA, Suomen Kulttuurirahasto, Juho Vainion säätiö, Lastentautien tutkimussäätiö Paavo Nurmen säätiö, Paulon säätiö, Diabetes tutkimussäätiö, Sydäntutkimussäätiö, Yrjö Jahnssonin säätiö, KYS (EVO funding number 5031343), Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö ja Kuopion kaupunki. Lakka, T. A. 2016. Adiposity, physical activity and neuromuscular performance in children. Journal of Sports Sciences 34 (18):1699–1706 Harris, K., Kuramoto, L., Schulzer, M. & Retallack, J. 2009. Effect of schoolbased physical activity interventions on body mass index in children: A metaanalysis. Canadian Medical Association Journal 180 (7), 719–726. Janssen, I. & LeBlanc, A. G. 2010. Systematic review of the health benefits of physical activity and fitness in school-aged children and youth. The International Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 7, 40. Juonala, M., Magnussen, C., Berenson, G., Venn, A., Burns, T., Sabin, M. … LÄHTEET Raitakari, O. 2011. Childhood adiposity, adult adiposity, and cardiovascular risk Benatti, F. B. & Ried-Larsen, M. 2015. The effects of breaking up prolonged factors. New England Journal of Medicine 365 (20), 1876–1885. sitting time: A review of experimental studies. Medicine and Science in Sports Katzmarzyk, P. T., Barreira, T., Broyles, S., Champagne, C., Chaput, J., Fogel- and Exercise 47 (10), 2053–2061. holm, M. … Church, T. 2015. Physical activity, sedentary time, and obesity in Brage, S., Ekelund, U., Brage, N., Hennings, M. A., Froberg, K., Franks, P. W. an international sample of children. Medicine & Science in Sports & Exercise & Wareham, N. J. 2007. Hierarchy of individual calibration levels for heart rate 47 (10), 2062–2069. and accelerometry to measure physical activity. Journal of Applied Physiology Koskinen, J., Magnussen, C. G., Sabin, M. A, Kähönen, M., Hutri-Kähönen, 103 (2), 682–692. N., Laitinen, T. … Juonala, M. 2014. Youth overweight and metabolic distur- Bürgi, R., Tomatis, L., Murer, K. & De Bruin, E. D. 2015. Localization of physical bances in predicting carotid intima-media thickness, type 2 diabetes, and me- activity in primary school children using accelerometry and global positioning tabolic syndrome in adulthood: The Cardiovascular Risk in Young Finns Study. system. PLoS ONE 10 (11), 1–13. Diabetes Care 37, 1870–1877. Cliff, D. P., Hesketh, K. D., Vella, S. A., Hinkley, T., Tsiros, M. D., Ridgers, N. D., Kujala U. M., Pietilä, J., Myllymäki, T., Mutikainen, S., Föhr, T., Korhonen, I. … Lubans, D. R. 2016. Objectively measured sedentary behaviour and health & Helander, E. 2016. Physical activity: Absolute intensity vs. relative-to-fitness- and development in children and adolescents: Systematic review and meta- level volumes. Medicine & Science in Sports & Exercise (painossa), e-pub analysis. Obesity Reviews 17 (4), 330–344. ahead of print). Cole, T., Bellizzi, M., Flegal, K. & Dietz, W. 2000. Establishing a standard de- Laguna, M., Ruiz, J., Lara, M. & Aznar, S. 2013. Recommended levels of physi- finition for child overweight and obesity worldwide: international survey. BMJ cal activity to avoid adiposity in Spanish children. Pediatric Obesity 8 (1), 62–69. 320 (7244), 1240–1243. Magnussen, C. G., Koskinen, J., Chen, W., Thomson, R., Schmidt, M. D., Colley, R., Garriguet, D., Janssen, I., Craig, C., Clarce, J. & Tremblay, M. 2011. Srinivasan, S. R., … Raitakari, O. T. 2010. Pediatric metabolic syndrome pre- Physical activity of Canadian children and youth: accelometer results from the dicts adulthood metabolic syndrome, subclinical atherosclerosis, and type 2 2007–2009 Health Measures Survey. Health Reports 22 (82), 15–22. diabetes mellitus but is no better than body mass index alone: the Bogalusa Collings P. J., Westgate, K., Väistö, J., Wijndaele, K., Atkin, A. J., Haapala, Heart Study and the Cardiovascular Risk in Young Finns Study. Circulation 122 E. A., …Lakka, T. A. Cross-sectional associations of objectively-measured (16), 1604–1611. physical activity and sedentary time with body composition and cardiorespi- Metcalf, B. S., Hosking, J., Jeffery, A. N., Henley, W. E. & Wilkin, T. J. 2015. ratory fitness in mid-childhood: The PANIC Study. Sports Medicine (painossa) Exploring the adolescent fall in physical activity: A 10-yr cohort study (EarlyBird doi:10.1007/s40279-016-0606-x 41). Medicine and Science in Sports and Exercise 47 (10), 2084–2092. Corder, K., Brage, S., Wareham, N. J., Ekelund, U. 2005. Comparison of PAEE Opetus- ja kulttuuriministeriö. 2016. Tieteelliset perusteet varhaisvuosien from combined and separate heart rate and movement models in children. fyysisen aktiivisuuden suosituksille. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja Medicine and Science in Sports and Exercise 37 (10), 1761–1767. 2016:22. D’Haese, S., Van Dyck, D., De Bourdeaudhuij, I., Deforche, B. & Cardon, G. Perkins, N. J. & Schisterman, E. F. 2006. The inconsistency of “optimal” cut- 2015. Organizing “Play Streets” during school vacations can increase physical points obtained using two criteria based on the receiver operating characteristic activity and decrease sedentary time in children. The International Journal of curve. American Journal of Epidemiology, 163 (7), 670–675. Behavioral Nutrition and Physical Activity 12 (1), 171. Physical Activity Guidelines Advisory Committee. 2008. Physical Activity Guide- De Bourdeaudhuij, I., Verloigne, M., Maes, L., Van Lippevelde, W., China- lines Advi sory Committee Report, 2008. Washington DC: Yhdysvallat. paw, M. J. M., Te Velde, S. J., … Brug, J. 2012. Associations of physical activity Poitras, V. J., Gray, C. E., Borghese, M. M., Carson, V., Chaput, J., Janssen, and sedentary time with weight and weight status among 10- to 12-year-old I. … Tremblay, M. S. 2016. Systematic review of the relationships between boys and girls in Europe: a cluster analysis within the ENERGY project. Pediatric objectively measured physical activity and health indicators in school-aged Obesity 8 (5):367–375. children and youth. Applied Physiology, Nutrition, and Metabolism 41, 197–239. Dobbins, M., Husson, H., DeCorby, K. & LaRocca, R. 2013. School-based Saari, A., Sankilampi, U., Hannila, M.-L., Kiviniemi, V., Kesseli, K. & Dunkel, physical activity programs for promoting physical activity and fitness in children L. 2011. New Finnish growth references for children and adolescents aged 0 to and adolescents aged 6 to 18. Cochrane Database Systematic Reviews 28 (2), 20 years: Length/height-for-age, weight-for-length/height, and body mass index- CD007651. for-age. Annals of Medicine 43 (3), 235–248. Ducheyne, F., De Bourdeaudhuij, I., Spittaels, H. & Cardon, G. 2012. Indi- Saunders, T. J., Tremblay, M. S., Mathieu, M.?E., Henderson, M., O’Loughlin, vidual, social and physical environmental correlates of “never” and “always” J., Tremblay, A. & Chaput, J. P. 2013. Associations of sedentary behavior, cycling to school among 10 to 12 year old children living within a 3.0 km dis- sedentary bouts and breaks in sedentary time with cardiometabolic risk in tance from school. International Journal of Behavioral Nutrition and Physical children with a family history of obesity. PLoS ONE 8 (11), e79143. Activity 9, 1–9. Singh, A. S., Mulder, C., Twisk, J. W. R., Van Mechelen, W. & Chinapaw, M. J. Ekelund, U., Tomkinson, G. & Armstrong, N. 2011. What proportion of youth M. 2008. Tracking of childhood overweight into adulthood: A systematic review are physically active? Measurement issues, levels and recent time trends. Bri- of the literature. Obesity Reviews 9 (5), 474–488. tish Journal of Sports Medicine 45 (11), 859–865. Steele, R. M., Van Sluijs, E. M. F., Cassidy, A., Griffin, S. J. & Ekelund, U. Eloranta, A.-M., Lindi, V., Schwab, U., Tompuri, T., Kiiskinen, S., Lakka, H.- 2009. Targeting sedentary time or moderate- and vigorous-intensity activity: M., … Lakka, T. A. 2012. Dietary factors associated with overweight and body Independent relations with adiposity in a population-based sample of 10-y-old adiposity in Finnish children aged 6-8 years: the PANIC Study. International British children. American Journal of Clinical Nutrition 90 (5), 1185–1192. Journal of Obesity 36 (7), 950–955. Tammelin, T., Aira, A., Kulmala, J., Kallio, J., Kantomaa, M. & Valtonen, M. Haapala, E. A., Väistö, J., Lintu, N., Tompuri, T., Brage, S., Westgate, K., … 2014. Suomalaislasten fyysinen aktiivisuus - tavoitteena vähemmän istumista ja LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikunta, liikkumattomuus ja ylipaino 111

enemmän liikunta. Suomen Lääkärilehti 69 (14), 1871–1876. Wijnhoven, T. M., van Raaij, J. M., Spinelli, A., Starc, G., Hassapidou, M., Tanner, J. 1962. Growth at adolescence. Oxford: Blackwell. Spiroski, I., … Breda, J. 2014. WHO European Childhood Obesity Surveillance Tremblay, M. S., Gray, C., Babcock, S., Barnes, J., Bradstreet, C. C., Carr, D., Initiative: body mass index and level of overweight among 6-9-year-old children … Brussoni, M. 2015. Position statement on active outdoor play. International from school year 2007/2008 to school year 2009/2010. BMC Public Health Journal of Environmental Research and Public Health 12 (6), 6475–6505. 14(1), 806. Tremblay, M. S., LeBlanc, A. G., Kho, M. E., Saunders, T. J., Larouche, R., World Health Organization. 2010. Global Recommendations on Physical Colley, R. C. … Connor Gorber, S. 2011. Systematic review of sedentary beha- Activity for Health. Global Recommendations on Physical Activity for Health. viour and health indicators in school-aged children and youth. The International Geneva, Sveitsi. Journal of Behavioral Nutrition and Physical Activity 8 (1), 98. World Health Organization. 2016. Report of the commission on Ending Child- Viitasalo, A., Eloranta, A.-M., Lintu, N., Väistö, J., Venäläinen, T., Kiiskinen, hood Obesity. Geneva, Sveitsi. S., … Lakka, T. A. 2016. The effects of a 2-year individualized and family-based li- Vuorela, N., Saha, M.-T. & Salo, M. 2009. Prevalence of overweight and ob- festyle intervention on physical activity, sedentary behavior and diet in children. esity in 5- and 12-year-old Finnish children in 1986 and 2006. Acta Paediatrica Preventive Medicine 87, 81–88. 98 (3), 507–512. Viitasalo, A., Laaksonen, D. E., Lindi, V., Eloranta, A.-M., Jääskeläinen, J., Xu, H., Wen, L. M., & Rissel, C. 2015. Associations of parental influences with Tompuri, T., … Lakka, T. A. 2012. Clustering of metabolic risk factors is asso- physical activity and screen time among young children: A systematic review. ciated with high-normal levels of liver enzymes among 6- to 8-year-old children: Journal of Obesity 2015:(546925). the PANIC study. Metabolic Syndrome and Related Disorders 10 (5), 337–343. Waters, E., de Silva-Sanigorski, A., Burford, B. J., Brown, T., Campbell, K. J., Gao, Y., … Summerball, C. D. 2011. Interventions for preventing obesity in children. Cochrane Database of Systematic Reviews 11, CD001871. 112 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Liikunta, liikkumattomuus ja ylipaino

ERI-IKÄISTEN URHEILIJOIDEN SYÖMISHÄIRIÖKÄYTTÄYTYMINEN LAJITYYPEITTÄIN. KIRJALLISUUSKATSAUS Teemu Poikkimäki*, LK, Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö/Liikuntalääketieteellinen klinikka1, Elinikäisen terveyden tutkimusyksikkö/Oulun yliopisto/lääketieteellinen tiedekunta2, Medical Research Center Oulu/Oulun yliopisto/Oulun yliopistollinen sairaala3, Albertinkatu 18 A, 90100 Oulu. Puh. 045 651 1639. Sähköposti: teemu.poikkimaki@­student. oulu.fi (yhteyshenkilö). Erik Rantala*1,2,3, LK, Marjukka Nurkkala1,2,3, TtM, Joni Keisala1, LL, Raija Korpelainen1,2,3, FT, Marja Vanhala1,3, FT *jaettu 1. kirjoittajuus TIIVISTELMÄ ABSTRACT Poikkimäki T., Rantala E., Nurkkala M., Keisala J., Korpelainen R. & Vanhala M. 2017. Eri-ikäisten urheili­ joiden syömishäiriökäyttäytyminen lajityypeittäin. Kirjallisuuskatsaus. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 113–120. Poikkimäki T., Rantala E., Nurkkala M., Keisala J., Korpelainen R. & Vanhala M. 2017. Disordered eating in athltetes at different age groups according to different sports–review. Liikunta & Tiede 54 (2–3), 113–120. Syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia, joilla voi olla henkeä uhkaavia fyysisiä ja psyykkisiä vaikutuksia. Urheilijoilla on todettu olevan suurempi riski sairastua syömishäiriöihin kuin muulla väestöllä. Kliinistä syömishäiriötä edeltää usein syömishäiriöoireilu, kuten epäterveelliset painonhallintatavat tai ahmiminen. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tuottaa tietoa eri-ikäisten urheilijoiden syömishäiriöoireiden tyypeistä ja esiintyvyydestä eri urheilulajeissa. Tutkimuksessa arvioitiin yhteensä 828 artikkelia, joista katsaukseen hyväksyttiin 41 alkuperäistä seuranta- tai poikkileikkaustutkimusta kuvaavaa tutkimusartikkelia. Artikkeleiden kuvaamissa tutkimusaineistoissa oli yhteensä 7 580 urheilijaa, joista miehiä ja poikia oli 2619 ja tyttöjä ja naisia 4 330. Alle 20-vuotiaita oli 6 245 ja aikuisia 1 335. Syömishäiriöoireilua esiintyi joka viidennellä nuorista (1 218/6 245) ja joka neljännellä (279/1 294) aikuisista urheilijoista. Sukupuolten välillä ei ollut suuria eroja syömishäiriöoireiden esiintyvyydessä. Yleisin syömishäiriöoire naisurheilijoilla oli ahmiminen (n = 664, 24,4 %). Urheilijapojilla yleisin syömishäiriöoire oli laihduttaminen ylimääräisen harjoittelun avulla (n = 732, 51,6 %). Urheilijatytöillä ja -naisilla tavallinen syömishäiriöoire oli myös ruokavalion rajoittaminen painonhallintatarkoituksessa (n = 298, 22,4 %). Lajiluokista syömishäiriöoireilua esiintyi eniten pojilla ja miehillä painoluokkalajeissa (n = 111, 48,7 %), tytöillä ja naisilla tekniikkalajeissa (n = 153, 41,8 %). Palloilulajeissa syömishäiriöoireilun esiintyvyys oli vähäistä sekä pojilla ja miehillä (5,4 %) että tytöillä ja naisilla (15,8 %). Tämän katsauksen tulokset viittaavat siihen, ettei syömishäiriö­ oireilu ole vain esteettisten lajien ja naisurheilijoiden ongelma, vaan sitä esiintyy kaikissa lajityypeissä molemmilla sukupuolilla. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollossa ja urheiluvalmennuksessa urheilijoiden syömishäiriöiden ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa. Eating disorders are serious health disorders with life-threatening complications. Athletes are at increased risk of disordered eating because many sports emphasize appearance, body shape and maximal performance. Eating disorders are preceded by symptoms of disordered eating such as unhealthy ways of losing weight and binge eating. The objective of this study was to produce updated information on the types and prevalence of disordered eating in elite athletes across different sports. Forty-one original research articles were screened from 828 articles. Both cross-sectional and follow-up studies were included in this review. These included 7 580 athletes (2 619 men or adolescent boys and 4 330 women or adolescent girls). The majority (n=6 245) of the athletes were younger than 20 years and 1335 were adults. Every fifth (1 218/6 245) adolescent athlete was suffering from disordered eating and every fourth (279/1 294) of the adult athletes had symptoms of disordered eating. There was no difference between the genders in the prevalence of symptoms. The most common symptom among female athletes was binge eating (n=664/24.4%). Among adolescent male athletes the most common symptom was excessive exercise to lose weight (n=732/51.6%). Girls and women also used dieting and fasting to lose weight very often (n=298/22.4%). Disordered eating varied depending on the type of sport. Men and adolescent boys had disordered eating most frequently in weight-class sports (n=111/48.7%) whereas women and adolescent girls in technical sports (n=153/41.8%). In ball games prevalence of disordered eating was low both in men and adolescent boys (5.4%) and in women and adolescent girls (15.8%). According to our results, disordered eating is common not only in female athletes and athletes participating in aesthetic sports but it occurs in all types of sports among both genders. The results of this study can be utilized in preventing eating disorders among athletes. Asiasanat: syömishäiriökäyttäytyminen, urheilijat, nuoret, aikuiset, laji, syömishäiriöoire Keywords: disordered eating, athletes, adolescent, adult, sport type, symptoms LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen 113

JOHDANTO MENETELMÄ JA AINEISTO Urheilijoilla on todettu olevan suurempi riski sairastua syömishäiriöihin kuin muulla väestöllä (Bratland-Sanda & Sundgot-Borgen 2013; Sundgot-Borgen & Torstveit 2004). Esimerkiksi esteettisten lajien urheilijoilla, kuten taitoluistelijoilla ja tanssijoilla, on suurempi sairastumisriski, ja naisilla puolestaan miehiä suurempi riski (Peric ym. 2016; Smolak ym. 2000; Van Durme ym. 2012). Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, joihin liittyy psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn häiriintymistä (Syömishäiriöt: Käypä hoito -suositus 2014). Syömishäiriöihin liittyy myös lisääntynyt kuolemanriski (Smink ym. 2012). Kliinisiä syömishäiriöitä ovat ICD10-tautiluokituksen mukaiset laihuushäiriö (anorexia nervosa) ja ahmimishäiriö (bulimia nervosa), joissa kehonkuva on häiriintynyt ja painonnousu pelottaa (Syömishäiriöt: Käypä hoito -suositus 2014). Epätyypillisistä syömishäiriöistä yleisin on DSM5-tautiluokitukseen (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders) kuuluva, usein lihavuuteen johtava kohtauksittainen ahmimishäiriö (binge eating disorder, BED) (Syömishäiriöt: Käypä hoito suositus 2014). Myös naisurheilijoiden oireyhtymä (female athlete triad), johon liittyy liian vähäinen energiansaanti, kuukautisten puuttuminen (amenorrea) sekä alentunut luun tiheys, on läheisesti yhteydessä syömishäiriöihin ja sitä esiintyy myös miehillä (Tenforde ym. 2016). Kliinistä syömishäiriötä edeltää syömishäiriöoireilu (disordered eating). Syömishäiriöoireilussa esiintyy syömishäiriöiden kaltaisia piirteitä, mutta se ei täytä syömishäiriöiden diagnostisia kriteerejä (Hautala ym. 2005). Osa syömishäiriöoireista on kuitenkin itsessään vakavia, kuten oksentelu ja lääkkeiden, kuten ulostus-, nesteenpoisto- ja laihdutusvalmisteiden käyttö (Syömishäiriöt: Käypä hoito -suositus 2014). Lisäksi nuorilla laihduttaminen ja epäterveelliset painonhallintatavat, kuten paastoaminen ja aterioiden väliin jättäminen, saattavat edistää syömishäiriöiden ja ylipainon kehittymistä viiden vuoden seurannassa (Neumark-Sztainer ym. 2006). Varhaisten syömishäiriöoireiden, kuten painoon ja syömiseen liittyvien huolien ja vääristymien hoitaminen on helpompaa kuin pidemmälle edenneen syömishäiriön hoito (Shisslak ym. 1995) sekä parantaa syömishäiriöoireilusta toipumisen ennustetta (Bonci ym. 2008). Erään tutkimuksen mukaan syömishäiriöoireilevilla urheilijoilla oli kaksinkertainen riski loukkaantua verrattuna urheilijoihin, joilla ei ollut syömishäiriöoireilua (Thein-Nissenbaum ym. 2011b). Urheilijoilla esiintyviä syömishäiriöiden riskitekijöitä ovat esimerkiksi usein toistuva laihduttaminen, painokeskeisyys tietyissä urheilulajeissa, persoonallisuuden piirteistä perfektionismi ja pakko-­ oireisuus, varhaisesta lajinvalinnasta johtuva yksipuolinen harjoittelu, vammojen aiheuttama harjoittelutauko sekä painokeskeinen valmennus (Smolak ym. 2000; Sundgot-Borgen 1994). Painosta puhu­mista saatetaan pitää tabuna eri urheilulajien joukkueiden sisällä, erityisesti naispuoleisilla urheilijoilla (Beckner & Record 2016). Siten valmentajan rooli terveellisten elintapojen ja kehonkuvan käsityksen viitoittajana on suuri (Beckner & Record 2016). Valmentajan on tärkeää tuntea syömishäiriöoireita ja sille altistavia tekijöitä tunnistaakseen valmennettaviensa mahdollista alkavaa oireilua (Frideres ym. 2016). Koska syömishäiriökäyttäytymistä tunnistetaan huonosti (Nurkkala ym. 2017), tämän katsausartikkelin tavoitteena oli kuvata tarkasteltujen artikkeleiden perusteella urheilijoiden keskeisiä syömishäiriöoireita sekä niiden esiintyvyyttä eri-ikäisillä urheilijoilla ja eri urheilulajeissa. Tavoite oli myös selvittää nais- ja miesurheilijoiden syömishäiriöoireilun eroja eri ikävaiheissa. Katsauksen tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää urheilijoiden syömishäiriöoireilun tunnistamisessa ja syömishäiriöiden ehkäisyssä. Kirjallisuuskatsaus on tutkimuskirjallisuuteen perustuva systemaattinen, täsmällinen ja toistettavissa oleva menetelmä, jolla tunnistetaan, arvioidaan ja tiivistetään tutkijoiden valmiina oleva ja julkaistu tutkimusaineisto, ja joka perustuu alkuperäisestä korkealaatuisesta tutkimustyöstä tehtyihin johtopäätöksiin. Tarkoitus on analysoida kyseistä tietoa kriittisesti arvioiden (Fink 2014). Kirjallisuuskatsauksia on erilaisia ja ne jaetaan yleisesti kolmeen perustyyppiin, jotka ovat kuvaileva kirjallisuuskatsaus, systemaattinen katsaus sekä metaanalyysi (Salminen 2011). Tässä tutkimuksessa käytettiin integroivaa, kokoavaa kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tyyppiä, jonka vaiheet ovat systemaattisesta kirjallisuuskatsauksesta sovellettuja. Vaiheet ovat tutkimusongelman asettelu, aineiston hankkiminen, arviointi, analyysi ja tulosten esittely (Whittemore & Knafl 2005). Tässä kirjallisuuskatsauksessa noudatettiin näitä viittä vaihetta. Tutkimusaineisto kerättiin Scopus-tietokannasta rajaamalla haut vuosina 2000–2015 julkaistuihin englanninkielisiin tutkimuksiin. Haut toteutettiin 1.7. –31.12.2015. Hakusanoina käytettiin (suluissa artikkelien määrä): "(disordered eating) AND (athlet* OR sport)" (355), "eating behavi*" AND (athlet* OR sport*)" (212), "(eating pathology) AND (athlet* OR sport)" (53), "(eating psychopathology) AND (athlet* OR sport)" (37), "(abnormal eating) AND (athlet* OR sport)" (28) ja "(eating disturbance) AND (athlet* OR sport)" (143). Haku tuotti yhteensä 828 artikkelia, joista osa valikoitui aineistoon useampaan kertaan, koska artikkelit sisälsivät useampia käyttämiämme hakusanoja. Kaksoiskappaleet ja tiivistelmien perusteella epäsopivat artikkelit poistettiin, minkä jälkeen arvioitavana oli 151 artikkelia. Valikoitujen artikkelien tiivistelmissä tuli olla edellä mainittuja hakusanoja. Tiivistelmän perusteella jätettiin pois myös sellaiset artikkelit, jotka käsittelivät pelkästään varsinaisia syömishäiriöitä. Seuraavassa vaiheessa kriteereitä tarkennettiin ja artikkelit luettiin kokonaisuudessaan läpi. Tarkennettujen valintakriteerien mukaan alkuperäistutkimusten tuli olla joko kohortti tai poikkileikkaustutkimuksia. Poissulkukriteerien mukaan hylätyt artikkelit käsittelivät kliinisiä syömishäiriöitä, harrasteurheilijoita tai ne olivat rakenteeltaan katsausartikkeleita tai seurantatutkimuksia. Urheilijoiden tuli olla kilpaurheilijoita eli vähintään ammatti- tai yliopistourheilijoita. Katsauksesta suljettiin pois myös kaikki ne artikkelit (n = 28), joista puuttui tieto syömishäiriöoireilun esiintyvyydestä. Lopulliseen katsaukseen valikoitui 41 tutkimusta, joista yksi oli tehty alle 12-vuotiailla lapsilla, 29 nuorilla (12–20 v) ja 11 aikuisilla (20–35 v). Veteraaniurheilijoista (yli 35-vuotiaat) ei ollut yhtään tutkimusta. Kaksi tutkimusta oli tehty saman aineiston pohjalta, jolloin vain toisen tietoja käytettiin esiintyvyyden laskemisessa (Greenleaf ym. 2009; Petrie ym. 2009a). Kaksi aikuisia naisia käsittelevää tutkimusta sisälsi vain syömishäiriöoireisia (Beals & Manore 2000; Stirling & Kerr 2012), joten näitä tutkimuksia ei käytetty syömishäiriökäyttäytymisen esiintyvyyden laskemisessa vaan niistä kerättiin oireilua koskevia tietoja. Tutkimusaineistot on esitetty taulukoissa 1 ja 2. Tutkimukset jaettiin sukupuolittain ikäluokkiin: lapset (<12 vuotta), nuoret (13–20 vuotta), aikuiset (20–35 vuotta). Urheilulajit jaettiin viiteen pääryhmään, jotka olivat: palloilulajit, kestävyyslajit, esteettiset lajit, tekniikkalajit ja painoluokkalajit (Sundgot-Borgen 1993). Noin puolet artikkeleista (20/41) oli sellaisia, joita ei voitu lajitella käyttämiimme lajiluokkiin, sillä artikkeleissa oli käytetty erilaista lajijakoa tai lajeja ei oltu ilmoitettu riittävällä tarkkuudella. Katsaukseen mukaan valituissa tutkimuksissa oli käytetty useita eri menetelmiä syömishäiriöoireilun arvioinnissa. Yleisin tutkimuksissa käytetty mittari oli 26 kysymystä sisältänyt Eating Attitudes Test–26 (EAT–26). Kyselystä oli käytetty myös laajempaa, 40 kysymyksen versiota Eating Attitude Test–40 (EAT–40). Eating Disorder Inventory (EDI) kyselystä käytettiin tutkimuksissa Drive for Thinness (Pyrkimys laihuuteen), Bulimia ja Body Dissatisfaction (Kehotyyty- 114 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen

mättömyys) -osioita, joissa pisteytys vaihtelee hieman eri versioiden EDI, EDI–2 ja EDI–3 välillä. EDI-kyselyyn sisältyy myös Symptom Checklist (EDI–SC), jolla voidaan selvittää syömishäiriöoireiden toistuvuutta. Muita yleisesti käytettyjä mittareita olivat Questionnaire for Eating Disorder Diagnoses (Q–EDD), joka perustuu syömishäiriöiden DSM–IV-kriteereihin, sekä Eating Disorder Examination Questionnaire (EDEQ), joka koostuu neljästä syömishäiriöoireilun osa-alueesta. Lisäksi tutkimuksissa oli arvioitu syömishäiriöoireilua seuraavilla kyselyillä: The Bulimic Investigatory Test, Edinburgh (BITE), Body Shape Questionnaire (BSQ), Bulimia Test–Revised (BULIT–R) ja Three Factor Eating Questionnaire – Cognitive Dietary Restraint (TFEQ–CDR). Taulukoissa 1 ja 2 on ilmoitettu vain syömishäiriöoireilun kannalta oleelliset kyselylomakkeet. TULOKSET Tässä kirjallisuuskatsauksessa oli mukana 41 alkuperäistutkimusta, joista 23 oli amerikkalaisia, 11 eurooppalaisia, kaksi afrikkalaisia, yksi­australialainen, yksi aasialainen ja kolme kansainvälistä (taulukot 1 ja 2 seuraavalla sivulla). Artikkeleissa kuvatuissa aineistoissa oli yhteensä 7 580 urheilijaa, joista naisia oli 4 330 ja miehiä 2 619. Kahdessa tutkimuksessa ei ollut ilmoitettu sukupuolijakaumaa (yhteensä 631 urheilijaa). Lapsia ja nuoria (alle 20-vuotiaita) tutkittavista oli 6 245 ja aikuisia 1 335 kpl. Syömishäiriöoireilun esiintyvyys Katsaukseen valittujen artikkeleiden mukaan lähes joka viidennellä nuorista (1 218/6 245, 19,5 %) ja lähes neljänneksellä aikuisista urhei­ lijoista (297/1 294, 23,0 %) oli ollut syömishäiriöoireita. Tytöistä ja naisista neljänneksellä (1 062/4 289, 24,8 %) oli ollut syömishäiriöoireita, kun taas pojista ja miehistä vajaalla viidenneksellä oli ollut syömishäiriöoireita (453/2 182, 20,8 %). Tutkimuksissa kartoitettuja syömishäiriöoireita olivat mm. ahmiminen, oksentaminen ylensyönnin jälkeen tai painonhallintakeinona, suolen toimintaa kiihdyttävien lääkkeiden, nesteenpoistolääkkeiden tai laihdutusvalmisteiden käyttö sekä syömisen rajoittaminen tai paastoaminen. Eri syömishäiriöoireiden esiintyvyys Ahmimisen esiintyvyyttä nuorilla urheilijoilla oli kartoitettu viidessä eri tutkimuksessa (Barrack ym. 2008; Chatterton & Petrie 2013; Pernick ym. 2006; Robbeson ym. 2015; TorresMcGehee ym. 2011). Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä 848 tyttöä ja 737 poikaa. Ahmimista oli esiintynyt nuorista urheilijapojista joka viidennellä (158/737, 21,4 %) ja tytöistä joka kymmenennellä (88/848, 10,4 %). Aikuisilla naisurheilijoilla ahmimista oli kartoitettu kolmessa eri tutkimuksessa (yhteensä 664 urheilijaa), ja niissä ahmimista esiintyi joka neljännellä naisella (Greenleaf ym. 2009; Hinton & Beck 2005; Kong & Harris 2015). Oksentamista ylensyönnin jälkeen tai painonhallintakeinona oli kartoitettu seitsemässä eri tutkimuksessa, joihin oli osallistunut yhteensä 1 004 urheilijatyttöä ja 1 121 poikaa (Barrack ym. 2008; Chatterton & Petrie 2013; da Costa ym. 2013; Martinsen ym. 2010; Pernick ym. 2006; Robbeson ym. 2015; Torres-McGehee ym. 2011). Tytöistä 4,5 prosenttia (45/1 004) ja pojista 1,4 prosenttia (16/1 121) oli oireillut oksentamalla. Aikuisilla naisurheilijoilla oksentaminen oli ollut nuoria yleisempää. Noin joka kahdeksas (12,1 %) kahteen eri tutkimukseen osallistuneesta 529 naisesta oli oksentanut viimeisen kuukauden aikana (Greenleaf ym. 2009; Kong & Harris 2015). Suolen toimintaa kiihdyttävien lääkkeiden, nesteenpoistolääkkeiden tai laihdutusvalmisteiden käyttöä nuorilla oli selvitetty kahdeksassa tutkimuksessa, joihin oli osallistunut yhteensä 959 nuorta urheilijatyttöä ja 1 121 poikaa (Chatterton & Petrie 2013; da Costa ym. 2013; Filaire ym. 2015; Martinsen ym. 2010; Pernick ym. 2006; Robbeson ym. 2015; Torres-McGehee ym. 2011; Wright ym. 2014). Tytöistä 8,0 prosenttia (77/959) ja pojista 3,2 prosenttia (36/1 121) oli käyttänyt suolen toimintaa kiihdyttäviä tai nesteenpoistolääkkeitä tai laihdutusvalmisteita. Aikuisilla naisurheilijoilla laihdutusvalmisteiden ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö näytti olleen nuoria yleisempää: yhden tutkimuksen mukaan kuudesosa naisista oli käyttänyt valmisteita (53/325, 16,3 %) (Kong & Harris 2015). Kolmessa tutkimuksessa, joihin oli osallistunut yhteensä 149 naista ja tyttöä sekä 732 poikaa ja miestä, oli kartoitettu urheilijoiden paastoamista. Pojista ja miehistä joka viides (150/732, 20,5 %) oli paastonnut, kun tytöistä vain joka kymmenes (16/149, 10,7 %) (Chatterton & Petrie 2013; Coelho ym. 2013; da Costa ym. 2013; Robbeson ym. 2015; Wright ym. 2014). Naisurheilijoista oli paastonnut kolmannes (76/228, 33,3 %) (Beals & Manore 2000; Greenleaf ym. 2009; Hinton & Beck 2005; Michou & Costarelli 2011; Stirling & Kerr 2012). Kuudessa tutkimuksessa, joihin oli osallistunut yhteensä 298 tyttöä ja naista sekä 95 poikaa ja miestä, oli selvitetty syömisen rajoittamista painonhallintatarkoituksessa. Urheilijatytöistä ja -naisista lähes joka neljäs (67/298, 22,4 %) oli rajoittanut syömistään (Beals & Manore 2000; Hinton & Beck 2005; Michou & Costarelli 2011; Robbeson ym. 2015; Wright ym. 2014) ja urheilijapojista ja -miehistä 7,4 prosenttia (7/95) (Chatterton & Petrie 2013; Hinton & Beck 2005). Urheilijapojista puolet (378/732, 51,6 %) oli käyttänyt yhden tutkimuksen mukaan ylimääräistä harjoittelua laihdutuskeinona (Chatterton & Petrie 2013). Nuorilla tyttöurheilijoilla tapa oli harvinaisempi (15/129, 11,6 %) (Barrack ym. 2008; Robbeson ym. 2015). Naisurheilijoista liikuntaa oli käyttänyt laihdutuskeinona vajaa puolet (274/627, 43,5 %) (Beals & Manore 2000; Greenleaf ym. 2009; Kong & Harris 2015; Michou & Costarelli 2011). Syömishäiriöoireilu lajiluokittain Painoluokkalajeissa syömishäiriöoireilua oli ollut pojista ja miehistä joka toisella (54/111, 48,7 %) (Gapin & Kearns 2013; Rosendahl ym. 2009;) ja tytöistä ja naisista reilulla kolmanneksella (36/94, 38,3  %) (Gapin & Kearns 2013; Rosendahl ym. 2009). Tekniikkalajien edustajilla syömishäiriöoireita oli esiintynyt naisista vajaalla puolella kahdessa tutkimuksessa (64/153, 41,8 %) (Rosendahl ym. 2009; TorresMcGehee ym. 2011). Esteettisissä lajeissa syömishäiriöoireilua oli esiintynyt keskimäärin kolmanneksella urheilevista tytöistä ja naisista (116/439, 26,5 %) (Dwyer ym. 2012; Fortes ym. 2013; Francisco ym. 2013a; Francisco ym. 2013b; Nordin ym. 2003; Robbeson ym. 2015; Rosendahl ym. 2009; Thein-Nissenbaum ym. 2011a; Voelker ym. 2014). Esteettisten lajien poikaurheilijoilla oireilua oli esiintynyt joka seitsemännellä (8/56, 14,3 %) (Francisco ym. 2013a; Francisco ym. 2013b; Rosendahl ym. 2009). Laihuutta korostavissa lajeissa syömishäiriöoireilua oli esiintynyt yhden tutkimuksen mukaan yli kuusi kertaa enemmän (49 % vs. 8 %) kuin lajeissa, joissa laihuutta ei korosteta (Kong & Harris 2015). Kestävyyslajeissa tytöillä ja naisilla oli esiintynyt syömishäiriö­ oireilua noin kolmanneksella (113/328, 34,5 %) (Barrack ym. 2008; da Costa ym. 2013; Rosendahl ym. 2009; Thein-Nissenbaum ym. 2011a) ja pojilla ja miehillä noin joka seitsemännellä (20/142, 14,1  %) (Riebl ym. 2007; Rosendahl ym. 2009). Palloilulajien urheilijoista syömishäiriöoireilua oli ollut noin joka kuudennella tytöllä tai naisella (82/518, 15,8 %) ja noin viidellä prosentilla pojista ja miehistä (7/130, 5,4 %) (Coelho ym. 2013; Filaire ym. 2015; Harris 2000; Michou & Costarelli 2011; Prather ym. 2015; Rosendahl ym. 2009; Wright ym. 2014). LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen 115

TAULUKKO 1. Kirjallisuuskatsaukseen mukaan hyväksyttyjen nuoria urheilijoita käsittelevien alkuperäistutkimusten (n = 30) perustiedot Tekijä ja vuosi Nainen (N)/ mies (M) n  Syömishäiriöoireilun esiintyvyys, % Tutkittavien ikä, keskiarvo (keskihajonta)  Urheilulajiluokka Kyselyt1 (syömishäiriöoireilun raja-arvo) Robbeson ym. (2015) N 26 69,2 % 19,0 (vaihteluväli 18–21) Esteettiset lajit EDI (DT ≥ 15, BD ≥ 14), TFEQ-CDR (≥ 9) Thein-Nissenbaum ym. (2011) N 41 41,5 % 16,1 (1,3) Esteettiset lajit EDEQ (≥ 4) Francisco ym. (2013b) N 101 34,0 % 15,3 (2,1) Esteettiset lajit EDEQ (≥ 3.5) Dwyer ym. (2012) N 33 24,2 % 16,0 (2,5)  Esteettiset lajit EAT-40 (> 30) Francisco ym. (2013a) M 25 24,0 % 16,1 (3,3) Esteettiset lajit EDEQ (≥ 3.5) Fortes L. S. ym. (2013) N 47 19,1 % 13,8 (1,6) Esteettiset lajit EAT-26 (≥ 21) Francisco ym. (2013a) N 60 18,3 % 15,1 (2,4) Esteettiset lajit EDEQ (≥ 3.5) Nordin ym. (2003) N 50 14,0 % 11,6 (1,5) Esteettiset lajit EDI (DT ≥ 15, BD ≥ 10) Voelker ym. (2014) N 76 13,2 % 15,6 (3,0) Esteettiset lajit EAT-26 (≥ 20) Francisco ym. (2013b) M 30 6,7 % 15,3 (2,1) Esteettiset lajit EDEQ (≥ 3.5) da Costa ym. (2013) N 77 44,2 % 14,6 (2,0) Kestävyyslajit Vähintään 1/3: EAT-26 (≥ 20), BITE (≥ 10), BSQ (≥ 80) Thein-Nissenbaum ym. (2011) N 89 37,1 % 15,4 (1,1) Kestävyyslajit EDEQ (≥ 4) Barrack ym. (2008) N 93 28,0 % 16,1 (0,2) Kestävyyslajit EDEQ (≥ 3) Gapin & Kearns (2013) M 57 70,2 % 19,8 (1,3) Painoluokkalajit Q-EDD (DSM-IV), EDI-2 Gapin & Kearns (2013) N 76 39,5 % 19,8 (1,3) Painoluokkalajit Q-EDD (DSM-IV), EDI-2 Filaire ym. (2011)2 – 20 30,0 % 19,5 (0,9) Painoluokkalajit EAT-26 (≥ 10) Wright ym. (2014) N 22 68,2 % 19,5 (19,2) Palloilulajit EDI (DT ≥ 15, BD ≥ 14), TFEQ-CDR (≥ 9) Coelho ym. (2013) N 24 54,2 % 15,4 (1,9) Palloilulajit EAT-26 (≥ 20), BITE (≥ 10) Filaire ym. (2015) N 26 46,2 % 19,6 (2,1) Palloilulajit Vähintään 2/3: EAT-26 (≥ 10), EDI-2 (DT > 10, BD > 12) Harris (2000) N 107 8,4 % 19,7 (1,2) Palloilulajit BULIT-R (≥ 85) Prather ym. (2015) N 220 8,2 % 16,4 (4,0) Palloilulajit EAT-26 (≥ 10) Torres-McGehee ym. (2011) N 138 42,0 % 19,9 (1,3) Tekniikkalajit EAT-26 (≥ 20) Martinsen ym. (2010) N 217 44,7 % Vaihteluväli 15–16 Useita lajiluokkia EDI-2 (DT ≥ 15, BD ≥ 14) de Bruin ym. (2011) N 52 36,5 % 19,1 (3,5) Useita lajiluokkia EDEQ (≥ 3) Thein-Nissenbaum ym. (2011) N 181 33,1 % 15,3 (1,1) Useita lajiluokkia EDEQ (≥ 4) Rosendahl ym. (2009) N 210 28,7 % 15,7 (1,3) Useita lajiluokkia EAT-26 (≥ 10) Martinsen & Sundgot-Borgen (2013)2 – 611 25,0 % 16,5 (0,3) Useita lajiluokkia Naiset: EDI-2 (DT ≥ 15, BD ≥ 14), miehet: EDI-2 (DT ≥ 10, BD ≥ 10) Reinking & Alexander (2005) N 16 25,0 % 19,3 (1,4) Useita lajiluokkia EDI-2 (DT ≥ 14) Petrie ym. (2009b) N 442 24,0 % 19,7 (1,3) Useita lajiluokkia QEDD (DSM-IV) Pernick ym. (2006) N 453 19,6 % 15,7 (1,2) Useita lajiluokkia EDEQ (≥ 4) Fortes L. D. S ym. (2014) N 116 18,1 % 14,5 (1,9) Useita lajiluokkia EAT-26 (≥ 20) Chatterton & Petrie (2013) M 732 17,1 % 19,9 (1,5) Useita lajiluokkia Q-EDD (DSM-IV), BULIT-R Vardar ym. (2007) N 240 16,7 % 19,6 (2,5) Useita lajiluokkia EAT-40 (> 30) Fortes L. S. ym. (2014) N 99 16,0 % 15,0 (1,7) Useita lajiluokkia EAT-26 (≥ 21) Fortes L. D. S ym. (2014) M 464 14,4 % 15,1 (2,0) Useita lajiluokkia EAT-26 (≥ 20) Martinsen ym. (2010) M 389 13,1 % Vaihteluväli 15-16 Useita lajiluokkia EDI-2 (DT ≥ 10, BD ≥ 10) Rosendahl ym. (2009) M 366 11,4 % 15,7 (1,2) Useita lajiluokkia EAT-26 (≥ 10) Wollenberg ym. (2015) N 151 6,6 % 19,5 (1,0) Useita lajiluokkia EAT-26 (≥ 20) Reinking & Alexander (2005) N 68 2,9 % 19,8 (1,0) Useita lajiluokkia EDI-2 (DT ≥ 14) 1 = Merkitty vain syömishäiriöoireilun kannalta oleelliset kyselyt 2 = Ei ole huomioitu sukupuolten välisessä vertailussa, koska sukupuolijakaumaa ei ole kerrottu 116 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen

TAULUKKO 2. Kirjallisuuskatsaukseen mukaan hyväksyttyjen aikuisia urheilijoita käsittelevien alkuperäistutkimusten (n = 11) perustiedot Tekijä ja vuosi Nainen (N)/ mies (M) n  Syömishäiriö- Tutkittavien ikä, oireilun keskiarvo (keskiesiintyvyys, % hajonta)  Urheilulajiluokka Kyselyt1 (syömishäiriöoireilun raja-arvo) Riebl ym. (2007) M 61 19,7 % 31,6 (10,4) Kestävyyslajit EAT-26 (≥ 20) Michou & Costarelli (2011) N 74 10,8 % 24,9 (3,8) Palloilulajit EAT-26 (≥ 20) Caulfield & Karageorghis (2008) M 41 14,6 % 30,9 (7,0) Tekniikkalajit EAT-26 (≥ 20) Beals & Manore (2000)2 N 24 100,0 % 26,9 (5,1) Useita lajiluokkia Vähintään 3/5: EDI (DT ≥ 9, B ≥ 5, BD ≥ 10), BSQ (≥ 90), EDI-SC sekä 2–3 oiretta syömishäiriöiden DSMIV kriteereistä Stirling & Kerr (2012)2 N 17 100,0 % 20,1 (vaihteluväli 18–25) Useita lajiluokkia Haastattelu Kong & Harris (2015) N 179 49,0 % 21,4 (3,5) Useita lajiluokkia3 EAT-26 (≥ 20) Goltz ym. (2013) M 156 27,6 % 27,8 Useita lajiluokkia EAT-26 (≥ 21), BITE (≥ 10) Greenleaf ym. (2009) ja Petrie ym. (2009a) N 204 25,5 % 20,2 (1,3) Useita lajiluokkia Q-EDD (DSM-IV), BULIT-R Hinton & Beck (2005) M 95 21,7 % Vaihteluväli 18–25 Useita lajiluokkia Q-EDD (DSM-IV) Galli ym. (2014) M 203 19,2 % 20,3 (1,6) Useita lajiluokkia Q-EDD (DSM-IV) Hinton & Beck (2005) N 135 11,9 % Vaihteluväli 18–25 Useita lajiluokkia Q-EDD (DSM-IV) Kong & Harris (2015) N 146 8,0 % 21,9 (3,6) Useita lajiluokkia4 EAT-26 (≥ 20) 1 = Merkitty vain syömishäiriöoireilun kannalta oleelliset kyselyt 2 = Ei mukana syömishäiriöoireilun esiintyvyydessä 3 = Laihuutta korostavat lajit 4 = Ei laihuutta korostavat lajit POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli kuvata urheilijoiden syömishäiriöoireilun esiintyvyyttä ja oireita eri-ikäisillä nais- ja miesurheilijoilla urheilulajiluokittain. Naisurheilijoista oireilua esiintyi keskimäärin joka neljännellä ja miesurheilijoista joka viidennellä. Yleisin oire oli ahmiminen, jota tyypillisimmin esiintyi naisurheilijoilla. Painoluokkalajeissa syömishäiriöoireilua oli yli kolmanneksella urheilijoista. Vähiten oireilua oli palloilulajeissa. Oletetusta poiketen esteettisissä lajeissa ei esiintynyt oireilua muita lajiluokkia enempää. Urheilijatytöillä ja -naisilla esiintyi kaikissa muissa paitsi painoluokkalajeissa enemmän syömishäiriöoireilua kuin urheilijapojilla ja -miehillä. Painoluokkalajeissa pojista ja miehistä lähes joka toinen kärsi syömishäiriöoireilusta. Tutkimustuloksiamme tukee muutaman vuoden takainen norjalaisen tutkimusryhmän tekemä katsaus, jossa todettiin miesurheilijoilla esiintyvän syömishäiriökäyttäytymistä hieman vähemmän kuin naisilla (Bratland-Sanda & Sundgot-Borgen 2013). Heidän analysoimissaan tutkimuksissa syömishäiriöoireilun esiintyvyys vaihteli miesurheilijoilla 0–19 prosentin välillä ja naisurheilijoilla 6–45 prosentin välillä. Toisessa naisurheilijoiden syömishäiriöoireita käsittelevässä katsausartikkelissa syömishäiriöoireilun esiintyvyys vaihteli eri tutkimuksissa 0–27 prosentin välillä (Coelho ym. 2010), mikä on alhaisempi esiintyvyys kuin omassa tutkimuksessamme. Coelho ym. (2010), analysoivat naisurheilijoiden aineistot yhtenä kokonaisuutena erottelematta eri ikäryhmiä erikseen, mikä saattaa selittää eroja tutkimusten välillä. Syömishäiriöoireiden ilmeneminen vaihteli iän ja sukupuolen mukaan. Urheilijapojilla yleisin oire oli laihduttaminen ylimääräisen harjoittelun avulla, jota käytti yhden tutkimuksen mukaan keinonaan jopa puolet pojista (Chatterton & Petrie 2013). Kyseisessä tutkimuksessa käytetty kysymyksen asettelu, ”harjoittelu erityisesti energiankulutuksen vuoksi”, saattoi olla osasyy korkeaan esiintyvyyteen. Greenleaf ym. (2009) raportoivat joka neljännen urheilijapojan harjoittelevan yli kaksi tuntia päivässä erityisesti painon pudottamisen vuoksi. Urheilijapojilla ahmiminen oli yleisempää kuin urheilijatytöillä. Urheilijatytöillä yleisin oire oli syömisen rajoittaminen tai paastoaminen, joita esiintyi joka viidennellä. Urheilijapojilla näitä esiintyi yhtä suurella osalla. Oksentaminen ylensyönnin jälkeen laihdutuskeinona oli nuorten keskuudessa vähäistä. Laihdutusvalmisteiden ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö oli hieman yleisempää kuin oksentaminen. Tytöillä sekä oksentaminen että erilaisten valmisteiden käyttö olivat yleisempää kuin pojilla. Miesurheilijoiden oireita oli analysoitu ainoastaan yhdessä tutkimuksessa (Hinton & Beck 2005) ja siinäkin oli ilmoitettu vain ahmimisen ja syömisen rajoittamisen tai paastoamisen esiintyvyys. Aikuisilla yleisin syömishäiriöoire oli ahmiminen. Oksentamista ylensyönnin jälkeen laihdutuskeinona esiintyi naisurheilijoilla enemmän kuin nuorilla. Joka kolmannella naisella harjoittelun tavoitteena oli laihduttaminen. Syömisen rajoittaminen tai paastoaminen näytti olevan yhtä yleinen oire sekä nuorilla että aikuisilla. Lajiluokkien välisessä vertailussa tytöillä ja naisilla esiintyi muissa lajiluokissa paitsi painoluokkalajeissa enemmän syömishäiriöoireilua kuin pojilla ja miehillä. Monissa katsauksessamme arvioiduissa tutkimuksissa ei kuitenkaan oltu havaittu merkittävää eroa eri urheilulajien välillä. Näissä tutkimuksissa oli vertailtu laihuutta korostavien ja ei laihuutta korostavien lajien urheilijoita keskenään (De Bruin ym. 2011; Goltz ym. 2013; Martinsen ym. 2010; Vardar ym. 2007; Wollenberg ym. 2015). Lajiluokkien välistä vertailua tulkittaessa on huomioitava se, että noin puolia katsauksemme artikkeleista ei voitu jakaa käyttämiimme lajiluokkiin. Tämän lisäksi useissa katsauksemme artikkeleissa oli puutteellinen oireiden raportointi, mikä rajoitti yksittäisten oireiden vertailua eri lajiluokkien ja sukupuolten välillä. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen 117

Esteettisiä lajeja pidetään syömishäiriökäyttäytymisen kannalta riskilajeina. Katsauksemme perusteella tässä lajiluokassa oireilun esiintyvyys ei kuitenkaan ollut suurin. Tytöillä ja naisilla, jotka olivat esteettisten lajien urheilijoita, noin joka kolmannella esiintyi oireilua. Urheilijapojilla oireilua esiintyi esteettisissä lajeissa huomattavasti vähemmän kuin tytöillä. Tässä katsauksessa tekniikkalajeissa naisten oireilun esiintyvyys oli korkea, mikä selittyy sillä, että katsaukseen hyväksyttyjä artikkeleita oli vain kaksi. Toisessa artikkelissa oli pieni otoskoko (Rosendahl ym. 2009) ja toisessa käsiteltiin ratsastusta. Ratsastus on artikkelin kirjoittajien mukaan laji, joka aiheuttaa paineita ulkonäölle, koska urheilijan esiintyminen on myös tuomareiden arvostelun kohteena (Torres-McGehee ym. 2011). Kestävyyslajeissa urheilijapojilla ja -miehillä syömishäiriökäyttäytymistä esiintyi noin joka seitsemännellä, kun taas naisilla ja tytöillä kolmasosalla. Tulostemme perusteella palloilulajeissa syömishäiriöoireilu oli vähäi­sempää sekä pojilla ja miehillä että tytöillä ja naisilla verrattuna kokonaisesiintyvyyksiin. Palloilulajit sisälsivät tutkimuksia joukkue(koripallo, jalkapallo, maahockey, verkkopallo) ja yksilöurheilijoista (tennis). Michou ja Costarelli (2011) totesivat tutkimuksessaan, että syömishäiriöoireilun esiintyvyys oli alhainen koripallossa. He pohtivat, ettei kyseinen laji joukkuelajina kannustanut laihaan vartaloon eikä vaatinut painon vakiinnuttamista tietylle tasolle, jotta suoritus paranisi. Näin voi olla muissakin palloilulajeissa. Aikaisempiin tutkimuksiin viitaten Kroshus ym. (2014) esittivät, että joukkueilla saattaa olla keskustelusääntöjä liittyen epänormaaliin syömiskäyttäytymiseen: jotkut joukkueet rohkaisevat ja auttavat oireiden tunnistamisessa ja etsimisessä, toiset taas välttävät aiheesta puhumista. Tässä yhteydessä itse lajilla oli myös vaikutusta. Painoluokkalajeissa pojista ja miehistä lähes joka toinen kärsi syömishäiriöoireilusta, tytöistä ja naisista joka kolmas. Painoluokkalajit saattavat asettaa paineita päästä tiettyyn painoon ennen kilpailua, mikä kannustaa syömisen tiukkaan rajoittamiseen ja painon tarkkailuun sekä erityisesti painon nopeaan pudottamiseen (Currie 2010). Äärimmäinen ruokavalion rajoittaminen ja syömishäiriöt ovat melkeinpä osa esteettisten ja painoluokkalajien kulttuuria (Currie 2010). Gapin ja Kearns (2013) raportoivat vastikään, että nuorilla soutajapojilla syömishäiriökäyttäytyminen oli yleistä (70,2 %). Tämä johtui usean hengen veneen soutajien yhteispainorajasta, mikä loi painetta rajulle painonlaskulle säilyttäen kuitenkin lajille vaadittavan maksimikestävyyden ja -voiman. Filairen (2011) tutkimuksessa todettiin, että jopa yli puolet judourheilijoista käyttivät laihdutusvalmisteita tai nesteenpoistolääkkeitä. Saman tutkimuksen mukaan vajaa puolet judourheilijoista käytti paastoamista painon pudottamiseen. Syömis- häiriöoireita on eri lajien välillä vertailtu vähän. Tässä tutkimuksessa on joitakin puutteita, jotka rajoittavat tulosten tulkintaa. Alkuperäisartikkeleissa oli heikosti eritelty ja raportoitu eri syömishäiriöoireita, mikä rajoitti aineiston kokoa ja laatua. Tämä hankaloitti erityisesti vertailua sukupuolten ja iän välillä. Suurin osa tutkimuksista käsitteli nuoria naisurheilijoita, minkä vuoksi tietoa aikuisten ja miesten syömishäiriöoireilusta oli vähän saatavilla. Joissakin lajiluokissa tutkittavien määrät olivat kohtalaisen pienet, mikä rajoittaa tulosten yleistettävyyttä. Suurta osaa tutkimusartikkeleiden aineistoista ei voitu luokitella käyttämiimme lajiluokkiin, koska niissä ei joko ilmoitettu lajeja tai lajijako oli sellainen, ettei niitä voitu sovittaa katsauksessamme käytettyihin lajiluokkamääritelmiin. Eri lajien urheilijoita ei ollut kokonaismääräisesti samassa suhteessa, mikä vaikuttaa tuloksiin. Veteraaniurheilijoista ei löytynyt lainkaan tutkimuksia. Alkuperäisartikkelien erilaiset syömishäiriöoireilun kriteerit saattoivat vaikuttaa syömishäiriökäyttäytymisen esiintyvyyteen eri tutkimuksissa. Erilaiset käytetyt kyselymenetelmät vaikeuttavat tutkimustulosten vertailua ja yhteenvetoa. On myös mahdollista, että kyselytutkimuksiin vastanneet olivat aliarvioineet syömishäiriökäyttäytymistään (Torstveit ym. 2008). Lisäksi osa relevanteista artikkeleista on voinut rajautua pois, koska olemme hylänneet artikkeleita sen lajittelukriteerin perusteella, että niissä on puhuttu tiivistelmän perusteella (pelkästään) diagnosoiduista syömishäiriöistä. JOHTOPÄÄTÖKSET Tutkimuksemme mukaan syömishäiriöoireilu oli lähes yhtä yleistä sekä­naisilla että miehillä. Yleisin syömishäiriöoire aikuisilla urheilijoilla oli ahmiminen, kun taas tytöt paastosivat ja rajoittivat syömistään ja pojat lisäsivät harjoittelua laihtuakseen. Miehillä ja pojilla oireilu oli yleisintä painoluokkalajeissa ja naisilla ja tytöillä esteettisissä ja kestävyyslajeissa. Palloilulajeissa oireilu oli harvinaisempaa. Tämän katsauksen tulokset viittaavat siihen, ettei syömishäiriöoireilu ole vain esteettisten lajien ja naisurheilijoiden ongelma, vaan sitä esiintyy kaikissa lajityypeissä molemmilla sukupuolilla. Syömishäiriöoireilu voi haitata urheilijan suorituskykyä ja pahimmillaan johtaa kliiniseen syömishäiriöön. Tuloksia voidaan hyödyntää terveydenhuollossa ja urheiluvalmennuksessa urheilijoiden syömishäiriöiden ennaltaehkäisyssä ja varhaisessa tunnistamisessa. The National Collegiate Athletic Association (NCAA) on luonut valmentajille ohjeet syömishäiriöiden ennaltaehkäisemiseksi (Kroshus 2015), jotka olisi tärkeä huomioida valmennuksessa syömishäiriöoireilun yleisyyden vuoksi. LÄHTEET Barrack, M., Rauh, M., Barkai, H-S. & Nichols, J. 2008. Dietary restraint and Caulfield, M. & Karageorghis, C. 2008. Psychological effects of rapid weight low bone mass in female adolescent endurance runners. American Journal of loss and attitudes towards eating among professional jockeys. Journal of sports Clinical Nutrition 87(1), 36–43. sciences 26(9), 877–883. Beals, K. & Manore, M. 2000. Behavioral, psychological, and physical cha- Chatterton, J. & Petrie, T. 2013. Prevalence of Disordered Eating and Pat- racteristics of female athletes with subclinical eating disorders. International hogenic Weight Control Behaviors Among Male Collegiate Athletes. Eating Journal of Sport Nutrition 10(2), 128–143. Disorders 21(4), 328–341. Beckner, B. & Record, R. 2016. Navigating the thin-ideal in an athletic world: Coelho, G., Farias M., Mendonça, L., Mello, D., Lanzillotti, H., Ribeiro, B. influence of coach communication on female athletes’ body image and health & Soares, E. 2013. The prevalence of disordered eating and possible health choices. Health communication 31(3), 364–373. consequences in adolescent female tennis players from Rio de Janeiro, Brazil. Bonci, C., Bonci, L., Granger, L., Johnson, C., Malina, R., Leslie, R., Milne, L., Appetite 64, 39–47. Ryan, R. & Vanderbunt, E. 2008. National athletic trainers' association position Coelho, G., Soares, E. & Ribeiro, B. 2010. Are female athletes at increased risk statement: preventing, detecting, and managing disordered eating in athletes. for disordered eating and its complications? Appetite 55(3), 379–387. Journal of Athletic Training 43(1), 80–108. Currie, A. 2010. Sport and eating disorders – understanding and managing the Bratland-Sanda, S. & Sundgot-Borgen, J. 2013. Eating disorders in athletes: risks. Asian Journal of Sports Medicine 1(2), 63–68. overview of prevalence, risk factors and recommendations for prevention and da Costa, N., Schtscherbyna, A., Soares, E. & Ribeiro, B. 2013. Disordered treatment. European Journal of Sport Science EJSS: Official Journal of the eating among adolescent female swimmers: dietary, biochemical, and body European College of Sport Science 13(5), 499–508. composition factors. Nutrition 29(1), 172–177. 118 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen

De Bruin, A., Oudejans, R., Bakker, F. & Woertman, L. 2011. Contextual body Series 22(2), 136–151. image and athletes' disordered eating: The contribution of athletic body image Martinsen, M., Bratland-Sanda, S., Eriksson, A. & Sundgot-Borgen, J. 2010. to disordered eating in high performance women athletes. European Eating Dieting to win or to be thin? A study of dieting and disordered eating among Disorders Review 19(3), 201–215. adolescent elite athletes and non-athlete controls. British journal of sports Dwyer, J., Eisenberg, A., Prelack, K., Song, W., Sonneville, K. & Ziegler, medicine 44(1), 70–76. P. 2012. Eating attitudes and food intakes of elite adolescent female figure Martinsen, M. & Sundgot-Borgen, J. 2013. Higher prevalence of eating disor- skaters: A cross sectional study. Journal of the International Society of Sports ders among adolescent elite athletes than controls. Medicine and science in Nutrition 53(9) sports and exercise 45(6), 1188–1197. Filaire, E., Larue, J. & Rouveix, M. 2011. Eating behaviours in relation to emo- Michou, M. & Costarelli, V. 2011. Disordered Eating Attitudes in Relation to An- tional intelligence. International Journal of Sports Medicine 32(4), 309–315. xiety Levels, Self-esteem and Body Image in Female Basketball Players. Journal Filaire, E., Massart, A., Hua, J. & Le Scanff, C. 2015. Dietary Intake, eating of Exercise Science and Fitness 9(2), 109–115. behaviors, and diurnal patterns of salivary cortisol and alpha-amylase secretion Neumark-Sztainer, D., Wall, M., Guo, J., Story, M., Haines, J. & Eisenberg, among professional young adult female tennis players. International Journal of M. 2006. Obesity, disordered eating, and eating disorders in a longitudinal stu- Sport Nutrition and Exercise Metabolism 25(3), 233–242. dy of adolescents: How do dieters fare 5 years later? Journal of the American Fink, A. 2014. Conducting Research Literature Reviews: From the Internet to Dietetic Association 106(4), 559–568. Paper. (4) SAGE, USA: Thousand Oaks, CA. Nordin, S., Harris, G. & Cumming, J. 2003. Disturbed eating in young, compe- Fortes, L. D. S., Kakeshita, I., Almeida, S., Gomes, A. & Ferreira, M. 2014. titive gymnasts: Differences between three gymnastics disciplines. European Eating behaviours in youths: A comparison between female and male athletes Journal of Sport Science 3(5), 1–14. and non-athletes. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports Nurkkala, M., Korpelainen, R., Teeriniemi, A-M., Keinänen-Kiukaanniemi, S. 24(1), e62–e68. & Vanhala, M. 2017. Kutsuntaikäisten poikien syömishäiriöoireilu – väestöpoh- Fortes, L.S., Almeida, S. & Ferreira, M. 2014. Are inappropriate eating beha- jainen MOPO-tutkimus. Duodecim 133(1), 68–76. viors and anxiety related with track and field in adolescent athletes? Revista de Peric, M, Zenic, N. Sekulic, D., Kondric, M. & Zaletel, P. 2016. Disordered Nutricao 27(3), 311–319. eating, amenorrhea, and substance use and misuse among professional ballet Fortes, L. S., Neves, C., Filgueiras, J., Almeida, S. & Ferreira, M. 2013. Body dancers: Preliminary analysis. Medycyna pracy 67(1), 21–27. dissatisfaction, psychological commitment to exercise and eating behavior in Pernick, Y, Nichols, J., Rauh, M., Kern, M., Ji, M., Lawson, M. & Wilfley, D. young athletes from aesthetic sports. Revista Brasileira de Cineantropometria 2006. Disordered eating among a multi-racial/ethnic sample of female high- e Desempenho Humano 15(6), 695–704. school athletes. Journal of Adolescent Health 38(6), 689–695. Francisco, R., Narciso, I. & Alarcão, M. 2013a. Individual and relational risk Petrie, T., Greenleaf, C., Reel, J. & Carter, J. 2009a. Personality and psychologi- factors for the development of eating disorders in adolescent aesthetic athletes cal factors as predictors of disordered eating among female collegiate athletes. and general adolescents. Eating and Weight Disorders 18(4), 403–411. Eating Disorders 17(4), 302–321. Francisco, R., Narciso, I. & Alarcão, M. 2013b. Parental Influences on Elite Petrie, T., Greenleaf, C., Reel, J. & Carter, J. 2009b. An examination of psycho- Aesthetic Athletes' Body Image Dissatisfaction and Disordered Eating. Journal social correlates of eating disorders among female collegiate athletes. Rese- of Child and Family Studies 22(8), 1082–1091. arch quarterly for exercise and sport 80(3), 621–632. Frideres, J., Mottinger, S. & Palao, J. 2016. Collegiate coaches' knowledge of Prather, H., Hunt, D., McKeon, K., Simpson, S., Meyer, E., Yemm, T. & the female athlete triad in relation to sport type. Journal of Sports Medicine and Brophy, R. 2015. Are Elite Female Soccer Athletes at Risk for Disordered Eating Physical Fitness 56(3), 287–294. Attitudes, Menstrual Dysfunction, and Stress Fractures? PM R 8(3):208–13. Galli, N., Petrie, T., Greenleaf, C., Reel, J. & Carter, J. 2014. Personality and Reinking, M. & Alexander, L. 2005. Prevalence of disordered-eating behaviors psychological correlates of eating disorder symptoms among male collegiate in undergraduate female collegiate athletes and nonathletes. Journal of Athletic athletes. Eating Behaviors 15(4), 615–618. Training 40(1), 47–51. Gapin, J. & Kearns, B. 2013. Assessing prevalence of eating disorders and ea- Riebl, S., Subudhi, A., Broker, J., Schenck, K. & Berning, J. 2007. The Pre- ting disorder symptoms among lightweight and open weight collegiate rowers. valence of Subclinical Eating Disorders among Male Cyclists. Journal of the Journal of Clinical Sport Psychology 7(3), 198–214. American Dietetic Association 107(7), 1214–1217. Goltz, F., Stenzel, L. & Schneider, C. 2013. Disordered eating behaviors and Robbeson, J., Kruger, H. & Wright, H. 2015. Disordered eating behavior, body body image in male athletes. Revista Brasileira de Psiquiatria 35(3), 237–242. image, and energy status of female student dancers. International Journal of Greenleaf, C., Petrie, T., Carter, J. & Reel, J. 2009. Female collegiate athletes: Sport Nutrition and Exercise Metabolism 25(4), 344–352. Prevalence of eating disorders and disordered eating behaviors. Journal of Rosendahl, J., Bormann, B., Aschenbrenner, K., Aschenbrenner, F. & American College Health 57(5), 489–495. Strauss, B. 2009. Dieting and disordered eating in German high school athle- Harris, M. 2000. Weight concern, body image, and abnormal eating in college tes and non-athletes. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports women tennis players and their coaches. International Journal of Sport Nutri- 19(5), 731–739. tion 10(1), 1–15. Salminen, A. 2011. Mikä irjallisuuskatsaus?: Johdatus kirjallisuuskatsauksen Hautala, L., Liuksila, P-R., Räihä, H. Väänänen, A-M., Jalava, A., Väinälä, tyyppeihin ja hallintotieteellisiin sovelluksiin. Vaasa: Vaasan yliopisto. A. & Saarijärvi, S. 2005. Häiriintynyt syömiskäyttäytyminen ja sen varhainen Shisslak, C., Crago, M. & Estes, L. 1995. The spectrum of eating disturbances. toteaminen kouluterveydenhuollossa. Suomen lääkärilehti 60(45), 4599–4605. International Journal of Eating Disorders 18(3), 209–219. Hinton, P. & Beck, N. 2005. Nutrient intakes of men and women collegiate Smink, F., van Hoeken, D. & Hoek, H. 2012. Epidemiology of eating disorders: athletes with disordered eating. Journal of Sports Science and Medicine 4(3), incidence, prevalence and mortality rates. Current psychiatry reports 14(4), 253–262. 406–414. Kong, P. & Harris, L. 2015. The sporting body: Body image and eating disorder Smolak, L., Murnen, S. & Ruble, A. 2000. Female athletes and eating prob- symptomatology among female athletes from leanness focused and non- lems: a metaanalysis. International Journal of Eating Disorders 27(4), 371–380. leanness focused sports. Journal of Psychology: Interdisciplinary and Applied Stirling, A. & Kerr, G. 2012. Perceived vulnerabilities of female athletes to 149(2), 141–160. the development of disordered eating behaviours. European Journal of Sport Kroshus, E. 23.02.2015 NCAA Sport Science Institute (14.02.2017). Science 12(3), 262–273. Kroshus, E., Goldman, R., Kubzansky, L. & Austin, B. 2014. Teamlevel appro- Sundgot-Borgen, J. 1993. Nutrient intake of female elite athletes suffering aches to addressing disordered eating: a qualitative study of two female colle- from eating disorders. International Journal of Sport Nutrition 3(4), 431–442. giate cross country running teams. Brunner-Mazel Eating Disorders Monograph Sundgot-Borgen, J. 1994. Risk and trigger factors for the development of ea- LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3/ 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen 119

ting disorders in female elite athletes. Medicine & Science in Sports & Exercise Torstveit, M., Rosenvinge, J. & Sundgot-Borgen, J. 2008. Prevalence of ea- 26(4), 414–419. ting disorders and the predictive power of risk models in female elite athletes: Sundgot-Borgen, J & Torstveit, M. 2004. Prevalence of eating disorders in a controlled study. Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports 18(1), elite athletes is higher than in the general population. Clinical Journal of Sport 108–118. Medicine 14(1), 25–32. Van Durme, K., Goossens, L. & Braet, C. 2012. Adolescent aesthetic athletes: Syömishäiriöt (online). Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Las- a group at risk for eating pathology? Eating Behaviors 13(2), 119–122. tenpsykiatriyhdistyksen ja Suomen Psykiatriyhdistys Ry:n asettama työryhmä. Vardar, E., Vardar, S. & Kurt, C. 2007. Anxiety of young female athletes with Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2014 (viitattu 14.02.2017). Saa- disordered eating behaviors. Eating Behaviors 8(2), 143–147. tavilla internetissä: www.kaypahoito.fi Voelker, D., Gould, D. & Reel, J. 2014. Prevalence and correlates of disorde- Tenforde, A., Barrack, M., Nattiv, A. & Fredericson, M. 2016. Parallels with the red eating in female figure skaters. Psychology of Sport and Exercise 15(6), Female Athlete Triad in Male Athletes. Sports Medicine 46(2), 171–182. 696–704. Thein-Nissenbaum, J., Rauh, M., Carr, K., Loud, K. & Mcguine, T. 2011. Whittemore, R. & Knafl, K. 2005. The integrative review: Updated methodolo- Associations between disordered eating, menstrual dysfunction, and muscu- gy. Journal of advanced nursing 52(5), 546–553. loskeletal injury among high school athletes. Journal of Orthopaedic and Sports Wollenberg, G., Shriver, L. & Gates, G. 2015. Comparison of disordered eating Physical Therapy 41(2), 60–69. symptoms and emotion regulation difficulties between female college athletes Torres-McGehee, T., Monsma, E., Gay, J., Minton, D. & Mady-Foster, A. 2011. and nonathletes. Eating Behaviors 18, 1–6. Prevalence of eating disorder risk and body image distortion among National Wright, H., Ford, R. & Botha, C. 2014. A desire for weight loss in season Collegiate Athletic Association Division I varsity equestrian athletes. Journal of increases disordered eating behaviour risk and energy deficiency in athletes. Athletic Training 46(4), 431–437. South African Journal of Clinical Nutrition 27(3), 120–126. 120 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 • TUTKIMUSARTIKKELI • Urheilijoiden syömishäiriökäyttäytyminen

TUTKIMUSARTIKKELIT 2017 Käsikirjoitukset toimitukseen 31.3. tai 29.9. LIIKUNTA & TIEDE -lehti julkaisee vertaisarvioituja suomenkielisiä tutkimusartikkeleita tutkimusartikkeli­liitteessä ja lehden internetsivuilla (www.lts.fi). Käsikirjoituksia otetaan arviointi­ prosessiin kaksi kertaa vuodessa. Kevään määräaika on 31.3. 2017 ja syksyn 29.9.2017. Käsikirjoitukset tulee toimittaa edellä mai­ nittuihin määräaikoihin mennessä LIIKUNTA & TIEDE -lehdentoimitukseen (os. Liikuntatieteellinen Seura, Mannerheimintie 15 b B, 00260 Helsinki). Kirjoitusohjeet on julkaistu Liikunta & Tiede -lehden numerossa 6/2016. Niitä voi tiedustella myös lehden toimituksesta Liikuntatieteellisestä Seurasta ja ne löytyvät lehden internetsivuilta (www.lts.fi). Toimitustyössä noudatetaan hyvää tieteellistä käytäntöä (ks. Tutkimuseettisen neuvokunnan ohjeet 2002, www.tenk.fi sekä kansainvälinen Vancouver-ohjeisto www. icmje.org). Kunkin käsikirjoituksen arvioi vähintään kaksi kyseisen tieteenalan kotimaista ansioitunutta tutkijaa. Julkaisemisesta päättää tutkimusartikkelien toimitusryhmä asiantuntijalausuntojen perusteella. Lehti on monitieteinen ja julkaisee alkuperäisraportteja suomeksi. Kansainvälisissä julkaisuissa muulla kielellä aiemmin julkaistuja alkuperäistutkimuksia voidaan hyväksyä julkaistavaksi, mikäli tutkimuksella katsotaan olevan erityisen suuri kansallinen merkitys.Tutkijoille ja tutkijakoulutettaville lehti tarjoaa mahdollisuuden raportoida tutkimustuloksia alan kotimaisessa tieteellises- sä julkaisussa. Lehti toimii myös välineenä tutkijakoulutuksessa ja soveltuu väitöskirjan osajulkaisujen julkaisemiseen. Lisätietoja: Kari Kalliokoski Päätoimittaja Turun yliopisto Sähköposti: kari.kalliokoski@utu.fi Kari L. Keskinen Pääsihteeri Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: kari.keskinen@lts.fi Lehden verkkoversio ja kirjoitusohjeet: www.lts.fi Tutkimusartikkelinumeron 2017 kirjoitusohjeet 1. Aikataulu Käsikirjoitukset toimitetaan arviointiprosesseille annettuun määräaikaan mennessä lehden toimitukseen osoitteeseen Liikuntatieteellinen Seura, Liikunta & Tiede -lehti, Mannerheimintie 15 b B, 00260 Helsinki. Sähköposti: toimisto@lts.fi Kevään arviointiprosessin käsikirjoitusten määräaika on 31.3.2017 ja syksyn arviointiprosessin 29.9.2017. Sähköinen versio on lähetettävä määräpäivän klo 16.00 mennessä. Paperikopioiden osalta riittää määräpäivän postileima. Kevään arviointiprosessissa hyväksytyt artikkelit julkaistaan joulukuun numerossa ja internet-sivuilla www.lts.fi ja syksyn arviointiprosessissa hyväksytyt tulevan vuoden kesäkuussa. 2. Käsikirjoituksen tekijyys – hyvä tieteellinen käytäntö Artikkelin kirjoittajana oleminen edellyttää, että kirjoittajiksi ilmoitetuilla on merkittävä vaikutus artikkelin syntyyn siten, että he ovat osallistuneet sekä tutkimuksen suunnitteluun tai tulosten analyysiin ja tulkintaan että artikkelin kirjoittamiseen tai sen tieteellisen sisällön muokkaamiseen ja ovat lisäksi hyväksyneet artikkelin lopullisen, julkaistavaksi tarkoitetun version. Lisäksi voidaan artikkelin kiitososassa mainita henkilöt, jotka ovat edesauttaneet tutkimuksen toteuttamista. Tarkemmat Vancouver-ohjeet, katso www.icmje.org. Käsikirjoitukseen on liitettävä saatekir- je, jolla kirjoittajat lisäksi vahvistavat, että käsikirjoitus sisältää alkuperäistä aiemminmuualla julkaisematonta tutkimusaineistoa, jota ei ole julkaistu eikä tarjota julkaistavaksi toisessa tieteellisessä lehdessä tai kirjassa. Liikunta & Tiede -lehdessä julkaistuja artikkeleita ei saa julkaista samansisältöisenä tai samassa muodossa uudelleen ilman lehden julkaisijan kirjallista suostumusta. 3. Käsikirjoitusten laajuus ja rakenne Käsikirjoitusten laajuus ei kokonaisuudessaan saa ylittää 20 liuskaa, kun tekstin riviväli on 1,5, marginaalit 25 mm, fontti Times New Roman ja fonttikoko 12 pts. Kokonaislaajuuteen kuuluvat otsikkosivu, tiivistelmät, kuviot ja lähteet. Teksti kirjoitetaan vasen reuna tasattuna ja ilman tavutusta. Artikkelin edellytetään olevan sisällöllisesti ja kielellisesti hyvin viimeistelty. Käsikirjoitukset lähetetään lehden toimitukseen sekä kolmena paperikopiona että sähköisenä tallenteena. Paperikopioiden sivut numeroidaan. Tekijöiden nimet merkitään näkyviin vain erilliselle otsikkosivulle. Näiden perusohjeiden laiminlyönnit johtavat siihen, ettei käsikirjoitusta kelpuuteta arviointiprosessiin. Kuviot ja taulukot toimitetaan erillisinä painokelpoisina paperikopioina eikä niitä sijoiteta käsikirjoitustekstin sisälle. Käsikirjoituksen tekstiin omalle riville kirjoitetaan kuvioiden ja taulukoiden numero ja otsikko siihen kohtaan tekstiä, johon kirjoittaja haluaisi sen sijoitettavan tekstiä taitettaessa. Artikkelin tiedosto lähetetään lehden toimitukseen (toimisto@lts.fi). Kuviot ja taulukot toimitetaan erillisinä tiedostoina tekstitiedoston mukana. Taulukot toimitetaan alkuperäistiedostona esim. MS Excel tai MS Word. Kuvioiden ja kuvien hyväksyttyjä tiedostomuotoja ovat jpg, pdf, tif, eps. Kuvioiden/kuvien koko tulee olla 300 dpi 1:1 koossa (minimikoko A6). Käsikirjoituksen otsikoinnissa suositellaan noudatettavan soveltaen seuraavaa jaottelua: Otsikkosivu Otsikkosivulta ilmenee käsikirjoituksen otsikko (enintään 120 merkkiä, sisältäen myös välilyönnit), lyhyt otsikko (enintään 45 merkkiä, sisältäen myös välilyönnit), kirjoittajien nimet, joiden yhteydessä mainitaan oppiarvo ja yliopisto, ammattikorkeakoulu tai muu taustataho. Ensimmäisen kirjoittajan nimen yhteyteen liitetään yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköpostiosoite). Lyhyttä otsikkoa käytetään valmiin artikkelin sivujen alatunnisteena. Otsikkosivu lähetetään sähköisessä muodossa erillisenä tiedostona. Tiivistelmä Tiivistelmän pituus on enintään 2000 merkkiä mukaan lukien välilyönnit. Suomenkielisen tiivistelmän ohella käsikirjoitukseen tulee liittää englanninkielinen otsikko ja tiivistelmä. LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 121

Asiasanat, 3–8 kpl Johdanto Tutkimusaineisto ja -menetelmät Tulokset Pohdinta ja johtopäätökset Tämän osan tulee sisältää myös lyhyehkö taustoittava arvio siitä, miten esitetyt tulokset ja johtopäätökset täydentävät tai kyseenalaistavat aiempaa tutkimustietoa, mitkä ovat mahdollisia jatkotutkimustarpeita sekä mitkä ovat tulosten käytännön sovelluksia. Lähteet Taulukot, kuviot ja kuvatekstit 4. Lyhenteet ja vierasperäiset termit Termit, joita käytetään lyhenteitä, tulee ensimmäistä kertaa mainittaessa kirjoittaa kokonaisuudessaan. Vierasperäisistä termeistä tulee käyttää suomalaista vastinetta, aina kun sellainen on olemassa. ja sivu suluissa, esim. ”Pehkonen (1999, 69) osoitti, että...”Kun lähteenä käytetyn artikkelin kirjoittajia on kaksi, molemmat mainitaan, esim. (Roberts & Ommundsen 1996) Mikäli kirjoittajia on enemmän kuin kaksi, mainitaan vain ensimmäinen kirjoittaja ja sen jälkeen merkintä ym., esim. (Telama ym. 2002). Kun useisiin lähteisiin viitataan samanaikaisesti, ne ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä ja erotetaan toisistaan puolipisteellä, esim. (Duda 2001; Lintunen 2000). Julkaisemattomaan materiaaliin viittaamista tulee välttää. Viitattaessa tällaiseen materiaaliin merkitään tekstissä kirjoittajan nimen jälkeen huomautus ”julkaisematon”. Julkaisematonta materiaalia ei mainita lähdeluettelossa. Lähdeluettelossa noudatetaan Jyväskylän yliopistosarjojen kirjoittajille annettuja ohjeita. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä kyseisistä ohjeista. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://kirjasto.jyu. fi/jyk/kokoelmat/sarjaohjeet.pdf OPINNÄYTTEET Mikkelsson, M. 1998. Musculoskeletal pain and fibromyalgia in preadolescents. Prospective 1-year follow-up study. Turun yliopisto. Turun yliopiston julkaisuja D 320. Väitöskirja. Rovio, E. 2002. Joukkueellinen yksilöitä. Toimintatutkimus psyykkisen valmennuksen ohjelman suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista poikien jääkiekkojoukkueessa. Jyväskylä, LIKEStutkimuskeskus. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 133.Väitöskirja. Uronen, V. 2003.Juniorijalkapalloilijoiden fyysinen aktiivisuus, urheilumotiivit ja kaverisuhteet kahden vuoden aikana. Jyväskylän yliopisto. Liikuntakasvatuksen laitos. Lisensiaatintutkimus. LAIT JA ASETUKSET Huumausaineasetus 1972. 161/18.2.1972. RAPORTTISARJAT Youth and drugs 1973. Report of a WHO study 5. Taulukot Taulukot numeroidaan ja otsikoidaan selkeästi. Taulukoista toimitetaan kaksi erillistä paperikopiota. Taulukot tallennetaan omiksi tiedostoikseen ja toimitetaan alkuperäistiedostona (esim. MS Excel / Word) erikseen tekstitiedoston mukana. 8. Esimerkkejä lähdeluettelon laadinnasta group. World Health Organization Technical Report KIRJAT KOMITEANMIETINNÖT Bös, K. & Mechling, H. 1983. Dimensionen sport Perhekasvatustoimikunnan mietintö. Komiteanmie- motorischer Leistungen. Schorndorf: Hoffmann. tintö 1976: 42. Helsinki:Valtion painatuskeskus. Series 516. Geneve. Heikinaro-Johansson, P. Huovinen, T. & Kytökorpi, L. HAASTATTELUT 6. Kuviot (toim.) 2003. Näkökulmia liikuntapedagogiikkaan. Nurmi, Paavo, olympiavoittaja, Helsinki, 19.7.1952. Kuvioiden/kuvien tehtävänä on täydentää tekstiä. Kaikista kuvioista tulee toimittaa kaksi painokelpoista paperikopiota. Kuvioiden takapuolelle merkitään käsikirjoituksen otsikko, kirjoittajan nimi, kuvion numero. Kuviot tallennetaan omiksi tiedostoikseen ja toimitetaan alkuperäistiedostona (kuvioiden ja kuvien hyväksyttyjä tiedostomuotoja ovat jpg, pdf, tif, eps) erikseen tekstitiedoston mukana. Kuvien koko 300 dpi 1:1 koossa (min. A6). Kuvioille annetaan erillisellä paperilla otsikko ja kuvateksti, joka tekee sisällön ymmärrettäväksi ilman itse tekstiin perehtymistä. Yksityiskohtien tulee olla riittävän selkeitä niin, että ne erottuvat myös kuviota pienennettäessä. Kuvioitten laadinnasta on ohjeita esimerkiksi osoitteessa http://www. the-aps.org/mm/Publications/Info-For-Authors/Preparing-Figures. Helsinki: WSOY. Kun lähteenä käytetään INTERNETIN KAUTTA TALerner, R.M. 1986. Concepts and theories of hu- VOITETTUA ARTIKKELIA kirjoitetaan lähdeluette- man development, 2nd ed. New York, NY: Random loon painetun artikkelin lähdetiedot. Mikäli artikkeli House. on julkaistu vain sähköisesti, lähdetietojen lisäksi merkitään internetin hakemistopolku ja päivämäärä, LUVUT KOKOOMATEOKSESSA milloin osoite on tarkistettu. Oja, P. 1995. Fyysinen ja terveyskunto sekä niiden mittaus. Teoksessa: I. Vuori & S. Taimela (toim.) Liikuntalääketiede. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 54–68. Lisätietoja: Pulkkinen, L. 1982. Self-control and continuity from Kari Kalliokoski Päätoimittaja Turun yliopisto Sähköposti: kari.kalliokoski@utu.fi childhood to late adolescence. Teoksessa: P.B. Baltes & O.G.Brim (toim.) Life-span development and behavior, vol. 4. New York: Academic Press, 63–105. LEHTIARTIKKELIT Kannas, L. & Tynjälä, J. 1998. WHO-Koululaistutkimus 1986–1998.Liikunta myötätuulessa nuorten arjessa. Liikunta & Tiede 35 (4), 4–10. Kari L. Keskinen Pääsihteeri Liikuntatieteellinen Seura Sähköposti: kari.keskinen@lts.fi 7. Kirjallisuusviittaukset Alkuperäisartikkelin lopussa lueteltujen käytettyjen lähteiden määrä voi olla enintään 40. Lähteet luetteloidaan ilman numeroita aakkosjärjestyksessä, riippumatta niiden esiintymisjärjestyksestä tekstissä. Tekstissä viittaus merkitään sulkuihin ja lähdeviittauksen tulee sisältää kirjoittajan nimi, julkaisuvuosi ja tarvittaessa sivunumero (esim. Pehkonen 1999, 69). Jos kirjoittajan nimi on osa lausetta, viittaukseen merkitään pelkkä vuosiluku 122 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 Welsman, J. & Armstrong, N. 2000. Physical activity patterns in secondary schoolchildren. European Lehden verkkoversio ja kirjoitusohjeet: http://www.lts.fi Journal of Physical Education 5 (2), 147–157. SARJAJULKAISUT Penttinen, S. 2003.Lähtökohdat liikuntaa opettavaksi luokanopettajaksi. Nuoruuden kasvuympäristöt ja opettajankoulutus opettajuuden kehitystekijöinä. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 219. Lisätietoa tutkimusartikkelin kirjoittamisesta saa myös artikkelista Itkonen, H. & Kokkonen J. 2010. Liikunta & Tiede -lehden tutkimusartikkelit 10 vuotta. Liikunta & Tiede 47 (1), 32–34. Artikkelin pdf löytyy lehden sivuilta osoitteesta www.lts.fi.

Liikuntatieteellinen Seura ry Tunnus 5005144 00003 VASTAUSLÄHETYS POSTIMAKSU MAKSETTU Tietoja käytetään Seuran jäsen- / tilaajarekisterin ylläpitoon. LTS maksaa postimaksun Äänestä paras artikkeli – osallistu arvontaan Osallistu oheisella palvelukortilla lukijaäänestykseen 13.4.2017 mennessä. Listaa tämän lehden kolme kiinnostavinta artikkelia. Myös muu palaute on tervetullut. Arvomme palautetta antaneiden kesken kaksi kirjapalkintoa. Ilmoita palautekortin kohdassa Muuta palautetta kumman kirjan valitset, mikäli voitat. Voit osallistua äänestykseen lähettämällä pa- PA LV E L U K O R T T I lautetta leena.nieminen@lts.fi. Annan palautetta numerosta 1/2017 Kolme kiinnostavinta artikkelia olivat: 1 sivulla 2 .sivulla 3 sivulla Muuta palautetta Tilaan Liikunta & Tiede -lehden (1.1.–31.12.) Tilatessasi lehden kesken vuotta ja maksaessasi tilausmaksun saat jo ilmestyneet lehdet takautuvasti. Itselleni Lahjaksi Vuositilaus 42 euroa / 2017 Kestotilaus 40 euroa /vuosi Opiskelijatilaus 25 euroa / 2017 (edellyttää päätoimista opiskelua) Liity Liikuntatieteelliseen Seuraan Jäseneksi 40 euroa / 2017 Yhteisöjäseneksi 200 euroa / 2017 (kysy lisää!) Opiskelijajäseneksi 23 euroa / 2017 (edellyttää päätoimista opiskelua) Haluan muuttaa tietojani Muutan tilaukseni jatkuvaksi Muutan osoitteeni / Peruutan tilaukseni Eroan LTS:n jäsenyydestä • Liikunta & Tiede -lehden vuosikerta (Tilaushinta ilman jäsenyyttä 40 euroa) alkaen Tilauksen maksaja / vanha osoite / arvontalipuke Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Liikuntatieteellisen Seuran jäsenedut vuonna 2017 • Tuntuva etu seuran järjestämien seminaarien osal­lis­tumismaksuista! • n. 10 %:n alennus seuran julkaisuista • Arvostettu Scandinavian Journal of Medicine & Science in Sports -lehti LTS:n jäsenille 15 englannin puntaa. Lehti ilmestyy verkkolehtenä kuukausittain. Liity nyt Liikuntatieteellisen Seuran jäseneksi oheisella lomakkeella tai internetin välityksellä osoitteessa www.lts.fi Puhelin Sähköposti Lahjatilauksen saaja / uusi osoite Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Sähköposti LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 123

Liikuntalääketieteen päivät 25v. Liikunnan edistämisen monet ulottuvuudet XXV Liikuntalääketieteen päivät 2017 8.-9.11.2017, Hotel Haaga Central Park, Helsinki SEMINAARITIEDOT Seminaarin hinta Osallistumismaksu 290€, LTS:n henkilö- ja yhteisöjäsenet 240€ (varsinaisilta yhteisöjäseniltä edellytetään yhteisilmoittautumista). Opiskelijat 185€, LTS:n opiskelijajäsenet 160€ (vain perustutkintoopiskelijat, opiskelijakortti tai vastaava esitettävä). Hinnat sisältävät seminaarimateriaalin, ohjelmaan merkityt lounaat ja kahvit sekä iltatilaisuuden buffet-illallisen. Osallistumismaksu laskutetaan etukäteen. Ilmoittautuminen Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantai 13.10.2017. Ilmoittaudu www-lomakkeella www.lts.fi/koulutus. Lisätietoja linda.raivio@lts.fi, p. 010 778 6602 Peruutusehdot Viimeinen veloitukseton peruutuspäivä on tiistai 17.10.2017. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan koko osallistumismaksu. Laskun maksamatta jättämistä ei tulkita peruutuksena. Jos ilmoittautumisesta huolimatta ei tule tilaisuuteen, veloitetaan koko osallistumismaksu. Osallistumisen voi siirtää toiselle henkilölle (siirrosta ilmoitus linda.raivio@lts.fi). Seminaaripaikka Hotel Haaga Central Park, Nuijamiestentie 10, 00320 Helsinki Iltatilaisuus Iltatilaisuus järjestetään Hotel Haaga Central Parkissa keskiviikkona 8.11.2017 klo 20.00 alkaen. Tilaisuuteen tulee ilmoittautua etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä. Illanvietto ja buffetillallinen kuuluvat seminaarin hintaan. 124 Majoitus Osallistujat varaavat ja maksavat majoitukset itse. Järjestäjillä on kiintiövaraus hotellista 8.10.2017 saakka. Ilmoita varausta tehdessäsi varauskoodi ”Liikuntalääketieteen päivät”. Hotel Haaga Central Park Nuijamiestentie 10, 00320 Helsinki Puh. 09 580 7877 hotel@haaga.fi 1hh 112 €, 2hh 132 € Lisätietoja: Jonne Kamsula (ohjelma) puh. 010 778 6606 jonne.kamsula@lts.fi Linda Raivio (ilmoittautumiset) puh. 010 778 6602 linda.raivio@lts.fi Liikuntalääketieteen päivät sosiaalisessa mediassa #LLTP17 Pidätetään oikeudet ohjelman muutoksiin Järjestäjä: Liikuntatieteellinen Seura Yhteistyössä: Helsingin Urheilulääkäriasema | Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, KIHU | Tampereen Urheilulääkäriasema | Jyväskylän yliopisto| Turun yliopisto | Oulun yliopisto www.lts.fi LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

VUODEN LIIKUNTALÄÄKETIETEELLINEN TUTKIMUS 2017 -KILPAILU Kilpailuun voi osallistua 1.1.2017 jälkeen julkaistulla tai toistaiseksi julkaisemattomalla liikuntalääketieteeseen liittyvällä alkuperäistutkimuksella. Suomenkielinen abstrakti tulee jättää 6.9.2017 klo 16.00 mennessä. Abstraktilomake ja kilpailun ohjeet löytyvät osoitteessa www.lts.fi. SEMINAARIOHJELMA KESKIVIIKKO 8.11. TORSTAI 9.11. 9.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 8.30 9.30 Tervetuloa Genomic predictors of response levels to exercise training Associate Professor Tuomo Rankinen, Pennington Biomedical Research Center, LSU, USA 09.45 Physical inactivity: The biggest public health problem of the 21st century Professor Steven Blair, Arnold School of Public Health, University of South Carolina, USA 9.15 Epigenetics and exercise Professor Charlotte Ling, Epigenetics and Diabetes Unit, Department of Clinical Sciences, Lund University Diabetes Centre, Sweden 10.45 Liikkumattomuuden vaikutukset liikuntavasteisiin Professori Taija Juutinen, Jyväskylän yliopisto 10.00 From heritability and individual differences towards clinical implications Professor Urho Kujala, University of Jyväskylä 11.10 Kovatehoinen liikunta (HIT & HIIT) – miksi, milloin ja kenelle? Dosentti Kai Savonen, Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos 10.30 Kahvi 11.00 Rinnakkaiset työpajat – täsmätietoa tutkijoille, lääkäreille sekä terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisille • Työpaja lääkäreille sekä terveydenhuollon ja liikunnan ammattilaisille • Työpaja tutkijoille 12.30 Lounas ja kaupalliseen näyttelyyn tutustuminen 13.30 Teknologia fyysisen aktiivisuuden edistäjänä Lehtori Mikko Julin, Laurea-ammattikorkeakoulu 14.00 Kohti liikkuvaa – taloudellisesti, sosiaalisesti ja moraalisesti kestävää Suomea Tutkimusjohtaja Mika Aaltonen, FCG Finnish Consulting Group Oy 14.30 Kahvi 15.00 Liikuntaa aloittelevan ravitsemuksen tiekartta Professori Mikael Fogelholm, Helsingin yliopisto 15.30 Nukkumalla menestykseen Dosentti Henri Tuomilehto, Oivauni uniklinikka 16.00 Yhteenveto ja seminaarin päätös 16.15 Hyvää kotimatkaa 11.35 Lounas ja kaupalliseen näyttelyyn tutustuminen 12.45 Liikunnan esteet ja kannustimet Dosentti Katja Borodulin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 13.30 Liikkumattomasta liikkujaksi Erikoistutkija Eveliina Korkiakangas, Työterveyslaitos 14.00 Potkiiko SOTE myös liikkumaan? Emeritusprofessori Matti Uusitupa, Itä-Suomen yliopisto 14.30 Kahvi 15.10 Suulliset e-posteriesitykset rinnakkain neljässä salissa 16.25 Vuoden liikuntalääketieteellinen tutkimus 2017 -kilpailun finaali ja palkintojen jako 17.30 Päivän päätös 17.45 Ohjattua ja omatoimista liikuntaa 20.00 Iltatilaisuus – Hotel Haaga Central Park Pidätetään oikeudet ohjelman muutoksiin | Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos | Oulun Liikuntalääketieteellinen Klinikka | Paavo Nurmi –keskus, Turku | LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017 125

Miltä näyttää 100v. Suomen liikuntatutkimus? Liikuntatieteen päivät 30.8–1.9.2017 Jyväskylä Liikuntatieteen päivät sosiaalisessa mediassa #LTP2017 SEMINAARITIEDOT Seminaarin hinta • Osallistumismaksu 260 € • LTS:n henkilö- ja yhteisöjäsenet 210 € (varsinaisilta yhteisöjäseniltä edellytetään yhteisilmoittautumista) • Opiskelijat 140 € ja LTS:n opiskelijajäsenet 120 € (vain perustutkinto-opiskelijat, opiskelijakortti tai vastaava esitettävä) Seminaaripaikka Jyväskylän yliopiston Liikunta-rakennus Keskussairaalantie 4, 40600 Jyväskylä. Tietoa tilan esteettömyydestä www.lts.fi/koulutus. Iltatilaisuus Hinnat sisältävät seminaarimateriaalin, ohjelmaan merkityt lounaat ja kahvit, coctail-tilaisuuden sekä iltatilaisuuden buffet-illallisen. Osallistumismaksu laskutetaan etukäteen. Järjestetään torstaina 31.8. kello 19.00 alkaen: Jyväskylän Paviljonki, Kabinetti, 3. kerros Lutakonaukio 12, 40100 Jyväskylä. Tietoa tilaisuudesta ja tilan esteettömyydestä www.lts.fi/koulutus. Ilmoittautuminen Majoitus Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikko 9.8.2017. Ilmoittaudu sähköisellä lomakkeella www.lts.fi/koulutus. Osanottajat varaavat ja maksavat majoitukset itse. Katso lisätietoja majoitusvaihtoehdoista www.lts.fi/koulutus. Peruutusehdot Lisätietoja Viimeinen veloitukseton peruutuspäivä on maanantai 14.8.2017. Sen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitetaan koko seminaarimaksu. Jos ilmoittautumisesta huolimatta henkilö ei tule tilaisuuteen, veloitetaan koko osallistumismaksu. Osallistumisen voi siirtää toiselle henkilölle (siirrosta ilmoitus: linda.raivio@lts.fi). www.lts.fi/koulutus Saku Rikala (ohjelma, esteettömyys) saku.rikala@lts.fi tai puh. 010 778 6605 Linda Raivio (ilmoittautuminen) linda.raivio@lts.fi tai puh. 010 778 6602 Järjestäjä: Liikuntatieteellinen Seura Yhteistyössä: Jyväskylän yliopisto, opetus- ja kulttuuriministeriö, Jyväskylän kaupunki sekä LIKES-tutkimuskeskus 126 LIIKUNTA & TIEDE 54 • 2–3 / 2017

www.lts.fi SEMINAARIOHJELMA KESKIVIIKKO 30.8. 13.00 Kaikille avoin tilaisuus koululiikunnasta (lisätietoja www.lts.fi/koulutus) 15.00 Ilmoittautuminen 17.00 Liikuntatieteen päivien 2017 avaus Järjestäjän, tiedekunnan, ministeriön ja Kiinan delegaation tervehdykset 17.30 Pääluennot: 14.45 Kahvi ja tutustuminen näyttelyihin 15.15 Teemasessiot 4-6 rinnakkaisissa sessioissa (kolme luentoa per sessio): - Sessio 4: Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo liikuntakulttuurissa - Sessio 5: Liikuntakasvatus elämänkulussa - Sessio 6: Swimming and Aquatic Exercise 16.45 Päivän päätös 19.00 Iltatilaisuus Kabinetti, Jyväskylän Paviljonki The Status of Sport Science Research in Nordic Countries Professor Stephen Harridge, King’s College London Liikuntatutkimus osana tutkimuskenttää Professori Sarianna Sipilä, Jyväskylän yliopisto 19.00 Cocktail-tilaisuus (ei pukukoodia) - Jyväskylän kaupunki ja Liikuntatieteellinen Seura 3. kerroksen aula, Liikunta-rakennus, Jyväskylän yliopisto PERJANTAI 1.9. 9.00 Tutkimusesittelyt III ja IV rinnakkaisissa sessioissa 10.00 Kahvi ja tutustuminen näyttelyihin 10.30 Pääluennot: Motivation for Sustained Behaviour Change Professor Glyn C. Roberts, Norwegian School of Sport Sciences TORSTAI 31.8. Urbaani ympäristö liikkumisympäristönä Professori Marketta Kyttä, Aalto yliopisto 8.00 Ilmoittautuminen jatkuu 9.00 Tutkimusesittelyt I ja II rinnakkaisissa sessioissa 10.00 Kahvi ja tutustuminen näyttelyihin 10.30 Pääluennot: 12.00 Lounas Ravintola Lozzi (P-rakennus) ja Syke (Liikunta-rakennus) 13.15 Teemasessiot 7-9 rinnakkaisissa sessioissa (kolme luentoa per sessio): - Sessio 7: Liikuntatutkimuksen tila - Sessio 8: Liikkumisen ympäristöt - Sessio 9: Liikuntamotivaatio Aktiivinen ikääntyminen Professori Taina Rantanen, Jyväskylän yliopisto 15.00 Tutkimuskilpailun palkintojen jako, yhteenveto ja päätössanat 12.00 Lounas Ravintola Lozzi (P-rakennus) ja Syke (Liikunta-rakennus) 15.30 Liikuntatieteen päivien 2017 päätös 13.15 Teemasessiot 1-3 rinnakkaisissa sessioissa (kolme luentoa per sessio): - Sessio 1: Liikunta ja geenit - Sessio 2: Nuorten liikuntasuhde - Sessio 3: Urheiluliikkeen etiikka Team Sports in a Public Health Perspective Professor Peter Krustrup, University of Southern Denmark Katso tarkempi ohjelma, kuten teemasessioiden luennoitsijat, osoitteesta www.lts.fi/koulutus. Pidätämme oikeuden ohjelman muutoksiin.

Kari Kauranen Lihas – rakenne, toiminta ja voimaharjoittelu Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 171; 566 sivua, 2014. Liikkeiden ja voimantuoton ymmärtäminen edellyttää lihaksen rakenteen ja toiminnan tuntemista. Toistaiseksi alalta on puuttunut ajantasainen suomenkielinen perusteos. ”Lihas – rakenne, toiminta ja voimaharjoittelu” on lihaskudokseen keskittyvä oppikirja, jossa tarkastellaan lihaksen rakennetta ja toimintaa, lihastoiminnan biomekaniikkaa ja mittaamista, lihaskudoksen vaurioita, ikääntymistä ja lihassairauksia sekä lihasvoimaharjoittelua. Hinta: 75 € (norm.hinta), 65 € (LTS:n jäsen -hinta), 55 € (opisk.hinta). Postilähetyksiin lisätään toimituskulut. Kari Kauranen Motoriikan säätely ja motorinen oppiminen Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 167; 443 sivua, 2011. Kirja kokoaa näkemykset ihmisen motoristisesta suorituskyvystä ja oppimisesta. Alaan keskittyvää suomenkielistä oppikirjaa ei aiemmin ole julkaistu. Fysiologiset ja pedagogiset lähtökohdat ovat toisistaan riippuvaisia ja toisiaan täydentäviä. Hermoston tulee olla kunnossa, jotta oppiminen olisi mahdollista, ja pedagogisten menetelmien oikeita, jotta muutokset olisivat optimaalisia. Kirjan lopussa nämä näkökulmat yhdistetään käytännön ohjeiksi Hinta: 60 € (norm.hinta), 50 € (LTS:n jäsen -hinta), 40 € (opisk.hinta). Postilähetyksiin lisätään toimituskulut. Kari Kauranen, Niina Nurkka Biomekaniikkaa liikunnan ja terveydenhuollon ammattilaisille Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 166; 435 sivua, 2010. Teos perehdyttää lukijan biomekaniikan tieteenalaan sekä esittelee biomekaniikan eri aihepiirejä ja mittausmenetelmiä suomeksi. Biomekaniikkaa tarkastellaan sekä biotieteiden että fysiikan näkökulmista. Lopuksi näkökulmat yhdistetään yhtenäiseksi ja saumattomaksi kokonaisuudeksi. Hinta: 60 € (norm.hinta), 50 € (LTS:n jäsen -hinta), 40 € (opisk.hinta). Postilähetyksiin lisätään toimituskulut. Tilaa kaikki kolme kirjaa edullisempaan yhteishintaan: 170 € (norm.hinta), 145 € (LTS.n jäsen -hinta), 120 € (opisk.hinta). Opiskelijoiden ryhmätilaukset sovitaan erikseen. Postilähetyksiin lisätään toimituskulut. Tilaukset: www.lts.fi • linda.raivio@lts.fi • puh. 010 778 6602. www.lts.fi