www.ampumaurheiluliitto.fi Suomen Ampumaurheiluliiton jäsenlehti 5/2019 Täysstipendi kovatasoiseen MSU:n yliopistoon MATIAS KIURUN UUDET HAASTEET KENTUCKYSSA Noname ja SAL yhteistyösopimukseen →5 Grande Finale ja vuoden parhaat → 6–15 Vuoden 2019 SM-kisojen tulokset → 26–43 UA_5_2019_2.indd 1 04/12/2019 21.20

UA_5_2019_2.indd Lapua Urheiluampuja2A4 Rimfire 2 2019 conv.indd 1 04/12/2019 21.20 14.6.2019 13.33.11

.33.11 Tehostamistuella kohti Tokiota PERUSTETTU 1927 91. vuosikerta. Viisi numeroa/vuosi. ISSN 0789-516X JULKAISIJA Suomen Ampumaurheiluliitto ry PÄÄTOIMITTAJA Lassi Palo, puh. 050 339 0644 lassi.palo@ampumaurheiluliitto.fi OSOITTEENMUUTOKSET Kirsi Kankaanmäki, puh. 0400 930 527 kirsi.kankaanmaki@ampumaurheiluliitto.fi Tilaushinta 50 euroa/kalenterivuosi. MAINOSTILAN MYYNTI Juha Halminen, puh. 050 592 2722 juha.halminen@kolumbus.fi ULKOASU Rauno Hietanen, Sanatakomo Oy PAINOPAIKKA Forssa Print 2019 ARTIKKELIVASTUU Jutut edustavat kirjoittajansa henkilö­ kohtaista mielipidettä lukuunottamatta SAL:n virallisia tiedotuksia. TEKSTIN LAINAAMINEN Sallittu julkaisijan luvalla, julkaisija mainiten. OLYMPIAKOMITEAN huippu-urheiluyksikkö jakaa kesälajien tehostamistukea olympiadin viimeiseen vuoteen 3 970 940 euroa. Ampumaurheiluliitto oli saajien joukossa. Nyt tehdyt tukipäätökset tehtiin Tokion kesäkisoihin ulottuvien huippu-urheilun strategisten tavoitteiden suunnassa. – Tokion paralympialaisiin saakka tavoittelemme tiiviisti tälle olympiadille asetettua kymmenen olympia- ja kymmenen paralympiamitalin tavoitetta. Tavoitteesta puuttuu viime talvikisojen jälkeen neljä olympia- ja seitsemän paralympiamitalia, huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki sanoi tukipäätöksien julkistamistilaisuudessa marraskuussa. – Pyrimme nyt tehdyillä tukipäätöksillä varmistamaan menestyspotentiaalisimmille urheilijoillemme optimaalisen valmentautumisen kohti olympialaisia. Meillä ei ole mahdollisuutta tarjota tällaista resurssia kovin laajalle joukolle. Nuorten urheilijoiden auttamiseksi yleisen sarjan kansainväliselle huipulle on haettu ratkaisuja akatemia- ja valmennuskeskuspinnan vahvistamisesta kuudessa keskuksessa.Vuoden alussa jaetaan vielä Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät kesälajien urheilija-apurahat.  LASSI PALO L A S S I PA LO Eetu Kallioinen (vas.) ja Oskari Kössi Lahden maailmancupin skeetin finaaliesittelyssä. KESÄLAJIEN TUKIPÄÄTÖKSET Kokonaisuus: 3 653 440 e Ampumaurheilu 187 300 e Kohdentuminen lajeittain: Trapin maajoukkuetuki (kohdistuu ensisijaisesti urheilijoihin: Matias Koivu, Vili Kopra, Satu Mäkelä-Nummela ja Marika Salmi) Skeetin maajoukkuetuki (kohdistuu ensisijaisesti urheilijoihin: Eetu Kallioinen, Oskari Kössi, Lari Pesonen) Kiväärin maajoukkuetuki (kohdistuu ensisijaisesti urheilijoihin: Cristian Friman, Juho Kurki, Aleksi Leppä) Olympiavalmentajatuki: Kari Kopra, Tom Alderin NOV-palkkatuki: Pirjo Peltola SUORAMARKKINOINTI Lehden osoitteistoa voidaan käyttää suoramarkkinointiin. SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO RY Osoite: Valimotie 10, 00380 Helsinki Puhelin: 0400 930 527 Faksi: (09) 147 764 Sähköposti: etunimi.sukunimi@ ampumaurheiluliitto.fi SAL:N HENKILÖKUNTA Toiminnanjohtaja Anne Lantee Taloussihteeri Sanna Hellgren Kilpailu- ja palvelusihteeri Kirsi Kankaanmäki Viestintäpäällikkö Lassi Palo Nuoriso- ja koulutuspäällikkö Timo Rautio Valmennuksen johtaja Per-Ole Lindell Ympäristö- ja olosuhdepäällikkö Lotta Jaakkola K A N N E N K U VA : L A S S I PA LO SISÄLTÖ LEHDESSÄ 5/2019 4 Pääkirjoitus: Yhdessä olemme vahvoja. 5 SAL ja Noname yhteistyösopimukseen. 6–15 Grande Finale ja vuoden parhaat. 16 Matias Kiurulle täysstipendi Murrayn yliopistoon. 18 Urheilija arjessa: Esa Savola. 20 Noin 20 kysymystä: Francis Wikström. 22 SAL:n liittovaltuusto. EM2021:n avainhenkilöt. 24 Lyijykielto herättää keskustelua. 26-43 SM-TULOSLIITE 2019 44 Seuraesittely: 100-vuotias LAS. 46 Raportti Tanhuvaaran yläkoululeiriltä. 48 Aluejuttu: Itä-Suomi. 50 Esittelyssä tehoryhmä- ja kultahippuampuja. 52 Ase-esittely: Feinwerkbau P 8X. 56 SAL100: Laadukas historiateos. 58 i Tiedotuksia i Tapahtumia i Onnittelut i Myydään 64 Svenska sidor. 66 10 napakkaa: Joulupukki 67 Finaali: Anders Holmberg. uku hakuammuntaa l SUOMALAISET AMPUMAURHEILIJAT menestyivät vuoden aikana taas erinomaisesti, sillä he voittivat kaikkiaan 61 MM- tai EM-mitalia ja saavuttivat kaksi olympiamaapaikkaa Tokioon 2020 (Satu Mäkelä-Nummela ja Lari Pesonen). 4041 0428 PEFC/02-31-162 18 61 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 3 3 04/12/2019 21.20

PÄÄKIRJOITUS • LEDARE • 13.12.2019 Yhdessä olemme vahvoja Tillsammans är vi starka H V istoriallinen ampumaurheiluvuosi on päättymässä. Teimme årt historiska sportskytteår lider mot sitt slut. Vi gjorde jubileumsåjuhlavuodesta juuri sellaisen kuin halusimme, ja tyytyväisin ret till precis ett sådant som vi önskade, och nu kan vi nöjt vända mielin voimme kääntää katseet eteenpäin. blicken framåt.  Ensi keväänä liittovaltuusto tekee tärkeimmät linjaukset ja painopisNästa vår fastställer förbundsfullmäktige de viktigaste riktlinjerna och tyngdpunkterna för åren 2021–2024. Denna överenskommelse teet vuosille 2021–2024. Yhteisen ymmärryksen perustana tulee olla riitmåste basera sig på en tillräckligt tydlig situationsbild. Man måste kritävän selkeä tilannekuva. Ampumaurheilun ulkoisen toimintaympäristön muutoksia tulee arvioida kriittisesti. Erityisen tarkeätä on hahmottaa, tiskt bedöma förändringarna i vår externa verksamhetsmiljö. Speciellt millaiset mahdollisuudet meillä on vaikuttaa näihin muutostekijöihin. viktigt är att kunna se vad vi har för möjligheter att påverka dessa föResursseja suunnataan tämän vaikuttavuusanalyysin rändringsfaktorer. På basen av denna analys fördelas perusteella. Ampumaurheilun olosuhteiden turvaamisedan resurserna. Tryggandet av sportskytteverksamnen jatkunee edelleen korkealla prioriteetilla. heten torde fortsätta med hög prioritet. Nyt on oikea aika keskustella, mitä tulevaisuuNu är tiden inne att prata om vad vi väntar oss och önskar oss av framtiden. Jag väntar mig att medlemdelta odotamme ja haluamme. Liittovaltuuston jäseniltä odotan aktiivisuutta ja aloitteellisuutta marna av förbundsfullmäktige är aktiva och initiativrika koko kentän suuntaan, jotta erilaiset näkökulmat på hela fältet, så att vi får fram olika synvinklar. Förbunsaadaan mukaan. Liiton toimisto tekee omaa dets kansli arbetar med sin andel genom att förnya osuuttaan uusimalla seurakyselyn. Kansainvalisellä föreningsenkäten. Vi är även aktiva i det internationella ampumafoorumilla olemme myös aktiivisia saadakskytteforumet för att kunna få proaktiv information som behövs i vår egen process. I vår egenskap av ordsemme omaan prosessiimme tarpeellista ennakoivaa tietoa. Pohjoismaisen Nordic Shooting Regionin förandeland för Nordic Shooting Region (NSR) deltar vi (NSR) puheenjohtajamaana osallistumme ampui beslutsfattandet gällande sportskyttets framtid med VESA NISSINEN större vikt än ett enskilt land. SAL:n puheenjohtaja / maurheilun tulevaisuutta koskevaan päätöksenteFörbundets strategi är ett beslutsdokument. Det Sportskytteförbundets koon yksittäistä maata suuremmalla painoarvolla. skall ge den av förbundsfullmäktige utsedda förordförande Liiton strategia on päätösasiakirja. Sen tulee antaa liittovaltuuston valitsemalle liittohallitukbundsstyrelsen en tydlig riktning och målsättningar för de kommande åren. Det svåraste torde vara att selle selkeä suunta ja tavoitteet tuleville vuosille. med begränsade resurser kunna urskilja prioriteterna och våga göra Vaikeinta lienee se, että rajallisten resurssien puitteissa on nähtävä konkreta val då man inte kan få allt. asioiden tärkeysjärjestys ja uskallettava tehdä konkreettisia valintoja, Marschordningen är dock tydlig. SAL:s möte, som normalt hålls kun kaikkea ei voi saada. vartannat år och som representerar hela sportskyttefältet, utser till Marssijärjestys on kuitenkin selkeä – koko ampumaurheilukenttää sina representanter i förbundsfullmäktige de personer som har de edustava, normaalisti kerran kahdessa vuodessa kokoontuva SAL:n bästa förutsättningarna att se helheten och framtidens alternativ. kokous valitsee edustajikseen liittovaltuustoon ne henkilöt, joilla on Fullmäktige å sin sida har två grunduppgifter över allt annat: att fastsparhaat edellytykset nähdä kokonaisuus ja hahmottaa tulevaisuuden vaihtoehtoja. Valtuustolla on puolestaan kaksi perustehtävää ylitse tälla en strategi som styr vår verksamhet samt att utse en förbundssmuiden: toimintaa ohjaavan strategian määrittäminen ja sen toteuttyrelse som är kapabel att förverkliga den. Inom idrotten, precis som i affärslivet, är den slutliga måttstocken tamiseen kykenevän liittohallituksen valitseminen. för framgång det uppnådda resultatet. En ansvarsfull ledning förstår Urheilussa, kuten liike-elämässäkin, lopullinen menestyksen mitdenna princip utan att den behöver framhävas. Samtidigt som man tari on aina saavutettu tulos. Vastuullisesti toimiva johto ymmärtää riktar blicken framåt är det bra att bedöma det som varit och försäkra sanomattakin tämän periaatteen. Samalla kun katsotaan eteenpäin, sig om att man lär sig av det man gör. Så här gör vi. Men ibland kan on hyvä arvioida mennyttä ja varmistaa, että tekemisestä myös det gå så att inte ens stora ansträngningar räcker för att nå målen. I opitaan. Näin me toimimme. Mutta joskus voi käydä niin, ettei kovasådana fall bärs ansvaret av dem som gjort valen: Har man valt rätt kaan yritys riitä tavoitteiden saavuttamiseen. Tällaisessa tapauksessa personer för rätt uppgifter? Kan den utsedda ledningen förverkliga vastuu siirtyy takaisin valitsijalle: onko valittu oikeat henkilöt oikeisiin den givna strategin? tehtäviin? Pystyykö valittu johto toteuttamaan annetun strategian? Vi är inte ensamma om att försvara sportskyttets framtid. Från Emme ole yksin puolustamassa urheiluammunnan tulevaisuutta. samarbete över förbunds- och organisationsgränserna bör vi både Yhteistyöstä yli liitto- ja järjestörajojen tulee kansallisesti ja kansainnationellt och internationellt gå vidare till en enhetlig rörelse för att välisesti päästä vielä pidemmälle: yhtenäiseen liikkeeseen halutun bygga upp den framtid som vi vill ha. Enhetlighet uppnås inte utan tulevaisuuden rakentamiseksi. Yhtenäisyyskään ei synny ilman uppoffringar och kompromisser. Därför behöver vi förutom fungeranuhrauksia ja kompromisseja. Siksi tarvitsemme kaukokatseisuutta ja viisautta hyvän vuorovaikutuksen lisaksi. Yhdessä olemme vahvoja. de interaktion även framsynthet och visdom. Tillsammans är vi starka. YHTEISTYÖSSÄ: 4 URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 4 04/12/2019 21.20

AJANKOHTAISTA SAL yhteistyöhön nonamen kanssa 9.1 Exercise jacket unisex Digi EXERCISE JACKET UNISEX M 100% PES 80% PA, 20% EA 1 First sketches Corrected sketches Final design New order Re-order Re-order with changes ______________________ ______________________ ______________________ Digi ______________________ Ampumaurheiluliitto on2.5 Running T-shirt unisex SS tehnyt maajoukkueiden ja tehoryhmien vaatettamisen 1 ja markkinoinnin yhteistyösopimuksen 4.1 Pique shirt unisex Digi nonamen kanssa. NONAME EXERCISE JACKET UNISEX M 100% PES 80% PA, 20% EA ______________________ First sketches ______________________ Corrected sketches Final design Other information New order ______________________ Re-order ______________________ Re-order with changes ______________________ - ______________________ ______________________ ______________________ ______________________ ______________________ ______________________ COLOURSFirst & FABRIC sketches BASIC INFORMATION Other information Order Date: 18.01.2017 Micro: ?? - Corrected sketches ______________________ Salesman: Kari Arponen Final design Vita390/Punto: Dyed black/Digi ???? Designer: AU ______________________ Zippers: Black Contact person: New order Windlist: ______________________ Teksti LASSI PALO Black A Re-order Re-order with changes DELIVERY ADDRESS DELIVERY DATE – Urheilussa menestys ei ole koskaan sattumaa ja urheilijat tarvitsevat toimivan taustajoukon. Nonamen tuotteiden takana on organisaatio, joka suhtautuu intohimoisesti urheiluun. Toivottavasti ehdimme tavata teitä eri ampumalajien harrastajia myös kisapaikoilla useasti vuosien mittaan, jatkoi Arponen puhelimitse Please check the designs, colours and logos carefully! Tampereelta. The customer is ultimately IMPORTANT INFO! responsible for a confirmed final design. 1 - mpumaurheiluliiton ja Nomade______________________ ______________________ ______________________ COLOURS & FABRIC BASIC INFORMATION DELIVERY ADDRESS DELIVERY DATE Collection Oy Ab:n (noname) yhteis______________________ ______________________ työsopimus astuu voimaan tammi______________________ Other information kuun 1. päivänä, ja se on voimassa vuoden ______________________ ______________________ 2023 loppuun asti. ______________________ 2 – On hienoa, että olemme tehneet sopimuksen kotimaisen toimijan kanssa. Olemme innoissamme alkavasta yhteistyösCOLOURS & FABRIC BASIC INFORMATION DELIVERY ADDRESS DELIVERY DATE tä. Nonamella on tekniset, laadultaan hyvät Kuvassa osa Ampumaurheiluliiton materiaalit, Ampumaurheiluliiton toiminvaatteista mallinnettuina (muutokset nanjohtaja Anne Lantee sanoi. mahdollisia). Sopimuksessa Ampumaurheiluliiton valmennusryhmät (A- ja B-maajoukkueet sekä Arposen ja toimitusjohtaja Peter Ivarsin jo nuorten maajoukkueet) saavat laajemman vuosien takaa. tukipaketin. Muille lajeille on suunniteltu – Kari ja Timo hoitivat neuvottelut, jotka peruspaketti. Tehoryhmien urheilijoilla vievät aina oman aikansa. Nyt olemme siinä nonamen takki, housut ja paita kuuluvat tilanteessa, että asiat on sovittu ja voimme vuosimaksuun. ryhtyä hommiin, Ivars sanoi joulukuun – Kaikkien lajien urheilijat voivat haluensimmäisellä viikolla. tessaan täydentää vaatetustaan nonamen Monivuotinen sopimus antaa mahmallistosta, jolloin hinnat ovat Ampumaurheiluliitolle neuvotellut sopimushinnat, dollisuuden kehittää asioita ja synergiaa Lantee selvitti. molemmille osapuolille. – Pitkäaikaisessa yhteistyökumppanuuKESKUSTELUT mahdollisesta yhteistyöstä dessa on voimaa, ja myös mainosarvollisesti alkoivat viime kesäkuussa, kun Ampuampumaurheilu on osoittanut, että se kuuluu vahvasti suomalaiseen huippu-urheiluun. Hamaurheiluliiton nuoriso- ja koulutuspäällikkö Timo Rautio otti yhteyttä nonamen luamme olla mukana tekemässä suomalaista osaomistaja Kari Arposeen. Rautio tuntee urheilutarinaa, Arponen toteaa. NONAME on vuonna 1999 perustettu urheiluvaatteiden suunnitteluun, valmistukseen ja markkinointiin keskittyvä yritys. Se tarjoaa eri organisaatioille ja seuroille kattavan valikoiman vaatteita omalla designilla. Kahdenkymmenen toimintavuoden alkuaikoina hiihto, yleisurheilu ja suunnistus olivat lajiryhmistä suurimmat, mutta viime vuosina useat kymmenet muutkin lajiryhmät ovat löytäneet nonamen monipuolisen valikoiman tuotteita seura- ja yritysimagon nostamiseen. – Nyt voimme tarjota tuotteitamme myös ampumaurheilijoille. Lajeja tulee koko ajan lisää, ampumaurheilu viimeisimpänä, Ivars sanoo. Yrityksen pääkonttori on Vaasassa, jossa yrityksen hallinto ja logistiikka sijaitsevat. Nonamen myyntikonttorit sijaitsevat Tampereella, Borlängessä, Haldenissa, Pietarissa ja Tartossa. IMPORTANT INFO! Mk140: ?? Order Date: 9.08.2013 Salesman: Kari Arponen Designer: AU Contact person: Please check the designs, colours and logos carefully! The customer is ultimately responsible for a confirmed final design. IMPORTANT INFO! ATX133: ? Buttons: ? Order Date: 7.06.2016 Salesman: Kari Arponen Designer: AU Contact person: 6 kiperää  JUHA SAARINEN Skeetvalmentaja PENTTI SAARI, 71, sai Grande Finalessa valmentajan elämäntyöpalkinnon. Please check the designs, colours and logos carefully! The customer is ultimately responsible for a confirmed final design.  Miksi jäät pois nuorten maa- joukkueen valmentajan tehtävistä? Ajankäyttö ja terveydelliset syyt. Minkä muiston nostat äkkiseltään ylitse muiden? Viimeisin ”nuorisoerä” on menestynyt ja kehittynyt hyvin. Grande Finalessa sanottiin, että olet ”taitavasti pystynyt valitsemaan potentiaalisia ampujia nuorten maajoukkueeseen.” Kommenttisi. Olen tarkalla silmällä yrittänyt nähdä, kannattaako jotain seurata. Lisätiedot ja yhteydenotot Kari Arponen, noname 040 552 7988 Kotisivut: www.nonamesport.com instagram: www.instagram.com/ nonamesport webkauppa: webshop.nonamesport.com/fi/ Sinut valittiin Vuoden valmenta- jaksi 2015 ja nyt sait elämäntyöpalkinnon. Mitä sanot? Se tekee mielen hyväksi. Työ ei ole mennyt hukkaan. Mitä teet ampumaurheilusta vapautuvalla ajalla? Metsästän ja mökkeilen. Vaimo jää keväällä eläkkeelle, joten meillä on sitten yhteistä aikaa. Mitä sanot Tokion olympialaisista juuri nyt? Toivotan Larille (Pesonen) onnea, ja toivottavasti hän saa kisoihin kaverin mukaan Suomesta! LASSI PALO 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 5 5 04/12/2019 21.20

GRANDE FINALE i VUODEN PARHAAT 2019 Jo neljännen kerran vuoden Ampumaurheiluliitto on valinnut Satu Mäkelä-Nummelan Vuoden ampumaurheilijaksi. Valinta julkistettiin lokakuussa järjestetyssä liiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa. Teksti LASSI PALO Kuvat LASSI PALO, JUHA SAARINEN S uomen Ampumaurheiluliiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus Grande Finale järjestettiin lokakuun 26. päivänä Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa. Trap-ampuja Satu Mäkelä-Nummela valittiin Vuoden ampumaurheilijaksi. Hän ampui naisten trapin maailmanennätyksen 6 (123) maaliskuussa Meksikon maailmancupissa ja saavutti elokuussa Lahden maailmancupissa olympiamaapaikan Tokioon 2020. Mäkelä-Nummela sijoittui Lahdessa toiseksi. ORIMATTILAN Seudun Urheiluampujia edustava Mäkelä-Nummela on osallistunut olympialaisiin kolme kertaa (Peking 2008, Lontoo 2012 ja Rio de Janeiro 2016), ja nyt hänen tavoitteenaan ovat jo neljännet olympialaiset. Mäkelä-Nummela voitti olympiakultaa Pekingissä. Hänet on valittu Vuoden ampumaurheilijaksi aiemmin vuosina 2008, 2009 ja 2012. – Kotikisat olivat hieno homma, ja siellä oli loistava tunnelma. Olympiapaikan saavuttaminen oli helpotus, ja toivottavasti pääsen vielä neljännen kerran olympialaisiin, 49-vuotissyntymäpäiväänsä palkitsemispäivänä viettänyt Mäkelä-Nummela sanoi. MÄKELÄ-NUMMELA viettää kuuden päivän työrupeaman jälkeen vapaapäivää marraskuun puolivälissä. Päivä alkaa jo hämärtyä, kun on kahvien aika. Tytär Sara puuhailee pihalla perheen kahden koiran Danin, 3, ja URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 6 04/12/2019 21.20

Vuoden ampumaurheilijat 2000– ´  2000 Juha Hirvi ´  2001 Marko Kemppainen ´  2002 Helena Juppala ´  2003 Krister Holmberg ´  2004 Marko Kemppainen ´  2005 Juha Hirvi ´  2006 Petri Savinainen ´  2007 Mira Nevansuu ´  2008 Satu Mäkelä-Nummela ´  2009 Satu Mäkelä-Nummela ´  2010 Marko Nikko ´  2011 Marjo Yli-Kiikka ´  2012 Satu Mäkelä-Nummela ´  2013 Minna Leinonen ´  2014 Minna Leinonen ´  2015 Tomi Korpi ´  2016 Liikkuvan maalin MM-joukkue (Tomi-Pekka Heikkilä, Krister Holmberg, Heikki Lähdekorpi) ´  2017 Teemu Rintala ´  2018 Aleksi Leppä ´  2019 Satu Mäkelä-Nummela Vuoden 1969 ampumaurheilija Kimmo Hovila palkitsi Vuoden 2019 ampumaurheilijan Satu Mäkelä-Nummelan. "Kotikisat olivat hieno homma, ja siellä oli loistava tunnelma. Olympiapaikan saavuttaminen oli helpotus, ja toivottavasti pääsen vielä neljännen kerran olympialaisiin." Satu Mäkelä-Nummela Satu Mäkelä-Nummela ja perheen koirat Remu (vas.) ja Dani. den ampumaurheilijaksi Remun, 2, kanssa. Ne ovat erittäin aktiivisia sileäkarvaisia saksanseisojia. Vauhti ei perheen ”pojilta” ihan heti lopu – eivätkä Mäkelä-Nummelan värikkäät tarinat kaksikon tekemisistä. Kahvipöytä on katettu. – Sokerilla solakaksi, Mäkelä-Nummela naurahtaa lisätessään hivenen sokeria kahviinsa. – Valintani vuoden ampumaurheilijaksi yllätti minut, koska kuulin Grandessa kuinka paljon arvokisamitaleja muiden lajien ampujat olivat tänä vuonna saavuttaneet. Tiesin toki, että saan jonkin palkinnon. Vuoden parhaan palkinto oli tosiaankin yllätys mutta hieno sellainen, hän jatkoi. Mäkelä-Nummela arvostaa saamaansa palkintoa: – Liitto laittaa ensin kaikkien tekemiset samalle viivalle ja sitten katsotaan, kenen saavutuksia arvostetaan eniten. Kaikki tällainen on hyvää, positiivista julkisuutta. MÄKELÄ-NUMMELAN vuodesta ja saavutuksista kerrottiin laajasti Urheiluampujan edellisessä numerossa. Nyt hän jännittää enemmän kuin jouluaattoa sitä, nimetäänkö hänet ensimmäisten joukossa Tokion olympialaisiin. Olympiakomitean ensimmäinen valintapäivä on 12. joulukuuta. – Totta kai haluaisin olla niiden joukossa, joiden nimi tuolloin huudetaan. Mahdollista se toki on, mutta katsotaan. Minulle jouluaatto tulee kaksitoista päivää etuajassa, Mäkelä-Nummela naurahti ja kertoi, että hän on tehnyt kaikki suunnitelmannsa sen mukaan, että hän on Tokion olympialaisissa mukana. VILLIÄ KORTTIA Mäkelä-Nummela tuskin tarvitsee päästäkseen Tokioon kilpailemaan – niin hyvin hän on tämänkin olympiadin ajan ampunut. Villi kortti tuli hänelle sen sijaan tutuksi joulukuun alussa tehdyssä samannimisen Ylen tv-ohjelman nauhoituksessa. Ohjelma tuli ulos 5. joulukuuta. – Olen aiemminkin ollut tekemässä ohjelman inserttejä, saa nähdä mitä nyt tapahtuu. Se on varmasti taas hauska kokemus, Mäkelä-Nummela hymyili. Sanavalmiina urheilijana hän tuskin jää muiden ”jalkoihin”. – Menestys poikii kivoja juttuja, hän sanoi. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 7 7 04/12/2019 21.20

GRANDE FINALE i VUODEN PARHAAT 2019 Valmentajan ja valmennettavan yhteinen juhlahetki Ampumaurheiluliitto valitsi Vuoden valmentajaksi Pekka Maunulan ja Vuoden nuoreksi ampumaurheilijaksi Matias Koivun. Teksti LASSI PALO Kuvat LASSI PALO, JUHA SAARINEN V uoden valmentaja ja nuori ampuja istuvat saman pöydän ääressä marraskuisen harmaana maanantaina. Paikka on heille tuttuakin tutumpi: Maunuloiden koti Orimattilassa. Kaksikon yhteistyö on jatkunut mainioissa merkeissä ja hyvässä noususuhdanteessa jo vuosikymmenen ajan. Vaikuttaa siltä, että pienikin ele riittää kertomaan mitä toinen ajattelee. Vuoden valmentajalla Pekka Maunulalla on pitkä valmennusura takanaan trapin maajoukkuevalmentajana, ja hän on ollut pitkään mukana nostamassa trapia menestyneeksi lajiksi. Maunula toimii lisäksi trapin nuorten MM-hopeaa viime kesänä voittaneen Matias Koivun valmentajana ja paratrapin valmentajana. Matias Koivu, 20, palkittiin Vuoden nuorena ampumaurheilijana. Hän saavutti MM-hopean lisäksi joukkuehopeaa. Samassa paikassa eli Italian Lonatossa tuli menestystä pari kuukautta myöhemmin, kun Koivu kuului Suomen poikien EM-kultaa voittaneeseen joukkueeseen. – Olen ollut mukana parinkymmenen vuoden ajan. Minulla on kova tahto siihen, että ampumaurheilijamme menestyvät. Eikä minua haittaa, vaikka tulisin hakemaan tällaisen palkinnon uudestaan, Maunula nauroi saatuaan komean palkinnon Grande Finalessa. MAUNULA KEITTÄÄ kotonaan lisää kahvia ja tarjoaa pientä purtavaa. Hän palaa Gran8 de Finalen juhlatunnelmiin: – Olihan se hieno tunne saada valmentajapalkinto – etenkin näin liiton juhlavuonna. En osannut odottaa sitä, vaikka ovathan trap-ampujat pärjänneet tänä vuonna helkkarin hyvin. Tällainen tunnustus ei kovin monta kertaa osu kohdalle uran aikana, Maunula sanoi. – Mutta miksei se voisi tulla uudestaan? Katsotaan vuosi kerrallaan. Maunulaa harmittaa se, ettei Vuoden valmentaja -pokaalin lisäksi tullut mitään muuta, esimerkiksi kunniakirjaa. Kun hän palauttaa pokaalin liittoon vuoden kuluttua, hänelle ei jää palkinnosta mitään konkreettista muistoa. – Olisi kiva, jos joku muisto jäisi. Myös Koivu suhtautuu saamaansa palkintoon kunnioittaen: – Tällainen palkinto on mukava saada. Se on tunnustus siitä, että jotain on mennyt oikein. Palkintogaalassa olisi ollut mukava olla paikalla, hän viittasi Kiinassa samaan aikaan järjestettyihin sotilaiden MM-kisoihin, joissa hän oli mukana. Koivu sai myös Kokkovuori-säätiön 1000 euron stipendin. Maunula laski pokaalien nimilaatoista, että hän on kahdeksas haulikkolajien valmentaja, joka sai Vuoden valmentajapalkinnon. Koivu oli yhdeksäs vuoden parhaana nuorena palkittu haulikkoampuja. KOIVU ASUU Nurmijärven Palojoella, mistä valmentajan kotiin on matkaa noin 80 kilometriä. Koivun varusmiespalvelus Puolustusvoimien Urheilukoulussa päättyi syyskuussa, ja hän aloitti haastattelua seuraavana päivänä myyjän työt Vantaan Tammiston XXL:ssä. – Teen siellä loppuvuoden ajan töitä niin paljon kuin saan vuoroja. Työt vähenevät vuoden alussa, jolloin panostan täysillä urheiluun. Päätavoitteeni on toukokuussa Ranskassa järjestettävissä EM-kilpailuissa, missä jaetaan viimeiset olympiamaapaikat Tokioon. Eli urheilu Valmentaja ja valmennettava eli Pekka Maunula ja Matia Vuoden 2017 valmentaja Mikael Friman palkitsi Pekka Maunulan. URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 8 04/12/2019 21.20

ula ja Matias Koivu komeine pokaaleineen marraskuisessa Orimattilassa. edellä vuoden eka puolisko, Koivu sanoi. EM-kilpailuissa on jaossa yksi maapaikka niin miesten kuin naistenkin trapissa. – Maailman kärki on kova, mutta se on huomattu, että täydet mahdollisuudet on. Toki siellä on muitakin yrittäjiä, mutta kun kevään harjoittelee tiukasti, hyvät saumat siellä on – kaikilla suomalaisilla. Matiaksen katse on kansainvälisellä tasolla, kun hän nyt siirtyy miesten sarjaan. Maailman kärki ei enää kaukana ole, tulostasoa on nostettava piirun verran ylemmäs. Vähän vielä puristetaan, Maunula summaa. KOIVUN VUOSI oli hyvä, ja ilman sitä olisi vaikea lähteä seuraavaan kauteen, hän sanoi. – Kilpailin kuusitoista kertaa, ja onnistumiset tulivat oikeisiin kisoihin. Sain kaiken sen irti, mitä otettavissa oli. Ammuin kolme kertaa yli 120:n ja kerran 119. Toki jäi parannettavaa, kuten Lahden maailmancup. Ei voi kuitenkaan valittaa, Koivu naurahti. – Ihme on, jos valitat, Maunula kuittasi hymyillen. Koivun mukaan armeijan kuormitus vaikutti kauden alussa, mutta kun siihen tottui, alkoi ammuntakin sujua. – Pääsin treenaamaan niin paljon kuin halusin. Ammuin kauden aikana kolme, neljä tuhatta kiekkoa enemmän kuin viime vuonna. Nyt määrä oli noin 20 000, kun mukaan lasketaan skeet ja compak. Mutta niin sen pitää ollakin. Maunula sanoo, että Urheilukoulu on nuorelle urheilijalle hyvä paikka ja mahdollisuus kehittyä. Kaikki meni vuoden aikana juuri niin kuin he olivat suunnitelleetkin. Ja lisää seuraa: Koivun ensimmäinen leiri on tammikuussa, ja harjoitustahti jatkuu tiiviinä EM-kisoihin asti. On Malagaa, Kyprosta ja Portugalia. Kotona ei juurikaan aikaa vietetä. – Kausi vähän lopsahtaa EM-kisoihin, jos olympiapaikkaa ei tule. Sen jälkeen on oikeastaan enää PM-kilpailut, Bakun maailmancup ja SM-kilpailut, kaksikko sanoo. – Kaikki tavoitteet on siis EM-Ranskassa. Laitetaan nyt nuori mies entistäkin parempaan kuntoon. Matias on tähän valmis ja motivoitunut, Maunula sanoo. PITKÄ MATKA on tultu siitä, kun Koivu oli lopettaa ampumaurheilun teini-ikäisenä, viitisen vuotta sitten. Maunulan mukaan ”hommista” ei meinannut tulla mitään: – Onneksi sain puhuttua Matiaksen ympäri. Huonoja jaksoja tulee aina ja kenelle tahansa. Kovalla työllä mennään kuitenkin eteenpäin, ja tänä vuonna natsasi sitten oikein kunnolla. Lisää on mitä ilmeisimmin luvassa, sillä tulevaisuus näyttää valoisalta. Maunula jatkaa Ampumaurheiluliiton trap-lajien valmentajana ”vuoden kerrallaan”, mutta Koivun henkilökohtaisena valmentajana vaikka kuinka monta vuotta. – Jos vain palveluni kelpaavat, Maunula katsoo kysyvästi valmennettavaansa. Koivu juo kahvia eikä vastaa mitään, mutta katse ja hymy kertovat kaiken: kyllä kelpaavat. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 9 9 04/12/2019 21.20

GRANDE FINALE i VUODEN PARHAAT 2019 ”Rennosti vaan, sillä pääsee jo pitkälle!” Ampumaurheiluliitto palkitsi Vuoden yllättäjänä skeet-ampuja Lari Pesosen. Teksti LASSI PALO Kuvat LASSI PALO, JUHA SAARINEN V uoden yllättäjä -palkinnon sai Lari Pesonen (Ilomantsin Erämiehet), joka saavutti toukokuussa olympiamaapaikan Tokioon 2020. Paikka tuli, kun Pesonen sijoittui viidenneksi Etelä-Koreassa järjestetyssä skeetin maailmancupissa. – Huomiota on tullut median suunnasta, mutta muuten elämä on jatkunut normaalisti. Saavutus menee tähänastiseksi ykköseksi, mutta toivottavasti ensi vuonna tulee jotain arvokkaampaa, Pesonen sanoi Grande Finalen juhlatunnelmissa. – Haluan olla mukana Tokion olympialaisissa, ja siellä tulen olemaan. Sinne mennään ja sinne mennään menestymään. PARI VIIKKOA myöhemmin Pesonen nauttii kahvia Helsingin Itiksessä, jonka lähellä hän asuu nyt toista vuotta. Vuoden ensimmäisessä Urheiluampuja-lehden numerossa oli Pesosesta kertova juttu, jonka otsikkona oli: ”Itärajalta Itäkeskukseen.” Pesonen opiskeli matematiikkaa kolmen vuoden ajan Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Kun ”yliopistomatikka ei napannutkaan”, hän hylkäsi suunnitelmansa ryhtyä matematiikanopettajaksi ja päätti hakeutua uudelle alalle. Näin alkoi tammikuussa 24 vuotta täyttäneen miehen matka itärajalta kohti Helsinkiä ja Itäkeskusta. Pesonen muutti Itikseen viime vuoden elokuussa ja aloitti maanmittausinsinöörin opinnot Espoon Metropolian ammattikorkeakoulussa. Nykyään opiskelupaikka on Vantaalla, mistä se siirtyy piakkoin Itäkeskuksen vieressä sijaitsevaan Myllypuroon. PESONEN SUHTAUTUU kauteensa ”kaksijakoisin fiiliksin”. Kauden alku oli hyvä, mutta loppukausi oli vaikea, hän summaa. – Olympiamaapaikka tuli, ja se oli kauden päätavoitteni. Kauden vaikeudet johtuivat osaltaan siitä, että vaihdoin asettani. Se oli tehtävä tällä kaudella, jotta ensi kaudella ei tarvitsisi rämpiä. Loppukauden aikana oli tosin koko ajan lähellä se, että osuisin, mutta valitettavasti se viimeinen osuma jäi puuttumaan. Pesonen on ampunut uudella aseellaan nyt ”useita tuhansia laukauksia”, ja tuntuma alkaa löytyä: 10 Lari Pesonen ja Vuoden yllättäjä -pokaali jouluisessa Helsingin Itiksessä. ”Vietän joulun vanhempieni luona Itä-Suomessa.” sevänsä varmasti kisoihin, mutta asia menee omalla painollaan ja tilanteen tiedostaen. Vuoden yllättäjä Lari Pesonen sai palkinnon Satu Pusilalta. – Kun vaihtaa uuteen, pasmat voivat mennä joksikin aikaa sekaisin, hän sanoo maltilliseen tyyliinsä. On siis varmaa, että Suomi saa Tokiossa olympialaisten miesten skeetiin edustajan ensimmäisen kerran sitten Ateenan ja vuoden 2004. Kuka kisoihin lopulta lähtee, on vielä avoinna, koska kyseessä on maapaikka. Pesonen tietää, ettei hänen nimeään ole joulukuun 12. päivänä julkistettavalla ensimmäisellä Olympiakomitean nimilistalla. Se ei häntä haittaa: – Minulla on ensi vuoden suhteen hyvä fiilis. Se on taas uusi tilaisuus. Kilpailu on kovaa, mutta luotan siihen, että homma toimii ja pääsen olympialaisiin. Olen paikan ampunut, ja toki olisi kiva tietää jo nyt pää- HAULIKKOLAJIEN viimeiset olympiamaapaikat jaetaan Ranskassa toukokuussa järjestettävissä EM-kilpailuissa. Skeetissä on jaossa kaksi paikkaa niin miesten kuin naistenkin sarjassa. – Olympiareissun kannalta olisi hyvä, jos siellä olisi toinenkin suomalainen skeet-ampuja mukana. Pesosella on juuri nyt meneillään peruskuntokausi. – Kuntosalia ja lätkää. Puin maalivahdin kamat päälle ensimmäisen kerran jo runsaat pari kuukautta sitten. Kun viimeiset kisat olivat ohi, uskalsin mennä taas jäälle, hän kertoo. Vuoden alussa hän laittaa opinnot tauolle, tekee töitä ja keskittyy ampumaurheiluun. Opiskelut jatkuvat syksyllä. Pesonen työskentelee järjestyksenvalvojana Securitaksella. – Harjoittelen ja teen töitä yhden viikonlopun kolmessa viikossa. Opiskeluissani olen ihan aikataulussa. Entä sitten sana paine? Tunnistaako Pesonen sen? Kyllä, hän vastaa silmääkään räpäyttämättä. – Osaan käsitellä sen aika hyvin. Vahvuuteni on se, etten sitä turhaan mieti. EM-kisoissa on jaossa yksi paikka lisää suomalaisille, ja kaikki sen haluavat saada. – Minulla ei ole uuden vuoden toiveita. Toivomisen varaan ei voi jättää mitään, vaan töitä on tehtävä. Jotta saan paikkani varmistettua – toivottavasti mahdollisimman varhain – minun pitää vain tehdä sitä samaa työtä, jota olen tehnyt tähänkin asti. Rennosti vaan, sillä pääsee jo pitkälle! URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 10 04/12/2019 21.20

Suomen Ampumaurheiluliiton palkinnot 2019 VUODEN AMPUMAURHEILIJA: Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) VUODEN NUORI AMPUJA: Matias Koivu (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) VUODEN VALMENTAJA: Pekka Maunula (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) VUODEN YLLÄTTÄJÄ: Lari Pesonen (Ilomantsin Erämiehet) HUIPPUAMPUJIEN CUP-KILPAILUN VOITTAJA: Aaro Vuorimaa (Lapuan Seudun Ampujat) NUORISOVALIOKUNNAN PALKITTAVAT: Vuoden Kultahippuampuja: Tiia Koivisto (Kauhavan Ampujat) Vuoden Kultahippuohjaaja: Kari Rautiainen (Siilinjärven Luotiampujat) Vuoden Kultahippuseura: Salon Seudun Ampujat (SaSA) STIPENDIT Haulikko: Satu Mäkelä-Nummela, Matias Koivu, Juha Myllymäki, Timi Vallioniemi Kasa-ammunta: Jari Laulumaa, Timo Särkiniemi Mustaruuti: Pekka Paatinen, Sakari Viertola Practical: Jarkko Laukia, Raine Peltokoski, Sami Hautamäki mäki, Niko Sulkonen, Sami Aaltonen), siluetin EM-joukkue (Marko Nikko, Mika Miskala, Niklas Lindberg), kivääripracticalin MM-joukkue (Jarkko Laukia, Raine Peltokoski, Teemu Rintala, Kim Leppänen), kivääripracticalin MM-joukkue (Sami Hautamäki, Atte Vainionpää, Isto Hyyryläinen, Jari Rastas), kivääripracticalin naisten MM-joukkue (Lilian Leetsi, Elina Karhunen, Anne Hautamäki, Miia Kaartinen), kivääripracticalin seniorien MM-joukkue (Ilkka Siitonen, Mikael Ekberg, Taisto Takkumäki), pistoolipracticalin naisten EM-joukkue (Kaisa Koski, Anastasia Mustonen, Marja-Leena Vapanen), kasa-ammunnan pistelajien MM-joukkue (Jyrki Muotio, Risto Murisoja, Ulla Murisoja), kasa-ammunnan pistelajien MM-joukkue (Jyrki Muotio, Risto Murisoja, Timo-Heikki Varis), kasa-ammunnan pistelajien MM-joukkue (Tomi Korpi, Aappo Korpi, Tapani Nousiainen), kasa-ammunnan pistelajien MM-joukkue (Aappo Korpi, Tomi Korpi, Ulla Murisoja), kasa-ammunnan MM-joukkue (Marko Kallio, Janne Juntunen, Jari Laulumaa, Timo Särkiniemi), mustaruudin EM-joukkue (Timo Näätänen Lihavainen, Ari Salin, Sakari Viertola), mustaruudin EM-joukkue (Timo Näätänen Lihavainen, Ari Salin, Antero Mustamäki) Lajijaostojen palkinnot URHEILIJOIDEN ANSIOMERKIT HAULIKKO Kultainen ansiomerkki jalokivellä: Sami Hautamäki, Jari Laulumaa Kultainen ansiomerkki: Matias Koivu, Ilkka Kervinen, Ilkka Siitonen, Timo Särkiniemi Hopeinen ansiomerkki: Mika Lento, Vesa Kaunisto, Lilian Leetsi, Marko Kallio SKEET Miehet: Timo Laitinen (Sibbo Skyttegille) Naiset: Heidi Hämäläinen (Sibbo Skyttegille) Juniorit: Oskari Lehtimäki (Kurikan Ampujat) Seniorit: Kari Auvinen (Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura) ERIKOISMAININNAT: Marko Nikko, Aappo Korpi, Aaro Vuorimaa, Ida Heikkilä, Krister Holmberg, Anders Holmberg (valmentajan elämäntyöpalkinto), Pentti Saari (valmentajan elämäntyöpalkinto), Lahden Ampumaseura (uuttera työ haulikon maailmancupin järjestelyissä), Curt Sjöblom (maailmancupin johtaja), miesten liikkuvan maalin EM-joukkue (Krister Holmberg, Heikki Lähdekorpi, Niklas Hyvärinen), miesten liikkuvan maalin EM-joukkue (Krister Holmberg, Heikki Lähdekorpi, Topi Hulkkonen), trapin poikien MM-joukkue (Matias Koivu, Teemu Ruutana, Patrik Nummela), trapin poikien EM-joukkue (Matias Koivu, Teemu Ruutana, Juho Mäkelä), skeetin poikien maailmancupin joukkue (Oskari Lehti- TRAP Yleinen sarja: Veli-Matti Matikainen (Sibbo Skyttegille) Naiset: Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille) ja Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) Juniorit: Teemu Ruutana (Längelmäen Seudun Ampujat) Seniorit: Matti Nummela (Lahden Ampumaseura) SPORTING Yleinen: Tuomas Mattila (Raahen Ampujat) Naiset: Liina Laine (Salon Seudun Ampujat) Juniorit: Oliver Lindh (Sibbo Skyttegille) Seniorit: Rune Sundqvist (Jakobstads Skytteförening) KIVÄÄRI Kiväärimies: Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura) Kiväärinainen: Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) Kivääripoika: Cristian Friman (Esbo Skytteförening) Kiväärityttö: Viivi Kemppi (Myllykosken Ampujat) PISTOOLI Vuoden pistooliampuja: Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat) Vuoden pistoolinuori: Ella Hakala (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura) Vuoden työn sankari: Sami Haume (Nokian Seudun Ampujat) LIIKKUVA MAALI Vuoden urheilija: Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar) Vuoden poika: Aaro Vuorimaa (Lapuan Seudun Ampujat) Vuoden tyttö: Ida Heikkilä (Keuruun Seudun Ampujat) SILUETTI Siluetin Vuoden ampuja: Marko Nikko (Sibbo Skyttegille) PRACTICAL Vuoden kivääripracticalampuja: Sami Hautamäki (Pohjanmaan Practical) Vuoden pistoolipracticalampuja: Mika Lento (P-K IPSC) Vuoden haulikkopracticalampuja: Kim Leppänen (Sibbo Skyttegille) Region Director´n malja: Anastasia Mustonen (West Shooters) Jaoston malja: Karkkilan Ampujat MUSTARUUTI Vuoden mustaruutiampuja: Pekka Paatinen KASA-AMMUNTA Vuoden kasa-ampuja: Jari Laulumaa (Suomen Kasa-ampujat) Vuoden pistelajien kasa-ampuja: Tapani Nousiainen (Karttulan Ampujat) Vuoden nuori pistelajien kasa-ampuja: Aappo Korpi (Esbo Skytteförening) 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 11 11 04/12/2019 21.20

GRANDE FINALE i VUODEN PARHAAT 2019 Kultahippupalkitut: Tiia Ko Kari Rautiainen ja SaSA Ampumaurheiluliiton nuorisovaliokunta palkitsi Tiia Koiviston, Kari Rautiaisen ja Salon Seudun Ampujat. Teksti LASSI PALO Kuvat JUHA SAARINEN, HEIKKI PÄÄKKÖNEN A mpumaurheiluliiton nuorisovaliokunta palkitsi Vuoden kultahippuampujana Tiia Koiviston (Kauhavan Ampujat). Hän osallistui ensimmäisen kerran Kultahippufinaaleihin, kun hän oli viisivuotias. Hän on nyt 14-vuotias. Koivisto kilpailikin tänä vuonna viimeisen kerran Kultahippufinaaleissa. Se oli peräti kymmenes kerta. Koivisto sanoi Salon finaalien jälkeen, että näin monta kertaa on ”aika siistiä”, mutta kauhean haikea olo hänellä ei ollut: – On mukava lähteä seuraavaksi nuorten kisoihin, hän totesi. VALINTAPERUSTELUISSA todettiin, että Koivisto on luonteeltaan iloinen, ja hänellä on hymy herkässä. Hän on kaikkien kaveri ja tukee seuran muita kultahippuampujia, ja ampumaurheilu on hänelle ennen kaikkea iloista yhdessä olemista kavereiden kanssa. Hyvät sosiaaliset taidot takaavat kaveruussuhteita yli seurarajojen, perustelut jatkuivat. – Aloitin ampumaharrastuksen, kun seuramme Kultahippujoukkueeseen piti saada yksi ampuja lisää. Minut ”lahjottiin” karkkipussilla. Sille tielle jäin, ja oli vissiin kivaa, kun täällä vielä olen. Yritän treenata ja kehittyä tulevaisuudessa, katsotaan sitten lisää, Koivisto sanoi Kisakalliossa. MUUTAMA VIIKKO myöhemmin Koivisto sanoi, että palkinnon saaminen oli ”suuri yllätys”. – Se tuntui todella hyvältä. En ole vieläkään sisäistänyt näin mahtavaa palkintoa. Lavalla seisominen tuntui hienolta, mutta jännitti aika paljon. Onneksi tiesin, että lavalla ollessani minulta saatetaan kysyä kysymyksiä ja pystyin hieman valmistautumaan. Millaista palautetta olet saanut palkinnosta esimerkiksi koulusta ja opettajilta? 12 SaSA on vuoden kultahippuseura ja Tiia Koivisto (oik.) vuoden kultahippuampuja. SaSA:n edustajat Rouvali. – Kaikki kaverini onnittelivat ja olivat iloisia palkinnostani.Opettajat eivät ole noteeranneet palkintoani, koska Kauhavalla ampumaurheilu ei ole mahdottoman arvostettu urheilulaji, Koivisto sanoo. Koivistolle jäi hyvä fiilis Kultahippuvuosistaan: – Kaikki nämä kymmenen vuotta ovat olleet todella hienoja kokemuksia, jotka säilyvät koko elämän muistoissani. Näiden vuosien aikana olen saanut paljon uusia tuttuja ja kavereita. Tottakai kaikki kultahippukisat ovat olleet hienoja mutta päällimmäisenä mieleen on jäänyt Ahvenanmaan reissut ja Hämeenlinna, koska siellä tuli hyvä tulos. Koivisto yrittää saada seuraavaksi tulostasoaan kohenemaan ja kiertää kilpailemas- sa pääasiassa Pohjanmaalla järjestettäviä kisoja. – Totuttelen uuteen aseeseen ja pyrin lisäämään harjoitusten määrää. TIIAN isä Juha-Matti Koivisto pitää tyttärensä saamaa palkintoa ”todella merkittävänä” Tiialle, perheellemme ja seurallemme. – Kun lukee noita nuorisovaliokunnan valintaperusteluja, niin ei voi olla muuta kuin ylpeä isä. Olen varma, että tämä palkinto lisää motivaatiota jatkossa. Ja onhan se mukavaa, että Tiia on huomattu. Grande Finale oli meille uutta, ja oli mahtavaa olla huippuampujien seurassa. Millaisin sanoin summaat Tiian kultahippuvuodet? URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 12 04/12/2019 21.20

Koivisto, taakaan ei ole tarvinnu riidellä ampumapaikalla eikä kertaakaan ole tarvinnu patistaa harkkoohin. Kultahippuvuodet ovat opettaneet myös iskää rauhallisemmaksi. Tiettyä painettakin Kultahippukisat ovat aiheuttaneet mulle, kun Tiia on ollut kovin tarkka omasta suorituksestaan ja tulostasostaan – eli etten kovin pahoin sössisi ammutusta. Entä miten tästä eteenpäin – esimerkiksi harjoitusmäärät ja koulu? – No, nyt ajetaan uutta asetta sisälle ja katsotaan kuinka lähtee alaku sujumaan. Harkkoja on kaksi, kolme kertaa viikossa, ja me menemme niin kuin Tiia haluaa ampua ja kattotaan mitenkä menöö. Koulua pitää käyrä ja ammatti saara. Valinnat on eres reilun vuaren päästä. n edustajat ovat Ilkka Ratamo, Eeva Kyrönlahti ja Timo – Kyllähän alaku oli haastavaa, kun piti istuttaa viisivuotias ampumaan ja pysymään rauhas, mutta ehkä Tiia oli sopivan arka alakuun. Kyllä nämä kaksikymmentä kultahippureissua kymmenen vuoden aikana ovat olleet niin Tiialle kuin meillekin ikimuistoisia. Kaikki reissut ollaan tehty seuran kans porukalla yhdes linja-autolla. Tosi mukavia kisoja! Millaista on ollut olla mukana isänä? – No meillähän on ollut kummatkin vanhemmat mukana alusta asti – minä enemmän ammuttajana, mutta sitten Sari harkoissa johtuen minun työaikatauluista. On ollut tosi hauskaa ammuttaa Tiia, hän on alusta asti osannu sanoa mikä asia on huonosti tai vaivaa, jos laukaus oli huono. Ker- KULTAHIPPUOHJAAJAN palkinto ojennettiin Kari Rautiaiselle, joka toimii ohjaajana Siilinjärven Luotiampujissa (SiiLA). Valintaperusteluissa todettiin, että Rautiainen on ”antaumuksella ja pyyteettömästi vetänyt ampumaurheilukursseja vuosikausien ajan”. – Rautiainen jaksaa opastaa, ohjata ja valmentaa jo pidemmälle ehtineitä sekä ottaa yksilöllisesti huomioon myös pienet ampujat. Jos joku kylällä kyselee ampumaurheilukoulusta, hän on aina valmis ottamaan uusia ampumakoululaisia vaikka eri illoille kuin varsinainen ampumaurheilukoulu on saadakseen uusia nuoria mukaan hyvään harrastukseen. Karilta saa aina ystävällisen ja kannustavan sanan – niin ampujat kuin muut seuratoimijat ja vanhemmat. Karia kuvaavat hyvin adjektiivit rakentava, pyyteetön ja määrätietoinen sekä lempeän isällinen, valintaperustelut kuuluivat. Rautiainen pitää saamaansa palkintoa ”hyvänä huomionosoituksena”: – Se oli yllätys eli en osannut aavistaa saavani palkintoa. Olen pyörinyt näissä hommissa yhtäjaksoisesti kuudentoista vuoden ajan – parhaimmillaan kolmena, neljänä iltana viikossa ympäri vuoden. Kesät ulkoradalla ja talvet sisäradalla. Mikä sinua motivoi olemaan mukana nuorisotoiminnassa? – Meillä on hyviä ohjattavia, ja on mukava katsoa, kun he onnistuvat, Rautiainen sanoo. VUODEN KULTAHIPPUSEURA on Salon Seudun Ampujat (SaSA). Valintaperusteluissa mainittiin se, että SaSA on tehnyt jo vuosien ajan töitä nuorten ampumaharras- Kari Rautiainen ja Vuoden kultahippuohjaajan palkinto. tuksen hyväksi ja on useana vuotena tuottanut paljon uusia nuoria ampujia harrastustasolle, kilpatasosta puhumattakaan. SaSA:n järjestämät ilma-aseiden Kultahippufinaalit vuosina 2018 ja 2019 saivat paljon kiitosta ympäri Suomen. SaSA on perustettu vuonna 1965, ja sen jäsenmäärä on noin x850. – Ammunta on yksilölaji, mutta sitä harrastetaan yhdessä. Yhdessä tulimme tätä palkintoa myös noutamaan. Tämä on arvokas huomionosoitus, ja tästä on hyvä jatkaa, SaSA:n Ilkka Ratamo totesi Kisakalliossa. KUN GRANDE FINALESTA oli kulunut kuukauden päivät, salolaiset muistelivat iltaa lämmöllä: – Kyllähän se hienolta tuntui, kun huomasimme, että olemme tehneet jotakin erityistä, jota arvostettiin, Ratamo sanoi. – Ja yhä edelleen palkinto tuntuu hyvältä. Millaisessa arvossa pidätte palkintoa? – Erittäin isossa arvossa, koska se on yksi suurimmista palkinnoista, mitä voimme saada nuorisotyölle. Osasitteko odottaa palkintoa? – Kyllä se puskista tuli, ja ehkä se on syy siihen, miksi se tuntuu hyvältä. Miten aiotte hyödyntää palkintoa? – Ampumaurheilukoulun mainonnassa. Perinteisten palkintojen lisäksi Kultahippupalkitut saivat myös Kultakeskus Oy:n lahjoittamat kunniapalkinnot. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 13 13 04/12/2019 21.20

GRANDE FINALE i VUODEN PARHAAT 2019 "Helppoja asioita ei kannata harjoitella" Seinäjokelaista Pohjanmaa Practicalia edustava Sami Hautamäki saavutti tähänastisen ampujanuransa kirkkaimman menestyksen, kun hän voitti elokuussa Ruotsissa kivääripracticalin standard-luokan maailmanmestaruuden. Teksti MIKA VUOLLE Kuvat JUHA SAARINEN, ANNE HAUTAMÄKI P racticalissa pitkiin aseisiin erikoistunut Sami Hautamäki on ollut jo vuosien ajan luottomenestyjä isoissa kilpailuissa. Vuonna 2017 hän ampui kiväärin standard-luokassa Venäjällä MM-hopeaa ja viime vuonna Ranskassa haulikon MM-kilpailuissa niin ikään MM-hopeaa modified-luokassa. Vuonna 2015 hän ampui standard-kiväärissä Euroopan mestariksi, ja Pohjoismaiden mestaruuksia on kertynyt kiväärissä neljä kappaletta, ensimmäinen vuodelta 2013. – Ruotsin MM-kisoissa onnistuin todella hyvin. Ehkä kolme kolmestakymmenestä osiosta oli sellaisia, jotka olisin halunnut uusia, Hautamäki sanoo. MENESTYKSEN POHJALLA on vuosikymmenien ampujanura. Hautamäki aloitti pienoiskiväärillä jo 15-vuotiaana ja 1990-luvulla lajiohjelmaan kuului myös pienoispistooli. Practicalin hän löysi vuonna 2006, kun kaveri vei tutustumaan lajiin. – Huomasin, että hei, täällä ei ammuta pelkkiä osumia, täällähän kello käy, ja tunsin löytäneeni omimman lajini, Hautamäki muistelee. Aluksi Hautamäki ampui SRA:ta ja IPSC:iä pistoolilla, mutta vuodesta 2012 lähtien hän alkoi keskittyä pitkiin aseisiin. Nykyään pistooli kulkee enää sivulajina SRA:ssa, muuhun ei aika riitä. – Kiväärissä on eniten haasteita. Siinä pitää tuntea ballistiikkaa ja hallita vaikeita ampuma-asentoja. Haulikkopractical taas kiinnostaa sen nopeuden vuoksi. 14 Sami Hautamäki palkittiin Vuoden kivääripracticalampujana. PITKÄT AMPUMAMATKAT, 200 metristä aina 500 metriin asti, ovat kivääripracticalin suola. Ruotsin MM-kilpailuissakin niissä syntyivät erot, jotka ratkaisivat mitalistien järjestyksen. Kaluston ja miehen saaminen osuntakuntoon pitkälle vaatii paljon työtä, kokeilua ja testausta. Hautamäki on kuitenkin saanut tukea italialaiselta asevalmistaja Armi Dallera Customilta ja kotimaiselta Lapualta, joten kaluston suhteen ei ole tarvinnut tinkiä. – Diopteritähtäimiä piti kokeilla useita ennen kuin itselle paras löytyi. Nyt on sellainen, jota on helppo säätää kesken stagenkin, kun ammutaan kauas. HAUTAMÄKI AMPUU harjoituksissa paljon metallimaaleihin. Siinä palautteen osumasta saa heti, ja osumien lukeminen on kivääripracticalissa ensiarvoisen tärkeää, sillä paikkolaukauksiin ei saa kulua liikaa aikaa. Treeniä hän on muuttanut siten, että harjoittelee kerralla vähemmän asioita ja ampuu vähemmän yhdellä ampumakerral- URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 14 04/12/2019 21.20

K U VAT: J U H A S A A R I N E N Vuoden pistelajien kasa-ampuja Tapani Nousiainen ja Vuoden nuoren pistelajien kasa-ampujan Aappo Korven isä Tomi. Vuoden mustaruutiampuja: Pekka Paatinen. Sami Hautamäki Ruotsin MM-kilpailuissa kultajahdissa. la, mutta pyrkii käymään radalla useammin. – Helppoja asioita ei kannata harjoitella. Vaikeiden ampuma-asentojen ottamisessa säästää helposti sekunteja. SULAN MAAN AIKAAN betonialalla kehityspäällikkönä elantonsa hankkiva Hautamäki käy radalla 4–5 kertaa viikossa, ennen isoja kisoja useamminkin. Talviaikana kovilla harjoittelu tapahtuu valon puutteen vuoksi lähinnä viikonloppuisin ja pienoiskiväärillä, joka on mitoiltaan ja painoltaan täsmälleen ison .223-kaliiperisen kiväärin mukainen. – Talviharjoittelu on tärkeää. Ei practical-taitoa rakenneta hetkessä, vaan pohjatyö tehdään talvella. Useimmiten radalla saa kyllä tehdä lumityöt, ettei siellä paljon muita käy kuin minä ja vaimo, tuumii Hautamäki. Kuivaharjoittelun tärkein elementti on, kun mestari miettii edellisiltana seuraavan päivän ampumaharjoituksia ja harjoittelee niiden liikeradat ja toiminnot valmiiksi ratakeikkaa varten. Putkilipashaulikon latausharjoittelussa kuluu myös usein tunti jos toinenkin. Kuntopuolen harjoittelun maailmanmestari hoitaa normaalilla liikunnalla. Harjoitteluun kuuluu kevyttä punttisalia ja uintia, ja syksyt kuluvat metsästyspuuhissa. JATKOSSA Sami Hautamäki aikoo kokeilla myös Pistol Caliber Carbinea, 9 mm karbiinia. Jos se tuntuu hyvältä, niin hän harkitsee lähtöä lajin MM-kisoihin. Seuraava päätavoite on kuitenkin vuoden 2021 haulikon MM-kilpailut ja sen jälkeen vuoden 2022 kiväärin maailmanmestaruuskisat. Sen pidemmälle hän ei ole vielä tehnyt suunnitelmia ampujanuransa suhteen. Practicalin parhaat: Sami Hautamäki, Anastasia Mustonen, Mika Lento ja Kim Leppänen. Sportingin Liina Laine. Vuoden pistoolinuori Ella Hakala ja Vuoden työn sankari Sami Haume. Liikkuvan maalin parhaat Aaro Vuorimaa, Ida Heikkilä ja Krister Holmberg. Skeet-ampuja Heidi Hämäläinen. Trap-ampujat Mopsi Veromaa, Teemu Ruutana ja Marika Salmi. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 15 15 04/12/2019 21.20

36 aamua jäljellä ennen Yhdysvaltain-matkaa. Matias Kiuru kuvattuna Helsingissä sijaitsevassa Maunulan liikuntahallissa. Matias Kiurulle täysstipen kovatasoiseen yliopistoon Matias Kiuru on tiettävästi ensimmäinen suomalainen urheiluampuja, joka on saanut täysstipendin amerikkalaiseen I-divisioonan yliopistoon. Hän matkustaa Kentuckyyn tammikuun alussa. Teksti & kuvat LASSI PALO 16 M atias Kiuru, 21, on helsinkiläistä Poliisien Ampumaseuraa (PAS) edustava kivääriampuja. Herttoniemenrannassa asuva Kiuru on edennyt urallaan määrätietoisesti ja nousujohteisesti, ja nyt on taas aika ottaa uusia haasteita vastaan. Kiuru on saanut täysstipendin amerikkalaiseen korkeimman tason eli I-divisioonan yliopistoon. Hän valmisteli asiaa pari vuotta, ja nyt on kaikki valmista. Lentoliputkin on kirjoitettu: lähtöpäivä on 2. tammikuuta. – Fiilikset ovat odottavat. Enää ei jännitä, koska melkein kaikki asiat on hoidettu. (Yli- opistourheilun kattojärjestöltä) NCAA:lta on tullut vahvistus, että kaikki on kunnossa. Minulla on viisumi ja aseluvat. Vakuutusasiat vielä kuntoon, ja sitten kursseja valitsemaan, Kiuru hymyili PAS:n toimistossa Maunulan ilma-aseradalla marraskuun viimeisellä viikolla. Kiuru alkaa opiskella kauppatieteitä pääaineenaan markkinointi (hän saan aikanaan Suomen kandia vastaavan tutkinnon). Neljän vuoden täysstipendi tarkoittaa sitä, että Kiurun tarvitsee huolehtia vain omista käyttörahoistaan, sillä kaikki muu on hoidettu, kuten opiskelu, majoitus, ruoat ja ampumaurheilussa tarvittavat paukut. URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 16 04/12/2019 21.20

Matias Kiuru kilpailemassa kevään ilma-aseiden SM-kisoissa. "Ampumarata on päivittäin käytössä, ja voin ampua piekkaria sisällä. Olosuhteet ovat hyvät eikä varsinaista talvea ole." Matias Kiuru endi on KIURUN TULEVA OPINAHJO on ampumaurheilussa erinomaisesti menestynyt Murray State University, joka sijaitsee Murrayn kaupungissa Kentuckyn osavaltiossa. Lähimmät suuret kaupungit ovat Nashville ja Memphis. MSU kilpailee Racers-joukkueillaan Ohio Valleyn konferenssissa. Kiurun ensimmäinen kilpailu on tammikuun 11. päivänä, ja jos kaikki menee hyvin, maaliskuussa ovat NCAA:n mestaruuskilpailut. Kisoja on lähes joka viikonloppu. – Murray on voittanut nyt neljä kertaa peräkkäin konferenssinsa mestaruuden ja ollut NCAA:n mestaruuskisoissa säännöllisesti neljän parhaan joukossa, Kiuru kertoo. Tässä se juju onkin: Kiuru haluaa edetä urheiluampujan urallaan, ja hän näkee tässä erinomaisen mahdollisuuden: – Lähden Yhdysvaltoihin ampumaurheilun takia. Rio de Janeiron olympialaisissa (2016) neljä viidestä kiväärilajien kultamitalista meni sellaisille urheilijoille, jotka sillä hetkellä opiskelivat tai olivat opiskelleet amerikkalaisessa yliopistossa. KUN KIURULLE SANOO, että tämä on hieno juttu, hän naurahtaa: – Niin kaikki sanovat. Merkittävää on tosiaan se, etten lähtisi ellei tämä olisi ampumaurheilun kannalta minulle paras ratkaisu. MSU:ssa on kymmenkunta ampujaa, joista neljän tulokset lasketaan kilpailuun mukaan. Olen porukan ainoa ulkomaalainen. Kiuru on selvittänyt faktat tarkasti ja ollut yhteydessä Murrayn yliopiston valmentajaan: – Päävalmentaja on hyvä tyyppi! Hänestä tulee (valmentajani) Francis Wikström mieleen. Ampumarata on päivittäin käytössä, ja voin ampua piekkaria sisällä. Olosuhteet ovat hyvät eikä varsinaista talvea ole. Murrayssa on noin 17 000 asukasta. Siihen ei ole laskettu mukaan yliopiston opiskelijoita, joita on noin kymmenen tuhatta. Kaupungissa ilmestyy yksi sanomalehti, ja siellä on yksi elokuvateatteri. KIURU PÄÄSI YLIOPPILAAKSI helsinkiläisestä Mäkelänrinteen urheilulukiosta viime vuonna, ja hänen varusmiespalveluksensa Puolustusvoimien Urheilukoulussa päättyi syyskuussa. Kiuru on edustanut Suomea kansainvälisissä arvokilpailuissa useita kertoja poikien sarjassa. Viimeisin arvokisaedustus oli Etelä-Korean Changwonissa (2018), missä hän sijoittui hienosti seitsemänneksi poikien pienoiskiväärin asentokilpailussa. Hänellä on poikien EM- ja MM-joukkuepronssi. Kiurun ennätys ilmakiväärissä on vuosi sitten tehty 625,6 pistettä. Pienoiskiväärin asentokilpailussa hän on tähdännyt ennätyksekseen 1159 pistettä (2019). NCAA:N SÄÄNTÖJEN MUKAAN yliopiston valmentaja voi vaatia Kiurua harjoittelemaan 20 tuntia viikossa. Kiuru voi toki halutessaan treenata enemmänkin, mutta minimi on tuo edellä mainittu. Harjoitella voi niin aamuisin kuin iltapäivisinkin. – Kevät voi olla rankka, koska menen sinne kesken lukuvuoden. Ekan vuoden aikana on tosin yleissivistäviä opintoja ja pääaineen yleiskursseja. Viimeisten opiskeluvuosien aikana paneudutaan pääaineeseen sitten tosi syvällisesti. Vapaa-aikaa ei juurikaan ole, mutta se ei Kiurua haittaa. Hän on motivoinut opiskelemaan ja urheilemaan. Ja niin pitääkin olla, sillä jos opiskelut eivät suju vaaditun tason mukaisesti, ei myöskään urheilla. KIURU PALAA SUOMEEN 9. toukokuuta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, hän kilpailee Saksan Hannoverissa kolme päivää myöhemmin. Sitten kesän perinteiset kilpailut, ja Murray State University odottaa taas elokuun puolivälissä. Melkoinen vuosi siis edessä! 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 17 17 04/12/2019 21.20

URHEILIJA ARJESSA Nuoren pistooli­ ampujan vuosi on ollut vauhdikas Esa Savola kirjoitti keväällä ylioppilaaksi Lappajärvellä, sai opiskelupaikan Tampereen yliopistoon, kävi kesätöissä telakalla Turussa, ja astui hiljattain armeijan harmaisiin. Teksti & kuvat LASSI PALO L appajärven Ampujia edustava pistooliampuja Esa Savola, 19, suorittaa varusmiespalvelustaan Helsingin Santahaminassa sijaitsevassa Puolustusvoimien Urheilukoulussa. Haastatteluhetkellä elettiin marraskuun loppua. Usein puhutaan armeijan harmaista, mutta nyt sää oli sitäkin useita sävyjä harmaampi. – Viides viikko on nyt ”Santiksessa” menossa, ja kaikki on hyvin. Askelmerkit ovat löytyneet, ja palikat alkavat mennä paikoilleen, hän hymyili. – Yllätyksiä ei ole ollut, koska osasin varautua erilaisiin tilanteisiin. Olin kuullut aiemmin paljon juttuja armeijasta. Savola haki Urheilukouluun, koska hän halusi keskittyä urheilu-uraansa varusmiespalveluksen aikana sekä harjoitella kovaa ja hyvin varusmieskoulutuksen lisäksi. Hän oli harjoitellut saarella sijaitsevan MPKK:n alakerrassa sijaitsevalla ilma-aseradalla, mutta PAS:n radalle Maunulaan hän ei ollut vielä päässyt. Tilanteet muuttuvat nopeasti, sillä haastattelua seuraavana päivänä alkoi ensimmäinen ”metsäkeikka”, joka kesti viikon. SAVOLA KIRJOITTI viime keväänä ylioppi- laaksi Lappajärven lukiosta ja sai kesäkuussa opiskelupaikan Tampereen yliopistoon. Armeijan päätyttyä hän alkaa opiskella ympäristö-, energia- ja biotekniikkaa. Tulevaisuus tarkentuu lähivuosien aikana eli mikä Savolasta tulee ”isona”. Diplomi-insinööri kyllä, mutta missä hän haluaisi tehdä töitä? – Skaala on laaja. Opiskelujen aikana selviää myöhemmin, mihin suuntaudun. Savola muutti kesän kynnyksellä kotimaisemistaan Lappajärveltä Turkuun, missä 18 hän oli kesätöissä telakalla ja harjoitteli valmentajansa Juhani Forsmanin kanssa. Savolan tyttöystävä asuu myös Turussa, mutta he eivät asu yhdessä. Savola heräsi joka työaamu puoli kuudelta ja kiirehti seitsemäksi töihin. Töiden jälkeen hän kävi nopeasti ”kämpillään” ja lähti harjoittelemaan. Treenimatkaan ei kulunut kovinkaan paljon aikaa, sillä Savola asui vain 700 metrin päässä Kupittaan radasta. SITTEN ALKOIKIN varusmiespalvelus, joka päättyy ensi vuoden syyskuussa. Kuten aina armeijassa, alku on ollut vauhdikas, ja uusia kasvoja on paljon. Savolan tuvassa kaikki ovat eri lajien urheilijoita: – Siellä on judoa, suunnistusta, jalkapalloa ja rallia, Savola luetteli. – Muista täällä olevista ampujista tunsin aiemmin vain (kivääriampuja) Riku Koskelan. En koe siirtymistä Helsinkiin kovin isona muutoksena, koska olemme täällä melko rajatusti. Totta kai Helsinki on tuossa vieressä, ja kaupunkiin tulee varmasti tutustuttua. En tunne sitä vielä kovinkaan hyvin. En ole vielä edes matkustanut metrolla, hän naurahti. Armeijan jälkeen on edessä tutustuminen taas uuteen kaupunkiin, koska opiskelut odottavat Tampereella. – Tampere on erilainen Turkuun verrattuna, mutta kyllä minä sinnekin sopeudun hyvin. Minun ei onneksi tarvitse armeijan aikana stressata sitä, mitä teen ensi vuoden syksynä. Olen rauhallisin mielin, koska minulla paikka minne mennä. KOSKA TÄMÄ VUOSI on ollut poikkeuksellisen kiireinen, ovat Savolan laukaisumäärät jääneet pienemmiksi kuin edellisenä vuosina. Savola on määrätietoinen nuori mies, joka halusi hyvät paperit lukiosta ja edelleen opiskelupaikan ennen varusmiespal- Urheilukoululainen Esa Savola palveluspaikallaan Santa "Laukaisumäärät kasvavat varmasti Urheilukoulun aikana. Käyn säännöllisesti myös punttisalilla ja lenkillä." Esa Savola velustaan. Koulu vei siis aikaa harjoittelulta, mutta ei hätää: – Laukaisumäärät kasvavat varmasti Urheilukoulun aikana. Käyn säännöllisesti myös punttisalilla ja lenkillä. Savola on harrastanut ampumaurheilua jo yhdentoista vuoden ajan. Urheiluampujan uran voi kuitenkin katsoa alkaneen kunnolla neljä vuotta sitten, kun hänet valittiin Ampumaurheiluliiton tehoryhmään. Maajoukkueessa on meneillään nyt kolmas vuosi. – Olen jatkanut ampumaurheilijan uraani, koska laji on mielenkiintoinen ja olen ol- URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 18 04/12/2019 21.20

allaan Santahaminassa. Taustalla näkyy Helsingin keskustaa. lut niin pitkään jo mukana. Tämä on iso osa elämääni. Haluan myös kehittyä urheilijana. Savolan ennätys ilmapistoolissa on 564, 25m pistoolissa 567, 50m pistoolissa 529 ja vakiopistoolissa 540. Hän ampuu vielä ensi vuoden ajan poikien sarjassa. – Olen ampujana vielä nuori. En ole puolivaloilla liikkeellä, ja tiedän, mitä tavoitteiden saavuttaminen vaatii. Tietoa tulee koko ajan lisää, ja opin koko ajan uutta. Seuraava tavoitteeni on ampua ilmapistoolin ensi vuoden arvokisojen tulosraja ja päästä arvokisoihin mukaan. Ja totta kai, ajatuksissa aina on päästä lajissa kuin lajissa uudelle kymmenluvulle! SAVOLA KATSOO vahvuuksikseen ampujana rauhallisuuden, määrätietoisuuden ja kovan halun tehdä töitä. Jos – ja kun – kaikki menee suunnitelmien mukaan, Savolan pidemmän aikavälin tavoitteet on asetettu vuosina 2024 ja 2028 järjestettäviin olympialaisiin. – Minulle on tullut tasaisuutta lisää, Esa Savola kuvattuna kevään SM-kisoissa Tampereella. mikä tarkoittaa sitä, ettei huonoja tuloksia tule enää. Se ei vielä näy tuloksissa, mutta se näkyy tekemisessä, Savola selvittää ja viittaa ilmapistooliennätykseensä, joka on vuodelta 2017. – Minun pitää kehittää esimerkiksi laji­ ominaisuuksiani ja pitoa. URHEILUKOULUN sanotaan olevan nuorelle erinomainen mahdollisuus ottaa askeleita eteenpäin. Savola tietää tämän hyvin. Nuo- ria on kannustettu keskustelemaan muiden lajien urheilijoiden kanssa ja poimimaan niitä hyviä ja sopivia juttuja omaan harjoitteluun. Tietotaitoa ja osaamista on, sillä samassa noin 70 urheilijan joukossa ovat ikäluokkansa parhaat urheilijat. – Tämän lisäksi kaikki ovat kunnianhimoisia urheilijoita, jotka tekevät tosissaan töitä, Savola lisää. Aika alkaa olla lopussa, ja Savolan on kiirehdittävä haastattelusta takaisin Urheilukouluun. On vielä yksi asia, jonka hän haluaa nostaa esiin: – Ilman Juhani Forsmania ja Timo McKeownia en olisi nyt tässä. He ovat auttaneet minua eteenpäin ja jaksaneet tehdä kanssani töitä, hän sanoo noustessaan ylös pöydän äärestä. Savola oli pohtinut tarkasti ne asiat, jotka hän halusi nostaa esiin tässä Urheilija arjessa -jutussa. Lopussa jaetut kiitokset kahdelle valmentajalle kertovat nuorukaisesta kaiken: fiksu ja säntillinen huippu-urheilija ja herrasmies. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 19 19 04/12/2019 21.20

NOIN 20 KYSYMYSTÄ FRANCIS WIKSTRÖM: ”Matiaksella on nyt iso ja hieno mahdollisuus!” Teksti & kuva LASSI PALO ”K un valmennettavani Matias Kiuru lähtee pian Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja harjoittelemaan, se on hieno juttu ja iso mahdollisuus hänelle kasvaa paremmaksi urheilijaksi.” Näin sanoo Francis Wikström, joka vastaa Urheiluampujan Noin 20 kysymykseen. Francis Wikström, 32, on Poliisien Ampumaseuran (PAS) valmentaja. Hän on ollut mukana ampumaurheilussa ja PAS:n toiminnassa parinkymmenen vuoden ajan. Valmennusura alkoi vuonna 2006. Helsinkiläinen Wikström on Aalto-yliopiston diplomi-insinöörikoulutuksessa. 1 Vuosi päättyy pian. Millainen sinun ampumaurheiluvuotesi oli? Ampumaurheilun puolella työtä on riittänyt niin Poliisien Ampumaseuran kuin Helsingin seudun Ampumaurheilun Tuen hommissa. PAS:ssa koulutus- ja nuorisojaoston puheenjohtajana olen pitänyt huolta, että leirit, ampumakoulut ja ampumakokeilut pyörivät normaalisti ja nuoret saavat viikoittaista seuravalmennusta. Matias Kiurua on ollut upeaa valmentaa jo kymmenen vuoden ajan. Valmentaminen jatkuu edelleen, vaikka lähivuosien ajan valmennus on enemmänkin etätyötä Matiaksen hienosta tilanteesta johtuen. Kiurun lisäksi valmennan tällä hetkellä nuorta pistooliampujaa Hilla Seppästä. Hänellä on asenne kohdallaan. Henkilökohtaisella puolella olen viettänyt aikaa työn ja yliopisto-opiskelun ja kihlattuni kanssa. Toivottavasti ensi keväänä ja kesänä olisi aikaa myös itse ampua jokin aika sitten hankkimallani uudella vakiokiväärillä. 2 3 Mikä oli vuoden kohokohta ampumaurheilussa ja miksi? Seuran leirit ja Matiaksen (Kiuru) kilpailusuoritukset. Millaisia ajatuksia ja suunnitelmia sinulla on, kun puhutaan ampumaurheiluvuodesta 2020? Francis Wikström kuvattuna Helsingissä Maunulan ilma-aseradalla, joka tunnetaan PAS:n kotiratana. ja vanhempieni tuki on ollut korvaamaton apu. Iso kiitos heille! 6 7 Millaisia tapahtumia esimerkiksi Kultahippufinaalit ovat? Ne ovat lapselle jännittäviä, kauden kohokohtakilpailuja, joissa on suurtapahtuman tuntua. Onko jotain, mitä haluaisit muuttaa tai kehittää? Parantaa käsitystä ampumaurheilusta mielenkiintoisena, hyödyllisenä ja täysin turvallisena lajina Suomessa valtamedioissa ja yleisesti. 8 Valmennettavasi Matias Kiuru lähtee pian Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja harjoittelemaan. Mitä sanot tästä? 9 Millaisia odotuksia sinulla on hänen Yhdysvaltain-vuosistaan? Se on hieno juttu ja iso mahdollisuus hänelle kasvaa paremmaksi urheilijaksi ja koulutuksen ansiosta paremmaksi ihmiseksi. Ensi vuonna tavoitteena ovat onnistuneet kisat Helsingin joukkueen ja itseni osalta Pohjoismaiden pääkaupunkiottelussa Oslossa. Lisäksi tavoitteenani on, että seuran neljä vuosittaista leiriä on entistä laadukkaampia. Toivon, että Matias viihtyy hyvin ja saa laadukasta valmennusta rapakon takana, ja toivon myös, että toinen valmennettavani Hilla kehittyy. 10 Kultahippusääntöjä on uudistettu jokin aika sitten. Mitä mieltä niistä olet? Pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus, joustavuus, uuden kokeileminen ja sen soveltaminen sekä meneminen oman mukavuusalueen ulkopuolelle. 11 Kuinka tärkeää Kultahipputoiminta on ampumaurheilun kannalta? 4 Mitkä ovat olleet ohjenuoriasi, kun olet ollut mukana ampumaharrastuksessa? 5 Sinulla on kihlattu, opiskelet ja olet aktiivinen toimija ampumaurheilussa. Miten tämä yhdistelmä käytännössä toimii? 20 URHEILUAMPUJA  5/2019 Kyllä, sekä työn että opiskelun yhdistäminen ampumaharrastukseen ja perhe-elämään on välillä haastavaa, mutta seurakavereiden, kihlattuni UA_5_2019_2.indd 20 Toivottavasti saisimme yhteistyötä aikaiseksi koulun, valmentajien ja minun välilleni. Olisi myös hienoa mennä käymään Kentuckyssa ja nähdä millaisissa olosuhteissa Matias siellä on. Aluekarsintojen poistuminen oli hyvä juttu, koska lapsen perheellä saattaa olla muu tärkeä meno yksittäisen karsinnan aikaan. Nyt tästä syystä ei lapsen tarvitse karsiutua ulos Kultahippufinaalista. Kultahipputoiminta näkyy meidän seuramme kannalta lähinnä Kultahippufinaaleihin ja avoimiin alueellisiin kisoihin Kultahippusarjoihin osallistumisina. Finaalissa on tärkeää, että lapsille on oma "SM-kilpailunsa". Siitä voidaan tehdä lapsille omannäköinen. Tun- 04/12/2019 21.20

nelma saa olla aikuisten SM-kisoja rennompi ja ilmapiiri iloisempi eikä äänekkyydestä ole niin haittaa, kunhan kaikilla on kivaa. Lisäksi pidän tärkeänä, että tällaiselle toiminnalle on oma nimensä. 12 Miten ja kuinka paljon seuraat kotimaista ja kansainvälistä ampumaurheilua? 13 Millaisena näet ampumaurheilun kehityksen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin? Seuraan paljon valmennettavistani johtuen. Live-tulosseuranta on hyvä juttu, mutta kaipaisin myös lisää juonnettua livekuvaa Suomessa järjestettävistä kisoista. Tämä tekisi erityisen hyvää niille, joilla on ennakkoluuloja lajia kohtaan. Kansainväliselle huipulle päästäkseen on omistauduttava lajille yhä enemmän ja oman psyyken hallinta kilpailuissa tulee korostumaan entisestään tekniikan ollessa yhä useammalla hyvin hallussa. Suomessa elektroniset taululaitteet ovat vihdoin yleistymässä vauhdikkaasti, minkä ansiosta toivottavasti medianäkyvyys ja kiinnostus lajia kohtaan paranevat. tämän jälkeen voidaan hakea menestystä. Jokaisella menee oma aikansa kuhunkin askeleeseen. 16 Millaisena näet ampumaurheilun aseman ja arvostuksen suomalaisessa urheiluelämässä? 17 Mitä ajattelet Tokion olympialaisista, jotka järjestetään jo ensi vuonna? Kuinka monta Lajeja, joita uutisoidaan, arvostetaan ja myös rahoitetaan enemmän. Ampumaurheilu on valitettavasti tiedonpuutteesta ja vääristyneistä mielikuvista johtuen herkästi negatiivisen leiman saava urheilulaji. suomalaista ampujaa Tokiossa nähdään? Toiveikkaana odotan suomalaisten edesottamuksia. Tekniikan puolesta usealla suomalaisella mahdollisuus ampua maapaikka. Onnistuminen oikeaan aikaan ratkaisee. Ampumakouluja järjestetään laajasti ympäri Suomea ja ilma-aseharrastuksen aloituskustannukset ovat pienet verrattuna muihin urheilulajeihin. Monissa lajeissa Suomessa on jo seuratasolla tarjolla ammattivalmennusta. Ampumaurheilussakin voisi olla tällaista vapaaehtoistoiminnan lisäksi. 18 19 20 21 Kilpaileminen on aluksi vain kilpailukokemuksen hankkimista, sitten yritetään siirtää harjoittelun suoritustaso kilpakentille ja vasta 22 14 15 Mikä on yksi vahvimmista asioista ja yksi kehitettävä asia suomalaisessa ampumaurheilussa? Millaisia ohjeita haluat antaa nuorelle, uraansa aloittelevalle urheiluampujalle? Mikä sinua innostaa ja motivoi toimimaan ampumaurheilun parissa? Se kun näkee muiden intohimon lajia kohtaan Mikä on mielestäsi kiehtovin asia ampumaurheilussa? Kilpaileminen. Mikä on tärkeintä lasten ja nuorten urheilu- ja liikuntaharrastuksessa? Se, että lapsi nauttii. Miten haluat onnitella 100-vuotiasta Ampumaurheiluliittoa? Haluan kiittää liiton väkeä panostuksesta lajimme eteen. Kultaiset ajat takana, mutta platinaa vielä tulossa! Mitä toivot joulupukilta ja uudelta vuodelta? Enemmän yhteistä aikaa kihlatun kanssa. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 21 21 04/12/2019 21.20

Liiton strategian uudistam Uuden strategian kaavaillaan tulevan käyttöön vuoden 2021 alusta alkaen. Teksti & kuva LASSI PALO A mpumaurheiluliiton värikäs 100-vuotisjuhlavuosi on pian päätöksessään. Tapahtumia on ollut useita. Marraskuun 16. päivänä pidettiin Vantaalla liittovaltuuston syyskokous, jossa varapuheenjohtajaksi valittiin Mikko Taussi myös kaudeksi 2020–2021. Liittovaltuuston kokouksen tekemän päätöksen mukaan hallituksen erovuoroisista jäsenistä Marja Maunula, Jaakko Hyvätti ja Veli-Pekka Karvinen jatkavat hallituksessa myös tulevat kaksi vuotta. AMPUMAURHEILULIITON puheenjohtaja Vesa Nissinen painotti valtuuston kokouksen avauspuheenvuorossaan sitä, että liiton johtamisessa vastuita on jaettu ja että töitä tehdään yhdessä. Hän viittasi viimeksi kuluneiden viikkojen aikana liiton johtamisesta käytyihin keskusteluihin. – Liittovaltuuston tehtävänä on määrittää Ampumaurheiluliiton suunta ja päämäärä, ja sen välineenä on strategia. Kun strategia on olemassa, olennaista ovat sen jälkeen ohjaus ja oikeiden ihmisten valitseminen toteuttamaan sitä. Kaikessa toiminnassa on tulosvastuu: jos tuloksia ei tule, on tehtävä ratkaisuja, Nissinen sanoi. Nissinen korosti myös sitä, että toiminnanjohtaja Anne Lantee johtaa liiton toi- Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston kokouksen aluksi Juhani Lehtosaari, Pirjo Manninen ja Sami Mäkelä saivat OKM:n aiemmin tänä vuonna myöntämän ansiomitalin kullatuin ristein. Maila Pynnönen sai ansiomitalin. mistoa ja siellä työskenteleviä. – Ja minä ”sparraan” Annea, hän sanoi. STRATEGIAN uudistamistyö on aloitettu syksyn aikana, ja uuden strategian kaavaillaan tulevan käyttöön vuoden 2021 alusta alkaen. – Olympiadin mukaan menevä nelivuotisjakso on mielestäni sopiva periodi. Toivottavasti saamme ensi vuoden Tokion olympialaisista ja paralympialaisista hyvää nostetta uudelle nelivuotiskaudelle, Nissinen totesi. AMPUMAURHEILULIITON strategiassa keskeisimmät painopisteet ovat olosuh- teiden varmistaminen, vaikuttamisen ja viestinnän tehostaminen, seurojen tarpeisiin vastaaminen, liiton sisäisen toiminnan kehittäminen ja huippu-urheilun tulosten parantaminen. Olosuhteiden varmistamisessa keskeinen tavoite on, että maakunnissa ja koko Suomessa on riittävä ja kattava nykyaikainen ampumarataverkosto. Tähän liittyen Ampumaurheiluliiton johdolla aloitetaan ensi vuonna laaja kolmivuotinen hanke, joka toteutetaan yhteistyössä Suomen Metsästäjäliiton, Suomen Riistakeskuksen, Suomen Reserviupseeriliiton ja Reserviläisliiton kanssa. Vaikuttamisen ja viestinnän tavoitteena Kaukojärvi ja Leppä avaintehtäviin ilma-a Elina Kaukojärvi on nimitetty kisojen pääsihteeriksi ja Marko Leppä kilpailun johtajaksi. – Ampumaurheiluliiton silmissä kokonaisvastuu on minulla. Työnjako keskenämme menee niin, että minä vastaan asioista, jotka liittyvät kilpailemiseen ja Elina kaikesta sen ulkopuolella tapahtuvasta, Leppä selventää kaksikon työnjakoa. Leppä toimi kilpailun johtajana myös Vierumäen EM-kisoissa. Teksti & kuva LASSI PALO I lma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Lohjalla sijaitsevassa Kisakallion urheiluopistossa 27.2.–7.3.2021. Kisoihin odotetaan osallistuvan vajaat 50 maata ja noin 750 urheiluampujaa. Valmentajat ja muut taustajoukot mukaan lukien kisavieraiden määrä nousee noin tuhanteen. Ilma-aseiden EM-kisat pidettiin edellisen kerran Suomessa vuonna 2012, jolloin kisa22 Elina Kaukojärvi ja Marko Leppä kuvattuina Helsingissä Sporttitalossa. paikkana toimi Vierumäen urheiluopisto. Suomen Ampumaurheiluliitto on nimittänyt Kisakallion EM-kisojen pääsihteeriksi lohjalaisen Elina Kaukojärven ja kilpailun johtajaksi haminalaisen Marko Lepän. ILMA-ASEIDEN EM-kilpailuissa kilpaillaan miesten, naisten, poikien (M20) ja tyttöjen (N20) 10m ilmapistoolissa, ilmakiväärissä ja liikkuvan maalin lajeissa. Kisakalliossa nähdään samanlainen finaalipäivä kuin tämän vuoden EM-kilpailuissa Kroatian Osijekissa: kaikkien olympialajien finaalit ammutaan saman päivän aikana. – Se sai niin hyvää palautetta, että meilläkin nähdään ampumaurheilun todellinen URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 22 04/12/2019 21.20

amistyö aloitettu on, että lainsäädäntö ja julkishallinto tukevat ampumaharrastusta. Osittain vaikuttamistyötä tehdään Ampumaharrastusfoorumin (AHF) kautta. Ampumaurheiluliiton huippu-urheiluviestintää on kehuttu ulkopuolisten sidosryhmien taholta, ja tavoitteena on kasvattaa SAL:n vaikuttavuutta ja osaamista myös yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. SEUROJEN TILANNETTA ja tarpeita selvitettiin keväällä 2017 toteutetulla seurakyselyllä, jossa kysyttiin seuroilta muun muassa ajatuksia liiton palveluista ja ampumaurheiluun liittyvistä tekijöistä sekä seurojen omista kehitystavoitteista ja -suunnitelmista. Yleisimmät kehityskohteet vastausten perusteella olivat rataolosuhteiden kehittäminen, seuran jäsenmäärän kasvattaminen, uusien ohjaajien ja valmentajien kouluttaminen, seurojen välisen yhteistyön lisääminen ja seuran talouden kehittäminen. Nämä asiat ovat olleet huomion kohteina kahtena viime vuonna, ja myös ensi vuonna SAL jatkaa seurojen tukemista näissä kehityskohteissa. Ensi vuoden aikana myös toteutetaan uudelleen seurakysely. Liiton sisäisen toiminnan kehittämisen johtavana ajatuksena on tehostaa hallintoa ja suunnata resursseja entistä enemmän toiminnan aikaansaamiseen: enemmän liikettä – vähemmän hallintoa. HUIPPU-URHEILUN tulosten parantamisen tavoitteina on viedä ja vakiinnuttaa suomalainen ampumaurheilutoiminta kansainväliselle tasolle ja saada ampumaurheilija Tokion olympialaisiin 2020 joka lajiryhmästä. Johtavana ajatuksena on, että parhaat ur- heilijat harjoittelevat parhaissa olosuhteissa parhaiden valmentajien johdolla. AMPUMAURHEILULIITON 100-vuotisjuh- lavuosi on siis pian päätöksessään. Avaustapahtuma oli 18. tammikuuta Helsingissä. Ampumaurheilun kansainvälinen huomio kohdistui Suomeen elokuussa, jolloin haulikkoampujat kilpailivat olympiapaikoista Lahdessa ja Hollolan Hälvälän ampumaradalla järjestetyssä maailmancupin kilpailussa. Pääjuhla oli elokuun 31. päivänä Tampereella. Kalle Virtapohjan kirjoittama 100-vuotishistoriateos julkistettiin pääjuhlan yhteydessä. Vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus Grande Finale oli 26. lokakuuta Kisakalliossa Lohjalla. SUOMALAISET ampumaurheilijat menestyivät vuoden aikana taas erinomaisesti, sillä he voittivat kaikkiaan 61 MM- tai EM-mitalia. Satu Mäkelä-Nummela saavutti naisten trapissa olympiamaapaikan Tokioon 2020, ja Lari Pesonen ampui maapaikan Tokioon miesten skeetissä. Jarkko Mylly ampui maapaikan Tokion paralympialaisiin viime vuonna. SAL:N LIITTOVALTUUSTO hyväksyi kokouksessaan toiminta- ja taloussuunnitelman vuodeksi 2020. Talousarvion loppusumma on 2 671 261 euroa, ja se päätyy 4 138 euron ylijäämään. Ympäristölupahankkeen osuus kuluista ja tuotoista on noin 396 000 euroa. Talousarvio perustuu liittovaltuuston keväällä hyväksymiin maksuihin. Seuran jäsenmaksu liitolle on 26 euroa per henkilö, aikuisten lisenssi 40 euroa, harrastelisenssi 25 euroa, yli 80-vuotiaiden lisenssi 19 euroa ja nuorten lisenssi 13 euroa. Toiminta­sääntö­ uudistus etenee A mpumaurheiluliiton toimintasääntöuudistus etenee, kun uudet toimintasäännöt hyväksyttiin liiton ylimääräisessä kokouksessa 27. lokakuuta Lohjalla. Esitetyt uudet säännöt pohjautuivat SAL:n varsinaisessa kokouksessa 24.11.2018 hyväksyttyihin sääntöihin, joita on joiltakin osin muutettu SAL:n ylimääräisen kokouksen 6.4.2019 jälkeen kerätyt palautteet huomioiden. Lisäksi huomioitiin OKM:n lokakuussa ilmoittamien tulevien valtionavustusehtojen mukaiset muutokset. LOKAKUUN KÄSITTELY oli siis uusi ensimmäinen käsittely. Uudet säännöt hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti. Toinen käsittely on ylimääräisessä liittokokouksessa 2020, joka pidetään kevätliittovaltuuston kokouksen yhteydessä. Jos ne hyväksytään myös tuolloin, säännöt menevät Patentti- ja rekisterihallitukseen rekisteröitäviksi, jonka jälkeen ne astuvat voimaan. Tärkeimpiä sääntömuutoksia ovat: jäsentyyppien tarkempi määritys, kunniakilta kunniajäsenten tilalle, jäsenmaksun maksutapa, liitolle oikeus tarkistuttaa jäsenmäärätiedot (tiedonsaantioikeus), ehdollepanotoimikunnan aseman vahvistaminen ja vaalijärjestys, oikeus edustaa liittokokouksessa ja ”sähköinen asiointi”, joka käytännössä tarkoittaa asiakirjojen toimittamista sähköisessä muodossa. Toiminnanjohtaja Anne Lantee kävi kokouksessa läpi Olympiakomitean kanssa tehdyt muutosehdotukset OKM:n tulevien vaatimusten mukaisesti. ma-aseiden EM-kisoihin 2021 superlauantai, Leppä sanoo. Kisakallion EM-kisojen ilmakiväärin ja -pistoolin peruskilpailut ammutaan 90-paikkaisella radalla, joka rakennetaan Susi Training Centeriin. Liikkuvan maalin peruskisat ammutaan päärakennuksen Taito-salissa. Kaikkien lajit finaalit ammutaan päärakennuksessa sijaitsevassa hallissa, jonne rakennetaan 400 katsojaa vetävä katsomo. Jäähalliin rakennetaan urheilijoiden ”olohuone” ja pukuhuoneet sekä yhteistyökumppaneiden näyttelytilat. Susi Center ja jäähalli yhdistetään tilapäisellä käytävällä. Kisakalliossa järjestetään kaksi viikkoa ennen EM-kilpailuja ilma-aseiden SM-kilpailut (M, N, M20 ja N20), joissa on sama tuomaristo kuin EM-kisoissa ja joissa testataan laitteistoja. KAUKOJÄRVI tuntee hyvin niin Kisakallion kuin Ampumaurheiluliitonkin aiempien töidensä ansiosta. Hän työskenteli kymmenen vuoden ajan Kisakallion urheiluopistossa ja teki tiivistä yhteistyötä Ampumaurheiluliiton kanssa. Leppä puolestaan on aktiivinen toimija kansainvälisessä ja kotimaisessa ampumaurheilussa ja tuntee hyvin Kaukojärven sekä tämän työskentelytavan. Kaukojärvellä on nyt oma matkailuun ja tapahtumasuunnitteluun ja -järjestelyihin erikoistunut yritys EK Event. Ampumaurheilun kansainvälisen arvokilpailun järjestäminen sopii hyvin hänelle: – Asiat linkittyivät hyvin, ja minulla on nyt todella hyvä paikka näyttää, ennenkaikkea itselleni, oma osaamiseni. Mikä sen parempaa kuin toimia itselle tutussa ympäristössä hyväksi toteamani tapahtumatiimin kanssa. – Haluan tehdä EM-kilpailuista minun näköiseni esteettömän tapahtuman ja tuoda niihin uuden näkökulman. Haluan myös käyttää mahdollisimman paljon paikallisuutta ja paikallista osaamista. Odotan kisoja innolla! KANSAINVÄLINEN ampumaurheiluliitto (ISSF) järjestää Suomessa ensi vuoden syksynä kansainvälisen tuomarikurssin, jonka läpäisseet pääsevät heti tositoimiin Kisakallion EM-kilpailuissa. Kaukojärvi ja Leppä alkavat etsiä kisoihin vapaaehtoisia työntekijöitä ensi kevään aikana. Lisätietoja: Elina Kaukojärvi 040 707 8994, elina@ekevent.fi Marko Leppä 040 510 53 23, marko.leppa@ampumaurheiluliitto.fi 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 23 23 04/12/2019 21.20

Ampuma­ radoilla lyijy on hallinnassa EU:n komissio on laittanut vireille kaksi erillistä lyijyn käytön rajoitusprosessia. Teksti LOTTA JAAKKOLA Kuva JUHA SAARINEN E nsimmäinen on Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) vuosia työstämä asetus lyijyhaulien käytön kieltämiseksi kosteikkoalueilla. Työn alla olleen asetuksen merkittävin peruste on sama kuin Suomessa jo vuodesta 1996 vesilinnustuksessa voimassa olleen lyijyhaulikiellon eli linnuston suojelulliset näkökohdat. Lyijyhaulikielto kosteikoilla on ollut voimassa jo valtaosassa jäsenvaltioista, mutta kiellon vaikuttavuutta ei ole katsottu riittäväksi mistä syystä koko EU:n laajuisen asetuksen työstämiseen on ryhdytty. Lyijyhaulikieltoesityksen rinnalla komissio on pyytänyt Euroopan kemikaalivirastoa (ECHA) selvittämään lyijyn käytön vaikutuksia kaikessa muussa ampumatoiminnassa ja kalastusvälineissä. Tämä esitys on paljon kattavampi, ja se koskee kaikkea metsästystä ja urheiluammuntaa. ECHA:n viime vuoden syyskuussa julkaiseman raportin johtopäätösten mukaan lyijyn käyttö ammuksissa on riski niin ihmisten terveydelle kuin ympäristöllekin. Nk. totaalikieltoesitys on edennyt materiaalinkeräysvaiheeseen, jossa asiantuntijoilta kerätään taustatietoja joulukuun puoliväliin mennessä. Nykyiset rajoitusesitykset koskisivat myös ampumaratoja, vaikka perusteluilla ei ole mitään tekemistä ampumaratatoiminnan ja -ympäristön kanssa. EU:n pyrkimykset rajoittaa lyijyn käyttöä ammunnassa toisivat epätasa-arvoa urheiluun ja todennäköisesti vähentäisivät mm. metsästäjien rataharjoittelua. AMPUMARADAT kuuluvat ympäristönsuo- jelulain mukaan ympäristöluvanvaraisiin toimintoihin. Suomessa ampumaratojen ympäristövaikutukset ovat olleet erittäin tiukan tarkkailun ja kontrollin alla koko 2000-luvun ajan. Keskeisessä asemassa arvioitaessa ampumaratojen ympäristönsuojelun vaatimustasoa, huomioitaessa ratakohtaisia olosuhteita ja vähennettäessä turhia tai virheellisiä investointeja, on parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) käsite. 24 Merkittävä on myös ympäristöministeriön määritelmä, jonka mukaan ampumapaikat, välialue, maalialueet, vallit, alueet, johon ammunnasta syntyvät jätteet, haulit ja kiekot kertyvät, on ratarakennetta eikä maaperää. Tämä on huomioitava muun muassa annettaessa määräyksiä maaperän pilaantumisen estämisestä, rakenteiden käytöstä ja huollosta sekä toiminnan päättymiseen liittyvistä mahdollisista toimista. SUOMESSA ON noin 720 ulkona sijaitsevaa ampumarataa pois lukien puolustusvoimien ampumaradat. Tuhansien tutkimusten perusteella tiedetään, että ampumatoiminnasta peräisin olevat metallit rajoittuvat ampumaradan ratarakenteisiin eikä maaperän pilaantumista ole tapahtunut. Ratarakenteissa voi olla vaikka kuinka paljon lyijyä, mutta jos se liiku eikä ratarakenteisiin kosketa, se ei myöskään aiheuta ongelmia. Useimmilla radoilla lyijy on hallinnassa ja mahdollisia pitkän aikavälin vaikutuksia voidaan seurata. Myös ampumaratatoiminnan aiheuttamia riskejä pohjavesialueella on usein yliarvioitu. Suomen olosuhteissa ja toiminnan mittakaavassa ampumaradat muodostavat lähinnä teoreettisen riskin pohjaveden pilaantumiselle. Asianmukaisesti hoidetussa ympäristölupaprosessissa jokaisen radan ympäristövaikutukset ja -riskit arvioidaan kohdekohtaisesti ja niiden suuruus ja kohdentuminen tunnetaan. Tällöin myös tarvittaessa riskien hallintatoimenpiteet voidaan suunnitella oikein ja kustannustehokkaasti. YMPÄRISTÖLUPAMENETTELY on luon- teeltaan laaja, ennakollinen hyväksymismenettely, jossa toiminnan aiheuttamat mahdolliset riskit arvioidaan perusteellisesti ja laaditaan tarvittaessa suojaussuunnitelmat. Ampumaratojen metallipäästöjä voidaan vähentää, estää tai hallita lukuisin erilaisin keinoin, jolloin riski maaperän, pinta- tai pohjaveden pilaantumiselle on minimoitu. Komission huoli lyijyn kulkeutumisesta vesilintuihin ja riistaeläimiin on aiheellinen, mutta kontrolloiduissa ampumarataolo- Hälvälän lupaprosessiin ja pohjaveden suojauksiin lyijy suhteissa kulkeutumisriski eläimistöön on merkityksetön. Ampumaratoja koskevat lyijyrajoitukset ovat tarpeettomia eikä niille ole ympäristön- tai terveydensuojelullisia perusteita. Suomen Ampumaurheiluliitto on esittänyt, että ampumaradat jätetään rajoitusten ulkopuolelle, koska ympäristölupamenettely takaa sen, että ampumaratojen mahdollisia ympäristöriskejä kontrolloidaan ja seura- URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 24 05/12/2019 9.21

vaa vettä, makeaa, suolaista tai murtovettä ja merialueita, joiden syvyys on laskuveden aikaan enintään 6 m. Suomessa suo voidaan määritellä usealla eri tavalla, esimerkiksi ekologisena, geologisena, maataloudellisena tai metsätaloudellisena käsitteenä. Metsätaloudellisen suokäsitteen mukaan kasvupaikka on suo, mikäli kivennäismaata peittävä orgaaninen kerros on turvetta tai jos kasvillisuudesta yli 75 % on suokasvillisuutta. Turvekerrokselta ei edellytetä vähimmäispaksuutta. On myös huomattava, että ojitetutkin suot luokitellaan soiksi jopa vielä silloinkin, kun niiden kuivatussukkessio on edennyt turvekangasvaiheeseen. Lyijyn ympäristövaikutuksia arvioitaessa on merkittävä ero, sillä onko kyseessä kasvupaikka, joka on veden peitossa tai vedellä kyllästetty siinä määrin toistuvasti ja pitkäkestoisesti, että sillä tulevat toimeen vain kasvit ja muut organismit, jotka ovat sopeutuneet niukkahappisiin ja vedellä kyllästettyihin olosuhteisiin vai metsämaaksi luokiteltava ja metsätaloudellisesti määritelty suo, joka kuivatussukkession vaikutuksesta muistuttaa enemmän kivennäismaata. Maaperässä olevan orgaanisen aineksen kuten humuksen, karikkeen ja turpeen on todettu sitovan lyijyä erittäin tehokkaasti vielä sitä paremmin mitä paksumpi orgaanisen aineksen kerros on. LYIJYKIELTO TARKOITTAISI korvaavien materiaalien käyttöä ammunnassa. Niiden ympäristökäyttäytymisestä ja haitallisuudesta tai terveysvaikutuksista ei ole olemassa vielä kattavasti tietoa. Koska haulien leviämisalue on suuri, voivat lyijyä korvaavat materiaalit aiheuttaa merkittäviä haittoja, mikäli ne osoittautuvat helposti kulkeutuviksi ja ympäristölle haitallisiksi. Ennen kuin voidaan tehdä päätöstä lyijyn kieltämisestä, tulee perusteellisesti selvittää luotettavin tutkimuksin korvaavien materiaalien vaikutukset, jottei niistä pitkäaikaisessakaan käytössä aiheudu terveyshaittoja tai negatiivisia ympäristövaikutuksia itsessään tai yhteisvaikutuksena ampumaratojen ratarakenteissa jo olevien muiden aineiden kanssa. uksiin lyijyltä on laitettu kiinni paljon aikaa ja rahaa eli tarvetta erilliselle lyijyhaulikiellolle ei ole. taan. Mikäli toiminnan aiheuttamat riskit ylittävät hyväksyttävän tason, voidaan ympäristöluvassa jo nykyisellään rajoittaa lyijyhaulien käyttöä yksittäisillä kohteilla. Lyijyhaulien käyttökielto ja ympäristölupakäytäntö muodostaisivat näin ollen yhdessä tarpeettomia päällekkäisiä hallinnollisia käytäntöjä. ESITYKSESSÄ RAJOITTAA lyijyhaulien käyttöä kosteikoilla sekä 400 metrin vyöhykkeellä kosteikkojen ympärillä on merkittäviä epäselvyyksiä käsitteiden määritelmissä. Nykyinen esitysluonnoksen mukaan kosteikoiksi luettaisiin kuivat turvemaat sekä Ramsar-sopimuksen mukaiset kosteikot, joita ovat kaikki suo- ja vesialueet, jotka ovat luonnon tai ihmisen tekemiä, pysyviä tai väliaikaisia, missä on seisovaa tai virtaa- LYIJYHAULIEN KÄYTÖN ja hallussapidon kosteikoilla kieltävästä esityksestä tullaan äänestämään alkuvuodesta 2020 mikäli esityksestä ollaan yksimielisiä. Mikäli esitys menisi läpi siirtymäajaksi on esitetty 18 kk asetuksen voimaantulosta tai 36 kk niiden maiden osalta, joissa kosteikkoalueita on yli 20 % pinta-alasta ja jotka suostuvat lyijyhaulien totaalikieltoon. Lyijyn totaalikieltoesityksen osalta Euroopan kemikaalivirasto kerää aineistoa joulukuun puoliväliin ja rajoitusehdotuksen pitäisi olla valmis lokakuussa 2020. Mikäli prosessi etenee suunnitellusti, totaalikielto voisi tulla äänestykseen loppuvuodesta 2022. Kirjoittaja on Ampumaurheiluliiton ympäristö- ja olosuhdepäällikkö. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 25 25 05/12/2019 9.21

SM 2019 KIVÄÄRI JA PISTOOLI ILMAKIVÄÄRI JA –PISTOOLI: PARIKILPAILU 16.–17.2. Jalasjärvi 10m ilmakivääri, sarja Y alkukilpailu: 1) Kuusankosken Ampujat 2 813,6 SE, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 811,1, 3) Pieksämäen Seudun Ampujat 809,6, 4) Kankaanpään Ampumaurheilijat 802,0, 5) Ylivieskan Kuula 792,1, 6) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 5 791,7, 7) Nokian Seudun Ampujat 790,5, 8) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 3 789,1, 9) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 2 787,5, 10) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 4 779,5, 11) Hämeenlinnan Ampumaseura 778,1, 12) Säkylän Seudun Ampujat 777,7, 13) Kuusankosken Ampujat 1 761,1. 10m ilmakivääri, sarja Y finaali: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 (Marianne Palo-Aleksi Kasi) 481,9, 2) Kuusankosken Ampujat 2 (Pinja Tapio-Mika Piipponen) 479,5, 3) Pieksämäen Seudun Ampujat (Pauliina Frilander-Sami Heiskanen) 416,2, 4) Kankaanpään Ampumaurheilijat 374,1, 5) Ylivieskan Kuula 324,2. 10m ilmakivääri, sarja Y20 alkukilpailu: 1) Kankaanpään Ampumaurheilijat 799,6 SE Y20, 2) Nokian Seudun Ampujat 794,0, 3) Hämeenlinnan Ampumaseura 789,0, 4) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 783,9, 5) Salon Seudun Ampujat 783,1, 6) Kuusankosken Ampujat 1 778,9, 7) Kuusankosken Ampujat 2 774,5. 10m ilmakivääri, sarja Y20 finaali: 1) Kankaanpään Ampumaurheilijat (Alexandra Rosenlew-Niko Elonen) 482,8 FSE Y20, 2) Salon Seudun Ampujat Minea Terkola-Jyry Laaksonen) 472,7, 3) Nokian Seudun Ampujat (Lotta Kärnä-Mikko Helenius) 405,7, 4) Hämeenlinnan Ampumaseura 365,8, 5) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 322,1. 10m ilmapistooli, sarja Y alkukilpailu: 1) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura 1 750 SE , 2) Poliisien Ampumaseura 2 747, 3) Poliisien Ampumaseura 1 738, 4) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 733, 5) Lehtimäen Ampujat 732, 6) Härmän Seudun Ampujat 727, 7) Isojoen Urheilijat 1 726, 8) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 720, 9) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 2 719, 10) Hämeenlinnan Ampumaseura 718, 11) Lapuan Seudun Ampujat 2 715, 12) Satakunnan Ampujat 714, 13) Kymppi-64 712/12x, 14) Asikkalan Ampumaseura 1 712/7x, 15) Asikkalan Ampumaseura 2 711, 16) Pohjois-Hämeen Ampujat 710, 17) Lapuan Seudun Ampujat 1 706, 18) Isojoen Urheilijat 2 695/7x, 19) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura 2 695/6x, 20) Isonkyrön Metsästysja Ampumaseura 3 680/8x , 21) Isojoen Urheilijat 3 680/7x, 22) Ähtärin Seudun Ampujat 668. 10m ilmapistooli, sarja Y finaali: 1) Lehtimäen Ampujat (Anette Källi-Aki Rantakangas) 466,3 FSE, 2) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura 1 (Ritva Karri-Ismo Haapala) 466,2, 3) Poliisien Ampumaseura 1 ( Reetta Lustig-Rauno Hartikainen) 404,5, 4) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 354,3, 5) Poliisien Ampumaseura 2 314,9. 10m ilmapistooli, sarja Y20 alkukilpailu: 1) Kauhavan Ampujat 713 SE Y20, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 710, 3) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 2 680. 10m ilmapistooli, sarja Y20 finaali: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 (Ella Hakala-Uki Torkko) 449,7 FSE Y20, 2) Kauhavan Ampujat (Mari Pihlaja-Panu Lakso) 447,0, 3) Isonkyrön Metsästysja Ampumaseura 2 (Iiris Lauttamus-Jaakko Niemi) 383,8. 26 Ampumaurheilun SUOMENMESTARUUSKILPAILUT 26 Kivääri ja pistooli 32 Haulikko 36 Liikkuva maali 39 Kasa-ammunta 10m ilmapistooli, sarja Y50 alkukilpailu: 1) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura 1 706 SE Y50, 2) Isojoen Urheilijat 703, 3) Kymppi-64 702, 4) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura 2 698, 5) Lapuan Seudun Ampujat 694, 6) Satakunnan Ampujat 1 686, 7) Satakunnan Ampujat 2 673. 10m ilmapistooli, sarja Y50 finaali: 1) Kymppi-64 (Liisa Alanko-Juha Jäntti) 447,1 FSE Y50, 2) Lapuan Seudun Ampujat (Terttu Laakeri-Jarmo Salo) 440,5, 3) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura 1 (Tuula Nenonen-Heino Pitkäkangas) 385,7, 4) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura 2 337,7, 5) Isojoen Urheilijat 296,7. ILMAKIVÄÄRI JA -PISTOOLI: JOUKKUEKILPAILU 2.–3.3. Turku 10m ilmakivääri 60 ls, sarja Y: 1) Kyrkslätt Skytteförening (Jenna Kuisma, Sebastian Långström, Henna Viljanen) 1872,5 DJSE, 2) Kuusankosken Ampujat (Mika Piipponen, Pinja Tapio, Jonna Mauno)1823,4, 3) Esbo Skytteförening (Cristian Friman, Luukas Koota, Björn Friman) 1821,4, 4) Poliisien Ampumaseura 1820,2, 5) Punkalaitumen Kunto 1812,0, 6) Satakunnan Ampujat 1811,5, 7) Nokian Seudun Ampujat 1805,7, 8) Raseborgs Skyttar 1801,9, 9) Kankaanpään Ampumaurheilijat 1798,6, 10) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 2 1785,0, 11) Keski-Uusimaan Ampumaseura 1784,7, 12) Lappajärven Ampujat 1731,1, 13) Säkylän Seudun Ampujat 1718,6, 14) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 1711,6, 15) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1635,1, 16) Haminan Ampumaseura 611,4. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja Y16: 1) Kankaanpään Ampumaurheilijat (Niko Elonen, Alexandra Rosenlew, Joel Peltomäki) 1184,5, 2) Kuusankosken Ampujat (Lauri Tylli, Emil Nykänen, Samuli Vainikka) 1154,5, 3) Keski-Uusimaan Ampumaseura (Antti Turunen, Taru Niemelä, Henrik Karlsson) 1143,1. 10m ilmakivääri 60 ls, sarja Y18: 1) Turun Seudun Ampujat (Salla Korpela, Pietari Salminen, Ville-Martti Koskinen) 1788,2 DJSE Y18, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Aleksi Kasi, Eemeli Rinta-Koski, Ville Ketolainen) 1783,2, 3) Kyrkslätt Skytteförening (Emma Malinen, Tuomas Tapper, Artturi Aarni) 1777,0, 4) Keski-Uusimaan Ampumaseura 1747,9. 10m ilmakivääri 60 ls, sarja Y20: 1) Esbo Skytteförening (Cristian Friman, Luukas Koota, Pauliina Jännes) 1808,7, 2) Salon Seudun Ampujat (Minea Terkola, Jyry Laaksonen, Teemu Hartman) 1784,3, 3) Hämeenlinnan Ampumaseura (Mia Seppälä, Mikko Mantere, Jaroslav Ishanov) 1766,5. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja Y50: 1) Poliisien Ampumaseura 1 (Kari Kortelainen, Krista Soukola, Esko Ranta) 1177,0 DJSE Y50, 2) Myllykosken Ampujat (Tiina Ylä-Outinen, Eila Väisänen, Mikko Mattila) 1159,9, 3) Salon Seudun Ampujat (Tero Hovila, Markku Haklin, Ilkka Ratamo) 1156,6, 4) Kuopion Ampuma- ja Metsästyseura 1151,1, 5) Säkylän Seudun Ampujat 1146,8, 6) Kuusankosken Ampujat 1138,0, 7) Poliisien Ampumaseura 2 1110,9, 8) Raseborgs Skyttar 1106,6. 10m ilmakivääri 60 ls, sarja N: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Marianne Palo, Marjo Yli-Kiikka, Paula Kaksonen) 1836,9 DJSE N, 2) Pieksämäen Seudun Ampujat ( Pauliina Frilander, Essi Heiskanen, Tea Sikanen) 1825,9, 3) Turun Seudun Ampujat (Anna-Maria Siivonen, Salla Korpela, Essi Laitinen) 1819,7, 4) Salon Seudun Ampujat 1 1784,9, 5) Salon Seudun Ampujat 2 1775,3, 6) Simpeleen Hahlo 1773,2, 7) Härmän Seudun Ampujat 1769,7, 8) Hämeenlinnan Ampumaseura 1756,1, 9) 40 Mustaruuti 40 Practical 41 Siluetti 42 Kultahiput Salon Seudun Ampujat 3 1667,0. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja N16: 1) Simpeleen Hahlo (Sonja Myllys, Emmi Lähteenmäki, Aino Nenonen) 1184,5 DJSE N16. 10m ilmakivääri 60 ls, sarja N18: 1) Salon Seudun Ampujat (Mira Terkola, Siiri Wessman, Helmi Pietinalho) 1715,5 DJSE N18. 10m ilmakivääri 60 ls, sarja N20: 1) Kuusankosken Ampujat (Pinja Tapio, Jonna Mauno, Salla Torniainen) 1783,6 DJSE N20. 10m ilmapistooli 60 ls, sarja Y: 1) Rauman Seudun Ampujat (Tarmo af Ursin, Jussi Saari, Niko Roos) 1693, 2) Poliisien Ampumaseura (Rauno Hartikainen, Artjom Frojan, Jonas Nordfors) 1687, 3) Turun Seudun Ampujat (Elina Silver, Klaus Tupi, Konsta Kivi) 1673, 4) Nokian Seudun Ampujat 1163, 5) Lapuan Seudun Ampujat 1658, 6) Sysmän Sisu 1633, 7) Kotkan Ampumaseura 1619, 8) Härmän Seudun Ampujat 1 1608, 9) Hämeenlinnan Ampumaseura 1586, 10) Satakunnan Ampujat 1575, 11) Härmän Seudun Ampujat 2 1511, Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura DSQ. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja Y16: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1 (Ella Hakala, Uki Torkko, Aapeli Rinta-Koski) 1045, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 2 (Iiris Lauttamus, Arttu Lidman, Samu Mäkinen) 983. 10m ilmapistooli 60 ls, sarja Y20: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Ville Ketolainen, Severi Hölsö, Jaakko Niemi) 1557. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja Y50: 1) Lapuan Seudun Ampujat (Jyrki Turja, Keijo Haapa-Aho, Jarmo Salo) 1105, 2) Tikkakosken Ampujat (Tuukka Eskola, Heikki Oikari, Juhani Öhman) 1099, 3) Kotkan Ampumaseura (Kirsti Kaaro, Juha Valjus, Timo Tulokas) 10890, 4) Asikkalan Ampumaseura 1079, 5) Porkkalan Ampujat 1077, 6) Raseborgs Skyttar 1055, 7) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1054, 8) Poliisien Ampumaseura 1048, 9) Satakunnan Ampujat 1041, 10) Turun Seudun Ampujat 1040, 11) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1033, 12) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1003. 10m ilmapistooli 60 ls, sarja N: 1) Poliisien Ampumaseura 2 (Reetta Lustig, Oksana Frojan, Paula Viitasaari) 1666 JSE N, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Ella Hakala, Paula Kaksonen, Iiris Lauttamus) 1614, 3) Poliisien Ampumaseura 1 (Maarit Eskola, Emilia Siponen, Hanna Inkinen) 1598, 4) Kotkan Ampumaseura 1597, 5) Isojoen Urheilijat1956, 6) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1508, 7) Asikkalan Ampumaseura 1477. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja N50: 1) Satakunnan Ampujat (Tarja Sorri, Ritva Mykrä, Maarit Lepomäki) 1005. ILMAOLYMPIAPISTOOLI 30.3. Ikaalinen 10m ilmaolympiapistooli 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja M: 1) Marko Talvitie LehA 21/3 FSE (549), 2) Teijo Kimpimäki JjA 21/1 FSE (560), 3) Teemu Lahti SUA 18 (566), 4) Hannu Räsänen KSA 15 (548), 5) Petri Eteläniemi P-HA 9 (567), 6) Aleksi Pirttimäki PAS 6 (553), 7) Leo Salonen RSA 546/12x, 8) Sami Haume NoSA 546/6x, 9) Simo Saarenmaa HyMAS 544, 10) Jyrki Turja LSA 542/9x, 11) Jussi Saari RSAS 542/4x, 12) Hannu Vienola KaA 540/9x, 13) Ali Tommola AsAs 540/8x, 14) Kari Leskinen LAS 539/13x, 15) Urho Hietaniemi AlavA 539/2x, 16) Jere Piippo TaU 535, 17) Niko Roos RSA 533, 18) Henri Hynninen SA 532, 19) Raimo Laine RS 529/9x, 20) Timo Paalanen AsAs 529/6x, 21) Mika Vuolle TaU 525, 22) Timo McKeown RS 521, 23) Tomi Kannas TaU 520/10x, 24) Olli Söderlund URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 26 04/12/2019 21.20

RSA 520/4x, 25) Jussi Laukkanen AsAs 530/3x, 26) Ilkka Syrjä TaU 519, 27) Jussi Nylund HlAS 517, 28) Markus Järvinen TaU 515/8x, 29) Kari Pirttimäki JjA 515/5x, 30) Ari Kivimäki JjA 515/2x, 31) Jukka Kankare SaSA 514/11x, 32) Olli Haapanen HyMAS 514/4x, 33) Matti Kunttu KSA 510/5x, 34) Esa Lehtovirta KSA 510/5x, 35) Arvo Koskinen AsAs 506, 36) Iivari Kelhä RSA 486/4x, 37) Timo Berghem TaU 486/0x, 38) Juho Haapanen HyMAS 479, 39) Jaakko Niemi IMAS 460, 40) Mika Ranta IMAS 452. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja M16: 1) Leevi Intonen VamSA 540, 2) Uki Torkko IMAS 513, 3) Konsta Intonen VamSA 506, 4) Iivari Kelhä RSA 493, 5) Iisak Harilo TaU 485. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 11 (537), 2) Leo Salonen RSA 10/1 (536), 3) Jaakko Niemi IMAS 10/0 (488), 4) Ilkka Syrjä TaU 6 (506), 5) Urho Hietaniemi AlavA 5 (541). 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja M50: 1) Petri Eteläniemi P-HA 558, 2) Markku Pitkäranta IU 556, 3) Timo Paalanen AsAs 553, 4) Olli Söderlund RSA 541, 5) Kari Leskinen LAS 538, 6) Timo McKeown RS 532, 7) Ari Kivimäki JjA 530, 8) Jussi Laukkanen AsAs 529, 9) Juha Lindberg TaU 528, 10) Mika Vuolle TaU 525, 11) Kari Reinola RSA 513/4x, 12) Juha Lamberg TaU 513/4x, 13) Jarkko Rannisto LappjA 505, 14) Tuomo Lindeberg AsAs 503, 15) Veli Haapaharju YA 501, 16) Timo Berghem TaU 467, 17) Pasi Törmälä HyMAS 458. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja M60: 1) Raimo Laine RS 552, 2) Hannu Räsänen KSA 548, 3) Torsti Annala PorkkA 539, 4) Simo Saarenmaa HyMAS 538, 5) Hannu Vienola KaA 537, 6) Veli-Pekka Nevala JjA 531, 7) Keijo Koski JjA 529, 8) Tapio Heikkonen HyMAS 528, 9) Matti Kunttu KSA 517, 10) Vesa Savolainen PorkkA 510, 11) Juha Kallio LievA 507, 12) Matti Hellsten KuusA 496, 13) Lawrence Mariani Cerati RS 495/5x, 14) Mikko Yläjoki P-HA 495/2x, 15) Esa Lehtovirta KSA 492, 16) Heikki Helassalo RSA 479, 17) Markku Koskivirta KAS 478, 18) Harry Haapanen HVA 427. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja Y70: 1) Paavo Pitkänen BS-PA 520, 2) Timo Laurila K-UAS 510, 3) Tuomo Valtonen RSA 497/4x, 4) Pentti Järvinen HVA 497/3x, 5) Pekka Ranua LA 491, 6) Jorma Åsbacka MA 490, 7) Seppo Virtanen MSA 488, 8) Armas Andersson RS 487, 9) Tauno Soutua MSA 483, 10) Pentti Paavilainen TaU 482, 11) Kari Stenvall LAS 480, 12) Seppo Jortikka HlAS 463, 13) Risto Karhunen YA 452. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja Y75: 1) Matti Mähönen 480, 2) Ulf Fagerström RS 469, 3) Juhani Tammela JjA 424. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja Y80: 1) Lasse Nummi SA 460 SE Y80, 2) Aimo Ahonen KSA 448, 3) Matti Tulimäki JjA 446, 4) Bernt Lindholm RS 437. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja N: 1) Kirsi Kaaro KAS 551, 2) Ella Hakala IMAS 547, 3) Maija Pärri RSA 545, 4) Olga Wolkoff ESA 544, 5) Tarja Sorri SA 531, 6) Heli Fagerström IU 519/4x, 7) Ksenia Berghem TaU 519/4x, 8) Paula Kaksonen IMAS 519/4x, 9) Anni Keihä RSA 507, 10) Saara Laiho RSA 502/4x, 11) Henna Hiltunen SA 502/1x, 12) Minna Ylinen SA 484/3x, 13) Susanna Röman TSA 484/3x, 14) Anna Mankki KAS 483, 15) Leila Linnainmaa 475, 16) Pirjo Leinonen TaU 473, 18) Anniina Vehmas RSA 447, 19) Taru Teikari IU 433, 20) Anu Heinikoski KAS 428, 21) Riitta Brusila TaU 244. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja N20: 1) Ella Hakala IMAS 563 SE N20, 2) Maija Pärri RSA 527. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja N50: 1) Kirsti Kaaro KAS 549 siv SE N50, 2) Olga Wolkoff ESA 545, 3) Tarja Sorri SA 527, 4) Jaani Mäkelä KouMAS 495, 5) Anu Heinikoski KAS 455, 6) Leila Linnainmaa SA 454. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls, sarja N60: 1) Riitta Brusila TaU 327 SE N60. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls joukkue sarja Y: 1) Rauman Seudun Ampujat (Jussi Saari, Niko Roos, Olli Söderlund) 1595, 2) Jalasjärven Ampujat (Teijo Kimpimäki, Kari Pirttimäki, Ari Kivimäki) 1590, 3) Tampereen Urheiluampujat 1 (Jere Piippo, Mika Vuolle, Ilkka Syrjä) 1579, 4) Rauman Seudun Urheiluampujat 1577, 5) Asikkalan Ampumaseura 1575, 6) Keski-Suomen Ampujat 1568, 7) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1537, 8) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1526, 9) Tampereen Urheiluampujat 2 1526. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls joukkue sarja Y20: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Ella Hakala, Uki Torkko, Jaakko Niemi) 1564, 2) Rauman Seudun Urheiluampujat (Leo Salonen, Maija Pärri, Iivari Kelhä) 1556. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls joukkue sarja Y50: 1) Jalasjärven Ampujat (Veli-Pekka Nevala, Ari Kivimäki, Keijo Koski) 1590, 2) Asikkalan Ampumaseura (Timo Paalanen, Jussi Laukkanen, Tuomo Lindeberg) 1585, 3) Raseborgs Skyttar 1 (Raimo Laine, Timo McKeown, Armas Andersson) 1571, 4) Tampereen Urheiluampujat 1566, 5) Keski-Suomen Ampujat 1557, 6) Rauman Seudun Urheiluampujat 1551, 7) Porkkalan Ampujat 1529, 8) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1524, 9) Kotkan Ampumaseura 1482, 10) Raseborgs Skyttar 2 1401. 10m ilmaolympiapistooli 60 ls joukkue sarja N: 1) Kotkan Ampumaseura (Kirsti Kaaro, Anna Mankki, Anu Heinikoski) 1462, 2) Satakunnan Ampujat Henna Hiltunen, Minna Ylinen, Leila Linnainmaa) 1461, 3) Rauman Seudun Urheiluampujat (Anni Kelhä, Saara Laiho, Anniina Vehmas) 1456, 4) Isojoen Urheilijat 1425, 5) Tampereen Urheiluampujat 1237. ILMAKIVÄÄRI JA -PISTOOLI  5.–7.4. Tampere 10 m ilmakivääri 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja M: 1) Aleksi Leppä HAS 246,2 (627,4), 2) Sebastian Långström KSF 244,2 (625,2), 3) Cristian Friman ESF 224,6 (622,1), 4) Juho Kurki KaA 203,9 (621,2), 5) Joni Stenström RS 183,6 (620,2), 6) Matias Kiuru PAS 162,0 ( 615,7), 7) Mika Piipponen KuusA 138,5 (614,3), 8) Riku Koskela SA 119,5 (615,0), 9) Timo Puisto MA 613,3, 10) Juha Rutonen HAS 612,4, 11) Kari Kortelainen PAS 611,8, 12) Antti Mäkelä PuKu 611,7, 13) Juho Autio OMAS 611,4, 14) Jere-Juhani Salo NoSA 611,3, 15) Lauri Syrjä AsAs 610,6, 16) Riku Halttu OMAS 606,8, 17) Matias Pukaralampi KaA 606,6, 18) Aleksi Heinonen LappjA 606,4, 19) Luukas Koota ESF 605,0, 20) Aleksi Kasi IMAS 604,7, 21) Antti Puhakka HAS 604,6, 22) Antti Kajan SäSA 603,4, 23) Ville Nokipii P-HA 602,8, 24) Sami Heiskanen PiekSA 599,7, 25) Juho Katajamaa NoSA 599,0, 26) Sami Koskela SA 598,9, 27) Jimi Lång KaA 598,2, 28) Mikko Helenius NoSA 597,1, 29) Konsta Aho LappjA 595,4, 30) Vesa Torkko Rihla 594,0, 31) Juha Virtanen KhjA 593,4, 32) Matti Konttinen OMAS 591,5, 33) Jukka Lievonen JA 591,2, 34) Joni Virtanen KhjA 590,2, 35) Pekka Raittinen LamAS 589,8, 36) Antti Raittinen LamAS 589,7, 37) Arto Sillanpää LeA 586,6, 38) Marko Kangas IMAS 582,3, 39) Samuli Vainikka KuusA 580,4, 40) Eemil Nykänen KuusA 577,9, 41) Jan Liljeberg KSF 577,7, 42) Jari Hemminki IMAS 577,1, 43) Tomi Taattola KAMS 577,0, 44) Kimmo Rytkönen KAMS 573,8, 45) Marko Mäkelä LappjA 562,1, 46) Kaapo Jäppinen KuusA 552,4. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja M16: 1) Lauri Syrjä AsAs 409,8, 2) Niko Anttila HSA 397,0, 3) Antti Turunen K-UAS 394,5, 4) Ville Koskinen TSA 392,3, 5) Lauri Tylli KuusA 390,9, 6) Eetu Rissanen HAS 389,7, 7) Daniel Lukuperov YK 389,6, 8) Samuli Vainikka KuusA 389,0, 9) Niklas Moilanen KhjA 386,8, 10) Topias Teikari IU 385,9, 11) Eemil Nykänen KuusA 383,4, 12) Joel Peltomäki KaA 382,4, 13) Henrik Karlsson K-UAS 378,7, 14) Kaapo Jäppinen KuusA 377,8, 15) Niko Elonen KaA 377,1, 16) Henri Karlsson K-64 372,9, 17) Elias Ruusunen AsAs 361,3, 18) Artturi Aarni KSF 349,8, 19) Joonatan Rantala KuusA 345,8. 10m ilmakivääri 60 ls, sarja M18: 1) Aleksi Kasi IMAS 608,0, 2) Riku Laitinen HaaAS 607,1, 3) Mikko Helenius NoSA 605,3, 4) Luukas Koota ESF 604,8, 5) Aleksi Heinonen LappjA 601,7, 6) Roni Airo K-UAS 599,3, 7) Pietari Salminen TSA 597,6, 8) Tuomas Tapper KSF 595,1/26x/99,4, 9) Rasmus Ritari K-UAS 595,1/26x/96,3, 10) Ville Ketolainen IMAS 593,5, 11) Tuomas Olli LappjA 588,6, 12) Aleksi Välimäki KaA 587,7, 13) Niko Halkola IU 587,6, 14) Yaroslav Ishakov HlAS 587,0 , 15) Aleksi Tamminen NoSA 586,2, 16) Eemeli Rinta-Koski IMAS 584,2, 17) Arttu Lång MyA 582,7, 18) Kalle Raikaa LL 581,1, 19) Roope Hyytiäinen K-UAS 574,7, 20) Venni Härkönen YK 570,5, 21) Heikki Linnainmaa NoSA 559,8. 10 m ilmakivääri 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 249,0 (618,5) 2) Mika Varjo MA 240,2 (602,8), 3) Riku Koskela SA 217,0 (615,8), 4) Teemu Hartman SaSA 189,0 (591,9), 5) Severi Hölsö IMAS 170,4 (564,9), 6) Mikko Mantere HlAS 151,9 (577,4), 7) Iiro Louko AlavA 124,8 (565,5). 10m ilmakivääri 40 ls, sarja M50: 1) Kari Kortelainen PAS 402,3, 2) Tero Hovila SaSA 396,9, 3) Ilkka Ratamo SaSA 396,4, 4) Juha Haavisto KuusA 395,3, 5) Lauri Lauste SA 394,3, 6) Arto Rinne HyMAS 389,9, 7) Jari Lehtinen KSA 387,4, 8) Mikko Taussi OMAS 386,7, 9) Simo Kuoppamäki KuusA 384,6, 10) Marko Mäkelä LappjA 383,5, 11) Vesa Valkama P-HA 379,8, 12) Arto Sillanpää LeA 378,9, 13) Kimmo Rytkönen KAMS 375,7, 14) Seppo Laakso LeA 373,3, 15) Pertti Sinkko MyA 368,7, 16) Heikki Pääkkönen KAMS 351,4. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja M60: 1) Martti Luhtajärvi SäSA 393,1/12x, 2) Matti Viljakainen SäSA 393,1/11x, 3) Reino Uuttu SaSA 391,5, 4) Tapio Kajan KAMS 385,6, 5) Erkki Kautto PAS 385,0, 6) Esko Ranta PAS 381,6, 7) Juhani Parviainen KAMS 381,5, 8) Veijo Sivula KSA 380,3, 9) Heikki Ranne SäSA 379,5, 10) Ilmo Kinnunen RS 379,0, 11) Markku Hacklin SaSA 377,5, 12) Ismo Kärmeniemi ESA 376,5, 13) Jarmo Järvelä KuusA 376,4, 14) Veikko Laine SaSA 376,4, 15) Markku Niemi AlavA 374,1, 16) Markku Kärkkäinen KAMS 373,5, 17) Jari Lahdenvesi RS 373,1, 18) Mikko Mattila MyA 372,5, 19) Kari Helin Rihla 371,9, 20) Markku Ranta-Ylitalo AlavA 366,6, 21) Harri Björkbacka LehA 366,6, 22) Ulf Friberg RS 364,6, 23) Gustav Strömbäck SkB 364,4, 24) Kari Nevala LA 363,3, 25) Kalervo Partanen NAME-88 354,9, 26) Mikko Ketola KA 349,1, 27) Kalle Leskinen KontU 346,5, 28) Matti Venäläinen MyA 342,8. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja Y70: 1) Heikki Mäkinen VirtA 378,9, 2) Matti Rinnola V-SA 378,8, 3) Kalle Hämäläinen KonnA 376,2, 4) Tapio Lehto P-HA 374,7, 5) Alpo Veijalainen HyMAS 366,4, 6) Heikki Saarinen MeSA 361,0, 7) Esko Vuorinen PAS 355,4, 8) Martti Syrjäoja ESA 348,5, 9) Toivo Lukkarinen SMY 346,5, 10) Väinö Ylitalo PAS 332,5, 11) Jorma Koski SäSA 313,6. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja Y75: 1) Paavo Pyykkönen SMY 377,2, 2) Kauko Kaartinen RS 370,7, 3) Sergei Tretjakov PAS 364,4, 4) Pekka Lindfors SMY 359,8, 5) Raimo Novari SaSA 359,4, 6) Antero Rantala OMAS 357,7, 7) Tauno Törnudd P-HA 347,1, 8) Erkki Perälä AlavA 345,6, 9) Kalevi Pirskanen HeiA 334,6. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja Y80: 1) Silmu Kuisma K-UAS 369,6 DSE Y80, 2) Ossi Hellman TiA 350,4, 3) Jussi Ruohonen SaSA 335,2, 4) Veli-Pekka Heliövaara P-HA 334,6, 5) Osmo Paavola V-SA 332,2, 6) Taisto Koskenlaakso NAME-88 321,9, 7) Olli Silanto SaSA 273,1. 10 m ilmakivääri 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja N: 1) Marianne Palo IMAS 248,2 (624,6), 2) Saana Peltonen KeuSA 248,1 (618,7), 3) Anna-Maria Siivonen TSA 626,8), 4) Annika Sihvonen SMAS 204,5 (622,9), 5) Inka Havukainen KitA 183,3 ( 618,0), 6) Henna Viljanen KSF 163,4 (618,6), 7) Emmi Hyrkäs Hahlo 141,9 (627,5), 8) Jenna Kuisma KSF 122,0 (619,7), 9) Pauliina Frilander PiekSA 617,1, 10) Elli Männistö PuKu 616,6, 11) Jenni Leppänen V-SA 615,9, 12) Marjo Yli-Kiikka IMAS 615,1, 13) Mira Mäkelä LappjA 613,9, 14) Tea Sikanen PiekSA 613,4, 15) Sonja Siitonen Hahlo 612,9, 16) Essi Heiskanen PiekSA 610,2, 17) Tuulevi Suomus VihA 608,4, 18) Sari Nivala YK 606,6, 19) Minea Terkola SaSA 606,3, 20) Jonna Pukkila HSA 605,8, 21) Julia Rannikko SaSA 605,3, 22) Satu Korhola MA 604,3, 23) Jenni Nenonen ToU 604,1, 24) Laura Määttänen KontU 601,4, 25) Emmi Lähteenmäki Hahlo 600,3, 26) Maarit Nurmi MeSA 600,1, 27) Mira Ojanen PuKu 599,5, 28) Riina Karhu IMAS 599,2, 29) Indre Zliobaite RS 599,0, 30) Anni Sipola SodA 598,4, 31) Emma Malinen KSF 597,0, 32) Eve Pitkäkangas LehA 596,8, 33) Pinja Tapio KuusA 596,5, 34) Siiri Wessman SaSA 596,4, 35) Mira Terkola SaSA 596,4, 36) Petra Liljeberg KSF 595,2, 37) Minna Kero HSA 594,2, 38) Anu Viherä HlAS 593,6, 39) Mia Seppälä HlAS 593,2, 40) Paula Kaksonen IMAS 592,2, 41) Suvi Petäjäsaari MyA 592,2, 42) Essi Laitinen TSA 590,0, 43) Johanna Hakanperä SäSA 589,7, 44) Eila Väisänen MyA 589,2, 45) Anni Suominen SaSA 589,1, 46) Salla Torniainen KuusA 586,9, 47) Elina Bisi MA 584,2, 48) Aurora Räsänen PAS 584,1, 49) Johanna Uusitalo LA 581,1, 50) Mariella Pahlman SaSA 574,8, 51) Tiina Siirilä KhjA 574,3, 52) Sari Hietanen ÄSA 568,6, 53) Tiina Kontinen SaSA 565,3, 54) Helmi Pietinalho SaSA 557,5, Salla Korpela TSA DNF. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja N16: 1) Minea Terkola SaSA 405,0, 2) Pinja Tapio KuusA 404,6, 3) Mira Terkola SaSA 402,9, 4) Emma Malinen KSF 402,1, 5) Tuulevi Suomus VihA 401,6, 6) Helena 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 27 27 04/12/2019 21.20

SM 2019 Dreyer-Perkiönmäki IMAS 400,8, 7) Alexandra Rosenlew KaA 400,7, 8) Annika Karlsson K-64 399,9, 9) Anni Suominen SaSA 398,9, 10) Aurora Räsänen PAS 396,5, 11) Aino Nenonen Hahlo 396,3, 12) Emmi Lähteenmäki Hahlo 396,0, 13) Siiri Wessman SaSA 395,3, 14) Nicole Kamila RS 394,7, 15) Sonja Myllys Hahlo 394,3, 16) Saana Lahtinen PAS 394,2, 17) Tiia Koivisto KA 385,9, 18) Neea Vuorela NoSA 385,0, 19) Sini Hyörtti RSA 382,2, 20) Lotta Kärnä NoSA 380,5, 21) Aada Heikkilä P-HA 379,9, 22) Sanni Ylinen HSA 379,8, 23) Jutta Uuro KhjA 378,2, 24) Helmi Pietinalho SaSA 373,9, 25) Taru Niemelä K-UAS 372,5, 26) Sonja Nenonen Hahlo 357,1. 10m ilmakivääri 60 ls, sarja N18: 1) Viivi Kemppi MyA 621,5 DSE N18, 2) Elli Männistö PuKu 616,0, 3) Essi Heiskanen PÅiekSA 614,8, 4) Anni Sipola SodA 599,0, 5) Iida Tolvanen JA 589,7, 6) Johanna Uusitalo LA 583,3, 7) Melinda Moring KSF 582,6, 8) Elina Bisi MA 582,4, 9) Salla Torniainen KuusA 580,7, 10) Johanna Hakanperä SäSA 573,9, 11) Sandra Moring KSF 573,7, 12) Maria Hyörtti RSA 569,1, Veera Korpela IMAS DNF. 10 m ilmakivääri 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja N20: 1) Jenna Kuisma KSF 249,8 (623,9), 2) Jonna Pukkila HSA 240,3 (608,3), 3) Sonja Siitonen Hahlo 219,1 (612,4)/39x), 4) Eve Pitkäkangas LehA 198,5 602,9), 5) Mia Seppälä HlAS 174,4 (612,4/36x), 6) Salla Korpela 155,1 (607,2), 7) Senni Lauttamus IMAS 135,4 (597,7), 8) Susanna Petäjäsaari MyA 112,0 (602,4), 9) Maarit Nurmi MeSA 597,5. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja N50: 1) Sari Nivala YK 406,5 DSE N50, 2) Eeva Kyrönlahti SaSA 392,9, 3) Tiina Ylä-Outinen MyA 388,7, 4) Sirkka Savukari ESA 385,9, 5) Krista Soukola PAS 382,0, 6) Lea Tajakka JA 359,4. 10m ilmakivääri 40 ls, sarja N60: 1) Eila Väisänen MyA 389,8, 2) Sirkka-Liisa Collin Rihla 377,3. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja M: 1) Juho Autio OMAS 631,2, 2) Antti Puhakka HAS 630,2, 3) Jimi Lång KaA 629,8, 4) Antti Kajan SäSA 629,1, 5) Juha Rutonen HAS 629,0/106,4, 6) Juho Kurki KaA 629,0/105,6, 7) Joni Stenström RS 628,9, 8) Aleksi Leppä HAS 628,6, 9) Riku Halttu OMAS 627,8, 10) Sami Heiskanen PiekSA 627,6, 11) Mika Piipponen KuusA 627,6, 12) Konsta Aho LappjA 627,1, 13) Sami Koskela SA 625,1, 14) Marko Tanskanen JA 622,4, 15) Matti Konttinen OMAS 622,3, 16) Matias Pukaralammi KaA 621,1, 17) Tim Partanen HyMAS 617,4, 18) Petri Tupakka ESA 617,2, 19) Jari Hemminki IMAS 616,9, 20) Harri Jääskeläinen SaSA 613,2. 10m ilmakivääri 40 ls makuu, sarja M16: 1) Lauri Syrjä AsAs 420,8 DSE M16, 2) Lauri Tylli KuusA 418,6, 3) Eemil Nykänen KuusA 416,7, 4) Samuli Vainikka KuusA 415,5, 5) Antti Turunen K-UAS 415,0, 6) Niko Elonen KaA 414,2, 7) Daniel Lukoperov YK 412,9, 8) Aapeli Rinta-Koski IMAS 412,6, 9) Eetu Rissanen HAS 412,1, 10) Kaapo Jäppinen KuusA 411,2, 11) Joonatan Rantala KuusA 406,6, 12) Elias Ruusunen AsAs 405,9, 13) Uki Torkko IMAS 403,9, 14) Jesse Hakanperä SäSA 403,5, 15) Lauri Juhala SA 399,8, 16) Kaapo Torkko IMAS 398,1, 17) Joel Peltomäki KaA 394,3. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja M18: 1) Mikko Helenius NoSA 626,3, 2) Eemeli Rinta-Koski IMAS 624,3, 3) Ville Ketolainen IMAS 621,5, 4) Severi Mauno MyA 618,5, 5) Arttu Lång MyA 618,0, 6) Pietari Salminen TSA 610,0, 7) Iivari Tuominen SA 604,1, 8) Jaakko Niemi IMAS 598,5. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 634,4 siv DSE M20, 2) Riku Koskela SA 629,1, 3) Teemu Hartman SaSA 627,9, 4) Mikko Mantere HlAS 623,0. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja M50: 1) Lauri Lauste SA 631,3, 2) Kari Kortelainen PAS 629,2, 3) Tero Hovila SaSA 628,6, 4) Mikko Taussi OMAS 627,1, 5) Pertti Sinkko MyA 624,8, 6) Seppo Laakso LeA 621,4, 7) Hannu Ylä-Outinen KuusA 619,3, 8) Kimmo Rytkönen KAMS 619,2, 9) Jukka Nieminen LeA 617,2/104,3, 10) Juha Haavisto KuusA 617,2/102,3, 11) Ilkka Ratamo SaSA 615,7, 12) Marko Mäkelä LappjA 608,2, 13) Jukka Jokinen LeA 608,0, 14) Simo Kuoppamäki KuusA 602,9, 15) Heikki Pääkkönen KAMS 587,1. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja M60: 1) Tapio Kajan KAMS 628,8, 2) Matti Viljakainen SäSA 628,3, 3) Markku Haklin SaSA 623,0, 4) Esko Ranta PAS 622,0, 5) Ismo Kärmeniemi ESA 620,7, 6) Mikko Mattila MyA 619,7, 7) Ilmo Kinnunen RS 618,5, 8) Harri Björkbacka LehA 618,5, 9) Jarmo Järvelä KuusA 618,1, 10) Kalle Leskinen KontU 617,8, 11) Kari Nevala La 617,6, 12) Veikko Laine SaSA 614,8, 28 13) Markku Niemi AlavA 612,3, 14) Jorma Röppänen SäSA 611,6, 15) Pekka Toukola K-64 602,6, 16) Kalervo Partanen NAME-88 602,0. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja Y70: 1) Jarmo Engblom TSA 616,1, 2) Esko Törölä PAS 611,8/103,3, 3) Jouko Forstén SäSA 611,8/100,6, 4) Martti Syrjäoja ESA 610,4, 5) Jorma Koski SaSA 594,3. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja Y75: 1) Sergei Tretjakov PAS 623,7, 2) Kauko Kaartinen RS 621,7, 3) Paavo Pyykkönen SMY 617,3, 4) Mauri Heino KAS 614,0, 5) Kaj Ahlers OSU 612,8, 6) Pekka Lindfors SMY 606,7, 7) Raimo Novari SaSA 594,3, 8) Matti Perttilä OSU 581,2. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja Y80: 1) Taisto Koskenlaakso NAME-88 605,6 DSE Y80, 2) Olli Silanto SaSA 602,0, 3) Jussi Ruohonen SaSA 590,7. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja N: 1) Marjo Yli-Kiikka IMAS 634,9 DSE N, 2) Emmi Hyrkäs Hahlo 632,5, 3) Tea Sikanen PiekSA 629,9, 4) Pauliina Frilander PiekSA 629,0, 5) Sonja Siitonen Hahlo 628,2, 6) Suvi Petäjäsaari MyA 628,1, 7) Inka Havukainen KitA 628,0, 8) Julia Rannikko SaSA 627,6, 9) Laura Määttänen KontU 623,7, 10) Aino Nenonen Hahlo 623,4, 11) Mira Mäkelä LappjA 623,2, 12) Jenni Nenonen ToU 618,6, 13) Tiina Siirilä KhjA 613,9, 14) Tiina Kontinen SaSA 602,0. 10m ilmakivääri 40 ls makuu, sarja N16: 1) Alexandra Rosenlew KaA 419,3 DSE N16, 2) Emmi Lähteenmäki Hahlo 415,8, 3) Pinja Tapio KuusA 414,1, 4) Lotta Kärnä NoSA 412,7, 5) Helena Dreyer-Perkiömäki IMAS 409,5, 6) Sonja Häkki IMAS 409,2, 7) Santra Mauno MyA 409,1, 8) Hilkka Rinta-Koski IMAS 408,9, 9) Sonja Myllys Hahlo 407,6, 10) Seela Rosengvist SA 407,5, 11) Siiri Wessman SaSA 406,7, 12) Tuulevi Suomus VihA 405,3, 13) Neea Vuorela NoSA 404,1, 14) Sonja Nenonen Hahlo 400,5, 15) Tiia Koivisto KA 397,3, 16) Meri Tukio SA 396,9. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja N18: 1) Elli Männistö PuKu 629,3, 2) Essi Heiskanen PiekSA 622,0, 3) Maria Hyörtti RSA 621,0, 4) Salla Torniainen KuusA 615,6, 5) Johanna Hakanperä SäSA 614,2, 6) Elina Bisi MA 613,7, 7) Minea Terkola SaSA 607,5, 8) Mira Terkola SaSA 603,4, 9) Anni Suominen SaSA 588,0. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja N20: 1) Jonna Mauno KuusA 630,0, 2) Susanna Petäjäsaari MyA 625,4, 3) Susanna Peräaho HaaAS 625,1, 4) Senni Lauttamus IMAS 613,4. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja N50: 1) Sari Nivala YK 623,5 DSE N50, 2) Eeva Kyrönlahti SaSA 617,2, 3) Hanna-Kaija Nieminen LeA 616,6, 4) Tiina Ylä-Outinen MyA 608,5. 10m ilmakivääri 60 ls makuu, sarja N60: 1) Eila Väisänen MyA 621,8 DSE N60, 2) Sirkka-Liisa Collin Rihla 602,7. 10m ilmakivääri makuu 60 ls joukkue, sarja Y: 1) Haminan Ampumaseura (Antti Puhakka, Juha Rutonen, Aleksi Leppä) 1887,8, 2) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (Juho Autio, Riku Halttu, Mikko Taussi) 1886,1, 3) Satakunnan Ampujat (Lauri Lauste, Riku Koskela, Sami Koskela) 1885,5, 4) Kankaanpään Ampumaurheilijat 1879,9, 5) Kuusankosken Ampujat 1873,2, 6) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1865,2. 10m ilmakivääri makuu 40 ls joukkue, sarja Y16: 1) Kuusankosken Ampujat 1 (Lauri Tylli, Eemil Nykänen, Pinja Tapio) 1249,4 DSJE Y16, 2) Kuusankosken Ampujat 2 (Samuli Vainikka, Kaapo Jäppinen, Joonatan Rantala) 1233,3, 3) Kankaanpään Ampumaurheilijat (Alexandra Rosenlew, Niko Elonen, Joel Peltomäki) 1227,8, 4) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 1214,6, 5) Satakunnan Ampujat 1204,2. 10m ilmakivääri makuu 60 ls joukkue, sarja Y18: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Eemeli Rinta-Koski, Ville Ketolainen, Jaakko Niemi) 1844,3 DSJE Y18. 10m ilmakivääri makuu 60 ls joukkue, sarja Y20: 1) Myllykosken Ampujat (Susanna Petäjäsaari, Severi Mauno, Arttu Lång) 1861,9. 10m ilmakivääri makuu 60 ls joukkue, sarja Y50: 1) Salon Seudun Ampujat 1 (Tero Hovila, Markku Haklin, Ilkka Ratamo) 1867,3, 2) Myllykosken Ampujat (Pertti Sinkko, Eila Väisänen, Mikko Mattila) 1866,3, 3) Kuusankosken Ampujat (Hannu Ylä-Outinen, Jarmo Järvelä, Juha Haavisto) 1854,6, 4) Säkylän Seudun Ampujat 1854,3, 5) Lempäälän Ampujat 1846,0, 6) Kuopion Metsästys- ja Ampumaseura 1835,1, 7) Salon Seudun Ampujat 2 1807,5. 10m ilmakivääri makuu 60 ls joukkue, sarja N: 1) Simpeleen Hahlo (Emmi Hyrkäs, Sonja Siitonen, Aino Nenonen) 1884,1 DSJE N, 2) Pieksämäen Seudun Ampujat (Tea Sikanen, Pauliina Frilander, Essi Heiskanen) 1880,9, 3) Salon Seudun Ampujat (Julia Rannikko, Eeva Kyrönlahti, Tiina Kontinen) 1846,8. 10m ilmakivääri makuu 40 ls joukkue, sarja N16: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Helena Dreyer-Perkiömäki, Sonja Häkki, Hilkka Rinta-Koski) 1227,6 DSJE N16, 2) Simpeleen Hahlo (Emmi Lähteenmäki, Sonja Myllys, Sonja Nenonen) 1223,9. 10m ilmakivääri makuu 60 ls joukkue, sarja N18: 1) Salon Seudun Ampujat (Minea Terkola, Mira Terkola, Anni Suominen) 1798,9 DSJE N18. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja M: 1) Juho Kurki KaA 596 SE, 2) Aleksi Leppä HAS 595/51x, 3) Joni Stenström RS 595/50x, 4) Mika Piipponen KuusA 594, 5) Juha Rutonen HAS 593, 6) Juho Autio OMAS 588, 7) Jimi Lång KaA 585, 8) Antti Puhakka HAS 584/38x, 9) Riku Halttu OMAS 584/35x, 10) Jere-Juhani Salo NoSA 584/31x, 11) Sami Heiskanen PiekSA 578, 12) Sami Koskela SA 577/34x, 13) Matti Konttinen OMAS 577/30x, 14) Mika Varjo MA 574, 15) Antti Kajan SäSA 573, 16) Mikko Taussi OMAS 570, 17) Kimmo Rytkönen KAMS 555, 18) Petri Tupakka ESA 552. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja M16: 1) Lauri Syrjä AsAs 591 SE M16, 2) Lauri Tylli KuusA 577/34x, 3) Samuli Vainikka KuusA 577/26x, 4) Antti Turunen K-UAS 573/26x/95, 5) Eetu Rissanen HAS 573/26x/92, 6) Eemil Nykänen KuusA 565, 7) Niko Elonen KaA 562, 8) Elias Ruusunen AsAs 540. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja M18: 1) Mikko Helenius NoSA 580, 2) Ville Ketolainen IMAS 578/39x, 3) Riku Laitinen HaaAS 578/32x, 4) Arttu Lång MyA 577, 5) Petri Salminen TSA 572. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 594, 2) Riku Koskela SA 585, 3) Teemu Hartman SaSA 575, 4) Mikko Mantere HlAS 570. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja M50: 1) Kari Kortelainen PAS 587/43x, 2) Tero Hovila SaSA 587/40x, 3) Lauri Lauste SA 584, 4) Ilkka Ratamo SaSA 571/25x, 5) Juha Haavisto KuusA 571/24x, 6) Kimmo Rytkönen KAMS 569/32x, 7) Mikko Taussi OMAS 569/30x, 8) Pertti Sinkko MyA 554, 9) Simo Kuoppamäki KuusA 550, 10) Heikki Pääkkönen KAMS 502. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja M60: 1) Matti Viljakainen SäSA 578, 2) Tapio Kajan KAMS 577, 3) Martti Luhtajärvi SäSA 572, 4) Esko Ranta PAS 570, 5) Jorma Röppänen SäSA 567/28x, 6) Markku Niemi AlavA 567/21x, 7) Markku Haklin SaSA 566/28x, 8) Ismo Kärmeniemi ESA 566/25x, 9) Mikko Mattila MyA 563, 10) Ilmo Kinnunen RS 562/26x/87/92, 11) Veikko Laine SaSA 562/26x/87/90, 12) Harri Björkbacka LehA 561, 13) Kalle Leskinen KontU 557/26x, 14) Kari Nevala LA 557/23x, 15) Jarmo Järvelä KuusA 555, 16) Gustaf Strömbäck SkB 546. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja Y70: 1) Martti Syrjäoja ESA 531, 2) Jorma Koski SaSA 499. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja Y75: 1) Paavo Pyykkönen SMY 564, 2) Sergei Tretjakov PAS 557/27x, 3) Kauko Kaartinen RS 557/26x, 4) Mauri Heino KAS 557/23x, 5) Pekka Lindfors SMY 543, 6) Antero Rantala OMAS 538, 7) Raimo Novari SaSA 529, 8) Tauno Törnudd P-HA 525, 9) Aimo Rahikka KaA 483. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 527 SE Y80, 2) Olli Silanto SaSA 519. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja N: 1) Emmi Hyrkäs Hahlo 596, 2) Pauliina Frilander PiekSA 594, 3) Inka Havukainen KitA 590/47x, 4) Julia Rannikko SaSA 590/40x, 5) Marjo Yli-Kiikka IMAS 589, 6) Pinja Tapio KuusA 586, 7) Alexandra Rosenlew KaA 585, 8) Petra Liljeberg KSF 583/40x, 9) Mira Ojanen PuKu 583/35x, 10) Suvi Petäjäsaari MyA 578, 11) Laura Määttänen KontU 572, 12) Tiina Siirilä KhjA 569, 13) Tiina Kontinen SaSA 5457, Jonna Mauno KuusA DNF. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja N16: 1) Alexandra Rosenlew KaA 594 SE N16, 2) Pinja Tapio KuusA 587, 3) Tuulevi Suomus VihA 574, 4) Helena Dreyer-Perkiömäki IMAS 571/34x, 5) Minea Terkola SaSA 571/27x, 6) Mira Terkola SaSA 561/24x, 7) Anni Suominen SaSA 561/20x, 8) Lotta Kärnä NoSA 560, 9) Neea Vuorela NoSA 558. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja N18: 1) Essi Heiskanen PiekSA 592, 2) Viivi Kemppi MyA 586, 3) Elli Männistö PuKu 585, 4) Johanna Hakanperä SäSA 573, 5) Salla Torniainen KuusA 566. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja N20: 1) Senni URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 28 04/12/2019 21.20

SM 2019 Lauttamus IMAS 586/38x, 2) Sonja Siitonen Hahlo 586/36x, 3) Susanna Peräaho HaaAS 585, 4) Jonna Mauno 584, 5) Aino Nenonen Hahlo 580, 6) Sonja Myllys Hahlo 569. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja N50: 1) Eeva Kyrönlahti SaSA 570, 2) Tiina Ylä-Outinen MyA 564. 10m ilmakivääri 3x20 ls, sarja N60: 1) Sirkka-Liisa Collin Rihla 573 SE N60, 2) Eila Väisänen MyA 571. 10m ilmakivääri 3x20 ls joukkue sarja Y: 1) Haminan Ampumaseura (Aleksi Leppä, Juha Rutonen, Antti Puhakka) 1772, 2) Kankaanpään Ampumaurheilijat (Juho Kurki, Jimi Lång, Alexandra Rosenlew) 1766, 3) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (Juho Autio, Riku Halttu, Matti Konttinen) 1749, 4) Kuusankosken Ampujat 1329. 10m ilmakivääri 3x20 ls joukkue sarja Y16: 1) Kuusankosken Ampujat (Lauri Tylli, Samuli Vainikka, Eemil Nykänen) 1719. 10m ilmakivääri 3x20 ls joukkue sarja Y20: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Senni Lauttamus, Ville Ketolainen, Helena Dreyer-Perkiömäki) 1735. 10m ilmakivääri 3x20 ls joukkue sarja Y50: 1) Salon Seudun Ampujat 1 (Tero Hovila, Ilkka Ratamo, Markku Haklin) 1724, 2) Säkylän Seudun Ampujat (Matti Viljakainen, Martti Luhtajärvi, Jorma Röppänen) 1717, 3) Myllykosken Ampujat (Eila Väisänen, Mikko Mattila, Pertti Sinkko) 1688, 4) Kuusankosken Ampujat 1676, 5) Kuopion Metsästys- ja Ampumaseura 1648, 6) Salon Seudun Ampujat 2 1618. 10m ilmakivääri 3x20 ls joukkue sarja N16: 1) Salon Seudun Ampujat (Minea Terkola, Mira Terkola, Anni Suominen) 1693 SJE N16. 10m ilmakivääri 3x20 ls joukkue sarja N20: 1) Kuusankosken Ampujat (Pinja Tapio, Jonna Mauno, Salla Torniainen) 1737, 2) Simpeleen Hahlo (Sonja Siitonen, Aino Nenonen, Sonja Myllys) 1735. 10m ilmapistooli 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja M: 1) Kai Jahnsson PAS 237,6 (574), 2) Aleksi Pirttimäki PAS 237,4 (572), 3) Artjom Friojan PAS 215,9 (566), 4) Konsta Kivi TSA 193,7 (564/15x), 5) Tomi Heikkilä KuusA 173,2 (565/11x) 6) af Ursin Tarmo RSA 153,7 (561/17x), 7) Kari Niemelä HlAS 133,8 (564/12x), 8) Juha Valjus KAS 108,8 (565/11x), 9) Joonas Kallio SUA 561/10x/95, 10) Juho Syväniemi IlmA 561/10x/93, 11) Victor Burnev ESF 560, 12) Ismo Haapala KokMAS 559/12x, 13) Jussi Saari RSA 559/6x, 14) Petri Sorsa LAS 558/13x, 15) Lauri Lauste SA 558/10x, 16) Klaus Tupi TSA 558/8x, 17) Ilkka Myllymäki NoSA 557/13x, 18) Jyrki Turja LSA 557/12x, 19) Aki Rantakangas LehA 556, 20) Juha Gylling K-64 554, 21) Jonas Nordfors PAS 553/12x, 22) Raimo Laine RS 553/9x/94, 23) Joonas Knuuti P-HA 553/9x/93, 24) Staffan Winnberg HanA 553/9x/88, 25) Petri Eteläniemi P-HA 552/11x, 26) Jani Tuulaniemi OMAS 552/9x/94, 27) Keijo Uusitalo SA 552/9x/93, 28) Rauno Hartikainen HVA 551/12x, 29) Juha Jäntti K-64 551/8x, 30) Niklas Myllymäki NoSA 550, 31) Jari Kandell NoSA 548, 32) Jarmo Salo LSA 548, 33) Marko Talvitie LehA 546/9x/91/92, 34) Ari Meinander SySi 546/9x/91/89, 35) Antti Pahalahti SySi 546/9x/89, 36) Teijo Kimpimäki JjA 544, 37) Sampsa Simpanen P-HA 543/14x, 38) Teemu Muhonen PiekSA 543/11x, 39) Arttu Laulainen KeAmS 542, 40) Asser Vuola P-HA 540/ 9x, 41) Vesa Kemppi KSA 540/6x, 42) Ahti Niskanen HanA 539/9x/91, 43) Ville Peltoniemi IU 539/9x/89, 44) Henri Hynninen SA 539/6x, 45) Ville Lehtinen P-HA 538/10x, 46) Esa Savola LappjA 538/8x, 47) Olli Jokiranta PAS 537, 48) Atte Lauttamus IMAS 536, 49) Otto Suuronen MA 535/8x, 50) Seppo Sorri 535/3x, 51) Kristian Saarikorpi PAS 533/9x, 52) Teemu Lahti SUA 533/8x/92, 53) Teemu Pylkkönen SaarA 533/8x/82, 54) Mika Vuolle TaU 532/7x, 55) Niko Roos RSA 532/4x, 56) Jukka Kankare SaSA 530, 57) Jan Remes KAMS 528/7x, 58) Petri Viitala RSA 528/6x, 59) Eero Pukkila HSA 528/3x, 60) Juho Haapanen HyMAS 527, 61) Petri Tupakka KAS 526/8x, 62) Petri Ahokangas KokMAS 526/5x, 63) Lauri Kemi HlAS 526/4x, 64) Pertti Kuusela SodA 523/7x, 65) Timo Tulokas KAS 523/4x, 66) Markku Karjalainen LA 522, 67) Jaakko Niemi IMAS 519, 68) Olli Haapanen HyMAS 518, 69) Erkki Leitilä LA 515, 70) Jari Huuskonen PAS 513, 71) Ari Kankilampi RS 511, 72) Jari Alaranta VS-VA 507, 73) Jussi Ahomäki HSA 491, 74) Mika Tiihonen HyMAS 479. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja M16: 1) Panu Laakso KA 360, 2) Leevi Intonen VamSA 357, 3) Konsta Intonen VamSA 348, 4) Vili Lappi VetU 347, 5) Tuukka Metsälä LamAS 344, 6) Uki Torkko IMAS 342, 7) Iivari Kelhä RSA 334, 8) Aapeli Rinta-Koski IMAS 333, 9) Topias Teikari IU 329, 10) Arttu Lindman IMAS 320, 11) Arttu Poikela SodA 294. 10m ilmapistooli 60 ls, sarja M18: 1) Niklas Myllymäki NoSA 545, 2) Arttu Laulainen KeAmS 541, 3) Tuomas Tonteri RaaA 538, 4) Leo Salonen RSA 531, 5) Jaakko Niemi IMAS 521, 6) Sampo Muhonen TiA 520, 7) Joonatan Neva P-HAS 496, 8) Roope Eskola AsAs 490. 10m ilmapistooli 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 232,1 FSE M20 (553), 2) Sami Kauko AsAs 226,1 (549/6x), 3) Esa Savola LappjA 204,3 (549/10x), 4) Lauri Parkkonen NoSA 183,5 (525), 5) Urho Hietaniemi 162,3 (532), 6) Severi Hölsö IMAS 138,7 (517). 10m ilmapistooli 40 ls, sarja M50: 1) Kai Jahnsson PAS 383 SE M50, 2) Jyrki Turja LSA 377, 3) Juha Valjus KAS 372, 4) Rauno Hartikainen PAS 370, 5) Juha Jäntti K-64 368/4x/92, 6) Ari Meinander SySi 368/4x/85, 7) Ilkka Myllymäki NoSA 366, 8) Lauri Lauste SA 365, 9) Pasi Koivunen SySi 364, 10) Tuomo Lindberg AsAs 363/4x/91, 11) Mika Irla PorkkA 363/4x/90, 12) Timo Paalanen AsAs 363/3x, 13) Petri Eteläniemi P-HA 362/4x, 14) Arto Jussila VS-VA 362/3x, 15) Jyrki Leppälä AlavA 361/4x, 16) Markku Pitkäranta IU 361/2x, 17) Petri Sorsa LAS 360/4x, 18) Jarmo Salo LSA 360/4x, 19) Matti Anttonen SaSA 359, 20) Kari Leskinen LAS 356, 21) Pekka Nenonen KAMS 355, 22) Pertti Kuusela SodA 354/7x, 23) Kimmo Paananen ÄSA 354/3x, 24) Timo Tulokas KAS 352, 25) Jyrki Kronqvist KSA 351, 26) Olli Jokiranta PAS 350, 27) Petri Ahokangas KokMAS 349/5x, 28) Jari Huuskonen PAS 349/2x, 29) Ari Sundman VS-VA 348/3x, 30) Tuukka Eskola TiA 348/1x, 31) Ismo Minkkinen HyMAS 345/2x, 32) Juhani Lauttamus IMAS 345/0x, 33) Juha Lamberg TaU 342, 34) Mika Vuolle TaU 341, 35) Juha Hautamäki LeA 340(2x/85, 36) Markku Kumin LovAS 340/2x/80, 37) Marko Turpeinen TiA 326, 38) Eero Jokela LeA 317. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja M60: 1) Arto Kormu HyMAS 371, 2) Veikko Alanko HyMAS 370, 3) Vesa Savolainen PorkkA 366, 4) Kalevi Toivonen TSA 364, 5) Seppo Nevansuu KuKu 362, 6) Simo Saarenmaa HyMAS 361/8x, 7) Hannu Palomäki TiA 361/5x, 8) Keijo Haapa-Aho LSA 359/7x, 9) Ari Ukkola SodA 359/2x/91, 10) Jouko Lehikoinen ESA 359/2x/89, 11) Raimo Laine RS 358, 12) Antti Pesonen SySi 357, 13) Matti Kunttu KSA 355/4x, 14) Kenneth Mariani-Cerati RS 355/2x, 15) Veijo Piironen P-HA 354/3x/89, 16) Lawrence Mariani-Cerati RS 354/3x/87/86/94, 17) Risto Korhonen KAMS 354/3x/87/86/90, 18) Ahti Niskanen HanA 353, 19) Erkki Leitilä LA 352, 20) Esa Peltonen SA 351, 21) Jarmo Talka LuuA 350, 22) Arvo Harmaajärvi SA 349/6x, 23) Arvo Tuovila MA 349/4x, 24) Hannu Räsänen KSA 348, 25) Markku Leino IU 345, 26) Hannu Jauhiainen SySi 337, 27) Esa Lehtovirta KSA 333, 28) Ilpo Hatanpää HSA 318. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja Y70: 1) Juhani Heinemaa HlAS 362, 2) Raimo Lusenius LA 359, 3) Pentti Järvinen HVA 357, 4) Heino Pitkäkangas KokMAS 356, 5) Jarmo Hoikkala SaSA 349, 6) Hannu Seppä KAS 347/7x, 7) Ilmari Hotti 347/1x, 8) Jorma Laakso K-64 345, 9) Bertel Tikander LovAS 344/2x, 10) Juhani Öhman TiA 344/1x, 11) Pekka Ranua LA 343/4x, 12) Seppo Virtanen MSA 343/2x, 13) Antti Tervola K-UAS 341, 14) Tuomo Valtonen RSA 337, 15) Tapio Hänninen LA 331/2x, 16) Olavi Kivelä P-HA 331/1x, 17) Leo Arminen K-64 319, 18) Veikko Marttinen PiekSA 318, 19) Juhani Tonteri LuhA 315. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja Y75: 1) Antti Huhtio HVA 342, 2) Antti Weijo LuhA 339, 3) Reijo Hietanen JSA 289, 4) Taisto Kilpinen SaSA 286. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja Y80: 1) Sakari Paasonen LAS 350 SE Y80, 2) Pentti Kärnä LovAS 331, 3) Rauno Kiri KAS 325/4x/84, 4) Erkki Karri KokMAS 325/4x/80, 5) Erkki Ström YVA 319, 6) Usko Mettiäinen HVA 311, 7) Matti Nikula IMAS 309. 10m ilmapistooli 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja N: 1) Reetta Lustig PAS 231,2 (552), 2) Anette Källi LehA 227,0 (548/7x), 3) Elina Silver TSA 205,7 (565), 4) Sonja Aaltonen TSA 183,2 (547/12x/92), 5) Ella Hakala IMAS 165,1 (553), 6) Kirsti Kaaro KAS 143,4 (548/11x) 7) Essi Gregori OMAS 126,5 (549), 8) Oksana Frojan OAS 107,3 (556), 9) Ritva Karri KokMAS 547/12x/87, 10) Susanna Saksa HSA 545, 11) Paula Kaksonen IMAS 544, 12) Outi Tuomisato VamSA 542, 13) Marika Röyhkiö ESF 540, 14) Riina Vendelin HlAS 539/9x, 15) Essi Niemi SA 539/6x/91, 16) Paula Viitasaari PAS 539/6x/89, 17) Maarit Eskola PAS 536, 18) Maija Pärri RSA 533, 19) Tarja Sorri SA 532, 20) Kirsi Ala-Marttila AsAs 530, 21) Saara Laiho RSA 529, 22) Maija Pernu KAMS 528/6x, 23) Taru Teikari IU 528/4x, 24) Kati Turu KAS 528/3x, 25) Satu Luoto ESA 525, 26) Anni Kelhä RSA 524/11x, 27) Mari Kyrönlahti TiA 524/8x, 28) Sanna Tuomainen AsAs 524/6x, 29) Mea Torkko Rihla 523/7x, 30) Sari mantere LSA 523/5x, 31) Pirita Hiltunen KAMS 522/7x/90, 32 Heli Fagerström IU 522/7x/89, 33) Mari Rautio Hahlo 520/3x/87, 34) Heli Leppäniemi KK-V 520/3x/84, 35) Liisa Alanko K-64 512, 36) Johanna Alarto HlAS 508, 37) Susanna Röman TSA 503, 38) Tiina Malm KK-V 501, 39) Henna Pylsy HlAS 500, 40) Anna Mankki KAS 499, 41) Ksenia Berghem TaU 493, 42) Helmi Leppihalme P-HA 492/4x, 43) Minna Moisio P-HA 492/3x, 44) Anniina Vehmas RSA 491, 45) Sari Hietanen ÄSA 486, 46) Sanna Enbäck-Nieminen AsAs 466, 47) Johanna Rajaviita AsAs 449. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja N16: 1) Ella Lindqvist RS 354, 2) Johanna Rantalainen MA 343, 3) Emmi Pitkänen SA 342, 4) Iiris Lauttamus IMAS 341, 5) Helmi Leppihalme P-HA 334, 6) Katja Makkonen MA 333, 7) Vilja-Alina Ahokangas KokMAS 329, 8) Alexandra Högberg RS 320, 9) Ida Pakulla LappjA 391, 10) Aliisa Kunnaspuro IU 307, 11) Ada Westerberg RS 303. 10m ilmapistooli 60 ls, sarja N18: 1) Mari Pihlaja KA 483 SE N18. 10m ilmapistooli 60 ls peruskilpailu + finaali, sarja N20: 1) Ella Hakala IMAS 232,5 FSE N20 (557), 2) Maija Pärri RSA 225,8 (544), 3) Elina Ripatti MA 188,4 (513). 10m ilmapistooli 40 ls, sarja N50: 1) Ritva Karri KokMAS 379 SE N50, 2) Kirsti Kaaro KAS 366/5x/92, 3) Paula Viitasaari PAS 366/5x/91, 4) Liisa Alanko K-64 353, 5) Tuula Nenonen KokMAS 351, 6) Tiina Törmä NoSA 350, 7) Tiina Malm KK-V 346, 8) Helena Peltoniemi IU 345, 9) Tarja Sorri SA 343, 10) Minna Moisio P-HA 340, 11) Satu Luoto ESA 338, 12) Raija Perälä LSA 332, 13) Sirpa Tuomi-Turunen AsAs 325. 10m ilmapistooli 40 ls, sarja N60: 1) Raija Vehanen K-UAS 352, 2) Päivi Mariani-Cerati ESF 344/4x, 3) Mirja Aho KokMAS 344/3x, 4) Sirkka Ylistö MuurY 333, 5) Terttu Laakeri LSA 323. R3, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH1, sarja Y: 1) Jarkko Mylly HaaAS 629,5, 2) Nico Järvinen MU 627,1, 3) Timo Keskisimonen RaaA 621,3, 4) Niina Seppälä MU 620,3. R3, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH1, sarja Y20: 1) Juho Ovaska TSA 598,6, 2) Olli Pyyhtiä OSU 510,1. R3, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH1, sarja Y50: 1) Kalervo Pieksämäki HaaAS 608,4 DSE Y50. R3, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH1, sarja Y60: 1) Tapani Meriläinen JA 613,7. R3, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH1, sarja Y70: 1) Erkki Pekkala HaaAS 624,3 DSE Y70, 2) Esko Törölä PAS 615,5. R4, 10m ilmakivääri pysty 60 ls SH2, sarja Y: 1) Nina Berg NoSA 608,7 DSE. R4, 10m ilmakivääri pysty 60 ls SH2, sarja Y20: 1) Markus-Pekka Dreyer-Perkiömäki IMAS 578,9. R4, 10m ilmakivääri pysty 40 ls SH2, sarja Y75: 1) Martti Haverinen LehA 385,5. R5, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH2, sarja Y: 1) Nina Berg NoSA 623,5, 2) Janita Ruuskanen NoSA 608,2, 3) Sari-Marjaana Litjo TSA 603,4. R5, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH2, sarja Y: 1) Markus-Pekka Dreyer-Perkiömäki IMAS 624,1. R5, 10m ilmakivääri makuu 40 ls SH2, sarja Y50: 1) Margit Logren HaaAS 404,4, 2) Martti Miettinen HlAS 388,4. R5, 10m ilmakivääri makuu 40 ls SH2, sarja Y60: 1) Eija Murisoja HaaAS 412,0, 2) Taito Ohmero HaaAS 411,9, 3) Juha-Pekka Saarimaa SaSA 403,8. R5, 10m ilmakivääri makuu 40 ls SH2, sarja Y70: 1) Risto Murisoja HaaAS 410,6 DSE Y70. R5, 10m ilmakivääri makuu 40 ls SH2, sarja Y75: 1) Urpo Kilja HaaAS 411,7, 2) Risto Vassinen HeiA 401,8. R10, 10m ilmakivääri 60 ls, sarja Y: 1) Timo Nyström MA 432,8, 2) Jari Gusev PAS 429,8, 3) Mikael Toiviainen VS-VA 327,1. R11, 10m ilmakivääri 60 ls:, sarja Y: 1) Timo Nyström MA 601,3, 2) Mikael Toiviainen VS-VA 548,5, 3) Jari Gusev PAS 512,7. R11, 10m ilmakivääri 40 ls:, sarja Y70: 1) Mauri Rantamäki SsA 315,8. R3, 10m ilmakivääri makuu 60 ls SH1 joukkue, sarja Y: 1) Haapajärven Ampumaseura (Jarkko Mylly, Erkki Pekkala, Kalervo Pieksämäki) 1862,2 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 29 29 04/12/2019 21.20

SM 2019 DJSE. R5, 10m ilmakivääri makuu 40 ls SH1 joukkue, sarja Y50: 1) Haapajärven Ampumaseura (Eija Murisoja, Urpo Kilja, Risto Murisoja) 1234,3. P1, 10m ilmapistooli 60 ls SH1, sarja M: 1) Markku Karjalainen LA 504, 2) Risto Heinistö SUA 440. P2, 10m ilmapistooli 40 ls SH1, sarja Y70: 1) Erkki Pekkala HaaAS 354 SE Y70. 300 M KIVÄÄRILAJIT: M, N JA M20 28.-30.6. Hollola 300m kivääri 60 ls makuu, sarja M: 1) Juho Autio MAS 595, 2) Juha Rutonen HAS 593, 3) Antti Puhakka HAS 592, 4) Björn Friman ESF 589, 5) Aleksi Leppä HAS 587, 6) Mikko Mattila MyA 586/28x, 7) Juha Rinta-Keturi SäSA 586/21x, 8) Lasse Voutilainen RS 585, 9) Matti Viljakainen SäSA 579/18x, 10) Ville Leskelä IMAS 579/17x, 11) Pertti Sinkko MyA 577, 12) Jere-Juhani Salo NoSA 576/17x, 13) Jukka Jokinen LeA 576/12x, 14) Hannu Teitto KuusA 575/17x, 15) Kalle Leskinen KontU 575/14x, 16) Juha Korpi IMAS 574, 17) Seppo Laakso LeA 571/16x, 18) Henri Haapsaari PAS 571/15x, 19) Jouko Forstén SäSA 566, 20) Arto Sillanpää LeA 557, 21) Jukka Nieminen LeA 556, 22) Juha Haavisto KuusA 554, 23) Jan Liljeberg KSF 552, 24) Bo Liljeberg KSF 545, Ilkka Virkkunen SäSA, Tero Lahti MyA DNF. 300m kivääri 60 ls makuu, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 592, 2) Lauri Syrjä AsAs 577. 300m kivääri 60 ls makuu, sarja N: 1) Petra Liljeberg KSF 587, 2) Henna Viljanen KSF 583, 3) Satu Korhola MA 571, 4) Hanna-Kaija Nieminen LeA 569, 5) Nina Ojala AlavA 554, 6) Laura Määttänen KontU 549. 300m kivääri 60 ls makuu joukkue, sarja Y: 1) Haminan Ampumaseura (Aleksi Leppä, Antti Puhakka, Juha Rutonen) 1772, 2) Kyrkslätt Skytteförening (Jan Liljeberg, Petra Liljeberg, Henna Viljanen) 1722, 3) Lempäälän Ampujat (Jukka Jokinen, Seppo Laakso, Hanna-Kaija Nieminen) 1716, 4) Säkylän Seudun Ampujat 1341, 5) Myllykosken Ampujat 1318. 300m kivääri 3x40 ls, sarja M: 1) Aleksi Leppä HAS 1165, 2) Juho Autio OMAS 1161, 3) Antti Puhakka HAS 1139, 4) Juha Rutonen HAS 1130, 5) Jere-Juhani Salo NoSA 1127, 6) Antti Kajan SäSA 1125, 7) Hannu Teitto KuusA 1081, 8) Kalle Leskinen KontU 1077, 9) Juha Rinta-Keturi SäSA 1070, 10) Juha Haavisto KuusA 1062, 11) Ilkka Virkkunen SäSA 1040. 300m kivääri 3x40 ls, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 1156. 300m kivääri 3x40 ls, sarja N: 1) Henna Viljanen KSF 1132 SE N, 2) Satu Korhola MA 1092, 3) Petra Liljeberg KSF 1078, 4) Laura Määttänen KontU 1020. 300m kivääri 3x40 ls joukkue, sarja Y: 1) Haminan Ampumaseura (Aleksi Leppä, Antti Puhakka, Juha Rutonen) 3434, 2) Säkylän Seudun Ampujat (Antti Kajan, Juha Rinta-Keturi, Ilkka Virkkunen) 3235. 300m vakiokivääri 40 ls makuu, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 387, 2) Jeremi Juottonen PAS 355, 3) Elias Ruusunen AsAs 307. 300m vakiokivääri 3x20 ls, sarja M: 1) Aleksi Leppä HAS 578, 2) Juho Autio OMAS 577, 3) Antti Puhakka HAS 573, 4) Juha Rutonen HAS 572, 5) Kari Pennanen KouMAS 567, 6) Toni Matilainen KuusA 558, 7) Jere-Juhani Salo NoSA 553, 8) Juha Rinta-Keturi SäSA 536, 9) Hannu Teitto KuusA 526, 10) Henri Haapsaari PAS 524, 11) Juha Haavisto KuusA 518, 12) Jan Liljeberg KSF 516, 13) Kalle Leskinen KontU 515, 14) Ilkka Virkkunen SäSA 509. 300m vakiokivääri 3x20 ls, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 569, 2) Lauri Syrjä AsAs 553. 300m vakiokivääri 3x20 ls, joukkue sarja M: 1) Haminan Ampumaseura (Aleksi Leppä, Antti Puhakka, Juha Rutonen) 1723, 2) Kuusankosken Ampujat (Juha Haavisto, Toni Matilainen, Hannu Teitto) 1602. 300 M KIVÄÄRILAJIT: IKÄMIEHET JA -NAISET  10.-11.8. Oulu 300m kivääri 40 ls makuu, sarja M50: 1) Hannu Yläoutinen MyA 387, 2) Jari Lehtinen KSA 385, 3) Seppo Laakso LeA 380, 5) Pentti Meri MA 379, 6) Hannu Teitto KuusA 377, 7) Jukka Nieminen LeA 372, 8) Mikko Taussi OMAS 361. 300m kivääri 40 ls makuu, sarja M60: 1) Jorma Röppänen SäSA 389, 2) Markku Haklin SaSA 387, 3) Tapio Kajan KAMS 386/12x, 4) Ismo Kärmeniemi 30 ESA 386/11x, 5) Jukka Salonen KSA 385/15x, 6) Matti Korhonen OMAS 385/6x, 7) Veikko Laine SaSA 379, 8) Jukka Salila KSA 378, 9) Kalle Leskinen KontU 376, 10) Veikko Ala-Kahrakuusi IvUA 375, 11) Gustaf Strömbäck SkB 375, 12) Veikko Kaarta KalMY 374, 13) Veijo Lämsä TSA 371, 14) Reijo Juntunen OMAS 370, 15) Kari Nevala LA 369, 16) Ulf Friberg RS 367, 17) Juha Alajoki KalMY 365, 18) Aimo Piispanen PihtA 360. 300m kivääri 40 ls makuu, sarja Y70: 1) Torsti Hellman Rihla 388 SE Y70, 2) Jouko Forstén SäSA 368, 3) Göran Eklund SkB 335, 4) Jorma koski SaSA 308. 300m kivääri 40 ls makuu, sarja Y75: 1) Kauko Kaartinen RS 389 SE Y75, 2) Tauno Lindström LAS 375, 3) Erkki Pöyliö LA 340, Lauri Lövberg LAS DNF. 300m kivääri 40 ls makuu, sarja Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 369 SE Y80, 2) Pentti Ihalainen SaSA 344. 300m kivääri 40 ls makuu, sarja N50: 1) Hanna-Kaija Nieminen LeA 383 SE N50. 300m kivääri 40 ls makuu joukkue, sarja Y50: 1) Keski-Suomen Ampujat (Jari Lehtinen, Jukka Salila, Jukka Salonen) 1148, 2) Lempäälän Ampujat (Hanna-Kaija Nieminen, Seppo Laakso, Jukka Nieminen) 1135/284, 3) Salon Seudun Ampujat (Markku Haklin, Veikko Laine, Jussi Ruohonen) 1135/279, 4) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 1116, 5) Lapin Ampujat 1092. 300m kivääri 3x20 ls, sarja M50: 1) Hannu Yläoutinen KuusA 556, 2) Jari Lehtinen KSA 547, 3) Hannu Teitto KuusA 542, 4) Seppo Laakso LeA 532, 5) Mikko Taussi OMAS 523, 6) Pentti Meri MA 522, 7) Mika Tikkanen LA 495. 300m kivääri 3x20 ls, sarja M60: 1) Jukka Salonen KSA 558, 2) Tapio Kajan KAMS 552, 3) Markku Haklin SaSA 548, 4) Ismo Kärmeniemi ESA 539, 5) Jukka Salila KSA 533, 6) Jorma Röppänen SäSA 526, 7) Kalle Leskinen KontU 525, 8) Veikko Ala-Kahrakuusi IvUA 524, 9) Veikko Laine SaSA 522, 10) Ulf Friberg RS 521, 11) Matti Korhonen OMAS 511, 12) Kari Nevala LA 482. 300m kivääri 2x30 ls, sarja Y70: 1) Jorma Koski SaSA 499 SE Y70. 300m kivääri 2x30 ls, sarja Y75: 1) Kauko Kaartinen RS 546 SE Y75, 2) Tauno Lindström LAS 535, 3) Erkki Pöyliö LA 470. 300m kivääri 2x30 ls, sarja Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 516 SE Y80, 2) Pentti Ihalainen SaSA 447. 300m kivääri 3x20 ls joukkue, sarja M50: 1) Keski-Suomen Ampujat (Jari Lehtinen, Jukka Salila, Jukka Salonen) 1638. 300m kivääri 2x30 ls joukkue, sarja Y70: 1) Salon Seudun Ampujat (Pentti Ihalainen, Jorma Koski, Jussi Ruohonen) 1461 JSE Y70. 300m vakiokivääri makuu 40 ls, sarja M50: 1) Hannu Yläoutinen KuusA 385, 2) Mikko Taussi OMAS 380/7x, 3) Hannu Teitto KuusA 380/6x, 4) Mika Tikkanen LA 377, 5) Seppo Laakso LeA 372, 6) Pentti Meri MA 369. 300m vakiokivääri makuu 40 ls, sarja M60: 1) Jukka Salonen KSA 391, 2) Veikko Ala-Kahrakuusi IvUA 389, 3) Jorma Röppänen SäSA 388/11x, 4) Matti Korhonen OMAS 388/7x, 5) Tapio Kajan KAMS 387, 6) Markku Haklin SaSA 383, 7) Kalle Leskinen KontU 380, 8) Veikko Laine SaSA 375, 9) Ismo Kärmeniemi ESA 372, 10) Ulf Friberg RS 363, 11) Jukka Salila KSA 358, 12) Kari Nevala LA 356, 13) Aimo Piispanen PihtA 351, 14) Reijo Juntunen OMAS 347. 300m vakiokivääri makuu 40 ls, sarja Y70: 1) Torsti Hellman Rihla 378. 300m vakiokivääri makuu 40 ls, sarja Y75: 1) Tauno Lindström LAS 379, 2) Kauko Kaartinen RS 354. 300m vakiokivääri makuu 40 ls, sarja Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 349, 2) Pentti Ihalainen SaSA 338, 3) Leo Arentti ÄSA 335. 300m vakiokivääri makuu 40 ls joukkue, sarja M50: 1) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (Reijo Juntunen, Matti Korhonen, Mikko Taussi) 1115, 2) Salon Seudun Ampujat (Markku Haklin, Veikko Laine, Jussi Ruohonen) 1107. 300m vakiokivääri 3x20 ls, sarja M50: 1) Hannu Yläoutinen KuusA 544, 2) Hannu Teitto KuusA 536, 3) Mikko Taussi OMAS 519, 4) Pentti Meri MA 518. 300m vakiokivääri 3x20 ls, sarja M60: 1) Jukka Salonen KSA 561 SE M60, 2) Tapio Kajan KAMS 552, 3) Markku Haklin SaSA 543, 4) Veikko Ala-Kahrakuusi IvUA 535, 5) Matti Korhonen OMAS 526, 6) Kalle Keskinen KontU 522, 7) Veikko Laine SaSA 510, 8) Jukka Salila KSA 496, 9) Kari Nevala LA 495, 10. Ulf Friberg RS 486, 11) Ismo Kärmeniemi ESA 474. 300m vakiokivääri 2x30 ls, sarja Y75: 1) Tauno Lindström LAS 540 SE Y75, 2) Kauko Kaartinen RS 523. 300m vakiokivääri 2x30 ls, sarja Y80: 1) Jussi Ruohonen SaSA 514 SE Y80, 2) Leo Arentti ÄSA 480, 3) Pentti Ihalainen SaSA 365. 25 M JA 50 M PISTOOLILAJIT: M, N JA LV 26.-28.7. Laukaa 50m pistooli, sarja M: 1) Joonas Kallio SUA 539, 2) Klaus Tupi 538, 3) Heikki Oikari TiA 532, 4) Ari Ukkola SodA 529, 5) Jorma Jäntti SUA 526, 6) Kai Jahnsson PAS 524, 7) Rauno Hartikainen PAS 523, 8) Jani Tuulaniemi OMAS 519, 9) Teemu Lahti SUA 518, 10) Pasi Koivunen SySi 515, 11) Pekka Timonen OMAS 513, 12) Keijo Haapa-Aho LSA 511/9x, 13) Matti Kunttu KSA 511/4x, 14) Jari Alaranta VS-VA 510/2x, 15) Markku Pitkäranta IU 510/1x, 16) Matti Kuonanoja OMAS 509, 17) Jyrki Turja LSA 507, 18) Teijo Kimpimäki JjA 505, 19) Timo Kiviö NoSA 503/3x/78/90, 20) Ari Meinander SySi 503/3x/78/83, 21) Jarkko Rannisto LappjA 501, 22) Antti Pesonen SySi 499, 23) Jan Parhiala TiA 495, 24) Keijo Uusitalo SA 493, 25) Jyrki Pitkäranta IU 491, 26) Olli Jokiranta PAS 489, 27) Jarmo Salo LSA 488, 28) Juho Haapanen HyMAS 486/6x, 29) Jukka Yrjänäinen SsA 486/2x, 30) Torsti Annala PorkkA 485/2x, 31) Vesa Kemppi KSA 485/0x, 32) Hannu Palomäki TiA 475, 33) Pertti Kuusela SodA 469, 34) Jyrki Kronqvist KSA 463, 35) Henri Hynninen SA 450, 36) Otto Suuronen MA 416. 50m pistooli, sarja N: 1) Susanna Saksa HSA 533, 2) Elina Silver TSA 503, 3) Heli Fagerström IU 463, 4) Satu Luoto ESA 457, 5) Mirja Aho KokMAS 451, 6) Minna Tolvanen ESA 441, Tarja Sorri SA DNF. 50m pistooli joukkue, sarja Y: 1) Suomussalmen Urheiluampujat (Jorma Jäntti, Joonas Kallio, Teemu Lahti) 1583, 2) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (Matti Kuonanoja, Pekka Timonen, Jani Tuulaniemi) 1541, 3) Poliisien Ampumaseura (Rauno Hartikainen, Kai Jahnsson, Olli Jokiranta) 1536, 4) Sysmän Sisu 1517, 5) Lapuan Seudun Ampujat 1506, 6) Tikkakosken Ampujat 1502, 7) Isojoen Urheilijat 1464, 8) Keski-Suomen Ampujat 1459. 25m pistooli, sarja M: 1) Joonas Kallio SUA 586, 2) Ari Meinander SySi 583, 3) Jorma Jäntti SUA 582, 4) Kai Jahnsson PAS 579, 5) Asser Vuola P-HA 577, 6) Teemu Lahti SUA 576, 7) Marko Talvitie LehA 575, 8) Jan Parhiala TiA 572, 9) Tomi Heikkilä KuusA 570, 10) Ali Tommola AsAs 569, 11) Petri Eteläniemi P-HA 568/13x, 12) Jan Remes KAMS 568/12x, 13) Jussi Saari RSA 566/12x, 14) Klaus Tupi TSA 566/11x, 15) Teijo Kimpimäki JjA 564/11x, 16) Markku Pitkäranta IU 564/10x, 17) Esa Savola LappjA 563/14x/98, 18) Jouko Fleming TSA 563/14x/95, 19) Pekka Timonen OMAS 560, 20) Hannu Räsänen KSA 559/17x/94, 21) Matti Kuonanoja OMAS 559/17x/85, 22) Antti Pahalahti SySi 557, 239 Urho Hietaniemi AlavA 556/6x, 24) Ari Ukkola SodA 556/5x, 25) Otto Suuronen MA 555/12x, 26) Pasi Koivunen SySi 555/9x, 27) Timo Paalanen AsAs 554, 28) Kari Eskola KuusA 553/9x, 29) Jussi Nylund HlAS 553/6x, 30) Jukka Yrjänäinen SsA 551/11x, 31) Jaakko Sand SUA 551/8x, 32) Aleksi Pirttimäki PAS 549, 33) Timo McKeown RS 547, 34) Jyrki Kronqvist KSA 546, 35) Jari Alaranta VS-VA 545, 36) Juho Haapanen HyMAS 543/9x, 37) Vesa Kemppi KSA 543/8x, 38) Leevi Intonen VamSA 540, 39) Arvo Koskinen AsAs 537, 40) Jari Tuulaniemi OMAS 534, 41) Toni Liimatainen VeMAS 522, 42) Esko Tihinen OMAS 520, 43) Rauno Hartikainen PAS 517, 44) Iivari Kelhä RSA 512, 45) Pertti Kuusela SodA 511, 46) Harri Liimatainen KSA 504, 47) Sami Kauko AsAs 497, Konsta Intonen VamSA DNF, Mika Laikola KuKu DNF. 25m pistooli peruskilpailu + finaali, sarja N: 1) Ritva Karri KokMAS 28 (573), 2) Elina Silver TSA 23 (552), 3) Paula Viitasaari PAS 16 (557), 4) Oksana Frojan PAS 13 (559), 5) Anette Källi LehA 8 (550), 6) Jaani Mäkelä KouMAS 6/3 (536/8x), 7) Olga Wolkoff ESA 6/2 (557/8x), 8) Tarja Sorri SA 5 (543), 9) Maija Pärri RSA 536, 10) Marju Sand SUA 533, 11) Susanna Saksa HSA 528, 12) Minna Tolvanen ESA 525, 13) Anni Kelhä RSA 523, 14) Sirkka Ylistö MuurY 508, 15) Anna Allonen KSA 507, 16) Satu Luoto ESA 504, 17) Saara Laiho RSA 501, 18) Leila Linnainmaa SA 497, 19) Mari Kyrönlahti TiA 490, 20) Jenni Rytkönen MA 487, 21) Elina Ripatti MA 482, 22) Johanna Rantalainen MA 481. 25m pistooli joukkue, sarja Y: 1) Suomussalmen Urheiluampujat (Jorma Jäntti, Joonas Kallio, URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 30 05/12/2019 9.22

Teemu Lahti) 1744, 2) Sysmän Sisu (Pasi Koivunen, Ari Meinander, Antti Pahalahti) 1695, 3) Asikkalan Ampumaseura (Arvo Koskinen, Timo Paalanen, Ali Tommola) 1660, 4) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 1653, 5) Keski-Suomen Ampujat 1648, 6) Poliisien Ampumaseura 1645. 25m pistooli joukkue, sarja N: 1) Etelä-Saimaan Ampujat (Satu Luoto, Minna Tolvanen, Olga Wolkoff ) 1586, 2) Rauman Seudun Urheiluampujat (Anni Kelhä, Saara Laiho, Maija Pärri) 1560, 3) Mikkelin Ampujat (Johanna Rantalainen, Elina Ripatti, Jenni Rytkönen) 1450. 25m olympiapistooli peruskilpailu + finaali, sarja M: 1) Marko Talvitie LehA 23 (579), 2) Teemu Lahti SUA 18 (567), 3) Teijo Kimpimäki JjA 13 (558), 4) Petri Eteläniemi P-HA 11 (561), 5) Ari Meinander SySi 10 (554), 6) Joonas Kallio SUA 3 (548), 7) Jussi Saari RSA 540, 8) Olli Parén KuusA 536, 9) Kari Eskola KuusA 534, 10) Jaakko Sand SUA 533/7x, 11) Vesa Kemppi KSA 533/4x,12) Antti Pahalahti SySi 531, 13) Timo McKeown RS 529/10x, 14) Hannu Räsänen KSA 529/6x, 15) Urho Hietaniemi AlavA 516/9x, 16) Jarmo Salo LSA 516/4x, 17) Pasi Koivunen SySi 508, 18) Jyrki Kronqvist KSA 505, 19) Petri Viitala RSA 502, 20) Esa Lehtovirta KSA 479, 21) Henri Hynninen SA 473, 22) Iivari Kelhä RSA 461. 25m olympiapistooli, sarja N: 1) Olga Wolkoff ESA 541, 2) Tarja Sorri SA 476, 3) Susanna Saksa HSA 469, 4) Jaani Mäkelä KouMAS 453, 5) Marju Sand SUA 434, 6) Heli Fagerström IU 412. 25m olympiapistooli joukkue, sarja Y: 1) Suomussalmen Urheiluampujat (Joonas Kallio, Teemu Lahti, Jaakko Sand) 1648, 2) Sysmän Sisu (Pasi Koivunen, Ari Meinander, Antti Pahalahti) 1593, 3) Keski-Suomen Ampujat (Vesa Kemppi, Jyrki Kronqvist, Hannu Räsänen) 1567, 4) Rauman Seudun Urheiluampujat 1503. 25m vakiopistooli, sarja M: 1) Jorma Jäntti SUA 564, 2) Kai Jahnsson PAS 562/9x, 3) Teemu Lahti SUA 562/7x, 4) Marko Talvitie LehA 557, 5) Joonas Kallio SUA 554, 6) Pekka Timonen OMAS 553, 7) Klaus Tupi TSA 552, 8) Ali Tommola AsAs 551, 9) Joonas Knuuti P-HA 547/15x, 10) Jan Parhiala TiA 547/9x, 11) Petri Eteläniemi P-HA 546, 12) Markku Pitkäranta IU 544, 13) Teijo Kimpimäki JjA 543, 14) Arttu Niittymies P-HA 539, 15) Jouko Flemming TSA 537/12x, 16) Jaakko Sand SUA 537/4x, 17) Hannu Räsänen KSA 536, 18) Jussi Saari RSA 535/11x, 19) Jarmo Salo LSA 535/10x, 20) Rauno Hartikainen PAS 535/7x, 21) Tomi Heikkilä KuusA 534, 22) Asser Vuola P-HA 533, 23) Ari Meinander SySi 532/11x, 24) Timo McKeown RS 532/5x, 25) Jyrki Kronqvist KSA 532/4x, 26) Esa Savola LappjA 531, 27) Timo Paalanen AsAs 529, 28) Ari Ukkola SodA 528, 29) Kari Eskola KuusA 526/8x, 30) Jan Remes KAMS 526/7x, 31) Aleksi Pirttimäki PAS 526/3x, 32) Urho Hietaniemi AlavA 525, 33) Arvo Koskinen AsAs 522, 34) Jukka Yrjänäinen SsA 521/8x, 35) Matti Kuonanoja OMAS 521/4x/88, 36) Pasi Koivunen SySi 521/4x/83, 37) Vesa Kemppi KSA 519, 38) Keijo Uusitalo SA 516/8x, 39) Jussi Nylund 516/5x, 40) Petri Viitala RSA 515, 41) Jani Tuulaniemi OMAS 514, 42) Juho Haapanen HyMAS 508, 43) Antti Pahalahti SySi 506, 44) Jari Alaranta VS-VA 504, 45) Konsta Intonen VamSA 497, 46) Leevi Intonen VamSA 490, 47) Kari Pirttimäki JjA 489, 48) Toni Liimatainen VeMAS 485, 49) Otto Suuronen MA 484, 50) Pertti Kuusela SodA 481, 51) Harri Liimatainen KSA 473, 52) Iivari Kelhä RSA 465, Esko Tihinen OMAS DNF. 25m vakiopistooli, sarja N: 1) Ritva Karri KokMAS 548, 2) Susanna Saksa HSA 538, 3) Olga Wolkoff ESA 530, 4) Paula Viitasaari PAS 523, 5) Anette Källi LehA 507, 6) Maija Pärri RSA 503, 7) Sirkka Ylistö MuurY 499, 8) Marju Sand SUA 496, 9) Tarja Sorri SA 493, 10) Anna Allonen KSA 491, 11) Anni Kelhä RSA 483, 12) Mari Kyrönlahti TiA 460, 13) Saara Laiho RSA 452. 25m vakiopistooli joukkue, sarja Y: 1) Suomussalmen Urheiluampujat (Jorma Jäntti, Joonas Kallio, Teemu Lahti) 1680, 2) Pohjois-Hämeen Ampujat (Petri Eteläniemi, Joonas Knuuti, Asser Vuola) 1626, 3) Poliisien Ampumaseura (Rauno Hartikainen, Kai Jahnsson, Aleksi Pirttimäki) 1623, 4) Asikkalan Ampumaseura 1602, 5) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 1588, 6) Keski-Suomen Ampujat 1587, 7) Sysmän Sisu 1559, 8) Rauman Seudun Urheiluampujat 1515. 25m vakiopistooli joukkue, sarja N: 1) Rauman Seudun Urheiluampujat (Anni Kelhä, Saara Laiho, Maija Pärri) 1438. 25m isopistooli, sarja M: 1) Teemu Lahti SUA 580, 2) Jorma Jäntti SUA 572, 3) Petri Eteläniemi P-HA 570, 4) Kai Jahnsson PAS 569, 5) Aleksi Pirttimäki PAS 568/16x/98, 6) Jan Parhiala TiA 568/16x/92, 7) Marko Talvitie LehA 568/13x, 8) Klaus Tupi TSA 564/19x, 9) Jan Remes KAMS 564/14x, 10) Joonas Kallio SUA 563/15x, 11) Ali Tommola AsAs 563/11x, 12) Jaakko Sand SUA 559, 13) Jyrki Kronqvist KSA 556, 14) Joonas Knuuti P-HA 554, 15) Ari Ukkola SodA 553/13x, 16) Kari Eskola KuusA 553/9x, 17) Markku Pitkäranta IU 548, 18) Timo Paalanen AsAs 547/6x, 19) Jouko Flemming TSA 547/5x, 20) Matti Kunttu KSA 542, 21) Juho Haapanen HyMAS 539, 22) Arvo Koskinen AsAs 537, 23) Jarkko Rannisto LappjA 536, 24) Timo McKeown RS 534, 25) Olli Parén KuusA 532/9x, 26) Marko Inovaara P-HA 532/8x, 27) Harri Hiipakka KokMAS 532/6x, 28) Otto Suuronen MA 521, 29) Torsti Annala PorkkA 520, 30) Petri Viitala RSA 518, 31) Vesa Kemppi KSA 514/9x, 32) Matti Kuonanoja OMAS 514/4x, 33) Hannu Räsänen KSA 513, 34) Arttu Niittymies P-HA 496, 35) Pertti Kuusela SodA 493, Ari Menander SySi DNF, Jukka Yrjänäinen SsA DSQ. 25m isopistooli joukkue, sarja M: 1) Suomussalmen Urheiluampujat (Jorma Jäntti, Joonas Kallio, Teemu Lahti) 1715, 2) Asikkalan Ampumaseura (Arvo Koskinen, Timo Paalanen, Ali Tommola) 1647, 3) Pohjois-Hämeen Ampujat (Petri Eteläniemi, Joonas Knuuti, Arttu Niittymies) 1620, 4) Keski-Suomen Ampujat 1583. P3, 25m pistooli, sarja Y: 1) Markku Karjalainen LA 521, 2) Risto Heinistö SUA 447. P3, 25m pistooli, sarja Y50: 1) Markku Karjalainen LA 486. P3, 25m pistooli, sarja Y60: 1) Risto Heinistö SUA 468. P4, vapaapistooli, sarja Y: 1) Markku Karjalainen LA 407, 2) Risto Heinistö SUA 287. P4, vapaapistooli, sarja Y50: 1) Markku Karjalainen LA 421. P4, vapaapistooli, sarja Y60: 1) Risto Heinistö SUA 322. P6, vakiopistooli, sarja Y: 1) Markku Karjalainen LA 477, 2) Risto Heinistö SUA 411. P6, vakiopistooli, sarja Y50: 1) Markku Karjalainen LA 475. P6, vakiopistooli, sarja Y60: 1) Risto Heinistö SUA 416. 25 M JA 50 M PISTOOLILAJIT: IKÄKAUSISARJAT  16.-18.7. Mikkeli 50m pistooli, sarja M20: 1) Esa Savola LappjA 523, 2) Cristian Friman ESF 505. 50m pistooli, sarja M50: 1) Jari Nieminen SäSA 527/5x, 2) Jorma Jäntti SUA 527/3x, 3) Rauno Hartikainen PAS 524, 4) Heikki Oikari TiA 519, 5) Pasi Koivunen SySi 517, 6) Juha Valjus KAS 516, 7) Ari Meinander SySi 509, 8) Lauri Lauste SA 508, 9) Timo Kiviö NoSA 497, 10) Matti Kaipiainen PAS 496, 11) Olli Jokiranta PAS 493, 12) Ismo Minkkinen HyMAS 481/1x, 13) Olli Söderlund RSA 481/0x, 14) Jyrki Kronqvist KSA 478, 15) Kari Reinola RSA 477, 16) Mika Irla PorkkA 473, 17) Pertti Immonen OSU 457, 18) Pertti Kuusela SodA 431. 50m pistooli, sarja M60: 1) Veikko Alanko HyMAS 511/6x, 2) Torsti Annala PorkkA 511/2x, 3) Antti Pesonen SySi 509, 4) Simo Saarenmaa HyMAS 502/6x, 5) Keijo Haapa-Aho LSA 502/5x, 6) Ari Ukkola SodA 496/5x, 7) Markku Koskivirta KAS 496/3x, 8) Raimo Laine RS 495, 9) Jouko Lehikoinen ESA 494, 10) Jarmo Talka LuuA 493, 11) Matti Takala KAS 491/6x, 12) Arto Kormu HyMAS 491/3x, 13) Matti Kunttu KSA 486, 14) Hannu Palomäki TiA 485, 15) Arto Tuovila MA 484, 16) Bernt Björkqvist VS-VA 477, 17) Pentti Laihanen SA 470, 18) Lawrence Mariani-Cerati RS 466/2x, 19) Risto Korhonen KAMS 466/2x, 20) Vesa Ennevaara PorkkA 465, 21) Vesa Savolainen PorkkA 458, 22) Jorma Mecklin JuvA 456, 23) Esa Lehtovirta KSA 455, 24) Tapani Kuisma OSU 440. 50m pistooli, sarja Y70: 1) Heino Pitkäkangas KokMAS 499, 2) Juhani Öhman TiA 487, 3) Hannu Seppä KAS 486, 4) Veijo Kärki KAMS 482, 5) Raimo Lusenius LA 461, 6) Reino Jauhiainen KontU 456/3x, 7) Tuomo Valtonen RSA 456/1x, 8) Jarmo Hoikkala SaSA 453, 9) Seppo Virtanen MSA 434, 10) Pentti Järvinen HVA 426. 50m pistooli, sarja Y75: 1) Antti Huhtio HVA 450, 2) Antti Weijo LuhA 438, 3) Keijo Vesanen HVA 385. 50m pistooli, sarja Y80: 1) Erkki Karri KokMAS 478, 2) Pentti Kärnä LovAS 459, 3) Rauno Kiri KAS 374. 50m pistooli, sarja N50: 1) Ritva Karri KokMAS 527 SE N50, 2) Satu Luoto ESA 478, 3) Minna Tolvanen ESA 446, 4) Tarja Sorri SA 441. 50m pistooli, sarja N60: 1) Mirja Aho KokMAS 475, 2) Sirkka Ylistö MuurY 365. 50m pistooli joukkue, sarja Y50: 1) Sysmän Sisu (Pasi Koivunen, Ari Meinander, Antti Pesonen) 1535, 2) Poliisien Ampumaseura (Rauno Hartikainen, Olli Jokiranta, Matti Kaipiainen) 1513, 3) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura (Veikko Alanko, Arto Komu, Simo Saarenmaa) 1504, 4) Kotkan Ampumaseura 1503, 5) Kokkolan Metsästysja Ampumaseura 1501, 6) Tikkakosken Ampujat 1491, 7) Porkkalan Ampujat 1442, 8) Keski-Suomen Ampujat 1419/11x, 9) Satakunnan Ampujat 1419/6x, 10) Etelä-Saimaan Ampujat 1418, 11) Rauman Seudun Urheiluampujat 1414. 25m olympiapistoooli, sarja M18: 1) Lasse Kurkela HVA 495, 2) Iivari Kelhä RSA 482, 3) Leo Salonen RSA 481. 25m olympiapistoooli + finaali, sarja M20: 1) Urho Hietaniemi AlavA 9 (525). 25m olympiapistoooli, sarja M50: 1) Petri Eteläniemi P-HA 553, 2) Timo McKeown RS 538, 3) Kari Eskola KuusA 527, 4) Olli Parén KuusA 518/6x, 5) Olli Söderlund RSA 518/4x, 6) Jyrki Kronqvist KSA 507, 7) Pasi Törmälä HyMAS 500, 8) Kari Reinola RSA 483. 25m olympiapistoooli, sarja M60: 1) Hannu Räsänen KSA 547, 2) Jaakko Sand SUA 545, 3) Veli-Pekka Nevala JjA 532, 4) Tapio Heikkonen HyMAS 527, 5) Raimo Laine RS 525, 6) Simo Saarenmaa HyMAS 520, 7) Kenneth Mariani-Cerati RS 505, 8) Esa Lehtovirta KSA 504, 9) Kari Salo LehA 498, 10) Juha Kallio LievA 486. 25m olympiapistoooli, sarja Y70: 1) Timo Laurila K-UAS 521, 2) Pentti Järvinen HVA 510, 3) Hannu Seppä KAS 491, 4) Jorma Åsbacka MA 487, 5) Seppo Jortikka HlAS 477, 6) Tuomo Valtonen RSA 470, 7) Rauno Vuorela LuuA 451, Pekka Ranua LA DNF. 25m olympiapistoooli, sarja Y75: 1) Kauko Vesanen MA 425, 2) Risto Marjanen KSA 418. 25m olympiapistoooli, sarja Y80: 1) Aimo Ahonen KSA SE Y80, 2) Matti Tulimäki JjA 411. 25m olympiapistoooli joukkue, sarja Y50: 1) Raseborgs Skyttar (Raimo Laine, Kenneth Mariani-Cerati, Timo McKeown) 1568, 2) Keski-Suomen Ampujat (Jyrki Kronqvist, Esa Lehtovirta, Hannu Röäsänen) 1558, 3) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura (Tapio Heikkonen, Simo Saarenmaa, Pasi Törmälä) 1547, 4) Rauman Seudun Urheiluampujat 1471. 25m urheilupistooli 40 ls, sarja M16: 1) Leevi Intonen VamSA 373, 2) Arttu Lidman IMAS 357, 3) Lasse Kurkela HVA 355, 4) Konsta Intonen VamSA 344, 5) Vili Lappi VetU 337, 6) Arttu Poikela SodA 274. 25m urheilupistooli 60 ls, sarja M18: 1) Arttu Laulainen KeAmS 548, 2) Leo Salonen RSA 539, 3) Matti Heiskanen PiekSA 522, 4) Iivari Kelhä RSA 513, 5) Roope Eskola AsAs 501. 25m urheilupistooli 60 ls, sarja M20: 1) Cristian Friman ESF 560, 2) Urho Hietaniemi AlavA 558, 3) Esa Savola LappjA 547, 4) Sami Kauko AsAs 532. 25m urheilupistooli peruskilpailu 60 ls + finaali, sarja N20: 1) Maija Pärri RSA 22 SE N20 (550), 2) Johanna Rantalainen MA 11 (517), 3) Elina Ripatti MA 9 (516), 4) Ella Hakala IMAS 6 (535), 5) Katja Makkonen MA 2 (403). 25m urheilupistooli 60 ls, sarja N50: 1) Ritva Karri KokMAS 582 SE N50, 2) Olga Wolkoff ESA 561, 3) Jaani Mäkelä KouMAS 541, 4) Satu Luoto ESA 535, 5) Minna Tolvanen ESA 534/6x, 6) Tarja Sorri SA 534/4x, 7) Marju Sand SUA 528. 25m urheilupistooli 60 ls, sarja N60: 1) Ritva Mykrä SA 532, 2) Päivi Mariani-Cerati ESF 523, 3) Sirkka Ylistö MuurY 509, 4) Mirja Aho KokMAS 506. 25m urheilupistooli joukkue, sarja Y20: 1) Rauman Seudun Urheiluampujat (Iivari Kelhä, Maija Pärri, Leo Salonen) 1602. 25m urheilupistooli joukkue, sarja N20: 1) Mikkelin Ampujat (Katja Makkonen, Johanna Rantalainen, Elina Ripatti) 1436. 25m urheilupistooli joukkue, sarja N50: 1) Etelä-Saimaan Ampujat (Satu Luoto, Minna Tolvanen, Olga Wolkoff ) 1630 SJE N50. 25m pienoispistooli, sarja M50: 1) Petri Eteläniemi P-HA 576, 2) Jorma Jäntti SUA 575, 3) Jyrki Leppälä AlavA 563/9x, 4) Pauli Pyykkö LA 563/9x, 5) Timo Paalanen AsAs 561, 6) Ari Meinander SySi 557, 7) Jari Nieminen SäSA 556, 8) Jari Laaksonen JSA 554, 9) Matti Kaipiainen PAS 553, 10) Timo McKeown RS 552, 11) Olli Parén KuusA 551/13x, 12) Jarkko Rannisto LappjA 551/9x, 13) Harri Hiipakka KokMAS 551/8x, 14) Kari Reinola RSA 549/12x, 15) Rauno Hartikainen PAS 549/10x, 16) Jyrki Kronqvist KSA 547, 17) Olli Söderlund RSA 543/7x, 18) 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 31 SM 2019 31 05/12/2019 9.22

SM 2019 Kari Eskola KuusA 543/6x, 19) Pasi Koivunen SySi 542, 20) Mika Irla PorkkA 525, 21) Pertti Kuusela SodA 523, 22) Pekka Nenonen KAMS 519/12x, 23) Ismo Minkkinen HyMAS 519/9x, 24) Kari Poikela SodA 518, 25) Risto Kilpeläinen KAMS 515, 26) Pasi Törmälä HyMAS 493. 25m pienoispistooli, sarja M60: 1) Kalevi Toivonen TSA 566, 2) Ari Ukkola SodA 560, 3) Torsti Annala PorkkA 555, 4) Hannu Räsänen KSA 551, 5) Heikki Lipsanen JuvA 550/12x, 6) Simo Saarenmaa HyMAS 550/6x, 7) Kari Salo LehA 549, 8) Kenneth Mariani-Cerati RS 544/13x, 9) Risto Korhonen KAMS 544/10x, 10) Sauli Kosonen PSA 544/7x, 11) Jaakko Sand SUA 543, 12) Antti Pesonen SySi 542, 13) Matti Kunttu KSA 541, 14) Tapio Heikkonen HyMAS 539/10x, 15) Veli-Pekka Nevala JjA 539/4x, 16) Esa Lehtovirta KSA 538, 17) Raimo Laine RS 537, 18) Juhani Jokinen K-UAS 536/10x, 19) Matti Kyllönen KAMS 536/5x, 20) Pentti Laihanen SA 534, 21) Lawrence Mariani-Cerati RS 533, 22) Vesa Ennevaara PorkkA 528, 23) Jouko Lehikoinen ESA 522, 24) Hannu Jauhiainen SySi 514, 25) Hannu Kantola LA 509, 26) Ari Hyvönen KuusA 487. 25m pienoispistooli, sarja Y70: 1) Heino Pitkäkangas KokMAS 549, 2) Reino Jauhiainen KontU 543, 3) Pekka Ranua LA 542, 4) Hannu Seppä KAS 538, 5) Pekka Varjus HlAS 535, 6) Raimo Lusenius LA 531, 7) Pentti Järvinen HVA 530, 8) Paavo Pitkänen BS-PA 526, 9) Tuomo Valtonen RSA 525, 10) Jorma Åsbacka MA 514, 11) Timo Laurila K-UAS 508, 12) Seppo Virtanen MSA 502, 13) Reijo Martin LA 468. 25m pienoispistooli, sarja Y75: 1) Antti Huhtio HVA 495, 2) Antti Weijo LuhA 494, 3) Risto Marjanen KSA 469, 4) Reijo Hietanen JSA 435. 25m pienoispistooli, sarja Y80: 1) Pentti Kärnä LovAS 528 SE Y80, 2) Raimo Vanninen 503, 3) Erkki Karri KokMAS 500, 4) Jyrki Varis JA 496, 5) Matti Tulimäki JjA 484, 6) Matti Nurminen PAS 483, 7) Aimo Ahonen KSA 457, 8) Auli Lehkonen JSA 454, 9) Erkki Vesamaa KSA 367. 25m pienoispistooli joukkue, sarja Y50: 1) Sysmän Sisu (Pasi Koivunen, Ari Meinander, Antti Pesonen) 1641, 2) Keski-Suomen Ampujat (Jyrki Kronqvist, Matti Kunttu, Hannu Räsänen) 1639, 3) Lapin Ampujat (Raimo Lusenius, Pauli Pyykkö, Pekka Ranua) 1636, 4) Raseborgs Skyttar 1633, 5) Rauman Seudun Urheiluampujat 1617, 6) Porkkalan Ampujat 1608/30x, 7) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1608/25x, 8) Sodankylän Ampujat 1601, 9) Poliisien Ampumaseura 1585, 10) Kuusankosken Ampujat 1581, 11) Kuopion Metsästys- ja Ampumaseura 1578. 25m isopistooli, sarja M50: 1) Petri Eteläniemi P-HA 575, 2) Jorma Jäntti SUA 567, 3) Kari Eskola KuusA 565, 4) Pauli Pyykkö LA 559, 5) Jari Nieminen SäSA 556, 6) Ari Meinander SySi 554, 7) Harri Hiipakka KokMAS 543, 8) Kari Reinola RSA 531, 9) Pasi Koivunen SySi 527, 10) Mika Irla PorkkA 524, 11) Pertti Kuusela SodA 523, 12) Pekka Nenonen KAMS 522, 13) Olli Söderlund RSA, 14) Jyrki Kronqvist KSA 512, 15) Kari Poikela SodA 502, 16) Juha Lamberg TaU 491. 25m isopistooli, sarja M60: 1) Raimo Laine RS 560, 2) Ari Ukkola SodA 556, 3) Veikko Alanko HyMAS 551, 4) Torsti Annala PorkkA 550/14x, 5) Ari Hyvönen KuusA 550/14x, 6) Kenneth Mariani-Cerati RS 538/11x, 7) Bernt Björkqvist VS-VA 538/7x, 8) Sauli Kosonen PSA 537, 9) Risto Korhonen KAMS 5435, 10) Veli-Pekka Nevala JjA 533, 11) Simo Saarenmaa HyMAS 527, 12) Hannu Räsänen KSA 526, 13) Matti Kunttu KSA 524, 14) Vesa Savolainen PorkkA 522, 15) Jorma Mecklin JuvA 513/8x, 16) Pentti Laihanen SA 513/6x, 17) Tapio Heikkonen HyMAS 512, 18) Matti Kyllönen KAMS 510/6x, 19) Lawrence Mariani-Cerati RS 510/4x, 20) Vesa Ennevaara PorkkA 499, 21) Heikki Lipsanen JuvA 491/7x, 22) Hannu Kantola LA 491/3x, Jaakko Sand SUA DNF. 25m isopistooli, sarja Y70: 1) Jorma Åsbacka MA 543, 2) Raimo Lusenius LA 534, 3) Pekka Varjus HlAS 528, 4) Reino Jauhiainen KontU 527, 5) Hannu Seppä KAS 524, 6) Pekka Ranua LA 515, 7) Tuomo Valtonen RSA 511, 8) Veijo Kärki KAMS 506, 9) Seppo Virtanen MSA 489/6x, 10) Reijo Martin LA 489/4x, 11) Juhani Öhman TiA 488, 12) Veli-Pekka Laurila TUA 341, Pentti Paavilainen TaU DNF. 25m isopistooli, sarja Y75: 1) Anti Huhtio HVA 520, 2) Keijo Vesanen HVA 507. 25m isopistooli, sarja Y80: 1) Pentti Kärnä LovAS 510 SE Y80, 2) Olavi Mäkäräinen SUA 499, 3) Raimo Vanninen SMAS 478, 4) Jyrki Varis JA 463, 5) Matti Tulimäki JjA 436. 25m isopistooli joukkue, sarja Y50: 1) Rasebor- 32 gs Skyttar (Raimo Laine, Kenneth Mariani-Cerati, Lawrence Mariani-Cerati) 1608/24x, 2) Lapin Ampujat (Raimo Lusenius, Pauli Pyykkö, Pekka Ranua) 1608/20x, 3) Porkkalan Ampujat (Torsti Annala, Mika Irla, Vesa Savolainen) 1596, 4) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1590, 5) Sodankylän Ampujat 1581, 6) Kuopion Metsästys- ja Ampumaseura 1567, 7) Rauman Seudun Urheiluampujat 1563, 8) Keski-Suomen Ampujat 1562. 25m vakiopistooli, sarja M18: 1) Leo Salonen RSA 516, 2) Arttu Laulainen KeAmS 510, 3) Leevi Intonen VamSA 503, 4) Konsta Intonen VamSA 495, 5) Vili Lappi VetU 475, 6) Iivari Kelhä RSA 455, 7) Matti Heiskanen PiekSA 452, 8) Arttu Poikela SodA 386. 25m vakiopistooli, sarja M20: 1) Urho Hietaniemi AlavA 532, 2) Esa Savola LappjA 524, 3) Cristian Friman ESF 523. 25m vakiopistooli, sarja M50: 1) Jorma Jäntti SUA 561 SE M50, 2) Petri Eteläniemi P-HA 550, 3) Timo Paalanen AsAs 541, 4) Jyrki Leppälä AlavA 538, 5) Harri Hiipakka KokMAS 537, 6) Rauno Hartikainen PAS 536, 7) Olli Parén KuusA 534, 8) Kari Eskola KuusA 533, 9) Jarkko Rannisto LappjA 531/6x, 10) Timo McKeown RS 531/4x, 11) Jyrki Kronqvist KSA 528, 12) Olli Söderlund RSA 524/9x, 13) Pauli Pyykkö LA 524/7x, 14) Ari Meinander SySi 518, 15) Pasi Koivunen SySi 513, 16) Jari Laaksonen JSA 510, 17) Mika Irla PorkkA 504/6x, 18) Ismo Minkkinen HyMAS 504/4x, 19) Kari Reinola RSA 500, 20) Pertti Kuusela SodA 490, 21) Risto Kilpeläinen KAMS 483, 22) Pasi Törmälä HyMAS 477, 23) Kari Poikela SodA 462. 25m vakiopistooli, sarja M60: 1) Hannu Räsänen KSA 541, 2) Jaakko Sand SUA 540, 3) Torsti Annala PorkkA 533, 4) Heikki Lipsanen JuvA 530/6x, 5) Risto Korhonen KAMS 530/2x, 6) Antti Pesonen SySi 527, 7) Veli-Pekka Nevala JjA 526, 8) Raimo Laine RS 525, 9) Kenneth Mariani-Cerati RS 522, 10) Sauli Kosonen PSA 520, 11) Kalevi Toivonen TSA 518, 12) Simo Saarenmaa HyMAS 512, 13) Kari Salo LehA 511/5x, 14) Ari Hyvönen KuusA 511/0x, 15) Ari Ukkola SodA 507, 16) Tapio Heikkonen HyMAS 504, 17) Lawrence Mariani-Cerati RS 494, 18)Matti Kunttu KSA 489, 19) Vesa Savolainen PorkkA 488, 20) Hannu Jauhiainen SySi 485, 21) Matti Kyllönen KAMS 482, 22) Esa Lehtovirta KSA 478, 23) Vesa Ennevaara PorkkA 463, 24) Hannu Kantola LA 424. 25m vakiopistooli, sarja Y70: 1) Raimo Lusenius LA 537, 2) Pentti Järvinen HVA 520, 3) Paavo Pitkänen BS-PA 515/5x, 4) Heino Pitkäkangas KokMAS 515/3x, 5) Tuomo Valtonen RSA 507/3x, 6) Reino Jauhiainen KontU 507/3x, 7) Hannu Seppä KAS 506, 8) Pekka Varjus HlAS 505, 9) Jorma Åsbacka MA 503, 10) Pekka Ranua LA 496, 11) Seppo Virtanen MSA 494, 12) Timo Laurila K-UAS 479, 13) Reijo Martin LA 445. 25m vakiopistooli, sarja Y75: 1) Risto Marjanen KSA 433. 25m vakiopistooli, sarja Y80: 1) Pentti Kärnä LovAS 500 SE Y80, 2) Erkki Karri KokMAS 480, 3) Jyrki Varis JA 464, 4) Matti Tulimäki JjA 454/3x, 5) Raimo Vanninen SMAS 454/3x, 6) Aimo Ahonen KSA 441, 7) Matti Nurminen PAS 435, 8) Erkki Vesamaa KSA 403. 25m vakiopistooli, sarja N20: 1) Maija Pärri RSA 509. 25m vakiopistooli, sarja N50: 1) Ritva Karri KokMAS 560 SE N50, 2) Paula Viitasaari PAS 532, 3) Olga Wolkoff ESA 531, 4) Tarja Sorri SA 494, 5) Jaani Mäkelä KouMAS 471. 25m vakiopistooli, sarja N60: 1) Ritva Mykrä SA 491 SE N60, 2) Päivi Mariani-Cerati ESF 469, 3) Sirkka Ylistö MuurY 44. 25m vakiopistooli joukkue, sarja Y20: 1) Rauman Seudun Urheiluampujat (Iivari Kelhä, Maija Pärri, Leo Salonen) 1480. 25m vakiopistooli joukkue, sarja Y50: 1) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura (Harri Hiipakka, Ritva Karri, Heino pitkäkangas) 1612, 2) Raseborgs Skyttar (Raimo Laine, Kenneth Mariani-Cerati, Timo McKeown) 1578/18x, 3) Kuusankosken Ampujat (Kari Eskola, Ari Hyvönen, Olli Parén) 1578/14x, 4) Sysmän Sisu 1558/25x, 5) Keski-Suomen Ampujat 1558/21x, 6) Lapin Ampujat 1557, 7) Rauman Seudun Urheiluampujat 1531, 8) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1520, 9) Poliisien Ampumaseura 1503, 10) Porkkalan Ampujat 1500, 11) Kuopion Metsästys- ja Ampumaseura 1495, 12) Sodankylän Ampujat 1459. HAULIKKO  SKEET: M, N JA N20  3.-4.8. Siilinjärvi 125 kiekkoa + finaali, sarja M: 1) Timo Laitinen SSG 56 (118), 2) Oskari Könni SSG 54 (120), 3) Sami Aaltonen RSA 44 (118) 4) Vesa Pietarila L-HA 34 (121), 5) Aleksi Ahokas A-HA 23 (119), 6) Eetu Kallioinen A-HA 15 (119), 7) Rauli Honka OSH 117, 8) Juhani Sahlström PAMS 116/23,24, 9) Tomi Aspholm L-HA 116/23,23, 10) Lauri Leskinen SSG 116/22, 11) Tommi Takanen LAS 114, 12) Timi Vallioniemi A-HA 113/24,21,23, 13) Vesa Lamminmäki TSHA 113/24,21,22, 14) Lari Pesonen IEM 113/23, 15) Santeri Syrjätie HoSA 112/22,23,24, 16) Janne Himanka L-HA 112/22,23,21, 17) Mikko Pernu IvUA 112/22,22, 18) Samuli Ahokas A-HA 112/20,25, 19) Simo Väätäinen SSG 112/20,23, 20) Arto Röppänen PAMS 109/22, 21) Eemeli Kurki A-HA 109/21, 22) Otto Kutila A-HA 109/20, 23) Eemi Tanskanen IEM 108/23, 24) Ari Eklund OSH 108/21, 25) Kari Auvinen PAMS 108/20, 26) Janne Vallioniemi A-HA 107/23, 27) Niko Sulkonen A-HA 107/18, 28) Oskari Lehtimäki KurA 106, 29) Jarmo Ruuskanen HyMa 104/22, 30) Pasi Väjäniemi HoSA 104/21, 31) Niklas Lindfors A-HA 103/20, 32) Saku Penttinen JuvA 103/18, 33) Sami Myllö HauAs 102, 34) Teemu Mäki KurA 101, 35) Tomi Seppänen A-HA 100/20, 36) Matti Pietarinen IEM 100/19, 37) Jussi Räty KEUA 99/23, 38) Jouni Tikkanen OSH 99/21, 39) Johan Westerback PSF 98/20,21,22, 40) Aki Loikala K-SHA 98/20,21,16, 41) Janne Tanskanen IEM 96, 42) Jukka Ikäläinen OSH 95/22, 43) Jorma Väisänen SSG 95/21, 44) Arto Heimonen SiUra 95/20, 45) Jukka Taskinen SiUra 94/20, 46) Jukka Heikkilä TSHA 94/18, 47) Panu Remes KEUA 93, 48) Aku Lilja SiUra 92, 49) Heikki Kannisto TSHA 89, 50) Nikko Rauman SaSA 88/19, 51) Kimmo Silmunmaa HoSA 88/12, 52) Roope Kanninen IA 87, 53) Jari Saastamoinen ViitA 86, 54) Juha Myllö HauAs 65. 125 kiekkoa + finaali, sarja N: 1) Marjut Heinonen OSH 52 (102), 2) Kaisa Kurki A-HA 42 (98), 3) Heidi Hämäläinen SSG 34 (111), 4) Niina Aaltonen RSA 26 (110), 5) Jenna Kössi SSG 19 (107), 6) Jaana Grahn L-HA 10 (97), 7) Eeva Voutilainen-Saari SUMA 93, 8) Satu Kärki SSG 91, 9) Marjo Vatka OSH 34. 125 kiekkoa, sarja N20: 1) Julia Ylimäinen TorSA 86. 125 kiekkoa joukkue, sarja M: 1) Sibbo Skyttegille (Oskari Kössi, Timo Laitinen, Lauri Leskinen) 354, 2) Lounais-Hämeen Ampujat (Tomi Aspholm, Janne Himanka, Vesa Pietarila) 349, 3) Ala-Hämeen Ampujat 1 (Samuli Ahokas, Eetu Kallioinen, Timi Vallioniemi) 349, 4) Ala-Hämeen Ampujat 2 335, 5) Pielaveden Metsästys- ja Ampumaseura 333, 6) Oulun Seudun Haulikkoampujat 324, 7) Ala-Hämeen Ampujat 3 312, 8) Honkajoen Seudun Ampujat 304, 9) Tampereen Seudun Haulikkoampujat 206, 10) Siilinjärven Urheiluampujat 281. 125 kiekkoa joukkue, sarja N: 1) Sibbo Skyttegille (Heidi Hämäläinen, Satu Kärki, Jenna Kössi) 309. SKEET: IKÄKAUSI- JA LV-SARJAT  10.-11.8. Hyvinkää 125 kiekkoa, sarja Y15: 1) Juha-Pekka Vähätalo HoSA 99, 2) Artturi Ervasti OSH 94, 3) Matias Vyyryläinen V-SA 88, 4) Emil Harjuvaara TorSA 86. 125 kiekkoa, sarja Y17: 1) Eino Peltomäki A-HA 114, 2) Ukko Pekka Mäkinen TorSA 113, 3) Eetu Kaimio TorSA 106, 4) Niko Sulkonen A-HA 99, 5) Pietari Keisu TorSA 92, 6) Julia Ylimäinen TorSA 87. 125 kiekkoa, sarja M20: 1) Sami Aaltonen RSA 119, 2) Oskari Lehtimäki KurA 114, 3) Eemi Tanskanen IEM 108, 4) Tommi Kaipia K-SHa 99. Juniorifinaali (ei SM-laji): 1) Sami Aaltonen RSA 53 (119), 2) Eino Peltomäki A-HA 50 (114), 3) Eemi Tanskanen IEM 40 (108), 4) Oskari Lehtimäki KurA 31 (114), 5) Ukko Pekka Mäkinen TorSA 22 (113), 6) Eetu Kaimio TorSA 13 (106). 125 kiekkoa + finaali, sarja Y50: 1) Keith Torttila HyMa 142 (118+24), 2) Tero Kallioinen A-HA 140/2 (115+25), 3) Pekka Lemponen YMS 140/1 (117+23), 4) Rauli Honka OSH 138 (116+22), 5) Jouni Leijo TSHA 138 (117+21), 6) Kari Auvinen PAMS 134 (113+21), 7) Vesa Lamminmäki TSHA 113, 8) Arto Hamonen MA 113, 9) Jarmo Ruuskanen HyMa 110, 10) Sakari Takkunen IA 109, 11) Marko Kaura PMS 108, 12) Mika Lehtinen A-HA 108, 13) Marko Rouhelmaa HyMa 108, 14) Jari URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 32 04/12/2019 21.20

Liukkonen KeSA 107, 15) Ari Eklund OSH 107, 16) Harri Lehtimäki KhjA 107, 17) Arto Röppänen PAMS 106, 18) Mika Visuri VamSA 105, 19) Anssi Hemmo A-HA 105, 20) Kari Selinnummi HyMa 104, 21) Matti Tuppi JMS 104, 22) Jarmo Kukila KurA 103, 23) Juha Luojus TSHA 103, 24) Jouni Vanhatalo HoSA 103, 25) Esa Nikander HyMa 102, 26) Pauli Pietarila TSHA 102, 27) Jukka Leinonen NoSA 100, 28) Juha Kaipia K-SHa 97, 29) Arto Timonen SaSA 97, 30) Jukka Taskinen SiUra 96, 31) Pasi Korhonen HyMa 96, 32) Arto Heimonen SiUra 95, 33) Aki Mattila VamSA 95, 34) Reijo Alkku TorSA 89, 35) Jari Uotila HyMa 87, 36) Juha Myllö HauAs 75. 125 kiekkoa + finaali, sarja Y60: 1) Toivo Lyly L-HA 136 (112+24), 2) Rauno Kortelainen IEM 130/1 (105+25), 3) Hartte Ojanen TorSA 130/0 (109+21), 4) Urho Rossi VamSA 125 (104+21), 5) Jukka Matikainen NoSA 123 (105+18), 6) Arto Pentti K-SHa 123 (105+18) 7) Mikko Aaltonen HyMa 102, 8) Ilmo Hepovaara NoSA 101, 9) Kimmo Vähätalo A-HA 101, 10) Risto Rantanen PA 100, 11) Jorma Väisänen SSG 100, 12) Matti Kukkola SMY 99, 13) Markku Kääriäinen LAS 99, 14) Terho Miettinen PAMS 99, 15) Rafael Frans PSF 98, 16) Jukka Kovanen KonnA 96, 17) Olli Kielo SaSA 96, 18) Kari Kuhno SaarA 96, 19) Sakari Wihanto A-HA 95, 20) Asko Känsälä SSG 94, 21) Matti Torvinen K-SHa 93, 22) Risto Väyrynen NoSA 93, 23) Jukka Heikkilä TSHA 91, 24) Kari Torvinen K-SHa 89, 25) Jan de la Chapelle FSK 88, 26) Ossi Vänninen KeSA 76, 27) Matti Vellamo PSPA 69, Markku Tuominen SMY DNF, Jorma Pikkumäki PMS DNF. 125 kiekkoa + finaali, sarja Y70: 1) Jorma Kainulainen SiUra 120 (102+18), 2) Lauri Jaakkola NoSA 119 (97+22), 3) Pentti Särkkä IEM 117 (97+20), 4) Rainer Kouvonen MSA 116 (96+20), 5) Jorma Hacklin LL 115 (96+19), 6) Jukka Haarala L-HA 114 (96+18), 7) Antero Rautiainen SiUra 93, 8) Teuvo Marttila SaSA 89, 9) Pekka Talvi SaSA 88, 10) Seppo Virta 87, 11) Reino Jussilainen LL 86, 12) Olli Hovi RSA 86, 13) Arto Mäkelä KurA 84, 14) Martti Perho LL 84, 15) Aulis Passila A-HA 83, 16) Jorma Larpi L-HA 75, 17) Tauno Lappeteläinen HyMa 60, Jaakko Kankaanpää HyMa DNF. 125 kiekkoa, avoin LV1: 1) Jouni Hyypiä K-SHa 98 SE, 2) Alpo Mustonen HyMa 85, 3) Pekka Sjöman VihA 82. 125 kiekkoa joukkue Y20: 1) Tornion Seudun Ampujat (Eetu Kaimio, Ukko Pekka Mäkinen, Julia Ylimäinen) 306. 125 kiekkoa joukkue Y50: 1) Tampereen Seudun Haulikkoampujat (Vesa Lamminmäki, Jouni Leijo, Juha Luojus) 333, 2) Hyvinkään Metsästysampujat 1 (Esa Nikander, Jarmo Ruuskanen, Keith Torttila) 330, 3) Ala-Hämeen Ampujat (Anssi Hemmo, Tero Kallioinen, Mika Lehtinen) 328, 4) Pielaveden Ampuma- ja Metsästysseura 318, 5) Vammalan Seudun Ampujat 304, 6) Hyvinkään Metsästysampujat 2 302, 7) Nokian Seudun Ampujat 302, 8) Kaakkois-Suomen Haulikkoampujat 287, 9) Salon Seudun Ampujat 282. TRAP: M, N JA N20  3.-4.8. Mäntsälä 125 kiekkoa + finaali, sarja M: 1) Jukka Laakso OSU 45 (114/0), 2) Veli-Matti Matikainen SSG 41 (112/0), 3) Matias Koivu OSU 31 (119), 4) Vesa Järvinen SSG 28 (113), 5) Eemil Pirttisalo RMY 21 (112/1), 6) Vili Kopra 14 (114/1), 7) Juho Hannonen LAS 111/23,24, 8) Tuomas Miromäki LAS 111/23,22, 9) Kim Känsälä KP-V 111/23,19, 10) Ari Simola PHC 110/23, 11) Teemu Ruutana LäSA 110/22, 12) Ari Hyypiä K-SHa 110/21, 13) Kari Rämö PHC 109/24, 14) Jukka Takala SSG 109/21, 15) Panu Männistö SA 104/24, 16) Sami Ritsilä OSU 104/20, 17) Tomi Hämäläinen KMY 103, 18) Mauno Ylikangas KannA 102/23, 19) Timo Nissilä RMY 102/22, 20) Juho Mäkelä OSU 102/20, 21) Simo Ruusunen OSU 101/22, 22) Pasi Saarinen KMY 101/20,21, 23) Tatu Vartiainen MKMS 101/20,19, 24) Roni Vitali SA 101/16, 25) Juha Seppä K-SHa 100/20, 26) Joonas Pyhälä P-HA 100/17,20, 27) Esa Oinonen PHC 100/17,18, 28) Petri Hacklin KMY 99/21,20, 29) Toni Varila KP-V 99/21,19, 30) Antti Virolainen LAS 97/21, 31) Timo Niemelä KuKu 97/20, 32) Tuomas Hjelm Trap-73 97/18,21, 33) Petri Pietikäinen SiUra 97/18,20, 34) Kimmo Kuusisto SA 96/17, 35) Matti Nummela LAS 96/16, 36) Henrikki Vitali SA 95, 37) Timo Liukkonen LAS 94/18, 38) Tuomas Tähtinen SSG 94/17, 39) Petri Lahdenpää OSU 93, 40) Petri Heikkiniemi RMY 92, 41) Antti Hiltunen LAS 91, 42) Lauri Räsänen K-SHa 90/20, 43) Ilpo Kansikas KaMy-58 90/19, 44) Janne Tulokas SSG 89, 45) Jani Hotanen MA 87, 46) Marko Teerioja OSU 86, 47) Guy Finnberg RS 84, 48) Sami Aarrevuo K-SHa 83, 49) Heikki Parantainen SSG 78, 50) Christian Roslund SSG 76, 51) Ari Määttä SSG 67. 125 kiekkoa + finaali, sarja N: 1) Satu Mäkelä-Nummela OSU 38 (111), 2) Satu Pusila NMA 37 (102), 3) Mopsi Veromaa SSG 30 (110), 4) Marika Salmi OSU 26 (108/4), 5) Noora Antikainen OSU 21 (108/3), 6) Lotta Seppinen K-PV 12 (97), 7) Ulla Vartiainen MKMS 92, 8) Marja Maunula OSU 91, 9) Jaana Rantasalo PHC 86, 10) Satu Pylkkänen OSU 78, 11) Anu Salomaa PHC 73, 12) Tanja Valtonen MKMS 63, 13) Piritta Tanila SSG 58, 14) Johanna Björkroth SSG 52. 125 kiekkoa + finaali, sarja N20: 1) Sara Nummela OSU 37 (102), 2) Silja Nieminen MKMS 33 (103), 3) Viivi Zerenoglu P-HA 8 (81). 125 kiekkoa joukkue, sarja M: 1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 1 (Matias Koivu, Vili Kopra, Jukka Laakso) 347, 2) Sibbo Skyttegille 1 (Vesa Järvinen, Veli-Matti Matikainen, Jukka Takala) 334, 3) Porin Haulikko Club (Esa Oinonen, Jari Rämö, Ari Simola) 319, 4) Lahden Ampumaseura 318, 5) Ruotsalon Metsästysyhdistys 306, 6) Kiikalan Metsästysyhdistys 303, 7) Kaakkois-Suomen Haulikkoampujat 300, 8) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 2 296, 9) Satakunnan Ampujat 292, 10) Sibbo Skyttegille 2 250. 125 kiekkoa joukkue, sarja N: 1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 1 (Noora Antikainen, Satu Mäkelä-Nummela, Marika Salmi) 327, 2) Orimattilan Seudun Ampujat 2 (Marja Maunula, Sara Nummela, Satu Pylkkänen) 271, 3) Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura (Silja Nieminen, Tanja Valtonen, Ulla Vartiainen) 258, 4) Sibbo Skyttegille 220. TRAP: IKÄKAUSI- JA LVSARJAT  27.-28.7. Orimattila 125 kiekkoa, sarja Y15: 1) Kaarlo Hoppu P-HA 104, 2) Samuel Ruusunen OSU 60. 125 kiekkoa, sarja Y17: 1) Sara Nummela OSU 110, 2) Silja Nieminen MKMS 89. 125 kiekkoa, sarja M20: 1) Matias Koivu OSU 120, 2) Teemu Ruutana LäSA 116, 3) Juho Mäkelä OSU 113, 4) Patrik Nummela OSU 108, 5) Juho Montonen SiUra 103, 6) Aaro Savilahti OSU 99, 7) Mikko Vehnämaa OSU 87. Juniorifinaali (ei SM-laji): 1) Matias Koivu OSU 42 (120), 2) Teemu Ruutana LäSA 41 (116), 3) Kaarlo Hoppu P-HA 30 (104), 4) Sara Nummela OSU 26 (110), 5) Juho Mäkelä OSU 22 (113), 6) Patrik Nummela OSU 14 (108). 125 kiekkoa + finaali, sarja Y50: 1) Janne Kirvesmäki PHC 138 (115+23), 2) Ari Simola PHC 137 (115+22), 3) Ari Hyypiä K-SHa 134 (117+17), 4) Timo Nissilä RMY 132 (111+21), 5) Sauli Turpeinen ESF 128 (113+15), 6) Antti Pirttisalo RMY 127 (114+13), 7) Satu Pusila NMA 108, 8) Juha Takala SSG 107, 9) Pasi Oksa VihA 106, 10) Petri Pietikäinen SiUra 105/19, 11) Juha Seppä K-SHa 105/18, 12) Mauno Ylikangas KannA 104, 13) Ilpo Kansikas KaMy-58, 103/25, 14) Ari Stigell LoA 103/24, 15) Petri Lahdenperä OSU 101, 16) Jukka-Pekka Tuhkanen MKMS 100, 17) Antti Virolainen LAS 99/17, 18) Janne Tulokas SSG 99/16,20,23, 19) Jouko Lettojärvi OSU 99/16,20,22, 20) Marja Maunula OSU 97, 21) Esa Oinonen PHC 95/20, 22) Jari Helminen LAS 95/19, 23) Juha Tuominen K-SHa 92, 24) Satu Pylkkänen OSU 89/22, 25) Juhani Kallio P-HA 89/17, 26) Juha Töyrylä K-SHa 86, 27) Ari Määttä SSG 85, 28) Ari Tammela Paukku 75, 29) Johanna Björkroth SSG 64. 125 kiekkoa + finaali, sarja Y60: 1) Risto Rämö LAS 131 (113+18), 2) Jari Rämö PHC 127/4 (107+20), 3) Vesa Laahanen ViitA 127/3 (108+19), 4) Matti Nummela LAS 126 (107+19), 5) Tapio Ukkonen MKMS 125 (107+18), 6) Juhani Manninen SaSA 108 (100/00+8), 7) Tapio Valkas MKMS 100, 8) Jari Vallas OSU 99, 9) Heiki Svahn SSG 98, 10) Kari Vilen SSG 97/21, 11) Matti Tupola LoA 97/20, 21, 12) Ari Ojala IMS 97/20,19, 13) Matti Qvick MKMS 95, 14) Raimo Jokiniemi LoA 94/20, 15) Timo Valtonen MKMS 94/19, 16) Hannu Takala PHC 94/17, 17) Timo Liukkonen LAS 91/19, 18) Ismo Ruha KMY 91/15, 19) Jouko Rauma PAM 89, 20) Pertti Tihtonen MKMS 86, 21) Reijo Luomala KP-V 85/18, 22) Rauno Heikkiniemi RMY 85/15, 23) Jukka Salin L-HA 83, 24) Risto Kaukinen KMY 82, 25) Markku Vikström MKMS 81, 26) Erkki Leino OMAS 78, 27) Teuvo Forström MKMS 42. 125 kiekkoa + finaali, sarja Y70: 1) Jari Österman RS 122 (104+18), 2) Heikki Siivonen LAS 120/2 (104+16), 3) Aimo Varis ViitA 120/1 (101+19), 4) Matti Honkaharju RMY 118 (97+21), 5) Erkki Hara SiUra 114 (95+19), 6) Heikki Keskitalo LAS 113 (95+18), 7) Aimo Paasela RASSI 92, 8) Guy Finnberg RS 91/20,20 9) Ari Lehtonen LAS 91/20,19, 10) Jorma Kallio EuSA 88/19, 11) Heikki Parantainen SSG 88/18, 12) Raimo Ahlroth LoA 82, 13) Tauno Lappeteläinen HyMa 78, 14) Pentti Soini RASSI 77, 15) Martti Matsinen RASSI 70. 125 kiekkoa, avoin LV1: 1) Jouni Hyypiä K-SHa 97, 2) Timo Vapola KP-V 91, 3) Pasi Saarinen OSU 85. 125 kiekkoa, istuen LV2: 1) Pentti Kumpulainen KeuSA 69. 125 kiekkoa joukkue, sarja Y20: 1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 1 (Matias Koivu, Juho Mäkelä, Patrik Nummela) 341 JSE Y20,2) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 2 (Aaro Savilahti, Sara Nummela, Mikko Vehnämaa) 296. 125 kiekkoa joukkue, sarja Y50: 1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 1 (Janne Kirvesmäki, Juho Mäkelä, Ari Simola) 337 JSE Y50, 2) Ruotsalan Metsästysyhdistys (Matti Honkaharju, Timo Nissilä, Antti Pirttisalo) 322, 3) Kaakkois-Suomen Haulikkoampujat (Ari Hyypiä, Juha Seppä, Juha Tuominen) 314, 4) Lahden Ampumaseura 1 311, 5) Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura 1 301, 6) Lohjan Ampujat 294, 7) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 2 289, 8) Lahden Ampumaseura 2 285, 9) Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura 2 267. TRAP PARIKILPAILU  15.9. Orimattila 2x75 kiekkoa + finaali: 1) Jukka Laakso, Noora Antikainen OSU 42/2 (139), 2) Vili Kopra, Marika Salmi OSU 42/1 (140 SE), 3) Juho Mäkelä, Sara Nummela OSU 29 (127), 4) Veli-Matti Matikainen, Mopsi Veromaa SSG 21 (128) , 5) Vesa Järvinen, Pia Nybäck SSG 17 (125), 6) Matias Koivu, Marja Maunula OSU 14 (132), 7) Patrik Nummela, Satu Mäkelä-Nummela OSU 123, 8) Jari Rämö, Jaana Rantasalo PHC 114, 9) Timo Valtonen, Silja Nieminen MKMS 114, 10) Marko Teerioja, Satu Pylkkänen OSU 114, 11) Mika Myllylä, Viivi Zerenoglu P-HA 108, 12) Ari Simola, Anu Salomaa PHC 107, 13) Christian Roslund, Nea Tukia SSG 105, 14) Harri Hakala, Satu Pusila NMA 85, 15) Teuvo Forström, Ulla Vartiainen MKMS 83, 16) Jouni Hyypiä, Ritva Savolainen K-SHa 81. KAKSOISTRAP: KAIKKI SARJAT 14.9. Orimattila 150 kiekkoa, sarja M: 1) Miki Ylönen PiekSA 121, 2) Sami Ritsilä OSU 120, 3) Simo Ruusunen OSU 108, 4) Timo Niemelä KuKu 103, 5) Tatu Vartiainen MKMS 95, 6) Juho-Pekka Maunula OSU 86, 7) Pekka Boren RMY 78, 8) Marko Teerioja OSU 74. 150 kiekkoa, sarja Y15: 1) Samuel Ruusunen OSU 90, 2) Kaarlo Hoppu P-HA 75, 3) Ville Pennanen HeiA 790, 4) Elias Ruusunen OSU 45, 5) Joonas Boren RMY 42. 150 kiekkoa, sarja Y17: 1) Tuomas Hoppu VESA 89. 150 kiekkoa, sarja M20: 1) Juho Mäkelä OSU 96. 150 kiekkoa, sarja Y50: 1) Timo Nissilä RMY 113 SE Y50, 2) Juha Silovaara KMY 97, 3) Mauno Ylikangas KannA 93/03, 4) Jouku Lettojärvi 93/01, 5) Ari Stigell LoA 87, 6) Petri Saukkonen KMY 76, 7) Markus Roos KMY 70. 150 kiekkoa, sarja Y60: 1) Juhani Manninen SaSA 99, 2) Matti Tupola LoA 91, 3) Ari Ojala89/07, 4) Tapio Ukkonen 89/06, 5) Juhani Sinnemäki YMS 80, 6) Raimo Jokiniemi LoA 77/18, 7) Jari Rämö PHC 77/16, 8) Risto Kaukinen KMY 75. 150 kiekkoa, sarja Y70: 1) Matti Honkaharju RMY 93, 2) Tauno Lappeteläinen HyMa 89, 3) Heikki Siivonen LAS 85, 4) Aimo Varis ViitA 84, 5) Aimo Paasela RASSI, 6) Matti Hosiaisluoma OSU 56. 150 kiekkoa, sarja N: 1) Marika Salmi OSU 108, 2) Satu Pusila NMA 104, 3) Mopsi Veromaa SSG 100, 4) Pia Nybäck SSG 90, 5) Satu Pylkkänen OSU 80, 6) Marja Maunula OSU 79, 7) Ulla Vartiainen MKMS 76, 8) Ritva Savolainen K-SHa 66, 9) Tanja Valtonen MKMS 64, 10) Nea Tukia SSG 55, 11) Jaana Rantasalo PHC 47. 150 kiekkoa, sarja N20: 1) Silja Nieminen MKMS 81 SE N20, 2) Viivi Zerenoglu P-HA 63. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 33 SM 2019 33 04/12/2019 21.20

SM 2019 150 kiekkoa, avoin LV1: 1) Jouni Hyypiä K-SHa 107 SE, 2) Juha Rantakaulio K-SHa 73, 3) Pasi Saarinen 64/01, 4) Timo Vapola KP-V 64/00. 150 kiekkoa, istuen LV2: 1) Juha Myllymäki KP-V 89 SE. 150 kiekkoa joukkue, sarja Y: 1) Ruotsalon Metsästysyhdistys (Pekka Boren, Matti Honkaharju, Timo Nissilä) 284, 2) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 1 (Juho-Pekka Maunula, Sami Ritsilä, Marko Teerijoki) 280, 3) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 2 (Matti Hosiaisluoma, Jouko Lettojärvi, Simo Ruusunen) 257. 150 kiekkoa joukkue, sarja Y20: 1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat (Juho Mäkelä, Elias Ruusunen, Samuel Ruusunen) 231. 150 kiekkoa joukkue, sarja Y50: 1) Lohjan Ampujat (Raimo jokiniemi, Ari Stigell, Matti Tupola) 255, 2) Kiikalan Metsästysyhdistys (Markus Roos, Petri Saukkonen, Juha Silovaara) 243. 150 kiekkoa joukkue, sarja N: 1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat (Marja Maunula, Satu Pylkkänen, Marika Salmi) 267 SJE, 2) Sibbo Skyttegille (Pia Nybäck, Nea Tukia, Mopsi Veromaa) 245, 3) Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura 221. KANSALLINEN SKEET: KAIKKI SARJAT  17.-18.8. Ylistaro 100 kiekkoa, sarja M: 1) Heikki Vaahteravuori SA 98 SE, 2) Marko Kaura PMS 97, 3) Tero Nieminen VS-VA 96/uus 10, 4) Joni Miilumäki NMS 96/9, 5) Jouni Leijo TSHA 96/3, 6) Mikko Virtanen PMS 93/25,24, 7) Juhani Sinnemäki YMS 93/25,21, 8) Vesa Lamminmäki TSHA ja Pekka Lemponen YMS 93/23, 10) Antero Ruuhikorpi SA 92, 11) Jouni Uutela OMAS 91/25, 12) Petri Virtanen KurA 91/24, 13) Pauli Pietarila TSHA 91/22, 14) Mikko Rauman SsA 91/21, 15) Tommi Lönnqvist Trapp-73 90, 16) Juha Huhtaniemi SA 89, 17) Sami Vesavuori VS-VA 87, 18) Kimmo Silmunmaa HoSA 86/23, 19) Janne Vilen TSHA 86/22, 20) Heikki Kannisto TSHA 86/21, 21) Arto Jokinen SA 86/20, 22) Reijo Maja YMS 85, 23) Tomi Reivonen TSHA 80, 24) Vesa Hautakorpi PMS 79. 100 kiekkoa, sarja Y50: 1) Pekka Lemponen YMS 98 SE Y50, 2) Heikki Vaahteravuori 95/uus 2, 3) Aki Mattila VamSA 95/1, 4) Jouni Leijo TSHA 92/24,23, 5) Vesa Lamminmäki TSHA 92/24,22, 6) Marko Kaura PMS 92/23, 7) Jarmo Kukila KurA 91, 8) Harri Lehtimäki KhjA 90/23, 9) Pauli Pietarila TSHA 90/21,23 10) Juha Huhtiniemi 90/21,22, 11) Mika Visuri VamSA 89/22,24, 12) Matti Tuppi JMS 89/22,23, 13) Pentti Kohtamäki HoSA 88/22, 14) Sakari Takkunen IA 88/21, 15) Jarmo Hieta VamSA 87, 16) Jouni Vanhatalo HoSA 86, 17) Kari Tuulensuu PuKu 79. 100 kiekkoa, sarja Y60: 1) Markku Poikonen KK-A 95 SE Y60, 2) Kari Kettula IMAS 92, 3) Hannu Tammela JjA 91/uus 2, 4) Juhani Sinnemäki YMS 91/1, 5) Arto Kivelä KeuSA 88/22, 6) Urho Rossi VamSA 88/19, 7) Asko Alatalo JjA 86, 8) Maarit Lepomäki SA 85/23, 9) Ismo Ruha KMY 85/20, 10) Hartte Ojanen TorSA 85/19, 11) Jorma Pikkumäki PMS 84, 12) Arto Koskimäki JMS 81, 13) Paavo Haapala VUA 78/21, 14) Pekka Pirttikoski HyMa 78/18, 15) Reijo Maja YMS 76, 16) Antti-Heikki Hietanen JMS 65. 100 kiekkoa, sarja Y70: 1) Jorma Hacklin 92 SE Y70, 2) Jukka Haarala L-HA 86, 3) Reino Jussilainen LL 84, 4) Arto Mäkelä KurA 83/20,22, 5) Olli Hovi RSA 83/20,20, 6) Erkki Lähde L-HA 82/22, 7) Jukka Leppälä YMS 82/19. 100 kiekkoa, sarja N: 1) Satu Kärki SSG 88 SE N, 2) Hanna-Leena Wejberg HyMa 80. 100 kiekkoa, sarja avoin LV1: 1) Kalevi Vilhunen ViitA 43 SE. 100 kiekkoa joukkue, sarja Y: 1) Tampereen Seudun Haulikkoampujat 1 (Vesa Lamminmäki, Jouni Leijo, Pauli Pietarila) 280 SJE, 2) Ylistaron Metsästysseura (Pekka Lemponen, Reijo Maja, Juhani Sinnemäki) 271, 3) Peräseinäjoen Metsästysseura (Vesa Hautakorpi, Mikko Kaura, Mikko Virtanen) 267, 4) Tampereen Seudun Haulikkoampujat 2 252. 100 kiekkoa joukkue, sarja Y50: 1) Tampereen Seudun Haulikkoampujat (Vesa Lamminmäki, Jouni Leijo, Pauli Pietarila) 274 SJE Y50, 2) Vammalan Seudun Ampujat (Aki Mattila, Urho Rossi, Mika Visuri) 272, 3) Satakunnan Ampujat (Juha Huhtaniemi, Maarit Lepomäki, Heikki Vaahteravuori) 270, 4) Ylistaron Metsästysseura 265, 5) Jurvan Metsästysseura 235. 34 KANSALLINEN TRAP: M 20.7. Ylistaro 100 kiekkoa, sarja M: 1) Timo Nissilä RMY 98 SSE, 2) Kimmo Yli-Jaskari YMS 97, 3) Jukka Ropilo KK-V 96, 4) Ari Heikkiniemi RMY 95, 5) Vesa Laahanen ViitA 93/25, 6) Jari Rämö PHC 93/23,23,23, 7) Tatu Vartiainen MKMS 93/23,23,22, 8) Joonas Pyhälä P-HA 91/23, 9) Mika Mutka KannA 91/22, 10) Janne Kirvesmäki PHC 91/21, 11) Marko Teerioja OSU 90/24, 12) Panu Männistö SA 90/23, 13) Marcus Backman RS 90/22, 14) Matti Honkaharju RMY 89/25, 15) Matti Parikka KRM 89/23,24, 16) Toni Varila KP-V 89/23,22, 17) Kim Känsälä KP-V 89/22, 18) Matti Arentti YMS 89/21, 19) Pasi Saarinen KMY 89/20, 20) Max Rusula YMS 88/24, 21) Pekka Boren RMY 88/22, 22) Janne Kovanen MA 88/18, 23) Tomi Ojaranta P-HA 87, 24) Timo Niemelä KuKu 86/23, 25) Mauri Saarikko PMY 86/22, 26) Aki Korpinen SA 86/21,24, 27) Juhani Sinnemäki YMS 86/21,23, 28) Markku Rappe YMS 85, 29) Tuomas Tähtinen SSG 84, 30) Kari Mäntylä PHC 83/22, 31) Petri Heikkiniemi RMY 83/21,20, 32) Pasi Savioja SA 83/21,17, 33) Jani Salo YMS 83/19, 34) Jari Teirikangas KP-V 83/18, 35) Janne Tulokas SSG 82/20,23, 36) Teemu Tanila KMY 82/20,20, 37) Manu Mastokangas KP-V 82/19, 38) Christian Roslund SSG 82/18,24, 39) Jani Hotanen MA 82/18,22, 40) Jarkko Kuusisto SA 82/17, 41) Sami Hirsikangas KannA 81/23, 42) Matti Mannonen SSG 81/21, 43) Taisto Mäkinen YMS 80/21, 44) Kimmo Kuusisto SA 80/20, 45) Pasi Kyllönen P-HA 79/24, 46) Esa Saari YMS 79/20, 47) Mauno Ylikangas 79/18, 48) Ari Risku YMS 79/16, 49) Jesse Mustonen ESF 78, 50) Timo Kaira EuSA 77, 51) Ari Ojala IMS 75, 52) Jyrki Koivusalo YMS 74, 53) Janne Pihlman TurkuIPSC 73/20, 54) Marko Vähäpesola KP-V 73/19, 55) Matti Lammi YMS 72, 56) Stephan Steier SA 69, 57) Jari Niemonen KannA 64, 58) Joonas Boren RMY 48. 100 kiekkoa joukkue, sarja Y: 1) Ruotsalon Metsästysyhdistys 1 (Ari Heikkiniemi, Matti Honkaharju, Timo Nissilä) 282 SJE, 2) Porin Haulikko Club (Janne Kirvesmäki, Kari Mäntylä, Jari Rämö) 267, 3) Ylistaron Metsästysseura 1 (Markku Rappe, Ari Risku, Kimmo Yli-Jaskari) 261, 4) Kaustisen Pohjan-Veikot 261, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 258, 6) Ylistaron Metsästysseura 3 254, 7) Satakunnan Ampujat 1 253, 8) Kannuksen Ampujat 251, 9) Ylistaron Metsästysseura 2 251, 10) Sibbo Skyttegille 248, 11) Satakunnan Ampujat 2 237, 12) Ruotsalon Metsästysyhdistys 2 219. KANSALLINEN TRAP: N, IKÄKAUSI- JA  LV-SARJAT  6.-7.7. Lempäälä 100 kiekkoa, sarja N: 1) Mopsi Veromaa SSG 85, 2) Satu Pylkkänen OSU 84, 3) Marjo Uusitalo KurA 80/uus 01, 4) Päivi Konttinen P-HA 80/uus 00, 5) Kristiina Runsten P-HA 79/21, 6) Satu Pusila NMA 79/18, 7) Jaana Rantasalo PHC 77, 8) Maija Vehanen TurkuIPSC 76, 9) Piritta Tanila SSG 75/18, 10) Merja Korhonen KurA 75/15, 11) Johanna Björkroth SSG 74, 12) Marja Maunula OSU 72, 13) Lotta Seppinen KP-V 71/21, 14) Jaana Ahlroos SaSA 71/19, 15) Sari Valtari YMS 70, 16) Paula-Mari Pälsynaho OSH 69, 17) Ann-Helen From KP-V 67, 18) Merja Ahola KP-V 66, Mirka Anttila KurA 65, 20) Monna Alatalo P-HA 61, 21) Heidi Wiss-Leino P-HA 52, 22) Piia Rieppola PHC 41. 100 kiekkoa, sarja Y15: 1) Ville Pennanen HeiA 79, 2) Samuel Ruusunen OSU 75, 3) Elias Ruusunen OSU 55, 4) Santtu Salo YMS 54, 5) Asko Koivuniemi P-HA 37, 6) Joonas Boren RMY 35. 100 kiekkoa, sarja Y17: 1) Arttu Eskola P-HA 73, 2) Ville Lahtinen P-HA 70, 3) Viljami Teirikangas KP-V 54, 4) Atte Aimolahti P-HA 51. 100 kiekkoa, sarja M20: 1) Samuli Kiili JMS 82, 2) Max Rusula YMS 73, 3) Teemu Viteli P-HA 56, 4) Eemil Seppälä P-HA 55. 100 kiekkoa, sarja Y50: 1) Timo Nissilä RMY 95, 2) Pasi Saarinen KMY 91/04, 3) Ari Simola PHC91/03, 4) Jukka Ropilo KK-V 89, 5) Juha Tuominen K-SHa 88, 6) Juha Seppä K-SHa 86, 7) Satu Pylkkänen OSU 85/23, 8) Juha Töyrylä K-SHa 85/21, 9) Mika Mutka KannA 85/19, 10) Sauli Turpeinen ESF 84, 11) Rainer Majanen MKMS 82, 12) Jörgen Lill-Smeds SSG 80/21,20, 13) Ari Hyypiä K-SHa 80/21,17, 14) Juha Vilenius P-HA 80/18,23, 15) Markku Rappe YMS 80/18,21, 16) Ari Arvonen K-64 80/17, 17) Jussi Järvinen PHC 79/21, 18) Juhani Kallio P-HA 79/20, 19) Sauli Hänninen MA 79/18, 20) Jari Vuorinen LL 78/23, 21) Juha Silovaara KMY ja Janne Hokkanen P-HA 78/21, 23) Pasi Saarinen OSU 78/16, 24) Ilpo Kansikas KaMy-58 77/19,20, 25) Mauno Ylikangas KannA 77/19,18, 26) Jukka Lehtonen LAS 77/18, 27) Ari Nieminen TSHA 77/16, 28) Satu Pusila NMA 77/15, 29) Esa Oinonen PHC 76/20, 30) Janne Tulokas SSG 76/18, 31) Heikki Vaahteravuori SA 75, 32) Marja Maunula OSU 74, 33) Jouni Päivärinta PMY 73, 34) Jarkko Kuusisto SA 71/17,19, 35) Jari Niemonen KannA 71/17,18, 36) Kari Kautto ViitA 71/17,17, 37) Jouni Mattila P-HA 70/22, 38) Petri Lampi TSHA 70/17, 39) Hannu Vallin PHC 69, 40) Kari Mäntylä PHC 68/20, 41) Markus Roos KMY 68/18, 42) Arto Moisio P-HA 68/16, 43) Petri Saukkonen KMY 67, 44) Johanna Björkroth SSG 66, 45) Niko Sundberg HyMa 59, 46) Piia Rieppola PHC 57. 100 kiekkoa, sarja Y60: 1) Eero Tyrkkö TSHA 91, 2) Ari Heikkiniemi RMY 90, 3) Matti Tupola LoA 85/02, 4) Jari Rämö PHC 85/01, 5) Juhani Manninen SaSA 85/00, 6) Matti Parikka KRM 84, 7) Ismo Ruha KMY 82/20,21, 8) Harri Bister K-64 82/20,20, 9) Jouni Paavola 82/20,19, 10) Timo valtonen MKMS 81/22, 11) Ari Ojala IMS 81/18, 12) Jukka Nikkari TSA 80, 13) Vesa Laahanen ViitA 79/22, 14) Jarmo Murro SA 79/21, 15) Juhani Sinnemäki YMS 79/19, 16) Mauri Saarikko PMY 78/19, 17) Pauli Eerola EuSA 78/18,19, 18) Jari Gröndahl JuuA 78/18,18, 19) Antero Norri EuSA 77/19,20, 20) Tapio Valkas MKMS 77/19,18, 21) Aarne Ukkola HeiA 76/22, 22) Matti Mannonen SSG 76/18, 23) Pertti Virtanen OSU 75/22, 24) Veikko Hietamäki NoSA 75/15, 25) Risto Kaukinen KMY 73/21, 26) Erkki Kaustinen KP-V 73/19, 27) Timo Halonen KMY 71, 28) Timo Kaira EuSA 70/20, 29) Magnus Backman RS 70/17, 30) Erkki Leino OMAS 68/21, 31) Ulf Silfvast SSG 68/16, 32) Rauno Heikkiniemi RMY 68/14, 33) Ari Kulku P-HA 67, 34) Hannu Paattilammi P-HA 65, 35) Veli Ala-Honkola JMS 64/18, 36) Veikko Konttinen P-Ha 64/16, 37) Erkki Malmberg P-HA 63, 38) Erkki Liius P-HA 48. 100 kiekkoa, sarja Y70: 1) Aimo Varis ViitA 90, 2) Matti Honkaharju RMY 84, 3) Jarl Österman RS 80, 4) Taisto Mäkinen YMS 79, 5) Olavi Soini EuSA 77, 6) Matti Salo LAS 76, 7) Heikki Siivonen LAS 75, 8) Jukka Ruohonen KMY 74, 9) Martti Nieminen EuSA 72, 10) Markku Hietaranta KMY 71/20, 11) Markku Nikkanen SSG 71/15, 12) Klaus Aremaa LoA 71/14, 13) Matti Hosiaisluoma OSU 70/20, 14) Taisto Töyrylä HeiA 70/15, 15) Jorma Kallio EuSA 69/21, 16) Reijo Argillander ViitA 69/18, 17) Tapio Uronen KMY 69/15, 18) Erkki Lähde L-HA 68, 19) Rolf Hellgren RS 66, 20) Raimo Ahlroth LoA 65/17, 21) Tauno Lappeteläinen HyMa 65/16, 22) Arvo Mikkola JMS 64, 23) Martti Teini ESF 62, 24) Risto Paavola KP-V 60, 25) Heikki Parantainen SSG 58/19, 26) Mauri Mäkinen LoA 58/15, 27) Guy Finnberg RS 55, 28) Pentti Soini RASSI 46. 100 kiekkoa, avoin LV1: 1) Pasi Saarinen OSU 79, 2) Pekka Sjöman VihA 72. 100 kiekkoa, istuen LV2: 1) Kalevi Vilhunen ViitA 3. 100 kiekkoa joukkue, sarja N: 1) Sibbo Skyttegille (Johanna Björkroth, Piritta Tanila, Mopsi Veromaa) 234, 2) Kurikan Ampujat (Mirka Anttila, Merja Korhonen, Marjo Uusitalo) 220, 3) Pohjois-Hämeen Ampujat (Päivi Konttinen, Kristiina Runsten, Heidi Wiss-Leino) 211, 4) Kaustisen Pohjan-Veikot (Merja Ahola, Ann-Helen From, Lotta Seppinen) 204. 100 kiekkoa joukkue, sarjaY20: 1) Pohjois-Hämeen Ampujat 1 (Arttu Eskola, Ville Lahtinen, Teemu Viteli) 199, 2) Pohjois-Hämeen Ampujat 2 (Atte Aimolahti, Asko Koivuniemi, Eemil Seppälä) 143. 100 kiekkoa joukkue, sarjaY50: 1) Ruotsalon Metsästysyhdistys (Ari Heikkiniemi, Matti Honkaharju, Timo Nissilä) 269, 2) Porin Haulikko Club 1 (Jussi Järvinen, Jari Rämö, Ari Simola) 255, 3) Kaakkois-Suomen Haulikkoampujat (Ari Hyypiä, Juha Seppä, Juha Tuominen) 254, 4) Tampereen Seudun Haulikkoampujat 250, 5) Kiikalan Metsästysyhdistys 1 246, 6) Viitasaaren Ampujat 240/62, 7) Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseura 240/61, 8) Ylistaron Metsästysseura 238, 9) Pohjois-Hämeen Ampujat 1 237, 109 Orimattilan Seudun Urheiluampujat 237, 11) Kannuksen Ampujat 233, 12) Euran Seudun Ampujat 1 232, 13) Lahden Ampumaseura 228, 14) Satakunnan Ampujat 225, 15) Lohjan Ampujat 221, 16) Raseborgs Skyttar 216, 17) Porin Haulikko Club 2 213/60, 18) Kiikalan Metsästysyhdistys 2 213/54, 19) Euran Seudun Ampujat 2 211, 20) Pohjois-Hämeen Ampujat 2 199, 21) Pohjois-Hämeen Ampujat 3 179. URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 34 05/12/2019 9.23

AUTOMAATTITRAP: KAIKKI SARJAT  13.-14.7. Siilinjärvi 100 kiekkoa, sarja M: 1) Timo Nissilä RMY 92, 2) Ari Simola PHC 89, 3) Tatu Vartiainen MKMS 88/02, 4) Kim Känsälä KP-V 88/01, 5) Tomi Hämäläinen KMY 88/00, 6) Pekka Hautamäki OMAS 87/24, 7) Joonas Pyhälä P-HA 87/20,23,22, 8) Pasi Saarinen KMY 87/20,23,20, 9) Petri Haklin KMY 86, 10) Kimmo Kuusisto SA 84/22, 11) Roni Vitali SA 84/21, 12) Ari Heikkiniemi RMY 84/20, 13) Juho Montonen SiUra 83/20,22, 14) Mauno Ylikangas KannA 83/20,18, 15) Toni Varila KP-V 83/19, 16) Timo Niemelä KuKu 82, 17) Vesa Laahanen ViitA 81/21,19, 18) Henrik Vitali SA 81/21,17, 19) Antti Pirttisalo RMY 81/19, 20) Petri Heikkiniemi RMY 80, 21) Sami Hirsikangas KannA 79/23, 22) Manu Mastokangas KP-V 79/20, 23) Erkki Hara SiUra 78, 24) Tuomas Tähtinen SSG 77, 25) Simo Ruusunen OSU 76/22, 26) Ari Hyypiä K-SHa 76/21, 27) Mika Ruotsalainen SA 75/21, 28) Tommi Pärnänen SiUra 75/20, 29) Juhani Sahlström PAMS 75/18, 30) Christian Roslund SSG 71,21, 31) Marko Teerioja 71/20, 32) Reijo Luomala KP-V 70, 33) Mati Arentti YMS 68, 34) Petri Pietikäinen SiUra 67, 35) Marko Vähäpesola KP-V 66, 346) Guy Finnberg RS 65, 37) Ossi Mykkänen SiUra 62, 38) Matti Honkaharju RMY 61. 100 kiekkoa, sarja Y15: 1) Samuel Ruusunen OSU 51, 2) Elias Ruusunen OSU 38. 100 kiekkoa, sarja Y17: 1) Viljami Teirikangas KP-V 39. 100 kiekkoa, sarja M20: 1) Juho Montonen SiUra 82, 2) Kim Valpola KP-V 69, 3) Mikko Vehnämaa OSU 66/20, 4) Samuli Kiili JMS 66/15. 100 kiekkoa, sarja Y50: 1) Timo Nissilä RMY 89, 2) Ari Simola PHC 88, 3) Ari Hyypiä K-SHa 85, 4) Pasi Saarinen KMY 84, 5) Juha Seppä K-SHa 82, 6) Satu Pusila NMA 81, 7) Henrik Vitali SA 80/22, 8) Antti Pirttisalo RMY 80/19, 9) Mauno Ylikangas KannA 80/18, 10) Sauli Turpeinen ESF 79, 11) Jukka-Pekka Tuhkanen MKMS 76, 12) Marja Maunula OSU 75, 13) Petri Pietikäinen SiUra 73, 14) Juha Tuominen K-SHa 71, 15) Janne Tulokas SSG 70, 16) Petri Lahdenpää OSU 69, 17) Ilpo Mattila RaaA 67, 18) Satu Pylkkänen OSU 61, 19) Johanna Björkroth SSG 49. 100 kiekkoa, sarja Y60: 1) Ari Heikkiniemi RMY 87, 2) Jari Gröndahl JuuA 80, 3) Vesa Laahanen ViitA 79, 4) Jari Rämö PHC 78, 5) Ari Ojala IMS 75, 6) Ismo Ruha KMY 74, 7) Reijo Luomala KP-V 71, 8) Rauno Heikkiniemi RMY 70/18, 9) Matti Qvick MKMS 70/17, 10) Raimo Jokiniemi LoA 69, 11) Teuvo Blomberg KEUA 67, 12) Erkki Leino OMAS 65/18, 13) Veli Ala-Honkola JMS 65/17, 14) Erkki Kaustinen KP-V 63. 100 kiekkoa, sarja Y70: 1) Jarl Österman 88 SE Y70, 2) Erkki Hara SiUra 75, 3) Aimo Varis ViitA 74/03, 4) Taisto Mäkinen YMS 74/02, 5) Matti Honkaharju RMY 73, 6) Börje Brännbacka PSF 68/18, 7) Guy Finnberg RS 68/16, 8) Risto Paavola KP-V 66, 9) Matti Svensk SiUra 65, 10) Reino Kriikkula JMS 56. 100 kiekkoa, sarja N: 1) Ulla Vartiainen MKMS 84, 2) Mopsi Veromaa SSG 82, 3) Lotta Seppinen KP-V 80, 4) Satu Pusila NMA 76, 5) Marja Maunula OSU 69/18, 6) Merja Ahola KP-V 69/14, 7) Anu Salomaa PHC 67/19, 8) Satu Pylkkänen OSU 67/17, 9) Johanna Vähäpesola KP-V 60, 10) Johanna Björkroth SSG 57/15, 11) Piritta Tanila SSG 57/14, 12) Piia Rieppola PHC 42, 13) Mervi Sillanpää KP-V 41. 100 kiekkoa, sarja N20: 1) Viivi Zerenoglu P-HA 81 SE N20. 100 kiekkoa, avoin LV1: 1) Pasi Saarinen OSU 67, 2) Timo Valpola KP-V 65. 100 kiekkoa, istuen LV2: 1) Pentti Kumpulainen KEUA 55, 2) Kalevi Vilhunen ViitA 17. 100 kiekkoa joukkue, sarja M: 1) Kiikalan Metsästysyhdistys (Petri Haklin, Tomi Hämäläinen, Pasi Saarinen) 261, 2) Ruotsalon Metsästysyhdistys (Ari Heikkiniemi, Petri Heikkiniemi , Timo Nissilä) 256, 3) Kaustisen Pohjan-Veikot 1 (Kim Känsälä, Manu Mastokangas, Toni Varila) 250, 4) Satakunnan Ampujat 249, 5) Siilinjärven Urheiluampujat 228, 6) Kaustisen Pohjan-Veikot 2 201. 100 kiekkoa joukkue, sarja Y20: 1) Orimattilan Seudun Urheiluampujat (Elias Ruusunen, Samuel Ruusunen, Mikko Vehnämaa) 155. 100 kiekkoa joukkue, sarja Y50: 1) Ruotsalon Metsästysyhdistys (Ari Heikkiniemi, Matti Honkaharju, Timo Nissilä) 249, 2) Kaakkois-Suomen Haulikkoampujat (Ari Hyypiä, Juha Seppä, Juha Tuominen) 238, 3) Siilinjärven Urheiluampujat (Erkki Hara, Petri Pietikäinen, Matti Svensk) 213, 4) Orimattilan Seudun Urheiluampujat 205, 5) Kaustisen Pohjan-Veikot 200. 100 kiekkoa joukkue, sarja N: 1) Kaustisen Pohjan-Veikot (Merja Ahola, Lotta Seppinen, Johanna Vähäpesola) 209, 2) Sibbo Skyttegille (Johanna Björkroth, Piritta Tanila, Mopsi Veromaa) 196. COMPAK SPORTING 20.-21.7. Oulu Sarja Y: 1) Tero Rantonen OMAS 188, 2) Ville Korkea-Aho JSF 184/26, 3) Harri Heinonen SMY 184/25, 4) Mikko Kiviniemi SSG 183, 5) Tuomas Mattila RaaA 182, 6) Jussi-Mäki-Hokkonen SA 180, 6) Hannu Mäkäräinen SoA 180, 8) Antti Poutiainen TorSA 179, 9) Pekka Hautamäki OMAS 178, 9) Arto Tossavainen SoA 178, 9) Tuomas Asikkala OulA 178, 12) Juhani Moilanen OMAS 177, 12) Jaakko Tolonen NoSA 177, 12) Harri Seilo SSG 177, 12) Juho Kuuminainen SA 177, 16) Marko Aalto SA 176, 16) Vesa Kujansivu SSG 176, 16) Toni Rautio JSF 176, 16) Jukka Laakso OSU 176, 20) Tuomo Valkeapää SSG 175, 20) Teemu Saari OulA 175, 20) Pauli Romppanen MKMS 175, 20) Heikki Pulkkinen KMAS 175, 20) Rainer Pruikkonen TorSA 175, 25) Vesa Rajaniemi OulA 173, 25) Mikko Koski OulA 173, 27) Hans Sundström JSF 172, 27) Antti Moilanen SoA 172, 27) Kyösti Konttavaara SSG 172, 30) Petri Kokkonen SSG 171, 30) Roger Sundström JSF 171, 30) Ilpo Mattila RaaA 171, 30) Markku Ojansuu HyMa 171, 34) Rauno Mähönen IA 170, 34) Jukka Laurikainen K-SHA 170, 36) Juha Toivonen NoSA 169, 37) Kai Hämäläinen SA 168, 38) Pekka Hanni OMAS 166, 38) Pasi Siikaluoma SMY 166, 38) Jari Minni MSA 166, 38) Timo Kyntäjä SSG 166, 38) Pasi Pohjola SMY 166, 43) Tapio Kemppainen OMAS 165, 43) Tomas Piippola SSG 165, 45) Teemu Lenkola JSF 163, 45) Ari Viiliäinen JSF 163, 47) Marko Laine SaSA 162, 47) Tomi Hautaoja SA 162, 47) Juho Markkula SA 162, 50) Jouko Mäkikangas OMAS 161, 50) Tero Koivunen OMAS 161, 50) Tapio Laivamaa RAM 161, 53) Ari Ilmola RaaA 160, 54) Jukka Alajoutsijärvi RAM 158, 55) Joni Heikkinen SoA 157, 55) Juha Kumpuvaara OSH 157, 57) Mikko Huuskonen RAM 156, 57) Antti Pajala OulA 156, 57) Ari Kasurinen SSG 156, 57) Marko Sivonen OMAS 156, 61) Matti Mäkinen KSHA 155, 62) Tomi Tolonen SoA 154, 63) Hans-Erik Kilponen JSF 153, 63) Risto Virtanen TorSA 153, 63) Mikael Emtö JSF 153, 63) Jani Pennanen NU 153, 67) Juha Kaunisto TorSA 151, 67) Jari Surma-Aho YMS 151, 67) Jouni Lehtoranta SMY 151, 67) Hannu Raittila MSA 151, 71) Teemu Pietilä JSF 149, 71) Jonne Tossavainen OMAS 149, 71) Kimmo Pietilä OMAS 149, 74) Juha Ovaska RaaA 148, 74) Panu Kristian Valjakka MA 148, 76) Marko Kotajärvi JSF 147, 76) Miko Raassina SSG 147, 78) Henri Toivonen NoSA 146, 78) Arto Määttä TorSA 146, 80) Sami Pitkäaho OMAS 142, 81) Mika Pöllänen KajA 140, 81) Antti Perämäki OMAS 140, 81) Jani Rättyä OulA 140, 84) Jussi-Pekka Alander LRM 139, 85) Kalle Puolanne OMAS 138, 86) Jukka Tölli NU 133, 87) Jarno Kemppainen OMAS 130, 88) Juha Soltin NoSA 121, 89) Timo Hölttä KSA 118, 90) Pasi Laukka OMAS 116. Sarja Y17: 1) Anton Selen SSG 172, 2) Roope Hanni OMAS 169, 3) Oliver Ojansuu SSG 159, 4) Rasmus Kumpuvaara OSH 136, 5) Artturi Ervasti OSH 125 ja Niko Sinisalo KSHA 125, 7) Teemu Minni MSA 99. Sarja Y20: 1) Oliver Lindh SSG 187, 2) Mattias Blomster SSG 183, 3) Jarkko Rissanen TorSA 179, 4) Ville Määttänen SaSA 177, 5) Pekka Markkula SaSA 176, 6) Anders Henriksson SSG 142. Sarja Y56: 1) Petri Palo SSG 180, 2) Pauli Heikki Moilanen OMAS 172, 3) Pekka Keinänen Rihla 168, 4) Matti Paldanius OMAS 167, 5) Markku Poutiainen SSG 162, 6) Veikko Sohlman SSG 153, 7) Eero Pelkonen RaaA 148, 8) Jorma Lehmonen SA 145, 9) Erkki Puttonen KSHA 144, 10) Sakari Vikamaa OMAS 143, 11) Pekka Kortessalo RaaA 142, 12) Arto Hamonen MA 140, 13) Raimo Koivunen Rihla 139, 14) Ilpo Mäläskä OMAS 139, 15) Risto Laine KSA 138, 16) Urpo Kinnunen Rihla 135, 17) Ari Rämö SA 129. Sarja Y66: 1) Rune Sundqvist JSF 174, 2) Timo Riikonen VihA 156, 3) Pertti Laine KSA 153, 4) Markku Aaltonen Rihla 145, 5) Arto Blom SA 142, 6) Mauri Korkeamäki JSF 134, 7) Pertti Piela SSG 132. Sarja Y73: 1) Martti Paananen SSG 151, 2) Raine Moliis FSK 102, 3) Olavi Paananen KeAmS 100, 4) Pertti Välisalmi SSG 50. Sarja N: 1) Liina Laine SaSA 174, 2) Wilhelmina Wadstein SSG 170, 3) Johanna Huotari OMAS 165, 4) Leena Korhonen RaaA 148, 5) Anja Pekkala-Mähönen IA 147, 6) Sirpa Laurikainen KSHA 145, 7) Lotta Seppinen KP-V 136, 8) Anne Tölli NU 109, 9) Satu Himanka OMAS 100, 10) Susanne Kilponen JSF 76. Joukkue, sarja Y: 1) Tornionseudun Ampujat (Anti Poutiainen, Rainer Pruikkonen, Jarkko Rissanen) 533, 2) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 1 (Pekka Hanni, Juhani Moilanen, Tero Rantonen) 531, 3) Sibbo Skyttegille 1 (Mikko Kiviniemi, Petri kokkonen, Harri Seilo) 531, 4) Satakunnan Ampujat 1 524, 5) Oulaisten Ampujat 524, 6) Sibbo Skyttegille 2 523, 7) Jakobstads Skytteförening 1 521, 8) Jakobstads Skytteförening 2 509, 9) Sotkamon Ampujat 506, 10) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 2 504, 11) Raahen Ampujat 501, 12) Satakunnan Ampujat 2 501, 13) Suomen Metsästysyhdistys 501, 14) Sibbo Skyttegille 3 478, 15) Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot 475, 16) Nokian Seudun Ampujat 467, 17) Jakobstads Skytteförening 3 467, 18) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 3 466, 19) Jakobstads Skytteförening 4 459. FITASC SPORTING  29.-30.6. Tornio 200 kiekkoa, sarja Y: 1) Juha Manninen SMY 183/20, 2) Petri Kokkonen SSG 183/17, 3) Antti Poutiainen TorSA 182/21, 4) Harri Heinonen SMY 182/18, 5) Tuomas Mattila RaaA 181, 6) Tero Rantonen OMAS 180, 7) Pauli Romppanen MKMS 178, 8) Pekka Hautamäki OMAS 177, 8) Marko Aalto SA 177, 8) Tuomas Asikkala OulA 177, 11) Tero Heikkinen SSG 173, 12) Pekka Hanni OMAS 172, 13) Kai Hämäläinen SA 171, 13) Jussi Mäki-Hokkonen SA 171, 13) Markku Ojansuu HyMa 171, 13) Juhani Moilanen OMAS 171, 17) Harri Seilo SSG 170, 17) Kyösti Konttavaara SSG 170, 19) Mikko Kiviniemi SSG 169, 20) Pekka Romppanen MKMS 167, 20) Toni Rautio JSF 167, 20) Rainer Pruikkonen ToprSA 167, 23) Tuomo Valkeapää SSG 166, 23) Jani Korhonen SSG 166, 25) Vesa Kujansivu SSG 165, 26) Mikko Demander HyMa 164, 26) Tomi Tolonen SoA 164, 28) Jukka Laurikainen KSHA 163, 28) Ville Korkea-Aho JSF 163, 30) Tomi Hautaoja SA 161, 30) Juha Järvenpää TorSA 161, 30) Marko Kotajärvi JSF 161, 33) Tapio Kemppainen OMAS 160, 33) Roope Tapper SSG 160, 33) Antti Moilanen SoA 160, 33) Jaakko Tolonen NoSA 160, 37) Tomas Piippola SSG 158, 37) Petri Jäntti SSG 158, 39) Hannu Mäkäräinen SoA 157, 40) Jouni Lehtoranta SMY 156, 41) Rauno Mähönen IA 155, 40) Mikko Huuskonen RAM 155, 43) Jere Jyrinki OulA 153, 44) Heikki Pulkkinen KMAS 152, 44) Teemu Lenkola JSF 152, 44) Kari Moilanen RS 152, 47) Tero Koivunen OMAS 151, 48) Jonne Tossavainen OMAS 150, 48) Pasi Siikaluoma SMY 150, 50) Risto Virtanen TorSA 149, 50) Juha Kumpuvaara OSH 149, 50) Arto Määttä TorSA 149, 53) Riku Kovalainen RaaA 148, 54) Jukka Alajoutsijärvi RAM 147, 55) Mikko Raassina SSG 145, 56) Hannu Raittila MSA 144, 57) Kimmo Pietilä OMAS 143, 57) Joni Heikkinen SoA 143, 57) Hans-Erik Kilponen JSF 143, 60) Tapio Laivamaa RAM 142, 60) Panu Kristian Valjakka MA 142, 62) Jouko Mäkikangas OMAS 141, 63) Juha Kaunisto TorSA 140, 64) Petri Hänninen Rihla 139, 65) Jari Minni MSA 138, 65) Mika Pöllänen KajA 138, 67) Matti Mäkinen KSHA 136, 68) Joni Sipari MKMS 131, 69) Antti Perämäki OMAS 123, 70) Henri Arponen TorSA 122, 71) Jyri Hänninen HyMa 116, 72) Ville Hohtari TorSA 82. 200 kiekkoa, sarja Y17: 1) Oliver Ojansuu SSG 178, 2) Anton Selen SSG 169, 3) Roope Hanni OMAS 141, 4) Niko Sinisalo KSHA 118, 5) Artturi Ervasti OSH 116, 6) Rasmus Kumpuvaara OSH 110, 7) Teemu Minni MSA 109, 8) Pietari Keisu TorSA 107. 200 kiekkoa, sarja Y20: 1) Oliver Lindh SSG 173, 2) Jarkko Rissanen TorSA 172, 3) Mattias Blomster SSG 171, 4) Pekka Markkula SaSA 157, 5) Anders Henriksson SSG 134. 200 kiekkoa, sarja Y56: 1) Pekka Keihänen Rihla 164, 2) Pauli Heikki Moilanen OMAS 163, 3) Markku Poutiainen SSG 159, 4) Erkki Puttonen KSHA 155, 5) Kalle Suominen SSG 152, 6) Jorma Lehmonen SA 148, 6) Veikko Sohlman SSG 148, 8) Urpo Kinnunen Rihla 147, 9) Matti Paldanius OMAS 146, 10) Raimo Koivunen Rihla 144, 11) Arto Hamonen MA 142, 12) Risto Laine KSA 141, 13) Eero Pelkonen RaaA 139, 14) Ilpo Mäläskä OMAS 133, 15) Pekka Kortessalo RaaA 131, 16) Jarmo 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 35 SM 2019 35 05/12/2019 9.23

SM 2019 Kivikoski SSG 130, 17) Sakari Vikamaa OMAS 127, 18) Antti Heinonen TorSA 117. 200 kiekkoa, sarja Y66: 1) Rune Sundqvist JSF 172, 2) Pertti Laine KSA 154/01, 3) Timo Riikonen VihA 154/00, 4) Arto Blom SA 144, 5) Markku Aaltonen Rihla 141, 6) Timo Niittyviita TorSA 137. 200 kiekkoa, sarja Y73: 1) Martti Paananen SSG 152, 2) Raine Moliis FSK 103, 3) Pentti Välisalmi SSG 46. 200 kiekkoa, sarja N: 1) Wilhelmina Wadstein SSG 154, 2) Johanna Huotari OMAS 139, 3) Sirpa Laurikainen KSHA 136, 4) Anja Pekkala-Mähönen IA 132, 5) Leena Korhonen RaaA 123, 6) Lotta Seppinen KP-V 101. Joukkue, sarja Y: 1) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 1 (Pekka Hanni, Juhani Moilanen, Tero Rantonen) 523, 2) Tornionseudun Ampujat 1 (Antti Poutiainen, Rainer Pruikkonen, Jarkko Rissanen) 521, 3) Satakunnan Ampujat (Marko Aalto, Kai Hämäläinen, Jussi Mäki-Hokkonen) 519, 4) Suomen Metsästysyhdistys 515, 5) Sibbo Skyttegille 2 513, 6) Sibbo Skyttegille 1 508, 7) Jakobstads Skytteförening 1 502, 8) Sibbo Skyttegille 3 501, 9) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 2 488, 10) Sotkamon Ampujat 464, 11) Sibbo Skyttegille 4 461, 12) Tornionseudun Ampujat 2 459, 13) Jakobstads Skytteförening 2 456, 14) Hyvinkään Metsästysampujat 451, 15) Rovaniemen Ampujat ja Metsäveikot 444, 16) Raahen Ampujat 443. Joukkue, sarja Y56: 1) Sibbo Skyttegille (Markku Poutiainen, Veikko Sohlman, Kalle Suominen) 459, 2) Valkeakosken Rihla (Pekka Keinänen, Urpo Kinnunen, Raimo Koivunen) 455, 3) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (Pauli Heikki Moilanen, Matti Paldanius, Sakari Vikamaa) 436. ENGLISH SPORTING  31.8-1.9. Pietarsaari Sarja Y: 1) Roope Tapper SSG 181, 2) Juha Manninen SMY 180, 3) Tuomas Asikkala OulA 178, 4) Mikko Kiviniemi SSG 177, 5) Jarkko Salomaa MSA 176, 5) Pasi Siikaluoma SMY 176, 7) Marko Aalto SA 172, 8) Kai Hämäläinen SA 171, 9) Heikki Pulkkinen KMAS170, 9) Tero Heikkinen SSG 170, 9) Vesa Rajaniemi OulA 170, 12) Toni Rautio JSF 169, 12) Roger Sundström JSF 169, 12) Tero Rantonen OMAS 169, 15) Marko Laine SaSA 168, 15) Pekka Hautamäki OMAS 168, 17) Hans Sundström JSF 167, 17) Rauno Mähönen IA 167, 17) Petri Peltoniemi NoSA 167, 17) Jukka Laurikainen KSHA 167, 21) Mikko Huuskonen RAM 166, 21) Tuomo Valkeapää SSG 166, 21) Timo Kyntäjä SSG 166, 21) Teemu Saari OulA 166, 25) Martin Björkqvist JSF 165, 25) Sampo Rantanen MKMS 165, 27) Juho Kuminainen SA 164, 27) Juhani Moilanen OMAS 164, 27) Harri Seilo SSG 164, 27) Jaakko Tolonen NoSA 164, 27) Niko Raassina SSG 164, 27) Juha Toivonen NoSA 164, 33) Markku Ojansuu HyMa 162, 33) Vesa Kujansivu SSG 162, 35) Harri Heinonen SMY 161, 36) Pauli Romppanen MKMS 159, 36) Pekka Hanni OMAS 159, 36) Tuomas Mattila RaaA 159, 39) Petri Mähönen SMY 158, 39) Janne Huotari SoA 158, 39) Tero Koivunen OMAS 158, 39) Jari Minni MSA 158, 43) Marko Kotajärvi JSF 157, 43) Juha Kumpuvaara OSH 157, 45) Tomas Piippola SSG 156, 45) Pekka Romppanen MKMS 156, 47) Hannu Mäkäräinen SoA 155, 48) Ville Korkea-Aho JSF 154, 48) Jussi Mäki-Hokkonen SA 154, 50) Rainer Pruikkonen TorSA 153, 50) Juha Järvenpää TorSA 153, 52) Teemu Lenkola JSF 152, 52) Henri Toivonen NoSA 152, 52) Jussi-Pekka Alander LRM 152, 55) Arto Tossavainen SoA 150, 56) Antti Poutiainen TorSA 148, 56) Kyösti Konttavaara SSG 148, 58) Kai Moilanen RS 147, 59) Antti Pajala OulA 146, 60) Marko Sivonen OMAS 145, 61) Risto Virtanen TorSA 144, 62) Pasi Pohjola SMY 141, 63) Ari Viiliäinen JSF 140, 64) Kimmo Pietilä OMAS 139, 65) Timo Hölttä KSA 137, 65) Sami Pitkäaho OMAS 137, 65) Antti Perämäki OMAS 137, 65) Jani Pennanen NU 137, 65) Tommi Lönnqvist Trapp-73 137, 70) Hans-Erik Kilponen JSF 135, 71) Teemu Pietilä JSF 133, 72) Atte Virtanen SA 130, 72) Markus Pennanen NU 130, 74) Jens Vingård JSF 128, 75) Panu Männistö SA 127, 76) Joni Sipari MKMS 121, 77) Santeri Petäjistö K-SHa 97, 78) §Viktor Kronqvist JSF 89, 79) Jukka Tölli NU 78. Sarja Y17: 1) Anton Selen SSG 161, 2) Roope Hanni OMAS 137, 3) Rasmus Kumpuvaara OSH 134, 4) Oliver Ylikoski NU 124, 5) Miika Mähönen SMY 120, 6) Teemu Minni MSA 113, 7) Niko Sinisalo KSHA 98. Sarja Y20: 1) Mattias Blomster SSG 179, 2) Oliver Lindh SSG 178, 3) Ville Määttänen SaSA 166, 4) 36 Jarkko Rissanen TorSA 158, 5) Henri Räty KEUA 121. Sarja Y56: 1) Pekka Keinänen Rihla 169, 2) Juha Kytömaa SSG 167, 3) Kalle Suominen SSG 162, 4) Pauli Heikki Moilanen OMAS 160, 4) Markku Poutiainen SSG 160, 6) Jorma Lehmonen SA 154, 7) Erkki Puttonen KSHA 153, 8) Jyrki Mäkipää MSA 152, 9) Eero Pelkonen RaaA 149, 10) Markku Viljanen SA 144, 11) Raimo Koivunen Rihla 141, 12) Kari Rauhala SMY 139, 13) Veikko Sohlman SSG 138, 14) Matti Paldanius OMAS 135, 15) Risto Laine KSA 129. Sarja Y66: 1) Rune Sundqvist JSF 176, 2) Pertti Laine KSA 153, 3) Markku Aaltonen Rihla 134, 4) Arto Blom SA 133, 4) Timo Riikonen VihA 133. Sarja Y73: 1) Matti Paananen SSG 135. Sarja N: 1) Liina Laine SaSA 167, 2) Wilhelmina Wadstein SSG 162, 3) Johanna Huotari OMAS 151, 4) Sirpa Laurikainen KSHA 147, 5) Anja Pekkala-Mähönen IA 135, 6) Leena Korhonen RaaA 134, 7) Laura Peltokangas JSF 127, 8) Satu Himanka OMAS 116. Sarja LV1: 1) Jouni Hyypiä K-SHa 126. Joukkue, sarja Y: 1) Suomen Metsästysyhdistys (Harri Heinonen, Juha Manninen, Pasi Siikaluoma) 517, 2) Oulaisten Ampujat (Tuomas Asikkala, Vesa Rajaniemi, Teemu Saari) 5214, 3) Sibbo Skyttegille 1 (Tero Heikkinen, Vesa Kujansivu, Roope Tapper) 513, 4) Sibbo Skyttegille 2 507, 5) Salon Seudun Ampujat 501, 5) Jakobstads Skytteförening 2 501, 7) Jakobstads Skytteförening 1 499, 8) Satakunnan Ampujat 497, 9) Nokian Seudun Ampujat 495, 10) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 1 492, 11) Mäntän Seudun Ampujat 486, 11) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 2 486, 13) Sibbo Skyttegille 3 478, 14) Sotkamon Ampujat 463, 15) Tornionseudun Ampujat 459, 16) Jakobstads Skytteförening 3 442, 17) Mäntsälän Kennel- ja Metsästyseura 436. Joukkue, sarja Y20: 1) Sibbo Skyttegille (Mattias Blomster, Oliver Lindh, Anton Selen) 518. Joukkue, sarja Y56: 1) Sibbo Skyttegille (Juha Kytömaa, Markku Poutiainen, Kalle Suominen) 489, 2) Satakunnan Ampujat (Arto Blom, Jorma Lehmonen, Markku Viljanen) 431. Sarja Y70: 1) Veikko Hakala SaarA, 2) Ensio Tapaninaho P-HA, 3) Matti Niemelä JMS ja Jorma Åsbacka MA, 5) Hannu Järvinen HlAS, Jouko Mutka RS, Anders Holmberg RS, Terho Ritvanen PiekSA, 9) Matti Soukka ÄSA, 10) Eero Kekäläinen SaarA, 11) Pertti Kohvakka PiekSA, 12) Jarkko Tani MSA, 13) Sakari Toivio K-64. Sarja Y75: 1) Simo Parkkamäki JMS, 2) Seppo Reinikainen SMY, 3) Risto Suonpää TUA ja Pauli Konttinen KAMS, 5) Antero Rantala OMAS, 6) Otto Kuosmanen KAMS. Sarja Y80: 1) Seppo Dahlqvist KAMS, 2) Taisto Nikku ESA. Sarja N: 1) Marika Karisjoki TSA, 2) Ida Heikkilä KeuSA, 3) Anni Huttunen KAMS ja Tiina Aalto ESF, 5) Oona Tenhunen BSPA. Sarja N50: 1) Tiina Aalto ESF, 2) Päivi Hattinen MSA. Sarja N60: 1) Arja Hakala SaarA, 2) Kaija Häyrinen KAMS. Joukkue, sarja Y: 1) Kymppi-64 1 (Sami Heikkilä, Mika Heikkilä, Tomi-Pekka Heikkilä) 90, 2) Pohjois-Hämeen Ampujat (Marko Hautala, Jukka-Pekka Jokela, Vesa Saviahde) 77, 3) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Matti Hokkanen, Markku Jetsonen, Sami Jetsonen) 72/1, 4) Etelä-Saimaan Ampujat 72/0, 5) Kymppi-64 2 67, 6) Lapuan Seudun Ampujat 62, 7) Borgå Skyttar-Porvoon Ampujat 62, 8) Jurvan Metsästysseura 54, 9) Sibbo Skyttegille 50. Joukkue, sarja Y50: 1) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Matti Hokkanen, Markku Jetsonen, Juha Väätäinen) 76, 2) Jurvan Metsästysseura (Pekka Karhunen, Jarkko Peltola, Juha Ristimäki) 71, 3) Kymppi-64 (Hannu Niemelä, Jarmo Pyyhtiä, Matti Suoranta) 67, 4) Sibbo Skyttegille 64, 5) Etelä-Saimaan Ampujat 60, 6) Pohjois-Hämeen Ampujat 58, 7) Nilsiän Urheilu- ja Metsästysampujat 49. Joukkue, sarja Y60: 1) Jurvan Metsästysseura (Matti Niemelä, Simo Parkkamäki, Markku Vuoto) 64, 2) Kymppi-64 (Erkki Elkelä, Seppo Kastepohja, Pekka Toukola) 57/1, 3) Toijalan Urheiluampujat (Juha Hacklin, Jukka Hakamäki,Hannu Lötjönen) 57/0, 4) Saaren Ampujat 47, 5) Kuopion Ampumaja Metsästysseura 33. LIIKKUVA MAALI  10 M LIIKKUVA MAALI: M, N JA NUORET  10 M PUTOAVAT TAULUT: KAIKKI SARJAT  26.-27.1. Kangasala Sarja M: 1) Heikki Lähdekorpi SA, 2) Niklas Hyvärinen RS, 3) Vesa Saviahde P-HA ja Tomi-Pekka Heikkilä K-64, 5) Krister Holmberg RS, Markku Jetsonen KAMS, Topi Hulkkonen ESA, Jukka-Pekka Jokela P-HA, 9) Sami Heikkilä K-64, Mika Heikkilä K-64, Sami Jetsonen KAMS, Ville Ruoppa ESA, Roni Tenhunen BSPA, Timo Ristimäki SSG, Tarmo Koskela BSPA, Matti Suoranta K-64, 17) Jarkko Peltola JMS, 18) Juhani Aho LSA, 19) Juha Ristimäki JMS, 20) Markus Kastepohja HlAS, 21) Juha-Pekka Tissarinen SSG, 22) Timo Pylsy ESA, 23) Hannu Niemelä K-64, 24) Mikko Autio LSA, 25) Jarkko Korkeela K-64, 26) Jyrki Lehtonen SSG, 27) Marko Hautala P-HA, 28) Matti Hokkanen KAMS, 29) Juha Hacklin TUA, 30) Tapani Koskela BSPA, 31) Jukka Parkkamäki JMS, 32) Juhana Niku-Paavola SSG, 33) Pekka Toukola K-64, 34) Juha Koskinen TSA, 35) Daniel Torsell SSG, 36) Juho Riikonen KAMS. Sarja M18: 1) Aaro Vuorimaa LSA, 2) Mikko Hakala K-64, 3) Toni Annala JjA ja Ville Koskinen TSA. Sarja M50: 1) Jarmo Pyyhtiä K-64, 2) Juha-Pekka Tissarinen SSG, 3) Kari-Matti Reijola ESA ja Jukka-Pekka Jokela P-HSA, 5) Markku Jetsonen KAMS, Jarkko Peltola JMS, Matti Suoranta K-64, Juhana Niku-Paavola SSG, 9) Matti Hokkanen KAMS, Hannu Niemelä K-64, Juha Ristimäki JMS, Jussi Suoknuuti ESA, Pekka Karhunen JMS, Jari Taskinen NUMA, Tom Sved SSG, Jari Laaksonen TSA, 17) Jukka Kiimalainen NUMA, 18) Endi Toniska TUA, 19) Matti Tommiska K-64, 20) Osmo Ahola TSA, 21) Juha Väätäinen KAMS, 22) Harri Hyvönen NUMA, 23) Vesa-Matti Sallinen P-HA. Sarja M60: 1) Tapani Koskela BSPA, 2) Juha Hacklin TUA, 3) Seppo Martin ja Hannu Lötjönen TUA, 5) Markku Vuoto JMS, Pekka Toukola K-64, Jukka Hakamäki TUA, Ossi Kohijoki P-HA, 9) Esko Alatalo JjA, Erkki Elkelä K-64, Pentti Hämäläinen SaarA, Seppo Kastepohja K-64, Timo Mäkelä SaarA, Kari Hannula KoE, Timo Lähdekorpi SA, Mauri Kauppinen SaarA, 17) Hannu Viljakainen KAMS, 18) Seppo Vasara ESA, 19) Jari Lehtonen TSA, 20) Hannu Pesonen TuulA. 9.-10.2.Jurva Normaalijuoksut 30+30 ls, sarja M: 1) Niklas Hyvärinen RS, 2) Krister Holmberg RS, 3) Vesa Saviahde P-HA, 4) Tomi-Pekka Heikkilä K-64. Mitaliottelut kultaottelu: Niklas Hyvärinen Krister Holmberg 6-4; pronssiottelu: Vesa Saviahde - Tomi-Pekka Heikkilä 6-4. Välierät Krister Holmberg - Vesa Saviahde 6-1; Niklas Hyvärinen - Tomi-Pekka Heikkilä 8-6. Normaalijuoksut 30 + 30 ls peruskilpailu, sarja M: 1) Krister Holmberg RS 571 (uus. 59), 2) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 571 (58), 3) Niklas Hyvärinen RS 569, 4) Vesa Saviahde P-HA 566/19x, 5) Heikki Lähdekorpi SA 566/17x, 6) Sami Heikkilä K-64, 7) Markku Jetsonen KAMS 558, 8) Tarmo Koskela BSPA 553, 9) Mika Heikkilä K-64 551, 10) Topi Hulkkonen ESA 550, 11) Jukka-Pekka Jokela P-HA 544, 12) Timo Ristimäki SSG 543, 13) Markus Kastepohja HlAS 537, 14) Ville Ruoppa ESA 536/9x, 15) Timo Pylsy ESA 536/7x, 16) Henrik Holmberg RS 518, 17) Juhani Aho LSA 517, 18) Sami Jetsonen KAMS 513, 19) Mikko Autio LSA 508, 20) Juha Ristimäki JMS 506, 21) Antti Knuuti HlAS 499, 22) Juha Koskinen TSA 493, 23) Daniel Torsell SSG 492, 24) Juha-Pekka Tissarinen SSG 487, 25) Jukka Parkkamäki JMS 485, 26) Juhana Niku-Paavola SSG 476. Normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja M16: 1) Toni Annala JjA 527. Normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja M18: 1) Aaro Vuorimaa LSA 568, 2) Mikko Hakala K-64, 3) Ville Koskinen TSA 508, 4) Mikko Ketola SA 474. Normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja N: 1) Marika Karisjoki TSA 530, 2) Krista Wegelius TuulA 418. Normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja N16: 1) Ida Heikkilä KeuSA 496. Normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja N20: 1) Anni Huttunen KAMS 477. Normaalijuoksut 30 + 30 ls joukkue, sarja Y: 1) Kymppi-64 (Mika Heikkilä, Sami Heikkilä, Tomi-Pekka Heikkilä) 1687, 2) Raseborgs Skyttar (Henrik Holmberg, Krister Holmberg, Niklas Hyvärinen) 1658, 3) Etelä-Saimaan Ampujat (Topi Hulkkonen, Timo Pylsy, Ville Ruoppa) 1622, 4) Lapuan Seudun Ampujat 1593, 5) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1548, 6) Sibbo Skyttegille 1522. URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 36 04/12/2019 21.20

Sekajuoksut 40 ls, sarja M: 1) Vesa Saviahde P-HA 380, 2) Heikki Lähdekorpi SA 377, 3) Tomi-Pekka Heikkilä K-64 375, 4) Sami Heikkilä K-64 373, 5) Topi Hulkkonen ESA 371, 6) Niklas Hyvärinen RS 369, 7) Markku Jetsonen KAMS 367, 8) Mika Heikkilä K-64, 9) Krister Holmberg RS 363, 10) Timo Pylsy ESA 360, 11) Tarmo Koskela BSPA 359, 12) Timo Ristimäki SSG 358, 13) Markus Kastepohja HlAS 356/94, 14) Ville Ruoppa ESA 356/93, 15) Henrik Holmberg RS 350, 16) Sami Jetsonen KAMS 348, 17) Jukka-Pekka Jokela P-HA 345, 18) Juhani Aho LSA 343, 19) Jukka Parkkamäki JMS 342, 20) Juha Koskinen TSA 341, 21) Daniel Torsell SSG 334, 22) Juha-Pekka Tissarinen SSG 333, 23) Juha Ristimäki JMS 332, 24) Antti Knuuti HlAS 327, 25) Juhana Niku-Paavola SSG. Sekajuoksut 40 ls, sarja M16: 1) Toni Annala JjA 332. Sekajuoksut 40 ls, sarja M18: 1) Aaro Vuorimaa LSA 363, 2) Ville Koskinen TSA 358 (uus. 19), 3) Mikko Hakala K-64 358 (9), 4) Mikko Ketola SA 337. Sekajuoksut 40 ls, sarja N: 1) Marika Karisjoki TSA 357, 2) Krista Wegelius TuulA 295. Sekajuoksut 40 ls, sarja N16: 1) Ida Heikkilä KeuSA 340 SE N16. Sekajuoksut 40 ls, sarja N20: 1) Anni Huttunen KAMS 332. Sekajuoksut 40 ls joukkue, sarja Y: 1) 1) Kymppi-64 (Mika Heikkilä, Sami Heikkilä, Tomi-Pekka Heikkilä) 1113, 2) Etelä-Saimaan Ampujat (Topi Hulkkonen, Timo Pylsy, Ville Ruoppa) 1087, 3) Raseborgs Skyttar (Henrik Holmberg, Krister Holmberg, Niklas Hyvärinen) 1082, 4) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1047, 5) Sibbo Skyttegille 994. 10 M LIIKKUVA MAALI: IKÄMIEHET JA -NAISET  9.-10.3. Tampere Normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja M50: 1) Markku Jetsonen KAMS 358, 2) Jukka-Pekka Jokela P-HA 355, 3) Jarmo Pyyhtiä K-64 345/18, 4) Matti Suoranta K-64 345/127, 5) Hannu Niemelä K-64 340, 6) Mikko Kirjavainen PiekSA 335, 7) Vesa-Matti Sallinen P-HA 334, 8) Endi Tonisma TUA 326, 9) Juhana Niku-Paavola SSG 324, 10) Jussi Suoknuuti ESA 323, 11) Jan Malmberg ÅSSF 320, 12) Kari-Matti Reijola ESA 318, 13) Pekka Karhunen JMS 317, 14) Juha-Pekka Tissarinen SSG 315/3x, 15) Jari Laaksonen 315/0x, 16) Jarkko Peltola JMS 312, 17) Juha Väätäinen KAMS 311, 18) Matti Tommiska K-64 309, 19) Juha Ristimäki JMS 308, 20) Osmo Ahola TSA 274. Normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja M60: 1) Juha Hacklin TUA 348/16, 2) Tapani Koskela BSPA 348/9, 3) Hannu Viljakainen KAMS 325, 4) Seppo Kastepohja K-64, 5) Jukka Hakamäki TUA 317, 6) Asko Alatalo JjA 316, 7) Markku Vuoto JMS 315/5x, 8) Hannu Lötjönen TUA 315/2x, 9) Bertel Holmström RS 314, 10) Erkki Elkelä K-64 309, 11) Ossi Kohijoki P-HA 305, 12) Seppo Martin SA 297, 13) Jari Lehtonen TSA 296, 14) Timo Lähdekorpi SA 292, 15) Hannu Pesonen TuulA 289, 16) Pekka Toukola K-64 288/1x/152, 17) Reino Kiiskinen SA 288/1x/129, 18) Tapani Pöysti SA 274, 19) Mauri Kauppinen SaarA 272, 20) Timo Mäkelä SaarA 260, 21) Kari Hannula KoE 247. Normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja Y70: 1) Hannu Järvinen HlAS 334, 2) Matti Niemelä JMS 317, 3) Veikko Hakala SaarA 316, 4) Pertti Kohvakka PiekSA 315, 5) Jouko Mutka RS 313, 6) Terho Ritvanen PiekSA 310, 7) Jorma Åsbacka MA 304, 8) Ensio Tapaninaho P-HA 284, 9) Sakari Toivio K-64 276, 10) Jarkko Tani MSA 266, 11) Matti Soukka ÄSA 265, 12) Anders Holmberg RS 259, 13) Eero Kekäläinen SaarA 200. Normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja Y75: 1) Antero Rantala OMAS 283, 2) Simo Parkkamäki JMS 280, 3) Tapio Silander MKMS 243, 4) Risto Suonpää TUA 212, 5) Pauli Konttinen KAMS 211, 6) Samuli Sarviharju 164. Normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja Y80: 1) Seppo Dahlqvist KAMS 234, 2) Lasse Nummi SA 209, 3) Taisto Nikku ESA 204. Normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja N50: 1) Tiina Aalto ESF 323, 2) Päivi Hattinen MSA 278. Normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja N60: 1) Arja Hakala SaarA 251, 2) Kaija Häyrinen KAMS 153. Normaalijuoksut 20 + 20 ls joukkue, sarja M50: 1) Kymppi-64 (Hannu Niemelä, Jarmo Pyyhtiä, Matti Suoranta) 1030, 2) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Markku Jetsonen, Hannu Viljakainen, Juha Väätäinen) 994, 3) Pohjois-Hämeen Ampujat (Jukka-Pekka Jokela, Ossi Kohijoki, Ensio Tapaninaho) 944, 4) Jurvan Metsästysseura 937, 5) Turun Seudun Ampujat 885, 6) Etelä-Saimaan Ampujat 845. Normaalijuoksut 20 + 20 ls joukkue, sarja M60: 1) Toijalan Urheiluampujat (Juha Hacklin, Jukka Hakamäki, Hannu Lötjönen) 980 SJE M60, 2) Kymppi-64 (Erkki Elkelä, Seppo Kastepohja, Pekka Toukola) 915, 3) Jurvan Metsästysseura (Matti Niemelä, Simo Parkkamäki, Markku Vuoto) 912, 4) Raseborgs Skyttar 886, 5) Satakunnan Ampujat 788, 6) Saaren Ampujat 848, 7) Kuopion Ampumaja Metsästysseura 598. Sekajuoksut 40 ls, sarja M50: 1) Markku Jetsonen KAMS 372, 2) Jarmo Pyyhtiä K-64 350, 3) Jukka-Pekka Jokela P-HA 347, 4) Matti Suoranta K-64 344, 5) Endi Tonisma TUA 338, 6) Jan Malmberg ÅSSF 337, 7) Hannu Niemelä K-64 333, 8) Jarkko Peltola JMS 331, 9) Juha-Pekka Tissarinen SSG 328/5x, 10) Jari Laaksonen TSA 328/2x, 11) Pekka Karhunen 323, 12) Mikko Kirjavainen PiekSA 321, 13) Juha Ristimäki JMS 319, 14) Matti Tommiska K-64 311, 15) Osmo Ahola TSA 308, 16) Vesa-Matti Sallinen P-HA 303, 17) Kari-Matti Reijola ESA 299, 18) Juhana Niku-Paavola SSG 295, 19) Juha Väätäinen KAMS 293, 20) Jussi Suoknuuti ESA 292. Sekajuoksut 40 ls, sarja M60: 1) Juha Hacklin TUA 346, 2) Asko Alatalo JjA 327, 3) Tapani Koskela BSPA 326, 4) Hannu Viljakainen KAMS 313, 5) Erkki Elkelä K-64, 6) Seppo Martin SA 307/2x, 7) Hannu Lötjönen TUA 307/0x, 8) Seppo Kastepohja K-64 306, 9) Markku Vuoto JMS 302, 10) Ossi Kohijoki P-HA 300, 11) Jukka Hakamäki TUA 290, 12) Mauri Kauppinen SaarA 285, 13) Timo Lähdekorpi SA 283/2x, 14) Bertel Holmström RS 283/1x, 15) Timo Mäkelä SaarA 275, 16) Pekka Toukola K-64 274/3x, 17) Tapani Pöysti SA 274/2x, 18) Jari Lehtonen TSA 265, 19) Hannu Pesonen TuulA 247, 20) Kari Hannula KoE 203. Sekajuoksut 40 ls, sarja Y70: 1) Jouko Mutka RS SE Y70, 2) Veikko Hakala SaarA 323, 3) Matti Niemelä JMS 314, 4) Ensio Tapaninaho P-HA 311, 5) Hannu Järvinen HlAS 309, 6) Terho Ritvanen PiekSA 298, 7) Jorma Åsbacka MA 293, 8) Pertti Kohvakka PiekSA 288, 9) Jarkko Tani MSA 287, 10) Anders Holmberg RS 265, 11) Matti Soukka ÄSA 262, 12) Sakari Toivio K-64 261, 13) Eero Kekäläinen SaarA 215. Sekajuoksut 40 ls, sarja Y75: 1) Simo Parkkamäki JMS 301, 2) Antero Rantala OMAS 297, 3) Tapio Silander MKMS 218, 4) Risto Suonpää TUA 203, 5) Pauli Konttinen KAMS 182. Sekajuoksut, sarja Y80: 1) Seppo Dahlqvist KAMS 251, 2) Taisto Nikku ESA 248, 3) Lasse Nummi SA 235. Sekajuoksut 40 ls, sarja N50: 1) Tiina Aalto ESF 312, 2) Päivi Hattinen MSA 266. Sekajuoksut 40 ls, sarja N60: 1) Arja Hakala SaarA 199, 2) Kaija Häyrinen KAMS 180. Sekajuoksut joukkue 40 ls, sarja Y50: 1) Kymppi-64 (Hannu Niemelä, Jarmo Pyyhtiä, Matti Suoranta) 1027, 2) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Markku Jetsonen, Hannu Viljakainen, Juha Väätäinen) 978, 3) Jurvan Metsästysseura (Pekka Karhunen, Jarkko Peltola, Juha Ristimäki) 973, 4) Pohjois-Hämeen Ampujat 958, 5) Turun Seudun Ampujat 901, 6) Etelä-Saimaan Ampujat 839. Sekajuoksut joukkue 40 ls, sarja Y60: 1) Toijalan Urheiluampujat (Juha Hacklin, Jukka Hakamäki, Hannu Lötjönen) 943 SJE Y60, 2) Jurvan Metsästysseura (Matti Niemelä, Simo Parkkamäki, Markku Vuoto) 917, 3) Raseborgs Skyttar (Anders Holmberg, Bertel Holmström, Jouko Mutka) 898, 4) Kymppi-64 890, 5) Saaren Ampujat 883, 6) Satakunnan Ampujat 864, 7) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 532. 50 M JA 100 M LIIKKUVA MAALI: M, N JA NUORET  10.-11.8. Sipoo 50m normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja M: 1) Heikki. Lähdekorpi SA 591, 2) Krister Holmberg RS 590, 3) Topi Hulkkonen ESA 587, 4) Sami Heikkilä K-64 586, 5) Niklas Hyvärinen RS 579, 6) Mika Heikkilä K-64 573/288, 7) Markku Jetsonen KAMS 573/293, 8) Henrik Holmberg RS 565/276, 9) Timo Ristimäki SSG 565/275, 10) Juhani Aho LSA 563 ja Roni Tenhunen 563, 12) Timo Pylsy ESA 558, 13) Mikko Autio LSA 557, 14) Ville Ruoppa ESA 555/273, 15) Jukka-Pekka Jokela P-HA 555/266, 16) Juha-Pekka Tissarinen SSG 547, 17) Sami Jetso- nen KAMS 546, 18) Markus Kastepohja HlAS 543, 19) Juhana Niku-Paavola SSG 538, 20) Antti Knuuti HlAS 534, 21) Daniel Torsell SSG 516, 22) Heikki Jetsonen KAMS 495. 50m normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja M18: 1) Aaro Vuorimaa LSA 571, 2) Mikko Hakala K-64 569, 3) Toni Annala JjA 561. 50m normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja N: 1) Henna Vehviläinen K-64 529, 2) Oona Tenhunen BSPA 494. 50m normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja N16: 1) Ida Heikkilä KeuSA 563, 2) Aino Vaittinen TUA 429. 50m normaalijuoksut 30 + 30 ls, sarja N20: 1) Anni Huttunen KAMS 490. 50m normaalijuoksut 30 + 30 ls joukkue, sarja Y: 1) Raseborgs Skyttar (Henrik Holmberg, Krister Holmberg, Niklas hyvärinen) 1734, 2) Kymppi-64 (Mikko Hakala, Mika Heikkilä, Sami Heikkilä) 1728, 3) Lapuan Seudun Ampujat (Juhani Aho, Mikko Autio, Aaro Vuorimaa) 1691, 4) Sibbo Skyttegille 1628, 5) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1609. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja M: 1) Topi Hulkkonen ESA 391, 2) Heikki Lähdekorpi SA 390, 3) Krister Holmberg RS 389, 4) Markku Jetsonen KAMS 387, 5) Sami Heikkilä K-64 386, 6) Mika Heikkilä K-64 383, 7) Roni Tenhunen BSPA 381, 8) Henrik Holmberg RS 378, 9) Niklas Hyvärinen RS 373, 10) Sami Jetsonen KAMS 370, 11) Juhana Niku-Paavola SSG 369, 12) Timo Pylsy ESA 368, 13) Jukka-Pekka Jokela P-HA 367, 14) Juhani Aho LSA 365/186, 15) Ville Ruoppa ESA 365/178, 16) Timo Ristimäki SSG 362/187, 17) Heikki Jetsonen KAMS 362/181, 18) Mikko Autio LSA 361/183, 19) Markus Kastepohja HlAS 361/177, 20) Antti Knuuti HlAS 357, 21) Daniel Torsell SSG 356, 22) Juha-Pekka Tissarinen SSG 352. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja M18: 1) Aaro Vuorimaa LSA 383, 2) Mikko Hakala K-64 381, 3) Toni Annala JjA 356. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja N: 1) Hanna Vehviläinen K-64 356, 2) Oona Tenhunen BSPA 345. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja N16: 1) Ida Heikkilä KeuSA 377. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja N20: 1) Anni Huttunen KAMS 350. 50m sekajuoksut 40 ls joukkue, sarja Y: 1) Kymppi-64 (Mikko Hakala, Mika Heikkilä, Sami Heikkilä) 1150, 2) Raseborgs Skyttar (Henrik Holmberg, Krister Holmberg, Niklas Hyvärinen) 1140, 3) Etelä-Saimaan Ampujat (Topi Hulkkonen, Timo Pylsy, Ville Ruoppa) 1124, 4) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 1119, 5) Lapuan Seudun Ampujat 1109, 6) Sibbo Skyttegille 1070. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja M: 1) Topi Hulkkonen ESA 388, 2) Heikki Lähdekorpi SA 385, 3) Krister Holmberg RS 384, 4) Sami Heikkilä K-64 383, 5) Roni Tenhunen BSPA 382, 6) Juhana Niku-Paavola 377, 7) Niklas Hyvärinen RS 376, 8) Markku Jetsonen KAMS 374, 9) Sami Jetsonen KAMS 372, 10) Daniel Torsell SSG 371, 11) Ville Ruoppa ESA 371, 12) Jukka-Pekka Jokela P-HA 367, 13) Henrik Holmberg RS 183, 14) Juhani Aho LSA 182, 15) Mika Heikkilä K-64 179, 16) Mikko Autio LSA 178, 17) Timo Ristimäki SSG 178, 18) Tomi Teränen BSPA 178, 19) Timo Pylsy ESA 177, 20) Juha-Pekka Tissarinen SSG 170, 21) Markus kastepohja HlAS 166, 22) Antti Knuuti HlAS 162, 23) Heikki Jetsonen KAMS 162. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja M18: 1) Mikko Hakala K-64 370, 2) Aaro Vuorimaa LSA 354, 3) Toni Annala JjA 346. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja N: 1) Oona Tenhunen BSPA 349, 2) Henna Vehviläinen K-64 347. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja N16: 1) Ida Heikkilä KeuSA 369 SE N16. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja N20: 1) Anni Huttunen KAMS siv. SE N20. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 joukkue, sarja M: 1) Kymppi-64 (Mikko Hakala, Mika Heikkilä, Sami Heikkilä) 557/95, 2) Raseborgs Skyttar (Henrik Holmberg, Krister Holmberg, Niklas Hyvärinen) 557/94, 3) Sibbo Skyttegille (Juhana Niku-Paavola, Timo Ristimäki, Daniel Torsell) 553, 4) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 533, 5) Lapuan Seudun Ampujat 527. 100m hirvi 20 parils, sarja Y: 1) Krister Holmberg RS 375, 2) Sami Heikkilä K-64 374, 3) Markku Jetsonen KAMS 370, 4) Topi Hulkkonen ESA 363, 5) Roni Tenhunen BSPA 362, 6) Ville Ruoppa ESA 361/187, 7) Aaro Vuorimaa LSA 361/180, 8) Mika Heikkilä K-64 360, 9) Timo Pylsy ESA 358, 10) Niklas Hyvärinen RS 350, 11) Henrik Holmberg RS 346, 12) 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 37 SM 2019 37 04/12/2019 21.20

SM 2019 Mikko Hakala K-64, 13) Juha-Pekka Tissarinen SSG 339, 14) Sami Jetsonen KAMS 320, 15) Jukka-Pekka Jokela P-HA 170, 16) Daniel Torsell SSG 169, 17) Oona Tenhunen BSPA 168, 18) Juhana Niku-Paavola SSG 165, 19) Markus Kastepohja HlAS 164, 20) Tomi Keränen BSPA 160, 21) Mikko Autio LSA 159, 22) Heikki Jetsonen KAMS 158, 23) Juhani Aho LSA 153, 24) Timo Ristimäki SSG 143, 25) Antti Knuuti HlAS 137. 100m hirvi 20 parils joukkue, sarja Y: 1) Raseborgs Skyttar (Henrik Holmberg, Krister Holmberg, Niklas Hyvärinen) 544, 2) Etelä-Saimaan Ampujat (Topi Hulkkonen, Timo Pylsy, Ville Ruoppa) 537, 3) Kymppi-64 ( Mikko Hakala, Mika Heikkilä, Sami Heikkilä) 533, 4) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura 521, 5) Sibbo Skyttegille 507, 6) Lapuan Seudun Ampujat 493. 50 M JA 100 M LIIKKUVA MAALI: IKÄMIEHET JA -NAISET  17.-18.8. Kuopio 50m normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja M50: 1) Markku Jetsonen KAMS 383, 2) Matti Suoranta K-64 367/17, 3) Juha-Pekka Tissarinen SSG 367/16, 4) Jukka-Pekka Jokela P-HA 365/178, 5) Vesa-Matti Sallinen P-HA 365/176, 6) Jan Malmberg ÅSSF 363/180, 7) Kari-Matti Reijola ESA 363/173, 8) Jari-Pekka Vuoti OMAS 362, 9) Mikko Kirjavainen PiekSA 361, 10) Hannu Niemelä K-64 357, 11) Heikki Kinnunen KAMS 356, 12) Matti Hokkanen KAMS 355, 13) Juha Ristimäki JMS 354, 14) Juha Väätäinen KAMS 353, 15) Tero Pitkänen VarVi 351/176, 16) Juhana Niku-Paavola SSG 351/164, 17) Jukka Kimalainen NUMA 350, 18) Jarkko Heiskanen K-64 348/168, 19) Pekka Karhunen JMS 348/1656, 20) Jari Laaksonen TSA 347/176, 21) Jussi Suoknuuti ESA 347/173, 22) Tom Sved SSG 345, 23) Arto Kansanoja OMAS 344, 24) Matti Tommiska K-64 330, 25) Harri Hyvönen NUMA 328, 26) Jarkko Peltola JMS 324, 27) Osmo Ahola TSA 308, 28) Kristian Torsell SSG 303, 29) Matti Räsänen KAMS 293. 50m normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja M60: 1) Arvo Tolonen SoA 362, 2) Juha Hacklin TUA 358/15, 3) Seppo Kastepohja K-64 358/10, 4) Seppo Martin SA 351, 5) Markku Vuoto JMS 348, 6) Hannu Viljakainen KAMS 347, 7) Ossi Kohijoki P-HA 344, 8) Onni Joenkaari KuuA 341, 9) Timo Mäkelä SaarA 334/164, 10) Pentti Hämäläinen SaarA 334/149, 11) Hannu Pesonen TuulA 329, 12) Jari Lehtonen TSA 326/160, 13) Tapani Pöysti SA 326/158, 14) Reino Kiiskinen SA 321, 15) Seppo Vasara ESA 318, 16) Pekka Toukola K-64, 17) Jukka Hakamäki TUA 311/142, 18) Hannu Lötjönen TUA 311/139, 19) Mauri Kauppinen SaarA 309, 20) Eero Berg KAMS 308, 21) Bertel Holmström RS 298. 50m normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja Y70: 1) Matti Niemelä JMS 345, 2) Veikko Hakala SaarA 342, 3) Terho Ritvanen PiekSA 339, 4) Jouko Mutka RS 334, 5) Kai Savolainen PiekSA 333, 6) Anders Holmberg RS 330, 7) Hannu Järvinen HlAS 328/160, 8) Pertti Kohvakka PiekSA 328/149, 9) Ensio Tapaninaho P-HA 326, 10) Heikki Mäkinen VirtA 319, 11) Hannu Valkila TUA 318, 12) 12) Risto Aaltonen MKMS 301, 13) Erkki Mäkiniemi BSPA 282, 14) Sakari Toivio K-64 270, 15) Eero Kekäläinen SaarA 269, 16) Matti Soukka ÄSA 264. 50m normaalijuoksut 20 + 20 ls, sarja Y75: 1) Simo Parkkamäki JMS 306, 2) Antero Rantala OMAS 296, 3) Seppo Reinikainen SMY 290/18, 4) Risto Suonpää TUA 290/17, 5) Jouni Kröger KAMS 283, 6) Pauli Konttinen KASMS 279, 7) Pauli Kähönen ESA 273, 8) Samuli Sarviharju RASSI 272, 9) Otto Kuosmanen KAMS 266, 10) Tapio Silander MKMS 255, 11) Matti Puustinen KAMS 249, Pentti Ollikainen KAMS DNF. 50m normaalijuoksut 20 +20 ls, sarja Y80: 1) Taisto Nikku ESA 310, 2) Lasse Nummi SA 281, 3) Seppo Dahlqvist KAMS 272/17, 4) Reijo Heinonen TUA 272/10, 5) Olavi Mäkäräinen SUA 264, 6) Oiva Laurila NU 233, 7) Armas Luomala KäTa 232. 50m normaalijuoksut 20 +20 ls, sarja N50: 1) Tiina Aalto ESF 331, 2) Päivi Hattinen MSA 290. 50m normaalijuoksut 20 +20 ls, sarja N60: 1) Kaija Häyrinen KAMS 229, 2) Arja Hakala SaarA 194. 50m normaalijuoksut 20 +20 ls joukkue, sarja Y50: 1) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Matti Hokkanen, Markku Jetsonen, Heikki Kinnunen) 1094, 2) Pohjois-Hämeen Ampujat (Jukka-Pekka Jokela, Ossi Kohijoki, Vesa-Matti Sallinen) 1074, 3) Kymppi-64 (Jarkko Heiskanen, 38 Hannu Niemelä, Matti Suoranta) 1072, 4) Sibbo Skyttegille 1063, 5) Jurvan Metsästysseura 1026. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja M50: 1) Markku Jetsonen KAMS 383, 2) Jukka-Pekka Jokela P-HA 375, 3) Vesa-Matti Sallinen P-HA 374, 4) Juhana Niku-Paavola SSG 369, 5) Juha-Pekka Tissarinen SSG 368, 6) Pekka Karhunen JMS 365, 7) Juha Väätäinen KAMS 362/184, 8) Matti Suoranta K-64 362/180, 9) Hannu Niemelä K-64 361/182, 10) Matti Hokkanen KAMS 361/180, 11) Mikko Kirjavainen PiekSA 361/176, 12) Kari-Matti Reijola ESA 360, 13) Tom Sved SSG 357, 14) Juha Ristimäki JMS 353, 15) Jari-Pekka Vuoti OMAS 352, 16) Jari Laaksonen TSA 351, 17) Jussi Suoknuuti ESA 349/174, 18) Jarkko Peltola JMS 349/172, 19) Jan Malmberg ÅSSF 340, 20) Arto Kansanoja OMAS 339, 21) Heikki Kinnunen KAMS 336, 22) Matti Tommiska K-64 333, 23) Matti Räsänen KAMS 303, 24) Osmo Ahola TSA 300, 25) Harri Hyvönen NUMA 299, 26) Kristian Torsell SSG 289. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja M60: 1) Seppo Kastepohja K-64 351/18, 2) Seppo Vasara ESA 351/8, 3) Arvo Tolonen SoA 347/19, 4) Onni Joenkaari KuuA 347/14, 5) Juha Hacklin TUA 339, 6) Mauri Kauppinen SaarA 334/175, 7) Pekka Toukola K-64 334/174, 8) Jukka Hakamäki TUA 334/165, 9) Markku Vuoto JMS 331, 10) Seppo Martin SA 330, 11) Tapani Pöysti SA 326, 12) Timo Mäkelä SaarA 324, 13) Ossi Kohijoki P-HA 323, 14) Hannu Pesonen TuulA 317, 15) Hannu Viljakainen KSAMS 315, 16) Pentti Hämäläinen SaarA 313, 17) Hannu Lötjönen TUA 311, 18) Eero Berg KAMS 308, 19) Jari Lehtonen TSA 305/153, 20) Bertel Holmström RS 305/146, 21) Reino Kiiskinen SA 292. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja Y70: 1) Veikko Hakala SaarA 356, 2) Jouko Mutka RS 354, 3) Terho Ritvanen PiekSA 345, 4) Matti Niemelä JMS 344, 5) Hannu Järvinen HlAS 342, 6) Kai Savolainen PiekSA 331, 7) Heikki Mäkinen VirtA 327, 8) Pertti Kohvakka PiekSA 325, 9) Ensio Tapaninaho P-HA 324, 10) Andesr Holmberg RS 319, 11) Hannu Valkila TUA 303, 12) Matti Soukka ÄSA 287, 13) Sakari Toivio K-64 279. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja Y75: 1) Pauli Kähönen ESA 324, 2) Samuli Sarviharju RASSI 314, 3) Simo Parkkamäki JMS 307, 4) Antero Rantala OMAS 301, 5) Risto Suonpää TUA 291, 6) Jouni Kröger KAMS 284, 7) Otto Kuosmanen KAMS 277/135, 8) Seppo Reinikainen SMY 277/123, 9) Matti Puustinen KAMS 229, 10) Pauli Konttinen KAMS 213. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja Y80: 1) Lasse Nummi SA 310, 2) Taisto Nikku ESA 302, 3) Olavi Mäkäräinen SUA 295, 4) Seppo Dahlqvist KAMS 289, 5) Reijo Heinonen TUA 239. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja N50: 1) Tiina Aalto ESF 335, 2) Päivi Hattinen MSA 287. 50m sekajuoksut 40 ls, sarja N60: 1) Kaija Häyrinen KASMS 229. 50m sekajuoksut 40 ls joukkue, sarja Y50: 1) Sibbno Skyttegille (Juhana Niku-Paavola, Tom Sved, Juha-Pekka Tissarinen) 1094, 2) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Matti Hokkanen, Markku Jetsonen, Heikki Kinnunen) 1080, 3) Pohjois-Hämeen Ampujat (Jukka-Pekka Jokela, Ossi Kohijoki, Vesa-Matti Sallinen) 1072, 4) Jurvan Metsästysseura 1067, 5) Kymppi-64 1056, 6) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 992, 7) Turun Seudun Ampujat 956. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja M50: 1) Markku Jetsonen KAMS 382, 2) Jukka-Pekka Jokela P-HA 364, 3) Matti Suoranta K-64 363/109, 4) Mikko Kirjavainen PiekSA 363/108, 5) Jari-Pekka Vuoti OMAS 359/178, 6) Kari-Matti Reijola ESA 359/176, 7) Juhana Niku-Paavola SSG 358/179, 8) Jari Laaksonen TSA 358/176 9) Pekka Karhunen JMS 356, 10) Tom Sved SSG 355, 11) Matti Hokkanen KAMS 354/177, 12) Tero Pitkänen VarVi 354/175, 13) Vesa-Matti Sallinen P-HA 349, 14) Hannu Niemelä K-64 345, 15) Jarkko Peltola JMS 175, 16) Jan Malmberg ÅSSF 174, 17) Jukka Kiimalainen NUMA 174, 18) Juha Ristimäki JMS 171, 19) Matti Tommiska K-64 170, 20) Jussi Suoknuuti ESA 168, 21) Harri Hyvönen NUMA 164, 22) Juha Väätäinen KAMS 163, 23) Juha-Pekka Tissarainen SSG 160, 24) Osmo Ahola TSA 159, 25) Arto Kansanoja OMAS 158, 26) Jarkko Heiskanen K-64 156, 27) Heikki Kinnunen KAMS 153, 28) Matti Räsänen KAMS 152, 29) Kristian Torsell SSG 134. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja M60: 1) Juha Hacklin TUA 364, 2) Markku Vuoto JMS 346, 3) Onni Joenkaari KuuA 345, 4) Esa Niskanen KEUA 343, 5) Hannu Viljakainen KAMS 342, 6) Arvo Tolonen SoA 338, 7) Seppo Kastepohja K-64 331, 8) Seppo Martin SA 327, 9) Jukka Hakamäki TUA 323, 10) Pekka Toukola K-64 322, 11) Eero Berg KAMS 313, 12) Seppo Vasara ESA 303, 13) Bertel Holmström RS 158, 14) Mauri Kauppinen SaarA 158, 15) Ossi Kohijoki P-HA 157, 16) Reino Kiiskinen SA 157, 17) Timo Mäkelä SaarA 156, 18) Pentti Hämäläinen SaarA 150, 19) Jarmo Pöndelin SMY 149, 20) Tapani Pöysti SA 149, 21) Ilmo Syrjä VS-VA 130, 22) Hannu Lötjönen TUA 128, 23) Hannu Pesonen TuulA 122, 24) Jari Lehtonen TSA 117. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja Y70: 1) Veikko Hakala SaarA 359 SE Y70, 2) Pertti Kohvakka PiekSA 355, 3) Ensio Tapaninaho P-HA 354, 4) Matti Niemelä JMS 336, 5) Heikki Mäkinen VirtA 331, 6) Jouko Mutka RS 327, 7) Hannu Valkila TUA 326, 8) Hannu Järvinen HlAS 314, 9) Terho Ritvanen PiekSA 303, 10) Matti Soukka ÄSA 289, 11) Kai Savolainen PiekSA 146, 12) Risto Aaltonen MKMS 140, 13) Sakari Toivio K-64 139, 14) Anders Holmberg RS 139, 15) Erkki Mäkiniemi BSPA 1237, 16) Eero Kekäläinen SaarA 108. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja Y75: 1) Simo Parkkamäki JMS 323, 2) Matti Puustinen KAMS 295, 3) Pauli Kähönen ESA 290, 4) Antero Rantala OMAS 286, 5) Otto Kuosmanen KAMS 262, 6) Jouni Kröger KAMS 259, 7) Seppo Reinikainen SMY 248, 8) Pauli Konttinen KAMS 129, 9) Risto Suonpää TUA 126, 10) Tapio Silander MKMS 119, 11) Samuli Sarviharju RASSI 110, 12) Pentti Ollikainen KAMS 109. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja Y80: 1) Taisto Nikku ESA 303, 2) Oiva Laurila NU 302, 3) Olavi Mäkäräinen SUA 297, 4) Lasse Nummi SA 266, 5) Armas Luomala KäTa 142, 6) Seppo Dahlqvist KASMS 133, 7) Reijo Heinonen TUA 116. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja N50: 1) Tiina Aalto ESF 325. 100m hirvi kertalaukaukset 40x1 ls, sarja N60: 1) Kaija Häyrinen KAMS 261, 2) Arja Hakala SaarA 260. 100m hirvi kertalaukaukset joukkue, sarja Y50: 1) Kymppi-64 (Hannu Niemelä, Matti Suoranta, Matti Tommiska) 530, 2) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Matti Hokkanen, Markku Jetsonen, Heikki Kinnunen) 526, 3) Jurvan Metsästysseura (Pekka Karhunen, Jarkko Peltola, Juha Ristimäki) 525, 4) Sibbo Skyttegille 520, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 517, 6) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura 475, 7) Turun Seudun Ampujat 458. 100m hirvi parilaukaukset 20x2 ls, sarja M50: 1) Markku Jetsonen KAMS 367, 2) Heikki Kinnunen KAMS 347, 3) Jukka-Pekka Jokela P-HA 346, 4) Jari Laaksonen TSA 345, 5) Matti Suoranta K-64 341, 6) Pekka Karhunen JMS 340, 7) Tom Sved SSG 338/173, 8) Hannu Niemelä K-64 338/170, 9) Vesa-Matti Sallinen P-HA 336/169, 10) Juha-Pekka Tissarinen SSG 336/162, 11) Juhana Niku-Paavola SSG 330, 12) Jarkko Peltola JMS 328, 13) Jussi Suoknuuti ESA 163, 14) Jan Malmberg ÅSSF 160, 15) Mikko Kirjavainen PiekSA 160, 16) Matti Hokkanen KAMS 160, 17) Matti Tommiska K-64 158, 18) Juha Väätäinen KAMS 156, 19) Juha Ristimäki JMS 149, 20) Kari-Matti Reijola ESA 144, 21) Osmo Ahola TSA 127, 22) Kristian Torsell SSG 125. 100m hirvi parilaukaukset 20x2 ls, sarja M60: 1) Juha Hacklin TUA 333, 2) Pekka Toukola K-64 323, 3) Seppo Martin SA 321, 4) Seppo Kastepohja K-64 320, 5) Jukka Hakamäki TUA 319/159, 6) Hannu Viljakainen KAMS 319/157, 7) Tapani Pöysti SA 315, 8) Onni Joenkaari KuuA 311, 9) Ossi Kohijoki P-HA 308, 10) Bertel Holmström RS 307/157, 11) Markku Vuoto JMS 307/144, 12) Ilmo Syrjä VS-VA 294, 13) Jarmo Pöndelin SMY 293, 14) Mauri Kauppinen SaarA 288, 15) Timo Mäkelä SaarA 147, 16) Arvo Tolonen SoA 145, 17) Reino Kiiskinen SA 139, 18) Pentti Hämäläinen SaarA 138, 19) Jari Lehtonen TSA 132, 20) Seppo Vasara ESA 129, 21) Hannu Pesonen TuulA 98. 100m hirvi parilaukaukset 20x2 ls, sarja Y70: 1) Kai Savolainen PiekSA 336, 2) Veikko Hakala SaarA 327, 3) Pertti Kohvakka PiekSA 320, 4) Hannu Valkila TUA 311, 5) Jouko Mutka RS 310, 6) Matti Niemelä JMS 306, 7) Heikki Mäkinen VirtA 151, 8) Ensio Tapaninaho P-HA 142, 9) Anders Holmberg RS 131, 10) Terho Ritvanen PiekSA 127, 11) Matti Soukka ÄSA 120. 100m hirvi parilaukaukset 20x2 ls, sarja Y75: 1) Pauli Kähönen ESA 275, 2) Samuli Sarviharju RASSI 266, 3) Matti Puustinen KAMS 238, 4) Jouni Kröger KAMS 223, 5) Simo Parkkamäki JMS 122, 6) Osmo Kuosmanen KASMS 119, 7) Risto Suonpää TUA 99. 100m hirvi parilaukaukset 20x2 ls, sarja Y80: 1) Lasse Nummi SA 273, 2) Olavi Mäkäräinen SUA 269, 3) Taisto Nikku ESA 254, 4) Seppo Dahlqvist URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 38 04/12/2019 21.20

KAMS 240, 5) Reijo Heinonen TUA 101. 100m hirvi parilaukaukset joukkue, sarja Y50: 1) Sibbo Skyttegille (Juhana Niku-Paavola, Tom Sved, Juha-Pekka Tissarinen) 504, 2) Kuopion Ampuma- ja Metsästysseura (Matti Hokkanen, Markku Jetsonen, Juha Väätäinen) 501, 3) Kymppi-64 (Seppo Kastepohja, Hannu Niemelä, Matti Suoranta) 496, 4) Jurvan Metsästysseura 491, 5) Pohjois-Hämeen Ampujat 472, 6) Turun Seudun Ampujat 435. KASA-AMMUNTA PISTELAJIT, SISÄRATA 25 M JA 50 M 12.-13.1. Vaasa Pienoiskivääri HV 50m 3x25 ls: 1) Aappo Korpi ESF 749 SE, 2) Tapani Nousiainen KarttA 748, 3) Timo-Heikki Varis KeAmS 745/43x, 4) Tomi Korpi ESF 745/41, 5) Kalle-Antti Varis KeAmS 745/34, 6) Toimi Karhunen KarttA 744, 7) Risto Murisoja HaaAS 743/40, 8) Jyrki Muotio VS-VA 743/37, 9) Christer Fred VS-VA 743/36, 10) Ulla Murisoja HaaAS 742/37, 11) Kari Matilainen KarttA 742/37, 12) Pekka Nousiainen KeAmS 740/29, 13) Jarkko Nousiainen KeAmS 740/29, 14) Juha Riihimäki IkA 739, 15) Eljas Koljonen VS-VA 738, 16) Arvi Välkkilä LSA 717, 17) Antti Lilja LSA 692, 18) Paavo Kinnunen KarttA 443. Pienoiskivääri Sporter 50m 3x25 ls: 1) Tapani Nousiainen KarttA 746 SE, 2) Jarkko Nousiainen KeAmS 743/32x, 3) Jyrki Muotio VS-VA 743/31, 4) Aappo Korpi ESF 741, 5) Tomi Korpi ESF 740/38, 6) Risto Murisoja HaaAS 740/21, 7) Ulla Murisoja HaaAS 739, 8) Timo-Heikki Varis KeAmS 737, 9) Pekka Nousiainen KeAmS 736, 10) Kari Matilainen KarttA 735/33, 11) Christer Fred VS-VA 735/21, 12) Toimi Karhunen KarttA 734, 13) Kalle-Antti Varis KeAmS 729, 14) Eljas Koljonen VS-VA 724, 15) Juha Riihimäki IkA 719, 16) Paavo Kinnunen KarttA 166. Ilmakivääri HV 25 m 3x25 ls: 1) Timo-Heikki Varis KeAms 747, 2) Risto Murisoja HaaAS 746, 3) Tapani Nousiainen KarttA 745/42, 4) Christer Fred VS-VA 745/31, 5) Ulla Murisoja HaaAS 744, 6) Juha Riihimäki IkA 743, 7) Eljas Koljonen VS-VA 738/33, 8) Toimi Karhunen KarttA 738/28, 9) Tomi Korpi ESF 737, 10) Aappo Korpi ESF 734, 11) Kari Matilainen KarttA 731. Ilmakivääri LV 25 m 3x25 ls: 1) Risto Murisoja HaaAS 743, 2) Ulla Murisoja HaaAS 742/34, 3) Christer Fred VS-VA 742/33, 4) Toimi Karhunen KarttA 739, 5) Tomi Korpi ESF 732, 6) Eljas Koljonen VS-VA 731, 7) Tapani Nousianen KarttA 730, 8) Kari Matilainen KarttA 725/18, 9) Juha Riihimäki IkA 725/17, 10) Timo-Heikki Varis KeAmS 723, 11) Aappo Korpi ESF 722. LV- JA HV -KIVÄÄRIT 100 M JA 200 M  13.-16.6. Keitele 100m Light Varmint Rifle (LV) 5x5 ls (tulos mm): 1) Jari Laulumaa SKA 35,21, 2) Seppo Kesänen KouMAS 35,59, 3) Kalevi Rajala SKA 35,89, 4) Marko Palonen P-HA 38,68, 5) Jonas Pettersson ÅSSF 38,85, 6) Janne Korhonen NAS 39,41, 7) Markus Ahlava SKA 39,53, 8) Kalevi Ylisirniö MKMS 41,84. 9) Rune Fagerström ÅSSF 41,89, 10) Mauri Mukari VäVi 42,26, 11) Risto Murisoja HaaAS 42,31, 12) Jyrki Vuorjoki LSA 42,37, 13) Emma Forsman ÅSSF 43,14, 14) Jarmo Jäppinen SSG 43,61, 15) Julanda Angman ÅSSF 43,95, 16) Juha Söderholm KAS 44,64, 17) Pekka Nousiainen KeAmS 44,79, 18) Marko Tanskanen SKA 45,42, 19) Jouko Pitkänen KeAmS 46,00, 20) Timo Särkiniemi YK 47,90, 21) Marko Kallio HiMS 48,67, 22) Timo Juntunen VS-VA 48,81, 23) Janne Juntunen VS-VA 48,90, 24) Jari Raudaskoski VamSA 49,35, 25) Timo-Heikki Varis KeAmS 49,50, 26) Bo Lindström ÅSSF 50,08, 27) Veikko Kaarta KalMY 50,36, 28) Juhani Lehmonen ÄäA 52,82, 29) Mika Essel RMY 52,88, 30) Christoffer Andersson ÅSSF 53,36, 31) Jarkko Nousiainen KeAmS 56,34, 32) Toimi Karhunen KarttA 57,09, 33) Seppo Nuutinen KeAmS 59,33, 34) Jorma Tikkanen HiMS 94,24, 35) Jouko Turunen RaaA 150,06. 200m Light Varmint Rifle (LV) 5x5 ls (tulos mm): 1) Jari Laulumaa SKA 77,30 mm, 2) Juha Söderholm KAS 78,49, 3) Seppo Kesänen KouMAS 80,45, 4) Mika Essel RMY 81,31, 5) Marko Palonen P-HA 86,60, 6) Marko Kallio HiMS 90,37, 7) Jouko Turunen RaaA 91,02, 8) Jyrki Vuorjoki LSA 93,98, 9) Antti Ikäheimo KeAmS 97,12, 10) Mauri Mukari VäVi 98,20, 11) Jonas Pettersson ÅSSF 98,38, 12) Seppo Nuutinen KeAmS 101,32, 13) Rune Fagerström ÅSSF 104,92, 14) Risto Murisoja HaaAS 106,16, 15) Timo Särkiniemi YK 106,92, 16) Timo Juntunen VS-VA 109,13, 17) Jarmo Jäppinen SSG 109,75, 18) Heikki Raudaskoski VamSA 113,24, 19) Marko Tanskanen SKA 113,96, 20) Kalevi Rajala SKA 115,61, 21) Bo Lindström ÅSSF 117,22, 22) Janne Juntunen VS-VA 117,55, 23) Christoffer Andersson ÅSSF 119,99, 24) Tuomo Nissilä LMS 120,36, 25) Veikko Kaarta KalMY 126,36, 26) Janne Korhonen NAS 129,69, 27) Jari Raudaskoski VamSA 129,72, 28) Markku Ahlava SKA 132,68, 29) Timo-Heikki Varis KeAmS 133,11, 30) Jouko Pitkänen KeAmS 137,20, 31) Julanda Angman ÅSSF 143,15, 32) Kalevi Ylisirniö MKMS 151,12, 33) Jorma Tikkanen HiMS 152,42, 34) Mika Kaarta KalMY 157,48, 35) Emma Forsman ÅSSF 178,77. Light Varmint Aggregate 100m + 200m (tulos ka/MOA): 1) Jari Laulumaa SKA 0,254, 2) Seppo Kesänen KouMAS 0,261, 3) Marko Palonen P-HA 0,282, 4) Juha Söderholm KAS 0,288, 5) Jonas Pettersson ÅSSF 0,303, 6) Jyrki Vuorjoki LSA 0,307, 7) Mauri Mukari VäVi 0,314, 8) Mika Essel RMY 0,322, 9) Kalevi Rajala SKA 0,322, 10) Marko Kallio HiMS 0,323, 11) Rune Fagerström ÅSSF 0,324, 12) Risto Murisoja HaaAS 0,328, 13) Jarmo Jäppinen SSG 0,339, 14) Timo Särkiniemi YK 0,348, 15) Marko Tanskanen SKA 0,352, 16) Timo Juntunen VS-VA 0,355, 17) Janne Korhonen NAS 0,358, 18) Markku Ahlava SKA 0,364, 19) Janne Juntunen VS-VA 0,370, 20) Bo Lindström ÅSSF 0,374, 21) Seppo Nuutinen KeAmS 0,378, 22) Christoffer Andersson ÅSSF 0,390, 23) Veikko Kaarta KalMY 0,390, 24) Jari Raudaskoski VamSA 0,393, 25) Jouko Pitkänen KeAmS 0,394, 26) Julanda Angman ÅSSF 0,397, 27) Timo-Heikki Varis KeAmS 0,399, 28) Kalevi Ylisirniö MKMS 0,404, 29) Emma Forsman ÅSSF 0,456, 30) Jorma Tikkanen HiMS 0,586, 31) Jouko Turunen RaaA 0,672. 100m Heavy Varmint Rifle (HV) 5x5 ls (tulos mm): 1) Mika Essel RMY 33,04, 2) Jonas Pettersson ÅSSF 33,57, 3) Marko Kallio HiMS 36,79, 4) Rune Fagerström ÅSSF 39,59, 5) Emma Forsman ÅSSF 39,61, 6) Timo Särkiniemi YK 41,51, 7) Janne Korhonen NAS 42,90, 8) Juha Söderholm KAS 43,10, 9) Mauri Mulari VäVi 43,73, 10) Markku Ahlava SKA 44,51, 11) Christoffer Andersson ÅSSF 45,07, 12) Pekka Nousiainen KeAmS 46,04, 13) Jari Laulumaa SKA 46,18, 14) Julanda Angman ÅSSF 46,29, 15) Janne Juntunen VS-VA 47,15, 16) Jari Raudaskoski VamSA 47,63, 17) Juhani Lehmonen ÄäA 48,31, 18) Jouko Pitkänen KeAmS 50,54, 19) Timo Juntunen VS-VA 50,74, 20) Marko Palonen P-HA 50,84, 21) Veikko Kaarta KalMY 51,07, 22) Seppo Nuutinen KeAmS 51,51, 23) Jyrki Vuorjoki LSA 53,34, 24) Seppo Kesänen KouMAS 53,96, 25) Marko Tanskanen SKA 54,24, 26) Bo Lindström ÅSSF 56,51, 27) Jorma Tikkanen HiMS 58,33, 28) Timo-Heikki Varis KeAmS 58,57, 29) Jarkko Taka-Aho RAM 59,62, 30) Kalevi Rajala SKA 61,33, 31) Kalevi Ylisirniö MKMS 61,69, 32) Jarmo Jäppinen SSG 74,47, 33) Jouko Turunen RaaA 125,69. 200m Heavy Varmint Rifle (HV) 5x5 ls (tulos mm): 1) Jari Laulumaa SKA 57,34, 2) Jouko Pitkänen KeAmS 67,43, 3) Marko Palonen P-HA 69,23, 4) Jonas Pettersson ÅSSF 82,04, 5) Seppo Nuutinen KeAmS 82,21, 6) Kalevi Ylisirniö MKMS 83,30, 7) Janne Juntunen VS-VA 85,67, 8) Timo Särkiniemi YK 85,80, 9) Kalevi Rajala SKA 85,88, 10) Marko Kallio HiMS 87,62, 11) Mika Kaarta KalMY 89,59, 12) Jouko Turunen RaaA 89,89, 13) Jari Raudaskoski VamSA 90,84, 14) Timo Juntunen VS-VA 95,10, 15) Juha Söderholm KAS 95,45, 16) Janne Korhonen NAS 96,02, 17) Rune Fagerström ÅSSF 96,38, 18) Veikko Kaarta KalMY 96,62, 19) Markku Ahlava SKA 97,23, 20) Seppo Kesänen KouMAS 101,96, 21) Emma Forsman ÅSSF 106,20, 22) Mika Essel RMY 109,89, 23) Jyrki Vuorjoki LSA 111,90, 24) Tuomo Nissilä LMS 113,31, 25) Henri Raudaskoski VamSA 114,07, 26) Marko Tanskanen SKA 116,89, 27) Jarkko Taka-Aho RAM 118,38, 28) Timo-Heikki Varis KeAmS 120,01, 29) Jarmo Jäppinen SSG 122,22, 30) Antti Ikäheimo KeAmS 123,34, 31) Julanda Angman ÅSSF 128,07, 32) Bo Lindström ÅSSF 128,53, 33) Christoffer Andersson ÅSSF 152,35, 34) Mauri Mukari VäVi 362,18. Heavy Varmint Aggregate 100m + 200m (tulos ka/MOA): 1) Jonas Pettersson ÅSSF 0,256, 2) Jari Laulumaa SKA 0,257, 3) Marko Kallio HiMS 0,277, 4) Jouko Pitkänen KeAmS 0,290, 5) Timo Särkiniemi YK 0,290, 6) Marko Palonen P-HA 0,294, 7) Rune Fagerström ÅSSF 0,302, 8) Mika Essel RMY 0,302, 9) Janne Juntunen VS-VA 0,309, 10) Juha Söderholm KAS 0,312, 11) Janne Korhonen NAS 0,313, 12) Seppo Nuutinen KeAmS 0,318, 13) Emma Forsman ÅSSF 0,319, 14) Jari Raudaskoski VamSA 0,320, 15) Markku Ahlava SKA 0,320, 16) Timo Juntunen VS-VA 0,338, 17) Veikko Kaarta KalMY 0,342, 18) Kalevi Ylisirniö MKMS 0,355, 19) Kalevi Rajala SKA 0,358, 20) Seppo Kesänen KouMAS 0,361, 21) Jyrki Vuorjoki LSA 0,376, 22) Julanda Angman ÅSSF 0,379, 23) Marko Tanskanen SKA 0,387, 24) Timo-Heikki Varis KeAmS 0,413, 25) Jarkko Taka-Aho RAM 0,408, 26) Bo Lindström ÅSSF 0,415, 27) Christoffer Andersson ÅSSF 0,417, 28) Jarmo Jäppinen SSG 0,466, 29) Jouko Turunen RaaA 0,586, 30) Mauri Mukari VäVi 0,773. Grand Aggregate (LV+HV) 100m + 200m (tulos ka/MOA): 1) Jari Laulumaa SKA 0,256, 2) Jonas Pettersson ÅSSF 0,280, 3) Marko Palonen P-HA 0,288, 4) Marko Kallio HiMS 0,300, 5) Juha Söderholm KAS 0,300, 6) Seppo Kesänen KouMAS 0,311, 7) Mika Essel RMY 0,312, 8) Rune Fagerström ÅSSF 0,313, 9) Timo Särkiniemi YK 0,319, 10) Janne Korhonen 0,335, 11) Janne Turunen VS-VA 0,340, 12) Kalevi Rajala SKA 0,340, 13) Jyrki Vuorjoki LSA 0,341, 14) Jouko Pitkänen KeAmS 0,342, 15) Markku Ahlava SKA 0,342, 16) Timo Juntunen VSVA 0,347, 17) Seppo Nuutinen KeAmS 0,348, 18) Jari Raudaskoski VamSA 0,356, 19) Veikko Kaarta KalMY 0,366, 20) Marko Tanskanen SKA 0,370, 21) Kalevi Ylisirniö MKMS 0,380, 22) Emma Forsman ÅSSF 0,387, 23) Julanda Angman ÅSSF 0,388, 24) Bo Lindström ÅSSF 0,394, 25) Jarmo Jäppinen SSG 0,402, 26) Christoffer Andersson ÅSSF 0,403, 27) Timo-Heikki Varis KeAmS 0,413, 28) Mauri Mukari VäVi 0,543, 29) Jouko Turunen RaaA 0,629. PISTELAJIT, ULKORATA 25 M  6.-7.7. Keitele Pienoiskivääri HV: 1) Tapani Nousiainen KarttA 750/59x SE, 2) Kalle-Antti Varis KeAmS 750/53, 3) Tomi Korpi ESF 750/51, 4) Ulla Murisoja HaaAS 750/50, 5) Risto Murisoja 750/49, 6) Jyrki Muotio VS-VA 749/49, 7) Timo-Heikki Varis KeAmS 749/44, 8) Pekka Nousiainen KeAmS 749/43, 9) Antti Ikäheimo 749/40, 10) Taru Liukkonen KeAmS 749/39, 11) Eero Mähönen KarttA 748, 12) Juha Riihimäki IkA 747, 13) Jyrki Viitanen KarttA 746/40, 16) Christer Fred VS-VA 746/26, 15) Toimi Karhunen KarttA 745/40, 16) Jarkko Nousiainen KeAmS 645/37, 17) Juha Liukkonen SaarAS 744. Pienoiskivääri Sporter: 1) Kari Matilainen KarttA 750/47x SE, 2) Jarkko Nousiainen KeAmS 750/46, 3) Tapani Nousiainen KarttA 749/50, 4) Tomi Korpi ESF 749/48, 5) Ulla Murisoja HaaAS 748, 6) Pekka Nousiainen KeAmS 746/42, 7) Timo-Heikki Varis KeAmS 746/33, 8) Risto Murisoja HaaAS 745, 9) Toimi Karhunen KarttA 743, 10) Kalle-Antti Varis KeAmS 741/30, 11) Antti Ikäheimo KeAmS 741/22, 12) Jyrki Muotio VS-VA 735/26, 13) Juha Riihimäki IkA 735/26, 14) Eero Mähönen KarttA 731, 15) Christer Fred VS-VA 725. Ilmakivääri LV: 1) Ulla Murisoja HaaAS 726, 2) Risto Murisoja HaaAS 725, 3) Juha Riihimäki IkA 724, 4) Toimi Karhunen KarttA 723, 5) Tomi Korpi ESF 717, 6) Tapani Nousiainen KarttA 707, 7) Jyrki Muotio VS-VA 699/13x, 8) Christer Fred VS-VA 699/10, 9) Timo-Heikki Varis KeAmS 696. Ilmakivääri HV: 1) Risto Murisoja HaaAS 743/40x SE, 2) Ulla Murisoja HaaAS 738, 3) Timo-Heikki Varis KeAmS 736/33, 4) Tapani Nousiainen KarttA 736/30, 5) Toimi Karhunen KarttA 733, 6) Juha Ristimäki IkA 732, 7) Jyrki Muotio VS-VA 725, 8) Antti Ikäheimo KeAmS 717, 9) Christer Fred VS-VA 711/19, 10) Tomi Korpi ESF 711/18. PISTELAJIT, ULKORATA 50 M  20.-21.7. Keitele Pienoiskivääri HV: 1) Tapani Nousiainen KarttA 747, 2) Jyrki Muotio VS-VA 742/38x, 3) Risto Murisoja HaaAS 742/33, 4) Kalle-Antti Varis KeAmS 741, 5) Ulla Murisoja HaaAS 739, 6) Jarkko Nousiainen KeAmS 738, 7) Eija Murisoja HaaAS 737/38, 8) Tomi Korpi ESF 737/27, 9) Timo-Heikki Varis KeAmS 736, 10) Toimi Karhunen KarttA 735, 11) Pekka Nousiainen KeAmS 734, 12) Eero Mähönen KarttA 732, 13) Aappo Korpi ESF 730/28, 14) Christer Fred VS-VA 730/25, 15) Juha Riihimäki IkA 722, 16) Jarmo Jäppinen SSG 718, 17) Juha Liukkonen SaarA 717, 18) Taru Liukkonen KeAmS 712, 19) Antti Ikäheimo KeAmS 706, 20) Jyrki Viitanen 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 39 SM 2019 39 04/12/2019 21.20

SM 2019 KarttA 704. Pienoiskivääri LV: 1) Jyrki Muotio VS-VA 743, 2) Tapani Nousiainen KarttA 740, 3) Tomi Korpi ESF 738/36x, 4) Eija Murisoja HaaAS 738/30, 5) Kalle-Antti Varis KeAmS 738/30, 6) Antti Ikäheimo KeAmS 736/27, 7) Juha Riihimäki IkA 736/26, 8) Aappo Korpi ESF 735, 9) Ulla Murisoja HaaAS 734, 10) Eero Mähönen KarttA 730, 11) Jarmo Jäppinen SSG 728, 12) Toimi Karhunen KarttA 727, 13) Pekka Nousiainen KeAmS 726, 14) Timo-Heikki Varis KeAmS 725/28, 15) Juha Liukkonen SaarA 725/25, 16) Risto Murisoja HaaAS 722, 17) Taru Liukkonen KeAmS 718, 18) Jarkko Nousiainen KeAmS 708, 19) Jyrki Viitanen KarttA 707, 20) Christer Fred VS-VA 665. Pienoiskivääri Sporter: 1) Tapani Nousiainen KasrttA 743/40x SE, 2) Risto Murisoja HaaAS 735/29x, 3) Aappo Korpi ESF 735/24, 4) Tomi Korpi ESF 733/29, 5) Jarkko Nousiainen KeAmS 733/24, 6) Juha Riihimäki IkA 727, 7) Kari Matilainen 726, 8) Pekka Nousiainen KeAmS 725, 9) Ulla Murisoja HaaAS 717, 10) Toimi Karhunen KarttA 715, 11) Kalle-Antti Varis KeAmS 714, 12) Jyrki Muotio VSVA 713/28, 13) Timo-Heikki Varis KeAmS 713/26, 14) Eija Murisoja HaaAS 711, 15) Christer Fred 690, 16) Eero Mähönen KarttA 688, 17) Jyrki Viitanen KarttA. PIENOISKIVÄÄRI 100 M JA UL 300 M  24.-25.8. Lohtaja 100m pienoiskivääri 5x10 ls (tulos mm): 1) Toimi Karhunen KarttA 130,35, 2) Ilkka Korremäki LAS 143,88, 3) Marko Kallio HiMS 152,47, 4) Veikko Kaarta KalMY 158,61, 5) Tuomo Luhtio HiMS 164,20, 6) Reijo Hytönen ÄäA 164,48, 7) Arvi Välkkilä LSA 168,67, 8) Tuomo Nissilä LMS 173,88, 9) Taru Liukkonen KeAmS 174,56, 10) Mika Kaarta KalMY 177,19, 11) Jari Raudaskoski VamSA 178,61, 12) Juhani Lehmonen ÄäA 180,11, 13) Antti Ikäheimo KeAmS 191,17, 14) Juha Liukkonen SaarA 193,53, 15) Jorma Tikkanen HiMS 197,44, 16) Kalle-Antti Varis KeAmS 201,43, 17) Tomi-Heikki Varis KeAmS 208,65, 18) Jouko Turunen RaaA 783,00. 300m Unlimited (UL) Rifle 5x5 ls (tulos mm): 1) Ilkka Korremäki LAS 155,26, 2) Jarmo Jäppinen SSG 168,24, 3) Jari Raudaskoski VamSA 168,85, 4) Jari Laulumaa SKA 169,39, 5) Kalevi Rajala SKA 170,11, 6) Marko Kallio HiMS 170,26, 7) Mika Essel RMY 176,26, 8) Timo Särkiniemi YK 191,11, 9) Jouko Pitkänen KeAmS 222,26, 10) Tuomo Nissilä LMS 235,090, 11) Marko Palonen P-HA 254,76, 12) Bo Lindström ÅSSF 257,31, 13) Kalevi Ylisirniö MKMS 277,88, 14) Matti Lukkarila KOUA 124,54. MUSTARUUTI MUSTARUUTILAJIT  28.-30.6. Orivesi Miquelet (rihlaton piilukkomusketti) 50m pystyasento, sarja Y: 1) Sakari Viertola SSG 93, 2) Antero Mustamäki SSG 87, 3) Antti Otsamo HAUR 75, 4) Reijo Näätänen SSG 75, 5) Pertti Aho TSA 73, 6) Ari Lempiäinen SaSA 66. Miquelet (rihlaton piilukkomusketti) 50m pystyasento, sarja Y60: 1) Ari Salin SSG 82, 2) Risto Kiema VarkA 69. Maximilian (rihlattu piilukkokivääri) 100m makuuasento, sarja Y: 1) Antero Mustamäki SSG 72, 2) Ari Salin SSG 72, 3) Pasi Anias NoSA 71, 4) Reijo Näätänen SSG 66, 5) Pertti Aho TSA 60, 6) Heikki Laitinen KAMS 57, 7) Jarmo Wilkman JEK 30, 8) Antti Otsamo HAUR 17. Minié (sotilasnallilukkokivääri, kaliiperi yli 13,3 mm) 100m makuuasento, sarja Y: 1) Helene Janhunen VamSA 82, 2) Kyösti Pienmäki OrivA 75, 3) Reijo Näätänen SSG 75, 4) Antero Mustamäki SSG 72, 5) Matti Kuonanoja OMAS 69, 6) Ilpo Sivula OrivA 49. Whitworth (vapaa nallilukkokivääri) 100m makuuasento, sarja Y: 1) Jari Janhunen VamSA 94 SE (Original), 2) Helene Janhunen VamSA 94, 3) Antero Mustamäki SSG 93, 4) Matti Keskinen LeA 90, 5) Reijo Näätänen SSG 88, 6) Jiri Kuukasjärvi TSA 87, 7) Ilpo Sivula OrivA 77, 8) Heikki Heikkilä LeA 74, 9) Jenni Hautakangas OrivA 74, 10) Jarmo Wilkman JEK 70, 11) Juha Niemi OrivA 60, 12) Antti Otsamo HAUR 56, 13) Markku Estola OMAS 12. Cominazzo (rihlaton piilukkopistooli) 25m pystyasento, sarja Y: 1) Heikki Heikkilä, LeA 93, 40 2) Tarmo Ansamaa TSA 88, 3) Hannu Jyrä SaSA 87, 4) Pasi Anias NoSA 87, 5) Jari Janhunen VamSA 87, 6) Ari Salin SSG 86, 7) Matti Kuonanoja OMAS 85, 8) Jukka Päärnilä SSG 83, 9) Ari Hämäläinen MU 79, 10) Erkki Lehtonen TSA 78, 11) Matti Keskinen LeA 77, 12) Antti Otsamo HAUR 74, 13) Tapani Julkunen RSA 71, 14) Pekka Paatinen SSG 71, 15) Jiri Kuukasjärvi TSA 67, 16) Rauno Peippo VarkA 67, 17) Markku Ilvonen NoSA 51. Kuchenreuter (nallilukkopistooli) 25m pystyasento, sarja Y: 1) Heikki Heikkilä LeA 92, 2) Matti Keskinen LeA 91, 3) Matti Kuonanoja OMAS 90, 4) Jukka Päärnilä SSG 89, 5) Anssi Hakkarainen TSA 89, 6) Veli-Pekka Karvinen OrivA 87, 7) Tarmo Ansamaa TSA 87, 8) Antti Otsamo HAUR 87, 9) Jari Janhunen VamSA 87, 10) Ari Hämäläinen MU 86, 11) Pasi Anias NoSA 84, 12) Pekka Paatinen SSG 84, 13) Janita Halonen SSG 81, 14) Jiri Kuukasjärvi TSA 81, 15) Ismo Ruotsalainen VarkA 56, 16) Markku Estola OMAS 41. Kuchenreuter, sarja Y60: 1) Rauno Peippo VarkA 90, 2) Tapani Julkunen RSA 89, 3) Eino Koivu LeA 85, 4) Pentti Kataja SaSA 84, 5) Veiko Ratsula TSA 83, 6) Erkki Lehtonen TSA 83, 7) Hannu Jyrä SaSA 79, 8) Markku Ilvonen NoSA 74, 9) Tauno Pitkälä ÄSA 67. Colt (alkuperäinen nallilukkorevolveri) 25m pystyasento, sarja Y: 1) Pekka Paatinen SSG 86, 2) Jari Janhunen VamSA 85, 3) Veikko Ratsula TSA 83, 4) Heikki Heikkilä LeA 83, 5) Hannu Jyrä SaSA 81, 6) Veli-Pekka Karvinen OrivA 77. Walkyrie (vapaa nallilukkokivääri) 100m makuuasento, sarja N: 1) Helene Janhunen VamSA 93, 2) Jenni Hautakangas OrivA 71. Mariette (replika nallilukkorevolveri) 25m pystyasento, sarja Y: 1) Matti Keskinen LeA 93, 2) Jari Janhunen VamSA 92, 3) Jukka Päärnilä SSG 91, 4) Heikki Heikkilä LeA 88, 5) Pasi Anias NoSA 87, 6) Matti Kuonanoja OMAS 87, 7) Pekka Paatinen SSG 86, 8) Tarmo Ansamaa TSA 85, 9) Jari Kuusisto OMAS 84, 10) Antti Otsamo HAUR 83, 11) Jiri Kuukasjärvi TSA 81, 12) Markku Estola OMAS 77, 13) Ari Hämäläinen MU 75, 14) Veli-Pekka Karvinen OrivA 70, 15) Ismo Ruotsalainen VarkA 28. Mariette, sarja Y60: 1) Hannu Jyrä SaSA 85, 2) Eino Koivu LeA 84, 3) Tapani Julkunen RSA 81, 4) Erkki Lehtonen TSA 81, 5) Pentti Kataja SaSA 78, 6) Veikko Ratsula TSA 75, 7) Rauno Peippo VarkA 74, 8) Markku Ilvonen NoSA 73, 9) Risto Kiema VarkA 73. Tanegashima (rihlaton lunttulukkokivääri) 50m pystyasento, sarja Y: 1) Ari Lempiäinen SaSA 92, 2) Antero Mustamäki SSG 84, 3) Ari Salin SSG 82, 4) Jarmo Wilkman JEK 66. Vetterli (vapaa kivääri) 50m pystyasento, sarja Y: 1) Jiri Kuukasjärvi TSA 93, 2) Pekka Paatinen SSG 90, 3) Sakari Viertola SSG 89, 4) Heikki Heikkilä LeA 89, 5) Veli-Pekka Karvinen OrivA 87, 6) Kyösti Pienmäki OrivA 85, 7) Antti Otsamo HAUR 84, 8) Pasi Anias NoSA 83, 9) Antero Mustamäki SSG 80, 10) Ilpo Sivula OrivA 80, 11) Anssi Hakkarainen TSA 79, 12) Markku Estola OMAS 61. Vetterli, sarja Y60: 1) Markku Rantala SSG 90, 2) Heikki Laitinen KAMS 87, 3) Eino Koivu LeA 87, 4) Pentti Kataja SaSA 84, 5) Markku Ilvonen NoSA 81, 6) Risto Kiema VarkA 75. Vetterli, sarja N: 1) Janita Halonen SSG 88, 2) Helene Janhunen VamSA 85, 3) Jenni Hautakangas OrivA 67. Hizadai (rihlaton lunttulukkokivääri) 50m polviasento, sarja Y: 1) Ari Lempiäinen SaSA 94, 2) Ari Salin SSG 90, 3) Antero Mustamäki SSG 90, 4) Jarmo Wilkman 82. Manton (piilukkohaulikko), sarja Y: 1) Ari Salin SSG 9, 2) Antti Otsamo HAUR 7, 3) Jarmo Wilkman JEK 7. Lorenzoni (nallilukkohaulikko), sarja Y: 1) Antti Otsamo HAUR 15, 2) Yrjö Vierikko OrivA 13, 3) Matti Lehto TSA 10, 4) Jarmo Wilkman JEK 5. Donald Malson (vapaa nallilukkorevolveri) 50m pystyasento, sarja Y: 1) Jukka Päärnilä SSG 83, 2) Tarmo Ansamaa TSA 78, 3) Eino Koivu LeA 74, 4) Matti Kuonanoja OMAS 71, 5) Heikki Heikkilä LeA 69, 6) Pekka Paatinen SSG 69, 7) Jari Janhunen VamSA 68, 8) Matti Keskinen LeA 59, 9) Tapani Julkunen RSA 59, 10) Jiri Kuukasjärvi TSA 56, 11) Markku Estola OMAS 49, 12) Erkki Lehtonen TSA 46, 13) Jari Kuusisto OMAS 45, 14) Pasi Anias NoSA 42, 15) Ari Hämäläinen MU 41, 16) Antti Otsamo HAUR 32, 17) Veli-Pekka Karvinen OrivA 27. Tanzutsu (rihlaton lunttulukkopistooli) 25m pystyasento, sarja Y: 1) Hannu Jyrä SaSA 80, 2) Jukka Päärnilä SSG 80, 3) Risto Kiema VarkA 67. Pennsylvania (vapaa piilukkokivääri) 50m pystyasento, sarja Y: 1) Ari Lempiäinen SaSA 87, 2) Ari Salin SSG 87, 3) Pasi Anias NoSA 82, 4) Risto Kiema VarkA 81, 5) Pertti Aho TSA 77, 6) Tapani Julkunen RSA 74, 7) Antti Otsamo HAUR 62, 8) Jarmo Wilkman JEK 60. Lamarmora (sotilasnallilukkokivääri) 50m pystyasento, sarja Y: 1) Sakari Viertola SSG 96, 2) Kyösti Pienmäki OrivA 89, 3) Antero Mustamäki SSG 86, 4) Helene Janhunen VamSA 83, 5) Ilpo Sivula OrivA 78, 6) Tapani Julkunen RSA 77, 7) Matti Kuonanoja OMAS 75, 8) Reijo Näätänen SSG 66, 9) Jarmo Wilkman JEK 5. Remington (yhteistulos lajeista Colt tai Marionette ja Donald Malson), sarka Y: 1) Jukka Päärnilä SSG 174, 2) Tarmo Ansamaa TSA 163, 3) Matti Kuonanoja OMAS 158, 4) Heikki Heikkilä LeA 157, 5) Pekka Paatinen SSG 155, 6) Jari Janhunen VamSA 153, 7) Matti Keskinen LeA 152, 8) Tapani Julkunen RSA 140, 9) Jiri Kuukasjärvi TSA 137, 10) Pasi Anias NoSA 129, 11) Jari Kuusisto OMAS 129, 12) Erkki Lehtonen TSA 127, 13) Markku Estola OMAS 126, 14) Ari Hämäläinen MU 116, 15) Antti Otsamo HAUR 115, 16) Veli-Pekka Karvinen OrivA 97. Remington Rifle (alkuperäinen takaaladattava mustaruutikivääri avotähtäimin) 100m makuuasento: 1) Pentti Ukkonen BSPA 83, 2) Antero Mustamäki SSG 83, 3) Markku Ilvonen NoSA 74, 4) Jari Ahonen OrivA 65, 5) Veli-Pekka Karvinen OrivA 65, 6) Heikki Laitinen KAMS 65. Remington Match (takaaladattava mustaruutikivääri diopteritähtäimin) 100m makuuasento, sarja Y: 1) Pentti Ukkonen BSPA 91, 2) Antti Otsamo HAUR 81, 3) Jari Ahonen OrivA 73, 4) Pasi Anias NoSA 72, 5) Tapani Julkunen RSA 70. Smith & Wesson (takaaladattava mustaruutirevolveri) 25m pystyasento, sarja Y: 1) Antti Otsamo HAUR 87, 2) Pekka Paatinen SSG 84, 3) Jari Ahonen OrivA 83, 4) Jukka Päärnilä SSG 82, 5) Tapani Julkunen RSA 81, 6) Hannu Jyrä SaSA 81, 7) Pasi Anias NoSA 80, 8) Matti Kuonanoja OMAS 80, 9) Ari Hämäläinen MU 76, 10) Veli-Pekka Karvinen OrivA 69. El Alamo (Donald Malson) joukkue: 1) Lempäälän Ampujat (Heikki Heikkilä, Matti Keskinen, Eino Koivu) 202, 2) Turun Seudun Ampujat (Tarmo Ansamaa, Jiri Kuukasjärvi, Erkki Lehtonen) 180, 3) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (Markku Estola, Matti Kuonanoja, Jari Kuusisto) 165. Forsyth (Kuchenreuter) joukkue: 1) Lempäälän Ampujat (Heikki Heikkilä, Matti Keskinen, Eino Koivu) 268, 2) Sibbo Skyttegille (Janita Halonen, Pekka Paatinen, Jukka Päärnilä) 254, 3) Turun Seudun Ampujat (Tarmo Ansamaa, Jiri Kuukasjärvi, Veikko Ratsula) 251. Peterlongo (Mariette) joukkue: 1) Lempäälän Ampujat (Heikki Heikkilä, Matti Keskinen, Eino Koivu) 265, 2) Oulun Metsästys- ja Ampumaseura (Markku Estola, Matti Kuonanoja, Jari Kuusisto) 248. 3) Turun Seudun Ampujat (Tarmo Ansamaa, Jiri Kuukasjärvi, Erkki Lehtonen) 247. PRACTICAL  HAULIKKO  31.8.-1.9. Sipoo Open, sarja Y: 1) Pekka Kakkonen P-K IPSC 100,00, 2) Veli Rantanen KUAS 99,01, 3) Sami Kallinen PorkkA 89,05, 4) Marko Mäkeläinen HaPA 88,73, 5) Juho Vainio SaSA 86,96, 6) Jani Westman HaPA 82,91, 7) Antti Saar Turku IPSC 82,68, 8) Jussi Toivanen PSA 80,05, 9) Thomas Nummelin VS-VA 79,77, 10) Turkka Tengström SäSA 79,34, 11) Ilkka Siitonen LaSa 74,79, 12) Erkki Ritoniemi PoP 73,42, 13) Simo Uski KouMAS 73,25, 14) Juka Kilpiö SSG 67,16, 15) Roope Tengström SäSA 64,55, 16) Juha Toivola HyMAS 63,35, 17) Antti Pitkänen MKMS 62,62, 18) Reino Lujan Turku IPSC 62,46, 19) Sami Nieminen Turku IPSC 58,84, 20) Konsta Ruotsalainen TA 58,71, 21) Marko Björkroth SSG 54,16, 22) Mika Heino SSG 51,59, 23) Perttu Turku PorkkA 45,86, 24) Ari Juutinen SSG 44,24, 25) Kari Halmi HVA 41,92, 26) Hannu Räisänen PorkkA 40,11, 27) Johanna Herrala PorkkA 40,02, 28) Jonas Nordfors HVA 39,63, 29) Pasi Oikarinen KUAS. Open, sarja Y17: 1) Roope Tengström SäSA 100,00. Open, sarja Y51: 1) Thomas Nummelin VS-VA 100,00, 2) Turkka Tengström SäSA 99,46, 3) Ilkka Siitonen LaSa 93,76, 4) Erkki Ritoniemi PoP 92,04, 5) Jukka Kilpiö SSG 84,19, 6) Reino Lujan Turku URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 40 04/12/2019 21.20

IPSC 78,30, 7) Mika Heino SSG 64,67, 8) Ari Juutinen SSG 55,46. Open, sarja Y61: 1) Hannu Räisänen PorkkA 100,00. Open, sarja N: 1) Johanna Herrala PorkkA 100,00. Modified, sarja Y: 1) Teemu Rintala SSG 100,00, 2) Riku Virkki HeiA 85,24, 3) Timo Vehviläinen HVA 82,70, 4) Mika Ylinen VS-VA 80,65, 5) Ahti Muhonen SSG 65,51, 6) Tero Ojaranta SaSA 62,09, 7) Sergei Markosov SaSA 59,39, 8) Pasi-Pekka Puska PoP 57,73, 9) Pekka Kääriäinen Turku IPSC 57,41, 10) Rami Sampalahti SäSA 53,21, 11) Weixiang He SSG 50,11, 12) Pasi Kesäniemi PorkkA 48,45, 13) Vesa-Matti Mäkinen VirtA 42,14, 14) Matti Makkonen JuRy 36,64, 15) Kalle Tiuttu LL 19,62. Modified, sarja Y51: 1) Ahti Muhonen SSG 100,00, 2) Vesa-Matti Mäkinen VirtA 64,33, 3) Matti Makkonen JuRy 55,93. Modified, sarja N: 1) Weixiang He SSG 100,00. Standard, sarja Y: 1) Kim Leppänen NoSA 100,00, 2) Mika Riste SSG 85,97, 3) Jussi Niskanen VS-VA 79,93, 4) Taneli Fabritius HeiA 77,61, 5) Jyrki Hyyrönmäki KSA 75,50, 6) Jani Niskanen PorkkA 73,41, 7) Mika Kettunen PSA 72,50, 8) Mikael Engberg PorkkA 69,23, 9) Seppo Nurmi SSG 66,44, 10) Tony Pasanen PorkkA 66,16, 11) Ari Honkala PorkkA 63,65, 12) Olli Ojanpää PoP, 13) Topi Taavitsainen TA 62,56, 14) Marko Reinikainen PorkkA 55,90, 15) Ari-Juhani Woivalin NoSA 55,58, 16) Sauli Kosonen PSA 54,58, 17) Aleksi Johansson Turku IPSC 51,44, 18) Wilhelm Backlund SSG, 19) Vesa-Matti Rantasalo HeiA 50,56, 20) Tommi Laitinen WS 50,53, 21) Kimmo Angervaniva HAUR 50,29, 22) Sami Tuominen VamSA 45,23, 23) Ville Honkanen Turku IPSC 40,00, 24) Tomi Hoviaro K-UAS 39,21, 25) Anssi Juutilainen SSG 36,91, 26) Jukka Viljamaa WS 30,98, 27) Kirsi Järvi SSG, 28) Jari Karppi JuRy 19,84. Standard, sarja Y51: 1) Mika Riste SSG 100,00, 2) Mikael Ekberg PorkkA 80,53, 3) Ari Honkala PorkkA 74,04, 4) Anssi Juutilainen SSG 42,93, 5) Jari Karppi JuRy 23,08. Standard, sarja Y61: 1) Sauli Kosonen PSA 100,00, 2) Wilhelm Backlund SSG 94,06, 3) Jukka Viljamaa WS 56,76. Standard, sarja N: 1) Kirsi Järvi SSG 100,00. Standard Manual, sarja Y: 1) Jaakko Viitala NoSA 100,00, 2) Juha Lukkarila KOUA 82,87, 3) Kimmo Välvainio VS-VA 71,00, 4) Tomi Kivisaari VS-VA 68,98, 5) Matti Mikkola VS-VA 67,54, 6) Esa Laine VS-VA 66,93, 7) Pasi Viitala KOUA 60,88, 8) Ville Pasila HeiA 55,49, 9) Lasse Moisio HAUR 51,14, 10) Kari Mäki PoP 49,32, 11) Pico Ropponen HyMAS 44,24, 12) Mikko Kurki-Suonio WS, 13) Mona Nordberg RSA, 14) Jussi Lehtineva SSG 40,26, 15) Petri Valonen WS 28,50. Standard Manual, sarja Y51: 1) Esa Laine VS-VA 100,00. Standard Manual, sarja Y61: 1) Matti Mikkola VS-VA 100,00. Standard Manual, sarja N: 1) Mona Nordberg RSA 100,00. HUOM: URHEILUAMPUJA MENI PAINOON 5.12.2019. KOSKA AIR GUNIN SM-KILPAILUT PIDETTIIN 9.12.2019, TULOKSET NIISTÄ JULKAISTAAN VUODEN 2020 ENSIMMÄISESSÄ NUMEROSSA SILUETTI  ILMA-ASEET JA RATAPISTOOLI  4.-5.5. Pori Vakiopistooli seisten (APP) 40 ls: 1) Marko Nikko SSG 33, 2) Unto Järvinen HeiA 27, 3) Hanna-Maija Lempola SSG 25. Int: 1) Emil Järvinen LS&PK 20, 2) Jarno Grönlund SA 19, 3) Esko Lempola TaSA 18. Vakiokivääri (ARP) 40 ls: 1) Marko Nikko SSG 35, 2) Kimmo Iivonen SaSA 32, 3) Pekka Liimatta SMAS 25. Int: 1) Unto Järvinen HeiA 20, 2) Timo Jokiranta SA 4. Ratapistooli Production (FPP) 40 ls: 1) Jyrki Viitakoski SA 33, 2) Jarkko Tuovinen SMAS 32, 3) Tapani Sikiö SMAS 29/1. Int: 1) Rauno Ärväs SMAS 29/0, 2) Pekka Liimatta SMAS 28, 3) Unto Järvinen HeiA 27, 4) Esko Lempola TaSA 26, 5) Aulis Sorvali SaSA 24, 6) Jorma Juntunen LS&PK 23, 7) Antti Peltola SA 22, 8) Timo Jokiranta SA 21. A: 1) Antti Sikiö SMAS 27, 2) Emil Järvinen LS&PK 26, 3) Veli-Matti Ujula TaSA 22, 4) Niklas Lindberg PorkkA 21, 5) Hanna-Maija Lempola SSG 20, 6) Pekka Lepistö TaSA 19, 7) Teija Jokiranta SA 7. B: Petri Viitala RSA 21, 2) Jouni Teikari SA 20, 3) Ossi Nieminen SSG 18, 4) Jarno Grönlund SA 15. Ratapistooli kiikarilla Production Any Sight (FPPAS) 40 ls: 1) Antti Peltola SA 34/1, 2) Rauno Ärväs SMAS 34/0, 3) Jyrki Viitakoski SA 33/5. Int: 1) Jouni Teikari SA 33/2, 2) Pekka Liimatta SMAS 31, 3) Antti Sikiö SMAS 30, 4) Esko Lempola TaSA 30, 5) Jarkko Tuovinen SMAS 29, 6) Aulis Sorvali SaSA 28, 7) Tapani Sikiö SMAS 27, 8) Hanna-Maija Lempola SSG 25, 9) Veli-Matti Ujula TaSA 23, 10) Unto Järvinen HeiA 23, 11) Jorma Juntunen LS&PK 22, 12) Pekka Lepistö TaSA 22, 13) Timo Jokiranta SA 22, 14) Pekka Lintula TaSA 21. A: 1) Jarno Grönlund SA 24, 2) Teija Jokiranta SA 19, 3) Ossi Nieminen SSG 16, 4) Niklas Lindberg PorkkA 16. B: 1) Petri Viitala RSA 24, 2) Anne Marjoniemi SA 12. Ratapistooli yhteistuloskilpailu Aggregate (FP Agg): 1) Jyrki Viitakoski SA 66, 2) Rauno Ärväs SMAS 63, 3) Jarkko Tuovinen SMAS 61, 4) Pekka Liimatta SMAS 59, 5) Antti Sikiö SMAS 57, 6) Antti Peltola SA 56, 7) Esko Lempola TaSA 56, 8) Tapani Sikiö SMAS, 9) Jouni Teikari SA 53, 10) Aulis Sorvali SaSA 52, 11) Unto Järvinen HeiA 50, 12) Veli-Matti Ujula TaSA 45, 13) Jorma Juntunen LS&PK 45, 14) Petri Viitala RSA 45, 15) Hanna-Maija Lempola SSG 45, 16) Timo Jokiranta SA 43, 17) Pekka Lepistö TaSA 41, 18) Jarno Grönlund SA 39, 19) Niklas Lindberg PorkkA 37, 20) Ossi Nieminen SSG 34, 21) Teija Jokiranta SA 26. KIVÄÄRILAJIT  18.-19.5. Heinola .22 siluettikivääri avotähtäimin, Silhoutte (SBRS) 40 ls: 1) Marko Nikko SSG 33, 2) Kimmo Iivonen SaSA 31, 3) Oskari Vesala LaSa 28. Int: 1) Seppo Semi PorkkA 25, 2) Alpo Seppälä HeiA 22. Master: 1) Niklas Lindberg PorkkA 27, 2) Mika Miskala HeiA 26, 3) Pekka Liimatta SMAS 22, 4) Antero Lindberg PorkkA 18. A: 1) Antti Sikiö SMAS 24, 2) Tapani Sikiö SMAS 23, 3) Mikko Savolainen LaSa 21, 4) Jouni Siikamäki SSG 20, 5) Esko Lempola TaSA 12. B: 1) Toivo Järvinen HeiA 15, 2) Jarkko Kaasinen PorkkA 14, 3) Niklas Stenvall LaSa 7. .22 kevyt kivääri, Light (SBRL) 40 ls: 1) Marko Nikko SSG 37, 2) Kimmo Iivonen SaSA 30, 3) Niklas Lindberg PorkkA 27. Int:1) Seppo Semi PorkkA 19, 2) Alpo Seppälä HeiA 18. Master: 1) Antti Sikiö SMAS 24, 2) Tapani Sikiö SMAS 23, 3) Pekka Liimatta SMAS 21, 4) Mika Miskala HeiA 21, 5) Jouni Siikamäki SSG 19, 6) Esko Lempola TaSA 6. A: 1) Oskari Vesala LaSa 21, 2) Emil Järvinen LS&PK 20, 3) Jari Vesala LaSa 19, 4) Antero Lindberg PorkkA 16. B: 1) Mikko Savolainen LaSa 15, 2) Jarkko Kaasinen PorkkA 15, 3) Toivo Järvinen HeiA 11, 4) Jouko Järvinen HeiA 9, 5) Niklas Stenvall LaSa 8, 6) Juho Järvinen HeiA 0. .22 kivääri yhteistuloskilpailu, Aggregate (SBR Agg): 1) Marko Nikko SSG 70, 2) Kimmo Iivonen SaSA 61, 3) Niklas Lindberg PorkkA 54, 4) Oskari Vesala LaSa 49, 5) Antti Sikiö SMAS 48, 6) Mika Miskala HeiA 47, 7) Tapani Sikiö SMAS 46, 8) Seppo Semi PorkkA 44, 9) Pekka Liimatta SMAS 43, 10) Alpo Seppälä HeiA 40, 11) Jouni Siikamäki SSG 39, 132) Mikko Savolainen LaSa 36, 13) Antero Lindberg PorkkA 34, 14) Jarkko Kaasinen PorkkA 29, 15) Toivo Järvinen HeiA 26, 16) Esko Lempola TaSA 18, 17) Niklas Stenvall LaSa 15. .22 kivääri joukkue, Team (SBR Team): 1) Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura (Pekka Liimatta, Antti Sikiö, Tapani Sikiö) 137, 2) Porkkalan Ampujat (Antero Lindberg, Niklas Lindberg Seppo Semi) 132, 3) Heinolan Ampujat (Toivo Järvinen, Mika Miskala, Alpo Seppälä) 113. Iso siluettikivääri, Silhouette (BBRS) 40 ls: 1) Marko Nikko SSG 32, 2) Kimmo Iivonen SaSA 30, 3) Antti Sikiö SMAS 23/2. Master: 1) Niklas Lindberg PorkkA 23/0, 2) Seppo Semi PorkkA 17, 3) Mika Miskala HeiA 16, 4) Pekka salo SSG 14. A: 1) Oskari Vesala LaSa 23, 2) Pekka Liimatta SMAS 20, 3) Tapani Sikiö SMAS 14, 4) Jouni Siikamäki SSG 13. B: 1) Jari Vesala LaSa 14, 2) Teija Jokiranta SA 8, 3) Jarkko Kaasinen PorkkA 5, 4) Esko Lempola TaSA. Iso metsästyskivääri, Hunting (BBRH) 40 ls: 1) Marko Nikko SSG 31, 2) Kimmo Iivonen SaSA 27, 3) Tapani Sikiö SMAS 22. Int: 1) Seppo Semi PorkkA 14. Master: 1) Antti Sikiö SMAS 21, 2) Niklas Lindberg PorkkA 20, 3) Mika Miskala HeiA 19, 4) Pekka Salo SSG 17. A: 1) Pekka Liimatta SMAS 18, 2) Jouni Siikamäki SSG 16. B: 1) Timo Jokiranta SA 14, 2) Esko Lempola TaSA 11, 3) Jarkko Kaasinen PorkkA 9. Iso kivääri yhteistuloskilpailu, Aggregate (BBR Agg): 1) Marko Nikko SSG 63, 2) Kimmo Iivonen SaSA 57, 3) Antti Sikiö SMAS 44, 4) Niklas Lindberg PorkkA 43, 5) Pekka Liimatta SMAS 38, 6) Tapani Sikiö SMAS 36, 7) Mika Miskala HeiA 35, 8) Seppo Semi PorkkA 31, 9) Pekka Salo SSG 31, 10) Jouni Siikamäki SSG 29, 11) Esko Lempola TaSA 15, 12) Jarkko Kaasinen PorkkA 14. Iso kivääri joukkue, Team (BBR Team): 1) Sibbo Skyttegille (Marko Nikko, Pekka Salo, Jouni Siikamäki) 123, 2) Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura (Pekka Liimatta, Antti Sikiö, Tapani Sikiö) 118, 3) Porkkalan Ampujat (Jarkko Kaasinen, Niklas Lindberg, Jarkko Kaasinen) 88. .22 PISTOOLILAJIT  13.-14.7. Lappeenranta .22 revolveri, Revolver (SBPR) 40 ls: 1) Aki Tanninen SSG 40, 2) Rauno Ärväs SMAS 38, 3) Sami Mäkelä SSG 37/3,3. Int: 1) Esko Lempola TaSA 37/3,2, 2) Pekka Liimatta SMAS 36, 3) Allan Granlund PSA 36, 4) Jorma Juntunen LS&PK 35, 5) Jouni Jyrä SSG 35. A: 1) Jussi Airas LaSa 37/2, 2) Janne Mäntynen HeiA 36, 2) Timo Turunen SSG 36, 4) Terho Sikanen SUMA 36, 5) Jarkko Tuovinen SMAS 34, 6) Harri Lautiainen SMAS 32, 7) Hanna Lempola SSG 32. B: 1) Tia Bäcker LaSa 36, 2) Emil Järvinen LS&PK 31, 3) Heino Hartikainen SSG 28, 4) Jani Mikkonen SSG 27, 5) Juha-Pekka Repo SSG 25, 6) Jouni Siikamäki SSG 24, 7) Tony Svensson SSG 22, 8) Niklas Stenvall LaSa 19, 9) Esa Pyykkö YVA 15. .22 vakiopistooli, Production (SBPP) 40 ls: 1) Rauno Ärväs SMAS 40/3, 2) Jarkko Tuovinen SMAS 40/1,4,4, 3) Aki Tanninen SSG 40/1,4,2. Int: 1) Harri Lautiainen 40/0, 2) Timo Jokiranta SA 39, 3) Sami Mäkelä SSG 39, 4) Jouni Jyrä SSG 39, 5) Esko Lempola 37, 6) Pekka Liimatta SMAS 34, 7) Allan Granlund PSA 33, 8) Timo Turunen SSG 33. A: 1) Jussi Airas LaSa 38, 2) Hanna Lempola SSG 37, 3) Jouni Siikamäki SSG 35, 4) Terho Sikanen SUMA 33, 5) Arto Liimatta SMAS 31, 6) Janne Mäntynen HeiA 29, 7) Heino Hartikainen SSG 27. B: 1) Emil Järvinen LS&PK 37, 2) Tia Bäcker LaSa 32, 3) Jani Mikkonen SSG 29, 4) Gunnar Jänesniemi SSG 29, 5) Juha-Pekka Repo SSG 28, 6) Tony Svensson SSG 25, 7) Esa Pyykkö YVA 19, 8) Niklas Stenvall LaSa 11. .22 pistooli seisten, Standing (SBPS) 40 ls: 1) Antti Sikiö SMAS 32, 2) Tapani Sikiö SMAS 29/5, 3) Pekka Liimatta SMAS 29/1. Int: 1) Jarkko Tuovinen SMAS 28, 2) Esko Lempola TaSA 24, 3) Jouni Jyrä SSG 23, 4) Jorma Juntunen LS&PK 23, 5) Rauno Ärväs SMAS 23, 6) Aki Tanninen SSG 21. A: 1) Timo Jokiranta SA 28, 2) Jussi Airas LaSa 27, 3) Hanna Lempola SSG 26, 4) Timo Turunen SSG 25, 5) Sami Mäkelä SSG 23, 6) Niklas Stenvall LaSa 23, 7) Arto Liimatta SMAS 19, 8) Tia Bäcker LaSa 18, 9) Allan Granlund PSA 14, 109 Esa Pyykkö YVA 8. B: 1) Sakari Vornanen LaSa 23, 2) Teija Jokiranta SA 21, 3) Tony Svensson SSG 21, 4) Jani Mikkonen SSG 20, 5) Harri Lautiainen SMAS 20, 6) Jouni Siikamäki SSG 17. .22 vapaapistooli, Unlimited (SBPU) 40 ls: 1) Tia Bäcker LaSa 40, 2) Jussi Airas LaSa 37, 3) Tapani Sikiö SMAS 36. Int: 1) Harri Lautiainen SMAS 34, 2) Rauno Ärväs SMAS 33, 3) Jouni Jyrä SSG 31, 4) Aki Tanninen SSG 28, 5) Timo Turunen SSG 28, 6) Sami Mäkelä SSG 27, 7) Terho Sikanen SUMA 26. A: 1) Allan Granlund PSA 34, 2) Esko Lempola TaSA 32, 3) Oskari Vesala LaSa 32, 4) Pekka Liimatta SMAS 32, 5) Jarkko Tuovinen SMAS 29, 6) Hanna Lempola SSG 28, 7) Janne Mäntynen HeiA 24, 8) Arto Liimatta SMAS 21. B: 1) Jani Mikkonen SSG 32, 2) Emil Järvinen LS&PK 31, 3) Antti Sikiö SMAS 28, 4) Niklas Stenvall LaSa 27, 5) Tony Svensson SSG 24, 6) Sakari Vorna- 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 41 SM 2019 41 04/12/2019 21.20

SM 2019 nen LaSa 20, 7) Jouni Siikamäki SSG 19, 8) Heino Hartikainen SSG 16, 9) Esa Pyykkö YVA 5. .22 pistooli yhteistuloskilpailu, Aggregate (SBP Agg): 1) Jussi Airas LaSa 139, 2) Rauno Ärväs SMAS 134, 3) Jarkko Tuovinen SMAS 131, 4) Pekka Liimatta SMAS 131, 5) Esko Lempola TaSA 130, 6) Aki Tanninen SSG 129, 7) Jouni Jyrä SSG 128, 8) Sami Mäkelä SSG 126, 9) Harri Lautiainen SMAS 126, 10) Tia Bäcker LaSa 126, 11) Hanna Lempola SSG 123, 12) Timo Turunen SSG 122, 13) Allan Granlund PSA 117, 14) Jani Mikkonen SSG 109, 15) Jouni Siikamäki SSG 95, 16) Tony Svensson SSG 92, 17) Niklas Stenvall LaSa 80, 18) Esa Pyykkö YVA 47. .22 pistooli joukkue, Team (SBP Team): 1) Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura (Harri Lautiainen, Jarkko Tuovinen, Rauno Ärväs) 391, 2) Sibbo Skyttegille (Hanna Lempola, Aki Tanninen, Timo Turunen) 374, 3) Lappeenrannan Siluettiampujat (Jussi Airas, Tia Bäcker, Niklas Stenvall) 345. 112, 13) Pekka Törmänen KUA 1098, 14) Jussi Airas LaSa 101, 15) Jouni Siikamäki SSG 98, 16) Tony Svensson SSG 71. Isopistooli joukkue (BBP Team): 1) Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura (Harri Lautiainen, Pekka Liimatta, Rauno Ärväs) 409, 2) Lahden Silhouette & Practical Kerho (Jorma Juntunen, Emil Järvinen, Toni Kelo) 397, 3) Sibbo Skyttegille ( Sami Mäkelä, Jouni Siikamäki, Tony Svensson) 282. KULTAHIPUT ILMA-ASEIDEN KULTAHIPPUFINAALI 26.-27.4. Salo 3.-4.8. Heinola Kultahippufinaalien sarjat ovat (IT istumatuki, VT vastapainotuki, HT hihnatuki): Ilmakivääri: 8 IT, 10 IT, 12 VT, 12 HT, 14 VT ja 14 HT Ilmapistooli: 8 IT, 10 IT, 12 VT, 14 VT Iso revolveri, Revolver (BBPR) 40 ls: 1) Emil Järvinen LS&PK 40, 2) Veikko Huotari RaaA 39/3, 3) Toni Kelo LS&PK 39/1. Int: 1) Jorma Juntunen LS&PK 39/0, 2) Mikko Huitula HeiA 38, 2) Juha Piiroinen HeiA 38, 2) Rauno Ärväs SMAS 38, 5) Esko Lempola TaSA 37, 6) Harri Lautiainen SMAS 35, 7) Sami Mäkelä SSG 35, 8) Pekka Lintula TaSA 34, 9) Pekka Törmänen TUA 34, 10) Pekka Liimatta SMAS 34, 11) Timo Jokiranta SA 28. A: 1) Timo Turunen SSG 39/0, 2) Terho Sikanen SomAS 33, 3) Valto Lehtonen KUA 31, 4) Heimo Hartikainen SSG 31, 5) Janne Mäntynen HeiA 15. B: 1) Jussi Airas LaSa 32, 2) Tony Svensson SSG 21, 3) Jouni Siikamäki SSG, 4) Ossi Nieminen SSG 4. Iso vakiopistooli, Production (BBPP): 1) Toni Kelo LS&PK 40/3, 2) Juha Piiroinen HeiA 40/2,3, 3) Rauno Ärväs 40/2,2. Int: 1) Pekka Liimatta SMAS 40/1, 2) Veikko Huotari 40/0, 2) Timo Jokiranta SA 40/0, 4) Pekka Törmänen KUA 39, 5) Sami Mäkelä SSG 39, 5) Jouni Jyrä SSG 39, 5) Henri Lautiainen SMAS 39, 8) Jorma Juntunen LS&PK 38, 9) Mikko Huitula HeiA 37, 10) Valto Lehtonen KUA 37, 11) Esko Lempola TaSA 37, 12) Pekka Lintula TaSA 36, 13) Janne Mäntynen HeiA 28. A: 1) Terho Sikanen SomAS 39, 2) Jouni Siikamäki SSG 33, 3) Jussi Airas LaSa 32, 3) Heimo Hartikainen SSG 32. B: 1) Emil Järvinen LS&PK 39, 2) Tony Svensson SSG 23. Isopistooli seisten, Standing (BBPS) 40 ls: 1) Pekka Liimatta SMAS 27/3, 2) Tapani Sikiö SMAS 27/1, 3) Antti Sikiö SMAS 26/2. Int: 1) Jorma Juntunen LS&PK 24, 2) Juha Piiroinen HeiA 23, 3) Unto Järvinen HeiA 21, 4) Esko Lempola TaSA 21, 5) Rauno Ärväs SMAS 20, 6) Simo Kuusisto HeiA 17, 7) Toni Kelo LS&PK 16, 8) Mikko Huitula HeiA 13, 9) Sami Mäkelä SSG 3, 10) Pekka Törmänen KUA 3. A: 1) Harri Lautiainen SMAS 26/1, 2) Hanna-Maija Lempola SSG 25, 3) Jouni Siikamäki SSG 24, 4) Timo Turunen SSG 21, 5) Timo Jokiranta SA 19, 6) Veikko Huotari RaaA 17, 7) Juhani Tähkänen HeiA 12, 8) Jussi Airas LaSa 7. B: Ossi Nieminen SSG 17, 2) Petri Viitala RSA 15, 3) Teija Jokiranta SA 9, 4) Emil Järvinen LS&PK 9, 5) Tony Svensson SSG 7. Iso vapaapistooli, Unlimited (BBPU) 40 ls: 1) Jorma Juntunen LS&PK 39/2, 2) Toni Kelo LS&PK 39/0, 3) Rauno Ärväs SMAS 38/4. Int: 1) Juha Piiroinen HeiA 38/1, 2) Harri Lautiainen SMAS 37, 3) Sami Mäkelä SSG 35, 3) Pekka Liimatta SMAS 35, 5) Veikko Huotari RaaA 33, 6) Pekka Törmänen KUA 33, 7) Jouni Jyrä SSG 31. A: 1) Terho Sikanen SomAS 35, 2) Emil Järvinen LS&PK 35, 3) Jussi Airas LaSa 30, 4) Mikko Huitula HeiA 28, 5) Esko Lempola TaSA 27, 6) Valto Lehtonen KUA 27, 7) Heimo Hartikainen SSG 27, 8) Timo Jokiranta SA 27, 9) Pekka Lintula TaSA 24, 10) Janne Mäntynen HeiA 21. B: 1) Tony Svensson SSG 21, 2) Jouni Siikamäki SSG 21. Isopistooli yhteistuloskilpailu, Aggregate (BBP Agg): 1) Jorma Juntunen LS&PK 140, 2) Juha Piiroinen HeiA 139, 3) Harri Lautiainen SMAS 137, 4) Rauno Ärväs SMAS 136, 5) Pekka Liimatta SMAS 136, 6) Toni Kelo LS&PK 134, 7) Veikko Huotari RaaA 129, 8) Emil Järvinen LS&PK 123, 9) Esko Lempola TaSA 122, 10) Mikko Huitula HeiA 116, 11) Timo Jokiranta SA 114, 12) Sami Mäkelä SSG 8IT kivääri: Edvin Avellan RS 201,5 9x, Tuuli Blomster AsAs 201,6 10x, Jere Esala KaA 124,4 1x, Väinö Haimi MA 162,2 3x, Peetu Heikkilä SodA 189,5 4x, Seelia Helaste KeAmS 197,2 7x, Elmeri Hinkkala LamAS 188,1 3x, Viivi Hänninen PAMS 200 10x, Lauri Järvinen KA 169,2 2x, Matias Koivisto KA 199,5 11x, Eetu Kolehmainen PAMS 181,8 2x, Moona Korvala KaA 204,9 15x, Nooa Krivetz MA 196,1 4x, Jiri Lahtela HSA 177,6 1x, Siiri Lindqvist KA 193 6x, Milla Löytynoja HSA 199,2 5x, Eerik Minkkinen MA 178,2 3x, Ella Mäenpää HSA 192 6x, Sara Mäkinen IMAS 176,5 0x, Lauri Mölsä HSA 198,6 6x, Jonne Ollila KeAmS 169,6 0x, Mari Pulliainen KeAmS 201,8 10x, Ida Raunio AsAs 191 3x, Aada Räisänen KeAmS 183,8 2x, Rasmus Saastamoinen KeAmS 201 10x, Toni Sahi HSA 199,7 8x, Lilja Salminen AsAs 189,2 2x, Aino Seppälä LamAS 192,3 3x, Aapo Siiskonen MA 183 3x, Eero Talkkari HSA 181,2 1x, Stella Terkola SaSA 162,3 3x, Minttu Tuomainen AsAs 201,3 9x, Helmi Viinamäki YA 186,1 3x, Emma Virtanen KhjA 196,2 6x, Leevi Väänänen PAMS 179,7 2x. 8IT pistooli: Väinö Haimi MA 172 1x, Peetu Heikkilä SodA 180 0x, Viivi Hänninen PAMS 177 0x, Lauri Järvinen KA 148 0x, Matias Koivisto KA 164 0x, Eetu Kolehmainen PAMS 187 3x, Nooa Krivetz MA 184 1x, Siiri Lindqvist KA 176 0x, Eerik Minkkinen MA 133 0x, Sara Mäkinen IMAS 132 0x, Maximus Nikula KP-V 188 2x, Mari Pulliainen KeAmS 176 0x, Aapo Siiskonen MA 183 3x, Timi Tossavainen PAMS 83 0x, Leevi Väänänen PAMS 165 1x, Anne Zadunenko IU 166 1x. 10IT kivääri: 1) Ida Avellan RS 203,1 13x, 2) Daniel Lindqvist KA 203 11x, 3) Tuuli Riihimäki IMAS 202,3 11x, 4) Jone Ojanperä HSA 201,9 12x, 5) Sini Ojanperä HSA 201,7 10x, 6) Voitto Salminen AsAs 201,4 12x, 7) Pyry Tuisku KhjA 200 10x, 8) Santtu Raiskio KaA 198,9 9x, 9) Emmi Pöntinen HlAS 198,9 8x, 10) Juho Mönkäre Hahlo 198,2 7x, 11) Niklas Anttila KK-A 197,1 5x, 12) Toni Haapakoski YK 197,1 9x, 13) Wilmer Wilkman RS 197 9x, 14) Miisa Parhiala KaA 196,2 8x, 15) Oskari Koivisto KA 195,6 7x, 16) Melvin Lindström RS 195,5 7x, 17) Arttu Räisänen KeAmS 195,5 6x, 18) Lassi Hautala HSA 194,8 6x, 19) Ville Paukku MA 194 5x, 20) Santeri Turunen PAMS 193,9 6x, 21) Sara Mielonen ToU 193,2 6x, 22) Aarni Holma MeSA 190 5x, 23) Riku Marin PAMS 189,4 2x, 24) Eemil Welling P-HA 189,2 3x, 25) Iisa-Roosa Kuusisto MeSA 188,9 4x, 26) Matias Kaukola AsAs 188,8 4x, 27) Sara Uitto KA 188,1 2x, 28) Samuli Pitkäranta KA 187,4 4x, 29) Jade Ala-Marttila AsAs 187,2 7x, 30) Jenni Anttila LamAS 186,6 2x, 31) Siri Lintula SaSA 186,4 4x, 32) Aaro Koivunen AsAs 186,2 7x, 33) Teemu Haapakoski YK 186,2 6x, 34) Veeti Korkeakoski SäSA 185,7 3x, 35) Jaakko Keränen AsAs 184,4 3x, 36) Maiju Saraniemi PA 184,3 3x, 37) Kride Henriksson K-UAS 183,5 6x, 38) Sisu Mäkinen IMAS 182,9 4x, 39) Patrik Peltoranta MA 182,6 3x, 40) Roope Leskinen KeAmS 182,1 1x, 41) Lauri Raunio AsAs 181,2 0x, 42) Onni Kontinen SaSA 180,3 2x, 43) Paavo Sahi HSA 180,1 0x, 44) Josefiina Kotomaa MeSA 177,8 2x, 45) Riku-Matti Uitto KA 177,1 3x, 46) Tuomas Järvinen KA 177 0x, 47) Akseli Lähteenmäki SäSA 176,3 2x, 48) Miko Hänninen PAMS 176,1 2x, 49) Krista Helminen LamAS 175,6 1x, 50) Leevi Liikala VihA 174,9 1x, 51) Aleksi Himanen MA 173 3x, 52) Vihtori Tiensuu HlAS 172,3 0x, 53) Kalle Korvala KaA 168,4 2x, 54) Iita Jäppinen KuusA 168,2 3x, 55) Sisu Manninen HlAS 157,1 0x, 56) Axel Kevin RS 156,3 0x, 57) Filips Kublins IU 147,7 2x, 58) Otto ISOPISTOOLILAJIT  42 Pitkänen SaSA 142,4 0x, 59) Ella Kari KA 128,3 0x. 10IT pistooli: 1) Sini Ojanperä HSA 194 8x, 2) Ville Paukku MA 189 5x, 3) Panu Lappi VetU 185 4x, 4) Daniel Lindqvist KA 182 4x, 5) Miisa Parhiala KaA 179 3x, 6) Riku Marin PAMS 176 2x, 7) Santtu Raiskio KaA 173 1x, 8) Arttu Räisänen KeAmS 172 1x, 9) Voitto Salminen AsAs 169 3x, 10) Miko Hänninen PAMS 167 0x, 11) Frans Järvelä KP-V 166 0x, 12) Armas Rauma VetU 162 0x, 13) Joose Puumala KP-V 162 0x, 14) Tuomas Järvinen KA 159 0x, 15) Sisu Mäkinen IMAS 158 1x, 16) Santeri Turunen PAMS 158 1x, 17) Samuli Pitkäranta KA 154 1x, 18) Sara Uitto KA 153 1x, 19) Oskari Koivisto KA 152 2x, 20) Patrik Peltoranta MA 151 1x, 21) Kalle Korvala KaA 148 0x, 22) Lauri Järvelä KP-V 144 0x, 23) Roope Leskinen KeAmS 143 1x, 24) Riku-Matti Uitto KA 142 0x, 25) Aleksi Himanen MA 138 0x, 26) Filips Kublins IU 127 0x, 27) Nella Tastula KP-V 117 1x. 12HT kivääri: 1) Milena Säily YK 209,2 17x, 2) Eero Kurunsaari IMAS 209 17x, 3) Mila Pehkonen YK 207,9 17x, 4) Kaapo Jäppinen KuusA 206,9 14x, 5) Aleksi Schön PAS 205,4 13x, 6) Mikko Syrjä AsAs 204,8 11x, 7) Eetu Peltola KuusA 202,5 8x, 8) Minea Pitkäranta KA 201,3 10x, 9) Eevert Kumpulainen HaaAS 200 10x, 10) Atte Ruotsalainen PAMS 197,2 10x, 11) Manu Nieminen AsAs 195,8 8x, 12) Leevi Ylönen PiekSA 195,1 6x, 13) Tuomas Pihlaja KA 194,3 5x, 14) Jussi Ahopelto KA 192,6 4x, 15) Samuel Ruusunen AsAs 191,1 5x, 16) Aatu Savelainen HaaAS 190,6 5x, 17) Veeti Iso-Koivisto IMAS 183,4 2x, 18) Inka Oksanen AsAs 181,5 4x, 19) Helmiina Tyyvi KA 178,2 3x, 20) Lukas Niilola KuusA 170,7 1x, 21) Henriikka Vuorela NoSA 162,4 2x. 12VT kivääri: 1) Martti Saraniemi PA 188,2 6x, 2) Olga Lähteenmäki SäSA 187,5 5x, 3) Hanna-Mari Vähätalo KaA 186,5 4x, 4) Veeti Hippi HSA 185,1 5x, 5) Hermanni Hakasalo KaA 183,2 4x, 6) Jaakko Tyynelä LappjA 183,1 4x, 7) Anni Laine MeSA 182,3 3x, 8) Kaius Helaste KeAmS 182,2 6x, 9) Heidi Keitaanranta KhjA 181,5 4x, 10) Silja Vuorijärvi KA 181,2 2x, 11) Henna Keitaanranta KhjA 179,6 3x, 12) Milena Säily YK 179,5 1x, 13) Siiri Karjanlahti YA 176,7 3x, 14) Mila Pehkonen YK 174,4 5x, 15) Jussi Ketolainen IMAS 174,1 3x, 16) Arvi Mantere IMAS 173,7 2x, 17) Jeremias Knuuti KokMAS 173,6 3x, 18) Leevi Lång MA 171,9 2x, 19) Anton Pulkkinen KeAmS 168,8 2x, 20) Inka Oksanen AsAs 168,2 1x, 21) Onni Venäläinen MA 167 2x, 22) Pinja Korkeakoski SäSA 165,5 1x, 23) Emil Laaksonen IMAS 162,7 1x, 24) William Wilkman RS 162,7 2x, 25) Heta Hakala NoSA 160 0x, 26) Lauri Salminen VihA 160 0x, 27) Aaro Kangas KokMAS 158,4 3x, 28) Matias Kokkonen KeAmS 154,6 1x, 29) Emma Hänninen PAMS 150,1 1x, 30) Iisakki Viinamäki YA 149,8 0x, 31) Ilmari Pitkänen SaSA 147,8 2x, 32) Joona Ojanperä HSA 147,4 0x, 33) Valtteri Häkkinen KeAmS 146,6 1x, 34) Tino Kuusisto MeSA 140,6 2x, 35) Aamos Helaste KeAmS 130,9 0x, 36) Reetta Ruokolahti KSF 130,4 0x, 37) Rasmus Lintula SaSA 129,6 0x, 38) Niilo Siiskonen MA 128,3 2x, 39) Matias Michaelsson NoSA 123 1x, 40) Lauri Keskinen KaA 122,4 0x, 41) Veera Mäkelä LappjA 117,4 2x, 42) Eero Ratilainen TSA 107,7 0x, 43) Janne Piirainen SodA 107,3 0x, 44) Tanja Mönkkönen PAMS 106,7 0x, 45) Lassi Kopra LamAS 95,3 1x, 46) Veeti Parviainen SaSA 87,3 0x, 47) Olivers Kublins IU 79,4 0x, 48) Silja Petäjäsaari MyA 76,5 0x, 49) Tommi Puttonen PAMS 74,3 1x. 12VT pistooli: 1) Peetu Puumala KP-V 182 4x, 2) Aaro Peltoniemi KP-V 182 1x, 3) Lilli Lappi VetU 180 3x, 4) Elli Rauma VetU 177 1x, 5) Kaius Helaste KeAmS 174 1x, 6) Anna Hiltunen KAMS 174 1x, 7) Sofia Äijö KP-V 171 1x, 8) Samuel Ruusunen AsAs 170 0x, 9) Saana Uitto KA 169 3x, 10) Jussi Ahopelto KA 169 2x, 11) Minka-Maria Puumala KP-V 166 1x, 12) Sara Äijö KP-V 164 0x, 13) Emil Laaksonen IMAS 160 0x, 14) Arvi Mantere IMAS 155 1x, 15) Lumi Saikkonen HVA 154 0x, 16) Onni Venäläinen MA 143 1x, 17) Niilo Kirjalainen MA 142 2x, 18) Leevi Lång MA 142 0x, 19) Veera Mäkelä LappjA 141 0x, 20) Emma Hänninen PAMS 141 0x, 21) Jussi Ketolainen IMAS 136 2x, 22) Tuomas Pihlaja KA 131 1x, 23) Eero Kurunsaari IMAS 125 0x, 24) Atte Ruotsalainen PAMS 124 0x, 25) Niilo Siiskonen MA 115 0x, 26) Hilla Seppänen PAS 115 0x, 27) Janne Piirainen SodA 111 0x, 28) Olivers Kublins IU 110 1x, 29) Tommi Puttonen PAMS 99 0x, 30) Tanja Mönkkönen PAMS 97 0x. 14HT kivääri: 1) Arttu Salin HaaAS 313,8 28x, 2) Nicole Kamila RS 311,7 22x, 3) Lauri Hannu IMAS 310,5 22x, 4) Ossi Härkönen YK 310,3 23x, 5) Iiris Finne MyA 305,9 21x, 6) Aapeli Rinta-Koski IMAS 305,7 17x, 7) Elias Ruusunen AsAs 305,4 18x, 8) Jimi Henriksson KUAS 304,9 19x, 9) Iida-Maria URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 42 04/12/2019 21.20

Tuomainen AsAs 303,8 17x, 10) Minea Terkola SaSA 303,4 17x, 11) Ursula Finne MyA 300,5 13x, 12) Tuomas Rintala KA 300,5 9x, 13) Noa Federley KuusA 296,5 10x, 14) Jesse Hakanperä SäSA 296,4 8x, 15) Niki Myllylä MyA 293,8 9x, 16) Eemeli Mäkifräntilä KA 292,8 10x. 14VT kivääri: 1) Alexandra Rosenlew KaA 305,3 19x, 2) Minea Terkola SaSA 300,1 14x, 3) Nicole Kamila RS 299,8 10x, 4) Niko Elonen KaA 297,4 10x, 5) Niko Antila HSA 297 12x, 6) Siiri Wessman SaSA 296,1 11x, 7) Sonja Myllys Hahlo 295,6 10x, 8) Tiia Koivisto KA 292,7 12x, 9) Janita Piilola HlAS 292,3 10x, 10) Nanna Uuttu IMAS 290,8 6x, 11) Siiri Petäjäsaari MyA 287,3 5x, 12) Jesse Riihimäki IMAS 287,2 5x, 13) Tuuli Saraniemi PA 285,8 8x, 14) Aatu Rintamäki IMAS 285,6 7x, 15) Elias Ruusunen AsAs 282,7 6x, 16) Vilma Lähteenmäki SäSA 282 6x, 17) Helmi Pietinalho SaSA 282 8x, 18) Sanni Ylinen HSA 280,1 7x, 19) Jaakko Mantere HSA 279,4 5x, 20) Linda Lemmetyinen HlAS 279 10x, 21) Jimi Ojanperä HSA 278,3 6x, 22) Lehto Paavo NoSA 277,9 4x, 23) Kaapo Jäppinen KuusA 277,6 4x, 24) Jonne Mäkinen HSA 275,8 5x, 25) Tiitus Hautamäki KeAmS 275,8 6x, 26) Jaakko Jyllilä SaSA 275,5 5x, 27) Jesse Hakanperä SäSA 275,1 6x, 28) Eveliina Niskanen KeAmS 274,5 4x, 29) Anni Saarenpää LamAS 274,2 6x, 30) Oona Poikela SodA 271,3 7x, 31) Saimi Hakala MU 268,3 4x, 32) Sonja Nenonen Hahlo 267,9 3x, 33) Elina Anttila LamAS 266,2 5x, 34) Johannes Lähde KA 264,4 1x, 35) Sonja Saranen YA 264,2 5x, 36) Viivi Väliaho MA 264,2 3x, 37) Santeri Kenola KaA 262,3 3x, 38) Roope Ruokolahti KSF 260,6 4x, 39) Teo Hietakangas HSA 259,6 2x, 40) Tuisku Saga TorSA 258 2x, 41) Saara Moilanen MA 257,6 2x, 42) Mika Kärkkäinen KA 257,5 4x, 43) Elmeri Suojanen SäSA 255,7 0x, 44) Miska Löytynoja HSA 254,3 6x, 45) Veeti Jyräkoski KaA 254,3 3x, 46) Ella Ilomäki P-HA 249,9 2x, 47) Mikko Jokinen HlAS 243,3 7x, 48) Eetu Kontinen SaSA 238,9 2x, 49) Eelis Holma MeSA 236,6 3x, 50) Veeti Mäkelä LappjA 234,4 2x, 51) Samuli Turunen PAMS 232,5 4x, 52) Riku Savolainen PAMS 232,3 0x, 53) Roberts Zadraks SaSA 228,7 0x, 54) Väinö Qvick PAMS 228,6 0x, 55) Lauri Valtanen MeSA 225,8 0x, 56) Eemeli Kivistö MA 225,5 1x, 57) Veera Piirainen SodA 223,6 0x, 58) Luka Kallio HlAS 222,8 2x, 59) Aleksi Närhi MA 220,6 2x, 60) Marcus Falkenbach MA 192,6 0x, 61) Jerry Salminen KaA 138,5 0x. 14VT ilmapistooli: 1) Otso-Aadolf Ahokangas KokMAS 282 2x, 2) Pilvi Pirttimäki LAS 281 6x, 3) Ia Nikula KP-V 272 5x, 4) Ninna Rasmusson HlAS 272 1x, 5) Mika Kärkkäinen KA 269 4x, 6) Viivi Väliaho MA 267 6x, 7) Julia Teirikangas KP-V 267 4x, 8) Oiva Kasurinen AsAs 266 5x, 9) Leevi Intonen VamSA 266 3x, 10) Tiitus Hautamäki KeAmS 265 2x, 11) Miisa Vehmanen KokMAS 264 4x, 12) Joona Krivetz MA 263 4x, 13) Santeri Kenola KaA 260 3x, 14) Aapeli Rinta-Koski IMAS 260 1x, 15) Nea Tastula KP-V 259 3x, 16) Aatu Rintamäki IMAS 258 5x, 17) Oona Poikela SodA 255 1x, 18) Samu Mäkinen IMAS 254 3x, 19) Eveliina Niskanen KeAmS 254 0x, 20) Tiia Koivisto KA 252 4x, 21) Lauri Hannu IMAS 252 2x, 22) Veera Piirainen SodA 251 4x, 23) Leevi Tanskanen AsAs 251 2x, 24) Johannes Lähde KA 246 1x, 25) Caius Sikanen KaA 245 3x, 26) Saara Moilanen MA 243 1x, 27) Adrians Zadunenko IU 240 3x, 28) Samuel Vuorijärvi KA 235 1x, 29) Veera Toivonen PiekSA 234 0x, 30) Marcus Falkenbach MA 224 2x, 31) Väinö Qvick PAMS 223 0x, 32) Eemeli Kivistö MA 219 1x, 33) Samuli Turunen PAMS 208 1x, 34) Eemeli Mäkifräntilä KA 184 0x. Joukkuekilpailut Ilmakivääri 8IT: 1) Härmän seudun ampujat ry (Jiri Lahtela, Toni Sahi, Milla Löytynoja), 2) Asikkalan Ampumaseura (Ida Raunio, Tuuli Blomster, Minttu Tuomainen), 3) Kauhavan Ampujat (Matias Koivisto, Lauri Järvinen, Siiri Lindqvist), 3) Härmän seudun ampujat ry (Lauri Mölsä, Ella Mäenpää, Eero Talkkari), 5-7) Keiteleen Ampumaseura Ry (Aada Räisänen, Rasmus Saastamoinen, Seelia Helaste), 5-7) Mikkelin Ampujat (Eerik Minkkinen, Aapo Siiskonen, Nooa Krivetz), 5-7) Pielaveden ampuma- ja metsästysseura (Timi Tossavainen, Viivi Hänninen, Eetu Kolehmainen). Ilmakivääri 10 IT: 1) Härmän seudun ampujat ry (Sini Ojanperä, Paavo Sahi, Lassi Hautala), 2) Raseborgs Skyttar (Melvin Lindström, Wilmer Wilkman, Ida Avellan), 3) Asikkalan Ampumaseura (Jade Ala-Narttila, Matias Kankola, Voitto Salminen), 3) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Sara Mäkinen, Sisu Mäkinen, Tuuli Riihimäki), 5-8) Kauhavan Ampujat (Oskari Koivisto, Samuli Pitkäranta, Daniel Lindqvist), 5-8) Kauhavan Ampujat (Tuomas Järvinen, Riku-Matti Uitto, Sara Uitto), 5-8) Keiteleen Ampumaseura Ry (Mari Pulliainen, Roope Leskinen, Arttu Räisänen), 5-8) Kankaanpään Ampumaurheilijat ry (Moona Korvala, Santtu Raiskio, Miisa Parhiala), 9) Salon Seudun Ampujat (Otto Pitkänen, Onni Kontinen, Siri Lintula), 10) Asikkalan Ampumaseura (Lauri Raunio, Jaakko Keränen, Aaro Kovanen), 11) Mikkelin Ampujat (Aleksi Himanen, Patrik Peltoranta, Ville Paukku), 12) Hämeenlinnan Ampumaseura (Sisu Manninen, Vihtori Tiensuu, Emmi Pöntinen), 13) Pielaveden ampuma- ja metsästysseura (Riku Marin, Miko Hänninen, Santeri Turunen). Ilmakivääri 12HT: 1) Kuusankosken Ampujat ry (Lukas Niilola, Eetu Peltola, Kaapo Jäppinen), 2) Kauhavan Ampujat (Tuomas Pihlaja, Helmiina Tyyvi, Jussi Ahopelto), 3) Asikkalan Ampumaseura (Manu Nieminen, Samuel Ruusunen, Mikko Syrjä). Ilmakivääri 12VT: 1) Keiteleen Ampumaseura Ry (Matias Kolkkonen, Valtteri Häkkinen, Anton Pulkkinen), 2) Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura (Osto-Aadolf Ahokangas, Aaro Kangas, Jeremias Knuuti), 3) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Jussi Ketolainen, Arvi Manteri, Emil Laaksonen), 3) Salon Seudun Ampujat (Veeti Parviainen, Rasmus Lintula, Ilmari Pitkänen), 5-6) Pielaveden ampumaja metsästysseura (Tanja Mönkkönen, Atte Ruotsalainen, Emma Hänninen), 5-6) Mikkelin Ampujat (Niilo Siiskonen, Leevi Lång, Onni Venäläinen). Ilmakivääri 14VT: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Aatu Rintamäki, Jesse Riihimäki, Nanna Uuttu), 2) Härmän seudun ampujat ry (Miska Löytynoja, Veeti Hippi, Joona Ojanperä), 3) Salon Seudun Ampujat (Helmi Pietinalho, Siiri Wessman, Minea Terkola), 3) Asikkalan Ampumaseura (Inka Oksanen, Iida-Maria Tuomainen, Elias Ruusunen), 5-8) Härmän seudun ampujat ry (Jaakko Mantere, Niko Antila, Sanni Ylinen), 5-8) Kankaanpään Ampumaurheilijat ry (Santeri Kenola, Niko Elonen, Alexandra Rosenlew), 5-8) Kyrkslätt Skytteförening (Arthur Ekberg, Roope Ruokolahti, Reetta Ruokolahti), 5-8) Hämeenlinnan Ampumaseura (Mikko Jokinen, Linda Lemmettyinen, Janita Piilola), 9) Sodankylän Ampujat (Janne Piirainen, Veera Piirainen, Oona Poikela), 10) Mikkelin Ampujat (Aleksi Närhi, Viivi Väliaho, Saara Moilanen), 11) Säkylän Seudun Ampujat (Vilma Lähteenmäki, Olga Lähteenmäki, Jesse Hakanperä), 12) Härmän seudun ampujat ry (Jimi Ojanperä, Jonne Mäkinen, Teo Hietakangas), 13) Kankaanpään Ampumaurheilijat ry (Jerry Salminen, Veeti Syräkoski, Hermanni Hakasalo), 14) Kauhavan Ampujat (Johannes Lähde, Mika Kärkkäinen, Tiia Koivisto), 15) Salon Seudun Ampujat (Roberts Zadraks, Eetu Kontinen, Jaakko Jyllilä), 16) Mikkelin Ampujat (Joona Krivetz, Markus Falkenbach, Eemeli Kivistö), 17) Keiteleen Ampumaseura Ry (Aamos Helaste, Kaius Helaste, Eveliina Niskanen), 18) Pielaveden ampuma- ja metsästysseura (Väinö Qvick, Riku Savolainen, Samuli Tokunen). Ilmakivääri 14HT: 1) Haapajärven Ampumaseura (Arttu Salin, Aatu Savelainen, Eevert Kumpulainen), 2) Kauhavan Ampujat (Eemeli Mäkifräntilä, Tuomas Rintala, Minea Pitkäranta), 3) Ylivieskan Kuula Ampumajaosto (Milena Säily, Mila Pehkonen, Ossi Härkönen), 3) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Aapeli Rinta-Koski, Eero Kurunsaari, Lauri Hannu), 5-6) Asikkalan Ampumaseura (Inka Oksanen, Iida-Maria Tuomainen, Elias Ruusunen). Ilmapistooli 8IT: 1) Pielaveden ampuma- ja metsästysseura (Viivi Hänninen, Eetu Kolehmainen, Timi Tossavainen), 2) Kauhavan Ampujat (Matias Koivisto, Lauri Järvinen, Siiri Lindqvist), 3) Mikkelin Ampujat (Väinö Haimi, Aapo Siiskonen, Nooa Krivetz), Ilmapistooli 10IT: 1) Kauhavan Ampujat (Oskari Koivisto, Samuli Pitkäranta, Daniel Lindqvist), 2) Pielaveden ampuma- ja metsästysseura (Riku Marin, Miko Hänninen, Santeri Turunen), 3) Mikkelin Ampujat (Aleksi Himanen, Patrik Peltoranta, Ville Paukku), 3) Kaustisen Pohjan-Veikot (Nella Tastula, Lauri Järvelä, Frans Järvelä), 5-8) Kauhavan Ampujat (Tuomas Järvinen, Riku-Matti Uitto, Sara Uitto), 5-8) Keiteleen Ampumaseura Ry (Mari Pulliainen, Roope Leskinen, Arttu Räisänen), 5-8) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Sara Mäkinen, Sisu Mäkinen, Tuuli Riihimäki), 5-8) Kankaanpään Ampumaurheilijat ry (Kalle Korvala, Santtu Raiskio, Miisa Parhiala), Ilmapistooli 12VT: 1) Vetelin Urheilijat (Panu Lappi, Elli Rauma, Lilli Lappi), 2) Kaustisen Pohjan-Veikot (Peetu Puumala, Sofia Äijö, Aaro Peltoniemi), 3) Kaustisen Pohjan-Veikot (Joose Puumala, Sara Äijö, Minka-Maria Puumala), 3) Kauhavan Ampujat (Jussi Ahopelto, Tuomas Pihlaja, Saana Uitto), 5-8) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Veeti Iso-Kouvola, Jussi Ketolainen, Arvi Mantere), 5-8) Keiteleen Ampumaseura Ry (Matias Kokkonen, Valtteri Häkkinen, Anton Pulkkinen), 5-8) Mikkelin Ampujat (Niilo Siiskonen, Leevi Lång, Onni Venäläinen), 5-8) Pielaveden ampuma- ja metsästysseura (Tommi Puttonen, Atte Ruotsalainen, Emma Hänninen), Ilmapistooli 14VT: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Lauri Hannu, Aatu Rintamäki, Aapeli Rinta-Koski), 2) Kaustisen Pohjan-Veikot (Nea Tastula, Julia Teirikangas, Ia Nikula), 3) Kauhavan Ampujat (Johannes Lähde, Tiia Koivisto, Mika Kärkkäinen), 3) Asikkalan Ampumaseura (Oiva Kasurinen, Samuel Ruusunen, Leevi Tanskanen), 5-8) Pielaveden ampuma- ja metsästysseura (Väinö Qvick, Riku Savolainen, Samuli Turunen), 5-8) Mikkelin Ampujat (Saara Moilanen, Viivi Väliaho, Joona Krivetz), 5-8) Sodankylän Ampujat (Janne Piirainen, Veera Piirainen, Oona Poikela), 5-8) Keiteleen Ampumaseura Ry (Aamos Helaste, Kaius Helaste, Eveliina Niskanen), 9) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura (Emil Laaksonen, Samu Mäkinen, Jesse Riihimäki), 10) Mikkelin Ampujat (Markus Falkenbach, Niilo Kirjalainen, Eemeli Kivistö). RUUTIASEIDEN KULTAHIPPUFINAALI 27.7. Hyvinkää 50m Kivääri, makuu sarja 10T: 1) Sini Ojanperä HSA 191, 2) Matias Kaukola AsAS 187, 3) Daniel Lindqvist KA 184, 4) Aaro Kovanen AsAS 183, 5) Iita Jäppinen KuusA 182, 6) Ville Paukku MA 181 2x, 7) Jone Ojanperä HSA 181 2x, 8) Jaakko Keränen AsAS 178, 9) Tuuli Riihimäki IMAS 175, 10) Matias Koivisto KA 164, 11) Riku-Matti Uitto KA 160, 12) Kride Henriksson K-UAS 154, 13) Siiri Lindqvist KA 153, 14) Sara Uitto KA 152, 15) Tuomas Järvinen KA 148, 16) Sisu Mäkinen IMAS 146, 17) Oskari Koivisto KA 143, 18) Sara Mäkinen IMAS 139, 19) Ella Kari KA 132, 20) Lauri Järvinen KA 94. 50m kivääri, makuu, joukkueet 10T: 1) Asikkalan Ampumaseura 548, 2) Kauhavan Ampujat 2 480. 3) Kauhavan Ampujat 1 464, 4) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 460, 5) Kauhavan Ampujat 3 386. 50m kivääri, makuu 12T: 1) Milena Säily YK 195, 2) Jussi Ahopelto KA 194, 3) Helmi Pietinalho SaSA 192, 4) Kaapo Jäppinen KuusA 188, 5) Saana Uitto KA 185, 6) Jussi Ketolainen IMAS 184, 7) Liina Viinamäki LappjA 182, 8) Tuomas Pihlaja KA 174, 9) Jami Salmela KA 157. 50m kivääri, makuu, joukkueet 12T: 1) Kauhavan Ampujat 553. 50m kivääri, makuu 14T: 1) Nicole Kamila RS 289, 2) Anton Kuokkanen AsAS 288 9x, 3) Alexanda Rosenlew KaA 288 6x, 4) Iida-Maria Tuomainen AsAS 287, 5) Aapeli Rinta-Koski IMAS 285, 6) Oona Poikela SodA 284 7x, 7) Tiia Koivisto KA 284 6x, 8) Johannes Lähde KA 282 6x, 9) Niko Elonen KaA 282 5x, 10) Janita Piilola HlAS 281, 11) Santeri Kenola KaA 280, 12) Nanna Uuttu IMAS 274, 13) Mika Kärkkäinen KA 273, 14) Tuomas Rintala KA 272, 15) Sanni Ylinen HSA 271, 16) Jimi Henriksson K-UAS 270, 17) Ella Ilomäki PHA 268 4x, 18) Linda Lemmetyinen HlAS 268 3x, 19) Jimi Ojanperä HSA 265 6x, 20) Elias Ruusunen AsAS 265 3x, 21) Tiitus Hautamäki KeAmS 264 6x, 22) Saga Tuisku TorSA 264 2x, 23) Luka Kallio HlAS 260, 24) Jesse Riihimäki IMAS 256, 25) Veeti Jyräkoski KaA 253, 26) Eemeli Mäkifräntilä KA 238 2x, 27) Teo Hietakangas HSA 238 1x, 28) Joona Salmela KA 206. 50m kivääri, makuu, joukkueet 14T: 1) Kankaanpään Ampumaurheilijat 850, 2) Asikkalan Ampumaseura 840, 3) Kauhavan Ampujat 2 839, 4) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 815, 5) Hämeenlinnan Ampumaseura 809, 6) Härmän Seudun Ampujat 774, 7) Kauhavan Ampujat 1 716. 25 m pistooli 12T: 1) Lumi Saikkonen HVA 191, 2) Severi Käsnänen K-SMAS 180, 3) Janne Makkonen K-SMAS 176, 4) Jussi Ketolainen IMAS 166, 5) Sisu Mäkinen IMAS 108, 6) Sara Mäkinen IMAS 72. 25 m pistooli, joukkueet 12T: 1) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 346. 25 m pistooli 14T: 1) Veera Piirainen SodA 242, 2) Oiva Kasurinen AsAS 235, 3) Matilda Pispa IMAS 232, 4) Elias Ruusunen AsAS 227, 5) Leevi Tanskanen AsAS 224, 6) Aatu Rintamäki IMAS 220, 7) Samu Mäkinen IMAS 207, 8) Oona Poikela SodA 192, 9) Aapeli Rinta-Koski IMAS 176. 25 m pistooli, joukkueet 14T: 1) Asikkalan Ampumaseura 686, 2) Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura 659. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 43 SM 2019 43 04/12/2019 21.20

SEURAESITTELY LAS:n työn­ täyteinen 100-vuotis­ juhlavuosi Elokuun maailmancup oli seuralle iso ponnistus. Teksti HEIDI LEHIKOINEN Kuvat JUHA SAARINEN L ahden Ampumaseura on virkeä satavuotias, vaikka muiden ampumaurheilun seurojen tavoin sekin kaipaa toimintaansa lisää nuorta väkeä niin harrastajiksi kuin seuratoimintaan tekijöiksi. Erityisesti haulikkojaostolle juhlavuoden iso tapahtuma oli maailmancup Hälvälässä, jonka seuratoimijat toivovat tulevaisuudessa kehittyvän nykyistä viihtyisämmäksi ampumaurheilukeskukseksi. Kun puheenjohtaja Matti Siirolalta kysyy toiveita ja haasteita tuleville vuosille, hän nostaa ensimmäisenä esiin Hälvälän. Kun lähiseudulla ovat Vierumäki ja Pajulahti, alueen ampumaurheiluharrastukselle monin tavoin tärkeälle Hälvälästä toivotaan Hollolalle yhtä vetovoimatekijää. Vain ratoja kunnossa pitämällä on mahdollista saada tulevaisuudessakin kansainvälisiä kilpailuja, joiden osallistujat hyödyttävät alueen elinkeinoelämää taloudellisesti laajasti. Siksi moni asia kiteytyy Hälvälän kehittämiseen. – Siitä pitää pystyä luomaan nykyaikainen ampumaurheilukeskus, joka täyttää mukavuus-, viihtymis- ja meluvaatimukset. Esimerkiksi Keski-Euroopassa on asutuksen keskellä ampumaratoja, jotka eivät häiritse ketään ja joissa on korkea varustelutaso. Ratamme tasoa pitää nostaa. Siinä on meille ja muille Hälvälän käyttäjille tavoite, puheenjohtaja Matti Siirola sanoo tulevia vuosia kohti katsoen. SIIROLA, varapuheenjohtaja Raine Forss ja haulikkojaoston aktiivinen toimija Heikki Keskitalo ovat kukin seuranneet satavuotiaan taivalta eri tavoin 1980-luvulta asti. Keskitalo on ”nähnyt läpeensä” ratojen kehitystä 2000-luvulla myös ympäristöasioiden näkökulmasta, kun Hälvälääkin on tuunattu nyky-yhteiskunnan ympäristövaatimusten mukaan. 44 LAS – Aluksihan se tuntui turhanpäiväiseltä, mutta sinne rupesi nousemaan penkkaa ja vallia sekä päällystettä, itsekin SAL:n ympäristötyöryhmässä toiminut Keskitalo sanoo yhdestä positiivisesta kokemuksesta. MILLAINEN SEURAN juhlavuosi on sitten ollut? Satavuotisjuhlia vietettiin kahdessa osassa: elokuisessa haulikkolajien maailmancupissa juhlittiin työn merkeissä, syyskokouksessa marraskuussa puolestaan muun muassa muistettiin ansiomerkein pitkäaikaisia jäseniä. Juhlavuodesta suuren osan haukkasi maailmancup, sillä tapahtuman valmistelu vei aikaa. – On ollut työntäyteinen ja rankka vuosi. Maailmancup teetti kovastikin töitä radalla. Meillä oli siinä suht’ pieni porukka, joka ahersi. Hyvinhän ne kisat menivät, lopputulos oli hieno, Keskitalo sanoo ja iloitsee kilpailujen saamasta hyvästä palautteesta. JO 2002 MM-KISOISSA vahvasti mukana olleen Keskitalon kesästä maailmancupiin radalla tehtävät valmistelutyöt lohkaisivat paljon aikaa. – Neljän kuukauden ajan joka päivä oli jotain, Keskitalo naurahtaa. Tovi maailmancupin jälkeenkin Keskitalo toivoo, että Hälvälässä nähtäisiin ”mahdollisimman pian” jälleen isompia kilpailuja. Maailmancupia varten kasattu organisaatio, koulutetut ratatuomarit ja osaaminen kilpailujärjestelyistä olisi hyvä saada hyödynnettyä. – Pari vuotta menee toipumisessa, mutta 2022 on sovittu, että olisi trapin ja skeetin yhteinen SM-kilpailu. Se olisi vähän isompi tapahtuma. Tuommoinen kisa vetäisi ehkä sen 200 ampujaa. PITKÄN LINJAN ahertajien lisäksi Keskitalo kaipaisi nuorempaa väkeä innostumaan seuratoiminnasta. – Nuorennusleikkausta seuramme kaipaisi, että saataisiin toiminnot oikeasti päivitettyä tälle vuosisadalle. Se on enemmän kiinni toimijoista, että löytyisi innokkaita ihmisiä ja oikeanlaisia toimijoita nuoremmasta polves- Lahden maailmancupin finaaleja televisioitiin suorina lä ta. Suurimmassa osassa seuroja vanhemman polven ihmiset pyörittävät toimintaa. Silloin uudistusta ei välttämättä tapahdu niin paljon kuin tarvitsisi, Keskitalo miettii. Hän iloitsee siitä, että muutamia uusia henkilöitä onkin viime aikoina löytynyt toimintaan mukaan. – Se innostus täytyisi saada pidettyä. Kestää oman aikansa ennen kuin pääsee mukaan touhuun. Seuran vapaissa harjoituksissa käy nuorempaakin porukkaa, mutta veteraanisarjat keräävät kilpailuiden osalta suurimmat osallistujamäärät. – Itsekin käyn kilpailuissa viikonloppuisin ja ampumassa pari kertaa viikossa. Siirola aloitti äskettäin puheenjohtajana kolmannen kautensa. Seuran jäsen hän on ollut pistoolijaostossa vuodesta 1987, omaa ampumaurheilutaustaa on pistoolista piirikunnallisella tasolla. – Se harrastus korkeammalla tasolla hiipui, Siirola sanoi. RATOJEN TILANNE muuttuvassa yhteiskunnassa on aiheuttanut mietittävää monille seuroille, mutta Lahdessa tilanne on sen suhteen nykyään hyvä. Siirolan kunnallishallintotuntemus ja -osaaminen on ollut arvossaan myös asian tiimoilta. – Nyt on radan suhteen hyvä tilanne. Ampumarata on maakuntakaavassa, eikä sen yli voi kuntakaan mennä. Uusien ympäristöehtojen mukaiset radat pitää olla, ja se teettää töitä ratayhdistykselle ja seuroille. Haulikkolajit saivat Lahden seudullakin piristysruiskeensa ja arvostusta Satu Mäkelä-Nummelan olympiavoitosta. Siirola kuvaa haulikkolajeja ”nykyihmiselle sopivaksi” eli sähäkäksi ja katsojillekin helposti seurattavaksi, ja ne houkuttele- URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 44 04/12/2019 21.20

n suorina lähetyksinä muun muassa Ylellä. Näin maailmancupia katsottiin ´  Lahden maailmancupin tv-katsojalukemat: ´  16.8. Naisten trapfinaali, suora Lahden maailmancupiin osallistui 470 ampumaurheilijaa, jotka edustivat 75 maata. Suomesta maailmancupiin osallistui 20 urheiluampujaa. vatkin LAS:ssakin uusia harrastajia. – Pistoolilajeissa näkyy, että pistooliluvan saaminen on vaikeaa. Haulikkoon saa lupia helpommin, kun se on metsästysase. Suhtautuminen aseisiin ja aseilla tapahtuvaan harrastamiseen on nykyään aika kaksijakoista. Ennen sitä pidettiin luonnollisempana osana suomalaista kulttuuria, Siirola sanoo. VARAPUHEENJOHTAJA Raine Forss tuli seuraan haulikkojaostoon, mutta kaverinsa houkuttelemana vaihtoi 1990-luvun puolivälin paikkeilla riistamaalijaostoon. – Kaveri sai houkuteltua, Forss naurahtaa. Tuolloin seuratoiminta oli vielä vilkasta ja riistamaalipuolella kilpailujakin useampi vuodessa, mutta nykyään tilanne on toinen. – Pientä kilpailutoimintaa on, mutta olemme aika pieni jaosto. Hänelle ovat jääneet mieleen 1996 EM-kilpailut, joihin aika pienellä varoajalla saatiin kolmas villikarjurata. – Se tuntui hyvältä, että sen saimme silloin radan osalta pidettyä, Forss muistelee. Hän toivoo, että kilpailutoiminta vilkastuisi riistamaalijaostossa, vaikka nykyinen ratatilanne ei mahdollistakaan isompia kilpailuja. – Toivoisin myös, että saisimme jossain vaiheessa elektronisen villikarjuradan. Toivoisin myös metsästysseuroista radan käyttäjiä. SEURAPORUKASSA on kuitenkin edelleen mukavaa olla mukana. – Meillä on yhtenäinen porukka, kaveriporukassa teemme. Oman jaoston porukan kanssa käydään vähintään kerran viikossa ampumassa hyvällä sisäampumaradallamme. Sen jälkeen käydään kahvilla ja jutellaan TV2:ssa: keskiarvo 117 000 (huippu 148 000) ´  17.8. Miesten trapfinaali, jälkilähetys TV2: 107 000 (110 000) ´  18.8. Trapin parikilpailu, finaali jälkilähetys TV2: 161 000 (184 000) ´  21.8. Naisten skeetfinaali, suora TV2:ssa: 60 000 (69 000) ´  22.8. Miesten skeetfinaali, suora TV2:ssa 80 000 (122 000) kaikenlaista, Forss kehuu seurahenkeä. Miltä tuntuu, että teillä on satavuotias seura? – Hienolta tuntuu. On se hienoa, että on niinkin kauan pystynyt toimimaan melko vireänä. Aina menestyneitä silloin tällöin tulee, ja ei sitä joka vuosi voi vaatiakaan, että olisi ihan huippuja. Aina maajoukkueampujia jostain lajista löytyy, Forss sanoo. Lahden Ampumaseuran historia tehtiin kirjaksi seuran täytettyä 90 vuotta, mutta satavuotishistoriikki odottaa vielä tekijäänsä. Nykyisellään LAS:ssa on reilut 720 jäsentä. Vaikka harrastajia toivotaan ampumaurheiluseuroihin ympäri Suomea, Lahdessa on jäsenrintamalta myös positiivista mieltä aiheuttava fakta: – Joka kuukausi kokouksessamme käsitellään jäsenhakemuksia, joka kuukausi seuraan liittyy jäseniä. Ei tämä laji kuolemassa ole, Siirola sanoo. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 45 45 04/12/2019 21.20

Yläkoululeiri yhdistää koulun ja harjoittelun Tanhuvaaran urheilu­ opistossa järjestettiin valta­­k unnallisen ampumaurheilun yläkoulu­ leirityksen ensimmäinen jakso marraskuussa. Teksti & kuvat LASSI PALO Y läkouluikäisten yläkoululeirillä koulunkäynti ja harjoittelu yhdistetään toimivaksi kokonaisuudeksi leiriolosuhteissa ja annetaan eväät parempaan arjen hallintaan myös leirien välisinä aikoina. Tavoitteena on tarjota nuorille urheilijoille tukea kokonaisvaltaiseen urheilijaksi kasvamiseen. Savonlinnassa sijaitsevassa Tanhuvaaran urheiluopistossa järjestettiin marraskuun alussa leirityksen ensimmäinen jakso. Kirjavahvuus on viisitoista ampumaurheilijaa (kaikki kivääriampujia), mutta paikalla oli nyt kolmetoista nuorta. Kuusi heistä oli mukana jo viime vuonna. Yläkoululeiritys järjestetään nyt neljännen kerran. – Urheilijoita voisi olla enemmänkin. Ryhmän koko voisi hyvinkin olla 10+10. Huippuampuja ei tarvitse olla, kyllä leirillä oppi tarttuu, Tanhuvaaran yläkoululeirityksen koordinaattori Sami Piisilä sanoo. VALTAKUNNALLINEN yläkoululeiritys on osa ampumaurheilun valmennusjärjestelmää ja urheilijan polkua. – Nuorilta saamani palaute on kannustanut minua jatkamaan. On ilo nähdä nuorten kehittyvän – parempaa maaperää viljellä ei ole, yläkoululeirityksen valmennuksesta vastaava Marko Leppä sanoo. Lajin määrittelemien valmennuslinjausten mukaisesti toimitaan myös yläkouluikäisten valmennuksessa. Nuorten urheilijoiden kohdalla tämä tarkoittaa lajivalmentautumisen rinnalla monipuolisten taito- ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelua, urheilijoiden elämäntaitojen, kuten ravitsemuksen, psyykkisten taitojen ja urheilijan terveyteen liittyvien taitojen kerryttämistä, sekä tuen tarjoamista urheilijan kaksoisuraan ja opiskelutaitoihin. Koulunkäynnille ja läksyille on varattu vähintään kolmisen tuntia päivässä. Yläkoululeiritystä järjestää yksitoista urheilu- ja liikuntaopistoa yhteistyössä yli 40 lajin kanssa. 46 Lauri Syrjä. Lauri Syrjä, AsAs ”OLEN OLLUT AKATEMIASSA mukana alusta lähtien. Neljäs vuosi menossa ja leirejä takana kolmetoista. Kokemuksena leirit ovat olleet opettavaisia ja mukavia. Olen saanut hyviä kaverita leirityksen kautta. Parasta leireissä ovat olleet hyvät harjoitukset ja hyvä ryhmähenki. Toivoisin varsinkin näin lukiolaisena, että opiskelua olisi hieman enemmän. Tietenkin ykkösasiana leireillä on tehdä paljon lajiharjoittelua, mutta kouluhommat pitää saada hoidettua myös hyvin. Kokonaisuutena leiritys on toimiva ja tärkeitä asioita painotetaan ja opetellaan. Kaikki osa-alueet on jaettu hyvin ja kaikelle on riittävästi aikaa. Päivät ovat olleet tietenkin sopivan pitkiä ja on tullut harjoiteltua hyvin. Joskus on saattanut olla rankkaa, jos on ollut koko viikon leirillä (seitsemän päivää), mutta aina on jaksanut kuitenkin tehdä kaiken kunnolla. Kouluhommien tekeminen leirin aikana on ollut joskus ärsyttävää, mutta yritän kuitenkin aina käyttää ajan tehokkaasti. Kuitenkin akatemiatoiminnasta on kyse ja koulu kuuluu siihen mukaan. Tanhuvaara on paikkana erinomainen. Kaikki harjoittelupaikat ovat samassa rakennuksessa ja on mahdollista ampua pienoiskiväärillä ja ilmakiväärillä. Fyysisille harjoituksille on myös hyvät Tanhuvaaran urheiluopistossa järjestettyyn valtakunnal "Toivoisin varsinkin näin lukiolaisena, että opiskelua olisi hieman enemmän." Lauri Syrjä paikat. Ruokakin on aina hyvää. Leirien ajankohdat ovat olleet: kaksi alkukaudesta ja yksi kisakaudella ja viimeisellä aletaan siirtyä jo piekkarikauteen. Mielestäni toimiva jaksotus. Teen melko samanlaisia harjoituksia kuin leirelläkin lukuunottamatta finaaleja. Kotona kuitenkin voi käyttää aikaa radalla enemmänkin ja voin suunnitella harjoituksen sisällön paremmin kuin täällä.” URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 46 04/12/2019 21.20

valtakunnallisen ampumaurheilun yläkoululeirityksen ensimmäiselle jaksolle osallistuneet ryhmäkuvassa valmentajansa Marko Lepän johdolla. Aino Nenonen, Hahlo ”OLEN NYT TOISTA KERTAA mukana Tanhuvaaran yläkoululeirityksessä, ja kokemus on ollut hyvä. Tulen luultavasti hakemaan mukaan leiritykseen myös ensi kaudelle. Parasta leireissä on ollut se, että olen saanut uusia kavereita, hyviä vinkkejä lajiharjoitteluun ja paljon lisää tietoa koskien urheilijan arkea. Yläkoululeireillä olen päässyt ampumaan paljon lihashuoltoa unohtamatta. Olen saanut leireiltä vielä lisää motivaatiota omaan harjoitteluuni. Leireiltä tulen varmaan saamaan vielä lisää uusia neuvoja, jotka auttavat minua kehittymään ampujana. Leirien ohjelma on ollut mielestäni toimiva ja selkeä, myös opiskelulle ja levolle on jäänyt riittävästi aikaa. Välillä päivät ovat tuntuneet hiukan rankoilta, sillä tekemistä on riittänyt aamusta iltaan. Lihashuolto ja uiminen ovat kuitenkin olleet mukavan rentouttava tapa päättää leiripäivä. Opiskelun ja urheilun yhdistäminen on sujunut hyvin. Opettajat ovat suhtautu- Aino Nenonen osallistuu yläkoululeiritykseen nyt toista kertaa. neet harrastukseeni kannustavasti ja myös kokeiden tekeminen leireillä on onnistunut hienosti. Leirien ajankohdat eivät onnekseni ole sattuneet koeviikoille, ja ne rytmittyvät ampumakauteen sopivasti. Leiripaikkana Tanhuvaara on mielestäni loistava. Se tarjoaa hyvän mahdollisuu- jatkuu 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 47 47 04/12/2019 21.20

den lajini harjoittamiseen ja myös muuhun toimintaan. Hyvänä puolena on myös se, että Tanhuvaara sijaitsee vain noin tunnin matkan päässä. Yläkoululeirityksen myötä olen kiinnittänyt enemmän huomiota säännölliseen ja riittävän monipuoliseen ruokailuun. Myös kuntotesteistä on ollut apua oman lihaskunnon kehittämiseksi.” 9 aluetta kysymystä Itä-Suomi Tiitus Hautamäki. Teksti ja kuva LASSI PALO Ampumaurheiluliiton aluetoiminta jaetaan yhdeksään aluejaostoon. Toiminnan tark­o i­t uksena on edistää ja kehittää ampuma­u rheilua alueellaan ja toimia SAL:n orga­n isaation osana yhteistoiminnassa laji­j aos­t ojen ja alueen seurojen kanssa. Urheilu­a mpuja-lehden alueita esittelevä juttu­s arja alkoi viime vuonna. Aiemmin ovat esittäytyneet Häme, Lounais-Suomi, Pohjanmaa, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Suomi. Tiitus Hautamäki, KeAms ”OLIN NYT ENSIMMÄISEN kerran mukana Tanhuvaaran leirityksessä. Se oli mukava kokemus. Leirillä oli hyvä valmennus, jota toivon saavani jatkossakin, koska minulla ei ole omaa valmentajaa. Urheilua, opiskelua ja lepoa oli sopivasti, mutta vapaa-aikaa voisi olla vähän vähemmän. Päivät olivat mukavia, koska leirillä oli paljon monipuolista tekemistä. Kouluasioitakin oli helppo tehdä, koska opiskeluaikaa oli paljon. Tanhuvaara on mielestäni mukava paikka, koska siellä voi tehdä paljon erilaisia asioita. Leirien välit ovat sopivia ja leirit ovat sopivan pituisia. Käytän leiriltä saamiani ohjeita, kun harjoittelen.” Inka Havukainen toimi apuvalmentajana. 48 1 Millaisena näette alueen roolin Ampumaurheiluliiton toiminnassa? Alueemme vaikutus on aika vähäinen. Tähän syynä lienevät pitkät välimatkat sekä tapahtumien ja kilpailutoiminnan painottuminen Etelä- ja Lounais-Suomeen. Alue toimii resurssiensa rajoissa alueellisena edunvalvojana rata- ja ympäristöasioissa. Millaista toimintaa teillä on nyt ja tulevaisuudessa ja millainen alue Itä-Suomi on ampumaurheilun kannalta? Alueen ja aluejaoston toiminta on keskittynyt lähinnä 2. ja 1. luokan kilpailutuomarikoulutukseen, alueellisen valmennuksen järjestämiseen, neuvontaan ja ohjeistukseen sekä avointen alueellisten kilpailujen järjestämislupahakemusten käsittelyyn. Alueen laajuudesta ja aktiivisten seurojen vähäisyydestä johtuen toiminta ei ole kovin näkyvää ulospäin, mutta ko. seurat ja niiden aktiiviset jäsenet järjestävät viikkokilpailuja ja yhteisiä harjoitussiltoja avointen alueellisten kilpailujen ohella sekä ampumakoulutoimintaa nuorille ja muille halukkaille. Perinteisten ampumaurheilulajien harrastajamäärät pienenevät vuosi vuodelta, kun taas nämä ns. toiminnalliset ammunnat tuntuvat kasvattavan suosiotaan. Kuinka monta vuotta alueenne on toiminut, kuinka monta seuraa ja jäsentä siellä nyt on? Entä miten luvut ovat 2 3 kehittyneet viimeksi kuluneiden vuosien aikana? Itä-Suomen alue on suora jatko kahdelle SVUL:n piirille eli Pohjois-Savolle ja Pohjois-Karjalalle. joten historiaa riittää. Nykyisin alueeseen kuuluu 35 seuraa, joissa on 2331 jäsentä. Valitettavasti jäsenmäärä kuvastaa lajiemme vetovoimaisuutta: se on laskusuuntainen. Mitkä ovat alueenne suurimmat haasteet, vahvuudet ja mitä voisi ja pitäisi kehittää? Suurimpana haasteena näkisimme varsinkin 25m ja 50m ruutiaseratojen vähäisyyden tällä hetkellä. Tämä vaikuttaa myös harrastajakuntaan, kun ei pääse harjoittelemaan ulkoradoilla. Ainoana paikkana on Raasion ampumaurheilukeskuksen radat Siilinjärvellä, joiden toiminta uhkaa loppua viimeistään vuoden 2021 loppuun mennessä. Kuopion Heinjoen ampumaurheilukeskukseen on valmistumassa 60-paikkainen 50m rata jo olevien 25m sekä 100m ja 50m riistamaaliratojen lisäksi. Haulikkoratojen tilanne alueella on hieman parempi. Vastaavasti ilma-aseratoja, joiden ampumapaikkamäärä on yli 20, ei ole kuin Joensuun Utrassa, Kontiolahdella ja Maaningalla. Ilma-aseiden lisäksi Kontiolahdella, Kuopiosta ja Maaningalta löytyy myös monipuolisen käytön mahdollistava sisäampumarata 4 URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 48 04/12/2019 21.20

Itä-Suomen aluejaoston jäsenistä Heikki Pääkkönen (vas.), Martti Halttunen ja Tuomo Silvast ovat myös Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston jäseniä. Heidät kuvattiin marraskuussa järjestetyn liittovaltuuston kokouksen yhteydessä. "Alueemme suurimpana haasteena näkisimme varsinkin 25m ja 50m ruutiaseratojen vähäisyyden tällä hetkellä." ruutilajeille, mutta Maaningan radan jatkumo ei ole varmaa vuoden 2020 jälkeen. Harrastajaporukka ikääntyy, eikä nuoria tule lisää. Varsinkin tukiammuntasarjojen jälkeen harrastajakato on suuri. Siinä riittää haastetta meille kaikille, mutta tämä lienee ongelma kaikilla alueilla. Vahvuutena voitaneen pitää seurojen aktiivisia toimijoita, jotka jaksavat pitää toiminnan käynnissä. Seurat ovat kohtuullisesti hankkineet EST-laitteistoa, jota löytyy Kuopiosta, Joensuusta, Siilinjärveltä kymmenkunta kultakin radalta. Kontiolahdella on puolenkymmentä laitetta. Lisäksi joissakin seuroissa on hankittu yksittäisiä EST-laitteita tukemaan harjoittelua, sillä nykyisin kilpailut käydään suurelta osin em. laitteisiin. Seurojen välinen yhteistyö, rataolosuhteet, lajien tunnettavuus suurelle yleisölle ja EST-laitehankinnat nousevat suurimmiksi kehityskohteiksi. Millä tavoin SAL100-juhlavuosi on näkynyt alueellanne? Ei juuri mitenkään, koska ei ole ollut suurempia kilpailuja tai muita tapahtumia, joissa olisimme ollet näkyvästi esillä. Millaista yhteistyötä naapurialueiden kanssa voisi esimerkiksi olla? Toimitsija-apua, yhteistyössä järjestettyjä kilpailuja, koulutuksia, leirejä ja valmennustapahtumia. 5 6 7 Onko näköpiirissä, että alueellenne tulisi lisää Tähtiseuroja (nyt SiiLA)? Tietääksemme ei ole. Seurat mieltävät Tähtiseura-tittelin olevan jonkinasteinen rasite ja velvoite laatutekijöiden ylläpitämiseksi, vaikka tosiasiassa se palvelee (tai ainakin tulisi palvella) koko seuran jäsenistöä. Myös tuo täytettävä hakulomake koetaan jonkinlaisena ”mörkönä”. Kuinka aktiivista kilpailutoiminta on alueellanne? Ollaanko resurssienne ylärajoilla vai voisiko kisoja olla enemmänkin? Jos olisi ratoja, voisi järjestää kilpailujakin. Ilma-aseilla kilpailuja on jonkin verran, mutta vilkaisu kilpailukalenteriin kertoo niitä järjestettävän muuallakin. Se ja välimatkat johtavat yleensä siihen, että kilpailut käydään paikallisin voimin niin toimitsijoiden kuin osallistujienkin kesken. Saatte haastaa seuraavan alueen. Mikä se on ja miksi ja minkä kysymyksen haluatte sille esittää? Pitänee valua karttaa maantieteellisesti alaspäin ja valita jäljellä olevista alueista Kaakkois-Suomen. Kaakkois-Suomi on tiedostettu useista varuskunta-alueistaan, joissa rataolosuhteet ovat yleisesti kunnossa. Miten Puolustusvoimat suhtautuu siviilien liikkumiseen alueellaan ja ovatko mahdolliset rajoitukset vaikuttaneet 8 9 ratojen harjoittelukäyttöön siviilihenkilöiden kohdalla viime vuosien aikana, esimerkiksi 300m ratojen käyttöön? Lopuksi vastaus Keski-Suomen esittämään kysymykseen: Ei ole ole realistista, että yksittäinen yhdistys joutuisi hankkimaan ja rahoittamaan EST-laitteita radan täydeltä, mutta ajatus edes parin, kolmen laitteen hankkimisesta seuran harrastajien käyttöön olisi harkittavissa oleva vaihtoehto, jopa maanlaajuisesti. Joten emme pidä tuota ”osuuskunta”/”pankki”toimintamallin ajatusta lainkaan huonona, sillä näin mahdollistetteisiin nykyaikaiset harjoitteluolosuhteet myös pienimmille seuroille, Aluejaostolla ei ole tarkoitus hankkia EST-laitteita, mutta alueen seurat ja jopa yksityiset harrastajat ovat hankkineet mm. MegaLink-, InBand- ja Sius-Ascor -laitteita omaan käyttöön . Sius-Ascor -laitteita löytyy seuroilta, tosin vain 10m käytössä (esim. Joensuu 10, Kontiolahti 4 ja Siilinjärvi 10), mutta ne ovat yhteneviä keskenään. Kuopiossa laitteita löytyy ilma-aseradalta niin kiv/pist ja liikkuvaan maalin radalta, joten uskoisimme alueella olevan mahdollista järjestää 10m lajien keskikokoiset kilpailut, joissa käytettäisiin vain EST-laitteita. Kuopion Heinjoelta löytyy EST-laitteet myös 50m ja 100m villikarju- ja hirviradoilta. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 49 49 04/12/2019 21.20

”Tehoryhmätoiminta on opettavaista ja silmiäavaavaa” NEEA VUORELA eilija Esittelyssä tehoryhmäurh SEURA: NOKIAN SEUDUN AMPUJAT Teksti & kuva LASSI PALO N eea Vuorela, 15, on kivääriampuja, joka kuuluu Ampumaurheiluliiton tehoryhmään. Hän asuu Kangasalla ja käy Pikkolan yläastetta. Vuorela edustaa Nokian Seudun Ampujia. Kuinka kauan olet harrastanut ampumaurheilua? Olen harrastanut ammuntaa noin kahden vuoden ajan. Miksi kivääri? Kivääri tuntui mielekkäämmältä. Miten ja milloin harrastus alkoi? Toisella luokalla, kun kävin kokeilemassa koulussa jaetulla sporttikortilla. Miltä ampumaurheilu on ”maistunut”? Ampumaurheilu on ollut välillä haastavaa, mutta enimmäkseen nautin lajista. Mikä lajissa viehättää ja kiinnostaa? Lajissa kiinnostaa kokonaisuus. Vahvuutesi ampujana ja toisaalta isoimmat kehityksen kohteet? Vahvuuteni ampujana on rauhallisuuteni. Minun tulisi kehittää jälkipitoani. Kuka on valmentajasi? Valmentajani on Harri Salo ja apuna toimii myös Rami Syrjä. Mitkä ovat parhaat saavutuksesi tähän mennessä? Parhaat saavutukseni ovat: vuonna 2016 12vt Kultahippujen ykkössija, vuoden 2017 Kultahippujen joukkuekultaa 14vt. ja N20-sarjan SM-joukkuepronssia. Lisäksi minulla on neljätoista aluemestaruusmitalia. Mitkä ovat ennätyksesi lajeittain? Ilmakiväärissä ennätykseni ovat: 60 ls 602,9 ja 40 ls 404,1. Pienoiskiväärin ennätykseni ovat 60 ls 595,0 ja 40 ls 393,5. Kuinka usein harjoittelet ja missä? Harjoittelen 2-3 kertaa viikossa Nokialla ja Kangasalla. Mitkä ovat laukausmääräsi vuosittain? Ne ovat vuosittain ilmakiväärillä noin 22 000 laukausta ja piekkarilla noin 7000 laukausta. Mitkä ovat tavoitteesi ensi kaudella ja pidemmällä ajanjaksolla ampujana? Tavoitteeni on olla ensi kaudella mitaleilla SM-kisoissa. Ja pidemmällä tähtäi- 50 Neea Vuorela osallistui marraskuussa Tanhuvaarassa järjestettyyn yläkoululeiritykseen. mellä päästä isompiin kisoihin, esimerkiksi EM-kisoihin. Millaista tehoryhmätoiminta on ollut? Se on ollut opettavaista. Mikä on ollut parasta antia? Parasta tehoryhmässä on se, kun olen saanut uusia kavereita ja asennon korjaamiseen apua. Millainen kokemus tehoryhmä on ollut? Se on ollut silmiäavaava. Mitä toivot saavasi lisää leirityksestä? Toivon saavani leiritykseltä vielä apua ampuma-ajan käyttöön järkevästi. Onko kokonaisuus toimiva? Kokonaisuus on toimiva, mutta ainahan on parantamisen varaa. Millaisia leiripäivät ovat olleet? Ne ovat olleet ampumapainoitteisia. Miten hyödynnät leirien antia päivittäisessä harjoittelussasi? Hyödynnän harjoittelussa leirillä korjattuja asioita. Mitä muuta harrastat? Harrastan laulamista, ruuanlaittoa ja leipomista sekä tanssia. Oletko harrastanut muita urheilulajeja? Olen harrastanut joukkuevoimistelua, tanssia ja suunnistusta. URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 50 04/12/2019 21.20

Esittelyssä kultahippuampuja Hilla Seppänen harjoittelee kaksi kertaa viikossa Maunulan radalla. Isoisän jalanjäljillä HILLA SEPPÄNEN – Minulla ei ole vielä omaa asetta. Olen ampunut seuran pistoolilla. Toiveissani on, että pukki toisi minulle aseen joululahjaksi, hän naurahtaa. SEURA: PAS Teksti & kuvat LASSI PALO H illa Seppänen, 12, aloittaa harjoituksensa Helsingissä sijaitsevalla Maunulan ilma-aseradalla. Katse on keskittynyt, ja valmistelut sujuvat jo rutiinilla. Poliisien Ampumaseuraa edustava Seppänen on harrastanut pistooliammuntaa runsaan puolentoista vuoden ajan. – Isoisäni harrasti metsästystä, ja olen ampunut hänen ilmakiväärillään. Siitä innostukseni ja kiinnostukseni ampumaurheiluun alkoi, Seppänen kertoo. Seppänen kävi PAS:n ampumaurheilukoulun ja vaihtoi sittemmin ilmakiväärin ilmapistooliin. Miksi? – En ole varma… Halusin vain vaihtaa pistooliin, hän hymyili kotiradallaan tehdyssä haastattelussa. SEPPÄNEN ei ole aiemmin harrastanut muuta urheilua. Hänen perheensä on asunut Kuopiossa ja Vaasassa, mistä perhe muutti Helsingin Hilla Seppänen. Kulosaareen viisi vuotta sitten. Seppänen on ollut aktiivisesti mukana meripartiossa kahdeksanvuotiaasta lähtien. Se on ympärivuotista toimintaa – tosin talvisaikaan he eivät mene vesille purjeveneillä. – Meripartion lisäksi käyn ampumassa kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Ammun tänään ja seuraavalla kerralla 60 laukausta. Kymmenen ensimmäistä laukausta ammun istumatuelta, hän kertoi marraskuisena iltana. Nuoren tytön laukaukset napsahtelevat tauluun tasaiseen tahtiin. Katse on tiukan keskittynyt. SEPPÄSELLÄ on pari vuotta vanhempi isoveli, joka ei ole ampumaurheilussa mukana. – Luokallani ei ole muita ampumaurheilua harrastavia. Jotkut opet kyllä tietävät harrastuksestani, mutta muuten en ole tästä juurikaan puhunut koulussa. Yksi kavereistani on alkanut harrastaa jousiammuntaa. Seppänen kulkee harjoituksiin metrolla ja bussilla. Matkaa kertyy kymmenisen kilometriä. SEPPÄNEN LUONNEHTII itseään rauhalliseksi ampumaurheilijaksi – tai tarkemmin ”yleensä rauhalliseksi”. Tiukassa tilanteessa saattaa siis hivenen ”räiskyä”. Seppänen oli mukana viime keväänä Salossa järjestetyissä ilma-aseiden Kultahippufinaaleissa. – Olisi se voinut paremminkin mennä, hän luonnehtii lyhyesti kilpailuaan. – Ammun vielä tuelta. Tuki ehkä lähtee, , kun olen 13-vuotias. Tästä ei ole vielä ollut puhetta valmentajani Francis Wikströmin kanssa. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 51 51 04/12/2019 21.20

ASEESITTELY Feinwerkbau P 8X – uusi paineilmapistooli – Tekstit PEKKA SUURONEN Kuvat PEKKA SUURONEN, VALMISTAJA Koeammunta ja arviointi PAULA VIITASAARI P 8X on Feinarin uusin paineilmapistooli. Sen ensiesittely tapahtui 2016 IWA:ssa. Katsomme mitä futuristinen ulkonäkö kätkee taakseen. F einwerkbau Westinger & Altenburger perustettiin vuonna 1951 Oberndorf-am-Neckariin Baden-Württenbergin osavaltioon kahden insinöörin toimesta. Molemmilla oli asetaustaa, mutta sodan jälkeen aseiden valmistus Saksassa oli kiellettyä miehittäjävaltioiden mahtikäskyllä. Niinpä alkuun yrityksen tuotanto oli tarkkuusosia esimerkiksi mekaanisten Olympia-laskukoneiden tuotantoa varten. Vuonna 1956 valmistui ensimmäinen ilmakivääri. Sitä seurasivat ilmapistooli, 22 LR tarkkuuskivääri ja lopulta 22 LR pistooli. Näin yrityksellä oli täysi paletti 25m ja 50m ISSF-lajeihin. Nyt esiteltävän ilmapistooliuutuuden nimi on P 8X. Sen design on kokonaan uusi. Maailmalta on kuultu myös negatiivisia mielipiteitä pistoolin kulmikkaasta muotoilusta. Mutta kauneus on katsojan silmässä. Tutkitaan, miten pistooli toimii ampujan kädessä. P 8X TOIMITETAAN Negrinin kovassa ABS-laukussa, jonka mitat ovat 495x310x105 mm. Päissä on kaksi push–pull-tyyppistä salpaa, jotka ovat helppokäyttöiset avata ja sulkea. Keskellä on perinteinen salpa ja 3-digittinen numerolukko. Laukku on sisältä pehmustettu muotoon leikatuilla poly­ eetteripehmusteilla. Varasäiliölle on oma poteronsa ja samoin varuste/työkalurasialle. Lisäksi on 85x150x35 mm potero, jossa täytteenä kaksi irtopalaa. Tätä lokeroa omistaja voi muotoilla ja hyödyntää omiin tarkoituksiinsa sopivaksi, esimerkiksi luotirasioille. Laukku on markkinoiden parhaasta päästä. Pistoolin, varasäiliön ja numerolukon säätöohjeen lisäksi tulevat pistoolin käyttöohje ja koeammuntataulu. Taulussa on yksi luodinkokoinen reikä, mutta ei kerrota, kuinka monta laukausta on ammuttu miltä matkalta. Paineilmasäiliöstä on käyttö- ja varo-ohje. Säiliö kun on alumiinia, sille on 52 määritelty kymmenen vuoden käyttöikä. Lisäksi varoitellaan, että käyttölämpötila-alue on –20°... +70°C, säiliötä ei saa kolhia, naarmuttaa tai kaivertaa eikä siihen saa kiinnittää tarroja. PISTOOLIN KÄYTTÖOHJE on 42-sivuinen, 148x210 mm, kielet DE ja EN. Mustavalkoinen kuvitus on valokuvia ja piirroksia. Ohje kattaa sekä normaalimallin (koeaseemme) että lyhytmallin (35 mm lyhyempi ja noin 50 g kevyempi). Tärkeä asiat kuten kahvan, tähtäinten, liipaisimen, laukaisun ja absorberin säädöt, paineilmasäiliön täyttö ja käyttö sekä kuivalaukauskytkimen/varmistimen käyttö ovat riittävästi esitetyt. Ohjeet ovat hyvät, mutta suomennos puuttui. VARUSTEET JA TYÖKALUT tulevat kovassa muovirasiassa. Löytyy paineilmasäiliön täyttöadapteri, säiliön tyhjennysventtiili, kaksi varatuttia säiliön kierreosalle, kahvallinen uraruuvimeisseli 2,5x0,8 mm tähtäinten säätöön, AV 3,0 mm kuusiokoloavain kahvan säätöihin, AV 2,0 mm L-kuusiokoloavain mm. tähtäinten kallistuksen ja liipaisimen/laukaisulaitteen säätöön sekä lisäpainojen kiinnitykseen, FWB-tarra sekä mystinen polyeetterimuovinen palanen. Tämän käyttö selvisi ohjeista. Jos kahvaa kallistetaan ääriasentoon, voi kahvan ja rungon välistä vuotaa valoa, joka häiritsee tähtäinkuvaa. Tällä kappaleella blokataan hajavalo. Mitään puhdistusvälineitä ei laukussa tullut. Työkaluvarustus on niukka, mutta URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 52 04/12/2019 21.20

P 8X:n jyvä on sekä kallistettavissa että siirrettävissä ees-taas. Erilevyisiä jyviä saa tarvikkeena. Laukaisu­ vastuksen säätö (F2) voidaan tehdä kenttä­ oloissa asetta purkamatta. Merkinnät ovat saksalaistyyliset ja selkeät. Uutta on sivukallistuksen asteikko. Punainen muoviläpyskä on kuljetussuoja. piippu ovat kirkkaat, muut osat mustatut, kahva luonnonpuun värinen. Aseen työnlaatu on virheetöntä. Aseen kyljessä on tekstit oikealla puolella: "Feinwerkbau P 8X" ja sarjanumero. Vasemmalla "Read manual before use", "Feinwerkbau P 8X, Made in Germany, Cal 4.5/.177", viisikulmion sisällä oleva "F"-kirjain ja tasapäisen luodin kuva. Tuo "F" liittyy Saksan lakeihin. Sillä vakuutetaan, että suuenergia jää alle 7,5 joulen, jolloin se ei ole Saksassa "ase", ei tarvitse aselupaa ja on Saksassa vapaasti myytävissä yli 18-vuotiaalle. Samoin vaaditaan Suomessakin 18 vuoden ikää ostajalta. Vaan ei käyttäjältä! Tasapäisiä luoteja (wadcutter) käytetään tarkkuusammunnassa, sillä ne tekevät tauluun tarkan reiän. "Diabolo" tarkoittaa ampiaisvyötäröistä luotia. Aseessa eikä ohjekirjassa ole suositusta luodin halkaisijasta (4,48-4,51 mm) tai painosta (0,45-0,53 g). Ylensä pistoolissa käytetään 0,45 g luotia, mutta tarkemmat tutkimukset ja käynnin kokeilut jäävät omistajalle. Liipaisinkaari on erikoisen näköinen mutta väljä. Liipaisimen asentoa voidaan säätää helposti. Luodin asetus on helppoa. Luoti vain asetetaan kouruun. Symboli kertoo noviisillekin kummin päin. tällä pärjätään. Ne "ruuvinkannat", joihin avaimet eivät sovi, ovatkin todennäköisesti sokkia, joita ei ole tarkoituskaan kuluttajan avata. aseen painopistettä pituus- ja pystyakseliin nähden. Aseessa oli tehtaan jäljiltä punainen muovipala lukossa. Käyttöohjeen mukaan se on kuljetussuoja, joka estää viritysvivun aukeamisen. Se ei estä asetta laukeamasta, joten se ei käy turvallisen aseen indikaattoriksi. Sellainen pitää erikseen hankkia. MUKANA TULI NELJÄ piipunpainoa á 15 g. Tällainen ujutetaan piippuvaipan vieressä kulkevaan kiskoon, liu'utetaan halutulle kohdalle ja kiristetään ruuvilla. Kiskojen pituus on 160 mm, ja ne ovat molemmilla puolilla. Painoilla saadaan siis säädeltyä ALUSSA oli jo puhetta pistoolin erikoisesta muotoilusta. Paineilmasäiliö, lukkoluisti ja PISTOOLI painoi tyhjänä 979 g. Kaikilla painoilla tulisi siis 1039 g, mutta painojahan voi hankkia lisääkin. Aseen mitat ovat 415 x 145 x 49 mm, eli pitkälle lajisääntöjen sanelemat. Piipun pituus on 218 mm, suujarrun ja separaattorin kanssa 242 mm. 195 mm pitkän säiliön täyttöpaine on 200 bar. Ohjekirja lupaa sillä 160 laukausta. 100 barin paineella voidaan ampua vielä 30 laukausta. Käsipumpun käyttöä säiliön täytössä ei suositella. Pistooli on tehdassäädetty 150 m/s lähtönopeudelle. Feinwerkbau suosittelee, ettei siihen koskettaisi. TÄHTÄINMERKINNÄT ovat saksalaiset: Korkeuden säätö suuntaan H (Hoch) pudottaa osumapistettä, T (Tief) nostaa sitä. Sivussa R siirtää vasemmalle, L siirtää oikealle. Yksi takatähtäimen napsu siirtää osumapistettä 2 mm 10 matkalla. Koroa ja sivua varten on sormipyörät, mutta tila on isosormiselle liian ahdas. Molemmissa pyö- jatkuu 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 53 53 04/12/2019 21.20

rissä on hahlo uraruuvimeisselille, mutta se on liian matala. Jos aseen mukana tulevalla 2,5 mm avaimella yrittää säätöjä suorittaa, on ruuvinkanta hyvin pian rumaksi raavittu. Tähtäinsäätöön kannattaa hankkia oma leveä avaimensa. Sen sijaan hahlon säätöön pikkuruuvari on omiaan. Leveyden säätöalue on 2,2–7,5 mm ja syvyyden 1,8–3,2 mm. Vakiojyvän leveys on 4,2 mm. Lisävarusteena on saatavana leveyksiä 3,6; 3,9; 4,5; 4,8 ja 5,1 mm ja kahdessa eri korkeudessa. ERÄS P 8X:N uutuuksia on, että tähtäimiä voidaan kallistaa pystysuunnassa ±15°. Samoin sekä etu- että takatähtäimiä voidaan siirrellä pituussuunnassa 30 mm:n verran kumpaakin. Tästä seuraa, että tähtäinväli on säädettävissä 330–400 mm. Absorber ja Separator. FWB käyttää tällaisia termejä. Uusittu absorber (rekyylinvaimennin) on sisäänrakennettu luistiin. Osa luotia lennättävästä paineilmasta suuntautuu vastakkaiseen suuntaan ja ajaa lukkoluistin sisällä olevaa mäntää taaksepäin. Männän liike kumoaa ("absorboi") rekyylin vaikutusta. Absorber on säädettävissä. Separator on suujarrun näköinen vehje piippuvaipan päässä. Kun luoti jättää piipun, sen perässä tuleva paineaalto suunnataan "lumiauralla" sivuille aukoista purkautumaan. Kun luoti menee separaattorista läpi, sen takana ei ole enää suurta ilmanpainetta keikuttamassa lähtevää luotia. Laukaisulaite on monipuolisesti säädet- Säiliön painemittari on kellomallinen ja selkeä. Piippu on rei'itetty painepiikin minimoimiseksi. "Separaattori" on kuin lumiaura tai kirveen terä, joka ohjaa ilmanpainetta sivuille. tävissä, samoin liipaisimen asento ja kahva. Näistä sekä kuivaharjoittelumahdollisuudesta koeampuja kertoo tarkemmin. Feinwerkbaun maahantuoja ilmoittaa P 8X:n suositushinnaksi 1900 euroa. www.nordis.fi Viritysvipu on pistoolin vasemmalla puolella ja nousee 90° kulmaan. "Tässä aseessa on todella laajat säätövarat" KOEAMPUJAN TODISTUS P istoolin L-kahva oli minulle liian suuri. Siksi joudun tekemään pikku virityksiä, että pystyin ampumaan aseella. Kahvan mittasuhteet ja leveys peukalohangasta ovat kyllä mukavan tuntuiset. Kahva on hyvän mallinen ja tulee korkealle, mikä saa pitoon hyvän vakauden tunnun. Pari miesampujaa kokeili myös tätä pistoolia. Heille L-kahva oli suoraan hyvä. Tehtaan jäljiltä kohdistus oli odotetusti kohdillaan. Tähtäinten siirrot oli parasta tehdä ruuvimeisselillä. Tässä aseessa on todella laajat säätövarat muun muassa takatähtäimen korkeuden suhteen. Jos aikaisemmin olet joutunut kikkailemaan tähtäyskorkeuden suhteen, uskon, että tämän aseen säädöillä onnistut helposti. Toimitukseen kuuluva jyvä on 4,2 mm leveä. KAHVAN SÄÄDÖT ovat todella monipuoliset. Jos esimerkiksi tähtää vastakäden puoleisella silmällä, aseen kahvan saa hyvin säädettyä tarpeeksi vinoon. Etu- ja takatähtäintä pystyy kallistamaan vastaavasti. Tämä mahdollistaa hyvän ranteen ja pään asennon. Aseeseen on merkitty hyvin ohjaavia viivoja. Näin pystyy nopeasti tarkistamaan, ovatko 54 säädöt säilyneet ja mikä on nollalinja, jos haluaa palauttaa perussäädöt. Liipaisin on kapeahko, mutta siinä on selkeä keskiura. Liipaisimen malli on hyvä. Liipaisimelle on pitkä siirtovara. Liipaisun säätö on tehtaan jäljiltä todella hyvä, aivan minun mieleiseni. Kynnys on selkeä, joten puhtaan liipaisun pystyy tekemään helposti. Oli pakko testata puntilla, kestääkö tuo todella 500 g. Kestihän se. Mikäli aseen liipaisuvastusta pitäisi yhtäkkiä säätää, oikean ruuvin löytää helposti, koska se on merkitty F2 merkinnällä. AMMUIN TESTISSÄNI Eleyn Tenex Air (4,50 mm) luotia sekä RWS:n R10 (4,50 mm) luotia tällä aseella. Käsivaralta kasa oli molemmilla hyvä. Luodin latausaukon päällä on tasapäisen luodin kuva, ehkä se kuvaa, mihin luoti laitetaan ja miten päin. Latausvipu liikkuu liukkaasti mutta hieman metallisesti. Kuivalaukausmoodi on helppo kääntää päälle omalla nastalla. Kuivalaukauksen tuntu ei poikkea kovasta laukauksesta. Aseen säiliöt ovat todella kevyet. Niitä painepulloon kiinnittäessä tuli tunne, että täytyy olla tarkkana, ettei pilaa säiliön kierteitä. Aseen painotusta voi säädellä lisäpainoilla. Rekyylinvaimennin toimii kuitenkin erittäin hyvin. KÄYTTÖOHJE on hyvä. Siinä on muun muassa ohjeet rekyylinvaimentimen säädöstä, jos sen joutuu tekemään. Erityisesti kiinnitin huomiotani huolto-ohjeisiin. Siinä oli selkeästi esitetyt kuvat, mihin aseen omaa huoltorasvaa tulee laittaa! Rasvaa ei kuitenkaan tullut aseen mukana. Asetta on saatavana myös Short-versiona, mutta tämä normaalimallikin on helppo käsitellä ampujan iästä ja koosta huolimatta, kunhan kahva vain on sopiva. Painoeroa malleilla on vain vähän. Muotoilu on moderni. Ase on selkeästi ajateltu mahdollisimman kevyeksi, ja kaikki turha on karsittu pois. Liipaisinkaari on avoin ja mahdollistaa aseen säätämiset alakautta. Aseen piipun ja säiliön väli on täytetty, joten siitä tuskin tulee mitään värähtelyä. Se helpottaa myös säiliön asettamisen oikeaan asentoon. Säiliö on kuitenkin aika liukas käsitellä, siihen toivoisin karhennusta. Säiliön päässä on suuntaa antava mittari säiliön täyttöasteesta. TÄMÄ ASE on oikein miellyttävä tuttavuus. Se on erittäin laadukkaan oloinen ilmapistooli. PAULA VIITASAARI URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 54 04/12/2019 21.20

Hämeen alueen naisten ilmapistoolileiri Lammilla mietintään. Valmentaja kannustaa ja vinkkaa, urheilija valitsee itselleen sopivat vaihtoehdot, Sami Haume sanoo. Valmentajat antoivat kaikille henkilökohtaista ohjausta muun muassa asentoon ja ampumatekniikkaan. Teksti & kuva LIISA ALANKO S AL:n Hämeen aluejaosto järjesti marraskuun alussa naisten pistoolileirin Lammin Ampumaseuran tiloissa. Leirille osallistui kymmenen ilmapistooliampujaa, jotka ovat harrastaneet ammuntaa puolesta vuodesta neljään vuoteen. Eniten ampujia tuli Asikkalan Ampumaseurasta. Ohjaajina toimivat Hämeen aluevalmentajat Sami Haume ja Tapio Törmä. LamAS:n valmentaja Henrik Metsälä vastasi teknisestä tuesta ja käytännön järjestelyistä. Radalla on käytössä elektroniset taulut. – Leiri syntyi kahden vuoden mietinnän tuloksena. Alueen seuroissa on jonkin verran valmentajia, mutta valmennustyö aikuisten kanssa on erilaista kuin nuorten kanssa. Aika ei välttämättä riitä aikuisharrastajan valmentamiseen. Naispistooliampujat seuroissa ovat kokolailla yksin harrastamisen parissa, ja tämä ns. pilottileiri toimii kannustimena lajin jatkamiseen, Hämeen aluejaoston puheenjohtaja Törmä kertoo. LEIRIOHJELMA oli tiivis ja päivät pitkiä. Ohjelmaan kuului useita erityyppisiä ammuntaharjoituksia ja luentoja, mutta myös Kirsi Ala-Marttilan (Asikkalan Ampumaseura) aseen kahva kaipasi muokkausta. Aseseppä ja valmentaja Sami Haume antoi asiantuntevia neuvoja. Johanna Rajaviita (AsAs) seuraa taustalla. yhteiseen keskusteluun ja ulkoiluun oli varattu aikaa. Leirin tavoitteena oli antaa ampujille ohjeita siitä, miten valmistautua suorituksiin parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvät kilpailustartit ovat usein hakusessa, kun koelaukausten jälkeen ryhdytään tositoimiin. Valmentajien viesti leiriläisille oli, että kokonaisvaltaisella valmistautumisella edistetään pään pysymistä kasassa suorituksen loppuun asti. – Yritimme antaa leiriläisille monta asiaa Ka Virta lle pohja Lahjaksi Sata tark aa v pukin ­kkonttiin! uo uma urhe ilun Sed u t dolo perspicia re tore mque la tis unde o v u mnis enim eritatis et dantium , tota iste natu qu ipsam s erro quia volu asi archit m rem c r unt. onsequu ptatem q ecto be aperiam sit volup a Nequ , ntur ta mag uia volup tae vitae eaque ip tem acc e po secte ni sa rr u d ta tu ut lab r, adipis o quisqu dolores e s sit asp icta sunt quae ab santium e am e e ci ve illo in o rn ore e x s pli a qui ra tur a st, qu t dolo lit, sed venut o cabo. N tion id q re m Ut en agna uia non olorem ip e volupta dit aut fu emo im ad num m ali git, se sum te m cipit q q quia sequ uam uam d labo minima d i e q n o iu u e lo riosa venia s aerat sc eum r m m iu volup modi tem sit amet, iconse re repre , nisi ut a , quis no pora tatem c liquid strum quatu hende incid on. unt ex rit e r, vel illum qui in ea ea comm xercitatio n qui d v o olore oluptate di conse em ullam q m eu v c m fu elit esse uatur. Qu orporis su giat q q is uo vo uam nihil autem v se lupta m s null olestiae l a pari atur. histo ria S Vuoden urheilu­ kirja -finalisti! Sata t a r kk Am p KERÄTYN PALAUTTEEN mukaan leiriläiset olivat saamiinsa vinkkeihin tyytyväisiä ja pitivät nimenomaan henkilökohtaista ohjausta tärkeänä. Viikonlopun aikana osallistujat saivat neuvoja myös lihashuoltoon ja ravitsemukseen sekä aseen säilyttämiseen ja huoltoon. Ensimmäinen naisten pistoolileiri oli pääavaus, joka sai niin osallistujilta kuin valmentajilta myönteistä palautetta. – Ryhmä oli sopivan kokoinen ja porukan yhteishenki oli loistava. Kaikille naisille oli tärkeää, että tehdään yhdessä naisporukalla. Leiri kannatti järjestää eli jatkoa on luvassa, Törmä toteaa tyytyväisenä. Hämeen aluejaosto järjestää jatkoleirin tälle ryhmälle Nokialla ensi keväänä. Tällöin ohjelma pureutuu syvällisemmin muun muassa oman harjoitusohjelman laatimiseen ja datan hyödyntämiseen. Alue- ja nuorten tehoryhmän valmentaja Petri Eteläniemi liittyy mukaan jatkoleirin ohjaustiimiin. t ta uom Amp histo u m a u r h r i a Suome i l u n essa Kalle Virtapohjan kirjoittama Sata tarkkaa vuotta: Ampumaurheilun historia Suomessa julkaistiin 31.8. 2019 liiton 100-vuotisjuhlassa. Vir ta p ohja aa v u ot ta a Tässä teoksessaessriittää lukemista ja mukaansa tempaavia tarinoita! Kalle Tilaa nyt omaksi tai lahjaksi Ampumaurheiluliiton verkkokaupasta tai liiton toimistosta www.ampumaurheiluliitto.fi/myy-ja-osta/kauppa/ 384-sivuisen kirjan hinta on 48 euroa. Am p uma SUo meN urhe Amp ilun UmA Urh histo e i lU ria S liit t o 19 uom 19 – 2 019 essa 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 55 55 04/12/2019 21.20

Sata tarkkaa vuotta ehdolla vuoden urheilukirjaksi Historiikki kertoo, miten Ampumaurheiluliitto selvisi talvisodasta ja muista vaaranpaikoista. Kirja on ehdolla Vuoden urheilukirjaksi. Voittaja selviää helmikuussa. Teksti & kuva LASSI PALO ”L aadukas kirja.” Muun muassa näin on luonnehdittu Ampumaurheiluliiton 100-vuotishistoriateosta, joka julkistettiin elokuun viimeisenä päivänä Tampereella. Eikä syyttä, sillä sitä se todella on: laadukas. Kalle Virtapohjan kirjoittama ja Mikael Mannisen taittama Sata tarkkaa vuotta – Ampumaurheilun historia Suomessa on erinomainen esimerkki siitä, millaista jälkeä syntyy, kun on kokeneet tekijät asialla. Tunnettuja nimiä on muitakin. Teoksessa on liitteenä Suomen Urheilumuseon erikoistutkijan Vesa Tikanderin laatima kattava tilastoliite, ja kirjan henkilöhakemiston on laatinut urheiluun erikoistunut tietokirjailija Vesa-Matti Peltola. Kuvatoimittamisen Virtapohja teki yhdessä Risto Aarrekiven kanssa. AMPUMAURHEILULIITON 100-vuotishis- toriateos on ehdolla Vuoden urheilukirjaksi. Se on yksi kuudesta teoksesta, jotka Urheilumuseon asettama raati on valinnut finaaliin. Voittaja 2019 julkistetaan 4. helmikuuta kirjailijatalo Villa Kivessä Helsingissä. Valintaraatiin kuuluvat Esko Heikkinen (pj), Juha Kanerva, Kristiina Kekäläinen, Susanna Luikku ja Mika Wickström. AMPUMAURHEILULIITTO sai Virtapohjasta hyvän käsityksen nelisen vuotta sitten, kun asioista sovittiin. Kirjoittajaa oli kehuttu hänen paneutumisestaan ja periksiantamattomuudestaan tietojen hankinnassa. Häntä oli kehuttu myös kunnianhimoiseksi ja tarkaksi kirjoittajaksi. Virtapohja tunnetaan monipuolisena historioitsijana, jolla on myös vankka toimittaja- ja urheilijatausta. Onpa hän voittanut kerran Ampumaurheiluliiton järjestämän Urheilutoimittajain Liiton ilmapistoolin mestaruuden! Teoksen tekemistä ohjasi kolmen vuoden ajan ryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Asko Terkola. Kun ensimmäisiä keskusteluja teoksen kirjoittamisesta käytiin, Virtapohja teki Terkolaan erittäin 56 Kalle Virtapohja kirjansa kanssa elokuussa Tampereeella Ampumaurheiluliiton satavuotisjuhlissa, joissa myös hänen kirjansa julkistettiin. myönteisen vaikutuksen. Terkola oli vaikuttunut erityisesti siitä, kun Virtapohja sanoi ”todella haluavansa tehdä tämän kirjan”. Niinpä uskottiin vakaasti, että historiateos on kiinnostavaa luettavaa, ei pelkkä tilastokirja. Samalla heitettiin ilmaan ajatus, jonka mukaan se on vuosisadan tarina eikä ”SAL 100 vuotta”. VIRTAPOHJA NAPPASI ajatuksesta kiinni ja toteutti kustantajan toiveen: lähtökohtana työlle oli ampumaurheiluun liittyvien tarinoiden kertominen. Virtapohja onkin todennut, että se oli punaisena lankana koko ajan. Julkistamistilaisuudessa hän sanoi: ”Tämän vuoksi uskon, että tämän kirjan voi antaa lahjaksi myös sille naapurille, joka ei niin paljoa ampumaurheilusta tiedä. Ei siis tarvitse olla itse mestariampuja, että voi nauttia tämän kirjan tarinoista.” Kuten Virtapohja johdannossaan kertoo, teoksen sisältö jakautuu kuuteen päälukuun. Ampumaurheilun esihistoria käsittelee aikaa ennen Suomen Ampujainliiton perustamista. Teoksen toisessa kokonaisuudessa Ampujainliitto perustetaan, edetään talvisodan kynnykselle. Vaikeuksistakin selvitään kuvaa kirjoittajan mukaan sotavuosien aikaista ampumatoimintaa ja niitä seuranneita vaaran vuosia, jolloin moni pelkäsi koko liiton lakkauttamista. Ampujat liittyvät urheiluyhteisöön kertoo SAL:n suuntautumisesta enemmän urheilulliseen suuntaan ja liittymisestä vihdoinkin SVUL:n jäseneksi. Virtapohjan mukaan Arvokilpailut juhlahetkiä koostaa suomalaisten menestystarinoita. Uutta ilmettä ampumaradoilla on viimeinen kokonaisuus, joka kertoo siitä, kuinka lajin ilmettä on pyritty muokkaamaan muun muassa markkinoinnin keinoilla. TARINOITA, FAKTAA ja yksityiskohtaisia tietoja teoksessa siis on – ja paljon. Sujuvasti kirjoitettuina ja käsiteltyinä. Pelkästään pääluvut kertovat, kuinka paljon suomalaisen ampumaurheilun ensimmäisen vuosisadan aikana on tapahtunut. Virtapohjan urakka onkin ollut valtava. Hän on perehtynyt arkistoihin, vuosikirjoihin ja -kertoihin sekä haastatellut ihmisiä suurella tarmolla ja innolla. Lopputulos on nyt meidän kaikkien luettavissa. Jokainen lukija löytää teoksesta asioita, joista ei ole koskaan kuullut mitään. Ihan kaikkea ei 384-sivuiseen teokseen ole kuitenkaan mahtunut. Virtapohjan sanoin: ”Kaikkia ampumaurheilun tarinoita ei tässä teoksessa tietenkään ole. Voi hyvin olla, että ne parhaat tarinat kerrotaan jatkossakin ampumaratojen katoksissa tai kanttiineissa.” Virtapohja toivoo, että teos auttaa kertomaan tästä hienosta lajista myös niille, jotka eivät lajia ennestään tunne tai joilla on lajia kohtaan ennakkoluuloja. EIVÄT TARINAT suinkaan tähän lopu. Niitä syntyy koko ajan lisää. Päivittäin, viikottain ja kuukausittain kisamatkoilla, seurojen tapahtumissa sekä edellä mainituissa ampumaratojen katoksissa ja kanttiineissa. Kunnes on taas aika kerätä ne talteen. Kukaan ei vielä tiedä milloin tämä tapahtuu. Varmaa kuitenkin on, että ne kannattaa kirjata taas yksiin kansiin. Siksi värikkäitä ja mielenkiintoisia ne ovat nyt tässä Ampumaurheiluliiton tuoreimmassa historiateoksessa ja varmasti myös jatkossakin. URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 56 04/12/2019 21.20

RADOILTA KERÄTTYÄ 25 VUOTTA SITTEN... Muistuuko mieleen? Seuraamme historiasarjassa Urheiluampujan vaiheita eri vuosikymmeniltä. V uoden parhaalle kotimaiselle urheiluaiheiselle teokselle myönnettävä Vuoden urheilukirja -palkinto on jaettu vuodesta 1980 lähtien. Palkinnosta päättää Urheilumuseon nimeämä valintaraati, joka voi jakaa kilpailussa myös kunniamainintoja. Urheiluampujan vuoden 1995 ensimmäisessä numerossa kerrottiin, että Ampumaurheiluliiton 75-vuotishistoriateos sai kunniamaininnan, kun Suomen Urheilumuseosäätiön kirjastotoimikunta suoritti vuoden 1994 parhaan urheilukirjan valinnan. Vuoden parhaan urheilukirjan palkinnon sai Voitto Raatikaisen Meidän kaikkien stadion. – Kunniamaininnan palkintolautakunta haluaa antaa Suomessa maineikkaat perinteet omaavan ampumaurheilun historiasta kertovalle teokselle Urheiluammunta Suomessa, 75 tulosten vuotta. Arja Nopanen on Suomen Ampujainliiton toimesta ja eri kirjoittajien avulla tehnyt mittavan historiikin, joka on itse asiassa lajin ensimmäinen laatuaan, kirjastotoimikunnan puheenjohtaja Ingmar Björkman sanoi jakotilaisuudessa. – Teos antaa selkeän kuvan ampumaurheilun historiasta monien mielenkiintoisten kuvien värittämänä, Björkman jatkoi. Kirjastotoimikunta teki valintansa tutustuttuaan sataan vuoden aikana painettuun kirjaan. Ampumaurheiluliiton historiateos julkistettiin liiton perustamispäivänä eli 1. syyskuuta eli päivälleen 75 vuotta liiton syntymän jälkeen. AMPUMAURHEILULIITTO on viettänyt tämän vuoden ajan 100-vuotisjuhla- vuottaan. Kalle Virtapohjan kirjoittama historiateos Sata tarkkaa vuotta – ampumaurheilun historia Suomessa julkistettiin pääjuhlan yhteydessä Tampereella elokuun viimeisenä päivänä. Pian on taas aika valita vuoden paras urheilukirja. Valintaraatiin kuuluvat nykyään Esko Heikkinen (puheenjohtaja), Juha Kanerva, Kristiina Kekäläinen, Susanna Luikku ja Mika Wickström – kaikki tunnettuja nimiä suomalaisessa urheiluelämässä. LASSI PALO LÄMMIN KIITOS KAIKILLE IKIMUISTOISESTA SAL100-JUHLAVUODESTA! HYVÄÄ JOULUA JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2020! 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 57 57 04/12/2019 21.20

TIEDOTUKSIA, TAPAHTUMIA JA KILPAILUKUTSUJA Kilpailu- ja tilastopalvelu Kiti käyttöön 1.1.2020 – muutoksia kilpailujen järjestäjille Kiti kokoaa kaikki kilpailutulokset samaan paikkaan ja tuo käyttöön tilastopalvelut. K ilpailu- ja tilastopalvelun ensimmäinen osa otetaan käyttöön vuoden vaihtuessa 1. tammikuuta 2020. Tämä tarkoittaa sekä muutosta kilpailun järjestäjien toimintaan että uusia palveluja ampumaurheilusta kiinnostuneille. Kiti kokoaa kaikki kilpailutulokset samaan paikkaan ja tuo käyttöön tilastopalvelut. Tilastot tarkoittavat sekä urheilijakohtaisia tilastoja että mm. kauden kärkituloksia, Suomen ennätyksiä, alue-ennätyksiä ja erilaisia ranking- ja karsintatulostilanteita. Tulokset saadaan myös muun muassa muunnettua automaattisesti ns. mediamuotoon, jota seura voi hyödyntää lähettäessään tuloksia paikallismedialle. Kiti tuo keskeisen muutoksen kilpailujen järjestäjille. Tulosten toimittamisvelvollisuus liiton toimistoon on ollut Kilpailutoiminnan yleissäännöissä ja ohjeissa (KY) ennenkin, mutta vastaisuudessa tulosten toimittaminen tarkoittaa niiden syöttämistä Kitin tietokantaan heti kilpailun jälkeen. Samalla tarve mediamuotoisten tulosten ja Pohjolan malja -pisteiden lähettämiseen päättyy, koska tiedot saadaan automaattisesti Kitistä. Kilpailujen järjestäjiä informoidaan muutoksista tarkemmin, ja ohjeet löytyvät myös liiton nettisivuilta. Linkki Kitiin löytyy niin ikään liiton nettisivuilta 1.1.2020 alkaen, suora osoite tulee olemaan kiti.ampumaurheiluliitto.fi/. Vanhoja tuloksia ei ole ainakaan toistaiseksi viety Kitiin, joten tulokset ja tilastot lähtevät kertymään 1.1.2020 alkaen, kun uusia tuloksia syötetään palveluun. Kiti on selainpohjainen eli se ei vaadi erillisen ohjelmiston asentamista tietokoneelle. Kitiä voi selata näppärästi myös älypuhelimella. Kuvakaappauksia Kitin urheilijasivusta ja tuloksista. Vuoden 2020 aikana aloitetaan seuraavan osan rakentaminen tavoitteena synnyttää kilpailujen ilmoittautumisjärjestelmä, joka luo järjestäjälle valmiit osallistujalistat sarjoittain, tarkistaa automaattisesti lisenssin ja SM-kisojen kohdalla II-luokan tuomarikortin voimassaolon sekä mahdollistaa osallistumismaksun maksamisen. Kitiin ei ole tulossa vaativaa lajikohtaisiin kilpailusääntöihin pohjautuvaa määrittelyä ja sen mahdollistamia toimintoja, vaan kilpailun aikaiset toimet on suunniteltu hoidettavaksi jatkossakin nykyään käytössä olevien lajikohtaisten tulospalveluohjelmien avulla, joista tieto siirretään mahdollisimman automaattisesti Kitiin. Aselupa­neuvontaa tarjolla joulukuusta alkaen ASELUPANEUVONTA on Ampumaurheiluliiton jäsenseuroille ja niiden jäsenille suunnattu uusi palvelu, jota tarjotaan jäsenetuna ilman veloitusta. Palveluneuvojana osa-aikaisessa työsuhteessa aloitti joulukuun alussa 58 oikeusnotaari Oskari Koskela. Jäsenet voivat soittaa palveluneuvojalle puhelinaikoina, ja tiedustella aselain muutosten vaikutusta omiin nykyisiin aselupiin sekä pyytää neuvoa aselupien hakemiseen liittyen. Puhelinajat ovat ainakin aluksi tiistaisin klo 12-14 ja torstaisin 14-16. Palveluneuvojan tavoittaa puhelinnumerosta 040 145 4959. Palvelu on tarjolla toukokuun loppuun asti 2020. URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 58 04/12/2019 21.20

Näin ostat lisenssin vuodelle 2020 K ilpailu- ja harrastelisenssit vuodelle 2020 ostetaan Suomisportista. Lisenssit tulevat myyntiin 16. joulukuuta 2019, jonka jälkeen ei siis enää ole mahdollista ostaa lisenssiä loppuvuodelle 2019. Huomaathan, että lisensseihin kuuluu normaalisti vain sähköinen lisenssikortti. Jos fyysinen kortti lompakossa on tuntunut tarpeelliselta, se on edelleen mahdollista tilata kilpailulisensseihin sähköisen kortin rinnalle viiden euron lisähintaan. Sähköisen lisenssikortin voit näyttää kilpailuissa tai harjoituksissa älypuhelimella joko selaimen kautta Suomisport-tililtäsi tai vielä helpommin suoraan Suomisport-sovelluksen kautta. Suomisport-sovelluksen voit ladata ilmaiseksi Android- ja IOS-puhelimiin sovelluskaupasta. Sähköisen lisenssikortin lisäksi voit todistaa lisenssisi maksukuitilla. ETKÖ PÄÄSE internetiin? Eikö sinulla ole kännykkänumeroa tai sähköpostiosoitetta? Siinä tapauksessa pyydä apua joko ystävältäsi, seurasi Suomisport-käyttäjältä tai liiton toimistosta. Paperista palvelua tarvitseville tarjoamme uutena vaihtoehtona myös lisenssin kestotilaamista. Tällöin lähetämme paperisen laskun uudesta saman tyypin lisenssistä vuosittain aina vuodenvaihteen tuntumassa, kunnes palvelu irtisanotaan. Tämä palvelu on tarjolla lähtökohtaisesti vain niille, jotka eivät pysty toimimaan sähköisissä kanavissa. Lisenssi­vaihtoehdot 2020 2 1 Mene osoitteeseen www.suomisport.fi Kirjaudu sisään kertakäyttötunnuksilla. Jos sinulla ei vielä ole Suomisport-tiliä, luo sivuston antamien ohjeiden avulla ensin tili itsellesi. Ongelmia? Jos sinulle on luotu tili jäsenyyden myötä, mutta et pääse kirjautumaan, puuttuu profiilitiedoistasi puhelinnumero tai sähköpostiosoite, johon yritit tilata kertakäyttötunnusta. Ota yhteyttä liiton toimistoon tai seurasi Suomisport-käyttäjään tilanteen korjaamiseksi. 3 4 Jos olet ostamassa lisenssiä alaikäiselle lapsellesi, tee se oman tilisi kautta. Lisää tarvittaessa lapsen tiedot omalla profiilisivullasi. .Klikkaa ”osta lisenssi”, ja sivusto opastaa sinua eteen­p äin. 5 Lajivalinnassa valitse ensisijainen lajisi (kiväärilajit, pistoolilajit, haulikko­l ajit, liikkuva maali, practical, siluetti, kasa-ammunta tai musta­r uuti). Laji löytyy nopeimmin, kun alat kirjoittaa sitä hakukenttään. Lisenssi on voimassa toki kaikissa SAL:n lajeissa, kuten tähänkin asti. ´  KILPAILULISENSSI ´  Nuoret (1999 tai myöhemmin syntyneet) 13 € ´  Aikuiset 40 € ´  Yli 80-vuotiaat 19 € ´  HARRASTELISENSSI 25 € ´  Lisätietoa lisenssien sisällöstä ja vakuutuksesta löydät liiton sivuilta www.ampumaurheiluliitto.fi 6 Jos haluat muovisen lisenssikortin kilpailulisenssiisi, valitse valikoimasta lisenssi­ vaihtoehto, joka sisältää muovisen kortin. 7 Lisenssin maksu tapahtuu lopuksi suoraan verkkopankissa tai muulla valitsemallasi maksutapavaihtoehdolla ja lisenssisi näkyy heti Suomisporttililläsi sähköisenä lisenssikorttina. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 59 59 04/12/2019 21.20

TIEDOTUKSIA, TAPAHTUMIA JA KILPAILUKUTSUJA Oikaisu ja uusi ampuma-aseasetus URHEILUAMPUJAN 4/2019 sivulla 39 käsiteltiin uutta ampuma-aselakia 724/2019, joka astui voimaan heinäkuun 15. päivänä. Kappaleessa "Harrastuksen jatkumisen osoittaminen" puhuttiin lain 53a §:stä ja sanottiin, että "vuonna 2019 siihen lisättiin pistoolien lisäksi itselataavat keskisytytteiset kiväärit". Teksti oli minun kirjoittamaani, ja sen tarkasti poliisihallituksen edustaja ennen julkaisua. Mutta molemmilta jäi huomaamatta virhe, joka tässä oikaistaan. Tarkkasilmäinen lukija huomautti että 53a § lakitekstissä lukee: "... hallussapitoon oikeuttava lupa 6 §:n 2 momentin 4–7 kohdassa tarkoitettuun ampuma-aseeseen, erityisen vaaralliseen ampuma-aseeseen taikka ampuma-aseeseen, jonka toimintatapa on itselataava kertatuli, on viiden vuoden kuluttua luvan antamisesta ja tämän jälkeen viiden vuoden välein toimitettava lupaviranomaiselle selvitys 45 §:n 5–10 momentissa tarkoitetun lupaedellytyksen voimassaolosta.” EU:n alkuperäisen direktiivin kohde oli n.s. "siviilirynkyt", nyt Suomessa erityisen vaarallisiksi (ERVA tai A-luokka) luokitellut aseet. Yksi lisätty lause "... taikka ampuma-aseeseen, jonka toimintatapa on itselataava kertatuli..." tuli yllätyksenä niin monelle asealan toimijalle kuin viranomaiselle kuin asekaupallekin. Tärkei uudessmmät muute tu a ampu ma-aset kohdat laissa Tä hä n on la ki m uu ko ot tu ne to ta va lli sim ks et , jo tk a ur he ilu m in ko sk et ta va am pu ja t a. Teksti PEK kona, nii n peruutus vaarana on kai . Mutta katso poi kkien aselupien kkeus 68a §. PISTOOL ILUVAT MÄÄRÄA IKAISI Helpp KSI 42b §:ssä ok ONEN sää toolilupa" detään että ens Finlex äyttöinen au sesääntely sellaiset) (pistoolit, revolv immäinen "pis­ pykälä ttaa oikean annetaan erit ja pie montti yn tehtiin suu määräaja n äärelle ri vuonna ksi. Mu enintään viiden nois­ ´ Oikeus astui voi ut pistoo 1998. Sill re­ set ovat vuo den maan nyk ennallaan lilu oin lut ilmainen ministeriön jul massa eli 20 vuo van edellytyk­ tajan tod kinen oleva am yisinkin voi­ pal velu Fin tavasti 9.1 tuneisuu istus ja kahden den ikä, asekou puma­as lex sisält ja Suo Lakia on .1998/1. ­ s. elaki vuoden ´ Palvel men lainsäädän ää katvuosittain harras­ sätty, jot u hienosää en ´ Hakus on osoitteess nön. HARR detty ja muuttum vain harvat pyk a Finlex anoilla li­ OS ASTUKSEN JAT .fi älät ovat attomina. hal löy tyy utt OIT TAMI u lain säilyneet nopeasti KUMISE Ampuma NEN N ´ Esime kohta. ­aseasetu tiin täm rkiksi hak s 145/19 än vie tässä 53a § 98:aan usana "as tus 892/20 vuoden heinäk jutussa uussa mu annet­ siih on vuodelta 201 19. esiint yvä elaki" ma-asela en lisättii 1, mutta utosase­ än kiin Muutoksi am (9.1 n pistoo vuonna pu.19 ´ Esime keskisyty lien lisä 2019 keli keskit a on useita, rkiksi hak 98/1) ttei ksi itse mu laite" löy massa ole set kiväärit. usanalla tavallisim yy niihin muuto tta tämä artik­ tyy oik "Toistaise lataavat "latausvie ksiin, jot ea lak i, myös näy vääreiden n pistoolien ksi" voi ja pal ka luampuja min koskettaa ttää, mis ­ ja itse lupien hal ISSF/SAL voivat tähän: a. kyseinen sä kohtaa velu tijoiden lataavien ki­ ­urhei­ "... sana esi lak ia int yy. antamise on viiden vuoden tulee perehtyä OLENNA sta ISI ´ SU OR den välein ja tämän jälk kuluttua luvan alla käydää MMAT muute AT een viid toimitett tut kohdat ´ Ampu LIN KIT: selvitys. en vuo­ ava lup 1) määri n läpi, ovat: , jotka ma-asela .. telmä "su ajantasa/ ki: Esitettävä lupaedellytyksen aviranomaiselle 2) ensim urikokoin 1998/1998 finlex.fi/fi/la mäisen ki/ 0001 että luv llä selvityksellä voimassaolosta suus pistoolilu en latauslaite" anhaltija . on oso van mä ´ joit ede itet Am taa lleen tava, 3) ampu äräaikai­ puma-as luv ma easetus 2019 mu lutta toi an myöntämise aktiivisesti har tuksen jatk urheilun aktiivi ja sen uto mi ­ n suuden kup/1998/ s: finlex.fi/fi/la metsästy ntaa..." ... eli am perusteena ol­ ja harras 4) aseluv umisen määri ki/a 199 stä pu l80145 ja . Tekstis maurheilu telmät ­ me an hakijan lak i/alkup sä ntti koh 5) lyhyt edellytyks /2019/201 ww w.finlex.fi dat 4­7 (= mainitaan 6 § a tai ja /fi/ et, 90892 lisättiin 2 mo­ "pistoolit 6) paukku pitkä ase kes pistoolit. Ampuma kisytytteiset itse ") ja nyt sitten urheilussa lata vain pra jälkimmä avat kiväärit. ctical­ isiä käytet tamista Eli jos pis ja reserviläisla 1 mome SUURIKO ään jeissa. ntin mu sesti est KOINEN 13.6.2011 toolilupa on kaiseksi ett y." LATAUS my Sel ole tekni­ önnetty laiselle joka ma LAITE päivä) tai (2011 aselain ennen tar ksa 3 § 4 mo voi mutta siih a 90 euroa. Py vitaan aselupa, 13.6.2017 itselataavan kiv maanastumis­ taan am mentti: "Latausla kälä ei äärin lup "Ampuma en on liitetty ole pu mispäivä (EU­direktiiv a ennen uusi 4 mo uusi, ampuma ma­aseeseen itteella  tarkoite­ in ), vuttam ­ase tai aseen kii ­as mentti: jatkuvuutt ei velvoitetta sel voimaanastu syöttölait eessa kiinteäst nnitettävää ja ­ puma alla se poliisille osa hävitetään vitt ett i luo­ 2. mome a ole. Muuten sel ää toiminnan ­as häv een jonka avu a ja ­koneisto olevaa lipasta, itet täv ntt ja aseen annetaan taessa vaa i: "Lupavirano lainen on. 53a osan häv äksi. Am­ ma­asees lla patruunat a sekä laitetta, tar § kem ma ittämi pia voston ase syötetään een." rastukses tia luvanhaltijaa inen voi tarvit­ tuksella." säännöksiä val sestä ampu­ Käytänn taa esi n ttä tioneu­ Suomessa muitakin selvity mään har­ ta. Yli 10 össä tällä tarkoi ksi oli pat tet ä." vuo 000 luvalli aan irto 20 patruu ruunan lipp sta "käsia den 2009 alussa aat kiväär lipas­ yli setta" (= osia ja tar nan lippaat pis iin ja yli pistoolia) 250 too vits LYHYT . mihin näm evat joko luv liin ovat aseen JA PITKÄ an siihen ASE lisen luv ä kuuluvat tai muutoin aseeseen Tämä an. Emma ihan eri ovat lup uusi pyk l­ hye avapaat. n ja Suomi­kp mmät "pi älä 6a § sallii :n lippaat Lipassään tkä nyk t" nön me yistä ly­ aseet. Tä ta eikä reu tö ei myöskään rki llä taan. Lyh tystä nykyiseen ei ole käytän 22 WM nasytytteisiä ase koske haulikoi­ ­ yemmille urheiluase R, ita (esim ei ole tar kan­ sääntö kos17 HMR, 17 WS . vetta tai M). Käytä 22 LR, PAUK kee etu käyttöä. joita ja KUPISTO joitain toi päässä reserviläi nnössä OLIT cal). surheili­ minnalli sia lajeja Tällaisia (practi­ Mutta 3 voi oll merkiksi a nu sattuu aje § on sikäli tärkeä urheilukil rkissa esi­ leh koiran pai pas jossai timaan vaikka , että jos sinull a mo koulutusta var luja tai n m.: "Am ten. 2 aseeseen, nurkissa ilman rynkyn tyhjä li­ puma­as § 2 lup jos siitä taan my eeksi jää kiinn aa vastaavaan ös i tahalli suunnitel sellainen esine, katso­ sena te­ joka on tu pau laukaisem kku ista varten patruunoiden , jollei sen UA_4_2 muut­ 019.indd 39 TÄMÄ LAUSE AIHEUTTAA, että kaikki itselataavat aseet joutuvat viisivuosittaisen todisteluvelvoitteen piiriin. Siis myös itselataavat pienoiskiväärit (esim. Ruger 10/22) ja itselataavat haulikot (lukuisia merkkejä, esim. sorsastuksessa yleisesti käytetyt). Kansankielellä puhutaan "puoliautomaateista" tai "puolareista", mutta laissa ne ovat toimintatavaltaan "itselataavalla kertatulella" toimivia aseita. Määritelmä löytyy aselain 7§ 2mom kohdasta 3. Todisteluvelvoite koskee "uusia" aselupia ja tietenkin määräaikaisia, sillä määräajan päättyessä annetaan aselupa, joka on "uusi eli uuden aselain voimassaolon aikana annettu. Todisteluvelvoite aiheuttaa melkoisen rumban, sillä todistuksen antaa poliisin kouluttama ja valtuuttama ampuma-asekouluttaja. Näyttää siltä, ettei näitä ole Suomessa lähellekään tarpeeksi. Olen kysynyt toistaiseksi vasta kahden suuren SAL-seuran kouluttajilta. Molemmat sanoivat, etteivät he kirjoita todistuksia oman seuran ulkopuolisille. MIKÄ ON UUSI LUPA? Itselataavien asetyyppien omistajien ei tarvitse todistella ampuma- tai metsästysharrastuksensa jatkumista, jos toistaiseksi voimassa oleva aselupa on ns. vanha lupa: 60 A KA SUUR 4/2019 Urheiluampuja 4/2019 URHEILUAM PUJA 39 24/09/20 19 8.28 (1) pistoolilupa (pistooli, pienoispistooli, revolveri, pienoisrevolveri) on myönnetty ennen 13.6.2011 (2011 aselain voimaanastumispäivä), (2) itselataavaa kertatulta ampuva kivääri, haulikko tai pienoiskivääri on hankittu viimeistään 12.7.2019 (2019 aselaki voimaan 15.7.2019), (3) ERVA-ase on luvitettu 12.6.2017 tai ennen (EU-direktiivin voimaanastumispäivä). Muut luvat ovat ns. uusia lupia. Jos A-luokkaan kuuluva (ERVA) ampuma-ase on hankittu 13.6.2017 tai sen jälkeen ja luvanhaltija haluaa edelleen säilyttää oikeutensa hankkia ja pitää hallussa suurikapasiteettisia latauslaitteita, on lupaa haettava uudelleen kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta (viimeistään 14.1.2020). Lupaa haetaan poliisilaitokselta uuden lain mukaisin perustein ja perusteen olemassaolo on osoitettava uuden lain mukaisesti ja se annetaan siirtymäaikana maksutta. Ratkaisevaa on se, että hakemus on pantu vireille siirtymäaikana. Sitä voi myöhemmin täydentää, ja lupa on voimassa ennallaan siihen saakka kunnes hakemus on käsitelty ja uusi lupa myönnetty. Hakemus säilyy siis vireillä poliisin järjestelmässä odottamassa esimerkiksi sitä, että edellytys vuoden mittaiseen ampumaseuran jäsenyyteen on ollut mahdollista täyttää. A-LUOKKAAN KUULUVAT ASEET 1. ampuma-aseet, jotka on valmistettu toimimaan sarjatulella, mutta on muunnettu toimimaan kertatulella, lippaallisella kertatulella tai itselataavalla kertatulella 2. lyhyet (kokonaispituus on enintään 600 mm tai piipun pituus on enintään 300 mm), keskisytytteiset itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 21 patruunaa ilman uudelleenlatausta tai joissa käytetään latauslaitetta (kiinteä tai irrotettava), jonka kapasiteetti on yli 20 patruunaa 3. pitkät (mitat yli yllä mainitun lyhyen ampuma-aseen määritelmän) keskisytytteiset itselataavat kertatuliaseet, joilla voidaan laukaista yli 11 patruunaa ilman uudelleenlatausta tai joissa käytetään latauslaitetta (kiinteä tai irrotettava), jonka kapasiteetti on yli 10 patruunaa 4. lyhyet itselataavat kertatuliaseet, jotka on suunniteltu ja valmistettu ammuttavaksi kahdella kädellä ja olkapäätä vasten tuettavaksi taikka muuten kahden käden otteella ammuttavaksi PISTOOLIHARRASTUKSEN jatkuminen todistetaan ampuma-asekouluttajan todistuksella. Näitä on tullut muutamiin ampumaseuroihin vuoden 2011 aselakiin liitetyn pistooliluvan todisteluvelvollisuuden myötä. Jos pistoolilupa on annettu metsästysperusteisena ("loukkupyynnin lopetusase"), todistus haetaan riistanhoitoyhdistykseltä. Perusteena ampumaharrastus: Tarvitaan ampuma-asekouluttajan antama todistus ampumaurheilun ja -harrastuksen aktiivisesta harrastamisesta. Harrastaminen osoitetaan edeltävän vuoden (12 kk) vähintään neljän harrastuskerran todentamisella. Eli urheiluammunnassa neljä ampumasuoritusta sen tyyppisellä aseella, mille luvan jatkoa haetaan. Esim. ampumapäiväkirja, tulosluettelot tms. jotka esitetään ampuma-asekouluttajalle. Perusteena metsästys: Poliisi neuvoo esittämään seuraavat: Metsästyskortti, selvitys metsästysmahdollisuuksista ja harjoitetusta pyynnistä. On varauduttava antamaan selvitys tarpeesta metsästää nimenomaan itselataavalla aseella. Aseen haltijan tulee itse olla aktiivinen selvityksen toimittamisessa, poliisi ei sitä pyydä. Selvityksiä tarvitaan vain yksi, vaikka aseita olisi useampi. AMPUMA-ASEASETUKSEN MUUTOSASETUS 11.7.2019/892 Kuten aselakiakin, ampuma-aseasetusta 27.2.1998/145 on täydennetty ja muutet- URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 60 04/12/2019 21.20

tu useasti. Muutosasetus astui voimaan 15.7.2019 (paitsi poikkeukset). Uuden asetuksen urheiluampujalle tärkeimmät kohdat ovat: 2§: Deaktivoinnin määräyksiä on kiristetty jälleen. Ne löytyvät eri asetuksesta. Jos deaktivoinnin yhteydessä halutaan pelastaa aseesta jokin osa, se merkitään poliisin asetietojärjestelmään. Vanhat 13§, 14§, 15§ ovat korvatut uusilla, mutta uudet astuvat voimaan vasta 1.3.2020. Nämä sekä muutetut pykälät 43a§ , 44a§, 55§, 59§ koskevat lähinnä elinkeinonharjoittajia. 44d§ täsmentää aktiivisen harrastuksen määritelmän ensimmäistä pistoolilupaa hakevalle ("kahden vuoden sääntö"): " .. ampumaurheilua ja -harrastusta pidetään aktiivisena, jos luvanhakijalla on luvan hakemista edeltäneiden kahden vuoden aikana ollut vähintään kymmenen harrastuskertaa pistoolilla, pienoispistoolilla, revolverilla, pienoisrevolverilla, ilmapistoolilla..." (Huomaa, ilmapistoolikin käy!) ERVA-aseiden eli suurilippaisten omistajille tai sellaisiksi haluaville on tässä pykälässä ohje: "Ampuma-aselain 45 §:n 7 momentissa tarkoitettua ampumaharjoittelua pidetään aktiivisena, jos luvanhakijalla on luvan hakemista edeltäneen vuoden aikana ollut vähintään viisi harjoittelukertaa sillä ampuma-asetyypillä, johon aselupaa haetaan. Näistä viidestä harjoittelukerrasta vähintään kahden on tullut tapahtua vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain (556/2007) 2 §:n 2 momentissa tarkoitetussa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämässä sotilaallisia valmiuksia palvelevassa ampumakoulutuksessa." 44e§ käsittelee aktiivisen loukku- tai luolapyynnin edellytyksiä. Kun haetaan lupaa lopetusaseelle: "Ampuma-aselain 45 §:n 10 momentissa tarkoitetun loukku- tai luolapyynnin tai vastaavissa olosuhteissa tapahtuvan metsästysharrastuksen taikka haitallisten vieraslajien pyydystämisen ja tappamisen on oltava aktiivista kyseisen riistanhoitoyhdistyksen alueen olosuhteet huomioon ottaen. Aktiivisuus on osoitettava riistanhoitoyhdistykselle esitettävällä selvityksellä tai suunnitelmalla loukuilla tai luolakoiralla tapahtuvasta metsästyksestä tai haitallisten vieraslajien pyydystämisestä ja tappamisesta." "Selvitys tai suunnitelma on pyynnöstä esitettävä poliisille." Uudessa ampuma-aseasetuksessa on vähemmän keskivertoaseenomistajaa koskevia muutoksia kuin ampuma-aselaissa. Laki: finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/1998/19980001 Asetus: finlex.fi/fi/laki/ ajantasa/1998/19980145 Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2020 -luettelo julkaistu M aailman antidopingtoimisto WADA on julkistanut vuoden 2020 kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -luettelon. Luettelossa määritetään, mitkä aineet ja menetelmät ovat kiellettyjä kilpailujen aikana ja kilpailujen ulkopuolella sekä tietyissä urheilulajeissa kielletyt aineet. Vuoden 2020 aineiden ja menetelmien luettelon muutokset ovat vähäisiä. Luetteloon ei ole lisätty uusia kiellettyjä aineryhmiä. Suurin tekninen muutos on ryhmän S1.1. kohdalla, jossa anabolisia steroideja ei enää erotella elimistössä muodostuviin ja sellaisiin, joita ei voi muodostua elimistössä vaan kaikki ovat saman otsakkeen alla. Lisäksi sanamuotoja on täsmennetty erityisesti geeni- ja soludopingin kohdassa vastaamaan paremmin tämän päivän kokeellisten menetelmien kirjoa. Argon on poistettu listalta kohdasta S2. ja joidenkin ryhmien alle on lisätty uusia esimerkkiaineita. Näitä ovat: – S1: metyyliklosteboli ja 1-epiandrostero- Pete Patruunan uudet versiot julkaistu P ete Patruuna -ohjelman uudet Android- ja iOS (Apple) -versiot on julkaistu. Ohjelmalla voit harjoitella urheiluammuntaa missä vain, milloin vain. Pete Patruuna on tehty Ampumaurheiluliitolle tukemaan nuorten ampumaurheilukoulutoimintaa. Ohjelma on tarkoitettu kaikille ampumaurheiluharrastuksesta kiinnostuneille eli niin nuorille kuin varttuneemmillekin. OHJELMAN AVULLA voit harjoitella muun muassa oikeaa tähtäyskuvaa ja tähtäimien säätöä, joka toimii samalla tavalla kuin oikeassakin ilmakiväärissä. ni anabolisina steroideina – S4: basedoksifeni ja ospemifeni selektiivisinä estogeenireseptorin muuntelijoina – S6: oktodriini piristeenä, joka on ollut aineosana joissakin ulkomailla valmistetuissa ravintolisissä ja johtanut dopingrikkomuksiin – MUUTOKSET edellisvuosiin nähden ovat jälleen vähäisiä. Mikään muutoksista ei vaikuta urheilijan lääkityksiin, koska lisätyt esimerkkianeet ovat aiemminkin olleet kiellettyjä ja eikä niitä ole saatavana lääkevalmisteina Suomessa, SUEK:n lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala sanoo. Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa 2020 -luettelo julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sähköisessä muodossa SUEK:n internetsivuilla vuoden alussa. Lisäksi KAMU-mobiilisovellus kieliversioineen on ladattavissa Android- ja iOS-laitteille. Haku pohjautuu Lääketietokeskuksen tietokantoihin ja koskee Suomesta saatavia resepti- ja itsehoitolääkevalmisteita. ESC:ltä tunnustus­ palkinto Ampuma­ urheilu­liitolle E uroopan ampumaurheiluliitto (ESC) myönsi lokakuussa tunnustuspalkinnon Suomen Ampumaurheiluliitolle tämän ansiokkaasta työstä lajin näkyvyyden lisäämiseksi televisiossa. Suomen Ampumaurheiluliitto sai tunnustuspalkinnon ESC:n kokouksessa, joka pidettiin Unkarissa. Suomen lisäksi palkinnon saivat Venäjän ja Slovakian liitot. ESC seuraa tarkasti jäsenmaidensa toimintaa – muiden mukana tv-näkyvyyttä, josta Ampumaurheiluliitto sai nyt kiitosta. Ampumaurheilu on näkynyt Ylen kanavilla tämän vuoden aikana hyvin Valko-Venäjän Minskissä kesäkuussa järjestettyjen Euroopan kisojen ja elokuussa Lahdessa järjestetyn haulikkolajien maailmancupin ansiosta. – Hieno palkinto, arvostan suuresti, Ampumaurheiluliiton viestintäpäällikkö Lassi Palo sanoo. Lisäksi Ylen Urheiluruudussa on ollut useita muitakin ampumaurheilujuttuja. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 61 61 04/12/2019 21.20

TIEDOTUKSIA, TAPAHTUMIA JA KILPAILUKUTSUJA SANNA ERDOGAN Kaksi ampuma­urheilu­ keskusta liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa TIEDE- JA KULTTUURIMINISTERI Hanna Kosonen (kesk) hyväksyi marraskuun lopussa liikuntapaikkojen rahoitussuunitelman vuosille 2020–2023. Valtakunnallisesti merkittävistä liikuntapaikoista suunnitelmassa ovat mukana ilahduttavasti sekä Ruutikankaan ampumaurheilukeskus Limingassa että sisämpumaurheilukeskus Napakymppi Helsingissä. Yhteensä 37 liikuntapaikkahanketta eri puolilta Suomea hyväksyttiin rahoitussuunnitelman piiriin. Tarkkuuslajien yhteiseltä 3-tason valmentajakurssilta valmistui 9. marraskuuta seitsemän ampumaurheiluvalmentajaa. Ampumaurheiluliitto onnittelee Minna Parkkoa (kivääri, vas.), Mari Backman-Hyrkästä (kivääri), Petri Eteläniemeä (pistooli), Marko Mäkelää (kivääri), Juhani Forsmania (pistooli), Reijo Alkkua (skeet) ja Elina Seliniä (kivääri). Urheiluampuja 2020 Lehden numero Varauspäivä 1/2020 5.9. 10.9. 1.10. 5/2019 14.11. 21.11. 13.12. Aineistopäivä T I M O R AU T I O Mis sie tarvitset hyvvää asekaappia Poliisi on hyväksynyt Corrosafe-asekaapit yli viiden aseen säilytykseen. Säilytä arvokkaat aseesi ja myös muuta perheen arvo-omaisuutta turvallisesti kotimaisessa aselain vaatimukset täyttävässä Corrosafe-asekaapissa. Mikäli olet yrittäjä voit vähentää hankintakulut verotuksessa. Ilmestymispäivä RUUTIKANKAAN ampumaurheilukeskukselle on rahoitussuunnitelmassa varattu 900 000 euroa vuodelle 2022 ja Napakympille miljoona euroa vuodelle 2023. Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää kustannusarvioltaan yli 700 000 euron suuruisista avustuksista. Sitä pienemmistä avustuksista päätetään aluehallintovirastoissa. Vuosittaisten avustuspäätökset perustuvat nelivuotiseen valtakunnalliseen liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmaan. Suunnitelma on ohjeellinen, ja sen toteutuminen riippuu hyväksyttyjen hankkeiden kustannustasosta, tilaohjelmasta, toteutusvalmiudesta ja valtion talousarviossa tarkoitukseen osoitetusta määrärahasta. Avustuksilla edistetään erityisesti laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamista, hankkimista, peruskorjaamista ja varustamista. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista. Corrosafe-rahoitus kaikille malleille maksuaika määräytyy hinnan mukaan. Corrosafe 16K SAL:n jäsenseuran jäsenelle koodilukko ilman lisähintaa Corrosafe -asekaappeja on eri kokoisia ja -värisiä. Pieni pistoolikaappi, 6-12-16ja 30 aseen sekä pyörivällä asetelineellä varustettu 16 aseen asekaapit. www.corrosafe.fi Edun arvo 180,euroa Nyt nettikaupasta www.corrosafe.fi 0400 391 725 erkki.hurtig@corrotech.fi 62 URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 62 PS. Tuemme Kultahipputoimintaa 35 eurolla jokaisesta SAL:n jäsenseurojen jäsenen ostamasta Corrosafe-asekaapista. 04/12/2019 21.20

16- TAVARAPÖRSSI MYYDÄÄN SAKO TRIACE 22 LR PISTOOLI Vähän ammuttu pienoispistooli. Nyt 2 kesänä ammuttu 8000 ja aikaisemmin n. 5000 yhteensä. Hinta 390 € Ilm: kalevi toivonen, kalevi.toivonen@gmail.com, 0449788605. Jätetty: 26.11.19 MYYDÄÄN LINDEMAN ILMAHIRVIRATA Tarjousten perusteella 1980-luvun ilmahirvirata ja ohjausyksikkö. Mitat 300x22x26cm, vapaa juoksuala 200cm. Alla pyörillä varustettu puujalusta, jonka saa halutessa mukaan. Sähkömoottori, n. 12m johdot, verkkovirtapistoke. Ohjausyksikössä automaatti/manuaalijuoksut 2-5 sek. Lisää kuvia löytyy tarvittaessa. Ilm: Ilpo Alanko, ilpo.alanko@ consult.nordea.com, 0440 963 105. Ilmoitus jätetty: 25.11.2019 MYYDÄÄN ILMAKIVÄÄRI Walther LGM 2 Siisti ja hyväkuntoinen Paksu pehmustettu kantopussi mukaan 450 e Ilmoittaja: Pentti Väyrynen, pentti750@ gmail.com, +358504014701. Ilmoitus jätetty: 15.11.2019 MYYDÄÄN WALTHER CP-2 ILMAPISTOOLI Hyväkuntoinen CO2-ilmapistooli. Mukana alkuperäisen kahvan lisäksi Hofmann-kahva ja 2,4 kg täyttöpullo. Ase on huollettu. Hinta 230 €. Ilmoittaja: kalevi toivonen, kalevi.toivonen@gmail. com, 0449788605 Ilmoitus jätetty: 23.11.2019 MYYDÄÄN ILMAKIVÄÄRI Anschutz 9003 Preimum 4,5 mm ilmakiväri Hyväkuntoinen huippuluokan ilmakivääri tähtäimineen Ominaisuudet: Kaliiperi 4,5 mm - Vasen sekä oikea käytttö mahdollisuuus. Viimeksi ammuttu vasemmalta. Myydään harrastuksen pättymisen myötä, ollut käyttämättä muutaman vuoden. Ilm: Miettinen Martti, marttirmiettinen@luukku.com, 044 237 97 15. Ilm. jätetty: 06.11.2019 ONNITTELUT 80 VUOTTA Antti Virman Martti Teini Matti Arvela Eino Pihkakoski   TUA ESF TSA TSA Jon Didrichsen Pertti Laakso   ESF 7.1. TSA 22.1. Kurt Malmberg Reima Pietikäinen Jerry Metsola Kari Järvinen ESF HVA TSA OSH 75 VUOTTA 70 VUOTTA 65 VUOTTA Heikki Salkinoja 25.12. 10.1. 22.1. 16.2. 8.2. 19.2. 28.2. 11.3.  60 VUOTTA Kari Vähävaara Heikki Metsälampi Krister Sjöblom Torsten Viljamaa Pentti Heikkilä Kari Jurva 50 VUOTTA Virpi Virtanen Victor Burnev Pasi Rautiainen Pentti Väyrynen Timo Lukkarinen Jukka Kuusisto ESF TSA ESF TSA HVA HVA 17.1. 21.1. 11.2. 21.2. 17.3. 22.2. HVA ESF TSA HVA HVA TSA 25.1. 29.1. 8.2. 14.2. 21.2. 27.2. VarkA 19.3. Urheiluampuja-lehti julkaisee vain ne syntymäpäiväonnittelut, jotka seurat toimittavat Ampumaurheiluliittoon LEHDEN AINEISTOPÄIVÄÄN MENNESSÄ. Seurojen pitää varmistaa, että syntymäpäiväsankarit suostuvat merkkipäivätietojensa julkaisemiseen. Merkkipäivätiedot voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen urheiluampuja@ampumaurheiluliitto.fi tai postitse osoitteeseen Ampumaurheiluliitto, Lassi Palo, SAL, Valimotie 10, 00380 Helsinki. MYYDÄÄN AMPUJALASIT CHAMPION OLYMPIC uudenveroiset huippuampujanlasit Champion Olympic. Mukana säilytyskotelo, irishimmennin ja vapaan silmän peiteläppä. Kevyet titaanikehykset (29g). Ilm: Sami Havia, sami.a.havia@gmail.com, 0405879093. Jätetty: 06.11.2019 MYYDÄÄN PARDINI FIOCCHI. Tarkkuuspistooli Pardini Fiocchi cal.22 LR, mod.SPE. Säädettävä kahva. Oikeakätinen, 2 lipasta. Alkuperäinen kuljetuslaatikko, jonka lukko on rikki. Mukana suomenkieliset säätöohjeet sekä osakuvannot. Hyväkuntoinen. Hinta 450 Eur. Ilmoittaja: Matti Räisänen, matti. raisanen@hotmail.com, +358400340183. Ilmoitus jätetty: 30.10.2019 MYYDÄÄN 32 WC LUOTEJA olisi 2000kpl 32wc luoteja paino 98grs eli PALVELUHAKEMISTO Vakio- ja irtovuoroja 6,35g luodit on Sakon valmistamia, hinta koko läjälle 160 eur. Ilmoittaja: Sami Mäkelä, sami.makela@icloud.com, 050-60075. Ilmoitus jätetty: 25.10.2019 Pienoispistoolirata 25 m: ampumapaikkoja 5 kpl, maksimikaliperi 22 50 m rata: ampumapaikkoja 3 kpl, ampua voi 9 mm aseella, kohdistuspöytä Ampumaratoja voi käyttää vain, jos on oma ase ja siihen hallussapitolupa. Helsingin Urheilutalo Helsinginkatu 25, puh. 09 3488 6419 MYYDÄÄN SMITH & WESSON 357 MAGNUM, MOD. 27-3, kumikahva, piipun pituus 210 mm sekä PISTOOLIKIIKARI LEUPOLD 2xEXT.E.R. aseessa kiinni. Erittäin hyvä kilpa-ase. Mukana ERAKKO-kuljetuskassi. Hintapyyntö alennettu 630 € / tee tarjous. Lisätietoja: Allan Granlund 040 0919278. Myyjä Pentti Pouttu, pentti.pouttu@kotiportti.fi, puh 0500 842 222 Jätetty: 08.10.19 urheiluhallit.fi/kallio MYYDÄÄN ISOPISTOOLI ASTRA 357 MAGNUM Myyn isopistoolin Astra 357 Magnum. Vähän ammuttu, musta, siisti.Hinta 500 euroa. Myyn eläköitymisen vuoksi. Ase on Vantaalla. Ilmoittaja: Viljo Kääriäinen, viljo.kaariainen@hotmail. fi, 040 581 2218. Ilmoitus jätetty: 16.10.2019 OSTETAAN ANSCHUTZ pienoiskivääri puutukkinen käy täytyy olla hyväkäyntinen. Ilmoittaja: Pekka Valtonen, pekka60@kymp.net, +358503273630 Ilmoitus jätetty: 24.09.2019 Tavarapörssi on tarkoitettu yksityishenkilöille ja ­ampumaseuroille. Hinta 10 euroa. Voit täyttää sähköisen ilmoituspohjan osoitteessa: www.ampumaurheiluliitto.fi/myy-ja-osta/ilmoitukset/lisaa-ilmoitus Ilmoituksen voi lähettää myös sähköpostitse osoitteeseen urheiluampuja@ampumaurheiluliitto.fi tai postitse osoitteeseen Ampumaurheiluliitto, Lassi Palo, SAL, Valimotie 10, 00380 Helsinki. VIRKISTÄVÄN MUKAVA. ASEET JA AMPUMATARVIKKEET Liikkeemme avoinna ma-pe 9.00-17.00 la sopimuksen mukaan Maahantuonti-, tukku- ja vähittäismyyntiliike Keskustie 5, 34800 VIRRAT Puh. 03-4755371 Kotisivumme: www.asetalo.com Sähköposti: asetalo@asetalo.fi Kotisivut: www.asetalo.com Sähköposti: asetalo@asetalo.fi www.ampumaurheiluliitto.fi Vuoden 2020 ensimmäinen Urheiluampuja ilmestyy 12.3. 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 63 63 04/12/2019 21.20

SVENSKA SIDOR L A S S I PA LO / A M P U M AU R H E I LU L I I T TO SFSM-resultat Under sommaren har det som vanligt ordnats en hel del SFS mästerskapstävlingar. Nya rekord har det också skjutits i dessa tävlingar, en hel massa faktiskt. RÖRLIGT MÅL, SIBBO Cristian Friman. Friman 11:e i EM I SEPTEMBER ORDNADES det EM på krutvapen i Bologna, Italien. I tävlingarna deltog tre SFS-skyttar: Esbo Skytteförenings Cristian Friman, Kyrkslätt Skytteförenings Jenna Kuisma och Raseborgs Skyttars Joni Stenström. Friman som deltog i herrjuniorernas miniatyrgevär var som bäst elfte i tävlingarna. Denna placering knep han på 3x40 skott när han sköt 1161 poäng, till en finalplats skulle det ha krävts 1165 poäng. Bästa resultatet stod Rysslands Grigorii Shamakov för när han sköt 1178 poäng. Tysklands Max Braun korades till mästare efter finalen. På liggande var Friman 26:e när han sköt 611,7 poäng. Denna gång segrade Shamakov, nu sköt han 622,9 poäng. Kuisma deltog i damjuniorernas miniatyrgevär. Kuisma kom som bäst in på en 30:e 64 plats när hon sköt 608,7 poäng i liggandetävlingen. Segrade gjorde Valentina Caluori från Schweiz med 619,3 poäng. På 3x40 skott sköt Kuisma 1135 poäng och med det var hon berättigad till en 39:e plats. För att nå finalen skulle det ha krävts 1157 poäng. Tjeckiens Sara Karasova var etta i grundserien på 1167 poäng. I finalen korades sedan Italiens Anna Janssen till mästare. Stenström tävlade i herrarnas miniatyrgevär. På 3x40 skott var han 54:e med 1159 poäng. För att nå finalen skulle det ha krävts 1177 poäng. Norges Simon Kolstad Claussen var bäst i grundserien på 1182 poäng. I finalen segrade sedan Tjeckiens Petr Nymbursky. På liggande var Stenström 52:a efter att han skjutit 615,1 poäng. Segrade gjorde Polens Marcin Majka på 629,3 poäng. 50 meter, normallopp: D: 1) Oona Tenhunen BSPA 515. H: 1) Roni Tenhunen BSPA 581, 2) Henrik Holmberg RS 563, 3) Timo Ristimäki SSG 546, 4) Daniel Torsell SSG 528. D50: 1) Tiina Aalto ESF 329. H50: 1) Juhana Niku-Paavola SSG 365, 2) Jan Malmberg ÅSSF 356, 3) Tom Sved SSG 340, 4) Kristian Torsell SSG 296. A60: 1) Tapani Koskela BSPA 375, 2) Bertel Holmström RS 307, 3) Peter Stjernberg SSG 303. A70: 1) Jouko Mutka RS 348, 2) Bror Skogster SSG 330, 3) Anders Holmberg RS 328, 4) LarsErik Backman SSG 312, 5) Erkki Mäkiniemi BSPA 301, 6) Ralf Lindholm ÅSSF 255. Lag A50: 1) SSG 1035, 2) RS 983. 50 meter, blandlopp: D: 1) Oona Tenhunen BSPA 342. H: 1) Henrik Holmberg RS 375, 2) Daniel Torsell SSG 369, 3) Roni Tenhunen BSPA 366. D50: 1) Tiina Aalto ESF 330. H50: 1) Jan Malmberg ÅSSF 355, 2) Tom Sved SSG 352, 3) Juhana Niku-Paavola SSG 350, 4) Kristian Torsell SSG 307. A60: 1) Tapani Koskela BSPA 350, 2) Peter Stjernberg SSG 285. A70: 1) Jouko Mutka RS 357, 2) Bror Skogster SSG 344, 3) Erkki Mäkiniemi BSPA 266, 4) LarsErik Backman SSG 265, 5) Ralf Lindholm ÅSSF 232. Lag A50: 1) SSG 1046. 100m älg, enkelskott: D: 1) Oona Tenhunen BSPA 340, 2) Leena Peltonen SSG 293. H: 1) Timo Ristimäki SSG 372 (93), 2) Henrik Holmberg RS 372 (92), 3) Roni Tenhunen BSPA 369, 4) Daniel Torsell SSG 329. D50: 1) Tiina Aalto ESF 311. H50: 1) Juhana Niku-Paavola SSG 360, 2) Jan Malmberg ÅSSF 345, 3) Tom Sved SSG 335, 4) Kristian Torsell SSG 317, 5) Jukka Nironen SSG 313. A60: 1) Tapani Koskela BSPA 373 SFSMrek., 2) SFS OCH SVENSKA SIDORNA ÖNSKAR ALLA SINA LÄSARE EN MYCKET GOD JUL OCH ETT GOTT NYTT FRAMGÅNGSRIKT ÅR! URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 64 04/12/2019 21.20

Bertel Holmström RS 311, 3) Peter Stjernberg SSG 280. A70: 1) Jouko Mutka RS 354 SFSMrek., 2) Erkki Mäkiniemi BSPA 311, 3) Bror Skogster SSG 304, 4) Anders Holmberg RS 300, 5) Lars-Erik Backman SSG 294, 6) Ralf Lindholm ÅSSF 241. Lag A50: 1) SSG 501, 2) RS 466. 100m älg, dubbelskott: H: 1) Daniel Torsell SSG 357, 2) Henrik Holmberg RS 354, 3) Roni Tenhunen BSPA 347. H50: 1) Jan Malmberg ÅSSF 349, 2) Juhana Niku-Paavola SSG 341, 3) Tom Sved SSG 313, 4) Kristian Torsell SSG 290. A60: 1) Tapani Koskela BSPA 365. A70: 1) Jouko Mutka RS 334, 2) Erkki Mäkiniemi BSPA 297, 3) Ralf Lindholm ÅSSF 250, 4) Lars-Erik Backman SSG 222. Lag A50: 1) SSG 454. GEVÄR OCH PISTOL, INGÅ GEVÄR Liggande: S12: 1) Axel Ramsay KSF 169,4 Dec. SFSMrek S14: 1) Nicole Kamila RS 302,5 Dec. SFSMrek., 2) Roope Ruokolahti KSF 285,0. D16.: 1) Emma Malinen KSF 386,0. H20: 1) Juha Malinen KSF 572,5. H: 1) Joni Stenström RS 619,4 Dec. SFSMrek., 2) Jan Liljeberg KSF 587,6. H50: 1) Vesa Nissinen RS 611,7 Dec. SFSMrek., 2) Ralf Aspelin KSF 603,3. H60: 1) Ensio Miikkulainen BSPA 600,1, 2) Jari Lahdenvesi RS 597,7, 3) Christer Sandholm KSF 594,6. A70: 1) Ralf Westerlund RS 602,1, 2) Torolf Nieminen BSPA 598,3. A75: 1) Kauko Kaartinen RS 605,6. Lag: A: 1) RS 1828,8 Dec. SFSM rek., 2) KSF 1785,5. 3x20 skott: H: 1) Joni Stenström RS 585 SFSMrek., 2) Jan Liljeberg KSF 542. H60: 1) Jari Lahdenvesi RS 527, 2) Ensio Miikkulainen BSPA 523. A75: 1) Kauko Kaartinen RS 533 SFSMrek. PISTOL Fripistol: H: 1) Thomas Ågren VS-VA 485, 2) Jari Alaranta VS-VA 481, 3) Kasper Förström RS 477. H50: 1) Arto Jussila VS-VA 514, 2) Ari Sundman VS-VA 449, 3) Jörgen Carlsson ÅSSF 440. H60: 1) Bernt Björkqvist VS-VA 512, 2) Lawrence Mariani-Cerati RS 497, 3) Raimo Laine RS 495, 4) Kenneth Mariani-Cerati RS 472. A70: 1) Per-Erik Gammelgård NSK 489, 2) Ralf Lindholm ÅSSF 444. S F S L A S S I PA LO / A M P U M AU R H E I LU L I I T TO Jenna Kuisma. A75: 1) Ulf Fagerström RS 443 SFSM rek., 2) Rune Karlsson ÅSSF 411. A80: 1) Bernt Lindholm RS 349 SFSM rek. Lag A50: 1) VS-VA 1475, 2) RS 1464, 3) ÅSSF 1295. Grovpistol: H: 1) Jari Alaranta VS-VA 500, 2) Thomas Ågren VS-VA 485, 3) Kasper Förström RS 482. H50: 1) Arto Jussila VS-VA 531, 2) Jörgen Carlsson ÅSSF 510. H60: 1) Raimo Laine RS 564, 2) Bernt Björkqvist VS-VA 541, 3) Kenneth Mariani-Cerati RS 526, 4) Lawrence Mariani-Cerati RS 524. A70: 1) Per-Erik Gammelgård NSK 532, 2) Vidar Fagerström RS 520, 3) Ralf Lindholm ÅSSF 395. A75: 1) Ulf Fagerström RS 500, 2) Rune Karlsson ÅSSF 488. Lag H: 1) VS-VA 1557. Lag A50: 1) RS 1614, 2) ÅSSF 1295. Standardpistol: H: 1) Tomas Högbäck VS-VA 518, 2) Thomas Ågren VS-VA 478, 3) Michael Andersson RS 454, 4) Jari Alaranta VS-VA 444, 5) Kasper Förström RS 414. H50: 1) Arto Jussila VS-VA 520, 2) Jörgen Carlsson ÅSSF 515, 3) Ari Sundman VS-VA 500, 4) Jaakko Riiali ESF 420. D60: 1) Päivi Mariani-Cerati ESF 465. H60: 1) Raimo Laine RS 530, 2) Kenneth Mariani-Cerati RS 521, 3) Lawrence Mariani-Cerati RS 519, 4) Bernt Björkqvist VS-VA 506, 5) Timo Matomaa RS 414, 6) Paul Andersson BS-PA 377. A70: 1) Per-Erik Gammelgård NSK 542, 2) Paavo Pitkänen BS-PA 495, 3) Vidar Fagerström RS 482, 4) Ralf Lindholm ÅSSF 317. A75: 1) Ulf Fagerström RS 417, 2) Rune Karlsson ÅSSF 400. Lag H: 1) VS-VA 1440. Lag A50: 1) RS1 1570, 2) VS-VA 1526, 3) RS2 1313, 4) ÅSSF 1232. Klen-/Sportpistol: H: 1) Tomas Högback VS-VA 541, 2) Thomas Ågren VS-VA 527, 3) Jari Alaranta VS-VA 524, 4) Kasper Förström RS 495. H50: 1) Arto Jussila VS-VA 555, 2) Jörgen Carlsson ÅSSF 537, 3) Ari Sundman VS-VA 491, 4) Jaakko Riiali ESF 484. D60: 1) Päivi Mariani-Cerati ESF 539 SFSMrek. H60: 1) Lawrence Mariani-Cerati RS 555, 2) Kenneth Mariani-Cerati RS 539, 3) Bernt Björkqvist VS-VA 537, 4) Timo Matomaa RS 491, 5) Paul Andersson VS-VA 435. A70: 1) Paavo Pitkänen BS-PA 536, 2) Vidar Fagerström RS 528, 3) Per-Erik Gammelgård NSK 520, 4) Ralf Lindholm ÅSSF 409, 5) Vicke Ruoholahti KSF 345. A75: 1) Rune Karlsson ÅSSF 441, 2) Ulf Fagerström RS 437. A80: 1) Bernt Lindholm RS 453 SFSMrek. Lag H: 1) VS-VA 1592. Lag A50: 1) RS1 1622, 2) VS-VA 1583, 3) ÅSSF 1387, 4) RS2 1381. Olympiapistol: H: 1) Tomas Högbäck VS-VA 509, 2) Michael Andersson RS 470, 3) Thomas Ågren VS-VA 448, 4) Kasper Förström RS 331. H50: 1) Jörgen Carlsson ÅSSF 478. H60: 1) Raimo Laine RS 537, 2) Kenneth Mariani-Cerati RS 522. A70: 1) Ralf Lindholm ÅSSF 276. A75: 1) Rune Karlsson ÅSSF 383, 2) Ulf Fagerström RS 362. A80: 1) Bernt Lindholm RS 388 SFSMrek. Lag A50: 1) RS 1421, 2) ÅSSF 1137. 300M, HOLLOLA Frigevär, Liggande: H: 1) Ralf Westerlund RS 594, 2) Erkki Kallio RS 566, 3) Jan Liljeberg KSF 552, 4) Raimo Keski-Hannula VS-VA 533, 5) Teemu Ala Heikkilä VS-VA 520. H20: 1) Cristian Friman ESF 598 SFSMrek. H50: 1) Erkki Kallio RS 377, 2) Raimo Keski-Hannula VS-VA 356. H60: 1) Ulf Friberg RS 385 SFSMrek. A70: 1) Ralf Westerlund RS 395 SFSMrek. A75: 1) Kauko Kaartinen RS 378 SFSMrek. Lag A50: 1) RS 1140 SFSMrek. Standardgevär, Liggande: H: 1) Raimo Keski-Hannula VS-VA 377, 2) Jan Liljeberg KSF 376. H20: 1) Cristian Friman ESF 388 SFSMrek. H50: 1) Raimo Keski-Hannula VS-VA 377 SFSMrek. H60: 1) Ilmo Kinnunen RS 373. A70: 1) Ralf Westerlund RS 390 SFSMrek. A75: 1) Kauko Kaartinen RS 374 SFSMrek. Lag A50: 1) RS 1137 SFSMrek. Standardgevär, 3x20 skott: H: 1) Jan Liljeberg KSF 527, 2) Raimo Keski-Hannula VS-VA 520. H20: 1) Cristian Friman ESF 580 SFSMrek. H50: 1) Raimo Keski-Hannula VS-VA 520 SFSMrek. A75: 1) Kauko Kaartinen RS 545 SFSMrek. SVENSKA FINLANDS SPORTSKYTTEFÖRBUND.R.F (SFS) Petra Liljeberg Joni Stenström SFS:s hemsida 0500 872 045 Svenska sidor skribent www.sfs.idrott.fi petra_liljeberg92@hotmail.com joni.stenstrom@gmail.com 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 65 65 04/12/2019 21.20

SARJAKUVA R AU N O H I E TA N E N 10 napakkaa Vastaajana on kaikkien tuntema joulupukki. Urheiluampuja-lehti tavoitti hänet kahden vuoden tauon jälkeen kesken kiireisten jouluvalmistelujen. 66  EKA ENNAKOIVA: Millainen Ampumaurheiluliiton 100-vuotisjuhlavuosi oli? Ikimuistoinen, värikäs ja tapahtumarikas!.  TOKA TUNKEILEVA: Korvatunturilla on taas varmasti jo täysi tohina päällä? Kyllä, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Hienoa aikaa!  KOLMAS KOVISTELU: Mikä on joulupukin oma lahjatoive? Se on juhlavuoden kunniaksi tehty 100-vuotishistoriateos Sata tarkkaa vuotta.  NELJÄS NALLITUS: Mitä ampumaurheilijat yleensä toivovat joulupukilta? Kyllä se joka vuosi liittyy parempiin osumiin  VIIDES VARMISTAVA: Riittääkö niitä kaikille? Ei syytä huoleen, koska varaudumme aina tähän toiveeseen joulumuorin ja tonttujen kanssa.  KUUDES KUJEILEVA: Entä onko muita tavoitteita? Se, että koulutettuja valmentajia ja ohjaajia olisi sadassa seurassa.   SEITSEMÄS SIHTAUS: Mikä jäi juhlavuodesta erityisesti mieleen? Lahden haulikkolajien maailmancup oli hieno, kansainvälinen tapahtuma!  KAHDEKSAS KULTAHIPPU: Millaista vuotta toivot kultahippuikäisille lapsille? Nauttikaa, kuunnelkaa tarkasti ohjaajia ja valmentajia, malttakaa kehittyä rauhassa.  YHDEKSÄS YRITYS: Onko muita toiveita esitetty sinun suuntaasi? Rataolosuhteiden turvaaminen ja lisää ilma-aseratoja.  NAPAKYMPPI: Mikä olisi ensi vuoden ”napakymppi”? Ensi vuonna tulee varmasti menestystä taas roppakaupalla, kuten yleensäkin. Napakymppi olisi varmasti olympia- tai paralympiamitali Tokiosta! LASSI PALO URHEILUAMPUJA  5/2019 UA_5_2019_2.indd 66 04/12/2019 21.20

FINAALI "Arvostan elämäntyöpalkintoa suuresti” Teksti & kuva LASSI PALO A nders Holmberg, 72, sai valmentajan elämäntyöpalkinnon lokakuussa järjestetyssä Ampumaurheiluliiton vuoden parhaiden palkitsemistilaisuudessa Grande Finalessa. Holmbergin kanssa palkinnon sai skeet-valmentaja Pentti Saari. Anders Holmberg on valmentanut poikaansa Krister Holmbergia jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Krister Holmberg on voittanut kymmeniä arvokisamitaleja – niiden joukossa viisitoista henkilökohtaista arvokisamitalia. Anders Holmberg on valmentanut myös muita Raseborgs Skyttaren ampujia, joista arvokisamitalin ovat saavuttaneet Staffan Holmström (2009) ja Mårten Westerlund (2007). Holmberg tunnetaan myös aktiivisena seuratoimijana RS:ssä. Ura on mittava, sillä jäsenyysvuosia on takana jo 56. Hän on toiminut seuran puheenjohtajana vuodesta 2010 lähtien. KUN SAIN ELÄMÄNTYÖPALKINNON, yllätyin, mutta samalla totesin, että ehkä jotain on tullut tehtyä oikein elämän aikana. Olen kiitollinen, ja arvostan palkintoa suuresti. VUODET AMPUMAURHEILUN PARISSA ovat olleet kiinnostavia ja tarjonneet monta jännittävää hetkeä. Olen saanut paljon hyviä ystäviä lajin parissa. PARAS SAAVUTUKSENI AMPUJANA ON kahdeksan SM-kultaa. Muistan parhaiten ensimmäisen, jonka sain vuonna 1967 Haminassa. Laji oli saksanhirvi 30x1 laukausta. Olin juuri täyttänyt 20 vuotta ja kilpailin viimeistä vuottani juniorisarjassa. Voitto tuli uusinnan jälkeen. Ase oli Remington 5,7 varustettuna diopteritähtäimellä. Kaikki muut SM-kullat ovat tulleet ikämiessarjoissa. Pidin kilpailutaukoa noin 22–37-vuotiaana muiden kiireiden takia. MINUA ON MOTIVOINUT työskentely nuorten ihmisten parissa. OLEN NAUTTINUT ERITYISESTI, kun kilparadoilla saadaan hyviä saavutuksia. Olen nauttinut paljon myös siitä, kun huomaa, että nuori, joka on ollut mukana mutta lopettanut kilpailemisen, pärjää hyvin elämässä. SUOMALAINEN AMPUMAURHEILU elää aika haasteellista aikaa. Taitotaso on hyvä verrattuna muun maailman kanssa, mutta uhkakuvia on paljon. Lyijykeskustelu on yksi huolenaihe. Harrastustasolla ampumaurheilu on melko halpa urheilumuoto, mutta huippu-urheilijana saa kaivaa aika syvältä omasta lompakosta ennen kuin pääsee isoihin kisoihin. Sen lisäksi kaikki urheileminen on tänä päivänä aika raakaa. Voitto on ainoa, joka lasketaan. Ennen oli niin sanottu pistesija (kuuden parhaan joukko) erinomainen saavutus. LIIKKUVA MAALI ON LAJINA ollut minulle luonnollinen, koska olen pienestä pitäen ollut innokas metsästäjä. RASEBORGS SKYTTAR ON MINULLE ja on aina ollut kotiseura. Liityin jäseneksi vuonna 1963. OLEN MUKANA AMPUMAURHEILUSSA VIELÄ AINAKIN niin kauan kuin jaksan ja on jotain annettavaa. Viihdyn lasten ja nuorten parissa ja seuraan mielenkiinnolla heidän kehitystään ihmisinä ja mahdollisesti kilpa-ampujina. Anders Holmberg ´  SYNT.:13.6.1947 ´  KOTIPAIKKAKUNTA: Inkoo ´  SEURA: Raseborgs Skyttar ´  AMMATTI: Lossinkuljettaja Barösundissa 41 vuoden ajan. Nyt eläkeläinen. ´  VALMENNUSURA: Noin 30 vuotta ´  PARHAAT SAAVUTUKSET: 8 henkilökohtaista SM-kultaa. ´  MUU HARRASTUS: ”Musiikki. Olen soittanut harmonikkaa (haitari) 60 vuotta. Itseoppinut. Olen ollut mukana Ingå Spelmansgille -nimisessä pelimanniryhmässä 43 vuotta ja johtanut sitä 23 vuotta.” 5/2019   URHEILUAMPUJA UA_5_2019_2.indd 67 67 04/12/2019 21.20

UA_5_2019_2.indd 68 04/12/2019 21.20