Sotainvalidien Veljesliitto Krigsinvalidernas Brödraförbund ry Toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2019

Sisällys 1. Sotainvalidien Veljesliitto vuonna 2019 4 Sotainvalidi- ja puolisojäsenet Tukijäsenet 4 2. Monipuolista huoltoa ja tukea Valtiolla ensisijainen vastuu Arjen tukeminen Avustajatoiminta Liitto luopui laitoksista Sotainvalidien veljeskodit ja muut hoitolaitokset 3. Edunvalvonta 8 Oikeus laitoshoitoon 10 ja 15 prosentin sotainvalide ille Neuvontapalvelun merkitys korostuu Korjausneuvonnalle edelleen tarvetta 4. Veljesjärjestö 10 Vertaistuki Hengellinen työ Tapahtumat 13 5. Järjestö Kuvat: Harri Nurminen, Vicente Serra, Marja Kivilompolo Ulkoasu: Marja Kivilompolo Paino: Hämeen Kirjapaino 2020 Toimintakertomus on luettavissa myös netissä www.sotainvalidit.fi Säilytettävä toimiva ja kattava järjestörakenne 66. liittokokous Helsingissä Veljesliiton viestintä Sotainvalidi-lehti Yhteistyö veteraanijärjestöjen kanssa Muut yhteistyökumppanit Asiantuntijakollegio Kansainvälinen toiminta Liiton talous 6. Liitteet 19

1. Sotainvalidien Veljesliitto vuonna 2019 Sotainvalidien Veljesliitto on sotainvalidien 18.8.1940 perustama huolto-, etu- ja veljesjärjestö, jonka varsinaisia jäseniä ovat sotainvalidit ja puolisojäseniä sotainvalidien aviopuolisot ja lesket. Liiton ajankohtainen tehtävä on tukea ikääntyneitä jäseniään selviytymään arjessa. Sotainvalidien, heidän puolisoidensa ja leskiensä edunvalvonta jatkuu täysipainoisena niin kauan kuin heitä keskuudessamme elää – ainakin 2020-luvun puoliväliin saakka. Sotainvalidi- ja puolisojäsenet Sotainvalidien Veljesliiton sotainvalidijäsenten määrä oli vuoden 2019 alussa 1 515 ja vuoden päättyessä 1 203. Kertomusvuonna poistui joukostamme 324 sotainvalidia. Sotainvalidien keski-ikä oli 95 vuotta. Huomattava osa sotainvalideista asuu kotona edelleen. Kotona selviytyminen on mahdollista vain, kun sotainvalidi saa kotiinsa erilaista tukea ja palveluja. Veljesliiton huoltovastuuseen kuuluvat myös sotainvalidien puolisot ja lesket. Puolisojäsenten määrä oli vuoden alussa 6 278 ja vuoden lopussa 5 409. Puolisojäsenistä oli vuoden lopussa elossa olevien sotainvalidien puolisoita 339 ja sotainvalidien leskiä 5 070. Tukijäsenet Osastoissa oli vuoden 2019 alussa yhteensä 3 216 tukijäsentä ja vuoden päättyessä 3 173. Tukijäsenet ovat välttämättömiä Veljesliiton toiminnalle. Nuorempien panosta tarvitaan osastojen ja piirien käytännön toimien hoitamiseen ja iäkkäiden sotainvalidien ja puolisoiden ja leskien auttamiseen. Tukijäseniä motivoitiin eri tavoin tärkeään tehtäväänsä. Tukijäsenten koulutuksesta huolehtivat sotainvalidipiirien ohella alueelliset Sotainvalidien Perinneyhdistykset, joiden jäseniksi tukijäsenten toivotaan liittyvän. Arjen tukeminen Sotainvalidit, heidän puolisonsa ja leskensä tarvitsevat kotona selviytyäkseen erilaisia palveluja ja ulkopuolista apua. Korkea ikä heikentää toimintakykyä, ja enemmistö liiton sotainvalidijäsenistäkin on yksin asuvia leskiä. Kotona asuminen voi yleensä jatkua, jos sinne on saatavissa riittävästi apua ja tukea. Mahdollisuus turvautua tarvittaessa osa-aikaiseen laitoshoitoon ja saada kuntoutusta helpottaa kotona pärjäämistä. Liiton sotainvalidi- ja puolisojäsenten tukeen tarkoitettu huolto- ja tukiraha säilyi jäsentä kohden laskettuna edellisen vuoden tasolla. Tätä sotainvalidipiirien kautta jaettavaa tukea suunnattiin aiempaa vahvemmin niille alueilla, joissa sotainvalidipiirin ja osastojen omat varat ovat vähäiset. Huoltotyöhön jäsenten hyväksi on sisältynyt muun muassa puolisoiden ja leskien kuntoutusta, apua arjessa selviytymiseen, yksinäisyyden ehkäisyyn, viriketoimintaan ja muuhun henkiseen huoltoon sekä kuljetuspalveluihin. Erityisesti pienituloisia puolisojäseniä voitiin tukea merkittävästi Me-säätiön Veteraanivastuu ry:lle antamilla lahjoitusvaroilla, joita Veljesliiton välittämien hakemusten tuloksena sai 3 sotainvalidia ja 82 sotainvalidin leskeä, yhteensä 37 050 euroa. Sotainvalidien ja puolisojäsenten kotona asumista tuki lisäksi muun muassa avustajatoiminta, asuntojen korjausneuvonta ja palvelu-tv-hankkeet. Perinteiseen tapaan myös sotainvalidipiirit ja osastot myönsivät keräys- ja lahjoitusvaroista sekä liiton tuen turvin edelleen avustuksia heikoimmassa asemassa oleville sotainvalidi- ja puolisojäsenille muun muassa sairaus- ja lääkekulujen sekä kotiavun kustannuksiin. 2. Monipuolista huoltoa ja tukea Valtiolla ensisijainen vastuu Vastuu sodan takia vammautuneiden ja sairastuneiden hoidosta ja korvaamisesta kuuluu ensisijaisesti valtiolle. Veljesliiton pitkäaikainen tavoite saavutettiin vuoden 2019 alussa, kun voimaan tuli lainmuutos, joka oikeuttaa myös 10 ja 15 prosentin sotainvalidit saamaan sotilasvammalain perusteella laitoshoitoa. 4 Ilveskodissa järjestetty Syödään yhdessä -hanke tarjosi alueen jäsenille yhdessä oloa, virkistystä sekä mahdollisuuden ruokailla yhdessä kokatun ruoan äärellä. 5

Avustajatoiminta Avustajatoiminnalla tuetaan sotainvalidien ja muiden sotiemme veteraanien sekä heidän puolisoidensa ja leskiensä kotona pärjäämistä tarjoamalla heille edullista apua erilaisiin arjen askareisiin. Vuoden 2019 aikana oli avustajatoiminnan piirissä asiakkaita yhteensä 1 469. Heistä 45 oli sotainvalideja ja 615 sotainvalidien puolisoita ja leskiä. Muita sotiemme veteraaneja oli asiakkaina 293 ja heidän puolisoitaan ja leskiään 516. Työtunteja avustajille kertyi 45 663, joista sotainvalideille, puolisoille ja leskille 21 884. Työllistämishankkeena avustajatoiminta on tarjonnut työttömille ja vajaakuntoisille mielekästä työtä ja sen ohessa mahdollisuuksia kouluttautua. Vuoden 2019 aikana avustajina työskenteli keskimäärin samanaikaisesti 94 avustajaa ja työsuhteita oli yhteensä 174. Työllistämiseen saadulla palkkatuella katettiin osa työvoimakustannuksista, mikä auttoi pitämään asiakasmaksut kohtuullisina. Avustajien työtä organisoi 7 aluehanketta, joiden hallinnosta vastasivat Kanta-Hämeen, Pirkka-Hämeen, Kymen ja Etelä-Pohjanmaan sotainvalidipiirit sekä Jyväskylän, Porin ja Tornion veljeskodit. Lisäksi muuttama sotainvalidi- ja veteraaniyhdistys oli palkannut oman avustajan. Vuoden aikana toiminnan joutui lopettamaan Lapin aluehanke työhallinnon projektituen päättyessä. Veteraanivastuu ry:n keräysvaroja jaettiin aluehankkeille 100 000 euroa ja Me-säätiöltä saatuja lahjoitusvaroja 50 000 euroa. Veljesliiton tuki avustajatoiminnalle oli 13 717,52 euroa. Avustajatoimintaa ja sen aluehankkeiden tukea koordinoivat valtakunnallinen ohjausryhmä ja liiton toimisto. Liitto luopui laitoksista Vantaan kaupungin kanssa vuonna 2006 tehdyn perussopimuksen velvoitteiden mukaisesti Veljesliitto myi 6.5.2019 tehdyllä kaupalla 40 prosenttia omistamistaan Kaunialan Sairaala Oy:n osakkeista, minkä jälkeen Vantaan kaupunki omisti 85 % osakkeista ja sai itselleen myös määräysvallan yhtiössä. Sairaalan kiinteistö on ollut Vantaan omistuksessa jo vuodesta 2006 lähtien. Loput 15 % liiton osakkeista Vantaan kaupunki osti 1.11.2019 tehdyllä kaupalla, jonka keskeinen ehto on, että sotainvalidien hoito Kaunialassa jatkuu aiemman tasoisena. Samalla liitto luopui paikoistaan Kaunialan Sairaala Oy:n hallituksessa. Kyyhkylän kuntoutussairaalan sotainvalidien hoito siirtyi elokuun 2019 lopussa Mikkelin keskustaan Villa Marskiin. Veljesliiton ja Mikkelin kaupungin perustaman Kyyhkylä-säätiön omistama Kyyhkylä Oy myi tuolloin Kyyhkylän kuntoutussairaalan sotainvalidien hoidon sekä palveluasumisen toiminnot Mehiläisen Hoivapalvelut Oy:lle. Kauppa mahdollisti myös henkilökunnan siirtymisen ns. vanhoina työntekijöinä jatkamaan sotainvalidien hoitoa Villa Marskissa. Kyyhkylä Oy jatkoi kaupan jälkeen tehtyjen sopimusten puitteissa kuntoutuspalvelujen tuottamista, ja majoitus- ja ravitsemustoiminnasta vastaa edelleen Kyyhkylän Kartano Oy. Sotainvalidien veljeskodit ja muut hoitolaitokset Veljesliiton tehtävä on varmistaa, että sotainvalidit ja muut veteraanit saavat tarvitsemansa laadukkaan hoidon veljeskotien ja kuntoutussairaaloiden omistusta ja hallintoa koskevista muutoksista huolimatta. Erityistä huolta herätti toimintavuoden aikana eräiden isojen hoitoyhtiöiden omistamissa palvelutaloissa paljastuneet laiminlyönnit, joihin Valtiokonttori reagoi tehostamalla sopimuslaitostensa tarkastuksia ja valvontaa. Liiton piirejä ja osastoja pyydettiin myös ilmoittamaan tietoonsa tulleista sotainvalidien hoidon epäkohdista. Liitto on osallistunut aktiivisesti Hoito- ja kuntoutuslaitosten liiton toimintaan. Sen puitteissa tehtiin veljeskotien tilannetta selvittävä kysely. Avustajatoiminta tuo kaivattua apua sotiemme veteraanien arkeen. Hämeenlinnalainen Samu Vähäsöyrinki auttoi veteraani Olavi Rantalaista pihatöissä syksyllä 2019. 6 7

3. Edunvalvonta Oikeus laitoshoitoon 10 ja 15 prosentin sotainvalideille Lievävammaisten sotainvalidien vanhuudenturvan kannalta merkittävä uudistus tuli voimaan 1.1.2019. Se antoi sodan johdosta vahingoittuneille tai sairastuneille 10 ja 15 prosentin sotainvalideille mahdollisuuden päästä tarvittaessa osa-aikaiseen tai pitkäaikaiseen laitoshoitoon sotainvalidien sairas- ja veljeskoteihin sekä muihin Valtiokonttorin hyväksymiin hoitolaitoksiin. Samasta ajankohdasta lukien muuttui kunnan järjestämä pitkäaikainen laitoshoito vanhainkodeissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla maksuttomaksi. Tämä uudistus poisti sotainvalidien keskuudessa epäoikeudenmukaiseksi koetun haitta-asterajan, joka rajasi lähes 40 prosenttia sotainvalideista sotilasvammalain mukaisen laitoshoidon ulkopuolelle. Samalla voitiin todeta Veljesliiton saavuttaneen tärkeimmät sotilasvammalakia koskevat tavoitteensa, kun monivuotisen työn tuloksena on laitos- ja avohoidon korvattavuuden haitta-asteraja saatu laskettua 10 prosenttiin. Yhdessä veteraaniliittojen kanssa tehty aloite rintamalisän korottamisesta johti myönteiseen tulokseen, kun eduskuntapuolueet yksimielisesti päättivät korottaa rintamalisää 50,19 eurosta 125 euroon 1.4.2020 alkaen. Vastaavan tasoinen korotus tehdään myös ulkomailla asuville maksettavaan rintamalisään. Liiton edunvalvonnan painopisteeksi päätettiin jatkossa sotainvalidien puolisoiden ja leskien kuntoutuksen kehittäminen. Kaikkien puolueiden eduskuntaryhmät antoivat tukensa liiton esitykselle puolisokuntoutuksen laajentamista koskemaan myös 30–45 prosentin sotainvalidien aviopuolisoita vuoden 2020 alusta lukien. Veteraaniliittojen valtuuskunta tapasi eduskuntaryhmien edustajia syksyllä 2019. Paikalla vasemmalta lukien olivat Markku Honkasalo (SIVL), Seppo Savolainen (SIVL), Antti Simola (RVL), Sari Tanus (kd.), Erkki Heikkinen (SVL), Marja-Liisa Taipale (SIVL), Antti Kurvinen (kesk.), Antti Lindtman (sd.), Matti Louekoski (RVL), Jukka Kopra (kok.), Jani Mäkelä (ps.), Juho Kautto (vas.) ja Kimmo Kiljunen (sd.). Tapaamiseen olivat kutsuttu myös edustajat Ruotsalaisista, Liike nyt:stä ja Vihreistä. Neuvontapalvelun merkitys korostuu Ilveskodissa palveluneuvoja Ulla Kannisto auttoi juuri laitokseen muuttanutta Arvo Jokista sekä hänen poikaansa Matti Jokista papereiden täyttämisessä. Kuva: Harri Nurminen 8 Valtiokonttorin tarkistettu, vuotta 2019 koskeva neuvontapalveluohje korotti yli 100 kilometrin matkaa vaativien kotikäyntien korvausta. Tämä tuki osaltaan etäämmällä asuvien sotainvalidien ja puolisojäsenien mahdollisuutta saada henkilökohtaista neuvontaa. Jäsenten ikääntymisen myötä ja yhteiskunnan siirtyessä yhä enemmän sähköisiin palveluihin korostuu monipuolisen ammattitaidon omaavien palveluneuvojien merkitys. 9

Hengellinen työ Piirien luottamuspapit toimivat alueillaan eri tavoin. Moni vieraili veljeskodeissa tapaamassa sotainvalideja, osallistui alueensa sotainvalidien ja veteraanien tapahtumiin ja saattoi poisnukkuneen jäsenen viimeiseen lepoon. Lisäsi luottamuspapit jakoivat keskenään Sotainvalidi-lehden hengellisen aukeaman kirjoitusvuorot. Luottamuspapit kokoontuivat viimeistä kertaa pidetyille neuvottelupäiville Kangasalle 29.–30.10.2019 keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Veljespappien ja veteraaniliittojen yhteisestä hengellisestä toiminnasta huolehtii Veteraanivastuu ry:n hengellisen työn toimikunta. Toimikunnan puheenjohtaja on Seppo Väätäinen. Vuonna 2019 järjestettiin 22 seutukunnallista sekä alueellista kirkkopäivää eri puolilla maata, ja tapahtumat keräsivät noin 4 100 osallistujaa. Tapahtumat Kansallinen veteraanipäivä 27.4.2019 Pohjois-Karjalan sotainvalidipiirin alueella asuvan Ester Kamppilan taloon tehtiin liikkumista helpottavia muutostöitä, jotka parantavat hänen arkeaan. Korjausneuvonnalla edelleen tarvetta Veteraanipäivän pääjuhlaa vietettiin Kuopiossa teemalla On aika muistaa – det är dags att minnas. YLE televisioi juhlan suorana. Eri puolilla maata sekä veljesja sairaskodeissa järjestettiin kuntakohtaisia veteraanipäivän juhlia, jotka keräsivät hyvin lähialueidensa sotiemme veteraaneja. Vanhustyön keskusliiton eri puolilla maata työskentelevät 14 korjausneuvojaa auttoivat sotainvalideja ja veteraaneja sekä heidän leskiään asuntojen korjaamista ja siihen saatavaa yhteiskunnan tukea koskevissa kysymyksissä. Korjausneuvonnan tuella toteutettiin vuoden 2019 aikana 74 sotainvalidin asunnon korjausta. 4. Veljesjärjestö Vertaistuki Sotainvalidien Veljesliitossa on aina toimittu veljeshengessä, ja vertaistuki on ollut kantava voima. Elämää on helpottanut, kun on voitu vaihtaa osin yhteisiä kokemuksia pitkän elämän ajalta. 10 Iän karttuessa ja kunnon heiketessä kynnys osallistua yhteisiin tilaisuuksiin nousee. Virkistystilaisuuksille ja muille yhteen kokoaville tapahtumille on silti ollut tarvetta, sillä yksinäisyys on ongelma osalle jäsenistä. Henkinen ja hengellinen huolto, virkistystoiminta ja yhteydenpito ystävien ja kohtalotovereiden kanssa on tärkeää. Nuoremmat tukijäsenet, toiminnanjohtajat sekä piirien ja osastojen muut toimijat ovat innostaneet ja auttaneet jäseniä mukaan tapaamisiin. Kansallisen veteraanipäivän pääjuhla järjestettiin 27.4.2019 Kuopiossa. Paikalla oli runsaasti sotiemme veteraaneja saattajineen ja tukijoineen. Kuva: Vicente Serra 11

Sotainvalidipäivä 18.8.2019 Sotainvalidipäivä osui sunnuntaille, joten päivän juhlallisuuksia vietettiin päivä myöhässä, 19.8. 2019. Liiton hallitus laski seppeleet Sankariristille ja marsalkka Mannerheimin haudalle. Sotainvalidien ansioristien valtakunnallinen jako tapahtui Helsingissä Hotelli Seurahuoneen tiloissa. Tapahtumassa presidentin kultainen kiekko luovutettiin Rajavartiolaitokselle, ja sen vastaanotti kommodori Juha Vuolle. Sotainvalidipiirit puolestaan kutsuivat oman alueensa kunniakerhon jäsenet sotainvalidipäivänä järjestettyihin tilaisuuksiin. Osa piireistä järjesti sotainvalidipäivän juhlallisuudet toisena ajankohtana. Seminaarit, koulutus- ja neuvottelupäivät Liiton johdon seminaari pidettiin 23.10.2019 Helsingissä. Kentän neuvottelupäivät järjestettiin Vantaalla 15.5.2019 ja piirien toiminnanjohtajien neuvottelupäivä yhdistettynä Valtiokonttorin neuvontapalvelupäiviin Helsingissä 10.– 11.10.2019. 5. Järjestö Säilytettävä toimiva ja kattava järjestörakenne Liiton sotainvalidi- ja puolisojäsenten kannalta on olennaista, että jokainen voi kuulua sellaiseen sotainvalidiosastoon tai -piiriin, joka pitää heistä huolta. Jäsenmäärän supistuminen heijastuu myös järjestörakenteeseen. Sotainvalidiosastoja purkautui vuoden 2019 aikana 23, ja niiden jäsenet siirtyivät sotainvalidipiirin henkilöjäseniksi. Osastoja oli vuoden lopussa 97. Maakunnallisia sotainvalidipiirejä oli 18 ja lisäksi Ruotsin piiri. Viiden piirin alueella kaikki sotainvalidit ja puolisojäsenet olivat suoraan piirin jäseniä. Muutoksien tarkoituksena on, että liiton ja sen jäsenyhdistyksien voimavarat käytetään mahdollisimman tehokkaasti jäsenkunnan hyväksi. Jatkossakin liitolla tulee olla toimiva, koko maan kattava organisaatio, jotta side kaikkiin sotainvalideihin ja puolisojäseniin säilyy. Piirien vastuu jäsenistä korostuu samoin kuin vaikuttaminen kuntiin tarvittavien palvelujen järjestämiseksi. Purkautuneiden osastojen vapaaehtoisista toimijoista iso osa on jatkanut sotainvalidityötä tukijäseninä ja alueensa yhteyshenkilöinä. Liiton palkkauksessa oli vuoden lopulla 11 toiminnanjohtajaa, joista 9 oli osa-aikaisia. Yhteinen toiminnanjohtaja oli Helsingin ja Uudenmaan sekä Suur-Savon ja Pohjois-Savon piireillä. Jäsenkunnan ja liiton taloudellisten voimavarojen supistuessa jouduttiin myös lyhentämään useiden toiminnanjohtajien työaikaa. Muutoksien myötä korostuu yhteistyö sotainvalidien neuvontapalvelun kanssa jäsenten lakisääteisten korvausten ja palvelujen turvaamisessa. Käytännön huoltotyötä tehtiin edelleen sotainvalidipiirien ja osastojen voimin. Sotasokeat ry ja Aivoinvalidit ry jatkoivat toimintaansa liiton erikoisjäsenyhdistyksinä. Liiton luottamusmiesjohto ja pääsihteeri osallistuivat piirien vuosikokouksiin ja neuvottelupäiville sekä niiden yhteydessä keskustelivat piirien johdon kanssa piirin tilanteesta ja jatkosuunnitelmista. Sotainvalidipiirit purkautuvat siinä vaiheessa, kun sotainvalidien lukumäärä lähestyy kahtakymmentä. Tämän jälkeen Sotainvalidien Perinnejärjestön alueyhdistykset huolehtivat viimeisten sotainvalidien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä huollosta ja jatkavat sen jälkeen sotainvalidiperinteen vaalijoina. 66. liittokokous Helsingissä Kiteen osaston yhteyshenkilö Ritva Kuittinen antoi Annikki Hariselle ruusun. 12 Veljesliiton 66. liittokokous järjestettiin 6.6.2019 Messukeskuksessa Helsingissä. Virallisia kokousedustajia oli paikalla 69, joista 12 oli sotainvalideja. Kokous valitsi yksimielisesti Marja-Liisa Taipaleen jatkamaan liiton puheenjohtajana. Liittokokous esitti kiitoksen eduskunnalle, jonka aloitteesta säädetty sotilasvammalain muutos avasi 10 ja 15 prosentin sotainvalideille mahdollisuuden pääs- 13

tä tarvittaessa hoitoon sotainvalidien veljeskoteihin. Kokouksen kannanotossa todettiin, että on tärkeää kehittää sotainvalidien iäkkäille puolisoille ja leskille tarkoitettua kuntoutusta tukemaan heidän arkeaan. Liittokokous hyväksyi myös suunnitelman toiminnan ja talouden suuntaviivoista vuosille 2019–2021. Veljesliiton viestintä Liiton ulkoisessa viestinnässä pääpaino on ollut jäsenistössä ja kentässä: jäsenille on kentän ja Sotainvalidi-lehden kautta kerrottu heidän arkeaan koskevista muutoksista, joita edunvalvonnassa on saavutettu ja joiden toteutumista pitää valvoa. Sotainvalidien parissa tehtävä työ on ollut muutoksessa kenttäorganisaation pienentyessä. Tätä muutosta on tuotu esille ulkoisessa viestinnässä ja etenkin Sotainvalidi-lehden kautta jäsenistölle ja vapaaehtoisille. Veljesliitto kasvatti onnistuneesti näkyvyyttään netissä ja sosiaalisessa mediassa. Kotisivuilla sotainvalidit.fi oli merkittävästi kasvua vuoteen 2018 verrattuna: kävijämäärät kasvoivat 22 568:sta 31 213:een eli yli 38 prosenttia. Muutos saavutettiin päivittämällä sivuston sisältöä aktiivisesti ja ohjaamalla kävijöitä sivuille sosiaalisen median kanavista. Sosiaalisen median kanavissa onnistuttiin myös kasvattamaan seuraajamääriä. Liittokokouksessa paikalla olleet 14 sotainvalidia kokoontuivat yhteiskuvaan. Vuosien tuki -kiertopalkinnon sai Pirkka-Hämeen perinneyhdistys. Perinnejärjestön LAsse Lehitsen ja Jari-MAtit Autereen antaman palkinnon vastaanottivat Pertti Päivärinta ja Jouko Sipilä. 14 Liittokokouksessa ehtii myös tutustua uusiin ihmisiin. Turkulainen sotainvalidi Kelpo Lehto jutusteli Kymen sotainvalidipiirin toiminnanjohtajan Tiia Sihvolan kanssa. Facebookissa julkaistiin monipuolista, sotainvalideihin liittyvää sisältöä. 15

Liiton sisäinen viestintä hoitui suorilla yhteydenotoilla sekä liiton keskustoimistosta noin parin kuukauden välein toimitetulla piiritiedotteella, joka jaettiin myös piirien puheenjohtajille. Osastoille suuntautuva viestintä on hoitunut piirien kautta, ja keväällä niille toimitettiin jäsenkirje. Naapurijärjestöjen kanssa tehtiin jonkin verran yhteistyötä esimerkiksi samoja artikkeleita lehdissä käyttäen. Sotainvalidi-lehti Sotainvalidi-lehti ilmestyi vuonna 2019 neljästi. Ilmestymisajankohdissa huomioitiin kesällä pidetty liittokokous ja sen päätöksistä tuoreeltaan kertominen. Lehdessä oli monipuolisesti juttuja sotilasvammalaista ja siihen liittyvistä uudistuksista, sotainvalidien ja puolisojen haastatteluja sekä yleisesti ikääntyneen hyvinvointiin liittyviä juttuja ja historiasta kertovia aiheita. Entiseen tapaan jokaiselle sotainvalidipiirille varattiin yksi sivu omalle sisällölle. Lisäksi luottamuspapit kirjoittivat hengellistä sisältöä. Lehden tärkeimmät jutut on käännetty myös ruotsiksi. Talvisodan syttymisestä tuli kuluneeksi 80 vuotta. Päätoimittaja Markku Honkasalo kirjoitti Sotainvalidi-lehteen juttusarjaa, jossa talvisotaa käsiteltiin sotainvalidien ja sotainvalidihuollon näkökulmasta. Vuoden viimeisen lehden painosmäärä oli 13 391. Sotainvalidi-lehden näköisversio oli luettavissa ilmaiseksi liiton kotisivuilla. Vuoden 2019 lehtiä luettiin yhteensä 2 056 kertaa. Yhteistyö veteraanijärjestöjen kanssa Yhteistyötä veteraanijärjestöjen kanssa jatkettiin veteraaniliittojen vuonna 1999 perustaman Suomen veteraaniliittojen valtuuskunnan (VEVA) johtamana kunkin järjestön itsenäisyyttä ja omaehtoista päätöksentekoa kunnioittaen. Veteraanijärjestöjen yhteistä varainhankintaa hoiti liiton, Suomen Sotaveteraaniliiton, Rintamaveteraaniliiton ja Kaatuneitten Omaisten Liiton perustama Veteraanivastuu ry ja sen Sotiemme veteraanit -keräys. Keräys oli hyvin esillä toimintavuonna, vaikka sen tulos ei yltänytkään edellisen Suomi 100 -juhlavuoden saavutukseen. Veteraanivastuu ry:n Me-säätiöltä saadulla lahjoituksella voitiin alentaa avustajatoiminnan asiakasmaksuja ja myöntää erityisesti pienituloisille leskille avustuksia. Muut yhteistyökumppanit Sotainvalidien Veljesliitto jatkoi yhteistyötä Valtiokonttorin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, sosiaali- ja terveysministeriön, seurakuntien, Vanhustyön keskusliiton, Invalidisäätiön, Tammenlehvän Perinneliiton ja Sotainvalidien Perinnejärjestön sekä muiden sotainvalidien kannalta tärkeiden yhteisöjen kanssa. Yhteiskunnan sekä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n tuen lisäksi Suomen kansan aineellinen ja henkinen tuki sotainvalideille on edelleen ollut tarpeen. Asiantuntijakollegio Kollegio kokoontui sovitun käytännön mukaisesti kahdesti. Maakunta- ja sote-uudistukset ja niiden vaikutukset sotainvalidihuoltoon ja sotainvalidien veljeskotien tulevaisuuteen puhututtivat kollegiota. Sotainvalidien ja puolisojäsenten tarvitsemat palvelut ja niiden kehittämismahdollisuudet ovat kollegion vakioaiheena. Kollegion jäsenten antamat evästykset Veljesliiton toiminnalle ja sen muutosvaiheen läpiviennille on koettu arvokkaiksi. Kansainvälinen toiminta Maailman Veteraanijärjestön (World Veterans Federation) toimintaan osallistumisesta veteraanijärjestöjen puolesta vastaa Suomen Rauhanturvaajaliitto. Yhteistyö Ruotsissa asuvia suomalaisia sotainvalideja tukevan Kungafonden-säätiön kanssa jatkui. 16 17

Liiton talous Tulos vuodelta 2019 Liiton tuki kentälle Liiton saamat yleisavustukset olivat yhteensä 1 352 000 euroa, josta Kyyhkylä-säätiön osuus oli 1 200 000 euroa (500 000 euroa) ja STEA osuus oli 152 000 euroa (152 000 euroa). Tehdyillä säästötoimenpiteillä, Kyyhkylä-säätiöltä saaduilla avustuksilla ja liiton jäljellä olevan omaisuuden myynnillä kyettiin turvaamaan liiton tuen jatkuminen kentälle lähivuosina. Tuki supistui 17 prosenttia, mutta säilyi jäsentä kohden laskettuna edellisen vuoden tasolla. Liiton kokonaistuki jäsentensä huoltoon oli 842 592 euroa (1 047 314 euroa vuonna 2018). Liiton taloudellista tukea piireille ja erikoisjäsenyhdistyksille maksettiin pääosin huolto- ja tukirahana. Sillä on tuettu huoltotyön osana piiriorganisaation toimintaa ja piiritoimistojen kustannuksia, joita karsittiin toiminnanjohtajien työaikoja lyhentämällä ja tehtäviä yhdistämällä. Muu varsinainen toiminta ja varainhankinta Yhdistystoiminnan kulut olivat 200 634 euroa (203 629 euroa) ja keskustoimiston kulut 298 006 euroa (317 823 euroa). Varsinaisen toiminnan kulujäämä oli 1 341 232 euroa (1 568 766 euroa). Jäsenistölle suunnattu myyntitoiminta jatkui kertomusvuonna, mutta oli aiempaa pienempää. Kunniamerkkien ompelupalvelusta muillekin kuin liiton jäsenille vastasi edelleen Sotainvalidien Veljesliiton Myyntipalvelu Oy. Testamenttilahjoituksia ei saatu. Varainhankinnan tulos oli 20 007 euroa (483 019 euroa). Kulujäämä ennen sijoitustoimintaa oli - 1 316 260 euroa (- 1 094 021 euroa). Liiton tilikauden alijäämä oli vuodelta 2019 yhteensä - 437 029 (- 41 712 euroa). 6. Liitteet Sotainvalidien Veljesliiton johto vuonna 2019 HALLITUS Puheenjohtaja Juha Laikari, Oulainen Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet 1. vpj. Antti Västi, Seinäjoki 2. vpj. Lasse Lehtinen, Helsinki Markku Honkasalo, Helsinki Heikki Moilanen, Merikarvia Jouko Sipilä, Kangasala Marja-Liisa Taipale, Helsinki Jaakko Torppa, Kerava Ahti Karttunen, Outokumpu Heimo Purhonen, Salo Jouko Lahdenperä, Tornio Veikko Punakallio, Heinola Ritva-Liisa Paananen, Helsinki Hallituksen kokouksia oli vuoden aikana kahdeksan. Hallitukseen valittu liittovaltuuston jäsen ei ole toiminut samanaikaisesti liittovaltuuston jäsenenä. Sijoitustoiminta Sijoitustoimintaa on hoidettu liiton hallituksen ja taloustoimikunnan päätösten sekä liiton sijoitusten hoidosta vastanneen Evli-pankin asiantuntijoiden suositusten pohjalta. Pääsihteeri raportoi säännöllisesti hallitukselle liiton taloudesta ja sijoituksista. Liitossa ja sen keskustoimistossa tehtiin vuoden aikana erilaisia säästötoimenpiteitä, joilla toimintaa sopeutettiin vastaamaan supistunutta jäsenkuntaa ja liiton varallisuutta. Arvopaperisijoitusten kirjanpitoarvoihin tehtiin arvonpalautuksia 2 360 euroa (15 904 euroa) ja arvon alennuksia - 24 276 euroa (- 13 096 euroa). Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tulos oli 242 231 euroa (915 309 euroa). Omatoiminen kulujäämä oli toimintavuonna - 1 074 029 euroa (- 178 712 euroa). 18 Veljesliiton hallitus koolla Kaunialan joulujuhlassa 14.12.2019. Vasemmalta Jouko Sipilä, Markku Ranta, puheenjohtaja Juha Laikari, sotainvalidi Antti Västi, liiton puheenjohtaja Marja-Liisa Taipale, Lasse Lehtinen, Markku Honkasalo, Heikki Moilanen sekä liiton pääsihteeri Seppo Savolainen. 19

LIITTOVALTUUSTO Puheenjohtaja Marja-Liisa Taipale, Helsinki Varapuheenjohtaja Markku Ranta, Uusikaarlepyy 20 Jäsenet 6.6.2019 asti Jäsenet 7.6.2019 alkaen Helsingin piiri: Seppo Kanerva, Helsinki 1. varajäsen Christian Wallin, Helsinki 2. varajäsen Matti Hara, Helsinki Helsingin piiri: Seppo Kanerva, Helsinki 1. varajäsen Christian Wallin, Helsinki 2. varajäsen Reijo Söderberg, Vantaa Uudenmaan piiri: Jaakko Torppa, Tuusula 1. varajäsen Erkki Tuormaa, Loviisa 2. varajäsen Taisto Vanhapelto, Tuusula Uudenmaan piiri: Jaakko Torppa, Tuusula 1. varajäsen Erkki Tuormaa, Loviisa 2. varajäsen Taisto Lohipelto, Tuusula Varsinais-Suomen piiri: Heimo Purhonen, Salo 1. varajäsen Heikki Kiiski, Pöytyä 2. varajäsen Raimo Salonen, Loimaa Varsinais-Suomen piiri: Heimo Purhonen, Salo 1. varajäsen Heikki Kiiski, Pöytyä 2. varajäsen Raimo Salonen, Loimaa Kanta-Hämeen piiri: Juha Vuorinen, Akaa 1. varajäsen Heikki Karisto, Hämeenlinna 2. varajäsen Erkki Ylöstalo, Janakkala Kanta-Hämeen piiri: Juha Vuorinen, Akaa 1. varajäsen Irja Hirstiö, Hämeenlinna 2. varajäsen Heikki Karisto, Tuulos Pirkka-Hämeen piiri: Heikki Kujanpää, Hämeenkyrö 1. varajäsen Pentti Kuukankorpi, Tampere 2. varajäsen Terttu Veijalainen, Tampere Pirkka-Hämeen piiri: Heikki Kujanpää, Hämeenkyrö 1. varajäsen Raimo Toivo, Sastamala 2. varajäsen Juhani Muuriaisniemi, Virrat Lahden piiri: Pentti Löfgrén, Lahti 1. varajäsen Veikko Punakallio, Heinola 2. varajäsen Kari Airo, Lahti Lahden piiri: Pentti Löfgrén, Lahti 1. varajäsen Veikko Punakallio, Heinola 2. varajäsen Kalle Hiltunen, Lahti Kymen piiri: Kari Hietanen, Kouvola 1. varajäsen Reijo Tanskanen, Luumäki 2. varajäsen Leo Merisalo, Pyhtää Kymen piiri: Kari Hietanen, Kouvola 1. varajäsen Reijo Tanskanen, Luumäki 2. varajäsen Veikko Haimila, Joutseno Satakunnan piiri: Heikki Moilanen, Merikarvia (hallituksen jäsen) 1. varajäsen Ilkka Nurmi, Pori 2. varajäsen Eero Pirkkalainen, Rauma Satakunnan piiri: Ilkka Nurmi, Pori 1. varajäsen Olli Saari, Rauma 2. varajäsen Kaija Jokela, Huittinen Sisä-Suomen piiri: Pertti Koivunen, Äänekoski 1. varajäsen Kyösti Tomperi, Jyväskylä 2. varajäsen Ahti Savolainen, Konnevesi † Sisä-Suomen piiri: Pertti Koivunen, Äänekoski 1. varajäsen Kyösti Tomperi, Jyväskylä 2. varajäsen Rauli Jakobsson, Jämsä Suur-Savon piiri: Hannu Toivonen, Mikkeli 1. varajäsen Jukka Torvelainen, Savonlinna 2. varajäsen Antti Lindqvist, Kangasniemi Suur-Savon piiri: Hannu Toivonen, Mikkeli 1. varajäsen Riitta-Leena Heinonen, Varkaus 2. varajäsen Martti Kemppainen, Pieksämäki Rannikko-Pohjanmaan piiri: Markku Ranta, Uusikaarlepyy 1. varajäsen Wolf Enbacka, Jakobstad 2. varajäsen Raimo Latvala, Mustasaari Rannikko-Pohjanmaan piiri: Markku Ranta, Uusikaarlepyy 1. varajäsen Raimo Latvala, Mustasaari 2. varajäsen Wolf Enbacka, Jakobstad Etelä-Pohjanmaan piiri: Antti Västi, Seinäjoki (hallituksen jäsen) 1. varajäsen Rauni Yli-Hynnilä, Kurikka 2. varajäsen Unto Nyystilä, Laihia Etelä-Pohjanmaan piiri: Antti Västi, Seinäjoki (hallituksen jäsen) 1. varajäsen Pekka Marttala, Seinäjoki 2. varajäsen Rauno Yli-Hynnilä, Kurikka Pohjois-Savon piiri: Heikki Lahtela, Siilinjärvi 1. varajäsen Jussi Huttunen, Kuopio 2. varajäsen Reijo Sojakka, Leppävirta Pohjois-Savon piiri: Heikki Lahtela, Siilinjärvi 1. varajäsen Jussi Huttunen, Kuopio 2. varajäsen Reijo Sojakka, Leppävirta Pohjois-Karjalan piiri: Jouko Hälvä, Joensuu 1. varajäsen Ahti Karttunen, Outokumpu 2. varajäsen Veijo Saloheimo, Joensuu Pohjois-Karjalan piiri: Ahti Karttunen, Outokumpu 1. varajäsen Mauri Timonen, Nurmes 2. varajäsen Kari Kalinen, Outokumpu Keski-Pohjanmaan piiri: Esko Hirviniemi, Haapajärvi 1. varajäsen Veikko Junttila, Nivala 2. varajäsen Heikki Kankaanpää, Sievi Keski-Pohjanmaan piiri: Esko Hirviniemi, Haapajärvi 1. varajäsen Heikki Kankaanpää, Sievi 2. varajäsen Seppo Kauppila, Kannus Pohjois-Pohjanmaan piiri: Antti Pesälä, Pudasjärvi 1. varajäsen Jouko Korhonen, Oulu 2. varajäsen Pentti Jouppila, Oulu Pohjois-Pohjanmaan piiri: Pentti Jouppila, Oulu 1. varajäsen Esko Kantola, Ruukki 2. varajäsen Esko Keränen, Tyrnävä Kainuun piiri: Juhani Hautala, Kajaani 1. varajäsen Reino Kilpeläinen, Sotkamo 2. varajäsen Timo Hurskainen, Kajaani Kainuun piiri: Juhani Hautala, Kajaani 1. varajäsen Timo Hurskainen, Kajaani 2. varajäsen Pertti Halonen, Suomussalmi Lapin piiri: Jouko Lahdenperä, Oulu 1. varajäsen Kosti Hietala, Muonio 2. varajäsen Juhani Kellokumpu, Salla Lapin piiri: Jouko Lahdenperä, Oulu 1. varajäsen Kosti Hietala, Muonio 2. varajäsen Matti Hulkko, Pelkosenniemi 21

Ruotsin piiri: Anssi Pajuvirta, Tukholma 1. varajäsen Asko Matikainen, Tukholma † 2. varajäsen Jouni Knuuttila, Halmstad Ruotsin piiri: Anssi Pajuvirta, Tukholma 1. varajäsen Anne Eriksson, Bro 2. varajäsen Jouni Knuuttila, Halmstad Aivoinvalidit ry: Lars Löflund, Helsinki 1. varajäsen Taito Vesala, Helsinki Aivoinvalidit ry: Lars Löflund, Helsinki 1. varajäsen Matti Saresvirta, Harjavalta 2. varajäsen Taito Vesala, Helsinki Sotasokeat ry: Teuvo Ljungberg, Helsinki 1. varajäsen Aato Moilanen, Helsinki 2. varajäsen Markku Palokangas, Helsinki Sotasokeat ry: Teuvo Ljungberg, Helsinki 1. varajäsen Aatu Moilanen, Helsinki 2. varajäsen Markku Palokangas, Helsinki Perinnejärjestö: Jari-Matti Autere, Oripää 1. varajäsen Hannu Reko, Forssa 2. varajäsen Tuija-Leena Juutilainen, Tampere Perinnejärjestö: Jari-Matti Autere, Oripää 1. varajäsen Hannu Reko, Forssa 2. varajäsen Tuija-Leena Juutilainen, Tampere Liittovaltuusto kokoontui vuoden aikana kolme kertaa. LIITON TILINTARKASTAJAT Liittokokous 6.6.2019 valitsi vuosiksi 2019-2021 tilintarkastusyhteisöksi Oy Tuokko Ltd:n. Vuoden 2018 tilit tarkasti KHT-tilintarkastusyhteisö BDO Oy vastuullisena tilintarkastajana KHT, JHT Tiina Lind. Toimintaa tukevat yhteisöt SOTAINVALIDIEN VELJESLIITON TUKI- JA PERINNESÄÄTIÖ Säätiö toimi sotainvalidityön ja -perinteen tukijärjestönä. Säätiön varoja ja niiden tuottoa käytettiin aiempina vuosina erityisesti sotainvalidien ja heidän puolisoidensa kotona selviytymistä helpottavan Sotainvalidien Veljesliiton avustajatoimintahankkeen tukemiseen. Nyt jäljellä olevat varat on päätetty käyttää pääosin sotainvalidien perinteen vaalimiseen. Säätiön varat olivat sijoitettuina riskittömiin kohteisiin. Säätiön hallitus 22 Veljesliiton puheenjohtaja Marja-Liisa Taipale, puheenjohtaja Varatuomari Juhani Saari, varapuheenjohtaja Toiminnanjohtaja Jari-Matti Autere Professori Leo Jarho Kirjailija Lasse Lehtinen Valtiotieteiden maisteri Markku Palokangas Vuorineuvos Jaakko Rauramo Pääsihteeri Seppo Savolainen Asiamies Päätoimittaja Markku Honkasalo SOTAINVALIDIEN PERINNEJÄRJESTÖ RY Vuosi oli Sotainvalidien Perinnejärjestön 24. toimintavuosi. Perinnejärjestöön kuului 20 perinneyhdistystä, joista yksi oli Ruotsissa. Yhdistyksissä oli 1330 jäsentä. Järjestön vuosikokous pidettiin 5.4.2019 Helsingissä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Markku Honkasalo. Virallisia kokousedustajia oli 19, joista yksi oli perustajajäsen. Muita henkilöitä oli 6. Edustettuina oli 13 perinneyhdistystä. Perinnejärjestön hallitus Lasse Lehtinen, puheenjohtaja Varsinainen jäsen Tauno Skogberg (Uusimaa) Jarmo Helttula (Varsinais-Suomi) Hannu Reko (Kanta-Häme) Tuija-Leena Juutilainen (Pirkka-Häme) Mikko Ruskeala (Lahti) Lyyli Vento (Kymi) Vilho Räihä (Pohjois-Pohjanmaa) Markku Tarvainen (Suur-Savo) Seppo Kauppila (Keski-Pohjanmaa) Pertti Halonen (Kainuu) Varajäsen Heimo Yrjönsalo (Uusimaa) Ilkka Nurmi (Satakunta) Juha Siivola (Pohjois-Savo) Reijo Johansson (Pirkka-Häme) Kyösti Tomperi (Sisä-Suomi) Martti Kukkonen (Pohjois-Karjala) Tony Westerlund (Rannikko-Pohjanmaa) Marko Hakala (Etelä-Pohjanmaa) Markku Kallinen (Keski-Pohjanmaa) Jari-Matti Autere (sihteeri, Varsinais-Suomi) Puheenjohtaja Lasse Lehtinen ja sihteeri Jari-Matti Autere luovuttivat Veljesliiton liittokokouksessa 6.6.2019 Helsingissä Vuosien tuki -palkinnon Sotainvalidien Pirkka-Hämeen Perinneyhdistykselle kiitoksena sotainvalidien perinteen vaalimisesta alueellaan ja vuosien aikana tehdystä ansiokkaasta työstä sotainvalidien ja heidän läheistensä hyväksi. Perinneyhdistykset järjestivät yhdessä sotainvalidipiirien kanssa erilaisia tapahtumia liittyen 18.8.2019 Sotainvalidipäivään. Puheenjohtaja Lasse Lehtinen 23

edusti vuoden aikana perinnejärjestöä lukuisissa eri tilaisuuksissa joko juhlapuhujana tai esitelmöitsijänä. Perinnejärjestö on Sotainvalidien Veljesliiton ja Tammenlehvän Perinneliiton yhteisöjäsen. HUOMIONOSOITUKSET Liiton pienoislippu Vapaudenristin tunnuksella ja nauhalla Huhtaniemi Anja, Helsinki; Stenström Lars, Porvoo; Lehto Kelpo, Turku; Rämö Reino, Forssa; Laine Osmo, Valkeakoski; Raussi Veikko, Kouvola; Heinola Paavo, Karvia; Hankomäki Jaakko, Jyväskylä; Korhonen Erkki, Pieksämäki; Savola Yrjö, Vaasa; Takala Viljo, Alavus; OLVI-säätiö, Iisalmi; Pehkonen Juho, Lieksa; Junttila Veikko, Nivala; Hellén Kirsti, Kajaani; Ylihannu Uuno, Ylitornio Sotainvalidien ansioristi Anttonen Marja, toiminnanjohtaja, Hämeenlinna; Eloranta Riitta, lähihoitaja, Kaunialan Sairaala; Filipsson-Korento Lena, kaupunginlakimies, Kauniainen; Harlin Jaana, sairaala-apulainen, Kyyhkylän kuntoutuskeskus; Hartikainen Päivi, keittäjä, Kaunialan Sairaala; Isoviita Helena, palveluneuvoja, Kuntoutuskoti DiaVire; Kalapudas-Takalo Merja, palveluneuvoja, Taukokangas; Kannisto Ulla, palveluneuvoja, Ilveskoti; Kautto Marjut, fysioterapeutti, Kaunialan Sairaala; Kiuru Krista, perhe- ja peruspalveluministeri; Kodisoja Mikko, Me-säätiön hallitus; Koskinen Hanna, apulaisjohtaja, Valtiokonttori; Kylämaa Anki, palveluneuvoja, Lahden Diakonialaitos; Loukkola Rauno, toiminnanjohtaja, Helsingin Seudun Sotaveteraanipiiri; Lääkkö Irma, korvausratkaisija, Valtiokonttori; Masar Christoffer, kaupunginjohtaja, Kauniaisten kaupunki; Mäkipää Eila, valiokuntaneuvos, eduskunta; Nyström Birgit, lähihoitaja, Kyyhkylän kuntoutuskeskus; Paananen Ilkka, Me-säätiön hallitus; Pekkarinen Sanna, valiokuntaneuvos, eduskunta; Salo Päivi, valiokuntaneuvos, eduskunta; Sintonen Harri, valiokuntaneuvos, eduskunta; Söderlund Peter, komentajakapteeni, Puolustusvoimat; Wheeler Tarja, korvausratkaisija, Valtiokonttori; Virta Kirsti, Kaunialan Toverikunta Ala-Heikkilä Niilo, Orivesi; Alho Aarno, Seinäjoki; Auramo Tapio, Marttila; Björk Karl Arne, Pietarsaari; Elolähde Timo, Helsinki; Halonen Pertti, Suomussalmi; Hokkanen Päivi, Kangasniemi; Huttunen Ilkka, Lappeenranta; Kajarinne Pekka, Keuruu; Kallinen Markku, Kälviä; Kauppila Jaakko, Hämeenlinna; Koskenranta Juha, Järvenpää; Laakso Aulis, Noormarkku; Lahtinen Anneli, Heinola; Lundell Mikko, Turku; Majava Altti, Helsinki; Mäkinen Jukka, Nokia; Räihä Seppo, Kiuruvesi; Saarikoski Väinö, Pudasjärvi; Sukuvaara Kaarlo, Sodankylä; Vainionpää Pertti, Joensuu 24 Sotainvalidien hyväksi toimineita ihmisiä ja tahoja palkittiin sotainvalidipäivänä. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru piti kiitospuheen ansioristin saajien puolesta. 25

KESKUSTOIMISTO SOTAINVALIDIEN VELJESLIITTO ry Ratamestarinkatu 9 C, 00520 Helsinki P. (09) 478 500, faksi (09) 4785 0100 keskuststo@sotainvalidit.fi, www.sotainvalidit.fi TULOSLASKELMA 1.1.-31.12. Pääsihteeri ja keskustoimiston päällikkö Seppo Savolainen Johdon sihteeri Pirjo Hämäläinen Viestintäpäällikkö Marja Kivilompolo Kirjanpitäjä Marjo Kovanen Kunniamerkkipalvelun hoitaja Silja Myllyniemi Toimistovirkailija Anneli Wallendahr 30.9.2019 saakka. Kunniamerkkiompelija Paula Hermansson 4.11.2019 alkaen. Toimintavuoden päättyessä keskustoimiston palveluksessa oli kuusi toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa olevaa, joista kaksi työskenteli kunniamerkkipalvelussa. Liiton varoista maksettiin palkka 11 piirin toiminnanjohtajalle, joiden henkilöstökulut huomioidaan piirin saamassa huolto- ja tukirahassa. SOTAINVALIDIEN VELJESLIITON NIMEÄMÄT EDUSTAJAT LAITOSYHTEISÖISSÄ, JOIDEN HALLINNOSSA LIITOLLA ON ENEMMISTÖ Kaunialan Sairaala Oy:n hallitus Vesa Ekroos, puheenjohtaja 5.6.2019 saakka, jäsen 22.11.2019 saakka Martti Kuivala 5.6.2019 saakka Juha Laikari 5.6.2019 saakka Seppo Savolainen 5.6.–21.11.2019 Kyyhkylä-säätiön hallitus Puheenjohtaja Markku Honkasalo Jäsenet: Marja-Liisa Taipale Vesa Ekroos VARSINAINEN TOIMINTA HUOLTOTOIMINTA Tuotot Muut kulut Kulujäämä YHDISTYSTOIMINTA Tuotot Henkilöstökulut Stea:n kattamat kulut Muut kulut Kulujäämä KESKUSTOIMISTO Tuotot Henkilöstökulut Stea:n kattamat henkilöstökulut Henkilöstökulujen siirto Poistot Muut kulut Kulujäämä TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ VARAINHANKINTA YHDISTYSTOIMINNAN VARAINHANKINTA Tuotot Henkilöstökulut Muut kulut Tuottojäämä Tuotto- / kulujäämä SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Kulut OMATOIMINEN KULUJÄÄMÄ YLEISAVUSTUKSET Saadut yleisavustukset/Kyyhkylä-säätiö Saadut yleisavustukset/STEA Ruotsin piirin osuus/STEA TILIKAUDEN TULOS MUUT RAHASTOT Kulut Siirto rahastoon/Kauniala Muut rahastosiirrot TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 26 2019 2018 150 000,00 - 992 592,04 - 842 592,04 200 000,00 - 1 247 313,84 - 1 047 313,84 13 172,75 - 33 960,60 - 10 900,00 - 168 945,95 - 200 633,80 14 431,69 - 42 536,76 - 10 900,00 - 164 624,40 - 203 629,47 8 200,00 - 716 584,92 - 126 100,00 615 528,44 - 10 787,05 - 68 262,33 - 298 005,86 9 634,00 - 896 185,90 - 126 100,00 768 624,39 - 950,04 - 72 845,37 - 317 822,92 - 1 341 231,70 - 1 568 766,23 83 594,69 - 35 605,53 - 23 017,32 24 971,84 586 600,79 - 37 216,40 - 74 639,32 474 745,07 - 1 316 259,86 - 1 094 021,16 289 440,98 - 47 210,00 242 230,98 940 499,96 - 25 191,18 915 308,78 - 1 074 028,88 - 178 712,38 1 200 000,00 152 000,00 - 15 000,00 500 000,00 152 000,00 - 15 000,00 262 971,12 458 287,62 - 20 000,00 20 000,00 - 700 000,00 - 700 000,00 0,00 0,00 - 500 000,00 - 500 000,00 - 437 028,88 - 41 712,38 1 27

2 SOTAINVALIDIEN VELJESLIITTO ry. SOTAINVALIDIEN VELJESLIITTO ry. TASE VASTATTAVAA VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto, liite 1 Sijoitukset Kiinteistöt Pankki- ja teollisuusosakkeet + osuudet Muut osakkeet ja osuudet VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Varastot Saamiset Pitkäaikaiset Pääomalaina, konserni Lyhytaikaiset Myyntisaamiset Siirtosaamiset Rahat ja pankkisaamiset Rahat ja pankkisaamiset VASTAAVAA YHTEENSÄ 28 3 31.12.2019 31.12.2018 8 881,31 8 881,31 19 668,36 19 668,36 44 832,56 807 027,08 8 409,40 860 269,04 100 912,76 838 995,17 35 909,40 975 817,33 38 804,05 45 103,56 0,00 184 551,37 3 818,73 47 508,16 51 326,89 13 846,98 104 033,50 117 880,48 1 391 509,65 1 391 509,65 766 822,84 766 822,84 2 350 790,94 2 109 843,94 31.12.2019 31.12.2018 Oma pääoma, liite 1 1 257 902,58 1 299 614,96 Huolto- ja tukirahasto 2005 - 2025, liite 1 Muut rahastot, liite 1 Tilikauden tulos, liite 1 1 200 000,00 131 554,85 - 437 028,88 894 525,97 500 000,00 151 554,85 - 41 712,38 609 842,47 40 064,43 143 225,29 15 072,67 198 362,39 17 510,53 162 713,31 20 162,67 200 386,51 2 350 790,94 2 109 843,94 OMA PÄÄOMA VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen Ostovelat Siirtovelat Muut lyhytaikaiset velat VASTATTAVAA YHTEENSÄ 29

5 TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT 4 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET PYSYVÄT VASTAAVAT Taide-esineet 1.1. Vähennykset Pysyvät vastaavat on kirjattu hankintamenoon, josta on vähennetty suunnitelman mukaiset poistot. Osakkeet ja sijoitusrahasto-osuudet on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan käypään arvoon. Arvopaperien arvostuksessa on käytetty fifo-periaatetta. Vaihto-omaisuus on kirjattu fifo-periaatteen mukaisesti muuttuviin menoihin alimman arvon perusteella. Sotainvalidien Veljesliitto myönsi vuonna 2013 Kaunialan Sairaala Oy:lle yhtiön maksuvalmiuden säilyttämiseksi Veljesliiton ja Vantaan kaupungin 15.12.2006 tekemän perussopimuksen mukaisesti osakeyhtiölain mukaista oman pääoman ehtoista lainaa 492 137 euroa (Vantaa 223 880 euroa). Lainalle ei maksettu korkoa. Pääomalainaa oli jäljellä 184 551 euroa 31.12.2018. Loppulaina maksettiin Veljesliitolle Kaunialan Sairaala Oy:n osakkeiden myynnin yhteydessä. Kyyhkylä-Säätiön Veljesliitolle maksama toiminta-avustus on siirretty huoltotoiminnasta yleisavustuksiin, jotta tilinpäätös antaa oikeamman kuvan huoltotoiminnasta. Siirto on tehty myös vuoden 2018 vertailutiedoissa. Henkilökunnan lukumäärä v. 2019 oli keskimäärin 18 (2018/22) Vakituisessa työsuhteessa 31.12.2019 oli heistä 18 (2018/21) henkilöä. TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT HENKILÖSTÖKULUT Palkat, palkkiot Lakisääteiset sosiaalikulut Muut henkilöstösivukulut 30 TASEEN LIITETIEDOT 2019 716 584,92 116 910,58 1 989,18 835 484,68 2018 896 185,90 150 867,93 20 735,61 1 067 789,44 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Tuotot Osinkotuotot Vuokratuotot Korkotuotot Omaisuuden arvonmuutokset Muut tuotot Tuotot yhteensä 26 217,90 0,00 0,00 2 359,87 260 863,21 289 440,98 26 216,95 643,65 765,93 15 904,00 896 969,42 940 499,95 Kulut Vastikkeet Muut hoitokulut Omaisuuden arvonmuutokset Kulut yhteensä 0,00 - 22 934,00 - 24 276,00 - 47 210,00 - 648,20 - 11 446,88 - 13 096,10 - 25 191,18 Koneet ja kalustot 1.1. Vähennykset Poistot Tasearvo 31.12. 2019 2018 18 258,09 - 9 376,78 8 881,31 26 271,10 - 8 013,01 18 258,09 1 410,27 - 1 410,27 0,00 0,00 2 360,31 - 479,95 - 470,09 1 410,27 8 881,31 19 668,36 Poistoprosentteina on käytetty kalustojen osalta 25 % jäännösarvosta. ATK-laitteiden ja ajoneuvojen osalta tasapoisto, 25 % hankintahinta-arvosta. ARVOPAPERIT Pankki- ja teollisuusosakkeet Markkina-arvo Kirjanpitoarvo Erotus 2019 2018 618 229,72 293 436,53 324 793,19 559 742,96 325 780,81 233 962,15 Sijoitusrahastot Markkina-arvo Kirjanpitoarvo Erotus 588 608,44 513 590,55 75 017,89 573 331,35 513 214,36 60 116,99 0,00 0,00 32 000,00 15 508,16 47 508,16 28 633,24 46 823,28 0,00 28 576,98 104 033,50 Siirtosaamisten olennaiset erät Ilmarinen, TyEL Veteraanivastuu ry Määräalojen myynnit Muut siirtosaamiset 31

6 OMA PÄÄOMA Oma pääoma 1.1. Tilikauden yli-/alijäämä Oma pääoma Huolto- ja tukirahasto 2005-2025 1.1. Lisäys: Kyyhkylä-säätiön avustus Vähennys: Katettu huolto- ja tukirahaa 2019 Muut rahastot Kaunialan sotavam.srl:n rahasto 1.1. Lisäys Vähennys OMA PÄÄOMA 31.12.2019 Siirtovelkojen olennaiset erät Lomapalkkavaraus sosiaalikuluineen Muut siirtovelat 32 151 554,85 0,00 - 20 000,00 2019 2018 1 257 902,58 - 437 028,88 820 873,70 1 299 614,96 - 41 712,38 1 257 902,58 500 000,00 1 200 000,00 - 500 000,00 1 200 000,00 0,00 500 000,00 0,00 500 000,00 2019 2018 131 554,85 131 554,85 151 554,85 151 554,85 2 152 428,55 1 909 457,43 2019 2018 143 130,08 95,21 143 225,29 160 753,81 1 959,50 162 713,31 33

34

Sotainvalidien Veljesliitto 31.12.2019 Piiri Helsinki Uusimaa Varsinais-Suomi Kanta-Häme Pirkka-Häme Lahti Kymi Satakunta Sisä-Suomi Suur-Savo Rannikko-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ruotsi Yhteensä Sotainvalidijäsenet Puolisojäsenet Tukijäsenet Osastoja Sotainv. jäseniä 11 8 10 10 6 3 7 8 4 19 1 5 2 3 97 Kuolleet 107 79 83 46 77 34 59 82 56 38 39 77 59 86 31 69 67 74 40 22 14 28 10 35 7 27 20 26 16 17 19 17 10 10 22 6 10 8 1 1 203 324 4 1 203 5 409 3 170 9 782 Leskiä Tukijäseniä 30 18 23 12 22 6 20 24 17 7 8 20 15 30 11 20 17 14 25 259 311 481 214 519 162 343 272 272 272 226 381 287 233 186 280 123 179 70 60 250 193 258 166 60 119 183 199 43 57 473 34 95 118 351 208 181 122 2 1 339 5 070 3 170 Poistuma 21,4 % 36 4 (puolisojäseniä 16) Vuonna 2019 kuolleiden jäsenten määrä Uusia myönteisiä päätöksiä Uusia jäseniä, vanha päätös Vähennys vuoden 2019 aikana Puolisoita päätöksiä Erikoisjäsenyhdistykset sisältyvät edellisiin lukuihin Aivoinvalidit Sotasokeat Uusia 324 4 8 312